”Jos et tunne historiaa, tulet toistamaan sen virheitä." Akka kirjoittaa näistä asioista tunteella ja huumorilla faktoihin perustuen. Akka ei käytä somea, koska Akkaa ei kiinnosta kakkujen kuorrutus eikä sekään, miksi kaikkien pitää olla tietoisia toistensa toiminnasta. Oppikaa nyt jotakin historiasta, edes huumorin kautta!
Kas kummaa, johan on taas se aika keväästä, kun pienet noita-akkaset kulkevat kohta virpomassa pienine vasuineen ja vitsoineen (ainakin sellaisilla alueilla, jossa tällainen toiminta on vielä nykypäivänä turvallista). On siis Akankin korkea aika osallistua tällaiseen keväiseen rientoon omalta osaltaan… NOT.
Kurkistamme siis tällä erää, mitä kuuluu Luigi the Luurancolle kevään näin edetessä hurjaa vauhtia eteenpäin! Takatalvea ei toivottavasti ole kukaan tilannut Temusta, sillä sellaisen tapahtuman edessä Akka näyttäisi kaikille Kyöpelinvuoren merkit!
Taiteilija tuntematon, 1500-luvun noidat muuttavat muotoansa. Lähde: LibraryofCongress.
Luigin tarina alkaa tällä(kin) kertaa tietenkin pahvilaatikosta, joka nyt sattumalta taisi olla pakastepizzan boksi. Näitä aiempia Akan viritelmiä on surutta karsittu, uusiokäytetty ja kierrätetty, joten tällainen pienehkömpi homma sopi tällä kertaa paremmin Akan pirtaan. Kissa on tietenkin edelleen mukana kuvioissa, keväiset tunnelmat ikkunan takana vievät kuitenkin kissan kaiken huomion ja anoppi… saa kaikesta päätellen hyvää hoitoa hoitokodissa.
Ohoh, pizzaboksin pohjalle voi laittaa kivoja, pieniä asioita! Vaikka maalia, liimaa, vanua, mitä nyt kodista voi löytyä.
Mars eteenpäin, sanoi mummo lumessa:
Talven taas edetessä kohti loppuaan Luigi the Luuranco päätti taas eristäytyä omiin oloihinsa pääsiäisen aikaan. Talvi oli ollut pitkä ja kylmä ja vuosisatojen kokemuksesta Luigi tiesi, miten kylmyys todellakin pääsee luihin ja ytimiin! Olikin siis jo korkea aika hakeutua etelän lämpöön keskelle valtamerta, jossa kukaan ei varmastikaan pääsisi Luigin rauhaa häiritsemään.
Matkalleen Luigi lähti rakkaalla viikinkiveneellään, jonka hän oli aikoinaan saanut lahjaksi vanhalta viikinkiystävältään. Kyseessä oli pienempi paatti kuin Oseberg (jonka mukana tämä vanha ystävä oli aikoinaan ollut), mutta Luigin matkantekoon tämä pienempi pursi sopi myös mainiosti. Tällä veneellä oli nähty muailmaa ja kierretty paikka jos toinenkin!
Päästyään kaukaiselle saarelleen Luigi varusti ensimmäisenä itselleen riippumaton roikkumaan muutaman puunkarahkan kylkeen. Aah, sitä lämpöä ja auvoa, mitä Luigi luilleen saikaan heti kokea… lähimmälle suuremmalle saarelle oli matkaa kymmeniä kilometrejä, tänne ei varmastikaan kukaan pystyisi tulemaan yllättäen!
KUNNES…
Tiput on vuonna kivi ja keppi voitettu MTV3Juniorin piirustuskilpailusta.
Luigin vanhat ystävät menneisyydestä pölähtivät yhtäkkiä nähtävästi jonkin ajopuun päällä tälle piskuiselle saarelle. Nämä kaverukset olivat tässä hetkessä pahinta, mitä Luigi saattoi tietää, sillä heillä oli aiemminkin ollut mukanaan merkillisiä yllätyslahjoja, jotka eivät välttämättä olleet kenenkään mielestä hyviä yllätyksiä.
Luigi: Moi kaverit, mitäs teille…? Että pääsiäistä viettämässä, vai? Tiput (yhteen ääneen): Ei mitään kummempaa. Kuultiin, että olet matkoilla pääsiäisenä ja tuotiin sulle tällainen yllätysmuna.
Luigi katsoi tarkemmin tätä merkillistä yllätysmunaa noustuaan riippukeinusta. Se olikin ainoa syy, miksi hän olisi edes noussut riippukeinustaan seuraavaan viikkoon…
Luigi: Ei tää ole mikään yllätysmuna, kaverit, tää on kuulkaas avokado…
Tiput: Se on munanmuotoinen ja koristeltu, joten se on siis kaikkien määritelmien mukaan yllätysmuna. Moikka, meidän pitää lähteä ja palataan!Ihminenkin on kaksijalkainen ja höyhenetön!Yllätysmuna on mitä on!
Kun tiput olivat ajopuullaan vihdoin lähteneet jatkamaan matkaansa eteenpäin, Luigi vaipui taas lämmittelemään luitaan riippumattoon. Hänen tietämättään tipuset olivat kuitenkin jättäneet toisenkin yllätysmunan, josta kuoriutui yön aikana pieni lohikäärmeen poikanen.
Luigin uinuessa tämä pieni poikanen tuhahteli muutaman kerran ja katseli ympärilleen: kissakin oli jo nähtävästi unten mailla eikä mitään järkevää ollut nähtävissä. Muutaman kokeilevan siiveniskun jälkeen lohikäärme sai tuulta alleen ja haparoivasti lentäen nousi lopulta kohti korkeuksia. Luigi ja kissa nukkuivat makoisasti tästä tapahtumasta mitään tietämättä varhaiseen aamuun asti.
Aamun sarastaessa Luigi heräsi kuitenkin seuraavaan hirvittävään meteliin suuren laivan saapuessa hänen näköpiiriinsä.
Luigi: ”Ei jjumalauta, tää on jo liikaa. Ei täällä voi olla mitään Titanicia näillä leveyspiireillä… ja tähän maailmanaikaan!
Tämä oli Luigillekin jo aivan liikaa. Hänen pikkuruinen saarensa ja hänen oma vapaa-aikansa saarella oli taas tarkoin tuhottu muiden tekijöiden toimesta… Hiljakseen Luigi pakkasi tavaransa (lähinnä pullonsa) ja kissansa takaisin Osebergin mukamas-laivaansa ja suuntasi kohti uusia mahdollisuuksia:
Luigi: ”Mikä hemmetin introvertti minä muka olen, höpö höpö… saisiko edes joskus vaan nukkua rauhassa! Autiolla saarella! Tai edes haudassa! Onko se liikaa vaadittu?”
Jep, tänään tällainen juttu ja ensi viikolla pidempi juttu. Tämä juttu on omistettu Papalle; jaksathan vielä eteenpäin! Odotamme sinua takaisin ensi viikolla sairaalasta.
Kun kapteeni Reinhold Lorenz astui kauppalaivaansa Amsterdamin satamassa 5.9.1771, hän tuskin tiesi, että määränpäänsä Pietarin sijasta hän päätyisi värjöttelemään luodolleTurun saaristossa. Ei hän voinut tietää sitäkään, että laiva arvokkaine lasteineen päätyisi noin 40 metrin syvyyteen merenpohjaan tässä myrskyisessä kolkassa, jonne hänen ei ylipäätään olisi pitänyt joutuakaan.
Turun saaristoa.
