MAAILMAN VANHIMPIA KEKSINTÖJÄ

Maaliskuun alkupuolella uutisoitiin laajalti, kuinka Turkin Catal Huyukin arkeologiselta alueelta on löydetty maailman vanhin 8600-vuotias leipä. Pahoittelut; Akka ei tosiaankaan osaa/ole oppinut saamaan näitä erikoismerkkejä näkyviin, joita tuon maailman vanhimmaksi kaupungiksi kutsutun alueen nimikin vaatisi.

Catal Huyuk (UNESCO).

Noh, joka tapauksessa tätä aiemmat ja vanhemmat esimerkit pullapaakarien toiminnasta on löydetty Jordaniasta 14 000 vuoden takaa: nämä löydöt koostuivat kuitenkin murusista, joita tutkittiin mm. elektronimikroskoopilla. Näissä kummassakin löydössä taikinan pääraaka-aineina olivat vehnä ja ohra, joten leivän olomuoto ei siis juurikaan ole aikojen saatossa muuttunut. Tämä vanhempi esimerkki saattaa peräti olla maailman vanhin “sandwich,” sillä tutkijat epäilevät sen toimineen paistetun gasellinlihan leipäkuorena. Että sitä on sitten naposteltu muinaista hot dogia jo noinkin kauan aikaa sitten! Toivottavasti näissä paikoissa on järjestetty myös leipomiskisoja “Koko Suomi leipoo”- ohjelman mukaisesti: kisojen voittaja on saanut sitten palkinnoksi sen maukkaan gasellin vuodan tai jotakin muuta tuiki tärkeää härpäkettä.

NAM NAM, LEIPÄÄ. (CNN).

Prehistoric bake-off: Scientists discover oldest evidence of bread (bbc.com) Reseptit muinaisten leipien väsäämiseen

‘World’s oldest bread,’ dating back 8,600 years, discovered in Turkey | CNN

Maaliskuun alussa uutisoitiin myös, että Ukrainan Korolevon arkeologisilta kaivauksilta löydettiin peräti 1,4 miljoonaa vuotta vanhoja kivityökaluja, jotka ovat mahdollisesti homo erectuksen aikaansaannoksia. Kuten tunnettua, kiveä ei voi ajoittaa radiohiiliajoituksella, mutta tässä tapauksessa ajoitukseen käytettiin avaruuden kosmisia säteitä (tällaisessa tutkimuksessa paljastuu, koska tällainen säteily on viimeksi kohdannut sittemmin maahan hautautuneen esineen). Nämä työkalut ovat täten Euroopan vanhimpia, vanhimmat ovat löytyneet Keniasta 3 miljoonan vuoden takaa.

Ukrainan kivityökaluja (ArchaeologyMagazine).

Kivityökalujahan me nykyihmiset emme enää käytä metallin tultua kuvioihin, mutta mitäpä muuta historiallista keksintöä me sitten käytämmekään edelleen? Ainakin tuo leipä on hyvä todiste siitä, että jotkin, hyväksi havaitut ideat pysyvät suhteellisen muuttumattomina jopa vuosituhansia.

Ruotsista on löydetty yli 10 000 vuotta vanhoja koivuntuohiterva-purukumeja, joista on sittemmin saatu kaivettua esiin kahden naisen ja yhden miehen DNA:ta. Tutkimus osoitti myös, etteivät nämä henkilöt ole olleet sukua keskenään eivätkä he myöskään pureksineet toistensa purukumeja (tällaisia klönttejä on kyllä käytetty myös liimana). Suomen vanhin vastaava löytö hampaanjälkineen on 5000 vuoden takaa.

Suomalainen klöntti (WorldArchaeology).

Ancient Wads of ‘Chewing Gum’ Hold the Oldest Human DNA in Scandinavia | Live Science

Bagdadin paristoiksi kutsutaan Irakista v. 1938 löytyneitä n. 2000 vuotta vanhoja saviruukkuja, joiden käyttötarkoitusta ei vieläkään tiedetä. Irakin museon johtaja Wilhelm König esitti, että ruukkujen kuparista sylinteriä ja rautasauvaa olisi käytetty yhdessä etikan, viinin tai sitruunamehun kanssa elektrolyysin muodostamiseen ja täten olisi saavutettu noin 1-4 voltin virta esim. kultausten tekemiseen. Tällaiset teoriat ovat hyvin kyseenalaisia eikä moisesta toiminnasta ole mitään historiallisia todisteita.

Bagdadin paristo (ElectrumMagazine).

The Mystery of the Baghdad Battery – Discovery UK

Maailman vanhimmat lukot löytyvät muinaisen Assyrian Niniven (nyk. Irakissa) kaupungista 6000 vuoden takaa. Tällaiset puusta valmistetut lukot yleistyivät Egyptissäkin ja metallisia lukkoja alettiin sittemmin käyttää mm. antiikin Kreikassa ja Roomassa. Varhaisimmat lukot lienevät kuitenkin olleet pikän aikaa solmittuja köysiä ja sinettejä, kuten esimerkiksi Tutankhamonin hautakin osoittaa.

Tutankhamonin haudan avaamaton sinetti vuodelta 1327 eaa., kuvattu v. 1922/Harry Burton).

Yllättävää kyllä, maailman vanhinta betonia on löydetty Israelista 9000 vuoden takaa, jossa betonista oli valettu majan lattia. Betonista valmistettiin myös mm. juomasäiliöitä ja laastia, mutta vasta Roomassa osattiin valmistaa nykypäiviin saakka kestänyttä betonia rakennuksissa: sementtiin sekoitettiin tulivuoren tuhkaa ja vulkaanisia kiviä. Pantheonin kupoli on hyvä esimerkki tällaisen materiaalin kestävyydestä, sillä se on kestänyt aikaa jo melkein 2000 vuotta. Betoninkäyttö unohtui kuitenkin useiksi vuosisadoiksi, sillä vasta 1800- ja 1900-luvuille tultaessa alettiin rakennelmissa käyttää teräsbetonia.

Teräsbetoni (publicdomain). Eehhehe!

Interior of the Pantheon, Rome/Giovanni Paolo Panini/1734.

Roomalaisiin kylpylöihin liitetään myös usein maailman ensimmäinen keskuslämmitysjärjestelmä eli hypocaust, jollaisella lämmitettiin lukuisten kylpylöiden vesialtaat kuuman ilman kiertäessä onttojen lattioiden ja seinien sisällä. Vanhin tällainen järjestelmä on kuitenkin löydetty Pohjois-Korean Sonbongin arkeologisilta kaivauksilta, ja ikää tällä systeemillä on peräti n. 7000 vuotta. Kyllä sitä on ennenkin osattu pitää varpaat lämpimänä ennen sähköisiä lattialämmityksiä!

Ondol – Wikipedia Tietoa Pohjois-Korean arkeologisesta löydöstä

Roomalaisen huvilan lattia Vieux-la-Romainessa, Ranskassa.

Maailman vanhin musiikki-instrumentti ei sekään ole leipomusten ohella homo sapiensin keksimä vempele, vaan neandertalilaisten käsien tuotos. Divje Babe -luolasta Sloveniassa löydettiin 1-2-vuotiaan luolakarhun sääriluusta muotoiltu “huilu,” jolla on ikää huimat 55 000-60 000 vuotta. Muitakin vastaavia esineitä Sloveniasta on löydetty, mutta osa niistä tuhoutui toisen maailmansodan melskeissä. Tämän “huilun” reikien syyksi on tietenkin esitetty petoeläimiä, mutta useat tutkijat ovat kovertaneet kivityökaluilla luita ja muodostaneet tällä tavoin kokeellisesti samankaltaisia reikiä, kuin tässä soittimessa näkyy. Myös tietokonetomografia vahvistaa reikien olleen ehtaa käsityötä.

World’s Oldest Musical Instrument (youtube.com) Divje Baben luolassa huilun jäljennöstä soittaa Bostjan Gombac

Maailman vanhin keksintö (jota sellaisenaan edelleen käytetään) lienee kuitenkin TULI. On vaikeaa määrittää tarkasti, koska eri ihmislajit ovat ylipäätään alkaneet käyttää tulta yhtään mihinkään, mutta arviot vaihtelevat 1,5-2 miljoonan vuoden aikavälillä (homo erectus).

Varsinaisia esimerkkejä ihmislajien omista tulentekotaidoista löytyy Israelista n. 800 000 vuoden takaa (neandertalinihminen ja homo sapiens). Ruoan kypsentämisen myötä hampaat adaptoituivat pehmeään ruokaan ja työkaluissakin näkyy merkkejä kiviterien kuumennuksesta niiden muotoilemiseksi.

Lisäksi tulta tarvittiin tietenkin lämpöön, valoon ja petoeläinten karkotukseen, joten oletettavasti varhaisetkin lajit osasivat ylläpitää tulta, jotka olivat syntyneet esim. maastopaloista tai salamaniskuista. Tässä tarkoituksessa on helppoa pyydystää tuli kepakkoon, rakentaa nuotio ja käyttää lisänä kuivattuja eläinten jätöksiä omaan pieneen luolanuotioon. Lannan polttaminen on edelleenkin käytössä useissa eri maissa, ja näistäkin maista löytyy näköjään ihan oma listauksensa Wikipediassa…hohhoijaa.

Prometheus Carrying Fire/Jan Cossiers/1637. Kreikan mytologiassa Prometheus varasti tulen jumalilta.

Control of fire by early humans – Wikipedia

Pyörän keksimisestä voidaan olla montaa mieltä, mutta vanhimmat todisteet ovat n. 5000-6000 vuoden takaa sekä Mesopotamian Urin kaupungista (dreija) että Sloveniasta (puinen pyörä). Näitäkin vanhempia dreijatun ruukun sirpaleita on kuitenkin löydetty.

Jotenkin kyllä tökkii tuo ajatus, että peräti kankaankudonta ja maanviljely jne. olisi keksitty jo ennen pyörää, mutta ehkäpä vanhempia esimerkkejä löytyy tulevaisuudessa lisää. Ennen pyörää oli kuitenkin jo kymmeniä tuhansia vuosia osattu sekoittaa maaleja järjettömän upeita luolamaalauksia varten, tehdä koruja ties mistä materiaaleista yms.

Lascaux, Ranska (Wikipedia).

Kenellekään ei luonnon pyöreistä muodoista tullut mieleen, että “kas perhana, tuo pyöreä kivihän rullaa mäkeä alas, olisikohan tästä havainnosta jotakin hyötyä…” Ei vissiin sitten tullut mieleen – ei, kun oli kiire koristautua simpukankuorilla peräti jo 140 000 vuotta sitten! Noh, itsensä koristeleminen suvunjatkamistarkoituksessa on tietenkin nykypäivänäkin tärkeää, mitäpä niillä pyörillä tuolloinkaan tekisikään. Ei yhtikäs mitään, kunhan vain saa vähän sutinaa aikaiseksi…!

Sutinaa on ollut, ainakin tällä varnalaisella miehellä (AncientOrigins)…

LEGENDAA, KANNIBAALEJA JA KALEVALAA

Tämän hyytävän kylmyyden keskellä on mukava suunnata katse rapakon taakse keskelle huitsin Nevadaa. Kirjaimellisesti. Keskelle-ei-mitään.

Lovelock Cave (TravelNevada).

Lovelock Cave – Google Maps

Keskellä Nevadan osavaltion erämaalakeuksia ja vuorenhuippuja sijaitsee Lovelock Cave, johon liittyy pohjoisen Paiute-intiaaniheimon legenda punahiuksisista jättiläisistä. Tarina kertoo, että muinaisina aikoina tähän luolaan ajettiin sumppuun “Si-Te-Cah” -heimon viimeiset jättiläiset, koska nämä jätit olivat suuren kokonsa lisäksi myös kannibaaleja.

Kyllästyttyään tämän heimon luomaan jatkuvaan uhkaan muut paikalliset asukkaat yhdistivät siis rintamansa, ajoivat jättiläiset luolaan (n. 46 x 11 m) ja sytyttivät luolan suulle oksia ja risuja palamaan. Luolaan paenneet jätit kuolivat joko tuskissaan palaen tai savuun tukehtuen; tosin muutaman naispuolisen heimon jäsenen kerrotaan päässeen pakoon tästä tulipätsistä.

A Paiute drawing his bow and arrow; two others in festive costume (v. 1872/the National Archives and Records Administration).

Vielä nykyäänkin luolan katossa on nähtävissä merkkejä suuresta palosta ja luolassa on tehty kaivauksia jo 1800-luvun puolella. Ei tosin arkeologisia kaivauksia, vaan luolasta kaivettiin tonnitolkulla guanoa, jota käytettiin mm. lannoitteena ja silloisen ruudin valmistuksessa. Jep, guano on siis lepakoiden scheissea, ja varsinkin rannikkoalueilla merilintujen kakkaa.

Vuonna 1886 kaivosinsinööri John T. Reid johdatettiin paikalle ja hän tekikin luolassa huomattavia löytöjä. Näihin löytöihin viitataan nykyisin termillä “Reidin kokoelma.” Ukkeli ei siis kuitenkaan suorittanut kaivauksia järjestelmällisesti nykyarkeologian tapaan, mutta tuohon aikaan se ei ollut mitenkään tavatonta. Hän oli paikalla insinöörinä ja amatööriantropologina, ei suinkaan arkeologian edelläkävijänä.

Esineistöä.

Joka tapauksessa tämä arvon herra Reid löysi luolasta esinelöytöjen lisäksi useiden kymmenien yksilöiden luiden jäänteitä ja kokonaisia luurankoja, joiden perusteella hän arveli tosiaankin löytäneensä legendoissa mainitun jättiläisrodun. Käyttäen omaa reisiluutaan pituusvertailussa hän laskeskeli, että kyseisten yksilöiden pituus oli täytynyt olla peräti 230-290 cm:n välillä. Mutta… mm. seuraavassa linkissä Reidin on arveltu jättäneen huomioimatta esim. sellaisen seikan, että reisiluun yläpään palloniveltä ei tule huomioida pituuden arviointimittauksessa, joten tämä lienee vaikuttanut hänen arvioihinsa:

*210777-1984-4Winter.pdf (nv.gov) Nevada Historical Societyn neljännesvuosikatsaus v. 1984 (pdf).

Tässä koosteessa aihetta käsitellään n. 10 sivun verran ja taulukot osoittavat, etteivät Reidin kokoelman luiden pituudet poikkea juurikaan alueen muista hautalöydöistä: pituudet olivat miesyksilöiden kohdalla n. 160-180 cm:n välillä. Reid kuitenkin uskoi teoriaansa löytämästään jättiläisrodusta jo senkin takia, että osissa kalloista oli jäljellä pehmytkudosta ja punaisenruskeita hiuksia. Kyseisessä linkissä mainitaan myös tästä: useat muinaiset kulttuurit käyttivät jo eläessään ja/tai hautauksissa väriaineena punaokraa, joka myös tehokkaasti muuttaa mustien hiusten värin punaruskeaksi ajan kuluessa.

Yksi houkutuslinnuista (1900-luvun alun kuva).

Vuosina 1912 ja 1924 luolassa suoritettiin vihdoin arkeologisia kaivauksia, sillä vuonna 1911 guanonkaivajat olivat tehokkaasti rellestäneet luolassa kaivaen noin 250 tonnia sitä ihteään käytettäväksi teollisuuden tarkoituksiin. L. L. Loud Kalifornian yliopistosta ja myöhemmin mukaan liittynyt M. R. Harrington löysivät luolasta muumioiden ja luiden lisäksi mm. kalaverkkoja, sandaaleita, nuolen- ja keihäänkärkiä, koreja ja taidokkaasti höyhenistä ja meriheinästä tehtyjä ja maalattuja houkutuslintuja. Mm. seuraava sanomalehtiartikkeli vuodelta 1929 kertoo löydöistä tarkemmin:

22 Aug 1929, 6 – Oakdale Leader at Newspapers.com

Sanomalehtiartikkeli mainitsee, että mm. eläintennahoista huolellisesti ommellut viltit ja luusta kaiverretut metsästyspillit osoittavat, ettei tämä heimo voinut olla se alkeellinen, kannibalistinen heimo, josta legendoissa puhutaan. Aiemman linkin materiaalissa mainitaan myös, että löytöihin kuului kalaverkkoon haudattu lapsi, jonka mukaan oli laitettu taidokkaasti tehty helistin. (Kalaverkkojen löytyminen johtuu ylipäätään siitä, että alueella on ollut useitakin pienempiä järviä, jotka sittemmin ovat kokonaan kuivuneet.)

Sisäänkäynti.

Koska ja kuinka kauan luolaa onkaan sitten käytetty? Onko näissä punatukkajätti-legendoissa mitään perää? Berkeleyn yliopiston kirjaston materiaali kertoo, että luolaa olisi käytetty jo niinkin varhain, kuin 2740 eaa. aina 1800-luvun puolelle asti. Varmimmat ajoitukset luumateriaaleista sijoittuvat vuosille 1450 ja 1420 eaa. Luolaa on siis kuitenkin todistettavasti käytetty jo useita vuosituhansia. Guanokerrostumien varhaisimmat ajoitukset ovat vuosituhannelta 5000 eaa., joten lepakoita luolassa on ollut jo kauan ennen ihmislajia. Ilmankos sitä pa*kaa riitti tonnitolkulla lapioitavaksi asti!

Paiute-perhe v. 1906 (Library of Congress).

Noin vuonna 500 jaa. ilmeisesti maanjäristyksen seurauksena luolassa romahti useita suuria kivenlohkareita, joka lienee rajoittanut myöhempää toimintaa. Onkin siis mahdollista, että legenda jättiläisistä on peräti voinut periytyä sukupolvelta toiselle jo ennen tätä aikaa.

arf010-002.pdf (berkeley.edu) Yliopiston kirjaston materiaalia, jonka lopussa on mm. graafisia kuvia alueen/luolan rakenteesta sekä vanhoja valokuvia kaivauksista (pdf).

