LEGENDAA, KANNIBAALEJA JA KALEVALAA

Tämän hyytävän kylmyyden keskellä on mukava suunnata katse rapakon taakse keskelle huitsin Nevadaa. Kirjaimellisesti. Keskelle-ei-mitään.

Lovelock Cave (TravelNevada).

Lovelock Cave – Google Maps

Keskellä Nevadan osavaltion erämaalakeuksia ja vuorenhuippuja sijaitsee Lovelock Cave, johon liittyy pohjoisen Paiute-intiaaniheimon legenda punahiuksisista jättiläisistä. Tarina kertoo, että muinaisina aikoina tähän luolaan ajettiin sumppuun “Si-Te-Cah” -heimon viimeiset jättiläiset, koska nämä jätit olivat suuren kokonsa lisäksi myös kannibaaleja.

Kyllästyttyään tämän heimon luomaan jatkuvaan uhkaan muut paikalliset asukkaat yhdistivät siis rintamansa, ajoivat jättiläiset luolaan (n. 46 x 11 m) ja sytyttivät luolan suulle oksia ja risuja palamaan. Luolaan paenneet jätit kuolivat joko tuskissaan palaen tai savuun tukehtuen; tosin muutaman naispuolisen heimon jäsenen kerrotaan päässeen pakoon tästä tulipätsistä.

A Paiute drawing his bow and arrow; two others in festive costume (v. 1872/the National Archives and Records Administration).

Vielä nykyäänkin luolan katossa on nähtävissä merkkejä suuresta palosta ja luolassa on tehty kaivauksia jo 1800-luvun puolella. Ei tosin arkeologisia kaivauksia, vaan luolasta kaivettiin tonnitolkulla guanoa, jota käytettiin mm. lannoitteena ja silloisen ruudin valmistuksessa. Jep, guano on siis lepakoiden scheissea, ja varsinkin rannikkoalueilla merilintujen kakkaa.

Vuonna 1886 kaivosinsinööri John T. Reid johdatettiin paikalle ja hän tekikin luolassa huomattavia löytöjä. Näihin löytöihin viitataan nykyisin termillä “Reidin kokoelma.” Ukkeli ei siis kuitenkaan suorittanut kaivauksia järjestelmällisesti nykyarkeologian tapaan, mutta tuohon aikaan se ei ollut mitenkään tavatonta. Hän oli paikalla insinöörinä ja amatööriantropologina, ei suinkaan arkeologian edelläkävijänä.

Esineistöä.

Joka tapauksessa tämä arvon herra Reid löysi luolasta esinelöytöjen lisäksi useiden kymmenien yksilöiden luiden jäänteitä ja kokonaisia luurankoja, joiden perusteella hän arveli tosiaankin löytäneensä legendoissa mainitun jättiläisrodun. Käyttäen omaa reisiluutaan pituusvertailussa hän laskeskeli, että kyseisten yksilöiden pituus oli täytynyt olla peräti 230-290 cm:n välillä. Mutta… mm. seuraavassa linkissä Reidin on arveltu jättäneen huomioimatta esim. sellaisen seikan, että reisiluun yläpään palloniveltä ei tule huomioida pituuden arviointimittauksessa, joten tämä lienee vaikuttanut hänen arvioihinsa:

*210777-1984-4Winter.pdf (nv.gov) Nevada Historical Societyn neljännesvuosikatsaus v. 1984 (pdf).

Tässä koosteessa aihetta käsitellään n. 10 sivun verran ja taulukot osoittavat, etteivät Reidin kokoelman luiden pituudet poikkea juurikaan alueen muista hautalöydöistä: pituudet olivat miesyksilöiden kohdalla n. 160-180 cm:n välillä. Reid kuitenkin uskoi teoriaansa löytämästään jättiläisrodusta jo senkin takia, että osissa kalloista oli jäljellä pehmytkudosta ja punaisenruskeita hiuksia. Kyseisessä linkissä mainitaan myös tästä: useat muinaiset kulttuurit käyttivät jo eläessään ja/tai hautauksissa väriaineena punaokraa, joka myös tehokkaasti muuttaa mustien hiusten värin punaruskeaksi ajan kuluessa.

Yksi houkutuslinnuista (1900-luvun alun kuva).

Vuosina 1912 ja 1924 luolassa suoritettiin vihdoin arkeologisia kaivauksia, sillä vuonna 1911 guanonkaivajat olivat tehokkaasti rellestäneet luolassa kaivaen noin 250 tonnia sitä ihteään käytettäväksi teollisuuden tarkoituksiin. L. L. Loud Kalifornian yliopistosta ja myöhemmin mukaan liittynyt M. R. Harrington löysivät luolasta muumioiden ja luiden lisäksi mm. kalaverkkoja, sandaaleita, nuolen- ja keihäänkärkiä, koreja ja taidokkaasti höyhenistä ja meriheinästä tehtyjä ja maalattuja houkutuslintuja. Mm. seuraava sanomalehtiartikkeli vuodelta 1929 kertoo löydöistä tarkemmin:

22 Aug 1929, 6 – Oakdale Leader at Newspapers.com

Sanomalehtiartikkeli mainitsee, että mm. eläintennahoista huolellisesti ommellut viltit ja luusta kaiverretut metsästyspillit osoittavat, ettei tämä heimo voinut olla se alkeellinen, kannibalistinen heimo, josta legendoissa puhutaan. Aiemman linkin materiaalissa mainitaan myös, että löytöihin kuului kalaverkkoon haudattu lapsi, jonka mukaan oli laitettu taidokkaasti tehty helistin. (Kalaverkkojen löytyminen johtuu ylipäätään siitä, että alueella on ollut useitakin pienempiä järviä, jotka sittemmin ovat kokonaan kuivuneet.)

Sisäänkäynti.

Koska ja kuinka kauan luolaa onkaan sitten käytetty? Onko näissä punatukkajätti-legendoissa mitään perää? Berkeleyn yliopiston kirjaston materiaali kertoo, että luolaa olisi käytetty jo niinkin varhain, kuin 2740 eaa. aina 1800-luvun puolelle asti. Varmimmat ajoitukset luumateriaaleista sijoittuvat vuosille 1450 ja 1420 eaa. Luolaa on siis kuitenkin todistettavasti käytetty jo useita vuosituhansia. Guanokerrostumien varhaisimmat ajoitukset ovat vuosituhannelta 5000 eaa., joten lepakoita luolassa on ollut jo kauan ennen ihmislajia. Ilmankos sitä pa*kaa riitti tonnitolkulla lapioitavaksi asti!

Paiute-perhe v. 1906 (Library of Congress).

Noin vuonna 500 jaa. ilmeisesti maanjäristyksen seurauksena luolassa romahti useita suuria kivenlohkareita, joka lienee rajoittanut myöhempää toimintaa. Onkin siis mahdollista, että legenda jättiläisistä on peräti voinut periytyä sukupolvelta toiselle jo ennen tätä aikaa.

arf010-002.pdf (berkeley.edu) Yliopiston kirjaston materiaalia, jonka lopussa on mm. graafisia kuvia alueen/luolan rakenteesta sekä vanhoja valokuvia kaivauksista (pdf).

