PAKENEMISEN LYHYT OPPIMÄÄRÄ

Kuinka moni on kuullut herrasmies Jack Sheppardista nykyaikana? Ei Akka ainakaan! Kyse on 1700-luvun todellisesta julkkiksesta, jonka uskomaton tarina on hiipunut vuosisatojen aikana historian syövereihin.

Tämä tarina sijoittuu 1700-luvun Lontooseen. (Image: Marcin Nowak)

Jack Sheppard (1702-1724) syntyi köyhään perheeseen köyhälistöalueella Lontoon Spitalfieldsissa. Alue oli tunnettu prostituutiosta ja rikollisista. Köyhän lapsuuden jälkeen Jack sentään pääsi puusepän oppipojaksi, mutta hän ajautui 5 vuoden jälkeen ihan muihin puuhiin: Wikipedian mukaan hän vietti aikaansa “drinking and whoring”.

Jack sai tänä aikana -yllättäen- rosvokavereita ja hän tapasi prostituoitu Bess Lyonin, josta tuli hänen rakastajattarensa. Samalla hän varasteli asiakkailta (jotka kävivät vähiin) sekä paikallisista pikkuputiikeista. Tavernoissa hän oli oikein pidetty mies ja saikin lempinimen “Herrasmies Jack”. Puusepäntyöt saivat lopulta jäädä kokonaan, kun rosvojoukkio laajensi toimintaansa asuntomurtoihin.

Slummielämää Lontoossa 1800-luvun puolella.

Keväällä 1723 kirjattiin Jackin 1. todistettu varkaus: kaksi hopealusikkaa, mutta seuraamuksia tästä ei vielä Jackille tullut. Rutkasti niitä sitten olikin tulossa hyvin lyhyen ajan sisällä:

1. pidätys ja pako: ryöstöjengiläinen kavalsi Jackin 40 punnasta, Jack pidätettiin ja vangittiin St. Giles’s Roundhouse-vankilaan. Jotenkin Jack onnistui rikkomaan hirsiseinän ja pakeni lakanaköydellä (!!!) vain 3 tunnin vankeuden jälkeen.

Jackin ja Bessin pako piirrettynä.


2. pidätys ja pako: rakastajatar Bess ja Jack lukittiin yhdessä Clerkenwellin vankilaan peräti samaan selliin, koska he olivat “aviopari”. He onnistuivat irrottamaan kahleensa, väänsivät ikkunasta metallikalterin irti ja pakenivat taas ikkunasta lakanaköydellä (!!!). Yhdessä he kiipesivät melkein 7 m korkean muurin yli vapauteen. Jack oli pienikokoinen (163 cm) ja Bess… runsas, joten kiipeämisen oli pakko olla melkoisen ponnistelun tulosta.


3. pidätys ja pako: Jack pidätettiin viinakaupasta ilmiannon perusteella, hänet vietiin tällä kertaa Newgaten vankilaan. Bess Lyon ja toinen prostituoitu tulivat Jackia tapaamaan; he hämäsivät vartijaa (mitenköhän…) ja Jack sai taas kalterin irti päästen sellistä käytävälle. Naiset toivat mukanaan vaatteita, joihin pukeutumalla Jack pääsi naisena ulos. Jackin maine oli jo alkanut kiiriä kansan korviin; hänestä puhuttiin ja hänen pakojaan ihailtiin.


4. pidätys ja pako: muutamien päivien jälkeen Jack pidätettiin taas ja vietiin takaisin Newgateen. Tällä kertaa hänelle laitettiin käsiraudat ja jalkaraudat. Yleisö oli huumaantunut Jackista ja häntä kävikin moni katsomassa. Jack sai jopa työkaluja joiltakin vierailta pakoa varten, mutta vartijat toki keräsivät tällaiset esineet pois. Jackille jäi kuitenkin rautanaula; hän tiirikoi käsirautansa tällä naulalla ja irroitetun kalterin avulla hän sai jalkarautansa irti seinästä, rikkoi samalla seinän ja pakeni katolle kahleet edelleen jaloissaan. Jack laski sänkyviltillään kattoa alas viereisen talon katolle, meni sisään taloon ja poistui tyylikkäästi tämän talon etuovesta. Jack sai myöhemmin jalkakahleiden irroittamiseen apua sepältä. Hän pukeutui kerjäläiseksi ja palasi muina miehinä takaisin kaupunkiin.

Tämäntyyppisen asun (mustana) ja tällaisen valkoisen peruukin Jack ehti varastaa. (Victoria&Albert Museum).


5. Lopullinen pidätys: vain muutaman päivän sisällä paostaan Jack murtautui panttiliikkeeseen ja varasti mustan silkkipuvun, timanttisormuksia ja ison, valkoisen peruukin. Jack vietti aikaa 2 rakastajattarensa kanssa, kunnes hänet taas pidätettiin umpijurrissa pukeutuneena näihin hienoihin tamineisiin. Ilmeisesti Jack oli taas “drinking and whoring” eli lempiharrastuksensa parissa.

