KAUKOMATKAN KAIPUU? NOU HÄTÄ!

Mikäli tämän kesän kaukainen lomakohde on vielä mietinnän alla eikä massin määrällä ole rajaa, niin kannattaa suunnata Tannan saarelle Tyynellemerelle. Tanna kuuluu Vanuatun saarivaltioon, joka muodostuu 83 saaresta. Miksipä näistä kaikista sitten pitäisi valita juuri Tannan saari? Onko tällä saarella todellakin niin upeita hiekkarantoja ja nähtävyyksiä, että kannattaisi näin kauas lähteä? Hmm…!

Ennen matkasuunnitelmaa ja lippujen varaamista kannattaa kuitenkin huomioida, että kevyt pakkaaminen ei todellakaan ole tällä matkalla suotavaa. Itse asiassa; voit joutua jopa vararikkoon, sillä mukaan kannattaa pakata ainakin pari veneen perämoottoria, moottorisahoja, kiväärejä, Coca-colaa ja runsaasti tölkkimuonaa. Pari polkupyörääkin voisi mahduttaa mukaan tai jos haluaa kunnolla hifistellä; pari autoa.

Pitkien lentomatkojen aikana kannattaa myös perehtyä nimiin John Frum, Tom Navy ja prinssi Philip. Perille päästyäsi saatat nimittäin huomata, että olet heistä jonkun jälkeläinen/sukulainen, ja sinut otetaan jumalana vastaan. Jep, ihan oikeasti. Notta mitä v..a, kysyy nimimerkki epätietoinen, voisi joku tässä kohtaa kysyä. Selvennetäänpä siis hieman tätä keissiä:

James Cook saapui Tannan saarelle tutkimusmatkoillaan v. 1774 ollen täten ensimmäinen eurooppalainen, jonka tuolloiset alkuasukkaat kohtasivat. Cookin merkintöjen mukaan saarella asui myös kannibaaliheimoja, joten tällainen länsimainen retkue oli varmaankin melkomoinen shokki paikallisille asukkaille. Joillakin saarilla Cookin saapuminen tulkittiinkin jumalan ilmestymiseksi ja häntä alettiinkin palvoa asianmukaisin riitein. On siis oletettavaa, että Tannankin myöhemmät (kohta mainittavat) jumalkultit ovat lähtöisin jo satojen vuosien takaa; juurikin näistä ensimmäisistä länsimaisista kohtaamisista.

Cook saapuu Australian Botany Bayhin.

1800-luvulla saarille alkoi saapua brittiläisiä lähetyssaarnaajia, jotka tietenkin alkoivat opettaa länsimaista kristinuskoa tapojensa mukaisesti. Samalla natiiviväestö tutustui kaikenlaisiin eurooppalaisiin tavaroihin, joita he eivät koskaan olleet nähneetkään. Jeesuksen ”tulemiseen” alkoi siis voimakkaasti liittyä tällainen materiaalinen aspekti ja voila: lastikultti-käsitys alkoi muodostua.

Toinen maailmansota räjäytti tällaisen ajattelutavan, kun näille lukuisille pienille saarille alettiin sijoittaa amerikkalaisia sotilasjoukkoja. Tällaisten lentotukikohtien tarkoitus oli tarkkailla japanilaisten toimintaa ja olla valmiina reagoimaan kaikkeen nopeasti. Saarille saapuvat sotilaat ja laivoilla toimitetut tai lentokoneista pudotetut tavaralastit ymmärrettiin usein niin, että jumalat saapuivat tavaroineen saarille tuomaan asukkaille uudenlaista, henkistä ohjausta.

Näin kävi myös Tanna-saarella, jonne saapui jumala nimeltään ”John Frum.” Perimätiedon mukaan tämä henkilö elvytti saarelaisten vanhat tavat ja käski unohtaa länsimaisen ajattelutavan kokonaan. Saarelaiset alkoivat siis palvoa tätä sotilasta jumalanaan, kunnes sodan loputtua sotilaat lähtivät tannalaisten harmiksi saarilta lopullisesti. Heidän mukanaan loppuivat myös ah, niin autuaat tavaralähetykset. Saarelaiset alkoivatkin rakentaa puusta ja bambusta lentokonemalleja ja jopa kiitoteitä ja laitureita houkutellakseen jumalaa palaamaan takaisin.

Joidenkin saarelaisten mielestä John tosin asuu paikallisessa, aktiivisessa tulivuoressa Yasurissa, ja jotkut sekoittavat tähän John Frum-hahmoon iloisesti myös Jeesuksen ominaisuuksia. Äh, mitäpä näistä, jumala mikä jumala!

Tiedossa ei kuitenkaan ole, mistä tai kenestä tämä John Frum-kultti on saanut nimensä, mutta tämä uskonnollinen liike on tosiaankin edelleen voimissaan. Tässä uskonnossa odotetaan edelleen tämän valkoiseen pukeutuneen sotilaan paluuta, kuten hän aikoinaan sodan aikana lupasi tehdä. On arveltu, että nimi on muodostunut sanoista ”John from America,” sillä heimolaiset tietävät hänen tulleen Amerikasta. John Frumin uskotaan siis tuovan taas palatessaan mukanaan länsimaisia aarteita, kuten jo aiemmin mainittuja (sinun nyt mukaasi pakkaamia) tavaroita.

