MUINAISIA KÄRRYPOLKUJA JA MEGATSUNAMEJA

Maltan tasavalta muodostuu useasta saaresta, joista asuttuja ovat kolme pääsaarta Malta, Gozo ja näiden välissä piskuinen Comino. Näiltä kahdelta suuremmalta saarelta on löydetty merkillisiä kärryteitä, joiden merkitystä ei edelleenkään tiedetä. Onkin siis aika tarkastella tätä outoa mysteeriä hieman tarkemmin.

Maltalla on ollut asutusta jo ainakin vuosilta 5900 eaa. lähtien. Noin 5500-luvulta eaa. lähtien saarille alettiin muunkin Euroopan tapaan rakentaa valtavia, megaliittisia rakennelmia, joita usein myös temppeleiksi nykypäivänä kutsutaan. Tämä rakentelu onkin jo ihan kokonaan toinen mysteeri, sillä edelleenkään ei tiedetä, miten tällaisia järkälemäisiä kiviä on siirrelty, kasattu ja pystytetty.

malta cart ruts – Google Maps esimerkkinä osa kohteista, jotka näkyvät tosiaankin myös zoomaamalla

Noh, megaliiteista viis (tällä kertaa), sillä oudoin piirre Maltalla löytyy maankamaran pinnalta – ja osittain meren pohjasta. Arkeologit eivät osaa selittää, miksi Maltalla risteilee lukemattomia ( itse asiassa yht. n. 30 km) “kärryteitä” noin 150:ssa eri kohteessa, jotka ovat muodostuneet kovaan peruskallion kivimateriaaliin.

Risteäviä kärrypolkuja Clapham Junctioniksi nimetyssä paikassa, oikea nimi on Misrah Garh il-Kbir. Tämän alueen raiteet muistuttivat englantilaista tutkijaa Lontoon vastaavasta vilkkaasti liikennöidystä paikasta.

Nämä kärrytiet eivät ole yhteneväisiä; niiden “raideleveys” vaihtelee 110 cm:stä noin 140 cm:iin. Urien syvyys vaihtelee vieläkin enemmän: osa urista on vain muutamia senttimetrejä syviä, kun taas joidenkin syvyys on jopa 60 senttimetriä. Työntele tai vedä sitten kottikärryäsi tällaisissa urissa, yeah!

On myös sinänsä outoa, että kärrytiet eivät johda oikein mihinkään tärkeään historialliseen temppeliin, kivilouhimoon tai muuhun vastaavaan kohteeseen. Osa urista loppuu suoraan kallionkielekkeelle, kun taas osa jatkaa matkaansa suoraan mereen.

(AirMalta)

Urien ajoitushan on tietenkin aika tavalla mahdotonta, mutta yleisin väite ajoittuu vuosille 2000-700 eaa. Osa urista näyttää myös muodostuneen ihan vain jatkuvan kulutuksen ja eroosion myötä, kun taas osa urista lienee käsin kaiverrettu. On tämä nyt ihan mahdoton mysteeri: näissä urissa ei ole minkäänlaista logiikkaa!

(RoadUnraveled)

2000-luvun alkupuolella tehdyt testit tosin osoittivat, että tällaisen maltalaisen kalkkikiven ollessa märkää urien muodostuminen on ollut painavia kuormia vedettäessä ihan mahdollista. Ongelmaksi muodostuukin se, ettei näiden kuormien vetäjistä – olkoot sitten olleet eläimiä tai ihmisiä – ole jäänyt jälkeäkään. Olisihan se nyt järkevää, että painavia kuormia vetämään laitetaan painava eläin, vai kuinka? Ei mikään pieni aasi Ihaa vetele megaliittisia kivenmötiköitä iltapuhteinaan! (Sivuhuomautus: täysikasvuinen sonni painaa n. 1200-1400 kg [Pihvikarjaliitto]).

