HÄRPÄKKEITÄ HISTORIAN HÄMÄRISTÄ

Maailman vanhin edelleen toiminnassa oleva lamppu on nimeltään Centennial Light. Tämä Guinnessin ennätysten kirjaankin päässyt hehkulamppu on palanut Kaliforniassa Livermoren paloasemalla jo vuodesta 1901 lähtien. Lamppu on toki elämänsä aikana ehtinyt olla ennen paloasemaa valaisemassa mm. poliisilaitoksen ja paloaseman autotallia, mutta tässä lopullisessa sijoituspaikassaan sitä voi peräti seurailla 24 h/vrk webbikamerasta. Jep, samalla voisi seurata maalin kuivumista seinällä…! Siinäpä sitä jännitystä kerrakseen, kannattaa ottaa nitrot valmiiksi esille.

Centennial Light/Wikipedia.

Maailman vanhin matto on puolestaan löydetty ylhäisöhaudasta Pazyrykin laaksosta, Siperiasta. Valitettavasti haudanryöstäjät olivat ryövänneet haudasta kaiken arvokkaan jo muinaisina aikoina, mutta tämä toiminta auttoi osaltaan maton säilymisessä. Hauta (ja matto) on ajoitettu 500-400 -luvuille eaa., ja avoimeksi jääneeseen hautaan pääsi kertymään vettä ja jäätä. Tämän jääpeitteen ansiosta mm. maton värit ovat säilyneet hyvinä sen löytymiseen asti. Ryövärit eivät vaivautuneet ottamaan mattoa mukaansa, vaikka se jo aikanaan oli huippulaadukasta käsityötä. Nähtävästi haudan muut arvoesineet olivat jo riittävä ryöstösaalis.

(AncientOrigins)

Maailman vanhin huuhdeltava vessanpönttö löytyi viime vuonna Xi’anin arkeologisilta kaivauksilta Kiinassa. Tämä 2400 vuotta vanha Hotelli Helpotus sijaitsi ilmeisesti muinaisessa palatsissa, ja sitä käyttivät todennäköisimmin korkea-arvoiset virkamiehet. “Pöntölläkäynnin” jälkeen palvelijat kaatoivat ämpärillä vettä tähän ylelliseen istuimeen, ja vesiputkisto johdatti tuotokset kätevästi palatsin ulkopuolelle.

Todellakin huipputeknologiaa tuohon aikaan! Hygieniaa nähtävästi arvostettiin muinaisessa Kiinassa, toivottavasti “pönttöjen” lisäksi tarjolla oli myös palvelijoiden suorittama käsipesu… tai ehkä heillä olikin palvelijoiden suorittama per*eenpyyhintä, jolloin virkamiesten ei tarvinnut liata käsiään ollenkaan.

(CNN)

Maailman ensimmäisiä suihkuja (varakkaille ihmisille) alettiin valmistaa 1800-luvun loppupuolella samaan aikaan, kun suurten kaupunkien viemäriverkostoja rakennettiin. Ennennäkemätöntä ylellisyyttä ja luksusta oli täten tarjolla jopa kerrostalohuoneistoihin, kunhan massia vain oli saatavilla. Mm. Sarah Winchesterin mysteerikartanossa Kaliforniassa oli Sarahin itsensä suunnittelema suihkunurkkaus häneen omaan käyttöönsä. Suihkuja alettiinkin arvostaa kylpyammeiden sijaan niiden oletettujen “terveysvaikutusten” myötä. Tuohon aikaan kaikkea uutta markkinoitiin nimenomaan terveyttä parantavina keksintöinä, sillä ihmiset alkoivat kiinnostua entistä enemmän omasta hyvinvoinnistaan ja elämisensä tasosta.

(History/Smithsonian)

TOSIELÄMÄN MYSTEERITALO – Akalla on asiaa vanhempi juttu tästä erikoisesta 160 huonetta sisältävästä talosta ja sen historiasta

Maailman vanhimmat haarukat on löydetty myöskin Kiinasta Gansun arkeologisilta kaivauksilta. Nämä kaksipiikkiset ruokailuvälineet on valmistettu luusta ja ne ajoittuvat aikakauteen 2400-1900 eaa. Euroopasta haarukoita on löydetty ajanlaskun alun jälkeen mm. Rooman valtakunnan alueelta, Egyptistä ja Kreikasta.

Ennen haarukan käyttöönottoa tapana oli syödä ruokaa joko sormin tai lusikalla, jonka valmistus on toki huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. Pohjoisemmassa Euroopassa haarukankäyttö yleistyi vasta 1600-luvulla.

Metallisia kaksipiikkisiä haarukoita myöhemmältä ajalta.

Ehkä maailman vanhin kuvaus pizzanpaistosta on löytynyt tänä kesänä Pompeijista, Italiasta. Tutkijoiden mukaan tämä fresko on katukeittiöstä (latinaksi thermopolium), jollaiset olivat hyvin yleisiä sekä Pompeijissa, että Herkulaneumissa. Pelkästään Pompeijissa näitä street food-keittiöitä on löydetty jo 80 kappaletta.

Does This Pompeii Painting Depict a 2,000-Year-Old Pizza? | Smart News| Smithsonian Magazine

Tämä löytö on sinällään pakko mainita, koska pizza on mitä mainioin keksintö/härpäke ruokakulttuurin saralla: pohja vaatii hyvin yksinkertaiset ainekset ja päälle voi laittaa mitä tahansa (nykyisestä) jääkaapista löytyy. Yksi parhaimmista keksinnöistä ikinä; ainakin hävikkiruoan suhteen! Joidenkin arvostelijoiden mielestä tämä fresko kuvaa kuitenkin ennemminkin focaccia-leipää, mutta Akka haistattaa pitkät tällaiselle ajattelulle. Kyseessä on kuitenkin käytännössä sama ajatus, mutta erilainen tekotapa.

(BBC Travel)

Maailman vanhimpia esimerkkejä silityksen mainiosta tekniikasta löytyy myöskin Kiinasta kuvallisessa muodossa noin tuhannen vuoden takaa. Pohjoisemmassa Euroopassa viikinkinaisten haudoista on löydetty lasisia käyttöesineitä, joita on uskottu käytetyn vaatteiden silittämiseen. Tällaiset “tasoittimet” olisivat toimineet mm. pellavakankaalle ilman kuumennusta, mikäli vaate olisi kasteltu etukäteen.

(Oldandinteresting)

Tällaisia tasoittajia on myöhemmältä ajalta löydetty Euroopasta sekä puisina, marmorisina, että lasisina versioina jopa kahvan kanssa varustettuina. Vasta keskiajalla metallisepät alkoivat työstää hirvittävän painavia silitysrautahärpäkkeitä, joita mekin nykyään museoissa pääsemme katselemaan. Näiden rautojen käyttö perustui koko härpäkkeen kuumennukseen valurautaisella hellalla, joten piikatytöillä piti todellakin olla patalaput käytössä ja rutkasti ruista ranteessa. Suurimmissa kartanoissa tällaisia härpäkkeitä oli useita, joten silitysraudan “lakattua toimimasta” uusi, valmiiksi kuumennettu rauta otettiin hellalta valmiiksi käyttöön.

Rautojen hightech-kuumennusteline/-uuni.

Maailman vanhin “patja” on löydetty Etelä-Afrikasta Sibudu Cave:n kaivauksilta 77 000:n vuoden takaa. Tämän makuupaikan tutkimukset ovat osoittaneet, että luolaa käytettiin jopa vuodelle 39 000 eaa. asti ja makuupaikan kaisla- ja ruokopehmikkeet poltettiin aika ajoin syöpäläisten tuhoamiseksi. Päällimmäisenä kerroksena tässä makuualustalla on myös Cryptocarya woodii-puun/pensaan lehtiä, joilla on hyönteisiä torjuva vaikutus. Tämän petipaikan koko on kaksi neliömetriä, joten muinaisina aikoina koko perhe saattoi nukkua yhdessä tässä mukavan pehmeässä makuupaikassa, kuten tutkijat arvelevatkin tapahtuneen.