Eli onko legendoissa sitten mitään perää…? Mene ja tiedä; kaikki on toki mahdollista. Tällaisen luolan historialliset todisteet ajoituksineen ovat mielenkiintoisia: ainakin tuo kalaverkkoon haudattu lapsi helistimineen kertoo siitä, että luolaa on ainakin jossakin vaiheessa käytetty huolelliseen hautaustarkoitukseen. Onhan se ihan mahdollista, että luolan käyttötarkoitus on eri vuosisatoina vaihdellut suurestikin ja kenties joku jättiläiskannibaaliheimo luolaan on sumputettukin.

M. R. Harringtonin löytämä Moapa Paiute-kulttuurin punottu kori v. 1925 (National Museum of the American Indian).

Tällaisessa tilanteessa Akka näkee sielunsa silmin kuvaelman, jossa moiset lajitovereita syövät penteleet (legendoissa mainittu noin 20-30 jättiläisheimon viimeistä yksilöä) on tosiaankin ajettu luolaan ja palavien oksien ja pensaiden avulla tukahdutettu kuoliaaksi. Mitäpä sitten tämän jälkeen tapahtuisi? Akan kuvaelmassa on tietenkin lisätty pökköä pesään, notta ne pahikset varmastikin kärventyisivät ainakin muutamien päivien ajan. Lopuksi olisi oksien rippeet raivattu luolan suulta ja kaikki mahdolliset jäänteet olisi raahattu kuivalle aavikolle korppikotkien ja muiden lentävien öttiäisten mässäiltäväksi, kunnes jäljellä ei olisi enää ollut jänteen ripettäkään.

Klassinen koukkunokka.

“Menit sitten syömään mun mummon, pärkkeles! Siitäs sait!” olisi joku voinut tässä kohtaa todeta kiukuspäissään. Kuka näitä ilkeitä kannibaaleja olisi luolaankaan jättänyt tai niille hautoja kaivanut, jos luolaa aiottiin kuitenkin vielä heidän jälkeensäkin käyttää johonkin tarkoitukseen?

Luolassa on kuitenkin käyty vielä niinkin myöhään, kuin n. 1830-luvun aikana (tuolta ajalta on löydetty ase ja ihmisen scheissea), joten tällainen sumputustapahtuma (kenties peräti) vuosituhansien takaa olisi jo kauan aikaa sitten unohtunut suulliseksi perimätiedoksi ja täten legendaariseksi tarinaksi. Mikäpä ettei! Karttaa katsoessa alueella ei ole kerta kaikkiaan yhtikäs mitään, joten luolan olemassaolo ja sijainti on voinut olla hyvinkin tärkeä muinaisille metsästäjille vaikka miten pitkään. Luolasta on saatu suojaa metsästysretkillä, siellä on voitu korjata verkkoja ja metsästyskeihäitä, varastoida ruokaa ja nähtävästi myös saattaa omaisia haudan lepoon aikojen kuluessa.

Eräs teoria on sekin, että luolasta olisi tosiaankin löytynyt näitä peräti jopa kolmemetristen yksilöiden luurankoja, mutta Smithsonian-instituutti olisi tietenkin tapojensa mukaisesti jemmannut kaikki todisteet perushistoriasta poikkeavista löydöistä.

Tällaisten perimätietona kerrottujen tarinoiden alkuperä kiehtoo aina mieltä, mutta luulöytöjen perusteella Lovelockin jättiläisistä ei kuitenkaan toistaiseksi ole todisteita. Kuten ei ole todisteita sellaisestakaan perimätiedosta, että maailman synty johtui Ilmattaren yksinäisyydestä: hän meni uimaan, tuli raskaaksi meren tuulesta ja raskausaika kestikin peräti yhdeksän vuotta!

Ilmatar/Robert Wilhelm Ekman v. 1860 (Suomen kansallisgalleria).

Lapsi ei kuitenkaan syntynyt, joten sotka muni Ilmattaren polvelle seitsemän munaa. Nämä munat rikkoutuivat ja muodostivat maan, taivaan, tähdet jne. Lopulta lapsi päätti itse syntyä, joten omatoimisesti ihan-ilman-hyvinvointialueiden-apua syntyi tämä merkillinen lapsi Väinämöinen. Väiski osasi jo syntyessään loitsia ja laulaa, ja nykypäivänä Väiski olisikin jo saanut kaiken maailman diagnoosit eri kirjainyhdistelmillä jo heti syntymänsä jälkeen.

Väinämöisen pää/Akseli Gallen-Kallelan luonnos v. 1895 teokseen “Väinämöisen lähtö.”

Lauloi, mokoma, vielä hauenleuka-kanteleensa avulla Joukahaisen suohon! Päästäkseen suosta Joukahainen lupaa sisarensa Väiskille vaimoksi, mutta tämä päättääkin mieluummin päättää omat päivänsä. Kerrassaan mieltäylentävä kaveri, tämä Väinämöinen!

Että näin! Legendoja on monenlaisia, mutta uskottavammalta tuntuu kuitenkin tämä kannibalistinen intiaaniheimo, kuin meikäläisten oma wannabe-Harry-Potter-ihmepoika Väinämöinen. Itsestään syntyvä ihmelapsi, my ass…!

NAKUILUA, TURKIKSIA JA HEINÄKENKIÄ

Me homo sapiensit menetimme suurimman osan karvapeitteestämme historian hämäriin jo kauan aikaa sitten – mutta miksi, missä ja milloin? Näihin kysymyksiin on edelleen vaikeaa vastata tarkasti, mutta aloitetaanpa nykyisin vallalla olevasta käsityksestä.

Homo erectus (BBC).

Itse asiassa tutkijat ovat sitä mieltä, että ensimmäinen homo-suvun karvaton edustaja olikin homo erectus. Jep, erectus – eli pystyihminen, joka palloili maapallolla pystyasennossa n. 1,9 miljoonaa – 50 000 vuotta sitten. Onkin ajateltu, että turkispeitteen vähentyminen on ollut tarpeen ihan lämmönsäätelyn kannalta, kun homo erectukset ovat alkaneet siirtyä sademetsien siimeksestä avoimemmille maastoille. Tämä selittänee karvojen katoamisen vain osittain, sillä muiksi syiksi on esitetty myös seksuaalista valintaa, ihon tuottamaa D-vitamiinin muodostusta auringonpaisteessa ja ylipäätään geenimuutoksia. Lisäksi on tuumailtu, että ihmisten alkaessa toimia ja asua yhä enemmän toistensa kanssa, alkoivat kirput ja punkit olla karvapeitteisille yksilöille todellinen vitsaus.

(InsideScience)

Onkin helppo ajatella, että tämä on varmaankin vaikuttanut seksuaaliseen valintaan: valitsetko mieluummin tuuheaturkkisen, kirppuja kuhisevan heimosi edustajan vaiko vähemmällä turri-peitteellä olevan, kirputtoman kaverin? Tätä seikkaa vastaan todistaa kuitenkin se, että vielä nykyäänkin on olemassa esim. alakerrassa asustavia satiaisia.

