HOUSUJA JA/TAI HAMEITA HISTORIASTA

Ah, kuinka mukava onkaan puuhastella puutarhassa tai minkä tahansa askareen parissa lempparishortseissa, joissa on tarpeeksi taskuja kaikenlaisia vipstaakkeleja varten. Juuri tällaiset kulahtaneet lökäpöksyt sanoivat valitettavasti työsopimuksensa irti jo kuluneen talven aikana, eikä tätä työsopimusta purettu kultaisella kädenpuristuksella: lähtö tapahtui mielenosoituksellisesti peräsaumasta reveten aina lahkeeseen asti.

Poika 1920-luvulta.

Kas: tällaista on kunnon kierrätys, voisi tähän kohtaan ylväästi todeta! Akka luopui siis lempipöksyistään surullisin ja haikein mielin, mutta ratkaisu tähän housuongelmaan löytyikin kuin salama kirkkaalta taivaalta! Etsiessään yhden valoketjun kaukosäädintä (jep, niitä on valitettavasti useita – sekä valonauhoja että kaukiksia niihin- argh!) Akka törmäsi yllättävään aarteeseen: mustat, käyttämättömät reisitaskushortsit tuotelappuineen ilmestyivät Akan silmien eteen kuin kutsuttuna. Tuumasta toimeen ja tarinasta lyhyt:

Akka pölli siis surutta Ukon (vuonna kivi-ja-keppi-hankkimat-ja-unohtamat) shortsit välittömästi omaan käyttöönsä. Koosta viis; löysäähän noissa piisaa, mutta ainakin Akka voi sitten esitellä työmiehen hymyä ihan samalla tavoin, kuin niin moni muukin arjen ahertaja!

Hine, Lewis Wickes, 1874-1940: Glassworkers v. 1908.

Tämä äskeinen (sinänsä) turha tarina on kuitenkin tarpeen kertoa, sillä tästä juolahti mieleen monesti täysin unohdettu aihe: maailmanhistoriassa riittää useita naisia, jotka ovat oikeasti pukeutuneet miehiksi ihan tarkoituksellisesti.

Kyse ei siis ole välttämättä ollut mistään seksuaalisesta identiteetistä, vaan siitä, että naisten asema on ollut lähinnä siellä keittiön, lasten synnyttämisen ja nypläyksen puolella, mikäli näin yleistäen voidaan sanoa. Tarkastellaanpa siis joitakin näistä tapauksista, joiden tietoja historiankirjoihin on ylipäätään jäänyt:

  1. Faarao Hatsepshut (n. 1507–1458 eaa.)

Kleopatran ohella tämä tunnetuin naispuolinen faarao kruunautti itsensä faaraoksi oltuaan lapsipuolensa Thutmosis III:n puolesta sijaishallitsija seitsemättä vuotta. Tämän jälkeen hänet on kuvattu lukuisiin reliefeihin täysin miesfaaraoksi pukeutuneena, joskus jopa faaraoiden irtopartaa käyttäen. Tämä naisfaarao rakennutti mm. (nykyään suositun turistikohteen) hauta-alueen Egyptin Deir-el Bahriin, mutta hänen ”oletettu” muumionsa on edelleenkin kyseenalainen seikka.

Hatsepsut/PICRYL.

Tämä johtuu tietenkin siitä, että tulokset dna:sta on kertonut arvoisa herra Zahi Hawass, joka sittemmin erotettiin mm. korruption takia koko Egyptin arkeologian johtotehtävistä. Tässä kohtaa voisi vihdoinkin sanoa: antakaa nyt uusien tuulien puhaltaa ilman tätä idioottia, johon perustuvia dokkareita edelleenkin näytetään!

The Fall of Zahi Hawass | Smithsonian (smithsonianmag.com)

Mummy of Hatshepsut – Egypt Museum (egypt-museum.com)

Tarina jatkuu kuitenkin (thank god) ilman Hawassia; Hatsepshutin poikapuoli yritti poistaa edeltäjänsä kuvat reliefeistä ja hieroglyfeistä tämän kuoleman jälkeen, kuten niin monen muunkin faaraon tiedetään tehneen. Tämä oli yleinen tapa iskostaa kansalle, että uusi faarao on juurikin ”se uusi jumala,” jota kansa niin kovasti kaipaa ja palvoo. Hatsepshutin ”muumion” löysi itse asiassa kunnianarvoisa Howard Carter jo v. 1903, ja muitakin tälle naishallitsijalle nimettyjä hautatavaroita on löydetty. Yritys historiasta poistamiseksi ei siis onnistunut, senkin ruoja poikapuoli Thutmosis III!

  1. Munkki Marinus/Marina (300-700-luku jaa.)

Lähteestä riippuen tarina mieheksi pukeutuneesta munkki Marinuksesta vaihtelee suurestikin, mutta perusidea on jotakuinkin sama: legendan mukaan tyttö Marinan isä aikoi lähteä luostariin ja naittaa tyttärensä jollekulle tavan mukaisesti, mutta tyttö halusi seurata isäänsä munkiksi oletettavasti nykyisen Libanonin alueella Qannoubinen luostariin.

Juoni onnistui, mutta kymmenen vuoden jälkeen Marinan isä Eugenius kuoli. Kun Marina myöhemmin lähetettiin muutaman muun munkin kanssa luostarin asioille, he joutuivat viettämään yönsä majatalossa, jossa majoittui myös joitakin roomalaisia sotilaita. Myöhemmin kävi ilmi, että raskaaksi tullut majatalon tytär syytti Marinaa isäksi, jolloin Marina myönsi syyllisyytensä ja kasvatti lasta itse karkotettuna luostarista jopa kymmenen vuoden ajan. Lapsen isä lienee kuitenkin ollut majatalossa majoittunut roomalainen sotilas!

Lattanzio Querena, The Holy Virgin Marina, c. 1830/christianiconography)

Luostari hyväksyi ottamaan Marinan kuitenkin takaisin kymmenen vuoden jälkeen, mutta noin 40-vuotiaana Marina sairastui ja kuoli, jolloin hänen oikea sukupuolensa vihdoinkin tuli ilmi. Asiasta tiedotettiin myös majatalonpitäjää, joka tuli paikalle ja itki katuen turhia syytöksiään. Marinasta tuli täten katolisen kirkon kunnioitettu henkilö (ei kuitenkaan pyhimys), ja hänen muistoaan juhlitaan uskontokunnista riippuen eri päivinä. Legenda tällaisesta tapahtumasta on tosiaankin voinut pohjautua tiettyyn henkilöön ja säilyä useita vuosisatoja, mutta on ymmärrettävää, että tarina muuttuu kertojan, paikan, ja ajan vaihdellessa.

  1. Deborah Sampson (1760-1827)

Massachusettsissa syntynyt Deborah joutui jo lapsuudessaan sijoitetuksi äitinsä sukulaisten huomaan, kun hänen isänsä jätti perheen ja äitinsä menehtyi. Deborah ehti toimia myös palvelijana useissa perheissä, ennen kuin hän ilmoittautui v. 1782 armeijaan nimellä Timothy Thayer. Deborahin pituus (170 cm) sekä rintavarustuksen litistäminen kankaankaitaleilla olivat etuna armeijaan listautumisessa, mutta valitettavasti Deborah tunnistettiin kirjautumisen yhteydessä.

Tästä ei kuitenkaan koitunut hänelle seuraamuksia ja hän yrittikin värväytyä seuraavan kerran eri kaupungissa. Tällöin hämäys onnistui ja hänet otettiin armeijan riveihin nimellä Robert Shirtliffe. Muutaman palvelusvuotensa aikana Deborah myös haavoittui ja mm. kaivoi itse ammuksia omasta jalastaan paljastumisen pelossa. Vasta vaivuttuaan tajuttomuuteen kovan kuumeen myötä hänen sukupuolensa paljastui häntä hoitaneelle lääkäri Barnabas Binneylle. Tämä ei kuitenkaan heti paljastanut Deborahia, vaan hoidatti tätä kotonaan perheensä avustuksella.

