HOUSKAN HAUSKA HELVETINKUILU

Noin 50 km Prahasta pohjoiseen sijaitsee merkillinen linna kallionkukkulalla keskellä-ei-mitään eli täydellisessä skutsissa.

Houska (allthatsinteresting).

Tämän Houskaksi kutsutun linnan paikalla sijaitsi perimätiedon mukaan 800-luvulla jaa. pieni, puinen linnake, mutta alueen asukkaat alkoivat vältellä ja pelätä paikkaa jo tuolloin ihan syystäkin: kallionlohkeamasta kerrottiin ilmestyvän kummallisia hirviöitä. Demonit, siivekkäät oliot ja aaveet kumpusivat tästä pohjattomasta helvetin portista eikä mikään määrä kiviä pystynyt tukkimaan tätä kallioon ilmestynyttä pohjatonta kuilua! Mahtoivat siinä paikallisten metsästäjien puntit tutista, kun näiden lentelevien olioiden kerrottiin syövän kotieläimiä ja vetävän ihmisiä mukaansa tähän helvetinkoloon…

Houska castle – Google Maps

Kuningas Ottokar II:n valtakaudella tämä kuilu päätettiin tukkia lopullisesti v. 1253-1278 välisenä aikana, ja tuolloin kuilu suljettiin kivipaasilla ja sen päälle rakennettiin arkkienkeli Mikaelille pyhitetty kappeli ja neliönmuotoinen linna sisäpihoineen. Ilmiselvästikään linnaa ei ole tarkoitettu linnakkeeksi puolustautumistarkoitukseen, sillä sen sijainti on tähän tarkoitukseen surkea: ei jokia, ei teitä, ei kaupunkeja eikä oikein mitään muutakaan. Ainoa vesilähde on ollut sadevettä keräävä säiliö, jolla ei puolustuslinnakkeen vaatimaa vedentarvetta olisi mitenkään pystytty pitämään yllä.

Sisäpiha(WikimediaCommons).

Kappelissa on mm. fresko arkkienkeli Mikaelista taistelemassa lohikäärmettä vastaan, mutta erikoiseksi on mainittu fresko naispuolisesta kentaurista, joka ampuu jousella pitäen nuolta vasemmalla kädellään. Vasenkätisyyttä pidettiin keskiajalla osoituksena satanismista ja muutoinkin tällainen pakanallinen hahmo on erikoinen ilmestys kristillisessä kappelissa.

Kappelin kentauri(WikimediaCommons).

Rakennustöiden aikana kuolemaantuomitut vangit saivat armahduksen, mikäli he suostuivat laskeutumaan köydellä laskettuna kuiluun ja kertomaan näkemästään. Erään vangin kerrotaan suostuneen tähän, mutta laskeutumisen aikana hän alkoi kirkua ja ylös vedettäessä huomattiin, että tämä tärisevä koekaniini oli vanhentunut iältään n. 30-40 vuotta ja hänen hiuksensakin olivat muuttuneet vitivalkoisiksi. Miespoloinen kuoli sitten kaksi päivää myöhemmin.

Maailman syvin porausreikä on tällä hetkellä 12,2-kilometrinen Kola Superdeep Borehole, joten ihan näin syvälle ei vankiparka tainnut kuitenkaan joutua. Johan siinä olisikin ollut köydellä mittaa…

Noh, seuraavina vuosisatoina linnaa kunnostettiin eri ylhäisösukujen toimesta, välillä jätettiin rappiolle ja taas kunnostettiin, kunnes linnan lopulta osti Skoda-automerkin perustaja Josef Simonek v. 1924. Hänen perillisensä omistavat linnan edelleen ja se on ollut avoinna yleisölle vuodesta 1999 alkaen.

Houska Castle Old Look/1895.

1630-luvulla linnaa asutti kuitenkin (legendan mukaan) ruotsalainen mustan magian harrastaja Oronto. Hänen kerrotaan yrittäneen kehittää linnassa ikuisen elämän eliksiiriä, ja paikallinen väestö pelkäsikin tämän alkemistin valjastavan tämän helvetin portin voimia okkultistisiin kokkailuihinsa. Viimein äijäparka murhattiinkin muutaman linnaan murtautuneen metsästäjän toimesta. Ja täten rauha laskeutui Houskan ylle; valtakunnassa oli kaikki hyvin ja… vai oliko? Kummituksia nähdään ja kuullaan Houskassa edelleen!

Tästä herää tietenkin kysymys: onko sitä pohjatonta kuilua koskaan mitattu tai tutkittu? Muutoin, kuin laskemalla kuiluun vankeja köydellä? Vastaus on ilmeisesti ei, sillä toisen maailmansodan aikana Wehrmacht (Saksan sotavoimat) otti linnan haltuunsa ja kuilussa/linnassa pelätään edelleen olevan sodanaikaisia räjähteitä. Kerrotaan jopa, että itse Heinrich Himmler olisi käyttänyt linnaa pakkomielteiseen okkultismiinsa ja mm. säilönyt linnassa arvokkaita käsikirjoituskokoelmiaan aiheeseen liittyen. Aikalaiset kertoilivatkin nähneensä linnassa kummallisia valoilmiöitä ja kuulleensa omituisia ääniä.

Fresko(WikimediaCommons).

Minkälaisia havaintoja linnan olioista ja kummituksista sitten onkaan tehty ja tehdään edelleen? Jo aiemmin mainitut demonit ovat tietenkin itsestäänselvyyksiä – onhan kyse kuitenkin suorasta reitistä helvettiin – mutta jo ennen linnan rakentamista kuilusta kerrottiin nousseen mm. päätön hevonen ja ihminen, jolla oli härkäsammakon pää. Kerrotaan myös, että kuilua vartioi aaveena munkinkaapuinen, kasvoton mies ja kappelin lattian alta kuullaan edelleen kynsien raapimista muistuttavia ääniä. Ei siis olekaan ihme, että linnan muurit on rakennettu suojaamaan rakennuksen sisäpuolta – ja osa ikkunoista on muurattu umpeen sisäpuolelta. Mikä tahansa lattian alta yrittääkin paeta, linna on tehty kestämään ja säilyttämään demoniset voimat nimenomaan seinien sisäpuolella. Paitsi ne juuri mainitut naazzit.

(WikimediaCommons)

Eri asia on sitten se, onko näissä tarinoissa ja myyteissä mitään perää, mutta jokin syyhän tällaisen rakennelman pystyttämiseen on täytynyt olla. Mistäpä sitä tietää, minkälaisia kaasuja sieltä maan sisuksista on höyrystynyt kallionlohkeaman kautta… ainakin seuraavanlaisia luonnonkaasuja kuten metaani, rikkivety ja häkä on mainittu maaperän kaasuiksi seuraavassa linkissä:

https://www.basements.org.uk/TBIC/Design/Ground-Gases.aspx

Näistä eritoten rikkivedyn terveysvaikutukset ovat mielenkiintoisia: altistuminen voi johtaa pahimmassa tapauksessa kuolemaan. Lievemmissä tapauksissa voi aiheuttaa mm. pahoinvointia, huimausta, tärinää, kouristuksia ja houreita. Hetipä tässä Akalle juolahti mieleen se syvyyksiin laskettu tärisevä vanginreppana; tosin rikkivety ei selitä ukon harmaantunutta kuontaloa! Houreilu sopii kyllä oireisiin ihan kenelle tahansa kuilun lähettyvillä käyneille henkilöille: ihmishybridi, jolla oli härkäsammakon päähui hai! Ja lentäviä demoneja!

Flying Monster/Robert Caney(NationalGalleryofArt).

Samapa tuo oikeastaan, minkälaiset voimat Houskassa sitten mellastavatkaan; ainakin tällainen kohde on historiallisesti mielenkiintoinen ja uniikki. Pari aavetta kaupanpäällisiksi turistikierroksella ei ole koskaan pahitteeksi, olkoon sitten päätön hevonen tai mustanpuhuva munkki. Ainakin on parempi sitten vetäytyä takavasemmalle, jos päänupissa alkaa huimata tai tasapainoaisti häiriintyy… tai jos alkaa näkyä sammakonpäisiä turistioppaita, jotka raahaavat juuri muita turisteja kohti pohjatonta kuilua!

MUUTAMA MERKKITAPAUS HISTORIASTA

Sotahistoria ylipäätään ei ole missään vaiheessa sopinut Akan pirtaan, mutta nyt oli aivan pakko virkistää muistia ja kaivaa lisäinfoakin muutaman historiallisen tapahtuman osalta. On meinaan sen verran kiristänyt hampaita nämä viime aikojen tapahtumat. Huom! Seuraavat tekstit saattavat aiheuttaa närää tai mielipahaa joillekin ihmisille, mutta siitä on turha valittaa yhtään mitään yhtään minnekään. Akkaa ei nimittäin kiinnosta, ei edes pätkän vertaa.

Pidemmittä puheitta esimerkki nro 1:

Sotapäällikkö Hannibal Barka (kavereiden kesken vain Hannibal) tunnetaan parhaiten sotaretkestään Alppien yli v. 218 eaa. Mukanaan Hannibalilla oli peräti 70 000 miestä, 20 000 hevosta ja 37 SOTANORSUA. Hannibal lähti tähän uskaliaaseen ylitykseen syksyllä ja roomalaisten historioitsijoiden (Titus Livius ja Polybios) mukaan retkue eteni Alppien yli peräti 16 päivässä lumesta, jäästä ja vuoristoisesta ympäristöstä huolimatta.

Hannibal Barka (247 eaa. – 183 eaa.)

Matkan aikana menetettiin varmasti useitakin ukkeleita, heppoja ja norsujakin ihan pelkkään kylmyyteen, mutta matkan tarkoituksena oli tässä toisessa puunilaissodassa (Karthagon ja Rooman valtakunnan välillä) hyökätä roomalaisten kimppuun näiden omilla kotikonnuilla eli Italiassa. Yllätyksellinen matkareitti toikin toivotun lopputuloksen: Hannibal raivasi tieltään ensin joitakin paikallisia heimoja Pohjois-Italiassa ja voitti lopulta roomalaiset sodan ensimmäisessä suurtaistelussa (Trebian taistelussa) joulukuussa. Tästä Hannibalin joukkioineen oli hyvä jatkaa eteenpäin kohti eteläisempää Italiaa ja tietenkin – Roomaa.

Arkeologit ovat yrittäneet kartoittaa Hannibalin kulkemaa reittiä mm. näiden eläinten vanhojen jätösten perusteella, joita on löydetty n. 3000 metrin korkeudelta Col de la Traversette-solasta Ranskan ja Italian rajalla.

Col de la Traversette – Google Maps

(Henri-Paul Motte/1906)

Titus Livius ja Polybios kertovat kumpikin Alppien ylityksen hirvittävistä olosuhteista, mutta kumpikaan ei mainitse, millaista tällaisten sotajoukkojen ja varsinkin norsujen kohtaaminen saattoikaan olla näille paikallisille heimoille. Akka täyttää tämän aukon nyt fiktiivisellä kuvaelmalla, kun paikallinen kylänvanhin kohtaa ensimmäistä kertaa tämän kerrassaan hämmästyttävän joukkion:

“Kas mokomaa, tervetuloa! Kylläpä teitä onkin saapunut lukuisa joukko; käykää toki lämmittelemään nuotion ympärille. Yksi kerrallaan, poijjaat, yksi kerrallaan, muuten tulee ruuhkaa! TALUTTAKAA ne teidän sotanorsunne tuonne sivummalle, ne vievät niin kamalasti tilaa tässä pikkuisessa kyläpahasessa. Olkaa niin hyvät ja majoittukaa mihin tahansa mahdutte; olisikin pitänyt leipasta vähän enempi nisua, jos olisi tiedetty vieraita tulevan näinkin runsaasti. Eihän meillä ole heinääkään kaikille noille hevosille, jestas sentään… mitäs nuo teidän norsunne muuten syövät??”

(Heinrich Leutemann/1865)

Esimerkki nro 2:

Marraskuun 15. päivä v. 1532 espanjalainen konkistadori Francisco Pizarro saapui inkavaltakuntaan Peruun Cajamarcan kaupunkiin, jossa hän kukisti ja vangitsi vain 180 miehen voimin inkakuningas Atahualpan (jolla oli sotilasjoukkoja arvioiden mukaan 40 000-80 000). Kun Atahualpa heitti hänelle ojennetun Raamatun maahan, kuningas vangittiin ja useita inkoja ammuttiin saman tien kuoliaaksi.

Atahualpa (n. 1502-1533). Tuntematon taiteilija.

Atahualpa yritti vapautua lupaamalla Pizarrolle huoneellisen kultaa ja kaksi pienempää huoneellista hopeaa, nykypäivän rahassa pelkästään tämän “kultahuoneen” arvoksi on laskettu peräti 500 miljoonaa dollaria. Noh, Atahualpaa ei tietenkään lunnaista huolimatta vapautettu, vaan hänelle järjestettiin “oikeudenkäynti,” jonka lopputuloksena inkavaltias todettiin syylliseksi ja tuomiona oli polttaminen elävältä samaisena yönä. Kun Atahualpa sitten lopulta lupautui ottamaan kasteen ja kääntymään katolilaiseksi, teloittaminen tapahtuikin “vain” kuristamalla 29.8.1533.

Atahualpan lunnasrahahuone Cajamarcassa, Perussa.

Cajamarca – Google Maps

Pizarron ja hänen jälkeensä lukuisten muiden eurooppalaisten saapumisen myötä arviolta noin 250 000 inkaa kuoli vastustuskyvyttöminä pelkästään isorokkoon. Myös tuhkarokko ja sikotauti olivat inkoille aiemmin tuntemattomia sairauksia ja arvioiden mukaan jopa 90-95 % alkuperäisväestöstä menetti lopulta henkensä näihin tauteihin inkavaltakunnan valloituksen myötä.

Macchu Picchu.

Franciscon serkku Pedro Pizarro oli mukana useilla Perun valloitusretkillä ja hän kirjoitti näistä kokemuksista teoksen “Relation of the discovery and conquest of the kingdoms of Peru.” Tässä historiikissa ei kuitenkaan mainita seuraavanlaista fiktiivistä tervetulojuhlaa, kun kuningas Atahualpa oli espanjalaisten saapuessa juurikin juhlimassa lopullista voittoaan raastavasta sisällissodasta:

“Mitäs miehiä sieltä nyt oikein lappaa? Tulkaapas ottamaan chichaa (maissipohjainen alkoholijuoma, jota valmistettiin naisten pureskelemista maissinjyvistä), sitä nimittäin riittää nyt yllin kyllin! Mitäs merkillisiä aseita (varhaisia musketteja) teillä on mukananne, ei kai teillä vaan ole pahat mielessänne… noh, eihän teitä ole kuin parisataa; ettehän te meille kuitenkaan mitään mahda. Ei kai teillä muuten vaan ole mitään tauteja? En viittis nyt mitenkään pilata tätä mun loistavaa juhlafiilistä millään pienellä nuhalla.”

Pizarro seizing the Inca of Peru/John Everett Millais v. 1845.

Akalla ei ole näihin mitään lisättävää, Akka on puhunut ja on nyt vaihteeksi hiljaa. Tämä on vain sarkastista, täysin fiktiivistä tarinankerrontaa, joka pohjautuu menneisiin historiallisiin tapahtumiin.

YHDET KRUUNAJAISET, YHDET HAUTAJAISET

Varoitus: seuraava fiktiivinen tarina saattaa aiheuttaa mielipahaa kuninkaallisfaneissa, sillä kuninkaalliset esitetään tarinassa…krhm… ehkä hieman epäedullisessa valossa. Kannattaa siis lakata lukemasta eteenpäin, jos pipoa alkaa moinen seikka heti pahasti kiristää. Akka ei pahoittele aiheuttamaansa mielipahaa kenellekään, sillä jokaisella on vapaus lukea tai olla lukematta.

(LondonWorld)

Historiallisena päivänä 6.5.2023 tuleva-kunkku Charles (74) istuskelee mietteissään ylellisen luksussänkynsä reunalla. Hänen vieressään nukkuu vielä tuleva-kuningatar Camilla, jonka yöunia tulevan päivän koitokset eivät ole häirinneet. Charlesia kuitenkin jännittää: onhan kyseessä sentään ensimmäiset kruunajaiset 70 vuoteen, joten päivä on kaikille todellakin historiallinen. Charlesia harmittaa ainoastaan se, ettei hän tule koskaan hallitsemaan yhtä pitkään kuin hänen äitinsä kuningatar Elisabet, mutta sille asialle kukaan ei mahda mitään. Charles saa olla kuitenkin tyytyväinen, ettei kansa vaatinut häntä luovuttamaan kruunua paljon suositummalle prinssi Williamille. “Pitikö senkin lähteä Katen kanssa ajelemaan metrolla ja päräyttivät sitten vielä pubiin kaiken rahvaan keskelle. Kuinka moukkamaista,” tuumii Charles itsekseen.

(DailyExpress)

Samoihin aikoihin koto-Suomessa istuskelee myöskin mietteissään oman elämänsä kuningas Kalle (74), mutta hän istuskeleekin hoitokodin pyörätuolissa vaipoissaan. Kunkku Kalle ei tiedä tuon taivaallista näistä kruunajaisista, sillä hänen lähimuistinsa on jo aikaa sitten kadonnut. Kalle katselee ikkunasta ulos ja huomaa, että hänhän onkin näköjään taas lapsuutensa maisemissa Pielavedellä, jossa hän pienenä poikana katseli juurikin näitä samoja sirkuttavia lintusia ikkunan takana. Kalle hymyilee, eikä katsele nukkuvaa vaimoaan, sillä vaimo menehtyi jo yli kymmenen vuotta sitten. Kalle on siis maailmassa ypöyksin ja nälkä alkaa jo kurnia vatsalaukussa.

