YES, I DO… OR DO I?

Näinä kauniina kesäisinä päivinä onkin herttaista ajatella ah, niin auvoisia kesähäitä, joita voidaan usein tarkasti suunnitella jopa muutamia vuosia etukäteen. Varsinkin luonnon maisemissa kaikkien häävieraiden sielu lepää, kun ruusut kukkivat ja perhoset tanssivat lämpimien auringonsäteiden mukaan! Siinä sitä sitten paistatellaan ihanassa, rakkauden täyttämässä ilmapiirissä supisuomalaiseen tapaan!

(public domain)

Forest landscape voted Finland’s most beautiful stamp of the year | Yle

WRONG. Oikein käy sääliksi niitä, jotka vaikkapa jo kaksi vuotta sitten varasivat vihkimispaikkansa autuaan tietämättöminä siitä, että Esterin hana näyttää olevan auki joka halvatun päivä! Esterille voisi soittaa paikalle putkimiehen, sillä luulisi jonkun osaavan tiivistää kyseisen vekottimen (jos ei muuten, niin korkki p**seeseen vaan tylysti)!

Katsahdetaanpa kuitenkin, mitä ja minkälaisia vanhoja traditioita ja tapoja on ennen muinoin häiden yhteyteen kuulunut:

Vanhin tunnettu kirjallinen todiste avioliiton solmimisesta löytyy vuodelta 2350 eaa. Mesopotamiasta. Tämä ei liene kuitenkaan ensimmäinen solmittu avioliitto, sillä näihin aikoihin avioliittoon astuttiin käytännössä pelkästään järkisyistä. Liiton tarkoituksena oli lähinnä taata aviomiehelle varmuus siitä, että tulevat lapsukaiset ovat todellakin hänen jälkeläisiään.

Useissa menneissä kulttuureissa vaimo oli käytännössä miehen omaisuutta eikä hänellä ollut minkäänlaisia omistusoikeuksia tai perimysoikeutta aviomiehensä tai edes perheensä puolelta. Antiikin Kreikassa ja Roomassa oli myös tavallista, että miehellä oli täysi vapaus harjoittaa haluamiaan sivusuhteita ihan kenen kanssa tahansa ilman seuraamuksia. Naiselle tällainen aviorikkomus usein tarkoitti kuolemantuomiota tai karkotusta.

Usein avioliittoja solmittiin myös siksi, että jommankumman naitettavan suvun tarkoituksena oli saada enemmän omaisuutta, titteleitä, maa-alueita tai muutoin vain jonkinlaista valtaa. Tällaiset järjestetyt avioliitot olivatkin lähinnä sopimuksia sukujen kesken, kunnes jälleen kerran kuvioon astui… mikäs muu, kuin kristinusko, joka on lykännyt lusikkansa joka ikiseen historialliseen soppaan ja kulttuuriin.

Tuntematon taiteilija keskiajalta. Mies kylpee, naiset auttavat. Yeah!

Noin 700- luvulta jaa. avioliiton solmimista alettiin pitää kirkollisena, pyhänä sakramenttina ja myöhäisellä keskiajalla kirkossa tehtävät kuulutukset ennen avioliittoa yleistyivät. Olihan koko Eurooppa jo vahvasti kristinuskoinen, joten avioliiton siunaaminen perheen perustamiseksi oli tietenkin ”pakollinen” toimenpide itse kullekin säädylle.

Vasta n. 1700-luvulla avioliittoa alettiin pitää edes jollakin tavalla rakkauteen pohjautuvaksi liitoksi ja tähän lienee vaikuttanut yleinen oppineisuuden ja kirjoitetun materiaalin/sen saatavuuden lisääntyminen. Tätä aikaa kutsutaankin ”valistuksen ajaksi” ja useat eri tieteenalat alkoivat kukoistaa uusien löytöjen, tutkijoiden ja tekniikoiden myötä.

5 citizen scientists of the 18th and 19th centuries | National Oceanic and Atmospheric Administration

Jo 1500-1600 -luvuilla edistystä oli toki tapahtunut, mutta useimmat tieteentekijät olivat käytännössä kuitenkin edelleen aivan liikaa kirkon painostuksen alla (näin karkeasti ilmaistuna).