Toisin kuitenkin kävi: matkallaan Pietariin alus ilmoittautui Tanskassa Juutinrauman tullissa, jolloin sen lastiksi ilmoitettiin mm. noin 33 000 kg sokeria, kahvia 158 laatikkoa, kymmenen hopeatynnyriä, noin 10 000 kg arvokkaita värjäysaineita, elohopeaa n. 100 kg sekä sinkkiä 6758 kg. Lisäksi laivassa oli sadoittain kangaspakkoja ym. ylellistä käyttötavaraa, jota varsinkin Pietarin eliitti kovasti arvosti ja odotti.
Lasti oli siis suunnattoman arvokas, mutta… lisäksi laivan lastina saattoi olla peräti 35 kappaletta keisarinna Katariina II Suuren (1729-1796) Hollannista hankkimia arvokkaita maalauksia! Palataanpa tähän taideaarteeseen tarkemmin hieman myöhemmin.
Catherine II of Russia/Alexander Roslin/1780-luku ((WikimediaCommons).
Kun tämä Vrouw Maria-aluskarahti kuitenkin Nauvossa karille syysmyrskyn yhteydessä 3.10.1771, se ei suinkaan uponnut heti pinnan alle. Alus pysyi pinnalla kuin ihmeen kaupalla peräti viisi päivää, jolloin miehistöllä ja apuun rientäneillä saariston asukkailla oli aikaa pumpata vettä pois laivasta ja pelastaa sen lastia. Vihdoin 9.10.1771 alus vajosi meren syvyyksiin, jossa se vieläkin näyttäisi kuin purjehtivan merenpohjassa 41 metrinsyvyydessä.
Voi vain kuvitella aluksen kapteenin mielenliikkeet, kun kesken miehistön rukoushetken alus kopsahti karille ja keisarinnan maalaukset huusivat lastiruumassa hoosiannaa… itse kullakin säädyllä oli varmaan vetelät pöksyissä, sillä aluksen ei olisi millään muotoa pitänyt ajautua kohti Suomen rannikkoa! Mitkä saattoivat olla miehistön ja kapteenin kohtalot näiden kaikkien kalleuksien vajotessa aaltoihin?
Osa pelastetusta lastista huutokaupattiin Turussa ja osa kuljetettiin sääntöjen vastaisesti Venäjälle. Ainakin kaikki hopeatynnyrit, osa kahvilastista, kankaista, väriaineista yms. saatiin pelastettua, kuten osa muistakin ylellisyystavaroista, mutta… mitäpä siinä viiden kiireisen pelastuspäivän aikana sitten ehtiikään pelastaa täysin armottomissa olosuhteissa?
Storm at Sea/Ivan Aivazovsky/1873.
Sukellustutkimuksissa ei ole nähty mm. miehistöön liittyviä henkilökohtaisia esineitä, joten voikin hyvin kuvitella, kuinka omat tavarat on haalittu ensimmäiseksi turvaan myrskyiselle luodolle. Niinhän sitä nykyaikanakin tehdään: hätätilanteissa esim. lentokoneessa yritetään pelastaa ensin omat matkatavarat muista ihmisistä välittämättä!
Lastin ja laivan menetyksestä maksettiin myös vakuutuskorvauksia omistajille, mutta tarkkoja tietoja kaiken tavaran kohtalosta ei kuitenkaan ole tiedossa. Pelastetuiksi on kuitenkin tuolloin ilmoitettu ainakin kuusi pienempää maalausta, jotka pelastettiin pakattuina puulaatikkoon ja kuljetettiin Turkuun. Itse keisarinna Katariinakin vaati jo tuolloin taulujensa nostamista hylystä, mutta jo v. 1772 lastin nostoajatuksesta luovuttiin: se nyt vain oli kerta kaikkiaan mahdotonta. Katariina olikin jo tuolloin harkinnut hankkivansa lisää uusia teoksia Ranskasta, joten… rahalla saa ja hevosella pääsee!
Hylyn sijaintikin ehti jo unohtua seuraavien vuosisatojen kuluessa, kunnes 1970-luvulla merihistorian tutkija Christian Ahlström löysi arkistoista hylkyyn liittyvää aineistoa ja vihdoin hylky paikallistettiin Pro Vrouw Maria -sukellusryhmän toimesta v. 1999. Hylky (pit. 26 m, lev. 7 m) malliltaan snaulaiva makaa merenpohjassa kölinsä päällä ja kaksi mastoakin on edelleen pystyssä. Sijaintipaikkaa suojaa ympäri vuoden 1500-metrinen suoja-alue eli laitesukellusta tällä alueella ei ole luvallista harrastaa.
Museovirasto/piirros Tiina Miettinen.
Jo hylyn löytymisen yhteydessä aluksen nostosta alettiin tehdä suunnitelmia ja arvioita, näistä eri vaihtoehdoista löytyy linkki jutun lopussa. Esimerkkilaskelmat ovat vuodelta 2007, joten kannattaa muistaa rahan arvon muuttuminen jo pelkästään viimeisten 20 vuoden aikana. On siis kuitenkin äärimmäisen kallista edes nostaa mitään aluksia merestä, kun jo pelkästään konservointi ja ylläpito muodostavat tulevat, suuremmat menoerät! Tämä pätee varsinkin Ruotsin Vasa-laivan kohdalla, kuten tutkimuksestakin ilmenee.
Vasa-laiva (LibraryofCongress/HeatherCasey)
Noh, palataanpa nyt sitten kuitenkin näin PINNALLISENA (merenpinnan yllä) ihmisenä takaisin tähän arvolastiin; sehän meitä kaikkia kuitenkin kiinnostaa. Mitä siellä MERENPINNAN ALLA oikein on, onko niitä Katariinan tauluja tässä noin 26 vuoden aikana löydetty ja nostettu? Entäpä ne kaikki muutkin tavarat, tonnitolkulla väriaineita, kankaita ja kaikenlaista luksuskrääsää? Ja merirosvoarkku?
Vastaus näihin kysymyksiin on yksiselitteinen: ei ole eikä ole nostettu kuin liitupiippuja, savipullo, lasipullo, sinkkiharkko, lyijysinetti, puutappi ja köysiohjuri. Tutkimusten perusteella laivan sisälle ei sukeltajilla ole mitään asiaa mm. romahtamisvaaran vuoksi, mutta robottikamerallakaan ei ole saatu kuvattua esim. suurikokoisia, hyvin pakattuja puulaatikoita tai muutakaan vastaavaa materiaalia, mikä voisi viitata näihin kadonneisiin arvoteoksiin.
On siis toki mahdollista, että ainakin osa Katariinan maalauksista saatiin pelastettua ennen uppoamista ja toimitettiin ilman listauksia vaivihkaa eteenpäin, mutta tämä on vain spekulointia. Museoviraston tutkimuksessa s. 115 on lastiluettelo; onneksi saivat pelastettua tukon sammalta!
Itse asiassa juuri tästä tutkimuksesta käykin ilmi, että hollantilaisen Braamcampin huutokaupan jäljiltä on kadoksissa 35 taulua, joista 11 lienee ollut Vrouw Marian lastissa mukana matkalla Pietariin. Tutkimuksessa mainitaan myös nimeltä näiden teosten taiteilijat sekä se, että Vrouw Marian elohopealastia (110 kg) ei oltu merkitty pelastetuksi. Ainakaan mittausten mukaan elohopeaa ei ole vuotanut ympäristöön, eikä se määrällisesti myöskään ole vakava ympäristöriski. Kysykääpä tätä lähistöllä uiskentelevilta merieläimiltä ja merenneidoilta…!