Oldest Known Mattress Found; Slept Whole Family (nationalgeographic.com)

Ah; sitä onnen auvoa muinaisessa perheessä: kaikki raapivat toistensa kylkiä ja päänahkoja nukkuessaan ihan normimeiningillä! Onneksi heillä oli kuitenkin DeLuxe-patja käytössään noina kaikkina vuosituhansina! Patja, joka sitten poltettiin aika ajoin ihan syystäkin… Tällainen makuupaikka taisi olla sukupolvelta toiselle periytyvä luksusjuttu, kuten kyseinen luolakin. Jopa kymmeniä tuhansia vuosia ehti vierähtää tämän luolan perimyshistoriassa; tästä on paha pistää paremmaksi nykyajan rakennustekniikoilla.

Sibudu Cave (Wikipedia).

Nykypäivänä syöpäläisvaara vanhoissa kalusteissa ja patjoissa on todellakin ongelma suurimmissa kaupungeissa, joten tällaiset härpäkkeet on suositeltu tuhottaviksi tavalla tai toisella.

Osattiin sitä näköjään ennenkin; Akka ei kuitenkaan kehota ketään polttamaan vanhoja patjojaan historian innoittamana omalla takapihallaan. Siitä voi tulla sanomista ja turhaa työtä pelastustoimelle, kun patjatuli leviää naapurin omenapuuhun ja sitä myöten naapurin kattorakenteisiin (tai vanhaan vajaan sen omenapuun vieressä).

LUURANKOJA KAAPISSA… VAI LATTIAN ALLA?

Useimmat muistanevat seuranneensa tiedotusvälineistä Notre Damen katedraalin äkillisesti alkanutta paloa 15. huhtikuuta 2019. Tämä suosittu turistikohde oli tuolloin lähellä tuhoutua kokonaan, mutta läpi yön jatkuneisiin sammutustöihin osallistuneet viitisensataa palohenkilöä onnistuivat tukahduttamaan liekit aamuneljän aikoihin.

(Paris News)

Katedraalin rakennustyöt alkoivat jo v. 1163 ja rakennustöihin kuluikin sitten peräti muutamia vuosisatoja. Katedraali valmistui vihdoin v. 1345 ja palon jälkeiset korjaustyöt jatkunevat vuoteen 2024, jolloin Pariisi isännöi kesäolympialaisia. Tästä tavoitteesta pidetään kiinni kynsin ja hampain, vaikka urakkaa on hankaloittanut mm. koronapandemia, tuhka ja lyijypöly, sekä rakenteiden heikko kunto. Katedraali aiotaan lisäksi restauroida entiseen loistoonsa, joten melkein tuhatvuotiset rakennusmenetelmät aikojen takaa asettavat omat rajoituksensa.

Vuoden 2022 keväällä rakennustelineiden pystytystöissä kirkon keskilaivan lattian alta löytyi kaikkien yllätykseksi kaksi lyijyarkkua vainajineen. Toinen heistä on tunnistettu kaniikki Antoine de la Porteksi, joka menehtyi peräti 83-vuotiaana 24.12.1710, mutta vainajista toinen on edelleen tunnistamatta. Tämä arviolta 25-40-vuotias mies on lantionsa perusteella viettänyt paljon aikaa ratsastaen, joten häntä on epäilty mm. ritariksi. Tämän miehen kuolinaikaa ei tiedetä, mutta lisätutkimukset auttanevat ajoittamaan miehen kuolinsyyn ja -ajan tarkemmaksi, kuin nyt arvioidut vuosisadat 1300-1700.

Kaniikki de la Porte (ScienceTimes).

Aiemmin mainittu Herra Kirkonmies oli ikäisekseen hyvässä kunnossa hampaitaan myöten, mutta tämä nuorempi John Doe oli menettänyt lähes kaikki hampaansa. Hänen arvellaan kuolleen aivokalvontulehdukseen kallon tutkimusten perusteella. Joka tapauksessa tämäkin mies kuului eliittiin, sillä hänen ruumiinsa oli palsamoitu. Kirkon lattian alle ei myöskään haudattu Matti tai Maija Meikäläisiä, joten tämäkin kertoo miehen statuksesta. Tästä aiheesta on luvattu lisää uutisointia kevään 2023 kuluessa, joten Akka jää sellaista odottamaan.

https://www.livescience.com/notre-dame-sarcophagi-wealthy-men

Keitä sitten ylipäätään haudattiin kirkkojen lattioiden alle? Ja miksi? Tässä yhteydessä ei siis tarkoiteta varta vasten rakennettuja kryptia tai maanalaisia katakombeja, vaan suoraan kirkon lattian alle haudattuja ihmisiä.

Tällainen tapa juontunee jo vanhaan Pietarinkirkkoon Vatikaanissa, jonka pääalttarin alle on uskomusten mukaan haudattu apostoli Pietari hänen ristiinnaulitsemisensa jälkeen v. 67 jaa. Konstantinus Suuri aloitti basilikan rakentamisen v. 324 näiden uskomusten pohjalta, ja arkeologisissa kaivauksissa onkin löytynyt sekä muistolaatta “Pietari on täällä,” että lukuisia luulöytöjä. Paikalla sijaitsikin keisari Neron aikana teloitettujen kristittyjen hautausmaa, joten nämä löydöt eivät sinänsä ole mitenkään merkillisiä.

1000-1200-luvuille tultaessa kirkkoihin haudattiin ainoastaan yläluokan jäseniä tai merkittäviä kirkonmiehiä. Mitä lähempänä alttaria hautapaikka sijaitsi, sitä suurempi oli henkilön yhteiskunnallinen status ja kirkon vainajaa varjeleva suoja. On sanomattakin selvää, että tällaisista hautapaikoista alettiin nyhtää kelpo massia tulevinakin vuosisatoina, joten tämä selittää lattianalaisten vainajien korkean aseman yhteisöissä.

Köyhälistö kuului kirkkojen ulkopuoliseen hautausmaahan, jonne hautaaminen olikin huomattavasti halvempaa. Useilta hautausmailta on löydetty myös merkitsemättömiä hautoja, joten pyhälle kirkkomaalle saatettiin haudata vaivihkaa myös ns. ilmaisjäseniä (varsinkin, jos vainaja oli pieni lapsi).

Luonnollisesti kirkkojen lattianalaiset makuupaikat alkoivat ennen pitkää huveta, joten varakas eliitti alkoi rakennuttaa itselleen erillisiä hautaholveja tai sukumausoleumeja jo keskiajalta lähtien. Suurimmilla kartanoilla ja sukutiloilla saattoi myös olla oma hautausmaansa, jolloin kirkkoon saatettiin sijoittaa vain muistopatsas tai muistolaatta menehtyneelle. Kelpo massi oli tällöinkin tarpeellista.

Rutto- ja tautiepidemioiden aikaan vainajat haudattiin ulos, sillä tautien uskottiin leviävän kuoleman jälkeenkin lattialautojen alta muuhun väestöön. Jo 1600-luvulle tultaessa lattiahautaamista alettiin kuitenkin kritisoida, sillä tilan puutteessa lattianalaiset hautaukset alkoivat aiheuttaa peräti hajuhaittoja arkkujen sijaitessa suoraan hurskaiden seurakuntalaisten jalkojen alla.

