JURAKAUDEN AARTEITA

Mitäköhän ihmiset kuvittelivat löytäneensä törmättyään dinosaurusfossiileihin silloin joskus ennen wanhaan?

Esihistorialliset ihmiset ovat tehneet dinosaurusten kivettyneistä luista kaulakoruja ja työkaluja; on tietenkin arveltu, että tällaiset esineet olivat erittäin merkityksellisiä muinaisille ihmisille. Akka veikkaa kuitenkin, että tätä materiaalia käytettiin ihan siksi, että sitä vain sattui löytymään. Ei kaikkeen tarvitse tuputtaa jotakin merkityksellisyyttä, tuskinpa sillä on niin väliä ollut. Vai sanoiko muinainen homo habilis, notta: “Kas perhana, löysinpä pirun kovaa luuta. Tämä on Jumalien lahja taivaalta, teenpä siitä hienon kaulakorun!”

Kiinalaiset luulivat löytäneensä lohikäärmeiden luurankoja, nämä löydöt olivat tietenkin muinaisia lentoliskoja. Aivan looginen päätelmä, kun joitakin lentäviä penteleitä on tosiaankin ollut olemassa. Lentolisko, lohikäärme… ihan sama, miksi sellaista pirulaista nimitetään. Ei niihin kumpaankaan halua törmätä mustikkametsällä. Terveisiä vaan Smaugille.

Vuonna 1676 englantilainen pastori Robert Plot luuli löytäneensä ihmisjättiläisen reisiluun palasen törmätessään kivettyneeseen Megalosaurus-fossiiliin. Myöhemmin 1700-luvulla tämä luulöytö nimettiin “Scrotum humanumiksi” eli ihmisen kivespusseiksi. Antakaa Akan kaikki kestää…! Tämä luunkappale on sittemmin kadonnut, mutta Megalosaurukseksi luu todettiin säilyneiden piirustusten avulla.

Piirroskopio Megalosauruksen luusta.

Vuonna 2018 Portsmouthin yliopiston luennoitsija joutui vaikeuksiin, kun hän näytti opiskelijoille tämän luulöydön piirroskuvaa paleontologian tunnilla… ja näytti sen jälkeen vertailukohdaksi oikeata valokuvaa kiveksistä. Aijaijai…! Ukkoparalla mahtoi viirata päässä; Amerikassahan tällainen on lähinnä pyhänhäväistystä!

1700-luvulla useat dinolöydöt nimettiinkin aivan väärin jättiläisiksi, kaloiksi/niiden hampaiksi tai matelijoiksi ja krokotiileiksi. Ajatus siitä, että tällaisia dinolajeja on ollut miljoonia vuosia sitten olemassa, ei mahtunut kenenkään päähän. Tuolloinhan kuviteltiin yleisesti, että Jumala loi luomakunnan juuri sellaiseksi, kuin se sillä hetkellä oli.

Ilmiselvästi lohikäärmeen pää tai alien (Scelidosaurus).

Raamatussa tosin mainitaan ihmisjättiläisiä, joten jotkin jättiläiskuvitelmat ovatkin aikakauteen nähden ihan loogisia. Joidenkin kivettyneiden linnunjälkien kuviteltiin jopa kuuluvan jättikokoisille korpeille, joita vapautettiin Nooan arkista tulvan jälkeen. Jepjep. Tuolloin ammattia palentologi ei ollut edes olemassakaan ja ensimmäisiä luita ja löydöksiä tutkivatkin ihan tavalliset pulliaiset. Löytyy joukosta yksi paronikin; ranskalainen paroni Cuvier, joka oli perehtynyt anatomian tutkimukseen.

Sieltä ne korpit tulloo!! Ja moni muukin öttiäinen… Norsuilla näyttää olevan heti tappelu meneillään!

