SATUPRINSSIN MYSTINEN ELÄMÄ JA KUOLEMA

Baijerin kuningas Ludvig II oli todellakin oman aikansa introvertti ja tämä luonteenpiirre veikin häneltä lopulta sekä kruunun, rahat, että hengen. Tämä eksentrikko onkin mielenkiintoinen tapaus, joten aloitetaanpa aivan perusasioista (kuten-mikä-ihmeen-Baijeri):

Kuningas Ludvig II (1845-1886).

1800-luvulla Saksan keisarikunta muodostui 25 osavaltiosta, joista Baijerin kuningaskunta oli toiseksi suurin Preussin kuningaskunnan jälkeen. Tätä Baijerin kuningaskuntaa hallitsi vuosina 1848-1864 kuningas Maksimilian II, jolle syntyi kaksi poikaa: Ludwig ja Otto. Näistä kahdesta esikoinen Ludwig Otto Friedrich Wilhelm von Wittelsbach kruunattiin kuninkaaksi vain 18-vuotiaana, kun Maksimilian II heitti henkensä 52-vuotiaana v. 1864. Ludwigin hallitsijanimi on Suomessa Ludvig II.

On kerrottu, että Ludvig oli lapsuudessaan hyvin yksinäinen. Hänet jätettiin kotiopettajattarien ja palvelusväen kasvatettavaksi, joten poika uppoutuikin omaan mielikuvitusmaailmaansa samoillen metsissä ja vuoristoissa. Hänen idolinsa oli Ranskan Aurinkokuningas Ludvig XIV, kunnes vain 15-vuotiaana hän kohtasi todellisen muusansa: säveltäjä Richard Wagnerin. Ludvig ihastui heti Wagnerin oopperamaailmaan, jossa ritarit pelastivat neitoja pulasta: etenkin Lohengrin-ritari joutsenen vetämässä veneessä vaikutti nuoreen Ludvigiin voimakkaasti.

Lohengrin-Knight of the Swan/Violet Oakley n. 1910.

Noustuaan kuninkaaksi Ludvig II maksoi pahasti velkaantuneen Wagnerin velat ja palkkasi hänet hovisäveltäjäkseen. Wagnerille rakennettiin jopa oma oopperatalo ja Ludvigin kerrotaankin sanoneen, ettei kukaan muu henkilö ollut koskaan vaikuttanut häneen yhtä paljon, kuin herra-suuri-säveltäjä Wagner. Tämän perusteella on myös arveltu, että Ludvig II olisi ollut homoseksuaali, sillä hän ei koskaan mennyt naimisiin lukuisista kihlausyrityksistä huolimatta. Nämä pakotetut avioliittoaikomukset Ludvig II ponnekkaasti torppasi, joten hän jäi naimattomaksi ja lapsettomaksi hallitsijaksi loppuelämäkseen.

Richard Wagner (1813-1883).

Ludvig II oli kuitenkin pidetty kuningas, kunnes hänen pakkomielteensä linnojen rakentamiseen alkoi tulla kalliiksi. Näistä linnoista tunnetuin on Neuschwanstein, joka on ollut Prinsessa Ruususen linnan esikuva. Pikkuruisen (vain 10 huonetta) Linderhofin linnan Ludvig rakennutti vain itseään varten, sillä linnan ruokapöytäkin on tarkoitettu vain yhdelle ihmiselle.

Neuschwanstein Castle.

Velkaantuessaan Ludvigin käytös alkoi muutenkin muuttua: hän erakoitui, alkoi valvoa vain öisin ja vaati palveluskuntaansa pukeutumaan 1600-luvun vaatteisiin. Lisäksi hänen kuultiin juttelevan itsekseen jo edesmenneille Aurinkokuninkaalle, Marie Antoinettelle ja Madame De Pompadourille.

Linderhofin linna/palatsi.

Ludvig II julistettiin mielenvikaiseksi v. 1886 Baijerin hallituksen ja Ludvigin sedän prinssi Luitpoldin toimesta. Ludvigin nuorempi veli Otto oli julistettu mielisairaaksi jo v. 1872, joten sijaishallitsijana toimi täten tämä setä Luitpold. Onkin arveltu, että Ludvig II haluttiin “siivota” pois tieltä, sillä tällä tavoin saatiin pysäytettyä Ludvigin jatkuva velkaantuminen. Neuschwansteinin rakennustyöt keskeytettiinkin välittömästi ja linna on edelleenkin keskeneräinen.

Ludvig II sijoitettiin Bergin linnaan lähelle Munchenia, Starnberginjärven rannalle. Linna oli käytännössä loistelias vankila, sillä ovia pidettiin lukittuina. Häntä tarkkailemaan sijoitettiin muuan tohtori Bernhard von Gudden, joka oli peräti aiemmin julistanut juuri prinssi Oton mielenvikaiseksi. Kuinka ollakaan; tämän saman diagnoosin hän antoi hallitukselle myös Ludvigista, vaikka hän ei ollut tehnyt tälle edes virallista lääkärintarkastusta.

Starnberginjärvi – Google Maps

Noh, joka tapauksessa 13. kesäkuuta 1886 herr doktor ja Ludvig olivat lähteneet kävelyretkelle järven ympäristöön, ja tältä retkeltään he eivät enää koskaan palanneet. Myöhään illalla heidän ruumiinsa löydettiin kellumasta järvessä. Tuossa kohtaa vettä oli vain vyötärölle asti, joten hyvänä uimarina tunnetun Ludvigin ei olisi todellakaan luullut hukkuvan.

König Ludwig II/Ferdinand von Piloty 1865.

Nopeasti kehitettiin kuitenkin selitys, että Ludvig II oli tehnyt itsemurhan hukuttautumalla ja tässä tuoksinassa hän olisi hukuttanut myös herra tohtori von Guddenin. Ruumiinavauksessa ei kuitenkaan löydetty vettä Ludvigin keuhkoista, joten salaliittoteoriat murhasta ovatkin ymmärrettäviä. Näistä uskottavin lienee kuninkaan kalastajan Jakob Lidlin kuoleman jälkeen löydetyt muistiinpanot, joissa hän kertoo tuona iltana odottaneensa kuningasta veneessään auttaakseen tätä pakenemaan. Kun Ludvig sitten oli nousemassa järvestä veneeseen, metsästä ammuttiin laukauksia Ludvigin niskaan. Kalastaja piti elinaikanaan tämän tiedon salassa – tietenkin rahallista korvausta vastaan. Kalastajan päiväkirja on kuitenkin sittemmin kadonnut.

Ludvigin henkilääkäri tohtori Schleiss von Lowenstein väitti myös päiväkirjassaan, että hän näki Ludvigin ruumiin luodinreikineen ja että von Gudden olisi hyökännyt ruiskun kanssa häntä kohti. Tuolloin tämän henkilääkärin oli pakko tappaa von Gudden itsepuolustukseksi. Taiteilija Hermann Kaulbach oli tuolloin myös henkilääkärin mukana, ja hänen luonnoksensa kuolleesta Ludvigista näyttää verivanan valuvan kuninkaan suupielestä.

Ludwig II Zeichnung/Hermann Kaulbach 1886.

Kuninkaallisen perheen kaukaisen sukulaisen kreivitär Josephine von Wrbna-Kaunitzin kerrotaan myös esitelleen teeseurueelleen Ludvigin takkia, jossa oli nähtävissä kaksi luodinreikää. Tätä vastaan puhuu kuitenkin se, että muuan Willy Beihl väitti isänsä -tuolloisen hovipalvelijan- polttaneen kyseisen takin. Takin on myös väitetty tuhoutuneen tulipalossa vuosia myöhemmin Ludvigin kuoleman jälkeen.

Spekulaatioita tapahtumista voi esitellä mielin määrin, mutta varmaa totuutta asiaan on hankalaa saada: kuninkaan jälkeläiset Wittelsbach-suvusta ovat kieltäytyneet Ludvigin ekshumaatiosta. Sallittakoon tämä heille, vaikka tämä mysteeri jääneekin täten selvittämättömäksi.

(WikimediaCommons)

Ludvigin aikalaiset (ystävät ja palvelusväki) ovat kuitenkin kertoneet, ettei heidän mielestään kuningas ollut kuitenkaan umpihullu, kuten väitettiin. Hän kävi aivan täysjärkisiä keskusteluja ja kirjoitti loogisia kirjeitä, joten häntä kuvailtiinkin vain “hyvin erikoiseksi persoonaksi.” On sinänsä sääli, että tämä omaan haave- ja satumaailmaansa uppoutunut kuningas kohtasi loppunsa aivan liian varhain ja varsin mystisissä olosuhteissa.

Neuschwansteinin linnan sisätilaa. Lievää luksusta havaittavissa. (neuschwanstein.de)

Noh, oli miten oli; ainakin Ludvigin rakennuttamat linnat ovat maksaneet itsensä moninkertaisesti takaisin turistien lipputuloilla, joten Ludvigin satumaailma jäi kuitenkin konkreettisesti elämään tulevillekin sukupolville. Richard Wagner on myöskin aikanaan sanonut, ettei hän olisi pystynyt jatkamaan sävellystyötään ilman kuninkaan ylenpalttista tukea, joten Ludvigia on kiittäminen Wagnerinkin elämäntyöstä.

Mitäpä sitten tapahtui Ludvigin kuoltua? Kuningas haudattiin Pyhän Mikaelin kirkkoon Muncheniin, mutta hänen sydämensä sijoitettiin hopeauurnaan pieneen Altöttingin kaupunkiin bavarialaisen tavan mukaan. Starnberginjärvelle rakennettiin pieni muistokappeli ja järveen pystytettiin risti kuninkaan ruumiin löytöpaikalle. Joka vuosi järvellä pidetään muistotilaisuus 13. kesäkuuta.

Sijaishallitsija Luitpold oli vallassa v. 1912 asti, kunnes hän kuoli peräti 91-vuotiaana. Ludvigin nuorempi veli Otto Wilhelm Luitpold Adalbert Waldemar Wittelsbach kuoli 68-vuotiaana v. 1916. Tuolloin hän oli elänyt holhouksenalaisena jo useita vuosikymmeniä, sillä hänen henkistä tilaansa alettiin tarkkailla jo 1870-luvulla. On epäilty, että Otto olisi sairastanut tuolloin vielä tuntematonta skitsofreniaa, tai että hänellä olisi ollut syfilis.

