It’s raining cats and dogs, sanotaan Englannissa rankkasateen sattuessa (tosin joskus käy myös niin, että It’s raining men, hallelujah/The Weather Girls 1982).
Tälle omituiselle kissa-koira-lausahdukselle on olemassa monta alkuperäoletusta- kuten seuraava linkki osoittaa– mutta juuri nyt keskitymme olennaiseen eli näiden kahden yleisimmän lemmikin historiaan. On siis aika kysyä kukamitähäh eli milloin, missä ja miksi näistä kahdesta lajista tulikaan ihmisen parhaita kavereita.
What is the origin of the phrase ”it’s raining cats and dogs?” | Library of Congress (loc.gov)
Aloitetaanpa koirista, sillä koirien läsnäolo ihmisen läheisyydessä on oletettavasti ollut pitkäkestoisempaa juontuen jopa useiden kymmenien tuhansien vuosien päähän. Koirien ja susien geneettinen linja alkoi eriytyä n. 30-40 000 vuotta sitten, ja susien on arveltu alun perin liikkuneen ihmisen läheisyydessä juurikin metsästyssaaliiden toivossa. Akka ainakin voi nähdä sielunsa silmin, kuinka tuolloinen metsästäjä-keräilijäyhteisön jäsen heittää nuotion äärellä herkullisia lihankimpaleita ja luita jollekin karvakorvalle, joka kieli suusta roikkuen (ja kuolaa valuen) seuraa tarkasti metsästäjän jokaista liikettä.
On jopa arveltu, että tällaiset protokoirat ovat voineet jopa laumassa avustaa ihmisiä metsästyksessä. Ihmisten luota sai suojaa ja varmoja saaliita; mikäpä ettei hengailisi tällaisten kaksijalkaisten kanssa!
Tsekeissä Predmostin arkeologisilta kaivauksilta on löydetty useita paleoliittisia koirien kalloja, joista yhden suuhun oli asetettu oletettavasti mammutinluu. Tämä löytö on 32 000 vuotta vanha.
Koirien kesyttämisen/kesyyntymisen on arvioitu sijoittuneen lähteestä riippuen Siperiaan, Pohjois-Euraasiaan, Koillis-Aasiaan tai Lähi-itään. Osittain koiria on arveltu kesytetyn jopa ruoaksi tai niiden turkkien hankkimiseksi.
Myöhemmältä ajalta mm. Saksasta on löydetty miehen ja naisen hauta, jossa lepäsi myös vammainen/vammautunut koira. Tämä hautalöytö on peräti 14 300 vuotta vanha ja osoittaa, että koirasta on sen elinaikana pidetty huolta – kuten myös kuoleman jälkeenkin.
Date: Graeco-Roman Period, Ptolemaic Period, 2nd cent. BCE/WikimediaCommons,
Antiikin Kreikassa ja Roomassa koiria pidettiin sekä seuralaisina että metsästyskavereina. Myös sumerialaiset, kiinalaiset, mesopotamialaiset ja intialaiset kirjoitukset osoittavat koirien olleen luotettavia kumppaneita ja metsästäjiä.
Jopa Homeroksen (800-700-l. eaa) eepoksessa Odysseia päähenkilö Odysseus palaa kotiinsa Ithakaan 20 vuoden seikkailuiltaan naamioituneena, ja hänet ainoana tunnistaa uskollinen koiransa Argos. Heilautettuaan häntäänsä tervehdykseksi Argos valitettavasti kuolee – mutta olihan karvaturrilla ikääkin jo 20+ vuotta…! Aargh, R.I.P Argos!
Koirarotuja tiedetään jalostetun jo ainakin n. 11-12 000 vuotta sitten eri yhteisöissä, tuolloin alkoi myös muiden kotieläinten pito ja maatalouskulttuuri. Onkin järkeenkäypää, että koiralta toivotut ominaisuudet on haluttu siirtää eteenpäin – joku yksilö on voinut olla erittäin sosiaalinen, toinen hyvä metsästäjä jne. Mm. roomalaiset ja kiinalaiset arvostivat jo suuresti pieniä seurakoiria, joista sinällään ei ole mitään näkyvää hyötyä (toisin kuin metsästyskoirilla), mutta… eihän niitä pikkuruisia karvapallukoita voi valitettavasti lössöttämättä ohittaa!
