TIETO LISÄÄ TUSKAA

Joskus sitä ihminen saa niin pirullisen flunssan (tai minkä-lie-koronavariantin), ettei käsien voima riitä pitelemään edes kirjaa luettavaksi – saati, että aivotoiminta lukemiseen edes riittäisikään. Siinä on turha haikailla sivistävänsä itseään vielä lukemattomilla klassikoilla, kun nivelet ja silmät huutavat hoosiannaa aivojen tolkuttaessa samaan aikaan mantraa: “syö lisää särkylääkettä – monelta otinkaan sen viimeisimmän napin napaan…”

Tässä jutussa paino onkin siis sanoilla “pirullinen” ja “kirja,” joten katsahdetaanpa hermeettistä teosta, jonka pitelemiseen eivät tavallisen pulliaisen voimat riitä edes terveenä: PAHOLAISEN RAAMATTU eli Codex Gigas.

Tämä 1200-luvulta peräisin oleva teos on nykyään esillä Ruotsin kuninkaallisessa kansalliskirjastossa Tukholmassa. Opuksen matka Ruotsiin asti on ollut pitkä, mutta tarkastellaanpa ensin tämän möhkäleen hirvittävää kokoa ja olomuotoa: kirjan korkeus on 92 cm, leveys 50 cm ja paksuus 22 cm. Kirjan kannet ovat rautakoristeista, nahalla päällystettyä puuta ja sen 310 sivua ovat pergamenttia eli yleensä vasikannahasta tehtyä keskiaikaista kirjoitusmateriaalia. Pelkästään kirjan rakenne aiheuttaa siis sen, että koko järkäle painaa 74,8 kg! Well, siinäpä sitä iltalukemista itse kullekin säädylle!

The Codex Gigas – Kungliga biblioteket – Sveriges nationalbibliotek – kb.se

Kirjasta tekee legendaarisen… noh, ihan pelkästään legenda, jonka mukaan kirja olisi kirjoitettu yhden yön aikana ihtensä vihtahousun eli pirun avustuksella. Ennen tätä tarinaa on kuitenkin parempi katsahtaa kirjan syntypaikkaa ja sen matkaa peräti Ruotsin Tukholmaan, jossa se on majaillut vuodesta 1649 asti.

(Kungliga biblioteket).

Useiden lähteiden mukaan kirjan kirjoittajaksi epäillään benediktiiniläisluostarin munkkia Herman the Reclusea, (Akka ei löydä tälle käännöstä, mutta nimi tarkoittaa erakko-Hermania) joka eleli nyk. Tsekin alueella Podlazicen kaupungissa. Tämän jälkeen teos olisi sitten seikkaillut useammankin luostarin kautta – jopa niin, että kirja on peräti pantattu rahavaikeuksien takia, kunnes Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Rudolf II sai sen haltuunsa v. 1594. Teos jäi tällöin Prahaan vuoteen 1648 asti, jolloin ruotsalaiset sotilaat veivät sen mukanaan kolmikymmenvuotisen sodan sotasaaliina. Tällöin teos päätyi Tukholman linnaan, mutta linnapalon seurauksena se siirrettiin nykyiseen, pysyvään olinpaikkaansa nykyiseen Kansalliskirjastoon.

Portrait of Emperor Rudolf II/Hans von Aachen/1590-luku).

Entäpä se legenda? Tarinasta on kaksikin versiota; Akka käyttää tässä epäillystä benediktiiniläismunkista nimeä Herman. Legenda 1 kertoo, että munkki Herman olisi rikkonut munkkivalansa ja hänet olisi täten tuomittu muurattavaksi elävältä seinän sisään (kuollen lopulta nestehukkaan ja nälkään), jolloin Herman olisi pyytänyt luostarin apotilta armoa luvaten, että hän kirjoittaisi yhden yön aikana opuksen, joka kiteyttäisi koko luomakunnan tiedot yhteen teokseen. Apotin suostuttua Herman kirjoitti kirjoittamistaan keskiyöhön asti, mutta huomattuaan urakan toivottomaksi, hän lopulta myi sielunsa paholaiselle saadakseen urakan päätökseen.