Leonardo da Vinci (1452 – 1519) | National Gallery, London esimerkkinä tietenkin Leonardo tässä linkissä

Noitavainot olivat melkeinpä pahimmillaan 1600-luvulla sekä Euroopassa että Amerikassa, kun siirtokuntia sinne oli lopulta saatu asutettua pysyvästi. Kuuluisat Salemin noitaoikeudenkäynnit tapahtuivat juurikin vuosina 1692–1693.

The Crushing Death of Giles Corey of Salem, 1692/Library of Congress.

Vanhin todiste aviopuolisoiden sormuksista löytyy puolestaan Egyptistä n. 3000 vuoden takaa. Papyruksesta löytynyt teksti kertoo, että nämä sormukset eivät suinkaan olleet mitään jalometallia, vaan ruokoa tai hamppua. Kysessä lienee siis ollut täysin symbolinen ”rengastaminen” avioliiton merkiksi.

Vuosilta 380–343 eaa. peräisin löytynyt avioliittosopimus Egyptistä. Marriage Contract | Late Period | The Metropolitan Museum of Art

Roomalaisajalla vaimon sormukseen saatettiin liittää kodin avain merkiksi siitä, että vaimo oli tosiaankin miehensä omaisuuttaärgh! – mutta sormusta käytettiin juurikin vasemmassa nimettömässä. Roomalaisten mielestä tähän sormeen johti rakkauden ”vena amoris”- suoni suoraan sydämeen. Onpas kovasti kahtiajakoista tämä roomalaisten muinainen toiminta rakkauden ja omistuksen suhteen!

Vena amoris – Wikipedia

Entäpä sitten hääkimppu? Egyptissä, Roomassa ja Kreikassa oli tavallista, että morsiamet kantoivat kimppuna kaikenlaisia tuoksuvia yrttejä ja mausteoksia (mm. valkosipulia) karkottaakseen pois pahoja henkiä. Tätä samaa keinoa käytettiin edelleen keskiajalla ihan jo pelkästään ruton, muiden kulkutautien ja ihmisten oman peseytymättömyyden takia, mutta varsinaisten kukkakimppujen käyttö yleistyi vasta viktoriaanisella ajalla.

Keskiajan tiimellyksessä keksittiin myös nykyään yleinen hääkimpun heitto; tällä keinolla morsian pääsi turvallisesti pakoon häntä mahdollisesti jahtaavilta pahoilta hengiltä sekä hääseurueelta, joka yritti varastaa paloja morsiamen hääpuvusta. Näitä paloja pidettiin onnea tuottavina amuletteina…!

Henkien karkotukseen liittyy myös morsiusneitojen samanlaiset asut: jo peräti roomalaisaikaan morsiusneitojen oli tapana pukeutua morsiamen kanssa samanlaisiin pukuihin pahoja henkiä hämätäkseen. Tuolloin uskottiin, että morsiamen kauneus ja arvokas juhlapäivä houkuttelisivat eritoten pahoja henkiä morsiamen luokse, joten tämä erikoinen hämäystemppu oli varmastikin tarpeellinen. Nykypäivänä olisi pyhäinhäväistys, mikäli morsiusneidoilla olisi morsiamen kanssa samanlaiset asut päällään. Oi aikoja, oi tapoja…

35 Vintage Wedding Dresses Through the Years | Woman’s World

Sukkanauhan heitto on puolestaan keskiaikainen tapa, sillä tuolloin tuoreen avioparin tarkoitus oli tosiaankin laittaa avioliitto ”täytäntöön” heti häiden jälkeen. Tämä täytäntöönpano (hups) todistettiin suvulle ja perheenjäsenille sillä, että sulhanen toi näytille morsionsa sukkanauhan – tämä oli selkeä todiste siitä, että hameiden alle oli totisesti päästy!