Nykyisten koirarotujen jalostus alkoi n. 150 vuotta varsinkin Englannin mantereen puolella, kun Charles Darwin (1809-1882) julkaisi teoksensa Lajien synty v. 1859. Tuolloin haluttiin jalostaa roduissa esiin juurikin kunkin rodun parhaat ominaisuudet ja tämä on johtanut nykyisten 400+ rodun olemassaoloon. Onneksi nykyään kiinnitetään enemmän huomiota tiettyjen rotujen liikajalostuksen ongelmiin ja eläinten hyvinvointiin, toisin kuin tuolloisessa ”Viktoriaanisessa räjähdyksessä.”
Kissojen sanotaan kesyttäneen itsensä kahdesti historian aikana. Tällä sanonnalla tarkoitetaan sitä, että n. 10 000 vuotta sitten tapahtuneen kesyyntymisen jälkeen toinen kissalaji kesyynnytti itsensä Quanhucunissa, Kiinassa n. 5300 vuotta sitten. Tämän löydetyn – leopardikissaksi kutsutun– lajin edustajien dna poikkesi selvästi muista vastaavista protokissoista, joten kyseessä oli uuden kissalajin kesyyntyminen. Kesyyntymisestä todistaa se, että varsinkin yhden yksilön hampaat olivat kovin kuluneet, joten tämä kissa eli selvästikin tavallista vanhemmaksi. Yksi kissayksilö löydettiin haudattuna kokonaisena, joka sekin viittaa näistä eläimistä huolehtimiseen.
Kissojen hakeutuminen ihmisten läheisyyteen alkoi n. 10-15 000 vuotta sitten mm. Lähi-idässä ja nykyisessä Turkissa. Maatalouskulttuuri ja kotieläinten pito lisäsi pienjyrsijöiden määrää, joten kissojen ja ihmisten lähentyminen tapahtui samoista syistä, kuin muinaisilla susillakin. Varmaa ravintoa, suojaa ja lämpöä oli vapaasti tarjolla kaikille itseään kunnioittaville kissoille mielin määrin! Samalla tuolloisten maajussien kannatti tosiaankin pitää kissoja lähettyvillä – pitiväthän ne tosiaankin viljasatoa tuhoavat pienjyrsijät kurissa!
https://www.history.com/news/cats-ancient-egypt
Eräs varhainen hautalöytö Kyproksella osoittaa, että jo 9500 vuotta sitten kissa oli mukana tälle saarelle kulkeneella laivalla – tämä yksilö nimittäin löydettiin haudattuna yhdessä lapsen ruumiin kanssa. Kissakanta on voinut kulkeutua laivojen mukana saarelle jo aiemmin, mutta tämä on varhaisin ihmisen ja kissan hautalöytö.
Jo seuraavien muutamien tuhansien vuosien aikana kissoja kuljetettiinkin ympäri kauppareittejä, sillä hautalöydöt ympäri Eurooppaa, Aasiaa ja Lähi-itää osoittavat löydettyjen kissojen dna:n yhtäläisyyksiä näihin alkuperäisiin kesyyntyjiin. Akka voi tässä vaiheessa sielunsa silmin kuvitella, miten Jack Sparrow’ksi nimetty kissanpentu nousee omistajansa sylissä matkaan kohti uutta, uljasta maailmaa – jossa lukemattomat rotat ja hiiret odottavat vielä saalistajaansa!
Kuten koiratkin, kissat pääsivät jo varhaisessa vaiheessa eri kulttuurien kirjoituksiin ja taiteeseen. Mm. Kreetalta on löydetty seinämaalaus metsästävistä kissoista, joka ajoittuu 1600-luvulle eaa. Kreikan, Kiinan ja Intian taiteeseen ja kirjoituksiin kissat päätyivät n. vuosien 500-100 eaa. tienoilla.
