TUNNETUIMPIA MATKAKOHTEITA MYTOLOGIASSA

Tässä lottomiljoonia odotellessa onkin mukava haaveilla tulevien, historiallisten paikkojen näkemisestä, mutta vanhoissa mytologioissa kerrotaan myös toisenlaisia tarinoita.

René-Antoine Houasse/Story of Minerva – Dispute between Minerva and Neptune over the Naming of the City of Athens/1696.

On nimittäin runsaastikin sellaisia legendaarisia kohteita, jonne tavallinen tallaaja miljoonineenkaan ei pääse: myyttisiä paikkoja, joihin ei Onnibus eikä Finnair ainakaan toistaiseksi kulje. Katsahdetaanpa seuraavaksi, mitä kaikkea entisaikojen kansat ja mytologiat yrittivät aikanaan meille kertoa näistä kohteista (tyrkyttivät meille turistikohteita ihan ilman viiden tähden arvosteluita, pthyi):

AVALON

Kuningas Arthurin legendasta tuttua Avalon-saarta on kutsuttu paikaksi, jonne kyseinen, kuuluisa (legenda)kuningas haudattiin. Arthurin ei kuitenkaan uskota olleen todellinen henkilö, vaan 500-600-luvuilta peräisin oleva taruhahmo, jonka teki tunnetuksi v. 1136 jaa. muuan brittiläinen pappi Geoffrey of Monmouth teoksessaan Historia Regum Britanniae.

Glastonbury Abbey (VintageNews).

Avalonissa kerrotaan asuneen yhdeksän valtiatarta – mukaan lukien Arthurin noitasisar Morgan Le Fey – sekä tietenkin itse velho Merlin. Myös Arthurin kuninkaaksi nostanut miekka Excalibur taottiin kertoman mukaan Avalonin saarella.

Glastonburyn kaupunki Somersetin piirikunnassa on liitetty usein Avaloniin, sillä v. 1190 Glastonburyn luostarin munkit väittivät löytäneensä kuninkaan ja kuningatar Guineveren luurangot haudattuina luostarin mailta. Historioitsijat eivät nykyään usko löytöä todeksi, vaan mainostempuksi luostarin jälleenrakentamisen rahoittamiseksi v. 1184 palon jälkeen. Avalonin sijainniksi on esitetty myös lukuisia muita saaria mm. Englannin ja Ranskan rannikoilla, mutta myös esim. Grönlantia ja Mallorcaa on ehdotettu.

WikimediaCommons/freeshare).

Glastonbury – Google Maps

ATLANTIS

Atlantiksen määrittely lienee itse kullekin tuttu, mutta palautetaanpa mieleen tarinan lähtöasetelma ja pääpiirteet. Tarina on lähtöisin filosofi Platonin (427-347 eaa.) kirjoituksista Timaios ja Kritias. Platonin dialogissa tarina on peräisin Solonin (ateenalainen valtiomies n. 638 eaa. – 558 eaa.) matkoilta Egyptissä. Solonille oli tuolloin kerrottu egyptiläisen papin toimesta, että Atlantiksen tuho tapahtui n. 9000 vuotta aiemmin ja tuhon aiheutti jumalten suuttumus atlantislaisten paheellisuuteen.

(history.com)

Tuhon sanotaan sisältäneen maanjäristyksiä ja tulvia ja saaren sanotaan vajonneen mereen vain yhden vuorokauden aikana. Tuosta mainitusta ajasta on nyt n. 11 600 vuotta, joka monen tutkijan mielestä sopii jo todeksi tutkittuun katastrofiin jääkauden päättyessä äkillisesti juuri tuona aikana. Tämä “Younger Drias Cataclysmic Event“-teoria on edelleen tutkinnan alla.

Ulkoasultaan Atlantiksen rengasmainen kaupunkirakenne lienee useimmille tuttu, mutta Platonin kirjoituksista käy myös ilmi kaupungin koko: n. 385×580 km. Tässä mittayksikkönä on kreikkalainen stadion, mutta mittayksiköksi on epäilty myös egyptiläistä khetiä. Tällöin kaupunki olisi huomattavasti pienempi, mutta Platon väitti myös Atlantiksen olevan “suurempi kuin Libya ja (tuolloinen) Aasia yhteensä.” Lisäksi Atlantiksella olisi ollut miljoonapäinen armeijajoukko, joten kirjoitusten pohjalta kyseessä olisikin täytynyt olla hyvin suuri saari miljoonine muine asukkaineen, jotka viljelivät ja ylläpitivät koko systeemiä.

Noh, koosta viis; mutta tärkein tunnusmerkki Atlantiksen sijaintiin on Platonin sanat: “Herakleen pylväiden takana.” Näillä pylväillä on antiikin aikana viitattu Gibraltarinsalmen molemmin puolin oleviin kallioihin, mutta muitakin tulkintoja tästä on toki esitetty.

Detail of Pillars of Hercules from Tabula Peutingeriana, 1-4th century CE.

Atlantiksen sijainnista on tuhansia ehdotuksia, kuten noin v. 1600 eaa. tulivuorenpurkauksen räjäyttämä Santorini/Theran saari. Myös Bahaman Bimini Road on suosittu kohde, varsinkin kun tämä merenalainen “highway” löydettiin v. 1968.

Bimini Road: Natural Rock Formation Or Path To Atlantis? (allthatsinteresting.com)

Mauritaniassa sijaitseva Saharan silmä (Richat Structure) on myös ehdokkaiden listalla juurikin rakenteensa puolesta; lisäksi näistä Saharan renkaista on löydetty mm. merisuolaa ja merinilviäisten jäänteitä. Nykyään onkin tiedossa, että vielä n. 5000 vuotta sitten Sahara oli rehevämpi, kuin aiemmin oli luultu.

Richat/ISS-Nasa-31.12.2021/publicdomain.

Atlantiksesta onkin sanottu, että sormen voi tökätä kartalle mihin kohtaan tahansa ja todennäköisesti sitäkin paikkaa on ehdotettu tämän kaupungin sijaintikohdaksi. Mikäli enemmän aihetta tutkii, tämä väite pitää paikkansa! Akka väittää Atlantiksen olleen omalla eteläpihallaan; se on tällä hetkellä täysin saavuttamaton manner!

LEMURIA/MU – KADONNUT MANNER

Atlantikseen liittyy myös v. 1864 eläintieteilijä Philip Sclaterin ehdotus Intian valtamerellä muinoin sijainneesta mantereesta. Teoria oli laajalti suosittu tiedepiireissä muutoinkin, mutta myöhemmällä ajalla varsinkin teosofiset ja antroposofiset seurat ovat olleet teorian kannattajia. Mm. spiritualisti Helena Blavatsky/Madame Blavatsky (1831-1891), Teosofisen seuran perustaja, uskoi Lemurian olleen nykyihmisen edeltäjien alkukoti.

“The Lost Continent of Mu”/James Churchward 1926.

Tämän ajatuksen esitti tosin myös saksalainen biologi Ernst Haeckel (1834-1919) v. 1870. Haeckel oli innostunut tiedemies ja vaikuttava tieteellinen piirtäjä, jonka useita piirroksia on kuitenkin myöhemmin kritisoitu niiden oikeellisuudesta. Ottaen huomioon mm. darwinin teorian synnyn ja lääketieteen kehityksen miehen elinaikana, tämä lienee kuitenkin jotenkin ymmärrettävää…

Ernst Haeckel: Natürliche Schöpfungsgeschichte, Georg Reimer, Berlin 1868.

KULTAINEN EL DORADO

Tämän kaupungin legenda syntyi 1500-luvulla, kun espanjalaiset konkistadorit kuulivat muisca-intiaaneilta kullatun kuninkaan rituaaleista Guatavita-järvellä (lähellä Bogotaa nykyisessä Kolumbiassa). Tarinoiden mukaan kruunattava kuningas peitettiin kultapölyllä, hän sukelsi järveen ja veteen uhrattiin kansalaisten toimesta useita kultaesineitä seremonian aikana. (El Dorado tarkoittaakin siis kullattua miestä, ei todellakaan kaupunkia, joksi legenda jäi elämään…)

Lake Guatavita – Google Maps

Seremonia ilmeisesti kuitenkin lopetettiin, kun toinen, hyökännyt intiaaniheimo valloitti alueen. Espanjalaiset yrittivät kuitenkin kultakuumeessaan tyhjentää järven ja löysivätkin useita uhrattuja esineitä, mutta heidän uskomustensa mukaan järven lähistöllä piti kuitenkin olla varsinainen, näiden kullattujen esineiden teko-/lähtöpaikka eli… kaupunki.

Gold Museum, Bogota (36145671394) – El Dorado – Wikipedia. Muisca-intiaanien kultainen esine Bogotassa, joka esittää tätä seremonian suorittamista/freeshare.

Tällaista Manoaksi nimettyä kaupunkia ei kuitenkaan useiden vuosisatojen aikana tehdyistä etsinnöistä huolimatta löytynyt. Jopa Roanoke-siirtokunnassa mukana ollut britti Sir Walter Raleigh (1552-1618) etsi El Doradoa v. 1595, kuten myöskin tutkimusmatkallaan kadonnut legendaarinen tutkimusmatkailija Percy Fawcett. Jep, Percy tunnetaan Etelä-Amerikan tutkimusmatkailijana, joka kiersi useilla reissuillaan täysin tuntemattomissa olosuhteissa.

Noh, Fawcett oli tietenkin kuullut tarinoita näistä useiden vuosisatojen etsinnöistä, ja lähtiessään matkalleen Jack-poikansa kanssa v. 1925 hän uskoi löytävänsä kadonneen Z-kaupungin. Näin hän ainakin itse löytöä nimitti. Tästä Akka on kirjoittanutkin viimeksi n. 100 vuotta sitten:

syyskuu 2019 – Akalla on asiaa Percy Fawcett

Fawcettin kohtalo on edelleenkin epäselvä, kuten jo tuolloisessa jutussa todetaan. Kullattu kaupunki/Eldorado/mystinen Z-kaupunki-legenda lienee siis peräisin tarinan paisumisesta valtaviin mittoihin vuosisatojen aikana – aikana, jolloin tutkimusmatkailu muutoinkin oli kukoistuksessaan. Tällaiset tarinat ja legendat ovat olleet omiaan saamaan rahoitusta erilaisille tutkimusmatkoille, joka tietenkin hyödyttää meitä nykypäivän pulliaisia.

The Enduring Mystery Behind Percy Fawcett’s Disappearance | HISTORY

Lake Guatavita – Google Maps

1900-luvun puolella tutkimusmatkailu alkoikin jo muuttua enemmän “kuka ehtii ensin”-tyyppiseksi kamppailuksi sekä lentokoneiden, vuorenharjanteiden että ääriolosuhteiden parissa. Kun maailma alkoi olla jotakuinkin kartoitettu, piti alkaa keksiä seuraavia kohteita erilaisten ennätysten ja rajapyykkien saavuttamiseksi. Ajan hiljalleen muuttuessa ennätykset alkoivat olla myös muotoa “ensimmäinen nainen, joka…” Otettakoon tästä esimerkkeinä vaikkapa… hmm… Marie Curie (Nobel-palkinto 1903), Gertrude Ederle (ui yli Englannin kanaalin 1926), Annie G. Fox (Purppurasydän-kunniamerkki 1941).

Gertrude Ederle/George Grantham Bain/Library of Congress.

OLYMPOS-VUORI

Muinainen, kreikkalaisten jumalten olinpaikkaa Olympos kuvaillaan runoilija Homeroksen (800-700-luku eaa.) teoksessa Ilias. Hänen mukaansa tässä palatsikompleksissa oli kultaiset portit vartijoineen ja suurin palatsi oli tietenkin pääjumala Zeuksen käytössä. Rakennukset oli rakennettu kivestä pronssisine perustuksineen, mutta kävelytiet ja lattiat olivat peräti kullattuja. Lisäksi Olympoksella sijaitsi mm. talleja kuolemattomille hevosille! Wow! Ja varmastikin suuri, kultainen uima-allas tiki-baareineen… aahh!

