V. 2020 kunnianarvoisat tutkijat löysivät Espanjan Playa de la Castilla -rannalta kivettyneitä jalanjälkiä. Nämä jäljet paljastuivat, kun rankat myrskyt huuhtoivat hiekkaa pois kallion päältä jopa 20 metrin matkalta. Eläinten sorkan- ja tassunjälkien lisäksi löytyi peräti 87 ihmisen jättämää jalanjälkeä. Nämä jalanjäljet ajoitettiin 80 – 120 000 vuotta vanhoiksi, joten kyseessä oli selvästikin tutkijoiden mukaan neandertalilaisten piknik tai luontoretki. Vai etäkoulu luonnon helmassa, sittenkin, hmm…?
70% jäljistä paljastui lasten jättämiksi, lapset olivat iältään kuusivuotiaasta teini-ikäiseen. Eli aivan selvästikin siellä on ollut ”Neandis”-ope (Akan termi) viemässä lapsia rantaan tutkimaan luonnon monimuotoisuutta, eikös vain?
Itse asiassa: tutkijat ovat päätelleet jäljistä, että nämä nuoret neandertalilaiset ovat todennäköisesti vaanineet pienriistaa tai kaloja matalassa rantavedessä, joten oletuksena onkin, että nämä lapsukaiset opetettiin pienestä pitäen mukaan ruoanhankintaan. On päivänselvää, että jokapäiväinen Survival Game koski myös lapsia, sillä eliniänodote noina aikoina ei ollut kovinkaan pitkä ja pienikin onnettomuus tai sairaus saattoi koitua kuolemaksi kenelle tahansa.
Jälkien perusteella on pystytty myös päättelemään, että osa lapsukaisista taisi leikitellä vedessä, kuten nykyajankin homo sapiensit. (Oh, really? Akka ei olisi ikinä uskonut… lapset ovat lapsia, ja veden roiskuttelu on kivaa!)
Mitäpä muuta näistä serkkujemme lapsuusajoista tiedetään? Valitettavasti (neandis-lasten kannalta) tai onneksi (nykyajan tutkijoiden kannalta) eri-ikäisiä yksilöitä on löydetty runsaasti ympäri Eurooppaa. Luista on pystytty päättelemään, että jo syntyessään neandertalilaisten kallo oli pidemmän muotoinen, kuin meidän, mutta aivot kehittyivät molemmilla lajeilla kuitenkin samaan tapaan. Neandertalilaisten aivojen tilavuus kehittyi kuitenkin meidän lajiamme hieman suuremmaksi. Kieliluista on myös huomattu, että heillä oli todennäköisesti kyky oppia ja tuottaa puhetta, jota onkin pitkään aprikoitu. Akan veikkaus onkin, että tämä pitänee paikkansa: miten tällainen laji olisi selviytynyt useita satoja tuhansia vuosia ilman kykyä kommunikointiin?
Useat arkeologiset kaivaukset ovat paljastaneet, että neandikset elelivät yhteisöissä, hautasivat vainajiaan ja huolehtivat myös vammaisista/vammautuneista niin, että nämä elivät pidempään. Tällainen kulttuuri ei ole mahdollista ilman jonkinlaista keskinäistä
kommunikaatiota. Myös korvan kuuloluut ovat samankaltaisia, kuin homo sapiensilla, joten puheen ymmärtämisessäkään ei ole ollut eroavaisuuksia.
Lasten kehitys on kuitenkin ollut hieman nopeampaa, kuin meillä. Löydöistä on paljastunut, että keskimäärin ensimmäiset hampaat puhkesivat neandis-lapsilla jo noin neljän kuukauden iässä. Lapsukaisia myös rintaruokittiin jopa neljään ikävuoteen asti: hampaiden koostumus on kertonut meille tällaisenkin, hellyyttävän seikan. Kiinteää ruokaa on kuitenkin annettu jo 5-6 kuukauden ikäisille, kuten nykyäänkin. On myös arveltu, että sitkeää lihaa tai kasviksia äiti on ensin pureskellut suussaan ja antanut sitä sitten lapselleen, mutta tätä teoriaa ei tietenkään pystytä todistamaan.