Osa näistä kärryteistä sijaitsee tosin aivan järjettömissä paikoissa, kuten 45 asteen kaltevuuskulmassa rinteellä, jossa kuorman vetäminen on täysin mahdotonta. Osassa uria on taas huomattavia syvyyseroja, eli vierekkäisistä urista toinen on toista syvemmällä. Johan tässä saa harmaita hiuksia moisista yksityiskohdista!

Mereen johtavat urat ovat myös ärsyttävän mystisiä, mutta selitys siihen lienee ihan vain merenpinnan nousu menneinä vuosisatoina ja -tuhansina. Jääkauden loppupuolella merenpinta nousi jopa 120 metriä jäätiköiden sulamisen seurauksena, mutta nythän ei puhuta 10 000 vuoden takaisista tapahtumista, eihän? Itse asiassa Maltan rannikkoalue on yllättävän matalaa, kuten seuraava kartta osoittaa:

Navionics ChartViewer

Onkin ihan järkeenkäypää, että tuhansia vuosia sitten esim. satama-alueet ovat olleet nykyistä rantaviivaa kauempana ja täten siis merenpinnan alla nykypäivänä. Tällaisesta on esimerkkejä muuallakin maailmassa, kuten Egyptissä Thonis-Herakleionin kaupunki. Tämä vasta tällä vuosituhannella löydetty kaupunki sijaitsee Välimerellä noin 7 kilometriä Egyptin rannikosta. Kaupungin upotti joko maanjäristys, tsunami tai molempien yhdistelmä, ja lopullisesti se vajosi mereen 800-luvulla jaa.

(ArtnetNews)

Akalle nousee tästä heti mieleen Theran/Santorinin purkaus (oletetusti) noin vuonna 1627 eaa. Tämä purkaus aiheutti mm. 35-150 -metrisiä tsunameja kaiken muun kivan ohella; ja sen vaikutus maapallon ilmastoon ja kulttuureihin kesti vuosikymmeniä. Useat kulttuurit ympäri maailmaa ovat raportoineet purkauksen aiheuttamista tuhoista: ilmasto kylmeni huomattavasti, rankkasateet ja tulvat olivat yleisiä ja globaali nälänhätä vallitsi satojen tuhoutuessa vuosi toisensa jälkeen.

Samaan aikaan purkautui myös Aniakchak-tulivuori Alaskassa, jota professori Michael Sigl jopa epäilee koko hässäkän aiheuttajaksi. Ainakin Grönlannin jääperätutkimukset ovat vakuuttavia todisteita tästä teoriasta:

Arctic volcano caused ancient global cooling | Polarjournal

Noh, oli miten oli, mutta tällaiset megapurkaukset ovat tietenkin vaikuttaneet ihan tavallisten pulliaisten elämään heidän omana elinaikanaan. Mikäli alueella on jatkuvia maanjäristyksiä tai muuta tavallista elämää vaikeuttavaa toimintaa, aiotko jäädä tilannetta seurailemaan vai pakkaatko kimpsusi ja kampsusi? Valinta ei liene ollut vaikea, kun perheen ylläpito oli tosiaankin kiinni ihan maaperän viljeltävyydestä ja karjan hyvinvoinnista.

Santorinilta löydetty fresko.

Onkin huomattavaa, että Maltan asutus väheni hiljalleen vuosisadoiksi n. 2500 eaa. lähtien, kunnes foinikialaiset alkoivat käyttää saaria kauppareittiensä pysähdyspaikkoina n. 1000-luvulta eaa. lähtien.

Kuten sanottua, näiden kärrypolkujen tarkoitusta ei kukaan pysty tyhjentävästi ja varmasti selittämään. Paitsi maailmankuulu hörheli Erich von Däniken, joka jo 1970-luvulla epäili näitä raiteita alieneiden laskeutumisradoiksi, kuinkas muutenkaan (kuten myös Nazcan linjoja, kuinkas muutenkaan, osa 2). Muinaiset avaruusoliot (ancient aliens) huutavat kaikki kuorossa KYLLÄ!