Legenda 2 taasen kertoo, että Herman-parka oli tässäkin versiossa syyllistynyt nimeämättömään munkkivalan rikkomiseen, mutta apotti olisi antanut hänelle peräti vuoden aikaa tehdä teos kokonaisuudessaan. Tässäkin versiossa munkkiparka joutui myymään sielunsa, kuten ennalta olikin arvattavissa.

Mitäpä kirja sitten itse asiassa sisältää? Kirja on kirjoitettu latinaksi lukuunottamatta joidenkin kappaleiden alkukirjaimia ja se sisältää useita piirroksia monilla eri väreillä. Pelkästään eri lukujen alkukirjaimet ovat itsessään jo piirroksia, mutta nimen “Paholaisen raamattu” tämä teos on saanut kuvasta, joka sijaitsee sivulla 290. Tässä on kyseessä sellainen pirulainen, että vähemmästäkin alkaa sukat pyöriä jaloissa! Tällainen kuva muistuttaa tosin hieman Akan passikuvaa; hmm…!

Sivu 290 (WikimediaCommons).

Kirjan kirjoitettu sisältö onkin se mielenkiintoinen osio, sillä kirjassa esiintyy useita eri aiheita: alkuun teoksessa kirjoitetaan tietenkin Raamatun Vanhan testamentin kappaleita vanhalla vulgata-käännöksellä, mutta teksteistä löytyy myös mm. eri aikojen historiikkia, lääketieteellisiä tekstejä, Uusi testamentti vaillinaisena, kalenterisivuja yms. On myös huomattava, että jossakin vaiheessa kirjasta on revitty irti 10 sivua, eikä kukaan tiedä kenen toimesta, koska ja miksi.

Image 1 of Devil’s Bible. | Library of Congress (loc.gov) Jokainen sivu nähtävissä kuvasarjana

Nyt pitää kyllä sanoa, ettei Akka ymmärrä tätä teosta ollenkaan. Tuollainen koristeellinen kirjoittaminen/piirtäminen sen aikaisilla välineillä olisi ollut monien vuosikymmenien tehtävä: onkin arvioitu, että yhdeltä tekijältä tällainen työ olisi kestänyt n. 20 vuotta. Samoin on myös tutkimusten mukaan todistettu, että kirjoittaja on kuitenkin ollut niin yhteneväinen kirjoitustyylinsä suhteen, että kyseessä lienee ainoastaan yksi henkilö. God damn, miten ärsyttävää!

Mysteeri kirjan tekotavasta on järkälemäinen; älkäämme kuitenkaan myykö sielujamme vihtahousulle kevein perustein. Siitä ei nähtävästi seuraa mitään hyvää. Akka tosin uskoo, että tämän kirjan legenda on syntynyt ihan jo sen koon, valtaisan työn ja vaivannäön jälkeisinä tulevina vuosisatoina. Ihan samalla tavalla on selitetty legendana Stonehengen kiviä: perimätiedon mukaan niiden kerrotaan leijuneen paikalleen aivan vaivattomasti ilman hikeä, kyyneleitä ja työmiesten persusten revähtämisiä.

Kaiken massiivisen, henkeäsalpaavan tai työlään homman takaa löytyy aina (nainen? Matti ja Teppo kaapissa?) jokin tarina, joka selittää tällaisen harvinaislaatuisen ihmetapahtuman syntymisen. Tekeväthän muurahaisetkin valtavia tunnelisysteemeitä kekoihinsa, vaikka ovatkin niin… nyt on pakko sanoa: PIRUN pieniä, hah haa!

(Kungliga biblioteket).

On tietenkin mahdollista, että tämä Arvoisa Herra Munkki Erakko on toiminut juurikin niin, kuten legendat kertovat, mutta mistäpä me sen saisimme tietää. Onkin siis uskottavaa ajatella, että joskus tuolloin on ollut olemassa nörttimunkki, jolle on annettu tehtäväksi tehdä tällainen opus ja kas kummaa: sen jälkeen tämä nörtti ei liikahtanut tuolistaan ennen kirjan valmistumista! Believe me, tämä on mahdollista ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä!

