MUUMIOLAPSIA MENNEISYYDESTÄ

Nykypäivänä koulutusvelvollisuutta on pidennetty 18 vuoteen, joten enää ei riitä se, että peruskoulun jälkeen voi lähteä interrailille Eurooppaan tai mennä välivuodeksi töihin. Nope, kouluun on mentävä, olkoon se koulu sitten mikä tahansa.

Inkojen valtakunnassa Etelä-Amerikan länsirannikolla asiat olivat toisin useiden vuosisatojen ajan: jumalien ja sääolosuhteiden takia uhrattiin useita lapsiuhreja, iältään n. 8-16-vuotiaita. Koko yhteisölle ja uhrattavien lasten perheille tällainen “valituksi tuleminen” oli suuri kunnia. Tätä rituaalia varten lapset valittiin jo noin vuotta aikaisemmin, jolloin heidät vietiin inkojen pääkaupunkiin Cuscoon valmistautumaan tätä pyhää tehtävää varten.

Mistä tiedämme tällaisen seikan? Siitä, että näitä korkeilta vuorilta löytyneitä lapsimuumioita on tutkittu nykyajan menetelmillä hyvinkin tarkoin. Lapsia on tosiaankin löydetty korkeilta vuorenhuipuilta onkaloihin kaivettuina ja haudattuina, jolloin ilmanalan hapen vähyys ja kylmät lämpötilat ovat säilyttäneet ruumiit ällistyttävän hyväkuntoisina. Näiden muumioiden ansiosta tiedämme, että näitä valittuja ruokittiin tavallista kansaa paremmin mm. lihan, kalan ja erilaisten kasvisten myötä, kun tavallinen kansa söi samaan aikaan käytännössä pelkästään peltojensa tuotoksia. Näitä valittuja lapsiuhreja ruokittiin siis tarkoituksellisesti paremmin.

Voi hyvin kuvitella, kuinka tällaista valittua lasta viedään käsipuolesta (jopa perheen toimesta) Cuscoon valituille uhreille tarkoitettuun pyhättöön. Tällainenhan valinta oli perheelle ja lapselle suuri kunnia. Paitsi… jos satuit olemaan n. 12-16-vuotias tyttö. Tämän ikäisiä tyttöjä sijoitettiin pyhättöön tätä “capacocha”-rituaalia varten, mutta kuten tunnettua; kaikki eivät voi tulla valituiksi. Nämä onnettomat, muut lapset annettiin sitten lahjavaimoiksi tai orjiksi valloittajille tai viereisten kaupunkien tärkeille miehille. Joistakin heistä tuli papittaria, jotka jäivät palvelemaan esim. auringon jumalaa Intiä.

Mitä tapahtui lapsen tultua valituksi uhriksi? Etukäteen suoritettiin varmastikin useita seremonioita ja rituaaleja, ennen kuin papisto, osa kaupunginväestä ja lapsen sukulaisista koostuva joukko alkoi taivaltaa jopa useiden satojen kilometrien matkaa kaikista pyhimmille vuorille.

Tällaisiin uhrauksiin ryhdyttiin, kun haluttiin lepyttää jumalia joko kuivuuden, sadon epäonnistumisen tai muiden luonnonkatastrofien takia. Kuten sanottua, näitä uhreja seurasi suuri joukkio ihmisiä, jotka saattelivat uhria hänen viimeiselle matkalleen. Perille päästyään todennäköisesti papiston edustajat huumasivat lapsen maissioluella (chicha) ja kokapensaan lehdillä. Erään lapsimuumion suusta on löydetty näitä osittain pureskeltuja lehtiä, jotka auttavat nykypäivänkin inkojen perillisiä selviytymään korkeissa olosuhteissa.

Tutkimusten perusteella tiedämme, etteivät nämä lapset kokeneet kuitenkaan väkivaltaista kuolemaa, vaan he menehtyivät nukkuessaan -ennen pitkää- kylmissä olosuhteissa. Ainoastaan yhden päästä on löydetty lyömisjälki, eikä sitä osata selittää millään tavalla. Ehkä tämä onneton raukka alkoi havahtua, ja joku seurueeseen kuulunut perheenjäsen menetti hermonsa ja edesauttoi lapsen menehtymistä omalla tavallaan. Tällainen skenaario on varsin surullista ajateltavaa.

Tämä yksilö, Juanitaksi nimetty, löydettiin v. 1995 perulaisen tulivuoren rinteiltä. Hänen kuolinajakseen on arvioitu n. 1450-1480 jaa.

Juanita löydettiin, kun tulivuorenpurkaus sulatti jäätä hänen ikuiseksi tarkoitetun hautansa ympäriltä. Samasta syystä samalta alueelta löydettiin myöhemmin myös tyttö- ja poikauhri. Tällaiset parilöydöt ovat yleisiä; jostakin syystä tyttö ja poika saatettiin uhrata samaan aikaan.

