MENNEEN AJAN KÄYPÄ HOITO

Huimaako? Kärsitkö korkeasta verenpaineesta, päänsärystä tai kenties koronan jälkeisestä aivosumusta? Ei muuta kuin tohtorin pakeille pyytämään trepanaatiota eli kallonporausta, ja mieluummin tietenkin ilman minkäänlaista anestesiaa tai puudutusta. Termi kallonporaus on sinänsä harhaanjohtava, sillä varhaisimmat työkalut tähän tarkoitukseen ovat olleet teroitettuja liuskekiviä, obsidiaania sekä myöhemmin kupari- ja pronssiteriä.

(MedicalNewsToday)

Tätä hoitokeinoa on käytetty jo vuosituhansia, ja tiettävästi se onkin vanhin lääketieteellinen toimenpide eri sairausten hoidossa. Vanhin, porattu kallo on löydetty Sudanista, ja ikää tällä potilaalla onkin jo huimat 7000 vuotta. Tämä mies oli kuollessaan n. 55-65 -vuotias (tavattoman korkea ikä tuohon aikaan), mutta tästä trepanaatiosta hän ei kuitenkaan enää selvinnyt hengissä: miehen kallosta löytyi 2 cm:n kokoinen kivisellä kaapimella tehty reikä, joka ei ollut alkanut parantua.

Neoliittiselta ajalta (n. 10 000-4000 eaa.) onkin löydetty yhteensä noin 1500 porattua kalloa eri puolilta maailmaa, joten kaikista löydetyistä yksilöistä n. 5-10 % on trepanoitu. Luku on huomattava, sillä kuolleisuus operaation jälkeen aikakaudesta riippuen oli peräti 60-90 %.

Obsidiaaniteriä 8000-9000 vuoden takaa (ArchaeologyNews).

Toimenpide itsessään lienee ollut kivuliasta ilman nykypäivän anestesiaa; mutta on huomattava, että vanhin todiste käyneestä alkoholista on löydetty Jiahun neoliittisestä kylästä Kiinassa vuosilta 7000-6600 eaa. Samoihin aikoihin olutta ja hedelmäviiniä on pantu Lähi-Idässä, joten onkin uskottavaa, että näitä aineksia olisikin käytetty jonkinlaisena “sisäisesti nautittavana” puudutteena. Etelä-Amerikassa kokapensaan lehtiä on käytetty eri tarkoituksiin todistettavasti jo n. 8000 vuotta, joten aivan ilman puudutetta ei sielläkään ole tarvinnut kärsiä. Vanhin maininta oopiumista taasen on sumerialainen nuolenpääkirjoitus 3000-luvulta eaa.

Unikkopelto Egyptissä v. 1904.

Champ-Durandista, Ranskasta, on löydetty myös lehmän porattu kallo n. vuosilta 3400-3000 eaa. Tästä tapauksesta ei tiedetä, onko kyseessä trepanaation harjoittelu elävällä eläimellä vai onko myös lehmää yritetty parantaa syystä tai toisesta. Joka tapauksessa tämä lehmä menehtyi toimenpiteeseen.

(TheTimes)

Kallonporauksen syistä voi esittää vain arvauksia, mutta ilmeisimmät syyt ovat esim. aivopaineen alentaminen/luunsirujen poistaminen päähän kodistuneen vamman jälkeen, päänsärky, epilepsia tai erilaiset mielenterveyden sairaudet. “Demonien tai pahojen henkien häätäminen” onkin esitetty yhdeksi syyksi, sillä myös useita lasten porattuja kalloja on löydetty ilman muuta näkyvää syytä. Tietenkin syiksi voi esittää myös rituaalisia tai uskonnollisia tarkoitusperiä, kuten hyvin usein tehdäänkin varmojen vastausten puuttuessa.