Daniel Defoe (Robinson Crusoen kirjoittaja) ihaili Jackia siinä määrin, että hän oli jo ehtinyt kirjoittaa tämän “elämäkerran”. Teoksen myötä Jackin suosio oli jo kohonnut pilviin ja kansa seurasi tapahtumien etenemistä jännittyneenä.

Daniel Defoe v. 1660.

Jack vietiin taas Newcastleen, hänelle laitettiin 150 kg:n kahleet ja ympärivuorokautinen valvonta. Vierailijoita oli nyt tulossa niin paljon, että heiltä pyydettiin 4 shillinkiä pääsymaksua (!). Suosion myötä taiteilija James Thornhill tuli vankilaan maalaamaan Jackista muotokuvan, joka valitettavasti ei ole säilynyt.

Thornhillin muotokuvan pohjalta tehty kaiverrustyö. (National Portrait Gallery). Jackin tukka on leikattu lyhyeksi ennen teloitusta ja hän osoittaa dramaattisesti sellin ovelle.

Tuomionluvussa Jack sai hirttotuomion, sillä hän ei suostunut ilmiantamaan rikoskumppaneitaan.

200 000 ihmistä seurasi Jackin kärrymatkaa hirttopuulle, tämä ihmismäärä oli kolmasosa koko Lontoon väestöstä. Koko tapahtuma muistutti lähinnä karnevaalikulkuetta tai paraatia. Matkan aikana tuomittu kävi jopa tavernassa ottamassa viimeisen lasillisen. Vartijat kuitenkin löysivät Jackin hallusta vielä taskuveitsen, jolla hänen piti leikata hirttoköysi poikki; tämä oli hänen viimeinen pakosuunnitelmansa.

Hirttämiset suoritettiin aina julkisella paikalla. Tässä kuvassa 3 onnetonta tuomittua 1700-luvulla.


Jackin ystävillä oli oma suunnitelmansa: heidän piti ottaa Jack nopeasti alas pakollisen 15 minuutin hirttämisen jälkeen ja elvyttää hänet lääkärin avulla. Tällainen toiminta oli joskus pelastanut tuomittujen henkiä, mutta yleisöryntäys esti tällaisen ihmepelastuksen ja Jack menehtyi köydenjatkona. Tavallinen kansa näet pelkäsi, että Jackin ruumista käytettäisiin anatomian tutkimuksiin, tuohon aikaan oli tapana käyttää hirtettyjen ruumiita lääketieteen edistämiseen. Sankaria ei kuitenkaan haluttu luovuttaa tähän tarkoitukseen. Hänet haudattiin hiljaisuudessa St. Martin-of-The-Fields-kirkon hautausmaalle Lontoossa samana iltana.

Jackin kuoleman jälkeen kirjoitettiin useita lauluja ja näytelmiä, ensimmäinen näytelmä peräti jo 2 viikkoa hirttämisen jälkeen. Viranomaiset päättivät lopulta kieltää Jack Sheppardin nimen mainitsemisen missään teoksessa, jotta rikollisuutta ei ihannoitaisi. Tämä kielto oli voimassa peräti 40 vuotta. Huh huh!

Jack vangittuna/J. Sketch/The History of Jack Sheppard.

Aikamoinen legenda jo eläessään, tämä 20-vuotiaana kuollut veijari. On kerrottu, että hirttokulkueen varrella naiset olivat pukeutuneet valkoisiin mekkoihin, he itkivät ja heittelivät kukkia Jackin päälle. Tästä tulee mieleen hysteeriset naiset The Beatlesin tai Elviksen konserteissa.

Mitä me nykyajan ihmiset opimme tästä? Emmepä kai mitään. Tiukan paikan tullen kannattaa kuitenkin pitää lähettyvillä lakanoita, rautanaulaa, hienoja asusteita ja yhtä tällaista “Herrasmies Jackia”. Eikä missään tapauksessa kannata viettää aikaa “drinking and whoring”, kuten Jack Sheppard. Siitä tulee sanomista.

MYYDÄÄN: VAPAUDENPATSAS! VÄHÄN KÄYTETTY, AJAN PATINOIMA!

New Yorkin edustalla seisova Lady Liberty on kaikille tuttu ikoninen maamerkki. Tämä kuparilla verhottu teräspatsas on Ranskan lahja Amerikalle. Alunperin lahjaa ehdotti ranskalainen Édouard de Laboulaye v. 1865. Monien mutkien jälkeen patsas vihdoin paljastettiin kansalle v. 1886. Amerikkalaiset itse kustansivat lahjoitusvaroilla patsaan jalustan, joka lopulta maksoi yhtä paljon kuin teräsrouva itse (n. 100 000 dollaria silloista rahaa).

Lady Liberty.

Yli satavuotisen historiansa aikana patsaan väri on muuttunut vihreäksi kuparin hapettumisen johdosta, alkuperäinen väri oli (tietenkin) kuparinruskea. Patsas koki myös suuria vahinkoja v. 1916, kun saksalaiset räjäyttivät pommin läheisellä saarella. Tästä johtuen lyhtyyn ei ole enää yleisölle pääsyä korjauksista ja lyhdyn vaihdosta huolimatta.

