AMAZONIN MUSTA KULTA: MUSTA MULTA

Ainakin pk-seudulla tuli viime vuonna voimaan asetus, jonka mukaan kaikkien taloyhtiöiden ja torpanakkojen pitää siirtyä itsenäisesti ja oma-aloitteisesti biojätteen keräykseen. Mikäpä siinä sitten, Akkakin hommasi sitten köökkiinsä bokashiastiat, joiden avulla saadaan munankuoret ja sipulinkannikat kätevästi muutettua ajan kanssa muhevaksi mullaksi.

Tähän asti bokashointi on ollut toimiva konsepti ja paraikaa bokashiastia Bob 1 siirtyi jälleen nukkumatilaan, kun Bob 2 ottaa vuorostaan seuraavaksi ohjat käsiinsä. Akka nimesi nämä pöntöt Bobeiksi, mutta ei sentään pitänyt niille nimiäisiä tai ristiäisiä, herra paratkoon. Kastelahjoja otetaan silti vastaan *vink vink...*

Mutta mutta… jo peräti n. 2500 eaa. esikolumbiaaniset intiaanikulttuurit osasivat nykyisen Brasilian alueella muodostaa mehevää ja satoisaa viljelymultaa omin käsin. Tämä terra pretaksi eli sananmukaisesti mustaksi mullaksi kutsuttu maa-aines on edelleen tutkijoiden nähtävissä ja pähkäiltävissä. Tällainen ihmisten toimesta suoritettu maanmuokkaus viljelytarpeisiin on edistänyt kokonaisten kansakuntien ja kaupunkiyhteisöjen kehitystä, sillä väestön lisääntyessä viljelyalaa oli hengenpitimiksi tehtävä itse.

Tunnettuja terra pretan esiintymisalueita (Researchgate).

Varmasti jokainen inkakulttuureista kiinnostunut on nähnyt useankin dokumentin, miten lidar-tutkalla skannataan Amazonin sademetsiä ja aina vain löytyy uusia pyramideja, kaupunkeja ja valtavia tieverkostoja kaiken nykyisen kasvillisuuden alta. Jollakin keinolla nämä massiiviset asukasmäärät oli ruokittava, joten tuumasta käytiin toimeen.

Mitäpä tämä musta multa (joka saattaa tutkimusten mukaan ulottua jopa kahden metrin syvyyteen saakka) sitten oikein sisältää? Ainakin matalassa lämpötilassa poltettua puuhiiltä, eläinten ja kalojen luita, pieniä keramiikkasiruja, kaikenlaisia kuivia kasvinosia ja eläimistä peräisin olevaa lantaa. Nykyajan tutkimukset ovat osoittaneet, että tämä maa-aines sisältää runsaasti mm. typpeä, fosforia, kalsiumia, sinkkiä ja mangaania. Myös kastematojen osuus tässä muhevassa mullassa on tärkeää, sillä madot hajottavat orgaanista ainesta tehokkaasti.

Läntiseen maailmaan tieto tällaisesta ihmeellisestä maa-aineksesta saapui – kuinkas muutenkaan – espanjalaisen konkistadori Francisco de Orellanan (1511-1546) myötä v. 1542. Tämä tyyppi oli tietenkin etsimässä kuuluisaa Eldoradoa, mutta keltainen kulta jäi tuolloin häneltäkin löytämättä.

Eldorado – Wikipedia

Konkistadorin väitteet hyvinvoivista kylistä ja satoisasta maataloudesta jätettiin tietenkin huomioimatta ja myöhempienkin tutkimusmatkailijoiden havainnot uskottiin luonnon aiheuttamiksi: alueella saattoi olla tulivuoria, joten mullassa on varmaankin hedelmällistä vulkaanista tuhkaa. Alueella on lampia, joten mullassa on varmaankin valmiina tuhansien vuosien ”kompostia.”

Herbert Rudeen, 1959.

1800-luvun puolella uskottiin myös, että multa on saattanut syntyä ruoanpaistamisen oheistuotteena, mutta nykyiset tutkimukset ovat osoittaneet tämän mahdottomaksi. Terra pretan esiintyminen on alueellisesti niin suurta luokkaa, että yksittäisillä keittiöuuneilla ei ole ollut mitään tekemistä maan laadun parantamisen kanssa. Nykyään tutkijat ovat vahvistaneet, että mullan koostumus on tosiaan ”man-made” eli ihmisen tekemää, tietoista maanmuokkausta.