Suomessa vuonna 1686 säädetty kirkkolaki määräsikin, että hautaussyvyyden tuli olla vähintään kolme kyynärää (kyynärä = n. 60-70 cm). Tilan puute alkoi tosin näkyä jo hautausmaillakin, sillä halutuimpien paikkojen loppuessa väkeä piti jo haudata kirkkojen pohjoispuolelle, jonne yleensä haudattiin vain köyhistä köyhimpiä tai muutoin jumalattomia vainajia.

Turun tuomiokapituli määräsi viimein v. 1751 lattiahautauksen kielletyksi, ellei vainajalle oltu tehty tarkoitukseen sopivaa holvia. Lopullisesti lattiahautaus kiellettiin keisari Aleksanteri I:n määräyksestä v. 1822, mutta tapa jatkui jopa 1900-luvun alkupuolille asti. Hautapaikoista saatavat maksut olivat kuitenkin seurakunnissa varsin suuri tulonlähde useiden vuosisatojen ajan, joten tällaisissa tapauksissa sanonta “rahalla saa ja hevosella pääsee” lienee ollut käytössä.

Muutamia esimerkkejä Suomen kirkkojen lattiahautauksista:

https://www.isonkyronsrk.fi/vanhan-kirkon-hautausmaa

https://www.espoonseurakunnat.fi/hautausmaat/kirkon-hautausmaa/kirkon-hautausmaan-historiaa

Yli 500-vuotiaan kirkon lattia on arkeologin aarreaitta: sen alle on haudattu satoja ihmisiä, eikä alttariosaan ole kurkistettu vuosisatoihin (yle.fi)

Haukiputaan kirkon alla lepää muumioituneita lapsia, jotka on laitettu “nukkumaan” satoja vuosia sitten – tekstiilit ovat säilyneet poikkeuksellisen hyvin (yle.fi)

Vuosina 2020-2021 toiminut Senaatintorin jättiterassi täyttyi ihmisistä, jotka tuskin ajattelivat litkivänsä oluttaan muinaisella hautausmaalla:

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/arkeologit-nostivat-senaatintorin-alta-120-vainajaa-joiden-elinaikana-parhaista-hautapaikoista-kaytiin-kisaa-nyt-kirkon-pitaa-paattaa-miten-luut-haudataan

Jep; meitä homo sapienseja on nykyisen määritelmän mukaan ollut olemassa jo n. 200 000 vuotta, jonka perusteella meidän lukumääräksemme (tuosta ajankohdasta lähtien) on arvioitu 117 miljardia yksilöä. Olisikin siis perin merkillistä, ellemme jatkuvasti löytäisi luurankoja lattioiden, tietyömaiden tai rakennusprojektien alta. Johonkin kaikki vainajat on kuitenkin jouduttu laittamaan, harvemmin kuitenkaan otsikossa mainittuun kaappiin. Homo sapiens -lajin olemassaolon mittakaavassa kaappi on siis tosiaankin hyvin moderni keksintö.

Pitäkää kaappinne! Meikä on niin vanha, ettei kaappia oltu silloin edes keksitty!

Näillä eväillä aloitetaan vuosi 2023. Jatkuva uutisointi kaikesta mahdollisesta uhasta (Kiinan korona, triplaflunssaepidemia, sote-uudistus ja hoitotilanteen kaatuminen, kolmas maailmansota, sähkön hinta/sähkötoimituksen ongelmat jne.) saavat kohta Akan lukittautumaan siihen mainittuun KAAPPIIN. Sieltä Akka sitten löydetään vuoden lopulla, jolloin Akka voi tosiaankin todeta, että Akalla on luuranko kaapissa. Hah! Että sillä tavalla oikein hyvää uutta vuotta!

KENEN NIMI ON JÄÄNYT HISTORIAAN ENSIMMÄISENÄ?

Olisi ihan loogista ajatella, että jo puhekielen kehityttyä muita yksilöitä olisi alettu jollakin tavalla nimetä; että tuossa menee tuo veemäinen naapuriluolan Murgh ja sen vaimo Kököl. Niiden riiviöipanat Murde ja Turde näkyvät tulevan perässä – ja aina kiljuen. Olikin siis aika ottaa selvää, mistä ajankohdasta lähtien ihmisten nimiä on säilynyt kirjoitetussa muodossa.

Herra-jonka-nimeä-ei-tiedetä-tai-ehkä-peräti-rouva (phys.org).

Tutkijat ovat nykyään yksimielisiä siitä, että vanhin, kirjoitettu nimi löytyi savitauluista muinaisten sumerilaisten asuttamassa Mesopotamiassa (nyk. Irakissa). Nimi toistuu nuolenpääkirjoituksella yhteensä 18 eri taulussa. Nämä savitaulut on ajoitettu n. 3400-3100 väliselle ajalle eaa., joten tämä kaiffari on taatusti ollut tärkeä tyyppi… eli itse asiassa kirjuri.

Tämä Kushim-kirjuri on siis signeerannut kirjoituksiaan omalla nimellään ja aluksi ajateltiinkin, että kyseessä olisi saattanut olla “vain” ammattinimike. Kaverin signeeraus on siis lopulta kuitenkin tulkittu henkilön nimeksi, joten tämä kirjuri pääsee sillä historiankirjoihin. Eräässä esimerkissä mainitaan tämän arvoisan herran kirjoittaneen mm. ohralastien määriä: “29086 mittaa ohraa 37 kuukautta.” Melkein yhtä legendaarista, kuin: “Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle…” Go, Kushim, go!

Yksi savitauluista, jossa näkyy nimi Kushim (vasemman yläreunan palkki ja nuoli alaspäin). Nuolen alapuolella näkyy nähtävästi naispuolisen henkilön sheivausohjeita (Akka pahoittelee tätä tulkintaa).

Hieman nuorempia nimiä löytyy edelleen Mesopotamiasta/Irakista 3200-3100 eaa. Nyt nimiä mainitaankin peräti kolme: orjat En-pap X (myös muodossa Enpap-X) ja Sukkalgir sekä heidän omistajansa Gal-Sal. Nämäkin tyypit jäivät siis historiaan ihan vain sillä, että heidän orja-isäntä-suhteensa merkittiin ruokokynällä savitauluun kirjanpidollisista syistä. Onneksi taulussa ei sentään ollut esim. mainintaa mistään rangaistuksista, kuten “ruoskittu 10 kertaa persuksille.”

Mesopotamia.

Samanikäinen nimi onkin seuraavaksi ihan oikea kunkku: Ylä-Egyptin kuningas Iry Hor n. 3100 eaa. Hänen haudastaan Abydosissa, Egyptissä, löydettiin saviruukkuja koristettuina tällä nimellä. Epäilyksiä herätti kuitenkin se, ettei nimen hieroglyfejä oltu ympäröity kartussilla (suorakaiteen/ovaalin -muotoinen kaiverrus, joka kertoo kyseessä olevan kuningas tai faarao), mutta myöhemmät hieroglyfilöydöt todistavat hänen kuitenkin olleen kuningas.

Iry Hor -nimi ruukussa.

Tämän äijän hautaa tutki v. 1902 kuuluisa egyptologi Flinders Petrie (1853-1942), joka onkin kaikkien itseään kunnioittavien egyptologien guru. Samalta ajalta ja alueelta löytyi myös kuningas/faarao Ka:n hauta esineistöineen, ja tällä kertaa nimi onkin ympäröity kartussilla. Ihan oikea kunkku siis, tämäkin kaveri. Näiden vanhimpien egyptiläisten nimien jälkeen löytöjä onkin jo runsaasti, joten suunnataanpa katse Välimeren toiselle puolelle.

Flinders Petrie.

