LUURANKOJA KAAPISSA… VAI LATTIAN ALLA?

Useimmat muistanevat seuranneensa tiedotusvälineistä Notre Damen katedraalin äkillisesti alkanutta paloa 15. huhtikuuta 2019. Tämä suosittu turistikohde oli tuolloin lähellä tuhoutua kokonaan, mutta läpi yön jatkuneisiin sammutustöihin osallistuneet viitisensataa palohenkilöä onnistuivat tukahduttamaan liekit aamuneljän aikoihin.

(Paris News)

Katedraalin rakennustyöt alkoivat jo v. 1163 ja rakennustöihin kuluikin sitten peräti muutamia vuosisatoja. Katedraali valmistui vihdoin v. 1345 ja palon jälkeiset korjaustyöt jatkunevat vuoteen 2024, jolloin Pariisi isännöi kesäolympialaisia. Tästä tavoitteesta pidetään kiinni kynsin ja hampain, vaikka urakkaa on hankaloittanut mm. koronapandemia, tuhka ja lyijypöly, sekä rakenteiden heikko kunto. Katedraali aiotaan lisäksi restauroida entiseen loistoonsa, joten melkein tuhatvuotiset rakennusmenetelmät aikojen takaa asettavat omat rajoituksensa.

Vuoden 2022 keväällä rakennustelineiden pystytystöissä kirkon keskilaivan lattian alta löytyi kaikkien yllätykseksi kaksi lyijyarkkua vainajineen. Toinen heistä on tunnistettu kaniikki Antoine de la Porteksi, joka menehtyi peräti 83-vuotiaana 24.12.1710, mutta vainajista toinen on edelleen tunnistamatta. Tämä arviolta 25-40-vuotias mies on lantionsa perusteella viettänyt paljon aikaa ratsastaen, joten häntä on epäilty mm. ritariksi. Tämän miehen kuolinaikaa ei tiedetä, mutta lisätutkimukset auttanevat ajoittamaan miehen kuolinsyyn ja -ajan tarkemmaksi, kuin nyt arvioidut vuosisadat 1300-1700.

Kaniikki de la Porte (ScienceTimes).

Aiemmin mainittu Herra Kirkonmies oli ikäisekseen hyvässä kunnossa hampaitaan myöten, mutta tämä nuorempi John Doe oli menettänyt lähes kaikki hampaansa. Hänen arvellaan kuolleen aivokalvontulehdukseen kallon tutkimusten perusteella. Joka tapauksessa tämäkin mies kuului eliittiin, sillä hänen ruumiinsa oli palsamoitu. Kirkon lattian alle ei myöskään haudattu Matti tai Maija Meikäläisiä, joten tämäkin kertoo miehen statuksesta. Tästä aiheesta on luvattu lisää uutisointia kevään 2023 kuluessa, joten Akka jää sellaista odottamaan.

https://www.livescience.com/notre-dame-sarcophagi-wealthy-men

Keitä sitten ylipäätään haudattiin kirkkojen lattioiden alle? Ja miksi? Tässä yhteydessä ei siis tarkoiteta varta vasten rakennettuja kryptia tai maanalaisia katakombeja, vaan suoraan kirkon lattian alle haudattuja ihmisiä.

Tällainen tapa juontunee jo vanhaan Pietarinkirkkoon Vatikaanissa, jonka pääalttarin alle on uskomusten mukaan haudattu apostoli Pietari hänen ristiinnaulitsemisensa jälkeen v. 67 jaa. Konstantinus Suuri aloitti basilikan rakentamisen v. 324 näiden uskomusten pohjalta, ja arkeologisissa kaivauksissa onkin löytynyt sekä muistolaatta “Pietari on täällä,” että lukuisia luulöytöjä. Paikalla sijaitsikin keisari Neron aikana teloitettujen kristittyjen hautausmaa, joten nämä löydöt eivät sinänsä ole mitenkään merkillisiä.

1000-1200-luvuille tultaessa kirkkoihin haudattiin ainoastaan yläluokan jäseniä tai merkittäviä kirkonmiehiä. Mitä lähempänä alttaria hautapaikka sijaitsi, sitä suurempi oli henkilön yhteiskunnallinen status ja kirkon vainajaa varjeleva suoja. On sanomattakin selvää, että tällaisista hautapaikoista alettiin nyhtää kelpo massia tulevinakin vuosisatoina, joten tämä selittää lattianalaisten vainajien korkean aseman yhteisöissä.