Wikipedia. Akka ei lisää tähän mitään kommenttia… Lewis Walpole Library

Toisinaan tapana oli myös, että tilaisuutta seurattiin itse tapahtuman ollessa käynnissä tai asiassa opastettiin – tiettävästi mm. Englannin kuningas Henrik VI (1421-1471) ja Ranskan viimeinen kuningas Ludvig XVI (1754-1793) tarvitsivat neuvonantajia tässä toimenpiteessä ylipäätään elämänsä aikana. Kuninkaallisten keskuudessa jälkeläisten aito syntyperä oli tärkein tae kruunun perimysjärjestyksen suhteen, kun dna:ta tai selfieitä ei ollut vielä saatavissa. Jäljelle jäi ainoastaan… silminnäkijät todistajiksi.

Ludvig XVI of France/Joseph-Siffred Duplessis  v. 1775.

Huntujen käyttö juontuu sekin tietenkin roomalaisaikojen pahojen henkien estämisestä. Viktoriaanisella ajalla morsiuspukujen ja huntujen väri alkoi muuttua valkoiseksi, joka kuvasti tietenkin morsiamen puhtautta ja viattomuutta. Kulttuurista ja ajankohdasta riippuen puvun väri saattoi olla keltainen, punainen, violetti tai mitä tahansa näiden väliltä, mutta kuningatar Viktorian (1819-1901) vuoden 1840 hääpuku vakiinnutti käytännössä länsimaisen hääpuvun väriksi valkoisen.

I Do: The History of Wedding Fashion and Tradition – New Canaan Museum and Historical Society muutamia kauniita hääpukuja menneiltä vuosikymmeniltä.

1840 – Queen Victoria’s Wedding Dress | Fashion History Timeline

Vuonna 1947 avioitunut kuningatar Elisabet II (1922-2022) taasen osoitti sodanjälkeiselle kansalle esimerkkiä pitämällä hääpukunsa mahdollisimman yksinkertaisena, sillä monista tarvikkeista ja materiaaleista oli edelleen pulaa.

Queen Elizabeth Wedding Dress – The Queen’s Dress Photos, Details & Cost

Kun hääpäivä on sitten vihdoinkin pulkassa ja taputeltu kasaan, moni aviopari lähtee kuherruskuukaudelle eli honeymoonille. Tämä tapa on peräisin peräti 400-luvulta jaa., jolloin moni sulhanen ns. ”kaappasi” morsiamensa saattaakseen hänet raskaaksi ilman perheen vastusteluja tai välttääkseen maksamasta perheen vaatimia myötäjäisiä.

Toisaalta ”honeymoon”-nimitys juontuu tavasta, jossa tuoreelle avioparille annettiin lahjaksi kuukauden määrä hunajaviiniä hedelmöityksen edistämiseksi. Yeah. Eli tässä on käytännössä ollut morsiamelle kaksi eri vaihtoehtoa: A) sinut kaapataan häiden jälkeen ilman mitään korvausta tai B) sinut kaapataan kuukaudeksi niin, että voit olla viinipöllyssä koko tuon ajan… hmm! Loistavat tulevaisuudennäkymät edessä tilanteesta riippumatta!

Vasta 1800-luvun puolella häiden jälkeinen matkailu muuttui; tuolloin hääpari saattoi tuona aikana käydä vierailemassa esim. kaukaisten sukulaisten luona, jotka olivat olleet estyneitä tulemaan häihin. Tämä tapa koski tietenkin vain varakkaampaa väestöä, tavalliset matti-ja-maija-meikäläiset eivät tällaisia(kaan) hömpötyksiä harrastaneet millään tavalla. Nykyiset hääperinteet ovat siis käytännössä periytyneet näistä ylhäisön tavoista jo antiikin ajoista lähtien – tai ties miten kaukaa menneisyydestä, mistä ei tietenkään ole jäänyt minkäänlaista kirjoitettua tietoa.

Madeleine Astor: How the Widow of John Jacob Astor VI Survived the Titanic John Jacob Astor ei selvinnyt haaksirikosta ja kuten elokuvassakin todetaan, hänen nuorikkonsa oli raskaana tällä häämatkalla. What a scandal indeed.