Who was Homer? | British Museum

Olympoksen sijainti taivaalla uskottiin olevan eetterissä, ns. puhtaaksi aineeksi kuvatussa tai jumalten hengittämässä välitilassa. Eetteri oli kuitenkin pitkään antiikin ajalla viides alkuaine maan, tulen, veden ja ilman lisäksi. Tämä uskomus jonkinlaisesta “väliaineesta” jatkui erilaisine tutkimuksineen pitkälle 1800- ja 1900-luvuille asti, kunnes Albert Einsteinin (1879-1955) suhteellisuusteoria julkaistiin v. 1905.

Albert Einstein v. 1905.

Näistä kohteista on paha valita, mutta onneksi ei edes tarvitsekaan. Näihin ei kuitenkaan pääse edes massilla, vaikka lottomiljoonat tilillä polttelisivatkin. Siksipä onkin hauska taas katsoa, kun muutaman euron lottoarvonnasta tulee hyvässä lykyssä tilille taas se about 0,60 euroa: eipä sillä olis muailmaa kierrellytkään! Nope!

Näillä mennään taas ja palataan asiaan ensi viikolla lemmikkien historian merkeissä!

REMONTOIJAN JA RAKENTAJAN UNELMIA

Jos Akka ottaisi lekan käteensä ja paukuttaisi sillä osittain-maanalaisen autotallinsa seinää kumoon, niin vastassa olisi todennäköisesti jumalaton juurikkorykelmä ja sen seurauksena ainakin yksi jumalattoman suuri kaatunut puu. Akan tuurilla tämä puu kaatuisi suoraan Akan tönön päälle, rikkoisi muutaman ikkunan siinä sivussa ja tekisi lopulta tuhojaan tiilikatolle.

Näin ei kuitenkaan päässyt käymään v. 1963, kun turkkilainen mies päätti remonttitöidensä yhteydessä kaataa talonsa kellarissa seinän, ja löysi sen takaa 18-kerroksisen maanalaisen kaupungin Derinkuyun.

Derinkuyu Underground City – Google Maps

Derinkuyu, Turkki (WikimediaCommons).

Tämä asuintiloja, temppeleitä, talleja, kouluja ja varastotiloja sisältänyt kaupunki rakennettiin oletetusti vuosien 780-1180 eaa. välisenä aikana. ja sen rakentamisen syiksi on esitetty joko luonnonkatastrofeja tai puolustautumistarkoitusta. Jokainen kerros oli suljettavissa erikseen suurilla kivipaasilla, kuten sen 600 sisäänkäyntiäkin. Tässä valtaisassa tunneliverkostossa kykeni elämään peräti jopa 20 000 ihmistä ja luonnollisesti heidän elämisensä ylläpitoon tarkoitetut kotieläimetkin asustelivat tunneleissa. Ah, sitä auvoa, kun määkivä kilipukki käpertyy viereesi nukkumaan ja seinän takaa kuuluu kivisten seinien voimistamana koko perhanan lauman yhteinen määkiminen!

San Franciscossa autotallin lattian alta löytyi puolestaan remonttitöiden yhteydessä lapsen arkku, joka lienee jääneen talon alle vanhan hautausmaan siirron yhteydessä. Tarkempien selvitysten jälkeen lapsen tunnistettiin olevan 13.10.1876 kuollut Edith Howard Cook, ja hänet haudattiin uudestaan Green Lawn‘n hautausmaalle.

Älyttömintä tässä tarinassa on se, ettei talonomistaja Ericka Karner saanut viranomaisilta lupaa haudata lasta uudestaan ilman tytön kuolintodistusta, joten tunnistamattomien lasten hautausapu Garden of Innocence riensi hätiin tytön identifioimiseksi. Yep, näköjään byrokratia tökkii muuallakin maailmassa, eikä pelkästään Suomessa. Mitä tämän talonomistajan olisi sitten kuulunut tässä tilanteessa tehdä? Laittaa arkku näytille olohuoneeseen? Eikö se jo riittänyt, että sekä Ericka että rakennusmiehet kuulivat yläkerrasta lapsen jalkojen tepsuttelua koko sen ajan, kun lapsi oli hautaamatta… spooky!

Edith Howard Cook (Garden of Innocence).

Englannissa historiallisen Yorkin kaupungin alueella löydettiin kaksion keittiöremontin yhteydessä kaksi suoraan seinään maalattua friisiä, joiden arveltiin olevan peräisin asunnon rakentamisvuodelta 1747. Nämä raamattullisia aiheita sisältämät kuvaelmat paljastuivat kuitenkin perustuvan runoilija Francis Quarlesin teokseen “Emblems” vuodelta 1635, joten maalaukset lienee tehdyn vuosien 1635-1700 välillä. Asiantuntijoiden mukaan taloa on ajon saatossa uudistettu niin, että nämä maalausseinät on jätetty paikoilleen muiden rakenteiden korjaamistöiden yhteydessä.

(DailyExpress).

Valitettavasti toinen friisi on jäänyt löydön jälkeen rempan yhteydessä keittiön yläkaappien taakse eikä teosten kunnostuksiin ole saatu rahoitusta. Jaahas, ainakin Akka heittelisi mieluummin turhat kipponsa ja kuppinsa hiiteen yläkaapeista, kuin peittelisi moiset historialliset maalaukset typerillä lastulevykaapeilla. Noh, kukin tavallaan, mutta silti…! Mitenköhän nämä maalaukset huomioidaan, jos asunto joskus myydään? “Keittiön erikoisuutena satoja vuosia vanhat friisit, joiden takia asunnossa ei saa käryttää mitään rasvaisia ruokia tai harrastaa mitään DIY-kaakelointeja. Pidä näppisi irti koko keittiöstä.”

Lontoon the Thames-joen etelärannalta Southwarkista löydettiin viime kesänä rakennustöiden yhteydessä roomalainen mausoleumi, mosaiikkeja sekä peräti 80 ihmisen jäänteet. Nämä löydöt ajoittuvat n. 200-luvulle jaa. sisältäen myös 100 kolikkoa, keramiikkaa, koruja, kattotiiliä ja lasihelmiä. Kuinka ollakaan: arkeologisten kaivauksien jälkeen mausoleumi, esineet ja mosaiikit on siirretty museoihin rakennustöiden alta ja päälle valmistuvat nykyaikaiset toimistot ja asuinkompleksit. Tämä on varsin ymmärrettävää Lontoon kaltaisessa kaupungissa, jossa jokainen neliösentti tonttimaata on huomattavan arvokasta.

(Museum of London Archaeology).

Toivottavasti edes yksi näistä roomalaisista kummittelee ihan lämpimikseen esim. mahdollisesti paikalle rakennetussa ostarin kahvilassa, jotta totuus ei unohtuisi. “Menitte sitten tonkimaan meikäläisen viimeistä leposijaa, ruojat” voisi kummitus todeta kaataessaan kalliit kahvijuomat viattomien asiakkaiden syliin. Mikäli joku haudatuista oli roomalainen sotilas, olisi hyvä pökkiä samalla asiakkaita kylkiluihin pilumilla (kaksimetrinen, 2 – 5 kilogramman painoinen heittokeihäs).

Tienrakennustöiden yhteydessä Israelissa -arkeologisten löytöjen luvatussa maassa- löydettiin peräti 10 000 vuotta vanhan rakennuksen jäänteet kivikirveiden ja 6000-vuotiaan temppelin ohella. Temppeliä on ilmeisesti käytetty rituaalisiin tarkoituksiin, sillä sen sisällä sijaitsee 1,3-metrinen sivuiltaan siloiteltu kivipaasi. Rakennuksen jäänteet puolestaan kertovat, että sitä on rempattu useaan otteeseen ja varhaisin ajankohta täsmää aikaan, jolloin ihmiset alkoivat asettua aloilleen. Israelissa näköjään löytyy minkä tahansa rakennustyön yhteydessä kaikenlaista, ei tarvita kuin ensimmäinen lapionheilautus ja a vot: “Ohoh, täällähän onkin ihtensä Pelsepuupin temppeli… ja perhana, Lootin vaimo suolapatsaana!”

(LiveScience).

Binnenhofin laajassa valtion virastokompleksissa Haagissa löydettiin remontointitöiden yhteydessä lattian alta (vain n. 20-30 cm:n syvyydessä) kolmen aikuisen ihmisen luurangot. Tämä löytö on tehty kuluvana kesänä, joten näiden ihmisten ikää tai luurankojen ajoitusta ei ole vielä tiedossa. Lisäksi löytöihin kuuluu pronssikolikko vuodelta 1761, joten satojen vuosien ikäisestä löydöstä lienee siis kyse.

Binnenhof – Google Maps

Alueella tehdäänkin nyt paikallisia kaivauksia lisälöytöjen toivossa. Binnenhofin rakennustyöt on aloitettu kuitenkin jo 1200-luvulla, joten luurangot voivat siis olla kolikkoakin vanhempaa perua. Suomalaisiin löytöihin kuuluu se, että pienenkin viisipennisen löytämisestä nousee suuri riemu: “Heii, mä löysin kolikon peräti markka-ajalta, juhuu!”

Binnenhof (WikimediaCommons).

Watfordin kylästä, Northamptonshiresta löydettiin entisen pubin savupiipun purkamisen yhteydessä lasinen noituudenesto-pullo, joka sisälsi ongenkoukkuja, ihmisen hampaan, lasinpaloja sekä jonkinlaista nestettä. Tällaisia pulloja on löydetty useista historiallisista rakennuksista, mutta tämä entinen Star And Garter Inn -pubi on erityisen kuuluisa paikallisen noidan Angeline Tubbsin syntysijana noin v. 1761. Tämä noita muutti sittemmin 15-vuotiaana New Yorkiin ja pullo onkin ajoitettu tehdyksi 1830-luvun jälkeen.

Angeline Tubbsin kuolinilmoitus (Newspapers.com). Kuoli 104-vuotiaana? Noituuksia!!

Ehkäpä joku halusi estää noidan kirouksia tässä sittemmin asuinkäyttöön muutetussa pubissa, ja tällaisten pullolöytöjen yleisyys kertookin vahvasta taikauskosta noihin aikoihin. Kun ei ollut tietoa bakteereista, viruksista, eikä mistään muustakaan, niin meitä mustissa viitoissa huvikseen liehuvia ihmisiä kissoineen oli helppo syyttää noituudesta. Onhan se nyt perhana noituuden syytä, jos naapurin karjaelikot näyttävät voivan paremmin, kuin omat elikot! Pthyi!

(DailyMail).

Cheshiressa, Englannissa asunnonomistaja Kevin Mort päätti asentaa lattialämmityksen itse keittiöönsä, ja löysi yllätyksekseen lattian alta 300 vuotta vanhan kaivon täynnä vettä ja mutaa. Ukko päättikin kaivaa tämän viisimetrisen kuilun pohjalle asti pudoten itse muutamia kertoja tähän sotkuliemeen, eikä sanojensa mukaan löytänyt mitään aarteita kaivon pohjalta. Sittemmin kaivo on jätetty osaksi keittiön lattiaa ja sen päällä voi normaalisti kävellä karkaistulla lasilla. Nope, sanoo Akka. Karkaistua lasia tai ei, Akan kaivosta ryömisi kuitenkin mustahiuksinen nainen The Ring -elokuvan mukaisesti. Nope. Tämä kaivo ei ole edes ainoa tällainen löytö, god damn!!

Edellisestä esimerkistä poiketen aarteen keittiönsä lattian alta löysi nimettömänä pysyttelevä pariskunta. Tämäkin remppaprojekti tehtiin Englannissa, Yorkshiressa, mutta lattian alta paljastuikin ensin kaapeliksi luultu häivähdys kultaa. Lisäkaivausten myötä löytö paljastuikin limutölkin kokoiseksi astiaksi sisältäen peräti 260 kultakolikkoa. Kolikot ovat vuosiluvuiltaan ajalta 1610-1727, ja löydön onkin todennettu kuuluneen Fernley-Maistersin kauppiassuvulle. Tämä suku vaurastui mm. Itämeren kauppareittien myötä ja erikoisuutena saaliissa oli mukana myös harvinainen, brasilialainen kolikko.

