SUOMALAISTEN PAIKANNIMIEN HISTORIAA…

ja niiden häpeämätöntä pilkkaamista! Akka on aina ihmetellyt, miksi runsaista metsistään ja puhtaasta luonnostaan/järvistään tunnettu Suomi sisältää niin paljon paikkoja, joiden nimet eivät tarkoita yhtään mitään. Äkkipäätään luulisi, että muinaiset esi-isämme… krhm, esihenkilömme olisivat nimenneet heille tärkeät paikat ihan vain luonnonmuodostelmien pohjalta, kuten tietenkin monin paikoin on tehtykin. Mustalampi on Suomen yleisin (391 kpl) järven nimi, toisin kuin usein yleisimmäksi luultu Paskolampi (106 kpl). Tällaiset
nimet kertovat hyvinkin paljon vesistön luonteesta, ehkä?

Mustalampi,Utajärvi (WikimediaCommons).

Akalle tuli mieleen myös kaupungin nimi VARKAUS. Miksi ihmeessä kaupungille annetaan tällainen nimi? Mitä siellä on ennen muinoin pöllitty niin runsaasti, että nimi on jäänyt elämään tuleville sukupolville? Tai miksi on olemassa sellaiset sanahirvitykset, kuten UUSIKAARLEPYY, KUUSKAJASKARI tai ESPOO. Varkaudesta puheen ollen; Akalle tuli heti mieleen seuraavanlainen hölmö vitsi:

-Missä sä asut?

-Luvattomassa käyttöönotossa.

Eehhehe! Joten Varkaus saakin olla Akan ensimmäinen kohde nimistöjen tutkimisessa:

Perusilmakuva peruskaupungista historian kätköistä 1950-luvulta (Suomen Ilmakuva).
  • VARKAUS: Varhaisimmat kirjalliset merkinnät ovat Varkaus godz v. 1523 sekä Varkaus bij v. 1563. Usein kaupungin nimi tulkitaan niin, että se on muodostunut saamelaisten kätköpaikkaa osoittavasta sanasta vuörkä/vyörkä. Todennäköisin selitys on kuitenkin se, että alueella on pitkä historia koskenkiertopaikasta, johon viitataan juurikin matkataipaleen lyhentymisellä “varkautena” matka-ajasta.
  • UUSIKAARLEPYY: Varhaisin kirjallinen merkintä on Ny Carlby Sochn v. 1609. Kaupunki on nimetty kuningas Kaarle IX:n kruunajaisvuonna 1607, kun pienempiä kyliä alueelta liitettiin toisiinsa. Karleby on keskiaikainen nimitys, mutta tämä muoto Uusikaarlepyy on vain alueita erottava sanaväännös alkuperäisen Gamlakarleby:n eli Kokkolan kaupungin nimityksestä (gamla=vanha). Akkaa hävettää, ettei Akka tajunnut “PYYN” olevan vain suomalainen väännös “BY”:stä eli kylästä. God damn, osa 1! Selityksenä tähän lienee vanha sanonta “parempi pyy pivossa, kuin kymmenen oksalla,” johon ei tässä jutussa puututa millään tavalla. Hirvittävä perisuomalainen sanonta, joka pitäisi kieltää jollakin lakipykälällä, sillä sen merkitystä on mahdotonta selittää ulkosuomalaiselle mitenkään! Helpompaa on selittää lipeäkala, joka sekin on aivan hirvittävä asia sinällään.
  • AHVENISTO: Tämä kaunis Hämeenlinnaan sijoittuva ulkoilu-, luonto- ja nähtävyysalue sisältää useita kohteita. Ahveniston järvi on suosittu uimapaikka ja nimi juontuukin tämän järven ahvenista. Akka otti tämän mukaan luetteloon siitä syystä, että varhaiset kirjalliset lähteet mainitsevat nimet Ahvenistolammi v. 1780 ja mikä parasta: AFVISTON IERFVI v. 1781! Voi pyhä jyhäys sentään; oikein ierfvi! “Suomi tunnetaan maailmalla varsinkin runsaslukuisista ierfveistään!”
  • ESPOO: Varhaisimmat kirjalliset merkinnät Espa v. 1431 ja Espaby v. 1451. Nimen taustalla lienee keskiaikainen joennimi “Äspån” eli vanhasta ruotsista suomennettuna “Haavikkojoki.” Nimen taustalla saattaa tosin olla myös miehen nimi “Esbjörn” lyhennettynä Espeksi. Mikäli tämä Haavikkojoki vaihtoehtona pitää paikkansa, voisi espoolainen nykypäivänä todeta kysymykseen “mistä olet kotoisin” seuraavanlaisesti: “Haviksessa syntynyt, havislainen ikuisesti!”
  • KORSO: Surullisenkuuluisa Vantaan kaupunginosa on saanut nimensä kolmen kunnan rajapyykistä 1400-luvulta lähtien ristirajana eli ruotsalaisittain “Kårsrå.” Varhaisimmat kirjalliset merkinnät nimestä löytyvät Kårs Råå v. 1662 sekä peräti Ristiraija v. 1739. Vielä nykyäänkin tämä ristiraja on tunnettu maamerkki. Suomalaisittain voisi todeta, että alkuperäinen ruotsalainen nimi olisi voinut päätyä myös muodoksi Kärsä. Asuisiko nykypäivän ihminen mieluummin Korsossa vai Kärsässä? Tällaisiakin paikannimiä nimittäin Google Mapsista löytyy. Onnea vaan teille kaikille, Akka haluaisi mieluummin asua Saparossa… ja sellaisiakin näkyy löytyvän. God damn, osa 2!
  • TIKKURILA: Vantaan suurin kaupunginosa mainitaan kirjallisissa lähteissä mm. muodoissa Dikursby v. 1501 ja Dicvrsby v. 1543. Tähän nimeen on vaikuttanut ruotsinkielen sana dikur/deker, joka on tarkoittanut kymmentä eläimen nahkaa. Tämä sana on myöhemmin suomalaistettu sanaksi “tikkuri,” eikä liene epäselvää, että paikannimi on muodostunut nahkojen kauppapaikkana ja kylänä. Olisipa outoa nykypäivänä kuulla junassa kuulutus “Seuraavana Tikkurikylä” tai mikä parempi: “Nahkala.”
  • KUUSKAJASKARI: Merisäätiedotuksista tunnetuksi tullut saari mainitaan varhaisissa lähteissä 1650-luvulla nimellä Caiascarj. Nimen alkulähteitä on selitetty sillä, että viereinen saari Kallikajaskari on kivikkoinen saari, kun taas Kuuskajaskari on kuusinen saari. Kuuskajaskari olisi täten “kuusta kasvava lokkiluoto” ja Kallikajaskari “kallioinen lokkiluoto.” Sanokaa mitä sanotte, mutta tällaiset nimet eivät sovi tavallisen pulliaisen pirtaan. Kalliaiskaskari, Kuuskalanjaskari, Kaaskajansuksari tai mikään tällainen ihmiselle merkityksetön väännös ei vain jää mieleen. Miten olisi “Lokkiluoto ykkönen, Lokkiluoto kakkonen” jne…
  • UTTI: Tämä suomalaisittain kuuluisa laskuvarjojääkäreiden koulutuspaikka lienee saaneen nimensä henkilön mukaan, sillä paikalla tiedetään asuneen herra Morthn wtti v. 1546. Kuitenkin jo 1200-luvulla alueella asusteli ruotsinkielisiä henkilöitä, joiden sukunimi oli Udd tai Udde. Tämä Utti-nimitys juontuu kuitenkin ihan jo tiettyyn kantataloon ja v. 1708 paikannimi on ollut Uttis. Olisikin hauskaa, jos nykyiset laskuvarjojääkäriässät yrittäisivät lausua armeijapaikkansa muodossa “WTTI.” God damn, osa 3!
  • OITTAA: Henkilökohtaisen nimen perusteella nimetty paikka on myöskin Oittaa Espoossa. Paikka mainitaan vanhoissa teksteissä v. 1549 nimellä Oijttila, v. 1552 nimellä Oijtaböle jne. Alueella lienee ollut yksityinen talo, jonka alkuperä on ollut Hämeessä. Talon nimi lienee aluksi ollut Oitti tai Oittila, joka sittemmin ruotsinnettiin muotoon Oitans. Oitti-nimi on kuitenkin alunperin ollut miehen nimi. Oitti-niminen kylä löytyy myös Hausjärven kunnasta, eli…
  • HAUSJÄRVI: Varhaisin maininta Hausierf (taas mainittu jonkinmuotoinen ierfvi eli järvi) v. 1543. Haus tarkoittaa “majavanhajuketta” eli haustaa, jota saatiin majavan sukupuolirauhasista eri tarkoituksiin. Tähän Akka laittaa suoran linkin kaivelematta sen kummemmin itse tätä aihetta:

Hauste – Wikipedia

Onnea teille kaikille, hausjärveläiset! Siellä on sitten menneinä aikoina löydetty kelpo elinkeino kaivelemalla majavien persuuksia!

  • KLAUKKALA: Myös henkilöön liitetty paikannimi. Varhaisissa kirjallisissa lähteissä nimi viittaa henkilöön Klaukka: isäntään, joka piteli pirttiään jo 1540-luvulla. Hänen nimensä oli viännetty peräti Pyhästä Nikolauksesta eli jouluäijänä tunnetusta Joulupukin esihahmosta. Paikka on kuitenkin tunnettu jo v. 1527 nimellä Klöckeskoogh, mutta vuonna 1866 nimitys oli jo Klaukkala by eli Klaukkalan kylä. Klöckeskoogh kuulostaa lähinnä yskivältä vanhalta mieheltä, joka menehtyy tuberkuloosiin juuri näillä hetkillä.
  • KORPPOO: Varhaisissa kirjallisissa lähteissä mainitaan nimet Corpo v. 1434 sekä Korppe v. 1469. Tämän paikan nimi onkin edelleen selvittämättömien osastossa, sillä nimen alkuperään on esitetty useita selityksiä, joille ei mitään varmuutta tiedetä. Tähän Akka voisi kyynisesti todeta seuraavanlaisesti:

“Mistä sä olet kotoisin?”
“Korppoosta.”
“Missä se on? Ja mikä se Korppoo on?”
“Emmä v*ttu tiedä eikä kukaan muukaan tiedä. Ketään ei näköjään edes kiinnosta tietää.”