Otto Wittelsbach (1848-1916).

Luitpoldin poika Ludwig Leopold Joseph Maria Aloys Alfred Wittelsbach nousi valtaan isänsä kuoltua, ja hän sai läpi perustuslain muutoksen, jolla Otto-parka saatiin vihdoin mielisairaana syrjäytettyä. Tällöin Ludwigista tuli virallisesti Baijerin viimeinen kuningas Ludvig III, jonka hallitsijakausi kesti v. 1918 asti. Tuolloin muodostettiin Saksan demokraattinen tasavalta.

Kuningas Ludvig III (1845-1921).

Mitäpä me nykyajan introvertit tästä opimme? Ainakin seuraavat seikat:
-ei kannata palkata itselleen hovisäveltäjää
-ei kannata ihannoida ritareita ja joutsenia
-ei kannata rakennuttaa velkarahalla linnoja, ei ainakaan yhtä enempää
-ei kannata höpötellä itsekseen kuvitteellisille kuninkaallisille
-ei kannata patikoida järviympäristössä yhdenkään lääkärin kanssa, jonka sukunimessä on sana von.

Introverttailemisiin näillä ohjeilla, joita lienee suhteellisen helppo noudattaa!

KENEN NIMI ON JÄÄNYT HISTORIAAN ENSIMMÄISENÄ?

Olisi ihan loogista ajatella, että jo puhekielen kehityttyä muita yksilöitä olisi alettu jollakin tavalla nimetä; että tuossa menee tuo veemäinen naapuriluolan Murgh ja sen vaimo Kököl. Niiden riiviöipanat Murde ja Turde näkyvät tulevan perässä – ja aina kiljuen. Olikin siis aika ottaa selvää, mistä ajankohdasta lähtien ihmisten nimiä on säilynyt kirjoitetussa muodossa.

Herra-jonka-nimeä-ei-tiedetä-tai-ehkä-peräti-rouva (phys.org).

Tutkijat ovat nykyään yksimielisiä siitä, että vanhin, kirjoitettu nimi löytyi savitauluista muinaisten sumerilaisten asuttamassa Mesopotamiassa (nyk. Irakissa). Nimi toistuu nuolenpääkirjoituksella yhteensä 18 eri taulussa. Nämä savitaulut on ajoitettu n. 3400-3100 väliselle ajalle eaa., joten tämä kaiffari on taatusti ollut tärkeä tyyppi… eli itse asiassa kirjuri.

Tämä Kushim-kirjuri on siis signeerannut kirjoituksiaan omalla nimellään ja aluksi ajateltiinkin, että kyseessä olisi saattanut olla “vain” ammattinimike. Kaverin signeeraus on siis lopulta kuitenkin tulkittu henkilön nimeksi, joten tämä kirjuri pääsee sillä historiankirjoihin. Eräässä esimerkissä mainitaan tämän arvoisan herran kirjoittaneen mm. ohralastien määriä: “29086 mittaa ohraa 37 kuukautta.” Melkein yhtä legendaarista, kuin: “Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle…” Go, Kushim, go!

Yksi savitauluista, jossa näkyy nimi Kushim (vasemman yläreunan palkki ja nuoli alaspäin). Nuolen alapuolella näkyy nähtävästi naispuolisen henkilön sheivausohjeita (Akka pahoittelee tätä tulkintaa).

Hieman nuorempia nimiä löytyy edelleen Mesopotamiasta/Irakista 3200-3100 eaa. Nyt nimiä mainitaankin peräti kolme: orjat En-pap X (myös muodossa Enpap-X) ja Sukkalgir sekä heidän omistajansa Gal-Sal. Nämäkin tyypit jäivät siis historiaan ihan vain sillä, että heidän orja-isäntä-suhteensa merkittiin ruokokynällä savitauluun kirjanpidollisista syistä. Onneksi taulussa ei sentään ollut esim. mainintaa mistään rangaistuksista, kuten “ruoskittu 10 kertaa persuksille.”

Mesopotamia.

Samanikäinen nimi onkin seuraavaksi ihan oikea kunkku: Ylä-Egyptin kuningas Iry Hor n. 3100 eaa. Hänen haudastaan Abydosissa, Egyptissä, löydettiin saviruukkuja koristettuina tällä nimellä. Epäilyksiä herätti kuitenkin se, ettei nimen hieroglyfejä oltu ympäröity kartussilla (suorakaiteen/ovaalin -muotoinen kaiverrus, joka kertoo kyseessä olevan kuningas tai faarao), mutta myöhemmät hieroglyfilöydöt todistavat hänen kuitenkin olleen kuningas.

Iry Hor -nimi ruukussa.

Tämän äijän hautaa tutki v. 1902 kuuluisa egyptologi Flinders Petrie (1853-1942), joka onkin kaikkien itseään kunnioittavien egyptologien guru. Samalta ajalta ja alueelta löytyi myös kuningas/faarao Ka:n hauta esineistöineen, ja tällä kertaa nimi onkin ympäröity kartussilla. Ihan oikea kunkku siis, tämäkin kaveri. Näiden vanhimpien egyptiläisten nimien jälkeen löytöjä onkin jo runsaasti, joten suunnataanpa katse Välimeren toiselle puolelle.

Flinders Petrie.

Heettiläisten kuninkaan Anittan nimi mainitaan sekä taulujen nuolenpääkirjoituksissa että tikarinterään kaiverrettuna 1700-luvulta eaa. Tuolloiset heetit hallitsivat nykyisen Turkin aluetta ja heidät tiedettiinkin sotaisaksi kansaksi. Kuningas Anitta, kuten hänen isänsäkin Pithana mainitaankin nimenomaan eri kaupunkien ja alueiden valloitusten yhteydessä. Nämä tekstit ovatkin varhaisimpia, tunnettuja heetinkielisiä tekstejä.

Tikarinterä ja teksti (Wikipedia).

Mahtoikohan tauluissa lukea: “Ja sit mä, suuri kuninkas Anitta, ryöväsin ja tapoin kaikki siinäkin typerässä kaupungissa, ihan kuten mun faijakin ryöväs ja tappo kaikki siinä viereisessä läävässä. Hä hää, ja sit me naurettiin ittemme kipiäksi ja rellestettiin koko seuraava viikko! Tämän kirjuutti superkunkku Anitta! Te muut ootte ihan tyhmiä!” Tämä olisi hauska tietää, sillä heettiläisten historia vaikuttaa tosiaankin hyvin sotaisalta.

Entäpä pallon toisella puolella, löytyykö Amerikoista mitään nimiä? Kyllä vain, mutta vasta 90-luvulta jaa. löytyy Yax Ehb Xook -niminen hallitsija, jonka uskotaan ehkä perustaneen mayakaupunki Tikalin. Tästä herrasta ei tiedetä oikein mitään, mutta hänen hallitsijakautensa ajankohta on laskettu muiden, myöhempien ja paremmin tunnettujen mayahallitsijoiden mukaan. Tämän äijän nimi on kuitenkin kaiverrettu jadesta tehtyyn korvakoruun, joten tämä on varhaisin kirjoitettu nimi arkeologisissa maya-kaivauksissa. Tyypin nimi voidaan kirjoittaa myös muodoissa Yax Moch Xok tai Yax Chakte’l Xok. Jep, brassaile vaan nimilläsi ihan rauhassa, dude!

Tikal, Guatemala.

Mutta, mutta… tästä aiheesta herääkin kysymys, minkälaisia symboleita voidaan pitää niminä eli mitä hyväksytään viralliseksi kirjoitukseksi? Mm. Jiahusta, Kiinasta, löytyneistä simpukan- ja kilpikonnankuorista on löydetty piktogrammeja, joita voisi epäillä kirjoitusmerkeiksi. Nämä löydöt on ajoitettu vuosiin 7000 – 5800 eaa. Kuten tyypillistä, tästäkin aiheesta käydään kiivasta taistelua tutkijoiden keskuudessa: onko kyseessä kirjoitettu kieli vai ei.

Kilpikonnankuori ja alueelta löytynyt huilu.

Ihan mainiosti voisi kuvitella, että riitelevien lasten nimet on merkitty kuvina heidän “leluihinsa,” ettei niiden omistajuudesta tarvitsisi koko ajan kinastella. Tai mikä sitten on näiden kuvien kaivertamisen tarkoitus sitten ollutkaan…!

Paleoantropologi Genevieve von Petzinger onkin tutkinut luolamaalauksia jopa 40 000 vuoden takaa ja löytänyt peräti 32 samanlaista symbolia eri puolilta Eurooppaa ja Euraasiaa. Tutkija kertookin, että hänen mielestään nämä samanlaiset symbolit ovat esimerkki yhteisestä kirjoitustavasta: ehkä tällä tavoin viestittiin tärkeitä asioita seuraaville luolaan tulijoille. Tämä olisikin ihan järkeenkäypää alati asumuspaikkaansa vaihtavien metsästäjä-keräilijöiden keskuudessa. Tämän tutkijan havainnot ovatkin erittäin mielenkiintoisia:

Mysterious Markings May Hold Clues to Origin of Writing (nationalgeographic.com)

Varhaisimmat tunnetut nimet eivät siis kuitenkaan taida olla kirjoitetussa muodossa, vaan kädenjälkinä tai merkkeinä luolien seinillä. Pitihän muinaisten taiteilijoiden jättää signeerauksensa tuotoksensa tunnusmerkiksi, kuten nykyäänkin. Näitä voidaan siis pitää vanhimpina “niminä,” ainakin Akan mielestä:

Borneo, Indonesia (The Independent UK).

“Et varmasti tunge sitä isoa räpylääs mun maalaaman biisonin viereen, kuulitko?? Minä maalasin tämän!” voisi muinainen homo sapiens tai homo neanderthalis tokaista toiselle. “Kato nyt, tässä lukee ihan selvästi, että Appipu maalasi tämän. Jos vielä rähmäilet siinä lisää, niin piirrän sut tämän biisonin alle ihan kiusallani! Siitäs saat sitten kirouksen päälles!”

