”Jos et tunne historiaa, tulet toistamaan sen virheitä." Akka kirjoittaa näistä asioista tunteella ja huumorilla faktoihin perustuen. Akka ei käytä somea, koska Akkaa ei kiinnosta kakkujen kuorrutus eikä sekään, miksi kaikkien pitää olla tietoisia toistensa toiminnasta. Oppikaa nyt jotakin historiasta, edes huumorin kautta!
Akka on laittanut erilaisia päivityksiä vanhoihin juttuihin, sillä uusia löytöjä tulee kuitenkin esiin mm. tekniikan kehittyessä. Tai ihan vaan sattumalta lapiota ja kuokkaa kääntäessä…
Tiedätkö sen tunteen, kun jokin hyvä dokumenttiohjelma tai -sarja jättää asian täysin auki tai loppusanat ovat esim. ”jos aarre/löytö/kohde on löydettävissä, vain aika sen meille kertoo” tai muuta ihan yhtä tyhjänpäiväistä liibalaabaa? Tämän takia uusista löydöistä tai hyvistä artikkeleista kannattaisi tehdä päivityksiä myös Akan puolelta, joka näitä kuitenkin aktiivisesti seuraa. Päivitykset löytyvät kunkin jutun loppupuolelta:
Taideosastoon tuli hyppäys useilla tuhansilla vuosilla… neandertalien toimesta, tietenkin! Lisäksi sivuhyppäys homo erectuksen simpukankuoren kuviointiin jopa puoli miljoonaa vuotta sitten.
Kas kummaa, Akka bongasi taas merkillisen myyntikohteen Skotlannissa – myynnissä on peräti kokonainen kylä raunioineen. Hintakaan ei ole paha, kylästä pyydetään 125 000 puntaa eli noin 146 000 euroa. Tässä kohtaa voi kysyä kukamitähäh eli miksi tällainen myyntikohde on tullut markkinoille?
(Goldcrest Land And Forestry Group)
Kyseessä on Lawersin kylä Skotlannin ylämailla, Loch Tay-joen rantamilla. Kauppaan kuuluu mukaan mm. oma yksityinen ranta kalastusoikeuksineen, useita raunioita ja viheriäisiä niittyjä (tai humisevia harjuja, terveisiä Emily Brontelle…). Kauppaan sisältyy myös yhden naisen haamu.
Kyseinen nainen on Mary Campbell – paremmin tunnettu nimellä Lady Of Lawers. Hän eli 1600-luvun puolivälissä ja nai tuolloin paikallisen kartanonomistajan. Hänet tunnettiin myöhemmin kylän ennustajana.
Hänen ensimmäinen ennustuksensa tapahtui v. 1669 kylän kirkon rakennustöiden aikana. Hän ennusti, että kirkon kattoa ei tulla saamaan valmiiksi. Kuinka ollakaan: katolle asetettavia kiviä kuljettanut laiva upposi myrskyssä. Kyläläiset hämmästyivät: heillä olikin kylässä oma selvännäkijä! Tällaisessa pahaisessa pikkukylässä!
Lady Of Lawers (arvonimi ansaittu naimakaupan myötä) alkoikin sitten ennustella ihan urakalla; hän mm. istutti kirkon viereen saarnin ja ennusti, että: ”kun puu on kasvanut päädyn mittaiseksi, kirkko hajoaa.” Kukaan paikallinen ei siis hämmästynyt, kun kirkon katto romahti v. 1833. Lisäksi paikallinen myrsky vaurioitti kirkkoa niin pahoin, että kyläläiset antoivat sen vaan raunioitua korjauskelvottomana.
Ilmeisesti tämä saarnipuu oli kuitenkin naiselle tärkeä, sillä siihen liittyi muitakin ennustuksia. Hän ennusti myös, että saarnin kasvaessa päätyyn asti paikallinen ylimystöön kuuluva suku jää ilman perillistä. Tämä tapahtui v. 1862 markiisi Breadalbanelle.