Akka pahoittelee korppoolaisille aiheuttamaansa mieliharmia syvästi. Ja hausjärveläisille myöskin vilpittömät pahoittelut. Majavanpersus on ihan hyvä homma, jos siitä on saatu massia joskus muinoin. Tämä ei toimisi nykypäivänä, siitä tulisi pahasti sanomista.

Tähän loppuun sopinee mainita paikannimet Akanvaara, Akanhauta ja Akkala, joita Suomessa esiintyy useita erilaisine väännöksineen. Nimi pohjautunee muinaisjumala Akkaan, mutta se paikannimenä saattaa viitata myös puolisoon tai yksittäiseen taloon.

1 AKANVAARA 3 KOLMIOMITTAUSTORNI JÄÄNNÖS 1 Yleiskuva tornin jäännöksestä (Lusto-Metsämuseo). Mukavan ylentävä kuva, joka luo inspiraatiota.

Ainakin Akkoinen, Ackala ja Akankuru kiehtovat Akkaa siinä määrin, että Akka harkitsee tonttinsa nimeämistä kreivikunnaksi. Titteli sopisi Akan pirtaan oikein hyvin, joten palaillaan huumorin ja historian merkeissä asiaan seuraavassa jutussa; tällä erää näkemiin toivottaa

Kreivitär von Ackala (kavereiden kesken tunnettu nimellä arvoisa kreivitär von Ackala tai Teidän Ylhäisyytenne), joka lanseeraa käyttöön jo unohtuneen järveä tarkoittavan sanan IERFVI.

Lähteet Suomalainen paikannimikirja – Kotimaisten kielten keskus (kotus.fi) muiden googlelähteiden ohella

KUKA LOPULTA VALLOITTI MOUNT EVERESTIN?

Mount Everest on vaatinut tiettävästi jo yli 300:n kiipeilijän hengen, mutta siltikään tämä 8849-metrinen järkäle ei lakkaa kiinnostamasta yhä uusia huimapäitä. Huipulle on päästävä, vaikka se veisi kuolemaan – mitäpä pienistä; kuten hengestä!

Norgay ja Hillary v. 1953.

Yleisessä tiedossa on, että huippu valloitettiin virallisesti 29.5.1953 Edmund Hillaryn (Uusi-Seelanti) ja sherpa Tenzing Norgayn (Nepal) toimesta. Tällä kertaa aiheena ei kuitenkaan ole tämä kiipeilijäkaksikko, vaan jopa todennäköinen, onnistunut huipun valloitus jopa 29 vuotta aiemmin:

8.6.1924 huipun valloitusta yrittivät George Mallory, 37 ja Andrew “Sandy” Irvine, 22. Nämä brittimiehet eivät olisi varmastikaan uskoneet, että heidän kohtaloaan ihmetellään vielä melkein 100 vuotta myöhemmin: pääsikö edes toinen heistä huipulle jo noinkin varhain?

George Mallory (1886-1924).

Mitäpä me sitten tiedämme näistä herroista ja heidän vuoren valloittamisestaan? Akka ei puutu tässä heidän henkilökohtaiseen historiaansa, vaan itse tapahtumiin tuona kohtalokkaana päivänä:

Andrew Irvine (1902-1924).

Viimeisen näköhavainnon heistä tuona päivänä teki retkikunnan geologi Noel Odell klo 12.50, jolloin hän mielestään näki parivaljakon toisella askeleella (The Second Step), joka sijaitsee vuoren pohjoispuolella. Tällä reitillä on kolme “steppiä,” ja Odell mainitsi miesten tosiaankin pyrkivän ylöspäin. Myöhemmin tätä lausuntoa on kyseenalaistettu eikä Odell ollut enää itsekään varma näköhavaintonsa sijainnista.

Takaisin miehet eivät koskaan palanneet, ja heidän kohtalonsa jäi epäselväksi 75 vuodeksi.

Vuonna 1933 rinteeltä löydettiin jäähakku n. 230 metriä ensimmäisen stepin alapuolelta, ja se tunnistettiin valmistajan merkistä kuuluvaksi Malloryn ja Irvinen varusteisiin. Jäähakusta on kehitetty erilaisia teorioita: sitä pitänyt putoaja on yrittänyt hidastaa luisuaan alaspäin, tai sitten se on jätetty tarkoituksellisesti paikalleen. Ylempänä rinteessä siitä ei olisi enää ollut hyötyä, ja hakku olisi voitu noukkia takaisin haltuun sitten alas laskeutuessa. Hakku tunnistettiin Irvinelle kuuluvaksi siihen tehdyistä merkeistä. On myös mahdollista, että hakku jäi rinteelle, kun putoaja yritti irroittaa itsensä miehiä yhdistävästä köydestä.