Vasta syksyllä Deborah vapautettiin armeijasta ja hän meni myöhemmin naimisiin, synnytti lapsia ja vietti tyypillistä maatilavaimon elämää. Huomionarvoista on se, että hänelle myönnettiin sukupuolen paljastumisesta huolimatta armeija-ajastaan korvausta ja kokemustensa perusteella hänestä tuli kiertävä luennoitsija. Deborahin kuoleman jälkeen hänen aviomiehensä haki valtiolta peräti sotaveteraanin leskeneläkettä – joka hänelle myönnettiinkin, mutta miespolo kuoli juuri ennen hakemuksen hyväksymistä. Deborah itse kuoli keltakuumeeseen 66-vuotiaana.

  1. Charley/Charlotte Parkhurst (1812-1879)

Kalifornialainen Charlotte karkasi orpokodista jo 12-vuotiaana päätyen hevostalleille ”apupojaksi.” Kultaryntäyksen aikaan hänestä kehittyi arvostettu hevosvaljakkokuski, jota pienestä olemuksestaan huolimatta ei kukaan voinut kuvitella naispuoliseksi henkilöksi.

(findagrave)

Hevosen kavionpotkun aiheuttaman silmävamman takia hänet tunnettiin nimellä ”Yksisilmäinen Charley” ja myöhemmin myös nimellä ”Kuuden hevosen Charley”. Tämän huimapäisen kuskin tapoihin kuului myös tupakanpoltto ja viskinjuonti.

Viimeiset vuotensa Charley eleli rauhaisasti farmillaan Watsonvillessa, Kaliforniassa, kunnes hänen naapurinsa löysivät hänen ruumiinsa. Charleyn virallinen kuolinsyy oli kielisyöpä, mutta vasta kuoleman myötä paljastui Charleyn visusti salattu sukupuoli…

Lisäksi lääkäri totesi, että tämä mieheksi kuviteltu nainen oli peräti jossakin vaiheessa ollut raskaana ja synnyttänyt lapsen – ja Charleyn jäämistöstä löytyikin myös vauvan mekko. Vauvan kohtalosta ei liene jäänyt tarkempaa tietoa, mutta on aivan päivänselvää, ettei Charley olisi itse voinut hoitaa vauvaa ajaessaan hevosvaljakkoja – ehkä hän luovutti vapaaehtoisesti lapsen pois tai menetti lapsen pian syntymän jälkeen. Kuka tietää…

  1. Joanna Zubr (1772/1782-1852)

Puolalainen Joanna liittyi armeijaan aviomiehensä Michalin kanssa Napoleonin sotien aikaan v. 1808. Joanna onnistui salaamaan sukupuolensa värväytymisen yhteydessä eikä hänen sukupuolensa paljastunut myöskään hänen armeijatovereilleen. Aviopuolisot taistelivat samassa yksikössä ja Joanna ylennettiin peräti kersantiksi, kunnes he lopulta joutuivat erilleen Venäjän maaperällä hyökkäyksen yhteydessä. Vihdoin v. 1813 Joanna löysi tiensä takaisin kotikonnuille aviomiehensä luokse ja hänelle myönnettiin Puolan korkein ansiomerkki Virtuti Militari. Sodan päättyessä Joanna ja Michal asettuivat asumaan Puolan Wieluniin, kunnes Joanna kuoli koleraan n. 70-80-vuotiaana (syntymäajan tarkan tiedon puuttuessa).

Virtuti Militari – Wikipedia

Joanna Zubr.
  1. Samuel/Malinda Blalock (1839/1841-1901)

Myös Malinda seurasi aviomiestään sotaan, eli Amerikan sisällissotaan v. 1862 nimellä Samuel. Tämä avioliitto oli alkanut vuotta aiemmin Malindan ollessa vain 19-vuotias, ja värväytyessään hän esittäytyi aviomiehensä Williamin 20-vuotiaaksi veljeksi. Hämäys onnistui ja nuoripari taistelikin menestyksekkäästi useissa taisteluissa, kunnes ”Samuel” sai luodin olkapäähänsä.

Pelättyään petoksen paljastuvan, aviomies William kieriskeli myrkkymuratissa hankkiakseen kuumeen ja rakkuloita, joita tuolloin esiintyi myös isorokon oireina: juonena olikin, että rokon pelossa aviomies saisi suoran passituksen kotiin ja veljensä Samuel saisi myöskin kotiinlähdön oman ampumahaavansa takia.

Malinda Blalock/WikimediaCommons.

Noh, lopputulemana tästä mukavasta kieriskelyhetkestä seurasi kuitenkin, että William eristettiin, Samuel poti omaa olkapäätään ja tilanne oli täysin stopissa. Tällöin Samuel tunnusti asiantilan esimiehelleen eversti Vancelle, joka tietenkin antoi välittömästi Samuelille lähtöpassit. Loppupeleissä monien käänteiden jälkeen tästä avioparista tuli ns. takinkääntäjiä: he molemmat palvelivat aluksi konfederaation puolella, mutta kääntyivät sitten auttamaan ja puolustamaan pohjoisvaltion eli unionin sotilaita.

Summa summarum: sodan jälkeen aviopari asettui Wataugaan, Texasiin neljän lapsensa kanssa. Tässä välissä harmia oli jo tapahtunut, jonka ansiosta aviomies mm. menetti yhden silmän ihan tästä kondeferaatti/unioni- takinkäännöksestä. Näitä tällaisia perhe-/sukujuttuja ja vanhoja kaunoja entisten armeijatovereiden kesken, you know, tai ihan vaan perusriitaa naapureiden välillä! Tai löysä liipaisin sodassa käytetyssä kiväärissä… näitähän esimerkkejä varmaankin riittää tämän(kin) sisällissodan jälkeen.

William Blalock (findagrave).

Näitä oman aikansa ”urhoollisiksi” nimitettyjä sodankävijöitä löytyy useitakin, mutta tärkeintähän tässä on ymmärtää, että naisten elämä on ollut tarkasti säädeltyä jo vuosituhansien ajan. Tällaiset esimerkit kertovat sellaisesta ajasta, jolloin yhteiskunnasta johtuvista syistä jotkut naiset päättivät tehdä oman ratkaisunsa ja naamioitua mieheksi saavuttaakseen tavoitteensa, mikä se ikinä sitten olikaan.

Sellaista mennyttä maailmaa meidän nykypäivän ihmisten on vaikea kuvitella ja ajatella, sillä Suomessakin äänioikeus annettiin naisille jo v. 1906. On siltikin vaikea kuvitella aikaa muutama sata vuotta tuosta taaksepäin, kun tyttöjä ei välttämättä arvostettu edes kouluun laitettavaksi omaisuudeksi tai edes talonperijäksi.

Näistä ajoista on päästy pitkälle viimeisen n. sadan vuoden aikana ja joskus on vain tärkeää muistaa meidän aivan-omaa-luokkaansa-kohdanneita-vaikeuksia kokeneita edeltäjiämme vaikka tällä tavalla. Ihan vain ylipäätään ymmärtämällä mennyttä aikaa, kun asiat olivat toisin.

I rest my case (and shorts). Nope, shorts are now mine and they are MY PRECIOUS...!

MUUTAMA MERKKITAPAUS HISTORIASTA

Sotahistoria ylipäätään ei ole missään vaiheessa sopinut Akan pirtaan, mutta nyt oli aivan pakko virkistää muistia ja kaivaa lisäinfoakin muutaman historiallisen tapahtuman osalta. On meinaan sen verran kiristänyt hampaita nämä viime aikojen tapahtumat. Huom! Seuraavat tekstit saattavat aiheuttaa närää tai mielipahaa joillekin ihmisille, mutta siitä on turha valittaa yhtään mitään yhtään minnekään. Akkaa ei nimittäin kiinnosta, ei edes pätkän vertaa.