Tässä kohtaa Akan on taas pitkästä aikaa pakko palata lähimpien serkkujensa (neandertalinihmisten) pariin seuraavanlaisella keskustelulla:

Neandis-miesoletettu Anx ja -naisoletettu Juk tapaavat iltanuotiolla:

Anx: ”Mul on oma luola tual.”
Juk: ”Aha.”
Anx: ”Niinku oltaiks siel?”
Juk: ”Emmätiä.”
Anx: ”Jookojookojookopliis.”
Juk: ”Nojoo ollaan.”

Ja kas näin; ensimmäinen avioliitto on täten solmittu ilman mitään todisteita kyseisestä toiminnasta! Mikäli tarinasta jättää pois isot alkukirjaimet ja välimerkit, teksti alkaa tosin muistuttaa nykyajan teinien omaa kieltä… väliin pitäisi tietenkin laittaa muutamia alati muuttuvia kirjainlyhenneyhdistelmiä, joiden perässä me vanhemmat ihmiset emme mitenkään voi pysyä.

Tämä lienee pieni ongelma näihin aiemmin kerrottuihin seikkoihin verrattuna näin vanhempien näkökannasta katsottuna. Kulttuurista ja ajasta riippuen tytöt ja naiset naitettiin keskimäärin 12-18 -vuotiaina, sillä elinajanodote oli nykyistä huomattavasti lyhyempi ja naiset kuolivat usein jatkuviin synnytyksiin, kuten myös monet niissä syntyvät lapset. Tästä aiheesta löytyy lisää:

MENNEEN AJAN ÄITIPARKOJA – Akalla on asiaa

Saamme siis nykypäivänä olla tyytyväisiä siitä, että lapsemme saattaa kirjoittaa joitakin omituisia teinien kirjainyhdistelmiä sen sijaan, että hänet olisi naitettu lastentekokoneeksi jollekulle maatilan isännälle ihan peruskauppatavarana 1800-luvulla, kun perunamaan sato ei vaan kerta kaikkiaan riittänyt kaikille nälkäisille suille.

IHAN PERUSKAURAA MENNEILTÄ VUOSISADOILTA: jatkuvat nälänhädät, ei antibioottia/ei mitään lääkkeitä, kirkon mielestä Saatana hyökkää joka puolelta ja itse olet täysin syntinen, jatkuvat ruttoepidemiat, huono hygienia, lapsikuolleisuus, pieni jääkausi Euroopassa useita vuosisatoja noin vuosina 1300-1850, jolloin myös ruttotartuntoja oli jatkuvasti pitkin Eurooppaa. Miten ihmeessä me tuolloin ylipäätään selvisimme?

Jep, hyvää hääpäivää kaikille kesän aviopareille! Muistakaa nauttia hääpäivästä, mikäli Esterin hana on tuolloin jo tiivistetty tahi korjattu. Akkaa ei kannata kutsua häärientoihin (juurikin edellä mainituista syistä) pilaamaan sitä ihanaa perhosten ja kyyhkyjen siipien lepatusta.

Tämänkin kuvan aviopuolisoiden nimiä ei edes tiedetä, mutta aikahan oli toki tuolloin toisenlaista. Kuvansa myötä he jäivät kuitenkin historiaan avioliiton solmimisensa myötä kertomaan meille jotakin tuosta ajasta: kyseessä oli jo tuolloin tärkeä tapahtuma!

Hääkuva n. vuodelta 1894/LibraryofCongress.

SOTASANKAREITA YLI 150 VUODEN TAKAA

Akalla jää harvoin monttu auki, mutta tämän tapauksen edessä näin pääsi yllättäen käymään: Amerikan sisällissodassa v. 1861-1865 käytettiin todellakin sukellusvenettä. Kyseinen sukellusvene on nimeltään H. L. Hunley; nimetty suunnittelijansa mukaan (Horace Lawson Hunley). Muut suunnittelijat olivat James McClintock ja Baxter Watson.