(WikimediaCommons).

Johnia juhlitaan joka viikko perjantaisin, mutta varsinainen juhlapäivä vietetään 15. helmikuuta. Tuolloin saarelaiset pukeutuvat vanhoihin sotilaspukuihin ja farkkuihin, maalaavat punavärillä rintaansa tekstin USA ja marssivat bambunvarsista tehtyjen ”kiväärien” kanssa paraatissa.

On tosin myös esitetty, että koko John Frum-aate on saanut lisäpontta ihan vain kava-juomasta, joka liittyy oleellisesti uskonnollisiin riitteihin. Tämä juoma valmistetaan kavapippurin juuresta, ja sillä on todettu olevan hallusinogeenisiä ja päihdyttäviä vaikutuksia. Tämän juoman avulla monet uskovat saavansa yhteyden jumaliin tai esi-isien henkiin ja sitä tarjotaankin, kuten kahvia länsimaissa. Joissakin lähteissä tosin mainitaan, että saarella olisi jo ennen sotaakin ollut John Broom-kultti, josta ei kuitenkaan ole yhtä vahvoja todisteita, kuin tästä John Frumista.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt Tom Navy-kultti, jonka epäillään syntyneen John Frumin tapaan. Onkin helppo kuvitella tämän nimen juontuneen sanoista ”Tom from Navy,” mutta erääksi ehdokkaaksi on ehdotettu Thomas Beatty-nimistä lähetyssaarnaajaa, jonka tiedetään olleen saarella toisen maailmansodan aikaan.

(Smithsonian).

Noh, tästä puuttuu enää alussa mainittu prinssi Philip-kultti. Jep, juuri se prinssi Philip/Edinburghin herttua, joka menehtyi juuri ennen sadannetta syntymäpäiväänsä v. 2021. Tämän kultin synty on epäselvää, mutta on arveltu, että se pohjautuu 1950-60 -luvuille, kun asukkaat näkivät brittiläisten siirtolaisten kunnioituksen kuningatar Elisabetia kohtaan. Tällöin pääteltiin, että prinssi Philipin täytyi olla perimätiedossa mainittu, jonain päivänä saarelle saapuva jumala. Tätä uskomusta lisäsi herttuan ja kuningattaren vierailu saarella v. 1974, jonka jälkeen saarelaisille lähetettiin useita kuvia prinssi Philipistä. Hänen kuolemaansa surtiin surujuhlineen joitakin viikkoja, ja hänen uskotaan nyt lepäävän rauhassa, kunnes hänen sielunsa lopulta palaa saarelle.

Tannalle matkatessa kannattaakin siis miettiä, mitä pukee päällensä. Mikäli aikoo esiintyä valkoisessa sotilaspuvussa ja laskeutua uljaasti vesitasolla suoraan saaren rantaan, voi kohdata ruhtinaallisen vastaanoton. Kannattanee siis miettiä etukäteen myös, millä nimellä aikoo esittäytyä ja miten käyttäytyä. Muutoin me suomalaiset saamme hävetä silmät päästämme, kun koko maailman media raportoi tannalaisten uudesta jumalasta seuraavanlaisesti:

”Monen tannalaisen pitkä odotus on nyt päättynyt, kun heidän John Frum -jumalansa jälkeläinen on vihdoinkin saapunut saarelle. Tämä valkoisiin pukeutunut hahmo sai suuret suosionosoitukset laskeutuessaan näyttävästi vesitason ponttoonilla seisten ja vilkuttaen. Juhlatunnelmaa pilasi hieman se, että tämä kauan ja hartaasti odotettu jumaluus putosi ponttoonilta molskahtaen veteen. Saaren voimakkaimmat miehet auttoivat kuitenkin nopeasti jumalansa kuivalle maalle, ja kysyivät kunnioittavasti tämän nimeä. Riemu olikin suuri, kun jumala nauraen huusi kannattajilleen nimensä: ONXPAARIAUKI.

(PlaneAndPilotMagazine).

Jumalan kunniaksi järjestetään nyt viikon kestävät juhlat, mutta ensimmäisenä iltanaan matkasta väsynyt Onxpaariauki saatettiin lepäämään kaislamajaan, jonne tämä heti nukahtikin. Tannalaiset löysivät kuitenkin tämän lukuisista matkatavaroista siniristilipun, joka vedettiinkin heti salkoon jumalan vielä nukkuessa. Lipusta päätellen jumala on siis tällä kertaa saapunut kaukaisesta Suomesta, joten jatkossakin saamme nähdä tämän lipun liehuvan iloisesti Amerikan lipun vierellä viikottaisessa John Frum-juhlassa. Eläköön Suomi ja sankarillinen Onxpaariauki!

Että näin tällä kertaa. Torille!

MUUMIOLAPSIA MENNEISYYDESTÄ

Nykypäivänä koulutusvelvollisuutta on pidennetty 18 vuoteen, joten enää ei riitä se, että peruskoulun jälkeen voi lähteä interrailille Eurooppaan tai mennä välivuodeksi töihin. Nope, kouluun on mentävä, olkoon se koulu sitten mikä tahansa.

