TURISTIKRÄÄSÄN ALKULÄHTEILLÄ

Kukaan konmarittaja ei varmastikaan tunnusta, että “on sitten joskus tullut lomakohteesta ostettua jokin täysin hyödytön vipstaakkeli” matkamuistona. Sittemmin se täysin turha härpäke on jäänyt krääsälaatikkoon tai kaapin perälle, kunnes kauhean vimman vallassa on kaikesta turhasta tavarasta hankkiuduttu eroon. Siinä on sitten posket häpeästä punaisina katseltu esim. sitä käsin maalattua maisemalautasta, jonka reunaan on kirjoitettu tuolloisen matkakohteen nimi.

Kuulostaako tutulta? Jep, sellaiset lautaset eivät kelpaa kenellekään edes kierrätettynä (ellei joku sitten jostakin merkillisestä syystä keräile tällaisia aarteita).

Akka muistaa kuitenkin eläväisesti ensimmäisen matkamuistonsa Viking Linen laivamatkalta, kun Akka oli peräti 7-vuotias. Kyseinen esine oli pitkulainen avaimenperä, jonka sisällä liikkui Viikkarin paatti, kun pötköä kallisteli puolelta toiselle. Akka epäileekin, että tämä pötkö löytynee edelleen äiteensä krääsälaatikoista. Ah, kuinka retroa...!

Koska ja miten tällainen matkamuistojen keräileminen on sitten alkanut? Tiettävästi yksi vanhimmista, selkeästi matkamuistoksi luokiteltava esine löytyi arkeologisissa kaivauksissa Lontoossa. The Thames-joen sivujoen Walbrookin (sittemmin kuivunut) rannalla sijaitsi vuodesta 43 jaa. lähtien roomalaista asutusta, ja alueelta löydettiinkin runsaasti esineistöä. Peräti yli 200:n kirjoituspuikon joukosta löytyi yksi, jonka varteen oli kaiverrettu muistokirjoitus. Tekstissä kerrotaan, että kynän lahjoittaja antaa kynän muistoksi tultuaan “kaupungista” ja pahoittelee sitä, ettei hänellä ollut varaa parempaan lahjaan. Kynä/puikko on ajoitettu vuodelle 70 jaa.

This Ancient Roman Souvenir Stylus Is Inscribed With a Corny Joke | Smart News| Smithsonian Magazine

Useimmat matkamuistot ovat kuitenkin olleet alkujaan uskonnollisia: jopa jo 300-luvulla jaa. Jerusalemiin tehtiin pyhiinvaellusmatkoja. Nämä matkailijat halusivatkin yleensä jonkin muiston Pyhästä maasta; jopa hiekka, keramiikanpalaset ja kivet kelpasivat matkalaisille mukaan otettaviksi.

Seuraavina vuosisatoina Jerusalemissa alettiinkin myydä pienissä pulloissa pyhää vettä tai siunattua öljyä, jotta matkalaiset voisivat palata kotiinsa onnea ja siunausta tuovan matkamuistonsa kera. Näihin aikoihin mitä tahansa puunpalastakin saatettiin kutsua palaseksi Jeesuksen rististä, ja tälläkin hetkellä näitä “pyhiä” reliikkejä on kirkoissa ympäri maailmaa. Arvioiden mukaan jopa sen verran, että tällä kaikella puumateriaalilla voisi rakentaa vaikkapa Nooan arkin. Yeah.

Tällaiset pienet pullot tehtiin yleensä tinasta, lyijystä tai hopeasta. Tällaisia puteleita kannettiin mukana matkatavaroissa tai ripustettiin kaulaan suojelemaan matkalaista.

Onkin ymmärrettävää, että tällaiset uskonnolliset esineet ovat säilyneet nykypäiviin asti, sillä ne ovat varmastikin olleet arvokkaita ja arvostettuja esineitä jopa useiden sukupolvien ajan. Jerusalemista on löydetty myös amuletti/kolikko 500-600-luvuilta jaa., joka kuvaa Jeesus-lasta seimessä. Seuranaan hänellä on aasi ja härkä.