Nämä kärrytiet jäänevät siis kuitenkin arvoitukseksi edelleen, kuten niin moni muukin mysteeri. Näille asioille on ominaista se, että selityksiä on yhtä monta, kuin on selittäjiäkin. On kuitenkin ihan mahdollista, että näiden kärrypolkujen muodostuminen voi tosiaan johtua esim. huomattavasti kosteammasta/sateisemmasta ilmastosta, jolloin maaperän muokkautuminen kärryillä ajettaessa (vuosisatojen ajan) on tosiaankin ollut nykyistä helpompaa. Ilmaston kuivuessa urat ovat hiljakseen alkaneet kivettyä jopa vuosituhansien ajan, jolloin asutusta ei enää ole juurikaan ollut polkuja käyttämässä.

Entäpä ne mainitut vetävien eläinten jäljet, miksei niitä sitten ole nähtävissä? Äh, god damn, ei tähän ole mitään vastausta! Ehkäpä niissä kärryissä oli ladattavat litium-akut, piru vie! Tämä selittäisi senkin, että polkuja on muodostunut jyrkille rinteillekin: siellä on Alepan robottihärpäke lähtenyt vaeltelemaan omia polkujaan rinnettä ylös ihan suomalaisella sisumeiningillä. Yksi lajitovereista on puolestaan harhaillut mereen jyrkänteen harjanteelta pyytäen pudotessaan apua ohikulkijoilta…!

(Ilta-Sanomat)

Akka jää odottamaan parempaa selitystä ihan keneltä tahansa. Ainakin minkä tahansa selityksen luulisi päihittävän muinaisen Alepan muinaiset kuljetusrobotit, hah haa!

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin; Akka paneutuu (ja on paneutunut) seuraavaksi murhamysteeriin, joka on vertaansa vailla sekä älyttömyydessään, että asioiden hoitamisen tasolla viranomaisten puolelta. Näillä mennään, Maltan kävijät voinevat valaista omin silmin nähtyinä lentopelkoista Akkaa näistä mystisistä raiteista, kiitos!

TURISTIKRÄÄSÄN ALKULÄHTEILLÄ

Kukaan konmarittaja ei varmastikaan tunnusta, että “on sitten joskus tullut lomakohteesta ostettua jokin täysin hyödytön vipstaakkeli” matkamuistona. Sittemmin se täysin turha härpäke on jäänyt krääsälaatikkoon tai kaapin perälle, kunnes kauhean vimman vallassa on kaikesta turhasta tavarasta hankkiuduttu eroon. Siinä on sitten posket häpeästä punaisina katseltu esim. sitä käsin maalattua maisemalautasta, jonka reunaan on kirjoitettu tuolloisen matkakohteen nimi.

Kuulostaako tutulta? Jep, sellaiset lautaset eivät kelpaa kenellekään edes kierrätettynä (ellei joku sitten jostakin merkillisestä syystä keräile tällaisia aarteita).

Akka muistaa kuitenkin eläväisesti ensimmäisen matkamuistonsa Viking Linen laivamatkalta, kun Akka oli peräti 7-vuotias. Kyseinen esine oli pitkulainen avaimenperä, jonka sisällä liikkui Viikkarin paatti, kun pötköä kallisteli puolelta toiselle. Akka epäileekin, että tämä pötkö löytynee edelleen äiteensä krääsälaatikoista. Ah, kuinka retroa...!

Koska ja miten tällainen matkamuistojen keräileminen on sitten alkanut? Tiettävästi yksi vanhimmista, selkeästi matkamuistoksi luokiteltava esine löytyi arkeologisissa kaivauksissa Lontoossa. The Thames-joen sivujoen Walbrookin (sittemmin kuivunut) rannalla sijaitsi vuodesta 43 jaa. lähtien roomalaista asutusta, ja alueelta löydettiinkin runsaasti esineistöä. Peräti yli 200:n kirjoituspuikon joukosta löytyi yksi, jonka varteen oli kaiverrettu muistokirjoitus. Tekstissä kerrotaan, että kynän lahjoittaja antaa kynän muistoksi tultuaan “kaupungista” ja pahoittelee sitä, ettei hänellä ollut varaa parempaan lahjaan. Kynä/puikko on ajoitettu vuodelle 70 jaa.