Kuningas Charlesin ja kuningatar Camillan matka kruunajaiskirkkoon Westminster Abbeyyn alkaa runsaan aamiaisen jälkeen puoliltapäivin. Matkaa taitetaan The Diamond Jubilee State Coach -vaunuilla, jotka valmistuivat v. 2014. Nämä kiesit painavat 2,75 tonnia ja niissä on mm. lämmitin ja ilmastointi. Puhumattakaan ovenkahvoista, jotka on koristeltu 24:lla timantilla ja 130:lla safiirilla. “Näillä kieseillä kelpaa ajella kuuden hevosen vetämänä,” tuumii Charles ja vilkuttaa kuninkaallista vilkutustaan matkaa seuraavalle rahvaalle.

The Diamond Jubilee State Coach (BBCNews).

Kuningas Kalle muistelee istuskellessaan vuosikymmenten takaista kalastusreissuaan, eikä huomaa vaippansa kastuvan hiljalleen. “Kyllä siinä naapurin Penaa sapetti niin vietävästi, kun nappasin sen suurimman ahvenan suoraan sen nenän edestä,” hihittelee Kalle itsekseen ja maiskuttaa. “Josko tänään saisikin kalasoppaa ja leivänkannikan kylkiäisiksi,” miettii Kalle. Aamuvelli ei enää nälkää pitele, kun Kalle katselee kaukaisuuteen ja muistelee kotona paistetun leivän tuoksua kesäaamuina. Sylkeä herahtaa suupieleen, ai että…!

Westminster Abbeyssa kuningas Charles kruunataan juhlallisessa kahden tunnin seremoniassa. Kuninkaan päähän asetetaan Pyhän Edvardin kruunu, joka on peräisin 1600-luvulta. Tämä järkäle painaa 2,23 kiloa, joten kuningas Charlesin niskaa pakottaa. Camilla kruunataan kuningatar Maryn kruunulla, joka valmistettiin vuoden 1911 kruunajaisiin. Camillalle on samantekevää, asetetaanko hänen päähänsä tämä kruunu vai Harry Potterin lajittelijahattu, kunhan hän saa päähänsä edes jotakin. Kuningatar Camilla hymyilee; vihdoinkin hän on saanut ansaitsemansa arvostuksen! Nyt kansalaiset varmaankin rakastavat häntä, kuten prinsessa Dianaa aikoinaan!

(DeltaDemocratTimes)

Seremoniassa kuningas Charlesin vanhin poika William vannoo uskollisuuttaan kuninkaalle; hänen oma 9-vuotias poikansa George on saanut seremoniassa kunnian kantaa kuninkaan viitanlievettä muiden poikien ohella. George on ylpeä tehtävästään, jonakin päivänä hän saa itsekin käyttää tätä viittaa!

(ABCNews)

Kuningas Kalle on saanut syötyä päivällisensä: “Ei sitten tullut kalasoppaa, ei,” harmittelee Kalle. Vetinen muusi, lihapullat ja vetiset herneet maistuivat kuitenkin Kallelle, joka ei nyt mitenkään muista, onko tänään suihkupäivä vai ei. Kallen päätä tuntuu pakottavan jokin paino, joka estää häntä juuri nyt muistamasta moisia.

Kallen pyörätuolia ei työntele poika, eikä tytär; tai edes lapsenlapsi, sillä lapsia Kallelle ei koskaan siunaantunut. Ei ole viitanpitelijää, eikä vierailijoita muutenkaan, mutta silloin tällöin Kalle sentään pääsee ulos pyörätuolissaan. Kunhan jollakulla on aikaa häntä pukea ja työntää talon seinustalle, sekin on sentään jotain. Suihkulla ei ole niin väliä, mutta mökkisaunaa Kalle kaipaa usein niin paljon, että sydänalasta riipaisee.

(Wikiwand)

Vastakruunattu kuningaspari poistuu kirkosta Gold State Coach -vaunuilla. Tämä neljätonninen, kahdeksan hevosen vetämä kullattu ökyvaunu on valmistunut v. 1762, ja sitä on käytetty 1800-luvulta lähtien kaikissa kruunajaisissa. Näiden vaunujen kyytiä on arvostellut mm. kuningatar Elisabet, jonka mukaan kyytiläisenä olo oli “hirvittävää.” Kuningas Vilhelm IV (1765-1837) vertasi vaunukyytiä kovaan merenkäyntiin, mutta kuningas Charles ei matkan hankaluuksista välitä. Hän on nyt ihan oikea kunkku, piru vieköön! Nyt on aika suunnata Buckinghamin palatsin parvekkeelle, josta on mukava katsella nöyriä alamaisia ja hävittäjälentueen ylilentoa!

The Gold State Coach (Wikimedia).

Kuningas Kalle huomaa vihdoin märän vaippansa vuotaneen yli, ja nyt on pyörätuolin istuinkin kastunut. Kalle murahtaa; kuinkas tässä nyt näin pääsi käymään, piru vie! Kalle rullaa tuolinsa hoitajan kutsunapin luo ja huokaisee. “Tulipas tästä nyt taas sotkua ja hälyä,” tuskastelee Kalle itsekseen ja kiittää onneaan, ettei vaippaan tullut sentään sitä tuhdimpaa tavaraa. Siitä Kallella on kokemusta ja hän tosiaankin muistaa sen, miltä tuntuu istua vetelässä vellissä ikuisuudelta tuntuvan ajan. Sitä Kalle yrittää välttää, mutta eihän sille aina tosiaankaan mitään mahda.

Kalle värähtää ja katsoo taas ikkunaan. Ikkunan ulkopuolella istuu talitiainen, joka tuijottaa Kallea suoraan silmiin päätään käännellen. “Se on Terttu tullut minua lintusena katsomaan,” tuumii Kalle muistellen kuollutta vaimoaan. Hymy nousee suupieliin, kun Kalle jää taas omiin aatoksiinsa. Joku kyllä ehtii hoitaa Kallen vaipan, kunhan vain jaksaa odottaa.

Kuningaspari seisoskelee jo palatsin parvekkeella muiden kuninkaallisten ohella. Prinssi Harry lähti kirkosta hippulat vinkuen suoraan lentokentälle: häntä ei oltu kutsuttu edes tähän julkiseen parvekepelleilyyn, joten Britannian maaperä saa Harryn mielestä jäädä niin nopeasti, kuin vain mahdollista! “Toivottavasti Archien synttärikakkua on vielä jäljellä, täytyykin soittaa Meghanille,” ajattelee Harry kiukuissaan lentokentällä. Onhan sentään hänen oman poikansa 4-vuotispäivä, hemmetti soikoon! Pitikin isäukon sitten järjestää omat “pikku bileensä” juuri samana päivänä! Harryn korvista nousee savua samaan aikaan, kun parvekkeella odotellaan hävittäjiä.

(LondonWorld)

Kuningasta hymyilyttää; hän odottaa jo innolla tuhtia ateriaa, joka heitä kaikkia seuraavaksi odottaa. Sunnuntain juhlakonsertti päättää hienon kruunajaisviikonlopun: onhan tiedossa sentään maailman tähtiesiintyjiä, kuten Kate Perry!

Kuningas on mielissään, kuinka hän ja hänen kuningattarensa ovat armollisesti julkaisseet kaikelle kansalle kruunajaispiirakan reseptin: piirakan täytteessä on cheddar-juustoa, pinaattia ja papuja. Ei puhettakaan, että kuninkaallinen juhlapiirakka olisi perinteinen englantilainen lihapiiras, ei suinkaan! Vegeä ja luomua sen olla pitää!

Kuningas Charlesin kruunajaispiirakka – Resepti | Makuja | MTV Uutiset

Illan mittaan oman elämänsä kuningas Kalle nostetaan sänkyynsä kevyen iltapalan jälkeen. Ulkona on vielä valoisaa, mutta Kallea nukuttaa jo kovasti. Hän vetää peitteensä leukaan asti ja tuijottaa kattoon, jossa ei näy hävittäjälentuetta eikä ulkoa kuulu hurraavien väkijoukkojen meteliä. Kallen silmäluomet tuntuvat raskailta ja hän vaipuu hiljalleen uneen kuninkaan ja kuningattaren jatkaessa suureellisia iltajuhliaan.

Aamulla Kalle löydetään sängystään kylmenneenä, hänen jo pitkään jatkunut matkansa lapsuuden poikavuosiin on siirtynyt yllättäen rajan toiselle puolen. Kuningas Kalle pääsee vihdoinkin istuskelemaan (ilman vaippoja) itse vuollun onkensa kanssa sille samalle rannalle, josta hän suuren ahvenensa aikoinaan nappasi. Jospa vain kalaonni olisi taas myötä kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeen!

Long live the King Charles III, RIP oman elämänsä kuningas Kalle!

KUSTI POLKEE JA… POSTI KULKEE

Maailman vanhin, varhaisilla aakkosilla kirjoitettu lause löydettiin Tel Lachishin arkeologisilta kaivauksilta Israelissa muutamia vuosia sitten. Tämä lause ei kerro mitään ylevää; siinä ei mainita esim. voitokkaista sotaretkistä tai mistään jumalallisesta ilmestyksestä sanaakaan, sillä tämä lause ei ole suinkaan säilynyt missään historiallisessa dokumentissa.

Tämä lause on kaiverrettu norsunluiseen kampaan 17:llä pienellä varhaisaakkosella, ja se kuuluu jotakuinkin seuraavanlaisesti:” Poistakoon tämä kampa täit hiuksista ja parrasta.”

(ScienceAlert.com)

Tässähän onkin siis kyseessä muinainen hittituote hiusten- ja parranhoitoon; muinainen Tangle Teezer kerrassaan. Ja kuinka ollakaan: tässä pikkuruisessa kammassa on peräti säilynyt päätäi kamman piikkien lomassa, joten ainakin kampa on ollut kovassa käytössä ja tehnyt sen, mitä siinä on luvattukin. Päätäit ovat olleet ihmisten vitsaus jo vuosituhansien ajan, ja tämä taidokkaasti valmistettu kampa lieneekin ollut jonkun eliitin jäsenen päivittäinen varuste.

Tästäpä Akan mieleen tulikin tarkastella muita muinaisia, säilyneitä lauseita ja toivotuksia ihmisten arkipäiväisestä elämästä. Eli kirjeistä, tuosta nykyään jo unohtuneesta tavasta lähettää viestejä ystäville ja perheenjäsenille POSTITSE. Tämän tavan unohtumisesta voi ihan vapaasti syyttää postilaitosta, jonka toiminnan ansiosta mitään ei kannata lähettää eteenpäin ilman vakuutusta tai kirjausta. Kiitos, posti, siitäkin joulukortista, jonka Akka vastaanotti helmikuun alkupuolella.

Maailman vanhinta postireittiä kehitti persialainen kuningas Kyyros Suuri (n.576–529 eaa.). Viestienkulkua oli jo toki aiemminkin mm. Egyptissä ja Kiinassa, mutta tämä kuninkaallinen reitti toimi ennennäkemättömällä tehokkuudella, sillä matkaa taitettiin usean kuriirin voimin. Hevosia vaihdettiin tiuhaan matkan aikana, ja tämä takasikin tämän nyk.Iranista Turkkiin ulottuvan reitin (n. 2600 km) taittamisen jopa viikossa. Kuninkaallinen reitti oli kuitenkin tarkoitettu vain hallinnolliseen postiin.

Reitti kulki Susan kaupungista Turkin rannikolle (Copyright kuvassa/public domain).

Rooman valtakunnan postijärjestelmää kehitti keisari Augustus ensimmäisellä vuosisadalla jaa. Cursus publicus ei ollut niinkään postilaitos, vaan matkareittien ja taukopaikkojen verkosto, jonka avulla keisari sai nopeasti tietoja valtaisan valtakuntansa eri kolkista. Roomalaiset olivat tosin kehittäneet tehokkaan “lennätinjärjestelmän” jo 200-luvulla eaa., jonka viestintä perustui lyhyin välimatkoin näytettävien soihtujen lukumäärään. Kerrassaan edistyksellistä!

Mutta mutta: entäpä ne tavallisten pulliaisten kirjeet ja viestit? Mitäpä näistä onkaan säilynyt meidänkin luettavaksemme?

Ensimmäiseltä vuosisadalta jaa. on säilynyt kirje Egyptistä, jonka Hilarion-niminen mies on lähettänyt raskaana olleelle vaimolleen Alisille. Kirjeestä paljastuu, että Hilarion on työmatkalla Aleksandriassa ja hän lupaa lähettää vaimolleen rahaa heti, kun hän saa palkkansa. Lisähuomautuksena hän toteaa, että jos syntyvä lapsi on tyttö, siitä voi hankkiutua eroon. Poikalapsen voi toki säästää.

(Earlychurchhistory.com)

Tällainen toiminta ei ollut mitenkään harvinaista ja useita tyttölasten “dumppauspaikkoja” onkin näiltä ajoilta löydetty. Poikia suosittiin, sillä heistä olisi kasvettuaan rahallista hyötyä perheen elatuksessa.

The Horrific Infanticide And the Ancient Romans | Short History (short-history.com)

Tähän väliin on pakko ottaa esille 1900-luvun alkupuolen LASTEN POSTITTAMINEN Ameriikan mantereella, kunnes tällainen toiminta vihdoin kiellettiin. On kuitenkin huomattava, että näissä tapauksissa lasta ei annettu ventovieraan käsiin, vaan tunnetulle ja luotetulle postilaitoksen edustajalle ja osa kuvista on lavastettu vitsailumielessä.

A Brief History of Children Sent Through the Mail | Smart News| Smithsonian Magazine

Noh, Rooman valtakuntahan käsitti laajimmillaan lähes koko Euroopan alueen ja sen vartiointiin tarvittiin tuhansittain sotilasväkeä. Arviolta vuodelta 212 jaa. on peräisin tällaisen sotilaan kotiinsa lähettämä kirje, joka käännettiin ensimmäistä kertaa vasta 2000-luvulla. Tässä kirjeessä nykyiseen Unkariin sijoitettu egyptiläinen sotilaspoika Aurelius Polion anelee perhettään vastaamaan hänen lähettämiinsä kirjeisiin. Tämä sotilas kertoo myös, että mikäli hän saa viestiä perheeltään, hän pyytää heti vapaata päästäkseen käymään kotona. Tässä tapauksessa on huomattavaa se, että sotilas osaa ylipäätään lukea ja kirjoittaa ja kirjeen kääntäjä uskookin, että tämä kotiinsa ikävöinyt henkilö on osannut useita kieliä.

“Dear Mom, I Miss You!” – 1,800-Year-Old Letter Home From Roman Soldier Translated – MilitaryHistoryNow.com

(AncientOrigins).

Tällaisesta samanlaisesta viestinnästä on säilynyt myöskin egyptiläisen sotilaan kirje kotiinsa, mutta tämän kirjeen kirjoittamiseen onkin käytetty tehtävään palkattua kirjuria. Italiaan, Napolin lähelle silloiseen Misenumin kaupunkiin sijoitettu sotilas Apion kirjoittaa perheelleen terveisensä ja kyselee heidän kuulumisiaan. Kirjeen mukana hän lähetti myöskin pienen, maalatun muotokuvansa (tämä kuva ei ole säilynyt) ja kertoo, että merimatkan aikana laiva joutui hirvittävään myrskyyn. Tämä sotilas kertoo myös roomalaiseksi vaihdetun nimensä: Antonius Maximus.

Artikkelin kirjoittaja kertoo, että kirje päätyi tosiaankin perille kotiin ja löydettiin arkeologien toimesta romahtaneen kotitalon kaivauksista. Samoin löytyi myös hänen toinenkin kirjeensä sisarelleen, jossa hän kertoi olleensa valtakunnan rajamailla ja hänellä olikin kirjettä kirjoitettaessa jo oma perhe vaimoineen ja lapsineen.

A Real Letter from a Roman Soldier | Great Names in History (wordpress.com)

On täysin käsittämätöntä, että tällaiset kirjeet ovat säilyneet nykypäivään asti luettavassa kunnossa. Voi vain kuvitella, kuinka rankkaa ja pelottavaa on ollut lähteä turvallisesta kotikylästä jonnekin “valtakunnan ääriin” silloisilla matkustuskeinoilla. Tämäkin urhea sotilaspoika joutui myrskyn kouriin ylittäessään Välimerta ja hän kiitteleekin kirjeessään Serapis-jumalaa omasta pelastumisestaan. On tosiaankin harvinaista, että olemme saaneet ylipäätään tietää hänen perustaneen perheen sotilasuransa jälkeen, mutta muista olosuhteista, tilanteista ja paikoista emme tiedä mitään.

Meidän nykyihmisten tallentama materiaali lienee täysin käyttökelvotonta muutaman tuhannen vuoden päästä, kuten Akka on aiemminkin arvellut. Savitaulujen, seinäkaiverrusten ja kirjoitettujen papyrusten säilyminen on ymmärrettävää, sillä kirjoitusmustekin koostui luonnollisista aineksista ja olikin tarkoitettu säilymään jälkipolville.

Viestienvaihdannaksi on luettava myös lukuisat Herculaneumista ja Pompeijista säilyneet graffitit, joiden perusteella saa hyvän käsityksen silloista arkea eläneiden ihmisten toiminnasta: mm. Pompeijin bordellin läheisyydestä löytynyt seinäkirjoitus kertoo, että ensimmäisen kohortin sotilas Gaius Valerius Venustus kävi paikalla h*ssimässä naisia.

Kiitos, Gaius; tämä on yksi lukuisista vastaavista esimerkeistä. Ehkä aikaa vievin tällaisista projekteista on ollut nyk. Britannian Vindolandan sotilastukikohdasta löydetty kivinen peniskaiverrus teksteineen 200-luvulta jaa.: Secundius cacor eli Secundius the Shitter. Käännöstä ei tässä tapauksessa varmaankaan tarvita.

(Vindolanda.com)

Samalta paikalta on löydetty suuri, puinen dildo, jota tutkimusten mukaan on runsaasti käytetty.