Pidemmittä puheitta esimerkki nro 1:

Sotapäällikkö Hannibal Barka (kavereiden kesken vain Hannibal) tunnetaan parhaiten sotaretkestään Alppien yli v. 218 eaa. Mukanaan Hannibalilla oli peräti 70 000 miestä, 20 000 hevosta ja 37 SOTANORSUA. Hannibal lähti tähän uskaliaaseen ylitykseen syksyllä ja roomalaisten historioitsijoiden (Titus Livius ja Polybios) mukaan retkue eteni Alppien yli peräti 16 päivässä lumesta, jäästä ja vuoristoisesta ympäristöstä huolimatta.

Hannibal Barka (247 eaa. – 183 eaa.)

Matkan aikana menetettiin varmasti useitakin ukkeleita, heppoja ja norsujakin ihan pelkkään kylmyyteen, mutta matkan tarkoituksena oli tässä toisessa puunilaissodassa (Karthagon ja Rooman valtakunnan välillä) hyökätä roomalaisten kimppuun näiden omilla kotikonnuilla eli Italiassa. Yllätyksellinen matkareitti toikin toivotun lopputuloksen: Hannibal raivasi tieltään ensin joitakin paikallisia heimoja Pohjois-Italiassa ja voitti lopulta roomalaiset sodan ensimmäisessä suurtaistelussa (Trebian taistelussa) joulukuussa. Tästä Hannibalin joukkioineen oli hyvä jatkaa eteenpäin kohti eteläisempää Italiaa ja tietenkin – Roomaa.

Arkeologit ovat yrittäneet kartoittaa Hannibalin kulkemaa reittiä mm. näiden eläinten vanhojen jätösten perusteella, joita on löydetty n. 3000 metrin korkeudelta Col de la Traversette-solasta Ranskan ja Italian rajalla.

Col de la Traversette – Google Maps

(Henri-Paul Motte/1906)

Titus Livius ja Polybios kertovat kumpikin Alppien ylityksen hirvittävistä olosuhteista, mutta kumpikaan ei mainitse, millaista tällaisten sotajoukkojen ja varsinkin norsujen kohtaaminen saattoikaan olla näille paikallisille heimoille. Akka täyttää tämän aukon nyt fiktiivisellä kuvaelmalla, kun paikallinen kylänvanhin kohtaa ensimmäistä kertaa tämän kerrassaan hämmästyttävän joukkion:

”Kas mokomaa, tervetuloa! Kylläpä teitä onkin saapunut lukuisa joukko; käykää toki lämmittelemään nuotion ympärille. Yksi kerrallaan, poijjaat, yksi kerrallaan, muuten tulee ruuhkaa! TALUTTAKAA ne teidän sotanorsunne tuonne sivummalle, ne vievät niin kamalasti tilaa tässä pikkuisessa kyläpahasessa. Olkaa niin hyvät ja majoittukaa mihin tahansa mahdutte; olisikin pitänyt leipasta vähän enempi nisua, jos olisi tiedetty vieraita tulevan näinkin runsaasti. Eihän meillä ole heinääkään kaikille noille hevosille, jestas sentään… mitäs nuo teidän norsunne muuten syövät??”

(Heinrich Leutemann/1865)

Esimerkki nro 2:

Marraskuun 15. päivä v. 1532 espanjalainen konkistadori Francisco Pizarro saapui inkavaltakuntaan Peruun Cajamarcan kaupunkiin, jossa hän kukisti ja vangitsi vain 180 miehen voimin inkakuningas Atahualpan (jolla oli sotilasjoukkoja arvioiden mukaan 40 000-80 000). Kun Atahualpa heitti hänelle ojennetun Raamatun maahan, kuningas vangittiin ja useita inkoja ammuttiin saman tien kuoliaaksi.

Atahualpa (n. 1502-1533). Tuntematon taiteilija.

Atahualpa yritti vapautua lupaamalla Pizarrolle huoneellisen kultaa ja kaksi pienempää huoneellista hopeaa, nykypäivän rahassa pelkästään tämän ”kultahuoneen” arvoksi on laskettu peräti 500 miljoonaa dollaria. Noh, Atahualpaa ei tietenkään lunnaista huolimatta vapautettu, vaan hänelle järjestettiin ”oikeudenkäynti,” jonka lopputuloksena inkavaltias todettiin syylliseksi ja tuomiona oli polttaminen elävältä samaisena yönä. Kun Atahualpa sitten lopulta lupautui ottamaan kasteen ja kääntymään katolilaiseksi, teloittaminen tapahtuikin ”vain” kuristamalla 29.8.1533.

Atahualpan lunnasrahahuone Cajamarcassa, Perussa.

Cajamarca – Google Maps

Pizarron ja hänen jälkeensä lukuisten muiden eurooppalaisten saapumisen myötä arviolta noin 250 000 inkaa kuoli vastustuskyvyttöminä pelkästään isorokkoon. Myös tuhkarokko ja sikotauti olivat inkoille aiemmin tuntemattomia sairauksia ja arvioiden mukaan jopa 90-95 % alkuperäisväestöstä menetti lopulta henkensä näihin tauteihin inkavaltakunnan valloituksen myötä.

Macchu Picchu.

Franciscon serkku Pedro Pizarro oli mukana useilla Perun valloitusretkillä ja hän kirjoitti näistä kokemuksista teoksen ”Relation of the discovery and conquest of the kingdoms of Peru.” Tässä historiikissa ei kuitenkaan mainita seuraavanlaista fiktiivistä tervetulojuhlaa, kun kuningas Atahualpa oli espanjalaisten saapuessa juurikin juhlimassa lopullista voittoaan raastavasta sisällissodasta:

”Mitäs miehiä sieltä nyt oikein lappaa? Tulkaapas ottamaan chichaa (maissipohjainen alkoholijuoma, jota valmistettiin naisten pureskelemista maissinjyvistä), sitä nimittäin riittää nyt yllin kyllin! Mitäs merkillisiä aseita (varhaisia musketteja) teillä on mukananne, ei kai teillä vaan ole pahat mielessänne… noh, eihän teitä ole kuin parisataa; ettehän te meille kuitenkaan mitään mahda. Ei kai teillä muuten vaan ole mitään tauteja? En viittis nyt mitenkään pilata tätä mun loistavaa juhlafiilistä millään pienellä nuhalla.”

Pizarro seizing the Inca of Peru/John Everett Millais v. 1845.

Akalla ei ole näihin mitään lisättävää, Akka on puhunut ja on nyt vaihteeksi hiljaa. Tämä on vain sarkastista, täysin fiktiivistä tarinankerrontaa, joka pohjautuu menneisiin historiallisiin tapahtumiin.

LUURANKOJA KAAPISSA… VAI LATTIAN ALLA?

Useimmat muistanevat seuranneensa tiedotusvälineistä Notre Damen katedraalin äkillisesti alkanutta paloa 15. huhtikuuta 2019. Tämä suosittu turistikohde oli tuolloin lähellä tuhoutua kokonaan, mutta läpi yön jatkuneisiin sammutustöihin osallistuneet viitisensataa palohenkilöä onnistuivat tukahduttamaan liekit aamuneljän aikoihin.

(Paris News)

Katedraalin rakennustyöt alkoivat jo v. 1163 ja rakennustöihin kuluikin sitten peräti muutamia vuosisatoja. Katedraali valmistui vihdoin v. 1345 ja palon jälkeiset korjaustyöt jatkunevat vuoteen 2024, jolloin Pariisi isännöi kesäolympialaisia. Tästä tavoitteesta pidetään kiinni kynsin ja hampain, vaikka urakkaa on hankaloittanut mm. koronapandemia, tuhka ja lyijypöly, sekä rakenteiden heikko kunto. Katedraali aiotaan lisäksi restauroida entiseen loistoonsa, joten melkein tuhatvuotiset rakennusmenetelmät aikojen takaa asettavat omat rajoituksensa.