Vuonna 1960 kiinalainen retkikunta oli ensimmäinen, joka väitti päässeensä huipulle Malloryn ja Irvinen reitin kautta. Retkue ei ottanut huipulta kuvia, koska he saavuttivat huipun yöllä. Sittemmin useiden ilmi tulleiden todisteiden myötä tämä saavutus lienee pätevä, vaikka sitä aluksi epäiltiin.

Vuonna 1979 kiinalainen Wang Hong-bao kertoi nähneensä pohjoisrinteellä v. 1975 vanhan, brittiläisen ruumiin 8100 metrin korkeudella. Tämän lausunnon vahvisti myöhemmin hänen retkueeseensa kuulunut mies, jolle Wang oli kertonut asiasta. Wang tunnisti miehen eurooppalaiseksi vaatteista ja ulkomuodosta, eikä tuossa paikassa ollut tiettävästi käynyt muita, kuin britit Mallory ja Irvine. Wangin mukaan ruumiin poskessa oli suuri haava ja ruumis makasi kyljellään, mutta Wang menehtyi kertomuksensa jälkeisenä päivänä lumivyöryssä.

Vuonna 1991 rinteeltä löydettiin vanhoja happipulloja, joiden tiedetään kuuluneen Mallorylle ja Irvinelle.

Vuonna 1999 järjestettiin retkikunta Mallory and Irvine Research Expedition, jonka tarkoitus oli löytää miehistä edes toinen. Ja kuinka ollakaan; George Malloryn ruumis löydettiin Wangin kuvailemasta paikasta!

RIP George Mallory (Secretsoftheice).

Mallory makasi vatsallaan, hänen toisen jalkansa sääriluut olivat poikki (sekä fibula, että tibia), hänen päänsä oli käytännössä hautautunut vuosien aikana vyöryneisiin kiviin ja otsassaan hänellä oli suuri haava, jota arveltiin kuolinsyyksi. Olisi siis mahdollista, että pudotessaan Mallory olisi esim. pudotessaan hakulla irrottanut suuren kiven, joka olisi kimmonnut rinteeltä hänen otsaansa. Miehen vyötäröllä ollut köysi (tuohon aikaan pellavasta punottu) oli joko revitty tai repeytynyt pudotuksen myötä, sillä se oli aiheuttanut hänen keskivartaloonsa selvästi näkyviä ruhjeita.

Mitäpä Malloryn ruumiilta sitten löydettiin/ei löydetty?

Hänen taskuistaan ei löytynyt hänen vaimonsa Ruthin valokuvaa, jonka hän oli todistettavasti luvannut jättää huipulle vaimonsa kunniaksi. Tämä seikka on tietenkin herättänyt spekulaatioita, että ainakin Mallory olisi selvinnyt huipulle asti ja jättänyt valokuvan sinne, josta se myöhemmin olisi lähtenyt virtausten mukana maailman tuuliin. Täten Mallory olisi pudonnut kuolemaansa laskeutuessaan alas, eikä pyrkiessään huipulle.

(topchinatravel.com)

Malloryn taskusta löydettiin lumilasit, joten tämän perusteella on arveltu, että Mallory olisi saavuttanut huipun pimeän aikaan eli jättänyt sitten lasit taskuunsa tarpeettomina. On myös mahdollista, että näitä laseja olisi ollut kaksi paria, ja toiset olisivat sitten pyyhkiytyneet rinnelaskussa ties minne.

Mallorylla ja Irvinella oli mukanaan Kodak-kamera, jonka käytöstä vastasi Irvine. Tätä kameraa, kuten Irvinen ruumistakaan, ei ole löydetty. Kodakin asiantuntijat ovat jopa tehneet nykypäivän kiipeilijöille ohjeet, kuinka tulee toimia, jos tämä kamera ikinä löydetään. Heidän mukaansa on varsin mahdollista, että filmi on säilynyt ja kehitettävissä.

Mikä sitten puoltaa teoriaa, että nämä miehet saavuttivat huipun todellakin jo vuonna 1924?

Huipun saavuttamista yöaikaan puoltaa ainakin se, että lukuisat kiipeilijät kertovat ns. Everest-kuumeesta: mitä lähempänä huippua olet, sitä enemmän haluat kiivetä eteenpäin välittämättä mistään muusta. Jotenkin olisi ymmärrettävää, että tämä sama efekti olisi ollut olemassa jo tuolloin 1920-luvulla, kun huipulle ei tosiaankaan oltu vielä päästy lukuisista yrityksistä huolimatta.

Malloryn vaimon valokuva on voinut pudota hänen taskustaan koska tahansa, tai sitten se on todellakin jätetty huipulle.

Ruth Turner Mallory, Georgen vaimo.

1960-luvun kiinalaisen retkikunnan jäsentä Xu Jingia haastateltiin v. 2001, ja hän mainitsi havainneensa pohjoisrinteellä vanhan ruumiin selällään jalat kohti taivasta, mutta ei osannut kertoa tarkempaa sijaintia. On siis mahdollista, että hän on sattumalta nähnyt vilauksen Irvinen ruumiista, sillä tuolla rinteellä ainoat mahdolliset kävijät olivat Mallory ja Irvine (ennen vuotta 1960).