(LiveScience)

Voi meitä ihmisiä; voi Akka taas todeta. Mikään ei muutu miksikään, ei edes vuosisatojen muuttuessa vuosituhansiksi…! Meistä jää nähtävästi jäljelle ainoastaan hirvittävä kasa muovisia esineitä Tupperwareista dildoihin! Kuulakärkikynäkin on keksitty vasta v. 1938, eikä kukaan tiedä sen musteen säilymisestä tuhansien vuosien päähän. Noh, ehkäpä niitäkään tekstejä ei kukaan tuolloin olisi lukemassakaan, kun me ihmiset emme näköjään miksikään muutu.

ERIKOISIA KUOLEMANTAPAUKSIA KAUTTA HISTORIAN

400-luvulla eaa. kreikkalainen taiteilija Zeuxis nauroi itsensä kuoliaaksi viimeisimmän maalauksensa valmistuttua. Muuan iäkäs nainen oli tilannut taiteilijalta jumalatar Afroditea esittävän maalauksen, mutta tilaaja päättikin itse esiintyä jumalattaren mallina. Lopputulos lienee siis ollut niin huvittava, että jopa taiteilija itse kuoli hillittömään naurukohtaukseen. Tällainen kohtaus saattaa aiheuttaa sydämenpysähdyksen, ja itse asiassa historia tuntee useitakin tällaisia itsensä-kuoliaaksi-naurajia.

Afrodite. Patsas ei liity tapaukseen.

Samaisella vuosisadalla kuoli myös ateenalainen tragediakirjailija Aiskhylos. Vuonna 456 eaa. Aiskhylos kohtasi loppunsa, kun hänen kaljun päänsä ylitse lentänyt kotka pudotti tähän paljaaseen kupoliin kilpikonnan rikkoakseen näin tämän kilpparin kuoren – ilmeisesti kotka luuli Aiskhyloksen päätä kiveksi. Plinius vanhempi, oppinut luonnonhistorioitsija, kertoo myös, että Aiskhylos olisi tuona päivänä poistunut kodistaan ainoastaan siksi, että hän uskoi talonsa romahtavan hänen päällensä. Plinius vanhempi kuoli itse Pompeijissa Vesuviuksen purkauksessa v. 79 jaa. Tästä tapahtumasta kertoo puolestaan Plinius nuorempi; hänen silminnäkijäkertomuksensa purkauksesta on säilynyt nykypäiviin asti.

Aiskhylos.

Länsi-Frankian (nyk. Ranska) kuningas Ludvig III Nuori kuoli 5.8.882 vain noin 17-vuotiaana jahdatessaan ratsain nuorta neitokaista. Neito pakeni isänsä taloon, mutta perässä sisään rientänyt kuningas löi päänsä matalaan ovenkamanaan ja kaatui. Tästä riiausreissusta aiheutui kuninkaalle siis kallonmurtuma ja täten hengenmenetys. Myös Ranskan kuningas Kaarle VIII kuoli samanlaiseen vammaan v. 1498, mutta hän löi päänsä kiviseen ovenkarmiin mennessään seuraamaan kuninkaallista pallopeliä (josta myöhemmin kehittyi nykyisenlainen tennispeli).

Louis III/Charles de Steuben 1837.

30.11.1016 kuoli Englannin kuningas Edmund Rautakylki epäselvissä olosuhteissa. Tuon ajan historioitsijat tosin kertovat, että kuningasta puukotettiin useita kertoja tai ammuttiin varsijousella hänen istuessaan täysistunnossa… käymälässä. Oli miten oli, tämä vessakunkku on kuitenkin nykyistenkin brittimonarkkien esi-isä.

Edmund Rautakylki.

Kaarle II Ilkeä, Navarran kuningas Espanjassa, kuoli 1.1.1387. Hänen erikoisen kuolemansa yksityiskohdista on olemassa erilaisia versioita, mutta pääpiirteissään tarina kuuluu näin: sairastuttuaan kuningas sai hovilääkäreiltään ohjeet, että hänet tuli ommella alkoholissa liotettuun, säkkimäiseen pellavakankaaseen. Eri versioista riippuen tämä kuninkaan “makuupussi” syttyi sitten tuleen joko kynttilänliekistä tai hiilistä, joilla tätä pussukkaa lämmitettiin. Kuningas kuoli sitten tämän seurauksena pahoihin palovammoihin – olipa hyvä hoitokeino!

Kaarle II Ilkeä/WikimediaCommons.

Vuonna 1567 Braunau am Innin pormestari Hans Staininger kuoli kompastuttuaan omaan partaansa. Kaupungissa oli syttynyt tulipalo, ja evakuoinnin yhteydessä äijä tosiaankin kompastui tähän 1,4-metriseen partaansa murtaen niskansa. Yleensä parta oli rullattu nahkaiseen pussukkaan, mutta tulipalosta johtuvan kiireen takia parta ilmeisesti liehui valtoimenaan.

Hans Staininger.

Ranskalainen säveltäjä-muusikko-kapellimestari-tanssija Jean-Baptiste Lully kuoli v. 1687 kuolioon, jonka hän sai iskettyään vahingossa pitkän tahtipuikkonsa omaan jalkaansa. Tämä moniosaaja kieltäytyi jalkansa amputaatiosta voidakseen edelleen tanssia, mutta loppupeleissä äijä menehtyi siis kuoliosta seuranneeseen aivotulehdukseen.

Jean-Baptiste Lully/Jean-Louis Roullet 1600-l.

Itävallan arkkiherttuatar Mathilda kuoli vain 18-vuotiaana 6.6.1867. Mathilda oli pukeutunut hienosti teatteriinlähtöä varten, mutta sytytettyään savukkeen hän kuuli isänsä saapuvan. Isä oli kieltänyt häneltä tupakoinnin, joten Mathilda piilotti savukkeensa hameen laskoksiin aiheuttaen näin tämän helposti syttyvän kankaan roihahtamisen tuleen. Mathilda kuoli palosta aiheutuneisiin toisen ja kolmannen asteen palovammoihin.

Mathilda n. 1864.

Clement Vallandigham, ohiolainen asianajaja ja kongressiedustaja, kuoli vahinkolaukaukseen v. 1871. Tapahtumassa on outoa se, että Vallandigham ampui itse itseään oikeussalissa – hän puolusti murhasta syytettyä miestä ja yritti aseen laukaisulla osoittaa, että murhan uhri oli hyvinkin voinut ampua itseään vahingossa. Valitettavasti ase olikin edelleen ladattu (!) ja Vallandigham kuoli virtsarakkoonsa ampumaansa luotiin. Noh, tämän seurauksena hänen asiakkaansa vapautettiin syytteistä, joten demonstraatio oli varsin… hmm… osuva.

Clement Vallandigham.

Allan Pinkerton – Pinkertonin yksityisetsivätoimiston perustaja – kuoli Chicagossa 1.7.1884 kompastuttuaan jalkakäytävällä ja purtuaan kieleensä. Tästäkin vahingosta seurasi kuolio, johon Pinkerton menehtyi – tosin hän oli jo vuotta aiemmin kärsinyt sydänkohtauksesta, joten kuolio saattoi edesauttaa uuden kohtauksen syntymistä.

Allan Pinkerton.

Melissa Tiemann kuoli 50-vuotiaana Los Angelesissa 7.7.1904. Kuolinsyy? Melissa putosi raitiovaunusta ja löi päänsä katuun, jolloin hänen alumiinisen hiussolkensa piikit upposivat hänen aivoihinsa.

Päivälleen 20 vuotta myöhemmin 7.7.1924 kuoli Amerikan 30:nnen presidentin Calvin Coolidgen nuorin poika Calvin Coolidge Junior vain 16-vuotiaana. Junior oli viikkoa aiemmin pelannut isoveljensä kanssa tennistä Valkoisen talon tenniskentällä – ilman sukkia. Hänen varpaaseensa tullut rakko tulehtui ja poika kuoli verenmyrkytykseen.

Calvin Coolidge Junior.

Näistä edellisistä poiketen ehkä kummallisin kuolemarypäs tapahtui Saksan Erfurtissa 26.7.1184, jolloin Saksan kuningas Henrik VI oli kutsunut Saksan Pyhän keisarikunnan ylimystöä koolle kokoukseen Petersbergin linnoitukseen. Tämän ylhäisen joukkion kokoonnuttua rakennuksen toiseen kerrokseen, puinen lattia romahti heidän painonsa alla pudottaen mm. useita kreivejä suoraan kellarikerroksessa sijaitsevaan käymälälietteeseen. Jopa yli 60:n ihmisen kerrotaan kuolleen joko hukkumalla tähän p*skaan tai tukehtuen lietteen huuruihin. Itse kuningas kuitenkin pelastui, sillä hän istui rakenteiden pettäessä omassa istuinsyvennyksessään kivisen lattian päällä ja hänet pelastettiinkin nopeasti tikapuiden avulla. Long live the King, vai mitä? Tätä tapahtumaa kutsutaan Erfurtin käymäläkatastrofiksi, eikä suotta – kerrassaan hirvittävä tapa heittää henkensä.

Petersbergin linnoitus/WikimediaCommons.

Akka epäileekin, että tämän tapahtuman seurauksena aika monikin rakennusmies taisi pudottaa päänsä ihan kirjaimellisestikin. Täytyykin seurailla, minkälaisia sanktioita seuraa viimeaikaisista parvekelasien tippumisista (Tikkurila/Järvenpää), ja seuraako näistä tapahtumista valtaisa operaatio p*skojen parvekerakenteiden vaihtamiseksi. Syytä nimittäin olisi!

Parvekelasi putosi alas hoivakodissa Järvenpäässä – Kotimaa – Ilta-Sanomat

Nainen putosi parvekkeelta Vantaalla ja kuoli – Tukes selvittää parvekekaiteen turvallisuutta | Yle Uutiset

SÄÄPALLOJA, METEORIITTEJA JA DINOSAURUKSIA

Onpa perin merkillistä, että viime aikoina on päästy kummastelemaan jos jonkinlaista taivaallista ilmiötä. Helmikuun alussa oli mahdollisuus tiirailla vihreää komeettaa C/2022 E3 (ZTF), joka lienee viimeksi ollut nähtävissä noin 50 000 vuotta sitten. Luonnollisestikaan tällaisesta aiemmasta nähtävyydestä ei ole olemassa minkäänlaisia todistajanlausuntoja.

(Smithsonian).

Komeetan jälkeen alkoikin taivaalle (hieman lähempänä, kuin komeetan 42 miljoonan kilometrin etäisyys) ilmestyä kaikenlaista säähavaintopalloa/vakoilulaitetta tai mitä tahansa kummallista ja tunnistamatonta krääsää. Olkootkin sitten mitä tahansa, kannattaa taivasta tiirailla ihan vain ihmettelemisen ilosta, jos vaikka kotoisellakin taivaankannella sattuisi näkemään jonkinlaisen UAP:n (joita ennen ufoiksi kutsuttiin). Että tunnistamatonta, lentävää esinettä pukkaa; kohta ne pirulaiset hyökkäävät kuitenkin ja orjuuttavat meidät kaikki! Varastavat vielä kaikki mineraalit, vedet ja rikkaudet siinä sivussa ihan kiusallaan.

Pallokuva v. 1868.

Muinaiset ihmiset ovat kuitenkin olleet äimän käkenä jo pelkästään komeettojen ja meteoriittien näkemisestä. Vuonna 44 eaa. Julius Caesarin hautajaisten aikaan taivaalla nähtiin komeetta, josta murhatun keisarin poika Octavian (keisarina nimellä Augustus) innostui niin, että hän painatti isäukkonsa kuvan lisäksi kolikoihin kuvan komeetasta vakuuttaen kansalle, että siellä se isäkulta jumalallisesti ilmestyi taivaalle. Yeah.

(Biblical Archaeology Society)

Perseidien jokavuotinen meteoriparvi on myös kirjattu muistiin useissa kulttuureissa, aikaisin merkintä löytyy Kiinasta vuodelta 36 jaa. Perseidit on nimetty kreikkalaisen jumaltaruston Perseuksen poikien mukaan. Nämä taivaalta tippuvat jumalanpojat on nähtävissä aina elokuussa ja ne ovat peräisin Swift-Tuttle -komeetasta. Roomalaiskatoliset nimesivät tämän ilmiön Pyhän Laurentiuksen kyyneleiksi v. 258 jaa. marttyyrinä kuolleen kirkon diakonin mukaan.

Babylonialaiset olivat taitavia taivaantarkkailijoita, joilla olikin huomioita ja karttoja tähdistöistä jo 1300-luvulla eaa, ellei jo aikaisemminkin. Halleyn komeetta mainitaan savitauluissa jo v. 164 eaa.; tuolloin toki eri nimellä. Nykyisen nimensä tämä komeetta sai 1700-luvulla, jolloin astronomi Edmond Halley ennusti komeetan näkyvän seuraavan kerran v. 1758.

Edmond Halley/Richard Phillips(WikimediaCommons).

Arvoisat tutkijat ovat yrittäneet selvittää myös kuuluisan Beetlehemin tähden aiheuttamaa ilmiötä: minkä ilmestyksen perässä nämä kolme tietäjää matkasivat Jeesuksen seimelle vieden lahjoja mukanaan? Ei toki pleikkaria tai äidinmaidonvastiketta, vaipoista puhumattakaan, vaan kultaa, mirhaa ja suitsuketta… selitystä tälle tähdelle on etsitty kiinalaisista merkinnöistä, joiden mukaan Halleyn komeetta oli nähtävissä v. 12 eaa sekä himmeämpi komeetta v. 5 eaa. Selityksiksi on tarjottu myös mm. supernovaa ja planeettojen konjunktioita, mutta tällaisista ei ole sopivilta ajoilta mitään merkintöjä.

L’Adoration des Mages/Giotto/1266-1337.

Komeettojen näkeminen oli kuitenkin kulttuurista riippumatta tulkittu usein pahaenteiseksi uhaksi tai enteeksi, joten komeetan esiintyminen olisi tuskin kertonut jumalallisesta syntymästä. Akka epäileekin, että tosiasiassa tietäjät näkivät valaistun mainoskyltin, jossa tarjottiin ilmaisia ämpäreitä ja matkaan oli täten kiireesti lähdettävä!

Antiikin Kreikassa ja Roomassa tiedetään kuitenkin sittemmin uskotun, että taivaalta sataneet meteoriitinkappaleet saattoivat olla jumalallista alkuperää ja näitä kiviä asetettiinkin usein temppeleihin. Myös pyhän Kaaban mustan kiven on uskottu olevan peräisin meteoriitista, mutta se saattaa myös olla lasittunutta ainesta meteorin aiheuttamasta kraatterista. Myöhemmältä ajalta meteoriitinpalasia on löydetty mm. Pohjois-Amerikan intiaanihaudoista.

Kaaban musta kivi hopeareunuksessa (WikimediaCommons).

Yksi tunnetuimmista meteoriitista valmistetuista esineistä lienee Tutankhamonin tikari. Tämä tikari löytyi muumion kääreistä v. 1925 ja vasta viime vuosina on tieteellisesti varmistettu, että tikarin materiaali on tosiaankin peräisin taivaalta tippuneesta klöntistä. Tämä tieto perustuu siihen, että tikarissa on peräti 11 % nikkeliä sekä suurempia kobolttijäämiä, kuin vastaavissa maanpäällisissä aineksissa. Tällainen materiaali on siis ollut todella arvokasta, joten siitä on tietenkin valmistettu kuolemattomalle kuninkaalle sopiva 34-senttinen “taskuase.”

Itse asiassa tikarin suhteen on epäilty, että se onkin ollut lahja Mitannian kuninkaalta Tushrattalta Tutankhamonin isoisälle Amenhotep III:lle, joten tämä kallisarvoinen esine olisikin kulkeutunut sukukalleutena itselleen poikakuninkaalle. Tämä näkemys on kiistanalainen, mutta hyvinkin uskottava sinällään.

Tutankhamonin tikari(Forbes).

Maailman suurin meteoriitti Hoba on löydetty Namibiasta, ja valtaisan painonsa (66 tonnia) vuoksi se onkin jätetty löytöpaikalleen.

Hoba Meteorite – Google Maps

Meteoriitin ympärillä ei kuitenkaan ole putoamiskraatteria, jonka on epäilty johtuneen meteoriitin litteästä muodosta. Tämä ominaisuus on hidastanut möhkäleen putoamista 80 000 vuotta sitten, eikä kraatteria ole täten päässyt muodostumaan. Toisin on käynyt kaksi miljardia vuotta sitten maailman suurimman Vredefort-nimisen kraatterin muodostuessa nykyisen Etelä-Afrikan alueella. Tämän kraatterin uskotaan olleen 180-300 kilometriä halkaisijaltaan, mutta ajan ja eroosion takia alkuperäistä kokoa on vaikeaa enää määritellä.

Vredefort (NASA).

Suomen suurin meteoriittikraatteri sijaitsee Keuruulla, halkaisijaltaan n. 30 kilometriä. Eikä kannata unohtaa Lappajärveä, koko Euroopan suurinta kraatterijärveä: tämä 24×12-kilometrinen järvi muodostui noin 78 miljoonaa vuotta sitten, kun dinosaurukset vielä palloilivat maailman valtiaina. Kunnes… juonipaljastus: 66 miljoonaa vuotta sitten Jukatanin niemimaalle putosi 10-kilometrinen asteroidi muodostaen Chicxulub-kraatterin. Tämä kraatteri on siis maailman toiseksi suurin läpimittansa ollessa noin 180 kilometriä.

(BBC Travel).

Tämän mukavan, pienen taivaallisen tuliaisen jälkeen olemme päässeet ihastelemaan dinosauruksia vasta Jurassic Parkin (ja sen lukuisien jatko-osien) myötä, kiitos herra Steven Spielbergin. Sittemmin on tosin nostettu esiin useita epäjohdonmukaisuuksia elokuvien dinosaurusten suhteen: mm. tyrannosaurus rexeillä ja velosiraptoreilla olisi pitänyt olla värikkäitä höyheniä harmaanvihertävien suomupintojensa sijaan.