Tällainen kuvaelma voisi olla hyvinkin mahdollinen, sillä nykyään tiedetään näiden luolamaalausten merkinneen hyvin paljon tekijöilleen. Tiedetään? Ei, ei tosiaankaan tiedetä, vaan arvaillaan niiden uskonnollisia merkityksiä, joista ei tiedetä yhtään enempää. Kukaan ei tiedä, minkälaista rituaalia suoritettiin näissä luolissa, kun peruselämänarvo oli kuitenkin selviytyminen karuissa olosuhteissa.

Akkamaisia nimiä näkyy kovin usein graffitien muodossa seinillä, mitä Akka onkin suuresti ihmetellyt. Nämä piktogrammit näyttävät kirkkoveneeltä, vaikka meillä akoilla ei olekaan mitään yhteyttä muinaisten hartaushetkien venekuljetuksiin. Merkillinen juttu, kerrassaan…

Kirkkovene vanhaan malliin: Albert Edelfelt/Lapsen ruumissaatto (v. 1879). Onhan se vaan niin paljon helpompaa lätkäistä sitä kirkkovenettä seinään spraymaalilla, mutta yrittäkää nyt edes vähän…!

JOTAKIN HUPIA KAAOKSEN KESKELLE

Maailmassa on merkillisen kummallisia patsaita kaiken muun järjettömyyden ohella. Pidemmittä puheitta: let’s get started!

The Unknown Official Reykjavikissa, Islannissa on taiteilija Magnus Tommasonin käsialaa. Teos on pystytetty v. 1994 ja sen on tarkoitus olla kunnianosoitus kaikille ahkerille virkamiehille.

The Unknown Official.

Totem Leuvenissa, Belgiassa juhlistaa 575-vuotiaan yliopiston olemassaoloa, ainakin tekijänsä Jan Fabren mielestä. Patsas pystytettiin v. 2004.

Totem.

The Big Giving Lontoossa on Klaus Weberin työ vuodelta 2007. Tähän ei ole mitään sanottavaa.

The Big Giving(Wikimedia Commons).

The Bather Hampurissa, Saksassa oli alun perin englantilaisen kosmetiikkafirman mainos.

The Bather.

Wursa sijaitsi näyttelyssä Pariisissa, Ranskassa v. 2008. Taiteilija Daniel Firman oli laskeskellut, että 18 000 kilometrin päässä maasta elefantti voisi kannatella koko painoaan kärsällään.

Wursa.

The Free Stamp sijaitsee Clevelandissa, Ohiossa. Claes Oldenburg suunnitteli tämän jättileimasimen yhdessä vaimonsa Coosje van Bruggenin kanssa. Teoksella on tarkoitus kunnioittaa orjien vapautumista Amerikan sisällissodan seurauksena.

The Free Stamp.

Tämä pariskunta on vastuussa myös Kansas Cityssä, Missourissa sijaitsevista sulkapalloista. Nämä neljä 6-metristä patsasta saivat innoituksensa intiaanien sulkapäähineistä ja taidemuseon tenniskentästä.

Shuttlecocks.

King Wenceslas Riding an Upside-Down Dead Horse löytyy Prahasta, Tsekistä. Taiteilija David Cerny on suunnitellut useita teoksia Prahaan, tämä teos esittää 900-luvulla elänyttä kuningasta, joka on nykyisin Prahan suojelupyhimys.

King Wenceslas Riding an Upside-Down Dead Horse.

Carhenge sijaitsee Alliancessa, Nebraskassa. Monumentti on muistomerkki Jim Reindersin isälle, ja se koostuu 39:sta maalatusta autosta. V. 1987 pystytetty monumentti on tietenkin saanut innoituksensa Stonehengestä ja se onkin toteutettu esikuvansa mukaan.

Carhenge.

The Martian rellestää Wokingissa, Englannissa. Taiteilija Michael Condron kunnioittaa tällä patsaalla H. G. Wellsin Maailmojen sota -teosta, jossa tällainen öttiäinen laskeutuu tämän kaupungin lähistölle.

The Martian.

The Flat Iron -patsas Ashevillessa, Pohjois-Carolinassa, on taiteilija Reed Toddin teos vuodelta 1997. Teoksella on tarkoitus herättää ajatuksia flatiron-rakennuksista, joista kuuluisin sijaitsee New Yorkissa. Tällä patsaalla on omat Facebook-sivut.

The Flat Iron.

Headington Shark syöksyy kattoon Oxfordissa, Englannissa. Tämä melkein 8-metrinen otus on John Buckleyn käsialaa vuodelta 1986. Teos valmistui Nagasakin pommituksen 41. vuosipäiväksi. Talo on nykyään taiteilijan pojan omistuksessa ja se toimii AirBnB:na.

The Headington Shark.

Gallos (The King Arthur Statue) löytyy Tintagelin linnan alueelta Englannista. Patsaan nimi tarkoittaa “voimaa,” sen ei ole tarkoitus esittää kuningas Arthuria, joka legendojen mukaan linnassa asusteli. Taiteilija Rubin Eynon valmisti patsaan v. 2016.

Gallos.

The Cow Popsicle sulaa Budapestissa, Unkarissa. Andras Hajdu, Balazs Magashegyi ja Krisztian Imre suunnittelivat patsaan vuoden 2006 Lehmäparaatiin. Patsas siirrettiin kuitenkin myöhemmin toisaalle, sillä sen ei katsottu sopivan suoraan katedraalin eteen.

The Cow Popsicle.

La Fourchette -haarukka nököttää Genevenjärvessä, Veveyn kaupungissa, Sveitsissä. Jean-Pierre Zaugg muotoili tämän teoksen paikallisen museon 10-vuotisjuhlan kunniaksi v. 1995. Suurikokoisia haarukoita löytyy maailmalta muualtakin, eikä voi kuin ihmetellä, miksi.

La Fourchette.

Eipäs unohdeta Posankkaa, Turun omaa olioristeytymää, joka valittiin maailman oudoimmaksi patsaaksi v. 2013. Tämä Alvar Gullichsenin teos valmistui v. 1999. Posankka täytti 20 vuotta v. 2019 ja kaikkien “hämmästykseksi” pullautti ilmoille kolme jälkeläistä. Nämä metrin kokoiset pienet possuankat sijaitsevat lentoasemalla ja laivaterminaaleissa.

Posankka (turku.fi).

Peräti 2000 minikokoista Posankkaa osallistui v. 2019 Posankka Race-kilpailuun Aurajoessa. Tuolloin miniPosankan saattoi adoptoida kympillä ja kilpailun tuotot ohjattiin Pidä Saaristo Siistinä-yhdistykselle. Kerrassaan mainio idea. Akka nostaa hattua moiselle, toivottavasti nämä pienet töpselikärsät pääsevät pian uudelle uintiretkelleen. Akka lähtee uittamaan omia kumiankkojaan ihan kannustuksen hengessä.

VALKOISIA HEVOSIA, PRINSSEJÄ JA… HMM…

Hevoset ovat ilmeisesti mukavia ja uljaita eläimiä. Jokaiseen ihastuttavaan satuun tai ritaritarinaan kuuluu kuitenkin mukaan uljas komistus, joka karauttaa paikalle valkoisella hevosella pelastamaan linnaan vangiksi jääneen prinsessan.

Kukaan ei ole koskaan kuullut prinssistä, joka karauttaa paikalle täplikkäällä, vanhalla kaakilla, joka kupsahtaa rasituksesta kuoliaaksi prinsessan edessä. Samalla prinssi murskautuu kaatuvan hevosensa alle ja prinsessa putoaa kohtalokkain seurauksin torninsa parvekkeelta. Paikalle kiiruhtava prinsessan kamaripalvelija saa myös sydänkohtauksen, kuten myös kuningaspari, joka järkyttyy ainoan tyttärensä kauheasta onnettomuudesta.

Pelastustarpeen alun perin aiheuttanut lohikäärmekin menehtyy ihan vain v*tutukseen siitä, ettei häntä huomioida enää millään tavalla. “Että v’ttuakos tässä sitten…”

Brittejä nämä valkoiset hevoset ovat kuitenkin kiinnostaneet jopa siinä määrin, että näitä valkoisia hevoskuvioita löytyy kukkuloiden kupeista useita kymmeniä yksilöitä. Vanhin ja tunnetuin näistä lienee Uffingtonin valkoinen hevonen, joka on ajoitettu muodostetuksi vuosien 1380-550 eaa. välisenä aikana.

Uffington White Horse.

Tämä 110×40 -metrinen elukka vaatii edelleenkin vuosittaista huolenpitoa, ettei se jää kasvillisuuden peittoon. Tutkimuksissa on selvitetty, että ääriviivoja varten on kaivettu jopa metrin syvyisiä ojia, jotka on sitten täytetty kalkkikivellä. Alueella hilluneet heimot ja sittemmin keltit pitivät hevosia suuressa arvossa, tosin kuviota on arveltu myös koiraksi tai kissaeläimeksi. Ensimmäinen kirjallinen maininta “hevosesta” löytyy jo 1000-luvun alkupuolelta, joten nimitys on jäänyt pysyväksi.

Wiltshiressä, Englannissa, sijaitseekin peräti 8 hevoskuviota. Toiseksi vanhin hevonen on Cherchillin valkoinen hevonen, joka muodostettiin v. 1780. Vuonna 2002 kuvio uudistettiin peräti 160 tonnilla kalkkikiveä ja sitä ylläpidetään edelleen National Trustin toimesta, jonka nettisivuilta löytyykin upeita, kansallishistoriallisesti tärkeitä ja arvokkaita kohteita.

Home | National Trust

Cherchill White Horse.

Westburyn hevosen on arveltu tehdyn vuonna 878 jaa. kuningas Alfred Suuren kunniaksi, joka tuolloin kukisti viikinkipäällikkö Guthrumin Edingtonin taistelussa. Tätä ei kuitenkaan voida todistaa, sillä kuviota “paranneltiin” ja muokattiin 1700-luvun loppupuolella eikä aiempia kirjallisia todisteita hevosesta ole löydetty.

Westbury White Horse.