Vincent of Beauvais/1400-luvun loppupuolelta (WikimediaCommons).

Eikä tarvita kuin jonkun pelin päivitys keskellä yötä, niin jopas siinä unenrippeetkin karisevat silmistä ihan hujauksessa. Johan tämän teoksen hifistelymäinen ulkoasu senkin kertoo; ei tätä mikään tavallinen munkinpentele ole nauriiden kaivamisen ohella työstänyt!

Syyllinen ei siis tällä kertaa ole hovimestari eikä ihtensä vihtahousu… vaan maailman ensimmäinen NÖRTTI (kylmät väreet kulkevat Akan läpi… ihan vain flunssan jälkimaininkeina)!

Whitby Abbey – Wikipedia Jep, tällaisiin puitteisiin olisi mahtunut useitakin kirjoitushuoneita ja muutamia nörttejä – jopa yksi Akka! Kuva on vain yksi esimerkki luostareiden hulppeista puitteista noina aikoina. Tämä luostari on nimenomaan benediktiiniläisluostari, joten Akan mielestä kuva on hyvin kertova.

PIENIÄ VIHREITÄ MIEH… LAPSIA

“Elämme merkillisiä aikoja,” olisi voinut pienen, englantilaisen Woolpitin kylän väestö todeta 1100-luvulla, kun kylään tumpsahti yllättäen kaksi kirkkaanvihreää lasta. Kylän alkuperäinen nimi oli “Wulf-pytt,” joka sananmukaisesti tarkoitti susille kaivettuja kuoppia. Näillä kuopilla yritettiin estää moisten petojen hyökkäykset, mutta hämmästys olikin suuri, kun tällaisesta montusta löydettiinkin pieni tyttö ja poika (jotka olivat siis tosiaankin iholtaan vihreitä, onhan se nyt varmastikin tullut selväksi…).

Kylän nimen alkuperä voi tosin johtua myös paikallisesta, ansioituneesta soturista Ulfketelistä, jonka nimi tarkoittaa susikuoppaa (wolf-trap). Tämä maineikas herra eli vuosina 968-1016 jaa.

Sisarusparin puheesta ei kukaan ymmärtänyt mitään ja heidän vaatteensakin olivat outoja. Heidät vietiin paikallisen kyläläisen Sir Richard de Calnen kartanoon, mutta siellä lapset eivät halunneet syödä mitään heille tarjottua ruokaa. Vasta joidenkin päivien päästä sisarukset löysivät pihamaalta härkäpapuja, joita he sitten kelpuuttivat ruoakseen. On kerrottu, että muutamien vuosien aikana lapset vihdoinkin oppivat puhumaan englantia, tottuivat tavalliseen ruokavalioon ja monipuolisempi ravinto karkottikin lopulta heidän ihonsa vihreyden. Valitettavasti sisartaan nuorempi poika kuitenkin sairastui ja lopulta kuoli.

Woolpit – Google Maps

Noh, kun tyttö oli oppinut tarpeeksi englantia, hän yritti selittää heidän mystistä ilmestymistään kylään. Tytön mukaan he olivat kotoisin Saint Martinin maasta, jossa kaikki oli vihreää eikä aurinko koskaan noussut tai laskenut kunnolla. Kylään ilmestymisensä aikaan sisarukset olivat paimentaneet isänsä karjaa, kunnes he olivat kuulleet kovan äänen (jota tyttö vertasi Woolpitin kirkonkelloihin) ja joutuneet sitten yllättäen susikuopan pohjalle. Lähtöpaikastaan tyttö selitti, että “suuri joki erottaa Saint Martinin maan tästä maasta.”

Tyttö lopulta kastettiin ja sai nimen Agnes. Hän jäi de Calnen huusholliin palvelijaksi, kunnes meni myöhemmin naimisiin kuninkaallisen virkamiehen Richard Barren kanssa. Tiettävästi he saivat ainakin yhden lapsen, mutta tähän väitteeseen ei ole löydetty todisteita.