This Ancient Roman Souvenir Stylus Is Inscribed With a Corny Joke | Smart News| Smithsonian Magazine

Useimmat matkamuistot ovat kuitenkin olleet alkujaan uskonnollisia: jopa jo 300-luvulla jaa. Jerusalemiin tehtiin pyhiinvaellusmatkoja. Nämä matkailijat halusivatkin yleensä jonkin muiston Pyhästä maasta; jopa hiekka, keramiikanpalaset ja kivet kelpasivat matkalaisille mukaan otettaviksi.

Seuraavina vuosisatoina Jerusalemissa alettiinkin myydä pienissä pulloissa pyhää vettä tai siunattua öljyä, jotta matkalaiset voisivat palata kotiinsa onnea ja siunausta tuovan matkamuistonsa kera. Näihin aikoihin mitä tahansa puunpalastakin saatettiin kutsua palaseksi Jeesuksen rististä, ja tälläkin hetkellä näitä “pyhiä” reliikkejä on kirkoissa ympäri maailmaa. Arvioiden mukaan jopa sen verran, että tällä kaikella puumateriaalilla voisi rakentaa vaikkapa Nooan arkin. Yeah.

Tällaiset pienet pullot tehtiin yleensä tinasta, lyijystä tai hopeasta. Tällaisia puteleita kannettiin mukana matkatavaroissa tai ripustettiin kaulaan suojelemaan matkalaista.

Onkin ymmärrettävää, että tällaiset uskonnolliset esineet ovat säilyneet nykypäiviin asti, sillä ne ovat varmastikin olleet arvokkaita ja arvostettuja esineitä jopa useiden sukupolvien ajan. Jerusalemista on löydetty myös amuletti/kolikko 500-600-luvuilta jaa., joka kuvaa Jeesus-lasta seimessä. Seuranaan hänellä on aasi ja härkä.

Akka voi hyvinkin kuvitella, kuinka jossakin pienessä työpajassa tällaisia matkamuistoja valmistettiin muinoin -hiki hatussa- lähes sarjatyönä. Pyhiinvaeltajien määrät olivat kuitenkin jo tuolloin niin suuria, että heistä riitti varmaa tuloa pienellekin yrittäjälle.

Tällaisia uskonnollisia amuletteja löytyy myös British Museumista (tietenkin, sillä tähän museoon on haalittu tavaraa eri maista kenenkään kyselemättä jo toista vuosisataa. Useat eri maat vaativatkin esineiden repatriaatiota).

Matkamuistoista puheenollen; kaikenlaisilla matkailijoilla on myöskin ollut tarve jättää puumerkkinsä käymäänsä matkakohteeseen.

Gizasta, Egyptistä, on löydetty temppelimuurista kaiverrus peräti vuodelta 1240 eaa. Kaiverruksen mukaan paikalla vieraili muuan Hadnakhte veljensä Panakhtin kanssa. Sillä tavalla, poijjaat, sillä tavalla…! Kiva kuulla teidän mukavasta reissustanne 3000 vuotta myöhemmin!

Pyramidit ja muutkin egyptiläiset kohteet ovat olleet suosittuja riipustelujen kohteita jo vuosituhansien ajan; varsinkin Napoleonin sotaretkien jälkeen jokaisen itseään kunnioittavan kulttuurihenkilön oli päästävä Egyptiin. Näistä käynneistä on edelleen nähtävissä heidän nimikirjoituksiaan useissa historiallisissa kohteissa. On kuitenkin muistettava, että muinaismuistolait ja historiallisten monumenttien kunnioittaminen alkoivat toden teolla vasta 1900-luvun puolella, joten tällaista toimintaa katsottiin tuolloin läpi sormien.

(Public Domain).