Eli onko legendoissa sitten mitään perää…? Mene ja tiedä; kaikki on toki mahdollista. Tällaisen luolan historialliset todisteet ajoituksineen ovat mielenkiintoisia: ainakin tuo kalaverkkoon haudattu lapsi helistimineen kertoo siitä, että luolaa on ainakin jossakin vaiheessa käytetty huolelliseen hautaustarkoitukseen. Onhan se ihan mahdollista, että luolan käyttötarkoitus on eri vuosisatoina vaihdellut suurestikin ja kenties joku jättiläiskannibaaliheimo luolaan on sumputettukin.

M. R. Harringtonin löytämä Moapa Paiute-kulttuurin punottu kori v. 1925 (National Museum of the American Indian).

Tällaisessa tilanteessa Akka näkee sielunsa silmin kuvaelman, jossa moiset lajitovereita syövät penteleet (legendoissa mainittu noin 20-30 jättiläisheimon viimeistä yksilöä) on tosiaankin ajettu luolaan ja palavien oksien ja pensaiden avulla tukahdutettu kuoliaaksi. Mitäpä sitten tämän jälkeen tapahtuisi? Akan kuvaelmassa on tietenkin lisätty pökköä pesään, notta ne pahikset varmastikin kärventyisivät ainakin muutamien päivien ajan. Lopuksi olisi oksien rippeet raivattu luolan suulta ja kaikki mahdolliset jäänteet olisi raahattu kuivalle aavikolle korppikotkien ja muiden lentävien öttiäisten mässäiltäväksi, kunnes jäljellä ei olisi enää ollut jänteen ripettäkään.

Klassinen koukkunokka.

“Menit sitten syömään mun mummon, pärkkeles! Siitäs sait!” olisi joku voinut tässä kohtaa todeta kiukuspäissään. Kuka näitä ilkeitä kannibaaleja olisi luolaankaan jättänyt tai niille hautoja kaivanut, jos luolaa aiottiin kuitenkin vielä heidän jälkeensäkin käyttää johonkin tarkoitukseen?

Luolassa on kuitenkin käyty vielä niinkin myöhään, kuin n. 1830-luvun aikana (tuolta ajalta on löydetty ase ja ihmisen scheissea), joten tällainen sumputustapahtuma (kenties peräti) vuosituhansien takaa olisi jo kauan aikaa sitten unohtunut suulliseksi perimätiedoksi ja täten legendaariseksi tarinaksi. Mikäpä ettei! Karttaa katsoessa alueella ei ole kerta kaikkiaan yhtikäs mitään, joten luolan olemassaolo ja sijainti on voinut olla hyvinkin tärkeä muinaisille metsästäjille vaikka miten pitkään. Luolasta on saatu suojaa metsästysretkillä, siellä on voitu korjata verkkoja ja metsästyskeihäitä, varastoida ruokaa ja nähtävästi myös saattaa omaisia haudan lepoon aikojen kuluessa.

Eräs teoria on sekin, että luolasta olisi tosiaankin löytynyt näitä peräti jopa kolmemetristen yksilöiden luurankoja, mutta Smithsonian-instituutti olisi tietenkin tapojensa mukaisesti jemmannut kaikki todisteet perushistoriasta poikkeavista löydöistä.

Tällaisten perimätietona kerrottujen tarinoiden alkuperä kiehtoo aina mieltä, mutta luulöytöjen perusteella Lovelockin jättiläisistä ei kuitenkaan toistaiseksi ole todisteita. Kuten ei ole todisteita sellaisestakaan perimätiedosta, että maailman synty johtui Ilmattaren yksinäisyydestä: hän meni uimaan, tuli raskaaksi meren tuulesta ja raskausaika kestikin peräti yhdeksän vuotta!

Ilmatar/Robert Wilhelm Ekman v. 1860 (Suomen kansallisgalleria).

Lapsi ei kuitenkaan syntynyt, joten sotka muni Ilmattaren polvelle seitsemän munaa. Nämä munat rikkoutuivat ja muodostivat maan, taivaan, tähdet jne. Lopulta lapsi päätti itse syntyä, joten omatoimisesti ihan-ilman-hyvinvointialueiden-apua syntyi tämä merkillinen lapsi Väinämöinen. Väiski osasi jo syntyessään loitsia ja laulaa, ja nykypäivänä Väiski olisikin jo saanut kaiken maailman diagnoosit eri kirjainyhdistelmillä jo heti syntymänsä jälkeen.

Väinämöisen pää/Akseli Gallen-Kallelan luonnos v. 1895 teokseen “Väinämöisen lähtö.”

Lauloi, mokoma, vielä hauenleuka-kanteleensa avulla Joukahaisen suohon! Päästäkseen suosta Joukahainen lupaa sisarensa Väiskille vaimoksi, mutta tämä päättääkin mieluummin päättää omat päivänsä. Kerrassaan mieltäylentävä kaveri, tämä Väinämöinen!

Että näin! Legendoja on monenlaisia, mutta uskottavammalta tuntuu kuitenkin tämä kannibalistinen intiaaniheimo, kuin meikäläisten oma wannabe-Harry-Potter-ihmepoika Väinämöinen. Itsestään syntyvä ihmelapsi, my ass…!

HENKIEN KÄTKEMÄÄ JA HAUTOJEN KERTOMAA

Jaahas, näin kauniina ja aurinkoisena päivänä onkin sopiva hetki tarkastella mm. viimeisintä luurankolöytöä piskuisesta Pienin kylästä Puolassa. Kyseessä on arkeologinen kaivaustyö 1600-luvulta peräisin olevalla hautausmaalla, josta on jo löydetty noin satakunta hautaa. Tämä hautausmaa ei sijaitse kirkon yhteydessä, joten tänne on haudattu vain köyhiä ja “menetettyjä sieluja.” Viimeisin löytö on n. 5-7 -vuotias lapsi, joka on haudattu kasvot alaspäin, ja jonka jalkaan on kiinnitetty riippulukko haudasta nousun estämiseksi. Lapsen sukupuolta ei vielä tiedetä.

Puolan vampyyrilapsi (AncientOrigins).

Viime vuonna samaiselta hautausmaalta löytyi vampyyrinaiseksi kutsuttu luuranko, jonka jalassa oli samantyylinen lukko ja kaulalle oli asetettu sirppi. Tämä nainen oli kuitenkin varakkaasta suvusta, sillä hänen vaatteistaan löytyi kultajäämiä ja hänen kerrotaan nauttineen lääkettä, joka sisälsi kultaa (!). Tämä on saatu selville hänen kallonsa tutkimuksista ja jatkotutkimukset osoittanevat, että nainen oli kuolemansairas. (Vastaavista vampyyrihaudoista Akka on kirjoittanut aiemmin jutussa “Omituisia hautalöytöjä.”)

Puolan vampyyrinainen (DailyExpress).

Well, siinäpä sitä sitten vampyyreja kerrakseen; mitäpä muita mielenkiintoisia luurankoja maailmalta onkaan löydetty? Akalla on merkillinen tapa kirjoitella usein hautalöydöistä, mutta mitäpä muutakaan meistä ihmisistä jälkeen jää muiden ihmeteltäväksi…?

Kennewickin mieheksi kutsuttu yksilö löydettiin Kennewickista, Washingtonista v. 1996. Huomattavan tästä löydöstä tekee se, että luuranko oli lähes kokonainen, erinomaisessa kunnossa ja sen iäksi varmistui n. 9000 vuotta. Täten tämä mieshenkilö oli vanhin luurankolöytö Ameriikkojen mantereella, mutta tätä vanhemmaksi löydöksi on varmistunut teini-ikäinen Naia-tyttö, joka putosi maanalaisessa Sistema Sac Actun -luolaverkostossa kuolemaansa Jukatanin niemimaalla.

Kennewickin mies (Science).

Naian valitettava onnettomuus tapahtui n. 12 000-13 000 vuotta sitten. Kennewickin miehen jäännökset luovutettiin lukuisten oikeustaistelujen jälkeen paikallisille intiaaniheimoille, ja hänet haudattiin salaiseen paikkaan yksityisissä hautajaisissa v. 2017 heimojen arvostettuna esi-isänä.

Naia (Nature).

Naian dna-tutkimukset ovat puolestaan osoittaneet, että hänen alkuperänsä juontaa Itä-Aasiaan ja Siperiaan; eli ensimmäiset Amerikan mantereen asuttajat lienevät tulleet 36 000 vuotta sitten omana ryhmänään näiltä seuduilta. Naian osittainen lantioluu on paljastanut myös, että nuoresta iästään (n. 15 v.) huolimatta hän oli jo ehtinyt synnyttää ainakin yhden lapsen, ja mahdollisesti hän oli pudotessaankin raskaana. Voi tyttöpoloista…!

Sistema Sac Actun – Google Maps

Cheddarin mies. Eehhe he!

Cheddarin mies on puolestaan vanhin eurooppalainen, lähes kokonainen luurankolöytö Cheddarin luolaverkostosta Somersetissa, Englannissa. Tämä v. 1903 löydetty parikymppinen mies koki väkivaltaisen kuoleman n. 10 000 vuotta sitten, sillä hänellä oli kallossaan murtuma. Tarkemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että hänen ihonsa oli hyvin tumma ja hiuksensa kiharaiset, mutta silti hänellä oli siniset silmät. Alueella on tehty 20 vapaaehtoisen dna-tutkimuksia, ja näistä vapaaehtoisista KAKSI on peräti sukua Herra Juustomiehelle. Kuinka yllättävää! Siinäpä sitä onkin hauskaa järjestellä sukujuhlia, joissa tarjotaan alkupaloina pelkästään cheddarilla kuorrutettuja pikkupurtavia! Ja tietenkin cheddarin makuisia juustonaksuja!

Cheddarin mies, osa 2 (NaturalHistoryMuseum).

Björkö-saarella Ruotsissa suoritettiin arkeologisia kaivauksia jo 1880-luvulla. Viikinkiaikana saarella sijaitsi huomattava Birkan kauppakaupunki, ja paikalta onkin löydetty jo yli 3000 hautaa. Yksi näistä haudoista sisälsi huomattavan viikinkisoturin luurangon, jonka hautalahjoihin kuului mm. miekka, kirves, jousi, nuolia, kilpiä, taisteluveitsi, pelinappuloita ja KAKSI hevosta. Oli siis ilmiselvää, että kyseessä saattoi olla peräti viikinkiajan “piällysmiäs.”

Björkö – Google Maps

Viikinkisoturin hauta (piirros Evald Hansen 1889). (Science)

Vasta 1970-luvulla havahduttiin siihen seikkaan, että luiden perusteella kyseessä saattoikin olla soturinainen, ja vasta viime vuosina suoritetut analyysit paljastavat tämän seikan todeksi. Tämän naisen dna paljastaa myös, ettei hän ollut syntynyt alueella, vaan muuttanut Birkaan lapsuusaikansa jälkeen. Hänen perimässään on yhteneväisyyksiä nykyisten Orkney-saarelaisten, englantilaisten, islantilaisten ja skandinaavien piirteisiin. Ihan perus-viikinki-meininkiä! Nuo kaksi heppaa haudassa varsinkin osoittavat, että kyseessä oli ihan kunnon bad ass -soturi!

Tsekkiläinen miesnainen (Historycollection).

Prahasta, Tsekistä on löydetty merkillisesti haudattu mies v. 2011. Tämä mies kuoli n. 2800-2500 eaa., ja hänet on haudattu naisille tyypilliseen tapaan vasemmalle kyljelleen ja kasvot kohti itää. Kuten päätellä voi, miehet haudattiin oikealle kyljelleen kasvot länttä kohti. MIesten haudoista on poikkeuksetta löydetty aseita, kun taas naisten hautalahjat olivat tyypillisesti pronssikoruja ja keramiikkaa. Tälle miehelle oli suotu hautaan mukaan viisi keramiikkakippoa ja naisille tyypillinen säilytyskulho jalkojen viereen – eikä yhtäkään asetta. Tästä onkin päätelty, että tämä mies on elänyt yhteisössään naisena, ja täten sillä tavoin haudattukin. Mikään ei kuitenkaan osoita, että hän olisi elänyt eristettynä yhteisöstään, joten hänet lienee hyväksytty muitta mutkitta “naiseksi” omana aikanaan. Tähän väliin kannattanee mainita, että historiaa käsittelevissä jutuissa on TODELLAKIN PAKKO mainita eri sukupuolia, sillä tämäkään juttu ei mitenkään aukenisi “henkilö oli haudattu henkilölle epätyypillisellä tavalla” -lauseella.

Siperialainen ajuri (LiveScience).

Siperiasta puolestaan löydettiin hiljattain koskematon 3000 vuotta vanha sotavaunujen ajajan hauta, joka ensimmäistä kertaa paljasti hevosvetoisten ajoneuvojen käytön alueella. Tämä seikka paljastui miehen jäänteistä: hänen vyötäröllään oli edelleen nahkainen vyö, jonka metalliset pidikkeet oli tarkoitettu hevosten ohjaksille. Täten soturi sai vapautettua kätensä esim. aseeseen. Hautalahjoina tällä heppakuskilla oli mm. pronssikoruja ja -aseita, joten arvostettu mies oli tässäkin aseteltu viimeiselle leposijalleen kivisen hautapaaden ja hautakummun alle.

Näitä ajurien vöitä on löydetty myös muinaisista kiinalaisista ja mongolialaisista haudoista, ja pitkään niiden tarkoitus tuottikin tutkijoille päänvaivaa, kunnes eräästä haudasta löydettiin vihdoinkin peräti hevoskärryt. Sillä hetkellä tutkijoilla varmaan välkähti lamppu päidensä yläpuolella, kuten sarjakuvissa konsanaan. Notta kas perhana; onpas kätevä ohjasten apuväline!

200-luvulla jaa. Rooman Fidenaessa kuoli puolestaan mies, joka on ensimmäinen todistettu tapaus gigantismista. Tämä v. 1991 löydetty mieshenkilö oli kuollessaan 16-20 -vuotiaana 202 cm pitkä, joten hän on ylittänyt tuon aikaisen keskivertopituuden (167 cm) reippaasti. MIehen kallon tutkimuksissa paljastui aivolisäkkeen kasvain, joka todistaa miehen kärsineen gigantismista. Lisäksi hänen luunsa ovat jatkaneet kasvamista jo aikuisiän saavuttamiseen jälkeenkin, joka osaltaan kertoo kasvuhormonin ylituotannosta. Miehelle rakennettu tavallista suurempi hautaholvi on kuitenkin merkki siitä, että mies oli arvostettu henkilö eläessään. Rooman ylimystöllä oli tapana viihdyttää vieraitaan mm. kääpiöiden ja kyttyräselkien esittelyillä, joten mies lienee ollut haluttu viihdyttäjä ylellisissä illallispidoissa. “Tuakaa se jättiläinen tänne parin viiniamforan kanssa, pärkkeles, mulla on kuppi tyhjänä!!”

Jätin sääriluu vasemmalla (NatGeo/WorldArchaeology).

Clermont-Ferrandin (Ranska) lentokentän arkeologisilta kaivauksilta löydettiin v. 2021 noin yksivuotiaan lapsen ylellinen hauta 2000 vuoden takaa. Lapsi haudattiin yhdessä lemmikkikoiransa kanssa, ja lisäksi haudasta löydettiin lukuisia antimia tuonpuoleiseen: parikymmentä ruukkua, lasiesineitä, kaksi päätöntä kanaa, puolikas possua, kolme pässiä jne. Haudan huomattavan suuri koko ja runsaat eväkset kertovat siis lapsen olleen hyvin rikkaan perheen jälkeläinen ja huolellisesti haudattu. Siinäpä sitä on yksivuotiaan hyvä järsiä muutamilla hampaillaan pässin takajalkaa tuonpuoleisessa; tai ehkäpä nämä runsaat lihalahjat olikin tarkoitettu mukana haudatulle Rekku-koiralle.

(ItalianArtSociety).

Toisenlainen totuus lasten hautaamisesta roomalaisella ajalla löytyy mm. Israelista muinaisen Ashkelonin satamakaupungista, jossa vanhan roomalaisen kylpylän viemäriverkostosta löytyi yli 100:n vauvan luita. Aluksi näitä pieniä luita luultiin kananluiksi, mutta karmiva totuus paljastui tarkemmissa tutkimuksissa. Nämä vauvat jätettiin tarkoituksellisesti epätoivottuina kuolemaan (tai joidenkin tutkijoiden mukaan tukehdutettiin kuoliaiksi), sillä luiden perusteella lapset olivat alle yhden viikon ikäisiä kuollessaan eikä luista paljastunut minkäänlaisia sairauksia. Looginen johtopäätös onkin, että lapset ovat olleet bordellin työntekijöiden epätoivottuja raskauksia, sillä useiden kylpylöiden yhteydessä toimi kuitenkin asiakkaille avoin bordelli. Roomalaisessa yhteiskunnassa vastasyntyneitä vauvoja ei pidetty vielä “kokonaan” ihmisinä, joten tällainen toiminta oli jotakuinkin yleistä.

(HistoryDaily).

Myös Englannin Hambledenista Buckinghamshiressa löydettiin jo v. 1921 jopa 97 vauvan jäänteet roomalaisajoilta, tällä kertaa tosin haudattuina, eikä heitettyinä viemäreihin. Näiden lasten kuolemat ovat edelleen epäselvien tapausten kansiossa, mutta yleinen käsitys on, että lapset tukahdutettiin ihan vain köyhyyden takia: perheillä ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia ruokkia enää yhtäkään ylimääräistä suuta. Tällaisissa tapauksissa lapsen tukahduttaminen lienee tehdyn armomielessä, eikä suinkaan pahantahtoisin tai välinpitämättömin aikein. Karua, kerrassaan karua.

