KAMMOT, FOBIAT, PELOT, USKOMUKSET

Maailmassa on merkillisen paljon pelättävää. Tällaisille peloille löytyy usein syy ihan itsesuojelun puitteissa. Vaaratilanteita välttämällä ihmislaji on selviytynyt tähän kunniakkaaseen loistoonsa. Hämähäkit voivat olla myrkyllisiä, korkealta paikalta voi pudota ja aukiolla olet helposti saalistettavissa. Sosiaaliset pelot eivät ole mikään ihmetys nykymaailmassa, kun koko ajan pitää päteä.

Joillekin peloille en todellakaan osaa sanoa syytä ilman psykologian tutkintoa. Esim. ablutofobia tarkoittaa peseytymisen pelkoa. Tätä “harrastettiin” laajalti aina 1800-luvun puolelle asti, kun peseydyttiin vain muutaman kerran vuodessa… 1700-luvun järkälemäiset peruukit kuhisivat täitä ja raapimista varten oli ihan oma täikeppi.

Nykypäivänä ei voi päiväkotiin tai kouluun viedä omaa täikeppiä, tulee sanomista.

Joillekin peloille löytyy syy historiasta tai taikauskosta. Tetrafobia eli numero 4:n pelko on yleinen Itä-Aasiassa, jossa numeron 4 äänneasu on sama kuin kuolemaa tarkoittava sana. Ihan ymmärrettävää heille,
kun hotelleista puuttuvat kerrokset 40-49.

Minkä ihmeen takia numeroa 4 ei ole alunperin nimetty jollakin toisella tavalla, joka ei muistuta kuolemaa?? Suomessa on numero kuusi ja puu nimeltä kuusi. Apua, pelkään numeroa 6 koska pelkään kuusia!

Länsimaissa numero 13 on samalla tavoin vältetty mutta eri syistä. Temppeliherrojen ritarikunnan jäsenet Ranskassa vangittiin perjantaina 13.10.1307.

Juonipaljastus: vangituille oli luvassa kidutuksia ja tappoja; kuinka yllättävää. Yksikään helikopteri tai auto ei tiettävästi kuitenkaan räjähtänyt.

Perjantai 13. päivä on tästä syystä joidenkin mielestä epäonnen päivä ja hotelleissa ei välttämättä ole kerrosta tai huonetta numero 13.

Mustat kissat liittyvät myöskin taikauskoon, niitä pidettiin noitien kissoina tai itse paholaisina länsimaissa. Kadulla mustan kissan kohdatessaan piti sylkeä olan yli epäonnen välttääkseen. Kummallista kyllä, monet uskomukset ovat eri paikoissa ihan päinvastaisia; esim. Skotlannissa musta kissa kuistilla tuo rahaonnea taloon ja Britanniassa paljon kosijoita.

Mustan kissan omistajana en täten tiedä mitä tehdä: lopetanko jatkuvan räkimisen, odotanko rahasadetta vai käännytänkö kaikki kosijat ovelta?