Tulivuoren yhteydestä löydettiin myös ehkä kuuluisin inkatyttö v. 1999, nimeltään Llullaillacon neito. Tämä n. 15-vuotias tyttö näyttää edelleen vain nukahtaneen kesken läksyjenteon (joita ei koskaan ollut olemassakaan).

Tätä teiniä on tutkittu tarkasti, mutta samasta paikasta löytyneet tyttö ja poika ovat jääneet vähemmälle huomiolle mediassa. Nämä lapset olivat neitoa nuorempia, ja ehkäpä tutkimus onkin keskittynyt enemmän tähän teiniin, sillä hänen hiuksistaan ja luustostaan on todettu jopa kahden vuoden aikana tapahtunutta käyttöä sekä oluen että kokapensaiden osalta. Tämä tyttö on siis ollut todella tärkeä yhteisölleen ja häntä on “valmisteltu” uhraukseen. Tytöllä oli löydettäessä päässään upea sulkapäähine, jonka tekemiseen on kulunut aikaa ja vaivaa, joten tämä neito on tosiaankin saattanut olla auringonjumala Intin tärkein uhri.

Inkojen tieverkostoa ja nykyisiä kaupunkeja.

Näitä tietoja ja tutkimuksia tarkastellessa mieleen hiipii surumielinen sävy siitä, että tällainen toiminta on tosiaankin ollut hyväksyttävää jopa vain noin 500-600 vuotta sitten. Samalla täytyy kuitenkin ymmärtää se, että tuolloiseen kulttuuriin ja maailmankuvaan kuuluivat jumalat, jotka sijaitsivat taivaalla (aurinko ja kuu), sillä eihän kukaan voinut tietää, mitä nämä taivaan pallukat olivat. Monien alkuperäiskansojen uskonnot ovatkin olleet keskittyneitä juurikin aurinko- ja kuukulttiin. Nykyihmisen on todellakin vaikea ymmärtää, millaista on nähdä maailma sellaisena, kuinka se joskus näyttäytyi: aamuisin aurinko nousee ja illan aikana sen tuoma valo katoaa.

Tilalle nousee kuu, joka muuttaa muotoaan tämän tästä. Akka ei voi muuta kuin aavistella, mitä on muinaisen ukon/akan mielessä liikkunut katsellessaan tätä kummallista näkymää vuosisadoista -vuosituhansista- toiseen. Jonkinlainen järjestys maailmankuvaan oli kuitenkin luotava ja se perustui nimenomaan taivaankappaleisiin, jotka liikkuivat kuitenkin lähes järjestelmällisesti vuodesta toiseen. Vasta myöhemmin keksittiin kuitenkin käsite AIKA ja varsinkin sen kuluminen. Tämä määritelmä ja sen tulkinta ovat edelleen kesken, vaikka monet teoreettiset fyysikot sitä yrittävät ymmärtää.

Toisaalta on lohduttavaa ajatella, että nämä valitut lapset tiesivät olevansa niitä harvoja valittuja, jotka tosiaankin lähetettiin tuonpuoleiseen jumalten huomaan armollisella tavalla. Nuo lapset eivät kuitenkaan kuolleet väkivallan seurauksena (kuten lukuisissa sodissa myöhemmin), vaan he tiesivät rituaalien merkityksen tuolloisessa yhteisössä ja kulttuurissa. Ehkä he kuolivat ajatellen perhettään ja läheisiään, ja ajattelivat olevansa yhteisönsä pelastajia kuolemansa hetkellä.

Akka huokaa syvän huokauksen näiden lapsiuhrien edessä; uskonnon puolesta on tehty hirveitä virheitä koko historian ajan, olkoon uskonto mikä tahansa. Ihan samalla tavalla on harjoitettu uhraamista Euroopassa samoina aikoina, puhumattakaan kristinuskon virheistä. “Heitetäänpäs pari noitaa roviolle tästä, eikös vaan, pojat?”

Yeah, näistä asioista pitäisi peräti kirjoittaa joitakin kirjoja. “Ai mitä? Ai, niitä on miljoonittain? No s*it, Sherlock!”

KENEN NIMI ON JÄÄNYT HISTORIAAN ENSIMMÄISENÄ?

Olisi ihan loogista ajatella, että jo puhekielen kehityttyä muita yksilöitä olisi alettu jollakin tavalla nimetä; että tuossa menee tuo veemäinen naapuriluolan Murgh ja sen vaimo Kököl. Niiden riiviöipanat Murde ja Turde näkyvät tulevan perässä – ja aina kiljuen. Olikin siis aika ottaa selvää, mistä ajankohdasta lähtien ihmisten nimiä on säilynyt kirjoitetussa muodossa.