Ancient Amazonians created mysterious ‘dark earth’ on purpose | Science | AAAS

Artikkelissa mainitaan, että terra pretaa lienee tehdyn jo n. 5000 vuotta sitten ja alueen asukkaat tekevät sitä aktiivisesti edelleen.

Musta kulta sitoo hiilidioksidia ilmakehästä ja saa kasvit kukoistamaan – biohiilelle ladataan jopa myyttisiä odotuksia, mutta monta asiaa on vielä ratkaistavana | Yle

Mistä kummasta tulee heti mielleyhtymä kaskeamisesta ja kaskenpoltosta? Vaikka siitä ei mitään tietäisikään? Mielleyhtymään vaikuttaa varmasti ”Raatajat rahanalaiset/Kaski,” Eero Järnefeltin maalaus vuodelta 1893. Kukapa voisikaan tuon tytön ilmettä unohtaa sen kerran nähtyään..!

Asia on sinänsä mielenkiintoinen, sillä nähtävästi tämä poltettu puuaines (puuhiili) on yhdistävä tekijä jo vuosituhansien takaa niin Etelä-Amerikassa, Euroopassa kuin Suomessakin. Nykypäivänä lannoitteet ovat korvanneet nämä perinteiset, perimätietona tiedetyt menetelmät ja kyse on jälleen kerran unohdetusta historiasta länsimaisen tekniikan ja teknologian kehityttyä. Muinaiset kulttuurit, maanviljelijät ja metsästäjät tiesivät asioita, joista me nykyihmiset näemme vain jäänteitä mullan muodossa, maata kaivamalla tai luurankoja tutkimalla. Nämä tiedot piirtyvät esiin nykyisen teknologian avulla ja samalla olemme kuvitelleet, miten ”alkeellisia” me muinoin olimmekaan. Nope; emme olleet.

(natgeo)

Suomessa kaskenpoltto on aloitettu myös jo n. 2400-2000 -luvuilla eaa., ja olisikin mielenkiintoista tietää, mistä tämä maanparannuskeino on eri puolilla maailmaa edes keksitty. Ehkä metsäpalojen seurauksena havaittiin, että kasvusto menestyi paremmin näillä palaneilla alueilla; mene ja tiedä. Sama ilmiö näkyy siis edelleen myös tulivuorten lähettyvillä, sillä laava ja tuhka sisältää myös näitä arvokkaita mustan mullan ainesosia. Minkä takia muutoin ihmiset edelleen asuisivat ja viljelisivät tulivuorten lähettyvillä, kun yksikin purkaus saattaisi saada aikaan Pompeiji kakkosen (tuhoisa ykkönen tapahtui v. 79 jaa.)? Noin 500 miljoonaa ihmistä asuu tälläkin hetkellä lähellä aktiivista tulivuorta.

Why Is Volcanic Soil (Andisol) Very Fertile?

Active volcano – Wikipedia

Popocatepetl-tulivuori Meksikossa (britishgeologicalsurvey).

Asiasta kiinnostuneille muutama linkki biohiilen luomiseen kotioloissa:

Make Your Own BioChar and Terra Preta : 5 Steps – Instructables

Biohiilen valmistus – näin teet biohiiltä itse | Viherpiha

Nyt Akka ainakin tietää, mihin voi näin aluksi dumpata rikkoutuneet saviruukut, kaikenlaiset kuivien kasvien rippeet ja ulkotakan tuhkat. Viherpipertäjä tai viherpeukalo Akka ei ole koskaan ollut; pelkästään bokashipönttöjen ylläpito on Akalle suuri harppaus kohti vihreämpää eloa.

Tässä tapauksessa ainakin voi sanoa, että historia toistaa itseään: jo nämä muinaiset kulttuurit tiesivät kaikenlaiset keinot ja niksit hyvän sadon saamiseksi, kun ruokaa oli kerta kaikkiaan saatava itse tehtyä. Luonnonmukaisia viljely- ja kasvatusvinkkejä on netti pullollaan, joten ”kuka tahansa voi ryhtyä kasvattamaan vaikka kurkkuja ikkunalaudalla.”

Jep, jos saisi edes yrttien siemenet kasvamaan ensin, sillä sekään ei ole Akalta onnistunut. Tänä keväänä odotukset ovatkin korkealla bokashin multatehtaan ansiosta; jos tämäkään keino ei auta, pitää vihdoin ja viimein uskoa anopin ikiaikaiseen ohjesääntöön:
”Laita niille kasveille kananp**kaa ja puhu niille!”