Akka voi hyvinkin kuvitella, kuinka jossakin pienessä työpajassa tällaisia matkamuistoja valmistettiin muinoin -hiki hatussa- lähes sarjatyönä. Pyhiinvaeltajien määrät olivat kuitenkin jo tuolloin niin suuria, että heistä riitti varmaa tuloa pienellekin yrittäjälle.

Tällaisia uskonnollisia amuletteja löytyy myös British Museumista (tietenkin, sillä tähän museoon on haalittu tavaraa eri maista kenenkään kyselemättä jo toista vuosisataa. Useat eri maat vaativatkin esineiden repatriaatiota).

Matkamuistoista puheenollen; kaikenlaisilla matkailijoilla on myöskin ollut tarve jättää puumerkkinsä käymäänsä matkakohteeseen.

Gizasta, Egyptistä, on löydetty temppelimuurista kaiverrus peräti vuodelta 1240 eaa. Kaiverruksen mukaan paikalla vieraili muuan Hadnakhte veljensä Panakhtin kanssa. Sillä tavalla, poijjaat, sillä tavalla…! Kiva kuulla teidän mukavasta reissustanne 3000 vuotta myöhemmin!

Pyramidit ja muutkin egyptiläiset kohteet ovat olleet suosittuja riipustelujen kohteita jo vuosituhansien ajan; varsinkin Napoleonin sotaretkien jälkeen jokaisen itseään kunnioittavan kulttuurihenkilön oli päästävä Egyptiin. Näistä käynneistä on edelleen nähtävissä heidän nimikirjoituksiaan useissa historiallisissa kohteissa. On kuitenkin muistettava, että muinaismuistolait ja historiallisten monumenttien kunnioittaminen alkoivat toden teolla vasta 1900-luvun puolella, joten tällaista toimintaa katsottiin tuolloin läpi sormien.

(Public Domain).

Hagia Sofia-moskeijassa (Istanbul, Turkki) on puolestaan vieraillut norjalainen, palkkasoturiksi epäilty herrasmies Halfdan hänen jättämistään riimuista pääteltynä. Tämä äijä on nerokkaasti kaivertanut seinään “Halfdan oli täällä.” Tämä legendaarinen tapa ilmaista käyntinsä elää edelleen monissa seinissä, kuten varmastikin kaikki tiedämme.

Hagia Sofia.
Halfdanin “Halfdan was here.”

Jerusalemin “pyhistä pyhin,” Pyhän Haudan kirkko, on edelleenkin suosittu pyhiinvaellus- ja turistikohde. Tämän kirkon rakennutti Konstantinus Suuri (ensimmäinen kristinuskoon kääntynyt roomalainen keisari) 300-luvulla jaa., ja tästä kirkosta on löydetty useita seinään kaiverrettuja ristejä. Aiemmin epäiltiinkin, että ristiretkeilijät kaiversivat näitä ristejä merkeiksi käynneistään, mutta viime vuoden tutkimukset ovat osoittaneet, että näitä ristejä kaiverrettiin korkeintaan muutaman henkilön toimesta.

Pyhan Haudan kirkko, jonka sisällä sijaitsee oletettu Jeesuksen hautakammio. Sen ympärille on rakennettu erillinen “mausoleumi” kirkon sisälle.

Yeah, tällainenkin seikka on todettavissa, kun käytössä on useita eri kuvantamismenetelmiä ja -tekniikoita! Onkin siis aihetta epäillä, että ehkä nämä “muutamat henkilöt” kaiversivat ristejä seinään ristiretkeläisten pyynnöstä (joko hyvää hyvyyttään tai sitten pientä maksua vastaan). On myös arveltu, että tällä tavoin estettiin vaeltajia kahmimasta kiviä ja rakennusmateriaaleja mukaansa, sillä tällaiset Jeesuksen (oletetun) haudan lähellä olleet materiaalit olivat kävijöille tietenkin suuressa arvossaan – olivathan ne peräti itsensä Jeesuksen haudan läheisyydessä! Tällainen maksullinen ristienkaiverrus-toiminta olisikin siis hyvin ymmärrettävää, mikäli sellaista on tosiaan tapahtunut.