Hagia Sofia-moskeijassa (Istanbul, Turkki) on puolestaan vieraillut norjalainen, palkkasoturiksi epäilty herrasmies Halfdan hänen jättämistään riimuista pääteltynä. Tämä äijä on nerokkaasti kaivertanut seinään “Halfdan oli täällä.” Tämä legendaarinen tapa ilmaista käyntinsä elää edelleen monissa seinissä, kuten varmastikin kaikki tiedämme.

Hagia Sofia.
Halfdanin “Halfdan was here.”

Jerusalemin “pyhistä pyhin,” Pyhän Haudan kirkko, on edelleenkin suosittu pyhiinvaellus- ja turistikohde. Tämän kirkon rakennutti Konstantinus Suuri (ensimmäinen kristinuskoon kääntynyt roomalainen keisari) 300-luvulla jaa., ja tästä kirkosta on löydetty useita seinään kaiverrettuja ristejä. Aiemmin epäiltiinkin, että ristiretkeilijät kaiversivat näitä ristejä merkeiksi käynneistään, mutta viime vuoden tutkimukset ovat osoittaneet, että näitä ristejä kaiverrettiin korkeintaan muutaman henkilön toimesta.

Pyhan Haudan kirkko, jonka sisällä sijaitsee oletettu Jeesuksen hautakammio. Sen ympärille on rakennettu erillinen “mausoleumi” kirkon sisälle.

Yeah, tällainenkin seikka on todettavissa, kun käytössä on useita eri kuvantamismenetelmiä ja -tekniikoita! Onkin siis aihetta epäillä, että ehkä nämä “muutamat henkilöt” kaiversivat ristejä seinään ristiretkeläisten pyynnöstä (joko hyvää hyvyyttään tai sitten pientä maksua vastaan). On myös arveltu, että tällä tavoin estettiin vaeltajia kahmimasta kiviä ja rakennusmateriaaleja mukaansa, sillä tällaiset Jeesuksen (oletetun) haudan lähellä olleet materiaalit olivat kävijöille tietenkin suuressa arvossaan – olivathan ne peräti itsensä Jeesuksen haudan läheisyydessä! Tällainen maksullinen ristienkaiverrus-toiminta olisikin siis hyvin ymmärrettävää, mikäli sellaista on tosiaan tapahtunut.

Church of the Holy Sepulchre’s mysterious ‘graffiti’ crosses may not be what they seem | Live Science

Kiinan muurikaan ei ole poikkeus tässä graffitiasiassa, mutta v. 2014 tähän historialliseen kohteeseen avattiin graffiteille sallittu osuus. Viranomaiset tuskastuivat turisteihin, jotka kielloista huolimatta halusivat kaivertaa puumerkkinsä tähän jopa yli 20 000 kilometriä pitkään rakennelmaan. Noh, tämä nyt on varmastikin paras keino estää luvattomia graffiteja… varsinkin, kun pituutta tällä valtavalla muurilla riittää!

On se nyt kuitenkin merkillistä, että ihmisten geeneistä löytyy tällainen merkillinen vimma jättää itsestään edes jokin jälki tuleville sukupolville – vaikka vain johonkin seinään kirjoitettu “Se-ja-se kävi täällä.” Nähtävästi tämä taipumus on useita kymmeniä tuhansia vuosia vanha tapa, jonka mm. luolamaalauksista tiedämme.

Kannattaakin huomioida tänä kesänä reissatessa, että jätetään ne turhat krääsät ostamatta. Missä sijaitsee maailman kaikkien matkamuistojen hautausmaa/kaatopaikka?! Jep, siellä sen kaiken muun sekajätteen seassa, jonka viskaamme muutenkin muina miehinä (naisina/henkilöinä/alieneina/minä-tahansa) menemään.

Akka kuitenkin toivoo, että edes jokunen matkamuisto meidän ajaltamme säästyy tulevaisuuden arkeologeille tutkittavaksi: olisikohan parempi haudata keramiikkalautanen tekstillä “Kuopio-Puijo” vai savikannu, jossa lukee Kypros kreikkalaisilla aakkosilla?