Romans in the Hambleden Valley – Buckinghamshire’s Heritage Portal

Näihin aurinkoisiin kuviin ja näihin tunnelmiin; Akka kaivautuu takaisin arkkuunsa ja mustaan viittaansa käytyään ensin läpi tarkistuslistansa: Ei peilikuvaa? Check! Ei riippulukkoa jaloissa? Check! Ei valkosipulia? Check!

Kirjan kansikuvitus 1820-luvulta.

MURHA EI VANHENE KOSKAAN… NIINKÖ?

Meistä useimpien mieleen lienee piirtynyt kuva väkivaltaisesta luolamiehestä, joka kanniskelee valtavaa puunuijaa leopardinnahkaan pukeutuneena – ja vieläpä kiskoo avutonta naispuolista henkilöä hiuksista vetäen kotiluolaansa. Tässä kliseisessä kuvaelmassa totta on ainakin toinen puoli; nimittäin se väkivaltaisuus.

Todisteet maailman vanhimmasta tarkoituksellisesta taposta/murhasta löytyvät 430 000 vuoden takaa. Haloo: ei siis edes meidän oman lajimme toimesta tehtynä, vaan oletettavasti homo heidelbergensiksen suorittamana surmatyönä. Tämä laji esiintyi maapallolla n. vuosina 800 000-200 000 eaa, ja useimpien tutkijoiden näkemyksen mukaan tämä heidelberginihminen on ollut mm. neandertalien, denisovanihmisen ja nykyihmisen esi-isä.

Noh, mitäpä nämä todisteet sitten kertovat: kuka on murhattu, miten, miksi ja missä?

Tutkijat löysivät Espanjassa v. 1984 Sima de los huesos (luukuilu)- luolasta 28:n yksilön jäänteet. Tämä luola avautuu 13-metrisen kuilun pohjalle, joten selkeästi nämä ruumiit on pudotettu tarkoituksellisesti alas kuolemansa jälkeen. Sitä ei tosin tiedetä, pidettiinkö näissä tapauksissa rituaalisia hautajaismenoja, mutta löydettyjen yksilöiden ikäjakauma vaihteli suuresti. Osalla oli merkittäviä liikkumista haittaavia sairauksia, joten on selvää, että heistä huolehdittiin ennen menehtymistä.

Kuilun/luolan rakennekuva.

Tutkijoiden huomion kiinnitti kuitenkin 52 palaan hajonnut kallo, jonka otsassa näkyi kaksi -myöhemmin todistettua- kovan esineen lyöntijälkeä. Nämä vammat eivät ole syntyneet kuoleman jälkeen, vaan ne on tehty joko puisella tai kivisellä lyöntiaseella. Vammat eivät ole alkaneet parantua, joten kuolema on ollut suora seuraus näistä iskuista.

Tapauksen uhri/WikimediaCommons.

Uhrin ikää tai edes sukupuolta ei tiedetä, mutta kyseessä on kuitenkin ollut nuori aikuinen. Murha-asetta paikalta ei ole löydetty, eikä tietenkään voida varmuudella tietää, miksi juuri tämä yksilö tapettiin näin raa’asti päähän kohdistuneilla iskuilla. Ehkäpä hän olikin juuri raahaamassa heidelberg-naista tukasta luolaansa, kunnes joku päättikin puuttua tähän kaappaukseen ryöstämällä naisen omakseen. Hah, kuinka ihastuttavan nuiva kuvaelma. Käräjille; murha ei vanhene koskaan, osa 1.

Oman lajimme suorittama vanhin murhatapaus löytyy paljon myöhemmältä ajalta Irakista 1950-luvulla löydettynä: noin 75 000-50 000 eaa. homo sapiens on tappanut neandertalinihmisen vipukeihäällä. Onkin arveltu, että tällaisen vipukeihään keksiminen asetti homo sapiensit etulyöntiasemaan kiivaassa eloonjääntitaistelussa, sillä vipukeihään lähtönopeus ja kantama ovat tavallista keihästä suuremmat. Tämä uhri (Shanidar 3) on ollut n. 40-50-vuotias mies, joka on menehtynyt vipukeihään aiheuttamaan haavaan kylkiluussaan. Kuolema on tapahtunut muutamien viikkojen sisällä iskusta, sillä luussa näkyy paranemisen merkkejä. On siis mahdollista, että mies on lopulta menehtynyt iskussa syntyneeseen keuhkovammaan tai sen aiheuttamaan tulehdukseen. Käräjille; murha ei vanhene koskaan, osa 2.

Shanidar 2; tapauksen uhri.

V. 1979 Ranskasta löydettiin 36 000 vuotta vanha neandertalmiehen kallo, jossa näkyy keskellä päälakea kuolemaan johtanut tylpästä esineestä johtuva vamma. Tutkijat eivät ole varmoja, onko isku syntynyt onnettomuudessa, vai onko miestä isketty kivikirveellä brutaalisti päähän. Tämän vamman kanssa mies on kuitenkin elänyt jopa muutaman kuukauden ajan, joten on selvää, että hänestäkin on huolehdittu muiden neandertalinihmisten toimesta. Mikäli vamma on tosiaankin seurausta tarkoituksellisesta iskusta: käräjille, murha ei vanhene koskaan, osa 3.

Neandertalien ja sapiensien välisestä väkivaltaisuudesta löytyy kuitenkin merkkejä jo n. 100 000 vuoden takaa. Useilta kummankin lajin edustajilta on löydetty lukuisia kallonmurtumia, murtuneita käsivarsia ja jalan luita sekä puolustautumiseen viittaavia vammoja käsivarsissa. Onkin arveltu, että neandertalit ja sapiensit kävivät kiivasta kilvoittelua reviireistä meidän sapiensien tunkeutuessa Eurooppaan ja Aasiaan, joissa neandertalit olivat eläneet jo satoja tuhansia vuosia.

Onkin huomattava, että esimerkiksi simpanssit surmaavat raa’asti kilpailevien laumojen yksilöitä puolustaakseen reviiriään, joten tällainen käyttäytyminen lienee ollut luontaista jo varhaisemmillekin ihmislajeille – kyse on kuitenkin aina ollut eloonjäämiskamppailusta lajien, heimojen tai jopa pienten yhteisöjen välillä. Loppupeleissä neandertalilaiset sulautuivat osaksi homo sapiens -lajia, kunnes hävisivät kokonaan n. 30 000 vuotta sitten monen eri tekijän summana.

Mitäpä sitten tapahtui tämän jälkeen, kun reviireistä eikä saaliista enää taisteltu toisen, rinnakkaisen lajin kanssa? Osaako kukaan arvata, hmm? Homo sapiensit elivät ja antoivat toistenkin elää?

Eräs vanhimmista esimerkeistä lajin sisäisestä sodankäynnistä löytyy Kenian Turkanajärven läheltä Natarukista 10 000 vuoden takaa: 27:n homo sapiens -yksilön jäänteet löytyivät hautaamattomina, ja kymmenellä heistä oli luissaan selviä merkkejä raa’asta väkivallasta. Tämä ryhmä koostui lähinnä naisista ja lapsista, ja osalla heistä oli kädet ja jalat sidottu ennen tappavia iskuja. Uhreista löytyi myös kivikärkisten nuolien aiheuttamia vammoja. Murhapaikalta löytyneet obsidiaanista valmistetut aseet eivät ole tyypillisiä alueelle, joten onkin epäilty, että hyökkääjät ovat kilpailevien heimojen jäseniä alueen ulkopuolelta. Tuolloin paikalla sijaitsi rehevä laguuni, joten se lienee osasyy hyökkäykseen.

(UniversityOfCambridge)

Tässä yhteydessä teini-ikäisten ja soturi-ikäisten miesten puuttuminen viittaa siihen, että taistelukykyiset henkilöt on alistettu hyökkääjien matkaan tai he ovat hyökkäyksen alkaessa ehtineet paeta. Tätä jälkimmäistä Akka ei usko; kyllä perheitä on puolustettu viimeiseen asti, perhana vieköön. Varsinkin, kun yksi murhatuista naisista oli peräti raskaana. Käräjille; murha ei vanhene koskaan, osa 4.

Eräs merkillinen massamurhamysteeri tapahtui nykyisen Saksan Herxheimissa n. 4950 eaa. Vuonna 2009 tältä 10 asumuksen kivikautiselta asuinpaikalta löydettiin jopa 1000 ihmisen jäänteet. Uhrit olivat kaikenikäisiä miehiä, naisia ja lapsia (jopa vauvaikäisiä ja sikiöitä), mutta huomiota herättävin seikka oli ruumiiden käsittely heti kuolemien jälkeen. Lihat oli kaavittu luista, suuret luut katkottu ja jopa kallot oli nyljetty ja rikottu. Ei siis olekaan ihme, että epäilys kannibalismista heräsi nopeasti, mutta myös rituaalista uhraamista on esitetty joukkomurhan syyksi. Uhrit eivät olleet kotoisin alueelta, joten on epäilty sitäkin, että nämä murhatut tulivat kauempaa vapaaehtoisesti paikalle uhrattavaksi. Anna mun kaikki kestää…!

(Nature)

Tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että näiden ruumiiden silpominen on ollut ammattimaisen tarkkaa, joten tekijät ovat osanneet asiansa. Kalloista oli huolellisesti leikattu kuppimaisia maljoja ja niihin oli myöhemmin kaiverrettu koristeellisia symboleja. Mitään merkkejä niiden käyttämisestä juoma-astiana ei kuitenkaan löytynyt eikä se olisi edes ollut mahdollistakaan kivityökalujen aiheuttamien terävien reunojen takia. Joten mysteeriksi jää, mitä hittoa tässä pikkukylässä oikein on tapahtunut???

Brittiläinen kallokuppi melkein 15 000 vuoden takaa (NaturalHistoryMuseum).

Lukuisat, rikotut saviastiat uhrien seassa viittaavat kyllä uskonnollisiin syihin, mutta miksi nähdä moista vaivaa ihmisten tarkassa teurastamisessa, nylkemisessä ja luiden rikkomisessa… Tämän massamurhan jälkeen kylä on joka tapauksessa kokonaan hylätty, joten ainakaan paikkaa ei sittemmin käytetty mihinkään (edes rituaaliseen) tarkoitukseen. Kukaan ei myöskään voi uskoa, että nämä JOPA TUHAT ihmistä on syöty, sillä johan tällaisen tolkuttoman lihamäärän syömiseen tarvitaan jo useita tuhansia muita ihmisiä samanaikaisesti, ennen kuin… krhm… raaka-aineen pilaantuminen alkaa! Joten, käräjille; murha ei vanhene koskaan, osa 5.

Herxheim(Spiegel).

Lycka till vaan kaikille näiden mainittujen esimerkkien syyllisten etsijöille. Vinkkinä annettakoon, että kannattaa paneutua tarkasti aikalaisten ja silminnäkijöiden kertomuksiin, mutta samalla tulee huomioida, että aika lienee vääristänyt joitakin muistikuvia. Ehkä on sittenkin parempi vain käydä tarkasti läpi kaikki mahdolliset valvontakameratallenteet näistä tapauksista. Kyllä ne syylliset sieltä saadaan lopulta kammettua käräjille, mutta puolustusasianajajien kannattaa varautua jo etukäteen nk. rasismikorttiin. Ainakin osassa näistä tapauksista syylliset tukeutunevat todennäköisesti siihen, että heitä syytetään ihan pelkästään erirotuisuuden perusteella. Hah!

Kummallisesti oikeussali on toistaiseksi ihan tyhjänä.

TURISTIKRÄÄSÄN ALKULÄHTEILLÄ

Kukaan konmarittaja ei varmastikaan tunnusta, että “on sitten joskus tullut lomakohteesta ostettua jokin täysin hyödytön vipstaakkeli” matkamuistona. Sittemmin se täysin turha härpäke on jäänyt krääsälaatikkoon tai kaapin perälle, kunnes kauhean vimman vallassa on kaikesta turhasta tavarasta hankkiuduttu eroon. Siinä on sitten posket häpeästä punaisina katseltu esim. sitä käsin maalattua maisemalautasta, jonka reunaan on kirjoitettu tuolloisen matkakohteen nimi.

Kuulostaako tutulta? Jep, sellaiset lautaset eivät kelpaa kenellekään edes kierrätettynä (ellei joku sitten jostakin merkillisestä syystä keräile tällaisia aarteita).

Akka muistaa kuitenkin eläväisesti ensimmäisen matkamuistonsa Viking Linen laivamatkalta, kun Akka oli peräti 7-vuotias. Kyseinen esine oli pitkulainen avaimenperä, jonka sisällä liikkui Viikkarin paatti, kun pötköä kallisteli puolelta toiselle. Akka epäileekin, että tämä pötkö löytynee edelleen äiteensä krääsälaatikoista. Ah, kuinka retroa...!

Koska ja miten tällainen matkamuistojen keräileminen on sitten alkanut? Tiettävästi yksi vanhimmista, selkeästi matkamuistoksi luokiteltava esine löytyi arkeologisissa kaivauksissa Lontoossa. The Thames-joen sivujoen Walbrookin (sittemmin kuivunut) rannalla sijaitsi vuodesta 43 jaa. lähtien roomalaista asutusta, ja alueelta löydettiinkin runsaasti esineistöä. Peräti yli 200:n kirjoituspuikon joukosta löytyi yksi, jonka varteen oli kaiverrettu muistokirjoitus. Tekstissä kerrotaan, että kynän lahjoittaja antaa kynän muistoksi tultuaan “kaupungista” ja pahoittelee sitä, ettei hänellä ollut varaa parempaan lahjaan. Kynä/puikko on ajoitettu vuodelle 70 jaa.

This Ancient Roman Souvenir Stylus Is Inscribed With a Corny Joke | Smart News| Smithsonian Magazine

Useimmat matkamuistot ovat kuitenkin olleet alkujaan uskonnollisia: jopa jo 300-luvulla jaa. Jerusalemiin tehtiin pyhiinvaellusmatkoja. Nämä matkailijat halusivatkin yleensä jonkin muiston Pyhästä maasta; jopa hiekka, keramiikanpalaset ja kivet kelpasivat matkalaisille mukaan otettaviksi.

Seuraavina vuosisatoina Jerusalemissa alettiinkin myydä pienissä pulloissa pyhää vettä tai siunattua öljyä, jotta matkalaiset voisivat palata kotiinsa onnea ja siunausta tuovan matkamuistonsa kera. Näihin aikoihin mitä tahansa puunpalastakin saatettiin kutsua palaseksi Jeesuksen rististä, ja tälläkin hetkellä näitä “pyhiä” reliikkejä on kirkoissa ympäri maailmaa. Arvioiden mukaan jopa sen verran, että tällä kaikella puumateriaalilla voisi rakentaa vaikkapa Nooan arkin. Yeah.

Tällaiset pienet pullot tehtiin yleensä tinasta, lyijystä tai hopeasta. Tällaisia puteleita kannettiin mukana matkatavaroissa tai ripustettiin kaulaan suojelemaan matkalaista.

Onkin ymmärrettävää, että tällaiset uskonnolliset esineet ovat säilyneet nykypäiviin asti, sillä ne ovat varmastikin olleet arvokkaita ja arvostettuja esineitä jopa useiden sukupolvien ajan. Jerusalemista on löydetty myös amuletti/kolikko 500-600-luvuilta jaa., joka kuvaa Jeesus-lasta seimessä. Seuranaan hänellä on aasi ja härkä.

Akka voi hyvinkin kuvitella, kuinka jossakin pienessä työpajassa tällaisia matkamuistoja valmistettiin muinoin -hiki hatussa- lähes sarjatyönä. Pyhiinvaeltajien määrät olivat kuitenkin jo tuolloin niin suuria, että heistä riitti varmaa tuloa pienellekin yrittäjälle.

Tällaisia uskonnollisia amuletteja löytyy myös British Museumista (tietenkin, sillä tähän museoon on haalittu tavaraa eri maista kenenkään kyselemättä jo toista vuosisataa. Useat eri maat vaativatkin esineiden repatriaatiota).

Matkamuistoista puheenollen; kaikenlaisilla matkailijoilla on myöskin ollut tarve jättää puumerkkinsä käymäänsä matkakohteeseen.

Gizasta, Egyptistä, on löydetty temppelimuurista kaiverrus peräti vuodelta 1240 eaa. Kaiverruksen mukaan paikalla vieraili muuan Hadnakhte veljensä Panakhtin kanssa. Sillä tavalla, poijjaat, sillä tavalla…! Kiva kuulla teidän mukavasta reissustanne 3000 vuotta myöhemmin!

Pyramidit ja muutkin egyptiläiset kohteet ovat olleet suosittuja riipustelujen kohteita jo vuosituhansien ajan; varsinkin Napoleonin sotaretkien jälkeen jokaisen itseään kunnioittavan kulttuurihenkilön oli päästävä Egyptiin. Näistä käynneistä on edelleen nähtävissä heidän nimikirjoituksiaan useissa historiallisissa kohteissa. On kuitenkin muistettava, että muinaismuistolait ja historiallisten monumenttien kunnioittaminen alkoivat toden teolla vasta 1900-luvun puolella, joten tällaista toimintaa katsottiin tuolloin läpi sormien.

(Public Domain).