Lisäksi Lady varoitti ennustuksellaan, ettei tätä puuta saa kukaan vahingoittaa: tämä tulisi kohtaamaan kirouksen, jos näin tapahtuisi. Varoituksesta huolimatta pölkkypää-farmari John Campbell kaatoi puun 1870-luvulla. Kirouksen seurauksena hänen työntekijänsä tuli hulluksi, hänen hevosensa kuoli seisaaltaan kärryjä vetäessä ja herra itse kuoli härkänsä jahtaamana. Huu – äijä sai, mitä ansaitsikin!
(Ancient Origins)
Lady ennusti myös kylän autioituvan tulevina vuosina. V. 1841 kylässä asui enää 17 ihmistä, v. 1891 kyläläisiä oli 7 ja vuodesta 1926 kylä on ollut täysin asumaton.
Lady Of Lawers ennusti myös ”kulkuvälineitä, joista tulee savua.” Tämä ennustus on tietenkin tulkittu niin, että hän tarkoitti tulevaisuuden rautateitä ja junia. Samalla tavoin hän ennusti tulevaksi laivoja, jotka toimivat ”savulla.” Erään tällaisen laivan hän ennusti uppoavan läheisellä lahdella, mutta ainakaan vielä tällaista onnettomuutta ei ole tapahtunut.
Lady Of Lawersin kaksi muutakin ennustusta on vielä toteutumatta: ”(Alueen korkein vuori) Ben Lawers muuttuu niin kylmäksi, että alueella ei voi enää viljellä” ja ”Kun suuri kivi (the Boar’s Stone at Fearnan) tippuu kallioilta, vieras suku/perillinen ilmaantuu Ballochin alueelle.” Näistä ennustuksista kukaan tutkija ei toistaiseksi osaa sanoa mitään.
Vastaus aiemmin esitettyyn kysymykseen ”miksi tämä kylä on myynnissä” on siis ilmiselvä: siitä toivotaan paikallista turistikohdetta tämän kummitusnaisen maineen myötä. Ei muuta kuin taskunkuvetta kaivamaan: kyllä alueelle pitää saada ainakin yksi ravintola ja matkamuistoputiikki, jonka t-paidoissa lukee ”I visited and survived” tai jotakin muuta yhtä typerää.
Akalle kelpaisi – miksi tyytyä kummitustaloon, kun koko kyläkin vanhoine raunioineen olisi tarjolla? Kaupan päälle tulee vielä tämä ennustajahaamu; ei huono diili ollenkaan.
Ja taas Akka laittaa lottoa vetämään… Siihen viereiseen jokeenkin voisi virittää oman ”Loch Tay”–hirviön vastineeksi Loch Nessille, ihan piruillakseen. Nooh, ei sentään, Akka ei siedä huijareita missään muodossaan.
Päivitys Lizzie Bordenin kotitaloa koskevaan tarinaan: talo on myyty huhtikuussa 2 miljoonalla dollarilla. Linkki ohessa.
Fall River, Massachusetts, USA. Täältä Akka löysi vihdoinkin harkinnan arvoisen kummitustalon (viitaten juttuun ”Muutto kummitustaloon? Kyllä kiitos! Toukokuu 2020).
Kyseessä on Bed&Breakfast-motelli, hinta vaivaiset 2 miljoonaa dollaria. Talo on rakennettu vuonna 1845 ja sen omisti aikoinaan Lizzie Bordenin perhe. Jep, Lizzie; se kuuluisa kirvesmurhaaja!
230 2nd Street, Fall River, Massachusetts.
Tapauksesta on kulunut jo niin paljon aikaa, että on parempi kertailla jutun yksityiskohtia:
Vuonna 1892 talossa murhattiin Andrew (70) ja Abby Borden (64). Kyseessä olivat LizzieBordenin (32) ja hänen sisarensa Emman (42) isä ja äitipuoli. Uhrit saivat lukuisia kirveeniskuja, Abby murhattiin ensin yläkerrassa 19 kirveeniskulla niskan ja pään alueelle. Veren hyytymisjäljistä pääteltiin, että jopa 90 minuuttia myöhemmin murhattiin alakerran sohvalla nukkuva Andrew. Hänen osakseen koitui 11 iskua kasvoihin.
