PAKENEMISEN LYHYT OPPIMÄÄRÄ

Kuinka moni on kuullut herrasmies Jack Sheppardista nykyaikana? Ei Akka ainakaan! Kyse on 1700-luvun todellisesta julkkiksesta, jonka uskomaton tarina on hiipunut vuosisatojen aikana historian syövereihin.

Tämä tarina sijoittuu 1700-luvun Lontooseen. (Image: Marcin Nowak)

Jack Sheppard (1702-1724) syntyi köyhään perheeseen köyhälistöalueella Lontoon Spitalfieldsissa. Alue oli tunnettu prostituutiosta ja rikollisista. Köyhän lapsuuden jälkeen Jack sentään pääsi puusepän oppipojaksi, mutta hän ajautui 5 vuoden jälkeen ihan muihin puuhiin: Wikipedian mukaan hän vietti aikaansa “drinking and whoring”.

Jack sai tänä aikana -yllättäen- rosvokavereita ja hän tapasi prostituoitu Bess Lyonin, josta tuli hänen rakastajattarensa. Samalla hän varasteli asiakkailta (jotka kävivät vähiin) sekä paikallisista pikkuputiikeista. Tavernoissa hän oli oikein pidetty mies ja saikin lempinimen “Herrasmies Jack”. Puusepäntyöt saivat lopulta jäädä kokonaan, kun rosvojoukkio laajensi toimintaansa asuntomurtoihin.

Slummielämää Lontoossa 1800-luvun puolella.

Keväällä 1723 kirjattiin Jackin 1. todistettu varkaus: kaksi hopealusikkaa, mutta seuraamuksia tästä ei vielä Jackille tullut. Rutkasti niitä sitten olikin tulossa hyvin lyhyen ajan sisällä:

1. pidätys ja pako: ryöstöjengiläinen kavalsi Jackin 40 punnasta, Jack pidätettiin ja vangittiin St. Giles’s Roundhouse-vankilaan. Jotenkin Jack onnistui rikkomaan hirsiseinän ja pakeni lakanaköydellä (!!!) vain 3 tunnin vankeuden jälkeen.

Jackin ja Bessin pako piirrettynä.


2. pidätys ja pako: rakastajatar Bess ja Jack lukittiin yhdessä Clerkenwellin vankilaan peräti samaan selliin, koska he olivat “aviopari”. He onnistuivat irrottamaan kahleensa, väänsivät ikkunasta metallikalterin irti ja pakenivat taas ikkunasta lakanaköydellä (!!!). Yhdessä he kiipesivät melkein 7 m korkean muurin yli vapauteen. Jack oli pienikokoinen (163 cm) ja Bess… runsas, joten kiipeämisen oli pakko olla melkoisen ponnistelun tulosta.


3. pidätys ja pako: Jack pidätettiin viinakaupasta ilmiannon perusteella, hänet vietiin tällä kertaa Newgaten vankilaan. Bess Lyon ja toinen prostituoitu tulivat Jackia tapaamaan; he hämäsivät vartijaa (mitenköhän…) ja Jack sai taas kalterin irti päästen sellistä käytävälle. Naiset toivat mukanaan vaatteita, joihin pukeutumalla Jack pääsi naisena ulos. Jackin maine oli jo alkanut kiiriä kansan korviin; hänestä puhuttiin ja hänen pakojaan ihailtiin.


4. pidätys ja pako: muutamien päivien jälkeen Jack pidätettiin taas ja vietiin takaisin Newgateen. Tällä kertaa hänelle laitettiin käsiraudat ja jalkaraudat. Yleisö oli huumaantunut Jackista ja häntä kävikin moni katsomassa. Jack sai jopa työkaluja joiltakin vierailta pakoa varten, mutta vartijat toki keräsivät tällaiset esineet pois. Jackille jäi kuitenkin rautanaula; hän tiirikoi käsirautansa tällä naulalla ja irroitetun kalterin avulla hän sai jalkarautansa irti seinästä, rikkoi samalla seinän ja pakeni katolle kahleet edelleen jaloissaan. Jack laski sänkyviltillään kattoa alas viereisen talon katolle, meni sisään taloon ja poistui tyylikkäästi tämän talon etuovesta. Jack sai myöhemmin jalkakahleiden irroittamiseen apua sepältä. Hän pukeutui kerjäläiseksi ja palasi muina miehinä takaisin kaupunkiin.