Church of the Holy Sepulchre’s mysterious ‘graffiti’ crosses may not be what they seem | Live Science

Kiinan muurikaan ei ole poikkeus tässä graffitiasiassa, mutta v. 2014 tähän historialliseen kohteeseen avattiin graffiteille sallittu osuus. Viranomaiset tuskastuivat turisteihin, jotka kielloista huolimatta halusivat kaivertaa puumerkkinsä tähän jopa yli 20 000 kilometriä pitkään rakennelmaan. Noh, tämä nyt on varmastikin paras keino estää luvattomia graffiteja… varsinkin, kun pituutta tällä valtavalla muurilla riittää!

On se nyt kuitenkin merkillistä, että ihmisten geeneistä löytyy tällainen merkillinen vimma jättää itsestään edes jokin jälki tuleville sukupolville – vaikka vain johonkin seinään kirjoitettu “Se-ja-se kävi täällä.” Nähtävästi tämä taipumus on useita kymmeniä tuhansia vuosia vanha tapa, jonka mm. luolamaalauksista tiedämme.

Kannattaakin huomioida tänä kesänä reissatessa, että jätetään ne turhat krääsät ostamatta. Missä sijaitsee maailman kaikkien matkamuistojen hautausmaa/kaatopaikka?! Jep, siellä sen kaiken muun sekajätteen seassa, jonka viskaamme muutenkin muina miehinä (naisina/henkilöinä/alieneina/minä-tahansa) menemään.

Akka kuitenkin toivoo, että edes jokunen matkamuisto meidän ajaltamme säästyy tulevaisuuden arkeologeille tutkittavaksi: olisikohan parempi haudata keramiikkalautanen tekstillä “Kuopio-Puijo” vai savikannu, jossa lukee Kypros kreikkalaisilla aakkosilla?

Äh, ihan sama; muutaman tuhannen vuoden päästä kaikki arkeologiset löydöt ovat jo ihan peruskauraa: “Voi v**tu, minkä hemmetin takia näitä Kuopio-lautasia löytyy joka paikasta? Löytyisi nyt edes kerrankin yksi Saint Vincent ja Grenadiinit-valtion lautanen!!”

Saint-Vincent ja Grenadiinit. Jep, kelpaisi Akalle. Huom! Ainuttakaan matkamuistoa ei ole vahingoitettu/haudattu tämän kirjoituksen aikana, joten Kuopion ja Kyproksen on turha ottaa Akkaan yhteyttä harmistuksissaan. Akka odottaa kuitenkin lahjakorttia tältä Saint-Vincentiltä ja Grenadiineiltä.

JOTAKIN HUPIA KAAOKSEN KESKELLE

Maailmassa on merkillisen kummallisia patsaita kaiken muun järjettömyyden ohella. Pidemmittä puheitta: let’s get started!

The Unknown Official Reykjavikissa, Islannissa on taiteilija Magnus Tommasonin käsialaa. Teos on pystytetty v. 1994 ja sen on tarkoitus olla kunnianosoitus kaikille ahkerille virkamiehille.

The Unknown Official.

Totem Leuvenissa, Belgiassa juhlistaa 575-vuotiaan yliopiston olemassaoloa, ainakin tekijänsä Jan Fabren mielestä. Patsas pystytettiin v. 2004.

Totem.

The Big Giving Lontoossa on Klaus Weberin työ vuodelta 2007. Tähän ei ole mitään sanottavaa.

The Big Giving(Wikimedia Commons).

The Bather Hampurissa, Saksassa oli alun perin englantilaisen kosmetiikkafirman mainos.

The Bather.