Vrouw Maria on siis selviytynyt jo kohta 255 vuotta merenpohjassa suhteellisen hyvässä kunnossa, sillä Itämeren olosuhteet ovat sille(kin) otolliset. Meille taviksille hylystä on tehty sukellusvideoita ja 3D-mallinnuksia, sillä matalasta syvyydestä huolimatta sille suojellulle alueelle ei saa huvikseen mennä pällistelemään. Itämerellä näitä hylkyjä riitää satamäärin, kuten jokainen voi tarkistaa hylyt.net-sivustolta:
Onneksi kuitenkin tässä turmassa koko miehistö pelastui kapteeneineen (ja se sammaltukko!), mutta vain kapteenin ja kolmen miehistön jäsenen nimet ovat säilyneet nykypäivään asti: kapteeni siis (ilmeisesti) tanskalaissyntyinen Reinhold Lorenz, perämies Reidert Janssen, puosu Tönnes Koertsen ja kokki Johan Hansen. Haaksirikon jälkeen heistä tiedetään vain se, että tullilistojen perusteella kapteeni jatkoi kipparoimistaan kauppareiteillä Itämerellä. Hyvä niin! Ja varmastikin uusin housuin! Tässä vaiheessa voi kuitenkin jo perinteisesti sanoa R.I.P koko miehistölle.
Onkin mielenkiintoista ajatella, josko hylky saataisiin jollakin rahoituksella Vasa-laivan tavoin kansalliseksi kulttuuriaarteeksi, mutta tämän pitäisi ehdottomasti olla eurooppalainen yhteistyöprojekti. Vrouw Maria on kuitenkin hollantilainen kauppa-alus, joka oli matkalla Amsterdamista Pietariin. Suomen alueelle laiva ajautui myrskyssä eikä näin ollen ole millään muotoa suomalainen kulttuuriaarre. Historiallinen, vaikuttava ja merkittävä aarre toki, mutta ei suomalainen sellainen eikä lasku tästä kuulu kokonaisuudessaan Suomen maksettavaksi.
Hyvä esimerkki vuosikausia jatkuvista omistajuuskiistoista on edelleen maailman arvokkaimmaksi aarrelaivaksi tituleerattu San Jose, josta Akka on aiemmin lyhyesti kirjoittanut:
Tämän todellakin noin 17 miljardin dollarin arvoiseksi arvioidun aarrelaivan omistajuutta on havitellut mm. hylyn löytöryhmä (USA), Espanja, Kolumbia, Bolivian alkuperäisväestön jäsenet (joiden esi-isät kaivoivat lastina ollutta hopeaa) sekä pienet, vihreät huru-ukot ties mistä galaksista. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Kolumbia ”ownaa” eli määrittelee laivan omaisuudekseen ja tekee siellä mm. esinenostoja:
Smithsonianin pitkähkö artikkeli hylyn haaksirikosta, löytymisestä ja sen jälkeisistä omistusvaateista. Uusin artikkeli aiheesta tammikuulta tänä vuonna kuitenkin.
Kuten Museovirastonkin tutkimuksessa mainittiin, Katariinan taulujen löytäminenkään ei välttämättä olisi kovinkaan mieltä ylentävää, sillä teosten kunnosta tai niiden säilymisestä ei ole mitään takeita. Ei niitä elintarvikkeitakaan kukaan enää halua, joten pitäköön Itämeren sillit ja muut merenelävät Vrouw Mariaa ihan omana ruokabaarinaan edelleen.
Harmillisesti tämän maalauksen tekijän nimi on jäänyt historiaan nimellä unknown.
Siellä sitä merenneidot ja merenmiehetkin kerivät auki näitä arvokkaita kangaspakkoja aina uusia vaatteita halutessaan… hmm, vaatteita… siis bikiniyläosia? Akka ei nyt ihan ajatellut loppuun asti tätä ajatusta, hah!
Sammaltukon lisäksi pelastettiin neljä punottua koria linnunpesiksi?! Kyllä oli miehistöllä ja pelastajilla arvot kohdillaan… ”jätetään nämä järjettömän kalliit, kaukaa itämaista tuodut väriaineet ja kankaat suosiolla laivaan ja pelastetaan nämä linnunpesät kevään kottaraisille, joohan?” Sillä tavalla, poijjaat, sillä tavalla!
”Voi voi sen tähren,” voisi moni todeta viimeaikaisten Itämeren tapahtumien edetessä. Näistä tapahtumista tietämätön lienee ollut viime päivät ilman minkäänlaista tiedotusvälineistöä sysipimeässä korvessa tai tynnyrissä, sillä tästä aiheestahan iltapäivälehdistö tiedottelee noin viiden minuutin välein. Tästä uutisoinnista puuttuu enää journalistien yli-innokas kiikariseuranta kyseisen paatin kannelle ja uusin otsikko ”Joku miehistön jäsenistä kaivelee juuri korvaansa!”Hah!
Eagle S.
Tämä kirottu paatti lienee siis 99 %:lle tuttu ilman sen nimeämistäkin, mutta mainittakoon nyt kuitenkin, että kyseinen lahoava peltipurkki Eagle S on toiminut aiemmin nimillä FR8 Pride, LR Mimosa, Nonni Ritscher ja Norstar Intrepid. Jo näistä lukuisista nimenmuutoksista olisi ”kokeneiden merenkävijöiden” pitänyt tietää, että epäonnea on luvassa ja rutkasti!
Entisaikojen merimiehillä oli runsaasti erilaisia uskomuksia epäonnen tuomisesta laivaan ja laivan nimen vaihto oli näistä vain yksi. Kreikkalaisten merenjumala Poseidonin uskottiin nimittäin pitävän kirjaa kaikista merenkulkuun käytettävistä laivoista ja laivan nimeäminen uudelleen oli osoitus miehistön epäkunnioituksesta jumalaa kohtaan; tällöin Poseidonin kosto oli taattu.
Poseidon v. 1874/Unknown artist.
Nykyaikana laivojen vesillelaskun yhteydessä kylkeen pamautetaan usein shampanjapullo. (Tätä seremoniaa on tuskin tehty edes Eagle S:n vesillelaskussa aikoinaan, sillä paatti olisi varmaan jo tuolloin hajonnut pullon iskun voimasta.)
Tämän tavan uskotaan juontuneen viikinkiajoista: legendan mukaan viikingeillä oli tapana sitoa vangit pitkäveneen keulakaareen, jolloin veneen paino sen liikkuessa murskasi kohtalokkaasti alas luisuvan miespolon (tai oletettavasti miesoletetun. ÄRGH). Noh, totta tahi ei, tapa muuttui sittemmin viinillä ”siunaamiseksi” ja myöhemmin shampanjapullon pamauttamiseksi. (Shampanja, samppanja, skumppa… olkoon mikä tahansa oikea muoto.)
Oseberg-laiva/the Viking Ship Museum, Oslo.
Laivan liikkeellelähtöpäivä ei myöskään ollut yhdentekevää: torstaisin ei kannattanut lähteä (nimetty ukkosenjumala Thorin mukaan), perjantaisin ei kannattanut lähteä (Kristuksen ristiinnaulitseminen), huhtikuun 1. maanantaina ei kannattanut lähteä (Kain surmasi Aabelin), elokuun toisena maanantaina ei kannattanut lähteä (Sodoman ja Gomorran tuho) eikä joulukuun 31. päivänä kannattanut lähteä (Juudas Iskariot hirtti itsensä). Lisäksi lukuisia muitakin epäonnen päiviä sisältyi vuosittaiseen kalenteriin maasta ja kulttuurista riippuen. Eikä kannattanut lähteä silloinkaan, jos aamuruskooli punainen tai kuun ympärillä näkyi rengas eli haloilmiö. On siis ihme, että yksikään paatti pääsi ikinä edes matkaan, sillä niin moni ihan normaaliksikin nykyään tulkittu ilmiö oli pahantahtoinen enne.
Rengas kuun ympärillä/ WikimediaCommons.