Tähän tarinaan on esitetty useita teorioita, mutta ensin täytyy selittää, miten tällainen tarina on säilynyt meidän päiviimme asti: tarinan on kirjannut ylös sekä Ralph of Coggeshall (Coggeshallin luostarin apotti), että William of Newburgh (Newburghin luostarin kaniikki). Ensin mainittu kuoli v. 1226 ja jälkimmäinen eli n. 1136-1198. Kertomus on kirjattu sekä Ralphin kirjoittamaan Chronicum Anglicanumiin vuodelta 1220, että Williamin kirjoittamaan Historian rerum Anglicarumiin vuodelta 1189. Heidän tarinoissaan on pieniä eroavaisuuksia, mutta yleisesti ottaen kertomukset noudattelevat samaa linjaa sisarusten puhumasta siansaksasta, syömättömyydestä ja vihreästä ihonväristä.

Woolpit, Suffolk/C.W.Arnold (Woolpit and District Museum).

Yleisin selitys näiden lasten kummallisuuksiin on se, että heidän epäillään olleen eksyneitä flaamilaisten maahanmuuttajien jälkeläisiä. Tähän etniseen ryhmään kuuluvat “flaamilaiset” tai “flaamit” ovat kotoisin Belgian pohjoisosasta Flanderista. Heidän puhumansa kieli flaami selittäisi sen, etteivät Woolpitin kyläläiset ymmärtäneet lasten puheista mitään. Alueella tiedetään kuitenkin eläneen tuohon aikaan näitä flaamilaisia siirtolaisia, joita myöhemmin vainottiin vallassa olleen kuningas Henrik II:n toimesta. Olisi siis ymmärrettävää, että lapset ovat esim. paenneet kotiseudultaan ja päätyneet sattumalta Woolpitiin.

Saksalainen susikuoppa (WikipediaCommons).

Mainituksi “Saint Martinin maaksi” on esitetty Fornham St. Martinin kylää, joka sijaitsee Woolpitista n. 10 km luoteeseen. Tuolla alueella käytiin myös Fornhamin taistelu v. 1178, joten lasten pakeneminen selittyisi tälläkin seikalla kätevästi. Läheisen Bury St. Edmundsin luostarin kellot (rakennettu 1020-luvulla) olisivat myös olleet usein lasten kuultavissa. Tytön mainitsema “suuri joki” olisi voinut olla The Black Bourn-joki, joka sijaitsee Woolpitin läntisellä puolella. Tämä joki oli tuohon aikaan alueen tärkein vesilähde, mutta se kuivui myöhempinä vuosisatoina puromaiseksi uomaksi.

Fornham St Martin – Google Maps

Entäpä se vihreä ihonväri? Jopa lasten arsenikkimyrkytystä on epäilty, mutta todennäköisin syy tähän ilmiöön lienee hypokrominen anemia; usein raudanpuutoksesta johtuva tila, jossa punasoluissa on tavallista vähemmän hemoglobiinia. Tarinassahan kuitenkin mainitaan erityisesti se, että lasten vihreys alkoi ajan mittaan kadota monipuolisemman ruokavalion myötä, joten selitys on hyvin uskottava. Pojan kuolinsyytä ei tosin tiedetä, mutta tuohon aikaan ihan-mihin-tahansa-kuoleminen olikin ihan normimeininkiä.

Näillä perusteilla kertomus alkaa kuulostaa ihan järkevältä, mutta on tietenkin mahdollista, että kyse on vain keksitystä tarinasta, joka on jäänyt elämään. Eihän esim. sitäkään tiedetä, onko legendaarinen kuningas Arthur ollut oikeasti olemassa, joten tähän tarinaan on turha yrittää ympätä mitään avaruudesta saapuneita alien-lapsia. Vaikka kuinka mieli tekisi. Sehän olisikin alien-hihhuleille se todennäköisin selitys, sillä lapsilla on kuitenkin ollut tämä merkillinen, vihreä ihonväri. Kas, kun ei sentään ollut avaruuskypäriä päässä…!