Miksi meille sitten jäi juurikin nämä karvaiset alueet? Hiusten tehtävä on tietenkin suojata päänahkaa ja aivoja ylikuumenemiselta, kainaloiden ja alakerran karvoitus lienee yhteydessä siihen seikkaan, että näillä alueilla erittyy feromoneja– jep, juurikin sitä kemiallista viestiainesta, jonka ansiosta meidän mm. tulee pariutua niin maan penteleesti ja mahdollisimman monen kanssa. Näiden alueiden karvaisuus säilyttää hajuja pidempään kuin karvattomat, kuten arvoisat deodoranttien valmistajat varsin hyvin tietävät.

Sophia Loren (synt. 1934).

Noh, homo sapienseista puheen ollen; meidän lajimme karvattomat edustajat kehittyivät n. 350 000-260 000 vuotta sitten. Tästä on vielä pitkälti ajallista matkaa siihen, kun ensimmäiset homo-lajien edustajat ennen sapiensia käppäilivät NAKUINA hiljakseen pois Afrikan savanneiltaan – ainakin out of Africa-teorian mukaan. Tämä teoria on (kas kummaa) kiistanalainen ristiriitaisine näkemyksineen, mutta ensimmäiset pohjoisempaan käppäilijät lienevät olleet fossiililöytöjen mukaan homo erectus ja -ergaster, ja ehkäpä peräti vielä tuntematon homo-laji.

(NaturalHistoryMuseum)

Näiden lajien fossiileita on löydetty Euraasiasta 1,9 – 1,5 miljoonan vuoden takaa. Onkin siis sanomattakin selvää, että elinolojen ja -ympäristöjen muuttuessa on ollut tarpeen saada karvapeitettä takaisin ylle, varsinkin pohjoiseen siirryttäessä. Täytyy tietenkin myös muistaa, että ilmasto-olosuhteet ovat näiden useiden satojen tuhansien vuosien aikana ehtineet muuttua jo moneen kertaan.

Climate change – Glacial-Interglacial, DO and Bond Cycles, Thermohaline Circulation | Britannica

Koskapa sitten tällainen hieno pukeutumisen ajatus pälkähti näiden nakuilijoiden kerhon vannoutuneiden edustajien päähän? Sittenkö viimeistään, kun alkoi olla pirun kylmä, häh?

Varhaisin-nimenomaan-homo-sapiens -fossiili Afrikan ulkopuolelta on löydetty Israelista, ja ikää tällä löydöllä on n. 180 000 vuotta. Tämä ajoitus on yhteneväinen sellaisen mielenkiintoisen seikan kanssa, kuin: päätäistä kehittyi oma alalajinsa VAATETÄI n. 170 000 vuotta sitten. Mistäköhän tämä seikka mahtaakaan kertoa, hmm…? Anybody? Kenties VAATTEISTA?

Homo sapiens migration (WikimediaCommons).

Orgaaninen materiaali säilyy maastossa erittäin huonosti, jos ollenkaan. On kuitenkin muita todisteita, jotka kertovat vaatetuksen historiasta omaa tarinaansa: Contrebandiers-luolasta Marokosta on löydetty nahkavuotien työstämiseen käytettyjä luunkappaleita 120 – 90 000:n vuoden takaa. Lisäksi luolasta löydettiin mm. kettujen, sakaalien ja villikissojen luita, joissa oli selviä merkkejä eläinten nylkemisestä siten, että niiden nahka saatiin irroitettua mahdollisimman kokonaisena. Luolan rei’itetyt helmet puolestaan kertovat, että mahdollisesti nahkaa tai jänteitä työstettiin naruiksi koruja varten. Notta tässä luolassa on sitten työstetty vähän parempaa Seppälää päälle!

(natureasia.com)

Uusimpiin arkeologisiin löytöihin lukeutuu Gavan alueelta, Espanjasta, löydetty hevosen tai nautaeläimen 40 000 vuotta vanha lantioluu, jossa on 28 pientä työkalun tekemää pistosjälkeä. Erilaisten omien kokeilujensa jälkeen tutkijat totesivat, että nämä reiät ovat syntyneet pehmeään luupintaan terävän luupiikin ansiosta. Kyseessä on siis tosiaankin apuväline, jota vasten nahkoja/vuotia on rei’itetty niiden yhdistämistä varten. Ei kuitenkaan tiedetä, onko nämä vuodat sitten yhdistetty ompelemalla neulalla vaiko naruja läpi pujottaen, mutta vanhin neula on löydetty Etelä-Afrikasta 61 000:n vuoden takaa.

(PopularArchaeology)

Täydellisimmin säilynyt asukokonaisuus on tietenkin löydetty herra Jäämies Ötzin paljastuttua lumen ja jään alta v. 1991 Itävallan ja italian rajalla. Ötzin pukineisiin lukeutui mm. heinistä koottu viitta, useista nahkapaloista ommeltu lampaannahkainen takki, nahkaleggingsit lannevaatteineen, karhunnahkalakki ja taidokkaasti valmistetut, heinillä täytetyt vedenpitävät nahkakengät. Näiden kenkien perusteella on arveltu, että jo tuolloin tällaisten kenkien valmistamiseen olisi ollut eritoten tähän työhön erikoistunut henkilö – eli suutari.

Clothing | Museo Archeologico dell’Alto Adige (iceman.it)

Vanhimmat tekstiilikuidut ovat peräisin peräti yli 34 000:n vuoden takaa. Nämä mikroskooppisen pienet villinä kasvaneen pellavan säikeet löydettiin luolasta Georgiassa, ja niistä on arveltu tehdyn köysiä, nyörejä, ompelulankaa tai jopa kenkiä. Osa kuiduista oli jopa värjätty lähistöltä löytyneiden kasvien avulla, joten onkin helppo ajatella, että tätä pellavaa olisikin käytetty nimenomaan koristeellisiin asusteisiin. Kuka pöljä nyt näkisi moisen työlään värjäämisen vaivan pelkästään köysien takia?

Edelleen on olemassa alkuperäisasukkaiden heimoja, joiden metsästäjä-keräilijöiden kulttuuri ei ole juurikaan muuttunut ammoisista ajoistaan lähtien. Tällaisten kansojen keskuudessa on tyypillistä, että ihoa suojataan auringolta lähinnä mudalla, joka kuivuessaan jättää aurinkorasvan kaltaisen kerroksen iholle. Tyypillisesti asuna on jonkinlainen lannevaate – kenties ihan vain suojaamassa persuksia istuessa, joten mistään siveliäisyyssäännöistä ei todellakaan ole kyse. Siksipä onkin luontevaa ajatella, että me ihmiset olemme tosiaankin hilluneet alastomina suurimman osan olemassaolomme ajasta, kunnes olosuhteet tosiaankin pakottivat meidät pukeutumaan takaisin karvapeitteisiin.

Sittemmin pukeutumisesta muodostui statuksen osoittamisen väline, oman yksilöllisyyden korostamisen keino ja ties mitä muuta – ah; tietenkin! Varsinkin useiden eri uskontojen toimesta ihmistä on verhottu milloin mihinkin vaatteeseen; on jopa muistettava, että mm. 1800-luvulla naisten nilkkojen vilahtaminen pitkien hameiden alta oli suorastaan pornografista. Että sellaisessa tilanteessa taisi moni homo sapiens olla ihan homo erectuksena, aijai sentään!