Laivan matkustajilla oli myös oma merkityksensä. Jos merimies näki satamassa punatukkaisen naisen ennen laivan lähtöä, matka oli tuhoon tuomittu. Matkan saattoi pelastaa vain se, että merimies ehti puhua tälle naiselle ensin eikä toisinpäin. Naiset eivät ylipäätään olleet tervetulleita laivalle, sillä heidän läsnäolonsa saattoi herpauttaa miehistön keskittymisen omiin toimiinsa.
Kummallista kyllä, yläosattoman naisen läsnäolon taasen uskottiin taltuttavan myrskyävän meren, joten tällaiset rinnakkaat figuurit yleistyivät laivojen keulakuvina. Muinaisessa Egyptissä myös maalattiin laivan eteen silmät, joiden uskottiin ohjaavan laivoja eteenpäin.
(marinersmuseum)
Pappismiehiä ja kirkonmiehiä (-oletettuja) ei laivoilla yleensä suvaittu. Tämä johtui raamatullisesta Joonasta, joka joutui epäonnisesti merellä valaan vatsaan. Myös muita epäonnea tuovia henkilöitä saatettiin kutsua ”Joonaksi;” tällainen saattoi olla esim. merimies, joka oli joutunut aiemmin haaksirikkoon. Myös LÄTTÄJALKAISET ihmiset luettiin tähän joukkoon ja heitä myös vältettiin tapaamasta ennen matkaa. Barbiella voisi olla jotakin sanottavaa tähän kohtaan: FLAT FEET!!)
Laivakissathan kuuluvat ehdottomasti paattiin kuin paatiin ihan vain jo hiirten tai rottien takia, mutta esimerkiksi hain tai rauskun seuratessa laivaa joku miehistön jäsenistä tulisi uskomuksen mukaan menehtymään. Myöskään albatrossia ei saanut missään nimessä tappaa, sillä niiden uskottiin kantavan kuolleiden merimiesten sieluja.
(WWF)
Monet merimiehet myös tatuoivat raajoihinsa sikojen tai kanojen kuvia, sillä haaksirikon sattuessa yleensä puisiin laatikoihin pakatut eläimet kelluivat virtausten mukana rantaan – vastaava merkitys oli näillä tatuoinneillakin.
Banaanien lastaaminen aluksiin toi myöskin mukanaan epäonnea. Tämä uskomus juontunee siitä, että lasti oli saatava nopeasti perille ennen sen pilaantumista, joten kiirehtiminen saattoi aiheuttaa turhia haaksirikkoja. Lisäksi banaanilastien mukana saattoi matkustaa epätoivottuja myrkyllisiä käärmeitä, hämähäkkejä ja muita haitallisia öttiäisiä. Lisäksi banaaneista erittyy kypsyessä ilmaan runsaasti etyleeniä, joka kypsyttää muitakin hedelmiä ja kasviksia ennenaikaisesti. Sama ominaisuus on myös mm. tomaatilla ja omenalla.
Elmon tuli -ilmiö saattoi kuitenkin olla sekä onnekas että epäonnekas: ilmiö tarkoittaa ukonilmalla sähköistä koronapurkausta, joka laivan mastoon osuessaan saattaa aiheuttaa rätinää ja hohtavaa valoa. Entisaikojen merimiehet eivät tietenkään tienneet, mikä ilmiön aiheutti, se vain nimettiin merimiestensuojeluspyhimyksen Pyhän Elmon mukaan (Erasmus of Formia, kuollut v. 303 jaa). Epäonnekkaaksi ilmiö tulkittiin tietenkin myrskyn ja salamaniskujen takia, mutta onnea tuottavaksi ilmiöksi, mikäli myrsky alkoi hiljalleen tyyntyä. Tällöin Pyhän Elmon uskottiin kuulleen merimiesten hädän ja rukoukset myrskyn laantumiseksi.
Osa epäonnea tuovista asioista on kuitenkin aivan järjenvastaista hommaa, kuten:
Suola-astiaa ei saanut ojentaa kädestä käteen, vaan sen pohjan piti ensin koskettaa pöytää. Hatun menettäminen mereen matkan aikana tarkoitti, että matkasta tulisi pitkä. Teetä ei saanut sekoittaa veitsellä tai haarukalla. Laivalla ei saanut leikata kynsiä, hiuksia eikä ajaa partaa. Viheltäminen laivalla saattoi aiheuttaa myrskyn. Laivaan ei saanut astua vasen jalka edellä. Kivien heittäminen veteen saattoi aiheuttaa myrskyä. Kananmunien kuoret tuli rikkoa mahdollisimman pieniksi palasiksi, etteivät noidat voineet lentää palasten päällä laivaan. Yeah!
On siis ymmärrettävää, että Eagle S:n viralliset tutkimukset kestänevät nyt useita päiviä! Onhan eri tahojen viranomaisten selvitettävä, onko näitä ja lukuisia muitakin merenkulun sääntöjärikottuennen laivan liikkeellelähtöä tahi matkan aikana.
Jos yhtäkään kohtaa on rikottu, laiva tulee julistaa merenkulkukelvottomaksi ja miettiä sopivia sanktioita jatkoa ajatellen. Huoltoalus Hessun miehistön kannattaisi myös painottaa tuota kananmunan kuorien rikkomista: viimeinen asia, mitä tässä enää kaivataan, on noitia lentelemässä Itämeren yllä! Kaikeksi epäonneksi niillä olisi tietenkin myös punaiset hiukset ja banaaniterttu kainalossa!
Pthyi! Siinä saattaisi tilanne jo pahasti eskaloitua!
Akka toivottaa hyvää (sarkastista) uutta vuotta 2025!
Akalla taisi viirata pahasti päässä, kun jo reippaasti ennen joulua Akka osti poistomyynnistä Punaisen paronin lentokoneen pienoismallin. Itselleen. Tammikuun merkkipäivälle.
Ei sitten enää muistunut mieleen se, kun samalla tavoin tuli hankittua Titanicin 100-vuotisjuhlalahjana peräti kahden pienoismallin pakkaus. Ah, sitä rattoa ja riemua, kun Akka väkersi näitä malleja kasaan keittiön pöydän ääressä hikikarpalot otsalta valuen. Ja ne penteleet piti vielä maalatakin pienellä sudilla oikeisiin väreihin. Tietenkin!
Eikä sitten muistunut sekään mieleen, kun Akka osti wanna-be-Mustan-Helmen eli laivan pienoismallin, joka etäisesti olisi voinut olla Musta Helmi. Sitäkin sitten hammasta purren oli kasaan väännettävä, vaikka mieli olisi tehnyt heittää koko härpäke roskakoriin. Ja sekin pentele piti vielä maalata.
Puhumattakaan siitä, että Akka hankki myös pahviversion Mustasta Helmestä. Sitä pikaliiman ja kuumaliiman määrää…!
Noh, lopputulokset olivat kyllä kaiken tuskan, hien, kyyneleiden ja vaivan arvoisia… ehkä.
Mutta; miksi… oi, miksi piti hankkia tämä Punainen paroni! Olikin otettava kaiffarista selvää, vaikka legendana hänet onkin jo ennestään tunnettu, myös Akan toimesta. Kuka siis oikein olikaan tämä penteleen paroni; oliko hän edes paroni ollenkaan? Miksi Tenavien Ressu haluaa edes esittää tätä lentäjäsankaria?
Manfred Albrecht Freiherr von Richthofen (1892-1918) syntyi tosiaankin (tuolloiseen) preussilaiseen aatelissukuun (tuolloisessa Puolassa, nyk. Saksassa). Poika lähetettiin jo nuorella iällä sotilasakatemiaan 11-vuotiaana, jossa seuraavat 8 vuotta sitten vierähtivätkin!