H. L. Hunley (Warren Lasch Conservation Center).

Järkyttävä tieto ylipäätään on sekin, että tämä sukellusvene ei tosiaankaan ollut ensimmäinen laatuaan edes suunnittelupöydällä. Leonardo Da Vinci hahmotteli muistiinpanoihinsa sukellusveneen jo 1400-luvulla. Tietenkin; äijähän oli kaikessa aikaansa edellä laskuvarjoineen ja sotilastankkeineen muutenkin.

Mukunda/Alexander Is Lowered Into The Sea 1597-98 (MetMuseum).

Oheinen kuva 1500-luvulta esittää, kuinka Aleksanteri Suuri (356 eaa. – 323 eaa.) lasketaan veteen suuressa lasipurkissa. Ha hah, liekö näin oikeasti tapahtunut! Vuonna 1578 englantilainen William Bourne suunnitteli puu- ja nahkarakenteisen sukellusveneen, hollantilainen Cornelius Van Drebbel suunnitteli ja valmisti sukellusveneen v. 1620 jne. jne.

Van Drebbelin vetenalaiset vehkeet.

Akka ei ymmärrä, miten tällaisia vedenalaisia vehkeitä on voitu suunnitella, valmistaa ja kokeilla jo useita vuosisatoja sitten. Noh… onhan muitakin visionäärejä traagisesti menehtynyt ihan vain tieteen nimissä, mainittakoon tässä yhteydessä Apollo 1 -astronautit Gus Grissom, Ed White ja Roger Chaffee. He menehtyivät avaruuskapselin traagisessa tulipalossa v. 1967 jo laukaisualustalla, kun kapselin ovea ei saatu tarpeeksi nopeasti avattua. Kiitos, avaruusinsinöörit, tästäkin surkeasta toteutuksesta.

Mutta asiaan: H.L. Hunleyta edelsi kaksi sukellusveneen prototyyppiä, nimiltään Pioneer (v.1862) ja American Diver (v. 1863). Nämä alukset eivät sentään vieneet yhtään miehistön jäsenten henkeä, mutta toisin kävi epäonnisen Hunleyn kanssa v. 1864. On kuitenkin ymmärrettävää, että noina aikoina sisällissota oli jatkunut jo vuosia ja Konfederaatilla oli valtava tarve puolustukseen: uusia keksintöjä oman asian edistämiseksi oli tehtävä valtavan paineen ja kiireen alla.

Horace Lawson Hunley (1823-1863).

H. L. Hunleyta testattiin kaksi kertaa ennen varsinaista valjastusta sotatoimiin. Tämän vedenalaisen sillipurkin tarkoituksena oli torpedoida Unionin vihollislaivastoa. Ensimmäisessä testiajossa alus kuitenkin upposi epäselvissä olosuhteissa ja kahdeksan hengen miehistöstä viisi miestä kuoli. Toisessa testiajossa kapteenina toimi peräti itse aluksen suunnittelija Hunley, mutta tämäkin sukeltelu loppui lyhyeen. Koko 8-henkinen miehistö menehtyi aaltojen alle toistaiseksi tietämättömästä syystä. Jokin venttiili aluksen hylyssä oli todettu avoimeksi, joten ehkä tämäkin traaginen tapaus oli surkeiden sattumusten summa: miehistö ei kerta kaikkiaan ehtinyt pelastautua ajoissa havaittuaan ongelmia aluksessa.

Ja nyt siihen tärkeään kysymykseen: miten ihmeessä tällaista sukellusvenettä käytettiin tuohon aikaan?? Vastaus: KÄSIVOIMIN. Tässä sukellusveneessä ei ollut tilaa nimeksikään, eikä mitään muuta käyttövoimaa, kuin miehistön kädet kampeamassa tätä kamalaa, ahdasta tuubia eteenpäin. Minkä ihmeen takia alukseen saatiin kuitenkin peräti kolmas miehistö aiemmista takaiskuista huolimatta? Kolmas miehistö koostui tosiaankin pelkästään vapaaehtoisista, jotka lähtivät kampeamaan alusta aaltojen alle. Tarkoituksena oli torpedoida USS Housatonic-alus, jossa Hunleyn miehistö onnistuikin… upoten samalla itse helmikuussa 1864. Hunleyn kapteenina toimi tuolloin George Dixon.