Kummallista kyllä, tulehduksen tai aivovamman vaaroista huolimatta osa potilaista jäi kuitenkin henkiin trepanaation jälkeen. Siperiasta on löydetty potilas 2000 vuoden takaa, joka kallon luutumisen perusteella on elänyt vielä useita vuosia toimenpiteen jälkeen. Kiinasta on myös löydetty 5000 vuoden takaa mies sekä 3600 vuoden takaa nainen, jotka elivät vielä vuosia trepanaatiosta.

Kiinalainen miespotilas.

Joistakin kalloista on löydetty useita reikiä, kuten 50-vuotiaalla naisella, joka löydettiin vuosina 500-700 jaa. käytössä olleelta Longobard-hautausmaalta Italiassa. Nainen oli selviytynyt ensimmäisestä toimenpiteestä, mutta menehtynyt sitten nopeasti tämän jälkimmäisen trepanaation jälkeen. Näiden toimenpiteiden syy ei ole tiedossa.

(ArsTechnica)

Väli- ja Etelä-Amerikasta on löydetty useita porattuja kalloja aikakausilta 400 eaa.-1500 jaa., ja näiden vuosisatojen kuluessa selviytymisprosentti nousi 50/50-mahkuista peräti 75-83 prosenttiin. On siis selvää, että toimenpidettä harjoitettiin laajalti ja sen tekijöistä kehittyikin varsinaisia ammattilaisia. Perusta on jopa löydetty kallo, johon on trepanaation yhteydessä aseteltu metallinen “paikka,” mutta tämän kallon aitous on vielä kyseenalaista.

Ancient surgical implant or modern-day fake? Peru skull leaves mystery. | Live Science

Miten pitkään tätä hoitokeinoa on sitten harjoitettu? Aivan nykypäivään asti, eritoten Afrikassa ja Oseaniassa alkuperäisheimojen toimesta. Varsinkin Keniassa tätä toimenpidettä harjoitetaan edelleen Kisii-heimon keskuudessa kuolleisuuden ollessa vain noin viiden prosentin luokkaa.

Kisii/Leonard Kateete 1997.

1800-luvulla kallonporausta harjoitettiin varsinkin Amerikan sisällissodassa päävammojen yhteydessä, mutta toimenpidettä käytettiin yleisesti edelleen myös mielenterveyden sairauksissa.

Uskomatonta kyllä; v. 1970 brittiläinen kreivitär Amanda Feilding suoritti itselleen trepanaation parantaakseen aivojensa verenkiertoa. Tämä frouva pyrki myös peräti kahdesti parlamenttiin vaatiakseen toimenpidettä tehtäväksi kaikille kansalaisille. Hänen mielipiteisiinsä vaikutti suuresti hollantilainen Bart Huges, joka v. 1965 porasi reiän omaan kalloonsa. Homma lähti sittemmin lapasesta, ja Feilding yritti kahdesti porata myös ystäväänsä Joey Melleniä. Toinen poraus vei miehen sairaalaan, mutta kotiuduttuaan mies porasi itse – tällä kertaa onnistuneesti- omaa kupoliaan. Kolmas kerta toden sanoo, vai mitä?

Itse Paul McCartney on kertonut, että John Lennon ehdotti heille molemmille tehtäväksi trepanaatiota 1960-luvulla. Paul oli kuitenkin tarpeeksi järkevä kieltäytyäkseen tällaisesta toimenpiteestä.

John Lennon (1940-1980).

The Untold Stories of Paul McCartney | GQ

No niin: tähän voi todeta, ettei tätä hoitomenetelmää kannata kokeilla kotona, vaikka miten demonit pyrkisivät ulos itse kunkin pääkopasta. Länsimaisessa lääketieteessä tätä hoitoa tehdään edelleen vain äärimmäisissä tapauksissa, joten on parempi jättää moinen öyhötys asiantuntijoiden tehtäväksi (mikäli sellaiselle on tarvetta).

The Extraction of the Stone of Madness/Hieronymus Bosch/1488–1516).