Köyhälistö kuului kirkkojen ulkopuoliseen hautausmaahan, jonne hautaaminen olikin huomattavasti halvempaa. Useilta hautausmailta on löydetty myös merkitsemättömiä hautoja, joten pyhälle kirkkomaalle saatettiin haudata vaivihkaa myös ns. ilmaisjäseniä (varsinkin, jos vainaja oli pieni lapsi).

Luonnollisesti kirkkojen lattianalaiset makuupaikat alkoivat ennen pitkää huveta, joten varakas eliitti alkoi rakennuttaa itselleen erillisiä hautaholveja tai sukumausoleumeja jo keskiajalta lähtien. Suurimmilla kartanoilla ja sukutiloilla saattoi myös olla oma hautausmaansa, jolloin kirkkoon saatettiin sijoittaa vain muistopatsas tai muistolaatta menehtyneelle. Kelpo massi oli tällöinkin tarpeellista.

Rutto- ja tautiepidemioiden aikaan vainajat haudattiin ulos, sillä tautien uskottiin leviävän kuoleman jälkeenkin lattialautojen alta muuhun väestöön. Jo 1600-luvulle tultaessa lattiahautaamista alettiin kuitenkin kritisoida, sillä tilan puutteessa lattianalaiset hautaukset alkoivat aiheuttaa peräti hajuhaittoja arkkujen sijaitessa suoraan hurskaiden seurakuntalaisten jalkojen alla.

Suomessa vuonna 1686 säädetty kirkkolaki määräsikin, että hautaussyvyyden tuli olla vähintään kolme kyynärää (kyynärä = n. 60-70 cm). Tilan puute alkoi tosin näkyä jo hautausmaillakin, sillä halutuimpien paikkojen loppuessa väkeä piti jo haudata kirkkojen pohjoispuolelle, jonne yleensä haudattiin vain köyhistä köyhimpiä tai muutoin jumalattomia vainajia.

Turun tuomiokapituli määräsi viimein v. 1751 lattiahautauksen kielletyksi, ellei vainajalle oltu tehty tarkoitukseen sopivaa holvia. Lopullisesti lattiahautaus kiellettiin keisari Aleksanteri I:n määräyksestä v. 1822, mutta tapa jatkui jopa 1900-luvun alkupuolille asti. Hautapaikoista saatavat maksut olivat kuitenkin seurakunnissa varsin suuri tulonlähde useiden vuosisatojen ajan, joten tällaisissa tapauksissa sanonta “rahalla saa ja hevosella pääsee” lienee ollut käytössä.

Muutamia esimerkkejä Suomen kirkkojen lattiahautauksista:

https://www.isonkyronsrk.fi/vanhan-kirkon-hautausmaa

https://www.espoonseurakunnat.fi/hautausmaat/kirkon-hautausmaa/kirkon-hautausmaan-historiaa

Yli 500-vuotiaan kirkon lattia on arkeologin aarreaitta: sen alle on haudattu satoja ihmisiä, eikä alttariosaan ole kurkistettu vuosisatoihin (yle.fi)

Haukiputaan kirkon alla lepää muumioituneita lapsia, jotka on laitettu “nukkumaan” satoja vuosia sitten – tekstiilit ovat säilyneet poikkeuksellisen hyvin (yle.fi)

Vuosina 2020-2021 toiminut Senaatintorin jättiterassi täyttyi ihmisistä, jotka tuskin ajattelivat litkivänsä oluttaan muinaisella hautausmaalla:

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/arkeologit-nostivat-senaatintorin-alta-120-vainajaa-joiden-elinaikana-parhaista-hautapaikoista-kaytiin-kisaa-nyt-kirkon-pitaa-paattaa-miten-luut-haudataan

Jep; meitä homo sapienseja on nykyisen määritelmän mukaan ollut olemassa jo n. 200 000 vuotta, jonka perusteella meidän lukumääräksemme (tuosta ajankohdasta lähtien) on arvioitu 117 miljardia yksilöä. Olisikin siis perin merkillistä, ellemme jatkuvasti löytäisi luurankoja lattioiden, tietyömaiden tai rakennusprojektien alta. Johonkin kaikki vainajat on kuitenkin jouduttu laittamaan, harvemmin kuitenkaan otsikossa mainittuun kaappiin. Homo sapiens -lajin olemassaolon mittakaavassa kaappi on siis tosiaankin hyvin moderni keksintö.