ASUMUSTEN AATELIA

Akan asuttama tönö täyttää tänä vuonna 70 vuotta – ihan kunniallinen ikä talolle, ja sen kyllä huomaa. Pientä kasvojenkohotusta on jatkuvasti tehtävä (talolle, ei Akalle…) eikä lattioiden narinalta voi välttyä. Meillä ei todellakaan hiippailla salamyhkäisesti nurkissa! Mutta: mikä mahtaakaan olla maailman vanhin asumus? Tai edes rakennus? Tai mistä löytyy todisteita vanhimmasta, pitkäaikaisesta asutuksesta? Akkapa ottaa tästä selvää!

Göbekli Tepe/Sanliurfa, Turkki.

Tiettävästi maailman vanhimmat rakennelmat ovat Göbekli Tepe ja Karahan Tepe Turkissa. Nämä valtavat, kiviset rakennelmat on rakennettu n. 12 000-11 500 vuotta sitten, mutta asuntojahan nämä laajat kivestä tehdyt alueet eivät kuitenkaan ole. Molemmissa paikoissa on arveltu vietetyn kaikenlaisia, mukavia rituaaleja ja kokoontumisia, joista emme kuitenkaan voi koskaan saada varmuutta. Molemmissa paikoissa esiintyy kuitenkin runsaasti kiveen kaiverrettuja eläinhahmoja ja muita symbolisia kuvia, joten aikaa ja vaivaa rakennelmien koristeluun(kin) on käytetty runsaasti.

Karahan Tepe/Sanliurfa, Turkki.
Karahan Tepen 11 fallospylvästä ja reunan kasvokuva kaiverrettuina suoraan peruskalliosta (Arkeonews).

Ain Mallaha-kylä Israelissa ajoittuu vuosiin 10 000-8000 eaa. Tässä kylässä asuttiin kivirakennelmissa, mutta asukkaat eivät vielä viljelleet itse mitään. On arvioitu, että tuolloiset metsästäjä-keräilijät elivät (tietenkin) metsästäen, kalastaen ja luonnonantimia keräten. Eräästä haudasta on löytynyt maailman vanhin todiste koirasta kotieläimenä: vainajan mukana on haudattu koiranpentu. Menehtyneen käsi on sijoitettu (hellyyttävästi) koiran ruumiin päälle.

Ain Mallaha (myös nimellä Eynan)/Israel.

Tell Qaramel-hautakumpu Syyriassa on ajoitettu n. 11 000 vuotta vanhaksi. Tältä alueelta on kaivettu esiin 20 yksilön luurangot, ja hautakummun vieressä on selvästi havaittavia jäänteitä torneista. Täällä on asuttu v. 9000 eaa. ja asutaan edelleen. Hautakummun vieressä on kylä ja alueen halki kulkee rautatie. Laakso on hedelmällistä viljelysmaata, jonka läpi virtaa joki, joten mikäpä siinä on asustellessa. Vuosituhansien ajan, herregud.

Tell Qaramel/Syyria (Alchetron).

Jerikon torni Israelissa on n. 10 000 vuotta vanha 8,5 -metrinen rakennus, jota on arveltu käytetyn astronomisiin tarkoituksiin. Mitään viitteitä hautarituaaleihin tai hautauksiin ei ole löydetty, joten torni lieneekin sitten ollut tärkeä taivaan tiirailun kannalta. Tornin ympärillä on asunut n. 2000-3000 ihmistä ja aluetta ympäröi tuolloin (kuuluisa) Jerikon muuri.

Jeriko/Israel.

Çatal Hüyük-kylässä Turkissa asuttiin jo v. 7400 eaa. Alueella asuttiin tiiviisti; talot on rakennettu vieri viereen ja niiden ulko-ovet sijaitsivat katolla. Asukkaita oli arvioiden mukaan eri aikoina 3500-8000. Suomen mittakaavassa asutusta voi verrata pienimmillään Kuortaneen kokoiseen kylään (3528 asukasta) tai suurimmillaan Asikkalaan (8038). Kylässä on pidetty karjaeläimiä, lampaita ja vuohia, sekä viljelty viljaa ja ohraa. Tätä voi jo kutsua ihan toimivaksi kyläyhteisöksi. Kuortaneen tai Asikkalan tilanteista Akka ei osaa sanoa mitään.

Çatal Hüyük/Turkki (Wikimedia Commons).

Choirokoitian kylä Kyproksella ajoittuu vuoteen 6800 eaa. Pyöreäpohjaisissa kivitaloissa asusteli arviolta 1500-2000 ihmistä ja jotkut talot olivat peräti kaksikerroksisia. Täällä elettiin karjanhoidolla ja maanviljelyllä, mutta tuntemamattomasta syystä kylä hylättiin jo v. 6000 eaa. Koko Kypros näyttää olleen asumaton seuraavan vuosituhannen, joten jonkinlainen luonnonkatastrofi lienee aiheuttaneen asukaskadon.

Choirokoitia/Kypros.

Perperikonissa, Bulgariassa, on asuttu jo v. 5000 eaa. Kukkulalle rakennetussa kyläyhteisössä asuttiin jopa 1200-luvulle jaa. asti (!). Paikka oli tärkeä traakialaisille ja myöhemmin roomalaisille ja keskiajalla Perperikon toimi linnoituksena. Alueella on mm. kallioon hakattu pyöreä alttari, palatsi, temppeleitä, taloja ja aluetta ympäröi jopa 2,8 metriä paksut muurit. Kerrassaan vaikuttava paikka, eikä ole ihmekään, että siellä on asuttu useita tuhansia vuosia.

Perperikon/Bulgaria.

Valtava Barnenez-hautakumpu sijaitsee Bretagnessa, Ranskassa. Tässä 72x25x8-metrisessä jättiläisessä on 11 hautakammiota, joista ensimmäiset on rakennettu noin v. 4500 eaa. Koko monumentin on arvioitu painavan n. 14 000 tonnia. Alueelta on löydetty myös esineistöä: nuolenkärkiä, kivikirveitä ja keramiikkaa. Sisään johtavat käytävät ovat 7-12 metriä pitkiä, ja niiden seinillä on symbolisia kivikaiverruksia.

Barnenez/Ranska.
Hautakuilut/Barnenez (Wikimedia Commons).

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, mainittakoon Knap of Howar Orkney-saarilla: Pohjois-Euroopan vanhin, säilynyt kivitalo. Tämä idyllinen, kaksihuoneinen asumus muistuttaa Skara Braen rakennuksia, mutta on useita satoja vuosia niitä vanhempi (3700 eaa.) Huoneita yhdistää käytävä ja toinen huone lienee ollut jonkinlainen työpaja ja varasto. Kuten Skara Braessa, huonekalut on rakennettu kivistä ja katot lienevät olleen nurmipeitteisiä.

NAAPURISOPUA KIVIMÖKKIKYLÄSSÄ – Akalla on asiaa (Skara Braen tarina)

Knap of Howar/Orkney-saaret, Skotlanti.

Huoneista on löydetty jauhinkiviä, kivityökaluja ja keramiikkaa. Talossa on asuttu peräti 900 vuoden ajan, joten kyseessä onkin ollut todellinen perintömökki. Kotieläinten pito, kalastus ja maanviljely on ollut tuttua tämänkin kaksion asukkaille. Tällaisessa idyllissä Akkakin mielellään majailisi, kaukana nykyajan teknologiasta!