(BBCNews).

Tämä koko kyökkiaarre huutokaupattiin lopulta 754 000 punnalla, joten tässä tapauksessa lattian auki repiminen oli kannattava sijoitus. Olisikin hauska tietää, asennettiinko lattiaan sitten astetta parempaa laattaa vai rempattiinko peräti koko talo… vai vaihdettiinko koko talo kuitenkin, kuten “Remppa vai muutto”-ohjelma eri maista meille epätoivoisesti ja yhtä mittaa opettaa. Laittakaapa sellainen kaivotalo yhtenä vaihtoehtona myyntiin tähän formaattiin, niin saadaan sellainenkin hirvitys pois kuljeksimasta. Akka irroittaa sen hemmetin lasin kaivon päältä ja asentaa sinne kuiluun mustaperuukkisen mallinuken, niin johan saadaan vihdoinkin laatuviihdettä aikaiseksi.

Tuotantoyhtiö ei vastaa ohjelman teon aikana pilaantuneista housunpersuuksista eikä tuotantoyhtiö ole vastuussa kenenkään sairaalakuluista tai nitroista tuotannon aikana, sen jälkeen eikä muutoinkaan ikinä. Katsokaa omalla vastuulla ihan mitä tahansa scheissea haluattekin. Akka näkee kuitenkin painajaisia tuostakin mainitusta kaivokeittiöstä, argh!

Laatutalo hyvällä sijainnilla ja suurella tontilla erinomaisten kulkuyhteyksien päässä (mikäli omistat traktorin). Talon pitkästä historiasta todistaa keskellä maalattiaa sijaitseva kaivo, josta voi kömpiä tuulahduksia menneisyydestä ilahduttamaan arkeanne! Lapsetkin saavat liikuntaa puikkiessaan pakoon näitä mukavia kaivoyllätyksiä!

SUOMALAISTEN PAIKANNIMIEN HISTORIAA…

ja niiden häpeämätöntä pilkkaamista! Akka on aina ihmetellyt, miksi runsaista metsistään ja puhtaasta luonnostaan/järvistään tunnettu Suomi sisältää niin paljon paikkoja, joiden nimet eivät tarkoita yhtään mitään. Äkkipäätään luulisi, että muinaiset esi-isämme… krhm, esihenkilömme olisivat nimenneet heille tärkeät paikat ihan vain luonnonmuodostelmien pohjalta, kuten tietenkin monin paikoin on tehtykin. Mustalampi on Suomen yleisin (391 kpl) järven nimi, toisin kuin usein yleisimmäksi luultu Paskolampi (106 kpl). Tällaiset
nimet kertovat hyvinkin paljon vesistön luonteesta, ehkä?

Mustalampi,Utajärvi (WikimediaCommons).

Akalle tuli mieleen myös kaupungin nimi VARKAUS. Miksi ihmeessä kaupungille annetaan tällainen nimi? Mitä siellä on ennen muinoin pöllitty niin runsaasti, että nimi on jäänyt elämään tuleville sukupolville? Tai miksi on olemassa sellaiset sanahirvitykset, kuten UUSIKAARLEPYY, KUUSKAJASKARI tai ESPOO. Varkaudesta puheen ollen; Akalle tuli heti mieleen seuraavanlainen hölmö vitsi:

-Missä sä asut?

-Luvattomassa käyttöönotossa.

Eehhehe! Joten Varkaus saakin olla Akan ensimmäinen kohde nimistöjen tutkimisessa:

Perusilmakuva peruskaupungista historian kätköistä 1950-luvulta (Suomen Ilmakuva).
  • VARKAUS: Varhaisimmat kirjalliset merkinnät ovat Varkaus godz v. 1523 sekä Varkaus bij v. 1563. Usein kaupungin nimi tulkitaan niin, että se on muodostunut saamelaisten kätköpaikkaa osoittavasta sanasta vuörkä/vyörkä. Todennäköisin selitys on kuitenkin se, että alueella on pitkä historia koskenkiertopaikasta, johon viitataan juurikin matkataipaleen lyhentymisellä “varkautena” matka-ajasta.
  • UUSIKAARLEPYY: Varhaisin kirjallinen merkintä on Ny Carlby Sochn v. 1609. Kaupunki on nimetty kuningas Kaarle IX:n kruunajaisvuonna 1607, kun pienempiä kyliä alueelta liitettiin toisiinsa. Karleby on keskiaikainen nimitys, mutta tämä muoto Uusikaarlepyy on vain alueita erottava sanaväännös alkuperäisen Gamlakarleby:n eli Kokkolan kaupungin nimityksestä (gamla=vanha). Akkaa hävettää, ettei Akka tajunnut “PYYN” olevan vain suomalainen väännös “BY”:stä eli kylästä. God damn, osa 1! Selityksenä tähän lienee vanha sanonta “parempi pyy pivossa, kuin kymmenen oksalla,” johon ei tässä jutussa puututa millään tavalla. Hirvittävä perisuomalainen sanonta, joka pitäisi kieltää jollakin lakipykälällä, sillä sen merkitystä on mahdotonta selittää ulkosuomalaiselle mitenkään! Helpompaa on selittää lipeäkala, joka sekin on aivan hirvittävä asia sinällään.
  • AHVENISTO: Tämä kaunis Hämeenlinnaan sijoittuva ulkoilu-, luonto- ja nähtävyysalue sisältää useita kohteita. Ahveniston järvi on suosittu uimapaikka ja nimi juontuukin tämän järven ahvenista. Akka otti tämän mukaan luetteloon siitä syystä, että varhaiset kirjalliset lähteet mainitsevat nimet Ahvenistolammi v. 1780 ja mikä parasta: AFVISTON IERFVI v. 1781! Voi pyhä jyhäys sentään; oikein ierfvi! “Suomi tunnetaan maailmalla varsinkin runsaslukuisista ierfveistään!”
  • ESPOO: Varhaisimmat kirjalliset merkinnät Espa v. 1431 ja Espaby v. 1451. Nimen taustalla lienee keskiaikainen joennimi “Äspån” eli vanhasta ruotsista suomennettuna “Haavikkojoki.” Nimen taustalla saattaa tosin olla myös miehen nimi “Esbjörn” lyhennettynä Espeksi. Mikäli tämä Haavikkojoki vaihtoehtona pitää paikkansa, voisi espoolainen nykypäivänä todeta kysymykseen “mistä olet kotoisin” seuraavanlaisesti: “Haviksessa syntynyt, havislainen ikuisesti!”
  • KORSO: Surullisenkuuluisa Vantaan kaupunginosa on saanut nimensä kolmen kunnan rajapyykistä 1400-luvulta lähtien ristirajana eli ruotsalaisittain “Kårsrå.” Varhaisimmat kirjalliset merkinnät nimestä löytyvät Kårs Råå v. 1662 sekä peräti Ristiraija v. 1739. Vielä nykyäänkin tämä ristiraja on tunnettu maamerkki. Suomalaisittain voisi todeta, että alkuperäinen ruotsalainen nimi olisi voinut päätyä myös muodoksi Kärsä. Asuisiko nykypäivän ihminen mieluummin Korsossa vai Kärsässä? Tällaisiakin paikannimiä nimittäin Google Mapsista löytyy. Onnea vaan teille kaikille, Akka haluaisi mieluummin asua Saparossa… ja sellaisiakin näkyy löytyvän. God damn, osa 2!
  • TIKKURILA: Vantaan suurin kaupunginosa mainitaan kirjallisissa lähteissä mm. muodoissa Dikursby v. 1501 ja Dicvrsby v. 1543. Tähän nimeen on vaikuttanut ruotsinkielen sana dikur/deker, joka on tarkoittanut kymmentä eläimen nahkaa. Tämä sana on myöhemmin suomalaistettu sanaksi “tikkuri,” eikä liene epäselvää, että paikannimi on muodostunut nahkojen kauppapaikkana ja kylänä. Olisipa outoa nykypäivänä kuulla junassa kuulutus “Seuraavana Tikkurikylä” tai mikä parempi: “Nahkala.”
  • KUUSKAJASKARI: Merisäätiedotuksista tunnetuksi tullut saari mainitaan varhaisissa lähteissä 1650-luvulla nimellä Caiascarj. Nimen alkulähteitä on selitetty sillä, että viereinen saari Kallikajaskari on kivikkoinen saari, kun taas Kuuskajaskari on kuusinen saari. Kuuskajaskari olisi täten “kuusta kasvava lokkiluoto” ja Kallikajaskari “kallioinen lokkiluoto.” Sanokaa mitä sanotte, mutta tällaiset nimet eivät sovi tavallisen pulliaisen pirtaan. Kalliaiskaskari, Kuuskalanjaskari, Kaaskajansuksari tai mikään tällainen ihmiselle merkityksetön väännös ei vain jää mieleen. Miten olisi “Lokkiluoto ykkönen, Lokkiluoto kakkonen” jne…
  • UTTI: Tämä suomalaisittain kuuluisa laskuvarjojääkäreiden koulutuspaikka lienee saaneen nimensä henkilön mukaan, sillä paikalla tiedetään asuneen herra Morthn wtti v. 1546. Kuitenkin jo 1200-luvulla alueella asusteli ruotsinkielisiä henkilöitä, joiden sukunimi oli Udd tai Udde. Tämä Utti-nimitys juontuu kuitenkin ihan jo tiettyyn kantataloon ja v. 1708 paikannimi on ollut Uttis. Olisikin hauskaa, jos nykyiset laskuvarjojääkäriässät yrittäisivät lausua armeijapaikkansa muodossa “WTTI.” God damn, osa 3!
  • OITTAA: Henkilökohtaisen nimen perusteella nimetty paikka on myöskin Oittaa Espoossa. Paikka mainitaan vanhoissa teksteissä v. 1549 nimellä Oijttila, v. 1552 nimellä Oijtaböle jne. Alueella lienee ollut yksityinen talo, jonka alkuperä on ollut Hämeessä. Talon nimi lienee aluksi ollut Oitti tai Oittila, joka sittemmin ruotsinnettiin muotoon Oitans. Oitti-nimi on kuitenkin alunperin ollut miehen nimi. Oitti-niminen kylä löytyy myös Hausjärven kunnasta, eli…
  • HAUSJÄRVI: Varhaisin maininta Hausierf (taas mainittu jonkinmuotoinen ierfvi eli järvi) v. 1543. Haus tarkoittaa “majavanhajuketta” eli haustaa, jota saatiin majavan sukupuolirauhasista eri tarkoituksiin. Tähän Akka laittaa suoran linkin kaivelematta sen kummemmin itse tätä aihetta:

Hauste – Wikipedia

Onnea teille kaikille, hausjärveläiset! Siellä on sitten menneinä aikoina löydetty kelpo elinkeino kaivelemalla majavien persuuksia!

  • KLAUKKALA: Myös henkilöön liitetty paikannimi. Varhaisissa kirjallisissa lähteissä nimi viittaa henkilöön Klaukka: isäntään, joka piteli pirttiään jo 1540-luvulla. Hänen nimensä oli viännetty peräti Pyhästä Nikolauksesta eli jouluäijänä tunnetusta Joulupukin esihahmosta. Paikka on kuitenkin tunnettu jo v. 1527 nimellä Klöckeskoogh, mutta vuonna 1866 nimitys oli jo Klaukkala by eli Klaukkalan kylä. Klöckeskoogh kuulostaa lähinnä yskivältä vanhalta mieheltä, joka menehtyy tuberkuloosiin juuri näillä hetkillä.
  • KORPPOO: Varhaisissa kirjallisissa lähteissä mainitaan nimet Corpo v. 1434 sekä Korppe v. 1469. Tämän paikan nimi onkin edelleen selvittämättömien osastossa, sillä nimen alkuperään on esitetty useita selityksiä, joille ei mitään varmuutta tiedetä. Tähän Akka voisi kyynisesti todeta seuraavanlaisesti:

“Mistä sä olet kotoisin?”
“Korppoosta.”
“Missä se on? Ja mikä se Korppoo on?”
“Emmä v*ttu tiedä eikä kukaan muukaan tiedä. Ketään ei näköjään edes kiinnosta tietää.”