Pitäkää kaappinne! Meikä on niin vanha, ettei kaappia oltu silloin edes keksitty!

Näillä eväillä aloitetaan vuosi 2023. Jatkuva uutisointi kaikesta mahdollisesta uhasta (Kiinan korona, triplaflunssaepidemia, sote-uudistus ja hoitotilanteen kaatuminen, kolmas maailmansota, sähkön hinta/sähkötoimituksen ongelmat jne.) saavat kohta Akan lukittautumaan siihen mainittuun KAAPPIIN. Sieltä Akka sitten löydetään vuoden lopulla, jolloin Akka voi tosiaankin todeta, että Akalla on luuranko kaapissa. Hah! Että sillä tavalla oikein hyvää uutta vuotta!

BILEMUOTIA MENNEELTÄ AJALTA

Jaahas, jokohan tänä vuonna olisi aiheellista valmistautua ajoissa tulevaan pikkujoulukauteen? Vai onko vielä liian aikaista? Ääh; ei todellakaan! Akka aikoo sonnustautua parhaimpiinsa ja luonnollisesti hyvä pukeutuminen alkaa alusvaatteista. Akan valinta juhlavaan tilaisuuteen on selvä: Lengbergin linnasta, Itävallasta, löydettiin remontoinnin yhteydessä useita vaatekappaleita. Naisten rintaliivit ja miesten alushousut on ajoitettu vuosille 1390-1485 jaa. Oiva valinta kerrassaan! Akkaa ei haittaa, että pöksyt ovat miesten mallia, sillä vauhdikkaassa menossa sillä ei ole niin väliä.

(The Atlantic)
(boredpanda.com)

Seuraavaksi onkin edessä kiperä valinta: pukeako päälle ihan mekko, vai pitäisikö tyytyä pelkistettyyn housut+pusero -yhdistelmään? Tätä kannattaa harkita tutkailemalla erilaisia vaihtoehtoja:

Maailman vanhimmaksi kudotuksi vaatteeksi mainittu egyptiläinen Tarkhanin mekko on iältään n. 5000 vuotta. Paha kyllä; mekko on ilmeisesti alun perin ollut täyspitkä, mutta ajan hammas on muokannut tästä muinaisesta käsityöstä lyhyehkön puseron. Alaosaan täytyisi sitten miettiä joko housuja tai erillistä hametta.

Maailman vanhimmat housut löytyivät Kiinasta v. 2014, ja ikää näillä pöksyillä on 3300 vuotta. Tässäpä hyvä vaihtoehto hameelle!

Armeniasta on löydetty sekä palanen maailman vanhimmasta hameesta, että maailman vanhin heinätäytteinen nahkakenkä. Nämä kyseiset pukineet ovat n. 5500 vuotta vanhoja.

Tuollainen kankaanriekale ei kuitenkaan riitä Akalle hameeksi, eikä yksi kenkä sovellu juhlatilaisuuteen (paitsi loppuillasta, kun toinen kenkä on jo siihen mennessä todennäköisesti kadonnut). Akka ottaakin siis mielellään jalkaansa maailman vanhimman kenkäparin, eli Oregonin Fort Rockin punotut sandaalit. Nämä mukavat tossukat ovat peräti yli 9000 vuotta vanhat.

(CentralOregonDaily).

Kokonaista, pitkää hametta ei nyt oikein tunnu Akalle löytyvän tuhansien vuosien takaa, mutta kelpuutetaan nyt sitten nuo housut juhla-asun alaosaksi. Sukkia tämä asu ei kaipaa, mutta sellaisetkin olisi saatavilla: nämä sandaaleihin tarkoitetut kudotut sukat ovat 1500 vuotta vanhat ja alkuperältään kreikkalaiset, vaikka löytyivätkin Egyptistä.

Leipzigista, Saksasta, on löydetty koiran hampailla koristeltu käsilaukku, jolla on ikää 4000-4500 vuotta.