Amerikkaan saapuvat siirtolaiset näkivät aina patsaan matkatessaan viereiselle Ellis Islandille vastaanottokeskukseen.

Patsaan suunnittelutyöstä oli vastuussa Frédéric Auguste Bartholdi, mukaansa hän sai myöhemmin insinööri Gustave Eiffelin. Ei liene tarvetta mainita, mistä Eiffelin nimi on kuuluisa. Eiffel suunnitteli Vapaudenpatsaan sisäiset teräsrakenteet.

Kruunuun sentään vielä pääsee, kunhan varaa lipun puoli vuotta etukäteen. Kruunuun päästetään vain n. 240 ihmistä päivässä. Vuosittaisen 4 miljoonan turistimäärässä tämä on aika vähän…

Herra Eiffel ei lopulta ollut patsaan paljastustilaisuudessa, sillä hän oli samaan aikaan kiireinen toisen proggiksensa parissa. Eiffel-torni valmistui Pariisin maailmannäyttelyyn v. 1889. Pariisilaiset itse inhosivat ensin koko tornia, ja se olikin tarkoitettu myöhemmin purettavaksi.

Torni suunniteltiin maailman korkeimmaksi rakennukseksi (antennin kanssa 324 m), eli pytinki on noin 3 Vapaudenpatsaan kokoinen (jalustan kanssa 93 m). Tätä saavutusta torni pitikin hallussaan 40 vuotta, kunnes Chrysler Building ohitti sen korkeuden.

Rakennustöissä kuoli ainoastaan 1 työmies, mikä on uskomaton saavutus 1800-luvun työolosuhteissa. Herra Eiffel piti huolta työturvallisuudesta! Tornia ei sitten kuitenkaan purettu, sillä sitä käytettiin tehokkaana antennimastona. Nykypäivänä tornissa käy 6,7 milj. turistia vuodessa.

Herra Eiffel vasemmalla.

Gustave Eiffelin lisäksi Vapaudenpatsaalla ja Eiffel-tornilla on muutakin yhteistä: ne molemmat on myyty. Siis todellakin MYYTY.

Huijari nimeltään Arthur Ferguson myi Vapaudenpatsaan eräälle australialaiselle 100 000 dollarilla. Myynnin syynä oli mukamas “sataman laajennus, jonka johdosta patsas halutaan purkaa”. Hän oli aiemmin höynäyttänyt useita muitakin hyväuskoisia ja myynyt mm. Lontoon Big Benin ja Buckinghamin palatsin. Lisäksi hän oli “vuokrannut” Valkoisen talon 100 000 dollarin vuosihinnalla. Heppu jäi sitten kuitenkin lopulta kiinni ja istui vankilassa 5 vuotta rikoksistaan. Vankilakakun jälkeen hän eli loppuikänsä ylellistä elämää edelleen ihmisiä huijaten; kuolemaansa saakka v. 1938. (Tässä kohdassa pitää kysyä WHAT?! Vain 5 vuoden tuomio, jatkoi huijauksiaan eikä jäänyt enää ikinä kiinni??)

Tarinan opetus? Älä usko mitään, mikä vaikuttaa liian hyvältä! Äläkä usko ihan ketä tahansa!

Vanhaa selliosastoa (v. 1898).

Eiffel-tornin myynnistä oli vastuussa kuuluisa huijari “kreivi” Victor Lustig. Tämä herra eli koko elämänsä pelkillä huijauksilla ja höynäytti myös mm. Al Caponea. Victor Lustig käytti hyväkseen Eiffel-tornin purkuaikeita ja halusi myydä sen “romurautana” hyvällä hinnalla. Victoria ei saatu kiinni, sillä hänen uhreikseen joutuneet ihmiset häpeilivät liikaa todistaakseen häntä vastaan. Valekreivin hyvä onni loppui kuitenkin ennen pitkää ja hän istui tuomiotaan mm. Alcatrazissa yhdessä veropetoksesta tuomitun Al Caponen kanssa. Kuinka ironista.
Victor Lustig kuoli vankilassa keuhkokuumeeseen v. 1947.

Voi Victor, mitäs menit tekemään! (Victor Lustig keskellä).

Tarinan opetus? Samat kuin edellä.

Tällaiset tarinat tuovat mieleen esim. nykyajan nigerialaiskirjeet, joihin turhan moni lankeaa. Näillä mainituilla herroilla oli tosin kanttia esiintyä ihan naamatusten uhriensa kanssa ja esittää tilanteista riippuen erilaisia rooleja. Merkillistä ajatella, millainen luonne tällaisilta huijareilta vaaditaan: tyypit ovat ihan kuin suoraan elokuvista. Agentti- tai vakoojameininkiä!

Tai sitten vaan tarvitaan jollain lailla häiriintynyt persoonallisuus; mene ja tiedä… aika veijareita kuitenkin!