MAAILMAN VANHIMPIA KEKSINTÖJÄ

Maaliskuun alkupuolella uutisoitiin laajalti, kuinka Turkin Catal Huyukin arkeologiselta alueelta on löydetty maailman vanhin 8600-vuotias leipä. Pahoittelut; Akka ei tosiaankaan osaa/ole oppinut saamaan näitä erikoismerkkejä näkyviin, joita tuon maailman vanhimmaksi kaupungiksi kutsutun alueen nimikin vaatisi.

Catal Huyuk (UNESCO).

Noh, joka tapauksessa tätä aiemmat ja vanhemmat esimerkit pullapaakarien toiminnasta on löydetty Jordaniasta 14 000 vuoden takaa: nämä löydöt koostuivat kuitenkin murusista, joita tutkittiin mm. elektronimikroskoopilla. Näissä kummassakin löydössä taikinan pääraaka-aineina olivat vehnä ja ohra, joten leivän olomuoto ei siis juurikaan ole aikojen saatossa muuttunut. Tämä vanhempi esimerkki saattaa peräti olla maailman vanhin “sandwich,” sillä tutkijat epäilevät sen toimineen paistetun gasellinlihan leipäkuorena. Että sitä on sitten naposteltu muinaista hot dogia jo noinkin kauan aikaa sitten! Toivottavasti näissä paikoissa on järjestetty myös leipomiskisoja “Koko Suomi leipoo”- ohjelman mukaisesti: kisojen voittaja on saanut sitten palkinnoksi sen maukkaan gasellin vuodan tai jotakin muuta tuiki tärkeää härpäkettä.

NAM NAM, LEIPÄÄ. (CNN).

Prehistoric bake-off: Scientists discover oldest evidence of bread (bbc.com) Reseptit muinaisten leipien väsäämiseen

‘World’s oldest bread,’ dating back 8,600 years, discovered in Turkey | CNN

Maaliskuun alussa uutisoitiin myös, että Ukrainan Korolevon arkeologisilta kaivauksilta löydettiin peräti 1,4 miljoonaa vuotta vanhoja kivityökaluja, jotka ovat mahdollisesti homo erectuksen aikaansaannoksia. Kuten tunnettua, kiveä ei voi ajoittaa radiohiiliajoituksella, mutta tässä tapauksessa ajoitukseen käytettiin avaruuden kosmisia säteitä (tällaisessa tutkimuksessa paljastuu, koska tällainen säteily on viimeksi kohdannut sittemmin maahan hautautuneen esineen). Nämä työkalut ovat täten Euroopan vanhimpia, vanhimmat ovat löytyneet Keniasta 3 miljoonan vuoden takaa.

Ukrainan kivityökaluja (ArchaeologyMagazine).

Kivityökalujahan me nykyihmiset emme enää käytä metallin tultua kuvioihin, mutta mitäpä muuta historiallista keksintöä me sitten käytämmekään edelleen? Ainakin tuo leipä on hyvä todiste siitä, että jotkin, hyväksi havaitut ideat pysyvät suhteellisen muuttumattomina jopa vuosituhansia.

Ruotsista on löydetty yli 10 000 vuotta vanhoja koivuntuohiterva-purukumeja, joista on sittemmin saatu kaivettua esiin kahden naisen ja yhden miehen DNA:ta. Tutkimus osoitti myös, etteivät nämä henkilöt ole olleet sukua keskenään eivätkä he myöskään pureksineet toistensa purukumeja (tällaisia klönttejä on kyllä käytetty myös liimana). Suomen vanhin vastaava löytö hampaanjälkineen on 5000 vuoden takaa.

Suomalainen klöntti (WorldArchaeology).

Ancient Wads of ‘Chewing Gum’ Hold the Oldest Human DNA in Scandinavia | Live Science

Bagdadin paristoiksi kutsutaan Irakista v. 1938 löytyneitä n. 2000 vuotta vanhoja saviruukkuja, joiden käyttötarkoitusta ei vieläkään tiedetä. Irakin museon johtaja Wilhelm König esitti, että ruukkujen kuparista sylinteriä ja rautasauvaa olisi käytetty yhdessä etikan, viinin tai sitruunamehun kanssa elektrolyysin muodostamiseen ja täten olisi saavutettu noin 1-4 voltin virta esim. kultausten tekemiseen. Tällaiset teoriat ovat hyvin kyseenalaisia eikä moisesta toiminnasta ole mitään historiallisia todisteita.