Yeah. Ainakaan Akan tietoon ei ole tullut, että muinaisen Amazonin alueella olisi maissiviljelyksille käyty kertomassa päivän kuulumiset. Mutta mistäpä sitä tietää; eihän tällaisesta toiminnasta olisi mitään jälkiä jäänytkään, joten Akan salaisena aseena tänä keväänä on kullanarvoinen bokashimulta ja tauoton pas**njauhanta! Kyllä siinä sitten kurkut kasvavat ihan historiallisilla menetelmillä ja luomusti!

MUINAISIA POPPAKEINOJA ERI SAIRAUKSIIN

Tässä edes-jonkin-merkkistä-ajankohtaista-lääkevalmistetta odotellessa voi pohtia, kuinka merkillisiä hoitokeinoja ennen wanhaan onkaan ollut. Pidemmittä puheitta Akka menee suoraan asiaan:

  1. Kiinan keisari Qin Shi Huang (200-luvulla eaa.) kuoli nautiskeltuaan hänelle määrättyjä elohopeapillereitä. Hänen tuli näiden avulla saavuttaa kuolemattomuus ja kyky kävellä vetten päällä, mutta toisinpa kävi ukkoparalle! Elohopeaa käytettiin eri tarkoituksiin seuraavinakin vuosisatoina; se oli mm. ensisijainen keino parantaa syfilistä.

Qin Shi Huang: ”Hovilääkäri, tuohan nyt niitä ihmepillereitä, joita mainostit niin kovasti. Olen täysin valmis ryhtymään jumalaksi. Saat ylennyksen heti, kun se on tapahtunut!” Lääkäri joutui pettymään pahasti…

2. Vuonna 1910 USA:ssa julkaistussa lääkärikirjassa suositeltiin heinänuhaan 4-prosenttista kokaiiniliuosta. Kokaiinia suositeltiin myös mm. ruoansulatusvaivoihin, yskään ja peräpukamiin. Myös Coca-colan alkuperäisaineksiin kuului kokaiini. On arvioitu, että 1900-luvulle tultaessa Amerikassa oli jo 200 000 kokaiiniriippuvaista.

”Emmä enää muistakaan, oliko mussa mitään vikaa… aika tehokas lääke tuntuu olevan! Otan vähän lisää varmuuden vuoksi…”

3. Tämä ei olekaan hoitokeino, vaan – yllätys, yllätys – raskaustesti muinaisessa Egyptissä v. 1350 eaa. Raskautta epäilevä nainen ei suinkaan liritellyt tikkuun, vaan useiden päivien ajan vehnän- ja ohransiemenille. Raskaus varmistui, kun jompikumpi näistä kasveista alkoi kasvaa vartta. Uskottiin jopa, että vehnä ennusti tyttölasta, ohra poikaa.

Uskomatonta kyllä, v. 1963 tätä luonnonmukaista raskaustestiä testattiin, ja se tuntui jotenkin pitävän paikkansa: 70 % raskaana olleista naisista saivat kasvinsiemeniä itämään. Sukupuolta nämä taimet eivät sentään varmuudella kertoneet oikein. Ilmeisesti naisten kohonnut estrogeenipitoisuus auttoi kuitenkin taimia itämään.

”Saisko olla vehnänorasta sun salaattiin? Ihan itse kasvatin luomumenetelmällä!”

  1. Evankelista John Wesleyn mukaan astman pystyi parantamaan keitetyillä porkkanoilla 1740-luvulla. Peräti kaksi viikkoa tuli puputtaa pelkkiä porkkanoita.

”Ei lähtenyt astma, mutta laihduin 10 kiloa ja pitkät korvat alkoivat kasvamaan… Kakkakin muuttui papanoiksi.”

  1. Roomalaiset yrittivät parantaa malariaa 200-luvulla jaa. eriskummallisella tempulla. Paperilapulle tuli kirjoittaa seuraava loitsu:
    ABRAKADABRA
    ABRAKADABR
    ABRAKADAB
    ABRAKADA
    ABRAKAD
    ABRAKA
    ABRAK
    ABRA
    ABR
    AB
    A
    Tämä paperilappu kaulassa tuli sitten kulkea 9 päivän ajan, jonka jälkeen lappu heitettiin itään virtaavaan jokeen. Jos tämä ei auttanut, piti hieroa itseään leijonanrasvalla.
Leijonamosaiikki 500-luvulta jaa./Metropolitan Museum of Art.