Eipä siis ollutkaan ihme, että Manfred joutui upseeriksi taistelujen eturintamaan ensimmäisen maailmansodan alkaessa. Juoksuhaudat saivat kuitenkin jäädä, kun upseeri-Manfred pyysi itse siirtoa Saksan ilmavoimiin. Tähän pyyntöön suostuttiin, ja Manfredista tulikin ilmatarkkailija eli lentäjän takana istuva, taivaita tarkkaileva herrasmies. Kuinka ylevää!
Tämä ei äijälle kuitenkaan riittänyt, vaan hän pääsi ripeästi tuolloisen lentäjä-ässän OswaldBoelcken oppiin. Manfredista kehittyikin nopeasti taitava lentäjä, mutta hänen oppi-isänsä kuoltua vain 25-vuotiaana Manfredista tulikin yllättäen seuraava lentäjä-ässä. Tähän mennessä Manfred oli pudottanut 16 konetta taivaalta ja hänelle annettiinkin oma lentäjäosasto johdettavaksi. Hänen pikkuveljensä Lothar von Richthofen oli – kummallista kyllä – hänen alaisenaan.
Tuolloin Manfred sai myös idean maalauttaa koneensa punaiseksi, ja häntä alettiinkin kutsua erilaisilla nimillä: Pieni Punainen, Punainen ritari ja… Punainen Paroni. Hänen lentueensa muutkin koneet oli maalattu kirkkain värein, joten nopeasti koko osasto sai nimen ”von Richthofenin Lentävä Sirkus.”
Lentäjä-ässä oli jo aiemmin saanut arvostettuja mitaleita sankarillisesta toiminnastaan, mutta Manfredilla oli tapana kerätä muutakin ”memorabiliaa.” Hän mm. keräili pudottamiensa lentokoneiden sarjanumeroita tai muutakin pientavaraa koneiden hylyistä sekä teetti itselleen hopeakippoja muistoksi pudotuksista.
Fokker Dr. 1-rekonstruktio/Uusi-Seelanti/Public Domain.
Kaiken keskellä Manfred sai kuitenkin osuman päähänsä v. 1917. Tästä äijä toipui kuitenkin yllättävän nopeasti, ja jo kuukautta myöhemmin hän taisteli taas yläilmoissa, kuten aiemminkin, ja tällä kertaa hän lensikin juurikin tällä pienoismallin Fokker Dr. 1 -kolmitasolla.
Manfred sai kuitenkin lopulta surmansa huhtikuun 21. päivänä v. 1918. Juuri edellisenä päivänä hän oli pudottanut 80:nnen lentokoneensa, mutta kuolinpäivänään Manfred sai tosiaankin kuolettavan osuman rintaansa Pohjois-Ranskassa ja hänen koneensa murskautui pudotessaan peltoaukealle. Ei tiedetä, kuka ympärysvaltojen joukoista sai tehtyä kuolettavan osuman, mutta alas oli nähtävästi sankari-Paroninkin lopulta päädyttävä. Hänen ruumiinsa löydettiin edelleenkin koneen istuinvöihin kiinnitettynä putoamispaikalta.
Turman jäänteitä.
Paronin lentueen johtoon nousi hänen toivomansa mies; Wilhelm Reinhard, mutta hänenkin menehdyttyään vain muutaman kuukauden jälkeen lentueen kapteeniksi nousi eräs tietty Hermann Göring. Yeah. Varmastikin tämä nimi soittaa joitakin kelloja, hmm…?
Paroniparka joutuikin sitten lopulta kolmeen kertaan haudatuksi: hänet siirrettiin viimein v. 1975 Saksan Wiesbadeniin perheenjäsentensä viereen.
(PublicDomain).
R.I.P tämäkin kunnioitettavan elämäntyön tehnyt nuori mies, joka ei maineestaan huolimatta kuitenkaan toiminut soololentäjänä. Hänen on nimenomaan kerrottu luottaneen muihin lentäjätovereihinsa ja heidän lentotaitoihinsa ilmataisteluissa. Nähtävästi hän ei kuitenkaan elvistellyt omalla osaamisellaan julkisuutta hakien, vaikka syntyikin ns. kultalusikka suussa. Ehkäpä ne hänen teettämänsä hopeakupit/maljat ja muut pienesineet olivat vain henkilökohtaisia muistotavaroita, joita hän aikoi sitten myöhemmin katsella kirjahyllyssään.
Kunnes… kuoli vain 25-vuotiaana, kuten niin moni muukin nuori mies kaikenlaisissa sodissa häntä aiemminkin ja sen jälkeenkin. Siksi onkin syytä pohtia, oliko Punainen Paroni oikeasti sankari, sillä hänen(kään) surmaamistaan ihmisistä ei koskaan puhuta. Keitä he olivat? Miksi yhdestä ihmisestä tulee sankari, ja jostakusta toisesta syyllinen?
Onkin ajateltavissa, että Paronista tuli legenda ihan jo syntyperästään ja nopeasta edistymisestään johtuen… ja siitäkin, että hän kuoli nuorena. Elävän legendan äkkinäinen, traaginen kuolema on kuitenkin herkkua lehdistölle, olkoon ajankohta sitten mikä tahansa. Me, jotka luemme näistä historian legendoista, näemme yleensä vain yksipuolisen kuvauksen tuosta menneestä ajasta.
Ärgh. Akka laittaa hammasta purren Herra Paronin koneen kasaan joka tapauksessa, vaikka ohjeistus näyttääkin aivan kamalalta. Paketissa ei ole liimaa eikä maalia, ainoastaan lankarulla. Että näilläkö tässä nyt sitten mennään: pitääkö Akan kasata Fokker Dr. 1 LANKARULLALLA? Oliko Punaisen Paronin kolmitaso koottu langalla/köydellä?
Jep, näillä ohjeilla mennään joka tapauksessa. Olkoon Herra Paroni sitten sankari, sotasyyllinen tai ihan vaan yksi monista henkilöistä historian aikakellossa, niin Akka perehtyy kasausohjeisiin tarkemmin ja kaivelee salaa pikaliimaa jostakin laatikosta… (ja maaleja. Ja pikkusuteja. Damn you, pienoismalli-insinöörit!).
Paketin mukana on tosiaankin näitä pikku-ukkeleita, jotka ovat punaisia! Eikö siis näitäkään ole tarkoitus maalata/liimata? Että NARULLA KASAAN PUNAISIA PIKKU-UKKOJA, niinkö? Ja miksi? Mikä teitä suunnittelijoita oikein vaivaa, jos epätietoinen voi kysyä?!
Vuonna 1903 Tonsbergissa, Norjassa eräs farmari onnistui löytämään Norjan toistaiseksi arvokkaimman viikinkiaikaisenhautalöydön: veneen, jonka sisällä oli kaksi vainajaa ja runsaasti hautalahjoja. Kaivaukset aloitettiin löytöä seuraavana kesänä ja laiva on tällä hetkellä kunnostettuna Oslon Viikinkilaivamuseossa kahden muunkin veneen ja hautaesineistön ohella. Kunnostustyöt kestivät peräti 21 vuotta, mutta jopa 90 % veneestä on alkuperäistä puuta. Siinä sitä on konservaattoreilla ollut askartelua!
Oseberg Oslossa (History Of Vikings).
22-metrinen vene -Oseberg- on taidokkaasti koristeltu ja siihen on mahtunut peräti 30 soutajaa. Tutkimusten mukaan veneen rakennusajankohdaksi varmistui v. 820 jaa. Akka voi hyvinkin kuvitella, kuinka tällaisilla veneillä paineltiin menemään Amerikkaan ihan kevyesti, ihan silkasta menemisen ilosta!
