kraatteri – Akalla on asiaa

12.3.202630.4.2026

JURASSIC PARKISTA ETELÄNAVALLE

Jaahas, viime vuonna onkin sitten taas julkaistu ties-kuinka-mones Jurassic Park -elokuva. Jotenkin tämä on jäänyt Akalta huomaamatta, mutta eipä tuo ainakaan Akan maailmaa kaada – voisi jopa uskoa, että tässäkin leffassa esiintyy… (juonipaljastuksia!) dinoja ja sitten kaikki meneekin hyvin nopeasti hirmuisella tavalla pieleen. Kas niin, siinähän säästyikin jo sitten katsomisen vaiva, mutta Akan kerrassaan pettämätön logiikka alkoi taas toimia ihan omalla tavallaan tämän asian tiimoilta.

Tästäpä tulikin nimittäin mieleen tuo merkillinen jurakautinen aika ja sen aikaiset olosuhteet tällä pallolla, jota Maaksi kutsutaan. Ja varsinkin Etelämanner, sillä sen huhutaan olleen vehreää sademetsää… niin, kuinkas kauan aikaa sitten? Ovatko nämä huhut lainkaan totta?

Lähtekäämme naparetkelle, oi auvoisat eteläisten merien urhot! Kannattaa pakata matkalaukkuun vähän parempaa toppatakkia, sillä… hups, siellä ollaankin tällä hetkellä nollan ja pikkupakkasen tienoilla, joten kamppeet kasaan ihan oman tarkenemisen mukaan! Kylmyysennätys on kuitenkin -89,2 Celsiusastetta, herranen aika sentään… Noh, laitetaan sitten vaikka varvassandaalit jalkaan ja menoksi!

Jurakautinen aikakausi maapallolla oli n. 201-145 miljoonaa vuotta sitten ja kuten useimmat muistanevat, taivaalta pudonnut 10 kilometriä leveä asteroidi hävitti nämä aiemmin mainitut dinosaurukset noin 66 miljoonaa vuotta sitten. Puhumattakaan kaikista muista eläin- ja kasvilajeista… on arvioitu, että merenelävistä jopa 50 % tuhoutui, kasvistosta jopa 70 % ja eläimistöstä kaikki yli 25 kg painavat lajit.

Tämän hirvittävän mötikän putoamispaikka sijaitsee Jukatanin niemimaalla ja sitä kutsutaan Chicxulub-kraatteriksi. Tämä kraatteri on halkaisijaltaan noin 200 kilometriä ja osittain meressä.

Jurakauden alkaessa tuolloin noin 200 miljoonaa vuotta sitten Pohjois- ja Etelä-Amerikka, Afrikka, Australia ja Etelämanner olivat vielä tiiviinä pakettina Gondwana-nimisenä mannerkappaleena. Noin 180-150 miljoonaa vuotta sitten alueet alkoivat kuitenkin jo irrota toisistaan, jolloin Etelämanner, Afrikka ja Australia alkoivat liikkua etelään Amerikoiden jatkaessa hiljaista matkaansa länteen.

Näiden tapahtumien aikoihin maapallon ilmasto oli huomattavasti lämpimämpi ja hiilidioksidipitoisuudet olivat korkealla, joten kasvillisuus tällä aiemmin yhtenäisellä alueella oli rehevää. Esim. saniaisia ja havupuita esiintyi myös Etelämantereen kasvilajeissa. Ja tietenkin niitä dinoja, mm. ankylosauruksia, mosasauruksia ja plesiosauruksia. Hmm… yksi plesiosaurus on jotenkin päätynyt pakenemaan ja päätynyt Loch Nessiin, kuten me kaikki varmasti tiedämme! Hah.

Tässä yksi tulkinta näistä mantereista, näitä on monia eri aikakausilta ja eri lähteistä (Britannica). Emmehän me voi kuitenkaan koskaan varmasti tietää, miten tällaiset siirtymät sujuivat useita miljoonia vuosia sitten.

Noin 100-90 miljoonaa vuotta sitten Afrikka irrottautui Etelämantereesta, jonka seuralaisena oli edelleen Australian manner. Näiden kahden erkaantuminen toisistaan tapahtui vasta noin 55-35 miljoonaa vuotta sitten (eri lähteistä riippuen). Vielä 60 miljoonaa vuotta sitten Etelämantereella tiedetään eläneen pussieläimiä, mutta dinosauruksia ei tietenkään tässä vaiheessa enää voinut olla (paitsi Loch Nessissa se yksi…).