Muinaisessa Egyptissä kissat pääsivät lopulta jumalaiseen rooliinsa – edustivathan kissat itseään jumalatar Bastetia, joka oli auringonjumala Ran tytär. Aluksi Bastet kuvattiin leijonanpäisenä jumalattarena, mutta n. vuodesta 1000 eaa. alkaen hänet kuvattiin kissanpäisenä hahmona taiteessa. Kissojen muumioita on kaivettu esiin Egyptissä jo miljoonittain, ja peräti eräs itsensä faarao Akhenatenin (kuollut n. 1336 eaa.) visiiri Aperel haudatutti itsensä noin 400 kissamuumion kanssa. Olihan hän todellakin tärkeä mies, ainakin hän halusi tällä teolla niin osoittaa!
Kissojen tappaminen oli tietenkin muinaisessa Egyptissä kiellettyä yhtä poikkeusta lukuunottamatta: muumiointia. Onkin uskottavaa, että kissojen kasvattaminen muumiointia varten oli kannattavaa bisnestä, sillä näitä muumioita on löydetty niin jumalattomia määriä. Joukossa on myös krokotiileja, koiria, lintuja, apinoita… mitä tahansa eläimiä, joiden uskottiin olevan jonkin jumalan ilmentymiä.
How Cats Became Divine Symbols in Ancient Egypt | HISTORY
Kissojen jumalallisuus hupeni kuitenkin nopeasti, varsinkin noitavainojen myötä.
Paavi Gregorius IX (1145–1241) julisti jo elinaikanaan, että mustat kissat ovat ”Saatanan inkarnaatioita.” Tämä lausahdus juontunee siitä, että kreikkalaisessa mytologiassa taikuuden ja magian jumalatar Hekate omisti mustan kissan lemmikkinään. Hänen uskottiin myös pystyvän muuntautumaan täksi lemmikiksi – joten tuolloisen, myöhemmän paavin aikomuksena oli poistaa kaikenlainen kristinuskoa uhkaava epäjumaluus maailmasta.
Nykyään on olemassa useita teorioita ja todisteitakin siitä, että tällainen mustien kissojen vainoaminen/tappaminen saattoi edesauttaa ruttojen leviämistä useiden vuosisatojen ajan; mustien kissojen etunahan oli juurikin olla näkymättömissä yön pimeydessä rottajahdissa. Vielä tänäkin päivänä mustan kissan näkeminen esiintyy taikauskona pahasta onnesta.
Japanissa puolestaan musta kissa edustaa hyvää onnea: tämä uskomus perustuu 1600-1800-lukujen Edo-kauteen, jolloin legenda kertoo samurain paenneen sadetta suuren puun alle suojaan. Tällöin samurai näki mustan kissan osoittavan samuraille tietä läheiseen temppeliin – ja kas; legenda oli syntynyt! Japanilaisessa kulttuurissa musta kissa on muutoinkin aina hyvän onnen tuoja, olkoon kyse vaikka kissan silityksestä, näkemisestä tai kättä heiluttavan kissan keraamisesta patsaasta.
THE GREAT CAT – The Cat in History, Art and Literature
Eli kuten taas nähdään: historiasta, asuinpaikasta, uskonnosta ja kulttuurista riippuen ihmisten näkemykset ovat hyvinkin erilaisia.
Mikään ei kuitenkaan voita sitä tunnetta, mitä lemmikki johonkin kotiin kotoutuessaan tuo: nähtävästi vuosituhansien aikana kehitettyä kumppanuutta, läheisyyttä ja väistämätöntä huolehtimista ihan sen perustarpeista. Jokainen lemmikki olkoon perheenjäsen eikä huishais-hankittu, kuten Akka on monesti todennut tällaisia pelastaessaan.
Historia puhuu puolestaan: olemme eläneet yhdessä jo ties miten pitkään (arkeologisia jäänteitä ei välttämättä edes löydy niin kaukaiselta ajalta), joten jatketaan tätä yhteiseloa mahdollisimman hyvin, vaikka kyseessä olisi hämähäkki, käärme, öttiäinen tai kotitonttu.
Kukin tyylillään, kunhan kyseinen otus voi hyvin ja siitä huolehditaan. Jos ei itse voi huolehtia, vastuu siitä pitää antaa jollekulle muulle. Jos kyseessä on puutarhatonttu tai jokin muu outo olio, kannattaa harkita manaajaa tai mitä tahansa terapeuttia.
Nähdään taas historian, huumorin ja sarkasmin merkeissä!