Wursa sijaitsi näyttelyssä Pariisissa, Ranskassa v. 2008. Taiteilija Daniel Firman oli laskeskellut, että 18 000 kilometrin päässä maasta elefantti voisi kannatella koko painoaan kärsällään.

Wursa.

The Free Stamp sijaitsee Clevelandissa, Ohiossa. Claes Oldenburg suunnitteli tämän jättileimasimen yhdessä vaimonsa Coosje van Bruggenin kanssa. Teoksella on tarkoitus kunnioittaa orjien vapautumista Amerikan sisällissodan seurauksena.

The Free Stamp.

Tämä pariskunta on vastuussa myös Kansas Cityssä, Missourissa sijaitsevista sulkapalloista. Nämä neljä 6-metristä patsasta saivat innoituksensa intiaanien sulkapäähineistä ja taidemuseon tenniskentästä.

Shuttlecocks.

King Wenceslas Riding an Upside-Down Dead Horse löytyy Prahasta, Tsekistä. Taiteilija David Cerny on suunnitellut useita teoksia Prahaan, tämä teos esittää 900-luvulla elänyttä kuningasta, joka on nykyisin Prahan suojelupyhimys.

King Wenceslas Riding an Upside-Down Dead Horse.

Carhenge sijaitsee Alliancessa, Nebraskassa. Monumentti on muistomerkki Jim Reindersin isälle, ja se koostuu 39:sta maalatusta autosta. V. 1987 pystytetty monumentti on tietenkin saanut innoituksensa Stonehengestä ja se onkin toteutettu esikuvansa mukaan.

Carhenge.

The Martian rellestää Wokingissa, Englannissa. Taiteilija Michael Condron kunnioittaa tällä patsaalla H. G. Wellsin Maailmojen sota -teosta, jossa tällainen öttiäinen laskeutuu tämän kaupungin lähistölle.

The Martian.

The Flat Iron -patsas Ashevillessa, Pohjois-Carolinassa, on taiteilija Reed Toddin teos vuodelta 1997. Teoksella on tarkoitus herättää ajatuksia flatiron-rakennuksista, joista kuuluisin sijaitsee New Yorkissa. Tällä patsaalla on omat Facebook-sivut.

The Flat Iron.

Headington Shark syöksyy kattoon Oxfordissa, Englannissa. Tämä melkein 8-metrinen otus on John Buckleyn käsialaa vuodelta 1986. Teos valmistui Nagasakin pommituksen 41. vuosipäiväksi. Talo on nykyään taiteilijan pojan omistuksessa ja se toimii AirBnB:na.

The Headington Shark.

Gallos (The King Arthur Statue) löytyy Tintagelin linnan alueelta Englannista. Patsaan nimi tarkoittaa “voimaa,” sen ei ole tarkoitus esittää kuningas Arthuria, joka legendojen mukaan linnassa asusteli. Taiteilija Rubin Eynon valmisti patsaan v. 2016.

Gallos.

The Cow Popsicle sulaa Budapestissa, Unkarissa. Andras Hajdu, Balazs Magashegyi ja Krisztian Imre suunnittelivat patsaan vuoden 2006 Lehmäparaatiin. Patsas siirrettiin kuitenkin myöhemmin toisaalle, sillä sen ei katsottu sopivan suoraan katedraalin eteen.

The Cow Popsicle.

La Fourchette -haarukka nököttää Genevenjärvessä, Veveyn kaupungissa, Sveitsissä. Jean-Pierre Zaugg muotoili tämän teoksen paikallisen museon 10-vuotisjuhlan kunniaksi v. 1995. Suurikokoisia haarukoita löytyy maailmalta muualtakin, eikä voi kuin ihmetellä, miksi.

La Fourchette.

Eipäs unohdeta Posankkaa, Turun omaa olioristeytymää, joka valittiin maailman oudoimmaksi patsaaksi v. 2013. Tämä Alvar Gullichsenin teos valmistui v. 1999. Posankka täytti 20 vuotta v. 2019 ja kaikkien “hämmästykseksi” pullautti ilmoille kolme jälkeläistä. Nämä metrin kokoiset pienet possuankat sijaitsevat lentoasemalla ja laivaterminaaleissa.