Etelämantereen siirryttyä etelänavan kohdalle ilmasto mantereella alkoi hiljakseen kylmentyä (kuten muuallakin maapallolla), mutta kauttaaltaan jäinen alue Etelämanner alkoi olla n. 30 miljoonaa vuotta sitten. Näiden kaikkien maanosien erkaantuessa koko maapalloon ilmastoon vaikutti myös eri alueille kehittyvät merivirrat, joita ei yhtenäisen mantereen aikana tietenkään voinut ollut vielä olemassa. Ihanko totta… voisiko vääntää vielä rautalangasta?

Mutta, mutta… onkos tässä viimeisen 30 miljoonan vuoden aikana sitten ollut niitä vihreitä aikoja, kun Saharankin sanotaan olleen vihreä vielä vain 5000 vuotta sitten?

https://www.mpg.de/24407329/0328-evan-first-ancient-genomes-from-the-green-sahara-deciphered-150495-x Max Planck-instituutin juttu kertoo, että Saharan rehevä kausi tapahtui ja oli ainakin 14 500-5000 sitten.

Tästä saamme varmastikin lisäinfoa tämän vuoden aikana, sillä tutkijat ovat saaneet porattua Etelämantereelta peräti 6 miljoonan vuoden takaista jäätä! Tällä hetkellä näyttää siltä, että tämän jäänäytteen perusteella tuolloin oli meneillään noin 12 Celsiusastetta kylmempi kausi.

https://www.nationalgeographic.com/culture/article/120620-green-antarctica-trees-global-warming-science-ancient

Tällä hetkellä kuitenkin tiedetään, että ainakin noin 15 miljoonaa vuotta sitten Etelämantereen lämpötilat olivat noin 7-11 Celsiusastetta korkeammalla kuin nykypäivänä, joten ainakin lauhemmilla rannikkoalueilla on maaperän siitepölylöytöjen mukaan kasvanut kolmea eri puulajia ja edellä mainittuja saniaisia.

Nykyisenkaltaisen ulkoasunsa Etelämanner saavutti mantereen itäisellä puolella n. 14 miljoonaa vuotta sitten ja läntisellä puolella noin 6 miljoonaa vuotta sitten. Tästä on vielä pitkä matka siihen, kun meikäläiset (kaksijalkaiset ja höyhenettömät – Platon) löysivät edes koko Etelämantereen! Ja pitkä matka siihen, ettei kukaan ehtinyt edes pystyttää sinne edesmennyttä Anttilaa/Tiimaria/Seppälää/Askoa/Iskua!

Ptolemaios (100-170 jaa.), matemaatikko ja astronomi, ehdotti aikanaan, että pallon eteläpuoliskolla täytyisi sijaita suuri manner tasapainottamassa pohjoisessa tiedettyjen maanosien painoa. Myös matemaatikko ja maantieteilijä Marinus of Tyre (70-130 jaa.) yhtyi tähän näkemykseen ja tämä kuvitteellinen alue lisättiin karttoihin jo ainakin 500-luvulta lähtien. Myös polynesialaiset merenkävijät ovat kertoneet perimätietona kulttuurissaan Etelämantereesta ainakin 600-luvulta lähtien, mutta heidän alkuperäinen lähtöpaikkansa on nähtävästi kiistanalainen.

Kapteeni James Cook (1728-1779) ylitti laivoillaan eteläisen napapiirin lopulta v. 1773, mutta virallisesti mantereen näki ensimmäistä kertaa amiraali Fabian Gottlieb Thaddeus von Bellingshausen (1778-1852) tammikuussa 1820 (Onnea vain tuollaisen nimen kanssa, god damn!).

Vain muutamia päiviä myöhemmin brittiläisen aluksen eli Kuninkaallisen laivaston merimies Edward Bransfield (1785-1852) todisti näkevänsä valtavia, lumen peittämiä vuorenhuippuja samoilla vesillä.