Roulin’s Baby/Vincent van Gogh n. 1888.

Onhan se tietenkin mahdollista, että nämä pienet, vihreät lapset ovat saapuneet maapallolle jostakin huitsin persiistä ulkoavaruudesta, mutta miksi nämä lapset löydettiin susien pyydyskuopasta? Ei sitten alieneilta löytynyt parempaa gps-vehjettä laskeutumiseen/pudotukseen, vai? Yrittäkää suunnistaa vähän paremmin ens kerralla, jooko? Olisi ikävää kalastella teidän vihreitä vauvojanne jostakin satunnaisesta jorpakosta ihan vain siksi, että teidän navigaattorinne jäivät sitten päivittämättä ennen lähtöä.

Navigoilemisiin; varokaa taivaalta (mahdollisesti) putoilevia vihreitä lapsia!

MAKAABERIT MATKAKOHTEET

Moni miettii mielessään, voisiko kesälle jo varata rantaloman tai voiko mökille lähteä hyvillä mielin. Akka ei mieti tällaisia, vaan tutkailee asiaa ihan päinvastaisesta näkökulmasta: maailmassa nimittäin riittää merkillisiä turistikohteita, joissa voi käydä pällistelemässä kuolleita ihmisiä. Jep, kuinka ihanan inspiroivaa! Tässä joitakin esimerkkejä ympäri maailmaa:

  1. Pariisin maanalaiset katakombit. Pariisin alla mutkittelee n. 320 km tunneleita, joissa makaa n. 6 miljoonan ihmisen luita. Tähän ratkaisuun päädyttiin v. 1780, kun runsaat sateet alkoivat nostaa ruumiita esiin hautausmailta. Tunneliverkosto syntyi jo 1200-luvulla, kun maan alta louhittiin kalkkikiveä. Turisteja paikassa käy vuosittain n. 300 000 ja opastettu kierros kestää tunnin. Omin päin tunneleihin ei ole asiaa, sillä osa tunneleista on romahdusvaarassa.

Huonon suunnistusvaistonsa ansiosta Akka eksyisi opastetullakin kierroksella keskimäärin noin 3 minuutin kävelemisen jälkeen. Ajan mittaan alettaisiin kertoa tarinaa, jonka mukaan “hullun suomalaisen haamu kiroilee käytävillä ja mäiskii turisteja persuksille.”

  1. St. Michan’s-kirkossa Dublinissa, Irlannissa on muumioituneita ruumiita ja luurankoja. Joitakin kymmeniä ruumiita on säilynyt kuivissa olosuhteissa jopa useiden satojen vuosien ajan. Erikoista täällä on se, että “Ristiretkeilijäksi” nimetyn muumion sormeen saa koskea; tämän uskotaan tuovan hyvää onnea. Kerrotaan jopa, että Draculan kirjoittaja Bram Stoker vieraili tässä kohteessa.

Muumioituneen 800-vuotiaan äijän sormi?! Ai, saanko kunnian koskettaa sitä? Juu… ei kiitos. EI KIITOS, SANOIN JO!!

  1. Tsekkiläisen Brnon kaupungin kirkon katakombit, jotka löydettiin vasta vuonna 2001. Mutatulvien jäljiltä n. 50 000:n ihmisen luut olivat sikin sokin , mutta ne järjestettiin uudelleen kauniiseen järjestykseen. Sanotaan, että luiden väristä näkee kyseisen ihmisen kuolinsyyn: punertavat ovat kuolleet ruttoon ja kellertävät koleraan.

Kenelle tuli mieleen alkaa järjestellä 50 000:n ihmisen mutaisia luita nättiin järjestykseen? Ja keitä hulluja tähän hommaan värvättiin! Ja millä palkalla tällaista duunia tehdään?

