ERIKOINEN YLLÄTYS AIKOJEN TAKAA

1700-luvulla Etelä-Siperiassa sijaitsevassa luolassa asusteli ylhäisessä yksinäisyydessään erakko Denis (Dyonisiy). Vähänpä ukko tiesi, että hänen mukaansa nimettäisiin uusi ihmislaji 300 vuotta myöhemmin! Ukko taisi vain asetella muina miehinä ansalankoja ympäristöönsä henkensä pitimiksi, eikä tiennyt ollenkaan, mitä hänen suojaisan luolansa lattian alla piileskeli…!

Luolan sisäänkäynti, Altai/Siperia.

2000-luvulla luolaa alettiin tutkia arkeologien toimesta, ja luolasta paljastuikin neandertalilaisiksi oletettuja ihmisjäännöksiä ja esineistöä. Vanha ukko Denis varmaan hiippaili aaveena luolan katossa ihmettelemässä, että hänenkö nuotionsa pohjia nämä kutsumattomat kaiffarit kaivelivat!

Luolasta löytyi pikkusormen palanen sekä kaksi harvinaisen isokokoista poskihammasta, jotka dna-tutkimusten myötä paljastuivatkin neandertalilaisista ja homo sapiensista poikkeavaksi lajiksi. Tämä uusi laji sai siis nimekseen denisovanihminen. Tässä vaiheessa vanha ukko Denis varmaankin hykerteli tyytyväisenä käsiään hieroen: hän sai lopultakin yksinäisen elämänsä jälkeen tunnustusta osakseen! Sittemmin luolasta löytyi myös neandertalilaisen varvasluu sekä hybridilöytö, joka todisti neandiksen ja denisovan pariutuneen keskenään.

Nuoren denisovalaistytön/-naisen luu.

Kuinka vanhoista löydöistä sitten on kyse? Niin vanhoista, että tutkijoilta meinasi päästä löysät pöksyyn ja vanha ukko Deniskin putosi leijaillessaan persiilleen. Aiemmat arviot sijoittuivat 30-50 000:n vuoden välille, mutta tutkimukset vuodelta 2021 osoittavat vanhimpien luiden ajoittuvan jopa 200 000:n vuoden taakse (LiveScience). Nämä pienet luujäänteet ovatkin vanhimpia, löydettyjä todisteita denisovanihmisestä. Nykyisten melanesialaisten ja australialaisten dna:ssa on jäänteitä denisovalaisista, joten tämä ihmislaji on tosiaankin lähtenyt liikkeelle eikä asettunut paikoilleen asumaan.

Mitä muuta luolasta löydettiin? Luusta ja mammutin syöksyhampaista valmistettuja neuloja, helmiä, riipuksia, patsaita, kivisiä työkaluja ja tietenkin jäänteitä useista eri eläimistä: luolaleijona, mammutti, pikkunisäkkäitä, matelijoita ja lintuja. Onpa luolasta löytynyt peräti strutsin munankuoren palanenkin! Luolassa on siis syöty monipuolisesti saaliseläimiä, jota vanha ukko Denis huokaileekin. ”Oispa kerrankin saanut maistaa luolaleijonaa, pentele! Tai edes hyeenaa!”

”Esitän tähän kovaäänisen vastalauseeni koko leijonasuvun puolesta!!”

Neulojen ja riipusten on arvioitu olevan jopa 50-70 000 vuoden takaa, sillä ne löytyivät maakerroksesta, josta löytyi saman ikäisiä fossiileja. Tutkimuksissa todennettiin, että niitä ei ole voitu kaivaa maahan myöhempinä aikoina, sillä maakerrokset olivat täysin koskemattomia. Tämä seikka yksistään on ihmetyttänyt tutkijoita: taidokkaasti linnunluusta tehty 7,6 cm pitkä neula osoittaa tuon aikaiset ihmislajit paljon kehittyneemmiksi, kuin aikaisemmin on luultu.

Esineistöä ja työkaluja (WikimediaCommons).