”Odotas, käyn apteekissa hakemassa vähän leijonanihraa! Mähän sanoin, että mikään hokkuspokkustemppu tässä ei auta, kyllä se rasva auttaa ihan varmasti!”

  1. Antiikin roomalaiset uskoivat, että kuolleiden gladiaattorien veri saattoi parantaa epilepsian. Satoja vuosia uskottiin muutoinkin, että kuolleen ihmisen ruumiinosat saattoivat auttaa erilaisiin sairauksiin pulvereiksi jauhettuina. Myös muumioita on jauhettu erilaisissa parantamistarkoituksissa.
Hyvin säilynyt gladiaattorimosaiikki 200-luvulta jaa.

”Ai hitto, että alkaa närästää… Vaimo, jauhapas vähäsen pulveria siitä viime viikolla saadusta mummos sääriluusta.”

  1. Muinaisessa Roomassa hampaat valkaistiin virtsalla. Virtsassa ajan myötä muodostuva ammoniakki toimii valkaisu- ja puhdistusaineena. Roomassa pesulat jopa maksoivat virtsasta saadakseen sitä käyttöönsä.

”Miten niin mun henki haisee? Just huuhtelin hampaani kusella.”

  1. Pohjois-Amerikan intiaanit käyttivät kylmettymiseen ja uneliaisuuteen lääkkeeksi tupakansavua ahterissa. Myöhemmin myös eurooppalaiset omivat tämän tavan ja parantelivat tällä keinolla milloin mitäkin vaivaa. Hoitoa varten keksittiin letku ja pumppu, jolla savua pumpattiin potilaan persuksiin.
Luksusluokan laite tupakansavun pumppaukseen.

”Anna tulla sitä savua ihan kunnolla, vaikutus alkaa ihan selvästi jo tuntumaan! On se ihmelääke ihan kaikkeen, tuo tupakka.”

  1. Antiikin Kreikassa uskottiin, että naisen kohtu saattoi lähteä liikuskelemaan, mikäli aktiivista petipuuhaa ei ollut. Tämä aiheutti kohtauksia ja hysteriaa. Tätä estettiin… menemällä naimisiin ja tekemällä lapsia. Mikäli kohtu oli kuitenkin lähtenyt vaeltelemaan, lääkityksenä annettiin kylpyjä, hierontoja ja pahanhajuisia voiteita reisille. Pahan hajun takia kohtu säikähtäisi ja palaisi takaisin paikalleen.

”Siis mä en kestä enää yhtään tätä mun kohtua, se vaeltaa taas!! Taidan lähtee kylpylään… ja hierontaan… mulla menee tosi kauan, älä turhaan odottele. Käyn shoppailemassa samalla, se yleensä palaa sit paikoilleen tosi nopeesti…!”

  1. Muinaisessa Babyloniassa uskottiin, että hampaiden narskuttelu öisin (bruksismi) johtui siitä, että joku kuollut sukulainen yritti ottaa henkilöön yhteyttä. Hengen sai karkotettua, kun potilas nukkui viikon ajan ihmisen kallo vieressään. Kalloa tuli myös nuolla ja suudella 7 kertaa joka ilta, jotta hengen karkotus onnistuisi.

”Narsk, narsk, ihan turhaan tuli hommattua tää purentakisko yöksi, kun purin senkin jo paskaks. Mistäköhän sais hommattua kallon? En kyllä ala sitä nuoleskelemaan! Tai jos sittenkin… jos Paavo-setä yrittää kertoa sen piilotetusta testamentista!”

Tällä erää Akalla ei ole muuta asiaa… muuta kuin: ei kannata noudattaa mitään tällaisia poppakonsteja! Raskaustesti lienee harmiton, kunhan sen tuloksia ei tarjota kenellekään…!

FOLIOHATUT ESIIN!