Mutta, mutta… jos nyt oikein aletaan pilkkua viilaamaan, niin maailman vanhin koti on löydetty Kalaharin autiomaasta, Etelä-Afrikasta. Wonderwerkin luolassa on asuttu jo 2 miljoonaa vuotta sitten. Luolasta on löydetty kivityökaluja, eläinten luita ja tulisija miljoonan vuoden takaa. Ihmisjäännöksiä luolasta ei ole löytynyt, joten luola on ollut puhtaasti asuinkäytössä.

Wonderwerk Cave/Etelä-Afrikka.

Mikäpä esi-isämme täällä sitten asusteli 2 miljoonaa vuotta sitten, sillä tuohon aikaan lajeja oli useita? Kivityökalujen perusteella on päätelty, että luola asutettiin homo habiliksen toimesta. Luolalla on pituutta peräti 130 metriä, joten habilis-perheellä on ollut runsaasti tilaa temmeltää. Akka näkee sielunsa silmin, kuinka pieni Leena Maria Habilis istuu nuotion äärellä järsimässä gasellinkoipea, jonka perheenäiti Terttu Marja Habilis on huolellisesti kypsentänyt. Aijai, kylläpä siinä on mukavat oltavat, kun tulenkajo loimottaa kotoisan kotiluolan seinämillä!

Site – Wonderwerk Cave (zamaniproject.org) (3D-malli luolasta)

Tuntematon homo habilis. Ei ole tiedossa, onko kyseessä rippikuva, valmistujaiskuva, vai passikuva.

Akan seinällä loimottaa vain valomato, ja uunissa pöhisee kinkkukiusaus, ei gasellin takajalka. Kuinka tylsän arkipäiväistä! Mutta toisaalta: Akan ei tarvitse kotinsa (luolansa) ulko-ovella tähyillä, vaaniiko ulkopuolella jokin megahermeettinen, esihistoriallinen elukka suupalaa vaanimassa. Sentään jotain positiivista tässä nykyajassakin, kun tarkemmin ajattelee…

Tällainen norsun kokoinen, seitsemän tonnia painava MEGATHERIUM olisi mukava näky omalla ulko-ovella tai pihamaalla. Tämän karvaisen öttiäisen on uskottu syöneen kasvien ohella lihaakin. Yeah! Saa silittää!

ETÄKOULU 120 000 VUOTTA SITTEN

V. 2020 kunnianarvoisat tutkijat löysivät Espanjan Playa de la Castilla -rannalta kivettyneitä jalanjälkiä. Nämä jäljet paljastuivat, kun rankat myrskyt huuhtoivat hiekkaa pois kallion päältä jopa 20 metrin matkalta. Eläinten sorkan- ja tassunjälkien lisäksi löytyi peräti 87 ihmisen jättämää jalanjälkeä. Nämä jalanjäljet ajoitettiin 80 – 120 000 vuotta vanhoiksi, joten kyseessä oli selvästikin tutkijoiden mukaan neandertalilaisten piknik tai luontoretki. Vai etäkoulu luonnon helmassa, sittenkin, hmm…?

70% jäljistä paljastui lasten jättämiksi, lapset olivat iältään kuusivuotiaasta teini-ikäiseen. Eli aivan selvästikin siellä on ollut “Neandis”-ope (Akan termi) viemässä lapsia rantaan tutkimaan luonnon monimuotoisuutta, eikös vain?

Itse asiassa: tutkijat ovat päätelleet jäljistä, että nämä nuoret neandertalilaiset ovat todennäköisesti vaanineet pienriistaa tai kaloja matalassa rantavedessä, joten oletuksena onkin, että nämä lapsukaiset opetettiin pienestä pitäen mukaan ruoanhankintaan. On päivänselvää, että jokapäiväinen Survival Game koski myös lapsia, sillä eliniänodote noina aikoina ei ollut kovinkaan pitkä ja pienikin onnettomuus tai sairaus saattoi koitua kuolemaksi kenelle tahansa.

Jälkien perusteella on pystytty myös päättelemään, että osa lapsukaisista taisi leikitellä vedessä, kuten nykyajankin homo sapiensit. (Oh, really? Akka ei olisi ikinä uskonut… lapset ovat lapsia, ja veden roiskuttelu on kivaa!)

Mitäpä muuta näistä serkkujemme lapsuusajoista tiedetään? Valitettavasti (neandis-lasten kannalta) tai onneksi (nykyajan tutkijoiden kannalta) eri-ikäisiä yksilöitä on löydetty runsaasti ympäri Eurooppaa. Luista on pystytty päättelemään, että jo syntyessään neandertalilaisten kallo oli pidemmän muotoinen, kuin meidän, mutta aivot kehittyivät molemmilla lajeilla kuitenkin samaan tapaan. Neandertalilaisten aivojen tilavuus kehittyi kuitenkin meidän lajiamme hieman suuremmaksi. Kieliluista on myös huomattu, että heillä oli todennäköisesti kyky oppia ja tuottaa puhetta, jota onkin pitkään aprikoitu. Akan veikkaus onkin, että tämä pitänee paikkansa: miten tällainen laji olisi selviytynyt useita satoja tuhansia vuosia ilman kykyä kommunikointiin?

Playa de la Castilla, Espanja.

Useat arkeologiset kaivaukset ovat paljastaneet, että neandikset elelivät yhteisöissä, hautasivat vainajiaan ja huolehtivat myös vammaisista/vammautuneista niin, että nämä elivät pidempään. Tällainen kulttuuri ei ole mahdollista ilman jonkinlaista keskinäistä
kommunikaatiota. Myös korvan kuuloluut ovat samankaltaisia, kuin homo sapiensilla, joten puheen ymmärtämisessäkään ei ole ollut eroavaisuuksia.

Irakilaislöytö 70 000 vuotta sitten tapahtuneesta hautaamisesta (NewScientist).

Lasten kehitys on kuitenkin ollut hieman nopeampaa, kuin meillä. Löydöistä on paljastunut, että keskimäärin ensimmäiset hampaat puhkesivat neandis-lapsilla jo noin neljän kuukauden iässä. Lapsukaisia myös rintaruokittiin jopa neljään ikävuoteen asti: hampaiden koostumus on kertonut meille tällaisenkin, hellyyttävän seikan. Kiinteää ruokaa on kuitenkin annettu jo 5-6 kuukauden ikäisille, kuten nykyäänkin. On myös arveltu, että sitkeää lihaa tai kasviksia äiti on ensin pureskellut suussaan ja antanut sitä sitten lapselleen, mutta tätä teoriaa ei tietenkään pystytä todistamaan.

Sekä neandis-lajin, että meidän homo sapiensien aivot jatkoivat kasvuaan alkeellisempiin esi-isiimme nähden, joten ruokavalion täytyi olla hyvin monipuolista: jatkuvasti kasvavat aivot tarvitsivat paljon glukoosia eli sokeria. On siis esitetty tutkimustuloksia siitäkin, että molemmat lajit keräsivät paljon tärkkelyspitoisia kasveja ja kypsensivät niitä. Tulenkäyttö on kuitenkin keksitty jo muutamia miljoonia vuosia sitten, joten kyllähän tuollainen taito oli varmastikin kaikille lajeille tuttu! Siellä Espanjan rannikollakin lapsia retkeilemään vienyt opettaja oli varmastikin pakannut mukaan kunnon makkarat ja tulentekotarpeet. Sinappi, ketsuppi ja ranskalaiset eivät tainneet tulla mukaan sillä kertaa. Tai edes makkarat.