Tämäntyyppisen asun (mustana) ja tällaisen valkoisen peruukin Jack ehti varastaa. (Victoria&Albert Museum).


5. Lopullinen pidätys: vain muutaman päivän sisällä paostaan Jack murtautui panttiliikkeeseen ja varasti mustan silkkipuvun, timanttisormuksia ja ison, valkoisen peruukin. Jack vietti aikaa 2 rakastajattarensa kanssa, kunnes hänet taas pidätettiin umpijurrissa pukeutuneena näihin hienoihin tamineisiin. Ilmeisesti Jack oli taas “drinking and whoring” eli lempiharrastuksensa parissa.

Daniel Defoe (Robinson Crusoen kirjoittaja) ihaili Jackia siinä määrin, että hän oli jo ehtinyt kirjoittaa tämän “elämäkerran”. Teoksen myötä Jackin suosio oli jo kohonnut pilviin ja kansa seurasi tapahtumien etenemistä jännittyneenä.

Daniel Defoe v. 1660.

Jack vietiin taas Newcastleen, hänelle laitettiin 150 kg:n kahleet ja ympärivuorokautinen valvonta. Vierailijoita oli nyt tulossa niin paljon, että heiltä pyydettiin 4 shillinkiä pääsymaksua (!). Suosion myötä taiteilija James Thornhill tuli vankilaan maalaamaan Jackista muotokuvan, joka valitettavasti ei ole säilynyt.

Thornhillin muotokuvan pohjalta tehty kaiverrustyö. (National Portrait Gallery). Jackin tukka on leikattu lyhyeksi ennen teloitusta ja hän osoittaa dramaattisesti sellin ovelle.

Tuomionluvussa Jack sai hirttotuomion, sillä hän ei suostunut ilmiantamaan rikoskumppaneitaan.

200 000 ihmistä seurasi Jackin kärrymatkaa hirttopuulle, tämä ihmismäärä oli kolmasosa koko Lontoon väestöstä. Koko tapahtuma muistutti lähinnä karnevaalikulkuetta tai paraatia. Matkan aikana tuomittu kävi jopa tavernassa ottamassa viimeisen lasillisen. Vartijat kuitenkin löysivät Jackin hallusta vielä taskuveitsen, jolla hänen piti leikata hirttoköysi poikki; tämä oli hänen viimeinen pakosuunnitelmansa.

Hirttämiset suoritettiin aina julkisella paikalla. Tässä kuvassa 3 onnetonta tuomittua 1700-luvulla.


Jackin ystävillä oli oma suunnitelmansa: heidän piti ottaa Jack nopeasti alas pakollisen 15 minuutin hirttämisen jälkeen ja elvyttää hänet lääkärin avulla. Tällainen toiminta oli joskus pelastanut tuomittujen henkiä, mutta yleisöryntäys esti tällaisen ihmepelastuksen ja Jack menehtyi köydenjatkona. Tavallinen kansa näet pelkäsi, että Jackin ruumista käytettäisiin anatomian tutkimuksiin, tuohon aikaan oli tapana käyttää hirtettyjen ruumiita lääketieteen edistämiseen. Sankaria ei kuitenkaan haluttu luovuttaa tähän tarkoitukseen. Hänet haudattiin hiljaisuudessa St. Martin-of-The-Fields-kirkon hautausmaalle Lontoossa samana iltana.

Jackin kuoleman jälkeen kirjoitettiin useita lauluja ja näytelmiä, ensimmäinen näytelmä peräti jo 2 viikkoa hirttämisen jälkeen. Viranomaiset päättivät lopulta kieltää Jack Sheppardin nimen mainitsemisen missään teoksessa, jotta rikollisuutta ei ihannoitaisi. Tämä kielto oli voimassa peräti 40 vuotta. Huh huh!