Akka pahoittelee korppoolaisille aiheuttamaansa mieliharmia syvästi. Ja hausjärveläisille myöskin vilpittömät pahoittelut. Majavanpersus on ihan hyvä homma, jos siitä on saatu massia joskus muinoin. Tämä ei toimisi nykypäivänä, siitä tulisi pahasti sanomista.

Tähän loppuun sopinee mainita paikannimet Akanvaara, Akanhauta ja Akkala, joita Suomessa esiintyy useita erilaisine väännöksineen. Nimi pohjautunee muinaisjumala Akkaan, mutta se paikannimenä saattaa viitata myös puolisoon tai yksittäiseen taloon.

1 AKANVAARA 3 KOLMIOMITTAUSTORNI JÄÄNNÖS 1 Yleiskuva tornin jäännöksestä (Lusto-Metsämuseo). Mukavan ylentävä kuva, joka luo inspiraatiota.

Ainakin Akkoinen, Ackala ja Akankuru kiehtovat Akkaa siinä määrin, että Akka harkitsee tonttinsa nimeämistä kreivikunnaksi. Titteli sopisi Akan pirtaan oikein hyvin, joten palaillaan huumorin ja historian merkeissä asiaan seuraavassa jutussa; tällä erää näkemiin toivottaa

Kreivitär von Ackala (kavereiden kesken tunnettu nimellä arvoisa kreivitär von Ackala tai Teidän Ylhäisyytenne), joka lanseeraa käyttöön jo unohtuneen järveä tarkoittavan sanan IERFVI.

Lähteet Suomalainen paikannimikirja – Kotimaisten kielten keskus (kotus.fi) muiden googlelähteiden ohella

HENKIEN KÄTKEMÄÄ JA HAUTOJEN KERTOMAA

Jaahas, näin kauniina ja aurinkoisena päivänä onkin sopiva hetki tarkastella mm. viimeisintä luurankolöytöä piskuisesta Pienin kylästä Puolassa. Kyseessä on arkeologinen kaivaustyö 1600-luvulta peräisin olevalla hautausmaalla, josta on jo löydetty noin satakunta hautaa. Tämä hautausmaa ei sijaitse kirkon yhteydessä, joten tänne on haudattu vain köyhiä ja “menetettyjä sieluja.” Viimeisin löytö on n. 5-7 -vuotias lapsi, joka on haudattu kasvot alaspäin, ja jonka jalkaan on kiinnitetty riippulukko haudasta nousun estämiseksi. Lapsen sukupuolta ei vielä tiedetä.

Puolan vampyyrilapsi (AncientOrigins).

Viime vuonna samaiselta hautausmaalta löytyi vampyyrinaiseksi kutsuttu luuranko, jonka jalassa oli samantyylinen lukko ja kaulalle oli asetettu sirppi. Tämä nainen oli kuitenkin varakkaasta suvusta, sillä hänen vaatteistaan löytyi kultajäämiä ja hänen kerrotaan nauttineen lääkettä, joka sisälsi kultaa (!). Tämä on saatu selville hänen kallonsa tutkimuksista ja jatkotutkimukset osoittanevat, että nainen oli kuolemansairas. (Vastaavista vampyyrihaudoista Akka on kirjoittanut aiemmin jutussa “Omituisia hautalöytöjä.”)

Puolan vampyyrinainen (DailyExpress).

Well, siinäpä sitä sitten vampyyreja kerrakseen; mitäpä muita mielenkiintoisia luurankoja maailmalta onkaan löydetty? Akalla on merkillinen tapa kirjoitella usein hautalöydöistä, mutta mitäpä muutakaan meistä ihmisistä jälkeen jää muiden ihmeteltäväksi…?

Kennewickin mieheksi kutsuttu yksilö löydettiin Kennewickista, Washingtonista v. 1996. Huomattavan tästä löydöstä tekee se, että luuranko oli lähes kokonainen, erinomaisessa kunnossa ja sen iäksi varmistui n. 9000 vuotta. Täten tämä mieshenkilö oli vanhin luurankolöytö Ameriikkojen mantereella, mutta tätä vanhemmaksi löydöksi on varmistunut teini-ikäinen Naia-tyttö, joka putosi maanalaisessa Sistema Sac Actun -luolaverkostossa kuolemaansa Jukatanin niemimaalla.

Kennewickin mies (Science).

Naian valitettava onnettomuus tapahtui n. 12 000-13 000 vuotta sitten. Kennewickin miehen jäännökset luovutettiin lukuisten oikeustaistelujen jälkeen paikallisille intiaaniheimoille, ja hänet haudattiin salaiseen paikkaan yksityisissä hautajaisissa v. 2017 heimojen arvostettuna esi-isänä.

Naia (Nature).

Naian dna-tutkimukset ovat puolestaan osoittaneet, että hänen alkuperänsä juontaa Itä-Aasiaan ja Siperiaan; eli ensimmäiset Amerikan mantereen asuttajat lienevät tulleet 36 000 vuotta sitten omana ryhmänään näiltä seuduilta. Naian osittainen lantioluu on paljastanut myös, että nuoresta iästään (n. 15 v.) huolimatta hän oli jo ehtinyt synnyttää ainakin yhden lapsen, ja mahdollisesti hän oli pudotessaankin raskaana. Voi tyttöpoloista…!

Sistema Sac Actun – Google Maps

Cheddarin mies. Eehhe he!

Cheddarin mies on puolestaan vanhin eurooppalainen, lähes kokonainen luurankolöytö Cheddarin luolaverkostosta Somersetissa, Englannissa. Tämä v. 1903 löydetty parikymppinen mies koki väkivaltaisen kuoleman n. 10 000 vuotta sitten, sillä hänellä oli kallossaan murtuma. Tarkemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että hänen ihonsa oli hyvin tumma ja hiuksensa kiharaiset, mutta silti hänellä oli siniset silmät. Alueella on tehty 20 vapaaehtoisen dna-tutkimuksia, ja näistä vapaaehtoisista KAKSI on peräti sukua Herra Juustomiehelle. Kuinka yllättävää! Siinäpä sitä onkin hauskaa järjestellä sukujuhlia, joissa tarjotaan alkupaloina pelkästään cheddarilla kuorrutettuja pikkupurtavia! Ja tietenkin cheddarin makuisia juustonaksuja!

Cheddarin mies, osa 2 (NaturalHistoryMuseum).

Björkö-saarella Ruotsissa suoritettiin arkeologisia kaivauksia jo 1880-luvulla. Viikinkiaikana saarella sijaitsi huomattava Birkan kauppakaupunki, ja paikalta onkin löydetty jo yli 3000 hautaa. Yksi näistä haudoista sisälsi huomattavan viikinkisoturin luurangon, jonka hautalahjoihin kuului mm. miekka, kirves, jousi, nuolia, kilpiä, taisteluveitsi, pelinappuloita ja KAKSI hevosta. Oli siis ilmiselvää, että kyseessä saattoi olla peräti viikinkiajan “piällysmiäs.”

Björkö – Google Maps

Viikinkisoturin hauta (piirros Evald Hansen 1889). (Science)

Vasta 1970-luvulla havahduttiin siihen seikkaan, että luiden perusteella kyseessä saattoikin olla soturinainen, ja vasta viime vuosina suoritetut analyysit paljastavat tämän seikan todeksi. Tämän naisen dna paljastaa myös, ettei hän ollut syntynyt alueella, vaan muuttanut Birkaan lapsuusaikansa jälkeen. Hänen perimässään on yhteneväisyyksiä nykyisten Orkney-saarelaisten, englantilaisten, islantilaisten ja skandinaavien piirteisiin. Ihan perus-viikinki-meininkiä! Nuo kaksi heppaa haudassa varsinkin osoittavat, että kyseessä oli ihan kunnon bad ass -soturi!

Tsekkiläinen miesnainen (Historycollection).

Prahasta, Tsekistä on löydetty merkillisesti haudattu mies v. 2011. Tämä mies kuoli n. 2800-2500 eaa., ja hänet on haudattu naisille tyypilliseen tapaan vasemmalle kyljelleen ja kasvot kohti itää. Kuten päätellä voi, miehet haudattiin oikealle kyljelleen kasvot länttä kohti. MIesten haudoista on poikkeuksetta löydetty aseita, kun taas naisten hautalahjat olivat tyypillisesti pronssikoruja ja keramiikkaa. Tälle miehelle oli suotu hautaan mukaan viisi keramiikkakippoa ja naisille tyypillinen säilytyskulho jalkojen viereen – eikä yhtäkään asetta. Tästä onkin päätelty, että tämä mies on elänyt yhteisössään naisena, ja täten sillä tavoin haudattukin. Mikään ei kuitenkaan osoita, että hän olisi elänyt eristettynä yhteisöstään, joten hänet lienee hyväksytty muitta mutkitta “naiseksi” omana aikanaan. Tähän väliin kannattanee mainita, että historiaa käsittelevissä jutuissa on TODELLAKIN PAKKO mainita eri sukupuolia, sillä tämäkään juttu ei mitenkään aukenisi “henkilö oli haudattu henkilölle epätyypillisellä tavalla” -lauseella.

Siperialainen ajuri (LiveScience).

Siperiasta puolestaan löydettiin hiljattain koskematon 3000 vuotta vanha sotavaunujen ajajan hauta, joka ensimmäistä kertaa paljasti hevosvetoisten ajoneuvojen käytön alueella. Tämä seikka paljastui miehen jäänteistä: hänen vyötäröllään oli edelleen nahkainen vyö, jonka metalliset pidikkeet oli tarkoitettu hevosten ohjaksille. Täten soturi sai vapautettua kätensä esim. aseeseen. Hautalahjoina tällä heppakuskilla oli mm. pronssikoruja ja -aseita, joten arvostettu mies oli tässäkin aseteltu viimeiselle leposijalleen kivisen hautapaaden ja hautakummun alle.

Näitä ajurien vöitä on löydetty myös muinaisista kiinalaisista ja mongolialaisista haudoista, ja pitkään niiden tarkoitus tuottikin tutkijoille päänvaivaa, kunnes eräästä haudasta löydettiin vihdoinkin peräti hevoskärryt. Sillä hetkellä tutkijoilla varmaan välkähti lamppu päidensä yläpuolella, kuten sarjakuvissa konsanaan. Notta kas perhana; onpas kätevä ohjasten apuväline!

200-luvulla jaa. Rooman Fidenaessa kuoli puolestaan mies, joka on ensimmäinen todistettu tapaus gigantismista. Tämä v. 1991 löydetty mieshenkilö oli kuollessaan 16-20 -vuotiaana 202 cm pitkä, joten hän on ylittänyt tuon aikaisen keskivertopituuden (167 cm) reippaasti. MIehen kallon tutkimuksissa paljastui aivolisäkkeen kasvain, joka todistaa miehen kärsineen gigantismista. Lisäksi hänen luunsa ovat jatkaneet kasvamista jo aikuisiän saavuttamiseen jälkeenkin, joka osaltaan kertoo kasvuhormonin ylituotannosta. Miehelle rakennettu tavallista suurempi hautaholvi on kuitenkin merkki siitä, että mies oli arvostettu henkilö eläessään. Rooman ylimystöllä oli tapana viihdyttää vieraitaan mm. kääpiöiden ja kyttyräselkien esittelyillä, joten mies lienee ollut haluttu viihdyttäjä ylellisissä illallispidoissa. “Tuakaa se jättiläinen tänne parin viiniamforan kanssa, pärkkeles, mulla on kuppi tyhjänä!!”

Jätin sääriluu vasemmalla (NatGeo/WorldArchaeology).