On kuitenkin karmivaa huomata, että meitä paljon pidempään Euroopassa eläneet neandikset kärsivät alueellisista ominaisuuksista tai erilaisista sairauksista olosuhteiden ollessa huonoja. Joillakin neandis-lapsilla todettiin hampaiden perusteella suuria lyijypitoisuuksia heidän kuollessaan pieninä Ranskassa 250 000 vuotta sitten, ja alueelta onkin tosiaan löydetty myöhemmin lyijykaivoksia. Toinen, karmiva hammastutkimus kertoo, että neandis-lapsi joutui vieroitetuksi äidinmaidosta hyvin yllättäen vain vuoden ikäisenä. Tämä kertoo siitä, että äidille oli tapahtunut jotakin. Voi ei, ja nyyh.

Useat löydöt hampaista kertovat myös siitä, että karut ja kylmät talvet koettelivat neandis-yhteisöjä: kuolleisuus oli suurta ja ravintoa oli vähän saatavilla.

Eräs esimerkki Italiasta kertoo kuitenkin teinien päättäväisyydestä jopa 350 000 vuotta sitten: kolmen teini-ikäisen neandis-yksilön jalanjälkiä on löydetty Roccamonfinan tulivuoren jähmettyneessä laavassa.

Onkin arveltu, että nämä teini-ikäiset huimapäät käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja seurasivat jähmettyvää laavaa pakenevia eläimiä niiden jälkien perusteella. Näiden yksilöiden keskipituus oli noin 135 cm, joten teineistä oli selvästikin kyse. Aikuiset neandikset olivat kuitenkin keskimäärin 150-165 cm pitkiä. Ehkäpä tällainen teinijoukkio päätti todistaa fiksuutensa ja lähteä seuraamaan näitä eläinten jälkiä: helppoa saalista olisi varmaankin luvassa illallispöytään! Siinä tilanteessa ei varmaankaan keskusteltu siitä, kuinka etäyhteydet eivät toimi tai kuinka kaikki ottaa päähän:

Rane: “Lähetään meneen, jätkät. Nopeesti nyt. Ei oo aikaa hukattavaks.”
Pera: “Joo, lähetään. Kai noi tytöt nyt näkee, kun me mennään?”
Mara: “Näkee, näkee, ne kattoo meitä just. Me ollaan tänään ihan sankareita!!”
Rane: “Huudetaanko samalla helvetin kovaa, kun lähetään?”
Mara: “Hyvä idea. Aletaan huutaa, kun mä lasken kolmeen. Sit ne näkee, kuinka me ollaan tosimiehiä!”
Pera: “Älä ihan vielä, mä käyn ku*ella ensin.”
Mara: “Olisit käyny aikaisemmin, prkl!!”

Akka ei ihmettelisi tällaista sananvaihtoa yhtään näiden nuorten välillä. Ajat muuttuvat, tavat (ja tarkoitukset) eivät.

NAAPURISOPUA KIVIMÖKKIKYLÄSSÄ

V. 1850 myrsky riehui Orkney-saarilla paljastaen maan alta 5000 vuotta vanhan kylän –Skara Braen (alunperin Skerrabra). Paikallinen kartanonomistaja kaivoi kylän asumuksia esiin hiekan keskeltä, mutta vasta v. 1925 paikalle saapui arkeologinen ryhmä.

Tuolloin kylästä löytyi 8 talon ryhmittymä sekä yksi työtilaksi kuvailtu huone. Vasta 1970-luvulla varmistui, että taloissa asuttiin 600 vuoden ajan vuosina 3100-2500 eaa.

Skara Brae – Google Maps

Esimerkki asuinhuoneesta (Wikimedia Commons).

Asumukset on kaivettu maakumpuihin ja jokainen huone on pohjaltaan samanlainen: huoneessa oviaukkoa vastapäätä on kivistä rakennettu hylly, huoneessa on sänkyjä, istuin ja tulisija. Tämä viittaa siihen, että kylän asukkaat ovat olleet keskenään samanarvoisia.

Skara Braen asukas: “Paskan marjat, me ei vaan keksitty muunlaista asumismuotoa. Kopioitiin hyväksi havaittua pohjakaavaa kaikille.”

Kylän rakennetta (orkneyjar.com).

Asumusten katot eivät ole säilyneet, ne ovat todennäköisesti olleet orgaanista materiaalia. Kaikki huoneet oli yhdistetty toisiinsa kivisillä käytävillä, mutta jokaisessa huoneessa oli tarpeen vaatiessa suljettava ovi.

Skara Braen asukas: “Äh, naapuri Ughr pisti ne katot päreiksi kännipäissään. Ja ovet keksittiin samasta syystä, kun se p*rkele kuorsasikin kuin karhu.”

Kylän asukkaat pitivät sekä karjaa että viljelivät maata. Maan vajoamisen seurauksena kylä sijaitsee nyt rannalla, mutta 5000 vuotta sitten asumuksia ympäröi laajat viljelysmaat. On epäilty, että osa asumuksista saattaa olla merenpohjassa.

Skara Braen asukas: “Sitä ei kyllä voi laittaa Ughrin syyksi, se on myönnettävä.”

Skara Braen sijainti kauempana merenrannasta (northlinkferries.com).

Asumuksista on löydetty runsaasti esineistöä, joiden perusteella Skara Braen jokapäiväisestä elämästä tiedetään paljonkin. Asukkaat söivät monipuolista ravintoa: lihaa, marjoja, vehnää, ohraa, kaloja, simpukoita ja linnunmunia.

Skara Braen asukas: “Kyllä ne lokinmunamunakkaat välillä alkoivat tökkiä. Olisi edes kerran saanut makkarasoppaa, perhana. Tai lihapiirakan kurkkusalaatilla.”

Esineistöön kuuluu myös luusta valmistettuja työkaluja, neuloja, saviruukkuja ja hematiittia, jota esiintyy vain Skara Braen alapuolella olevalla Hoy-saarella. On siis arveltu, että eri yhteisöt ovat olleet tekemisissä keskenään.

Skara Braen asukas: “Sinnehän se Ughr painui aina remuamaan juhannusjuhlille. Kyllä tuli kotona sanomista, usko pois.”

Esineistöä (The Orkney Museum).

Huoneistoista on löytynyt myös koristeltuja kivipalloja, joiden käyttötarkoitusta ei tiedetä edelleenkään.

Skara Braen asukas: “Pakkohan se oli nykertää jotakin, jolla pystyttiin uhkailemaan Ughr pois jaloista pyörimästä. Se raukka luuli, että ne on kranaatteja.”