Vuoden 2022 keväällä rakennustelineiden pystytystöissä kirkon keskilaivan lattian alta löytyi kaikkien yllätykseksi kaksi lyijyarkkua vainajineen. Toinen heistä on tunnistettu kaniikki Antoine de la Porteksi, joka menehtyi peräti 83-vuotiaana 24.12.1710, mutta vainajista toinen on edelleen tunnistamatta. Tämä arviolta 25-40-vuotias mies on lantionsa perusteella viettänyt paljon aikaa ratsastaen, joten häntä on epäilty mm. ritariksi. Tämän miehen kuolinaikaa ei tiedetä, mutta lisätutkimukset auttanevat ajoittamaan miehen kuolinsyyn ja -ajan tarkemmaksi, kuin nyt arvioidut vuosisadat 1300-1700.

Kaniikki de la Porte (ScienceTimes).

Aiemmin mainittu Herra Kirkonmies oli ikäisekseen hyvässä kunnossa hampaitaan myöten, mutta tämä nuorempi John Doe oli menettänyt lähes kaikki hampaansa. Hänen arvellaan kuolleen aivokalvontulehdukseen kallon tutkimusten perusteella. Joka tapauksessa tämäkin mies kuului eliittiin, sillä hänen ruumiinsa oli palsamoitu. Kirkon lattian alle ei myöskään haudattu Matti tai Maija Meikäläisiä, joten tämäkin kertoo miehen statuksesta. Tästä aiheesta on luvattu lisää uutisointia kevään 2023 kuluessa, joten Akka jää sellaista odottamaan.

https://www.livescience.com/notre-dame-sarcophagi-wealthy-men

Keitä sitten ylipäätään haudattiin kirkkojen lattioiden alle? Ja miksi? Tässä yhteydessä ei siis tarkoiteta varta vasten rakennettuja kryptia tai maanalaisia katakombeja, vaan suoraan kirkon lattian alle haudattuja ihmisiä.

Tällainen tapa juontunee jo vanhaan Pietarinkirkkoon Vatikaanissa, jonka pääalttarin alle on uskomusten mukaan haudattu apostoli Pietari hänen ristiinnaulitsemisensa jälkeen v. 67 jaa. Konstantinus Suuri aloitti basilikan rakentamisen v. 324 näiden uskomusten pohjalta, ja arkeologisissa kaivauksissa onkin löytynyt sekä muistolaatta ”Pietari on täällä,” että lukuisia luulöytöjä. Paikalla sijaitsikin keisari Neron aikana teloitettujen kristittyjen hautausmaa, joten nämä löydöt eivät sinänsä ole mitenkään merkillisiä.

1000-1200-luvuille tultaessa kirkkoihin haudattiin ainoastaan yläluokan jäseniä tai merkittäviä kirkonmiehiä. Mitä lähempänä alttaria hautapaikka sijaitsi, sitä suurempi oli henkilön yhteiskunnallinen status ja kirkon vainajaa varjeleva suoja. On sanomattakin selvää, että tällaisista hautapaikoista alettiin nyhtää kelpo massia tulevinakin vuosisatoina, joten tämä selittää lattianalaisten vainajien korkean aseman yhteisöissä.

Köyhälistö kuului kirkkojen ulkopuoliseen hautausmaahan, jonne hautaaminen olikin huomattavasti halvempaa. Useilta hautausmailta on löydetty myös merkitsemättömiä hautoja, joten pyhälle kirkkomaalle saatettiin haudata vaivihkaa myös ns. ilmaisjäseniä (varsinkin, jos vainaja oli pieni lapsi).

Luonnollisesti kirkkojen lattianalaiset makuupaikat alkoivat ennen pitkää huveta, joten varakas eliitti alkoi rakennuttaa itselleen erillisiä hautaholveja tai sukumausoleumeja jo keskiajalta lähtien. Suurimmilla kartanoilla ja sukutiloilla saattoi myös olla oma hautausmaansa, jolloin kirkkoon saatettiin sijoittaa vain muistopatsas tai muistolaatta menehtyneelle. Kelpo massi oli tällöinkin tarpeellista.

Rutto- ja tautiepidemioiden aikaan vainajat haudattiin ulos, sillä tautien uskottiin leviävän kuoleman jälkeenkin lattialautojen alta muuhun väestöön. Jo 1600-luvulle tultaessa lattiahautaamista alettiin kuitenkin kritisoida, sillä tilan puutteessa lattianalaiset hautaukset alkoivat aiheuttaa peräti hajuhaittoja arkkujen sijaitessa suoraan hurskaiden seurakuntalaisten jalkojen alla.

Suomessa vuonna 1686 säädetty kirkkolaki määräsikin, että hautaussyvyyden tuli olla vähintään kolme kyynärää (kyynärä = n. 60-70 cm). Tilan puute alkoi tosin näkyä jo hautausmaillakin, sillä halutuimpien paikkojen loppuessa väkeä piti jo haudata kirkkojen pohjoispuolelle, jonne yleensä haudattiin vain köyhistä köyhimpiä tai muutoin jumalattomia vainajia.

Turun tuomiokapituli määräsi viimein v. 1751 lattiahautauksen kielletyksi, ellei vainajalle oltu tehty tarkoitukseen sopivaa holvia. Lopullisesti lattiahautaus kiellettiin keisari Aleksanteri I:n määräyksestä v. 1822, mutta tapa jatkui jopa 1900-luvun alkupuolille asti. Hautapaikoista saatavat maksut olivat kuitenkin seurakunnissa varsin suuri tulonlähde useiden vuosisatojen ajan, joten tällaisissa tapauksissa sanonta ”rahalla saa ja hevosella pääsee” lienee ollut käytössä.

Muutamia esimerkkejä Suomen kirkkojen lattiahautauksista:

https://www.isonkyronsrk.fi/vanhan-kirkon-hautausmaa

https://www.espoonseurakunnat.fi/hautausmaat/kirkon-hautausmaa/kirkon-hautausmaan-historiaa

Yli 500-vuotiaan kirkon lattia on arkeologin aarreaitta: sen alle on haudattu satoja ihmisiä, eikä alttariosaan ole kurkistettu vuosisatoihin (yle.fi)

Haukiputaan kirkon alla lepää muumioituneita lapsia, jotka on laitettu ”nukkumaan” satoja vuosia sitten – tekstiilit ovat säilyneet poikkeuksellisen hyvin (yle.fi)

Vuosina 2020-2021 toiminut Senaatintorin jättiterassi täyttyi ihmisistä, jotka tuskin ajattelivat litkivänsä oluttaan muinaisella hautausmaalla:

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/arkeologit-nostivat-senaatintorin-alta-120-vainajaa-joiden-elinaikana-parhaista-hautapaikoista-kaytiin-kisaa-nyt-kirkon-pitaa-paattaa-miten-luut-haudataan

Jep; meitä homo sapienseja on nykyisen määritelmän mukaan ollut olemassa jo n. 200 000 vuotta, jonka perusteella meidän lukumääräksemme (tuosta ajankohdasta lähtien) on arvioitu 117 miljardia yksilöä. Olisikin siis perin merkillistä, ellemme jatkuvasti löytäisi luurankoja lattioiden, tietyömaiden tai rakennusprojektien alta. Johonkin kaikki vainajat on kuitenkin jouduttu laittamaan, harvemmin kuitenkaan otsikossa mainittuun kaappiin. Homo sapiens -lajin olemassaolon mittakaavassa kaappi on siis tosiaankin hyvin moderni keksintö.

Pitäkää kaappinne! Meikä on niin vanha, ettei kaappia oltu silloin edes keksitty!

Näillä eväillä aloitetaan vuosi 2023. Jatkuva uutisointi kaikesta mahdollisesta uhasta (Kiinan korona, triplaflunssaepidemia, sote-uudistus ja hoitotilanteen kaatuminen, kolmas maailmansota, sähkön hinta/sähkötoimituksen ongelmat jne.) saavat kohta Akan lukittautumaan siihen mainittuun KAAPPIIN. Sieltä Akka sitten löydetään vuoden lopulla, jolloin Akka voi tosiaankin todeta, että Akalla on luuranko kaapissa. Hah! Että sillä tavalla oikein hyvää uutta vuotta!