Reikä päässä ei ainakaan ratkaise sitä ongelmaa, jos yksilölle on noussut ns. k*si päähän, joten porakoneen voi suosiolla jättää työkalupakkiin lojumaan. Hmm… olisikohan tällainen skenaario ollut yksi kallonporauksen syistä, mene ja tiedä… “Nyt oot kuule ollu niin veemäinen ketku jo pidemmän aikaa, että alapas painella porattavaksi,” on voinut keskiajan Akka todeta ukolleen kiivastuksissaan. Ei ollenkaan mahdoton ajatus, ei ollenkaan…!

MURHA EI VANHENE KOSKAAN… NIINKÖ?

Meistä useimpien mieleen lienee piirtynyt kuva väkivaltaisesta luolamiehestä, joka kanniskelee valtavaa puunuijaa leopardinnahkaan pukeutuneena – ja vieläpä kiskoo avutonta naispuolista henkilöä hiuksista vetäen kotiluolaansa. Tässä kliseisessä kuvaelmassa totta on ainakin toinen puoli; nimittäin se väkivaltaisuus.

Todisteet maailman vanhimmasta tarkoituksellisesta taposta/murhasta löytyvät 430 000 vuoden takaa. Haloo: ei siis edes meidän oman lajimme toimesta tehtynä, vaan oletettavasti homo heidelbergensiksen suorittamana surmatyönä. Tämä laji esiintyi maapallolla n. vuosina 800 000-200 000 eaa, ja useimpien tutkijoiden näkemyksen mukaan tämä heidelberginihminen on ollut mm. neandertalien, denisovanihmisen ja nykyihmisen esi-isä.

Noh, mitäpä nämä todisteet sitten kertovat: kuka on murhattu, miten, miksi ja missä?

Tutkijat löysivät Espanjassa v. 1984 Sima de los huesos (luukuilu)- luolasta 28:n yksilön jäänteet. Tämä luola avautuu 13-metrisen kuilun pohjalle, joten selkeästi nämä ruumiit on pudotettu tarkoituksellisesti alas kuolemansa jälkeen. Sitä ei tosin tiedetä, pidettiinkö näissä tapauksissa rituaalisia hautajaismenoja, mutta löydettyjen yksilöiden ikäjakauma vaihteli suuresti. Osalla oli merkittäviä liikkumista haittaavia sairauksia, joten on selvää, että heistä huolehdittiin ennen menehtymistä.

Kuilun/luolan rakennekuva.

Tutkijoiden huomion kiinnitti kuitenkin 52 palaan hajonnut kallo, jonka otsassa näkyi kaksi -myöhemmin todistettua- kovan esineen lyöntijälkeä. Nämä vammat eivät ole syntyneet kuoleman jälkeen, vaan ne on tehty joko puisella tai kivisellä lyöntiaseella. Vammat eivät ole alkaneet parantua, joten kuolema on ollut suora seuraus näistä iskuista.

Tapauksen uhri/WikimediaCommons.

Uhrin ikää tai edes sukupuolta ei tiedetä, mutta kyseessä on kuitenkin ollut nuori aikuinen. Murha-asetta paikalta ei ole löydetty, eikä tietenkään voida varmuudella tietää, miksi juuri tämä yksilö tapettiin näin raa’asti päähän kohdistuneilla iskuilla. Ehkäpä hän olikin juuri raahaamassa heidelberg-naista tukasta luolaansa, kunnes joku päättikin puuttua tähän kaappaukseen ryöstämällä naisen omakseen. Hah, kuinka ihastuttavan nuiva kuvaelma. Käräjille; murha ei vanhene koskaan, osa 1.