Eikä tässä vielä kaikki: seuraava löytö päästikin tutkijoille löysät housuun ja Denis-parkakin pyörtyi päästäen ektoplasmaiset löysät spiritualistisiin pöksyihinsä. Luolasta löytyi nimittäin rannekorun puolikas, johon oli selvästikin porattu reikä. Tämän korun iäksi on arvioitu jopa n. 65-70 000 vuotta! Ajoitus on todettu maaperäkerroksesta, josta koru alun perin löytyi.

Korun palanen ja siitä päätelty malli.

Korusta tiedetään hyvinkin paljon: sen koosta on päätelty, että sitä on käyttänyt nainen oikeassa kädessään ja poratussa reiässä on roikkunut nahkanauhassa erillinen riipus. Rengas on tehty klorastroliitista, tumman vihreästä kivestä, jonka lähin löytöpaikka sijaitsee yli 200 km luolasta. Tämä koru on todellinen ihmetys, sillä reiän poraamiseen on tosiaankin tarvittu hyvin nopeasti pyörivää työkalua, jota tutkijat eivät todellakaan osaa selittää. Tähän koruun on siis käytetty aikaa ja vaivaa, joten se lienee ollut erityisen tärkeä kantajalleen. Korun rikkoutuminen ja lukuisat naarmut ja kolhut nahalla kiillotetussa pinnassa voivat kertoa siitä, että koruun (ja sen kantajaan) on voinut kohdistua voimakas isku, mutta tätä seikkaa ei ole virallisesti todistettu.

(TheDailyMail).

No nih: johtopäätöksiä kehiin! Onko siellä luolassa käyneet aikamatkaavat Ryobin tai Makitan (Akka ei saa lahjuksia näiden maininnasta) edustajat porakoneineen ja poranterineen? Miten muuten selitetään ”erittäin voimakas, nopeasti pyörivä poranjälki,” joka on jättänyt reikään selviä merkkejään? Tämä menee Akalta ihan yli hilseen. Jos denisovalaiset ovat kuitenkin jo käyttäneet taitavasti tehtyjä neuloja (joiden langansilmissä on samankaltaisia porausjälkiä), niin onko heillä ollut käytössään jonkinlaista tietotaitoa, joka on sittemmin jäänyt unohduksiin? Voiko tällaisia porausjälkiä tehdä esim. valtavan kuumuuden avulla? Nyt äkkiä joku kiviekspertti selittämään tätä asiaa samalla, kun vanha ukko Denis huuhtelee ektoplasmaisia housujaan.

”Varokaa, jätkät! Denisin ektoplasmaa saattaa valua katonrajasta!”

Tämä koru kuuluu tosiaankin sarjaan ”Out-Of-Place-Artifact” eli lyhennettynä ”OOPArt.” Tällaisiksi löydöiksi kutsutaan esineitä, joiden ei pitäisi sijaintinsa tai ikänsä puolesta olla mahdollisia (nykytietämyksen valossa). Tällaisiin esinelöytöihin lukeutuu mm. Antikytheran kone, Bagdadin patteri ja Denderan lamput. Näistä lisää esim. seuraavissa linkeissä:

The Dendera Lightbulb | Ancient Egypt Online

Scientists May Have Discovered How the Ancient Greeks’ ’First Computer’ Tracked the Cosmos | Smart News| Smithsonian Magazine

Baghdad Battery – Wikipedia

Foliohattujen mielestä tämäkin koru on alieneiden aikaansaannosta, tietenkin. Akka ei (edelleenkään) ymmärrä, miksi alienit olisivat vaivautuneet tässä tapauksessa avustamaan huippuhienolla teknologiallaan tällaisen korun tekoa samalla, kun näillä muinaisilla ihmisillä oli kuitenkin käytössään vain luusta tai kivestä tehtyjä työkaluja. ”Porataanpa tuohon koruun pikkuinen reikä tällä mun hienolla Xyltrr’k -porakoneella, mutta annetaan niiden muuten kaapia noita eläinten nahkoja kivisillä kaapimilla!” Jep, näin sen on täytynyt tosiaankin mennä. Akka odottaa lahjuksia tältä alien-valmisteiselta porakonemerkiltä.