On epäilty sitäkin, että vuoden 1924 vaatetuksen ja varusteiden suhteen olisi ollut mahdotonta selviytyä Everestin olosuhteissa. Tuolloin ei ollut käytössä nykyajan vaateteknologiaa, joten kerrospukeutuminen ja luonnonmateriaalit olivat kiipeilijöiden elinehto. George Mallorylla tiedetään olleen Burberryn veden- ja tuulenkestävä asu, joka tuolloiseen aikaan oli aivan hifiä (tietenkin lukuisten puuvilla- ja pellavavaatteiden lisäksi).

Useat kiipeilijät ovat selviytyneet nykyaikanakin ilman happilaitteita Everestillä; toisin kuin Mallory ja Irvine, joilla kuitenkin oli useita happipulloja käytössään. Niiden tilavuus oli pieni verrattuna nykyaikaisiin varusteisiin, mutta näitä tyhjiä pulloja on kuitenkin rinteeltä löydetty. Tiettävästi viimeiselle etapille pulloja oli varattu neljä kappaletta, joista kolme on löydetty tyhjinä. Tämä seikka voisi osoittaa sen, että huipulle on tosiaankin menty apinan raivolla ja yksi happipullo olisi sitten jäänyt käyttämättä alas laskeutumisen yhteydessä, kun putoaminen on tapahtunut.

1960-luvun kiinalaisten retkueen osalta on esitetty teorioita, että he olisivat peräti löytäneet Irvinen ruumiin ja tämän mukana olleen kameran. Isänmaan kunniaa edistääkseen he olisivat sitten siirtäneet/pudottaneet mokomat pois kuljeksimasta, jotta pohjoisrinteen valloitus olisi saatu kiinalaisten nimiin. Tähän teoriaan Akka ei paneudu sen enempää; tokihan se mahdollista olisi, mutta menee panettelun puolelle.

Mihin George Mallory sitten joutui löytymisensä jälkeen?

Kaikki Everestin ruumiit ovat edelleen siellä, mistä niitä sitten ikinä löydetäänkään. Joidenkin menehtyneiden ruumiita pudotetaan notkelmiin ja rotkoihin ihan vain oppaidenkin toimesta, sillä ne “häiritsevät” yleisimpiä kiipeilyreittejä. Jotkut ruumiit tosin toimivat kiintopisteinä, joiden avulla rinteillä suunnistetaan. Kuinka karua; mutta toisaalta jokainen vuorelle lähtijä tietää vaarat ja kuoleman mahdollisuuden.

George Mallory kuitenkin peitettiin kivillä, paikalla pidettiin pieni muistotilaisuus ja herra sai jäädä niille sijoilleen. Tämä ratkaisu oli jälkipolvillekin sopiva, kuten Malloryn poika John 80-vuotiaana kertoi medialle. Hänen isänsä oli kuollut pojan itsensä ollessa 3-vuotias.

Kamera ja Irvinen ruumis ovat siis edelleen teillä tietymättömillä, tai ehkä ne tosiaankin kaapattiin/siirrettiin 1960-luvun kiinalaisen retkueen myötä, kuten salaliittoteoriat väittävät. Eipä tuolla seikalla ole kuitenkaan paljon väliä, kun miettii 1920-luvun varusteita ja olosuhteita: sankareita, huimapäitä, hulluja visionäärejä nämä äijät kuitenkin olivat! Paineltiin menemään muina miehinä alkeellisilla vehkeillä ja vaatetuksella, ja legenda jäi elämään Malloryn lausahduksen myötä: toimittaja kysyi, miksi hän aikoo lähteä valloittamaan Mount Everestin ja vastaus oli: “koska se on siellä.”

Mount Everestiltä löytyy myös roskia ruumiiden lisäksi.

Akka nostaa hattua ja poistuu taas takavasemmalle, sillä Akasta ei ole vuorikiipeilijäksi. Kunnia heille, kelle kunnia kuuluu ja RIP George Mallory ja Andrew Sandy Irvine: kunnianhimoiset äijät, jotka jäivät yrityksellään historiaan eri tavalla, kuin olivat aikoneet.

List of people who died climbing Mount Everest – Wikipedia

Akan toiveissa onkin, että edes toinen heistä olisi kuollut tietäen saavuttaneensa sen huipun; hän olisi sitten ainakin kuollut onnellisena siitä, että on saavuttanut oman tavoitteensa. Minkä takia sinne pitää ylipäätään enää kenenkään lähteä haahuilemaan?

“Koska se on siellä.”

Veikka Gustafsson tekee tärkeän huomion Himalajan suru-uutisista – Urheilu – Ilta-Sanomat

Ainakin 19 on kuollut lumivyöryssä Intiassa | Uutissuomalainen | Etelä-Suomen Sanomat (ess.fi)

LÄHDETÄÄNKÖ RETKELLE?

Brittiläisen kapteeni John Franklinin kunnianhimoinen tavoite oli vihdoinkin löytää Luoteisväylä; merireitti Kanadan saaristoisen pohjoisosan läpi Atlantilta Tyynellemerelle. Matkaan lähdettiin vuoden 1845 kesällä kahden aluksen voimin. HMS Erebus ja HMS Terror olivat raskasrakenteisia aluksia, joita oli muokattu sopimaan arktisten alueiden olosuhteisiin.