Bagdadin paristo (ElectrumMagazine).

The Mystery of the Baghdad Battery – Discovery UK

Maailman vanhimmat lukot löytyvät muinaisen Assyrian Niniven (nyk. Irakissa) kaupungista 6000 vuoden takaa. Tällaiset puusta valmistetut lukot yleistyivät Egyptissäkin ja metallisia lukkoja alettiin sittemmin käyttää mm. antiikin Kreikassa ja Roomassa. Varhaisimmat lukot lienevät kuitenkin olleet pikän aikaa solmittuja köysiä ja sinettejä, kuten esimerkiksi Tutankhamonin hautakin osoittaa.

Tutankhamonin haudan avaamaton sinetti vuodelta 1327 eaa., kuvattu v. 1922/Harry Burton).

Yllättävää kyllä, maailman vanhinta betonia on löydetty Israelista 9000 vuoden takaa, jossa betonista oli valettu majan lattia. Betonista valmistettiin myös mm. juomasäiliöitä ja laastia, mutta vasta Roomassa osattiin valmistaa nykypäiviin saakka kestänyttä betonia rakennuksissa: sementtiin sekoitettiin tulivuoren tuhkaa ja vulkaanisia kiviä. Pantheonin kupoli on hyvä esimerkki tällaisen materiaalin kestävyydestä, sillä se on kestänyt aikaa jo melkein 2000 vuotta. Betoninkäyttö unohtui kuitenkin useiksi vuosisadoiksi, sillä vasta 1800- ja 1900-luvuille tultaessa alettiin rakennelmissa käyttää teräsbetonia.

Teräsbetoni (publicdomain). Eehhehe!

Interior of the Pantheon, Rome/Giovanni Paolo Panini/1734.

Roomalaisiin kylpylöihin liitetään myös usein maailman ensimmäinen keskuslämmitysjärjestelmä eli hypocaust, jollaisella lämmitettiin lukuisten kylpylöiden vesialtaat kuuman ilman kiertäessä onttojen lattioiden ja seinien sisällä. Vanhin tällainen järjestelmä on kuitenkin löydetty Pohjois-Korean Sonbongin arkeologisilta kaivauksilta, ja ikää tällä systeemillä on peräti n. 7000 vuotta. Kyllä sitä on ennenkin osattu pitää varpaat lämpimänä ennen sähköisiä lattialämmityksiä!

Ondol – Wikipedia Tietoa Pohjois-Korean arkeologisesta löydöstä

Roomalaisen huvilan lattia Vieux-la-Romainessa, Ranskassa.

Maailman vanhin musiikki-instrumentti ei sekään ole leipomusten ohella homo sapiensin keksimä vempele, vaan neandertalilaisten käsien tuotos. Divje Babe -luolasta Sloveniassa löydettiin 1-2-vuotiaan luolakarhun sääriluusta muotoiltu “huilu,” jolla on ikää huimat 55 000-60 000 vuotta. Muitakin vastaavia esineitä Sloveniasta on löydetty, mutta osa niistä tuhoutui toisen maailmansodan melskeissä. Tämän “huilun” reikien syyksi on tietenkin esitetty petoeläimiä, mutta useat tutkijat ovat kovertaneet kivityökaluilla luita ja muodostaneet tällä tavoin kokeellisesti samankaltaisia reikiä, kuin tässä soittimessa näkyy. Myös tietokonetomografia vahvistaa reikien olleen ehtaa käsityötä.

World’s Oldest Musical Instrument (youtube.com) Divje Baben luolassa huilun jäljennöstä soittaa Bostjan Gombac

Maailman vanhin keksintö (jota sellaisenaan edelleen käytetään) lienee kuitenkin TULI. On vaikeaa määrittää tarkasti, koska eri ihmislajit ovat ylipäätään alkaneet käyttää tulta yhtään mihinkään, mutta arviot vaihtelevat 1,5-2 miljoonan vuoden aikavälillä (homo erectus).