Hagia Sofia-moskeijassa (Istanbul, Turkki) on puolestaan vieraillut norjalainen, palkkasoturiksi epäilty herrasmies Halfdan hänen jättämistään riimuista pääteltynä. Tämä äijä on nerokkaasti kaivertanut seinään “Halfdan oli täällä.” Tämä legendaarinen tapa ilmaista käyntinsä elää edelleen monissa seinissä, kuten varmastikin kaikki tiedämme.

Hagia Sofia.
Halfdanin “Halfdan was here.”

Jerusalemin “pyhistä pyhin,” Pyhän Haudan kirkko, on edelleenkin suosittu pyhiinvaellus- ja turistikohde. Tämän kirkon rakennutti Konstantinus Suuri (ensimmäinen kristinuskoon kääntynyt roomalainen keisari) 300-luvulla jaa., ja tästä kirkosta on löydetty useita seinään kaiverrettuja ristejä. Aiemmin epäiltiinkin, että ristiretkeilijät kaiversivat näitä ristejä merkeiksi käynneistään, mutta viime vuoden tutkimukset ovat osoittaneet, että näitä ristejä kaiverrettiin korkeintaan muutaman henkilön toimesta.

Pyhan Haudan kirkko, jonka sisällä sijaitsee oletettu Jeesuksen hautakammio. Sen ympärille on rakennettu erillinen “mausoleumi” kirkon sisälle.

Yeah, tällainenkin seikka on todettavissa, kun käytössä on useita eri kuvantamismenetelmiä ja -tekniikoita! Onkin siis aihetta epäillä, että ehkä nämä “muutamat henkilöt” kaiversivat ristejä seinään ristiretkeläisten pyynnöstä (joko hyvää hyvyyttään tai sitten pientä maksua vastaan). On myös arveltu, että tällä tavoin estettiin vaeltajia kahmimasta kiviä ja rakennusmateriaaleja mukaansa, sillä tällaiset Jeesuksen (oletetun) haudan lähellä olleet materiaalit olivat kävijöille tietenkin suuressa arvossaan – olivathan ne peräti itsensä Jeesuksen haudan läheisyydessä! Tällainen maksullinen ristienkaiverrus-toiminta olisikin siis hyvin ymmärrettävää, mikäli sellaista on tosiaan tapahtunut.

Church of the Holy Sepulchre’s mysterious ‘graffiti’ crosses may not be what they seem | Live Science

Kiinan muurikaan ei ole poikkeus tässä graffitiasiassa, mutta v. 2014 tähän historialliseen kohteeseen avattiin graffiteille sallittu osuus. Viranomaiset tuskastuivat turisteihin, jotka kielloista huolimatta halusivat kaivertaa puumerkkinsä tähän jopa yli 20 000 kilometriä pitkään rakennelmaan. Noh, tämä nyt on varmastikin paras keino estää luvattomia graffiteja… varsinkin, kun pituutta tällä valtavalla muurilla riittää!

On se nyt kuitenkin merkillistä, että ihmisten geeneistä löytyy tällainen merkillinen vimma jättää itsestään edes jokin jälki tuleville sukupolville – vaikka vain johonkin seinään kirjoitettu “Se-ja-se kävi täällä.” Nähtävästi tämä taipumus on useita kymmeniä tuhansia vuosia vanha tapa, jonka mm. luolamaalauksista tiedämme.

Kannattaakin huomioida tänä kesänä reissatessa, että jätetään ne turhat krääsät ostamatta. Missä sijaitsee maailman kaikkien matkamuistojen hautausmaa/kaatopaikka?! Jep, siellä sen kaiken muun sekajätteen seassa, jonka viskaamme muutenkin muina miehinä (naisina/henkilöinä/alieneina/minä-tahansa) menemään.

Akka kuitenkin toivoo, että edes jokunen matkamuisto meidän ajaltamme säästyy tulevaisuuden arkeologeille tutkittavaksi: olisikohan parempi haudata keramiikkalautanen tekstillä “Kuopio-Puijo” vai savikannu, jossa lukee Kypros kreikkalaisilla aakkosilla?

Äh, ihan sama; muutaman tuhannen vuoden päästä kaikki arkeologiset löydöt ovat jo ihan peruskauraa: “Voi v**tu, minkä hemmetin takia näitä Kuopio-lautasia löytyy joka paikasta? Löytyisi nyt edes kerrankin yksi Saint Vincent ja Grenadiinit-valtion lautanen!!”

Saint-Vincent ja Grenadiinit. Jep, kelpaisi Akalle. Huom! Ainuttakaan matkamuistoa ei ole vahingoitettu/haudattu tämän kirjoituksen aikana, joten Kuopion ja Kyproksen on turha ottaa Akkaan yhteyttä harmistuksissaan. Akka odottaa kuitenkin lahjakorttia tältä Saint-Vincentiltä ja Grenadiineiltä.

AMERIKAN ASUTTAMINEN, PÄÄKALLOT JA SÄHKÖPYÖRÄT

Tutkijat ovat pitkään olleet sitä mieltä, että Amerikan ensimmäiset asuttajat olivat intiaaneja, jotka edustivat Clovis-kulttuuria. Tämä ihmisryhmä/kulttuuri nimettiin löytöpaikkansa Clovis-kaupungin mukaan, joka sijaitsee New Mexicossa, Yhdysvalloissa. Löydöistä tunnetuimpia ovat nk. clovis-keihäänkärjet, joita on löydetty myös mm. Teksasista ja Kaliforniasta, sekä peräti Panamasta ja Venezuelasta asti. Tämä kulttuuri kukoisti noin 13 500 – 12 800 vuotta sitten. Tätä mieltä tutkijat ovat siis olleet useiden vuosikymmenien ajan, sillä heidän mielestään ainoa keino asuttaa Amerikka oli ylittää Beringinsalmi jalkaisin merenpinnan ollessa matalalla.

Tyypillinen Clovis-kulttuurin keihäänkärki.

Pakkaa sekoittavat kuitenkin löydöt, jotka osoittavat ihmisten saapuneen Amerikan mantereelle jopa useita kymmeniä tuhansia vuosia aikaisemmin – ehkäpä peräti meriteitse.

Nämä löydöt ovat kiistanalaisia (kuten kaikki muutkin löydöt, jotka poikkeavat yleisestä historiakäsityksestä), sillä n. 25-33 000 vuotta sitten jääkausi oli pahimmillaan eivätkä jäätiköt olisi todellakaan sallineet ylitystä Aasian puolelta Alaskaan ja Kanadaan.

Tuolloiset matkaajat eivät todellakaan voineet tilata Über-kyytiä moottorikelkalla tai koiravaljakolla – saati, että niillä olisi voitukaan ylittää valtavat, tuhansien kilometrien pituiset jääharjanteet.

Beringinsalmen oletettu muoto jääkauden jäämassan pahimman vaiheen alla.

Muutamia vuosia sitten Teksasista, Buttermilk Creekista, löydettiin Clovis-kulttuurista poikkeavia keihäänkärkiä, jotka ajoitettiin 15 500 vuotta vanhoiksi. Tämä ajoitus antoi sitten lisäpontta sille ajatukselle, että jo ennen Clovis-kulttuuria Amerikoissa asusteli varhaisempia ihmisiä. Brittiläisestä Kolumbiasta, Kanadasta, on myös löydetty n. 14 000 vuotta vanhoja ongenkoukkuja, keihäitä ja puutyökaluja, jotka osoittavat paikallisen Heiltsuk-alkuperäisväestön perimätiedon todeksi. Näiden ihmisten mukaan heidän esi-isänsä asuivat alueella jo jääkauden aikana ja selviytyivät hengissä, sillä tämä Triquet-saari ei koskaan jäätynyt kokonaan. On mukavaa huomata, että tällä tavoin alkuperäisväestön perimätieto pystytään todentamaan oikeaksi nykytekniikan avulla!

Heiltsuk-väestön edustajia/HIRMD.CA.

Että nyt kannattaisi jo unohtaa se seikka, että Clovis-intiaanit olisivat olleet Amerikan mantereen varhaisimpia asuttajia. Nope, sanoo Akka, sillä muitakin löytöjä on jo tehty:

Yllättäen; edelleenkin New Mexicon alueen kansallispuistosta White Sandsista on löydetty 61 ihmisen jalanjälkeä, joista osa on ajoitettu 21-23 000 vuotta vanhoiksi. Miten tällaisia jalanjälkiä sitten ajoitetaan? Tutkijat tekevät radiohiiliajoituksia maaperästä löytyneille orgaanisille jäännöksille (useimmiten siemeniä tai kasvinjäänteitä) sekä jälkiä alemmasta, että ylemmästä maakerroksesta. Tällöin saadaan karkea arvio jälkien jättöajankohdasta, joka ei välttämättä ole tosiaankaan kovinkaan tarkka. Mutta: ainakin tässä tapauksessa ikäarvio kertoo, että varhaisimmat ihmislajin edustajat ovat palloilleet Amerikan mantereella jo 10 000 vuotta aikaisemmin, kuin nämä Clovis-intiaanit.

White Sands/US.National Park Service).

Viime vuonna tutkijat ajoittivat eläinten luita, jotka löydettiin jo 1960-luvulla Coxcatlanin luolasta, Meksikosta. Nämä jäniseläinten ja peurojen luut olivat n. 28-33 000 vuotta vanhoja, ja niiden maaperäkerrostumasta löydettiin myös rikkoutuneita, teräviä, ehkä-kivityökaluja. Tutkimuksia tarvitaan rutkasti lisää, ja niitä on varmasti jo tehtykin ilman, että kaikkea keskeneräistä tutkimusta tiedotetaan tavallisille pulliaisille. Ja hah; (melkein) koko maailman koulukirjat pitäisi painattaa uusiksi, sillä edelleenkin Clovis-kulttuuria pidetään Amerikoiden varhaisimpana yhteisönä.

Tutkijoiden sallivampi asenne historian uudelleenkirjoittamiseen näkyy kyllä joissakin näissäkin tutkimuksissa… lukuunottamatta maailmankuulua egyptologia Zahi Hawassia, joka on määrätietoisesti kieltänyt useiden tutkimusryhmien pyynnöt mm. sfinksin ja pyramidien tutkimuksiin – jopa silloin, kun näistä tutkimuksista ei olisi mitään vaaraa tutkimuskohteille. Onkin sanottu, että tämä kyseinen äijä on suurin este koko egyptologialle ja sen oikealle tutkimiselle tai ajoittamiselle. Kun Herra Hawass on jotakin mieltä jostakin asiasta, sitä ei saa kyseenalaistaa. Tämä äijä nähdään useissa Egyptiä käsittelevissä dokumenteissa, ja ainakin Akkaa on jo vuosia ärsyttänyt hänen sininen paitansa ja puhetapansa. Poistu nyt jo takavasemmalle, Herra Hawass, ja salli edistyksen saapua Egyptiin!

Mutta, mutta – takaisin aiheeseen: keitä nämä Amerikoiden asuttajat siis (nykytietämyksen mukaan) olivat? Tutkimusten mukaan sekä Koillis-Siperia, että Itä-Aasia ovat geneettisesti mahdollisia ihmisten lähtöpaikkoja “Uudelle mantereelle.” Etelä-Amerikan osalta Indonesia, Malesia ja Australia ovat useimmiten ehdokkaina, joten tällainen tuhansien vuosien aikana tapahtunut muuttoliike on tosiaankin tarkoittanut meriteitse kulkemista. Siellä on sitten painettu menemään apinan raivolla eteenpäin paateilla, joiden perässä on seurannut intomielinen Wolt-kuski omalla veneellään: “Odottakaa nyt, p*rkele, mulla on teidän rosvopaistit tässä valmiina ja perheen elanto kyseessä! Nyt tarvitaan tiliä!!”

Eräs historian valtavirrasta poikkeava äijä, Brien Foerster, on kuulunut Akan juutuuppi-suosikkeihin jo muutaman vuoden. Tämä äijä tutkailee vaihtoehtoista arkeologiaa kertoen, että useissa paikoissa nähdään todisteita n. 12-13 000 vuotta sattuneesta (tod.näk.) hermeettisestä aurinkopurskeesta, joka on aiheuttanut valtavaa tuhoa muinaisille, massiivisille rakennelmille. Tämä purkaus olisi aiheuttanut myös tsunameja, maanjäristyksiä ja tuolloisten kulttuurien tuhoutumisen. Ihan mielenkiintoinen skenaario, jota tukee moni muukin tutkija – sekä hörhöt, joiden nimiä ei kannata tässä yhteydessä mainita.

Noh; tämä herra on kuitenkin keskittynyt Etelä-Amerikan Paracas-intiaanien kulttuuriin ja sen myötä dna-testannut joitakin kallolöytöjä, jotka ovatkin Etelä-Amerikalle tunnusomaisia: omituisia, pitkänomaisia kalloja, joista osan on todennettu olevan keinotekoisesti aikaansaatuja.

Maya-intiaanien käyttämiä tapoja/WikimediaCommons).

Tällainen tapa oli tosiaankin käytössä muinaisina aikoina (jostakin käsittämättömästä syystä), että vastasyntyneen kalloa alettiin muodostaa pitkänomaiseksi ensimmäisen elinvuoden aikana. Tällainen pitkulainen kallonmuoto saatiin aikaan, kun kalloa joko sidottiin kankailla tai sitten muokattiin puulevyillä aikana, jolloin vauvan kallon saumat eivät vielä olleet kasvaneet yhteen. Tällainen menetelmä on nykyihmisen ajatuksissa hirvittävän brutaali; mutta ainakaan tällaisesta toiminnasta ei ole tutkijoiden mukaan aiheutunut haittaa lapsen kehitykselle. Tällaista kallojen muokkausta ja sidontaa on löytynyt muualtakin maailmasta (Egypti-Kiina-Eurooppa), ja Akka ihmetteleekin vain kysymystä WTF-miksi-mitä järkeä. Miten tällainen tekniikka on keksitty ympäri maailmaa?

Noh, anyway, nämä Herra Foersterin Paracas-intiaanien kallotestaukset viittaavat vahvimmin Kaspianmeren alueen dna:han, joten joitakin todisteita maailmaa valloittaneista ihmisistä on kuitenkin olemassa tämänkin myötä. Tämä äijä mainostaa kirjojaan ja matkojaan videoidensa myötä, mutta Akka sietää tällaisenkin toiminnan äijän ollessa niin kovin symppis ja lempeä-ääninen. Lisäksi lentopelkoisen on mukavaa katsoa näitä muinaisia, hermeettisiä raunioita ihan kotisohvalta käsin.

Elongated Skull Phenomenon: Global Presence, DNA Analysis, Blood Type Anomalies And More – YouTube

Kun puhutaan useista kymmenistä tuhansista vuosista, niin onhan se nyt oletettuakin, että ihmiset painelevat menemään eteenpäin. Jos ei sopivaa kulkupeliä ole ollut olemassa, niin sellaista aletaan kehitellä; ja kantapään kautta on varmasti opittukin: “Nope, tuo vene upotti kaikki… ruvetaas taas miettimään, josko olis parempaa matskua veneisiin saatavilla, kuulkaas…!”

Nykypäivänä tällainen toiminta jatkuu edelleen: sähköpolkupyörät ja -scootit/skuutit ovat valloittaneet maailmaa muutamien vuosien aikana. Antiikin ajan olympiamotto “Citius, Altius, Fortius” eli “nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin” muutettiin jo viime vuonna lisäämällä perään sana “Communis = yhdessä.” Give me a break!!

Nykypäivään sopiva motto olisi “V*ttu, eteenpäin – ja helposti.”

Wrightin veljekset Orville ja Wilbur lensivät ensimmäistä kertaa lentokoneillaan joulukuun 17. päivänä v. 1903. Ensimmäinen lento kantoi 36 metriä ja kesti 12 sekuntia, toinen lento samana päivänä kantoi jo 259 metriä.

Kukaan ennen heitä ei koskaan ollut päättänyt päästä eteenpäin keinolla millä hyvänsä, eihän?? Never?

(Airways Magazine).

ALASTOMIA NAISIA (KLIK!) JA HIRVIELÄIMIÄ (EI-KLIK!)

Maailman tunnetuimmasta, ihmistä esittävästä patsaasta voidaan olla montaa mieltä – riippuen tietenkin siitä, mistä päin maailmaa ihminen tätä asiaa katsoo. Jenkeille Vapaudenpatsas ja Mount Rushmoren presidentit ovat tuttuja, mutta buddhalaisille tärkein ja tunnetuin lienee jokin lukuisista Buddha-patsaista… ja niitähän riittää. Etelä-Amerikan Kristus-patsas ja Pääsiäissaaren moai-patsaat ovat tietenkin legendaarisia, nekin. Akkaa ei nyt kiinnosta nämä “modernit” esimerkit ollenkaan, vaan Akan on taas (jostakin kummallisesta syystä) ujutettava kätensä pidemmälle historian rectumiin… no nih, tulipas taas mieltäylentävä termi…!

Mount Rushmore, Etelä-Dakota, USA.

Peräti 230 000 vuoden takaa on löydetty kaksi patsasta, jotka ovat tällä hetkellä kiistanalaisia. Israelin Berekhat-Ramin venus ja Marokon Tan-Tanin venus ovat vanhimmat figuurit, mikäli ne todellakin ovat ihmisen muovaamia. Löydöt ovat kiistanalaisia, sillä osa tutkijoista uskoo niiden olevan eroosion muovaamia eikä niitä täten lasketa ihmisen aikaansaannoksiksi.

Berekhat-Ramin venus, Israel.

Vaikka kalliotaidetta alettiinkin tehdä jo n. 80 000 vuotta sitten, vanhimmat varmasti ihmistä esittävät patsaat löytyvät vasta n. 40 000 vuoden takaa.