MYSTISET KIVIPALLOT – Akalla on asiaa

Kylä hylättiin vähitellen muutamien vuosikymmenten aikana. Syytä tähän ei tiedetä, mutta syiksi on arvioitu mm. hiekkamyrskyjä tai väestön halukkuutta perustaa omia maatilojaan. On kerrottu, että nuorempi väestö lähti aiemmin kuin vanhemmat asukkaat – Akka ei tosin löytänyt mitään tietoa, miten tällainen seikka on havaittu. Löytyikö alueelta muumioitunut mummo keinutuolissaan sukankutimet kädessään??

Skara Braen asukas: “Ai sinnekö se mummo sitten jäi? Noh, muutossa hukkuu kaikenlaista… pakkohan se oli lähteä, kun Ughria ei enää kukaan jaksanu katella. Suljettiin se lopulta yhteen mökkiin ja lähdettiin vetämään hippulat vinkuen. Sen takia kaikki tavaratkin jäi sinne löydettäväksi.”

Että näin; naapureita on siedetty vain nipin napin jo neoliittisella ajalla. Skara Braen arvoitukset selvisivät ihan suomalaista mökkikulttuuria sivustakatsojana tarkkailemalla. Joka paikasta tuntuu löytyvän joku örväilevä äijä, joka ei osaa pitää housuja jalassaan tai korkkia kiinni.

Ughrin jälkeläiset ovat lopulta rantautuneet Suomeen asti, sekin seikka on nyt selvitetty. Juoksivat hulluuspäissään munaravia Englannin halki ja ylittivät kanaalinkin uimalla. Kovia äijiä!

Ughr!

HEIMONSA VIIMEINEN

Viimeaikaisten uutisotsikoiden takia Akka harkitsee taas eristäytymistä omalle tontilleen, sillä ihmisten piittaamattomuus muista jaksaa taas yllättää – vaikka sen ei enää pitäisikään. Akka etsikin muutaman esimerkin ihan täysin yksin eläneistä erakoista – ihan herkutellakseen ajatuksella – mutta totuus näissä kahdessa tapauksessa onkin aika karua luettavaa.

SAAREN YKSINÄINEN NAINEN

Los Angelesin edustalla sijaitsee saariryhmä nimeltään Channel Islands. Näillä saarilla asusteli Amerikan alkuperäisasukkaita jo 10 000 vuotta sitten, mikäli tutkijoihin on uskomista. Saariryhmä nousi tunnetuksi vasta 1800-luvun alkupuolella, kun ryhmään kuuluvaan San Nicolas-saareen hyökkäsi joukkio ahneita turkismetsästäjiä merisaukkoja pyydystääkseen.

Channel Islands, California, USA (Wikimedia Commons.)

Saarella asuva Nicoleno-heimo surmattiin lähes viimeiseen mieheen, sillä joidenkin lähteiden mukaan erästä heimolaista syytettiin turkismetsästäjän tappamisesta. Joitakin heimolaisia jäi kuitenkin jäljelle ja tarinan levitessä mantereella heitä tultiinkin viimein evakuoimaan v. 1835. Ai miksi? No, perkules, heidät piti tietenkin käännyttää kristinuskoon.

Santa Barbaran lähetysaseman laiva nouti porukan kyytiinsä, mutta jostakin syystä yksi naishenkilö jäi edelleen saarelle. Tilannetta on myöhemmin romantisoitu; nainen olisi joko jäänyt etsimään poikaansa tai veljeään laivan lähtiessä. Oli syy mikä hyvänsä, nainen jäi siis erakoksi saarelle. 18 VUODEKSI.

Järkyttävän näköinen äijä: George Nidever!

Lopulta eräs laivakapteeni, turkismetsästäjä itsekin, sai kuulla, että tällä saarella on jonkun henkilön nähty vilkuttavan ohikulkeville laivoille. Kapteeni George Nidever lähti paikalle tutkimaan v. 1853 ja näki rannalla jalanjälkiä. Nainen löytyi lopulta istumasta valaanluista rakennetun majan edessä alkeellisten metsästysvälineiden ja tarvikkeiden kanssa. Nainen lähti mielellään laivan mukana mantereelle, mutta kukaan ei enää ymmärtänyt naisen puhumaa kieltä. On kerrottu, että nainen oli kuitenkin aina puhelias, lauloi kansansa lauluja ja tarkasteli innoissaan kaikkea uutta. Hevoset ja erilaiset vihannekset ja hedelmät olivat hänelle suuri ihmetyksen aihe.

Vain 7 kuukauden lähetysasema-ajan jälkeen nainen – Juana Mariaksi nimetty- kuoli ilmeisesti punatautiin. Hänellä ei ollut minkäänlaista vastustuskykyä eri tauteja vastaan, joihin mantereella saattoi helpostikin sairastua. Hänet haudattiin lähetysaseman hautausmaalle. Myöhemmät arkeologiset tutkimukset arkeologeineen ovat keränneet saarilta heimon käyttämiä tarvikkeita ja peräti vielä v. 2012 on löydetty luola, jossa Juana Maria oli saattanut asua.

Juana Marian kuva: tieto tästä ei ole varmaa. Kyseessä saattaa olla heimon muu edustaja.

ÄIJÄ KUOPASSA

Nykypäivien kuuluisin erakko on Amazonin sademetsässä asusteleva “The Man in the Hole”. Todennäköisesti muut hänen heimonsa jäsenet on surmattu paikallisten karjatilallisten toimesta ja hänen liikkumistaan on seurattu ainakin vuodesta 1996 lähtien Brasilian alkuperäiskansaa suojelevan FUNAI-järjestön toimesta. Tiettävästi kukaan ulkopuolinen ei ole puhunut koskaan miehen kanssa eikä hänen heimoansa, kieltään tai historiaansa tunneta. Miehellä on tapana oleskella maahan kaivetuissa kuopissa joko ollakseen itse suojassa tai metsästääkseen ohikulkevia eläimiä. Nämä kuopat hän nopeasti hylkää ja liikkuu taas eteenpäin, hänen liikkumisalueensa on arvioitu kahdeksaksi hehtaariksi. Vuonna 2018 FUNAI-järjestö sai kuvattua miehestä videon ja hänelle on myös jätetty työkaluja ja muita tarvikkeita selviytymistä varten. Hänen arvioitiin tuolloin olevan noin 50-vuotias.

Nykypäivän uutisointi tästä äijästä on kovin vähäistä. Äijä on jätetty rauhaan ihan syystäkin, sillä hän pelkää koko ulkomaailmaa todistettuaan heimonsa jäsenten murhat viimeisinä vuosikymmeninä. Äijä-parka! On siis täysin oikeutettua, että häntä ei lähestytä ollenkaan tartuntatautien pelossa.

AKAN METSÄKUOPPA

Näistä varoittavista esimerkeistä huolimatta Akka kaivaa lähimetsään syvän kuopan (ainoastaan, koska valaanluita ei ole saatavilla majaa varten) ja tarkkailee lähikulkijoita itse veistämänsä keihään kanssa. Akka haluaa näin osoittaa menettäneensä uskonsa koko ihmislajiin tällaisella voimakkaalla ja henkilökohtaisella kannanotolla. Suurten sanomalehtien edustajat kiinnostuvat heti tapauksesta: nyt siellä metsissä myllää joku hullu nainen! Paikalle lähetetään reporttereita tutkimaan tätä merkillistä ilmiötä.