Äh, ihan sama; muutaman tuhannen vuoden päästä kaikki arkeologiset löydöt ovat jo ihan peruskauraa: “Voi v**tu, minkä hemmetin takia näitä Kuopio-lautasia löytyy joka paikasta? Löytyisi nyt edes kerrankin yksi Saint Vincent ja Grenadiinit-valtion lautanen!!”

Saint-Vincent ja Grenadiinit. Jep, kelpaisi Akalle. Huom! Ainuttakaan matkamuistoa ei ole vahingoitettu/haudattu tämän kirjoituksen aikana, joten Kuopion ja Kyproksen on turha ottaa Akkaan yhteyttä harmistuksissaan. Akka odottaa kuitenkin lahjakorttia tältä Saint-Vincentiltä ja Grenadiineiltä.

ALASTOMIA NAISIA (KLIK!) JA HIRVIELÄIMIÄ (EI-KLIK!)

Maailman tunnetuimmasta, ihmistä esittävästä patsaasta voidaan olla montaa mieltä – riippuen tietenkin siitä, mistä päin maailmaa ihminen tätä asiaa katsoo. Jenkeille Vapaudenpatsas ja Mount Rushmoren presidentit ovat tuttuja, mutta buddhalaisille tärkein ja tunnetuin lienee jokin lukuisista Buddha-patsaista… ja niitähän riittää. Etelä-Amerikan Kristus-patsas ja Pääsiäissaaren moai-patsaat ovat tietenkin legendaarisia, nekin. Akkaa ei nyt kiinnosta nämä “modernit” esimerkit ollenkaan, vaan Akan on taas (jostakin kummallisesta syystä) ujutettava kätensä pidemmälle historian rectumiin… no nih, tulipas taas mieltäylentävä termi…!

Mount Rushmore, Etelä-Dakota, USA.

Peräti 230 000 vuoden takaa on löydetty kaksi patsasta, jotka ovat tällä hetkellä kiistanalaisia. Israelin Berekhat-Ramin venus ja Marokon Tan-Tanin venus ovat vanhimmat figuurit, mikäli ne todellakin ovat ihmisen muovaamia. Löydöt ovat kiistanalaisia, sillä osa tutkijoista uskoo niiden olevan eroosion muovaamia eikä niitä täten lasketa ihmisen aikaansaannoksiksi.

Berekhat-Ramin venus, Israel.

Vaikka kalliotaidetta alettiinkin tehdä jo n. 80 000 vuotta sitten, vanhimmat varmasti ihmistä esittävät patsaat löytyvät vasta n. 40 000 vuoden takaa.

V. 2008 Saksasta löydettiin Hohler Felsin venus, iältään 35-40 000 vuotta. Tämä hahmo kuuluu naisfiguureihin, joita on löydetty Euroopasta ja Siperiasta yhteensä n. 200. Näitä patsaita yhdistää runsas muoto sekä kasvojen ja raajojen puuttuminen/alkeellisuus. Onkin arveltu, että patsaat ovat pienikokoisuudestaan johtuen jonkinlaisia hedelmällisyysamuletteja. Hohlerin venuksessa pään paikalla on lenkki, joten tätä mammutinluusta tehtyä figuriinia on käytetty nahkanauhassa riipuksena.

Hohler Felsin venus (sivusta ja edestä) ja eläinfiguureja.

Samanikäinen patsas on myöskin saksalainen “Leijonamies”-patsas, joka on samalla vanhin zoomorfinen figuriini (yhdistelmä ihmistä ja eläintä). Tämäkin esine on kaiverrettu mammutinluusta ja sen ikä on n. 27-31 000 vuotta.

Löwenmensch/Leijonamies.