Varsinaisia esimerkkejä ihmislajien omista tulentekotaidoista löytyy Israelista n. 800 000 vuoden takaa (neandertalinihminen ja homo sapiens). Ruoan kypsentämisen myötä hampaat adaptoituivat pehmeään ruokaan ja työkaluissakin näkyy merkkejä kiviterien kuumennuksesta niiden muotoilemiseksi.

Lisäksi tulta tarvittiin tietenkin lämpöön, valoon ja petoeläinten karkotukseen, joten oletettavasti varhaisetkin lajit osasivat ylläpitää tulta, jotka olivat syntyneet esim. maastopaloista tai salamaniskuista. Tässä tarkoituksessa on helppoa pyydystää tuli kepakkoon, rakentaa nuotio ja käyttää lisänä kuivattuja eläinten jätöksiä omaan pieneen luolanuotioon. Lannan polttaminen on edelleenkin käytössä useissa eri maissa, ja näistäkin maista löytyy näköjään ihan oma listauksensa Wikipediassa…hohhoijaa.

Prometheus Carrying Fire/Jan Cossiers/1637. Kreikan mytologiassa Prometheus varasti tulen jumalilta.

Control of fire by early humans – Wikipedia

Pyörän keksimisestä voidaan olla montaa mieltä, mutta vanhimmat todisteet ovat n. 5000-6000 vuoden takaa sekä Mesopotamian Urin kaupungista (dreija) että Sloveniasta (puinen pyörä). Näitäkin vanhempia dreijatun ruukun sirpaleita on kuitenkin löydetty.

Jotenkin kyllä tökkii tuo ajatus, että peräti kankaankudonta ja maanviljely jne. olisi keksitty jo ennen pyörää, mutta ehkäpä vanhempia esimerkkejä löytyy tulevaisuudessa lisää. Ennen pyörää oli kuitenkin jo kymmeniä tuhansia vuosia osattu sekoittaa maaleja järjettömän upeita luolamaalauksia varten, tehdä koruja ties mistä materiaaleista yms.

Lascaux, Ranska (Wikipedia).

Kenellekään ei luonnon pyöreistä muodoista tullut mieleen, että “kas perhana, tuo pyöreä kivihän rullaa mäkeä alas, olisikohan tästä havainnosta jotakin hyötyä…” Ei vissiin sitten tullut mieleen – ei, kun oli kiire koristautua simpukankuorilla peräti jo 140 000 vuotta sitten! Noh, itsensä koristeleminen suvunjatkamistarkoituksessa on tietenkin nykypäivänäkin tärkeää, mitäpä niillä pyörillä tuolloinkaan tekisikään. Ei yhtikäs mitään, kunhan vain saa vähän sutinaa aikaiseksi…!

Sutinaa on ollut, ainakin tällä varnalaisella miehellä (AncientOrigins)…

NAKUILUA, TURKIKSIA JA HEINÄKENKIÄ

Me homo sapiensit menetimme suurimman osan karvapeitteestämme historian hämäriin jo kauan aikaa sitten – mutta miksi, missä ja milloin? Näihin kysymyksiin on edelleen vaikeaa vastata tarkasti, mutta aloitetaanpa nykyisin vallalla olevasta käsityksestä.

Homo erectus (BBC).

Itse asiassa tutkijat ovat sitä mieltä, että ensimmäinen homo-suvun karvaton edustaja olikin homo erectus. Jep, erectus – eli pystyihminen, joka palloili maapallolla pystyasennossa n. 1,9 miljoonaa – 50 000 vuotta sitten. Onkin ajateltu, että turkispeitteen vähentyminen on ollut tarpeen ihan lämmönsäätelyn kannalta, kun homo erectukset ovat alkaneet siirtyä sademetsien siimeksestä avoimemmille maastoille. Tämä selittänee karvojen katoamisen vain osittain, sillä muiksi syiksi on esitetty myös seksuaalista valintaa, ihon tuottamaa D-vitamiinin muodostusta auringonpaisteessa ja ylipäätään geenimuutoksia. Lisäksi on tuumailtu, että ihmisten alkaessa toimia ja asua yhä enemmän toistensa kanssa, alkoivat kirput ja punkit olla karvapeitteisille yksilöille todellinen vitsaus.