Inkojen valtakunnassa Etelä-Amerikan länsirannikolla asiat olivat toisin useiden vuosisatojen ajan: jumalien ja sääolosuhteiden takia uhrattiin useita lapsiuhreja, iältään n. 8-16-vuotiaita. Koko yhteisölle ja uhrattavien lasten perheille tällainen ”valituksi tuleminen” oli suuri kunnia. Tätä rituaalia varten lapset valittiin jo noin vuotta aikaisemmin, jolloin heidät vietiin inkojen pääkaupunkiin Cuscoon valmistautumaan tätä pyhää tehtävää varten.

Mistä tiedämme tällaisen seikan? Siitä, että näitä korkeilta vuorilta löytyneitä lapsimuumioita on tutkittu nykyajan menetelmillä hyvinkin tarkoin. Lapsia on tosiaankin löydetty korkeilta vuorenhuipuilta onkaloihin kaivettuina ja haudattuina, jolloin ilmanalan hapen vähyys ja kylmät lämpötilat ovat säilyttäneet ruumiit ällistyttävän hyväkuntoisina. Näiden muumioiden ansiosta tiedämme, että näitä valittuja ruokittiin tavallista kansaa paremmin mm. lihan, kalan ja erilaisten kasvisten myötä, kun tavallinen kansa söi samaan aikaan käytännössä pelkästään peltojensa tuotoksia. Näitä valittuja lapsiuhreja ruokittiin siis tarkoituksellisesti paremmin.

Voi hyvin kuvitella, kuinka tällaista valittua lasta viedään käsipuolesta (jopa perheen toimesta) Cuscoon valituille uhreille tarkoitettuun pyhättöön. Tällainenhan valinta oli perheelle ja lapselle suuri kunnia. Paitsi… jos satuit olemaan n. 12-16-vuotias tyttö. Tämän ikäisiä tyttöjä sijoitettiin pyhättöön tätä ”capacocha”-rituaalia varten, mutta kuten tunnettua; kaikki eivät voi tulla valituiksi. Nämä onnettomat, muut lapset annettiin sitten lahjavaimoiksi tai orjiksi valloittajille tai viereisten kaupunkien tärkeille miehille. Joistakin heistä tuli papittaria, jotka jäivät palvelemaan esim. auringon jumalaa Intiä.

Mitä tapahtui lapsen tultua valituksi uhriksi? Etukäteen suoritettiin varmastikin useita seremonioita ja rituaaleja, ennen kuin papisto, osa kaupunginväestä ja lapsen sukulaisista koostuva joukko alkoi taivaltaa jopa useiden satojen kilometrien matkaa kaikista pyhimmille vuorille.

Tällaisiin uhrauksiin ryhdyttiin, kun haluttiin lepyttää jumalia joko kuivuuden, sadon epäonnistumisen tai muiden luonnonkatastrofien takia. Kuten sanottua, näitä uhreja seurasi suuri joukkio ihmisiä, jotka saattelivat uhria hänen viimeiselle matkalleen. Perille päästyään todennäköisesti papiston edustajat huumasivat lapsen maissioluella (chicha) ja kokapensaan lehdillä. Erään lapsimuumion suusta on löydetty näitä osittain pureskeltuja lehtiä, jotka auttavat nykypäivänkin inkojen perillisiä selviytymään korkeissa olosuhteissa.

Tutkimusten perusteella tiedämme, etteivät nämä lapset kokeneet kuitenkaan väkivaltaista kuolemaa, vaan he menehtyivät nukkuessaan -ennen pitkää- kylmissä olosuhteissa. Ainoastaan yhden päästä on löydetty lyömisjälki, eikä sitä osata selittää millään tavalla. Ehkä tämä onneton raukka alkoi havahtua, ja joku seurueeseen kuulunut perheenjäsen menetti hermonsa ja edesauttoi lapsen menehtymistä omalla tavallaan. Tällainen skenaario on varsin surullista ajateltavaa.

Tämä yksilö, Juanitaksi nimetty, löydettiin v. 1995 perulaisen tulivuoren rinteiltä. Hänen kuolinajakseen on arvioitu n. 1450-1480 jaa.

Juanita löydettiin, kun tulivuorenpurkaus sulatti jäätä hänen ikuiseksi tarkoitetun hautansa ympäriltä. Samasta syystä samalta alueelta löydettiin myöhemmin myös tyttö- ja poikauhri. Tällaiset parilöydöt ovat yleisiä; jostakin syystä tyttö ja poika saatettiin uhrata samaan aikaan.

Tulivuoren yhteydestä löydettiin myös ehkä kuuluisin inkatyttö v. 1999, nimeltään Llullaillacon neito. Tämä n. 15-vuotias tyttö näyttää edelleen vain nukahtaneen kesken läksyjenteon (joita ei koskaan ollut olemassakaan).

Tätä teiniä on tutkittu tarkasti, mutta samasta paikasta löytyneet tyttö ja poika ovat jääneet vähemmälle huomiolle mediassa. Nämä lapset olivat neitoa nuorempia, ja ehkäpä tutkimus onkin keskittynyt enemmän tähän teiniin, sillä hänen hiuksistaan ja luustostaan on todettu jopa kahden vuoden aikana tapahtunutta käyttöä sekä oluen että kokapensaiden osalta. Tämä tyttö on siis ollut todella tärkeä yhteisölleen ja häntä on ”valmisteltu” uhraukseen. Tytöllä oli löydettäessä päässään upea sulkapäähine, jonka tekemiseen on kulunut aikaa ja vaivaa, joten tämä neito on tosiaankin saattanut olla auringonjumala Intin tärkein uhri.