Ehkäpä arkeologien täytyisi vain harkita sitä mahdollisuutta, että nykykäsitys muinaisten ihmislajien alkeellisuudesta on täyttä puppua. Onhan se nyt päivänselvää, että jopa nykyisinkin keksintöjä on syntynyt ihan sattumalta (esim. penisilliini ja post-it -laput). Kymmeniä -jopa satoja tuhansia- vuosia sitten on voinut elää joitakin pellepelottomia, jotka ovat pähkäilleet kaikenlaisten probleemien parissa ja yrityksen ja erehdyksen kautta onnistuneet keksimään erilaisia tapoja duunata juttujaan. ”Oho, pärkkeles, mun mammutinposki putos nuotioon… onpas muuten, poijjaat, makoisaa!”

Käsitys neandertalilaisista v. 1909 (SciencePhotoLibrary/Paul D. Steward).

Näille neuloille täytyy kyllä keksiä jokin syy, miten niitä on osattu keksiä ja käyttää… ehkä ajatus on syntynyt vain terävän piikkipensaan lävistäessä omaa ihoa? Ja voila; ajatus on jalostettu pidemmälle!

”Juuh, niinhän se tosiaan kävi. Ajatus kuitenkin syntyi, kun anopinrutjake pisteli meikäläistä jatkuvasti niillä okailla…!”(PopularArchaeology).

Todennäköisesti noin 10 000 vuotta sitten joku keksi senkin, että viikko sitten aurinkoon unohtunut puuro kehittikin mielenkiintoisen sivumaun ja siitä lähtikin kehkeytymään ensimmäinen alkomahooliliike. Tämän seurauksena ”shamaanit” alkoivatkin saada merkillisiä näkyjä ja viestejä kaikenlaisilta jumalilta huuruspäissään. Hah haa, näin sitä Akka selittää taas asioita käytännöllisen realistiselta kannalta!

Pitäkää vain tohtorinhattunne päässänne, arvoisat tutkijat, älkääkä kysykö Akalta mitään. Johan tässäkin tekstissä on mainittu sanat ”ektoplasma” ja ”spiritualistiset pöksyt,” joten katu-uskottavuus on taas onnistuneesti mennyttä!

Vanha ukko Denis jäi puolestaan historiaan, vaikka hänellä ei ollutkaan mitään tekemistä luolalöytöjen kanssa: hän vain onnistui valitsemaan asuinpaikakseen historiallisesti merkittävän luolan siitä mitään tietämättä. ”Häh hää ja lällätilää,” kuittailee Denis Akalle ripustaessaan näkymättömiä housujaan näkymättömälle narulle.

IDOLEITA TUHANSIEN VUOSIEN TAKAA

Vaviskaa, kaikki tulevaisuuden Idols-kisaan pyrkivät; teidät kaikki tulee päihittämään peräti 12 100 vuotta vanha puunaamainen idoli Ancient Idols-kisassa. Ai kuka? Ai missä?

Tämä 5,3 metriä korkea Shigirin idoli (esiintyjänimeltään tässä Puu Ukkeli) näyttää valmiiksi jo laulavan teidät kaikki suohon, sen verran ammollaan Puu Ukkelin suu jo on. Mikä tämä kuvatus on miehiään?

Tämä puinen idoli eli jumalankuva löytyi Keski-Uralin soista jo v. 1894 kullan- ja malminkaivajien toimesta. Ukkeli löytyi neljän metrin syvyydestä, suon hapettomat olosuhteet olivat säilöneet lehtikuusesta tehdyn Ukkelin hyvin. Valitettavasti äijä oli hajonnut 10 kappaleeseen, joista osa on sittemmin jopa kadonnut! Nykyinen Ukkeli on koottu varhaisten osien piirustusten perusteella.

Vuonna 1894 Ukkeli koottiin ihan väärin. Onko Ukkelilla pissahätä…?
Puu Ukkeli nykypäivänä.