  1. Pyhän Fransiskuksen luostarin ja kirkon katakombit Limassa, Perussa. Näissä tunneleissa majailee noin 25 000 ihmisen luita ja niistä on mm. muodostettu geometrisiä kuvioita. Katakombit olivat käytössä vuoteen 1808 asti, kunnes uusi hautausmaa avattiin kaupungin ulkopuolelle. Täällä väitetään olevan salaisia tunneleita ja erään kauan aikaa sitten kuolleen munkin haamun kerrotaan seikkailevan käytävillä.

Ai niistä 25 000:sta ainoastaan yksi munkki kummittelee? Mikä sitä munkkia nyt niin harmittaa?

  1. Sedlecin luukirkko Kutna Horan kaupungissa Tsekissä. 1500 -luvulta peräisin oleva kappeli on koristeltu – sananmukaisesti koristeltu – n. 10 000 ihmisen luilla. Kirkosta löytyy jopa luista koottu kattokruunu. Erikoisuudestaan johtuen kirkkoa on käytetty kuvauspaikkana monissa elokuvissa.

Tämä menee Akan järjen yli. Tähän löytyy vain yksi kysymys: MIKSI? Voi hyvät ihmiset, MIKSI…!!!!

6. Italian Palermon Catacombe Dei Cappuccini; ehkä hurjin vaihtoehto näistä edellä mainituista. Luostarin yhteyteen on sijoitettu 1600-luvulta lähtien n. 8000 muumioitunutta tai palsamoitua ruumista. Alunperin tänne haudattiin vain munkkeja, mutta varsinkin yläluokan väestö alkoi myös hankkia hautapaikkoja luostarista. Ruumiit on järjestelty ryhmittäin eri käytäville: papisto, lapset, eri ammattialat ja jopa neitsyet ovat saaneet omat osastonsa.

Luostarin kuuluisin asukki on nyt jo yli 100-vuotias Rosalia Lombardo, alunperin 2-vuotiaana espanjantautiin kuollut tyttölapsi vuodelta 1920. Rosalian palsamointi on niin hyvin onnistunut, että tyttö näyttää vain nukkuvan. On väitetty, että välillä Rosalian silmät aukenevat, mutta ilmiötä selitetään optisella harhalla.

RIP Rosalia 1918-1920.

Akalta pääsisi löysät housuun, jos tällaisen ilmiön näkisi ihan omin silmin. Silloin olisi pakko poistua vaivihkaa takavasemmalle ja ulos päästyään kirkua ja juosta helkkariin niin kovaa kuin pääsee. Optinen harha tai ei; tällainen aktiviteetti kuuluu osastoon “too creepy”.

KETTUMAINEN KUNKKU

Richard III (Englannin kuninkaana 1483-85) taisikin olla murhamies, mikäli uusiin tutkimuksiin on uskomista. Jo vuosisatoja on epäilty, että tämä kunkku Rikhard murhautti veljenpoikansa: 12-vuotiaan Edvard V:n ja tämän 9-vuotiaan veljen Rikhardin.

Richard III (taiteilija tuntematon).

Ai miksikö? No siksi, että kruunu kuului lain mukaan tälle 12-vuotiaalle Edvardille. Tällä tavalla Rikhardin oli helppo julistaa itsensä kuninkaaksi. Prinssien isä, kuningas Edvard IV, oli hiljattain menehtynyt vain 41-vuotiaana. Ennen kuolemaansa hän ehti antaa veljelleen (tuleva-kunkku) Rikhardille vastuun poikien hyvinvoinnista. Hyvinpä äijä hoiti homman kotiin, prkl!

Menehtynyt kuningas Edvard IV istumassa (James Edmund William Doyle 1864).

Poikaparat vangittiin samantien Lontoon Toweriin, josta he sittemmin katosivat. Towerissa oli tuohon aikaan pahamaineinen vankila, jossa mm. vankeja kidutettiin. Tuhatvuotisen historiansa aikana Towerissa menetti henkensä yksi jos toinenkin…

Tower of London.