TURISTIKRÄÄSÄN ALKULÄHTEILLÄ

Kukaan konmarittaja ei varmastikaan tunnusta, että ”on sitten joskus tullut lomakohteesta ostettua jokin täysin hyödytön vipstaakkeli” matkamuistona. Sittemmin se täysin turha härpäke on jäänyt krääsälaatikkoon tai kaapin perälle, kunnes kauhean vimman vallassa on kaikesta turhasta tavarasta hankkiuduttu eroon. Siinä on sitten posket häpeästä punaisina katseltu esim. sitä käsin maalattua maisemalautasta, jonka reunaan on kirjoitettu tuolloisen matkakohteen nimi.

Kuulostaako tutulta? Jep, sellaiset lautaset eivät kelpaa kenellekään edes kierrätettynä (ellei joku sitten jostakin merkillisestä syystä keräile tällaisia aarteita).

Akka muistaa kuitenkin eläväisesti ensimmäisen matkamuistonsa Viking Linen laivamatkalta, kun Akka oli peräti 7-vuotias. Kyseinen esine oli pitkulainen avaimenperä, jonka sisällä liikkui Viikkarin paatti, kun pötköä kallisteli puolelta toiselle. Akka epäileekin, että tämä pötkö löytynee edelleen äiteensä krääsälaatikoista. Ah, kuinka retroa...!

Koska ja miten tällainen matkamuistojen keräileminen on sitten alkanut? Tiettävästi yksi vanhimmista, selkeästi matkamuistoksi luokiteltava esine löytyi arkeologisissa kaivauksissa Lontoossa. The Thames-joen sivujoen Walbrookin (sittemmin kuivunut) rannalla sijaitsi vuodesta 43 jaa. lähtien roomalaista asutusta, ja alueelta löydettiinkin runsaasti esineistöä. Peräti yli 200:n kirjoituspuikon joukosta löytyi yksi, jonka varteen oli kaiverrettu muistokirjoitus. Tekstissä kerrotaan, että kynän lahjoittaja antaa kynän muistoksi tultuaan ”kaupungista” ja pahoittelee sitä, ettei hänellä ollut varaa parempaan lahjaan. Kynä/puikko on ajoitettu vuodelle 70 jaa.

This Ancient Roman Souvenir Stylus Is Inscribed With a Corny Joke | Smart News| Smithsonian Magazine

Useimmat matkamuistot ovat kuitenkin olleet alkujaan uskonnollisia: jopa jo 300-luvulla jaa. Jerusalemiin tehtiin pyhiinvaellusmatkoja. Nämä matkailijat halusivatkin yleensä jonkin muiston Pyhästä maasta; jopa hiekka, keramiikanpalaset ja kivet kelpasivat matkalaisille mukaan otettaviksi.

Seuraavina vuosisatoina Jerusalemissa alettiinkin myydä pienissä pulloissa pyhää vettä tai siunattua öljyä, jotta matkalaiset voisivat palata kotiinsa onnea ja siunausta tuovan matkamuistonsa kera. Näihin aikoihin mitä tahansa puunpalastakin saatettiin kutsua palaseksi Jeesuksen rististä, ja tälläkin hetkellä näitä ”pyhiä” reliikkejä on kirkoissa ympäri maailmaa. Arvioiden mukaan jopa sen verran, että tällä kaikella puumateriaalilla voisi rakentaa vaikkapa Nooan arkin. Yeah.

Tällaiset pienet pullot tehtiin yleensä tinasta, lyijystä tai hopeasta. Tällaisia puteleita kannettiin mukana matkatavaroissa tai ripustettiin kaulaan suojelemaan matkalaista.

Onkin ymmärrettävää, että tällaiset uskonnolliset esineet ovat säilyneet nykypäiviin asti, sillä ne ovat varmastikin olleet arvokkaita ja arvostettuja esineitä jopa useiden sukupolvien ajan. Jerusalemista on löydetty myös amuletti/kolikko 500-600-luvuilta jaa., joka kuvaa Jeesus-lasta seimessä. Seuranaan hänellä on aasi ja härkä.

Akka voi hyvinkin kuvitella, kuinka jossakin pienessä työpajassa tällaisia matkamuistoja valmistettiin muinoin -hiki hatussa- lähes sarjatyönä. Pyhiinvaeltajien määrät olivat kuitenkin jo tuolloin niin suuria, että heistä riitti varmaa tuloa pienellekin yrittäjälle.

Tällaisia uskonnollisia amuletteja löytyy myös British Museumista (tietenkin, sillä tähän museoon on haalittu tavaraa eri maista kenenkään kyselemättä jo toista vuosisataa. Useat eri maat vaativatkin esineiden repatriaatiota).

Matkamuistoista puheenollen; kaikenlaisilla matkailijoilla on myöskin ollut tarve jättää puumerkkinsä käymäänsä matkakohteeseen.

Gizasta, Egyptistä, on löydetty temppelimuurista kaiverrus peräti vuodelta 1240 eaa. Kaiverruksen mukaan paikalla vieraili muuan Hadnakhte veljensä Panakhtin kanssa. Sillä tavalla, poijjaat, sillä tavalla…! Kiva kuulla teidän mukavasta reissustanne 3000 vuotta myöhemmin!

Pyramidit ja muutkin egyptiläiset kohteet ovat olleet suosittuja riipustelujen kohteita jo vuosituhansien ajan; varsinkin Napoleonin sotaretkien jälkeen jokaisen itseään kunnioittavan kulttuurihenkilön oli päästävä Egyptiin. Näistä käynneistä on edelleen nähtävissä heidän nimikirjoituksiaan useissa historiallisissa kohteissa. On kuitenkin muistettava, että muinaismuistolait ja historiallisten monumenttien kunnioittaminen alkoivat toden teolla vasta 1900-luvun puolella, joten tällaista toimintaa katsottiin tuolloin läpi sormien.

(Public Domain).

Hagia Sofia-moskeijassa (Istanbul, Turkki) on puolestaan vieraillut norjalainen, palkkasoturiksi epäilty herrasmies Halfdan hänen jättämistään riimuista pääteltynä. Tämä äijä on nerokkaasti kaivertanut seinään ”Halfdan oli täällä.” Tämä legendaarinen tapa ilmaista käyntinsä elää edelleen monissa seinissä, kuten varmastikin kaikki tiedämme.

Hagia Sofia.
Halfdanin ”Halfdan was here.”

Jerusalemin ”pyhistä pyhin,” Pyhän Haudan kirkko, on edelleenkin suosittu pyhiinvaellus- ja turistikohde. Tämän kirkon rakennutti Konstantinus Suuri (ensimmäinen kristinuskoon kääntynyt roomalainen keisari) 300-luvulla jaa., ja tästä kirkosta on löydetty useita seinään kaiverrettuja ristejä. Aiemmin epäiltiinkin, että ristiretkeilijät kaiversivat näitä ristejä merkeiksi käynneistään, mutta viime vuoden tutkimukset ovat osoittaneet, että näitä ristejä kaiverrettiin korkeintaan muutaman henkilön toimesta.

Pyhan Haudan kirkko, jonka sisällä sijaitsee oletettu Jeesuksen hautakammio. Sen ympärille on rakennettu erillinen ”mausoleumi” kirkon sisälle.

Yeah, tällainenkin seikka on todettavissa, kun käytössä on useita eri kuvantamismenetelmiä ja -tekniikoita! Onkin siis aihetta epäillä, että ehkä nämä ”muutamat henkilöt” kaiversivat ristejä seinään ristiretkeläisten pyynnöstä (joko hyvää hyvyyttään tai sitten pientä maksua vastaan). On myös arveltu, että tällä tavoin estettiin vaeltajia kahmimasta kiviä ja rakennusmateriaaleja mukaansa, sillä tällaiset Jeesuksen (oletetun) haudan lähellä olleet materiaalit olivat kävijöille tietenkin suuressa arvossaan – olivathan ne peräti itsensä Jeesuksen haudan läheisyydessä! Tällainen maksullinen ristienkaiverrus-toiminta olisikin siis hyvin ymmärrettävää, mikäli sellaista on tosiaan tapahtunut.