(Natural History Museum of Utah).

Spielbergin asiantuntija-paleontologit kertoivat tästä ohjaajalle jo ensimmäisen elokuvan tekoaikana, mutta Spielberg ei pitänyt tällaisia otuksia tarpeeksi pelottavina. Ihan ymmärrettävää, että elokuvien dinot räyhäävät kita ammollaan kuolaa roiskien joka käänteessä, kuin esittävät värikkäissä höyhenpeitteissään tiputansseja kosiometkut mielessään. Sellaisista elokuvista ei olisi varmastikaan tullut kassamagneetteja.

‘Jurassic Park’ Got Many on-Screen Dinosaurs Wrong, Experts Say (businessinsider.com)

Kas näin; Kiinan vakoiluvehkeistä-tai-mistä-lieneekään päästiin mukavasti dinosauruksiin. Tällaista oli Akan pettämätön logiikka tällä kertaa. Satakoon taivaalta vaikka sammakoita, niihinkin on varmaan ujutettu jonkinlaisia kameroita tai muita vehkeitä, joilla meitä viattomia tarkkaillaan pahat mielessä. Ärgh.

PIENIÄ VIHREITÄ MIEH… LAPSIA

“Elämme merkillisiä aikoja,” olisi voinut pienen, englantilaisen Woolpitin kylän väestö todeta 1100-luvulla, kun kylään tumpsahti yllättäen kaksi kirkkaanvihreää lasta. Kylän alkuperäinen nimi oli “Wulf-pytt,” joka sananmukaisesti tarkoitti susille kaivettuja kuoppia. Näillä kuopilla yritettiin estää moisten petojen hyökkäykset, mutta hämmästys olikin suuri, kun tällaisesta montusta löydettiinkin pieni tyttö ja poika (jotka olivat siis tosiaankin iholtaan vihreitä, onhan se nyt varmastikin tullut selväksi…).

Kylän nimen alkuperä voi tosin johtua myös paikallisesta, ansioituneesta soturista Ulfketelistä, jonka nimi tarkoittaa susikuoppaa (wolf-trap). Tämä maineikas herra eli vuosina 968-1016 jaa.

Sisarusparin puheesta ei kukaan ymmärtänyt mitään ja heidän vaatteensakin olivat outoja. Heidät vietiin paikallisen kyläläisen Sir Richard de Calnen kartanoon, mutta siellä lapset eivät halunneet syödä mitään heille tarjottua ruokaa. Vasta joidenkin päivien päästä sisarukset löysivät pihamaalta härkäpapuja, joita he sitten kelpuuttivat ruoakseen. On kerrottu, että muutamien vuosien aikana lapset vihdoinkin oppivat puhumaan englantia, tottuivat tavalliseen ruokavalioon ja monipuolisempi ravinto karkottikin lopulta heidän ihonsa vihreyden. Valitettavasti sisartaan nuorempi poika kuitenkin sairastui ja lopulta kuoli.

Woolpit – Google Maps

Noh, kun tyttö oli oppinut tarpeeksi englantia, hän yritti selittää heidän mystistä ilmestymistään kylään. Tytön mukaan he olivat kotoisin Saint Martinin maasta, jossa kaikki oli vihreää eikä aurinko koskaan noussut tai laskenut kunnolla. Kylään ilmestymisensä aikaan sisarukset olivat paimentaneet isänsä karjaa, kunnes he olivat kuulleet kovan äänen (jota tyttö vertasi Woolpitin kirkonkelloihin) ja joutuneet sitten yllättäen susikuopan pohjalle. Lähtöpaikastaan tyttö selitti, että “suuri joki erottaa Saint Martinin maan tästä maasta.”

Tyttö lopulta kastettiin ja sai nimen Agnes. Hän jäi de Calnen huusholliin palvelijaksi, kunnes meni myöhemmin naimisiin kuninkaallisen virkamiehen Richard Barren kanssa. Tiettävästi he saivat ainakin yhden lapsen, mutta tähän väitteeseen ei ole löydetty todisteita.

Tähän tarinaan on esitetty useita teorioita, mutta ensin täytyy selittää, miten tällainen tarina on säilynyt meidän päiviimme asti: tarinan on kirjannut ylös sekä Ralph of Coggeshall (Coggeshallin luostarin apotti), että William of Newburgh (Newburghin luostarin kaniikki). Ensin mainittu kuoli v. 1226 ja jälkimmäinen eli n. 1136-1198. Kertomus on kirjattu sekä Ralphin kirjoittamaan Chronicum Anglicanumiin vuodelta 1220, että Williamin kirjoittamaan Historian rerum Anglicarumiin vuodelta 1189. Heidän tarinoissaan on pieniä eroavaisuuksia, mutta yleisesti ottaen kertomukset noudattelevat samaa linjaa sisarusten puhumasta siansaksasta, syömättömyydestä ja vihreästä ihonväristä.

Woolpit, Suffolk/C.W.Arnold (Woolpit and District Museum).

Yleisin selitys näiden lasten kummallisuuksiin on se, että heidän epäillään olleen eksyneitä flaamilaisten maahanmuuttajien jälkeläisiä. Tähän etniseen ryhmään kuuluvat “flaamilaiset” tai “flaamit” ovat kotoisin Belgian pohjoisosasta Flanderista. Heidän puhumansa kieli flaami selittäisi sen, etteivät Woolpitin kyläläiset ymmärtäneet lasten puheista mitään. Alueella tiedetään kuitenkin eläneen tuohon aikaan näitä flaamilaisia siirtolaisia, joita myöhemmin vainottiin vallassa olleen kuningas Henrik II:n toimesta. Olisi siis ymmärrettävää, että lapset ovat esim. paenneet kotiseudultaan ja päätyneet sattumalta Woolpitiin.

Saksalainen susikuoppa (WikipediaCommons).

Mainituksi “Saint Martinin maaksi” on esitetty Fornham St. Martinin kylää, joka sijaitsee Woolpitista n. 10 km luoteeseen. Tuolla alueella käytiin myös Fornhamin taistelu v. 1178, joten lasten pakeneminen selittyisi tälläkin seikalla kätevästi. Läheisen Bury St. Edmundsin luostarin kellot (rakennettu 1020-luvulla) olisivat myös olleet usein lasten kuultavissa. Tytön mainitsema “suuri joki” olisi voinut olla The Black Bourn-joki, joka sijaitsee Woolpitin läntisellä puolella. Tämä joki oli tuohon aikaan alueen tärkein vesilähde, mutta se kuivui myöhempinä vuosisatoina puromaiseksi uomaksi.

Fornham St Martin – Google Maps

Entäpä se vihreä ihonväri? Jopa lasten arsenikkimyrkytystä on epäilty, mutta todennäköisin syy tähän ilmiöön lienee hypokrominen anemia; usein raudanpuutoksesta johtuva tila, jossa punasoluissa on tavallista vähemmän hemoglobiinia. Tarinassahan kuitenkin mainitaan erityisesti se, että lasten vihreys alkoi ajan mittaan kadota monipuolisemman ruokavalion myötä, joten selitys on hyvin uskottava. Pojan kuolinsyytä ei tosin tiedetä, mutta tuohon aikaan ihan-mihin-tahansa-kuoleminen olikin ihan normimeininkiä.

Näillä perusteilla kertomus alkaa kuulostaa ihan järkevältä, mutta on tietenkin mahdollista, että kyse on vain keksitystä tarinasta, joka on jäänyt elämään. Eihän esim. sitäkään tiedetä, onko legendaarinen kuningas Arthur ollut oikeasti olemassa, joten tähän tarinaan on turha yrittää ympätä mitään avaruudesta saapuneita alien-lapsia. Vaikka kuinka mieli tekisi. Sehän olisikin alien-hihhuleille se todennäköisin selitys, sillä lapsilla on kuitenkin ollut tämä merkillinen, vihreä ihonväri. Kas, kun ei sentään ollut avaruuskypäriä päässä…!

Roulin’s Baby/Vincent van Gogh n. 1888.

Onhan se tietenkin mahdollista, että nämä pienet, vihreät lapset ovat saapuneet maapallolle jostakin huitsin persiistä ulkoavaruudesta, mutta miksi nämä lapset löydettiin susien pyydyskuopasta? Ei sitten alieneilta löytynyt parempaa gps-vehjettä laskeutumiseen/pudotukseen, vai? Yrittäkää suunnistaa vähän paremmin ens kerralla, jooko? Olisi ikävää kalastella teidän vihreitä vauvojanne jostakin satunnaisesta jorpakosta ihan vain siksi, että teidän navigaattorinne jäivät sitten päivittämättä ennen lähtöä.

Navigoilemisiin; varokaa taivaalta (mahdollisesti) putoilevia vihreitä lapsia!

SATUPRINSSIN MYSTINEN ELÄMÄ JA KUOLEMA

Baijerin kuningas Ludvig II oli todellakin oman aikansa introvertti ja tämä luonteenpiirre veikin häneltä lopulta sekä kruunun, rahat, että hengen. Tämä eksentrikko onkin mielenkiintoinen tapaus, joten aloitetaanpa aivan perusasioista (kuten-mikä-ihmeen-Baijeri):

Kuningas Ludvig II (1845-1886).

1800-luvulla Saksan keisarikunta muodostui 25 osavaltiosta, joista Baijerin kuningaskunta oli toiseksi suurin Preussin kuningaskunnan jälkeen. Tätä Baijerin kuningaskuntaa hallitsi vuosina 1848-1864 kuningas Maksimilian II, jolle syntyi kaksi poikaa: Ludwig ja Otto. Näistä kahdesta esikoinen Ludwig Otto Friedrich Wilhelm von Wittelsbach kruunattiin kuninkaaksi vain 18-vuotiaana, kun Maksimilian II heitti henkensä 52-vuotiaana v. 1864. Ludwigin hallitsijanimi on Suomessa Ludvig II.

On kerrottu, että Ludvig oli lapsuudessaan hyvin yksinäinen. Hänet jätettiin kotiopettajattarien ja palvelusväen kasvatettavaksi, joten poika uppoutuikin omaan mielikuvitusmaailmaansa samoillen metsissä ja vuoristoissa. Hänen idolinsa oli Ranskan Aurinkokuningas Ludvig XIV, kunnes vain 15-vuotiaana hän kohtasi todellisen muusansa: säveltäjä Richard Wagnerin. Ludvig ihastui heti Wagnerin oopperamaailmaan, jossa ritarit pelastivat neitoja pulasta: etenkin Lohengrin-ritari joutsenen vetämässä veneessä vaikutti nuoreen Ludvigiin voimakkaasti.

Lohengrin-Knight of the Swan/Violet Oakley n. 1910.

Noustuaan kuninkaaksi Ludvig II maksoi pahasti velkaantuneen Wagnerin velat ja palkkasi hänet hovisäveltäjäkseen. Wagnerille rakennettiin jopa oma oopperatalo ja Ludvigin kerrotaankin sanoneen, ettei kukaan muu henkilö ollut koskaan vaikuttanut häneen yhtä paljon, kuin herra-suuri-säveltäjä Wagner. Tämän perusteella on myös arveltu, että Ludvig II olisi ollut homoseksuaali, sillä hän ei koskaan mennyt naimisiin lukuisista kihlausyrityksistä huolimatta. Nämä pakotetut avioliittoaikomukset Ludvig II ponnekkaasti torppasi, joten hän jäi naimattomaksi ja lapsettomaksi hallitsijaksi loppuelämäkseen.

Richard Wagner (1813-1883).

Ludvig II oli kuitenkin pidetty kuningas, kunnes hänen pakkomielteensä linnojen rakentamiseen alkoi tulla kalliiksi. Näistä linnoista tunnetuin on Neuschwanstein, joka on ollut Prinsessa Ruususen linnan esikuva. Pikkuruisen (vain 10 huonetta) Linderhofin linnan Ludvig rakennutti vain itseään varten, sillä linnan ruokapöytäkin on tarkoitettu vain yhdelle ihmiselle.

Neuschwanstein Castle.

Velkaantuessaan Ludvigin käytös alkoi muutenkin muuttua: hän erakoitui, alkoi valvoa vain öisin ja vaati palveluskuntaansa pukeutumaan 1600-luvun vaatteisiin. Lisäksi hänen kuultiin juttelevan itsekseen jo edesmenneille Aurinkokuninkaalle, Marie Antoinettelle ja Madame De Pompadourille.

Linderhofin linna/palatsi.

Ludvig II julistettiin mielenvikaiseksi v. 1886 Baijerin hallituksen ja Ludvigin sedän prinssi Luitpoldin toimesta. Ludvigin nuorempi veli Otto oli julistettu mielisairaaksi jo v. 1872, joten sijaishallitsijana toimi täten tämä setä Luitpold. Onkin arveltu, että Ludvig II haluttiin “siivota” pois tieltä, sillä tällä tavoin saatiin pysäytettyä Ludvigin jatkuva velkaantuminen. Neuschwansteinin rakennustyöt keskeytettiinkin välittömästi ja linna on edelleenkin keskeneräinen.

Ludvig II sijoitettiin Bergin linnaan lähelle Munchenia, Starnberginjärven rannalle. Linna oli käytännössä loistelias vankila, sillä ovia pidettiin lukittuina. Häntä tarkkailemaan sijoitettiin muuan tohtori Bernhard von Gudden, joka oli peräti aiemmin julistanut juuri prinssi Oton mielenvikaiseksi. Kuinka ollakaan; tämän saman diagnoosin hän antoi hallitukselle myös Ludvigista, vaikka hän ei ollut tehnyt tälle edes virallista lääkärintarkastusta.

Starnberginjärvi – Google Maps

Noh, joka tapauksessa 13. kesäkuuta 1886 herr doktor ja Ludvig olivat lähteneet kävelyretkelle järven ympäristöön, ja tältä retkeltään he eivät enää koskaan palanneet. Myöhään illalla heidän ruumiinsa löydettiin kellumasta järvessä. Tuossa kohtaa vettä oli vain vyötärölle asti, joten hyvänä uimarina tunnetun Ludvigin ei olisi todellakaan luullut hukkuvan.

König Ludwig II/Ferdinand von Piloty 1865.

Nopeasti kehitettiin kuitenkin selitys, että Ludvig II oli tehnyt itsemurhan hukuttautumalla ja tässä tuoksinassa hän olisi hukuttanut myös herra tohtori von Guddenin. Ruumiinavauksessa ei kuitenkaan löydetty vettä Ludvigin keuhkoista, joten salaliittoteoriat murhasta ovatkin ymmärrettäviä. Näistä uskottavin lienee kuninkaan kalastajan Jakob Lidlin kuoleman jälkeen löydetyt muistiinpanot, joissa hän kertoo tuona iltana odottaneensa kuningasta veneessään auttaakseen tätä pakenemaan. Kun Ludvig sitten oli nousemassa järvestä veneeseen, metsästä ammuttiin laukauksia Ludvigin niskaan. Kalastaja piti elinaikanaan tämän tiedon salassa – tietenkin rahallista korvausta vastaan. Kalastajan päiväkirja on kuitenkin sittemmin kadonnut.

Ludvigin henkilääkäri tohtori Schleiss von Lowenstein väitti myös päiväkirjassaan, että hän näki Ludvigin ruumiin luodinreikineen ja että von Gudden olisi hyökännyt ruiskun kanssa häntä kohti. Tuolloin tämän henkilääkärin oli pakko tappaa von Gudden itsepuolustukseksi. Taiteilija Hermann Kaulbach oli tuolloin myös henkilääkärin mukana, ja hänen luonnoksensa kuolleesta Ludvigista näyttää verivanan valuvan kuninkaan suupielestä.

Ludwig II Zeichnung/Hermann Kaulbach 1886.

Kuninkaallisen perheen kaukaisen sukulaisen kreivitär Josephine von Wrbna-Kaunitzin kerrotaan myös esitelleen teeseurueelleen Ludvigin takkia, jossa oli nähtävissä kaksi luodinreikää. Tätä vastaan puhuu kuitenkin se, että muuan Willy Beihl väitti isänsä -tuolloisen hovipalvelijan- polttaneen kyseisen takin. Takin on myös väitetty tuhoutuneen tulipalossa vuosia myöhemmin Ludvigin kuoleman jälkeen.

Spekulaatioita tapahtumista voi esitellä mielin määrin, mutta varmaa totuutta asiaan on hankalaa saada: kuninkaan jälkeläiset Wittelsbach-suvusta ovat kieltäytyneet Ludvigin ekshumaatiosta. Sallittakoon tämä heille, vaikka tämä mysteeri jääneekin täten selvittämättömäksi.

(WikimediaCommons)

Ludvigin aikalaiset (ystävät ja palvelusväki) ovat kuitenkin kertoneet, ettei heidän mielestään kuningas ollut kuitenkaan umpihullu, kuten väitettiin. Hän kävi aivan täysjärkisiä keskusteluja ja kirjoitti loogisia kirjeitä, joten häntä kuvailtiinkin vain “hyvin erikoiseksi persoonaksi.” On sinänsä sääli, että tämä omaan haave- ja satumaailmaansa uppoutunut kuningas kohtasi loppunsa aivan liian varhain ja varsin mystisissä olosuhteissa.

Neuschwansteinin linnan sisätilaa. Lievää luksusta havaittavissa. (neuschwanstein.de)

Noh, oli miten oli; ainakin Ludvigin rakennuttamat linnat ovat maksaneet itsensä moninkertaisesti takaisin turistien lipputuloilla, joten Ludvigin satumaailma jäi kuitenkin konkreettisesti elämään tulevillekin sukupolville. Richard Wagner on myöskin aikanaan sanonut, ettei hän olisi pystynyt jatkamaan sävellystyötään ilman kuninkaan ylenpalttista tukea, joten Ludvigia on kiittäminen Wagnerinkin elämäntyöstä.