Inkojen tieverkostoa ja nykyisiä kaupunkeja.

Näitä tietoja ja tutkimuksia tarkastellessa mieleen hiipii surumielinen sävy siitä, että tällainen toiminta on tosiaankin ollut hyväksyttävää jopa vain noin 500-600 vuotta sitten. Samalla täytyy kuitenkin ymmärtää se, että tuolloiseen kulttuuriin ja maailmankuvaan kuuluivat jumalat, jotka sijaitsivat taivaalla (aurinko ja kuu), sillä eihän kukaan voinut tietää, mitä nämä taivaan pallukat olivat. Monien alkuperäiskansojen uskonnot ovatkin olleet keskittyneitä juurikin aurinko- ja kuukulttiin. Nykyihmisen on todellakin vaikea ymmärtää, millaista on nähdä maailma sellaisena, kuinka se joskus näyttäytyi: aamuisin aurinko nousee ja illan aikana sen tuoma valo katoaa.

Tilalle nousee kuu, joka muuttaa muotoaan tämän tästä. Akka ei voi muuta kuin aavistella, mitä on muinaisen ukon/akan mielessä liikkunut katsellessaan tätä kummallista näkymää vuosisadoista -vuosituhansista- toiseen. Jonkinlainen järjestys maailmankuvaan oli kuitenkin luotava ja se perustui nimenomaan taivaankappaleisiin, jotka liikkuivat kuitenkin lähes järjestelmällisesti vuodesta toiseen. Vasta myöhemmin keksittiin kuitenkin käsite AIKA ja varsinkin sen kuluminen. Tämä määritelmä ja sen tulkinta ovat edelleen kesken, vaikka monet teoreettiset fyysikot sitä yrittävät ymmärtää.

Toisaalta on lohduttavaa ajatella, että nämä valitut lapset tiesivät olevansa niitä harvoja valittuja, jotka tosiaankin lähetettiin tuonpuoleiseen jumalten huomaan armollisella tavalla. Nuo lapset eivät kuitenkaan kuolleet väkivallan seurauksena (kuten lukuisissa sodissa myöhemmin), vaan he tiesivät rituaalien merkityksen tuolloisessa yhteisössä ja kulttuurissa. Ehkä he kuolivat ajatellen perhettään ja läheisiään, ja ajattelivat olevansa yhteisönsä pelastajia kuolemansa hetkellä.

Akka huokaa syvän huokauksen näiden lapsiuhrien edessä; uskonnon puolesta on tehty hirveitä virheitä koko historian ajan, olkoon uskonto mikä tahansa. Ihan samalla tavalla on harjoitettu uhraamista Euroopassa samoina aikoina, puhumattakaan kristinuskon virheistä. ”Heitetäänpäs pari noitaa roviolle tästä, eikös vaan, pojat?”

Yeah, näistä asioista pitäisi peräti kirjoittaa joitakin kirjoja. ”Ai mitä? Ai, niitä on miljoonittain? No s*it, Sherlock!”

VALKOISIA HEVOSIA, PRINSSEJÄ JA… HMM…

Hevoset ovat ilmeisesti mukavia ja uljaita eläimiä. Jokaiseen ihastuttavaan satuun tai ritaritarinaan kuuluu kuitenkin mukaan uljas komistus, joka karauttaa paikalle valkoisella hevosella pelastamaan linnaan vangiksi jääneen prinsessan.

Kukaan ei ole koskaan kuullut prinssistä, joka karauttaa paikalle täplikkäällä, vanhalla kaakilla, joka kupsahtaa rasituksesta kuoliaaksi prinsessan edessä. Samalla prinssi murskautuu kaatuvan hevosensa alle ja prinsessa putoaa kohtalokkain seurauksin torninsa parvekkeelta. Paikalle kiiruhtava prinsessan kamaripalvelija saa myös sydänkohtauksen, kuten myös kuningaspari, joka järkyttyy ainoan tyttärensä kauheasta onnettomuudesta.

Pelastustarpeen alun perin aiheuttanut lohikäärmekin menehtyy ihan vain v*tutukseen siitä, ettei häntä huomioida enää millään tavalla. ”Että v’ttuakos tässä sitten…”

Brittejä nämä valkoiset hevoset ovat kuitenkin kiinnostaneet jopa siinä määrin, että näitä valkoisia hevoskuvioita löytyy kukkuloiden kupeista useita kymmeniä yksilöitä. Vanhin ja tunnetuin näistä lienee Uffingtonin valkoinen hevonen, joka on ajoitettu muodostetuksi vuosien 1380-550 eaa. välisenä aikana.

Uffington White Horse.

Tämä 110×40 -metrinen elukka vaatii edelleenkin vuosittaista huolenpitoa, ettei se jää kasvillisuuden peittoon. Tutkimuksissa on selvitetty, että ääriviivoja varten on kaivettu jopa metrin syvyisiä ojia, jotka on sitten täytetty kalkkikivellä. Alueella hilluneet heimot ja sittemmin keltit pitivät hevosia suuressa arvossa, tosin kuviota on arveltu myös koiraksi tai kissaeläimeksi. Ensimmäinen kirjallinen maininta ”hevosesta” löytyy jo 1000-luvun alkupuolelta, joten nimitys on jäänyt pysyväksi.