Church of the Holy Sepulchre’s mysterious ’graffiti’ crosses may not be what they seem | Live Science

Kiinan muurikaan ei ole poikkeus tässä graffitiasiassa, mutta v. 2014 tähän historialliseen kohteeseen avattiin graffiteille sallittu osuus. Viranomaiset tuskastuivat turisteihin, jotka kielloista huolimatta halusivat kaivertaa puumerkkinsä tähän jopa yli 20 000 kilometriä pitkään rakennelmaan. Noh, tämä nyt on varmastikin paras keino estää luvattomia graffiteja… varsinkin, kun pituutta tällä valtavalla muurilla riittää!

On se nyt kuitenkin merkillistä, että ihmisten geeneistä löytyy tällainen merkillinen vimma jättää itsestään edes jokin jälki tuleville sukupolville – vaikka vain johonkin seinään kirjoitettu ”Se-ja-se kävi täällä.” Nähtävästi tämä taipumus on useita kymmeniä tuhansia vuosia vanha tapa, jonka mm. luolamaalauksista tiedämme.

Kannattaakin huomioida tänä kesänä reissatessa, että jätetään ne turhat krääsät ostamatta. Missä sijaitsee maailman kaikkien matkamuistojen hautausmaa/kaatopaikka?! Jep, siellä sen kaiken muun sekajätteen seassa, jonka viskaamme muutenkin muina miehinä (naisina/henkilöinä/alieneina/minä-tahansa) menemään.

Akka kuitenkin toivoo, että edes jokunen matkamuisto meidän ajaltamme säästyy tulevaisuuden arkeologeille tutkittavaksi: olisikohan parempi haudata keramiikkalautanen tekstillä ”Kuopio-Puijo” vai savikannu, jossa lukee Kypros kreikkalaisilla aakkosilla?

Äh, ihan sama; muutaman tuhannen vuoden päästä kaikki arkeologiset löydöt ovat jo ihan peruskauraa: ”Voi v**tu, minkä hemmetin takia näitä Kuopio-lautasia löytyy joka paikasta? Löytyisi nyt edes kerrankin yksi Saint Vincent ja Grenadiinit-valtion lautanen!!”

Saint-Vincent ja Grenadiinit. Jep, kelpaisi Akalle. Huom! Ainuttakaan matkamuistoa ei ole vahingoitettu/haudattu tämän kirjoituksen aikana, joten Kuopion ja Kyproksen on turha ottaa Akkaan yhteyttä harmistuksissaan. Akka odottaa kuitenkin lahjakorttia tältä Saint-Vincentiltä ja Grenadiineiltä.

KIVEEN KAIVERRETUT IHMEET

Jotakin perin merkillistä on muinoin tapahtunut Lalibelan kylässä, Etiopiassa. Tässä noin 20 000:n asukkaan kylässä sijaitsee 11 suoraan kallioon kaiverrettua kivikirkkoa, joita kutsutaankin nykyään Lalibelan kalliokirkoiksi.

Biete Ghiorgis-kirkko.

Tarina kertoo, että nämä massiiviset kirkot on kaiverrettu kuningas Lalibelan johdolla (tämän valtakaudella vuosina 1181–1221)… ITSENSÄ ENKELIEN TOIMESTA. Ja peräti yhdessä yössä!

Alueen kirkot ja niiden sijainnit (Wikimedia Commons).

Herra Kunkku Lalibelan oman historiikin mukaan enkelit jeesasivat häntä 24 vuotta, mikä kuulostaakin uskottavammalta. Tai siis… Akka peruu heti puheensa: ei tosiaankaan kuulosta!

Kuningas Lalibela (GlobalGeography).

Arkeologien mukaan kirkkoja on kaiverrettu vuosien 700-1200 välisenä aikana ja on jopa epäilty, että kuuluisilla Temppeliritareilla olisi ollut vaikutusta asiaan.

Temppeliritarit olivat sotilaallinen ryhmittymä, jonka tarkoitus oli puolustaa kristinuskoa ristiretkien aikana. Lopulta ryhmä kasvoi niin suureksi ja vaikutusvaltaiseksi, että heille kävi… perin huonosti. Heidän loppunsa koitti v. 1307.

Väitetäänhän nimittäin jopa, että Raamatussa mainittu (Temppeliritarien löytämäksi väitetty) Liitonarkkikin olisi päätynyt Etiopiaan; Aksumin kaupunkiin.

Vielä tänäkin päivänä tätä kyseistä kultaista arkkua vartioi yksinäinen, pyhä äijä, joka sitoutuu tähän tehtävään koko elämäkseen. On siinä pirun arvokas homma, sillä tämä henkilö on ainoa, joka saa arkkua edes lähestyä. Luvattomat katselijat palavat kuulemma poroksi, jos lähelle edes yrittävät. Tiedettävästi tällaisia yrittäjiä ei ole ollutkaan.

Moses and Joshua in the Tabernacle, n. 1896-1902/James Tissot.

Kirkkojen massiivinen koko on kuitenkin kerrassaan järisyttävä: nämä kirkot nousevat suoraan peruskalliosta jopa 50 metrin korkeuteen. Niitä yhdistävät kallioon kaivetut kapeat käytävät, ainoastaan yksi ristin muotoinen Biete Ghiorgis -kirkko sijaitsee omassa yksinäisyydessään sivummalla.

Kirkot todellakin nousevat ylös peruskalliosta, kuten tämä kuva osoittaa. Keskeltä jumalatonta kuoppaa…

Tällainen hermeettinen kirkkoalue herättää runsaasti kysymyksiä, kuten miksi kirkkoja on 11. Eikö yksi riittänyt? Eikö se yksikin olisi aiheuttanut jo ihan tarpeeksi verta, hikeä ja kyyneleitä? Toisena, pienenä kysymyksenä herää tietenkin se, että MILLÄ näitä kirkkoja on kalliosta kaiverrettu? Pikkuruisilla kivihakuilla? Ei, ei, ei ja vielä kerran ei, sanoo Akka.

Tällaisilla vehkeillä me askarrellaan! Esimerkki kuparisesta talttatyökalusta Egyptissä.

Myös Egyptin Sakkarasta löydettiin valtavista hautakuiluista yhteensä 24 massiivista, graniittista arkkua kansineen. Arkut painavat keskimäärin 70-100 tonnia ja niiden muotoilu on äärimmäisen tarkasti tehtyä työtä. Nämä Serapeumin arkut herättävät luonnollisesti suurta ihmetystä: miten tällaisia kaiverretaan ja kannetaan jonnekin maanalaisiin käytäviin? Akalla hajoaa pää tällaisten ihmeiden edessä. Näiden kanssa ei tarvitse edes kysyä MIKSI, vaan aivan yksinkertaisesti MITEN.

Yksi suurista graniittiarkuista (TheAncientConnection). Tämän arkun korkeus on n. 2,5 metriä.

Eikä unohdeta kalliokaupunki Petraakaan; tuota Jordanian helmeä. Ehkäpä Kunkku Lalibelan enkeljoukko liihotteli taikavoimineen paikalle sinnekin. Hoosiannaa laulaen.

Nyt saisi kyllä joku insinööri-arkkitehti-kuka-tahansa kertoa Akalle, miten näitä massiivisia rakenteita ja arkkuja mukamas nykerretään joillakin alkeellisilla työvälineillä. Mikäli kunnon selitystä ei löydy, Akka poikkeuksellisesti uskoo enkelien tai alieneiden apuun. Tai olkoon vaikka maanalaisia maahisia; se on aivan sama, mutta millään palettiveitsellä ei graniittia ole todellakaan lähdetty pilkkomaan. Sen verran Akkakin ymmärtää.

Petra, Jordania.

Aiheesta löytyy useita Youtube-videoita, joita Akka ei kuitenkaan tässä luettele. Niiden pääsanoma on kuitenkin yksinkertaistettuna sellainen, että joskus muinoin on ollut kulttuureita, joilla oli edistyksellistä teknologiaa. Sitten yllättäen tapahtuikin jokin luonnonmullistus, joka pyyhkäisi altaan kaiken ja tällainen teknologia jäi unohduksiin.