John Franklin (1786-1847).

Kuinkas sitten kävikään? Laivat jäätyivät kiinni useampaan otteeseen matkan aikana ja 129 miehistön jäsentä joutui pinteeseen, joka lopulta vei heiltä kaikilta hengen. Laivoilla oli elintarvikkeita varattu kolmeksi vuodeksi eteenpäin, joten ruoan suhteen paniikkia ei olisi pitänyt olla. Koko äijäkööri laivoineen jäi kuitenkin kadoksiin ja pelastusretkueita lähetettiin heitä etsimään vuodesta 1848 alkaen. Paikallisilta inuiteilta saatiin kuulla tarinoita valkoihoisista miehistä, jotka menehtyivät yksi toisensa jälkeen. Kolmen miehen hautapaikat näytettiin etsijöille eikä merkkejä eloonjääneistä enää löytynyt.

Piirroskuva HMS Terrorin oletetusta kohtalosta.

Johtolankoina löydettiin joitakin kirjelappusia miehistön kirjoittamina sekä mm. kahden miehen ruumiit kelkassa. Kaikesta kävi ilmi, että miehet olivat jättäneet laivat jäihin ja yrittäneet selviytyä maateitse pois ankarista olosuhteista. Inuitien kertomusten mukaan heidän näkemänsä miehet olivat nälkiintyneitä ja viimeisissä henkitoreissaan; myöhemmät luulöydöt todistivat heidän jopa turvautuneen kannibalismiin. Karua meininkiä.

Etsintäretkiä tehtiin useita, osaa niitä rahoitti kapteeni Franklinin vaimo. Hänen elämäntehtäväkseen muodostui selvittää aviomiehen kohtalo: mitä matkalla oli oikein tapahtunut? Hän turvautui jopa selvännäkijöiden apuun etsiessään vastauksia aviomiehensä epäonnisesta retkestä.

Franklinin retkikunnasta tehty löytöpalkkio (Wikimedia Commons).

Lukuisat esine- ja ruumislöydöt sekä inuitien kertomukset auttoivat etsijöitä ymmärtämään matkan koettelemuksia. Jopa 250 kilometrin matkalta löydettiin sekä menehtyneitä miehistön jäseniä että näiden kirjoittamia merkintöjä, jotka kertoivat karua tarinaa. Kapteeni Franklin oli kuollut 11.6. 1847 ja miehistö yritti selviytyä pois jäiden keskeltä takaisin ihmisten ilmoille, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Neljän miehen hautapaikat nykyään (Wikimedia Commons).

Myöhempien tutkimusten mukaan suurin osa miehistä kuoli keripukkiin, nälkiintymiseen ja lyijymyrkytykseen. Tuolloiset säilyketölkit eivät todellakaan vastanneet nykyaikaisia hernekeittopurkkeja, vaan niistä liukeni lyijyä, jota löydettiinkin tutkituista hiusnäytteistä jopa kymmenkertaisia määriä normaaliin verrattuna. Inuitien mukaan nuo vuodet olivat myöskin riistan suhteen erittäin ankaria: hylkeitä ja karibuja oli saalistettavana tavallista määrää vähemmän.

Piirros inuitimiehestä.

Kaikkien miesten menehtyminen oli siis monen tekijän summa, joissakin ruumiissa on merkkejä myös tuberkuloosista ja keuhkokuumeesta. Näihin kaikkiin syihin voi lisätä sanan KYLMYYS. Nykyihmisen on aika vaikea kuvitella, millaista oli olla keskellä arktista aluetta satojen kilometrien päässä lähimmästä ihmisasutuksesta. Sen aikaisilla kamppeilla ja varusteilla… ei ollut höyhentäytteisiä makuupusseja eikä italianpataa pussitettuna kuivaruokana, saati sitten mitään lääkintätarvikkeitakaan. Ei, ei, ei, sanoo Akka ja värisee kauhusta tällaista ajatellessaan.

(www.canadashistory.ca)

Mutta; ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin: vuonna 2014 löydettiin HMS Erebusin hylky ja vuonna 2016 löydettiin HMS Terror! Hylkyjen tarkkoja sijaintipaikkoja ei tietenkään paljasteta suurelle yleisölle, mutta hylyt ovat erittäin hyvin säilyneet kylmässä ja vähähappisessa vedessä. Voisi jopa sanoa, että nämä löydöt ovat täydellisiä aikakapseleita tuosta kohtalokkaasta matkasta. Nämä löydöt kertovat varmaankin lisää tämän epäonnisen tutkimusretken etenemisestä, kuten jo aiemmin löydetyt esine- ja ruumislöydötkin.