Wiltshiressä, Englannissa, sijaitseekin peräti 8 hevoskuviota. Toiseksi vanhin hevonen on Cherchillin valkoinen hevonen, joka muodostettiin v. 1780. Vuonna 2002 kuvio uudistettiin peräti 160 tonnilla kalkkikiveä ja sitä ylläpidetään edelleen National Trustin toimesta, jonka nettisivuilta löytyykin upeita, kansallishistoriallisesti tärkeitä ja arvokkaita kohteita.

Home | National Trust

Cherchill White Horse.

Westburyn hevosen on arveltu tehdyn vuonna 878 jaa. kuningas Alfred Suuren kunniaksi, joka tuolloin kukisti viikinkipäällikkö Guthrumin Edingtonin taistelussa. Tätä ei kuitenkaan voida todistaa, sillä kuviota ”paranneltiin” ja muokattiin 1700-luvun loppupuolella eikä aiempia kirjallisia todisteita hevosesta ole löydetty.

Westbury White Horse.

Useita hevoskuvioita on myös menetetty aikojen saatossa, mutta samalla tällaiset kuviot ovat innoittaneet ihmisiä tekemään vastaavia kuvioita eri aikoina:

Pienin Wiltshiren alueen hevosista juontuu vuoteen 1804, jolloin Marlborough’n akatemian koulupojat toteuttivat tämän rinnekuvion. Ajatuksen sai päähänsä paikallisen kartanon poika William Canning, kaikki kunnia hänelle ja hänen posselleen, joka tällaista urakkaa lähti suorittamaan…! Kuviota ylläpidetään edelleen Marlborough Collegen toimesta vuosittaisessa perinnetapahtumassa. (Ei, Akka ei usko, että tässä tapahtumassa jaetaan ilmaisia savukkeita…)

Marlborough White Horse.

Aveburyn kylässä (juurikin tällä Wiltshiren alueella) sijaitsee myös maailman suurin kivikehä, jonka ajoitusta ei tarkalleen tiedetä. Tätä kivikehää rakennettiin kuitenkin useiden vuosisatojen ajan n. vuosien 2850-2200 eaa. aikana (kuten Stonehengeäkin). Ei siis ole ihme, että näitä heppojakin alueen ympäristöstä löytyy… tai on löytynyt, mutta niitä on myöskin menetetty. Jotakin hyvin pyhää tällä paikalla on kuitenkin harjoitettu vuosisatojen ajan.

Avebury – Google Maps

Mutta… entäs se prinssi/ritari, joka tällaisella hevosella karauttaa paikalle? NOU HÄTÄ, sellainenkin löytyy eteläisestä Englannista: Cerne Abbasin jättiläinen. Tämän 55×50 – metrisen hahmon ajoitus on … kuinka yllättävää, kiistanalainen.

Cerne Abbas Giant (NewScientist).

Vuonna 987 jaa. lähistölle rakennettiin luostari, joten on erittäin epätodennäköistä, että hahmo olisi tätä vanhempi, ellei se olisi jo tuossa vaiheessa peittynyt kasvillisuuden alle. Kristinuskon edustajat eivät olisi todellakaan sietäneet tällaista pakanallista kuviota. Aluetta aiemmin asuttaneet saksit noudattivat luonnonuskontoja, joten tällainen tyyppi olisi nimenomaan heille ollut oiva palvontapaikka. Tämän jätin ajoituksesta on esitetty kuitenkin useita eri mahdollisuuksia, vanhin niistä sijoittuu 700-luvulle jaa.

Kelttien asumuksia Britanniassa taiteilijan kuvaelmana.

Noh, nykyaikoihin asti on kuitenkin säilynyt perimätieto, että tämän hahmon 11-METRISEN falloskuvion sisäpuolella pelehtiminen edistää hedelmällisyyttä. Tutkimuksia tästä ei tietenkään ole, mutta Akan järjellä ajatellen tämä olisi ollut hyvä syy muodostaa tällainen hahmo rinteelle, mikäli pakanauskonnot olivat kyseessä saksien toimesta. Muitakin vanhoja uskomuksia on muuallakin säilynyt pilvin pimein, kuten esim. usko siitä, että kirves sängyn alla edesauttaa poikalapsen syntymistä. Huom; sarjamurhaajat: tällaista uskomusta ei kannata selittää poliisille, jos kirveessä on verta!

Akan ”ihannesadussa” tämä prinssihahmo sopii juurikin Uffingtonin hevosen selkään: heppa 110×40 m ja prinssi 55×50 m. Tapahtumat etenevätkin siis seuraavalla tavalla:

Hevonen uupuu matkan aikana, kun prinssin lerssi ja painava nuija lisäävät liikaa painoa. Hepan läkähtyessä aivan loppumetreillä prinsessan parvekkeen edessä koko hoviväki kuolee sydänkohtaukseen ihan jo tällaisesta näystä: jättikokoinen heppa ja prinssi saapuvat linnaan nähtävästi hirvittävin aikein. 11- metrinen lerssi ei todellakaan herätä luottamusta tässä ensitapaamisessa, ainakaan kuninkaan mielestä. Tai prinsessan.