Tämä teoria sopii hyvin enkelien, alieneiden, maahisten ja muiden kivojen pikku-ukkojen rinnalle. Jos joku ei nyt ala selittämään tätä ilmiötä, niin Akka kysyy Bigfootilta. Kyllä Bigfoot tietää! Siinä on ihan reilun oloinen kaveri, vaikka hänen mieltymyksenään onkin tallentua ainoastaan Pure Shit -merkkisten kameroiden kuviin. Minkäs sitä ujoudelleen mahtaa!

Bigfootin tykkäämä kamera – tällainen kannattaa ottaa mukaan yöllisille etsintäretkille! Tulee juuri sellaisia otoksia, joita nykyäänkin nähdään!

MAKAABERIT MATKAKOHTEET

Moni miettii mielessään, voisiko kesälle jo varata rantaloman tai voiko mökille lähteä hyvillä mielin. Akka ei mieti tällaisia, vaan tutkailee asiaa ihan päinvastaisesta näkökulmasta: maailmassa nimittäin riittää merkillisiä turistikohteita, joissa voi käydä pällistelemässä kuolleita ihmisiä. Jep, kuinka ihanan inspiroivaa! Tässä joitakin esimerkkejä ympäri maailmaa:

  1. Pariisin maanalaiset katakombit. Pariisin alla mutkittelee n. 320 km tunneleita, joissa makaa n. 6 miljoonan ihmisen luita. Tähän ratkaisuun päädyttiin v. 1780, kun runsaat sateet alkoivat nostaa ruumiita esiin hautausmailta. Tunneliverkosto syntyi jo 1200-luvulla, kun maan alta louhittiin kalkkikiveä. Turisteja paikassa käy vuosittain n. 300 000 ja opastettu kierros kestää tunnin. Omin päin tunneleihin ei ole asiaa, sillä osa tunneleista on romahdusvaarassa.

Huonon suunnistusvaistonsa ansiosta Akka eksyisi opastetullakin kierroksella keskimäärin noin 3 minuutin kävelemisen jälkeen. Ajan mittaan alettaisiin kertoa tarinaa, jonka mukaan ”hullun suomalaisen haamu kiroilee käytävillä ja mäiskii turisteja persuksille.”

  1. St. Michan’s-kirkossa Dublinissa, Irlannissa on muumioituneita ruumiita ja luurankoja. Joitakin kymmeniä ruumiita on säilynyt kuivissa olosuhteissa jopa useiden satojen vuosien ajan. Erikoista täällä on se, että ”Ristiretkeilijäksi” nimetyn muumion sormeen saa koskea; tämän uskotaan tuovan hyvää onnea. Kerrotaan jopa, että Draculan kirjoittaja Bram Stoker vieraili tässä kohteessa.

Muumioituneen 800-vuotiaan äijän sormi?! Ai, saanko kunnian koskettaa sitä? Juu… ei kiitos. EI KIITOS, SANOIN JO!!

  1. Tsekkiläisen Brnon kaupungin kirkon katakombit, jotka löydettiin vasta vuonna 2001. Mutatulvien jäljiltä n. 50 000:n ihmisen luut olivat sikin sokin , mutta ne järjestettiin uudelleen kauniiseen järjestykseen. Sanotaan, että luiden väristä näkee kyseisen ihmisen kuolinsyyn: punertavat ovat kuolleet ruttoon ja kellertävät koleraan.

Kenelle tuli mieleen alkaa järjestellä 50 000:n ihmisen mutaisia luita nättiin järjestykseen? Ja keitä hulluja tähän hommaan värvättiin! Ja millä palkalla tällaista duunia tehdään?

  1. Pyhän Fransiskuksen luostarin ja kirkon katakombit Limassa, Perussa. Näissä tunneleissa majailee noin 25 000 ihmisen luita ja niistä on mm. muodostettu geometrisiä kuvioita. Katakombit olivat käytössä vuoteen 1808 asti, kunnes uusi hautausmaa avattiin kaupungin ulkopuolelle. Täällä väitetään olevan salaisia tunneleita ja erään kauan aikaa sitten kuolleen munkin haamun kerrotaan seikkailevan käytävillä.

Ai niistä 25 000:sta ainoastaan yksi munkki kummittelee? Mikä sitä munkkia nyt niin harmittaa?

  1. Sedlecin luukirkko Kutna Horan kaupungissa Tsekissä. 1500 -luvulta peräisin oleva kappeli on koristeltu – sananmukaisesti koristeltu – n. 10 000 ihmisen luilla. Kirkosta löytyy jopa luista koottu kattokruunu. Erikoisuudestaan johtuen kirkkoa on käytetty kuvauspaikkana monissa elokuvissa.

Tämä menee Akan järjen yli. Tähän löytyy vain yksi kysymys: MIKSI? Voi hyvät ihmiset, MIKSI…!!!!

6. Italian Palermon Catacombe Dei Cappuccini; ehkä hurjin vaihtoehto näistä edellä mainituista. Luostarin yhteyteen on sijoitettu 1600-luvulta lähtien n. 8000 muumioitunutta tai palsamoitua ruumista. Alunperin tänne haudattiin vain munkkeja, mutta varsinkin yläluokan väestö alkoi myös hankkia hautapaikkoja luostarista. Ruumiit on järjestelty ryhmittäin eri käytäville: papisto, lapset, eri ammattialat ja jopa neitsyet ovat saaneet omat osastonsa.

Luostarin kuuluisin asukki on nyt jo yli 100-vuotias Rosalia Lombardo, alunperin 2-vuotiaana espanjantautiin kuollut tyttölapsi vuodelta 1920. Rosalian palsamointi on niin hyvin onnistunut, että tyttö näyttää vain nukkuvan. On väitetty, että välillä Rosalian silmät aukenevat, mutta ilmiötä selitetään optisella harhalla.

RIP Rosalia 1918-1920.

Akalta pääsisi löysät housuun, jos tällaisen ilmiön näkisi ihan omin silmin. Silloin olisi pakko poistua vaivihkaa takavasemmalle ja ulos päästyään kirkua ja juosta helkkariin niin kovaa kuin pääsee. Optinen harha tai ei; tällainen aktiviteetti kuuluu osastoon ”too creepy”.

KETTUMAINEN KUNKKU

Richard III (Englannin kuninkaana 1483-85) taisikin olla murhamies, mikäli uusiin tutkimuksiin on uskomista. Jo vuosisatoja on epäilty, että tämä kunkku Rikhard murhautti veljenpoikansa: 12-vuotiaan Edvard V:n ja tämän 9-vuotiaan veljen Rikhardin.

Richard III (taiteilija tuntematon).

Ai miksikö? No siksi, että kruunu kuului lain mukaan tälle 12-vuotiaalle Edvardille. Tällä tavalla Rikhardin oli helppo julistaa itsensä kuninkaaksi. Prinssien isä, kuningas Edvard IV, oli hiljattain menehtynyt vain 41-vuotiaana. Ennen kuolemaansa hän ehti antaa veljelleen (tuleva-kunkku) Rikhardille vastuun poikien hyvinvoinnista. Hyvinpä äijä hoiti homman kotiin, prkl!

Menehtynyt kuningas Edvard IV istumassa (James Edmund William Doyle 1864).

Poikaparat vangittiin samantien Lontoon Toweriin, josta he sittemmin katosivat. Towerissa oli tuohon aikaan pahamaineinen vankila, jossa mm. vankeja kidutettiin. Tuhatvuotisen historiansa aikana Towerissa menetti henkensä yksi jos toinenkin…

Tower of London.

Mistä murhaepäilyt sitten juontuvat? Tällä epäilyllä on pitkät perinteet. Vuonna 1535 mestattu kirjailija sir Thomas More kirjoitti aiheesta kirjassaan ”Kuningas Rikhard III:n historia”. Tässä teoksessa More väittää, että kunkku Rikhard antoi murhakäskyn sisäpiiriläiselleen sir JamesTyrellille. Sir Tyrell laittoi kaksi miestä asialle: hevostenhoitaja John Dighton ja Towerin vartija Miles Forest saisivat liata kätensä!