Hautalöytöihin kuului mm. koristeelliset hevosvaunut, neljä kelkkaa, eläinveistoksia, astioita, vaatteita, viisi sänkyä, höyhenpatja, kaksi telttaa, 15 hevosta, kuusi koiraa, 2 lehmää jne.jne… ja tietenkin ne kaksi vainajaa. Tavaroiden määrästä ja laadusta tiedettiin heti, että vainajat eivät todellakaan olleet Matti ja Maija Meikäläinen. Keitä he sitten olivat?
Noin 100 vuotta löydön jälkeen uudelleen haudatut luurangot kaivettiin esiin tarkempia tutkimuksia varten. Toinen vainajista paljastui v. 834 jaa. haudatuksi noin 80-vuotiaaksi naiseksi. Hän oli menehtynyt syöpään. Toinen nuorempi vainaja on noin 50-vuotias nainen, mutta hänen kuolinsyytään ei ole saatu selville.
Laivan kunto löydettäessä.
Pitkään uskottiin, että nuorempi vainaja olisi ollut tämän vanhuksen – jopa kuningattaren -seuraksi uhrattu palvelija, mutta väkivallan merkkejä ruumiista ei löytynyt. Dna-tutkimuksetkaan eivät selvittäneet, ovatko naiset sukua toisilleen, esim. äiti ja tytär. Nuoremmalla naisella oli murtunut solisluu, joka oli parantunut useiden viikkojen ajan, joten kuolinsyyksi murtuma ei yksin riitä. On epäilty, että hän on saattanut kaatua ja saada aivovaurion, mutta tämä on vain spekulaatiota.
Luista pystyttiin kyllä selvittämään, että heidän ruokavalionsa todisti heidän syöneen hyvin eläessään ja nuorempi naisista oli jopa käyttänyt koko elämänsä ajan metallista hammastikkua. Selvästikin kyse oli ylimystön jäsenistä, joten äiti-tytär-veikkaus saattanee olla hyvinkin mahdollinen. Tuskinpa palvelijalla oli käytössään tällaisia ylellisiä ja harvinaisia tarvikkeita. Tai… ehkäpä nuorempi nainen olikin palvelija, joka salaa käytti emäntänsä hammastikkua ja söi ruokaa tämän annoksista kenenkään tietämättä! Pyh, nyt Akka ajautuu taas liikaa salaliitto-osastolle…
Yksi kelkoista museossa (medievalists.net).
Hautaushetkellä Oseberg on kyllä tosiaankin sullottu täyteen tavaraa ja eläimiä – 15 hevosta muiden muassa ja hevosvaunut, god damn! Vaunut olivat tosin koottavaa mallia, eli niiden rakenne salli niiden purkamisen ja kokoamisen esim. veneessä kuljetusta varten. Aika näppärää nikkarointia tuohon aikaan; peräti 1200 vuotta sitten! Joku fiksu viikinki-insinööri on saanut älynväläyksen; mahdollisesti jo ennen 800-lukua, jolloin vaunut on rakennettu. Haudatessa ne olivat jo ns. vanhat kiesit.
Akka kyllä ihmettelee kuitenkin, miten ne hevoset ja lehmät on saatu laitettua veneeseen, aikamoinen homma nostella tällaisia painavia elukoita kaiken muun tavaran keskelle. Viikingeillä täytyi olla runsaasti ruista ranteessa. Ja mihin nämä arvoisat naiset tarvitsivat viisi sänkyä ja neljä kelkkaa? Kaikenlaiseen mukavaan ilonpitoon tuonpuoleisessa Valhallassa? (Ilonpito tarkoittaen tietenkin riehakasta mäenlaskua kelkalla ja …nukkumista…)
Yksi sängyistä (Irish Archaeology).
Vanhemmalta naiselta tällainen ilonpito olisi kuitenkin taitanut jäädä väliin, hänellä todettiin mm. osteoporoosi, lonkkamurtuma, polvivamma ja kuluneita niskaniveliä syövän lisäksi. On arvioitu, että hänen loppuelämänsä oli hyvin kivulias kaikesta ylellisyydestä huolimatta. Häntä on myös epäilty itse kuningatar Åsaksi, jonka lapsenlapsesta tuli myöhemmin Norjan ensimmäinen kuningas Harald Kaunotukka.
Harald isänsä kanssa (Wikipedia).
Tiedetään myös, että kuningatar Åsalla oli harvinainen hormonihäiriö, joka aiheutti hänelle parrankasvua. Oli miten oli; hyvin poikkeuksellinen tämä nainen kuitenkin oli saadessaan kaikenlaista hauta-aarretta mukaansa kuollessaan. Eipä se tainnut kuitenkaan häntä paljon lohduttaa kaiken kivun keskellä. Tai ehkäpä lohduttikin, jos hän uskoi pääsevänsä tuonpuoleiseen telmimään nuorena ja terveenä – ja ilman partaa, mikäli hän oli kuin olikin mainittu kuningatar Åsa.
Odin odottelee!
Ainakin veneestä löytyi nahkapussi, jonka sisällä oli kannabista – ei muuta kuin laitat vaunut kasaan, pari kaakkia niitä vetämään ja vaihdat viihteelle itsensä Odinin kanssa, arvoisa viikinkirouva! Ja jos jostain kumman syystä se mahdollinen parta on edelleen olemassa, kannattaa ehkä siistiä sitä vähäsen. Veneessä on mukana veitsiä ja kampoja, tämä mainittakoon ihan pienenä, ystävällisenä vinkkinä!
Krhm… kannattanee kaivella vähän ehyempiä tarvikkeita…
”Ennen oli asiat paljon paremmin”. Tätä lausetta pidetään tunnusomaisena vanhusväestölle, mutta nykyaikana yhä useampi meistä muistakin tuntuu ajattelevan näin. Ei kannattaisi, se on nimittäin ihan p**kapuhetta. Riippumatta siitä, miten kauas ajassa mennään taaksepäin, asiat olivat ihan persiillään tavalla tai toisella!
Aloitetaanpa vaikka 1100-1200-luvuilla rakennetuista jykevistä kivilinnoista: heti tulee mieleen idyllinen kuva, jossa tötteröhattuinen, viehkeä prinsessa esittelee sulokkuuttaan linnan parvekkeella. Samalla mandoliinia rimputteleva uljas nuorukainen yrittää serenadillaan vangita neidon sydämen. VÄÄRIN.
Esimerkkinä nyt mainittakoon, että linnojen toilettitilat olivat ulokkeina linnan seinämissä, täten kaikki tuotokset putosivat istuinosan lattian reiästä suoraan vallihautaan. Onnekasta oli, jos alapuolella virtasi joki, joka kuljetti juoksevaa, puhdasta vettä nykypäivän viemärien tapaan. Keinotekoisesti kaivettu vallihauta oli varsinainen bakteeripesä, eli ulkoisia hyökkäyksiä se torjui kyllä tehokkaasti. P**kaliemeen pudonneet hyökkääjät olivat tuhoontuomittuja. Täten idyllinen kuva hehkeästä prinsessasta karisee välittömästi. Uudessa mielikuvassa prinsessa huutaa uljaalle nuorukaiselle: ”Voisitko lähtee hel***tiin rimputtelemaan, mun täytyy käydä tyhjennyksellä ja oot ikävästi siinä ihan lähistöllä!”
Varoitus alapuolella oleville!!
Tunnetuin ruttoepidemia riehui Euroopassa 1300-luvulla. Tosiasiassa ruttobakteeria on havaittu jo 7000 vuoden takaa. Suurimmat pandemiat olivat vuosina 542-767, 1346-1353 (jatkuen jopa 1700-luvulle asti) sekä 1800-luvulla Kiinan ja Intian epidemia. On arvioitu, että ruttoon kuoli n. 75-200 miljoonaa ihmistä kuolleisuusprosentin ollessa 50-100%. ”Menes nyt, viikatemies, helkkariin siitä vähäksi aikaa! Ruokin nämä siat ensin, jos sopii!”