Lohikäärme kuolee edelleenkin ihan vaan v*tutukseen siitä, että häntä ei huomioida millään tavalla tai sitten ihan vaan siihen, että lohikäärmeen lerssi ei ole yhtä pitkä, kuin prinssin. Terveisiä vaan Sigmund Freudille, joka itse oli täysin fanaattinen ja häiriintynyt seksuaaliteorioidensa kanssa.

Sigmund Freud. Monen haitan ja harmin aiheuttaja menneinä vuosina.

Disney/Pixar ei ole ottanut yhteyttä Akkaan tämän tarinan tiimoilta. Kuinka merkillistä! Heitä ei kiinnosta tällaiset historialliset faktat, joista voisi tehdä upean elokuvan!

Samalla Akan puhelin soi ja möreä ääni kysyy huonolla englannilla:

”Sulla oli jogu mergiillisen pitkä peenis, ongo totta?”
Akka: ”Onko tämä nyt Disney/Pixar, kun soittaa?”
Soittaja: ”Juu juu, ihan guka vaan, kunhan sulla on mergiillisen pitkä peenis.”

Akka luovuttaa taas toivonsa ihmiskuntaa kohtaan tällä sarkastisella kuvaelmalla, jota ei ole oikeasti tapahtunut. Hevonen ei ole missään tapauksessa syyllinen tapahtumiin.

”Emmää niin ajatellutkaan, että olisin syyllinen. Oon ruskea.”

MERKILLINEN TAIVASKIEKKO

V. 1999 tuhmat aarteenmetsästäjät kaivoivat Nebran kylän liepeillä, Saksassa, maasta esiin kummallisen pronssiesineen. Kiekko painaa peräti kaksi kiloa ja se on halkaisijaltaan 32 cm. Kiekon pinnassa on kultakoristeita, joiden on arvioitu kuvaavan taivaankantta. Innokkaat rosmot rikkoivat kuitenkin kiekkoa niin, että kaksi tähteä katosi ja reunasta irtosi palanen. Hemmetin hätähousut!

Nebra Sky Disk.

Noh, äijät yrittivät tietenkin myydä löytämiään aarteita (miekkoja, kirveitä, koruja) kiekon mukana keräilijöille, mutta v. 2003 heidät saatiin kiinni ovelalla juonella.

Tuhmeliinit sopivat tapaamisen sveitsiläisen Hilton-hotellin baariin ja paikalle saapuikin sovitusti mahdollinen ostaja. Tämä ostaja toimi kuitenkin peitetehtävässä ja pian tapaamisen yhteydessä äijät laitettiinkin käsirautoihin akuankkamaiseen tyyliin. Paljonkos aarteista sitten olisi pitänyt yhteensä maksaa? Sellaiset 400 000 dollaria. Ihan pikkuraha moiselle muinaisaarteita kaivelevalle Karhukoplalle.

Kiekko sai nimensä löytöpaikkansa mukaan: ”Nebra Sky Disk.” Tarkemmissa tutkimuksissa aarretta epäiltiin ensin huijaukseksi, mutta kokeet ovat osoittaneet, ettei kiekon pintaa pystytä jäljittelemään millään kemikaaleilla. Kiekko on vanha ja tutkimuksissa kävikin ilmi, että kiekkoa oli käytetty 200 vuoden ajan ennen sen hautaamista. Akka ei tosin ymmärrä, miten tällainen seikka tutkitaan, mutta eipä se Akalle kuulukaan.

Kiekon kanssa löytyneitä esineitä (BusinessInsider).

Mitäpä kiekko sitten tarkalleen ottaen kuvastaa? Pinnassa on yhteensä 32 tähteä, joista kaksi on piilossa reunan kultakoristeen alla, joten tämä osa lienee liitetty kiekkoon myöhemmin. Iso pallo on tietenkin aurinko tai täysikuu (tai rantapallo), ja alareunan kaari lienee jonkinlainen aurinkolaiva. Oikeanpuoleinen kaari kuvastaa ilmeisesti horisonttia, vastaavanlainen kaari vasemmalta on kadonnut. Tähtijoukosta seitsemän tähden rykelmä on tunnistettu Plejadeiksi (Seulaset). Kupari on tietenkin aikojen saatossa vihertynyt, mutta tutkimusten mukaan kiekon alkuperäinen väri on ollut tumma violetti. Tämä väri on todennäköisesti saatu aikaan kemiallisella reaktiolla mätien kanamunien aiheuttamana. Naminami.

Plejadit.

Kiekon tarkoitusta ja merkitystä voi vain arvailla, mutta eihän kukaan lähde tällaista arvokasta työtä tekemään tai teettämään huvikseen. Kuten arvata saattaa, tällaiseen esineeseen TÄYTYY kuulua kevät- ja syyspäiväntasaukset, jotta hölmö kansa tietää, koska niitetään ja koska kylvetään. Tähän vielä lisätään talvi- ja kesäpäivänseisaukset ja a vot;
kansa on ollut hyvin perillä vuoden kulusta! Juuri näinä päivinä mm. Stonehengessä ja muissa muinaisissa kivikehissä/haudoissa alkaa tapahtua kummallisia asioita. Ei, Akka ei tarkoita tällä muinaisten henkien ilmestymisiä tai pikku-ukkoja saapumassa joukoittain katsomaan meitä maakalaisia, vaan auringonsäteiden asettumista linjaan näiden muinaismuistojen kanssa.