Näistä havainnoista lähtien alueella alkoi massiivinen Etelämantereen tutkimisen aikakausi, jonka päätteeksi etelänavalle pääsi ensimmäisenä Roald Amundsen (1872-1928) seurueineen vuonna 1911. Samoihin aikoihin perille yritti päästä Robert Falcon Scott (1868-1912), joka kuitenkin seurueineen jäi viimeiselle matkalleen tällä yrityksellään. Eivätkä he suinkaan ole olleet ainoita, ehei…! Hulluja nuo room… tutkimusmatkailijat!

https://en.wikipedia.org/wiki/Comparison_of_the_Amundsen_and_Scott_expeditions Tässä linkissä vertaillaan nimenomaan näiden kahden retkikunnan varusteita ja olosuhteita, jotka johtivat Scottin ryhmän epäonnistumiseen.

Nykypäivänä Etelämantereella sijaitsee 70 tutkimusasemaa 29:sta eri maasta, ja näissä keskuksissa tutkitaan tietenkin ilmaston ja sään tilannetta sekä niiden historiaa, jään muodostumista, maaperää, mikrobeja, eläinlajeja, avaruutta ja niin edelleen. Keskimäärin 1,6 kilometriä paksu jääpeite ei tietenkään helpota näiden tehtävien suorittamista, mutta jos sieltä lauhemmalta alueelta löytyy yksikin dinosaurus- tai pussieläinfossiili, niin sepä olisi ilon päivä!

Voisi sieltä suotuisasti löytyä salaliittohörhöjenkin mainostama reikä Maan sisuksiin sekä naazzien salainen tukikohta, mutta näistä Akka ei välttämättä löisi vetoa. Tai todisteita alien-toiminnasta alueella, mutta mistäpä sitä koskaan tietää!

Kas näin; kuinka loogisesti taas mentiinkään ojasta allikkoon eli dinosauruksista huitsin nevadaan Etelämantereelle. Sen leffan olisi tänä aikana ehtinyt katsoa moneen kertaan… tai koko hemmetin sarjan, kuinka monta niitä nyt sitten oikein onkaan… Who cares, hui hai!

Mukava ja tiivis tietopaketti Etelämantereesta ja siitä, mitä jään alta löytyy. Etelämanner ei ole kokonainen manner, vaan täynnä järviä ja vulkaanista toimintaa.

(Tiedoksi eräälle kyselijälle: tätä juttua varten on tutkittu ainakin 117 eri lähdettä viimeisen viikon päivinä/iltoina, monitahoisemmissa jutuissa määrä on tietenkin vielä suurempi. Suuri osa tutkitusta materiaalista on tietojen tarkistamista eri sivustoilta, jotta faktat olisivat mahdollisimman oikeita. Poikkeavuuksia löytyy yllättävän paljon ja siksi Akka ei ollenkaan luota AI:n suoltamaan sisältöön ilman omia tarkistuksia. Tämän jutun keskeisimmät asiasivustot on laitettu favorites-linkeiksi jo pari vuotta sitten ja aihe ehti kuitenkin muokkautua erilaiseksi matkan aikana. Näin tämä homma jotakuinkin etenee!)

LINKKEJÄ ASIASTA KIINNOSTUNEILLE:

https://www.coolantarctica.com/Antarctica%20fact%20file/antarctica-fact-file-index.php

Infopainotteinen paketti, paljon luettavaa kiinnostuneille.

https://www.jpl.nasa.gov/news/study-finds-ancient-warming-greened-antarctica NASAn juttu. NASAn juttu, joten se on ihan NASA. Akka ei tykkää enää NASAsta.

https://www.antarcticacruises.com/guide/antarctic-exploration-history-and-expedition-timeline Hieno ja pitkä historiikki aiheesta.

https://oceanwide-expeditions.com/blog/a-brief-history-of-antarctica-in-maps?srsltid=AfmBOooyB32SQM3q6Z_Ug9LQiwGgxsqQUJAO_RvLH-dEhKNz6c1IH1gA Aiemmin kuvassa nähty linkki historiaan ja vanhoihin karttoihin.

Muitakin löytyy yllin kyllin googlaamalla, jos aihe edelleen kiinnostaa. Aina ei kuitenkaan kannata uskoa täysin siihen Wikiin, sillä niistä Akka on löytänyt eniten virheitä, epäjohdonmukaisuuksia ja kirjoittajan omia näkemyksiä viime vuosina. Nämä harmillisesti sitten kertautuvat siihen AI:n sisältöön, jota monet pitävät matalana aitana päästä läpi mistä tahansa.