Mitäpä sitten tapahtui Ludvigin kuoltua? Kuningas haudattiin Pyhän Mikaelin kirkkoon Muncheniin, mutta hänen sydämensä sijoitettiin hopeauurnaan pieneen Altöttingin kaupunkiin bavarialaisen tavan mukaan. Starnberginjärvelle rakennettiin pieni muistokappeli ja järveen pystytettiin risti kuninkaan ruumiin löytöpaikalle. Joka vuosi järvellä pidetään muistotilaisuus 13. kesäkuuta.

Sijaishallitsija Luitpold oli vallassa v. 1912 asti, kunnes hän kuoli peräti 91-vuotiaana. Ludvigin nuorempi veli Otto Wilhelm Luitpold Adalbert Waldemar Wittelsbach kuoli 68-vuotiaana v. 1916. Tuolloin hän oli elänyt holhouksenalaisena jo useita vuosikymmeniä, sillä hänen henkistä tilaansa alettiin tarkkailla jo 1870-luvulla. On epäilty, että Otto olisi sairastanut tuolloin vielä tuntematonta skitsofreniaa, tai että hänellä olisi ollut syfilis.

Otto Wittelsbach (1848-1916).

Luitpoldin poika Ludwig Leopold Joseph Maria Aloys Alfred Wittelsbach nousi valtaan isänsä kuoltua, ja hän sai läpi perustuslain muutoksen, jolla Otto-parka saatiin vihdoin mielisairaana syrjäytettyä. Tällöin Ludwigista tuli virallisesti Baijerin viimeinen kuningas Ludvig III, jonka hallitsijakausi kesti v. 1918 asti. Tuolloin muodostettiin Saksan demokraattinen tasavalta.

Kuningas Ludvig III (1845-1921).

Mitäpä me nykyajan introvertit tästä opimme? Ainakin seuraavat seikat:
-ei kannata palkata itselleen hovisäveltäjää
-ei kannata ihannoida ritareita ja joutsenia
-ei kannata rakennuttaa velkarahalla linnoja, ei ainakaan yhtä enempää
-ei kannata höpötellä itsekseen kuvitteellisille kuninkaallisille
-ei kannata patikoida järviympäristössä yhdenkään lääkärin kanssa, jonka sukunimessä on sana von.

Introverttailemisiin näillä ohjeilla, joita lienee suhteellisen helppo noudattaa!

KENEN NIMI ON JÄÄNYT HISTORIAAN ENSIMMÄISENÄ?

Olisi ihan loogista ajatella, että jo puhekielen kehityttyä muita yksilöitä olisi alettu jollakin tavalla nimetä; että tuossa menee tuo veemäinen naapuriluolan Murgh ja sen vaimo Kököl. Niiden riiviöipanat Murde ja Turde näkyvät tulevan perässä – ja aina kiljuen. Olikin siis aika ottaa selvää, mistä ajankohdasta lähtien ihmisten nimiä on säilynyt kirjoitetussa muodossa.

Herra-jonka-nimeä-ei-tiedetä-tai-ehkä-peräti-rouva (phys.org).

Tutkijat ovat nykyään yksimielisiä siitä, että vanhin, kirjoitettu nimi löytyi savitauluista muinaisten sumerilaisten asuttamassa Mesopotamiassa (nyk. Irakissa). Nimi toistuu nuolenpääkirjoituksella yhteensä 18 eri taulussa. Nämä savitaulut on ajoitettu n. 3400-3100 väliselle ajalle eaa., joten tämä kaiffari on taatusti ollut tärkeä tyyppi… eli itse asiassa kirjuri.

Tämä Kushim-kirjuri on siis signeerannut kirjoituksiaan omalla nimellään ja aluksi ajateltiinkin, että kyseessä olisi saattanut olla “vain” ammattinimike. Kaverin signeeraus on siis lopulta kuitenkin tulkittu henkilön nimeksi, joten tämä kirjuri pääsee sillä historiankirjoihin. Eräässä esimerkissä mainitaan tämän arvoisan herran kirjoittaneen mm. ohralastien määriä: “29086 mittaa ohraa 37 kuukautta.” Melkein yhtä legendaarista, kuin: “Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle…” Go, Kushim, go!

Yksi savitauluista, jossa näkyy nimi Kushim (vasemman yläreunan palkki ja nuoli alaspäin). Nuolen alapuolella näkyy nähtävästi naispuolisen henkilön sheivausohjeita (Akka pahoittelee tätä tulkintaa).

Hieman nuorempia nimiä löytyy edelleen Mesopotamiasta/Irakista 3200-3100 eaa. Nyt nimiä mainitaankin peräti kolme: orjat En-pap X (myös muodossa Enpap-X) ja Sukkalgir sekä heidän omistajansa Gal-Sal. Nämäkin tyypit jäivät siis historiaan ihan vain sillä, että heidän orja-isäntä-suhteensa merkittiin ruokokynällä savitauluun kirjanpidollisista syistä. Onneksi taulussa ei sentään ollut esim. mainintaa mistään rangaistuksista, kuten “ruoskittu 10 kertaa persuksille.”

Mesopotamia.

Samanikäinen nimi onkin seuraavaksi ihan oikea kunkku: Ylä-Egyptin kuningas Iry Hor n. 3100 eaa. Hänen haudastaan Abydosissa, Egyptissä, löydettiin saviruukkuja koristettuina tällä nimellä. Epäilyksiä herätti kuitenkin se, ettei nimen hieroglyfejä oltu ympäröity kartussilla (suorakaiteen/ovaalin -muotoinen kaiverrus, joka kertoo kyseessä olevan kuningas tai faarao), mutta myöhemmät hieroglyfilöydöt todistavat hänen kuitenkin olleen kuningas.

Iry Hor -nimi ruukussa.

Tämän äijän hautaa tutki v. 1902 kuuluisa egyptologi Flinders Petrie (1853-1942), joka onkin kaikkien itseään kunnioittavien egyptologien guru. Samalta ajalta ja alueelta löytyi myös kuningas/faarao Ka:n hauta esineistöineen, ja tällä kertaa nimi onkin ympäröity kartussilla. Ihan oikea kunkku siis, tämäkin kaveri. Näiden vanhimpien egyptiläisten nimien jälkeen löytöjä onkin jo runsaasti, joten suunnataanpa katse Välimeren toiselle puolelle.

Flinders Petrie.

Heettiläisten kuninkaan Anittan nimi mainitaan sekä taulujen nuolenpääkirjoituksissa että tikarinterään kaiverrettuna 1700-luvulta eaa. Tuolloiset heetit hallitsivat nykyisen Turkin aluetta ja heidät tiedettiinkin sotaisaksi kansaksi. Kuningas Anitta, kuten hänen isänsäkin Pithana mainitaankin nimenomaan eri kaupunkien ja alueiden valloitusten yhteydessä. Nämä tekstit ovatkin varhaisimpia, tunnettuja heetinkielisiä tekstejä.

Tikarinterä ja teksti (Wikipedia).

Mahtoikohan tauluissa lukea: “Ja sit mä, suuri kuninkas Anitta, ryöväsin ja tapoin kaikki siinäkin typerässä kaupungissa, ihan kuten mun faijakin ryöväs ja tappo kaikki siinä viereisessä läävässä. Hä hää, ja sit me naurettiin ittemme kipiäksi ja rellestettiin koko seuraava viikko! Tämän kirjuutti superkunkku Anitta! Te muut ootte ihan tyhmiä!” Tämä olisi hauska tietää, sillä heettiläisten historia vaikuttaa tosiaankin hyvin sotaisalta.

Entäpä pallon toisella puolella, löytyykö Amerikoista mitään nimiä? Kyllä vain, mutta vasta 90-luvulta jaa. löytyy Yax Ehb Xook -niminen hallitsija, jonka uskotaan ehkä perustaneen mayakaupunki Tikalin. Tästä herrasta ei tiedetä oikein mitään, mutta hänen hallitsijakautensa ajankohta on laskettu muiden, myöhempien ja paremmin tunnettujen mayahallitsijoiden mukaan. Tämän äijän nimi on kuitenkin kaiverrettu jadesta tehtyyn korvakoruun, joten tämä on varhaisin kirjoitettu nimi arkeologisissa maya-kaivauksissa. Tyypin nimi voidaan kirjoittaa myös muodoissa Yax Moch Xok tai Yax Chakte’l Xok. Jep, brassaile vaan nimilläsi ihan rauhassa, dude!

Tikal, Guatemala.

Mutta, mutta… tästä aiheesta herääkin kysymys, minkälaisia symboleita voidaan pitää niminä eli mitä hyväksytään viralliseksi kirjoitukseksi? Mm. Jiahusta, Kiinasta, löytyneistä simpukan- ja kilpikonnankuorista on löydetty piktogrammeja, joita voisi epäillä kirjoitusmerkeiksi. Nämä löydöt on ajoitettu vuosiin 7000 – 5800 eaa. Kuten tyypillistä, tästäkin aiheesta käydään kiivasta taistelua tutkijoiden keskuudessa: onko kyseessä kirjoitettu kieli vai ei.

Kilpikonnankuori ja alueelta löytynyt huilu.

Ihan mainiosti voisi kuvitella, että riitelevien lasten nimet on merkitty kuvina heidän “leluihinsa,” ettei niiden omistajuudesta tarvitsisi koko ajan kinastella. Tai mikä sitten on näiden kuvien kaivertamisen tarkoitus sitten ollutkaan…!

Paleoantropologi Genevieve von Petzinger onkin tutkinut luolamaalauksia jopa 40 000 vuoden takaa ja löytänyt peräti 32 samanlaista symbolia eri puolilta Eurooppaa ja Euraasiaa. Tutkija kertookin, että hänen mielestään nämä samanlaiset symbolit ovat esimerkki yhteisestä kirjoitustavasta: ehkä tällä tavoin viestittiin tärkeitä asioita seuraaville luolaan tulijoille. Tämä olisikin ihan järkeenkäypää alati asumuspaikkaansa vaihtavien metsästäjä-keräilijöiden keskuudessa. Tämän tutkijan havainnot ovatkin erittäin mielenkiintoisia:

Mysterious Markings May Hold Clues to Origin of Writing (nationalgeographic.com)

Varhaisimmat tunnetut nimet eivät siis kuitenkaan taida olla kirjoitetussa muodossa, vaan kädenjälkinä tai merkkeinä luolien seinillä. Pitihän muinaisten taiteilijoiden jättää signeerauksensa tuotoksensa tunnusmerkiksi, kuten nykyäänkin. Näitä voidaan siis pitää vanhimpina “niminä,” ainakin Akan mielestä:

Borneo, Indonesia (The Independent UK).

“Et varmasti tunge sitä isoa räpylääs mun maalaaman biisonin viereen, kuulitko?? Minä maalasin tämän!” voisi muinainen homo sapiens tai homo neanderthalis tokaista toiselle. “Kato nyt, tässä lukee ihan selvästi, että Appipu maalasi tämän. Jos vielä rähmäilet siinä lisää, niin piirrän sut tämän biisonin alle ihan kiusallani! Siitäs saat sitten kirouksen päälles!”

Tällainen kuvaelma voisi olla hyvinkin mahdollinen, sillä nykyään tiedetään näiden luolamaalausten merkinneen hyvin paljon tekijöilleen. Tiedetään? Ei, ei tosiaankaan tiedetä, vaan arvaillaan niiden uskonnollisia merkityksiä, joista ei tiedetä yhtään enempää. Kukaan ei tiedä, minkälaista rituaalia suoritettiin näissä luolissa, kun peruselämänarvo oli kuitenkin selviytyminen karuissa olosuhteissa.

Akkamaisia nimiä näkyy kovin usein graffitien muodossa seinillä, mitä Akka onkin suuresti ihmetellyt. Nämä piktogrammit näyttävät kirkkoveneeltä, vaikka meillä akoilla ei olekaan mitään yhteyttä muinaisten hartaushetkien venekuljetuksiin. Merkillinen juttu, kerrassaan…

Kirkkovene vanhaan malliin: Albert Edelfelt/Lapsen ruumissaatto (v. 1879). Onhan se vaan niin paljon helpompaa lätkäistä sitä kirkkovenettä seinään spraymaalilla, mutta yrittäkää nyt edes vähän…!

JOTAKIN HUPIA KAAOKSEN KESKELLE

Maailmassa on merkillisen kummallisia patsaita kaiken muun järjettömyyden ohella. Pidemmittä puheitta: let’s get started!

The Unknown Official Reykjavikissa, Islannissa on taiteilija Magnus Tommasonin käsialaa. Teos on pystytetty v. 1994 ja sen on tarkoitus olla kunnianosoitus kaikille ahkerille virkamiehille.

The Unknown Official.

Totem Leuvenissa, Belgiassa juhlistaa 575-vuotiaan yliopiston olemassaoloa, ainakin tekijänsä Jan Fabren mielestä. Patsas pystytettiin v. 2004.

Totem.

The Big Giving Lontoossa on Klaus Weberin työ vuodelta 2007. Tähän ei ole mitään sanottavaa.

The Big Giving(Wikimedia Commons).

The Bather Hampurissa, Saksassa oli alun perin englantilaisen kosmetiikkafirman mainos.

The Bather.

Wursa sijaitsi näyttelyssä Pariisissa, Ranskassa v. 2008. Taiteilija Daniel Firman oli laskeskellut, että 18 000 kilometrin päässä maasta elefantti voisi kannatella koko painoaan kärsällään.

Wursa.

The Free Stamp sijaitsee Clevelandissa, Ohiossa. Claes Oldenburg suunnitteli tämän jättileimasimen yhdessä vaimonsa Coosje van Bruggenin kanssa. Teoksella on tarkoitus kunnioittaa orjien vapautumista Amerikan sisällissodan seurauksena.

The Free Stamp.

Tämä pariskunta on vastuussa myös Kansas Cityssä, Missourissa sijaitsevista sulkapalloista. Nämä neljä 6-metristä patsasta saivat innoituksensa intiaanien sulkapäähineistä ja taidemuseon tenniskentästä.

Shuttlecocks.

King Wenceslas Riding an Upside-Down Dead Horse löytyy Prahasta, Tsekistä. Taiteilija David Cerny on suunnitellut useita teoksia Prahaan, tämä teos esittää 900-luvulla elänyttä kuningasta, joka on nykyisin Prahan suojelupyhimys.

King Wenceslas Riding an Upside-Down Dead Horse.

Carhenge sijaitsee Alliancessa, Nebraskassa. Monumentti on muistomerkki Jim Reindersin isälle, ja se koostuu 39:sta maalatusta autosta. V. 1987 pystytetty monumentti on tietenkin saanut innoituksensa Stonehengestä ja se onkin toteutettu esikuvansa mukaan.

Carhenge.

The Martian rellestää Wokingissa, Englannissa. Taiteilija Michael Condron kunnioittaa tällä patsaalla H. G. Wellsin Maailmojen sota -teosta, jossa tällainen öttiäinen laskeutuu tämän kaupungin lähistölle.

The Martian.

The Flat Iron -patsas Ashevillessa, Pohjois-Carolinassa, on taiteilija Reed Toddin teos vuodelta 1997. Teoksella on tarkoitus herättää ajatuksia flatiron-rakennuksista, joista kuuluisin sijaitsee New Yorkissa. Tällä patsaalla on omat Facebook-sivut.

The Flat Iron.

Headington Shark syöksyy kattoon Oxfordissa, Englannissa. Tämä melkein 8-metrinen otus on John Buckleyn käsialaa vuodelta 1986. Teos valmistui Nagasakin pommituksen 41. vuosipäiväksi. Talo on nykyään taiteilijan pojan omistuksessa ja se toimii AirBnB:na.

The Headington Shark.

Gallos (The King Arthur Statue) löytyy Tintagelin linnan alueelta Englannista. Patsaan nimi tarkoittaa “voimaa,” sen ei ole tarkoitus esittää kuningas Arthuria, joka legendojen mukaan linnassa asusteli. Taiteilija Rubin Eynon valmisti patsaan v. 2016.

Gallos.

The Cow Popsicle sulaa Budapestissa, Unkarissa. Andras Hajdu, Balazs Magashegyi ja Krisztian Imre suunnittelivat patsaan vuoden 2006 Lehmäparaatiin. Patsas siirrettiin kuitenkin myöhemmin toisaalle, sillä sen ei katsottu sopivan suoraan katedraalin eteen.

The Cow Popsicle.

La Fourchette -haarukka nököttää Genevenjärvessä, Veveyn kaupungissa, Sveitsissä. Jean-Pierre Zaugg muotoili tämän teoksen paikallisen museon 10-vuotisjuhlan kunniaksi v. 1995. Suurikokoisia haarukoita löytyy maailmalta muualtakin, eikä voi kuin ihmetellä, miksi.

La Fourchette.

Eipäs unohdeta Posankkaa, Turun omaa olioristeytymää, joka valittiin maailman oudoimmaksi patsaaksi v. 2013. Tämä Alvar Gullichsenin teos valmistui v. 1999. Posankka täytti 20 vuotta v. 2019 ja kaikkien “hämmästykseksi” pullautti ilmoille kolme jälkeläistä. Nämä metrin kokoiset pienet possuankat sijaitsevat lentoasemalla ja laivaterminaaleissa.

Posankka (turku.fi).

Peräti 2000 minikokoista Posankkaa osallistui v. 2019 Posankka Race-kilpailuun Aurajoessa. Tuolloin miniPosankan saattoi adoptoida kympillä ja kilpailun tuotot ohjattiin Pidä Saaristo Siistinä-yhdistykselle. Kerrassaan mainio idea. Akka nostaa hattua moiselle, toivottavasti nämä pienet töpselikärsät pääsevät pian uudelle uintiretkelleen. Akka lähtee uittamaan omia kumiankkojaan ihan kannustuksen hengessä.