Elämme salaliittoteorioiden kulta-aikaa. Akka ei puutu tässä pöljiin covid19-teorioihin, vaan muihin, omituisiin salaliittoväitteisiin. Kiistellyimmät ja tunnetuimmat salaliittoteoriat koskevat tietenkin seuraavanlaisia tapahtumia/paikkoja:

  • John F. Kennedyn salamurha – useita kymmeniä eri teorioita, useista kymmenistä eri syistä.
  • Kuussakäynti oli lavastettu – Stanley Kubrick ohjasi ja kuvasi väitetyt filmaukset Kuusta.
  • Area 51 vilisee sekä ufoja, niiden uudelleenmallinnuksia että pieniä, vihreitä ukkeleita, joista hallitus ei kerro mitään. Alienit pörräävät ympärillämme koko ajan, siitäkään ei puhuta.
  • Illuminati/Vapaamuurarit/Skientologit hallitsevat koko maailmaa meidän tietämättämme.
  • 9/11 oli sekin hallituksen järjestämä juttu – WTC-tornit räjäytettiin tarkoituksellisesti.
  • Prinsessa Diana salamurhattiin – Hovi ei halunnut prinsessan avioituvan muslimin kanssa.
  • Djatlovin solan tapaus Venäjällä v. 1959 (9 kuolonuhria) – useita kymmeniä teorioita: mm. hallituksen epäonnistuneet ohjus-/rakettikokeet ja niiden peittely-yritykset.
Djatlovin solassa kuoli 9 retkeilijää merkillisissä olosuhteissa (engl. Dyatlov Pass). Eri teorioita pohditaan edelleen maailmanlaajuisesti yli 60 vuotta myöhemmin.

Isojalka/jeti ja Loch Nessin hirviö yms. eivät kuulu tähän listaan, sillä niiden ympärille ei ole muodostettu ns. salaliittoa. Kyse on vain mysteereistä.

Katsotaanpa seuraavana joitakin omituisia, ehkä vähemmän tunnettuja salaliittoteorioita:

1. Maa on ontto ja siellä asuu kokonaan toinen älyllinen sivilisaatio. Tätä teoriaa kannatti jopa itse Edmond Halley 1600-luvulla (jep, hänen mukaansa nimettiin Halleyn komeetta). Teoriaa kuulemma puoltaa se, että maan magneettikentässä on muutoksia. Maan sisuksiin pääsee joko etelä- tai pohjoisnavalta.

Jep. Ainakin Aku Ankassa maan sisuksiin on menty useita kertoja.

Kuvakudos vuodelta 1066 esittää komeetan saapumista – Halleyn komeetaksi se nimettiin vuosisatoja myöhemmin. Ehkäpä komeetta on menossa maan sisuksiin!! (Mitä tuo kuningas oikealla oikein tekee??)

2. Maapalloa hallitsee reptiliaanit eli liskoihmiset. Tämä laji on tietenkin saapunut maapallolle Lohikäärmeen tähdistöstä. He osaavat muuttaa muotoaan, joten normaalisti he näyttävät ihan tavallisilta pulliaisilta. Useat julkisuuden henkilöt ovat tällaisia reptiliaaneja: mm. kuningatar Elisabet, Madonna, Barack Obama, Angelina Jolie, Bill Clinton, Mark Zuckerberg ja edesmennyt Michael Jackson.

Jep. Mitenköhän tätä ”maailman hallitsemista” edisti Madonnan biisi ”I’m A Virgin”? Ehkä hänen olisi pitänyt laulaa ”I’m A Lizard”.

”Well, hello… Madonna tässä!”

3. Englannin hovista puheenollen: kuningatar on siis lisko, mutta prinssi Charles on VAMPYYRI. Itse asiassa Charlesin sukulinjat juontavat peräti itse Vlad Seivästäjään, Draculan esikuvaan, joka eli 1400-luvulla. Jotkut kuitenkin epäilevät, että prinssi Charles ei ainoastaan ole sukua tälle murhanhimoiselle ruhtinaalle, vaan että heillä olisi ”samanlaiset mieltymykset” veren suhteen.

Jep. Prinssi Charles on tunnettu luomuruokaintoilustaan, ihan ensimmäiseksi ei tule mieleen, että Charles vetelisi nautinnollisia veriaterioita yrttipiperrystensä lisäksi. Kaipa se olisi jo tullut julki, että palatsista katoaa mystisesti ihmisiä tämän tästä. Tai että Charlesin nähdään usein hiippailevan nurkissa veripisaroita suurilla korvillaan.

”Mitään en oo ottanut! En pisaraakaan!”