H. L. Hunleyn rakenne ja miehistön asemapaikat.

Hylky löydettiin v. 1995 kirjailija Clive Cusslerin etsintäryhmän toimesta. Hylky nostettiin lopulta v. 2000 ja miehistön jäsenille pidettiin huhtikuussa 2004 sotilashautajaiset Charlestonissa, Etelä-Carolinassa.

Tutkimuksissa ei ole saatu selville Hunleyn uppoamissyytä. Miehistö löydettiin tosiaankin kampeamispaikoiltaan eikä mistään käynyt ilmi, että aluksesta olisi yritetty poistua esim. sisään tulvivan veden takia. Luissa ei myöskään näkynyt mitään vaurioita, jotka olisivat voineet johtua esim. törmäyksestä. Onkin epäilty, että Hunley olisi ollut liian lähellä Housatonicia torpedon iskettyä tähän, jolloin paineaalto olisi saanut miehistön tajuttomaksi ja kykenemättömäksi pelastautumaan/ohjaamaan vehjettä mihinkään suuntaan.

USS Housatonic.

Silminnäkijät kertoivat nähneensä Housatonicin torpedoinnin yhteydessä merkkivaloja, joita Hunleyn kapteeni Dixon oli luvannut lähettää iskun onnistuessa. Löydettäessä hylyn kaikki pienet ikkunaluukut olivat kiinni, joten kapteenin olisi tietenkin täytynyt nousta merkinantoa varten sukellusveneen tornin uloskäynnille. Tällöin esim. valtava aalto olisi voinut pyyhkäistä sukellusveneeseen, mutta vedenpoistopumput olivat normaaliasennossaan ja miehistö tosiaankin edelleen asemapaikoillaan.

On myös epäilty, että onnekas asemies olisi voinut osua Housatonicilta kapteeni Dixoniin ennen tämän torpedoidun laivan uppoamista. Hylystä ei ole kuitenkaan löydetty luotia eikä kapteeni Dixonin luurangossa ole jälkiä tällaisesta ampumisesta.

Hylkyä tutkimassa. Kuvassa näkyy tilanahtaus ja aluksen läpi kulkeva pitkä yhteiskampi.

Housatonicin miehistöä saapui pelastamaan Unionin alus USS Canandaigua. Tämänkin aluksen kannelta nähtiin kapteeni Dixonin merkkivaloiksi epäiltyjä välähdyksiä ja onkin spekuloitu, olisiko tämä laiva voinut tahattomasti/tahallisesti törmätä Hunleyyn. Suuressa laivassa tällaista törmäystä ei olisi välttämättä edes havaittu, mutta pieni sillipurkki olisi voinut kaatua kovassa aallokossa hyvin nopeasti. Ulkoisia vaurioita Hunleyssa ei ole (muita kuin ajan aiheuttamia), mutta kyllähän ihan maalaisjärkikin kertoo tällaisen olevan ihan mahdollista. Pikkuruinen sukellusvene voi kaatua tällaisen jättiläisen edessä kohtalokkain seurauksin. Ehkäpä lisätutkimukset ratkaisevat Hunleyn kohtalon, esim. erään 5000 v. sitten menehtyneen miehen on todettu kuolleen hukkumalla ihan pelkästään luiden tutkimisen perusteella.

Drowned Stone Age fisherman examined with forensic method that could rewrite prehistory | Live Science

Liikuttavin sukellusveneestä löydetty esine on kapteeni Dixonin kultakolikko: tämän 20 dollarin kolikon kapteeni sai rakastetultaan lähtiessään sotaan. Taistelun tuoksinassa Dixon otti osumaa, mutta luoti pysähtyi hänen taskussaan olevaan kolikkoon ja säästi täten miehen hengen. Dixon kaiverrutti kolikkoon päivämäärän ja tekstin ”My Life Preserver” ja piti kolikkoa siitä lähtien aina mukanaan. H. L. Hunleyn tapauksessa kolikosta ei kuitenkaan valitettavasti ollut apua. Kapteenin taskusta löytyi myös kaksi varsin arvokasta timanttikorua: sormus ja rintaneula, joita hän lienee pitänyt mukanaan ihan niiden arvokkuuden takia. Ehkä nämä korut oli tarkoitettu annettavaksi tälle kolikon antaneelle rakastetulle, mene ja tiedä…

Dixonin kolikko (hunley.org).