Posankka (turku.fi).

Peräti 2000 minikokoista Posankkaa osallistui v. 2019 Posankka Race-kilpailuun Aurajoessa. Tuolloin miniPosankan saattoi adoptoida kympillä ja kilpailun tuotot ohjattiin Pidä Saaristo Siistinä-yhdistykselle. Kerrassaan mainio idea. Akka nostaa hattua moiselle, toivottavasti nämä pienet töpselikärsät pääsevät pian uudelle uintiretkelleen. Akka lähtee uittamaan omia kumiankkojaan ihan kannustuksen hengessä.

PAKENEMISEN LYHYT OPPIMÄÄRÄ

Kuinka moni on kuullut herrasmies Jack Sheppardista nykyaikana? Ei Akka ainakaan! Kyse on 1700-luvun todellisesta julkkiksesta, jonka uskomaton tarina on hiipunut vuosisatojen aikana historian syövereihin.

Tämä tarina sijoittuu 1700-luvun Lontooseen. (Image: Marcin Nowak)

Jack Sheppard (1702-1724) syntyi köyhään perheeseen köyhälistöalueella Lontoon Spitalfieldsissa. Alue oli tunnettu prostituutiosta ja rikollisista. Köyhän lapsuuden jälkeen Jack sentään pääsi puusepän oppipojaksi, mutta hän ajautui 5 vuoden jälkeen ihan muihin puuhiin: Wikipedian mukaan hän vietti aikaansa “drinking and whoring”.

Jack sai tänä aikana -yllättäen- rosvokavereita ja hän tapasi prostituoitu Bess Lyonin, josta tuli hänen rakastajattarensa. Samalla hän varasteli asiakkailta (jotka kävivät vähiin) sekä paikallisista pikkuputiikeista. Tavernoissa hän oli oikein pidetty mies ja saikin lempinimen “Herrasmies Jack”. Puusepäntyöt saivat lopulta jäädä kokonaan, kun rosvojoukkio laajensi toimintaansa asuntomurtoihin.

Slummielämää Lontoossa 1800-luvun puolella.

Keväällä 1723 kirjattiin Jackin 1. todistettu varkaus: kaksi hopealusikkaa, mutta seuraamuksia tästä ei vielä Jackille tullut. Rutkasti niitä sitten olikin tulossa hyvin lyhyen ajan sisällä:

1. pidätys ja pako: ryöstöjengiläinen kavalsi Jackin 40 punnasta, Jack pidätettiin ja vangittiin St. Giles’s Roundhouse-vankilaan. Jotenkin Jack onnistui rikkomaan hirsiseinän ja pakeni lakanaköydellä (!!!) vain 3 tunnin vankeuden jälkeen.

Jackin ja Bessin pako piirrettynä.


2. pidätys ja pako: rakastajatar Bess ja Jack lukittiin yhdessä Clerkenwellin vankilaan peräti samaan selliin, koska he olivat “aviopari”. He onnistuivat irrottamaan kahleensa, väänsivät ikkunasta metallikalterin irti ja pakenivat taas ikkunasta lakanaköydellä (!!!). Yhdessä he kiipesivät melkein 7 m korkean muurin yli vapauteen. Jack oli pienikokoinen (163 cm) ja Bess… runsas, joten kiipeämisen oli pakko olla melkoisen ponnistelun tulosta.


3. pidätys ja pako: Jack pidätettiin viinakaupasta ilmiannon perusteella, hänet vietiin tällä kertaa Newgaten vankilaan. Bess Lyon ja toinen prostituoitu tulivat Jackia tapaamaan; he hämäsivät vartijaa (mitenköhän…) ja Jack sai taas kalterin irti päästen sellistä käytävälle. Naiset toivat mukanaan vaatteita, joihin pukeutumalla Jack pääsi naisena ulos. Jackin maine oli jo alkanut kiiriä kansan korviin; hänestä puhuttiin ja hänen pakojaan ihailtiin.