Idyllinen perhekuva v. 1532.
1695-1697 pohjoisessa Euroopassa koettiin katovuodet, jonka seurauksena jopa kolmannes Suomenkin väestöstä menehtyi nälänhätään ja kulkutauteihin. Ilmaston kylmenemisen syyksi on esitetty useita peräkkäisiä tulivuorenpurkauksia. Useamman vuoden satomenetysten jälkeen ravintoa ei todellakaan ollut ja kannibalismiakin esiintyi. Tähän ei ole mitään sanomista, kun marketin halutuin tuote on vessapaperi.
Nykyisten matkustusrajoitusten valossa on hyvä muistaa, että ennen rautateitä, autoja ja lentokoneita matkaa taitettiin maitse aina hevosilla. Eli lyhyellekään matkalle ei lähdetty kevein elkein eikä muutaman päivän takia. Hevosen keskivertopäivämatka on noin 50 kilometriä kävelyvauhdissa. Helsinki-Tampere- reissu olisi siis vaatinut noin 3-4 päivää, jos mukaan luetaan hevosten vaihdot/lepotauot ja yöpymiset.
Helsinki-Turku- reissulle olisi kannattanut lähteä laivalla; laivojen päivämatka saattoi olla jopa yli 200 km/päivä (1500-1800-luvuilla). Laivamatka Euroopasta Amerikkaan saattoi kestää 6-14 viikkoa, lähtöpisteestä ja säästä riippuen. ”Lährenpä tästä katsomaan Erkki-veljeä Ameriikkaan, odottele nyt 3 kuukautta että saat postia, oonko päässy perille!!”
Tul’ Turkku! ”Pääset Turkuun laival sem pare vaa mut Tampereel et pääse. ” (Turkunaattorin käännös)
1900-luvulle asti Suomen pääelinkeino oli maatalous, 90% väestöstä sai siitä elantonsa. Mikäli olit oikein onnekas, saatoit päästä jonkun käsityöläisen oppipojaksi kaupunkiin tai piiaksi yläluokkaiseen perheeseen. Tuolloin ei ollut epäselvyyttä, mitä kunkin ammattinimikkeen edustaja teki, kuten nykyään. ”Mä oon niinku tämän kaskenpolton Environment Manager ja System Specialist! Välillä mä oon teurastuksessa Professional Developer!”
Merkittävät rokotteet kehitettiin 1700-1800-lukujen vaihteessa isorokkoa, pernaruttoa ja vesikauhua vastaan. Penisilliiniä alettiin käyttää vasta 1940-luvulla bakteeriperäisiin sairauksiin. Samaan aikaan kehitettiin lääke lavantautiin ja tuberkuloosiin. Ennen näitä kehitysaskeleita ihminen oli siis ihan minkä tahansa taudin vietävissä, koska tahansa. Tai minkä tahansa onnettomuuden, jonka seurauksena oli tulehdus. Karua meininkiä: ”Alahan, vaimo, leipomaan ens viikon hautajaisiin. Vedin just kirveellä polveen.”
Tämän katsauksen myötä useiden vuosisatojen ajanoli siis ihan sama, koska synnyit; mahku menehtyä äkillisesti oli lähestulkoon aina läsnä. Että miksi tässä mitään entisiä, parempia aikoja haikailisi; puhumattakaan 1900-luvun useista sodista…
Uudemmalta ajalta esimerkkinä kannattanee mainita puhelinluettelot, taksikuskit-jotka-katsoivat-puhelinluettelon-karttoja sekä tietosanakirjat. Ei, nämä eivät todellakaan olleet parempia kuin nykyiset kännykät, GPS:t ja Googlet.
Hirvittävä vanha härpäke, jossa oli hirvittävä ääni. PRRRRIINGGGG!
Jos joku olisi Akalle kertonut 80-luvulla, millaista elämä 2020-luvulla on, Akka olisi kommentoinut: ”Älä nyt ju**lauta ala tollasta p**kaa selittämään!” Akka olisi jopa saattanut heittää moista sadunkertojaa tietosanakirjalla. Tai puhelinluettelolla.
Pysy vaan housuissas, boltsi!
Tästä vuodesta puuttuu enää massiivinen auringonpurkaus, joka sotkee kaikki sähkölaitteet. Onneksi auringon 11-vuotinen sykli on nyt hyvin rauhallinen eli suurta purkausta ei ole odotettavissa.
Muutoin Akka pakkaisikin kassiinsa puhelinluettelon ja muuttaisi Marsiin. Puhelinluettelo lähtisi messiin ihan sen takia, että sen voisi paiskata avaruuteen. Siinä voisi alienit sitten ihmetellä, että minkälaista tärkeätä viestiä ihmiskunta heille lähettää. Hah haa!
”Mitä hel**ttiä ne on taas jättäneet tänne leijumaan…!!!”
Kirjailija Mark Twain syntyi v. 1835, samana vuonna tapahtui Halleyn komeetan ohilento. Mark Twain heitti henkensä vuonna 1910 Halleyn komeetan seuraavan ohilennon aikaan. Kirjailijan on väitetty sanoneen, että ”nämä kaksi friikkiä tulevat ja lähtevät samaan aikaan” ennustaen täten oman kuolemansa ajankohdan.
Halleyn komeetta näkyy 75 vuoden välein, seuraava ohilento tapahtuu v. 2061. Mark Twain on varmaankin sen kyydissä.
Mark Twainista tehdään rintakuvaa.
John Wilkes Booth ampui Abraham Lincolnin v. 1865. Boothin veli(Edwin) pelasti Lincolnin pojan putoamasta junanraiteille ennen Lincolnin murhaa.
Tämä yhteensattuma on todellakin osastoa weirddd!
Booth pahoissa aikeissa teatterin VIP-aitiossa.
Tämä raiteille-melkein-pudonnut-poika Robert Todd Lincoln ehti kokea kolmen presidentin murhan: oman isänsä Lincolnin, James A. Garfieldin ja William McKinleyn.
Huonoa tuuria; ihmisillä taisi vaan olla liipaisinsormi herkässä noihin aikoihin, varsinkin presidenttejä kohtaan…
Robert Todd Lincoln.
Kirjailija Morgan Robertson kirjoitti v. 1898 kirjan nimeltään ”Futility or the Wreck of the Titan”. Kirjassa on yhtymäkohtia 14 vuotta myöhemmin uponneeseen Titaniciin: molempien laivojen sanottiin olevan uppoamattomia, molemmat laivat törmäsivät jäävuoreen Newfoundlandin edustalla, molemmat upposivat huhtikuussa ja suurin osa matkustajista menehtyi vähäisen pelastusvenemäärän vuoksi.
On sanottu, että kirjailijalla ei ollut ennustajanlahjoja; hänen merenkulkutietämyksensä auttoi visioimaan mahdollista laivaonnettomuutta tekniikan kehittyessä. Aika nappiin meni äijältä tämä homma!
80-vuotias kiinalainen Xu Weinfang pelasti iästään huolimatta 8-vuotiaan pojan hukkumiselta. 30 vuotta aiemmin samainen mies oli pelastanut pojan isän samalta kohtalolta.
Eikö tämän pojan isä ollut ottanut opikseen omasta kokemuksestaan vaan antoi poikansa pudota samaan jorpakkoon??
Pysy poissa jorpakoista, poika!!