VALKOISIA HEVOSIA, PRINSSEJÄ JA… HMM…

Hevoset ovat ilmeisesti mukavia ja uljaita eläimiä. Jokaiseen ihastuttavaan satuun tai ritaritarinaan kuuluu kuitenkin mukaan uljas komistus, joka karauttaa paikalle valkoisella hevosella pelastamaan linnaan vangiksi jääneen prinsessan.

Kukaan ei ole koskaan kuullut prinssistä, joka karauttaa paikalle täplikkäällä, vanhalla kaakilla, joka kupsahtaa rasituksesta kuoliaaksi prinsessan edessä. Samalla prinssi murskautuu kaatuvan hevosensa alle ja prinsessa putoaa kohtalokkain seurauksin torninsa parvekkeelta. Paikalle kiiruhtava prinsessan kamaripalvelija saa myös sydänkohtauksen, kuten myös kuningaspari, joka järkyttyy ainoan tyttärensä kauheasta onnettomuudesta.

Pelastustarpeen alun perin aiheuttanut lohikäärmekin menehtyy ihan vain v*tutukseen siitä, ettei häntä huomioida enää millään tavalla. “Että v’ttuakos tässä sitten…”

Brittejä nämä valkoiset hevoset ovat kuitenkin kiinnostaneet jopa siinä määrin, että näitä valkoisia hevoskuvioita löytyy kukkuloiden kupeista useita kymmeniä yksilöitä. Vanhin ja tunnetuin näistä lienee Uffingtonin valkoinen hevonen, joka on ajoitettu muodostetuksi vuosien 1380-550 eaa. välisenä aikana.

Uffington White Horse.

Tämä 110×40 -metrinen elukka vaatii edelleenkin vuosittaista huolenpitoa, ettei se jää kasvillisuuden peittoon. Tutkimuksissa on selvitetty, että ääriviivoja varten on kaivettu jopa metrin syvyisiä ojia, jotka on sitten täytetty kalkkikivellä. Alueella hilluneet heimot ja sittemmin keltit pitivät hevosia suuressa arvossa, tosin kuviota on arveltu myös koiraksi tai kissaeläimeksi. Ensimmäinen kirjallinen maininta “hevosesta” löytyy jo 1000-luvun alkupuolelta, joten nimitys on jäänyt pysyväksi.

Wiltshiressä, Englannissa, sijaitseekin peräti 8 hevoskuviota. Toiseksi vanhin hevonen on Cherchillin valkoinen hevonen, joka muodostettiin v. 1780. Vuonna 2002 kuvio uudistettiin peräti 160 tonnilla kalkkikiveä ja sitä ylläpidetään edelleen National Trustin toimesta, jonka nettisivuilta löytyykin upeita, kansallishistoriallisesti tärkeitä ja arvokkaita kohteita.

Home | National Trust

Cherchill White Horse.

Westburyn hevosen on arveltu tehdyn vuonna 878 jaa. kuningas Alfred Suuren kunniaksi, joka tuolloin kukisti viikinkipäällikkö Guthrumin Edingtonin taistelussa. Tätä ei kuitenkaan voida todistaa, sillä kuviota “paranneltiin” ja muokattiin 1700-luvun loppupuolella eikä aiempia kirjallisia todisteita hevosesta ole löydetty.

Westbury White Horse.

Useita hevoskuvioita on myös menetetty aikojen saatossa, mutta samalla tällaiset kuviot ovat innoittaneet ihmisiä tekemään vastaavia kuvioita eri aikoina:

Pienin Wiltshiren alueen hevosista juontuu vuoteen 1804, jolloin Marlborough’n akatemian koulupojat toteuttivat tämän rinnekuvion. Ajatuksen sai päähänsä paikallisen kartanon poika William Canning, kaikki kunnia hänelle ja hänen posselleen, joka tällaista urakkaa lähti suorittamaan…! Kuviota ylläpidetään edelleen Marlborough Collegen toimesta vuosittaisessa perinnetapahtumassa. (Ei, Akka ei usko, että tässä tapahtumassa jaetaan ilmaisia savukkeita…)

Marlborough White Horse.

Aveburyn kylässä (juurikin tällä Wiltshiren alueella) sijaitsee myös maailman suurin kivikehä, jonka ajoitusta ei tarkalleen tiedetä. Tätä kivikehää rakennettiin kuitenkin useiden vuosisatojen ajan n. vuosien 2850-2200 eaa. aikana (kuten Stonehengeäkin). Ei siis ole ihme, että näitä heppojakin alueen ympäristöstä löytyy… tai on löytynyt, mutta niitä on myöskin menetetty. Jotakin hyvin pyhää tällä paikalla on kuitenkin harjoitettu vuosisatojen ajan.

Avebury – Google Maps

Mutta… entäs se prinssi/ritari, joka tällaisella hevosella karauttaa paikalle? NOU HÄTÄ, sellainenkin löytyy eteläisestä Englannista: Cerne Abbasin jättiläinen. Tämän 55×50 – metrisen hahmon ajoitus on … kuinka yllättävää, kiistanalainen.

Cerne Abbas Giant (NewScientist).

Vuonna 987 jaa. lähistölle rakennettiin luostari, joten on erittäin epätodennäköistä, että hahmo olisi tätä vanhempi, ellei se olisi jo tuossa vaiheessa peittynyt kasvillisuuden alle. Kristinuskon edustajat eivät olisi todellakaan sietäneet tällaista pakanallista kuviota. Aluetta aiemmin asuttaneet saksit noudattivat luonnonuskontoja, joten tällainen tyyppi olisi nimenomaan heille ollut oiva palvontapaikka. Tämän jätin ajoituksesta on esitetty kuitenkin useita eri mahdollisuuksia, vanhin niistä sijoittuu 700-luvulle jaa.

Kelttien asumuksia Britanniassa taiteilijan kuvaelmana.

Noh, nykyaikoihin asti on kuitenkin säilynyt perimätieto, että tämän hahmon 11-METRISEN falloskuvion sisäpuolella pelehtiminen edistää hedelmällisyyttä. Tutkimuksia tästä ei tietenkään ole, mutta Akan järjellä ajatellen tämä olisi ollut hyvä syy muodostaa tällainen hahmo rinteelle, mikäli pakanauskonnot olivat kyseessä saksien toimesta. Muitakin vanhoja uskomuksia on muuallakin säilynyt pilvin pimein, kuten esim. usko siitä, että kirves sängyn alla edesauttaa poikalapsen syntymistä. Huom; sarjamurhaajat: tällaista uskomusta ei kannata selittää poliisille, jos kirveessä on verta!

Akan “ihannesadussa” tämä prinssihahmo sopii juurikin Uffingtonin hevosen selkään: heppa 110×40 m ja prinssi 55×50 m. Tapahtumat etenevätkin siis seuraavalla tavalla:

Hevonen uupuu matkan aikana, kun prinssin lerssi ja painava nuija lisäävät liikaa painoa. Hepan läkähtyessä aivan loppumetreillä prinsessan parvekkeen edessä koko hoviväki kuolee sydänkohtaukseen ihan jo tällaisesta näystä: jättikokoinen heppa ja prinssi saapuvat linnaan nähtävästi hirvittävin aikein. 11- metrinen lerssi ei todellakaan herätä luottamusta tässä ensitapaamisessa, ainakaan kuninkaan mielestä. Tai prinsessan.

Lohikäärme kuolee edelleenkin ihan vaan v*tutukseen siitä, että häntä ei huomioida millään tavalla tai sitten ihan vaan siihen, että lohikäärmeen lerssi ei ole yhtä pitkä, kuin prinssin. Terveisiä vaan Sigmund Freudille, joka itse oli täysin fanaattinen ja häiriintynyt seksuaaliteorioidensa kanssa.

Sigmund Freud. Monen haitan ja harmin aiheuttaja menneinä vuosina.

Disney/Pixar ei ole ottanut yhteyttä Akkaan tämän tarinan tiimoilta. Kuinka merkillistä! Heitä ei kiinnosta tällaiset historialliset faktat, joista voisi tehdä upean elokuvan!

Samalla Akan puhelin soi ja möreä ääni kysyy huonolla englannilla:

“Sulla oli jogu mergiillisen pitkä peenis, ongo totta?”
Akka: “Onko tämä nyt Disney/Pixar, kun soittaa?”
Soittaja: “Juu juu, ihan guka vaan, kunhan sulla on mergiillisen pitkä peenis.”

Akka luovuttaa taas toivonsa ihmiskuntaa kohtaan tällä sarkastisella kuvaelmalla, jota ei ole oikeasti tapahtunut. Hevonen ei ole missään tapauksessa syyllinen tapahtumiin.

“Emmää niin ajatellutkaan, että olisin syyllinen. Oon ruskea.”

KIVEEN KAIVERRETUT IHMEET

Jotakin perin merkillistä on muinoin tapahtunut Lalibelan kylässä, Etiopiassa. Tässä noin 20 000:n asukkaan kylässä sijaitsee 11 suoraan kallioon kaiverrettua kivikirkkoa, joita kutsutaankin nykyään Lalibelan kalliokirkoiksi.

Biete Ghiorgis-kirkko.

Tarina kertoo, että nämä massiiviset kirkot on kaiverrettu kuningas Lalibelan johdolla (tämän valtakaudella vuosina 1181–1221)… ITSENSÄ ENKELIEN TOIMESTA. Ja peräti yhdessä yössä!

Alueen kirkot ja niiden sijainnit (Wikimedia Commons).

Herra Kunkku Lalibelan oman historiikin mukaan enkelit jeesasivat häntä 24 vuotta, mikä kuulostaakin uskottavammalta. Tai siis… Akka peruu heti puheensa: ei tosiaankaan kuulosta!

Kuningas Lalibela (GlobalGeography).

Arkeologien mukaan kirkkoja on kaiverrettu vuosien 700-1200 välisenä aikana ja on jopa epäilty, että kuuluisilla Temppeliritareilla olisi ollut vaikutusta asiaan.

Temppeliritarit olivat sotilaallinen ryhmittymä, jonka tarkoitus oli puolustaa kristinuskoa ristiretkien aikana. Lopulta ryhmä kasvoi niin suureksi ja vaikutusvaltaiseksi, että heille kävi… perin huonosti. Heidän loppunsa koitti v. 1307.

Väitetäänhän nimittäin jopa, että Raamatussa mainittu (Temppeliritarien löytämäksi väitetty) Liitonarkkikin olisi päätynyt Etiopiaan; Aksumin kaupunkiin.

Vielä tänäkin päivänä tätä kyseistä kultaista arkkua vartioi yksinäinen, pyhä äijä, joka sitoutuu tähän tehtävään koko elämäkseen. On siinä pirun arvokas homma, sillä tämä henkilö on ainoa, joka saa arkkua edes lähestyä. Luvattomat katselijat palavat kuulemma poroksi, jos lähelle edes yrittävät. Tiedettävästi tällaisia yrittäjiä ei ole ollutkaan.

Moses and Joshua in the Tabernacle, n. 1896-1902/James Tissot.

Kirkkojen massiivinen koko on kuitenkin kerrassaan järisyttävä: nämä kirkot nousevat suoraan peruskalliosta jopa 50 metrin korkeuteen. Niitä yhdistävät kallioon kaivetut kapeat käytävät, ainoastaan yksi ristin muotoinen Biete Ghiorgis -kirkko sijaitsee omassa yksinäisyydessään sivummalla.

Kirkot todellakin nousevat ylös peruskalliosta, kuten tämä kuva osoittaa. Keskeltä jumalatonta kuoppaa…

Tällainen hermeettinen kirkkoalue herättää runsaasti kysymyksiä, kuten miksi kirkkoja on 11. Eikö yksi riittänyt? Eikö se yksikin olisi aiheuttanut jo ihan tarpeeksi verta, hikeä ja kyyneleitä? Toisena, pienenä kysymyksenä herää tietenkin se, että MILLÄ näitä kirkkoja on kalliosta kaiverrettu? Pikkuruisilla kivihakuilla? Ei, ei, ei ja vielä kerran ei, sanoo Akka.

Tällaisilla vehkeillä me askarrellaan! Esimerkki kuparisesta talttatyökalusta Egyptissä.

Myös Egyptin Sakkarasta löydettiin valtavista hautakuiluista yhteensä 24 massiivista, graniittista arkkua kansineen. Arkut painavat keskimäärin 70-100 tonnia ja niiden muotoilu on äärimmäisen tarkasti tehtyä työtä. Nämä Serapeumin arkut herättävät luonnollisesti suurta ihmetystä: miten tällaisia kaiverretaan ja kannetaan jonnekin maanalaisiin käytäviin? Akalla hajoaa pää tällaisten ihmeiden edessä. Näiden kanssa ei tarvitse edes kysyä MIKSI, vaan aivan yksinkertaisesti MITEN.

Yksi suurista graniittiarkuista (TheAncientConnection). Tämän arkun korkeus on n. 2,5 metriä.

Eikä unohdeta kalliokaupunki Petraakaan; tuota Jordanian helmeä. Ehkäpä Kunkku Lalibelan enkeljoukko liihotteli taikavoimineen paikalle sinnekin. Hoosiannaa laulaen.

Nyt saisi kyllä joku insinööri-arkkitehti-kuka-tahansa kertoa Akalle, miten näitä massiivisia rakenteita ja arkkuja mukamas nykerretään joillakin alkeellisilla työvälineillä. Mikäli kunnon selitystä ei löydy, Akka poikkeuksellisesti uskoo enkelien tai alieneiden apuun. Tai olkoon vaikka maanalaisia maahisia; se on aivan sama, mutta millään palettiveitsellä ei graniittia ole todellakaan lähdetty pilkkomaan. Sen verran Akkakin ymmärtää.

Petra, Jordania.

Aiheesta löytyy useita Youtube-videoita, joita Akka ei kuitenkaan tässä luettele. Niiden pääsanoma on kuitenkin yksinkertaistettuna sellainen, että joskus muinoin on ollut kulttuureita, joilla oli edistyksellistä teknologiaa. Sitten yllättäen tapahtuikin jokin luonnonmullistus, joka pyyhkäisi altaan kaiken ja tällainen teknologia jäi unohduksiin.

Tämä teoria sopii hyvin enkelien, alieneiden, maahisten ja muiden kivojen pikku-ukkojen rinnalle. Jos joku ei nyt ala selittämään tätä ilmiötä, niin Akka kysyy Bigfootilta. Kyllä Bigfoot tietää! Siinä on ihan reilun oloinen kaveri, vaikka hänen mieltymyksenään onkin tallentua ainoastaan Pure Shit -merkkisten kameroiden kuviin. Minkäs sitä ujoudelleen mahtaa!

Bigfootin tykkäämä kamera – tällainen kannattaa ottaa mukaan yöllisille etsintäretkille! Tulee juuri sellaisia otoksia, joita nykyäänkin nähdään!

KUNNIALLISET KUOPPAJAISET

Vuonna 1903 Tonsbergissa, Norjassa eräs farmari onnistui löytämään Norjan toistaiseksi arvokkaimman viikinkiaikaisen hautalöydön: veneen, jonka sisällä oli kaksi vainajaa ja runsaasti hautalahjoja. Kaivaukset aloitettiin löytöä seuraavana kesänä ja laiva on tällä hetkellä kunnostettuna Oslon Viikinkilaivamuseossa kahden muunkin veneen ja hautaesineistön ohella. Kunnostustyöt kestivät peräti 21 vuotta, mutta jopa 90 % veneestä on alkuperäistä puuta. Siinä sitä on konservaattoreilla ollut askartelua!

Oseberg Oslossa (History Of Vikings).

22-metrinen vene -Oseberg- on taidokkaasti koristeltu ja siihen on mahtunut peräti 30 soutajaa. Tutkimusten mukaan veneen rakennusajankohdaksi varmistui v. 820 jaa. Akka voi hyvinkin kuvitella, kuinka tällaisilla veneillä paineltiin menemään Amerikkaan ihan kevyesti, ihan silkasta menemisen ilosta!

Tønsberg – Google Maps

Hautalöytöihin kuului mm. koristeelliset hevosvaunut, neljä kelkkaa, eläinveistoksia, astioita, vaatteita, viisi sänkyä, höyhenpatja, kaksi telttaa, 15 hevosta, kuusi koiraa, 2 lehmää jne.jne… ja tietenkin ne kaksi vainajaa. Tavaroiden määrästä ja laadusta tiedettiin heti, että vainajat eivät todellakaan olleet Matti ja Maija Meikäläinen. Keitä he sitten olivat?

See the exhibition in 360 degrees Linkki museonäyttelyyn (Viking Ship Museum)

Noin 100 vuotta löydön jälkeen uudelleen haudatut luurangot kaivettiin esiin tarkempia tutkimuksia varten. Toinen vainajista paljastui v. 834 jaa. haudatuksi noin 80-vuotiaaksi naiseksi. Hän oli menehtynyt syöpään. Toinen nuorempi vainaja on noin 50-vuotias nainen, mutta hänen kuolinsyytään ei ole saatu selville.

Laivan kunto löydettäessä.

Pitkään uskottiin, että nuorempi vainaja olisi ollut tämän vanhuksen – jopa kuningattaren -seuraksi uhrattu palvelija, mutta väkivallan merkkejä ruumiista ei löytynyt. Dna-tutkimuksetkaan eivät selvittäneet, ovatko naiset sukua toisilleen, esim. äiti ja tytär. Nuoremmalla naisella oli murtunut solisluu, joka oli parantunut useiden viikkojen ajan, joten kuolinsyyksi murtuma ei yksin riitä. On epäilty, että hän on saattanut kaatua ja saada aivovaurion, mutta tämä on vain spekulaatiota.