Clermont-Ferrandin (Ranska) lentokentän arkeologisilta kaivauksilta löydettiin v. 2021 noin yksivuotiaan lapsen ylellinen hauta 2000 vuoden takaa. Lapsi haudattiin yhdessä lemmikkikoiransa kanssa, ja lisäksi haudasta löydettiin lukuisia antimia tuonpuoleiseen: parikymmentä ruukkua, lasiesineitä, kaksi päätöntä kanaa, puolikas possua, kolme pässiä jne. Haudan huomattavan suuri koko ja runsaat eväkset kertovat siis lapsen olleen hyvin rikkaan perheen jälkeläinen ja huolellisesti haudattu. Siinäpä sitä on yksivuotiaan hyvä järsiä muutamilla hampaillaan pässin takajalkaa tuonpuoleisessa; tai ehkäpä nämä runsaat lihalahjat olikin tarkoitettu mukana haudatulle Rekku-koiralle.

(ItalianArtSociety).

Toisenlainen totuus lasten hautaamisesta roomalaisella ajalla löytyy mm. Israelista muinaisen Ashkelonin satamakaupungista, jossa vanhan roomalaisen kylpylän viemäriverkostosta löytyi yli 100:n vauvan luita. Aluksi näitä pieniä luita luultiin kananluiksi, mutta karmiva totuus paljastui tarkemmissa tutkimuksissa. Nämä vauvat jätettiin tarkoituksellisesti epätoivottuina kuolemaan (tai joidenkin tutkijoiden mukaan tukehdutettiin kuoliaiksi), sillä luiden perusteella lapset olivat alle yhden viikon ikäisiä kuollessaan eikä luista paljastunut minkäänlaisia sairauksia. Looginen johtopäätös onkin, että lapset ovat olleet bordellin työntekijöiden epätoivottuja raskauksia, sillä useiden kylpylöiden yhteydessä toimi kuitenkin asiakkaille avoin bordelli. Roomalaisessa yhteiskunnassa vastasyntyneitä vauvoja ei pidetty vielä “kokonaan” ihmisinä, joten tällainen toiminta oli jotakuinkin yleistä.

(HistoryDaily).

Myös Englannin Hambledenista Buckinghamshiressa löydettiin jo v. 1921 jopa 97 vauvan jäänteet roomalaisajoilta, tällä kertaa tosin haudattuina, eikä heitettyinä viemäreihin. Näiden lasten kuolemat ovat edelleen epäselvien tapausten kansiossa, mutta yleinen käsitys on, että lapset tukahdutettiin ihan vain köyhyyden takia: perheillä ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia ruokkia enää yhtäkään ylimääräistä suuta. Tällaisissa tapauksissa lapsen tukahduttaminen lienee tehdyn armomielessä, eikä suinkaan pahantahtoisin tai välinpitämättömin aikein. Karua, kerrassaan karua.

Romans in the Hambleden Valley – Buckinghamshire’s Heritage Portal

Näihin aurinkoisiin kuviin ja näihin tunnelmiin; Akka kaivautuu takaisin arkkuunsa ja mustaan viittaansa käytyään ensin läpi tarkistuslistansa: Ei peilikuvaa? Check! Ei riippulukkoa jaloissa? Check! Ei valkosipulia? Check!

Kirjan kansikuvitus 1820-luvulta.

MUINAISIA KÄRRYPOLKUJA JA MEGATSUNAMEJA

Maltan tasavalta muodostuu useasta saaresta, joista asuttuja ovat kolme pääsaarta Malta, Gozo ja näiden välissä piskuinen Comino. Näiltä kahdelta suuremmalta saarelta on löydetty merkillisiä kärryteitä, joiden merkitystä ei edelleenkään tiedetä. Onkin siis aika tarkastella tätä outoa mysteeriä hieman tarkemmin.

Maltalla on ollut asutusta jo ainakin vuosilta 5900 eaa. lähtien. Noin 5500-luvulta eaa. lähtien saarille alettiin muunkin Euroopan tapaan rakentaa valtavia, megaliittisia rakennelmia, joita usein myös temppeleiksi nykypäivänä kutsutaan. Tämä rakentelu onkin jo ihan kokonaan toinen mysteeri, sillä edelleenkään ei tiedetä, miten tällaisia järkälemäisiä kiviä on siirrelty, kasattu ja pystytetty.

malta cart ruts – Google Maps esimerkkinä osa kohteista, jotka näkyvät tosiaankin myös zoomaamalla

Noh, megaliiteista viis (tällä kertaa), sillä oudoin piirre Maltalla löytyy maankamaran pinnalta – ja osittain meren pohjasta. Arkeologit eivät osaa selittää, miksi Maltalla risteilee lukemattomia ( itse asiassa yht. n. 30 km) “kärryteitä” noin 150:ssa eri kohteessa, jotka ovat muodostuneet kovaan peruskallion kivimateriaaliin.

Risteäviä kärrypolkuja Clapham Junctioniksi nimetyssä paikassa, oikea nimi on Misrah Garh il-Kbir. Tämän alueen raiteet muistuttivat englantilaista tutkijaa Lontoon vastaavasta vilkkaasti liikennöidystä paikasta.

Nämä kärrytiet eivät ole yhteneväisiä; niiden “raideleveys” vaihtelee 110 cm:stä noin 140 cm:iin. Urien syvyys vaihtelee vieläkin enemmän: osa urista on vain muutamia senttimetrejä syviä, kun taas joidenkin syvyys on jopa 60 senttimetriä. Työntele tai vedä sitten kottikärryäsi tällaisissa urissa, yeah!

On myös sinänsä outoa, että kärrytiet eivät johda oikein mihinkään tärkeään historialliseen temppeliin, kivilouhimoon tai muuhun vastaavaan kohteeseen. Osa urista loppuu suoraan kallionkielekkeelle, kun taas osa jatkaa matkaansa suoraan mereen.

(AirMalta)

Urien ajoitushan on tietenkin aika tavalla mahdotonta, mutta yleisin väite ajoittuu vuosille 2000-700 eaa. Osa urista näyttää myös muodostuneen ihan vain jatkuvan kulutuksen ja eroosion myötä, kun taas osa urista lienee käsin kaiverrettu. On tämä nyt ihan mahdoton mysteeri: näissä urissa ei ole minkäänlaista logiikkaa!

(RoadUnraveled)

2000-luvun alkupuolella tehdyt testit tosin osoittivat, että tällaisen maltalaisen kalkkikiven ollessa märkää urien muodostuminen on ollut painavia kuormia vedettäessä ihan mahdollista. Ongelmaksi muodostuukin se, ettei näiden kuormien vetäjistä – olkoot sitten olleet eläimiä tai ihmisiä – ole jäänyt jälkeäkään. Olisihan se nyt järkevää, että painavia kuormia vetämään laitetaan painava eläin, vai kuinka? Ei mikään pieni aasi Ihaa vetele megaliittisia kivenmötiköitä iltapuhteinaan! (Sivuhuomautus: täysikasvuinen sonni painaa n. 1200-1400 kg [Pihvikarjaliitto]).

Osa näistä kärryteistä sijaitsee tosin aivan järjettömissä paikoissa, kuten 45 asteen kaltevuuskulmassa rinteellä, jossa kuorman vetäminen on täysin mahdotonta. Osassa uria on taas huomattavia syvyyseroja, eli vierekkäisistä urista toinen on toista syvemmällä. Johan tässä saa harmaita hiuksia moisista yksityiskohdista!

Mereen johtavat urat ovat myös ärsyttävän mystisiä, mutta selitys siihen lienee ihan vain merenpinnan nousu menneinä vuosisatoina ja -tuhansina. Jääkauden loppupuolella merenpinta nousi jopa 120 metriä jäätiköiden sulamisen seurauksena, mutta nythän ei puhuta 10 000 vuoden takaisista tapahtumista, eihän? Itse asiassa Maltan rannikkoalue on yllättävän matalaa, kuten seuraava kartta osoittaa:

Navionics ChartViewer

Onkin ihan järkeenkäypää, että tuhansia vuosia sitten esim. satama-alueet ovat olleet nykyistä rantaviivaa kauempana ja täten siis merenpinnan alla nykypäivänä. Tällaisesta on esimerkkejä muuallakin maailmassa, kuten Egyptissä Thonis-Herakleionin kaupunki. Tämä vasta tällä vuosituhannella löydetty kaupunki sijaitsee Välimerellä noin 7 kilometriä Egyptin rannikosta. Kaupungin upotti joko maanjäristys, tsunami tai molempien yhdistelmä, ja lopullisesti se vajosi mereen 800-luvulla jaa.

(ArtnetNews)

Akalle nousee tästä heti mieleen Theran/Santorinin purkaus (oletetusti) noin vuonna 1627 eaa. Tämä purkaus aiheutti mm. 35-150 -metrisiä tsunameja kaiken muun kivan ohella; ja sen vaikutus maapallon ilmastoon ja kulttuureihin kesti vuosikymmeniä. Useat kulttuurit ympäri maailmaa ovat raportoineet purkauksen aiheuttamista tuhoista: ilmasto kylmeni huomattavasti, rankkasateet ja tulvat olivat yleisiä ja globaali nälänhätä vallitsi satojen tuhoutuessa vuosi toisensa jälkeen.

Samaan aikaan purkautui myös Aniakchak-tulivuori Alaskassa, jota professori Michael Sigl jopa epäilee koko hässäkän aiheuttajaksi. Ainakin Grönlannin jääperätutkimukset ovat vakuuttavia todisteita tästä teoriasta:

Arctic volcano caused ancient global cooling | Polarjournal

Noh, oli miten oli, mutta tällaiset megapurkaukset ovat tietenkin vaikuttaneet ihan tavallisten pulliaisten elämään heidän omana elinaikanaan. Mikäli alueella on jatkuvia maanjäristyksiä tai muuta tavallista elämää vaikeuttavaa toimintaa, aiotko jäädä tilannetta seurailemaan vai pakkaatko kimpsusi ja kampsusi? Valinta ei liene ollut vaikea, kun perheen ylläpito oli tosiaankin kiinni ihan maaperän viljeltävyydestä ja karjan hyvinvoinnista.

Santorinilta löydetty fresko.

Onkin huomattavaa, että Maltan asutus väheni hiljalleen vuosisadoiksi n. 2500 eaa. lähtien, kunnes foinikialaiset alkoivat käyttää saaria kauppareittiensä pysähdyspaikkoina n. 1000-luvulta eaa. lähtien.

Kuten sanottua, näiden kärrypolkujen tarkoitusta ei kukaan pysty tyhjentävästi ja varmasti selittämään. Paitsi maailmankuulu hörheli Erich von Däniken, joka jo 1970-luvulla epäili näitä raiteita alieneiden laskeutumisradoiksi, kuinkas muutenkaan (kuten myös Nazcan linjoja, kuinkas muutenkaan, osa 2). Muinaiset avaruusoliot (ancient aliens) huutavat kaikki kuorossa KYLLÄ!

Nämä kärrytiet jäänevät siis kuitenkin arvoitukseksi edelleen, kuten niin moni muukin mysteeri. Näille asioille on ominaista se, että selityksiä on yhtä monta, kuin on selittäjiäkin. On kuitenkin ihan mahdollista, että näiden kärrypolkujen muodostuminen voi tosiaan johtua esim. huomattavasti kosteammasta/sateisemmasta ilmastosta, jolloin maaperän muokkautuminen kärryillä ajettaessa (vuosisatojen ajan) on tosiaankin ollut nykyistä helpompaa. Ilmaston kuivuessa urat ovat hiljakseen alkaneet kivettyä jopa vuosituhansien ajan, jolloin asutusta ei enää ole juurikaan ollut polkuja käyttämässä.