Andrew Borden, 70 vuotta ja Abby Borden, 64 vuotta.
Talon 3 ovea olivat lukittuina, talossa olivat paikalla ainoastaan sisäkkö Bridget Sullivan omassa huoneessaan sekä Lizzie. Emma, vanhempi sisar, oli tuolloin toisella puolen kaupunkia. Perheen setä John Morse oli myöskin lähtenyt aamulla kaupungille, hän oli viettänyt yön nukkuen talon vierashuoneessa.
Lizzie Borden, 32 vuotta.
Lizzie joutui nopeasti syytetyksi, mutta oikeudenkäynnissä hänet vapautettiin syytteistä. Yleisön mielipide kuitenkin oli, että Lizzie päästettiin kuin koira veräjästä. Lizzien syyllisyyttä puoltaakin moni seikka:
1.Andrew Borden oli menestynyt, mutta pihi liikemies. Hänen omaisuutensa kuoleman jälkeen oli n. 350 000 dollaria, nykyrahassa noin 10 miljoonaa. Omaisuudesta huolimatta hänen tyttärensä elivät vaatimatonta elämää isänsä talossa. Kummatkin sisaret olivat naimattomia eikä suhde äitipuoleen ollut hyvä. 2. Tyttärien mitta täyttyi, kun Andrew lahjoitti erään omistamansa talon vaimonsa sisarelle. Tyttäristä varmaan tuntui, että tuleva perintö alkoi lipsua heiltä sivu suun; olihan isälläkin ajan mittapuun mukaan jo ikää. 3. Abby murhattiin ensin yläkerran huoneeseen. Mikäli Andrew olisi murhattu ensin, olisi koko perintö siirtynyt Abbyn suvulle. Tästä syystä varmaankin murhien välissä oli niin suuri aikahaarukka: tällöin pystyttiin näyttämään toteen, että Abby kuoli ensin ja tyttäret saivat perintönsä. 4. Päivää ennen kirvesmurhia Lizzie oli yrittänyt ostaa apteekista sinihappoa eli vetysyanidia puhdistaakseen nahkavaatteita. Apteekkari kieltäytyi, sillä kyseessä oli reseptilääke eikä sillä ollut tarkoitus puhdistaa mitään. 5. Mitään todisteita taloon murtautumisesta ei ollut. Etuovi oli kolmessa lukossa ja muutkin ovet lukittuina. Käytyään pikaisesti asioilla aamupäivällä Andrew ei kotiin palatessaan päässyt etuovesta sisään, vaan sisäkön piti avata hänelle sivuovi. Pohdittiin myös, että missä ulkopuolinen tunkeutuja olisi piilotellut murhien välisen ajan ja miksi ylipäätään hän olisi niin tehnytkään. Lisäksi lukuisat kirveeniskut kertoivat silmittömästä raivosta, kun tappamiseen olisi riittänyt 1-2 iskua. Huomioitavaa on myös, että vaimo Abby sai enemmän iskuja kuin ei-pidetty liikemies Andrew. 6. Talon kellarista löydettiin murhiin sopiva ase: pienehkö kirves. Sen varsi oli katkaistu hiljattain ja sen terä oli tungettu tuhka-astiaan. Verijälkiä ei aseessa ollut enää löydettävissä. Mitään sormenjälkiä ei tuohon aikaan myöskään aktiivisesti tutkittu. 7. Murhien aikaan sisäkkö oli ollut pesemässä ikkunoita ja vetäytynyt sitten levolle ullakkohuoneeseensa. Hän ei täten osannut sanoa, missä Lizzie oli ollut tai mitä hän oli tehnyt. 8. Lizzie löysi isänsä ruumiin olohuoneesta ja hälytti sisäkön yläkerrasta paikalle. Lizziellä olisi siis ollut aikaa siistiytyä omista verisistä vaatteistaan ennen mainittua ”löytöä”. 