4. Paul McCartney on kuollut, häntä esittää kaksoisolento. Hänen väitetään kuolleen autokolarissa jo v. 1966. Tätä perustellaan useilla eri tavoilla: mm. kappaletta ”A Day In the Life” takaperin soitettaessa kuuluu ”Paul is dead, miss him, miss him”. Kappaleessa ”Strawberry Fields Forever” Lennon mumisee ”I buried Paul”. Albumin ”Abbey Road” kansikuva esittää hautajaiskulkuetta, jossa Lennon on valkoiseen pukeutunut pappi.

Jep. Soittakaa takaperin mitä tahansa; kuulette juuri sen, mitä haluatte kuulla. Akka soittelee takaperin kappaletta ”Paljon onnea vaan” ja kuulee sanat ”Olen piru suoraan helvetistä ja tulin syömään sinun pääsi!!”

The Beatles: Abbey Road – albumin kansi. Itse ruumis kävelee kulkueen mukana.

5. Suomea ei ole olemassa. Tämä väite nousi maailmalla esiin vitsimielessä v. 2016. Eikös siitäkin sitten joidenkin mielestä tullut totisinta totta. Väitteen mukaan Venäjä ja Japani keksivät Suomen v. 1918, jotta Japani saisi rauhassa kalastella Suomen aluevesillä (Suomen tilalla on siis pelkkää merta). Teoriaa perustellaan myös väitteillä, että mikään maa maailmassa ei voi olla näin hyvä: paras terveydenhuolto, koulutus, onnellisin kansa, vähiten korruptoitunut jne.

Jep. Suomi ratkaisi vihdoinkin koronakriisin tehokkaasti: meitä ei ole olemassa.

Ihan tekaistu maisema Suomesta! Pelkkää propagandaa!

6. CERNin suuri hadronitörmäytin Sveitsin ja Itävallan rajalla on muodostanut portin toiseen todellisuuteen. Kun törmäytin käynnistettiin v. 2008, sen pelättiin muodostavan mustan aukon, joka nielaisee maapallon. Kun tätä ei tapahtunut, porttiteoria nousi esiin. Jotkut myös uskovat, että Cernin tutkijat itse asiassa manaavat esiin Shivaa – tuhon jumalaa. Todisteena tästä on Intian lahjoittama Shiva-patsas laitoksen edessä.

Jep. Kaiken järjen mukaan Cernin tutkijat olisivat jo kadonneet sinne toiseen todellisuuteen tai Shiva olisi jo tuhonnut koko mestan. Kun nämäkään teoriat eivät tunnu käyvän toteen, niin keksitäänpä taas joku uusi teoria: jospa siellä vaikkapa tutkitaan alkeishiukkasia! Hui kamala!!

”Oon just menossa toiseen todellisuuteen… eiku manaamaan Shivaa… eiku… unohda!!”

7. Denverin lentokenttä Coloradossa ei ole suinkaan vain lentokenttä. Se on naamioitu päämaja maailmaneliitille, natseille, Illuminateille tai jopa portti helvettiin. Lentokentän maanalaiset tunnelit ovat bunkkereita, joihin valitse-minkä-ryhmän-jäsenet voivat paeta maailmanlopun koittaessa. Lentokentällä on omituista taidetta, omituisia patsaita ja suurimpana näistä on sininen hevonen punaisine silmineen. (Tämä patsas itse asiassa tappoi veistäjänsä, kun heppa kaatui onnettoman taiteilijan päälle). Kentän kiitoratojen muoto ja suunnat muistuttavat hakaristiä. Teorioita esiintyy niin paljon, että kentällä ei enää edes yritetä hillitä niitä.

Jep. Kieltämättä tuo sininen heppa on aika karmiva, mutta mitä se todistaa? Se todistaa, että… sininen hevospatsas on olemassa. Huu! Ainakin lentokenttä saa hyvin matkustajavirtaa kaikkien omituisuuksien myötä, joten ehkä tämä on kaikessa yksinkertaisuudessaan vain hyvin onnistunut markkinointikikka.

”Älä tuijota! Tällainen sininen jättiheppa lentokentällä on ihan normaali näky!”

Akka asettelee foliohatun päähänsä, kuuntelee levyjä takaperin, kaivaa pihalleen portin helvettiin ja lähettää terveisiä maasta, jota ei ole olemassa. Kappas, Akan ovikello soi! ”Ohhoh, päivää, sehän onkin itse prinssi Charles…! Älä pure, Charles, älä pure…!!”

Päivällinen on katettu! Luomuituja, luomusalaattia ja tuoreverikastiketta!