Heettiläisten kuninkaan Anittan nimi mainitaan sekä taulujen nuolenpääkirjoituksissa että tikarinterään kaiverrettuna 1700-luvulta eaa. Tuolloiset heetit hallitsivat nykyisen Turkin aluetta ja heidät tiedettiinkin sotaisaksi kansaksi. Kuningas Anitta, kuten hänen isänsäkin Pithana mainitaankin nimenomaan eri kaupunkien ja alueiden valloitusten yhteydessä. Nämä tekstit ovatkin varhaisimpia, tunnettuja heetinkielisiä tekstejä.

Tikarinterä ja teksti (Wikipedia).

Mahtoikohan tauluissa lukea: “Ja sit mä, suuri kuninkas Anitta, ryöväsin ja tapoin kaikki siinäkin typerässä kaupungissa, ihan kuten mun faijakin ryöväs ja tappo kaikki siinä viereisessä läävässä. Hä hää, ja sit me naurettiin ittemme kipiäksi ja rellestettiin koko seuraava viikko! Tämän kirjuutti superkunkku Anitta! Te muut ootte ihan tyhmiä!” Tämä olisi hauska tietää, sillä heettiläisten historia vaikuttaa tosiaankin hyvin sotaisalta.

Entäpä pallon toisella puolella, löytyykö Amerikoista mitään nimiä? Kyllä vain, mutta vasta 90-luvulta jaa. löytyy Yax Ehb Xook -niminen hallitsija, jonka uskotaan ehkä perustaneen mayakaupunki Tikalin. Tästä herrasta ei tiedetä oikein mitään, mutta hänen hallitsijakautensa ajankohta on laskettu muiden, myöhempien ja paremmin tunnettujen mayahallitsijoiden mukaan. Tämän äijän nimi on kuitenkin kaiverrettu jadesta tehtyyn korvakoruun, joten tämä on varhaisin kirjoitettu nimi arkeologisissa maya-kaivauksissa. Tyypin nimi voidaan kirjoittaa myös muodoissa Yax Moch Xok tai Yax Chakte’l Xok. Jep, brassaile vaan nimilläsi ihan rauhassa, dude!

Tikal, Guatemala.

Mutta, mutta… tästä aiheesta herääkin kysymys, minkälaisia symboleita voidaan pitää niminä eli mitä hyväksytään viralliseksi kirjoitukseksi? Mm. Jiahusta, Kiinasta, löytyneistä simpukan- ja kilpikonnankuorista on löydetty piktogrammeja, joita voisi epäillä kirjoitusmerkeiksi. Nämä löydöt on ajoitettu vuosiin 7000 – 5800 eaa. Kuten tyypillistä, tästäkin aiheesta käydään kiivasta taistelua tutkijoiden keskuudessa: onko kyseessä kirjoitettu kieli vai ei.

Kilpikonnankuori ja alueelta löytynyt huilu.

Ihan mainiosti voisi kuvitella, että riitelevien lasten nimet on merkitty kuvina heidän “leluihinsa,” ettei niiden omistajuudesta tarvitsisi koko ajan kinastella. Tai mikä sitten on näiden kuvien kaivertamisen tarkoitus sitten ollutkaan…!

Paleoantropologi Genevieve von Petzinger onkin tutkinut luolamaalauksia jopa 40 000 vuoden takaa ja löytänyt peräti 32 samanlaista symbolia eri puolilta Eurooppaa ja Euraasiaa. Tutkija kertookin, että hänen mielestään nämä samanlaiset symbolit ovat esimerkki yhteisestä kirjoitustavasta: ehkä tällä tavoin viestittiin tärkeitä asioita seuraaville luolaan tulijoille. Tämä olisikin ihan järkeenkäypää alati asumuspaikkaansa vaihtavien metsästäjä-keräilijöiden keskuudessa. Tämän tutkijan havainnot ovatkin erittäin mielenkiintoisia:

Mysterious Markings May Hold Clues to Origin of Writing (nationalgeographic.com)

Varhaisimmat tunnetut nimet eivät siis kuitenkaan taida olla kirjoitetussa muodossa, vaan kädenjälkinä tai merkkeinä luolien seinillä. Pitihän muinaisten taiteilijoiden jättää signeerauksensa tuotoksensa tunnusmerkiksi, kuten nykyäänkin. Näitä voidaan siis pitää vanhimpina “niminä,” ainakin Akan mielestä:

Borneo, Indonesia (The Independent UK).

“Et varmasti tunge sitä isoa räpylääs mun maalaaman biisonin viereen, kuulitko?? Minä maalasin tämän!” voisi muinainen homo sapiens tai homo neanderthalis tokaista toiselle. “Kato nyt, tässä lukee ihan selvästi, että Appipu maalasi tämän. Jos vielä rähmäilet siinä lisää, niin piirrän sut tämän biisonin alle ihan kiusallani! Siitäs saat sitten kirouksen päälles!”

Tällainen kuvaelma voisi olla hyvinkin mahdollinen, sillä nykyään tiedetään näiden luolamaalausten merkinneen hyvin paljon tekijöilleen. Tiedetään? Ei, ei tosiaankaan tiedetä, vaan arvaillaan niiden uskonnollisia merkityksiä, joista ei tiedetä yhtään enempää. Kukaan ei tiedä, minkälaista rituaalia suoritettiin näissä luolissa, kun peruselämänarvo oli kuitenkin selviytyminen karuissa olosuhteissa.

Akkamaisia nimiä näkyy kovin usein graffitien muodossa seinillä, mitä Akka onkin suuresti ihmetellyt. Nämä piktogrammit näyttävät kirkkoveneeltä, vaikka meillä akoilla ei olekaan mitään yhteyttä muinaisten hartaushetkien venekuljetuksiin. Merkillinen juttu, kerrassaan…

Kirkkovene vanhaan malliin: Albert Edelfelt/Lapsen ruumissaatto (v. 1879). Onhan se vaan niin paljon helpompaa lätkäistä sitä kirkkovenettä seinään spraymaalilla, mutta yrittäkää nyt edes vähän…!

OMAN AIKANSA KAUNOTTARET: LADY DI JA LADY DAI

Lady Di.

Diana, Walesin prinsessa (Lady Di) menehtyi 36-vuotiaana auto-onnettomuudessa Pariisissa epäselvissä olosuhteissa 31.8.1997. Aiheesta on tietenkin lukuisia salaliittoteorioita. Jos haluaa tietää, mitä prinsessalle oikeasti tapahtui, kannattaa lukea koko internet läpi. Varaa siihen aikaa reilusti; ehkä joitakin satoja vuosia… tai tuhansia.

Lady Dai.

Xin Zhui (Lady Dai) kuoli 2000 vuotta aikaisemmin n. 50-vuotiaana vuonna 163 eaa. ja hänen kuolinsyynsä puolestaan tiedetään hyvinkin tarkasti. Hänen hautansa löydettiin sattumalta v. 1971 Mawangduissa, Kiinassa, ja hän on yksi maailman parhaiten säilyneistä “muumioista.” Itse asiassa Lady Dai ei ole perinteinen muumio, hän on vain… hyvin säilynyt ikäisekseen. Ladylla oli löydettäessä pehmeä, kimmoisa iho, liikkuvat nivelet, hiukset ja silmäripset päässään ja omaa verta verisuonissaan. Lady Dai lepäsi 12 metrin syvyisessä haudassa neljän kauniisti koristellun puuarkun sisällä. Viereisissä, kahdessa haudassa makasi hänen aviomiehensä, Dain markiisi Li Kang sekä oletettavasti hänen aikuinen poikansa.

Lady Dai nykyään (WikimediaCommons).