Ukkelin pinnassa on useita geometrisia kuvioita ja jopa 8 kasvot. Kuviot on kaiverrettu kivisillä koverruskirveillä ja on epäilty, että kuviointiin olisi käytetty jopa majavan alaleukaa hampaineen. Mitä nämä kuviot sitten kertovat? Kuten tavallista, selityksiä on yhtä monta kuin niiden esittäjiäkin: sukulaisten henkiä, jumaluuksia, luomismyyttiä, karttakuvioita, metsän henkiä tai idoli voisi jopa olla rajamerkkinä muille, että alueelle ei tarvitse tulla könyämään. Tai jopa päinvastoin: merkki siitä, että meidän tontille voi vapaasti tulla remuamaan, tervetuloa. Ota tästä nyt sitten taas selvää…

Samanlaista kuviointia on löytynyt vastaavalta ajalta (n. 15 000 – 5000 eaa) Euroopastakin, joten on epäilty jopa suurten välimatkojen välisiä kontakteja metsästäjä-keräilijöiden välillä.

Turkin Göbekli Tepessä kuvioinnit ovat myös samankaltaisia. Göbekli Tepe on maailman vanhin tunnettu kivitemppelialue ajalta n. 10 800 – 9500 eaa.

Göbekli Tepe, Turkki.

Erikoista Puu Ukkelissa on se, että se on vanhin tunnettu puinen idoli, vastaavia löytöjä ei ole tehty. Luonnollisesti muiden puuidoleiden aines on lahonnut jo aikapäiviä sitten, ellei sitten soista löydy lisää Puu Ukkelin kavereita.

Missä ovat Suomen idolit?

Tuima (Yle/Jan Fast)

V. 1989 Vantaan Jokiniemestä löytyi savinen idoli, joka on saanut nimekseen Tuima. Tuimalla on ikää 5500 vuotta, joten Puu Ukkeliin verrattuna Tuima on lupaava nuori haastaja – tosin Tuima ansaitsee iällään Pohjois-Euroopan vanhimman ihmisfiguurin arvonimen.

6000 vuotta sitten Jokiniemessä sijaitsi merenranta, josta on löydetty paljon arkeologisia jäänteitä eli alue on ollut vilkas asutuspaikka. V. 2014 alueelta löydettiin myös kaksi hyvin pientä savi-idolia, jotka ovat muodoltaan toukkamaisia. He voivat esiintyä nimillä Dougga ja Toucca4U. Samankaltaisia löytöjä on tehty Baltian maista, joten alueet ovat todennäköisesti olleet vuorovaikutuksessa keskenään.

Vantaan Jokiniemen kaivauksilta löytyi harvinainen savifiguuri | Yle Uutiset | yle.fi

Näidenkään savi-idoleiden tarkoitusperiä ei tiedetä, mutta epäilykset kallistuvat aina vahvasti jumaluuksiin, henkiolentoihin tai vainajiin – ihan mihin tahansa mystiseen maan ja taivaan välillä.

Pihtiputaan Made-N-Eva.

Pihtiputaan Madenevan käyräidoli on hyvä esimerkki näistä Suomesta löydetyistä tyypillisimmistä idoleista. Usein tällaiset hahmot löytyvät valitettavasti rikkoutuneina, mutta ajoitukseltaan tällaiset sijoittuvat yleensä n. 3300-2200 eaa. eli myöhäisemmälle kivikaudelle. Tämä Pihtiputaan nuori esiintyy nimellä Made-N-Eva.

Ancient Idols-kilpailu voi alkaa, äänestä omaa suosikkiasi (vain 50 kultadublonia/äänestys)! Ehdokkaat siis ovat:

  1. Puu Ukkeli
  2. Tuima
  3. Dougga
  4. Toucca4U
  5. Made-N-Eva

KRÄSH-BOOM-BÄNG! Valitettavasti kilpailu on peruuntunut! 5-metrinen Puu Ukkeli kaatui tuhoten kaikki savi-idolit, tämän jälkeen lavalle vyöryivät Göbekli Tepen kivirakennelmat ja lopuksi kaikki kiukustuneet mystiset henget, vainajien henget ja jumaluudet pistivät loputkin lavasta päreiksi. Pahoittelemme tapahtunutta.