Tällainen asuste saattaisi herättää pahennusta koiraihmisten keskuudessa, joten Akka valitseekin tyylikkäämmän vaihtoehdon: 1300-luvulta peräisin olevan koristeellisen, irakilaisen käsilaukun. Tämä upea messinkilaukku on hämmästyttävän moderni muodoltaan, ja passaakin mainiosti Akalle.

(bbc.co.uk)

Vaatetusosaston ollessa kunnossa onkin syytä miettiä kampausta ja meikkiosastoa. Vanhin tunnettu kampausmalli löytyy Willendorfin Venus-patsaalta, joka lienee peräti 25-30 000 vuotta vanha. Figuurilla on selvästi näkyvissä pään ympäri letitetty tukka, joten sellaisen Akkakin sitten näihin pippaloihin valitsee.

(MetMuseum)

Kiinalaisesta haudasta on löydetty 2700 vuotta vanhaa ihon vaalennusmeikkiä, joka sisälsi mm. lyijyä. Tämän kosmeettiseen tuotteen Akka siis jättää pois laskuista, kuten kehon koristelun punaokralla. Tällainen tapa lienee ollut yleistä jo homo sapiensin alkuajoista asti, mutta Akan mielestä tämä menisi liiallisuuksiin. Lisäksi tarkasti harkittua asukokonaisuutta ei kannata sotkea punertavalla maavärillä, ettei pesulalasku karkaa käsistä.

(AncientOrigins)

Hiiltä käytettiin yleisesti silmien rajaamiseen sekä Egyptissä, että Lähi-Idässä jopa 7000 vuotta sitten. Luomiväriksi jauhettiin mm. malakiittia; vihreäsävyistä mineraalia, jonka jäänteitä on löydetty useista haudoista. Hiiltä ja mineraaleja sekoitettiin öljyyn tai vahaan, jolloin ne muodostivat meikiksi sopivan tahnan. Samalla tavoin valmistettiin huulipunaa – tosin punaisen värin aikaansaamiseksi sekaan jauhettiin jopa joitakin hyönteisiä. Että sillä tavalla pusutellessa!

Mitäpä muuta tämä tyylikäs asukokonaisuus enää vaatii?

Hmm… varmuuden vuoksi on hyvä pitää mukana vähän käteistä rahaa, jos korttikoneet eivät toimi tai kortin tunnusluku häviää mystisesti mielestä. Akka ei halua pakata oravannahkoja tyylikkääseen käsilaukkuunsa – eikä myöskään 3000 vuotta sitten rahana käytettyjä kiinalaisia simpukankuoriakaan, joten vanhimmaksi vaihtoehdoksi jää mesopotamialaiset shekelit/sekelit, joita on arvioitu käytetyn jo n. 5000 vuotta sitten. Tällaiset kolikot tehtiin yleensä hopeasta ja ne painoivat n. 11 grammaa. Ihan kätevän kokoisia sujautettaviksi käsilaukkuun!

(TheTimesOfIsrael)

Kun Akka sitten lopulta saapuu tällaista tyylikkyyttä uhkuen juhlapaikalle, on hämmästys suuri ja huone hiljenee. Akka ottaa ihailun ilolla vastaan, kunnes joku ääliö kehtaa avata suunsa: “Päätit sitten tulla paperisilppurin kautta bilettämään, vai?” viitaten lausahduksellaan ilmeisesti pukineiden hieman… krhm… autenttiseen ulkomuotoon.

Että näin sitä yksi pönttöaivo ehti taas pilaamaan mukavan juhlatunnelman keskittyessään liikaa toisen huolella ja harkiten valitsemaan asukokonaisuuteen! Loppuillasta tämä henkilö löytynee itse sieltä silppurista, perhana vieköön!

OMAN AIKANSA KAUNOTTARET: LADY DI JA LADY DAI

Lady Di.

Diana, Walesin prinsessa (Lady Di) menehtyi 36-vuotiaana auto-onnettomuudessa Pariisissa epäselvissä olosuhteissa 31.8.1997. Aiheesta on tietenkin lukuisia salaliittoteorioita. Jos haluaa tietää, mitä prinsessalle oikeasti tapahtui, kannattaa lukea koko internet läpi. Varaa siihen aikaa reilusti; ehkä joitakin satoja vuosia… tai tuhansia.

Lady Dai.