Useita hevoskuvioita on myös menetetty aikojen saatossa, mutta samalla tällaiset kuviot ovat innoittaneet ihmisiä tekemään vastaavia kuvioita eri aikoina:

Pienin Wiltshiren alueen hevosista juontuu vuoteen 1804, jolloin Marlborough’n akatemian koulupojat toteuttivat tämän rinnekuvion. Ajatuksen sai päähänsä paikallisen kartanon poika William Canning, kaikki kunnia hänelle ja hänen posselleen, joka tällaista urakkaa lähti suorittamaan…! Kuviota ylläpidetään edelleen Marlborough Collegen toimesta vuosittaisessa perinnetapahtumassa. (Ei, Akka ei usko, että tässä tapahtumassa jaetaan ilmaisia savukkeita…)

Marlborough White Horse.

Aveburyn kylässä (juurikin tällä Wiltshiren alueella) sijaitsee myös maailman suurin kivikehä, jonka ajoitusta ei tarkalleen tiedetä. Tätä kivikehää rakennettiin kuitenkin useiden vuosisatojen ajan n. vuosien 2850-2200 eaa. aikana (kuten Stonehengeäkin). Ei siis ole ihme, että näitä heppojakin alueen ympäristöstä löytyy… tai on löytynyt, mutta niitä on myöskin menetetty. Jotakin hyvin pyhää tällä paikalla on kuitenkin harjoitettu vuosisatojen ajan.

Avebury – Google Maps

Mutta… entäs se prinssi/ritari, joka tällaisella hevosella karauttaa paikalle? NOU HÄTÄ, sellainenkin löytyy eteläisestä Englannista: Cerne Abbasin jättiläinen. Tämän 55×50 – metrisen hahmon ajoitus on … kuinka yllättävää, kiistanalainen.

Cerne Abbas Giant (NewScientist).

Vuonna 987 jaa. lähistölle rakennettiin luostari, joten on erittäin epätodennäköistä, että hahmo olisi tätä vanhempi, ellei se olisi jo tuossa vaiheessa peittynyt kasvillisuuden alle. Kristinuskon edustajat eivät olisi todellakaan sietäneet tällaista pakanallista kuviota. Aluetta aiemmin asuttaneet saksit noudattivat luonnonuskontoja, joten tällainen tyyppi olisi nimenomaan heille ollut oiva palvontapaikka. Tämän jätin ajoituksesta on esitetty kuitenkin useita eri mahdollisuuksia, vanhin niistä sijoittuu 700-luvulle jaa.

Kelttien asumuksia Britanniassa taiteilijan kuvaelmana.

Noh, nykyaikoihin asti on kuitenkin säilynyt perimätieto, että tämän hahmon 11-METRISEN falloskuvion sisäpuolella pelehtiminen edistää hedelmällisyyttä. Tutkimuksia tästä ei tietenkään ole, mutta Akan järjellä ajatellen tämä olisi ollut hyvä syy muodostaa tällainen hahmo rinteelle, mikäli pakanauskonnot olivat kyseessä saksien toimesta. Muitakin vanhoja uskomuksia on muuallakin säilynyt pilvin pimein, kuten esim. usko siitä, että kirves sängyn alla edesauttaa poikalapsen syntymistä. Huom; sarjamurhaajat: tällaista uskomusta ei kannata selittää poliisille, jos kirveessä on verta!

Akan “ihannesadussa” tämä prinssihahmo sopii juurikin Uffingtonin hevosen selkään: heppa 110×40 m ja prinssi 55×50 m. Tapahtumat etenevätkin siis seuraavalla tavalla:

Hevonen uupuu matkan aikana, kun prinssin lerssi ja painava nuija lisäävät liikaa painoa. Hepan läkähtyessä aivan loppumetreillä prinsessan parvekkeen edessä koko hoviväki kuolee sydänkohtaukseen ihan jo tällaisesta näystä: jättikokoinen heppa ja prinssi saapuvat linnaan nähtävästi hirvittävin aikein. 11- metrinen lerssi ei todellakaan herätä luottamusta tässä ensitapaamisessa, ainakaan kuninkaan mielestä. Tai prinsessan.

Lohikäärme kuolee edelleenkin ihan vaan v*tutukseen siitä, että häntä ei huomioida millään tavalla tai sitten ihan vaan siihen, että lohikäärmeen lerssi ei ole yhtä pitkä, kuin prinssin. Terveisiä vaan Sigmund Freudille, joka itse oli täysin fanaattinen ja häiriintynyt seksuaaliteorioidensa kanssa.

Sigmund Freud. Monen haitan ja harmin aiheuttaja menneinä vuosina.

Disney/Pixar ei ole ottanut yhteyttä Akkaan tämän tarinan tiimoilta. Kuinka merkillistä! Heitä ei kiinnosta tällaiset historialliset faktat, joista voisi tehdä upean elokuvan!

Samalla Akan puhelin soi ja möreä ääni kysyy huonolla englannilla:

“Sulla oli jogu mergiillisen pitkä peenis, ongo totta?”
Akka: “Onko tämä nyt Disney/Pixar, kun soittaa?”
Soittaja: “Juu juu, ihan guka vaan, kunhan sulla on mergiillisen pitkä peenis.”

Akka luovuttaa taas toivonsa ihmiskuntaa kohtaan tällä sarkastisella kuvaelmalla, jota ei ole oikeasti tapahtunut. Hevonen ei ole missään tapauksessa syyllinen tapahtumiin.

“Emmää niin ajatellutkaan, että olisin syyllinen. Oon ruskea.”

KIVEEN KAIVERRETUT IHMEET

Jotakin perin merkillistä on muinoin tapahtunut Lalibelan kylässä, Etiopiassa. Tässä noin 20 000:n asukkaan kylässä sijaitsee 11 suoraan kallioon kaiverrettua kivikirkkoa, joita kutsutaankin nykyään Lalibelan kalliokirkoiksi.

Biete Ghiorgis-kirkko.

Tarina kertoo, että nämä massiiviset kirkot on kaiverrettu kuningas Lalibelan johdolla (tämän valtakaudella vuosina 1181–1221)… ITSENSÄ ENKELIEN TOIMESTA. Ja peräti yhdessä yössä!

Alueen kirkot ja niiden sijainnit (Wikimedia Commons).

Herra Kunkku Lalibelan oman historiikin mukaan enkelit jeesasivat häntä 24 vuotta, mikä kuulostaakin uskottavammalta. Tai siis… Akka peruu heti puheensa: ei tosiaankaan kuulosta!

Kuningas Lalibela (GlobalGeography).

Arkeologien mukaan kirkkoja on kaiverrettu vuosien 700-1200 välisenä aikana ja on jopa epäilty, että kuuluisilla Temppeliritareilla olisi ollut vaikutusta asiaan.

Temppeliritarit olivat sotilaallinen ryhmittymä, jonka tarkoitus oli puolustaa kristinuskoa ristiretkien aikana. Lopulta ryhmä kasvoi niin suureksi ja vaikutusvaltaiseksi, että heille kävi… perin huonosti. Heidän loppunsa koitti v. 1307.

Väitetäänhän nimittäin jopa, että Raamatussa mainittu (Temppeliritarien löytämäksi väitetty) Liitonarkkikin olisi päätynyt Etiopiaan; Aksumin kaupunkiin.

Vielä tänäkin päivänä tätä kyseistä kultaista arkkua vartioi yksinäinen, pyhä äijä, joka sitoutuu tähän tehtävään koko elämäkseen. On siinä pirun arvokas homma, sillä tämä henkilö on ainoa, joka saa arkkua edes lähestyä. Luvattomat katselijat palavat kuulemma poroksi, jos lähelle edes yrittävät. Tiedettävästi tällaisia yrittäjiä ei ole ollutkaan.

Moses and Joshua in the Tabernacle, n. 1896-1902/James Tissot.

Kirkkojen massiivinen koko on kuitenkin kerrassaan järisyttävä: nämä kirkot nousevat suoraan peruskalliosta jopa 50 metrin korkeuteen. Niitä yhdistävät kallioon kaivetut kapeat käytävät, ainoastaan yksi ristin muotoinen Biete Ghiorgis -kirkko sijaitsee omassa yksinäisyydessään sivummalla.

Kirkot todellakin nousevat ylös peruskalliosta, kuten tämä kuva osoittaa. Keskeltä jumalatonta kuoppaa…

Tällainen hermeettinen kirkkoalue herättää runsaasti kysymyksiä, kuten miksi kirkkoja on 11. Eikö yksi riittänyt? Eikö se yksikin olisi aiheuttanut jo ihan tarpeeksi verta, hikeä ja kyyneleitä? Toisena, pienenä kysymyksenä herää tietenkin se, että MILLÄ näitä kirkkoja on kalliosta kaiverrettu? Pikkuruisilla kivihakuilla? Ei, ei, ei ja vielä kerran ei, sanoo Akka.

Tällaisilla vehkeillä me askarrellaan! Esimerkki kuparisesta talttatyökalusta Egyptissä.

Myös Egyptin Sakkarasta löydettiin valtavista hautakuiluista yhteensä 24 massiivista, graniittista arkkua kansineen. Arkut painavat keskimäärin 70-100 tonnia ja niiden muotoilu on äärimmäisen tarkasti tehtyä työtä. Nämä Serapeumin arkut herättävät luonnollisesti suurta ihmetystä: miten tällaisia kaiverretaan ja kannetaan jonnekin maanalaisiin käytäviin? Akalla hajoaa pää tällaisten ihmeiden edessä. Näiden kanssa ei tarvitse edes kysyä MIKSI, vaan aivan yksinkertaisesti MITEN.

Yksi suurista graniittiarkuista (TheAncientConnection). Tämän arkun korkeus on n. 2,5 metriä.

Eikä unohdeta kalliokaupunki Petraakaan; tuota Jordanian helmeä. Ehkäpä Kunkku Lalibelan enkeljoukko liihotteli taikavoimineen paikalle sinnekin. Hoosiannaa laulaen.