Oman lajimme suorittama vanhin murhatapaus löytyy paljon myöhemmältä ajalta Irakista 1950-luvulla löydettynä: noin 75 000-50 000 eaa. homo sapiens on tappanut neandertalinihmisen vipukeihäällä. Onkin arveltu, että tällaisen vipukeihään keksiminen asetti homo sapiensit etulyöntiasemaan kiivaassa eloonjääntitaistelussa, sillä vipukeihään lähtönopeus ja kantama ovat tavallista keihästä suuremmat. Tämä uhri (Shanidar 3) on ollut n. 40-50-vuotias mies, joka on menehtynyt vipukeihään aiheuttamaan haavaan kylkiluussaan. Kuolema on tapahtunut muutamien viikkojen sisällä iskusta, sillä luussa näkyy paranemisen merkkejä. On siis mahdollista, että mies on lopulta menehtynyt iskussa syntyneeseen keuhkovammaan tai sen aiheuttamaan tulehdukseen. Käräjille; murha ei vanhene koskaan, osa 2.

Shanidar 2; tapauksen uhri.

V. 1979 Ranskasta löydettiin 36 000 vuotta vanha neandertalmiehen kallo, jossa näkyy keskellä päälakea kuolemaan johtanut tylpästä esineestä johtuva vamma. Tutkijat eivät ole varmoja, onko isku syntynyt onnettomuudessa, vai onko miestä isketty kivikirveellä brutaalisti päähän. Tämän vamman kanssa mies on kuitenkin elänyt jopa muutaman kuukauden ajan, joten on selvää, että hänestäkin on huolehdittu muiden neandertalinihmisten toimesta. Mikäli vamma on tosiaankin seurausta tarkoituksellisesta iskusta: käräjille, murha ei vanhene koskaan, osa 3.

Neandertalien ja sapiensien välisestä väkivaltaisuudesta löytyy kuitenkin merkkejä jo n. 100 000 vuoden takaa. Useilta kummankin lajin edustajilta on löydetty lukuisia kallonmurtumia, murtuneita käsivarsia ja jalan luita sekä puolustautumiseen viittaavia vammoja käsivarsissa. Onkin arveltu, että neandertalit ja sapiensit kävivät kiivasta kilvoittelua reviireistä meidän sapiensien tunkeutuessa Eurooppaan ja Aasiaan, joissa neandertalit olivat eläneet jo satoja tuhansia vuosia.

Onkin huomattava, että esimerkiksi simpanssit surmaavat raa’asti kilpailevien laumojen yksilöitä puolustaakseen reviiriään, joten tällainen käyttäytyminen lienee ollut luontaista jo varhaisemmillekin ihmislajeille – kyse on kuitenkin aina ollut eloonjäämiskamppailusta lajien, heimojen tai jopa pienten yhteisöjen välillä. Loppupeleissä neandertalilaiset sulautuivat osaksi homo sapiens -lajia, kunnes hävisivät kokonaan n. 30 000 vuotta sitten monen eri tekijän summana.

Mitäpä sitten tapahtui tämän jälkeen, kun reviireistä eikä saaliista enää taisteltu toisen, rinnakkaisen lajin kanssa? Osaako kukaan arvata, hmm? Homo sapiensit elivät ja antoivat toistenkin elää?

Eräs vanhimmista esimerkeistä lajin sisäisestä sodankäynnistä löytyy Kenian Turkanajärven läheltä Natarukista 10 000 vuoden takaa: 27:n homo sapiens -yksilön jäänteet löytyivät hautaamattomina, ja kymmenellä heistä oli luissaan selviä merkkejä raa’asta väkivallasta. Tämä ryhmä koostui lähinnä naisista ja lapsista, ja osalla heistä oli kädet ja jalat sidottu ennen tappavia iskuja. Uhreista löytyi myös kivikärkisten nuolien aiheuttamia vammoja. Murhapaikalta löytyneet obsidiaanista valmistetut aseet eivät ole tyypillisiä alueelle, joten onkin epäilty, että hyökkääjät ovat kilpailevien heimojen jäseniä alueen ulkopuolelta. Tuolloin paikalla sijaitsi rehevä laguuni, joten se lienee osasyy hyökkäykseen.