4. pidätys ja pako: muutamien päivien jälkeen Jack pidätettiin taas ja vietiin takaisin Newgateen. Tällä kertaa hänelle laitettiin käsiraudat ja jalkaraudat. Yleisö oli huumaantunut Jackista ja häntä kävikin moni katsomassa. Jack sai jopa työkaluja joiltakin vierailta pakoa varten, mutta vartijat toki keräsivät tällaiset esineet pois. Jackille jäi kuitenkin rautanaula; hän tiirikoi käsirautansa tällä naulalla ja irroitetun kalterin avulla hän sai jalkarautansa irti seinästä, rikkoi samalla seinän ja pakeni katolle kahleet edelleen jaloissaan. Jack laski sänkyviltillään kattoa alas viereisen talon katolle, meni sisään taloon ja poistui tyylikkäästi tämän talon etuovesta. Jack sai myöhemmin jalkakahleiden irroittamiseen apua sepältä. Hän pukeutui kerjäläiseksi ja palasi muina miehinä takaisin kaupunkiin.

Tämäntyyppisen asun (mustana) ja tällaisen valkoisen peruukin Jack ehti varastaa. (Victoria&Albert Museum).


5. Lopullinen pidätys: vain muutaman päivän sisällä paostaan Jack murtautui panttiliikkeeseen ja varasti mustan silkkipuvun, timanttisormuksia ja ison, valkoisen peruukin. Jack vietti aikaa 2 rakastajattarensa kanssa, kunnes hänet taas pidätettiin umpijurrissa pukeutuneena näihin hienoihin tamineisiin. Ilmeisesti Jack oli taas “drinking and whoring” eli lempiharrastuksensa parissa.

Daniel Defoe (Robinson Crusoen kirjoittaja) ihaili Jackia siinä määrin, että hän oli jo ehtinyt kirjoittaa tämän “elämäkerran”. Teoksen myötä Jackin suosio oli jo kohonnut pilviin ja kansa seurasi tapahtumien etenemistä jännittyneenä.

Daniel Defoe v. 1660.

Jack vietiin taas Newcastleen, hänelle laitettiin 150 kg:n kahleet ja ympärivuorokautinen valvonta. Vierailijoita oli nyt tulossa niin paljon, että heiltä pyydettiin 4 shillinkiä pääsymaksua (!). Suosion myötä taiteilija James Thornhill tuli vankilaan maalaamaan Jackista muotokuvan, joka valitettavasti ei ole säilynyt.

Thornhillin muotokuvan pohjalta tehty kaiverrustyö. (National Portrait Gallery). Jackin tukka on leikattu lyhyeksi ennen teloitusta ja hän osoittaa dramaattisesti sellin ovelle.

Tuomionluvussa Jack sai hirttotuomion, sillä hän ei suostunut ilmiantamaan rikoskumppaneitaan.

200 000 ihmistä seurasi Jackin kärrymatkaa hirttopuulle, tämä ihmismäärä oli kolmasosa koko Lontoon väestöstä. Koko tapahtuma muistutti lähinnä karnevaalikulkuetta tai paraatia. Matkan aikana tuomittu kävi jopa tavernassa ottamassa viimeisen lasillisen. Vartijat kuitenkin löysivät Jackin hallusta vielä taskuveitsen, jolla hänen piti leikata hirttoköysi poikki; tämä oli hänen viimeinen pakosuunnitelmansa.

Hirttämiset suoritettiin aina julkisella paikalla. Tässä kuvassa 3 onnetonta tuomittua 1700-luvulla.