V. 2008 Saksasta löydettiin Hohler Felsin venus, iältään 35-40 000 vuotta. Tämä hahmo kuuluu naisfiguureihin, joita on löydetty Euroopasta ja Siperiasta yhteensä n. 200. Näitä patsaita yhdistää runsas muoto sekä kasvojen ja raajojen puuttuminen/alkeellisuus. Onkin arveltu, että patsaat ovat pienikokoisuudestaan johtuen jonkinlaisia hedelmällisyysamuletteja. Hohlerin venuksessa pään paikalla on lenkki, joten tätä mammutinluusta tehtyä figuriinia on käytetty nahkanauhassa riipuksena.

Hohler Felsin venus (sivusta ja edestä) ja eläinfiguureja.

Samanikäinen patsas on myöskin saksalainen “Leijonamies”-patsas, joka on samalla vanhin zoomorfinen figuriini (yhdistelmä ihmistä ja eläintä). Tämäkin esine on kaiverrettu mammutinluusta ja sen ikä on n. 27-31 000 vuotta.

Löwenmensch/Leijonamies.

Vanhin keraaminen veistos on Dolni Vestonicen venus, joka löydettiin Tsekeistä v. 1925. Tämä hahmo on poltettu alhaisissa lämpötiloissa 25-29 000 vuotta sitten ja sen pinnalta on löytynyt lapsen jättämä sormenjälki. Ehkä tämä lapsi kiikutti hahmon poltettavaksi jättäen näin jälkensä historiaan!

Dolni Vestonicen venus.

Tunnetuin kaikista venuksista on tietenkin Willendorfin venus, joka on iältään n. 30 000 vuotta. Tämä uhkea täti on kaiverrettu kalkkikivestä ja viimeisimmät tutkimukset kertovat, että alun perin patsaan materiaali on tuotu pohjoisesta Italiasta Itävaltaan, josta patsas sittemmin löytyi. Tämä useiden satojen kilometrien matka osoittaa, että noina aikoina ihmiset liikkuivat pitkiäkin matkoja ympäri Eurooppaa.

Willendorfin venus eri puolilta kuvattuna.

Lausselin venus löydettiin Ranskasta, ja tämä venus on kaiverrettu kalkkikiveen reliefinä n. 20 000 vuotta sitten. Kuviossa on jälkiä punaokrasta; väriaineesta, jota on löydetty myös monien hautausten yhteydessä mm. luurangoista. Tässä kuviossa naishahmo pitelee sarvea, johon on merkitty 13 viivaa. Tämän uskotaan liittyvän joko kuukalenteriin tai menstruaatioon, mutta eihän tätä voi kukaan lopullisesti tietää. Ehkä viivat ovat vain koristeita tai… ehkä viivat näyttävät naisen tekemiä kaatoja (ihmisten/saaliseläinten)! Mene ja tiedä…

Lausselin venus.

Tutkijat ovat lisäksi havainneet näiden naishahmojen runsauden liittyvän jäätiköiden etenemiseen: mitä enemmän jäätä, sitä runsaampia hahmoja tuolta ajanjaksolta löytyy. Onkin siis arveltu, että hahmot ovat nimenomaan olleet “taikakaluja” tai jumalhahmoja, joilla on yritetty ylläpitää esim. raskaana olevien naisten hyvinvointia aikana, jolloin ravintoa oli niukasti saatavilla. Tämä kuulostaa ihan järkevältä, jos yrittää ajatella asiaa kivikauden ihmisen näkökulmasta. Tällaisia reheviä naisia ei tosiaankaan luontaisesti ollut olemassa, kun olosuhteet olivat kylmät ja karmeat.

Onkin siis kysyttävä: miksi näiden venusten löytöpaikoilta löytyy myös huomattavia määriä eläinveistoksia? Ehkäpä juuri samasta syystä, eläinhahmoilla voitiin esim. toivoa hyvää metsästysonnea. Esim. Vogelherdin luolasta, Saksasta, on löydetty n . 30 000 vuotta vanhoja eläinpatsaita, jotka esittävät hevosia, mammutteja ja luolaleijonia. Nämä figuurit on kaiverrettu hyvin taidokkaasti mammutinluusta.

Vogelherdin luolan mammutti.

Hyönteisenpistoa-nuoleva-biisoni on vipukeihään heittovivun palanen n. 15 000:n vuoden takaa. Tämä upea reliefi löydettiin Ranskasta ja materiaalina tähän käytännölliseen -mutta samalla esteettiseen- työkaluun on käytetty hirvieläimen sarvea. Vipukeihäällä aseeseen saatiin tavallista suurempi lähtönopeus, joten saaliseläintä ei tarvinnut jallittaa “silmästä silmään.”

Bison Licking Insect Bite.

Ranskasta löydettiin toinenkin, kuuluisa veistos “uivat hirvet/porot.” Tässä taideteoksessa uivaa naarasporoa seuraa urosporo mammutin syöksyhampaasta tehdyssä kuvaelmassa. Miksiköhän uros seuraa naarasta? Onko tarkoituksena virkistäytyä uimalla ja sen jälkeen suunnata rannalle mukavalle piknikille? Yeah, todellakin…!

Swimming reindeer.

Nyt kun päästiin hirvi-poro-teemaan, täytyy ehdottomasti mainita Huittisten hirvenpää. Tämä kaunis esine on kaiverrettu vuolukivestä ja on iältään n. 8000-9000 vuotta vanha, ollen täten Suomen vanhin kiviveistos. Esineen läpi kulkee reikä puuvartta varten, joten se on saattanut olla rituaalisauvan koriste. Tämä hirvi löytyi perisuomalaisesti perunapellon kaivamisen yhteydessä v. 1904.

Huittisten hirvenpää/Finna.

Tältä samalta ajanjaksolta (n. 9000 vuoden takaa) löytyy myös vanhimmat, lähes-luonnollista-kokoa olevat ihmishahmot. Jordanian Ain Ghazalin patsaiksi kutsutaan 32:a kalkkikivikipsistä tehtyä ihmishahmoa, joista osa on kaksipäisiä rintakuvia. Miksi, oi miksi; voisi tässä epätoivoinen maallikko kysyä vaikeroiden…!

Ain Ghazal, Jordan Archeological Museum.

Näiden hahmojen kasvojen muotoiluun on käytetty aikaa ja silmät ovatkin ilmeikkäät. Onkin hauska ajatella, että nämä patsaat olisivat oikeita muotokuvia tuolloin eläneistä ihmisistä, eivätkä vain symbolisia jumalhahmoja.

Noh, joka tapauksessa nämä ovat Akan mittapuulla maailman vanhimpia mallinukkeja, hah!

Että tässä niitä alastomia naisia tällä erää. Akka pahoittelee tuottaessaan joillekuille pettymyksen… paitsi pervoille, jotka sattuvat innostumaan tällaisista naisfiguriineista. Hyi; hävetkää, mokomat! Akka ei ota edes puheeksi näitä eläinhahmoja tässä yhteydessä…!

Charging Bull, New York/Arturo Di Modica.

ERIKOINEN YLLÄTYS AIKOJEN TAKAA

1700-luvulla Etelä-Siperiassa sijaitsevassa luolassa asusteli ylhäisessä yksinäisyydessään erakko Denis (Dyonisiy). Vähänpä ukko tiesi, että hänen mukaansa nimettäisiin uusi ihmislaji 300 vuotta myöhemmin! Ukko taisi vain asetella muina miehinä ansalankoja ympäristöönsä henkensä pitimiksi, eikä tiennyt ollenkaan, mitä hänen suojaisan luolansa lattian alla piileskeli…!

Luolan sisäänkäynti, Altai/Siperia.

2000-luvulla luolaa alettiin tutkia arkeologien toimesta, ja luolasta paljastuikin neandertalilaisiksi oletettuja ihmisjäännöksiä ja esineistöä. Vanha ukko Denis varmaan hiippaili aaveena luolan katossa ihmettelemässä, että hänenkö nuotionsa pohjia nämä kutsumattomat kaiffarit kaivelivat!

Luolasta löytyi pikkusormen palanen sekä kaksi harvinaisen isokokoista poskihammasta, jotka dna-tutkimusten myötä paljastuivatkin neandertalilaisista ja homo sapiensista poikkeavaksi lajiksi. Tämä uusi laji sai siis nimekseen denisovanihminen. Tässä vaiheessa vanha ukko Denis varmaankin hykerteli tyytyväisenä käsiään hieroen: hän sai lopultakin yksinäisen elämänsä jälkeen tunnustusta osakseen! Sittemmin luolasta löytyi myös neandertalilaisen varvasluu sekä hybridilöytö, joka todisti neandiksen ja denisovan pariutuneen keskenään.

Nuoren denisovalaistytön/-naisen luu.

Kuinka vanhoista löydöistä sitten on kyse? Niin vanhoista, että tutkijoilta meinasi päästä löysät pöksyyn ja vanha ukko Deniskin putosi leijaillessaan persiilleen. Aiemmat arviot sijoittuivat 30-50 000:n vuoden välille, mutta tutkimukset vuodelta 2021 osoittavat vanhimpien luiden ajoittuvan jopa 200 000:n vuoden taakse (LiveScience). Nämä pienet luujäänteet ovatkin vanhimpia, löydettyjä todisteita denisovanihmisestä. Nykyisten melanesialaisten ja australialaisten dna:ssa on jäänteitä denisovalaisista, joten tämä ihmislaji on tosiaankin lähtenyt liikkeelle eikä asettunut paikoilleen asumaan.

Mitä muuta luolasta löydettiin? Luusta ja mammutin syöksyhampaista valmistettuja neuloja, helmiä, riipuksia, patsaita, kivisiä työkaluja ja tietenkin jäänteitä useista eri eläimistä: luolaleijona, mammutti, pikkunisäkkäitä, matelijoita ja lintuja. Onpa luolasta löytynyt peräti strutsin munankuoren palanenkin! Luolassa on siis syöty monipuolisesti saaliseläimiä, jota vanha ukko Denis huokaileekin. “Oispa kerrankin saanut maistaa luolaleijonaa, pentele! Tai edes hyeenaa!”

“Esitän tähän kovaäänisen vastalauseeni koko leijonasuvun puolesta!!”

Neulojen ja riipusten on arvioitu olevan jopa 50-70 000 vuoden takaa, sillä ne löytyivät maakerroksesta, josta löytyi saman ikäisiä fossiileja. Tutkimuksissa todennettiin, että niitä ei ole voitu kaivaa maahan myöhempinä aikoina, sillä maakerrokset olivat täysin koskemattomia. Tämä seikka yksistään on ihmetyttänyt tutkijoita: taidokkaasti linnunluusta tehty 7,6 cm pitkä neula osoittaa tuon aikaiset ihmislajit paljon kehittyneemmiksi, kuin aikaisemmin on luultu.

Esineistöä ja työkaluja (WikimediaCommons).

Eikä tässä vielä kaikki: seuraava löytö päästikin tutkijoille löysät housuun ja Denis-parkakin pyörtyi päästäen ektoplasmaiset löysät spiritualistisiin pöksyihinsä. Luolasta löytyi nimittäin rannekorun puolikas, johon oli selvästikin porattu reikä. Tämän korun iäksi on arvioitu jopa n. 65-70 000 vuotta! Ajoitus on todettu maaperäkerroksesta, josta koru alun perin löytyi.

Korun palanen ja siitä päätelty malli.

Korusta tiedetään hyvinkin paljon: sen koosta on päätelty, että sitä on käyttänyt nainen oikeassa kädessään ja poratussa reiässä on roikkunut nahkanauhassa erillinen riipus. Rengas on tehty klorastroliitista, tumman vihreästä kivestä, jonka lähin löytöpaikka sijaitsee yli 200 km luolasta. Tämä koru on todellinen ihmetys, sillä reiän poraamiseen on tosiaankin tarvittu hyvin nopeasti pyörivää työkalua, jota tutkijat eivät todellakaan osaa selittää. Tähän koruun on siis käytetty aikaa ja vaivaa, joten se lienee ollut erityisen tärkeä kantajalleen. Korun rikkoutuminen ja lukuisat naarmut ja kolhut nahalla kiillotetussa pinnassa voivat kertoa siitä, että koruun (ja sen kantajaan) on voinut kohdistua voimakas isku, mutta tätä seikkaa ei ole virallisesti todistettu.

(TheDailyMail).

No nih: johtopäätöksiä kehiin! Onko siellä luolassa käyneet aikamatkaavat Ryobin tai Makitan (Akka ei saa lahjuksia näiden maininnasta) edustajat porakoneineen ja poranterineen? Miten muuten selitetään “erittäin voimakas, nopeasti pyörivä poranjälki,” joka on jättänyt reikään selviä merkkejään? Tämä menee Akalta ihan yli hilseen. Jos denisovalaiset ovat kuitenkin jo käyttäneet taitavasti tehtyjä neuloja (joiden langansilmissä on samankaltaisia porausjälkiä), niin onko heillä ollut käytössään jonkinlaista tietotaitoa, joka on sittemmin jäänyt unohduksiin? Voiko tällaisia porausjälkiä tehdä esim. valtavan kuumuuden avulla? Nyt äkkiä joku kiviekspertti selittämään tätä asiaa samalla, kun vanha ukko Denis huuhtelee ektoplasmaisia housujaan.

“Varokaa, jätkät! Denisin ektoplasmaa saattaa valua katonrajasta!”

Tämä koru kuuluu tosiaankin sarjaan “Out-Of-Place-Artifact” eli lyhennettynä “OOPArt.” Tällaisiksi löydöiksi kutsutaan esineitä, joiden ei pitäisi sijaintinsa tai ikänsä puolesta olla mahdollisia (nykytietämyksen valossa). Tällaisiin esinelöytöihin lukeutuu mm. Antikytheran kone, Bagdadin patteri ja Denderan lamput. Näistä lisää esim. seuraavissa linkeissä:

The Dendera Lightbulb | Ancient Egypt Online

Scientists May Have Discovered How the Ancient Greeks’ ‘First Computer’ Tracked the Cosmos | Smart News| Smithsonian Magazine

Baghdad Battery – Wikipedia

Foliohattujen mielestä tämäkin koru on alieneiden aikaansaannosta, tietenkin. Akka ei (edelleenkään) ymmärrä, miksi alienit olisivat vaivautuneet tässä tapauksessa avustamaan huippuhienolla teknologiallaan tällaisen korun tekoa samalla, kun näillä muinaisilla ihmisillä oli kuitenkin käytössään vain luusta tai kivestä tehtyjä työkaluja. “Porataanpa tuohon koruun pikkuinen reikä tällä mun hienolla Xyltrr’k -porakoneella, mutta annetaan niiden muuten kaapia noita eläinten nahkoja kivisillä kaapimilla!” Jep, näin sen on täytynyt tosiaankin mennä. Akka odottaa lahjuksia tältä alien-valmisteiselta porakonemerkiltä.

Ehkäpä arkeologien täytyisi vain harkita sitä mahdollisuutta, että nykykäsitys muinaisten ihmislajien alkeellisuudesta on täyttä puppua. Onhan se nyt päivänselvää, että jopa nykyisinkin keksintöjä on syntynyt ihan sattumalta (esim. penisilliini ja post-it -laput). Kymmeniä -jopa satoja tuhansia- vuosia sitten on voinut elää joitakin pellepelottomia, jotka ovat pähkäilleet kaikenlaisten probleemien parissa ja yrityksen ja erehdyksen kautta onnistuneet keksimään erilaisia tapoja duunata juttujaan. “Oho, pärkkeles, mun mammutinposki putos nuotioon… onpas muuten, poijjaat, makoisaa!”

Käsitys neandertalilaisista v. 1909 (SciencePhotoLibrary/Paul D. Steward).

Näille neuloille täytyy kyllä keksiä jokin syy, miten niitä on osattu keksiä ja käyttää… ehkä ajatus on syntynyt vain terävän piikkipensaan lävistäessä omaa ihoa? Ja voila; ajatus on jalostettu pidemmälle!

“Juuh, niinhän se tosiaan kävi. Ajatus kuitenkin syntyi, kun anopinrutjake pisteli meikäläistä jatkuvasti niillä okailla…!”(PopularArchaeology).

Todennäköisesti noin 10 000 vuotta sitten joku keksi senkin, että viikko sitten aurinkoon unohtunut puuro kehittikin mielenkiintoisen sivumaun ja siitä lähtikin kehkeytymään ensimmäinen alkomahooliliike. Tämän seurauksena “shamaanit” alkoivatkin saada merkillisiä näkyjä ja viestejä kaikenlaisilta jumalilta huuruspäissään. Hah haa, näin sitä Akka selittää taas asioita käytännöllisen realistiselta kannalta!

Pitäkää vain tohtorinhattunne päässänne, arvoisat tutkijat, älkääkä kysykö Akalta mitään. Johan tässäkin tekstissä on mainittu sanat “ektoplasma” ja “spiritualistiset pöksyt,” joten katu-uskottavuus on taas onnistuneesti mennyttä!

Vanha ukko Denis jäi puolestaan historiaan, vaikka hänellä ei ollutkaan mitään tekemistä luolalöytöjen kanssa: hän vain onnistui valitsemaan asuinpaikakseen historiallisesti merkittävän luolan siitä mitään tietämättä. “Häh hää ja lällätilää,” kuittailee Denis Akalle ripustaessaan näkymättömiä housujaan näkymättömälle narulle.

KENEN NIMI ON JÄÄNYT HISTORIAAN ENSIMMÄISENÄ?

Olisi ihan loogista ajatella, että jo puhekielen kehityttyä muita yksilöitä olisi alettu jollakin tavalla nimetä; että tuossa menee tuo veemäinen naapuriluolan Murgh ja sen vaimo Kököl. Niiden riiviöipanat Murde ja Turde näkyvät tulevan perässä – ja aina kiljuen. Olikin siis aika ottaa selvää, mistä ajankohdasta lähtien ihmisten nimiä on säilynyt kirjoitetussa muodossa.