Entäpä ne mainitut vetävien eläinten jäljet, miksei niitä sitten ole nähtävissä? Äh, god damn, ei tähän ole mitään vastausta! Ehkäpä niissä kärryissä oli ladattavat litium-akut, piru vie! Tämä selittäisi senkin, että polkuja on muodostunut jyrkille rinteillekin: siellä on Alepan robottihärpäke lähtenyt vaeltelemaan omia polkujaan rinnettä ylös ihan suomalaisella sisumeiningillä. Yksi lajitovereista on puolestaan harhaillut mereen jyrkänteen harjanteelta pyytäen pudotessaan apua ohikulkijoilta…!

(Ilta-Sanomat)

Akka jää odottamaan parempaa selitystä ihan keneltä tahansa. Ainakin minkä tahansa selityksen luulisi päihittävän muinaisen Alepan muinaiset kuljetusrobotit, hah haa!

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin; Akka paneutuu (ja on paneutunut) seuraavaksi murhamysteeriin, joka on vertaansa vailla sekä älyttömyydessään, että asioiden hoitamisen tasolla viranomaisten puolelta. Näillä mennään, Maltan kävijät voinevat valaista omin silmin nähtyinä lentopelkoista Akkaa näistä mystisistä raiteista, kiitos!

LUURANKOJA KAAPISSA… VAI LATTIAN ALLA?

Useimmat muistanevat seuranneensa tiedotusvälineistä Notre Damen katedraalin äkillisesti alkanutta paloa 15. huhtikuuta 2019. Tämä suosittu turistikohde oli tuolloin lähellä tuhoutua kokonaan, mutta läpi yön jatkuneisiin sammutustöihin osallistuneet viitisensataa palohenkilöä onnistuivat tukahduttamaan liekit aamuneljän aikoihin.

(Paris News)

Katedraalin rakennustyöt alkoivat jo v. 1163 ja rakennustöihin kuluikin sitten peräti muutamia vuosisatoja. Katedraali valmistui vihdoin v. 1345 ja palon jälkeiset korjaustyöt jatkunevat vuoteen 2024, jolloin Pariisi isännöi kesäolympialaisia. Tästä tavoitteesta pidetään kiinni kynsin ja hampain, vaikka urakkaa on hankaloittanut mm. koronapandemia, tuhka ja lyijypöly, sekä rakenteiden heikko kunto. Katedraali aiotaan lisäksi restauroida entiseen loistoonsa, joten melkein tuhatvuotiset rakennusmenetelmät aikojen takaa asettavat omat rajoituksensa.

Vuoden 2022 keväällä rakennustelineiden pystytystöissä kirkon keskilaivan lattian alta löytyi kaikkien yllätykseksi kaksi lyijyarkkua vainajineen. Toinen heistä on tunnistettu kaniikki Antoine de la Porteksi, joka menehtyi peräti 83-vuotiaana 24.12.1710, mutta vainajista toinen on edelleen tunnistamatta. Tämä arviolta 25-40-vuotias mies on lantionsa perusteella viettänyt paljon aikaa ratsastaen, joten häntä on epäilty mm. ritariksi. Tämän miehen kuolinaikaa ei tiedetä, mutta lisätutkimukset auttanevat ajoittamaan miehen kuolinsyyn ja -ajan tarkemmaksi, kuin nyt arvioidut vuosisadat 1300-1700.

Kaniikki de la Porte (ScienceTimes).

Aiemmin mainittu Herra Kirkonmies oli ikäisekseen hyvässä kunnossa hampaitaan myöten, mutta tämä nuorempi John Doe oli menettänyt lähes kaikki hampaansa. Hänen arvellaan kuolleen aivokalvontulehdukseen kallon tutkimusten perusteella. Joka tapauksessa tämäkin mies kuului eliittiin, sillä hänen ruumiinsa oli palsamoitu. Kirkon lattian alle ei myöskään haudattu Matti tai Maija Meikäläisiä, joten tämäkin kertoo miehen statuksesta. Tästä aiheesta on luvattu lisää uutisointia kevään 2023 kuluessa, joten Akka jää sellaista odottamaan.

https://www.livescience.com/notre-dame-sarcophagi-wealthy-men

Keitä sitten ylipäätään haudattiin kirkkojen lattioiden alle? Ja miksi? Tässä yhteydessä ei siis tarkoiteta varta vasten rakennettuja kryptia tai maanalaisia katakombeja, vaan suoraan kirkon lattian alle haudattuja ihmisiä.

Tällainen tapa juontunee jo vanhaan Pietarinkirkkoon Vatikaanissa, jonka pääalttarin alle on uskomusten mukaan haudattu apostoli Pietari hänen ristiinnaulitsemisensa jälkeen v. 67 jaa. Konstantinus Suuri aloitti basilikan rakentamisen v. 324 näiden uskomusten pohjalta, ja arkeologisissa kaivauksissa onkin löytynyt sekä muistolaatta “Pietari on täällä,” että lukuisia luulöytöjä. Paikalla sijaitsikin keisari Neron aikana teloitettujen kristittyjen hautausmaa, joten nämä löydöt eivät sinänsä ole mitenkään merkillisiä.

1000-1200-luvuille tultaessa kirkkoihin haudattiin ainoastaan yläluokan jäseniä tai merkittäviä kirkonmiehiä. Mitä lähempänä alttaria hautapaikka sijaitsi, sitä suurempi oli henkilön yhteiskunnallinen status ja kirkon vainajaa varjeleva suoja. On sanomattakin selvää, että tällaisista hautapaikoista alettiin nyhtää kelpo massia tulevinakin vuosisatoina, joten tämä selittää lattianalaisten vainajien korkean aseman yhteisöissä.

Köyhälistö kuului kirkkojen ulkopuoliseen hautausmaahan, jonne hautaaminen olikin huomattavasti halvempaa. Useilta hautausmailta on löydetty myös merkitsemättömiä hautoja, joten pyhälle kirkkomaalle saatettiin haudata vaivihkaa myös ns. ilmaisjäseniä (varsinkin, jos vainaja oli pieni lapsi).

Luonnollisesti kirkkojen lattianalaiset makuupaikat alkoivat ennen pitkää huveta, joten varakas eliitti alkoi rakennuttaa itselleen erillisiä hautaholveja tai sukumausoleumeja jo keskiajalta lähtien. Suurimmilla kartanoilla ja sukutiloilla saattoi myös olla oma hautausmaansa, jolloin kirkkoon saatettiin sijoittaa vain muistopatsas tai muistolaatta menehtyneelle. Kelpo massi oli tällöinkin tarpeellista.

Rutto- ja tautiepidemioiden aikaan vainajat haudattiin ulos, sillä tautien uskottiin leviävän kuoleman jälkeenkin lattialautojen alta muuhun väestöön. Jo 1600-luvulle tultaessa lattiahautaamista alettiin kuitenkin kritisoida, sillä tilan puutteessa lattianalaiset hautaukset alkoivat aiheuttaa peräti hajuhaittoja arkkujen sijaitessa suoraan hurskaiden seurakuntalaisten jalkojen alla.

Suomessa vuonna 1686 säädetty kirkkolaki määräsikin, että hautaussyvyyden tuli olla vähintään kolme kyynärää (kyynärä = n. 60-70 cm). Tilan puute alkoi tosin näkyä jo hautausmaillakin, sillä halutuimpien paikkojen loppuessa väkeä piti jo haudata kirkkojen pohjoispuolelle, jonne yleensä haudattiin vain köyhistä köyhimpiä tai muutoin jumalattomia vainajia.

Turun tuomiokapituli määräsi viimein v. 1751 lattiahautauksen kielletyksi, ellei vainajalle oltu tehty tarkoitukseen sopivaa holvia. Lopullisesti lattiahautaus kiellettiin keisari Aleksanteri I:n määräyksestä v. 1822, mutta tapa jatkui jopa 1900-luvun alkupuolille asti. Hautapaikoista saatavat maksut olivat kuitenkin seurakunnissa varsin suuri tulonlähde useiden vuosisatojen ajan, joten tällaisissa tapauksissa sanonta “rahalla saa ja hevosella pääsee” lienee ollut käytössä.

Muutamia esimerkkejä Suomen kirkkojen lattiahautauksista:

https://www.isonkyronsrk.fi/vanhan-kirkon-hautausmaa

https://www.espoonseurakunnat.fi/hautausmaat/kirkon-hautausmaa/kirkon-hautausmaan-historiaa

Yli 500-vuotiaan kirkon lattia on arkeologin aarreaitta: sen alle on haudattu satoja ihmisiä, eikä alttariosaan ole kurkistettu vuosisatoihin (yle.fi)

Haukiputaan kirkon alla lepää muumioituneita lapsia, jotka on laitettu “nukkumaan” satoja vuosia sitten – tekstiilit ovat säilyneet poikkeuksellisen hyvin (yle.fi)

Vuosina 2020-2021 toiminut Senaatintorin jättiterassi täyttyi ihmisistä, jotka tuskin ajattelivat litkivänsä oluttaan muinaisella hautausmaalla:

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/arkeologit-nostivat-senaatintorin-alta-120-vainajaa-joiden-elinaikana-parhaista-hautapaikoista-kaytiin-kisaa-nyt-kirkon-pitaa-paattaa-miten-luut-haudataan

Jep; meitä homo sapienseja on nykyisen määritelmän mukaan ollut olemassa jo n. 200 000 vuotta, jonka perusteella meidän lukumääräksemme (tuosta ajankohdasta lähtien) on arvioitu 117 miljardia yksilöä. Olisikin siis perin merkillistä, ellemme jatkuvasti löytäisi luurankoja lattioiden, tietyömaiden tai rakennusprojektien alta. Johonkin kaikki vainajat on kuitenkin jouduttu laittamaan, harvemmin kuitenkaan otsikossa mainittuun kaappiin. Homo sapiens -lajin olemassaolon mittakaavassa kaappi on siis tosiaankin hyvin moderni keksintö.

Pitäkää kaappinne! Meikä on niin vanha, ettei kaappia oltu silloin edes keksitty!

Näillä eväillä aloitetaan vuosi 2023. Jatkuva uutisointi kaikesta mahdollisesta uhasta (Kiinan korona, triplaflunssaepidemia, sote-uudistus ja hoitotilanteen kaatuminen, kolmas maailmansota, sähkön hinta/sähkötoimituksen ongelmat jne.) saavat kohta Akan lukittautumaan siihen mainittuun KAAPPIIN. Sieltä Akka sitten löydetään vuoden lopulla, jolloin Akka voi tosiaankin todeta, että Akalla on luuranko kaapissa. Hah! Että sillä tavalla oikein hyvää uutta vuotta!

KENEN NIMI ON JÄÄNYT HISTORIAAN ENSIMMÄISENÄ?

Olisi ihan loogista ajatella, että jo puhekielen kehityttyä muita yksilöitä olisi alettu jollakin tavalla nimetä; että tuossa menee tuo veemäinen naapuriluolan Murgh ja sen vaimo Kököl. Niiden riiviöipanat Murde ja Turde näkyvät tulevan perässä – ja aina kiljuen. Olikin siis aika ottaa selvää, mistä ajankohdasta lähtien ihmisten nimiä on säilynyt kirjoitetussa muodossa.

Herra-jonka-nimeä-ei-tiedetä-tai-ehkä-peräti-rouva (phys.org).

Tutkijat ovat nykyään yksimielisiä siitä, että vanhin, kirjoitettu nimi löytyi savitauluista muinaisten sumerilaisten asuttamassa Mesopotamiassa (nyk. Irakissa). Nimi toistuu nuolenpääkirjoituksella yhteensä 18 eri taulussa. Nämä savitaulut on ajoitettu n. 3400-3100 väliselle ajalle eaa., joten tämä kaiffari on taatusti ollut tärkeä tyyppi… eli itse asiassa kirjuri.

Tämä Kushim-kirjuri on siis signeerannut kirjoituksiaan omalla nimellään ja aluksi ajateltiinkin, että kyseessä olisi saattanut olla “vain” ammattinimike. Kaverin signeeraus on siis lopulta kuitenkin tulkittu henkilön nimeksi, joten tämä kirjuri pääsee sillä historiankirjoihin. Eräässä esimerkissä mainitaan tämän arvoisan herran kirjoittaneen mm. ohralastien määriä: “29086 mittaa ohraa 37 kuukautta.” Melkein yhtä legendaarista, kuin: “Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle…” Go, Kushim, go!