8.3.202630.4.2026

HUUMORIA JA HISTORIAA NAISTENPÄIVÄÄN

Armollista akkainpäivää itse kullekin säädylle! Kuten arvata saattaa, tänään keskitymme pelkästään menneiden aikojen WonderWomaneihin ja kaikenlaisiin muihin historian supernaisiin! TRÖÖÖT! (vapputorven töräytys)

Elizabeth Cady Stanton istumassa ja Susan B. Anthony seisomassa/1880-1902/LibraryofCongress.

VÄÄRIN, parahin Watson. Tänään ihmettelemme, mikä ihme (WTF) mahtaakaan olla TRANSIENT LUNAR PHENOMENON ja milloin tällainen vähän tunnettu ilmiö on kirjattu ensimmäisen kerran historiankirjoihin. Tällaisesta ilmiöstä ei Akka muista Tylypahkassa kuulleensa, mutta niistä ajoista onkin vierähtänyt jo tovi ja Nimbus2000:kin on jo auttamattomasti vanhentunut… Aloittakaamme siis katsauksemme tähän hirvittävältä sanahelinältä kuulostavaan ilmiöön:

Transient Lunar Phenomenon (TLP) voidaan suomentaa Kuun lyhytkestoiseksi ilmiöksi. Tällaisesta merkillisestä ilmiöstä löytyy kirjallinen merkintä peräti tuhannen vuoden takaa 18.6.1178 Canterburyn munkkien kirjaamana tapahtumana: (vapaa suomennos)

”Uuden kuun aikaan sen sirpit osoittivat itään ja yhtäkkiä ylempi sirppi jakautui kahtia. Tästä jakautumasta roihusi liekehtivä soihtu, tulta, palavaa hiiltä ja kipinöitä. Sen alapuolella Kuu kiemurteli ja vääntelehti kuin haavoitettu käärme. Ilmiö toistui ainakin 12 kertaa, kunnes koko kuu näytti lopulta mustuvan.”

Hmm, kerrassaan merkillinen kuvaus…

1970-luvulla ajateltiin tämän vanhan kuvauksen perusteella, että kyseinen tapahtuma olisi kuvannut Giordano Bruno -kraatterin syntyajankohtaa, mutta sittemmin tämä teoria on hylätty. Tämän 22-kilometrisen kraatterin syntymä olisi näkynyt maapallolla ainakin viikon kestävänä meteorisateena, eikä tällaisesta tapahtumasta ole tuohon aikaan mitään kirjoitettua aineistoa.

Joka tapauksessa vastaavanlaisia havaintoja on kirjattu vuosisatojen aikana useitakin, mm. 19.4.1787 kuuluisa astronomi William Herschel todisti useita tunteja kestävää valoilmiötä: kolme punertavaa valoa uuden kuun aikaan tuon aikaisesta kaukoputkesta katsottuna. Kolme vuotta myöhemmin hän näki myös tähden kaltaisia ilmiöitä kuun pimeällä alueella uuden kuun aikaan.

William Herschel/Lemuel Francis Abbott/1785.

Kaukoputkien ja teleskooppien kehittyessä ilmiöistä alkoi tulla lisää havaintoja ja myös niiden ominaisuuksissa alkoi olla suuria eroavaisuuksia:

4.1.1873 astronomi Etienne Leopold Trouvelot havaitsi Kant-kraatterin olevan täynnä sumua.
31.8.1877 amatööriastronomi Arthur Stanley Williams havaitsi fosforin kaltaista valoa Platon-kraatterilla.
10.7.1941 amatööriastronomi Walter H. Haas havaitsi liikkuvan valopisteen Hansten-kraatterilla.

Tällaista listaa voisi jatkaa loputtomiin noin 3000 havainnon myötä, mutta kaikkien näiden raportointien perusteella ilmiölle alkoi löytyä erilaisia ilmenemismuotoja. Jotkut tarkkailijat näkivät sumumaista usvaa, useat näkivät punertavia valoja, mutta raportoiduissa havainnoissa esiintyy myös valkoisia, sinisiä, keltaisia ja vihreitä valoja. Ilmiöiksi luetaan myös merkilliset Kuun pinnan himmentymiset tai kirkastumiset.