Nyt saisi kyllä joku insinööri-arkkitehti-kuka-tahansa kertoa Akalle, miten näitä massiivisia rakenteita ja arkkuja mukamas nykerretään joillakin alkeellisilla työvälineillä. Mikäli kunnon selitystä ei löydy, Akka poikkeuksellisesti uskoo enkelien tai alieneiden apuun. Tai olkoon vaikka maanalaisia maahisia; se on aivan sama, mutta millään palettiveitsellä ei graniittia ole todellakaan lähdetty pilkkomaan. Sen verran Akkakin ymmärtää.

Petra, Jordania.

Aiheesta löytyy useita Youtube-videoita, joita Akka ei kuitenkaan tässä luettele. Niiden pääsanoma on kuitenkin yksinkertaistettuna sellainen, että joskus muinoin on ollut kulttuureita, joilla oli edistyksellistä teknologiaa. Sitten yllättäen tapahtuikin jokin luonnonmullistus, joka pyyhkäisi altaan kaiken ja tällainen teknologia jäi unohduksiin.

Tämä teoria sopii hyvin enkelien, alieneiden, maahisten ja muiden kivojen pikku-ukkojen rinnalle. Jos joku ei nyt ala selittämään tätä ilmiötä, niin Akka kysyy Bigfootilta. Kyllä Bigfoot tietää! Siinä on ihan reilun oloinen kaveri, vaikka hänen mieltymyksenään onkin tallentua ainoastaan Pure Shit -merkkisten kameroiden kuviin. Minkäs sitä ujoudelleen mahtaa!

Bigfootin tykkäämä kamera – tällainen kannattaa ottaa mukaan yöllisille etsintäretkille! Tulee juuri sellaisia otoksia, joita nykyäänkin nähdään!

KUNNIALLISET KUOPPAJAISET

Vuonna 1903 Tonsbergissa, Norjassa eräs farmari onnistui löytämään Norjan toistaiseksi arvokkaimman viikinkiaikaisen hautalöydön: veneen, jonka sisällä oli kaksi vainajaa ja runsaasti hautalahjoja. Kaivaukset aloitettiin löytöä seuraavana kesänä ja laiva on tällä hetkellä kunnostettuna Oslon Viikinkilaivamuseossa kahden muunkin veneen ja hautaesineistön ohella. Kunnostustyöt kestivät peräti 21 vuotta, mutta jopa 90 % veneestä on alkuperäistä puuta. Siinä sitä on konservaattoreilla ollut askartelua!

Oseberg Oslossa (History Of Vikings).

22-metrinen vene -Oseberg- on taidokkaasti koristeltu ja siihen on mahtunut peräti 30 soutajaa. Tutkimusten mukaan veneen rakennusajankohdaksi varmistui v. 820 jaa. Akka voi hyvinkin kuvitella, kuinka tällaisilla veneillä paineltiin menemään Amerikkaan ihan kevyesti, ihan silkasta menemisen ilosta!

Tønsberg – Google Maps

Hautalöytöihin kuului mm. koristeelliset hevosvaunut, neljä kelkkaa, eläinveistoksia, astioita, vaatteita, viisi sänkyä, höyhenpatja, kaksi telttaa, 15 hevosta, kuusi koiraa, 2 lehmää jne.jne… ja tietenkin ne kaksi vainajaa. Tavaroiden määrästä ja laadusta tiedettiin heti, että vainajat eivät todellakaan olleet Matti ja Maija Meikäläinen. Keitä he sitten olivat?

See the exhibition in 360 degrees Linkki museonäyttelyyn (Viking Ship Museum)

Noin 100 vuotta löydön jälkeen uudelleen haudatut luurangot kaivettiin esiin tarkempia tutkimuksia varten. Toinen vainajista paljastui v. 834 jaa. haudatuksi noin 80-vuotiaaksi naiseksi. Hän oli menehtynyt syöpään. Toinen nuorempi vainaja on noin 50-vuotias nainen, mutta hänen kuolinsyytään ei ole saatu selville.

Laivan kunto löydettäessä.

Pitkään uskottiin, että nuorempi vainaja olisi ollut tämän vanhuksen – jopa kuningattaren -seuraksi uhrattu palvelija, mutta väkivallan merkkejä ruumiista ei löytynyt. Dna-tutkimuksetkaan eivät selvittäneet, ovatko naiset sukua toisilleen, esim. äiti ja tytär. Nuoremmalla naisella oli murtunut solisluu, joka oli parantunut useiden viikkojen ajan, joten kuolinsyyksi murtuma ei yksin riitä. On epäilty, että hän on saattanut kaatua ja saada aivovaurion, mutta tämä on vain spekulaatiota.

See a longer list of the grave goods here (Viikinkilaivamuseon kokonainen luettelo kaikesta hautaesineistöstä)

Luista pystyttiin kyllä selvittämään, että heidän ruokavalionsa todisti heidän syöneen hyvin eläessään ja nuorempi naisista oli jopa käyttänyt koko elämänsä ajan metallista hammastikkua. Selvästikin kyse oli ylimystön jäsenistä, joten äiti-tytär-veikkaus saattanee olla hyvinkin mahdollinen. Tuskinpa palvelijalla oli käytössään tällaisia ylellisiä ja harvinaisia tarvikkeita. Tai… ehkäpä nuorempi nainen olikin palvelija, joka salaa käytti emäntänsä hammastikkua ja söi ruokaa tämän annoksista kenenkään tietämättä! Pyh, nyt Akka ajautuu taas liikaa salaliitto-osastolle…

Yksi kelkoista museossa (medievalists.net).

Hautaushetkellä Oseberg on kyllä tosiaankin sullottu täyteen tavaraa ja eläimiä – 15 hevosta muiden muassa ja hevosvaunut, god damn! Vaunut olivat tosin koottavaa mallia, eli niiden rakenne salli niiden purkamisen ja kokoamisen esim. veneessä kuljetusta varten. Aika näppärää nikkarointia tuohon aikaan; peräti 1200 vuotta sitten! Joku fiksu viikinki-insinööri on saanut älynväläyksen; mahdollisesti jo ennen 800-lukua, jolloin vaunut on rakennettu. Haudatessa ne olivat jo ns. vanhat kiesit.

Osebergin vaunut koottuina (Viking Ship Museum/Oslo).

Akka kyllä ihmettelee kuitenkin, miten ne hevoset ja lehmät on saatu laitettua veneeseen, aikamoinen homma nostella tällaisia painavia elukoita kaiken muun tavaran keskelle. Viikingeillä täytyi olla runsaasti ruista ranteessa. Ja mihin nämä arvoisat naiset tarvitsivat viisi sänkyä ja neljä kelkkaa? Kaikenlaiseen mukavaan ilonpitoon tuonpuoleisessa Valhallassa? (Ilonpito tarkoittaen tietenkin riehakasta mäenlaskua kelkalla ja …nukkumista…)

Yksi sängyistä (Irish Archaeology).

Vanhemmalta naiselta tällainen ilonpito olisi kuitenkin taitanut jäädä väliin, hänellä todettiin mm. osteoporoosi, lonkkamurtuma, polvivamma ja kuluneita niskaniveliä syövän lisäksi. On arvioitu, että hänen loppuelämänsä oli hyvin kivulias kaikesta ylellisyydestä huolimatta. Häntä on myös epäilty itse kuningatar Åsaksi, jonka lapsenlapsesta tuli myöhemmin Norjan ensimmäinen kuningas Harald Kaunotukka.

Harald isänsä kanssa (Wikipedia).

Tiedetään myös, että kuningatar Åsalla oli harvinainen hormonihäiriö, joka aiheutti hänelle parrankasvua. Oli miten oli; hyvin poikkeuksellinen tämä nainen kuitenkin oli saadessaan kaikenlaista hauta-aarretta mukaansa kuollessaan. Eipä se tainnut kuitenkaan häntä paljon lohduttaa kaiken kivun keskellä. Tai ehkäpä lohduttikin, jos hän uskoi pääsevänsä tuonpuoleiseen telmimään nuorena ja terveenä – ja ilman partaa, mikäli hän oli kuin olikin mainittu kuningatar Åsa.

Odin odottelee!

Ainakin veneestä löytyi nahkapussi, jonka sisällä oli kannabista – ei muuta kuin laitat vaunut kasaan, pari kaakkia niitä vetämään ja vaihdat viihteelle itsensä Odinin kanssa, arvoisa viikinkirouva! Ja jos jostain kumman syystä se mahdollinen parta on edelleen olemassa, kannattaa ehkä siistiä sitä vähäsen. Veneessä on mukana veitsiä ja kampoja, tämä mainittakoon ihan pienenä, ystävällisenä vinkkinä!

Krhm… kannattanee kaivella vähän ehyempiä tarvikkeita…

AMERIKKALAINEN PRINSSI

Ei, nyt ei ole kyse Eddie Murphyn esittämästä pelleprinssistä, vaan walesilaisesta prinssi Madocista. Tämä prinssi syntyi v. 1145 tienoilla. Prinssin isän Owain Gwyneddin kuoltua v. 1170 hänen lapsensa ajautuivat ilmiriitaan, kenestä tulisi uusi hallitsija tällä Walesin alueella.

Dolwyddelan Castle, Wales.

Tällä menehtyneellä äijällä olikin peräti 19 lasta, joten valinnanvaraa poikaporukassa riitti. Lisäänny ja täytä maa, herra Owain Gwynedd!

Prinssi Madoc.

Sanotaan, että prinssi Madoc ja hänen veljensä Rhirid kyllästyivät riitaisuuksiin ja he lähtivät seilaamaan kohti Amerikkaa. Madociin lienee vaikuttanut muinaisten druidien kertomukset “lännessä sijaitsevasta suuresta mantereesta” tai peräti viikinkien tunnetut reissut Amerikan/Kanadan Vinlandiin.

Veljespari varusti kaksi laivaa ja mukaan lähti muutakin porukkaa; miehiä, naisia ja lapsia. Tarkoitus oli perustaa uusi, onnellinen yhteisö kaukaiseen maahan. On esitetty, että Madocin retkue olisi peräti käynyt Meksikossa ja vaikuttanut asteekkien jumalkäsityksiin, mutta tästä ei ole todisteita. Legendataruissa kaikki on toki mahdollista.

Veljekset lähtevät Walesista.