Newgrangen hautakumpu, Irlanti.

Ja kas kummaa: tutkijat ovatkin juuri sitä mieltä, että kiekko on tosiaankin valmistettu siellä, missä sitä käytettiin: juuri tällä Saksan alueella, sillä kiekon horisonttikaarien kulma on 82 astetta. Tämä sama kulma on mitattu kiekon löytöalueella keskikesän auringonlaskusta keskitalven auringonlaskuun. Tällä ajanjaksolla siis Iso Pallukka Taivaalla/Arska matkaa juuri tuon mainitun 82 astetta, mikäli Akka osasi tulkita tämän asian oikein. (Akkaa ärsyttää, kun 3000 vuotta sitten ihmiset kikkailivat hienosti kaiken maailman astekulmilla, joilla ei ole Akalle hevonp*skan merkitystä. Akalla on kulmaviivain näitä asioita varten. 90 astetta rules, that’s it.)

Kukapa tätä kiekkoa sitten on käyttänyt? Poppamies, shamaani, muinainen Merlin? Noh, joku törkeän tärkeä heebo tietenkin. Ehkäpä ne kultahatut ja aurinkovaunut ovat olleet ihan samoissa juhlallisuuksissa mukana, kun Tärkeä Heebo on opastanut kansaa laajalla tietämyksellään.

ARKEOLOGISIA LÖYTÖJÄ ODOTELLESSA – Akalla on asiaa

3600-VUOTIAS TEINI – Akalla on asiaa

Mutta, matkassa on tietenkin myös myös yksi MUTTA: kiekko on ajoitettu tehdyksi sen mukana löytyneiden esineiden mukaan. Tällöin sen tekoajankohdaksi on saatu arvioitua n. 1600 eaa., sillä samassa yhteydessä löytyneet kirveet ja miekat sopivat tuohon ajanjaksoon. Tällaista kiekkoa ei ole koskaan aiemmin löydetty, joten vertailukohtaakaan ei vain ole. Saksalaiset tutkijat Rudiger Krause ja Rupert Gebhard ovat kuitenkin sitä mieltä, että kiekko on näitä aseita huomattavasti nuorempi. Kiekon isotooppi-iänmääritys ei vastaa näiden aseiden ikää eikä tietenkään voida olla edes varmoja, että nämä tuhmat rosvot ovat löytäneet esineet samaan aikaan ja samasta paikasta. Lisäksi kiekon ulkoasu täsmää enemmän kelttiläiseen tyyliin, joten sopivampi ajoitus olisi n. 800-50 eaa. Näiden tutkimusten myötä kiekon iästä putoaa siis pois jopa yli tuhat vuotta.

Nebran alue Saksassa.

Olkoon kiekko sitten miten vanha tahansa, se on ainoa laatuaan (ainakin toistaiseksi). Mistäpä sen tietää, vaikka joku Rikas Heebo olisi teettänyt kiekon ihan vain lahjaksi lapselleen kaikkien muiden kateudeksi. ”Leikihän nyt vähän aikaa isin hienolla kiekolla, Pikku-Petteri. Isin täytyy nyt duunata huisin tärkeitä juttuja.”

Ja niin Pikku-Petteri on onnellisena kuvitellut liitelevänsä maailmankaikkeuden keskellä ja asetellut käpylehmiä laiduntamaan kiekon päälle, kun isi on duunaillut tärkeitä juttujaan. Ah, sitä pienen lapsen onnea ja ihmetystä, kun koko kosmos on ollut hänen käsissään! Siinä ei ketään kiinnosta mitkään kylvöajat, kun Pikku-Petteri lennättää taivaslehmiään tällä ainutlaatuisella lelukiekolla. Pikku-Petterin jälkeläiset keksivät sitten hyvin paljon myöhemmin frisbeen…!

”Fly, you little s*its, fly…!”

3600-VUOTIAS TEINI

Vuonna 1921 Tanskasta, Egtvedin kylästä, paikallinen maanviljelijä löysi suuren hautakummun. Ukko alkoi jo tasoittaa kumpua viljelysmaaksi, kun hänen lapionsa törmäsi puurakenteeseen. Onneksi ukko tajusi jättää homman kesken ja otti yhteyttä arkeologeihin.

Egtvedin tytön hautausasun rekonstruktio (Uniavisen).

Haudasta löytyi kannellinen tammiarkku, jonka sisältä paljastui nuoren teinitytön jäänteet. Tyttö oli iältään n. 16-18 vuotta. Tytön ikä määritettiin hampaista ja hautausajankohdaksi varmistui v. 1370 eaa. Näin tarkka ajoitus saatiin tammiarkun tutkimuksista. Nuorena menehtynyt tyttö nimettiin löytöpaikkansa mukaisesti ”Egtvedin tytöksi.”

Alkuperäinen vaatetus arkussa taljojen päällä. Tytön hiuksia näkyy tuohikipposen vieressä.