Ladyn ylenpalttiset hautalahjat kertoivat tutkijoille paljon tämän ylhäisen naisen elämästä. Hänen hautaansa oli aseteltu n. 30 puuarkkua erilaisia ruoka-aineita (lihaa, hedelmiä, vihanneksia), kokonainen, 182-osainen astiasto, useita pronssiastioita, henkilökohtaisia tavaroita, meikkejä, kirjoja, karttoja jne. Lady lähti siis viimeiselle matkalleen yli 1000 tavaran voimin, mukaansa hän sai vielä 162 puunukkea. Nämä nuket tulisivat tietenkin toimimaan Ladyn palvelijoina tuonpuoleisessa. Tietenkin, sehän nyt on sanomattakin selvää! Arkun päälle oli aseteltu kookas, silkkinen hautaliina, jossa Ladyn matka tuonpuoleiseen oli kuvattu kauniisti maalaten. Tässä kuvassa Lady Dai nähdään kävelemässä kävelykeppi apunaan, vaikka hän oli vasta viisissäkymmenissä.

Osa hautaliinasta.
Sisäkkäisiä, maalattuja ja lakattuja hauta-arkkuja. Lakka oli tuolloin kalliimpaa kuin pronssi, joten arkut ovat myös osoitus naisen varallisuudesta.

Ladyn tutkimukset paljastivat tutkijoille, miten hän eli ja kuoli. Ladylla oli useita suolistoloisia, sappikiviä, valtimonkovettumia, maksa- ja selkävikoja (selittää kävelykepin) ja onkin epäilty, että hän kuoli äkilliseen sydänkohtaukseen. Tämän saattoi laukaista sappitiehyeeseen juuttunut sappikivi, joka aiheutti Ladylle valtaisat kivut. Hänen vatsalaukustaan löydettiin 138 vesimeloninsiementä, joten hän kuoli vain muutamia tunteja viimeisestä ateriastaan.

Lakkapintaisia astioita.

Ladyn hyvin säilyneestä vartalosta ja ihosta voitiin myös päätellä, että Lady oli ollut eläessään… hyvin muhkeassa kunnossa, joten erilaiset vaivat olivat tosiaankin rajoittaneet hänen liikkumistaan. Kuolema oli siis ylellisen ja runsaan elämäntavan seurausta, mutta… patologisissa tutkimuksissa havaittiin myös suuria elohopea- ja lyijypitoisuuksia. Tästä saadaankin aikaiseksi salaliittoteoria: kuka myrkytti Lady Dain?? Kääk! Vastaus on: ei kukaan.

Kuvan alttari-astiat eivät ole syyllisiä tapaukseen. Nämä astiat ajoittuvat vuosille 1046-771 eaa eli Shang-dynastian aikaan (MetMuseum).

Tuona aikana elohopean uskottiin takaavan kuolemattomuuden, lääkärit jopa kehottivat ylimystöä nauttimaan elohopeaa säännöllisesti ja a vot; näin voisi elää ikuisesti! Lyijypitoisuudet selittyvät sillä, että pronssiastioista liukeni ajan mittaan runsaasti lyijyä. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että hapokas riisiviina liuotti juomamaljasta lyijyä vain tunnissa ja määrät olivat tuhatkertaisia suositeltuihin määriin verrattuna. Ei siis olekaan ihme, että eliniänodote oli noina aikoina vain n. 35 vuotta. Kuppia ahkerasti kallistellessa vielä tätäkin vähemmän…

Ikuisen elämän eliksiiriä; elohopeaa.

Miten Lady Dai sitten säilyi niin hyvin yli 2000 vuotta? Kuten sanottua, hänen maatuska-arkkunsa löytyivät 12 metrin syvyydestä. Arkkujen ympärille oli rakennettu vielä tiiviit puukehikot ja näiden ympärille hautaan oli kipattu tonnitolkulla hiiltä, savea ja lopulta multaa ja maa-ainesta niin, että haudasta muodostui 15 metriä korkea kumpu. Työtä ja vaivaa oli siis todellakin nähty, jotta Lady Dai säilyisi ikuisesti.

Haudan rakenne.

Ruumiin ympärille oli kääritty metritolkulla silkkikangasta, mutta suurin ihmetys oli arkusta löytynyt hapan, punertava neste. Tutkijat kiistelevät edelleen tämän nesteen tarkoituksesta. Palsamoinnista ei voi olla kyse, sillä Lady Dain suonissa oli todellakin hänen omaa vertaan. Joistakin muistakin haudoista on löydetty tällaista samankaltaista nestettä, mutta nämä löydöt eivät ole tuoneet lopullista ratkaisua asiaan. On tutkittu, että vuosituhansien aikana tiiviistikin haudattuihin arkkuihin ja hautarakennelmiin kertyy nestettä lopulta jopa yllättävän suuria määriä. Tutkimus tämän asian parissa jatkuu edelleen.

Prinsessa Dianan saari Althorpissa.

Lady Dai lepää tällä hetkellä Hunan Provincial Museumissa, Changshassa, Kiinassa. Lady Di lepää omalla saarellaan Althorpissa, Spencerin sukutilalla. Vai lepääkö…? Tästäkin on jo kehitetty teorioita, että prinsessa olisikin salaa tuhkattu ja sijoitettu Spencerien sukuhautaan. Sillä nyt ei liene suurtakaan väliä, mutta Lady Dain hautapaikka on antanut arvokasta tietoa tutkijoille Han-dynastian ajasta (206 eaa.–220 jaa.), elintavoista, uskomuksista ja sairauksista. Lady Dain hauta kertoo omaa tarinaansa naisesta, joka tavoitteli kuolematonta, ylenpalttista elämää myös tuonpuoleisessa, ja tätä toivetta hänen hautaajansa kunnioittivatkin. Rouvalle laitettiin kaikki mahdollinen omaisuus ruokatavaroineen mukaan viimeiselle matkalle, joten after-death-party saattoi alkaa ylellisissä puitteissa.

Laotse kirjuuttelee.

Entäpä Lady Dain aviomies ja poika? Nämä haudat ja ruumiit eivät ole säilyneet yhtä hyvin kuin rouva itse, mutta näistäkin haudoista on löydetty tuhansittain esineistöä. Pojan haudasta on löytynyt mm. varhaisimmat, tunnetut kopiot filosofi Laotsen kirjoituksista sekä astronomisia ja lääketieteellisiä tekstejä. Kaiken kaikkiaan tämä hautatrio on arvioitu Kiinan tärkeimmäksi löydöksi, eikä se olekaan mikään ihme. Oli onni, että paikalliset työläiset päättivät kaivaa väestönsuojaa juuri tämän kukkulan sisälle – näin tämä arvokas hautatrio alun perin paljastui koko maailman ihmeteltäväksi. Well done, guys, well done…! Arkeologisiin kaivauksiin Kiinan valtio myönsi rahaa peräti n. 850 dollaria, joten kaivausapuun valjastettiin 1500 vapaaehtoista lukiolaista. Well done, guys, well done (osa 2)…!

Kuvia kaivauksista 1970-luvulla.

The Extraordinary 2,000-Year-Old Mummy Of Lady Dai | Diva Mummy | Absolute History – YouTube dokumentti aiheesta, varoitus lienee paikallaan: sisältää materiaalia Lady Dain ruumiinavauksesta.

ETERNAL LOVE VAI JOTAKIN IHAN MUUTA?

Viime vuonna Pohjois-Kiinasta löytyi rakennustöiden yhteydessä n. 1500 vuotta vanha hautausmaa, johon oli haudattu peräti 600 ihmistä. Yksi haudoista olikin erityisen poikkeuksellinen; haudassa makasi ilmeisesti aviopari toisiaan syleillen. Naisella oli sormus vasemmassa nimettömässään länsimaiseen tapaan. On arveltu, että tällaiset tavat levisivät Kiinaan Silkkitietä pitkin.