Osa ilmiöistä on näkynyt vain sekunnin ajan, kun taas toiset ilmiöt ovat toistuneet tai jatkuneet jopa useita tunteja. On siis selvää, ettei kyseessä voi olla mikään YKSI AINOA kaiken selittävä tekijä. Mistä siis on oikein kyse?

Havaittuja kohteita v. 2001/Barbara Middlehurst ja Patrick Moore/publicdomain.

ESA eli Euroopan avaruusjärjestö tarkkaili näitä ilmiöitä vuosien 2017-2023 välisenä aikana NELIOTA-projektissaan (Near-Earth Object Lunar Impacts and Optical Transients). Tuona aikana kootun datan perusteella tutkijat arvioivat, että Kuussa välähtää noin 8 kertaa tunnissa ja näiden aiheuttajana pidetään yleensä golfpallon tai jopa biljardipallon kokoisia meteoroideja. Valoilmiön aiheuttaisi tällöin iskun voimasta purkautuva energia, joka kuumentaisi hetkellisesti tällaisen mötikän Kuun pinnalla. On huomionarvoista, että meteoriparvien aikana ilmiöitä havaittiin jopa 12 kertaa tunnissa, joten tämä selitys kuulostaa hyvinkin todelliselta ja mahdolliselta.

https://www.esa.int/Space_Safety/Learning_from_lunar_lights ESA:n katsaus aiheeseen

Erääksi ilmiöitä selittäväksi tekijäksi on ehdotettu radon-kaasun purkautumista Kuun sisuksista. Vuosina 2008-2009 julkaistut tutkimukset osoittavat, että pienet kuunjäristykset ja vulkaaninen toiminta vapauttavat radioaktiivista radonia, joka hajotessaan näkyy Maan pinnalle valonvälähdyksenä. Useat havainnot onkin tehty alueilta, joissa on suuria radonpitoisuuksia, esimerkkinä mainittakoon Aristarkhos-kraatteri. Ihan järkeenkäypää, tai siltä se ainakin kuulostaa maallikon korvissa.

Aristarkhos-kraatteri kuvattuna Apollo 15 -lennolta/NASA.

Yhdeksi syyksi on esitetty aurinkotuulta: aurinkotuuli ionisoi Kuun pinnan pieniä hiukkasia ja nostaa ne korkealle sadan kilometrin korkeudelle. Tällöin nämä hiukkaset ovat todellisuudessa korkealla Kuun kamaran yläpuolella, mutta Maasta katsottuna ne näyttävät olevan pinnallisia ilmiöitä. Järkeenkäypää tämäkin, tuumaa Akka.

Tietenkin osa ilmiöistä ja havainnoista voi johtua ihan havainnoijan virheellisestä tulkinnasta; esimerkiksi satelliitti saattaa aiheuttaa äkillisen, ohimenevän heijastuksen kiertoradallaan tai esim. revontulet Maan ilmakehässä voivat vääristää katsojan havainnointia. Katsojan havainnointia vääristää varmastikin eniten se, jos katsoja odottaa näkevänsä outoa toimintaa Kuun pinnalla: ”Nymmää kyllä kuvaan, mitä ne alienit siällä oikein puuhailee, prkl…”

Näistä kaikista selityksistä ja havainnoista tulee tietenkin mieleen: ONKO NIILTÄ KUULUISILTA APOLLO-LENNOILTA TEHTY NÄITÄ HAVAINTOJA? Vastaus tähän on lyhyt ja ytimekäs: KYLLÄ ON.

Jo peräti Apollo 11 -lennolla v. 1969 miehistölle (Neil Armstrong, Buzz Aldrin, Michael Collins) tiedotettiin Houstonista käsin, että näitä ilmiöitä oli havaittu juurikin aiemmin mainitun Aristarkhos-kraatterin liepeillä. Astronautti Neil Armstrong vastasi komentokeskukselle radioitse, että kraatterissa näytti todellakin olevan jotakin fluoresoivaa valoa ja jotkin alueet näyttivät toisia valoisemmalta.