Yksi savitauluista, jossa näkyy nimi Kushim (vasemman yläreunan palkki ja nuoli alaspäin). Nuolen alapuolella näkyy nähtävästi naispuolisen henkilön sheivausohjeita (Akka pahoittelee tätä tulkintaa).

Hieman nuorempia nimiä löytyy edelleen Mesopotamiasta/Irakista 3200-3100 eaa. Nyt nimiä mainitaankin peräti kolme: orjat En-pap X (myös muodossa Enpap-X) ja Sukkalgir sekä heidän omistajansa Gal-Sal. Nämäkin tyypit jäivät siis historiaan ihan vain sillä, että heidän orja-isäntä-suhteensa merkittiin ruokokynällä savitauluun kirjanpidollisista syistä. Onneksi taulussa ei sentään ollut esim. mainintaa mistään rangaistuksista, kuten “ruoskittu 10 kertaa persuksille.”

Mesopotamia.

Samanikäinen nimi onkin seuraavaksi ihan oikea kunkku: Ylä-Egyptin kuningas Iry Hor n. 3100 eaa. Hänen haudastaan Abydosissa, Egyptissä, löydettiin saviruukkuja koristettuina tällä nimellä. Epäilyksiä herätti kuitenkin se, ettei nimen hieroglyfejä oltu ympäröity kartussilla (suorakaiteen/ovaalin -muotoinen kaiverrus, joka kertoo kyseessä olevan kuningas tai faarao), mutta myöhemmät hieroglyfilöydöt todistavat hänen kuitenkin olleen kuningas.

Iry Hor -nimi ruukussa.

Tämän äijän hautaa tutki v. 1902 kuuluisa egyptologi Flinders Petrie (1853-1942), joka onkin kaikkien itseään kunnioittavien egyptologien guru. Samalta ajalta ja alueelta löytyi myös kuningas/faarao Ka:n hauta esineistöineen, ja tällä kertaa nimi onkin ympäröity kartussilla. Ihan oikea kunkku siis, tämäkin kaveri. Näiden vanhimpien egyptiläisten nimien jälkeen löytöjä onkin jo runsaasti, joten suunnataanpa katse Välimeren toiselle puolelle.

Flinders Petrie.

Heettiläisten kuninkaan Anittan nimi mainitaan sekä taulujen nuolenpääkirjoituksissa että tikarinterään kaiverrettuna 1700-luvulta eaa. Tuolloiset heetit hallitsivat nykyisen Turkin aluetta ja heidät tiedettiinkin sotaisaksi kansaksi. Kuningas Anitta, kuten hänen isänsäkin Pithana mainitaankin nimenomaan eri kaupunkien ja alueiden valloitusten yhteydessä. Nämä tekstit ovatkin varhaisimpia, tunnettuja heetinkielisiä tekstejä.

Tikarinterä ja teksti (Wikipedia).

Mahtoikohan tauluissa lukea: “Ja sit mä, suuri kuninkas Anitta, ryöväsin ja tapoin kaikki siinäkin typerässä kaupungissa, ihan kuten mun faijakin ryöväs ja tappo kaikki siinä viereisessä läävässä. Hä hää, ja sit me naurettiin ittemme kipiäksi ja rellestettiin koko seuraava viikko! Tämän kirjuutti superkunkku Anitta! Te muut ootte ihan tyhmiä!” Tämä olisi hauska tietää, sillä heettiläisten historia vaikuttaa tosiaankin hyvin sotaisalta.

Entäpä pallon toisella puolella, löytyykö Amerikoista mitään nimiä? Kyllä vain, mutta vasta 90-luvulta jaa. löytyy Yax Ehb Xook -niminen hallitsija, jonka uskotaan ehkä perustaneen mayakaupunki Tikalin. Tästä herrasta ei tiedetä oikein mitään, mutta hänen hallitsijakautensa ajankohta on laskettu muiden, myöhempien ja paremmin tunnettujen mayahallitsijoiden mukaan. Tämän äijän nimi on kuitenkin kaiverrettu jadesta tehtyyn korvakoruun, joten tämä on varhaisin kirjoitettu nimi arkeologisissa maya-kaivauksissa. Tyypin nimi voidaan kirjoittaa myös muodoissa Yax Moch Xok tai Yax Chakte’l Xok. Jep, brassaile vaan nimilläsi ihan rauhassa, dude!

Tikal, Guatemala.

Mutta, mutta… tästä aiheesta herääkin kysymys, minkälaisia symboleita voidaan pitää niminä eli mitä hyväksytään viralliseksi kirjoitukseksi? Mm. Jiahusta, Kiinasta, löytyneistä simpukan- ja kilpikonnankuorista on löydetty piktogrammeja, joita voisi epäillä kirjoitusmerkeiksi. Nämä löydöt on ajoitettu vuosiin 7000 – 5800 eaa. Kuten tyypillistä, tästäkin aiheesta käydään kiivasta taistelua tutkijoiden keskuudessa: onko kyseessä kirjoitettu kieli vai ei.

Kilpikonnankuori ja alueelta löytynyt huilu.

Ihan mainiosti voisi kuvitella, että riitelevien lasten nimet on merkitty kuvina heidän “leluihinsa,” ettei niiden omistajuudesta tarvitsisi koko ajan kinastella. Tai mikä sitten on näiden kuvien kaivertamisen tarkoitus sitten ollutkaan…!

Paleoantropologi Genevieve von Petzinger onkin tutkinut luolamaalauksia jopa 40 000 vuoden takaa ja löytänyt peräti 32 samanlaista symbolia eri puolilta Eurooppaa ja Euraasiaa. Tutkija kertookin, että hänen mielestään nämä samanlaiset symbolit ovat esimerkki yhteisestä kirjoitustavasta: ehkä tällä tavoin viestittiin tärkeitä asioita seuraaville luolaan tulijoille. Tämä olisikin ihan järkeenkäypää alati asumuspaikkaansa vaihtavien metsästäjä-keräilijöiden keskuudessa. Tämän tutkijan havainnot ovatkin erittäin mielenkiintoisia:

Mysterious Markings May Hold Clues to Origin of Writing (nationalgeographic.com)

Varhaisimmat tunnetut nimet eivät siis kuitenkaan taida olla kirjoitetussa muodossa, vaan kädenjälkinä tai merkkeinä luolien seinillä. Pitihän muinaisten taiteilijoiden jättää signeerauksensa tuotoksensa tunnusmerkiksi, kuten nykyäänkin. Näitä voidaan siis pitää vanhimpina “niminä,” ainakin Akan mielestä:

Borneo, Indonesia (The Independent UK).

“Et varmasti tunge sitä isoa räpylääs mun maalaaman biisonin viereen, kuulitko?? Minä maalasin tämän!” voisi muinainen homo sapiens tai homo neanderthalis tokaista toiselle. “Kato nyt, tässä lukee ihan selvästi, että Appipu maalasi tämän. Jos vielä rähmäilet siinä lisää, niin piirrän sut tämän biisonin alle ihan kiusallani! Siitäs saat sitten kirouksen päälles!”

Tällainen kuvaelma voisi olla hyvinkin mahdollinen, sillä nykyään tiedetään näiden luolamaalausten merkinneen hyvin paljon tekijöilleen. Tiedetään? Ei, ei tosiaankaan tiedetä, vaan arvaillaan niiden uskonnollisia merkityksiä, joista ei tiedetä yhtään enempää. Kukaan ei tiedä, minkälaista rituaalia suoritettiin näissä luolissa, kun peruselämänarvo oli kuitenkin selviytyminen karuissa olosuhteissa.

Akkamaisia nimiä näkyy kovin usein graffitien muodossa seinillä, mitä Akka onkin suuresti ihmetellyt. Nämä piktogrammit näyttävät kirkkoveneeltä, vaikka meillä akoilla ei olekaan mitään yhteyttä muinaisten hartaushetkien venekuljetuksiin. Merkillinen juttu, kerrassaan…

Kirkkovene vanhaan malliin: Albert Edelfelt/Lapsen ruumissaatto (v. 1879). Onhan se vaan niin paljon helpompaa lätkäistä sitä kirkkovenettä seinään spraymaalilla, mutta yrittäkää nyt edes vähän…!

KIVEEN KAIVERRETUT IHMEET

Jotakin perin merkillistä on muinoin tapahtunut Lalibelan kylässä, Etiopiassa. Tässä noin 20 000:n asukkaan kylässä sijaitsee 11 suoraan kallioon kaiverrettua kivikirkkoa, joita kutsutaankin nykyään Lalibelan kalliokirkoiksi.

Biete Ghiorgis-kirkko.

Tarina kertoo, että nämä massiiviset kirkot on kaiverrettu kuningas Lalibelan johdolla (tämän valtakaudella vuosina 1181–1221)… ITSENSÄ ENKELIEN TOIMESTA. Ja peräti yhdessä yössä!

Alueen kirkot ja niiden sijainnit (Wikimedia Commons).

Herra Kunkku Lalibelan oman historiikin mukaan enkelit jeesasivat häntä 24 vuotta, mikä kuulostaakin uskottavammalta. Tai siis… Akka peruu heti puheensa: ei tosiaankaan kuulosta!

Kuningas Lalibela (GlobalGeography).

Arkeologien mukaan kirkkoja on kaiverrettu vuosien 700-1200 välisenä aikana ja on jopa epäilty, että kuuluisilla Temppeliritareilla olisi ollut vaikutusta asiaan.

Temppeliritarit olivat sotilaallinen ryhmittymä, jonka tarkoitus oli puolustaa kristinuskoa ristiretkien aikana. Lopulta ryhmä kasvoi niin suureksi ja vaikutusvaltaiseksi, että heille kävi… perin huonosti. Heidän loppunsa koitti v. 1307.

Väitetäänhän nimittäin jopa, että Raamatussa mainittu (Temppeliritarien löytämäksi väitetty) Liitonarkkikin olisi päätynyt Etiopiaan; Aksumin kaupunkiin.

Vielä tänäkin päivänä tätä kyseistä kultaista arkkua vartioi yksinäinen, pyhä äijä, joka sitoutuu tähän tehtävään koko elämäkseen. On siinä pirun arvokas homma, sillä tämä henkilö on ainoa, joka saa arkkua edes lähestyä. Luvattomat katselijat palavat kuulemma poroksi, jos lähelle edes yrittävät. Tiedettävästi tällaisia yrittäjiä ei ole ollutkaan.

Moses and Joshua in the Tabernacle, n. 1896-1902/James Tissot.

Kirkkojen massiivinen koko on kuitenkin kerrassaan järisyttävä: nämä kirkot nousevat suoraan peruskalliosta jopa 50 metrin korkeuteen. Niitä yhdistävät kallioon kaivetut kapeat käytävät, ainoastaan yksi ristin muotoinen Biete Ghiorgis -kirkko sijaitsee omassa yksinäisyydessään sivummalla.

Kirkot todellakin nousevat ylös peruskalliosta, kuten tämä kuva osoittaa. Keskeltä jumalatonta kuoppaa…

Tällainen hermeettinen kirkkoalue herättää runsaasti kysymyksiä, kuten miksi kirkkoja on 11. Eikö yksi riittänyt? Eikö se yksikin olisi aiheuttanut jo ihan tarpeeksi verta, hikeä ja kyyneleitä? Toisena, pienenä kysymyksenä herää tietenkin se, että MILLÄ näitä kirkkoja on kalliosta kaiverrettu? Pikkuruisilla kivihakuilla? Ei, ei, ei ja vielä kerran ei, sanoo Akka.

Tällaisilla vehkeillä me askarrellaan! Esimerkki kuparisesta talttatyökalusta Egyptissä.