Yleisin käsitys on kuitenkin se, että laivat rantautuivat Mobile Bayn alueelle Alabamaan, sillä merivirrat Atlantin yli johtavat juuri tähän lahteen. Myöhemmätkin tutkimusretkeilijät Euroopasta ovat saapuneet maihin juuri tässä paikassa.

Käsitykset retkueen koosta (20-130 ihmistä) ja laivojen lukumäärästä (2-13) vaihtelevat suuresti. Kirjallisia todisteita ei juuri mistään ole, kyse on kuitenkin melkein tuhat vuotta vanhasta legendasta. Joitakin hataria todisteita on kuitenkin löydettävissä:

Alabama- joen alueelta on löydetty raunioita, jotka on määritelty rakennetun ennen 1400-lukua. Erään linnakkeen pohja, muoto ja rakennustapa ovat identtisiä Walesissa sijaitsevan Dolwyddelanin linnan kanssa. Tässä linnassa prinssi Madoc syntyi.

Mobile Bay, Alabama.

Alueella asuneet intiaanit rakensivat samanlaisia jollia/veneitä, kuin Walesissa rakennettiin. Intiaaneilla kulki muutenkin perimätieto alueelle tulleista harmaasilmäisistä valkoihoisista, jotka puhuivat walesia. Walesin kieli juurtui jopa erään heimon sanastoon niin, että kielet kuulostivat samoilta.

Kalastusvene, jollaisia Walesissa käytettiin.

Kerrotaan, että ensimmäisen reissunsa jälkeen prinssi Madoc palasi Walesiin ja haali mukaansa lisää siirtolaisia Uuteen Maailmaan. Takaisin Englantiin hän ei sitten enää koskaan tullut. On esitetty, että prinssi ja hänen väkensä sulautuivat pikkuhiljaa intiaaniväestöön vaikuttaen kielen lisäksi mm. intiaanien ihonväriin ja parrankasvuun.


Tällaiset tarinat pysyivät kerrottuna perimätietona hengissä useita vuosisatoja. Vielä jopa 1800-luvulla tutkimusretkikunta Lewis&Clarkille annettiin ohjeeksi etsiä näitä walesinkielisiä heimoja, mutta ainakaan he eivät tällaisia kohdanneet.

Lewis&Clark – retkikunta.

Walesissa prinssin matkoista kerrottiin runoudessa, lauluissa ja historiikeissa, tosin vasta joitakin vuosisatoja myöhemmin. Ensimmäinen runo aiheesta on tehty 1450- luvun jälkeen. Ihan samalla tavalla kerrotaan kuningas Arthurista, Merlinistä ja Robin Hoodista. Heidänkään mahdollisesta olemassaolostaan ei kuitenkaan ole varmuutta, ainoastaan spekulaatioita.

Kuningas Arthur, Merlin ja Guinevere/kaiverrus v. 1881. (British Heritage)

Skeptikoiden mielestä tarinat prinssi Madocin “Amerikanvalloituksesta” olivat vain propagandakeino, jolla perusteltiin Englannin oikeutta siirtokuntien perustamiseen ja alueiden hallinnointiin. Mene ja tiedä, mutta mm. presidentti Thomas Jefferson uskoi Madocin tulleen Amerikkaan. Totta tai ei, mutta prinssi Madoc ainakin päätyi legendaksi pelkästään kiukustumalla riitelevään perheeseensä ja hyppäämällä laivaan.

Tuhannen vuoden päästä ihmetellään, onko Donald Trump ollut todellakin presidenttinä vai ei, sillä ajatushan on kertakaikkiaan “mahdoton ja naurettava”. Tutkijat nauravat moiselle älyttömyydelle sydämensä pohjasta ja siirtyvät parempiin aiheisiin.

KETTUMAINEN KUNKKU

Richard III (Englannin kuninkaana 1483-85) taisikin olla murhamies, mikäli uusiin tutkimuksiin on uskomista. Jo vuosisatoja on epäilty, että tämä kunkku Rikhard murhautti veljenpoikansa: 12-vuotiaan Edvard V:n ja tämän 9-vuotiaan veljen Rikhardin.

Richard III (taiteilija tuntematon).

Ai miksikö? No siksi, että kruunu kuului lain mukaan tälle 12-vuotiaalle Edvardille. Tällä tavalla Rikhardin oli helppo julistaa itsensä kuninkaaksi. Prinssien isä, kuningas Edvard IV, oli hiljattain menehtynyt vain 41-vuotiaana. Ennen kuolemaansa hän ehti antaa veljelleen (tuleva-kunkku) Rikhardille vastuun poikien hyvinvoinnista. Hyvinpä äijä hoiti homman kotiin, prkl!

Menehtynyt kuningas Edvard IV istumassa (James Edmund William Doyle 1864).

Poikaparat vangittiin samantien Lontoon Toweriin, josta he sittemmin katosivat. Towerissa oli tuohon aikaan pahamaineinen vankila, jossa mm. vankeja kidutettiin. Tuhatvuotisen historiansa aikana Towerissa menetti henkensä yksi jos toinenkin…

Tower of London.

Mistä murhaepäilyt sitten juontuvat? Tällä epäilyllä on pitkät perinteet. Vuonna 1535 mestattu kirjailija sir Thomas More kirjoitti aiheesta kirjassaan “Kuningas Rikhard III:n historia”. Tässä teoksessa More väittää, että kunkku Rikhard antoi murhakäskyn sisäpiiriläiselleen sir JamesTyrellille. Sir Tyrell laittoi kaksi miestä asialle: hevostenhoitaja John Dighton ja Towerin vartija Miles Forest saisivat liata kätensä!

Prinssit Edvard V (12 v) ja Rikhard (9 v). (John Everett Millais 1878).

Kertoman mukaan miehet tekivät työtä käskettyä ja tukahduttivat pikkuprinssit heidän omiin tyynyihinsä. Pirulaiset, lapsenmurhaajat!! Mutta onko tästä mitään todisteita? Asiakirjat osoittavat, että sir Thomas Moren kirjoittaessa tarinaansa vartija Forestin kaksi poikaa olivat vaikutusvaltaisessa asemassa hovissa. On siis hyvinkin mahdollista, että sir More sai näitä yksityiskohtaisia tietoja murhista juuri näiltä aikuisilta pojilta, joille isä oli murhat tunnustanut.

William Shakespearen näytelmässä “Rikhard III” (oletettavasti vuodelta 1591) kunkku Rikhard esitetään itsekkäänä tyrannina, joka tapattaa veljenpoikansa ja muutaman muunkin siinä sivussa. Kyseessä on kuitenkin vain näytelmä, jolla ei ole mitään todistusarvoa; mutta se osoittaa, miten sinnikkäästi käsitys kunkun toimeenpanemista lapsenmurhista on ollut olemassa.

Näytelmän kansilehti v. 1597. “The pittiefull murther of his iunocent nephewes…”

Vuonna 1674 Towerin kunnostustöiden yhteydessä portaiden alta haudattuina löydettiin kahdelle nuorelle pojalle kuuluvat luut. Tutkimukset ovat osoittaneet, että nämä luut sopivat juuri mainittujen pikkuprinssien ikään. Eiköhän tämä keissi ole täten ratkaistu? Sinne ne pienet prinssiparat sitten päätyivät, todennäköisesti juuri tämän vallanhimoisen k*sipään toimesta. RIP ja nyyh.

Richardin kallon perusteella tehty kasvomallinnus (Richard III Society).

Mitä sitten tapahtui kunkku Rikhardille, joka hallitsi ainoastaan kaksi vuotta? Joutuiko hän syytteeseen murhista, teloitettiinko hänet syyllisenä? Eipä suinkaan. Vuonna 1485 oli käynnissä kuuluisa Ruusujen sota, jossa kaksi eri sukua tappeli Englannin kruunusta. Kunkku Rikhard sai surmansa taistelun tuoksinassa elokuun 22. päivä 1485. Mikä merkillisintä, vasta vuonna 2012 kunkun luuranko löytyi parkkipaikan alta Leicesterissä. Miten hitossa hän sinne päätyi??

Richardin luuranko parkkipaikan alla (Smithsonian Magazine).

Kunkku haudattiin pikaisesti taistelun jälkeen. Paikalla sijaitsi tuolloin kirkko ja luostari, joiden jäänteitä on myös tullut esille kaivauksissa. Kunkun luista pystyttiin osoittamaan, että kunkku sai yhteensä 11 miekaniskua, joista 9 pään alueelle. Kunkun on siis täytynyt riisua kypäränsä, luonnollisesti hän olisi ollut haarniskoitu. On myös osoitettu, että kuoleman jälkeen hänet on riisuttu kokonaan haarniskasta ja häntä on ilmeisesti häpäisymielessä sivallettu vielä persuksiin miekalla. Jaloa toimintaa! Siitäs sait, murhaaja!!

Tyypillinen kokohaarniska keskiajalta.

Luista kävi ilmi myös erittäin vääntynyt selkäranka; kunkulla oli skolioosi. Mitä ihmeen tekemistä hänellä oli taistelussa ylipäätään…?

Kunkku Rikhard haudattiin tutkimusten jälkeen uudelleen v. 2015 Leicesterin katedraaliin. Äijä sai ihan televisioidut hautajaiset kuninkaalliseen tyyliin. Toisin kuin ne hiljaisuudessa murhatut ja haudatut pikkuprinssit. Ärgh.

Hauta Leicesterin katedraalissa (BBC).

Akka on vain tyytyväinen, että tämä murhaaja sai lopulta miekasta pers**seensäkin, sanokaa mitä sanotte. Akka olisi mäiskinyt menemään enemmänkin, ihan silkasta pieksemisen ilosta. Hemmetin häikäilemätön p*skiainen, tämä run… kunkku Rikhard!!

HISTORIALLISIA ÄLYTTÖMYYKSIÄ

Muutamia omituisia esimerkkejä historian hämärästä luonteesta:

Muinaisessa Egyptissä ei huolehdittu työturvallisuudesta, sillä palvelijoita voideltiin hunajalla – tarkoitus oli pitää ötökät pois faaraon lähettyviltä.
Mikäköhän mahtoi olla tällaisen henkilön ammattinimike? Kärpäspaperi?

Tämä kuva on egyptiläisten “Kuolleiden kirjasta”, ei suinkaan kärpäspaperista!!