Jackin ystävillä oli oma suunnitelmansa: heidän piti ottaa Jack nopeasti alas pakollisen 15 minuutin hirttämisen jälkeen ja elvyttää hänet lääkärin avulla. Tällainen toiminta oli joskus pelastanut tuomittujen henkiä, mutta yleisöryntäys esti tällaisen ihmepelastuksen ja Jack menehtyi köydenjatkona. Tavallinen kansa näet pelkäsi, että Jackin ruumista käytettäisiin anatomian tutkimuksiin, tuohon aikaan oli tapana käyttää hirtettyjen ruumiita lääketieteen edistämiseen. Sankaria ei kuitenkaan haluttu luovuttaa tähän tarkoitukseen. Hänet haudattiin hiljaisuudessa St. Martin-of-The-Fields-kirkon hautausmaalle Lontoossa samana iltana.

Jackin kuoleman jälkeen kirjoitettiin useita lauluja ja näytelmiä, ensimmäinen näytelmä peräti jo 2 viikkoa hirttämisen jälkeen. Viranomaiset päättivät lopulta kieltää Jack Sheppardin nimen mainitsemisen missään teoksessa, jotta rikollisuutta ei ihannoitaisi. Tämä kielto oli voimassa peräti 40 vuotta. Huh huh!

Jack vangittuna/J. Sketch/The History of Jack Sheppard.

Aikamoinen legenda jo eläessään, tämä 20-vuotiaana kuollut veijari. On kerrottu, että hirttokulkueen varrella naiset olivat pukeutuneet valkoisiin mekkoihin, he itkivät ja heittelivät kukkia Jackin päälle. Tästä tulee mieleen hysteeriset naiset The Beatlesin tai Elviksen konserteissa.

Mitä me nykyajan ihmiset opimme tästä? Emmepä kai mitään. Tiukan paikan tullen kannattaa kuitenkin pitää lähettyvillä lakanoita, rautanaulaa, hienoja asusteita ja yhtä tällaista “Herrasmies Jackia”. Eikä missään tapauksessa kannata viettää aikaa “drinking and whoring”, kuten Jack Sheppard. Siitä tulee sanomista.

MYYDÄÄN: VAPAUDENPATSAS! VÄHÄN KÄYTETTY, AJAN PATINOIMA!

New Yorkin edustalla seisova Lady Liberty on kaikille tuttu ikoninen maamerkki. Tämä kuparilla verhottu teräspatsas on Ranskan lahja Amerikalle. Alunperin lahjaa ehdotti ranskalainen Édouard de Laboulaye v. 1865. Monien mutkien jälkeen patsas vihdoin paljastettiin kansalle v. 1886. Amerikkalaiset itse kustansivat lahjoitusvaroilla patsaan jalustan, joka lopulta maksoi yhtä paljon kuin teräsrouva itse (n. 100 000 dollaria silloista rahaa).

Lady Liberty.

Yli satavuotisen historiansa aikana patsaan väri on muuttunut vihreäksi kuparin hapettumisen johdosta, alkuperäinen väri oli (tietenkin) kuparinruskea. Patsas koki myös suuria vahinkoja v. 1916, kun saksalaiset räjäyttivät pommin läheisellä saarella. Tästä johtuen lyhtyyn ei ole enää yleisölle pääsyä korjauksista ja lyhdyn vaihdosta huolimatta.

Amerikkaan saapuvat siirtolaiset näkivät aina patsaan matkatessaan viereiselle Ellis Islandille vastaanottokeskukseen.

Patsaan suunnittelutyöstä oli vastuussa Frédéric Auguste Bartholdi, mukaansa hän sai myöhemmin insinööri Gustave Eiffelin. Ei liene tarvetta mainita, mistä Eiffelin nimi on kuuluisa. Eiffel suunnitteli Vapaudenpatsaan sisäiset teräsrakenteet.

Kruunuun sentään vielä pääsee, kunhan varaa lipun puoli vuotta etukäteen. Kruunuun päästetään vain n. 240 ihmistä päivässä. Vuosittaisen 4 miljoonan turistimäärässä tämä on aika vähän…

Herra Eiffel ei lopulta ollut patsaan paljastustilaisuudessa, sillä hän oli samaan aikaan kiireinen toisen proggiksensa parissa. Eiffel-torni valmistui Pariisin maailmannäyttelyyn v. 1889. Pariisilaiset itse inhosivat ensin koko tornia, ja se olikin tarkoitettu myöhemmin purettavaksi.