Herra-jonka-nimeä-ei-tiedetä-tai-ehkä-peräti-rouva (phys.org).

Tutkijat ovat nykyään yksimielisiä siitä, että vanhin, kirjoitettu nimi löytyi savitauluista muinaisten sumerilaisten asuttamassa Mesopotamiassa (nyk. Irakissa). Nimi toistuu nuolenpääkirjoituksella yhteensä 18 eri taulussa. Nämä savitaulut on ajoitettu n. 3400-3100 väliselle ajalle eaa., joten tämä kaiffari on taatusti ollut tärkeä tyyppi… eli itse asiassa kirjuri.

Tämä Kushim-kirjuri on siis signeerannut kirjoituksiaan omalla nimellään ja aluksi ajateltiinkin, että kyseessä olisi saattanut olla “vain” ammattinimike. Kaverin signeeraus on siis lopulta kuitenkin tulkittu henkilön nimeksi, joten tämä kirjuri pääsee sillä historiankirjoihin. Eräässä esimerkissä mainitaan tämän arvoisan herran kirjoittaneen mm. ohralastien määriä: “29086 mittaa ohraa 37 kuukautta.” Melkein yhtä legendaarista, kuin: “Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle…” Go, Kushim, go!

Yksi savitauluista, jossa näkyy nimi Kushim (vasemman yläreunan palkki ja nuoli alaspäin). Nuolen alapuolella näkyy nähtävästi naispuolisen henkilön sheivausohjeita (Akka pahoittelee tätä tulkintaa).

Hieman nuorempia nimiä löytyy edelleen Mesopotamiasta/Irakista 3200-3100 eaa. Nyt nimiä mainitaankin peräti kolme: orjat En-pap X (myös muodossa Enpap-X) ja Sukkalgir sekä heidän omistajansa Gal-Sal. Nämäkin tyypit jäivät siis historiaan ihan vain sillä, että heidän orja-isäntä-suhteensa merkittiin ruokokynällä savitauluun kirjanpidollisista syistä. Onneksi taulussa ei sentään ollut esim. mainintaa mistään rangaistuksista, kuten “ruoskittu 10 kertaa persuksille.”

Mesopotamia.

Samanikäinen nimi onkin seuraavaksi ihan oikea kunkku: Ylä-Egyptin kuningas Iry Hor n. 3100 eaa. Hänen haudastaan Abydosissa, Egyptissä, löydettiin saviruukkuja koristettuina tällä nimellä. Epäilyksiä herätti kuitenkin se, ettei nimen hieroglyfejä oltu ympäröity kartussilla (suorakaiteen/ovaalin -muotoinen kaiverrus, joka kertoo kyseessä olevan kuningas tai faarao), mutta myöhemmät hieroglyfilöydöt todistavat hänen kuitenkin olleen kuningas.

Iry Hor -nimi ruukussa.

Tämän äijän hautaa tutki v. 1902 kuuluisa egyptologi Flinders Petrie (1853-1942), joka onkin kaikkien itseään kunnioittavien egyptologien guru. Samalta ajalta ja alueelta löytyi myös kuningas/faarao Ka:n hauta esineistöineen, ja tällä kertaa nimi onkin ympäröity kartussilla. Ihan oikea kunkku siis, tämäkin kaveri. Näiden vanhimpien egyptiläisten nimien jälkeen löytöjä onkin jo runsaasti, joten suunnataanpa katse Välimeren toiselle puolelle.

Flinders Petrie.

Heettiläisten kuninkaan Anittan nimi mainitaan sekä taulujen nuolenpääkirjoituksissa että tikarinterään kaiverrettuna 1700-luvulta eaa. Tuolloiset heetit hallitsivat nykyisen Turkin aluetta ja heidät tiedettiinkin sotaisaksi kansaksi. Kuningas Anitta, kuten hänen isänsäkin Pithana mainitaankin nimenomaan eri kaupunkien ja alueiden valloitusten yhteydessä. Nämä tekstit ovatkin varhaisimpia, tunnettuja heetinkielisiä tekstejä.

Tikarinterä ja teksti (Wikipedia).

Mahtoikohan tauluissa lukea: “Ja sit mä, suuri kuninkas Anitta, ryöväsin ja tapoin kaikki siinäkin typerässä kaupungissa, ihan kuten mun faijakin ryöväs ja tappo kaikki siinä viereisessä läävässä. Hä hää, ja sit me naurettiin ittemme kipiäksi ja rellestettiin koko seuraava viikko! Tämän kirjuutti superkunkku Anitta! Te muut ootte ihan tyhmiä!” Tämä olisi hauska tietää, sillä heettiläisten historia vaikuttaa tosiaankin hyvin sotaisalta.