Herra-jonka-nimeä-ei-tiedetä-tai-ehkä-peräti-rouva (phys.org).

Tutkijat ovat nykyään yksimielisiä siitä, että vanhin, kirjoitettu nimi löytyi savitauluista muinaisten sumerilaisten asuttamassa Mesopotamiassa (nyk. Irakissa). Nimi toistuu nuolenpääkirjoituksella yhteensä 18 eri taulussa. Nämä savitaulut on ajoitettu n. 3400-3100 väliselle ajalle eaa., joten tämä kaiffari on taatusti ollut tärkeä tyyppi… eli itse asiassa kirjuri.

Tämä Kushim-kirjuri on siis signeerannut kirjoituksiaan omalla nimellään ja aluksi ajateltiinkin, että kyseessä olisi saattanut olla “vain” ammattinimike. Kaverin signeeraus on siis lopulta kuitenkin tulkittu henkilön nimeksi, joten tämä kirjuri pääsee sillä historiankirjoihin. Eräässä esimerkissä mainitaan tämän arvoisan herran kirjoittaneen mm. ohralastien määriä: “29086 mittaa ohraa 37 kuukautta.” Melkein yhtä legendaarista, kuin: “Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle…” Go, Kushim, go!

Yksi savitauluista, jossa näkyy nimi Kushim (vasemman yläreunan palkki ja nuoli alaspäin). Nuolen alapuolella näkyy nähtävästi naispuolisen henkilön sheivausohjeita (Akka pahoittelee tätä tulkintaa).

Hieman nuorempia nimiä löytyy edelleen Mesopotamiasta/Irakista 3200-3100 eaa. Nyt nimiä mainitaankin peräti kolme: orjat En-pap X (myös muodossa Enpap-X) ja Sukkalgir sekä heidän omistajansa Gal-Sal. Nämäkin tyypit jäivät siis historiaan ihan vain sillä, että heidän orja-isäntä-suhteensa merkittiin ruokokynällä savitauluun kirjanpidollisista syistä. Onneksi taulussa ei sentään ollut esim. mainintaa mistään rangaistuksista, kuten “ruoskittu 10 kertaa persuksille.”

Mesopotamia.

Samanikäinen nimi onkin seuraavaksi ihan oikea kunkku: Ylä-Egyptin kuningas Iry Hor n. 3100 eaa. Hänen haudastaan Abydosissa, Egyptissä, löydettiin saviruukkuja koristettuina tällä nimellä. Epäilyksiä herätti kuitenkin se, ettei nimen hieroglyfejä oltu ympäröity kartussilla (suorakaiteen/ovaalin -muotoinen kaiverrus, joka kertoo kyseessä olevan kuningas tai faarao), mutta myöhemmät hieroglyfilöydöt todistavat hänen kuitenkin olleen kuningas.

Iry Hor -nimi ruukussa.

Tämän äijän hautaa tutki v. 1902 kuuluisa egyptologi Flinders Petrie (1853-1942), joka onkin kaikkien itseään kunnioittavien egyptologien guru. Samalta ajalta ja alueelta löytyi myös kuningas/faarao Ka:n hauta esineistöineen, ja tällä kertaa nimi onkin ympäröity kartussilla. Ihan oikea kunkku siis, tämäkin kaveri. Näiden vanhimpien egyptiläisten nimien jälkeen löytöjä onkin jo runsaasti, joten suunnataanpa katse Välimeren toiselle puolelle.

Flinders Petrie.

Heettiläisten kuninkaan Anittan nimi mainitaan sekä taulujen nuolenpääkirjoituksissa että tikarinterään kaiverrettuna 1700-luvulta eaa. Tuolloiset heetit hallitsivat nykyisen Turkin aluetta ja heidät tiedettiinkin sotaisaksi kansaksi. Kuningas Anitta, kuten hänen isänsäkin Pithana mainitaankin nimenomaan eri kaupunkien ja alueiden valloitusten yhteydessä. Nämä tekstit ovatkin varhaisimpia, tunnettuja heetinkielisiä tekstejä.

Tikarinterä ja teksti (Wikipedia).

Mahtoikohan tauluissa lukea: “Ja sit mä, suuri kuninkas Anitta, ryöväsin ja tapoin kaikki siinäkin typerässä kaupungissa, ihan kuten mun faijakin ryöväs ja tappo kaikki siinä viereisessä läävässä. Hä hää, ja sit me naurettiin ittemme kipiäksi ja rellestettiin koko seuraava viikko! Tämän kirjuutti superkunkku Anitta! Te muut ootte ihan tyhmiä!” Tämä olisi hauska tietää, sillä heettiläisten historia vaikuttaa tosiaankin hyvin sotaisalta.

Entäpä pallon toisella puolella, löytyykö Amerikoista mitään nimiä? Kyllä vain, mutta vasta 90-luvulta jaa. löytyy Yax Ehb Xook -niminen hallitsija, jonka uskotaan ehkä perustaneen mayakaupunki Tikalin. Tästä herrasta ei tiedetä oikein mitään, mutta hänen hallitsijakautensa ajankohta on laskettu muiden, myöhempien ja paremmin tunnettujen mayahallitsijoiden mukaan. Tämän äijän nimi on kuitenkin kaiverrettu jadesta tehtyyn korvakoruun, joten tämä on varhaisin kirjoitettu nimi arkeologisissa maya-kaivauksissa. Tyypin nimi voidaan kirjoittaa myös muodoissa Yax Moch Xok tai Yax Chakte’l Xok. Jep, brassaile vaan nimilläsi ihan rauhassa, dude!

Tikal, Guatemala.

Mutta, mutta… tästä aiheesta herääkin kysymys, minkälaisia symboleita voidaan pitää niminä eli mitä hyväksytään viralliseksi kirjoitukseksi? Mm. Jiahusta, Kiinasta, löytyneistä simpukan- ja kilpikonnankuorista on löydetty piktogrammeja, joita voisi epäillä kirjoitusmerkeiksi. Nämä löydöt on ajoitettu vuosiin 7000 – 5800 eaa. Kuten tyypillistä, tästäkin aiheesta käydään kiivasta taistelua tutkijoiden keskuudessa: onko kyseessä kirjoitettu kieli vai ei.

Kilpikonnankuori ja alueelta löytynyt huilu.

Ihan mainiosti voisi kuvitella, että riitelevien lasten nimet on merkitty kuvina heidän “leluihinsa,” ettei niiden omistajuudesta tarvitsisi koko ajan kinastella. Tai mikä sitten on näiden kuvien kaivertamisen tarkoitus sitten ollutkaan…!

Paleoantropologi Genevieve von Petzinger onkin tutkinut luolamaalauksia jopa 40 000 vuoden takaa ja löytänyt peräti 32 samanlaista symbolia eri puolilta Eurooppaa ja Euraasiaa. Tutkija kertookin, että hänen mielestään nämä samanlaiset symbolit ovat esimerkki yhteisestä kirjoitustavasta: ehkä tällä tavoin viestittiin tärkeitä asioita seuraaville luolaan tulijoille. Tämä olisikin ihan järkeenkäypää alati asumuspaikkaansa vaihtavien metsästäjä-keräilijöiden keskuudessa. Tämän tutkijan havainnot ovatkin erittäin mielenkiintoisia:

Mysterious Markings May Hold Clues to Origin of Writing (nationalgeographic.com)

Varhaisimmat tunnetut nimet eivät siis kuitenkaan taida olla kirjoitetussa muodossa, vaan kädenjälkinä tai merkkeinä luolien seinillä. Pitihän muinaisten taiteilijoiden jättää signeerauksensa tuotoksensa tunnusmerkiksi, kuten nykyäänkin. Näitä voidaan siis pitää vanhimpina “niminä,” ainakin Akan mielestä:

Borneo, Indonesia (The Independent UK).

“Et varmasti tunge sitä isoa räpylääs mun maalaaman biisonin viereen, kuulitko?? Minä maalasin tämän!” voisi muinainen homo sapiens tai homo neanderthalis tokaista toiselle. “Kato nyt, tässä lukee ihan selvästi, että Appipu maalasi tämän. Jos vielä rähmäilet siinä lisää, niin piirrän sut tämän biisonin alle ihan kiusallani! Siitäs saat sitten kirouksen päälles!”

Tällainen kuvaelma voisi olla hyvinkin mahdollinen, sillä nykyään tiedetään näiden luolamaalausten merkinneen hyvin paljon tekijöilleen. Tiedetään? Ei, ei tosiaankaan tiedetä, vaan arvaillaan niiden uskonnollisia merkityksiä, joista ei tiedetä yhtään enempää. Kukaan ei tiedä, minkälaista rituaalia suoritettiin näissä luolissa, kun peruselämänarvo oli kuitenkin selviytyminen karuissa olosuhteissa.

Akkamaisia nimiä näkyy kovin usein graffitien muodossa seinillä, mitä Akka onkin suuresti ihmetellyt. Nämä piktogrammit näyttävät kirkkoveneeltä, vaikka meillä akoilla ei olekaan mitään yhteyttä muinaisten hartaushetkien venekuljetuksiin. Merkillinen juttu, kerrassaan…

Kirkkovene vanhaan malliin: Albert Edelfelt/Lapsen ruumissaatto (v. 1879). Onhan se vaan niin paljon helpompaa lätkäistä sitä kirkkovenettä seinään spraymaalilla, mutta yrittäkää nyt edes vähän…!

ASUMUSTEN AATELIA

Akan asuttama tönö täyttää tänä vuonna 70 vuotta – ihan kunniallinen ikä talolle, ja sen kyllä huomaa. Pientä kasvojenkohotusta on jatkuvasti tehtävä (talolle, ei Akalle…) eikä lattioiden narinalta voi välttyä. Meillä ei todellakaan hiippailla salamyhkäisesti nurkissa! Mutta: mikä mahtaakaan olla maailman vanhin asumus? Tai edes rakennus? Tai mistä löytyy todisteita vanhimmasta, pitkäaikaisesta asutuksesta? Akkapa ottaa tästä selvää!

Göbekli Tepe/Sanliurfa, Turkki.

Tiettävästi maailman vanhimmat rakennelmat ovat Göbekli Tepe ja Karahan Tepe Turkissa. Nämä valtavat, kiviset rakennelmat on rakennettu n. 12 000-11 500 vuotta sitten, mutta asuntojahan nämä laajat kivestä tehdyt alueet eivät kuitenkaan ole. Molemmissa paikoissa on arveltu vietetyn kaikenlaisia, mukavia rituaaleja ja kokoontumisia, joista emme kuitenkaan voi koskaan saada varmuutta. Molemmissa paikoissa esiintyy kuitenkin runsaasti kiveen kaiverrettuja eläinhahmoja ja muita symbolisia kuvia, joten aikaa ja vaivaa rakennelmien koristeluun(kin) on käytetty runsaasti.

Karahan Tepe/Sanliurfa, Turkki.
Karahan Tepen 11 fallospylvästä ja reunan kasvokuva kaiverrettuina suoraan peruskalliosta (Arkeonews).

Ain Mallaha-kylä Israelissa ajoittuu vuosiin 10 000-8000 eaa. Tässä kylässä asuttiin kivirakennelmissa, mutta asukkaat eivät vielä viljelleet itse mitään. On arvioitu, että tuolloiset metsästäjä-keräilijät elivät (tietenkin) metsästäen, kalastaen ja luonnonantimia keräten. Eräästä haudasta on löytynyt maailman vanhin todiste koirasta kotieläimenä: vainajan mukana on haudattu koiranpentu. Menehtyneen käsi on sijoitettu (hellyyttävästi) koiran ruumiin päälle.

Ain Mallaha (myös nimellä Eynan)/Israel.

Tell Qaramel-hautakumpu Syyriassa on ajoitettu n. 11 000 vuotta vanhaksi. Tältä alueelta on kaivettu esiin 20 yksilön luurangot, ja hautakummun vieressä on selvästi havaittavia jäänteitä torneista. Täällä on asuttu v. 9000 eaa. ja asutaan edelleen. Hautakummun vieressä on kylä ja alueen halki kulkee rautatie. Laakso on hedelmällistä viljelysmaata, jonka läpi virtaa joki, joten mikäpä siinä on asustellessa. Vuosituhansien ajan, herregud.

Tell Qaramel/Syyria (Alchetron).

Jerikon torni Israelissa on n. 10 000 vuotta vanha 8,5 -metrinen rakennus, jota on arveltu käytetyn astronomisiin tarkoituksiin. Mitään viitteitä hautarituaaleihin tai hautauksiin ei ole löydetty, joten torni lieneekin sitten ollut tärkeä taivaan tiirailun kannalta. Tornin ympärillä on asunut n. 2000-3000 ihmistä ja aluetta ympäröi tuolloin (kuuluisa) Jerikon muuri.

Jeriko/Israel.

Çatal Hüyük-kylässä Turkissa asuttiin jo v. 7400 eaa. Alueella asuttiin tiiviisti; talot on rakennettu vieri viereen ja niiden ulko-ovet sijaitsivat katolla. Asukkaita oli arvioiden mukaan eri aikoina 3500-8000. Suomen mittakaavassa asutusta voi verrata pienimmillään Kuortaneen kokoiseen kylään (3528 asukasta) tai suurimmillaan Asikkalaan (8038). Kylässä on pidetty karjaeläimiä, lampaita ja vuohia, sekä viljelty viljaa ja ohraa. Tätä voi jo kutsua ihan toimivaksi kyläyhteisöksi. Kuortaneen tai Asikkalan tilanteista Akka ei osaa sanoa mitään.

Çatal Hüyük/Turkki (Wikimedia Commons).

Choirokoitian kylä Kyproksella ajoittuu vuoteen 6800 eaa. Pyöreäpohjaisissa kivitaloissa asusteli arviolta 1500-2000 ihmistä ja jotkut talot olivat peräti kaksikerroksisia. Täällä elettiin karjanhoidolla ja maanviljelyllä, mutta tuntemamattomasta syystä kylä hylättiin jo v. 6000 eaa. Koko Kypros näyttää olleen asumaton seuraavan vuosituhannen, joten jonkinlainen luonnonkatastrofi lienee aiheuttaneen asukaskadon.

Choirokoitia/Kypros.

Perperikonissa, Bulgariassa, on asuttu jo v. 5000 eaa. Kukkulalle rakennetussa kyläyhteisössä asuttiin jopa 1200-luvulle jaa. asti (!). Paikka oli tärkeä traakialaisille ja myöhemmin roomalaisille ja keskiajalla Perperikon toimi linnoituksena. Alueella on mm. kallioon hakattu pyöreä alttari, palatsi, temppeleitä, taloja ja aluetta ympäröi jopa 2,8 metriä paksut muurit. Kerrassaan vaikuttava paikka, eikä ole ihmekään, että siellä on asuttu useita tuhansia vuosia.

Perperikon/Bulgaria.

Valtava Barnenez-hautakumpu sijaitsee Bretagnessa, Ranskassa. Tässä 72x25x8-metrisessä jättiläisessä on 11 hautakammiota, joista ensimmäiset on rakennettu noin v. 4500 eaa. Koko monumentin on arvioitu painavan n. 14 000 tonnia. Alueelta on löydetty myös esineistöä: nuolenkärkiä, kivikirveitä ja keramiikkaa. Sisään johtavat käytävät ovat 7-12 metriä pitkiä, ja niiden seinillä on symbolisia kivikaiverruksia.

Barnenez/Ranska.
Hautakuilut/Barnenez (Wikimedia Commons).

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, mainittakoon Knap of Howar Orkney-saarilla: Pohjois-Euroopan vanhin, säilynyt kivitalo. Tämä idyllinen, kaksihuoneinen asumus muistuttaa Skara Braen rakennuksia, mutta on useita satoja vuosia niitä vanhempi (3700 eaa.) Huoneita yhdistää käytävä ja toinen huone lienee ollut jonkinlainen työpaja ja varasto. Kuten Skara Braessa, huonekalut on rakennettu kivistä ja katot lienevät olleen nurmipeitteisiä.

NAAPURISOPUA KIVIMÖKKIKYLÄSSÄ – Akalla on asiaa (Skara Braen tarina)

Knap of Howar/Orkney-saaret, Skotlanti.

Huoneista on löydetty jauhinkiviä, kivityökaluja ja keramiikkaa. Talossa on asuttu peräti 900 vuoden ajan, joten kyseessä onkin ollut todellinen perintömökki. Kotieläinten pito, kalastus ja maanviljely on ollut tuttua tämänkin kaksion asukkaille. Tällaisessa idyllissä Akkakin mielellään majailisi, kaukana nykyajan teknologiasta!

Mutta, mutta… jos nyt oikein aletaan pilkkua viilaamaan, niin maailman vanhin koti on löydetty Kalaharin autiomaasta, Etelä-Afrikasta. Wonderwerkin luolassa on asuttu jo 2 miljoonaa vuotta sitten. Luolasta on löydetty kivityökaluja, eläinten luita ja tulisija miljoonan vuoden takaa. Ihmisjäännöksiä luolasta ei ole löytynyt, joten luola on ollut puhtaasti asuinkäytössä.

Wonderwerk Cave/Etelä-Afrikka.

Mikäpä esi-isämme täällä sitten asusteli 2 miljoonaa vuotta sitten, sillä tuohon aikaan lajeja oli useita? Kivityökalujen perusteella on päätelty, että luola asutettiin homo habiliksen toimesta. Luolalla on pituutta peräti 130 metriä, joten habilis-perheellä on ollut runsaasti tilaa temmeltää. Akka näkee sielunsa silmin, kuinka pieni Leena Maria Habilis istuu nuotion äärellä järsimässä gasellinkoipea, jonka perheenäiti Terttu Marja Habilis on huolellisesti kypsentänyt. Aijai, kylläpä siinä on mukavat oltavat, kun tulenkajo loimottaa kotoisan kotiluolan seinämillä!