Myös Egyptin Sakkarasta löydettiin valtavista hautakuiluista yhteensä 24 massiivista, graniittista arkkua kansineen. Arkut painavat keskimäärin 70-100 tonnia ja niiden muotoilu on äärimmäisen tarkasti tehtyä työtä. Nämä Serapeumin arkut herättävät luonnollisesti suurta ihmetystä: miten tällaisia kaiverretaan ja kannetaan jonnekin maanalaisiin käytäviin? Akalla hajoaa pää tällaisten ihmeiden edessä. Näiden kanssa ei tarvitse edes kysyä MIKSI, vaan aivan yksinkertaisesti MITEN.

Yksi suurista graniittiarkuista (TheAncientConnection). Tämän arkun korkeus on n. 2,5 metriä.

Eikä unohdeta kalliokaupunki Petraakaan; tuota Jordanian helmeä. Ehkäpä Kunkku Lalibelan enkeljoukko liihotteli taikavoimineen paikalle sinnekin. Hoosiannaa laulaen.

Nyt saisi kyllä joku insinööri-arkkitehti-kuka-tahansa kertoa Akalle, miten näitä massiivisia rakenteita ja arkkuja mukamas nykerretään joillakin alkeellisilla työvälineillä. Mikäli kunnon selitystä ei löydy, Akka poikkeuksellisesti uskoo enkelien tai alieneiden apuun. Tai olkoon vaikka maanalaisia maahisia; se on aivan sama, mutta millään palettiveitsellä ei graniittia ole todellakaan lähdetty pilkkomaan. Sen verran Akkakin ymmärtää.

Petra, Jordania.

Aiheesta löytyy useita Youtube-videoita, joita Akka ei kuitenkaan tässä luettele. Niiden pääsanoma on kuitenkin yksinkertaistettuna sellainen, että joskus muinoin on ollut kulttuureita, joilla oli edistyksellistä teknologiaa. Sitten yllättäen tapahtuikin jokin luonnonmullistus, joka pyyhkäisi altaan kaiken ja tällainen teknologia jäi unohduksiin.

Tämä teoria sopii hyvin enkelien, alieneiden, maahisten ja muiden kivojen pikku-ukkojen rinnalle. Jos joku ei nyt ala selittämään tätä ilmiötä, niin Akka kysyy Bigfootilta. Kyllä Bigfoot tietää! Siinä on ihan reilun oloinen kaveri, vaikka hänen mieltymyksenään onkin tallentua ainoastaan Pure Shit -merkkisten kameroiden kuviin. Minkäs sitä ujoudelleen mahtaa!

Bigfootin tykkäämä kamera – tällainen kannattaa ottaa mukaan yöllisille etsintäretkille! Tulee juuri sellaisia otoksia, joita nykyäänkin nähdään!

AITO AAVEKAUPUNKI

Kaliforniassa keskellä-ei-mitään sijaitsee kerrassaan upea aikakapseli: hylätty kullankaivuukaupunki 1850-luvulta. Bodie perustettiin v. 1859, kun 4 mainaria löysivät vuoristoisesta maastosta lupaavan kultaesiintymän. Kaupunki sai nimensä mainarista nimeltään W. S. Bodey. Tämä herra kuolikin piakkoin kaupungin perustamisen jälkeen lumimyrskyssä, mutta ainakin hänen nimensä jäi täten historiaan (mukaeltuna tosin).

Koko kaupunki katuineen on kuvattu Google Mapsiin, joten virtuaalimatka Bodieen onnistuu mainiosti ukkelia painamalla.

Bodie – Google Maps

Kaupunki kasvoi nopeasti; v. 1879 Bodiessa asui jo 7000-10 000 asukasta ja alueella oli peräti n. 2000 rakennusta. Ja kuinka ollakaan: Bodiesta löytyi peräti 65 saluunaa, 200 ravintolaa, Chinatown ja punaisten lyhtyjen katu. Varsin miellyttävä kaupunki kerrassaan; eritoten lapsiperheille!

(Visit Mammoth)

Villin lännen meininki toteutui kirjaimellisesti Bodiessa, ampumistapauksia sattui tämän tästä ja kaupungissa olikin tapana kysyä “onko meillä miestä aamiaiseksi.” Tämä tarkoitti: oliko yön aikana taas ammuttu joku.

(Bodie Foundation)

Kasvavaan Bodieen vedettiin lennätinlinjat ja rakennettiin rautatie, paikallinen sanomalehtikin perustettiin v. 1877: The Standard Pioneer Journal of Mono County. Ette sitten yhtään parempaa nimeä keksineet…? Kenellekään ei tullut mieleen “Bodie News”?

On arvioitu, että Bodien kaivoksista kaivettiin kultaa 34 miljoonan dollarin edestä. Mutta eihän se kulta mihinkään itsekseen lisäänny; kaivosten ehtyessä mainarit alkoivat pikkuhiljaa muuttaa pois kaupungista etsimään parempia esiintymiä. Vuonna 1880 asukasluku oli vain n. 5000 asukasta. Tästä 10 vuotta myöhemmin, v. 1890 asukkaita oli enää 779.

(bodie.com)

Ensimmäisen kerran Bodie mainittiin aavekaupunkina v. 1915 ja vuonna 1950 asukasluku oli jo pyöreä nolla. Kaupungin autioituessa hyvin nopeasti rakennukset jäivät elämään omaa elämäänsä juuri sellaisina, kuin ne hylättäessä jätettiin. Useissa rakennuksissa on edelleen paikoillaan huonekaluja ja muuta esineistöä, jotka kertovat menneestä elämästä hyvin konkreettisella tavalla.

(Escalon Times)

Koko kaupungin alueesta tehtiin suojelu- ja vierailukohde jo 1960-luvulla ja vuosittain siellä käykin n. 200 000 turistia. Rakennuksia on edelleenkin jäljellä 110 vuosien 1892 ja 1932 rajuista tulipaloista huolimatta. Alueen hyiset talvet ja rutikuivat kesät ovat kuitenkin verottaneet rakennuskantaa rankalla kädellä, mikä näkyykin useissa julkisivuissa ja rakenteissa.

Bodien sekatavarakauppa (California Travel/AmateurTraveler).

Legendana elää edelleen tarina tytöstä, jonka perhe aikoi muuttaa Bodieen San Fransiscosta. Tyttö kirjoitti päiväkirjaansa: “Hyvästi Jumala, minä lähden Bodieen.” Vallan mieltäylentävä näkemys uudesta kotipaikasta! Nykypäivän espoolainen sanoisi vastaavassa tilanteessa: “Hyvästi iPhone, lähden tästä metrolla Itäkeskukseen.” Eehhehe!

Toinen legenda kertoo prostituoitu Rosa Maysta, joka muutti kaupunkiin v. 1893. Hän osti punaisten lyhtyjen kadulta asunnon 175 dollarilla. Kerrotaan, että Rosa May avusti ja hoiti mainareita kaupungissa leviävän epidemian aikana, jonka johdosta hänelle annettiin lempinimi “h***a, jolla on sydän kultaa.”

Rosa May.

Väitetään jopa, että Rosa May sai itsekin tartunnan (epidemian laatua ei tiedetä) ja lopulta menehtyi tähän, mutta mitään todisteita tällaisesta ei ole löydetty. Tarinahan sinällään on jo kertomisen arvoinen; olkoon se sitten totta tai palturia. Nykyaikana tästä saisi mehevän jutun johonkin kökkölehteen: “Seksityöläisestä sairaanhoitajaksi – lue koko Rosa Mayn traaginen tarina!!”

Rosa Mayn hautakivi Bodiessa.

Kuten kunnon aavekaupunkiin kuuluukin, Bodien yllä leijuu kammottava kirous. Jos alueelta pöllii jonkin muistoesineen mukaansa, alkaa tämän varkaan elämä mennä päin per***tä. Tämä uskomus on kuitenkin täysin sepitetty juttu: alueen vartijat laskivat huhun liikkeelle, jotta turistit eivät veisi tavaroita mukanaan.

Bodie Museum (California Travel).

Noh, tarinaa kerrottiin kuitenkin niin uskottavasti, että syyllisyydentuntoiset ihmiset alkoivat lähettää varastamiaan esineitä (kenkiä, lasinpaloja, pikkuroinaa) takaisin Bodieen. Näitä palautettuja esineitä laitettiin sitten esille museoon ja helvetti pääsi irti: esineitä alettiinkin pölliä ihan vain sen vuoksi, että niitä olisi sitten hauska katsella palautuksen jälkeen museon lasivitriineissä..! Aargh, ihmiset…!

Varastetuista tavaroista suurin on eräästä talosta pöllitty PIANO. Jep, todellakin piano. Tämä piano on valitettavasti edelleen karkuteillä eikä sitä todennäköisesti kukaan aio palauttaakaan. Akka ei ainakaan usko, että museoon saapuu joku tyyppi sanoen: “Anteeks kauheesti, mut tää vehje tarttu mun housunlahkeeseen viime käynnillä. Huomasin sen vasta, kun laitoin pöksyjä pesukoneeseen.” Juuh, ei tule tapahtumaan.

Bodien hautaustoimisto (California Crossing).

On kerrassaan uskomatonta, kuinka paljon materiaalia kaupungin hylänneet asukkaat ovat jättäneet jälkeensä. Ainakin kuvien perusteella on helppo kuvitella kaupunkia sen loistonsa huipulla; sitä aikaa, kun Bodiessa tarjoiltiin miestä aamiaiseksi melkein päivittäin. Tuolloiset asukkaat saattaisivat tosin sanoa asiaan painavan mielipiteensä: “Lährin kauppaan ostamaan piipputupakkia ja sain matkalla 3 luotia persauksiin. Ai miksikö täältä lährettiin helkkariin? Mietipä sitä ihan itekses.”

Ah ja voi; sitä villin lännen idyllistä elämää!

UNELMAKAUPUNKI?

Walt Disney.

Harva meikäläinen tietää Ameriikan “unelmakaupungista”; Celebrationista. Kaupunki, paremminkin “yhteisö” perustettiin 1996. Vuonna 1995 kaikki halukkaat asunnonostajat jouduttiin arpomaan suuren suosion takia, vaikka asunnot eivät olleet valmiita.

Kaupunki on Disney-yhtiön perustama. 1960-luvulla Walt Disney haaveili rakentavansa Epcot-kaupungin 20 000 ihmiselle. Ihmiset voisivat asua lasikuvun sisällä turvassa saasteilta ja kaikelta pahuudelta.

Epcot Center toki rakennettiin 16 vuotta Walt Disneyn kuoleman jälkeen, mutta kyseessähän ei ollut asuttava kaupunki…

Epcot Center, Florida.

Celebration sijaitsee Floridassa lähellä Disney Worldia. Kaupungin ajatuksena oli “ihanneyhteisö” ja asukkaat joutuivat allekirjoittamaan sopimuksen, jossa määriteltiin sallittavat ja ei-sallittavat asiat.  Alkuperäisessä sopimuksessa kerrotaan mm. julkisivun puolelle näkyvien verhojen väri, sallitut ulkomaalaussävyt ja jouluvalojen väri. Disney-yhtiö määritteli myös tontille sopivat pensaat ja puut.

Celebration, Florida.
Sopiiko nämä valojen värit…? EI!!

Ymmärrän kyllä täysin Walt Disneyn perusajatuksen turvallisesta asumalähiöstä. Sillä rahamäärällä voi tällaisiakin suureellisia hankkeita saada aikaan (vaikka tämä tapahtuikin post mortem). En olisi kyllä ollut ensimmäisten joukossa muuttamassa Celebrationiin. Amerikkalainen “ihanne” ei sovi meikäläisen pirtaan.

Ihan väkisinkin piruilumielessä tuonne pitäisi tehdä pari graffitia tai muuta jäynää; mutta todennäköisesti alueelle syntyneet teinit ovat tällä hetkellä aivopestyjä tähän idylliin. Tekevät piruilujaan alueen ulkopuolella.

Pahin skenaario: teinit ovat niin aivopestyjä, etteivät kapinoi mitenkään/millään tavalla!

Nope, ei Celebrationissa, kiitos!