Videoita hylkyjen sukelluksista:

https://www.youtube.com/watch?v=OxyTZ3F7mkA HMS Terrorin sukellusvideo

Parks Canada explores the wreck of HMS Erebus and collects new artifacts – YouTube

Nämä hylyt ovat maanneet noin 170 vuotta suhteellisen matalassa vedessä ennen löytymistään, toisin kuin Titanic, joka löydettiin 73 vuoden päästä uppoamisestaan. Titanicin hylky makaa melkein 4 kilometrin syvyydessä Newfoundlandin edustalla. Tällainen syvyys vaikeuttaa huomattavasti tutkimustyötä, sillä paine tuollaisissa syvyyksissä on lähestulkoon järjetön.

Titanic meren pohjassa (National Geographic).

Erebus makaa noin 11 METRIN syvyydessä, Terror löytyi noin 24 METRIN syvyydestä. Vapaasukelluksen maailmanennätys (ilman mitään varusteita) on peräti noin sata metriä, joten hylyt ovat helposti tutkittavissa.

HMS Erebus (Parks Canada).

Kuuluisin löydetyistä miehistön jäsenistä lienee John Torrington, jonka ruumis on lähes täydellisesti säilynyt jäätyneenä. Hän ei ole ainoa: mm. miehistön jäsen John Hartnell on löydetty yhtä hyvin säilyneenä. Hänen jälkeläisensä Brian Spenceley valokuvasi iso-iso-setänsä kasvot tämän esiinkaivamisen yhteydessä:

John Hartnell. RIP.

Peräti 24:n muun miehistön jäsenen DNA:ta on saatu eristettyä ja nyt toivotaankin näiden miesten identifiointia elossa olevien sukulaisten kautta. Kapteeni John Franklinin hautapaikkaa ei tosin tiedetä, joten hänen kuolinsyynsä saattaa jäädä arvoitukseksi. Eiköhän se liene samanlainen, kuin muullakin miehistöllä: surkeiden sattumusten summa.

John Torrington. RIP.

On se nyt vaan p**kele, mitä ihmiset saavat päähänsä lähteä toteuttamaan. Aivan järkyttäviin olosuhteisiin pitää lähteä seikkailemaan hemmetin huonoilla varusteilla. Eikö kenellekään tullut mieleen ajatus, että “odotetaan tässä reilusti yli sataviiskyt vuotta, että keksitään satelliitit, kännykät ja gps:t?” Ei tullut mieleen, ei. Piti lähteä menemään joko maineen takia tai sitten muuten vaan hulluuspäissään ja intomielisenä. Ja kuinkas sitten kävikään? Pirun huonosti.

“Green Boots”- nimellä tunnettu ruumis Everestillä. Hänet tunnistettiin lopulta Tsewang Paljor– nimiseksi mieheksi. RIP.

Hyvä esimerkki tällaisesta toiminnasta on myöskin se, että Mount Everestillä makaa edelleenkin noin 200 epäonnisen kiipeilijän ruumiit. Heidän alastuomisensa on täysin mahdoton tehtävä, eikä siihen ole kenelläkään aikomustakaan. Vuoren olosuhteet ovat aivan käsittämättömän vaikeat, niitä ei kukaan tavallinen pulliainen voi ymmärtää. Jotkut “onnekkaat” ovat selvinneet jäätyneiden varpaiden tai sormien amputoinneilla, mutta joillekin yksi ainoa askel väärään paikkaan on aiheuttanut kuoleman. Että kannattiko mennä, häh? John Franklin olisi sanonut tähän: “Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä.”

IHANA/KAMALA PERUSKOULU

Johan tätä Suomen koulusysteemiä on käynyt ihmettelemässä useampikin ulkomaalainen valtuuskunta. Ai että, meillä on niin hieno koululaitos! (Ja taas kerran on Suomi valittu maailman onnellisimmaksi valtioksi! Nyt me ollaankin ihan ikionnellisia jälleen kerran! Ihan kaikki!)

Onnellisten ihmisten maa!

Samaan aikaan kitistään, että opettajat eivät ehdi muuta kuin päivittää Wilmaa ja vastata vanhempien jatkuvaan, kriittiseen viestitulvaan. Opettajien puolelta taas kritisoidaan, että ihan perustaidot pitäisi oppia kotona vanhempien johdolla eikä koulussa.

“On se nyt merkillistä, kun pikku-Petterin erityisominaisuuksia ei oteta huomioon”, valittaa ärtynyt pikku-Petterin vanhempi. “On se nyt merkillistä, ettei pikku-Petteri ole oppinut 7 ikävuoteen mennessä pois vaipoista”, voisi todeta ärtynyt opettaja. Mutta ei totea, jottei tule sanomista rehtorilta ja vanhemmilta.

Toista se oli ennen Etelä-Amerikassa.

Asteekkeja juhlimassa.

Asteekeilla sentään oli maksuton koulu sekä tytöille että pojille. Poikia tietenkin huomioitiin enemmän ja he saivat valita ammattinsa oman tahtonsa mukaan. Tytöistä koulutettiin vaimoja. Noh, kaiken takana on nainen…

Mayalapsilla ei ollut varsinaista koulua muille kuin varakkaille eliitin poikalapsille. Papit toimivat opettajina. Tytöistä koulutettiin “yllättäen” …vaimoja… ja poikien piti ehdottomasti seurata isänsä jalanjälkiä. Tunnettiinkohan näinä aikoina ollenkaan mitään teini-iän kapinointia: “Hei faija, mä en halua olla mikään kivenhakkaaja!” Faijan vastaus: “No kyllä sä oot, näin on jumalat määränneet!”