(UniversityOfCambridge)

Tässä yhteydessä teini-ikäisten ja soturi-ikäisten miesten puuttuminen viittaa siihen, että taistelukykyiset henkilöt on alistettu hyökkääjien matkaan tai he ovat hyökkäyksen alkaessa ehtineet paeta. Tätä jälkimmäistä Akka ei usko; kyllä perheitä on puolustettu viimeiseen asti, perhana vieköön. Varsinkin, kun yksi murhatuista naisista oli peräti raskaana. Käräjille; murha ei vanhene koskaan, osa 4.

Eräs merkillinen massamurhamysteeri tapahtui nykyisen Saksan Herxheimissa n. 4950 eaa. Vuonna 2009 tältä 10 asumuksen kivikautiselta asuinpaikalta löydettiin jopa 1000 ihmisen jäänteet. Uhrit olivat kaikenikäisiä miehiä, naisia ja lapsia (jopa vauvaikäisiä ja sikiöitä), mutta huomiota herättävin seikka oli ruumiiden käsittely heti kuolemien jälkeen. Lihat oli kaavittu luista, suuret luut katkottu ja jopa kallot oli nyljetty ja rikottu. Ei siis olekaan ihme, että epäilys kannibalismista heräsi nopeasti, mutta myös rituaalista uhraamista on esitetty joukkomurhan syyksi. Uhrit eivät olleet kotoisin alueelta, joten on epäilty sitäkin, että nämä murhatut tulivat kauempaa vapaaehtoisesti paikalle uhrattavaksi. Anna mun kaikki kestää…!

(Nature)

Tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että näiden ruumiiden silpominen on ollut ammattimaisen tarkkaa, joten tekijät ovat osanneet asiansa. Kalloista oli huolellisesti leikattu kuppimaisia maljoja ja niihin oli myöhemmin kaiverrettu koristeellisia symboleja. Mitään merkkejä niiden käyttämisestä juoma-astiana ei kuitenkaan löytynyt eikä se olisi edes ollut mahdollistakaan kivityökalujen aiheuttamien terävien reunojen takia. Joten mysteeriksi jää, mitä hittoa tässä pikkukylässä oikein on tapahtunut???

Brittiläinen kallokuppi melkein 15 000 vuoden takaa (NaturalHistoryMuseum).

Lukuisat, rikotut saviastiat uhrien seassa viittaavat kyllä uskonnollisiin syihin, mutta miksi nähdä moista vaivaa ihmisten tarkassa teurastamisessa, nylkemisessä ja luiden rikkomisessa… Tämän massamurhan jälkeen kylä on joka tapauksessa kokonaan hylätty, joten ainakaan paikkaa ei sittemmin käytetty mihinkään (edes rituaaliseen) tarkoitukseen. Kukaan ei myöskään voi uskoa, että nämä JOPA TUHAT ihmistä on syöty, sillä johan tällaisen tolkuttoman lihamäärän syömiseen tarvitaan jo useita tuhansia muita ihmisiä samanaikaisesti, ennen kuin… krhm… raaka-aineen pilaantuminen alkaa! Joten, käräjille; murha ei vanhene koskaan, osa 5.

Herxheim(Spiegel).

Lycka till vaan kaikille näiden mainittujen esimerkkien syyllisten etsijöille. Vinkkinä annettakoon, että kannattaa paneutua tarkasti aikalaisten ja silminnäkijöiden kertomuksiin, mutta samalla tulee huomioida, että aika lienee vääristänyt joitakin muistikuvia. Ehkä on sittenkin parempi vain käydä tarkasti läpi kaikki mahdolliset valvontakameratallenteet näistä tapauksista. Kyllä ne syylliset sieltä saadaan lopulta kammettua käräjille, mutta puolustusasianajajien kannattaa varautua jo etukäteen nk. rasismikorttiin. Ainakin osassa näistä tapauksista syylliset tukeutunevat todennäköisesti siihen, että heitä syytetään ihan pelkästään erirotuisuuden perusteella. Hah!

Kummallisesti oikeussali on toistaiseksi ihan tyhjänä.