(InsideScience)

Onkin helppo ajatella, että tämä on varmaankin vaikuttanut seksuaaliseen valintaan: valitsetko mieluummin tuuheaturkkisen, kirppuja kuhisevan heimosi edustajan vaiko vähemmällä turri-peitteellä olevan, kirputtoman kaverin? Tätä seikkaa vastaan todistaa kuitenkin se, että vielä nykyäänkin on olemassa esim. alakerrassa asustavia satiaisia.

Miksi meille sitten jäi juurikin nämä karvaiset alueet? Hiusten tehtävä on tietenkin suojata päänahkaa ja aivoja ylikuumenemiselta, kainaloiden ja alakerran karvoitus lienee yhteydessä siihen seikkaan, että näillä alueilla erittyy feromoneja– jep, juurikin sitä kemiallista viestiainesta, jonka ansiosta meidän mm. tulee pariutua niin maan penteleesti ja mahdollisimman monen kanssa. Näiden alueiden karvaisuus säilyttää hajuja pidempään kuin karvattomat, kuten arvoisat deodoranttien valmistajat varsin hyvin tietävät.

Sophia Loren (synt. 1934).

Noh, homo sapienseista puheen ollen; meidän lajimme karvattomat edustajat kehittyivät n. 350 000-260 000 vuotta sitten. Tästä on vielä pitkälti ajallista matkaa siihen, kun ensimmäiset homo-lajien edustajat ennen sapiensia käppäilivät NAKUINA hiljakseen pois Afrikan savanneiltaan – ainakin out of Africa-teorian mukaan. Tämä teoria on (kas kummaa) kiistanalainen ristiriitaisine näkemyksineen, mutta ensimmäiset pohjoisempaan käppäilijät lienevät olleet fossiililöytöjen mukaan homo erectus ja -ergaster, ja ehkäpä peräti vielä tuntematon homo-laji.

(NaturalHistoryMuseum)

Näiden lajien fossiileita on löydetty Euraasiasta 1,9 – 1,5 miljoonan vuoden takaa. Onkin siis sanomattakin selvää, että elinolojen ja -ympäristöjen muuttuessa on ollut tarpeen saada karvapeitettä takaisin ylle, varsinkin pohjoiseen siirryttäessä. Täytyy tietenkin myös muistaa, että ilmasto-olosuhteet ovat näiden useiden satojen tuhansien vuosien aikana ehtineet muuttua jo moneen kertaan.

Climate change – Glacial-Interglacial, DO and Bond Cycles, Thermohaline Circulation | Britannica

Koskapa sitten tällainen hieno pukeutumisen ajatus pälkähti näiden nakuilijoiden kerhon vannoutuneiden edustajien päähän? Sittenkö viimeistään, kun alkoi olla pirun kylmä, häh?

Varhaisin-nimenomaan-homo-sapiens -fossiili Afrikan ulkopuolelta on löydetty Israelista, ja ikää tällä löydöllä on n. 180 000 vuotta. Tämä ajoitus on yhteneväinen sellaisen mielenkiintoisen seikan kanssa, kuin: päätäistä kehittyi oma alalajinsa VAATETÄI n. 170 000 vuotta sitten. Mistäköhän tämä seikka mahtaakaan kertoa, hmm…? Anybody? Kenties VAATTEISTA?

Homo sapiens migration (WikimediaCommons).