Jo mainitulla A. Lincolnilla ja John F. Kennedyllä on merkillisiä yhtymäkohtia. Lincoln valittiin kongressiin v. 1846, Kennedy v. 1946. Presidenteiksi heidät valittiin vuosina 1860 ja 1960. Molemmat kuolivat perjantaina päähän osuneeseen laukaukseen. Molempien murhaajan nimessä on 15 kirjainta (John Wilkes Booth ja Lee Harvey Oswald). Lincolnin seuraajaksi nousi Andrew Johnson, Kennedyn seuraajaksi Lyndon B. Johnson. Lincolnin ampuja ampui teatterissa ja pakeni varastoon, Kennedyn ampuja ampui varastosta ja pakeni (elokuva)teatteriin.
Sanotaan, että historialla on tapana toistaa itseään… ei kuitenkaan ihan näin tarkasti tarvitsisi mennä!
Lee Harvey Oswald pidätettynä.
Kuvan ajoneuvo ei ole syyllinen.
Vuonna 1975 bermudalainen mies ajeli mopedilla ja joutui taksin töytäisemäksi. Mies menehtyi. Vuotta myöhemmin miehen veli ajoi samalla mopedilla joutuen hänkin taksin uhriksi. Kyseessä oli sama taksi, sama kuljettaja ja jopa samamatkustaja sattui olemaan taksin kyydissä.
Tällä taksikuskilla ei taitaisi olla mitään asiaa liikenteeseen… tai sitten kyseessä oli taas yksi kirottu mopo/taksi!
Amerikkalainen 10-vuotias Laura Buxton lähetti matkaan ilmapallon, johon oli kirjoitettu hänen nimensä ja osoitteensa yhteydenottoa varten. Pallon vastaanotti 220 km etelämpänä… myös 10 -vuotias Laura Buxton. Molemmilla tytöillä oli samanrotuinen koira, harmaa kani ja marsu.
Akkakin on lähettänyt maailmalle yhden ilmapallon. Se pärähti paskaksi heti osuttuaan ensimmäiseen puuhun.
Sinne vaan; osukaa kaikki puihin!!
Näyttelijä Anthony Hopkins valmistautui näytelmään nimeltään ”The Girl from Petrovka”. Hän olisi halunnut lukea tarinan kirjana, mutta sitä ei ollut saatavilla missään kirjakaupassa. Kotimatkallaan hän bongasi tämän kirjan aseman penkiltä, kirjassa oli kirjailija GeorgeFeiferin nimikirjoitus. Myöhemmin kävi ilmi, että tämä kirja oli kuin olikin kirjailijan itsensä oma kappale, jonka hän oli lainannut ystävälleen. Ystävä oli sitten unohtanut kirjan asemalle.
Sattumista viis; ei kaverilta lainattua tavaraa saa unohtaa mihinkään! Damn!
Anthony Hopkins.
Amerikkalainen nainen voitti raaputusarvasta 5 miljoonaa dollaria saatuaan väärän arvan. Nainen oli pyytänyt 1 dollarin arvoista arpaa, mutta myyjä tarjosi hänelle erehdyksessä 10 dollarin arvoisen arpalipun. Arpaa hän käytti ensin 2 viikkoa kirjanmerkkinä, mutta päätti sitten vihdoinkin raaputtaa sen.
Tsudum! Kaksi viikkoa, kärsivällisyyden huipentuma! Arpaa ostaessaan Akka köyttää kassakaapin selkäänsä (mahdollista voittoa ajatellen) ja kiiruhtaa kotiin arpaa raaputtamaan (kuola suupielistä valuen) vain todetakseen, että ”p**keleen Veikkaus ei laita näihin arpoihin minkäänlaisia voittoja!”
Näin kevään korvilla sormet jo syyhyävät; pitäisi päästä ”piippailemaan” eli tonkimaan maata metallinpaljastimen kanssa. Akka hommasi itselleen tällaisen jo vuosia sitten; lukuisten naulojen ja korkkien ohella ainoa mielenkiintoinen löytö on ollut pieni, metallinen kermakannu (tai siltä se ainakin näyttää). Mutta sehän tässä puuhassa on hauskaa: ikinä ei tiedä, koska ja missä se valtava merirosvoaarre odottaa löytymistään!
Akka haluaa rahakylpyyn kuten Roope Ankka!
Olikin ihan pakko selvittää, minkälaisia aarteita muut ”piipparit” ovat löytäneet:
Vuonna 2014 Derek McLennan löysi yli sata viikinkiesinettä Skotlannista. Löytö sisälsi mm. hopea- ja kulta-astioita ja hopeisen ristin. Äijä tienasi löydöllään 2,5, miljoonaa puntaa.
Viikinkikoruja, Nationalmuseet, Tanska.
Adam Stample ja Lisa Grace löysivät v. 2019 Englannin Derbystä yli 2500 kolikkoa 1000-luvulta. Löydön arvoksi arvioitiin n. 5 miljoonaa puntaa.
V. 2015 aarteenetsijätiimi löysi Floridan rannikolta v. 1715 uponneen laivan. Laivasta löytyi 350 kultakolikkoa, joiden arvoksi arvioitiin 4,5 miljoonaa dollaria.
Kelttiläisiä rahoja, British Museum.
V. 2012 Reg Mead ja Richard Miles löysivät kolikko- ja koruaarteen Jerseystä, Englannista. Kelttiläisiä kolikoita kasassa oli peräti 74 000. Löydön arvoksi määriteltiin n. 2,5 miljoonaa puntaa.
Staffordshiresta, Englannista, löytyi anglosaksien kulta-aarre v. 2009. Löytö sisälsi 4000 esinettä. Löytäjä Terry Herbert ja maanomistaja Fred Johnson tienasivat n. 2 miljoonaa puntaa kumpikin.
Odyssey Marine Exploration – aarteenetsijätiimi löysi v. 2007 Portugalin rannikolta laivan hylyn. Laiva oli espanjalainen fregatti, joka upposi v. 1804. Haaksirikon myötä pohjaan painui kolikoita 500 miljoonan dollarin arvosta. Ei hyvää päivää, Akalta hajoaa pää…
Kolumbian hallitus löysi v. 1708 uponneen San Jose-kaljuunan Kolumbian rannikolta v. 2015. Laivan lastin arvo on jopa… 17 miljardia dollaria.Miljardia. Akan pää räjähti juuri.
San Jose -malli, Naval Museum de Madrid.
Päänräjähdyksen jälkeen täytyykin tarkistaa vähän pienemmän mittakaavan löytöjä (mutta tietenkin historiallisesti merkittäviä): v. 2017 Sysmästä löydettiin 1000-luvulta peräisin olevia hopeakolikoita ja -koruja, joukossa oli myös hopeinen risti.
Määrällisesti suurin kolikkolöytö on Ulvilasta, viemäritöiden yhteydessä löytyi 1473 kolikkoa v. 2004. Rahat olivat peräisin 1390-luvulta.
Yksi merkittävä ja rahallisesti määrittelemätön löytö on tietenkin Titanicin löytyminen v. 1985. Robert Ballard etsintäryhmineen sai rahoituksen Yhdysvaltain laivastolta; ehtona oli, että tiimi etsii ensin kaksi 1960-luvulla uponnutta ydinsukellusvenettä. Sukellusveneiden löydyttyä Titanicin hylyn etsimiseen oli vain 12 päivää aikaa. Hylky löytyi 8 päivän jälkeen.
Läpileikkaus Titanicista törmäyksessä, taiteilija tuntematon.
Akka piippailee ihan omilla kotinurkillaan tänä keväänä; suosittelen samaa muille. Pahus vaan, kun nämä omat kotikonnut on koluttu jo aiempina vuosina! Täytyy vaan käydä paikat läpi uudestaan; ties vaikka se aarre onkin vaan jäänyt aiemmin huomaamatta! Toivossa on hyvä elää. Aarteeksi ei tosin lasketa sitä viime kesänä löytynyttä 80-luvun deodoranttipulloa…