Prinssit Edvard V (12 v) ja Rikhard (9 v). (John Everett Millais 1878).

Kertoman mukaan miehet tekivät työtä käskettyä ja tukahduttivat pikkuprinssit heidän omiin tyynyihinsä. Pirulaiset, lapsenmurhaajat!! Mutta onko tästä mitään todisteita? Asiakirjat osoittavat, että sir Thomas Moren kirjoittaessa tarinaansa vartija Forestin kaksi poikaa olivat vaikutusvaltaisessa asemassa hovissa. On siis hyvinkin mahdollista, että sir More sai näitä yksityiskohtaisia tietoja murhista juuri näiltä aikuisilta pojilta, joille isä oli murhat tunnustanut.

William Shakespearen näytelmässä ”Rikhard III” (oletettavasti vuodelta 1591) kunkku Rikhard esitetään itsekkäänä tyrannina, joka tapattaa veljenpoikansa ja muutaman muunkin siinä sivussa. Kyseessä on kuitenkin vain näytelmä, jolla ei ole mitään todistusarvoa; mutta se osoittaa, miten sinnikkäästi käsitys kunkun toimeenpanemista lapsenmurhista on ollut olemassa.

Näytelmän kansilehti v. 1597. ”The pittiefull murther of his iunocent nephewes…”

Vuonna 1674 Towerin kunnostustöiden yhteydessä portaiden alta haudattuina löydettiin kahdelle nuorelle pojalle kuuluvat luut. Tutkimukset ovat osoittaneet, että nämä luut sopivat juuri mainittujen pikkuprinssien ikään. Eiköhän tämä keissi ole täten ratkaistu? Sinne ne pienet prinssiparat sitten päätyivät, todennäköisesti juuri tämän vallanhimoisen k*sipään toimesta. RIP ja nyyh.

Richardin kallon perusteella tehty kasvomallinnus (Richard III Society).

Mitä sitten tapahtui kunkku Rikhardille, joka hallitsi ainoastaan kaksi vuotta? Joutuiko hän syytteeseen murhista, teloitettiinko hänet syyllisenä? Eipä suinkaan. Vuonna 1485 oli käynnissä kuuluisa Ruusujen sota, jossa kaksi eri sukua tappeli Englannin kruunusta. Kunkku Rikhard sai surmansa taistelun tuoksinassa elokuun 22. päivä 1485. Mikä merkillisintä, vasta vuonna 2012 kunkun luuranko löytyi parkkipaikan alta Leicesterissä. Miten hitossa hän sinne päätyi??

Richardin luuranko parkkipaikan alla (Smithsonian Magazine).

Kunkku haudattiin pikaisesti taistelun jälkeen. Paikalla sijaitsi tuolloin kirkko ja luostari, joiden jäänteitä on myös tullut esille kaivauksissa. Kunkun luista pystyttiin osoittamaan, että kunkku sai yhteensä 11 miekaniskua, joista 9 pään alueelle. Kunkun on siis täytynyt riisua kypäränsä, luonnollisesti hän olisi ollut haarniskoitu. On myös osoitettu, että kuoleman jälkeen hänet on riisuttu kokonaan haarniskasta ja häntä on ilmeisesti häpäisymielessä sivallettu vielä persuksiin miekalla. Jaloa toimintaa! Siitäs sait, murhaaja!!

Tyypillinen kokohaarniska keskiajalta.

Luista kävi ilmi myös erittäin vääntynyt selkäranka; kunkulla oli skolioosi. Mitä ihmeen tekemistä hänellä oli taistelussa ylipäätään…?

Kunkku Rikhard haudattiin tutkimusten jälkeen uudelleen v. 2015 Leicesterin katedraaliin. Äijä sai ihan televisioidut hautajaiset kuninkaalliseen tyyliin. Toisin kuin ne hiljaisuudessa murhatut ja haudatut pikkuprinssit. Ärgh.

Hauta Leicesterin katedraalissa (BBC).

Akka on vain tyytyväinen, että tämä murhaaja sai lopulta miekasta pers**seensäkin, sanokaa mitä sanotte. Akka olisi mäiskinyt menemään enemmänkin, ihan silkasta pieksemisen ilosta. Hemmetin häikäilemätön p*skiainen, tämä run… kunkku Rikhard!!

SUOMALAISIA SANANLASKUJA

Lueskelinpa tuossa wanhan cansan sananlaskuja. Se oli suuri virhe; maailmankuvani entisaikojen idyllisestä ja yksinkertaisesta arjesta peltojen keskellä karisi välittömästi. Suuri osa sananlaskuista on ihan räävitöntä luettavaa (mutta hauskaa kuitenkin, täytyy myöntää… )

Akalla on pakkomielle näihin idyllisiin vintagekuviin!

Tietyt peruslausahdukset, kuten ”levisi ku Jokisen eväät” tai ”putosi ku eno veneestä” ovat tunnetuimpia sanontoja nykypäivänä.  Tällaiset sananlaskut lienevät tositapahtumiin perustuvia lausahduksia. Miksi muuten ne olisivat edelleen olemassa, ellei niistä olisi jo aikoinaan tullut lentäviä lauseita?

No ni, ny se eno on jo pudonnu!

Tässä muutamia esimerkkejä wanhoista sananlaskuista:

”Akoil ja susill on tä mailma pilattu” (Lemi).  Voisinpa sanoa tähän muutaman vastalauseen, jos toisenkin.

”Ei koira siitä suutu, jos sitä leivällä viskaa” (ei paikkaa). Ei varmaan suutukaan, vaan yrittää napata sen leivän. Siitä se kyllä suuttuu, jos yrittää nakata jotakin muuta painavampaa.

Anna mullekin sitä leipää!!

”Saunas täytty olla ku kirkos” (Kisko). Eli siis parhaat pyhävaatteet päällä, hattu ja virsikirja kädessä, kuten ennen vanhaan?

”Puuro miähen tiellä pittää, velli ojahan kaataa” (Evijärvi). Jep, pitää paikkansa. Varsinkin liiallinen vellin nautiskelu.

”Hullu kiittää akkaansa, miälipuoli lapsiansa” (Asikkala). Unohdetaan sitten positiivisen palautteen antaminen ja kannustava kasvatus ihan kokonaan.

”Varis ei o lintu eikä tamma hevone” (Kivennapa) . Kannattaisi lukea eläinbiologiaa vähän tarkemmin; olen melko varma, että ne on luokiteltu nykyään eri tavalla.

”Toisen housuilla on hyvä tuleen istua” (Renko) . Noh, mikäli ne housut ovat palomiehen työhousut.

”Rakkaus on ankara ja lempi kova, siihen kuolee seisaalleen ja silmät jää auki!” (Hollola) Todistettavasti yksissäkään häissä ei ole tällaista tapahtumaa nähty.

”Pimiäss on kaikki siat mustii” (Kivennapa) . Olenkin ihmetellyt, miksi kaikki minipossuni ovat päivällä pinkkejä, mutta yöllä ne näyttävät mustilta.

Ihanat pikku töpselikärsät!

”Voi sielun rieska, ku sais tapella kirkossa ja purra pappia!” (Ähtäri) Tätähän me kaikki salaisesti haluamme, nyt se tuli julki!

”Hankalaa on mäenlasku kesällä!” (Laukaa) Ei ole, mikäli asentaa muovisen vesiliukualustan letkuineen omalle pihalleen tai mökilleen.

”Paska on talonpojan kultaa.” (Himanka) Tämän perusteella kaikkien kannattaisi ottaa talteen jätöksensä ja perustaa ihkaoma Fort Knox.

 ”Vieraat vierekkäin, talonväki piällekkäin” (Joensuu) . Nykyisten minitalojen ja -asuntojen aikakaudella tämä sääntö pätee ihan mainiosti edelleen.

Niitä räävittömiä sanontoja ”en voine alka täsä laithaman, tulee sanomist taasen”.

(Sananlaskut ja paikat: Wikisitaatit)