Orgaaninen materiaali säilyy maastossa erittäin huonosti, jos ollenkaan. On kuitenkin muita todisteita, jotka kertovat vaatetuksen historiasta omaa tarinaansa: Contrebandiers-luolasta Marokosta on löydetty nahkavuotien työstämiseen käytettyjä luunkappaleita 120 – 90 000:n vuoden takaa. Lisäksi luolasta löydettiin mm. kettujen, sakaalien ja villikissojen luita, joissa oli selviä merkkejä eläinten nylkemisestä siten, että niiden nahka saatiin irroitettua mahdollisimman kokonaisena. Luolan rei’itetyt helmet puolestaan kertovat, että mahdollisesti nahkaa tai jänteitä työstettiin naruiksi koruja varten. Notta tässä luolassa on sitten työstetty vähän parempaa Seppälää päälle!

(natureasia.com)

Uusimpiin arkeologisiin löytöihin lukeutuu Gavan alueelta, Espanjasta, löydetty hevosen tai nautaeläimen 40 000 vuotta vanha lantioluu, jossa on 28 pientä työkalun tekemää pistosjälkeä. Erilaisten omien kokeilujensa jälkeen tutkijat totesivat, että nämä reiät ovat syntyneet pehmeään luupintaan terävän luupiikin ansiosta. Kyseessä on siis tosiaankin apuväline, jota vasten nahkoja/vuotia on rei’itetty niiden yhdistämistä varten. Ei kuitenkaan tiedetä, onko nämä vuodat sitten yhdistetty ompelemalla neulalla vaiko naruja läpi pujottaen, mutta vanhin neula on löydetty Etelä-Afrikasta 61 000:n vuoden takaa.

(PopularArchaeology)

Täydellisimmin säilynyt asukokonaisuus on tietenkin löydetty herra Jäämies Ötzin paljastuttua lumen ja jään alta v. 1991 Itävallan ja italian rajalla. Ötzin pukineisiin lukeutui mm. heinistä koottu viitta, useista nahkapaloista ommeltu lampaannahkainen takki, nahkaleggingsit lannevaatteineen, karhunnahkalakki ja taidokkaasti valmistetut, heinillä täytetyt vedenpitävät nahkakengät. Näiden kenkien perusteella on arveltu, että jo tuolloin tällaisten kenkien valmistamiseen olisi ollut eritoten tähän työhön erikoistunut henkilö – eli suutari.

Clothing | Museo Archeologico dell’Alto Adige (iceman.it)

Vanhimmat tekstiilikuidut ovat peräisin peräti yli 34 000:n vuoden takaa. Nämä mikroskooppisen pienet villinä kasvaneen pellavan säikeet löydettiin luolasta Georgiassa, ja niistä on arveltu tehdyn köysiä, nyörejä, ompelulankaa tai jopa kenkiä. Osa kuiduista oli jopa värjätty lähistöltä löytyneiden kasvien avulla, joten onkin helppo ajatella, että tätä pellavaa olisikin käytetty nimenomaan koristeellisiin asusteisiin. Kuka pöljä nyt näkisi moisen työlään värjäämisen vaivan pelkästään köysien takia?

Edelleen on olemassa alkuperäisasukkaiden heimoja, joiden metsästäjä-keräilijöiden kulttuuri ei ole juurikaan muuttunut ammoisista ajoistaan lähtien. Tällaisten kansojen keskuudessa on tyypillistä, että ihoa suojataan auringolta lähinnä mudalla, joka kuivuessaan jättää aurinkorasvan kaltaisen kerroksen iholle. Tyypillisesti asuna on jonkinlainen lannevaate – kenties ihan vain suojaamassa persuksia istuessa, joten mistään siveliäisyyssäännöistä ei todellakaan ole kyse. Siksipä onkin luontevaa ajatella, että me ihmiset olemme tosiaankin hilluneet alastomina suurimman osan olemassaolomme ajasta, kunnes olosuhteet tosiaankin pakottivat meidät pukeutumaan takaisin karvapeitteisiin.

Sittemmin pukeutumisesta muodostui statuksen osoittamisen väline, oman yksilöllisyyden korostamisen keino ja ties mitä muuta – ah; tietenkin! Varsinkin useiden eri uskontojen toimesta ihmistä on verhottu milloin mihinkin vaatteeseen; on jopa muistettava, että mm. 1800-luvulla naisten nilkkojen vilahtaminen pitkien hameiden alta oli suorastaan pornografista. Että sellaisessa tilanteessa taisi moni homo sapiens olla ihan homo erectuksena, aijai sentään!