Mistä murhaepäilyt sitten juontuvat? Tällä epäilyllä on pitkät perinteet. Vuonna 1535 mestattu kirjailija sir Thomas More kirjoitti aiheesta kirjassaan “Kuningas Rikhard III:n historia”. Tässä teoksessa More väittää, että kunkku Rikhard antoi murhakäskyn sisäpiiriläiselleen sir JamesTyrellille. Sir Tyrell laittoi kaksi miestä asialle: hevostenhoitaja John Dighton ja Towerin vartija Miles Forest saisivat liata kätensä!

Prinssit Edvard V (12 v) ja Rikhard (9 v). (John Everett Millais 1878).

Kertoman mukaan miehet tekivät työtä käskettyä ja tukahduttivat pikkuprinssit heidän omiin tyynyihinsä. Pirulaiset, lapsenmurhaajat!! Mutta onko tästä mitään todisteita? Asiakirjat osoittavat, että sir Thomas Moren kirjoittaessa tarinaansa vartija Forestin kaksi poikaa olivat vaikutusvaltaisessa asemassa hovissa. On siis hyvinkin mahdollista, että sir More sai näitä yksityiskohtaisia tietoja murhista juuri näiltä aikuisilta pojilta, joille isä oli murhat tunnustanut.

William Shakespearen näytelmässä “Rikhard III” (oletettavasti vuodelta 1591) kunkku Rikhard esitetään itsekkäänä tyrannina, joka tapattaa veljenpoikansa ja muutaman muunkin siinä sivussa. Kyseessä on kuitenkin vain näytelmä, jolla ei ole mitään todistusarvoa; mutta se osoittaa, miten sinnikkäästi käsitys kunkun toimeenpanemista lapsenmurhista on ollut olemassa.

Näytelmän kansilehti v. 1597. “The pittiefull murther of his iunocent nephewes…”

Vuonna 1674 Towerin kunnostustöiden yhteydessä portaiden alta haudattuina löydettiin kahdelle nuorelle pojalle kuuluvat luut. Tutkimukset ovat osoittaneet, että nämä luut sopivat juuri mainittujen pikkuprinssien ikään. Eiköhän tämä keissi ole täten ratkaistu? Sinne ne pienet prinssiparat sitten päätyivät, todennäköisesti juuri tämän vallanhimoisen k*sipään toimesta. RIP ja nyyh.

Richardin kallon perusteella tehty kasvomallinnus (Richard III Society).

Mitä sitten tapahtui kunkku Rikhardille, joka hallitsi ainoastaan kaksi vuotta? Joutuiko hän syytteeseen murhista, teloitettiinko hänet syyllisenä? Eipä suinkaan. Vuonna 1485 oli käynnissä kuuluisa Ruusujen sota, jossa kaksi eri sukua tappeli Englannin kruunusta. Kunkku Rikhard sai surmansa taistelun tuoksinassa elokuun 22. päivä 1485. Mikä merkillisintä, vasta vuonna 2012 kunkun luuranko löytyi parkkipaikan alta Leicesterissä. Miten hitossa hän sinne päätyi??

Richardin luuranko parkkipaikan alla (Smithsonian Magazine).

Kunkku haudattiin pikaisesti taistelun jälkeen. Paikalla sijaitsi tuolloin kirkko ja luostari, joiden jäänteitä on myös tullut esille kaivauksissa. Kunkun luista pystyttiin osoittamaan, että kunkku sai yhteensä 11 miekaniskua, joista 9 pään alueelle. Kunkun on siis täytynyt riisua kypäränsä, luonnollisesti hän olisi ollut haarniskoitu. On myös osoitettu, että kuoleman jälkeen hänet on riisuttu kokonaan haarniskasta ja häntä on ilmeisesti häpäisymielessä sivallettu vielä persuksiin miekalla. Jaloa toimintaa! Siitäs sait, murhaaja!!

Tyypillinen kokohaarniska keskiajalta.

Luista kävi ilmi myös erittäin vääntynyt selkäranka; kunkulla oli skolioosi. Mitä ihmeen tekemistä hänellä oli taistelussa ylipäätään…?