See a longer list of the grave goods here (Viikinkilaivamuseon kokonainen luettelo kaikesta hautaesineistöstä)

Luista pystyttiin kyllä selvittämään, että heidän ruokavalionsa todisti heidän syöneen hyvin eläessään ja nuorempi naisista oli jopa käyttänyt koko elämänsä ajan metallista hammastikkua. Selvästikin kyse oli ylimystön jäsenistä, joten äiti-tytär-veikkaus saattanee olla hyvinkin mahdollinen. Tuskinpa palvelijalla oli käytössään tällaisia ylellisiä ja harvinaisia tarvikkeita. Tai… ehkäpä nuorempi nainen olikin palvelija, joka salaa käytti emäntänsä hammastikkua ja söi ruokaa tämän annoksista kenenkään tietämättä! Pyh, nyt Akka ajautuu taas liikaa salaliitto-osastolle…

Yksi kelkoista museossa (medievalists.net).

Hautaushetkellä Oseberg on kyllä tosiaankin sullottu täyteen tavaraa ja eläimiä – 15 hevosta muiden muassa ja hevosvaunut, god damn! Vaunut olivat tosin koottavaa mallia, eli niiden rakenne salli niiden purkamisen ja kokoamisen esim. veneessä kuljetusta varten. Aika näppärää nikkarointia tuohon aikaan; peräti 1200 vuotta sitten! Joku fiksu viikinki-insinööri on saanut älynväläyksen; mahdollisesti jo ennen 800-lukua, jolloin vaunut on rakennettu. Haudatessa ne olivat jo ns. vanhat kiesit.

Osebergin vaunut koottuina (Viking Ship Museum/Oslo).

Akka kyllä ihmettelee kuitenkin, miten ne hevoset ja lehmät on saatu laitettua veneeseen, aikamoinen homma nostella tällaisia painavia elukoita kaiken muun tavaran keskelle. Viikingeillä täytyi olla runsaasti ruista ranteessa. Ja mihin nämä arvoisat naiset tarvitsivat viisi sänkyä ja neljä kelkkaa? Kaikenlaiseen mukavaan ilonpitoon tuonpuoleisessa Valhallassa? (Ilonpito tarkoittaen tietenkin riehakasta mäenlaskua kelkalla ja …nukkumista…)

Yksi sängyistä (Irish Archaeology).

Vanhemmalta naiselta tällainen ilonpito olisi kuitenkin taitanut jäädä väliin, hänellä todettiin mm. osteoporoosi, lonkkamurtuma, polvivamma ja kuluneita niskaniveliä syövän lisäksi. On arvioitu, että hänen loppuelämänsä oli hyvin kivulias kaikesta ylellisyydestä huolimatta. Häntä on myös epäilty itse kuningatar Åsaksi, jonka lapsenlapsesta tuli myöhemmin Norjan ensimmäinen kuningas Harald Kaunotukka.

Harald isänsä kanssa (Wikipedia).

Tiedetään myös, että kuningatar Åsalla oli harvinainen hormonihäiriö, joka aiheutti hänelle parrankasvua. Oli miten oli; hyvin poikkeuksellinen tämä nainen kuitenkin oli saadessaan kaikenlaista hauta-aarretta mukaansa kuollessaan. Eipä se tainnut kuitenkaan häntä paljon lohduttaa kaiken kivun keskellä. Tai ehkäpä lohduttikin, jos hän uskoi pääsevänsä tuonpuoleiseen telmimään nuorena ja terveenä – ja ilman partaa, mikäli hän oli kuin olikin mainittu kuningatar Åsa.

Odin odottelee!

Ainakin veneestä löytyi nahkapussi, jonka sisällä oli kannabista – ei muuta kuin laitat vaunut kasaan, pari kaakkia niitä vetämään ja vaihdat viihteelle itsensä Odinin kanssa, arvoisa viikinkirouva! Ja jos jostain kumman syystä se mahdollinen parta on edelleen olemassa, kannattaa ehkä siistiä sitä vähäsen. Veneessä on mukana veitsiä ja kampoja, tämä mainittakoon ihan pienenä, ystävällisenä vinkkinä!

Krhm… kannattanee kaivella vähän ehyempiä tarvikkeita…

AMERIKKALAINEN PRINSSI

Ei, nyt ei ole kyse Eddie Murphyn esittämästä pelleprinssistä, vaan walesilaisesta prinssi Madocista. Tämä prinssi syntyi v. 1145 tienoilla. Prinssin isän Owain Gwyneddin kuoltua v. 1170 hänen lapsensa ajautuivat ilmiriitaan, kenestä tulisi uusi hallitsija tällä Walesin alueella.

Dolwyddelan Castle, Wales.

Tällä menehtyneellä äijällä olikin peräti 19 lasta, joten valinnanvaraa poikaporukassa riitti. Lisäänny ja täytä maa, herra Owain Gwynedd!

Prinssi Madoc.

Sanotaan, että prinssi Madoc ja hänen veljensä Rhirid kyllästyivät riitaisuuksiin ja he lähtivät seilaamaan kohti Amerikkaa. Madociin lienee vaikuttanut muinaisten druidien kertomukset “lännessä sijaitsevasta suuresta mantereesta” tai peräti viikinkien tunnetut reissut Amerikan/Kanadan Vinlandiin.

Veljespari varusti kaksi laivaa ja mukaan lähti muutakin porukkaa; miehiä, naisia ja lapsia. Tarkoitus oli perustaa uusi, onnellinen yhteisö kaukaiseen maahan. On esitetty, että Madocin retkue olisi peräti käynyt Meksikossa ja vaikuttanut asteekkien jumalkäsityksiin, mutta tästä ei ole todisteita. Legendataruissa kaikki on toki mahdollista.

Veljekset lähtevät Walesista.


Yleisin käsitys on kuitenkin se, että laivat rantautuivat Mobile Bayn alueelle Alabamaan, sillä merivirrat Atlantin yli johtavat juuri tähän lahteen. Myöhemmätkin tutkimusretkeilijät Euroopasta ovat saapuneet maihin juuri tässä paikassa.

Käsitykset retkueen koosta (20-130 ihmistä) ja laivojen lukumäärästä (2-13) vaihtelevat suuresti. Kirjallisia todisteita ei juuri mistään ole, kyse on kuitenkin melkein tuhat vuotta vanhasta legendasta. Joitakin hataria todisteita on kuitenkin löydettävissä:

Alabama- joen alueelta on löydetty raunioita, jotka on määritelty rakennetun ennen 1400-lukua. Erään linnakkeen pohja, muoto ja rakennustapa ovat identtisiä Walesissa sijaitsevan Dolwyddelanin linnan kanssa. Tässä linnassa prinssi Madoc syntyi.

Mobile Bay, Alabama.

Alueella asuneet intiaanit rakensivat samanlaisia jollia/veneitä, kuin Walesissa rakennettiin. Intiaaneilla kulki muutenkin perimätieto alueelle tulleista harmaasilmäisistä valkoihoisista, jotka puhuivat walesia. Walesin kieli juurtui jopa erään heimon sanastoon niin, että kielet kuulostivat samoilta.

Kalastusvene, jollaisia Walesissa käytettiin.

Kerrotaan, että ensimmäisen reissunsa jälkeen prinssi Madoc palasi Walesiin ja haali mukaansa lisää siirtolaisia Uuteen Maailmaan. Takaisin Englantiin hän ei sitten enää koskaan tullut. On esitetty, että prinssi ja hänen väkensä sulautuivat pikkuhiljaa intiaaniväestöön vaikuttaen kielen lisäksi mm. intiaanien ihonväriin ja parrankasvuun.


Tällaiset tarinat pysyivät kerrottuna perimätietona hengissä useita vuosisatoja. Vielä jopa 1800-luvulla tutkimusretkikunta Lewis&Clarkille annettiin ohjeeksi etsiä näitä walesinkielisiä heimoja, mutta ainakaan he eivät tällaisia kohdanneet.

Lewis&Clark – retkikunta.

Walesissa prinssin matkoista kerrottiin runoudessa, lauluissa ja historiikeissa, tosin vasta joitakin vuosisatoja myöhemmin. Ensimmäinen runo aiheesta on tehty 1450- luvun jälkeen. Ihan samalla tavalla kerrotaan kuningas Arthurista, Merlinistä ja Robin Hoodista. Heidänkään mahdollisesta olemassaolostaan ei kuitenkaan ole varmuutta, ainoastaan spekulaatioita.

Kuningas Arthur, Merlin ja Guinevere/kaiverrus v. 1881. (British Heritage)

Skeptikoiden mielestä tarinat prinssi Madocin “Amerikanvalloituksesta” olivat vain propagandakeino, jolla perusteltiin Englannin oikeutta siirtokuntien perustamiseen ja alueiden hallinnointiin. Mene ja tiedä, mutta mm. presidentti Thomas Jefferson uskoi Madocin tulleen Amerikkaan. Totta tai ei, mutta prinssi Madoc ainakin päätyi legendaksi pelkästään kiukustumalla riitelevään perheeseensä ja hyppäämällä laivaan.

Tuhannen vuoden päästä ihmetellään, onko Donald Trump ollut todellakin presidenttinä vai ei, sillä ajatushan on kertakaikkiaan “mahdoton ja naurettava”. Tutkijat nauravat moiselle älyttömyydelle sydämensä pohjasta ja siirtyvät parempiin aiheisiin.

KETTUMAINEN KUNKKU

Richard III (Englannin kuninkaana 1483-85) taisikin olla murhamies, mikäli uusiin tutkimuksiin on uskomista. Jo vuosisatoja on epäilty, että tämä kunkku Rikhard murhautti veljenpoikansa: 12-vuotiaan Edvard V:n ja tämän 9-vuotiaan veljen Rikhardin.

Richard III (taiteilija tuntematon).

Ai miksikö? No siksi, että kruunu kuului lain mukaan tälle 12-vuotiaalle Edvardille. Tällä tavalla Rikhardin oli helppo julistaa itsensä kuninkaaksi. Prinssien isä, kuningas Edvard IV, oli hiljattain menehtynyt vain 41-vuotiaana. Ennen kuolemaansa hän ehti antaa veljelleen (tuleva-kunkku) Rikhardille vastuun poikien hyvinvoinnista. Hyvinpä äijä hoiti homman kotiin, prkl!

Menehtynyt kuningas Edvard IV istumassa (James Edmund William Doyle 1864).

Poikaparat vangittiin samantien Lontoon Toweriin, josta he sittemmin katosivat. Towerissa oli tuohon aikaan pahamaineinen vankila, jossa mm. vankeja kidutettiin. Tuhatvuotisen historiansa aikana Towerissa menetti henkensä yksi jos toinenkin…

Tower of London.

Mistä murhaepäilyt sitten juontuvat? Tällä epäilyllä on pitkät perinteet. Vuonna 1535 mestattu kirjailija sir Thomas More kirjoitti aiheesta kirjassaan “Kuningas Rikhard III:n historia”. Tässä teoksessa More väittää, että kunkku Rikhard antoi murhakäskyn sisäpiiriläiselleen sir JamesTyrellille. Sir Tyrell laittoi kaksi miestä asialle: hevostenhoitaja John Dighton ja Towerin vartija Miles Forest saisivat liata kätensä!

Prinssit Edvard V (12 v) ja Rikhard (9 v). (John Everett Millais 1878).

Kertoman mukaan miehet tekivät työtä käskettyä ja tukahduttivat pikkuprinssit heidän omiin tyynyihinsä. Pirulaiset, lapsenmurhaajat!! Mutta onko tästä mitään todisteita? Asiakirjat osoittavat, että sir Thomas Moren kirjoittaessa tarinaansa vartija Forestin kaksi poikaa olivat vaikutusvaltaisessa asemassa hovissa. On siis hyvinkin mahdollista, että sir More sai näitä yksityiskohtaisia tietoja murhista juuri näiltä aikuisilta pojilta, joille isä oli murhat tunnustanut.

William Shakespearen näytelmässä “Rikhard III” (oletettavasti vuodelta 1591) kunkku Rikhard esitetään itsekkäänä tyrannina, joka tapattaa veljenpoikansa ja muutaman muunkin siinä sivussa. Kyseessä on kuitenkin vain näytelmä, jolla ei ole mitään todistusarvoa; mutta se osoittaa, miten sinnikkäästi käsitys kunkun toimeenpanemista lapsenmurhista on ollut olemassa.

Näytelmän kansilehti v. 1597. “The pittiefull murther of his iunocent nephewes…”

Vuonna 1674 Towerin kunnostustöiden yhteydessä portaiden alta haudattuina löydettiin kahdelle nuorelle pojalle kuuluvat luut. Tutkimukset ovat osoittaneet, että nämä luut sopivat juuri mainittujen pikkuprinssien ikään. Eiköhän tämä keissi ole täten ratkaistu? Sinne ne pienet prinssiparat sitten päätyivät, todennäköisesti juuri tämän vallanhimoisen k*sipään toimesta. RIP ja nyyh.

Richardin kallon perusteella tehty kasvomallinnus (Richard III Society).

Mitä sitten tapahtui kunkku Rikhardille, joka hallitsi ainoastaan kaksi vuotta? Joutuiko hän syytteeseen murhista, teloitettiinko hänet syyllisenä? Eipä suinkaan. Vuonna 1485 oli käynnissä kuuluisa Ruusujen sota, jossa kaksi eri sukua tappeli Englannin kruunusta. Kunkku Rikhard sai surmansa taistelun tuoksinassa elokuun 22. päivä 1485. Mikä merkillisintä, vasta vuonna 2012 kunkun luuranko löytyi parkkipaikan alta Leicesterissä. Miten hitossa hän sinne päätyi??

Richardin luuranko parkkipaikan alla (Smithsonian Magazine).

Kunkku haudattiin pikaisesti taistelun jälkeen. Paikalla sijaitsi tuolloin kirkko ja luostari, joiden jäänteitä on myös tullut esille kaivauksissa. Kunkun luista pystyttiin osoittamaan, että kunkku sai yhteensä 11 miekaniskua, joista 9 pään alueelle. Kunkun on siis täytynyt riisua kypäränsä, luonnollisesti hän olisi ollut haarniskoitu. On myös osoitettu, että kuoleman jälkeen hänet on riisuttu kokonaan haarniskasta ja häntä on ilmeisesti häpäisymielessä sivallettu vielä persuksiin miekalla. Jaloa toimintaa! Siitäs sait, murhaaja!!

Tyypillinen kokohaarniska keskiajalta.

Luista kävi ilmi myös erittäin vääntynyt selkäranka; kunkulla oli skolioosi. Mitä ihmeen tekemistä hänellä oli taistelussa ylipäätään…?

Kunkku Rikhard haudattiin tutkimusten jälkeen uudelleen v. 2015 Leicesterin katedraaliin. Äijä sai ihan televisioidut hautajaiset kuninkaalliseen tyyliin. Toisin kuin ne hiljaisuudessa murhatut ja haudatut pikkuprinssit. Ärgh.

Hauta Leicesterin katedraalissa (BBC).

Akka on vain tyytyväinen, että tämä murhaaja sai lopulta miekasta pers**seensäkin, sanokaa mitä sanotte. Akka olisi mäiskinyt menemään enemmänkin, ihan silkasta pieksemisen ilosta. Hemmetin häikäilemätön p*skiainen, tämä run… kunkku Rikhard!!

HISTORIALLISIA ÄLYTTÖMYYKSIÄ

Muutamia omituisia esimerkkejä historian hämärästä luonteesta:

Muinaisessa Egyptissä ei huolehdittu työturvallisuudesta, sillä palvelijoita voideltiin hunajalla – tarkoitus oli pitää ötökät pois faaraon lähettyviltä.
Mikäköhän mahtoi olla tällaisen henkilön ammattinimike? Kärpäspaperi?

Tämä kuva on egyptiläisten “Kuolleiden kirjasta”, ei suinkaan kärpäspaperista!!

Englannin kuningas Henrik VIII:lla oli palvelijoita pelkästään per***npyyhkimiseen. Heidät lyötiin myöhemmin ritareiksi.
Kyllä tuollaisesta elämäntyöstä sietääkin saada tunnustusta!!

“Tässä ois niinku perhekuva, tässä ei oo ne pyllynpyyhkijät. Tässä on yksi mun vaimoista ennen kaulankatkaisua! Ja poika vuonna 1545! Terveisiä vaan kaikille tuleville vaimoille!”

Viktoriaanisella ajalla valokuvaajilla oli telineitä, jotka kannattelivat kuolleiden ruumiita. Näin saatiin viimeinen muotokuva kuolleesta sukulaisesta.
“Hyvää joulua meiltä kaikilta! Ihan mukavaa, että setäkin pääsi perhekuvaan mukaan, vaikka menehtyikin!”

Library of Congress.
Charlie Chaplin ilman meikkausta.

Charlie Chaplin-näköiskilpailuun osallistui kaikkien tietämättä myös… aito Charlie Chaplin. Hänen sijoituksensa kisassa oli 20:s.
Joko kisan tuomareissa oli jotakin vikaa tai sitten aidolla Chaplinilla taisi olla “bad hair day”.

Haarukoita pidettiin loukkauksena Jumalaa kohtaan 1000-luvulla. Haarukka oli Jumalan luoman käden jatke ja täten osoitus epäkunnioituksesta Jumalan luomistyötä vastaan.
Samalla periaatteella kaikki työkalut ja käsin käytettävät tarvikkeet ovat epäkunnioittavia kivikirveistä lähtien.

Eräs apteekkari myi ketsuppia ruoansulatuslääkkeenä 1830-luvulla.
“Otahan tästä nyt monta mittakuppia kaiken ruoan kanssa, kyllä vatsa sitten toimii!” Yeah, varsinkin, jos on tomaatille allerginen…

Aasiassa suosittu teloitustapa oli joutua elefantin tappamaksi. Eläimet koulutettiin katkomaan ja murskaamaan luita.
Sittemmin tällainen tapa on unohdettu. Ainakaan Dumbosta ei tullut tappajanorsua.

Joo, odota vähän aikaa, hyökkään ihan kohta. (Kuvassa on vanha norsu, ei pahoinpidelty).