(Live Science/Qian Wang/Anqi Wang)

29-35-vuotiaana kuolleella miehellä oli joitakin vammoja; mm. murtunut käsivarsi ja pirstaloitunutta luuta toisessa jalassaan. Naisella (35-40-vuotias) ei näkynyt mitään vammoja, joten hän lienee uhrannut itsensä miehen kuollessa vammoihinsa. Tällä tavoin he pääsivät samaan hautaan ja täten yhtä matkaa tuonpuoleiseen. On selvää, että pari on huolellisesti aseteltu hautaan heidän kuoltuaan, joten hautaajatkin ovat tienneet kaksikon välisen yhteyden.

Tämä pari ei kuitenkaan ole ainoa laatuaan. V. 1972 Iranista löytyi “Hasanlun rakastavaiset.” Pari haudattiin n. 2800 vuotta sitten. Alueelle oli haudattu yhteensä 246 ihmistä, ja useissa luurangoissa on merkkejä väkivaltaisesta kuolemasta. Tällä parilla niitä ei kuitenkaan ole ja onkin arveltu, että nämä yksilöt kuolivat tukehtumalla. Alue tuhottiin ja poltettiin tuolloin täysin armeijan toimesta ja tämä pari olikin piiloutunut viljasäiliöön. On helppo kuvitella, kuinka ympärillä riehuvat tulipalot ja savu ovat koituneet näiden kahden kohtaloksi.

Hasanlu Lovers. Varmistettu mies oikealla, epäselvä sukupuoli vasemmalla.

Oikeanpuoleinen luuranko kuuluu 18-22-vuotiaalle miehelle (päässä näkyvä reikä on syntynyt kaivaustöiden yhteydessä), mutta vasemmanpuoleisen henkilön (n. 30-35-v.) sukupuoli ei ole varma. Kyseessä voi siis olla ystävä, sisarus, vaimo, rakastaja, rakastajatar tai ihan mitä tahansa siltä väliltä. Ei muuta kuin DNA-testiä kehiin, arvoisat tutkijat!

Alueelta löytyneitä muita luurankoja.

Italian Mantuasta löydettiin peräti 6000 vuotta sitten haudattu mies-naispari, joka sai nimekseen “Valdaron rakastavaiset.” Nämä henkilöt olivat kuollessaan n. 20-vuotiaita, mutta kuolinsyytä ei ole kyetty määrittelemään. Tällainen hautaustapa tuolta neoliittiselta ajalta on hyvin harvinainen, joten löytö olikin suuri sensaatio. Hautaan oli laitettu hautalahjoja; nuolenkärki ja piikivestä valmistettuja työvälineitä. Arkeologisissa kaivauksissa koko maakaistale nostettiin ylös, jotta kokonaisuus säilyisi ehjänä ja nykyisin pari nukkuu lasivitriinissä Mantuan museossa, edelleen ikuisesti yhdessä.

Valdaro Lovers. Mies vasemmalla, nainen oikealla.

Melkein yhtä vanha löytö tehtiin Alepotrypan luolasta Kreikasta. 5800 vuotta sitten luolaan haudattiin lusikka-asentoon n. 20-25-vuotiaat mies ja nainen. Luolasta on löytynyt useita muitakin luurankoja, mutta tämän parin hautaustapa on yhtä merkillinen kuin edellisenkin esimerkin.

Nainen etualalla, mies hänen takanaan (Daily Mail).

Näiden nuorten kuolinsyy on mysteeri; kuinka yllättävää…! Luolasta löytyi peräti luuossuaari, joka oli tuotu luolaan n. 3300 vuotta sitten. Tässä luuarkussa oli useiden eri yksilöiden luita. Noin 3000 vuotta sitten luola romahti, joten hautaukseen luolaa ei sitten tietenkään enää voitu käyttää.

V. 2013 Romaniasta löydettiin 30-vuotiaat mies ja nainen, jotka pitelivät toisiaan kädestä. Pari oli haudattu juuri perustetun luostarin maille, joten tässä tapauksessa mistään “itsensä uhrauksesta” ei voi olla kyse. Mikäli toinen olisi tehnyt itsemurhan, häntä ei olisi haudattu pyhälle maalle, sillä itsemurha oli tuohon aikaan suuri synti.

Lovers Of Cluj-Napoca. Mies oikealla, nainen vasemmalla.

Tämä pari kuoli vuosien 1450-1550 välisenä aikana. Miehen rintalasta ja lantio ovat murtuneet, mutta naisen kuolinsyy ei luurangosta ole paljastunut. Tämä pari nimettiin “Cluj-Napocan rakastavaisiksi” löytöpaikkansa mukaan.

Hieman erilainen esimerkki parin yhteisestä hautaamisesta löytyi v. 1904, kun Alankomaista löytyi suohon upotettu miespari. Pitkään tietenkin luultiin, että kyseessä olisi mies-naispari, mutta myöhemmät tutkimukset osoittivat molempien olevan miehiä. Nämä “Weerdingen miehet” haudattiin n. 160 eaa. – 220 jaa. välisenä aikana. Toisen miehen kuolinsyy on selvästi nähtävissä; hänen vatsansa on viilletty auki ja hänen suolensa pursuavat esiin aukosta. Onkin epäilty, että kyseessä olisi uhraus: paikallinen “pappi” olisi tulkinnut tulevaisuutta tällä tavalla. Toisen miehen kuolinsyytä ei tiedetä, mutta ainakin tiedetään, etteivät miehet ole sukua keskenään. On jopa epäilty, että tämä “homopari” olisi nimenomaan uhrattu seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi, mutta eihän sellaista voi kukaan todeksi esittää.

Weerdinge Men (se, mitä heistä on jäljellä suohon hautaamisen jälkeen).

Olisipa hauska tietää totuus näistäkin hautauksista, mutta se taitaisi vaatia aikakonetta. Kuten niin moni muukin asia… Akka jää odottamaan tosielämän Pelle Pelotonta, joka ratkaisisi mysteerin jos toisenkin. Tällä erää Akka sai tarpeekseen tällaisesta “ikuinen-rakkaus”-söpöilystä ja siirtyy tutkimaan jotakin karmaisevaa. Ei sentään sarjamurhaajia; niitä Akka ei siedä ollenkaan. Sellaiset henkilöt, jos ketkä, pitäisi upottaa suohon. Elävinä.

Täällä on vielä tilaa, hyvin mahtuu!

MENNEISYYDEN INDIANA JONESIT

Tutkimusmatkailijat kuten James Cook, Marco Polo, Fernando de Magalhaes ja David Livingstone lienevät tuttuja nimiä kaikille.

Marco Polo Kublai-kaanin luona.

Marco Polo kierteli Kiinassa 1200-luvulla, tosin hänen matkojaan on epäilty suureksi huijaukseksi. On esitetty, että hänen matkakertomuksensa on koottu pelkkien kuulopuheiden mukaan. Tämä kuulostaa samanlaiselta salaliittoteorialta, kuin kuussakäynneistä on kehitetty:

“Emmä usko et siel ois käyty, studiossa ne kuvat on otettu, ihan persiillään kaikki valot ja varjot…”

James Cook ja Fernando de Magalhaes kiertelivät ympäri maailmaa; nämä reissut lienevät kaikkien mielestä tositapahtumiin perustuvaa historiaa. Magalhaes paineli laivojensa kanssa menemään 1500-luvulla, Cook puolestaan 1700-luvulla. Molemmat herrat pääsivät kartoittamaan täysin tuntemattomia alueita useilla tutkimusretkillään maailman ympäri.