JURAKAUDEN AARTEITA

Mitäköhän ihmiset kuvittelivat löytäneensä törmättyään dinosaurusfossiileihin silloin joskus ennen wanhaan?

Esihistorialliset ihmiset ovat tehneet dinosaurusten kivettyneistä luista kaulakoruja ja työkaluja; on tietenkin arveltu, että tällaiset esineet olivat erittäin merkityksellisiä muinaisille ihmisille. Akka veikkaa kuitenkin, että tätä materiaalia käytettiin ihan siksi, että sitä vain sattui löytymään. Ei kaikkeen tarvitse tuputtaa jotakin merkityksellisyyttä, tuskinpa sillä on niin väliä ollut. Vai sanoiko muinainen homo habilis, notta: “Kas perhana, löysinpä pirun kovaa luuta. Tämä on Jumalien lahja taivaalta, teenpä siitä hienon kaulakorun!”

Kiinalaiset luulivat löytäneensä lohikäärmeiden luurankoja, nämä löydöt olivat tietenkin muinaisia lentoliskoja. Aivan looginen päätelmä, kun joitakin lentäviä penteleitä on tosiaankin ollut olemassa. Lentolisko, lohikäärme… ihan sama, miksi sellaista pirulaista nimitetään. Ei niihin kumpaankaan halua törmätä mustikkametsällä. Terveisiä vaan Smaugille.

Vuonna 1676 englantilainen pastori Robert Plot luuli löytäneensä ihmisjättiläisen reisiluun palasen törmätessään kivettyneeseen Megalosaurus-fossiiliin. Myöhemmin 1700-luvulla tämä luulöytö nimettiin “Scrotum humanumiksi” eli ihmisen kivespusseiksi. Antakaa Akan kaikki kestää…! Tämä luunkappale on sittemmin kadonnut, mutta Megalosaurukseksi luu todettiin säilyneiden piirustusten avulla.

Piirroskopio Megalosauruksen luusta.

Vuonna 2018 Portsmouthin yliopiston luennoitsija joutui vaikeuksiin, kun hän näytti opiskelijoille tämän luulöydön piirroskuvaa paleontologian tunnilla… ja näytti sen jälkeen vertailukohdaksi oikeata valokuvaa kiveksistä. Aijaijai…! Ukkoparalla mahtoi viirata päässä; Amerikassahan tällainen on lähinnä pyhänhäväistystä!

1700-luvulla useat dinolöydöt nimettiinkin aivan väärin jättiläisiksi, kaloiksi/niiden hampaiksi tai matelijoiksi ja krokotiileiksi. Ajatus siitä, että tällaisia dinolajeja on ollut miljoonia vuosia sitten olemassa, ei mahtunut kenenkään päähän. Tuolloinhan kuviteltiin yleisesti, että Jumala loi luomakunnan juuri sellaiseksi, kuin se sillä hetkellä oli.

Ilmiselvästi lohikäärmeen pää tai alien (Scelidosaurus).

Raamatussa tosin mainitaan ihmisjättiläisiä, joten jotkin jättiläiskuvitelmat ovatkin aikakauteen nähden ihan loogisia. Joidenkin kivettyneiden linnunjälkien kuviteltiin jopa kuuluvan jättikokoisille korpeille, joita vapautettiin Nooan arkista tulvan jälkeen. Jepjep. Tuolloin ammattia palentologi ei ollut edes olemassakaan ja ensimmäisiä luita ja löydöksiä tutkivatkin ihan tavalliset pulliaiset. Löytyy joukosta yksi paronikin; ranskalainen paroni Cuvier, joka oli perehtynyt anatomian tutkimukseen.

Sieltä ne korpit tulloo!! Ja moni muukin öttiäinen… Norsuilla näyttää olevan heti tappelu meneillään!