Xin Zhui (Lady Dai) kuoli 2000 vuotta aikaisemmin n. 50-vuotiaana vuonna 163 eaa. ja hänen kuolinsyynsä puolestaan tiedetään hyvinkin tarkasti. Hänen hautansa löydettiin sattumalta v. 1971 Mawangduissa, Kiinassa, ja hän on yksi maailman parhaiten säilyneistä “muumioista.” Itse asiassa Lady Dai ei ole perinteinen muumio, hän on vain… hyvin säilynyt ikäisekseen. Ladylla oli löydettäessä pehmeä, kimmoisa iho, liikkuvat nivelet, hiukset ja silmäripset päässään ja omaa verta verisuonissaan. Lady Dai lepäsi 12 metrin syvyisessä haudassa neljän kauniisti koristellun puuarkun sisällä. Viereisissä, kahdessa haudassa makasi hänen aviomiehensä, Dain markiisi Li Kang sekä oletettavasti hänen aikuinen poikansa.

Lady Dai nykyään (WikimediaCommons).

Ladyn ylenpalttiset hautalahjat kertoivat tutkijoille paljon tämän ylhäisen naisen elämästä. Hänen hautaansa oli aseteltu n. 30 puuarkkua erilaisia ruoka-aineita (lihaa, hedelmiä, vihanneksia), kokonainen, 182-osainen astiasto, useita pronssiastioita, henkilökohtaisia tavaroita, meikkejä, kirjoja, karttoja jne. Lady lähti siis viimeiselle matkalleen yli 1000 tavaran voimin, mukaansa hän sai vielä 162 puunukkea. Nämä nuket tulisivat tietenkin toimimaan Ladyn palvelijoina tuonpuoleisessa. Tietenkin, sehän nyt on sanomattakin selvää! Arkun päälle oli aseteltu kookas, silkkinen hautaliina, jossa Ladyn matka tuonpuoleiseen oli kuvattu kauniisti maalaten. Tässä kuvassa Lady Dai nähdään kävelemässä kävelykeppi apunaan, vaikka hän oli vasta viisissäkymmenissä.

Osa hautaliinasta.
Sisäkkäisiä, maalattuja ja lakattuja hauta-arkkuja. Lakka oli tuolloin kalliimpaa kuin pronssi, joten arkut ovat myös osoitus naisen varallisuudesta.

Ladyn tutkimukset paljastivat tutkijoille, miten hän eli ja kuoli. Ladylla oli useita suolistoloisia, sappikiviä, valtimonkovettumia, maksa- ja selkävikoja (selittää kävelykepin) ja onkin epäilty, että hän kuoli äkilliseen sydänkohtaukseen. Tämän saattoi laukaista sappitiehyeeseen juuttunut sappikivi, joka aiheutti Ladylle valtaisat kivut. Hänen vatsalaukustaan löydettiin 138 vesimeloninsiementä, joten hän kuoli vain muutamia tunteja viimeisestä ateriastaan.

Lakkapintaisia astioita.

Ladyn hyvin säilyneestä vartalosta ja ihosta voitiin myös päätellä, että Lady oli ollut eläessään… hyvin muhkeassa kunnossa, joten erilaiset vaivat olivat tosiaankin rajoittaneet hänen liikkumistaan. Kuolema oli siis ylellisen ja runsaan elämäntavan seurausta, mutta… patologisissa tutkimuksissa havaittiin myös suuria elohopea- ja lyijypitoisuuksia. Tästä saadaankin aikaiseksi salaliittoteoria: kuka myrkytti Lady Dain?? Kääk! Vastaus on: ei kukaan.

Kuvan alttari-astiat eivät ole syyllisiä tapaukseen. Nämä astiat ajoittuvat vuosille 1046-771 eaa eli Shang-dynastian aikaan (MetMuseum).

Tuona aikana elohopean uskottiin takaavan kuolemattomuuden, lääkärit jopa kehottivat ylimystöä nauttimaan elohopeaa säännöllisesti ja a vot; näin voisi elää ikuisesti! Lyijypitoisuudet selittyvät sillä, että pronssiastioista liukeni ajan mittaan runsaasti lyijyä. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että hapokas riisiviina liuotti juomamaljasta lyijyä vain tunnissa ja määrät olivat tuhatkertaisia suositeltuihin määriin verrattuna. Ei siis olekaan ihme, että eliniänodote oli noina aikoina vain n. 35 vuotta. Kuppia ahkerasti kallistellessa vielä tätäkin vähemmän…

Ikuisen elämän eliksiiriä; elohopeaa.