Kunkku Rikhard haudattiin tutkimusten jälkeen uudelleen v. 2015 Leicesterin katedraaliin. Äijä sai ihan televisioidut hautajaiset kuninkaalliseen tyyliin. Toisin kuin ne hiljaisuudessa murhatut ja haudatut pikkuprinssit. Ärgh.

Hauta Leicesterin katedraalissa (BBC).

Akka on vain tyytyväinen, että tämä murhaaja sai lopulta miekasta pers**seensäkin, sanokaa mitä sanotte. Akka olisi mäiskinyt menemään enemmänkin, ihan silkasta pieksemisen ilosta. Hemmetin häikäilemätön p*skiainen, tämä run… kunkku Rikhard!!

TEKSTIVIESTEJÄ RIIMUILLA

Törmäsinpä hauskaan aiheeseen vanhassa lehdessä: Norjasta oli löydetty keppimäisiä puutikkuja riimuteksteillä.

Riimukirjoitus on todennäköisesti kehittynyt n. 100-luvusta eteenpäin useista eri kulttuureista kootuilla kirjoitusmerkeillä sekä Euroopassa että Skandinaviassa.  Viikinkiajalla riimukirjoituksella oli suuri merkitys, tosin riimuista oli kehittynyt useita eri versioita eri alueille. Kristinuskon vallatessa yhä suurempia alueita riimukirjoitus jäi taka-alalle, kuten vanhat pakanajumaluudetkin.

Riimukirjaimia kivessä, Ruotsi.

Riimuja oli suhteellisen helppo kaivertaa kiveen ja puumateriaaliin. Löydetyissä puutikuissa luki mm. “se ja se on minulle velkaa” tai “tämän minä xxxx omistan”, “pahoittelen että sisaresi on sairas” yms.
Käytännöllisiä tekstareita, postikortteja tai post-it -lappuja!

Kyllä osattiin ennenkin ilman mitään puhelimia välittää pienikokoisia viestejä!

Riimukivistä puheenollen: yksi mielenkiintoinen tarina löytyy Amerikan Minnesotasta 1800-luvun loppupuolelta. Ruotsista Minnesotaan muuttanut maanviljelijä löysi nk. “Kensingtonin riimukiven”, joka hänen mielestään todisti viikinkien käyneen Amerikassa 1300-luvulla.  Ukkoparka raaputteli merkkejä enemmän esiin nähdäkseen, mitä kirjoituksessa voisi lukea. Tästä syystä hänen kiveään epäillään väärennetyksi ja tutkimustulokset todistavat sekä puolesta että vastaan.

Kensingtonin kivi sivusta ja edestä.

Riimukiven tekstissä kerrotaan, että yhteensä 30 henkilöä (ruotsalaisia ja norjalaisia) oli matkalla Vinlandista kauas länteen. Vinland oli viikinkien käyttämä nimitys Amerikan tai Kanadan rannikosta. He olivat leiriytyneet päivän matkan päähän kivestä ja osa porukasta oli lähtenyt kalastamaan. 10 miestä oli tänä aikana tapettu leiripaikalla. Kivessä on myös teksti ” 10 miestä vahtii laivaamme 14 päivämatkan päässä tästä saaresta tai niemimaasta 1362.”

Kivessä lukenut “Ave Maria save from evil” oli käytetty termi tietyissä luostareissa Ruotsissa 1300-1400-luvuilla. Kivessä on myös vuosiluku 1362. Olisipa mielenkiintoista tietää tästä riimukivestä totuus, mutta johan sitä on tutkittu yli sata vuotta.

Nykypäivänä olisi mielenkiintoista raapustaa (metallisella kynsiviilalla) riimuilla eskimotikkuun viestiksi “älä prkl pelaa Minecraftia”, “jääkaapissa on välipalaa” tai “läksyt klo 15”.

Siihen viereen tulostettu skandinaavien käyttämä riimutaulukko kirjaimista: a vot, ja homma hoituu!

Juu ei toimi; tulee sanomista!