Dinosaurus-nimen keksi brittiläinen lääkäri Richard Owen v. 1841 tultuaan siihen lopputulokseen, että tällaisia hirmuisia elukoita on todellakin ollut olemassa ja ne ovat ihan oma lajinsa. Tällainen päättely johti dinosaurusbuumiin ja mm. Pohjois-Amerikassa innostuttiin tutkimaan aihetta laajemmaltikin. Othniel Marsh ja Edward Cope aloittivat nk. “Luusodat” Kalliovuorten alueella – ja kilpailuhenkisinä löysivätkin peräti 136 uutta dinosauruslajia. Kannatti siis painella menemään kauhian vimman vallassa, sillä tuollahan niitä hirmuisia liskoja on nähtävästi enemmänkin tallustellut…

Kerrankin dinosaurus-nimi on käännetty suomeksi täysin oikein. “Deinos” on kreikkaa ja tarkoittaa “hirmuista, kamalaa” ja saurus tarkoittaa “liskoa.” Tähän voi verrata elokuvan “Shawshank Redemption” käännöstä suomeksi: “Rita Hayworth – Avain pakoon.”

Nykyään tunnetaan erilaisia dinosauruslajeja noin 1000 – 1100. Mikäli tutkijoiden arviot pitävät paikkansa, lajeista on löydetty vasta noin 10%. Huh huh, paljon olisi siis vielä esiin kaivettavissa! Eikä mikään ihmekään, että useita dinolajeja on nimetty kuuluisuuksien mukaan. Esimerkkeinä mainittakoon:

-Arthurdactylus conandoylensis (kirjailija Arthur Conan Doyle)
-Crichtonsaurus, Cedrorestes crichtoni, Bienosaurus crichtonii (kirjailija Michael Crichton/Jurassic Park)
-Serendipaceratops arthurcclarkei (kirjailija Arthur C. Clark)
-Leucothoe tolkieni (kirjailija J.R.R. Tolkien)
-Masiakasaurus knopfleri (muusikko Mark Knopfler/Dire Straits)
-Coloborhynchus spielbergi (ohjaaja Steven Spielberg)
-Europatitan eastwoodi (näyttelijä Clint Eastwood)

Crichtonsaurus.

Jos Akka saisi itselleen nimikkoeläimen, se olisi kuitenkin jokin ällöttävä kökköetana tai umpityhmä mato. Ainoastaan kunnon gurut, kuten edellä mainitut, saavat itselleen dinosauruslajeja. Poikkeuksina mainittakoon Kootenichela deppi (niveljalkainen kambrikaudelta) sekä Pristimantis jamescameroni (sammakko) sekä Pheidole harrisonfordi (muurahainen). Häh hää, poijjaat, vahingonilo on paras ilo!

Pristimantis jamescameroni. En alkaisi elvistelemään tällä nimityksellä, James!

KIERRÄTYSTÄ MAALAUSTAITEESSA

Menneinä vuosisatoina jokainen itseään kunnioittava taiteilija suuntasi Ranskaan tai Italiaan – mikäli massia tällaiseen reissuun löytyi. Osa heistä suuntasi maaseudulle, osa Pariisiin imemään uusimpia vaikutteita taiteen saralla. Todellisuus löi kuitenkin useimpia avokämmenellä vasten kasvoja -PLÄTS- jos töille ei ollut kysyntää ja rahavarat vain hupenivat. Tästä johtuen useimmat nälkätaiteilijat maalasivat jo kertaalleen maalatun kankaan päälle jonkin toisen teoksen.

Gustave Courbet: View of Ornans, n. 1850. Esimerkki ranskalaisesta maalaismaisemasta.

Kankaat ja maalit olivat kalliita, joten tällainen toiminta oli ihan ymmärrettävää. Joskus alkuperäisiä maalauksia vain muutettiin paremmin ajan henkeen sopivaksi. Nykyajan röntgen- ja infrapunakuvaukset paljastavat tällaisia, ennennäkemättömiä töitä päällimmäisten maalikerrosten alta:

Vincent van Gogh: Patch of Grass 1887

Vincent van Gogh maalasi rahasyistä jo kertaalleen maalatuille kanvaaseilleen, joitakin jopa useita kertoja. Tämä ruohikkoinen maalaus peittää alla olevan naisen muotokuvan. Mallin henkilöllisyyttä ei tiedetä, mutta hänen arvellaan olevan maalaisnainen.