Torni suunniteltiin maailman korkeimmaksi rakennukseksi (antennin kanssa 324 m), eli pytinki on noin 3 Vapaudenpatsaan kokoinen (jalustan kanssa 93 m). Tätä saavutusta torni pitikin hallussaan 40 vuotta, kunnes Chrysler Building ohitti sen korkeuden.

Rakennustöissä kuoli ainoastaan 1 työmies, mikä on uskomaton saavutus 1800-luvun työolosuhteissa. Herra Eiffel piti huolta työturvallisuudesta! Tornia ei sitten kuitenkaan purettu, sillä sitä käytettiin tehokkaana antennimastona. Nykypäivänä tornissa käy 6,7 milj. turistia vuodessa.

Herra Eiffel vasemmalla.

Gustave Eiffelin lisäksi Vapaudenpatsaalla ja Eiffel-tornilla on muutakin yhteistä: ne molemmat on myyty. Siis todellakin MYYTY.

Huijari nimeltään Arthur Ferguson myi Vapaudenpatsaan eräälle australialaiselle 100 000 dollarilla. Myynnin syynä oli mukamas “sataman laajennus, jonka johdosta patsas halutaan purkaa”. Hän oli aiemmin höynäyttänyt useita muitakin hyväuskoisia ja myynyt mm. Lontoon Big Benin ja Buckinghamin palatsin. Lisäksi hän oli “vuokrannut” Valkoisen talon 100 000 dollarin vuosihinnalla. Heppu jäi sitten kuitenkin lopulta kiinni ja istui vankilassa 5 vuotta rikoksistaan. Vankilakakun jälkeen hän eli loppuikänsä ylellistä elämää edelleen ihmisiä huijaten; kuolemaansa saakka v. 1938. (Tässä kohdassa pitää kysyä WHAT?! Vain 5 vuoden tuomio, jatkoi huijauksiaan eikä jäänyt enää ikinä kiinni??)

Tarinan opetus? Älä usko mitään, mikä vaikuttaa liian hyvältä! Äläkä usko ihan ketä tahansa!

Vanhaa selliosastoa (v. 1898).

Eiffel-tornin myynnistä oli vastuussa kuuluisa huijari “kreivi” Victor Lustig. Tämä herra eli koko elämänsä pelkillä huijauksilla ja höynäytti myös mm. Al Caponea. Victor Lustig käytti hyväkseen Eiffel-tornin purkuaikeita ja halusi myydä sen “romurautana” hyvällä hinnalla. Victoria ei saatu kiinni, sillä hänen uhreikseen joutuneet ihmiset häpeilivät liikaa todistaakseen häntä vastaan. Valekreivin hyvä onni loppui kuitenkin ennen pitkää ja hän istui tuomiotaan mm. Alcatrazissa yhdessä veropetoksesta tuomitun Al Caponen kanssa. Kuinka ironista.
Victor Lustig kuoli vankilassa keuhkokuumeeseen v. 1947.

Voi Victor, mitäs menit tekemään! (Victor Lustig keskellä).

Tarinan opetus? Samat kuin edellä.

Tällaiset tarinat tuovat mieleen esim. nykyajan nigerialaiskirjeet, joihin turhan moni lankeaa. Näillä mainituilla herroilla oli tosin kanttia esiintyä ihan naamatusten uhriensa kanssa ja esittää tilanteista riippuen erilaisia rooleja. Merkillistä ajatella, millainen luonne tällaisilta huijareilta vaaditaan: tyypit ovat ihan kuin suoraan elokuvista. Agentti- tai vakoojameininkiä!

Tai sitten vaan tarvitaan jollain lailla häiriintynyt persoonallisuus; mene ja tiedä… aika veijareita kuitenkin!