Dinosaurus-nimen keksi brittiläinen lääkäri Richard Owen v. 1841 tultuaan siihen lopputulokseen, että tällaisia hirmuisia elukoita on todellakin ollut olemassa ja ne ovat ihan oma lajinsa. Tällainen päättely johti dinosaurusbuumiin ja mm. Pohjois-Amerikassa innostuttiin tutkimaan aihetta laajemmaltikin. Othniel Marsh ja Edward Cope aloittivat nk. “Luusodat” Kalliovuorten alueella – ja kilpailuhenkisinä löysivätkin peräti 136 uutta dinosauruslajia. Kannatti siis painella menemään kauhian vimman vallassa, sillä tuollahan niitä hirmuisia liskoja on nähtävästi enemmänkin tallustellut…

Kerrankin dinosaurus-nimi on käännetty suomeksi täysin oikein. “Deinos” on kreikkaa ja tarkoittaa “hirmuista, kamalaa” ja saurus tarkoittaa “liskoa.” Tähän voi verrata elokuvan “Shawshank Redemption” käännöstä suomeksi: “Rita Hayworth – Avain pakoon.”

Nykyään tunnetaan erilaisia dinosauruslajeja noin 1000 – 1100. Mikäli tutkijoiden arviot pitävät paikkansa, lajeista on löydetty vasta noin 10%. Huh huh, paljon olisi siis vielä esiin kaivettavissa! Eikä mikään ihmekään, että useita dinolajeja on nimetty kuuluisuuksien mukaan. Esimerkkeinä mainittakoon:

-Arthurdactylus conandoylensis (kirjailija Arthur Conan Doyle)
-Crichtonsaurus, Cedrorestes crichtoni, Bienosaurus crichtonii (kirjailija Michael Crichton/Jurassic Park)
-Serendipaceratops arthurcclarkei (kirjailija Arthur C. Clark)
-Leucothoe tolkieni (kirjailija J.R.R. Tolkien)
-Masiakasaurus knopfleri (muusikko Mark Knopfler/Dire Straits)
-Coloborhynchus spielbergi (ohjaaja Steven Spielberg)
-Europatitan eastwoodi (näyttelijä Clint Eastwood)

Crichtonsaurus.

Jos Akka saisi itselleen nimikkoeläimen, se olisi kuitenkin jokin ällöttävä kökköetana tai umpityhmä mato. Ainoastaan kunnon gurut, kuten edellä mainitut, saavat itselleen dinosauruslajeja. Poikkeuksina mainittakoon Kootenichela deppi (niveljalkainen kambrikaudelta) sekä Pristimantis jamescameroni (sammakko) sekä Pheidole harrisonfordi (muurahainen). Häh hää, poijjaat, vahingonilo on paras ilo!

Pristimantis jamescameroni. En alkaisi elvistelemään tällä nimityksellä, James!

MAKAABERIT MATKAKOHTEET

Moni miettii mielessään, voisiko kesälle jo varata rantaloman tai voiko mökille lähteä hyvillä mielin. Akka ei mieti tällaisia, vaan tutkailee asiaa ihan päinvastaisesta näkökulmasta: maailmassa nimittäin riittää merkillisiä turistikohteita, joissa voi käydä pällistelemässä kuolleita ihmisiä. Jep, kuinka ihanan inspiroivaa! Tässä joitakin esimerkkejä ympäri maailmaa:

  1. Pariisin maanalaiset katakombit. Pariisin alla mutkittelee n. 320 km tunneleita, joissa makaa n. 6 miljoonan ihmisen luita. Tähän ratkaisuun päädyttiin v. 1780, kun runsaat sateet alkoivat nostaa ruumiita esiin hautausmailta. Tunneliverkosto syntyi jo 1200-luvulla, kun maan alta louhittiin kalkkikiveä. Turisteja paikassa käy vuosittain n. 300 000 ja opastettu kierros kestää tunnin. Omin päin tunneleihin ei ole asiaa, sillä osa tunneleista on romahdusvaarassa.

Huonon suunnistusvaistonsa ansiosta Akka eksyisi opastetullakin kierroksella keskimäärin noin 3 minuutin kävelemisen jälkeen. Ajan mittaan alettaisiin kertoa tarinaa, jonka mukaan “hullun suomalaisen haamu kiroilee käytävillä ja mäiskii turisteja persuksille.”