Äänestysrahoja ei palauteta eikä kiukkuisiin puheluihin vastata.

KADONNEEN SIIRTOKUNNAN MYSTEERI

Vuonna 1587 Englannista lähteneet 115 siirtolaista perustivat uuden siirtokunnan Roanokeen, Pohjois-Carolinaan. Joukkoa johti englantilainen kuvernööri John White. Herra kuvernööri palasi Englantiin hakemaan lisätarvikkeita, mutta sota Espanjan kanssa esti hänen paluunsa alueelle. Vasta 3 vuoden päästä hänen onnistui ”pummata” kyyti takaisin, mutta koko siirtokunta oli mystisesti kadonnut.

Herra kuvernööri oli pyytänyt, että mikäli siirtokunta päättäisi muuttaa muualle, olisi porttiin kaiverrettava sana Croatoan. Tämä nimi tarkoitti sekä saarta että alueella asuvaa intiaaniheimoa. Mikäli jotakin häslinkiä tapahtuisi intiaanien kanssa, porttiin olisi kaiverrettava myös maltanristi. Tätä merkkiä ei löytynyt, mutta puusta löytyi lisäksi sana Cro.

John Whiten tekemä kartta, pinkki pläntti keskellä on Roanoke ja alareunan saari on Croatoan.

Herra kuvernööri oli murheenmurtama; hänen olisi palattava Englantiin tietämättä siirtokunnan tapahtumista. Hänen lapsenlapsensa ja tyttärensä Eleanor Dare olivat kadonneet siirtokunnan mukana. Herra kuvernöörin laivakyyti kuljettikin hänet muutamalle etsintäpaikalle, mutta sään muuttuessa myrskyisäksi laiva lähti painelemaan takaisin Englantiin. Siihen ei ollut herra kuvernöörillä mitään sanomista, ja muutaman vuoden päästä hän kuolikin Englannissa.

Akka olisi painellut hullun raivolla menemään pusikoihin mieluummin, kuin jäänyt asiasta epätietoisuuteen!! Herra kuvernöörin muistiinpanoista kävi tosin ilmi, että hän uskoi tyttärensä ja lapsenlapsensa päässeen hyviin hoteisiin heimon pariin, joten annetaan äijälle vähän armoa…!

John Whiten piirtämä kuva Secoton-intiaanikylästä.

Vuonna 1607 perustettiin Jamestownin siirtokunta Roanokea pohjoisemmaksi (ks. kartta). Tämä siirtokunta yritti selvittää Roanoken kohtaloa, John White oli tietenkin kertonut tilanteesta Englantiin palattuaan. Powhatan-intiaanipäällikkö väitti tapattaneensa kaikki siirtokuntalaiset, mutta todisteita tästä ei löydetty. Kuulostaako Powhatan tutulta? Jep, Pocahontasin faija!!

Powhatan. (Nimi on sekä heimon että päällikön nimi.)

Oli myös kuulopuheita, että joitakin siirtolaisia olisi otettu vangiksi intiaaniheimoihin ja loput olisi surmattu. Tästäkään ei sitten enempää todisteita löytynyt.

Yleisin teoria on, että olosuhteiden huonontuessa ja tarvikkeiden huvetessa jäljelle jääneet siirtolaiset olisivat liittyneet tähän paikalliseen Croatoan- intiaaniheimoon. Perimätieto kertoo, että myöhemmin tässä heimossa olisi esiintynyt sinisilmäisiä ja vaaleaihoisia intiaaneja. Aika selvä homma nro 1; sanoo Akka!

Nykytutkimuksilla on saatu myös selville, että alueen nykyasukkailla on englantilaista perimää. Aika selvä homma nro 2; sanoo Akka!

Löydetty kultasormus.