Site – Wonderwerk Cave (zamaniproject.org) (3D-malli luolasta)

Tuntematon homo habilis. Ei ole tiedossa, onko kyseessä rippikuva, valmistujaiskuva, vai passikuva.

Akan seinällä loimottaa vain valomato, ja uunissa pöhisee kinkkukiusaus, ei gasellin takajalka. Kuinka tylsän arkipäiväistä! Mutta toisaalta: Akan ei tarvitse kotinsa (luolansa) ulko-ovella tähyillä, vaaniiko ulkopuolella jokin megahermeettinen, esihistoriallinen elukka suupalaa vaanimassa. Sentään jotain positiivista tässä nykyajassakin, kun tarkemmin ajattelee…

Tällainen norsun kokoinen, seitsemän tonnia painava MEGATHERIUM olisi mukava näky omalla ulko-ovella tai pihamaalla. Tämän karvaisen öttiäisen on uskottu syöneen kasvien ohella lihaakin. Yeah! Saa silittää!

KUMMALLINEN KUPARIKÄÄRÖ

Vuonna 1947 Qumranissa, Israelissa, eräs paimenpoika etsiskeli kadonnutta lammastaan alueen kivikkoisilta rinteiltä ja lukuisista luolista. Poika heitteli huvikseen irtokiviä luoliin ja kuulikin eräästä luolasta särkyvän keramiikan kolahduksia. Tästä luolasta löytyikin saviastioihin piilotettuja kirjakääröjä, joiden arvoa poika ei ollenkaan ymmärtänyt. Osaa kääröistä ehdittiinkin käyttää sytykkeenä, ennen kuin arkeologit saivat löydöstä vihiä. Lopulta luolia kääröineen löydettiin peräti 12.

Qumran, Israel. Luolat sijaitsevat vaikeapääsyisillä rinteillä.

Näin löytyi 1900-luvun merkittävimmäksi löydöksi sanotut ja käsitteenä “Kuolleenmeren kääröt” tunnetuksi tulleet kirjakääröt. Kääröjä on löydetty yhteensä n. 900 ja ne sisältävät osia Vanhasta Testamentista, apokryfisiä kirjoituksia (Raamattuun hyväksymättömiä tekstejä) sekä entuudestaan tuntemattomia uskonnollisia kirjoituksia. Useimmat tekstit on kirjoitettu vuosien 200 eaa. – 100 jaa. välisenä aikana.

Poikkeuksen muihin kääröihin muodostaa ns. Kuparikäärö. Tämä käärö löytyi luolasta numero 3Q15 arkeologin toimesta ja se on kirjaimellisesti taottu kuparista. Kääröllä oli pituutta peräti 240 cm ja se jouduttiinkin paloittelemaan osiin, jotta tekstiä päästiin tulkitsemaan.

Kuolleenmeren ympäristö ja Qumran.

Mahtoi tutkijoilta leuat loksahtaa, kun tekstiä päästiin vihdoin kääntämään. Kuparikäärö ei tosiaankaan kerro uskonnollisista tapahtumista tai opetuksista, nou nou! Käärössä listataan peräti 63 kätköpaikkaa erilaisille aarteille. Kyseessä on siis kupariin taottu “aarrekartta”, joka eri arvioiden mukaan on valmistettu vuosien 25-135 jaa. välillä.

Rullaa avataan 1950-luvulla. Hyi helkkari, miten järkyttävä homma tuolla leikkaajalla!

Teksti on nakutettu kupariin taltalla ja vasaralla ja suurin osa siitä on kirjoitettu harvinaisella heprean muodolla. Joitakin tunnistamattomia merkkejä on myöskin löydetty ja joidenkin listausten perässä on merkillisesti muutamia kreikkalaisia kirjaimia. Onkin epäilty, että tekstin nakuttaja ei ole tuntenut kirjoittamaansa hepreaa kunnolla, vaan hän olisi kopioinut tekstiä jostakin muusta “dokumentista.” Tekstissä viitataan myös toiseen kirjoitettuun aarrelistaan, mutta tällaista toista listaa ei missään muodossaan ole löydetty (kuparisena, nahkaisena tai papyrukselle kirjattuna). Tietenkin omituinen kirjoitustyyli voi viitata myöskin väärennökseen.

Kuparikäärön paloja nykyään (NationalCatholicRegister).

Minkäslaista aarretta tässä jättitaoksessa sitten lupaillaan? AIVAN HERMEETTISTÄ, jonka johdosta kääröä on myöskin epäilty väärennökseksi. Kukaan ei myöskään tiedä, keiden aarteista käärössä puhutaan: onko kyseessä esim. juutalaisten huhutut temppeliaarteet vai mistä tällaiset valtavat rikkaudet olisivat peräisin? Uskonnollinen ryhmä essealaiset (jotka todennäköisesti kirjoittivat ainakin osan muista kääröistä) elivät askeettisuudessa, joten heillä nyt ei ainakaan voinut olla hallussaan näin paljon maallista mammonaa.

Esimerkkejä käärön aarteista:
“-Suolakuopassa, joka on askelmien alla: neljäkymmentäkaksi talenttia.
-Vanhan mittaamistalon luolassa, kolmannella tasanteella: kuusikymmentäviisi kultaharkkoa.
-Puisten asumusten pihalla olevan kellarin keskellä on vesisäiliö, jossa on astioita ja seitsemänkymmentä talenttia hopeaa.
-Vesisäiliössä, joka on itäisen portin edessä, viidentoista kyynärän päässä, on astioita. Vesisäiliön kanavassa: kymmenen talenttia.
-Vesisäiliössä, joka on itämuurin alla kallionkielekkeellä: kuusi hopeaharkkoa. Sen sisäänkäynti on suuren kynnyksen alla.”

Joissakin kuvauksissa paikkoja on myös mainittu nimeltä, esim.
“-Luolassa, joka on Ha-Qotsin talon kylmäaltaan vieressä, kaivettuna kuuden kyynärän (syvyyteen): kuusi hopeaharkkoa.
-Bet-Šeamin lähteen suulla: hopeisia astioita ja kultaisia astioita, jotka on pyhitetty, sekä hopeaa kaikkiaan kuusisataa talenttia.
-Suuressa putkessa, joka on Bezekissä: Bezekin talon astiat: koko paino seitsemänkymmentäyksi talenttia ja kaksikymmentä minaa.”
(Talentti on sekä rahayksikkö että painoyksikkö; n. 35 kg. Mina on n. 0,5-1 kg.)

Qumranin keramiikkaa/kääröjen säilytysastioita.

Näistä esimerkeistä voi muodostaa käsitystä siitä, että käärössä puhutaan todellakin järkyttävistä rikkauksista, kun tällaisia aarrevihjeitä on listattu yhteensä 63 kappaletta. Yhtäkään aarrekätköä ei kuitenkaan ole kaivettu esiin lukuisista yrityksistä huolimatta.

Ai miksi? No siksi, että käärö kuvailee kuitenkin melkein 2000 vuotta vanhoja sijainteja. Että hankalapa sitä on esim. kävellä 60 askelta itään pyykkärintuvan seinästä, kun se tupa on kadonnut jo aikapäiviä sitten…!

Suattaapi tualta jotaki löytyä tai suattaapi olla, ettei löydy…

Mikäli Kuparikäärö on aito ja sen luvatut aarteet on todellakin jemmattu eri paikkoihin, kuka ne olisi jo aikoinaan voinut löytää? Noh, vaikkapa Temppeliritarit! Nuo ristiretkiä vartioivat hiipparit, jotka muutenkin kaivelivat innokkaina Pyhää Maata ja rikastuivat merkillisen äkillisesti… tai sitten heitä aiemmin roomalaiset, jotka muutenkin pistivät paikat hyrskyn myrskyn mellastaessaan Jerusalemissa kirjoitusten tekoaikoina.

Temppeliritarit.

Tällöin olisi ihan loogista, että se Kuparikäärössä mainittu toinen “aarrelista” olisi löydetty kumman tahansa syytetyn ryhmän toimesta ja sitten se olisi tarkoituksellisesti hävitetty tai kadonnut muuten vaan. Tästä 2000 vuotta myöhemmin löydetystä kääröstä eivät tuolloiset löytäjät olisi tienneet mitään, joten tämä kappale olisi sitten jäänyt luolaan pölyttymään.

Kyllä tämä nyt vaatisi jonkinlaista Indiana Jonesia, joka voisi lähteä kaivelemaan joitakin listassa nimettyjä paikkoja. Nykyajan metallinpaljastimilla, maaperätutkilla ja LIDAReilla luulisi edes jotakin löytyvän. Jostakin. Jos ei nyt sentään juuri näitä aarteita, niin sitten jotakin muuta yhtä kivaa ja arvokasta!

Näin sitä myllätään!!

Akka ei ainakaan voi ymmärtää, miten kukaan väärentäjä voisi saada päähänsä takoa tällaista kuparirullaa hirveällä vaivalla ja sitten jättää sen vielä luolaan arkeologin löydettäväksi! Mitä se väärentäjä siitä hyötyisi?

Mikäli käärö olisi löytynyt kaupattavana hämärissä olosuhteissa, tilanne olisi tietenkin ihan toinen… Kukas kaivaa nyt kaapistaan sen aiemmin mainitun maaperätutkan (joka-kodin-perustarvike) ja painelee kaivuureissulle? Anybody? Ihan muina miehinä ilman kaivuulupia… yeah, ihan helppo nakki! Eikä mitään seuraamuksia, ei ainakaan vankilakakkua leppoisissa olosuhteissa Israelissa eikä elinikäistä maahantulokieltoa. Anybody?!

ETERNAL LOVE VAI JOTAKIN IHAN MUUTA?

Viime vuonna Pohjois-Kiinasta löytyi rakennustöiden yhteydessä n. 1500 vuotta vanha hautausmaa, johon oli haudattu peräti 600 ihmistä. Yksi haudoista olikin erityisen poikkeuksellinen; haudassa makasi ilmeisesti aviopari toisiaan syleillen. Naisella oli sormus vasemmassa nimettömässään länsimaiseen tapaan. On arveltu, että tällaiset tavat levisivät Kiinaan Silkkitietä pitkin.

(Live Science/Qian Wang/Anqi Wang)

29-35-vuotiaana kuolleella miehellä oli joitakin vammoja; mm. murtunut käsivarsi ja pirstaloitunutta luuta toisessa jalassaan. Naisella (35-40-vuotias) ei näkynyt mitään vammoja, joten hän lienee uhrannut itsensä miehen kuollessa vammoihinsa. Tällä tavoin he pääsivät samaan hautaan ja täten yhtä matkaa tuonpuoleiseen. On selvää, että pari on huolellisesti aseteltu hautaan heidän kuoltuaan, joten hautaajatkin ovat tienneet kaksikon välisen yhteyden.

Tämä pari ei kuitenkaan ole ainoa laatuaan. V. 1972 Iranista löytyi “Hasanlun rakastavaiset.” Pari haudattiin n. 2800 vuotta sitten. Alueelle oli haudattu yhteensä 246 ihmistä, ja useissa luurangoissa on merkkejä väkivaltaisesta kuolemasta. Tällä parilla niitä ei kuitenkaan ole ja onkin arveltu, että nämä yksilöt kuolivat tukehtumalla. Alue tuhottiin ja poltettiin tuolloin täysin armeijan toimesta ja tämä pari olikin piiloutunut viljasäiliöön. On helppo kuvitella, kuinka ympärillä riehuvat tulipalot ja savu ovat koituneet näiden kahden kohtaloksi.

Hasanlu Lovers. Varmistettu mies oikealla, epäselvä sukupuoli vasemmalla.

Oikeanpuoleinen luuranko kuuluu 18-22-vuotiaalle miehelle (päässä näkyvä reikä on syntynyt kaivaustöiden yhteydessä), mutta vasemmanpuoleisen henkilön (n. 30-35-v.) sukupuoli ei ole varma. Kyseessä voi siis olla ystävä, sisarus, vaimo, rakastaja, rakastajatar tai ihan mitä tahansa siltä väliltä. Ei muuta kuin DNA-testiä kehiin, arvoisat tutkijat!

Alueelta löytyneitä muita luurankoja.

Italian Mantuasta löydettiin peräti 6000 vuotta sitten haudattu mies-naispari, joka sai nimekseen “Valdaron rakastavaiset.” Nämä henkilöt olivat kuollessaan n. 20-vuotiaita, mutta kuolinsyytä ei ole kyetty määrittelemään. Tällainen hautaustapa tuolta neoliittiselta ajalta on hyvin harvinainen, joten löytö olikin suuri sensaatio. Hautaan oli laitettu hautalahjoja; nuolenkärki ja piikivestä valmistettuja työvälineitä. Arkeologisissa kaivauksissa koko maakaistale nostettiin ylös, jotta kokonaisuus säilyisi ehjänä ja nykyisin pari nukkuu lasivitriinissä Mantuan museossa, edelleen ikuisesti yhdessä.

Valdaro Lovers. Mies vasemmalla, nainen oikealla.

Melkein yhtä vanha löytö tehtiin Alepotrypan luolasta Kreikasta. 5800 vuotta sitten luolaan haudattiin lusikka-asentoon n. 20-25-vuotiaat mies ja nainen. Luolasta on löytynyt useita muitakin luurankoja, mutta tämän parin hautaustapa on yhtä merkillinen kuin edellisenkin esimerkin.

Nainen etualalla, mies hänen takanaan (Daily Mail).

Näiden nuorten kuolinsyy on mysteeri; kuinka yllättävää…! Luolasta löytyi peräti luuossuaari, joka oli tuotu luolaan n. 3300 vuotta sitten. Tässä luuarkussa oli useiden eri yksilöiden luita. Noin 3000 vuotta sitten luola romahti, joten hautaukseen luolaa ei sitten tietenkään enää voitu käyttää.

V. 2013 Romaniasta löydettiin 30-vuotiaat mies ja nainen, jotka pitelivät toisiaan kädestä. Pari oli haudattu juuri perustetun luostarin maille, joten tässä tapauksessa mistään “itsensä uhrauksesta” ei voi olla kyse. Mikäli toinen olisi tehnyt itsemurhan, häntä ei olisi haudattu pyhälle maalle, sillä itsemurha oli tuohon aikaan suuri synti.

Lovers Of Cluj-Napoca. Mies oikealla, nainen vasemmalla.

Tämä pari kuoli vuosien 1450-1550 välisenä aikana. Miehen rintalasta ja lantio ovat murtuneet, mutta naisen kuolinsyy ei luurangosta ole paljastunut. Tämä pari nimettiin “Cluj-Napocan rakastavaisiksi” löytöpaikkansa mukaan.

Hieman erilainen esimerkki parin yhteisestä hautaamisesta löytyi v. 1904, kun Alankomaista löytyi suohon upotettu miespari. Pitkään tietenkin luultiin, että kyseessä olisi mies-naispari, mutta myöhemmät tutkimukset osoittivat molempien olevan miehiä. Nämä “Weerdingen miehet” haudattiin n. 160 eaa. – 220 jaa. välisenä aikana. Toisen miehen kuolinsyy on selvästi nähtävissä; hänen vatsansa on viilletty auki ja hänen suolensa pursuavat esiin aukosta. Onkin epäilty, että kyseessä olisi uhraus: paikallinen “pappi” olisi tulkinnut tulevaisuutta tällä tavalla. Toisen miehen kuolinsyytä ei tiedetä, mutta ainakin tiedetään, etteivät miehet ole sukua keskenään. On jopa epäilty, että tämä “homopari” olisi nimenomaan uhrattu seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi, mutta eihän sellaista voi kukaan todeksi esittää.

Weerdinge Men (se, mitä heistä on jäljellä suohon hautaamisen jälkeen).

Olisipa hauska tietää totuus näistäkin hautauksista, mutta se taitaisi vaatia aikakonetta. Kuten niin moni muukin asia… Akka jää odottamaan tosielämän Pelle Pelotonta, joka ratkaisisi mysteerin jos toisenkin. Tällä erää Akka sai tarpeekseen tällaisesta “ikuinen-rakkaus”-söpöilystä ja siirtyy tutkimaan jotakin karmaisevaa. Ei sentään sarjamurhaajia; niitä Akka ei siedä ollenkaan. Sellaiset henkilöt, jos ketkä, pitäisi upottaa suohon. Elävinä.

Täällä on vielä tilaa, hyvin mahtuu!

SUSILUOLAN SALAISUUDET

Kristiinankaupungin ja Karijoen välillä Pohjanmaalla sijaitsee arkeologisesti hyvin kiistanalaiseksi muodostunut kohde: Susiluola. Tästä Susivuorella sijaitsevasta luolasta on muodostunut riitakapula tutkijoiden välille jo vuosikausiksi. Ai miksi? No siksi, että osa tutkijoista väittää neandertalilaisten asuneen siellä, osa väittää kivilöydösten muodostuneen ihan luonnonmuovaamilla voimilla.

Susiluolan aidattu sisäänkäynti (visitsuupohja.fi)

Luolan pinta-ala on noin 400 neliömetriä ja sen on arvioitu muodostuneen 2,6 milj. vuotta sitten. Asutuksen ajankohdiksi on arvioitu joko 70 000, 120 000 tai jopa 250 000 vuotta sitten. Luolalöytöihin kuuluu kiviesineitä, iskoksia, kivilastuja sekä 80 cm leveä ja 10 cm syvä (oletettu) nuotionpohja.

Tästä kivestä kaikki alkoi (sadanvuodensatoa.fi).