Vasemmalla nykyinen muotokuva, oikealla alkuperäinen.

Portrait of Isabella de Medici, n. 1560-1570, taiteilija tuntematon

Tämä muotokuva on kaunisteltu versio kuuluisan Medici-suvun jäsenestä. Alkuperäinen, todenmukaisempi versio on muutettu ilmeisesti sen takia, että maalaus olisi helpommin myytävissä.

Vasemmalla nykyinen (röntgenkuvana), oikealla alempi muotokuva.

Woman at a Window, 1500-luvun alkupuoli, taiteilija tuntematon

Vaaleatukkaisen, uhkeapovisen naisen päälle on maalattu maltillisempi brunetti. Tuohon aikakauteen sijoittuen alkuperäinen maalaus onkin melkoisen hävytön, joten sitä lienee muutettu ihan häveliäisyyssyistä (todennäköisesti vasta 1800-luvulla).

University of Cambridge.

Hendrick van Anthonissen: View of Scheveningen Sands, 1641

Jostakin syystä rantaan ajautunut kuollut valas on maalattu piiloon. Ehkäpä ihmiset olisivat raivostuneet tällaisesta näkymästä, varsinkin, kun valaan selässä seisoo joku hahmo. Ympäristöaktivismia vanhan ajan malliin…

(The Daily Mail.)

Leonardo da Vinci: Lady with an Ermine, 1489–1491

Alkuperäinen nainen istuu ilman kärppää kädet puuskassa. Miksiköhän kärppä piti liittää kuvaan mukaan; kuinka yleistä oli ylhäisönaisen silitellä kärppää sylissään…? Eräs teoria esittää, että muotokuvan malli on Milanon herttuan rakastajatar. Herttuan tunnus oli kärppä.

(BBC.)

Pablo Picasso, The Blue Room, 1901

Picasson siniseen kauteen kuuluvan maalauksen alta löytyy muotokuva parrakkaasta miehestä. Tämä teos lienee maalattu piiloon ihan puhtaasti säästösyistä.

(The Washington Post.)

Vincent van Gogh, Still Life With Meadow Flowers And Roses, 1886

Tämän kukka-asetelman on katsottu olevan liian poikkeava van Goghin maalaamaksi. Totuus varmistui vasta, kun asetelman alta paljastui kahden nyrkkeilijän hahmot. van Gogh kuvaili kirjeessään tätä nyrkkeilijämaalaustaan: hän oli ollut tyytyväinen lopputulokseen. Jostakin syystä hän kuitenkin päätti myöhemmin maalata hahmot piiloon.

 (Musée Fabre, Montpellier Méditerranée Métropole.)

Frédéric Bazille, Ruth and Boaz, 1870

Tämän maalauksen alta paljastui kadonneeksi luultu taiteilijan aiempi teos. Young Woman at the Piano (1866) ei siis ollutkaan hävinnyt, ainoastaan piilotettu. Taiteilijalta on jäänyt kirjeitä, joissa hän kuvailee vaikeuksiaan naisen puvun maalaamisessa. Ilmeisesti hän ei ollut tyytyväinen lopputulokseen ja maalasi teoksen päälle. Tämä päällemaalattu teos jäi taiteilijan viimeisiksi töiksi hänen kuollessaan Ranskan armeijan taistelussa v. 1870.

Young Woman at the Piano (Musée Fabre, Montpellier Méditerranée Métropole).

Nykyiset kuvanmuokkausohjelmat ovat ihan lastenleikkiä tällaisten teosmuokkausten rinnalla. Aiemmin mainitut muotokuvien “kaunistelut” kertovat kuitenkin, että osattiin sitä ennenkin manipuloida katsojan silmää; se vaati vain hieman enemmän vaivannäköä ja osaamista. Kyllä ihminen on sitten kummallinen otus, voi jälleen kerran todeta.