Englannin kuningas Henrik VIII:lla oli palvelijoita pelkästään per***npyyhkimiseen. Heidät lyötiin myöhemmin ritareiksi.
Kyllä tuollaisesta elämäntyöstä sietääkin saada tunnustusta!!

“Tässä ois niinku perhekuva, tässä ei oo ne pyllynpyyhkijät. Tässä on yksi mun vaimoista ennen kaulankatkaisua! Ja poika vuonna 1545! Terveisiä vaan kaikille tuleville vaimoille!”

Viktoriaanisella ajalla valokuvaajilla oli telineitä, jotka kannattelivat kuolleiden ruumiita. Näin saatiin viimeinen muotokuva kuolleesta sukulaisesta.
“Hyvää joulua meiltä kaikilta! Ihan mukavaa, että setäkin pääsi perhekuvaan mukaan, vaikka menehtyikin!”

Library of Congress.
Charlie Chaplin ilman meikkausta.

Charlie Chaplin-näköiskilpailuun osallistui kaikkien tietämättä myös… aito Charlie Chaplin. Hänen sijoituksensa kisassa oli 20:s.
Joko kisan tuomareissa oli jotakin vikaa tai sitten aidolla Chaplinilla taisi olla “bad hair day”.

Haarukoita pidettiin loukkauksena Jumalaa kohtaan 1000-luvulla. Haarukka oli Jumalan luoman käden jatke ja täten osoitus epäkunnioituksesta Jumalan luomistyötä vastaan.
Samalla periaatteella kaikki työkalut ja käsin käytettävät tarvikkeet ovat epäkunnioittavia kivikirveistä lähtien.

Eräs apteekkari myi ketsuppia ruoansulatuslääkkeenä 1830-luvulla.
“Otahan tästä nyt monta mittakuppia kaiken ruoan kanssa, kyllä vatsa sitten toimii!” Yeah, varsinkin, jos on tomaatille allerginen…

Aasiassa suosittu teloitustapa oli joutua elefantin tappamaksi. Eläimet koulutettiin katkomaan ja murskaamaan luita.
Sittemmin tällainen tapa on unohdettu. Ainakaan Dumbosta ei tullut tappajanorsua.

Joo, odota vähän aikaa, hyökkään ihan kohta. (Kuvassa on vanha norsu, ei pahoinpidelty).

Vuodesta 1945 lähtien Englannin armeijan tankeissa on ollut teenkeittovälineet, täten tankista ei tarvitse poistua teetauon ajaksi.
“Laitahan, James, ammusta menemään! Minä laitan sillä aikaa teetä tulemaan!”

Paavi Gregorius IX julisti sodan mustille kissoille 1200-luvulla. Niitä pidettiin Saatanan palvelijoina ja täten kissat olivat vapaasti tapettavissa.
On epäilty, että kissakannan vähentymisen myötä rottaongelma lisääntyi ja sen seurauksena rutto pääsi leviämään pandemiaksi asti.

Kissat olivat pyhiä muinaisessa Egyptissä.

Maailman lyhyin sota käytiin v. 1896 Britannian ja Sansibarin välillä. Sota kesti 38 minuuttia. Sota päättyi Britannian voittoon ja Sansibarista tuli käytännössä siirtomaa.
Mikä hemmetin tarve briteillä oli alistaa kaikki pikkuvaltiotkin kruunun alaisuuteen? Ja nyt pitää brexitin myötä olla itsenäisiä!

Viimeinen Finnairin lento 666 lähti matkaan Kööpenhaminasta Helsinkiin (HEL) perjantaina 13.päivä lokakuuta v.2017. Kyseinen lentonumero poistettiin taikauskoisten matkustajien takia. Kyseistä lentoa tehtiin kuitenkin 21 kertaa ennen sen lakkauttamista, sillä perjantai 13. päivä löytyy kalenterista joka vuosi (joskus kaksikin kertaa).

Enola Gay-lentokone pudotti “Little Boyksi” kutsutun atomipommin Hiroshimaan 6.8.1945. Kone nimettiin lentäjän äidin mukaan. Lentäjä Paul Tibbets ei kuollessaan halunnut hautajaisia eikä hautakiveä; jatkuvien mielenosoitusten pelossa. Hänet tuhkattiin.

Enola Gay-lentokone.

Fiksusti ajateltu. Ei muuta lisättävää.

Pöytäliina keksittiin alunperin yhteiseksi lautasliinaksi. Ruokailijoiden oli tarkoitus pyyhkiä suunsa ja kätensä liinan reunoihin. Pyyhkimättä jättäminen oli huono tapa.
Yeah, näin Akkakin on ajatellut järjestää seuraavat juhlatilaisuudet… sitten vuonna 2021…! Pyyhkikää vaan pellavaisiin pöytäliinoihin, pesulalasku seuraa perässä!

Pyyhitään vaan näppärästi pöytäliinaan!

IHANA KAMALA METSÄ

Herkimmät yksilöt ovat jo joitakin viikkoja kärsineet koivun siitepölystä. Juhannussaunaankin sitä koivua pitäisi lykätä vihtojen muodossa! Mistä tämä tapa onkaan peräisin? Tässä seuraakin muutamia vanhoja uskomuksia eri puulajeihin liittyen:

Kiitod koivu; dodellakin laidedaan vihdoja daunaankin!

Vanhoissa uskomuksissa koivu yhdisti elämän ja kuoleman – koivun uskottiin tuovan terveyttä, voimaa ja onnea taloon. Koivunmahlaa käytettiin kaunistusaineena. Koivu miellettiinkin naisten puuksi, kun taas tammi oli miehinen puu.

Tammi olikin pyhä puu; myös se yhdisti elävien ja kuolleiden maailman. Kansantaru kertoo, että talven aikana pimeyden tuonut tammi kaadetaan keväällä, kun merestä nousee pieni mies vaskikirveineen sen kaatajaksi. Tällöin valo palaa maailmaan.

Sieltä sitä nyt tullaan riehumaan!

Akan pihalla tällainen homma ei vetelisi; painukaa vaan kirveinenne niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, kaikki pienet ukonkäppyrät!

Männystä puolestaan tehtiin “hautakiviä”: kuoresta leikattiin palanen irti ja paljastuneeseen runkoon kaiverrettiin henkilön syntymä- ja kuolinaika. Karhunmetsästyksen jälkeen karhun kallo nostettiin latvustoon.

Akka onkin ihmetellyt, mitä hittoa tuolla suuren männyn latvassa roikkuu, ei se olekaan oravanpesä! Sehän on ihan tavallinen karhunkallo!

Katajalla torjuttiin sekä sairauksia että pahoja henkiä. Talojen huoneet savustettiin torstaisin katajanoksilla, jotta pahat henget pysyisivät poissa. Nykypäivänä tähän tarkoitukseen löytyy monia huonetuoksuja. “Tässä sulle vähän vaniljantuoksua suihkeena, senkin typerä pierunhenki!”

Ei ole tarpeeksi savustettu katajalla, kun pirulaiset tunkevat sisään!!

Kuusta käytettiin uhripuuna. Ennen talon rakentamista kuusen juurella tuli nukkua yön yli; tällöin kuusenhaltia kertoisi, sopiiko paikka talon rakentamiseen. Mikäköhän ammattinimike vastaa tällaisesta toiminnasta nykyään – maankäyttöinsinööri? No, mikä lieneekin, kuusenhaltia se ei ainakaan ole. “Avoimet työpaikat: haetaan kuusenhaltiaa, pitää olla valmis yötöihin. Asiakas haluaa neuvontaa ainoastaan nukkuessaan”.

Tässä sitä insinööri jakelee auliisti talonrakennusvinkkejä!

Pihlajakin oli pyhä puu. Sekin karkotti pahoja henkiä ja antoi kalaonnea – lisäsi miesten naimaonnea- suojeli karjaa- jne.jne. Käyneet pihjalanmarjat ovat tosin todistetusti aiheuttaneet joillekin hirville ja linnuille vähemmän onnea humaltumisen merkeissä.

Tulikos nyt otettua taas liikaa niitä marjoja? Hirvee morkkis!

Leppä oli… yllätys, yllätys… metsänhaltian puu. Koiraa estettiin karkaamasta, kun sen karvoja tungettiin seinään tehtyyn reikään, joka suljettiin leppäpuisella tapilla. Tämän uskottiin tepsivän myös vaimoon. Kyllä tällaisella toiminnalla olisi päinvastainen vaikutus: kuka tahansa ottaisi pitkät, kun seiniin ilmestyisi karvoja pursuilevia puukorkkeja!!

Varsinkin tänä keväänä kansaa on kannustettu ulkoilemaan runsaasti; etenkin metsässä. Samalla voikin miettiä, pitääkö varoa enemmän punkkeja vai kaiken maailman haltioita ja pyhiä puita.

Pitää myös tarkasti katsoa, mitä puuta halaa, ettei metsänhaltia suutu – tai metsän kuningas Tapio. Tämän jumalan on sanottu kulkevan jopa alasti metsässä perheineen. Eli jos lenkkipolulla törmää joukkioon alastomia ihmisiä, niin ei kannata huolestua: se on Tapsa vaan, ei mitään hätää!

Ihan normaalia ulkoilua metsässä! Enemmän vaan turvaväliä!

HAPPILY EVER AFTER… OR NOT?

Törmäsin sattumalta Pinokkio-tarinan historiikkiin. Samaan aikaan aihetta (“todellisia” satuja) on käsitelty suositussa viihdeohjelmassa; joten pakkohan oli alkaa selvittää oikeiden satujen alkuperää ihan periaatteen takia. Tässä siis muutama esimerkki nykyajan tunnetuista saduista:

PINOKKIO:

Carlo Collodin Pinokkio-satu ilmestyi Italiassa jatkokertomuksena lastenlehdessä v. 1881. Alunperin puuseppä Geppetto ei alkanutkaan veistää itselleen toivomaansa poikalasta; hänen oli määrä tehdä naapurilleen pöydänjalka. “Ei tästä mitään jalkaa tullutkaan, tästä tulikin puhuva poika!”