Croatoanin (nyk. osa Cape Hatterasia) alueella on suoritettu kaivauksia ja intiaanien keramiikkaa onkin löydetty. Lisäksi on löydetty kultasormus, englantilaisen miekan osa, kuparipalasia, aseen piippu, lyijykuula ja piirtoalusta lyijyisine kynineen. Myöhemmin löytyi vielä helmiä ja hollantilainen kolikko. Aika selvä homma nro 3; sanoo Akka!

Mikäpä tässä tarinassa sitten on merkillistä? Vuonna 1937 Virginian ja Pohjois-Carolinan rajalta löytyi kaiverrettu kivenmurikka, ns. Dare Stone. Tällaisia kiviä löytyikin sittemmin vielä 47 lisää, mutta nämä muut kivet on arvioitu väärennöksiksi. Kummasti väärennysintoa mahtoi lisätä se, että löydetyistä kivistä luvattiin ja maksettiin löytöpalkkioita! Tämä ensimmäinen mötikkä on kuitenkin edelleen kiistanalainen ja uusinta tutkimustietoa siitä ei tunnu löytyvän, viimeisimmät tutkimukset ovat muutaman vuoden takaa.

Mikä tässä mötikässä sitten on erikoista? Se, että mikäli kivi on aito; on se itsensä John Whiten tyttären kaivertama. Jep, juuri sen, joka oli raskaana, synnytti tyttären ja katosi, nimeltään Eleanor Dare. Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta; melkein kuin jostain saippuasarjasta. Joka tapauksessa, kiven teksti karkeana suomennoksena kuuluu seuraavasti:

Kiven etupuolella: ”Ananias Dare ja Virginia menivät taivaaseen 1591. Kuka tahansa englantilaismies, näytä tämä kivi Englannin kuvernööri John Whitelle”.

Kiven takapuolella: ”Isä, vähän lähtösi jälkeen me tulimme tänne. Vain sotaa ja kurjuutta 2 vuotta. Puolet kuolivat, lähinnä sairauksiin, yhteensä 24. Alkuasukas toi meille viestin tulevasta laivasta. Äkisti he alkoivat pelätä kostoa ja pakenivat. Emme usko, että se olit sinä. Sitten he kertoivat, että henget ovat vihaisia. Murhasivat kaikki paitsi seitsemän. Surukseni Ananias ja lapseni surmattiin myös. Kaikki haudattiin kukkulalle 4 mailia tästä joesta. Nimet kirjoitettiin kiviin. Tämäkin kivi laitettiin sinne. Jos alkuasukas näyttää tämän sinulle, lupasimme sinun antavan hänelle paljon lahjoja. EWD.

https://en.wikipedia.org/wiki/Dare_Stones alkuperäinen kirjoitusasu vanhalla englannilla

Tässä tapauksessa kirjainten EWD on uskottu tarkoittavan Eleanor White Darea, Ananias oli hänen miehensä ja Virginia hänen tyttärensä. Kuten tavallista; tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen kiven aitoudesta. Jotkut uskovat, että patina kaiverruksissa on aito, toiset epäilevät kaiverretun kielen oikeellisuutta ollakseen 1500-luvulta. Mitään kaiverrettuja hautakiviä ei ole löydetty, eikä kiven alkuperäinen löytöpaikkakaan ole enää tiedossa. Luulisi nyt nykyajan menetelmien paljastavan tämänkin mysteerin, onko se nyt niin pirun vaikeaa, häh?

Monumentti Roanoken saarella.

Mikäli kivi olisi aito, olisi se aikamoinen pommi… Voi Eleanor-parka; karua meininkiä! Perheen kohtalosta ei ole edelleenkään mitään tietoa, mutta ainakin tytär Virginia on mm. saanut oman muistomerkin, postimerkin ja muistokolikon, olihan hän ensimmäinen uudessa siirtokunnassa syntynyt lapsi. Lohduttaapa suuresti pientä ihmistä…!