Joulukuussa 1972 Apollo 17 -lennolla havaittiin myös näitä ilmiöitä. Astronautti Ronald Evans havaitsi valonvälähdyksen Mare Orientale -meren liepeillä ja astronautti Harrison Schmitt havaitsi vastaavanlaisen välähdyksen Grimaldi-kraatterin pohjoispuolella.

Apollo 17-miehistö kuvattuna 10.10.1972: Eugene A. Cernan istumassa, takana oikealla Ronald E. Evans ja vasemmalla Harrison H. Schmitt. NASA.

Yeah, nämä Apollo-miehistöjen havainnot saavat tämän merkillisen ilmiön tuntumaan… jopa arkipäiväiseltä. Miksi tällaisesta (jo ainakin tuhat vuotta esiintyneestä) oudosta ja monimuotoisesta ilmiöstä ei juurikaan puhuta? Mikäli tutkijatkaan eivät yksiselitteisesti osaa tällaisia havaintoja selittää, eikö olisi jo korkea aika kaikkien avaruusvirastojen kokoontua yhteen (= yhdistää voimavaransa, massinsa, teknologiansa ja kaikki tietonsa) ja selvittää, mitä ne alienit siällä oikein puuhailee. Hah haa!

Onkin mielenkiintoista havaita, että Apollo 12 -lennon kuumoduuli pudotettiin takaisin Kuun pinnalle marraskuun 1969 lennon yhteydessä. Pudotuksen paineaalto kesti kahdeksan minuuttia ja sen laantumiseen kului peräti tunti.

https://www.popsci.com/does-moon-sound-like-bell Popular Science-artikkeli

Myös epäonnistuneelta Apollo 13 -lennolta pudotettiin Kuun kamaralle Saturn V -raketin kolmas vaihe, jota kutsuttiin nimellä S-IVB. Tämä pudotus aiheutti huomattavasti suuremman paineaallon ja pidemmän keston, kuin aiemmin pudotettu kuumoduuli. Mm. näiden kokeilujen perusteella on todettu, että Kuussa nämä kuunjäristykset kestävät pidempään, koska Kuun rakenne on niin kuivaa ja käytännössä pelkkää kiveä ilman kosteutta. Uskokoon, ken uskoo, Akalla ei ole tähän mielipidettä ilman useita tohtorintutkintoja.

https://svs.gsfc.nasa.gov/4803 NASA:n video ja radiokeskustelu pudotuksesta

Jep, Akka on kuitenkin jo tullut siihen tulokseen, että me kaikki Wonderwomanit olemme asuttaneet Kuun jo aikapäiviä sitten. Ei siellä mitään alieneita ole, vain SuperAkkoja elelemässä mukavissa bunkkereissaan Kuun sisäpuolella.

Kaikki nämä TLP-ilmiöt (Akan kielellä WTF-ilmiöt) johtuvat vain siitä, että aina välillä on mukava pitää vaikkapa valoshow’ta, ilotulituksia tai hajukynttilöitä kuistilla ihan vain huvikseen. Onneksi näitä Apollo-miehistöjä ei ole viimeisinä vuosikymmeninä enää näkynyt, sillä ne aiemmat järistykset pudottivat kaikki pelargoniat kuistien kaiteilta. Me kaikki Akathan tykkäämme pelargonioista, eikö vain? (NOPE!!)

Heh, hyvää naistenpäivää tai sitten ihan vain tavallista sunnuntaita kaikille!

21.2.202321.2.2023

SÄÄPALLOJA, METEORIITTEJA JA DINOSAURUKSIA

Onpa perin merkillistä, että viime aikoina on päästy kummastelemaan jos jonkinlaista taivaallista ilmiötä. Helmikuun alussa oli mahdollisuus tiirailla vihreää komeettaa C/2022 E3 (ZTF), joka lienee viimeksi ollut nähtävissä noin 50 000 vuotta sitten. Luonnollisestikaan tällaisesta aiemmasta nähtävyydestä ei ole olemassa minkäänlaisia todistajanlausuntoja.