Tästä ”keissistä” kiinnostuneen kannattaa lukea enemmän suoraan Hunleyn sivuilta:

The Friends of The Hunley – The World’s First Successful Combat Submarine

Sivustolta löytyy myös museoon rekonstruoitu miehistö, joka suoraan sanottuna aiheuttaa Akalle kylmiä väreitä. Ei voi kuin ihmetellä näiden miesten ajattelutapaa, kun tiedossa oli jo aiemmat epäonnistuneet sukellukset Hunleylla ja miesten menehtymiset. Kukaan näitä äijiä ei tähän sillipurkkiin pakottanut, mutta historiaan nämä herrat tosiaankin jäivät päätöksensä seurauksena. Hatunnosto ja kumarrus näille äijille. Tai ehkä ei sittenkään…

Nykyajan suurin sukellusvene on Belgorod (maasta-jonka-nimeä-ei-saa-mainita… vrt. Voldemort). Tämä hirviö on 184 metriä pitkä, sen kyydissä matkaa 60-metrinen piensukellusvene ja kuusi ydinkärjellä varustettua, 24-metristä torpedoa. Lieneekö tämä pirulainen jo käytössä…?! Että näillä mennään 158 vuotta myöhemmin siitä, kun H. L. Hunleyta kammettiin vielä käsipelillä, herregud ja aargh!

Päivitys 25.7.2022:

Venäjä vastaanotti maailman pisimmän Belgorod-sukellusveneen – tältä näyttää ”tuomiopäivän” alus – Ulkomaat – Ilta-Sanomat

Venäjän ydinsukellusvene on havaittu kaukana lähtöpaikastaan – MTVuutiset.fi päivitys 8.10.2022

PÄIVITYS 24.5.2025:

Artifacts recovered from H.L. Hunley unveiled for public display 161 years later Työkaluja Hunleysta on konservoitu ja asetettu näytteille yleisölle

Lisäksi: vuonna 1917 harjoituksissa uponnut sukellusvene ja vuonna 1950 pudonnut lentokone ovat löytyneet San Diegon edustalta:

American submarine, lost for over a century, discovered ’remarkably intact’ off the coast of San Diego | Live Science

KIERRÄTYSTÄ MAALAUSTAITEESSA

Menneinä vuosisatoina jokainen itseään kunnioittava taiteilija suuntasi Ranskaan tai Italiaan – mikäli massia tällaiseen reissuun löytyi. Osa heistä suuntasi maaseudulle, osa Pariisiin imemään uusimpia vaikutteita taiteen saralla. Todellisuus löi kuitenkin useimpia avokämmenellä vasten kasvoja -PLÄTS- jos töille ei ollut kysyntää ja rahavarat vain hupenivat. Tästä johtuen useimmat nälkätaiteilijat maalasivat jo kertaalleen maalatun kankaan päälle jonkin toisen teoksen.

Gustave Courbet: View of Ornans, n. 1850. Esimerkki ranskalaisesta maalaismaisemasta.

Kankaat ja maalit olivat kalliita, joten tällainen toiminta oli ihan ymmärrettävää. Joskus alkuperäisiä maalauksia vain muutettiin paremmin ajan henkeen sopivaksi. Nykyajan röntgen- ja infrapunakuvaukset paljastavat tällaisia, ennennäkemättömiä töitä päällimmäisten maalikerrosten alta:

Vincent van Gogh: Patch of Grass 1887

Vincent van Gogh maalasi rahasyistä jo kertaalleen maalatuille kanvaaseilleen, joitakin jopa useita kertoja. Tämä ruohikkoinen maalaus peittää alla olevan naisen muotokuvan. Mallin henkilöllisyyttä ei tiedetä, mutta hänen arvellaan olevan maalaisnainen.