Kerrankin toivoisi, että tämäkin kivi olisi väärennös ja lopulta kävisi ilmi, että pikku-Virginia Dare oppi kasvattamaan maissia ja ratsastamaan uljaasti hevosella kohti auringonlaskua. Siinäpä vasta idyllinen mielikuva!

Koppoti koppoti, Virginia ja heppa!!

HULLUIMMAT HUUTOKAUPAT

Tämä ajankohta vuodesta on kuulemma kirpputorikaupan kulta-aikaa. Se on ihan ymmärrettävää; ihmiset palaavat lomiltaan ja arki koittaa – tällä kertaa normiarki on tosin hyvin kaukainen ajatus. Joka tapauksessa; koulun- ja työnalkuun tarvitaan tarvikkeita ja vaatteita, toisaalta taas syksy halutaan aloittaa tyhjemmillä kaapeilla.

Akkaa ei tällä hetkellä kiinnosta ylitsepursuavat kaapit: pitää vaan tunkea tavaraa tiukempaan, hah hah! Kyllä kaikki kaappeihin mahtuu ja toivottavasti osa häviää ihan itsekseen!

Päätinkin tutkailla ihan mielenkiinnosta älyttömimpiä huutokauppatavaroita. Ja niitähän riittää: ihan liikaakin tavallisen pulliaisen ihmeteltäväksi asti:

Mitä maksetaan tällaisesta näkymästä?

Australialainen mies päätti huutokaupata Uuden-Seelannin eBayssa. Lähtöhinta oli yksi penni. Summa ehti kohota 3000 dollariin, kunnes Uuden-Seelannin pääministeri puuttui asiaan ja kaupanteko peruttiin. Äijällä ei riittänyt huumori tällaiseen kauppaamiseen… olisi vaan ottanut tämän huutokaupan markkinoinnin kannalta ja katsonut, miten paljon maasta tarjotaan! Siinä olisi sitten ollut hieno matkailuvaltti esittää koko maailmalle: ”Kuinka paljon teidän maastanne tarjotaan, häh? Meidän maastamme ollaan valmiita tarjoamaan ihan-näin-älyttömän-paljon-massia!”

Edesmenneen Stephen Hawkingin pyörätuoli huutokaupattiin 296 750 punnalla. Tuotot ohjattiin Stephen Hawkingin säätiölle neurologiseen tutkimukseen. Hawking käytti tuolia vuosina 1960-1990, kunnes hän ei enää pystynyt ohjaamaan pyörätuolia käsillään ja malli piti vaihtaa uuteen. Tästä olisi kyllä jonkun pitänyt pulittaa vielä enemmän, kun tietää Hawkingin merkityksen tieteelle ja rahat menivät vielä hyvään tarkoitukseen. Hävetkää, varakkaat kitupiikit!

Stephen Hawking Kennedyn Space Centerissä uuden tuolinsa kera.
Titanicin 8-jäseninen bändi, Hartley ylimmällä rivillä keskimmäisenä.

Titanicin bändinjohtajan Wallace Hartleyn perikunta huutokauppasi artistin viulun. Hartleyn ruumis löytyi muiden menehtyneiden joukosta merestä kellumasta, löytöhetkellä hän edelleen puristi viuluaan rintakehäänsä vasten. Tämä mies oli ihan kuningas; kaikki kunnia hänelle! Bändi soitti Titanicin kannella loppuun asti ja kaikki 8 jäsentä menehtyivät haaksirikossa. Ainoastaan 3 ruumista lopulta löydettiin. Viulusta maksettiin 1,25 miljoonaa dollaria. Akka häpeää ihmiskunnan puolesta tällaista kaupantekoa. Ärgh.

Macallan Valerio Adami 1926 – viskipullosta tuli maailman kallein viskipullo, kun se huutokaupattiin 1,1 miljoonalla dollarilla. Syy huimaan hintaan on se, että tätä viskiä valmistettiin ainoastaan 24 pulloa, tietoa ei tosin ole säilyneiden pullojen määrästä. ”Hmm, ostaisinko ison talon uima-altaineen ja laitureineen vai viskipullon? Noh, ostan sen viskin, että pääsen brassailemaan kavereille!!”