Vuodesta 1945 lähtien Englannin armeijan tankeissa on ollut teenkeittovälineet, täten tankista ei tarvitse poistua teetauon ajaksi.
“Laitahan, James, ammusta menemään! Minä laitan sillä aikaa teetä tulemaan!”

Paavi Gregorius IX julisti sodan mustille kissoille 1200-luvulla. Niitä pidettiin Saatanan palvelijoina ja täten kissat olivat vapaasti tapettavissa.
On epäilty, että kissakannan vähentymisen myötä rottaongelma lisääntyi ja sen seurauksena rutto pääsi leviämään pandemiaksi asti.

Kissat olivat pyhiä muinaisessa Egyptissä.

Maailman lyhyin sota käytiin v. 1896 Britannian ja Sansibarin välillä. Sota kesti 38 minuuttia. Sota päättyi Britannian voittoon ja Sansibarista tuli käytännössä siirtomaa.
Mikä hemmetin tarve briteillä oli alistaa kaikki pikkuvaltiotkin kruunun alaisuuteen? Ja nyt pitää brexitin myötä olla itsenäisiä!

Viimeinen Finnairin lento 666 lähti matkaan Kööpenhaminasta Helsinkiin (HEL) perjantaina 13.päivä lokakuuta v.2017. Kyseinen lentonumero poistettiin taikauskoisten matkustajien takia. Kyseistä lentoa tehtiin kuitenkin 21 kertaa ennen sen lakkauttamista, sillä perjantai 13. päivä löytyy kalenterista joka vuosi (joskus kaksikin kertaa).

Enola Gay-lentokone pudotti “Little Boyksi” kutsutun atomipommin Hiroshimaan 6.8.1945. Kone nimettiin lentäjän äidin mukaan. Lentäjä Paul Tibbets ei kuollessaan halunnut hautajaisia eikä hautakiveä; jatkuvien mielenosoitusten pelossa. Hänet tuhkattiin.

Enola Gay-lentokone.

Fiksusti ajateltu. Ei muuta lisättävää.

Pöytäliina keksittiin alunperin yhteiseksi lautasliinaksi. Ruokailijoiden oli tarkoitus pyyhkiä suunsa ja kätensä liinan reunoihin. Pyyhkimättä jättäminen oli huono tapa.
Yeah, näin Akkakin on ajatellut järjestää seuraavat juhlatilaisuudet… sitten vuonna 2021…! Pyyhkikää vaan pellavaisiin pöytäliinoihin, pesulalasku seuraa perässä!

Pyyhitään vaan näppärästi pöytäliinaan!

IHANA KAMALA METSÄ

Herkimmät yksilöt ovat jo joitakin viikkoja kärsineet koivun siitepölystä. Juhannussaunaankin sitä koivua pitäisi lykätä vihtojen muodossa! Mistä tämä tapa onkaan peräisin? Tässä seuraakin muutamia vanhoja uskomuksia eri puulajeihin liittyen:

Kiitod koivu; dodellakin laidedaan vihdoja daunaankin!

Vanhoissa uskomuksissa koivu yhdisti elämän ja kuoleman – koivun uskottiin tuovan terveyttä, voimaa ja onnea taloon. Koivunmahlaa käytettiin kaunistusaineena. Koivu miellettiinkin naisten puuksi, kun taas tammi oli miehinen puu.

Tammi olikin pyhä puu; myös se yhdisti elävien ja kuolleiden maailman. Kansantaru kertoo, että talven aikana pimeyden tuonut tammi kaadetaan keväällä, kun merestä nousee pieni mies vaskikirveineen sen kaatajaksi. Tällöin valo palaa maailmaan.

Sieltä sitä nyt tullaan riehumaan!

Akan pihalla tällainen homma ei vetelisi; painukaa vaan kirveinenne niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, kaikki pienet ukonkäppyrät!

Männystä puolestaan tehtiin “hautakiviä”: kuoresta leikattiin palanen irti ja paljastuneeseen runkoon kaiverrettiin henkilön syntymä- ja kuolinaika. Karhunmetsästyksen jälkeen karhun kallo nostettiin latvustoon.

Akka onkin ihmetellyt, mitä hittoa tuolla suuren männyn latvassa roikkuu, ei se olekaan oravanpesä! Sehän on ihan tavallinen karhunkallo!

Katajalla torjuttiin sekä sairauksia että pahoja henkiä. Talojen huoneet savustettiin torstaisin katajanoksilla, jotta pahat henget pysyisivät poissa. Nykypäivänä tähän tarkoitukseen löytyy monia huonetuoksuja. “Tässä sulle vähän vaniljantuoksua suihkeena, senkin typerä pierunhenki!”

Ei ole tarpeeksi savustettu katajalla, kun pirulaiset tunkevat sisään!!

Kuusta käytettiin uhripuuna. Ennen talon rakentamista kuusen juurella tuli nukkua yön yli; tällöin kuusenhaltia kertoisi, sopiiko paikka talon rakentamiseen. Mikäköhän ammattinimike vastaa tällaisesta toiminnasta nykyään – maankäyttöinsinööri? No, mikä lieneekin, kuusenhaltia se ei ainakaan ole. “Avoimet työpaikat: haetaan kuusenhaltiaa, pitää olla valmis yötöihin. Asiakas haluaa neuvontaa ainoastaan nukkuessaan”.

Tässä sitä insinööri jakelee auliisti talonrakennusvinkkejä!

Pihlajakin oli pyhä puu. Sekin karkotti pahoja henkiä ja antoi kalaonnea – lisäsi miesten naimaonnea- suojeli karjaa- jne.jne. Käyneet pihjalanmarjat ovat tosin todistetusti aiheuttaneet joillekin hirville ja linnuille vähemmän onnea humaltumisen merkeissä.

Tulikos nyt otettua taas liikaa niitä marjoja? Hirvee morkkis!

Leppä oli… yllätys, yllätys… metsänhaltian puu. Koiraa estettiin karkaamasta, kun sen karvoja tungettiin seinään tehtyyn reikään, joka suljettiin leppäpuisella tapilla. Tämän uskottiin tepsivän myös vaimoon. Kyllä tällaisella toiminnalla olisi päinvastainen vaikutus: kuka tahansa ottaisi pitkät, kun seiniin ilmestyisi karvoja pursuilevia puukorkkeja!!

Varsinkin tänä keväänä kansaa on kannustettu ulkoilemaan runsaasti; etenkin metsässä. Samalla voikin miettiä, pitääkö varoa enemmän punkkeja vai kaiken maailman haltioita ja pyhiä puita.

Pitää myös tarkasti katsoa, mitä puuta halaa, ettei metsänhaltia suutu – tai metsän kuningas Tapio. Tämän jumalan on sanottu kulkevan jopa alasti metsässä perheineen. Eli jos lenkkipolulla törmää joukkioon alastomia ihmisiä, niin ei kannata huolestua: se on Tapsa vaan, ei mitään hätää!

Ihan normaalia ulkoilua metsässä! Enemmän vaan turvaväliä!

HAPPILY EVER AFTER… OR NOT?

Törmäsin sattumalta Pinokkio-tarinan historiikkiin. Samaan aikaan aihetta (“todellisia” satuja) on käsitelty suositussa viihdeohjelmassa; joten pakkohan oli alkaa selvittää oikeiden satujen alkuperää ihan periaatteen takia. Tässä siis muutama esimerkki nykyajan tunnetuista saduista:

PINOKKIO:

Carlo Collodin Pinokkio-satu ilmestyi Italiassa jatkokertomuksena lastenlehdessä v. 1881. Alunperin puuseppä Geppetto ei alkanutkaan veistää itselleen toivomaansa poikalasta; hänen oli määrä tehdä naapurilleen pöydänjalka. “Ei tästä mitään jalkaa tullutkaan, tästä tulikin puhuva poika!”

Samu Sirkka varoitti Pinokkiota olemasta paha poika, jolloin Pinokkio heitti vasaran Samu Sirkan päälle tappaen tämän. Ihan normaali reaktio moiseen varoitteluun! ( … Jos olet puinen, puhuva poika).

Pinokkio lähti Lelumaahan, jossa ei koskaan tarvitsisi tehdä töitä; mutta siellä Pinokkio ja hänen ystävänsä muutettiin aaseiksi huolettoman elämäntavan (mm. jatkuvan pelaamisen) takia. Pinokkio-aasi myytiin lopulta miehelle, joka yritti hukuttaa tämän. Kalat söivät Pinokkio-aasista lihat, jolloin alkuperäinen puinen poika pääsi pakenemaan ilkeän miehen kynsistä.

Pinokkiolle tapahtuu jotakin “kummaa” tässä kuvitetussa sadussa vuodelta 1936. Köysi ja veitsi…hmm… kauniita unia tämän iltasadun myötä!

Disneyn Pinokkio ja Samu Sirkka ovat todellakin kaukana näistä hahmoista. Kun Samu Sirkka esiintyy taas seuraavana jouluna tv:ssä Disneyn yltiö-ällö-siirappisen-makeassa joulukimarassa,
aion tähdätä tv-ruutua vasaralla.

POCAHONTAS:

Pocahontasin tarinaa on kaunisteltu. Kuinka yllättävää.

Pocahontasin alkuperäiset nimet olivat Amonute ja Matoaka. Pocahontas oli lempinimi, joka tarkoitti “leikkisää”. Tapana oli, että tämän heimon jäsenillä on useampia nimiä eri tarkoituksiin.

Pocahontasin tarina alkaa 1600-luvun alusta, kapteeni John Smithin hän tapasi ollessaan n. 10-vuotias. Oletettavasti heidän välillään ei ollut koskaan rakkaustarinaa, juuri Pocahontasin iästäkin johtuen. Joidenkin lähteiden mukaan Pocahontas nai miehen toisesta heimosta ollessaan 14-vuotias ja he saivat 2 lasta.

Pocahontas.

Ainoa varma tieto on, että kapteeni Samuel Argall kidnappasi Pocahontasin v. 1613 lunnaiden toivossa ja hänen aviomiehensä tapettiin. Vankeudessa Pocahontas oppi englannin kielen ja kääntyi kristinuskoon. Tämän jälkeen hän muutti nimensä Rebeccaksi ja meni naimisiin tupakkaviljelijä John Rolfen kanssa. Heille syntyi poikalapsi.

Muutamia vuosia myöhemmin he lähtivät Englantiin, jossa Pocahontasia esiteltiin esimerkkinä “kuinka villi-ihmisistä voi tulla sivistyneitä”. Tässä vaiheessa olisi kannattanut kaivaa sotakirveet esille tai ainakin pakata kimpsut ja kampsut välittömästi.

Palatessaan myöhemmin Amerikkaan Rebecca kuoli laivalla vain 21-vuotiaana. Hänet haudattiin Englantiin.

On ymmärrettävää, ettei tällaisesta tarinasta saa romanttista satua aikaiseksi. Kyllä se “Pocis” on niin nätti laulaessaan siellä kanootissa; pitkät hiukset hulmuten.

Olisi aika irvokasta katsella, kun tämä kaunotar kuolee laivalla joko ripuliin tai keuhkokuumeeseen. Jotkut tahot tosin epäilevät, että hänet myrkytettiin.

KAUNOTAR JA HIRVIÖ:

Kaunottaren ja hirviön tarinan kirjoitti Gabrielle-Suzanne Barbot de Villeneuve v. 1740. Tarina perustuu 1500-luvulla eläneeseen Petrus Gonsalvuksen elämään. Hän kärsi hypertrikoosista eli liiallisesta kehon karvankasvusta. Tästä syndroomasta lienee saanut alkunsa ihmissusi-legenda ylipäätään vuosisatojen saatossa.

Ennen vanhaan sirkuksissa esiteltiin kummajaisina mm. “parrakkaita naisia”, jotka sairastivat perinnöllistä hypertrikoosia. Karvaisuus ei siis liity pelkästään sukupuoleen, tässä sairaudessa naisillakin voi olla kokonaan karvaiset kasvot.

Maalaus Petrus Gonsalvuksesta.

Tarinan Petrus-parka lähetettiin Ranskaan KRUUNAJAISLAHJANA kuningas Henrik II:lle. Häntä kohdeltiin siellä puoli-ihmisenä ja hänet vangittiinkin, mutta lopulta kuningas antoi hänen elää kuten tavallisen ihmisen kuuluukin elää. Hän sai jopa opetusta, kuten muutkin linnassa asuvat lapset.

Kuninkaan kuoltua hänen vaimonsa Katariina de’ Medici päätti vakaasti, että Petrusin piti mennä naimisiin. Puolisoksi hän valitsi erittäin kauniin naisen, jotta “kokeilu” olisi mahdollisimman mielenkiintoinen: syntyykö liitosta puoliksi eläimiä/puoliksi ihmisiä.

Petrus ja hänen vaimonsa Catherine saivat kaksi lasta, joilla kummallakaan ei ollut hypertrikoosia. Kuningatar oli pettynyt kokeilunsa epäonnistumiseen, kuten myöskin siihen, että Petrus ja Catherine todellakin rakastuivat toisiinsa.

Kaunotar ja Hirviö (Eleanor Vere Boyle).

Seuraavat 4 lasta saivat kuitenkin perintönä hypertrikoosin – jonka johdosta heidät lähetettiin LAHJOINA Euroopan aristokraateille. Kuollessaan Petrus ja Catherine eivät saaneet edes kunnollisia hautajaisia, heidän hautapaikkaansa ei tiedetä.

Tästä tarinasta saisi nykypäivänä aika monta syytettä aikaiseksi. Ulkomuotoon perustuva syrjintä? Ihmiskauppa? Paritus? Kidnappaus? Listaa voi jatkaa mielinmäärin eteenpäin.

Sadun olisi pitänyt perustua tähän tarinaan pikkuisen enemmän. Lopulta hirviö ei olisikaan muuttunut prinssiksi, hän olisi käynyt rakkaan vaimonsa kanssa vuosia jatkuneen oikeudenkäyntiprosessin näitä tarinan todellisia hirviöitä vastaan. Elokuvan loppukohtauksessa he suutelisivat onnellisina voitettuaan satoja miljoonia dollareita ja rahaa sataisi taivaalta. Heidän lapsensa olisivat luonnollisesti edelleen perheensä parissa juhlimassa tätä voittoa. Katariina de’ Medici olisi varsinainen “ilkeä äitipuoli”, joka raahattaisiin dramaattisesti vankilaan. Häh hää, siitäs sait, pahis!

Tällainen leffa olisi todellinen kassamagneetti, vink vink, sinne Hollywoodiin! (Emma Watsonin tähdittämä leffa v.2017 keräsi fyffeä ainoastaan 1,26 miljardia dollaria eli ei juuri mitään… vaikka olikin sen vuoden eniten tuottanut elokuva!)

PETER PAN

Finding Neverland-elokuva on kuvitteellinen tarina Peter Panin luojan J.M. Barrien ja Sylvia Llewelyn-Daviesin suhteesta. Tosielämässä Barrie tapasi Sylvian ensimmäistä kertaa kahden poikansa kanssa puistossa (kuten elokuvassakin), mutta Sylvian aviomies oli elossa: Sylvia ei ollut leski. He saivat avioliitossaan yhteensä 5 poikaa ennen aviomiehen kuolemaa.

Kuvitus v. 1915.

Barrie avioitui itse kahdesti, mutta isää hänestä ei koskaan tullut. Hänestä tuli Llewellyn-Daviesin perheen rakastettu ystävä, ja hän itse kertoi kehittäneensä Peter Panin sekä kadotetut pojat “yhdistelmänä näistä kaikista pojista”. On myös arvioitu, että Barrien nuorena kuollut veli olisi ollut innoittajana tarinaan pojasta, joka “ei koskaan kasvanut aikuiseksi”.

Arthur Llewellyn-Davies kuoli luusyöpään v. 1907, hänen vaimonsa Sylvia kuoli 3 vuotta myöhemmin (myöskin syöpään). Tällöin J.M.Barriesta tuli lasten virallinen huoltaja varallisuutensa takia. Huoltajuudessa oli pari muutakin henkilöä perheen suvusta mukana, eli pelkästä rahasta ei ollut kyse.

Poikien elämänkohtalot ovat mieltäriipaisevia:

  • Vanhin poika George menehtyi 1. maailmansodassa 21-vuotiaana. Hän oli ilmoittautunut vapaaehtoisena armeijaan.
  • Michael hukkui the Thames-jokeen ollessaan opiskelijana Oxfordissa. Michaelin oletettiin eniten innoittaneen Barrieta Peter Pan-tarinan luomisessa.
  • John ei koskaan pitänyt kirjailijasta, hänen mielestään Barrie yritti ottaa hänen kuolleen isänsä paikan. John kuoli 65-vuotiaana keuhkosairauteen.
  • Peterin nimeä käytettiin tähän tarinaan, josta hän ei pitänyt ollenkaan. Peter oli myös ainoa pojista, joka jätettiin pois J.M. Barrien testamentista. 63-vuotias alkoholisoitunut Peter heittäytyi metrojunan alle saatuaan tietää vaimonsa ja 3 lapsensa Huntingtonin taudista. (Kyseessä on perinnöllinen, hermostoa rappeuttava sairaus).
  • Nuorin poika Nicholas (Nico) eli 76-vuotiaaksi. Hän toimi konsulttina dokumentissa “The Lost Boys”, BBC, 1978.
J.M.Barrie.

J.M. Barrie kuoli keuhkokuumeeseen Lontoossa v. 1937.

Peter Pan elää kuitenkin meissä. Varsinkin joissakin miestyyppisissä olioissa, jotka eivät koskaan kasva aikuisiksi. Joissakin meissä elää Wendy/Leena, mutta hänenkään ei ole aina pakko huolehtia kaikista. Wendy/Leena voi vetää ihan omanlaisensa sukkahousut jalkaansa ja mennä eteenpäin: “Morjens jätkät, mä lähden! Nähdään!”

Leena ja kadotetut pojat.