  1. St. Michan’s-kirkossa Dublinissa, Irlannissa on muumioituneita ruumiita ja luurankoja. Joitakin kymmeniä ruumiita on säilynyt kuivissa olosuhteissa jopa useiden satojen vuosien ajan. Erikoista täällä on se, että “Ristiretkeilijäksi” nimetyn muumion sormeen saa koskea; tämän uskotaan tuovan hyvää onnea. Kerrotaan jopa, että Draculan kirjoittaja Bram Stoker vieraili tässä kohteessa.

Muumioituneen 800-vuotiaan äijän sormi?! Ai, saanko kunnian koskettaa sitä? Juu… ei kiitos. EI KIITOS, SANOIN JO!!

  1. Tsekkiläisen Brnon kaupungin kirkon katakombit, jotka löydettiin vasta vuonna 2001. Mutatulvien jäljiltä n. 50 000:n ihmisen luut olivat sikin sokin , mutta ne järjestettiin uudelleen kauniiseen järjestykseen. Sanotaan, että luiden väristä näkee kyseisen ihmisen kuolinsyyn: punertavat ovat kuolleet ruttoon ja kellertävät koleraan.

Kenelle tuli mieleen alkaa järjestellä 50 000:n ihmisen mutaisia luita nättiin järjestykseen? Ja keitä hulluja tähän hommaan värvättiin! Ja millä palkalla tällaista duunia tehdään?

  1. Pyhän Fransiskuksen luostarin ja kirkon katakombit Limassa, Perussa. Näissä tunneleissa majailee noin 25 000 ihmisen luita ja niistä on mm. muodostettu geometrisiä kuvioita. Katakombit olivat käytössä vuoteen 1808 asti, kunnes uusi hautausmaa avattiin kaupungin ulkopuolelle. Täällä väitetään olevan salaisia tunneleita ja erään kauan aikaa sitten kuolleen munkin haamun kerrotaan seikkailevan käytävillä.

Ai niistä 25 000:sta ainoastaan yksi munkki kummittelee? Mikä sitä munkkia nyt niin harmittaa?

  1. Sedlecin luukirkko Kutna Horan kaupungissa Tsekissä. 1500 -luvulta peräisin oleva kappeli on koristeltu – sananmukaisesti koristeltu – n. 10 000 ihmisen luilla. Kirkosta löytyy jopa luista koottu kattokruunu. Erikoisuudestaan johtuen kirkkoa on käytetty kuvauspaikkana monissa elokuvissa.

Tämä menee Akan järjen yli. Tähän löytyy vain yksi kysymys: MIKSI? Voi hyvät ihmiset, MIKSI…!!!!

6. Italian Palermon Catacombe Dei Cappuccini; ehkä hurjin vaihtoehto näistä edellä mainituista. Luostarin yhteyteen on sijoitettu 1600-luvulta lähtien n. 8000 muumioitunutta tai palsamoitua ruumista. Alunperin tänne haudattiin vain munkkeja, mutta varsinkin yläluokan väestö alkoi myös hankkia hautapaikkoja luostarista. Ruumiit on järjestelty ryhmittäin eri käytäville: papisto, lapset, eri ammattialat ja jopa neitsyet ovat saaneet omat osastonsa.

Luostarin kuuluisin asukki on nyt jo yli 100-vuotias Rosalia Lombardo, alunperin 2-vuotiaana espanjantautiin kuollut tyttölapsi vuodelta 1920. Rosalian palsamointi on niin hyvin onnistunut, että tyttö näyttää vain nukkuvan. On väitetty, että välillä Rosalian silmät aukenevat, mutta ilmiötä selitetään optisella harhalla.

RIP Rosalia 1918-1920.

Akalta pääsisi löysät housuun, jos tällaisen ilmiön näkisi ihan omin silmin. Silloin olisi pakko poistua vaivihkaa takavasemmalle ja ulos päästyään kirkua ja juosta helkkariin niin kovaa kuin pääsee. Optinen harha tai ei; tällainen aktiviteetti kuuluu osastoon “too creepy”.