9. Murhien jälkeen tyttäret jäivät taloon asumaan, vaikka mm. uhrien ruumiinavauksetsuoritettiin talon RUOKAILUHUONEESSA. Järkevintä olisi ollut lähteä talosta muualle, mikäli ulkopuolinen murhaaja olisi vaikka tullut takaisin taloon! Tällaista pelkoa heillä ei tuntunut olevan. 10. Kuulusteluissa Lizzie antoi tekemisistään ristiriitaisia tietoja. Tämä saattoi tosin johtua siitä, että hänen rauhoittamisekseen hänelle annettiin ajan tavan mukaisesti suuria määriä morfiinia. Tuohon aikaan morfiini oli yleislääke mihin tahansa. 11. Hautajaisten jälkeen Lizzie poltti erään leninkinsä keittiön takassa väittäen, että mekossa oli kuivunutta maalia. Tämä seikka lopulta johti hänen pidättämiseensä. Myöhemmin vanhempi sisar Emma väitti, että hän oli kehottanut Lizzietä polttamaan pilaantuneen mekon. 12. Oikeudenkäynnin juryssa oli 12 miestä, jotka tekivät vapauttavan päätöksen 1,5, tunnissa. Tuohon aikaan olikin mahdotonta uskoa, että hyvän kasvatuksen saanut NAINEN olisi ollut kykenevä näin julmiin murhiin. 13. Vapauttavan tuomion jälkeen Lizzie ja Emma ostivat yhdessä perintörahoillaan hulppean talon kaupungin parhaalta alueelta ja elivät aiempaa ylellisempää elämää. Molemmat elivät koko elämänsä naimattomina omissa oloissaan. Onkin syytä epäillä, että sisaret olivat juonineet murhat keskenään perinnön saadakseen. Emma antoi myöhemmin lausunnon, että hän puolustaa sisarensa syyttömyyttä kuolemaansa asti, kuten tapahtuikin.
Tuohon aikaan uutislehdet kuvitettiin käsin piirtämällä. Kuvassa Lizzie Borden oikeudenkäynnissä.
Tapaukseen ei varmastikaan saada varmuutta enää koskaan, mutta tällaisten seikkojen perusteella kukin voi muodostaa oman mielipiteensä. Tapauksen oikeudenkäynnin paperit löytyvät sivustolta famous-trials.com. Mielenkiintoista luettavaa!
Bordenien talostahan tässä piti olla puhe… Noh, siellä tietenkin kummittelee, onko se nyt mikään ihme. Talossa väitetään olevan kaikkien asianosaisten haamut, jopa sisäkön kissa palloilee paikalla. Lisäksi kaksi tunnistamatonta lapsiaavetta pelaavat marmorikuulilla.
Talossa on hienoa se, että se on kyseisen aikakauden asussaan, joten se on kuin ovi menneeseen maailmaan. Akka pistää Eurojackpottia vetämään ja megahermeettisen voiton osuessa kohdalle pistää ostopaperit vireille. Sille kissahaamulle ei ainakaan tarvitse ostaa kissanruokaa eikä se kaki pitkin nurkkia. Kelpaa Akalle mainiosti!
Kyllä tänne muutamia haamuja mahtuu… kamala tapetti täytyisi kyllä vaihtaa neutraalimpaan…!
SK Haunted Victorian Mansion in Gardner, MAtässä kartanossa järjestetään kummitusjahteja, joten siihen kannattaa varautua tai kieltää moinen touhu kokonaan, mikäli mainittu rahamäärä uudelta omistajalta löytyy muitta mutkitta.Kartanon historia on kuitenkin mielenkiintoinen (tietenkin…)