Inkojen viestinviejä. Kutsuja tulossa!

Myös inkat kouluttivat varakkaiden perheiden poikia. Tyttöjen ainoa mahku oli päästä “Auringon neitsyeksi”, jolloin hänet lopulta kunniakkaasti saatettiin uhrata jumalalle. Mikäli tällainen valinta ei osunut kohdalle, hänet saatettiin antaa palkinnoksi ansioituneille sotureille. Ai että, mitkä uramahdollisuudet olivat edessä! “Nyt se meidän nuorimmainen joko valitaan tai ei valita, pitäiskö järjestää juhlat kumminkin?”

Antiikin Roomassa pidempi koulunkäynti oli maksullista, alkeisopetus (luku-, kirjoitus- ja laskutaito) oli kaikille mahdollista. Paitsi orjien lapsille… Koulurakennuksia ei ollut ja opetus tapahtui usein ulkosalla. Mikäli opetustilanne häiritsi muita, koulupäivä joko loppui siihen tai etsittiin uusi paikka opetukseen. Korkeampi koulutus oli lähinnä tekstien ulkoa oppimista ja ruumiillinen kuritus oli yleistä. Opettajat kärvistelivät heikolla palkalla eikä heitä arvostettu ollenkaan. Tärkeintä koulun korkeamman tason opetuksessa oli oppia puhumaan hienosti ja osata lainata kuuluisia ajattelijoita.

Suomen ensimmäinen koulu on oletettavasti perustettu Turkuun 1200-luvulla munkkien toimesta. Mikael Agricola on tunnetuin Suomen koululaitoksen edistäjä, hänen toimestaan saatiin ensimmäinen aapinen 1500-luvulla.

Tokihan opetus on ollut ensimmäiset vuosisadat uskontopainotteista, sillä Suomea käännytettiin voimakkaasti kristinuskoon tanskalaisten johdolla jo ennen koululaitosten perustamista; siinä hyvin onnistuen. Siihen aikaan ei varmaankaan tullut valituksia vanhemmilta, että “älkää nyt koko ajan puhuko siitä Jumalan armosta, meidän poika Johan on ihan uskontovapaa yksilö!!”

Vanha opettajanpöytä.

Suomen kansakoulu kehittyi hiljakseen 1850-luvusta lähtien, oppivelvollisuuslaki tuli kuitenkin voimaan vasta v. 1921. Peruskouluksi kansakoulu- ja oppikoulujärjestelmä muutettiin vasta 1970-luvun aikana.

Monien nykypäivän lapsien isovanhemmat ovat käyneet kansakoulua ja/tai oppikoulua, joista ei ymmärretä enää yhtään mitään. Ainakin tiedetään, että silloin on saattanut saada viivoittimesta näpäytyksen sormille tai joutua nurkkaan. Silloin joskus, siis “ihan-järkky-muinaisina-aikoina”.

Pitää mainita lisäksi näiden ulkomaalaisten valtuuskuntien mielenkiintoisin ihmettelynaihe: maksuton kouluruokailu. Tämän ihmeellisyyden historia juontaa 1830-luvulle, jolloin varattomien perheiden lapset saivat ilmaista kouluruokaa. Muut saivat maksaa ruoastaan. Vasta v. 1948 maksuton kouluruoka on ollut kaikille mahdollista. Sekä 1. että 2. maailmansota vaikuttivat kovasti koko maailman ruokatalouteen säännöstelyjen myötä. Nykypäivänä mikään ruoka ei enää kelpaa.

Kouluruokailua vanhaan malliin.

Tämä on toisaalta ymmärrettävää, sillä ruoka-annos/oppilas on erihintainen eri kunnissa. Vantaa on vuodesta toiseen alimmalla sijalla; n. 1,70 e/oppilas. Pikkupaikkakunnat kuten Puumala tarjoavat 7-8 euron lounaan SEKÄ välipalan koululaisilleen ilmaiseksi.

Meikäläisellä ei ole kuitenkaan mitään valittamista tästä peruskouluasiasta. Voisi olla huonomminkin.

Ketään ei kuitenkaan nykyään uhrata jumalille kevätjuhlassa, ainoastaan jaetaan eri säätiöiden stipendejä arvosanojen tai muun menestyksen perusteella.

Uskonnon harjoittaminen on valinnaista ja sille on olemassa eri vaihtoehtoja. Kotitalous on valinnainen aine, vaimokoulutusta ei täten myöskään enää toteuteta pelkästään tytöille.

Näin sitä ennen kokkailtiin!

Käsitöissä on vuorottain sekä puukässää että tekstiilityötä. Koulunkäynti on mahdollista kaikille perheen varallisuudesta riippumatta; ja ruokaakin on tarjolla ilman mitään maksua.

Tässä yhteydessä en ota kantaa Suvivirren laulamiseen. Laulakaa tai älkää laulako, maailma ei siihen(kään) lopu.