Miten Lady Dai sitten säilyi niin hyvin yli 2000 vuotta? Kuten sanottua, hänen maatuska-arkkunsa löytyivät 12 metrin syvyydestä. Arkkujen ympärille oli rakennettu vielä tiiviit puukehikot ja näiden ympärille hautaan oli kipattu tonnitolkulla hiiltä, savea ja lopulta multaa ja maa-ainesta niin, että haudasta muodostui 15 metriä korkea kumpu. Työtä ja vaivaa oli siis todellakin nähty, jotta Lady Dai säilyisi ikuisesti.

Haudan rakenne.

Ruumiin ympärille oli kääritty metritolkulla silkkikangasta, mutta suurin ihmetys oli arkusta löytynyt hapan, punertava neste. Tutkijat kiistelevät edelleen tämän nesteen tarkoituksesta. Palsamoinnista ei voi olla kyse, sillä Lady Dain suonissa oli todellakin hänen omaa vertaan. Joistakin muistakin haudoista on löydetty tällaista samankaltaista nestettä, mutta nämä löydöt eivät ole tuoneet lopullista ratkaisua asiaan. On tutkittu, että vuosituhansien aikana tiiviistikin haudattuihin arkkuihin ja hautarakennelmiin kertyy nestettä lopulta jopa yllättävän suuria määriä. Tutkimus tämän asian parissa jatkuu edelleen.

Prinsessa Dianan saari Althorpissa.

Lady Dai lepää tällä hetkellä Hunan Provincial Museumissa, Changshassa, Kiinassa. Lady Di lepää omalla saarellaan Althorpissa, Spencerin sukutilalla. Vai lepääkö…? Tästäkin on jo kehitetty teorioita, että prinsessa olisikin salaa tuhkattu ja sijoitettu Spencerien sukuhautaan. Sillä nyt ei liene suurtakaan väliä, mutta Lady Dain hautapaikka on antanut arvokasta tietoa tutkijoille Han-dynastian ajasta (206 eaa.–220 jaa.), elintavoista, uskomuksista ja sairauksista. Lady Dain hauta kertoo omaa tarinaansa naisesta, joka tavoitteli kuolematonta, ylenpalttista elämää myös tuonpuoleisessa, ja tätä toivetta hänen hautaajansa kunnioittivatkin. Rouvalle laitettiin kaikki mahdollinen omaisuus ruokatavaroineen mukaan viimeiselle matkalle, joten after-death-party saattoi alkaa ylellisissä puitteissa.

Laotse kirjuuttelee.

Entäpä Lady Dain aviomies ja poika? Nämä haudat ja ruumiit eivät ole säilyneet yhtä hyvin kuin rouva itse, mutta näistäkin haudoista on löydetty tuhansittain esineistöä. Pojan haudasta on löytynyt mm. varhaisimmat, tunnetut kopiot filosofi Laotsen kirjoituksista sekä astronomisia ja lääketieteellisiä tekstejä. Kaiken kaikkiaan tämä hautatrio on arvioitu Kiinan tärkeimmäksi löydöksi, eikä se olekaan mikään ihme. Oli onni, että paikalliset työläiset päättivät kaivaa väestönsuojaa juuri tämän kukkulan sisälle – näin tämä arvokas hautatrio alun perin paljastui koko maailman ihmeteltäväksi. Well done, guys, well done…! Arkeologisiin kaivauksiin Kiinan valtio myönsi rahaa peräti n. 850 dollaria, joten kaivausapuun valjastettiin 1500 vapaaehtoista lukiolaista. Well done, guys, well done (osa 2)…!

Kuvia kaivauksista 1970-luvulla.

The Extraordinary 2,000-Year-Old Mummy Of Lady Dai | Diva Mummy | Absolute History – YouTube dokumentti aiheesta, varoitus lienee paikallaan: sisältää materiaalia Lady Dain ruumiinavauksesta.

LÄHDETÄÄNKÖ RETKELLE?