Komeetan jälkeen alkoikin taivaalle (hieman lähempänä, kuin komeetan 42 miljoonan kilometrin etäisyys) ilmestyä kaikenlaista säähavaintopalloa/vakoilulaitetta tai mitä tahansa kummallista ja tunnistamatonta krääsää. Olkootkin sitten mitä tahansa, kannattaa taivasta tiirailla ihan vain ihmettelemisen ilosta, jos vaikka kotoisellakin taivaankannella sattuisi näkemään jonkinlaisen UAP:n (joita ennen ufoiksi kutsuttiin). Että tunnistamatonta, lentävää esinettä pukkaa; kohta ne pirulaiset hyökkäävät kuitenkin ja orjuuttavat meidät kaikki! Varastavat vielä kaikki mineraalit, vedet ja rikkaudet siinä sivussa ihan kiusallaan.

Muinaiset ihmiset ovat kuitenkin olleet äimän käkenä jo pelkästään komeettojen ja meteoriittien näkemisestä. Vuonna 44 eaa. Julius Caesarin hautajaisten aikaan taivaalla nähtiin komeetta, josta murhatun keisarin poika Octavian (keisarina nimellä Augustus) innostui niin, että hän painatti isäukkonsa kuvan lisäksi kolikoihin kuvan komeetasta vakuuttaen kansalle, että siellä se isäkulta jumalallisesti ilmestyi taivaalle. Yeah.

Perseidien jokavuotinen meteoriparvi on myös kirjattu muistiin useissa kulttuureissa, aikaisin merkintä löytyy Kiinasta vuodelta 36 jaa. Perseidit on nimetty kreikkalaisen jumaltaruston Perseuksen poikien mukaan. Nämä taivaalta tippuvat jumalanpojat on nähtävissä aina elokuussa ja ne ovat peräisin Swift-Tuttle -komeetasta. Roomalaiskatoliset nimesivät tämän ilmiön Pyhän Laurentiuksen kyyneleiksi v. 258 jaa. marttyyrinä kuolleen kirkon diakonin mukaan.

Babylonialaiset olivat taitavia taivaantarkkailijoita, joilla olikin huomioita ja karttoja tähdistöistä jo 1300-luvulla eaa, ellei jo aikaisemminkin. Halleyn komeetta mainitaan savitauluissa jo v. 164 eaa.; tuolloin toki eri nimellä. Nykyisen nimensä tämä komeetta sai 1700-luvulla, jolloin astronomi Edmond Halley ennusti komeetan näkyvän seuraavan kerran v. 1758.

Edmond Halley/Richard Phillips(WikimediaCommons).

Arvoisat tutkijat ovat yrittäneet selvittää myös kuuluisan Beetlehemin tähden aiheuttamaa ilmiötä: minkä ilmestyksen perässä nämä kolme tietäjää matkasivat Jeesuksen seimelle vieden lahjoja mukanaan? Ei toki pleikkaria tai äidinmaidonvastiketta, vaipoista puhumattakaan, vaan kultaa, mirhaa ja suitsuketta… selitystä tälle tähdelle on etsitty kiinalaisista merkinnöistä, joiden mukaan Halleyn komeetta oli nähtävissä v. 12 eaa sekä himmeämpi komeetta v. 5 eaa. Selityksiksi on tarjottu myös mm. supernovaa ja planeettojen konjunktioita, mutta tällaisista ei ole sopivilta ajoilta mitään merkintöjä.

Komeettojen näkeminen oli kuitenkin kulttuurista riippumatta tulkittu usein pahaenteiseksi uhaksi tai enteeksi, joten komeetan esiintyminen olisi tuskin kertonut jumalallisesta syntymästä. Akka epäileekin, että tosiasiassa tietäjät näkivät valaistun mainoskyltin, jossa tarjottiin ilmaisia ämpäreitä ja matkaan oli täten kiireesti lähdettävä!

Antiikin Kreikassa ja Roomassa tiedetään kuitenkin sittemmin uskotun, että taivaalta sataneet meteoriitinkappaleet saattoivat olla jumalallista alkuperää ja näitä kiviä asetettiinkin usein temppeleihin. Myös pyhän Kaaban mustan kiven on uskottu olevan peräisin meteoriitista, mutta se saattaa myös olla lasittunutta ainesta meteorin aiheuttamasta kraatterista. Myöhemmältä ajalta meteoriitinpalasia on löydetty mm. Pohjois-Amerikan intiaanihaudoista.

Kaaban musta kivi hopeareunuksessa (WikimediaCommons).