Entäpä pallon toisella puolella, löytyykö Amerikoista mitään nimiä? Kyllä vain, mutta vasta 90-luvulta jaa. löytyy Yax Ehb Xook -niminen hallitsija, jonka uskotaan ehkä perustaneen mayakaupunki Tikalin. Tästä herrasta ei tiedetä oikein mitään, mutta hänen hallitsijakautensa ajankohta on laskettu muiden, myöhempien ja paremmin tunnettujen mayahallitsijoiden mukaan. Tämän äijän nimi on kuitenkin kaiverrettu jadesta tehtyyn korvakoruun, joten tämä on varhaisin kirjoitettu nimi arkeologisissa maya-kaivauksissa. Tyypin nimi voidaan kirjoittaa myös muodoissa Yax Moch Xok tai Yax Chakte’l Xok. Jep, brassaile vaan nimilläsi ihan rauhassa, dude!

Tikal, Guatemala.

Mutta, mutta… tästä aiheesta herääkin kysymys, minkälaisia symboleita voidaan pitää niminä eli mitä hyväksytään viralliseksi kirjoitukseksi? Mm. Jiahusta, Kiinasta, löytyneistä simpukan- ja kilpikonnankuorista on löydetty piktogrammeja, joita voisi epäillä kirjoitusmerkeiksi. Nämä löydöt on ajoitettu vuosiin 7000 – 5800 eaa. Kuten tyypillistä, tästäkin aiheesta käydään kiivasta taistelua tutkijoiden keskuudessa: onko kyseessä kirjoitettu kieli vai ei.

Kilpikonnankuori ja alueelta löytynyt huilu.

Ihan mainiosti voisi kuvitella, että riitelevien lasten nimet on merkitty kuvina heidän “leluihinsa,” ettei niiden omistajuudesta tarvitsisi koko ajan kinastella. Tai mikä sitten on näiden kuvien kaivertamisen tarkoitus sitten ollutkaan…!

Paleoantropologi Genevieve von Petzinger onkin tutkinut luolamaalauksia jopa 40 000 vuoden takaa ja löytänyt peräti 32 samanlaista symbolia eri puolilta Eurooppaa ja Euraasiaa. Tutkija kertookin, että hänen mielestään nämä samanlaiset symbolit ovat esimerkki yhteisestä kirjoitustavasta: ehkä tällä tavoin viestittiin tärkeitä asioita seuraaville luolaan tulijoille. Tämä olisikin ihan järkeenkäypää alati asumuspaikkaansa vaihtavien metsästäjä-keräilijöiden keskuudessa. Tämän tutkijan havainnot ovatkin erittäin mielenkiintoisia:

Mysterious Markings May Hold Clues to Origin of Writing (nationalgeographic.com)

Varhaisimmat tunnetut nimet eivät siis kuitenkaan taida olla kirjoitetussa muodossa, vaan kädenjälkinä tai merkkeinä luolien seinillä. Pitihän muinaisten taiteilijoiden jättää signeerauksensa tuotoksensa tunnusmerkiksi, kuten nykyäänkin. Näitä voidaan siis pitää vanhimpina “niminä,” ainakin Akan mielestä:

Borneo, Indonesia (The Independent UK).

“Et varmasti tunge sitä isoa räpylääs mun maalaaman biisonin viereen, kuulitko?? Minä maalasin tämän!” voisi muinainen homo sapiens tai homo neanderthalis tokaista toiselle. “Kato nyt, tässä lukee ihan selvästi, että Appipu maalasi tämän. Jos vielä rähmäilet siinä lisää, niin piirrän sut tämän biisonin alle ihan kiusallani! Siitäs saat sitten kirouksen päälles!”

Tällainen kuvaelma voisi olla hyvinkin mahdollinen, sillä nykyään tiedetään näiden luolamaalausten merkinneen hyvin paljon tekijöilleen. Tiedetään? Ei, ei tosiaankaan tiedetä, vaan arvaillaan niiden uskonnollisia merkityksiä, joista ei tiedetä yhtään enempää. Kukaan ei tiedä, minkälaista rituaalia suoritettiin näissä luolissa, kun peruselämänarvo oli kuitenkin selviytyminen karuissa olosuhteissa.

Akkamaisia nimiä näkyy kovin usein graffitien muodossa seinillä, mitä Akka onkin suuresti ihmetellyt. Nämä piktogrammit näyttävät kirkkoveneeltä, vaikka meillä akoilla ei olekaan mitään yhteyttä muinaisten hartaushetkien venekuljetuksiin. Merkillinen juttu, kerrassaan…

Kirkkovene vanhaan malliin: Albert Edelfelt/Lapsen ruumissaatto (v. 1879). Onhan se vaan niin paljon helpompaa lätkäistä sitä kirkkovenettä seinään spraymaalilla, mutta yrittäkää nyt edes vähän…!