Jack vangittuna/J. Sketch/The History of Jack Sheppard.

Aikamoinen legenda jo eläessään, tämä 20-vuotiaana kuollut veijari. On kerrottu, että hirttokulkueen varrella naiset olivat pukeutuneet valkoisiin mekkoihin, he itkivät ja heittelivät kukkia Jackin päälle. Tästä tulee mieleen hysteeriset naiset The Beatlesin tai Elviksen konserteissa.

Mitä me nykyajan ihmiset opimme tästä? Emmepä kai mitään. Tiukan paikan tullen kannattaa kuitenkin pitää lähettyvillä lakanoita, rautanaulaa, hienoja asusteita ja yhtä tällaista “Herrasmies Jackia”. Eikä missään tapauksessa kannata viettää aikaa “drinking and whoring”, kuten Jack Sheppard. Siitä tulee sanomista.

NAISTEN VAATETUS

Luonnollisesti edellisestä aiheesta päästään soljuvasti naisten vaatetukseen. Aihe on niin laaja, että on pakko valita eri aikakausista yksittäinen ja merkillisin länsimaalainen muotitekijä:

Korsetti v. 1869.

KORSETIN KÄYTTÖ ylemmän yhteiskuntaluokan naisilla. Vuosisatojen ajan naisten vyötärön piti näyttää tiimalasilta ja tästä seurasi usein merkittäviä elimellisiä muutoksia vartalossa.

Tokihan korsetti oli myös joidenkin miesten käytössä turhamaisuussyistä, mutta vaikutukset eivät olleet niin vakavia kuin naisten kehoissa. Miehet käyttivät korsettia satunnaisesti näyttääkseen hoikemmilta.

Korseteissa käytettiin tukirakenteina mm. metallia ja valaanluuta, selkäpuolen nyöritys mahdollisti jatkuvan kiristämisen yhä tiukempaan vyötäröön.

Korsettien käyttö tytöillä aloitettiin usein jo pikkulapsena, jolloin sisäelimet joutuivat ajan myötä mukautumaan täysin epäluonnollisiin olosuhteisiin. Naisten pyörtyileminen oli yleistä mm. 1800-luvulla, kun keuhkot ja pallea eivät toimineet kunnolla hapenpuutteen vuoksi. Tällöin puhuttiin naisten “herkkyydestä” eikä naisia saanut järkyttää millään tavoin.

Hengitäpä siinä nyt ihan rauhallisesti…

Jopa tuolloin poistettiin alimpia kylkiluita ihannevyötärön aikaansaamiseksi. Voi vain kuvitella seurauksia sen ajan hygieniatasolla, kun ei antibioottejakaan ollut. Nykyiset kauneusleikkaukset eivät siis ole “nykyajan” ilmiö, vaan paljon kauempaa juontuva ihmisen halu muokata omaa kehoaan kauneuskäsitysten mukaan.

Korsettia saatettiin käyttää raskausaikanakin mahdollisimman pitkään. Loppuraskaudessa naiset jättäytyivät suosiolla kotiin ja “kieltäytyivät vierailuista” muuttuneen kehonfiguurin takia. On se ihmeellistä, että näillä rääkätyillä kehoilla on saatu lapsia.

Sinänsä ihmetyttää ylipäätään, miksi vyötärön piti olla mahdollisimman hoikka. Tuolloin suvunjatkaminen oli kuitenkin yksi ihmisen päätehtävistä, koska elinikä ei kuitenkaan ollut välttämättä kovin pitkä. Perillisten piti varmistaa perheen tulevaisuus ja lapsikuolleisuus oli yleistä. Miten tällainen hoikkaakin hoikempi vyötärö naisella antoi ymmärtää, että tämä henkilö on oivallinen valinta tuleviin raskauksiin?

“Oot tainnut taas laihtua sitten viime näkemän…”

Joka tapauksessa naisten pukuhistorian tässä valossa on helppo sanoa:

“Mun vatsamakkaralla on ihan oma elämä! Se nauttii vapaudestaan!”