Yksi tunnetuimmista meteoriitista valmistetuista esineistä lienee Tutankhamonin tikari. Tämä tikari löytyi muumion kääreistä v. 1925 ja vasta viime vuosina on tieteellisesti varmistettu, että tikarin materiaali on tosiaankin peräisin taivaalta tippuneesta klöntistä. Tämä tieto perustuu siihen, että tikarissa on peräti 11 % nikkeliä sekä suurempia kobolttijäämiä, kuin vastaavissa maanpäällisissä aineksissa. Tällainen materiaali on siis ollut todella arvokasta, joten siitä on tietenkin valmistettu kuolemattomalle kuninkaalle sopiva 34-senttinen ”taskuase.”

Itse asiassa tikarin suhteen on epäilty, että se onkin ollut lahja Mitannian kuninkaalta Tushrattalta Tutankhamonin isoisälle Amenhotep III:lle, joten tämä kallisarvoinen esine olisikin kulkeutunut sukukalleutena itselleen poikakuninkaalle. Tämä näkemys on kiistanalainen, mutta hyvinkin uskottava sinällään.

Maailman suurin meteoriitti Hoba on löydetty Namibiasta, ja valtaisan painonsa (66 tonnia) vuoksi se onkin jätetty löytöpaikalleen.

Hoba Meteorite – Google Maps

Meteoriitin ympärillä ei kuitenkaan ole putoamiskraatteria, jonka on epäilty johtuneen meteoriitin litteästä muodosta. Tämä ominaisuus on hidastanut möhkäleen putoamista 80 000 vuotta sitten, eikä kraatteria ole täten päässyt muodostumaan. Toisin on käynyt kaksi miljardia vuotta sitten maailman suurimman Vredefort-nimisen kraatterin muodostuessa nykyisen Etelä-Afrikan alueella. Tämän kraatterin uskotaan olleen 180-300 kilometriä halkaisijaltaan, mutta ajan ja eroosion takia alkuperäistä kokoa on vaikeaa enää määritellä.

Suomen suurin meteoriittikraatteri sijaitsee Keuruulla, halkaisijaltaan n. 30 kilometriä. Eikä kannata unohtaa Lappajärveä, koko Euroopan suurinta kraatterijärveä: tämä 24×12-kilometrinen järvi muodostui noin 78 miljoonaa vuotta sitten, kun dinosaurukset vielä palloilivat maailman valtiaina. Kunnes… juonipaljastus: 66 miljoonaa vuotta sitten Jukatanin niemimaalle putosi 10-kilometrinen asteroidi muodostaen Chicxulub-kraatterin. Tämä kraatteri on siis maailman toiseksi suurin läpimittansa ollessa noin 180 kilometriä.

Tämän mukavan, pienen taivaallisen tuliaisen jälkeen olemme päässeet ihastelemaan dinosauruksia vasta Jurassic Parkin (ja sen lukuisien jatko-osien) myötä, kiitos herra Steven Spielbergin. Sittemmin on tosin nostettu esiin useita epäjohdonmukaisuuksia elokuvien dinosaurusten suhteen: mm. tyrannosaurus rexeillä ja velosiraptoreilla olisi pitänyt olla värikkäitä höyheniä harmaanvihertävien suomupintojensa sijaan.

Spielbergin asiantuntija-paleontologit kertoivat tästä ohjaajalle jo ensimmäisen elokuvan tekoaikana, mutta Spielberg ei pitänyt tällaisia otuksia tarpeeksi pelottavina. Ihan ymmärrettävää, että elokuvien dinot räyhäävät kita ammollaan kuolaa roiskien joka käänteessä, kuin esittävät värikkäissä höyhenpeitteissään tiputansseja kosiometkut mielessään. Sellaisista elokuvista ei olisi varmastikaan tullut kassamagneetteja.

’Jurassic Park’ Got Many on-Screen Dinosaurs Wrong, Experts Say (businessinsider.com)

Kas näin; Kiinan vakoiluvehkeistä-tai-mistä-lieneekään päästiin mukavasti dinosauruksiin. Tällaista oli Akan pettämätön logiikka tällä kertaa. Satakoon taivaalta vaikka sammakoita, niihinkin on varmaan ujutettu jonkinlaisia kameroita tai muita vehkeitä, joilla meitä viattomia tarkkaillaan pahat mielessä. Ärgh.