LiveSciencen kuva kuoppa-Äijän metsään kaivamasta yhdestä kuopasta. Kuopat ovat jopa 180 cm syviä.

REPORTTERI 1: Onko siellä kuopassa nyt kuuma, Akka? Täällä ulkona on 26 astetta.
AKKA: UGA UGA.
REPORTTERI 2: Onko tässä nyt jotakin yhteiskunnallista sanomaa taustalla, oletteko tyytymätön hallituksen koronatoimiin? Mikä sai teidät ryhtymään tähän tempaukseen?
AKKA: UGA UGA, AGAZU DABA!!
REPORTTERI 1: Haluatte siis eristäytyä yhteiskunnasta ja olla heimonne viimeinen, niinkö? Teillä on kuitenkin sukulaisia ja perhettä?
REPORTTERI 2: Näin minäkin huomaan -tuolla seisoo jo osa heistä pihan puolella. Miten kommentoitte tätä?
AKKA: Voi v*ttu teidänkin kanssa; mun piti keksiä ihan oma kielikin, jota puhun heimoni viimeisenä jäsenenä. Nyt pilasitte tämänkin homman multa ihan täysin. Tuliko hyvä mieli?

Akka nousee kuopasta, huokaa ja toteaa ihmislajin olevan pilalla. Ehkäpä tämä ihmislaji tästä sitten nousee jonakin päivänä uuteen kukoistukseen, kuten niin moni muukin on joskus sanonut.
Ehkäpä se tästä sitten…!

Amazonin mystinen ”kuoppamies” on kuollut – Heimonsa viimeinen vältteli ulkomaailmaa loppuun asti ja ampui nuolia häntä lähestyviä kohti – Tekniikan Maailma Linkki lisätty 30.8.2022

IDOLEITA TUHANSIEN VUOSIEN TAKAA

Vaviskaa, kaikki tulevaisuuden Idols-kisaan pyrkivät; teidät kaikki tulee päihittämään peräti 12 100 vuotta vanha puunaamainen idoli Ancient Idols-kisassa. Ai kuka? Ai missä?

Tämä 5,3 metriä korkea Shigirin idoli (esiintyjänimeltään tässä Puu Ukkeli) näyttää valmiiksi jo laulavan teidät kaikki suohon, sen verran ammollaan Puu Ukkelin suu jo on. Mikä tämä kuvatus on miehiään?

Tämä puinen idoli eli jumalankuva löytyi Keski-Uralin soista jo v. 1894 kullan- ja malminkaivajien toimesta. Ukkeli löytyi neljän metrin syvyydestä, suon hapettomat olosuhteet olivat säilöneet lehtikuusesta tehdyn Ukkelin hyvin. Valitettavasti äijä oli hajonnut 10 kappaleeseen, joista osa on sittemmin jopa kadonnut! Nykyinen Ukkeli on koottu varhaisten osien piirustusten perusteella.

Vuonna 1894 Ukkeli koottiin ihan väärin. Onko Ukkelilla pissahätä…?
Puu Ukkeli nykypäivänä.

Ukkelin pinnassa on useita geometrisia kuvioita ja jopa 8 kasvot. Kuviot on kaiverrettu kivisillä koverruskirveillä ja on epäilty, että kuviointiin olisi käytetty jopa majavan alaleukaa hampaineen. Mitä nämä kuviot sitten kertovat? Kuten tavallista, selityksiä on yhtä monta kuin niiden esittäjiäkin: sukulaisten henkiä, jumaluuksia, luomismyyttiä, karttakuvioita, metsän henkiä tai idoli voisi jopa olla rajamerkkinä muille, että alueelle ei tarvitse tulla könyämään. Tai jopa päinvastoin: merkki siitä, että meidän tontille voi vapaasti tulla remuamaan, tervetuloa. Ota tästä nyt sitten taas selvää…

Samanlaista kuviointia on löytynyt vastaavalta ajalta (n. 15 000 – 5000 eaa) Euroopastakin, joten on epäilty jopa suurten välimatkojen välisiä kontakteja metsästäjä-keräilijöiden välillä.

Turkin Göbekli Tepessä kuvioinnit ovat myös samankaltaisia. Göbekli Tepe on maailman vanhin tunnettu kivitemppelialue ajalta n. 10 800 – 9500 eaa.

Göbekli Tepe, Turkki.

Erikoista Puu Ukkelissa on se, että se on vanhin tunnettu puinen idoli, vastaavia löytöjä ei ole tehty. Luonnollisesti muiden puuidoleiden aines on lahonnut jo aikapäiviä sitten, ellei sitten soista löydy lisää Puu Ukkelin kavereita.

Missä ovat Suomen idolit?

Tuima (Yle/Jan Fast)

V. 1989 Vantaan Jokiniemestä löytyi savinen idoli, joka on saanut nimekseen Tuima. Tuimalla on ikää 5500 vuotta, joten Puu Ukkeliin verrattuna Tuima on lupaava nuori haastaja – tosin Tuima ansaitsee iällään Pohjois-Euroopan vanhimman ihmisfiguurin arvonimen.

6000 vuotta sitten Jokiniemessä sijaitsi merenranta, josta on löydetty paljon arkeologisia jäänteitä eli alue on ollut vilkas asutuspaikka. V. 2014 alueelta löydettiin myös kaksi hyvin pientä savi-idolia, jotka ovat muodoltaan toukkamaisia. He voivat esiintyä nimillä Dougga ja Toucca4U. Samankaltaisia löytöjä on tehty Baltian maista, joten alueet ovat todennäköisesti olleet vuorovaikutuksessa keskenään.

Vantaan Jokiniemen kaivauksilta löytyi harvinainen savifiguuri | Yle Uutiset | yle.fi

Näidenkään savi-idoleiden tarkoitusperiä ei tiedetä, mutta epäilykset kallistuvat aina vahvasti jumaluuksiin, henkiolentoihin tai vainajiin – ihan mihin tahansa mystiseen maan ja taivaan välillä.

Pihtiputaan Made-N-Eva.

Pihtiputaan Madenevan käyräidoli on hyvä esimerkki näistä Suomesta löydetyistä tyypillisimmistä idoleista. Usein tällaiset hahmot löytyvät valitettavasti rikkoutuneina, mutta ajoitukseltaan tällaiset sijoittuvat yleensä n. 3300-2200 eaa. eli myöhäisemmälle kivikaudelle. Tämä Pihtiputaan nuori esiintyy nimellä Made-N-Eva.

Ancient Idols-kilpailu voi alkaa, äänestä omaa suosikkiasi (vain 50 kultadublonia/äänestys)! Ehdokkaat siis ovat:

  1. Puu Ukkeli
  2. Tuima
  3. Dougga
  4. Toucca4U
  5. Made-N-Eva

KRÄSH-BOOM-BÄNG! Valitettavasti kilpailu on peruuntunut! 5-metrinen Puu Ukkeli kaatui tuhoten kaikki savi-idolit, tämän jälkeen lavalle vyöryivät Göbekli Tepen kivirakennelmat ja lopuksi kaikki kiukustuneet mystiset henget, vainajien henget ja jumaluudet pistivät loputkin lavasta päreiksi. Pahoittelemme tapahtunutta.

Äänestysrahoja ei palauteta eikä kiukkuisiin puheluihin vastata.