On myös esitetty, että asutuksesta todistaa esineistön ja tulisijan sijainnit juuri luolan avarimmalla kohdalla, jossa katto on korkeimmillaan. Tällä alueella pinta on myös kaikista tallatuinta – tosin tämä seikka saattaa johtua eläimistäkin. Kyllä Akan ajatteluun tämä seikka ainakin vaikuttaa: pystyssä seisova ihminen laittaisi järkevästi tulisijan juuri tällaiselle paikalle.

Olisivat nyt tehneet edes joitakin graffiteja seinille, tällaisiakin luolamaalauksia on löydetty…

Neandertalilaisten kädenjälkiä luolamaalauksessa Espanjassa (livescience.com).

Susiluolaa tutkittiin ensimmäistä kertaa v. 1997, kun karijokelainen Kalervo Uusitalo ilmoitti havainnoistaan geologeille ja arkeologeille Helsingissä. Tästäkös alkoi sitten helvetti repeämään – jopa niin, että tutkijat joutuivat lopulta ilmiriitoihin. Polemiikkia lisäsi myös se, että ulkomaisia tutkijoitakin liittyi mielipiteineen mukaan. Kannanotot jakautuivat selkeästi puolesta/vastaan: onko siellä nyt sitten meikäläisten serkut mellastaneet vai onko kaikki vain sattumankauppaa, joka näyttää asutukselta?

Luolaa sisäpuolelta (hs.fi)

Tästä aiheesta on kiistelty jo yli 20 vuotta, eikä asialle ole vieläkään saatu ratkaisua. Jotkut tutkijat eivät enää edes halua puuttua asiaan, sillä aihe on liian tulenarka käsiteltäväksi. Joidenkin tutkijoiden mainekin on jo loattu, kun keskustelu alkoi siirtyä henkilökohtaisuuksiin ja ammattitaitoon. Ei siis ihme, että intoa asian selvittämiseen ei juurikaan ole.

Mikäli Susiluolassa olisi tosiaankin asustellut neandertalinihmisiä, olisi se kansainvälisestikin jumalaton sensaatio – ja ainoa pohjoismainen löytö laatuaan. Oletetuin ajankohta asutukselle on tuo mainittu n. 120 000 vuotta, mutta ajoituksesta nimenomaan on käyty kiistaa. Kuten kivistäkin… kuten ihan kaikesta muustakin. Eikö voitaisi vaan sopia, että kyllä siellä on oltu, perhana! Luolaan voisi asetella pari neandertalilaisnukkea tulisijan äärelle, niitä voisi sitten innokkaasti käydä pällistelemässä. “Kato, tossa ne nyt laittaa ruokaa, ei ollu Mäkkäreitä silloin olemassakaan,” voisi pienimmille lapsille selittää. Jonka jälkeen lapset kysyisivät, että missä on lähin Mäkkäri…

Akka: “Lähepäs, ukko, metsälle! Lapset on nälissään!” Ukko: “Juu juu, ihan just!”

Retkikohteenahan tämä alue ja luola on hyvin suosittu, joten eipä niitä nukkeja välttämättä tarvitakaan. Kukin saa ihan itsekseen kuvitella, onko siellä joskus polteltu tulia, tehty työkaluja ja nukuttu suojassa pedoilta. Tuolloin 120 000 vuotta sitten meri peitti vielä suurimman osan Etelä-Suomea, mutta ilmasto oli lämmin kahden jääkauden välisenä aikana ja Suomenkin alueella suurriistaa löytyi syötäväksi asti. Mikäpä siinä olisi ollut asustellessa; suojaisa kotiluola ja ravintoakin tarjolla, kunhan viitsi persuksensa nostaa nuotion viereltä. Ai että.

“Ai että tosiaan, se Susiluola oli mun ja vaimon ensimmäinen yksiö. Ihan jees mesta!”

Akka toivoo tähän kansainvälistä tutkimusta alan huippuammattilaisilta, mutta eiköhän kaiken esteenä ole aina rahoituskysymys. Joku miljardööri voisi kaivaa taskunkuvettaan ja heittää joitakin ylimääräisiä miljooniaan tähänkin projektiin. Kyllä Suomeen pitää saada ihan oma neandertalilaispaikka, se päihittäisi kaikkien muiden Pohjoismaiden viikinkikylät ja -löydökset sekä suoruumiit mennen tullen. “Meillä onkin asuttu paaaljon ennen teitä, hähhää!” voisi vahingoniloisena irvailla kaikille ja näyttää päristäen kieltä. Aikuismaisesti ja ammattimaisesti, kuten nämä Susiluolan tutkijatkin tekivät työtään…!

OMITUISIA HAUTALÖYTÖJÄ

Akka törmäsi uutiseen 300 vuotta sitten haudatusta 10-12-vuotiaasta tytöstä Puolassa. Hautauksen ajankohta on varmistettu radiohiiliajoituksella, mutta tytön löytöpaikka on outo: luola. Tuohon aikaan ei enää tehty luolahautauksia, mutta se ei ollut tässä tapauksessa erikoisinta. Tytön suuhun oli tungettu peipon pää hautauksen yhteydessä. Tämä on ensimmäinen löytö laatuaan Euroopassa.

(livescience.com)

Tutkijat ovat määrittäneet tytön alkuperäksi Karjalan tai eteläisen Suomen alueen; tyttö on voinut olla vuosina 1655-1667 Ruotsin kuninkaan Kaarle V:n armeijan sotilaan perhettä. Tuohon aikaan oli tavallista, että arvoasteikossa ylemmät sotilaat kuljettivat perheitä mukanaan. Mikään ei silti selitä luolahautausta eikä peippoa suussa; kenelläkään tutkijalla ei ole tälle ainutlaatuiselle hautaukselle selitystä. On esitetty, että lasten henget saattoivat esiintyä kuoleman jälkeen lintuina, mutta tämä on vain uskomus, josta ei ole löytynyt vielä muita todisteita.

Italiasta La Necropoli dei Bambini– hautausmaalta on löytynyt 400-luvulta jaa. peräisin oleva pojan luuranko, jonka suussa on kivi. Poika on 10-vuotias, kun useimmat muut alueelle haudatut ovat vastasyntyneitä tai taaperoita. Erään 3-vuotiaan käsien ja jalkojen päälle oli laitettu kiviä; ilmeisesti painoiksi. Tutkijat otaksuvat, että tällaisilla keinoilla yritettiin pitää tauteihin menehtyneet pienokaiset haudoissaan: useissa luurangoissa on merkkejä malariasta.

(usatoday.com)

Venetsiassa kivi oli asetettu 1500-luvulla kuolleen iäkkään naisen suuhun. Tätä yksilöä kutsutaan “Venetsian vampyyriksi.” Hän oli kuollessaan n. 60-70-vuotias, mikä tuohon aikaan oli korkea ikä. Hänen uskotaan kuolleen ruttoon.

Drawkon hautausmaalta Puolasta on löydetty satojen muiden luurankojen lisäksi neljä yksilöä, joiden kaulan päälle oli asetettu sirppi. Yhdelle vanhalle naiselle sirppi oli asetettu lantion päälle. Ei ole varmuutta siitä, onko tarkoitus ollut estää näitä yksilöitä nousemasta haudoistaan, vai onko sirppien tarkoitettu suojelevan menehtyneiden sieluja pahoilta hengiltä. Jotakin erityistä näissä henkilöissä on kuitenkin täytynyt olla. Hautaukset on tehty 1600-1700-luvuilla, joten kristinuskosta huolimatta tällaisia pakanallisia uskomuksia alueella on kuitenkin esiintynyt. Puolasta löydettiin myös luurankoja, joiden pää oli irroittamisen jälkeen asetettu jalkojen väliin.

(SmithsonianMagazine)

Lesboksen saarelta Kreikasta löydettiin 1800-luvulla kuollut mies, jonka kaulan, lantion ja nilkan läpi oli hakattu 20 cm pitkiä metellikeppejä: tässä tapauksessa on päivänselvää, että ukon oli tarkoitus pysyä haudassaan.

Osataan sitä Amerikassakin: Connecticutista löydettiin luuranko, jonka sääriluut ja kallo oli asetettu piraattityyliseksi asetelmaksi. Mies oli kuollessaan yli 50-vuotias ja hänen luissaan oli merkkejä tuberkuloosista.

Kivien asettelu vainajien suuhun tai vartalolle oli siis yleinen keino estää tällaisen henkilön paluu maan pinnalle, mutta karumpiakin keinoja käytettiin. Vielä 1800-luvun lopulla erään amerikkalaisen tuberkuloosipotilaan hauta kaivettiin auki, hänen sydämensä kaivettiin esiin ja poltettiin. Tuhkasta valmistettiin juoma, jonka tuli estää vainajan veljen sairastuminen. Toisin kävi: velikin kuoli tuberkuloosiin. Elokuvista tuttu tapa seivästää vainajan sydän pohjautuu myös faktoihin; näin on todellakin tehty eri vuosisatojen aikana sekä puisin että metallisin vaarnoin.

Yleisesti katsoen ympäri maailmaa on siis useina vuosisatoina uskottu, että sairauksiin menehtyneet ihmiset voivat palata haudoistaan takaisin maan pinnalle ja levittää kulkutauteja edelleen. Laajojen epidemioiden aikana hautaholveja availtiin uusia vainajia varten ja tuolloin on saatettu huomata, että luonnollisen prosessin seurauksena aiempien vainajien suusta tai nenästä on valunut tummaa nestettä. Ja voila: myytti verta juovista vampyyreistä oli mainio selitys tälle ilmiölle. Kukaan ei tiennyt, mikä aiheutti erilaisten tautien leviämisen, joten oli vain luonnollista epäillä, että näihin tauteihin sairastuneet palasivat kuolleista kiusaamaan elossa olevia läheisiään.

Vuonna 2003 Romanian syrjäisessä Marotinu de Sus– kylässä 6 kyläläistä kaivoivat esiin joitakin viikkoja aiemmin kuolleen Petre Toman ruumiin. Hänet seivästettiin ja hänen päälleen heiteltiin valkosipulia. Hänen sydämestään valmistettiin tuhkajuoma, jonka paikallinen, sairastunut nainen joi. Hän parantui, mutta linnatuomion saaneet miehet eivät kuitenkaan joutuneet vankilaan. Romanian kylissä uskotaan yleisesti strigoi– eli vampyyritaruihin, joten paikalliset katsovat tällaisten toimenpiteiden olevan ihan oikeutettuja.

Tällaisella hienolla logiikalla arkeologisesta “peipon pää suussa”-löydöstä päädyttiin vampyyrien seivästämiseen.

Niin että voisiko joku nyt selittää, miksi se peipon pää laitettiin sen tytön suuhun, häh?

Peippo.

KUMMITUKSIA, LUOLIA, OLUTTA, KARTANO JA USEITA KUOLEMIA…

…kaikkia näitä löytyy ihmeteltäväksi asti St. Louisissa, Missourissa, Amerikassa. Kyseessä on Lempin perheen kartano ja panimo.

Perheen tarina alkaa saksalaissyntyisestä Johann “Adam” Lempistä, joka Amerikkaan muutettuaan (1838) perusti sekatavarakaupan ja lopulta panimon St. Louisiin. Aluella on laaja luolaverkosto, joten panimon laajennus tuli mahdolliseksi luonnon muovaamien kylmäsäilytystilojen myötä. Luolia laajennettiin ja tuettiin valtaviksi olutvarastoiksi, sillä jääkaappejahan ei luonnollisesti tuolloin ollut olemassa. Perheestä tuli sitten yritystoiminnan kautta miljönäärejä ja kartano rakennutettiin v. 1890. Kartanosta oli tunneliyhteys suoraan olutvarastoihin ja panimoon. Ai että, miten lyhyt työmatka töihin… ja tuopille!

Lempin perheen panimo.

Adamin poika William senior jatkoi isänsä työtä tämän kuoleman jälkeen ja yritys menestyi mainiosti, rahaa virtasi ovista ja ikkunoista. Takapakkia alkoi tulla, kun William seniorin oma poika Frederick kuoli sydänvaivoihin v. 1901. Muutamaa vuotta myöhemmin Williamin paras ystäväkin kuoli. Tällöin William senior ampui itsensä kartanossa v. 1904. Itsemurha nro 1.

William seniorin tytär Elsa ampui itsensä avioerosotkujen jälkeen v. 1920. Itsemurha nro 2.

William seniorin jälkeen yritystä jatkoi hänen poikansa William junior. Kieltolain aikaan yritys joutui vaikeuksiin ja panimo myytiin. Rahaa perheellä oli kuitenkin säkkitolkulla, joten taloudellisiin vaikeuksiin tilanne ei johtanut. William junior kuitenkin ampui itsensä v. 1922. Itsemurha nro 3.

Ilmakuva panimoalueesta.

Kartanon työntekijät kertoivat myöhemmin, että William juniorilla oli myös avioton Downin syndrooma-poika. Tätä poikaa pidettiin piilossa ullakolla, jottei perhe joutuisi häpeämään. Poika kuoli n. 30-vuotiaana ja hänet on tiettävästi haudattu Lempien hautapaikkaan vain nimikyltillä “Lemp”.

Pojan väitetään kummittelevan kartanossa. Ei mikään ihme, kun ullakolla joutui elämään lyhyen elämänsä! Kyllä se pistäisi vit…harmittamaan itse kutakin! Meikäläinen potkisi ovia tämän tästä ihan kettuillakseen!

William juniorin kolmas poika Charles, viimeinen kartanossa asuja, ampui itsensä v. 1949. Ennen omaa kuolemaansa Charles ampui koiransakin. Omituista…! Itsemurha nro 4.

William juniorin viides poika Edwin oli jo aiemmin rakennuttanut itselleen oman kartanonsa ja kuoli luonnollisiin syihin vasta 90-vuotiaana v. 1970. (Toinen poika, Louis, oli kuollut jo aiemmin luonnollisista syistä johtuen v. 1931.)

Tämän jälkeen Lempien kartano myytiin matkustajakodiksi, mutta menestys oli huono. Työntekijöitä oli vaikea saada, sillä kartanossa väitettiin kummittelevan. Ovet avautuivat ja sulkeutuivat itsestään, tavaroita lenteli lattialle, ääniä ja askelia kuului ympäri taloa ja jopa pianonsoittoakin kuului ilman soittajaa.

V. 1975 kartano sai uuden omistajan, paikasta tuli bed&breakfast ja ravintola. Nykyään kartanossa järjestetään tietenkin kiertokäyntejä, kuten luolissakin. Monet aaveenmetsästäjät ovat tutkineet kiinteistöä ja luolaverkostoa.

On myös löydetty todisteita siitä, että intiaanit ovat käyttäneet luolia ehkä seremoniapaikkoina; mene ja tiedä, mutta intiaanithan eivät tunnetusti tykkää siitä, että heidän pyhiä paikkojaan häiritään. Kartanon rakentaminen luolien päälle ja luolien käyttäminen olutvarastoina kuulostavat juuri tällaiselta “häirinnältä”. Yksi osa luolastosta, nimeltään “Cherokee cave” jopa räjäytettiin maantierakentamisen yhteydessä. Ai jai jai jai… minkäs menittekään tekemään, pojat!

Lempin panimon olutpullo.

Mistä sitten johtuukaan; 4 itsemurhaa samassa perheessä on aikamoinen määrä. Ei ole ollenkaan kummallista, että paikka on suosittu kummitusnähtävyys tällaisesta aktiivisuudesta johtuen. Intiaanit haluavat kaikki pyhäinhäpäisijät pois omista luolistaan, intiaanien riivaamat Lempin jälkeläiset kummittelevat ihan muina miehinä kostaakseen oman kuolemansa ja ullakolla asunut poika kummittelee ihan ymmärrettävistä syistä. (Potkaise ihan kunnolla sitä ullakon ovea, poika “Lemp”!)

Taitaa siellä muutama kummitus olla ihan Lempien yritystoiminnastakin johtuen: tulevat sinne janoisina tarkastamaan, onko varastoissa olutta jäljellä! No ei ole enää!

TAITEESTA

Kauneus on katsojan silmässä, sanotaan.

20 000-40 000 vuotta vanhat kalliomaalaukset (mm. Lascaux’n luolassa Ranskassa) osoittavat melkoista taidonnäytettä esittävän taiteen saralla. Seinillä kirmaa jos jonkinlaista sen aikakauden eläintä.

Monien hahmojen sijoittelussa on käytetty hyväksi kallionmuotoja korostaen eläimiä “3D-nä”. Taiteentekijöiden motiiveja ei
luonnollisesti tunneta: oliko kyseessä “jumalten” rituaalitila, metsästysonnen takaaminen vai piirreltiinkö siellä ihan muina
miehinä?

“Lähdenpäs tästä vähän piirustelemaan, kun ei nyt huvita siivota noita luujätteitä tuosta nuotiosta, vaikka käskettiin”.

Mielenkiintoisinta on taiteilijoiden kädenjäljet kallioissa;  jo tuolloin haluttiin “puumerkitä” omat teokset. Tai mikä lienee niiden merkitys sitten, mutta tällainen ajatushan siinä mieleen tulee.

Taidehan kehittyy koko ajan, muuttaa muotoaan ja tarkoitusperiään ja blaa blaa blaa. Joissakin nykypäivän tauluissa on sanomaa, kun taulun tila on jaettu kahtia mustaan ja valkoiseen osioon. Siinä on varmaan sitten mennyt joitakin kuukausia taiteilijan miettiessä, että vedänkö nyt harmaan viivan tuohon väliin:

“No en sittenkään vedä, se rikkoo tämän kombinaation. Samalla koko merkitys muuttuu.”

Tähän ei ole meikäläisellä mitään sanomista, ei yhtikäs mitään.