Samu Sirkka varoitti Pinokkiota olemasta paha poika, jolloin Pinokkio heitti vasaran Samu Sirkan päälle tappaen tämän. Ihan normaali reaktio moiseen varoitteluun! ( … Jos olet puinen, puhuva poika).

Pinokkio lähti Lelumaahan, jossa ei koskaan tarvitsisi tehdä töitä; mutta siellä Pinokkio ja hänen ystävänsä muutettiin aaseiksi huolettoman elämäntavan (mm. jatkuvan pelaamisen) takia. Pinokkio-aasi myytiin lopulta miehelle, joka yritti hukuttaa tämän. Kalat söivät Pinokkio-aasista lihat, jolloin alkuperäinen puinen poika pääsi pakenemaan ilkeän miehen kynsistä.

Pinokkiolle tapahtuu jotakin “kummaa” tässä kuvitetussa sadussa vuodelta 1936. Köysi ja veitsi…hmm… kauniita unia tämän iltasadun myötä!

Disneyn Pinokkio ja Samu Sirkka ovat todellakin kaukana näistä hahmoista. Kun Samu Sirkka esiintyy taas seuraavana jouluna tv:ssä Disneyn yltiö-ällö-siirappisen-makeassa joulukimarassa,
aion tähdätä tv-ruutua vasaralla.

POCAHONTAS:

Pocahontasin tarinaa on kaunisteltu. Kuinka yllättävää.

Pocahontasin alkuperäiset nimet olivat Amonute ja Matoaka. Pocahontas oli lempinimi, joka tarkoitti “leikkisää”. Tapana oli, että tämän heimon jäsenillä on useampia nimiä eri tarkoituksiin.

Pocahontasin tarina alkaa 1600-luvun alusta, kapteeni John Smithin hän tapasi ollessaan n. 10-vuotias. Oletettavasti heidän välillään ei ollut koskaan rakkaustarinaa, juuri Pocahontasin iästäkin johtuen. Joidenkin lähteiden mukaan Pocahontas nai miehen toisesta heimosta ollessaan 14-vuotias ja he saivat 2 lasta.

Pocahontas.

Ainoa varma tieto on, että kapteeni Samuel Argall kidnappasi Pocahontasin v. 1613 lunnaiden toivossa ja hänen aviomiehensä tapettiin. Vankeudessa Pocahontas oppi englannin kielen ja kääntyi kristinuskoon. Tämän jälkeen hän muutti nimensä Rebeccaksi ja meni naimisiin tupakkaviljelijä John Rolfen kanssa. Heille syntyi poikalapsi.

Muutamia vuosia myöhemmin he lähtivät Englantiin, jossa Pocahontasia esiteltiin esimerkkinä “kuinka villi-ihmisistä voi tulla sivistyneitä”. Tässä vaiheessa olisi kannattanut kaivaa sotakirveet esille tai ainakin pakata kimpsut ja kampsut välittömästi.

Palatessaan myöhemmin Amerikkaan Rebecca kuoli laivalla vain 21-vuotiaana. Hänet haudattiin Englantiin.

On ymmärrettävää, ettei tällaisesta tarinasta saa romanttista satua aikaiseksi. Kyllä se “Pocis” on niin nätti laulaessaan siellä kanootissa; pitkät hiukset hulmuten.

Olisi aika irvokasta katsella, kun tämä kaunotar kuolee laivalla joko ripuliin tai keuhkokuumeeseen. Jotkut tahot tosin epäilevät, että hänet myrkytettiin.

KAUNOTAR JA HIRVIÖ:

Kaunottaren ja hirviön tarinan kirjoitti Gabrielle-Suzanne Barbot de Villeneuve v. 1740. Tarina perustuu 1500-luvulla eläneeseen Petrus Gonsalvuksen elämään. Hän kärsi hypertrikoosista eli liiallisesta kehon karvankasvusta. Tästä syndroomasta lienee saanut alkunsa ihmissusi-legenda ylipäätään vuosisatojen saatossa.

Ennen vanhaan sirkuksissa esiteltiin kummajaisina mm. “parrakkaita naisia”, jotka sairastivat perinnöllistä hypertrikoosia. Karvaisuus ei siis liity pelkästään sukupuoleen, tässä sairaudessa naisillakin voi olla kokonaan karvaiset kasvot.

Maalaus Petrus Gonsalvuksesta.

Tarinan Petrus-parka lähetettiin Ranskaan KRUUNAJAISLAHJANA kuningas Henrik II:lle. Häntä kohdeltiin siellä puoli-ihmisenä ja hänet vangittiinkin, mutta lopulta kuningas antoi hänen elää kuten tavallisen ihmisen kuuluukin elää. Hän sai jopa opetusta, kuten muutkin linnassa asuvat lapset.

Kuninkaan kuoltua hänen vaimonsa Katariina de’ Medici päätti vakaasti, että Petrusin piti mennä naimisiin. Puolisoksi hän valitsi erittäin kauniin naisen, jotta “kokeilu” olisi mahdollisimman mielenkiintoinen: syntyykö liitosta puoliksi eläimiä/puoliksi ihmisiä.

Petrus ja hänen vaimonsa Catherine saivat kaksi lasta, joilla kummallakaan ei ollut hypertrikoosia. Kuningatar oli pettynyt kokeilunsa epäonnistumiseen, kuten myöskin siihen, että Petrus ja Catherine todellakin rakastuivat toisiinsa.

Kaunotar ja Hirviö (Eleanor Vere Boyle).

Seuraavat 4 lasta saivat kuitenkin perintönä hypertrikoosin – jonka johdosta heidät lähetettiin LAHJOINA Euroopan aristokraateille. Kuollessaan Petrus ja Catherine eivät saaneet edes kunnollisia hautajaisia, heidän hautapaikkaansa ei tiedetä.

Tästä tarinasta saisi nykypäivänä aika monta syytettä aikaiseksi. Ulkomuotoon perustuva syrjintä? Ihmiskauppa? Paritus? Kidnappaus? Listaa voi jatkaa mielinmäärin eteenpäin.

Sadun olisi pitänyt perustua tähän tarinaan pikkuisen enemmän. Lopulta hirviö ei olisikaan muuttunut prinssiksi, hän olisi käynyt rakkaan vaimonsa kanssa vuosia jatkuneen oikeudenkäyntiprosessin näitä tarinan todellisia hirviöitä vastaan. Elokuvan loppukohtauksessa he suutelisivat onnellisina voitettuaan satoja miljoonia dollareita ja rahaa sataisi taivaalta. Heidän lapsensa olisivat luonnollisesti edelleen perheensä parissa juhlimassa tätä voittoa. Katariina de’ Medici olisi varsinainen “ilkeä äitipuoli”, joka raahattaisiin dramaattisesti vankilaan. Häh hää, siitäs sait, pahis!

Tällainen leffa olisi todellinen kassamagneetti, vink vink, sinne Hollywoodiin! (Emma Watsonin tähdittämä leffa v.2017 keräsi fyffeä ainoastaan 1,26 miljardia dollaria eli ei juuri mitään… vaikka olikin sen vuoden eniten tuottanut elokuva!)

PETER PAN

Finding Neverland-elokuva on kuvitteellinen tarina Peter Panin luojan J.M. Barrien ja Sylvia Llewelyn-Daviesin suhteesta. Tosielämässä Barrie tapasi Sylvian ensimmäistä kertaa kahden poikansa kanssa puistossa (kuten elokuvassakin), mutta Sylvian aviomies oli elossa: Sylvia ei ollut leski. He saivat avioliitossaan yhteensä 5 poikaa ennen aviomiehen kuolemaa.

Kuvitus v. 1915.

Barrie avioitui itse kahdesti, mutta isää hänestä ei koskaan tullut. Hänestä tuli Llewellyn-Daviesin perheen rakastettu ystävä, ja hän itse kertoi kehittäneensä Peter Panin sekä kadotetut pojat “yhdistelmänä näistä kaikista pojista”. On myös arvioitu, että Barrien nuorena kuollut veli olisi ollut innoittajana tarinaan pojasta, joka “ei koskaan kasvanut aikuiseksi”.

Arthur Llewellyn-Davies kuoli luusyöpään v. 1907, hänen vaimonsa Sylvia kuoli 3 vuotta myöhemmin (myöskin syöpään). Tällöin J.M.Barriesta tuli lasten virallinen huoltaja varallisuutensa takia. Huoltajuudessa oli pari muutakin henkilöä perheen suvusta mukana, eli pelkästä rahasta ei ollut kyse.

Poikien elämänkohtalot ovat mieltäriipaisevia:

  • Vanhin poika George menehtyi 1. maailmansodassa 21-vuotiaana. Hän oli ilmoittautunut vapaaehtoisena armeijaan.
  • Michael hukkui the Thames-jokeen ollessaan opiskelijana Oxfordissa. Michaelin oletettiin eniten innoittaneen Barrieta Peter Pan-tarinan luomisessa.
  • John ei koskaan pitänyt kirjailijasta, hänen mielestään Barrie yritti ottaa hänen kuolleen isänsä paikan. John kuoli 65-vuotiaana keuhkosairauteen.
  • Peterin nimeä käytettiin tähän tarinaan, josta hän ei pitänyt ollenkaan. Peter oli myös ainoa pojista, joka jätettiin pois J.M. Barrien testamentista. 63-vuotias alkoholisoitunut Peter heittäytyi metrojunan alle saatuaan tietää vaimonsa ja 3 lapsensa Huntingtonin taudista. (Kyseessä on perinnöllinen, hermostoa rappeuttava sairaus).
  • Nuorin poika Nicholas (Nico) eli 76-vuotiaaksi. Hän toimi konsulttina dokumentissa “The Lost Boys”, BBC, 1978.
J.M.Barrie.

J.M. Barrie kuoli keuhkokuumeeseen Lontoossa v. 1937.

Peter Pan elää kuitenkin meissä. Varsinkin joissakin miestyyppisissä olioissa, jotka eivät koskaan kasva aikuisiksi. Joissakin meissä elää Wendy/Leena, mutta hänenkään ei ole aina pakko huolehtia kaikista. Wendy/Leena voi vetää ihan omanlaisensa sukkahousut jalkaansa ja mennä eteenpäin: “Morjens jätkät, mä lähden! Nähdään!”

Leena ja kadotetut pojat.