Vasemmalla nykyinen muotokuva, oikealla alkuperäinen.

Portrait of Isabella de Medici, n. 1560-1570, taiteilija tuntematon

Tämä muotokuva on kaunisteltu versio kuuluisan Medici-suvun jäsenestä. Alkuperäinen, todenmukaisempi versio on muutettu ilmeisesti sen takia, että maalaus olisi helpommin myytävissä.

Vasemmalla nykyinen (röntgenkuvana), oikealla alempi muotokuva.

Woman at a Window, 1500-luvun alkupuoli, taiteilija tuntematon

Vaaleatukkaisen, uhkeapovisen naisen päälle on maalattu maltillisempi brunetti. Tuohon aikakauteen sijoittuen alkuperäinen maalaus onkin melkoisen hävytön, joten sitä lienee muutettu ihan häveliäisyyssyistä (todennäköisesti vasta 1800-luvulla).

University of Cambridge.

Hendrick van Anthonissen: View of Scheveningen Sands, 1641

Jostakin syystä rantaan ajautunut kuollut valas on maalattu piiloon. Ehkäpä ihmiset olisivat raivostuneet tällaisesta näkymästä, varsinkin, kun valaan selässä seisoo joku hahmo. Ympäristöaktivismia vanhan ajan malliin…

(The Daily Mail.)

Leonardo da Vinci: Lady with an Ermine, 1489–1491

Alkuperäinen nainen istuu ilman kärppää kädet puuskassa. Miksiköhän kärppä piti liittää kuvaan mukaan; kuinka yleistä oli ylhäisönaisen silitellä kärppää sylissään…? Eräs teoria esittää, että muotokuvan malli on Milanon herttuan rakastajatar. Herttuan tunnus oli kärppä.

(BBC.)

Pablo Picasso, The Blue Room, 1901

Picasson siniseen kauteen kuuluvan maalauksen alta löytyy muotokuva parrakkaasta miehestä. Tämä teos lienee maalattu piiloon ihan puhtaasti säästösyistä.

(The Washington Post.)

Vincent van Gogh, Still Life With Meadow Flowers And Roses, 1886

Tämän kukka-asetelman on katsottu olevan liian poikkeava van Goghin maalaamaksi. Totuus varmistui vasta, kun asetelman alta paljastui kahden nyrkkeilijän hahmot. van Gogh kuvaili kirjeessään tätä nyrkkeilijämaalaustaan: hän oli ollut tyytyväinen lopputulokseen. Jostakin syystä hän kuitenkin päätti myöhemmin maalata hahmot piiloon.

 (Musée Fabre, Montpellier Méditerranée Métropole.)

Frédéric Bazille, Ruth and Boaz, 1870

Tämän maalauksen alta paljastui kadonneeksi luultu taiteilijan aiempi teos. Young Woman at the Piano (1866) ei siis ollutkaan hävinnyt, ainoastaan piilotettu. Taiteilijalta on jäänyt kirjeitä, joissa hän kuvailee vaikeuksiaan naisen puvun maalaamisessa. Ilmeisesti hän ei ollut tyytyväinen lopputulokseen ja maalasi teoksen päälle. Tämä päällemaalattu teos jäi taiteilijan viimeisiksi töiksi hänen kuollessaan Ranskan armeijan taistelussa v. 1870.

Young Woman at the Piano (Musée Fabre, Montpellier Méditerranée Métropole).

Nykyiset kuvanmuokkausohjelmat ovat ihan lastenleikkiä tällaisten teosmuokkausten rinnalla. Aiemmin mainitut muotokuvien ”kaunistelut” kertovat kuitenkin, että osattiin sitä ennenkin manipuloida katsojan silmää; se vaati vain hieman enemmän vaivannäköä ja osaamista. Kyllä ihminen on sitten kummallinen otus, voi jälleen kerran todeta.