Brangelinan eli Brad Pittin ja Angelina Jolien väitettyä hengitysilmaa hillopurkissa kaupattiin yksityishenkilön toimesta. Lasipurkista maksettiin 444 dollaria. Akalla on kohta myynnissä samanlainen harvinaisuus: kissanpierua pullotettuna! Lähtöhinta huimat 2 euroa!! Tarjouksia alkaa sadella ihan kohta!

150 miljoonaa vuotta vanhan dinosauruksen luuranko myytiin 2,36 miljoonalla dollarilla (mahdollisesti allosaurus, mutta lajimääritys ei ole varma). Luuranko on harvinaisen kokonainen, sillä alkuperäisiä luita siinä on peräti 70%. Luuranko on melkein 3 metriä korkea ja 9 metriä pitkä. Mikäli luuranko päätyi yksityisomistukseen, hinnasta päätellen uudella omistajalla on tilaa laittaa se muuallekin kuin autotalliin. ”Kato vaimo, mitä menin kännipäissäni ostamaan! Ihan pilkkahinnalla! Kyllä sille paikka löytyy, burp!”

Allosaurus museossa Bergamossa, pohjois-Italiassa.

Winston Churchillin tekohampaat myytiin 18 860 dollarilla. Alaleukaan kuuluvassa setissä on 6 hammasta eli kyseessä on osaproteesi. Akka suosittelee tällaisella hinnalla hankkimaan ihan omat uudet legot omaan käyttöön. Tai ylipäätään ihan mitä tahansa muuta!

Kuningatar Elisabetille kuulunut Rolls-Royce myytiin yli 800 000 punnalla. Vuoden 1953 Rolls-Royce Phantom IV State Landaulettea valmistettiin ainoastaan 18 kappaletta ja jokainen niistä on uniikki, sillä kaikki kappaleet valmistettiin yksilöllisiksi omistajan toiveiden mukaan. Tuliko kuningattarelle äkillinen rahapula vai miksi auto myytiin?? On arvioitu, että koko kuningasperheellä on käytössään noin 50 autoa ja useat niistä ovat harvinaisuuksia. Koko kokoelman arvo lienee noin 13,5 miljoonaa puntaa. Ei kannata käytettyjen autojen nettisivustoilta näitä googlailla… ”Myydään vähän käytetty Datsun Sedan, (v. 1980), tai oikeastaan maksan, jos joku hakee pois!”

Tämä Phantom valmistettiin aikoinaan Irakiin.

Japanilainen erikoisuus eli musta vesimeloni myytiin 4053 dollarilla. Kyseessä on harvinaisuus, joka kasvaa ainoastaan Japanin Hokkaido-saarella. Kyllähän siitä väristä pitää maksaa; musta on aina tyylikäs! Ei tosin kannata tällaisesta mitään vodka- tai kossumelonia tehdä, siinä menee rahat kyllä ihan hukkaan. Että hankitaan sitten neljän tonnin meloni ja halvin vodka Tallinnasta = loistava kombo! Juu, ei ole!

Marilyn Monroen valkoinen mekko ”Kesäleski”- elokuvasta myytiin 4,6 miljoonalla dollarilla. Tätä kuuluisaa mekkoa Marilyn yrittää hillitä seisoessaan metron ilmastointikanavan ritilän päällä; siinä ikonisesti onnistumatta. Kuva on piirtynyt jokaisen sen nähneen ihmisen mieleen ikiajoiksi. Toivottavasti tämä mekko pääsee esille johonkin museoon eikä jonkun yksityishenkilö-hihhulin hypisteltäväksi!

Legendoja – sekä mekko että sen kantaja.

Akkaa ei tämänkään jälkeen kiinnosta kaappien tyhjentäminen tai täyttäminen… Akka alkaa tarkkailla kissaa sillä silmällä, että saa sitä kissanpierua pullotettua. Rikasta ja loistavaa tulevaisuutta odotellessa!

Tästä sitä hurmaavaa tuoksua sitten löytyy!