“Emmä tiiä, kävix ne muka oikeesti jossakin, onx mitää todisteita…”

David Livingstone.

David Livingstonen nimi on tuttu mm. legendaarisesta löytymisestään. “Tohtori Livingstone, otaksun?” lausahti häntä etsimään tullut toimittaja Henry Stanley keskellä Afrikan syvintä viidakkoa. Livingstone oli aiemmin löytänyt Victorian putoukset omien tutkimusretkiensä aikana.

“Ei siel missää oo käyty, se toimittaja keksi hyvän jutun; se oli varmaan Seiskassa töissä…”

Sir Richard F. Burton v. 1890.

Samoihin aikoihin 1800-luvulla Afrikkaa tutki vähemmän tunnettu tutkimusmatkailijakaksikko: John Speke ja Richard Burton. Heidän tarkoituksenaan oli löytää Niilin lähteet. Tällä matkalla löytyi mm. Tanganjika- ja Victoriajärvi, mutta heidän tiensä erosivat Burtonin sairastuttua vakavasti. Speke palasi Englantiin ja piti Royal Geographic Societylle puheen Niilin lähteiden löytymisestä yksin (tämä seura oli merkittävässä asemassa tutkimusmatkojen rahoittajana ja maantieteen edistäjänä). Tästäkös Burton hermostui; heidän oli pitänyt puhua aiheesta yhdessä. Koko homma räjähti käsiin ja heille sovittiinkin lopulta yhteinen keskusteluaika syyskuulle v. 1864.

John H. Speke v. 1827.

Keskustelua edeltävänä päivänä Speke kuoli metsästyksen yhteydessä, kun hänen aseensa laukesi itsestään.

“Ei se mitään itexeen lauennut, joku niittas sen ketoon ihan varmasti…”

Vähemmän tunnettuihin tutkimusmatkailijoihin kuuluu myös Percy Fawcett. Tämän herran sanotaan olleen oikeana esikuvana Indiana Jonesille. Fawcett tutki erityisesti etelä-Amerikkaa, jonne hän palasi kerta toisensa jälkeen edellisen tutkimusmatkansa päätyttyä. Hän mm. raportoi aiemmin löytymättömistä eläinlajeista jo aiemmin mainitulle Royal Geographic Societylle.

Percy Fawcett otti viimeiselle matkalleen mukaansa poikansa Jackin; heidän tarkoituksenaan oli viimein löytää kullastaan kuuluisa kaupunki El Dorado. Tosin Percy itse nimesi etsittävän kaupungin nimellä “Z”. Tällä matkalla he sitten yhtäkkiä katosivat v. 1925.

Ennen katoamistaan yksi Percyn viimeisimmistä viesteistä vaimolleen oli: “Jack voimistuu päivä päivältä, retki ei tule epäonnistumaan”.

Fawcettin seurueen kohtalosta on tietenkin useita teorioita. On esitetty, että alueen intiaanit ovat vanginneet heidät/syöneet heidät/tappaneet heidät, koska he olivat sairaita. Yksi teoria esittää, että Percy poikansa kanssa halusikin kadota ja he perustivat oman, teosofisen yhteisönsä viidakkoon.

Mitään näistä teorioista ei ole pystytty todistamaan, mutta lukuisten etsintäretkien aikana 100 etsijää on menettänyt henkensä; muutamat etsijät ovat kadonneet viidakkoon samalla tavoin jälkiä jättämättä.

“Ei siel oo kukaan kadonnu, aina pitää saada lisää seuraajii Instaan…”

James Cook kuoli Havaijilla alkuasukkaiden hyökkäyksen seurauksena, samoin kuoli Magalhaes Filippiineillä. Marco Polo kuoli varakkaana miehenä Venetsiassa. Livingstone kuoli Sambiassa, hänen sydämensä on haudattu puun alle ja kuivattu ruumis kuljetettiin Englantiin. Speken kuolema on tässä jo kerrottu, mutta ei selitetty. Riitakumppani Richard Burton kuoli 69-vuotiaana, jolloin hän oli saanut ritarinarvon ja osasi 29 kieltä.

“Ketä kiinnostaa, missä ne kuoli, jotai vanhoi äijjii, anyway”.

Percy Fawcett poikineen on jäänyt viidakon uumeniin, mutta miten ja miksi… itse epäilen sairausteoriaa, tuohon aikaan sairastuminen saattoi olla kohtalokasta kenelle tahansa. Tutankhamonin haudan etsinnän rahoittaja lordi Carnarvon kuoli äkillisesti moskiitonpiston aiheuttamaan tulehdukseen muutamia viikkoja haudan avaamisen jälkeen, sillä antibiootteja ei oltu vielä tuolloin kehitetty ihmiselle sopivaan muotoon.

Kiva pieni apuväline viidakossa myllertämiseen.

Menepä siinä sitten viidakkoon näillä eväillä; ilman kuvausryhmää ja ilman mitään lääkinnällistä apua hätätilanteessa. Nykyajan survival game-ohjelmat eivät ole mistään kotoisin, sillä tuotantoyhtiö pitää kuitenkin kaikista osallistujista huolta. Todelliset äijät painuivat aikoinaan macheten ja/tai laivan kanssa etsimään jotakin; ilman tietoa kotiinpaluusta.

“Ääh, ei ne mitään etsiny. Ne vaan lähti v****un, ku ne ei jaksanu kuunnella kaikkee nalkutusta”.

MUISTAN JÄÄTELÖKESÄÄ…

Me suomalaiset syömme jäätelöä eurooppalaisista eniten; noin 13-14 kg vuodessa/henkilö. Jäätelöä ostetaan siis vuosittain noin 60-70 MILJOONAA litraa pelkästään Suomessa! Kesäisin tätä herkkua puputetaan noin kerran viikossa, talvisin kulutus vähenee noin yhteen/kahteen kertaan kuukaudessa. Kukapa sitä talvipakkasilla nenä jäätyneenä miettisikään ensimmäisenä viilentävää jädeä, mielessä on tällöin enemmänkin höyryävä uunipata ja takkatuli.

Omnomnom. Ei lunta eikä kamferia minulle, kiitos!

Mistä ihmeestä tämä herkku onkaan peräisin? Ennen pakastinten aikakautta? Hmm…

Persiassa tarjoiltiin jälkiruokana jo 500-luvulla eaa. jäätä, jota maustettiin erilaisilla mausteilla. 400-luvulla eaa. sekoitus oli jäätä, vermiselli-pastaa ja mausteita, mm. sahramia ja hedelmiä.

Kiinassa syötiin “jäätelöä” noin 200 eaa, kun riisin ja maidon sekoitusta jäädytettiin lumella. Mahtoi olla herkullista mössöä; jonkinlaista jäädytettyä riisipuuroa. Jäätelöä maustettiin myös kamferilla, jota saadaan juurikin Aasiassa kasvavasta kamferipuusta.

Antiikin Kreikassa ja Roomassa jäätelöä tehtiin maustetusta lumesta, lunta ei siis käytetty herkun jäähdyttämiseen. Lumeen sekoitettiin hedelmiä ja hunajaa. Nykypäivänä ei tulisi mieleenkään syödä lunta takapihalta; sen verran raskasmetalleja taitaa tällaisessa jätskissä olla…

Kuningas Kaarle I, v. 1636

Legendan mukaan Englannin kuningas Kaarle 1 maksoi 1600-luvulla kokilleen ylimääräisen bonuksen joka vuosi, jotta tämä pitäisi jäätelöreseptinsä salaisena. Tällöin tämä ylellinen herkku pysyisi vain eliitin nautittavana jälkiruokana. Herra Kaarle 1 taisi olla aika itsekäs pask… kuningas.