Brittiläisen kapteeni John Franklinin kunnianhimoinen tavoite oli vihdoinkin löytää Luoteisväylä; merireitti Kanadan saaristoisen pohjoisosan läpi Atlantilta Tyynellemerelle. Matkaan lähdettiin vuoden 1845 kesällä kahden aluksen voimin. HMS Erebus ja HMS Terror olivat raskasrakenteisia aluksia, joita oli muokattu sopimaan arktisten alueiden olosuhteisiin.

John Franklin (1786-1847).

Kuinkas sitten kävikään? Laivat jäätyivät kiinni useampaan otteeseen matkan aikana ja 129 miehistön jäsentä joutui pinteeseen, joka lopulta vei heiltä kaikilta hengen. Laivoilla oli elintarvikkeita varattu kolmeksi vuodeksi eteenpäin, joten ruoan suhteen paniikkia ei olisi pitänyt olla. Koko äijäkööri laivoineen jäi kuitenkin kadoksiin ja pelastusretkueita lähetettiin heitä etsimään vuodesta 1848 alkaen. Paikallisilta inuiteilta saatiin kuulla tarinoita valkoihoisista miehistä, jotka menehtyivät yksi toisensa jälkeen. Kolmen miehen hautapaikat näytettiin etsijöille eikä merkkejä eloonjääneistä enää löytynyt.

Piirroskuva HMS Terrorin oletetusta kohtalosta.

Johtolankoina löydettiin joitakin kirjelappusia miehistön kirjoittamina sekä mm. kahden miehen ruumiit kelkassa. Kaikesta kävi ilmi, että miehet olivat jättäneet laivat jäihin ja yrittäneet selviytyä maateitse pois ankarista olosuhteista. Inuitien kertomusten mukaan heidän näkemänsä miehet olivat nälkiintyneitä ja viimeisissä henkitoreissaan; myöhemmät luulöydöt todistivat heidän jopa turvautuneen kannibalismiin. Karua meininkiä.

Etsintäretkiä tehtiin useita, osaa niitä rahoitti kapteeni Franklinin vaimo. Hänen elämäntehtäväkseen muodostui selvittää aviomiehen kohtalo: mitä matkalla oli oikein tapahtunut? Hän turvautui jopa selvännäkijöiden apuun etsiessään vastauksia aviomiehensä epäonnisesta retkestä.

Franklinin retkikunnasta tehty löytöpalkkio (Wikimedia Commons).

Lukuisat esine- ja ruumislöydöt sekä inuitien kertomukset auttoivat etsijöitä ymmärtämään matkan koettelemuksia. Jopa 250 kilometrin matkalta löydettiin sekä menehtyneitä miehistön jäseniä että näiden kirjoittamia merkintöjä, jotka kertoivat karua tarinaa. Kapteeni Franklin oli kuollut 11.6. 1847 ja miehistö yritti selviytyä pois jäiden keskeltä takaisin ihmisten ilmoille, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Neljän miehen hautapaikat nykyään (Wikimedia Commons).

Myöhempien tutkimusten mukaan suurin osa miehistä kuoli keripukkiin, nälkiintymiseen ja lyijymyrkytykseen. Tuolloiset säilyketölkit eivät todellakaan vastanneet nykyaikaisia hernekeittopurkkeja, vaan niistä liukeni lyijyä, jota löydettiinkin tutkituista hiusnäytteistä jopa kymmenkertaisia määriä normaaliin verrattuna. Inuitien mukaan nuo vuodet olivat myöskin riistan suhteen erittäin ankaria: hylkeitä ja karibuja oli saalistettavana tavallista määrää vähemmän.

Piirros inuitimiehestä.

Kaikkien miesten menehtyminen oli siis monen tekijän summa, joissakin ruumiissa on merkkejä myös tuberkuloosista ja keuhkokuumeesta. Näihin kaikkiin syihin voi lisätä sanan KYLMYYS. Nykyihmisen on aika vaikea kuvitella, millaista oli olla keskellä arktista aluetta satojen kilometrien päässä lähimmästä ihmisasutuksesta. Sen aikaisilla kamppeilla ja varusteilla… ei ollut höyhentäytteisiä makuupusseja eikä italianpataa pussitettuna kuivaruokana, saati sitten mitään lääkintätarvikkeitakaan. Ei, ei, ei, sanoo Akka ja värisee kauhusta tällaista ajatellessaan.