Sekä neandis-lajin, että meidän homo sapiensien aivot jatkoivat kasvuaan alkeellisempiin esi-isiimme nähden, joten ruokavalion täytyi olla hyvin monipuolista: jatkuvasti kasvavat aivot tarvitsivat paljon glukoosia eli sokeria. On siis esitetty tutkimustuloksia siitäkin, että molemmat lajit keräsivät paljon tärkkelyspitoisia kasveja ja kypsensivät niitä. Tulenkäyttö on kuitenkin keksitty jo muutamia miljoonia vuosia sitten, joten kyllähän tuollainen taito oli varmastikin kaikille lajeille tuttu! Siellä Espanjan rannikollakin lapsia retkeilemään vienyt opettaja oli varmastikin pakannut mukaan kunnon makkarat ja tulentekotarpeet. Sinappi, ketsuppi ja ranskalaiset eivät tainneet tulla mukaan sillä kertaa. Tai edes makkarat.
On kuitenkin karmivaa huomata, että meitä paljon pidempään Euroopassa eläneet neandikset kärsivät alueellisista ominaisuuksista tai erilaisista sairauksista olosuhteiden ollessa huonoja. Joillakin neandis-lapsilla todettiin hampaiden perusteella suuria lyijypitoisuuksia heidän kuollessaan pieninä Ranskassa 250 000 vuotta sitten, ja alueelta onkin tosiaan löydetty myöhemmin lyijykaivoksia. Toinen, karmiva hammastutkimus kertoo, että neandis-lapsi joutui vieroitetuksi äidinmaidosta hyvin yllättäen vain vuoden ikäisenä. Tämä kertoo siitä, että äidille oli tapahtunut jotakin. Voi ei, ja nyyh.
Useat löydöt hampaista kertovat myös siitä, että karut ja kylmät talvet koettelivat neandis-yhteisöjä: kuolleisuus oli suurta ja ravintoa oli vähän saatavilla.
Eräs esimerkki Italiasta kertoo kuitenkin teinien päättäväisyydestä jopa 350 000 vuotta sitten: kolmen teini-ikäisen neandis-yksilön jalanjälkiä on löydetty Roccamonfinan tulivuoren jähmettyneessä laavassa.
Onkin arveltu, että nämä teini-ikäiset huimapäät käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja seurasivat jähmettyvää laavaa pakenevia eläimiä niiden jälkien perusteella. Näiden yksilöiden keskipituus oli noin 135 cm, joten teineistä oli selvästikin kyse. Aikuiset neandikset olivat kuitenkin keskimäärin 150-165 cm pitkiä. Ehkäpä tällainen teinijoukkio päätti todistaa fiksuutensa ja lähteä seuraamaan näitä eläinten jälkiä: helppoa saalista olisi varmaankin luvassa illallispöytään! Siinä tilanteessa ei varmaankaan keskusteltu siitä, kuinka etäyhteydet eivät toimi tai kuinka kaikki ottaa päähän:
Rane: ”Lähetään meneen, jätkät. Nopeesti nyt. Ei oo aikaa hukattavaks.”
Pera: ”Joo, lähetään. Kai noi tytöt nyt näkee, kun me mennään?”
Mara: ”Näkee, näkee, ne kattoo meitä just. Me ollaan tänään ihan sankareita!!”
Rane: ”Huudetaanko samalla helvetin kovaa, kun lähetään?”
Mara: ”Hyvä idea. Aletaan huutaa, kun mä lasken kolmeen. Sit ne näkee, kuinka me ollaan tosimiehiä!”
Pera: ”Älä ihan vielä, mä käyn ku*ella ensin.”
Mara: ”Olisit käyny aikaisemmin, prkl!!”
Akka ei ihmettelisi tällaista sananvaihtoa yhtään näiden nuorten välillä. Ajat muuttuvat, tavat (ja tarkoitukset) eivät.