1700-luvulla jäätelöreseptit alkoivat kuitenkin yleistyä; tällöin perusainekset koostuivat jäästä, sokerista ja erilaisista makuaineista. Jäätelön teollista valmistusta edisti teollinen vallankumous 1800-luvun puolella, tällöin perusainekseksi vaihdettiin jään sijasta kerma. Jäätelö alkoi olla siis ihan perustavistenkin saatavilla, ei vain harvojen herkkua.

Mikä sitten on nykypäivän suosikkimaku jäätelössä? Ei varmaankaan kamferi?

Tämä 50’s- neito tarjoilee muutakin kuin jäätelöä…

Suomalaiset luottavat vaniljaan, mansikkaan ja suklaaseen valtavasta tarjonnasta huolimatta. Mitä erikoisempia makuja mietitään varmaan kiivaasti jäätelötehtaissa, mutta menekkihän lopulta ratkaisee, mistä mausta muodostuu kestosuosikki.

Meikäläinen muistaa saaneensa Jättis-tuutin sen tultua markkinoille v. 1979. Voi sitä ihmetyksen määrää; miten iso tuutti! Ihmetys muuttui nopeasti pettymykseksi, kun paperinpoiston jälkeen koko tuutin yläosa putosi auton lattialle. Tämän jälkeen tajusin pitää paperin paikoillaan, kunnes yläosa oli syöty. Kantapään kautta ne tärkeimmät asiat opitaan!

On sanottu, että ihmisellä on ns. maku- ja hajumuisti. Tällöin jokin maku tai haju tuo elävästi mieleen jonkin menneen tapahtuman. Joku muistaa tietyn ihmisen haistaessaan jonkin parfyymin ja joku toinen muistaa ensitreffinsä maistaessaan tietynlaisia ruokia. Tämä voi selittää jäätelönkin menestyksen: “Kuinka ihanalta aurinko laiturilla tuntuikaan, kun söin sitä kinuskituuttia laineiden liplattaessa…” Tällaisen makuelämyksen kautta koko tapahtuman voi kokea uudestaan myöhemmin: auringon lämpö, kaislojen suhina, lokkien kirkuna, lempeä tuulenvire ja järven/meren tuoksu ovat piirtyneet alitajuntaan.

Mökkilaituri.

Suomen kesä on kuitenkin niin lyhyt muihin vuodenaikoihin verrattuna, että tällaisia muistoja on mukava vaalia ympäri vuoden vaikka jäätelöä syömällä. Me suomalaiset olemme monessakin asiassa listojen kärjessä (mm. kahvin/viinan/jäätelön ym.) kulutuksen suhteen, että selvästikin me kompensoimme jotakin syömällä ja juomalla.

Mitä me sitten kompensoimme? Sitä, että Suomessa on kaksi vuodenaikaa neljän sijasta: märkä-pimeä-kylmä-luminen-kausi (9 kk) ja lämmin-vihreä-rentouttava-uudistava kausi (3 kk).
Tästä jälkimmäisestä on otettava kaikki irti, jotta me jaksamme sen seuraavat 9 kk rämpiä ihan järjettömissä olosuhteissa.

Muistan jäätelökesää… (Maarit Hurmerinta)

RUOKAHISTORIAA

Maailma on täynnä huippukokkeja, osa heistä esiintyy (valitettavasti) tv:ssä monella eri kanavalla. Meille taviksille tämä on nöyryyttävää, aina saa tuntea itsensä surkeaksi kun ei ole koskaan kuullutkaan mistään “cevichestä”. Ruokaohjelmissa nämä mestarit tekevät mitä oudoimmista raaka-aineista huippuannoksia, samalla kun omassa keittiössä vesi palaa pohjaan kattilassa.

Tämän jälkeen kuuluu naps, kun hernekeittopurkki aukeaa. Samalla tv-kanava vaihtuu; ihan sama mille kanavalle, kunhan siellä ei ole Gordon Ramsay kiroilemassa tai Jamie Olivier esittämässä täydellistä perheenisää. Ja kappas, sattumalta sieltä löytyykin ostoskanava, jossa mainostetaan… paistinpannuja! Aargh! “Nyt perheesi saa aina herkullista ja terveellistä ruokaa!” Aargh toisen kerran!

Tästäpä juolahti mieleeni tutkia muutamia historiallisia seikkoja eri ruokalajien alkuperästä:

Kukapa arvaisi, että ranskalaiset perunat ovatkin todennäköisesti peräisin Belgiasta. On kerrottu, että 1. maailmansodan aikana jenkkisotilaat luulivat olevansa Ranskassa ja nimesivät syömänsä perunat tämän maan mukaan. Tämä on vain yksi selitys, sillä termiä “french fries” on käytetty jo ennen sotaakin.

Perunat vuorille, ei vihanneslaatikkoon!

Inkat keksivät pakasteet: he veivät perunoita yöksi jäätymään Andien vuorenrinteille. Kerrassaan nerokasta!

Asteekit keksivät popcornin ja kaakaon. Mayat ja pohjois-Amerikan intiaaniheimot käyttivät purukumina puun mahlaa. Myös Suomesta on löydetty 5000 vuotta vanha koivuntuohitervasta tehty klöntti, jossa näkyy hampaanjäljet. Pure Jenkki, nyt uutuusmaku: koivuntuohiterva! Omnomnom.

John Montagu, 4. Sandwichin jaarli.

Sandwichin jaarli pyysi 1700-luvulla kokkiaan tekemään hänelle leivän, joka ei sotkisi kesken ollutta korttipeliä. Kokki lätkäisi leipäpalaset vastakkain, ja näin syntyi kuuluisa eväsleipä. Oli kyllä melkoisen laiska jaarli, kun ei viitsinyt edes korttipeliä kesken jättää…! Kunpa tuolloin olisi ollut patenttioikeudet, kokki olisi tienannut miljoonia keksinnöllään.

Maailman vanhimmat reseptit ovat n. 4000 vuoden takaa; Babylonian kuninkaan Hammurabin alainen virkamies kirjoitti kahteen savitauluun 21 liharuokaohjetta. Nämä ohjeet eivät nähtävästi olleet äitien tekemää ruokaa… Mukana oli kuitenkin myös 4 kasvisruokaohjetta!

Vanhin juusto on peräisin yli 3000 vuoden takaa Egyptistä faarao Ramses 1:n aikakaudelta. Tätä löytöä voisi varmaan kutsua nykypäivänä homejuustoksi, heh heh.

Wellingtonin herttua.

Mainitun Gordon Ramsayn suosikin “Wellingtonin pihvin” alkuperä on löyhästi liitetty 1800-luvulla eläneeseen herttua Wellingtoniin. Tätä liharuokaa on kuitenkin tehty myös Ranskassa ja Irlannissa, nimitys lienee vain muotoseikka. Herttua on varmaankin pitänyt tästä taikinaan kääritystä lihakimpaleesta ja nimi on jäänyt elämään.

Vanhin todiste alkoholin valmistuksesta löytyy Kiinasta 9000 vuoden takaa, viinin ja oluen valmistuksesta on löydetty todisteita n. 4000 vuoden takaa. Kuuluisa “Marskin ryyppy” on syntynyt, kun marsalkka Mannerheim halusi peittää huonolaatuisen vodkan maun joillakin kalliimmilla ainesosilla.

Näiden tietojen valossa se valmis hernari on ihan kelpo ruoka. Ei kannata odottaa pannukakkua jälkiruoaksi, se on todennäköisesti raakaa keskeltä ja reunoista palanut. Ja se on ihan uunin vika.

Ihan käyttökelpoinen uuni! Vesiväripiirros Pompeijista (Luigi Bazzan).