(www.canadashistory.ca)

Mutta; ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin: vuonna 2014 löydettiin HMS Erebusin hylky ja vuonna 2016 löydettiin HMS Terror! Hylkyjen tarkkoja sijaintipaikkoja ei tietenkään paljasteta suurelle yleisölle, mutta hylyt ovat erittäin hyvin säilyneet kylmässä ja vähähappisessa vedessä. Voisi jopa sanoa, että nämä löydöt ovat täydellisiä aikakapseleita tuosta kohtalokkaasta matkasta. Nämä löydöt kertovat varmaankin lisää tämän epäonnisen tutkimusretken etenemisestä, kuten jo aiemmin löydetyt esine- ja ruumislöydötkin.

Videoita hylkyjen sukelluksista:

https://www.youtube.com/watch?v=OxyTZ3F7mkA HMS Terrorin sukellusvideo

Parks Canada explores the wreck of HMS Erebus and collects new artifacts – YouTube

Nämä hylyt ovat maanneet noin 170 vuotta suhteellisen matalassa vedessä ennen löytymistään, toisin kuin Titanic, joka löydettiin 73 vuoden päästä uppoamisestaan. Titanicin hylky makaa melkein 4 kilometrin syvyydessä Newfoundlandin edustalla. Tällainen syvyys vaikeuttaa huomattavasti tutkimustyötä, sillä paine tuollaisissa syvyyksissä on lähestulkoon järjetön.

Titanic meren pohjassa (National Geographic).

Erebus makaa noin 11 METRIN syvyydessä, Terror löytyi noin 24 METRIN syvyydestä. Vapaasukelluksen maailmanennätys (ilman mitään varusteita) on peräti noin sata metriä, joten hylyt ovat helposti tutkittavissa.

HMS Erebus (Parks Canada).

Kuuluisin löydetyistä miehistön jäsenistä lienee John Torrington, jonka ruumis on lähes täydellisesti säilynyt jäätyneenä. Hän ei ole ainoa: mm. miehistön jäsen John Hartnell on löydetty yhtä hyvin säilyneenä. Hänen jälkeläisensä Brian Spenceley valokuvasi iso-iso-setänsä kasvot tämän esiinkaivamisen yhteydessä:

John Hartnell. RIP.

Peräti 24:n muun miehistön jäsenen DNA:ta on saatu eristettyä ja nyt toivotaankin näiden miesten identifiointia elossa olevien sukulaisten kautta. Kapteeni John Franklinin hautapaikkaa ei tosin tiedetä, joten hänen kuolinsyynsä saattaa jäädä arvoitukseksi. Eiköhän se liene samanlainen, kuin muullakin miehistöllä: surkeiden sattumusten summa.

John Torrington. RIP.

On se nyt vaan p**kele, mitä ihmiset saavat päähänsä lähteä toteuttamaan. Aivan järkyttäviin olosuhteisiin pitää lähteä seikkailemaan hemmetin huonoilla varusteilla. Eikö kenellekään tullut mieleen ajatus, että “odotetaan tässä reilusti yli sataviiskyt vuotta, että keksitään satelliitit, kännykät ja gps:t?” Ei tullut mieleen, ei. Piti lähteä menemään joko maineen takia tai sitten muuten vaan hulluuspäissään ja intomielisenä. Ja kuinkas sitten kävikään? Pirun huonosti.

“Green Boots”- nimellä tunnettu ruumis Everestillä. Hänet tunnistettiin lopulta Tsewang Paljor– nimiseksi mieheksi. RIP.

Hyvä esimerkki tällaisesta toiminnasta on myöskin se, että Mount Everestillä makaa edelleenkin noin 200 epäonnisen kiipeilijän ruumiit. Heidän alastuomisensa on täysin mahdoton tehtävä, eikä siihen ole kenelläkään aikomustakaan. Vuoren olosuhteet ovat aivan käsittämättömän vaikeat, niitä ei kukaan tavallinen pulliainen voi ymmärtää. Jotkut “onnekkaat” ovat selvinneet jäätyneiden varpaiden tai sormien amputoinneilla, mutta joillekin yksi ainoa askel väärään paikkaan on aiheuttanut kuoleman. Että kannattiko mennä, häh? John Franklin olisi sanonut tähän: “Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä.”