Egtved – Google Maps

Tällä teinillä ei kuollessaan ollutkaan mukanaan iPhonea eikä edes Samsungia. Mitäpä hänellä sitten haudassaan oli? Nooh… mm. tuohesta tehty kaljakippo ja 5-6 -vuotiaan lapsen poltetut luut vaatenyytissä ja osittain toisessa tuohikipossa. Johan nyt on perk…!

Tytön erikoinen asukin herätti huomiota; hänellä oli yllään napapaita ja naruista punottu hame. Koko komeuden kruunasi suuri, pyöreä pronssivyö. On arveltu, että tämä pyöreä kiekko liittyy tuohon aikaan yleiseen auringonpalvontakulttiin. Samalta ajalta Tanskasta on löydetty nk. ”the Sun Chariot” ja tämä löytö tukeekin tätä kiekkopäätelmää. Tyttö on saattanut olla jonkinlainen papitar tai aurinkokultin tanssijatar. Ainakin hautaustapa arkkuineen ja kumpuineen antaa ymmärtää, että tyttö oli merkityksellinen henkilö.

The Sun Chariot (Wikipedia).

Entäpä ne lapsen luut? No voi perk… uudestaan, siitä ei ole mitään tietoa. On kuitenkin arveltu, ettei lapsi ole voinut olla tytön oma lapsi, ihan tytön iästä johtuen. Poltettujen luiden jäännöksiä löytyi sekä vaatemytystä että tytön ruumiin päältä. Ei kannata kysyä miksi, sitä ei kukaan tiedä. Lapsi on voinut olla ihmisuhri, mutta eihän sitä poltetuista luista enää saada selville. Tällainen ihmisuhrihauta on kyllä löydetty muualta Tanskasta 1980-luvulla, joten sitä mahdollisuutta ei ole ainakaan voitu sulkea pois.

Vaatetuksesta ja tytön ruumiin jäänteistä on saatu selville, että tyttö on todennäköisesti kotoisin Schwarzwaldin alueelta Saksasta ja hän on ennen kuolemaansa liikkunut tämän alueen ja Tanskan välillä. Myös lapsi oli kotoisin samalta alueelta. Ehkä lapsi oli peräti tytön sisarus, mene ja tiedä…? Tytön matkustelu on kuitenkin oletettavasti liittynyt jonkinlaiseen kaupankäyntiin tai naimakauppaan, sillä tuolloiset yhteisöt olivat tekemisissä keskenään. Alueilta on löytynyt yhteneväisiä arkeologisia löytöjä.

Scharzwaldin alue Saksassa (Wikimedia Commons).

Tytön liikuskelua on pystytty tarkasti määrittämään mm. hiuksista ja kynsistä. Kyllä nykyajan tekniikka on sitten perin ihmeellistä… Akka leikkaa itseltään heti yhden kynnenpalasen ja kysyy tutkijoilta, missäs penteleessä sitä tulikaan mellastettua vaikka vuonna 1996… Että onko sitä oltu Ruåtsinlaivalla vai peräti ihan jossakin hevonpersiissä.

Tytön jalkopäästä löytynyt olutastia sisälsi puolukoista tai karpaloista valmistettua käynyttä juomaa, ilmeisesti jonkinlaista hunajalla makeutettua olutta. Koska kippo oli jalkopäässä, on epäilty, että siitä on juotu hautauksen yhteydessä. Ehkä tällainen tapa oli juurikin ”otetaas
viimeinen malja menehtyneen muistolle.” Ja sitten on varmaankin lähdetty tanssahtelemaan aurinkotansseja nuotion ympärille ja kitattu useampiakin kupposia edesmenneen papittaren kunniaksi.

Pronssikiekko lähikuvassa

On harmillista, ettei tytön kuolinsyytä tiedetä. Eipä siihen kyllä noina aikoina kovinkaan kummallista syytä tarvittu; ihan tavalliset tulehduksetkin saattoivat olla kuolemaksi. Tällainen puolukka/karpalokalja ei tasan tarkkaan vastannut nykyisiä antibiootteja, vaikka sitä miten kitusiinsa olisi vetänyt. Hunajalla on tosin todettu olevan antibakteerisia ominaisuuksia, mutta eipä se kyllä Kefexiniä päihitä. Noh, oli miten oli, mutta tämä tyttö jäi tutkijoille kertomaan jotakin ajasta, jossa hän lyhyttä elämäänsä eli. Tämä teini ei varmaankaan tosin valittanut siitä, että ”bilsanope on ihan vanha käppänä” tai ”vtu, mun kuulokkeet on ihan paskat.” Tyttö oli varmaankin vain tyytyväinen nähdessään jumalansa tulevan taivaanrannasta esiin joka aamu.

Tammiarkku Tanskan Kansallismuseossa.

the Egtved Girl (natmus.dk) linkki Tanskan Kansallismuseoon (jossa aurinkovaunutkin ovat).

Tai mistäpä sitä tietää… ehkäpä tyttöä otti päähän tuo ruskea, villainen napapaita. ”Vtu, mä oon pitäny tätä säkkiä päälläni jo vuoden! Enxmä nyt välillä voisi saada uutta paitaa!! Ja tää naruhame kutittaa ihan hirveesti. Itse asiassa tää koko asu on ihan jumalattoman seksistinen… pitäkää tunkkinne, mä vaihdan housuihin!”