Vanhin keraaminen veistos on Dolni Vestonicen venus, joka löydettiin Tsekeistä v. 1925. Tämä hahmo on poltettu alhaisissa lämpötiloissa 25-29 000 vuotta sitten ja sen pinnalta on löytynyt lapsen jättämä sormenjälki. Ehkä tämä lapsi kiikutti hahmon poltettavaksi jättäen näin jälkensä historiaan!

Dolni Vestonicen venus.

Tunnetuin kaikista venuksista on tietenkin Willendorfin venus, joka on iältään n. 30 000 vuotta. Tämä uhkea täti on kaiverrettu kalkkikivestä ja viimeisimmät tutkimukset kertovat, että alun perin patsaan materiaali on tuotu pohjoisesta Italiasta Itävaltaan, josta patsas sittemmin löytyi. Tämä useiden satojen kilometrien matka osoittaa, että noina aikoina ihmiset liikkuivat pitkiäkin matkoja ympäri Eurooppaa.

Willendorfin venus eri puolilta kuvattuna.

Lausselin venus löydettiin Ranskasta, ja tämä venus on kaiverrettu kalkkikiveen reliefinä n. 20 000 vuotta sitten. Kuviossa on jälkiä punaokrasta; väriaineesta, jota on löydetty myös monien hautausten yhteydessä mm. luurangoista. Tässä kuviossa naishahmo pitelee sarvea, johon on merkitty 13 viivaa. Tämän uskotaan liittyvän joko kuukalenteriin tai menstruaatioon, mutta eihän tätä voi kukaan lopullisesti tietää. Ehkä viivat ovat vain koristeita tai… ehkä viivat näyttävät naisen tekemiä kaatoja (ihmisten/saaliseläinten)! Mene ja tiedä…

Lausselin venus.

Tutkijat ovat lisäksi havainneet näiden naishahmojen runsauden liittyvän jäätiköiden etenemiseen: mitä enemmän jäätä, sitä runsaampia hahmoja tuolta ajanjaksolta löytyy. Onkin siis arveltu, että hahmot ovat nimenomaan olleet “taikakaluja” tai jumalhahmoja, joilla on yritetty ylläpitää esim. raskaana olevien naisten hyvinvointia aikana, jolloin ravintoa oli niukasti saatavilla. Tämä kuulostaa ihan järkevältä, jos yrittää ajatella asiaa kivikauden ihmisen näkökulmasta. Tällaisia reheviä naisia ei tosiaankaan luontaisesti ollut olemassa, kun olosuhteet olivat kylmät ja karmeat.

Onkin siis kysyttävä: miksi näiden venusten löytöpaikoilta löytyy myös huomattavia määriä eläinveistoksia? Ehkäpä juuri samasta syystä, eläinhahmoilla voitiin esim. toivoa hyvää metsästysonnea. Esim. Vogelherdin luolasta, Saksasta, on löydetty n . 30 000 vuotta vanhoja eläinpatsaita, jotka esittävät hevosia, mammutteja ja luolaleijonia. Nämä figuurit on kaiverrettu hyvin taidokkaasti mammutinluusta.

Vogelherdin luolan mammutti.

Hyönteisenpistoa-nuoleva-biisoni on vipukeihään heittovivun palanen n. 15 000:n vuoden takaa. Tämä upea reliefi löydettiin Ranskasta ja materiaalina tähän käytännölliseen -mutta samalla esteettiseen- työkaluun on käytetty hirvieläimen sarvea. Vipukeihäällä aseeseen saatiin tavallista suurempi lähtönopeus, joten saaliseläintä ei tarvinnut jallittaa “silmästä silmään.”

Bison Licking Insect Bite.

Ranskasta löydettiin toinenkin, kuuluisa veistos “uivat hirvet/porot.” Tässä taideteoksessa uivaa naarasporoa seuraa urosporo mammutin syöksyhampaasta tehdyssä kuvaelmassa. Miksiköhän uros seuraa naarasta? Onko tarkoituksena virkistäytyä uimalla ja sen jälkeen suunnata rannalle mukavalle piknikille? Yeah, todellakin…!

Swimming reindeer.

Nyt kun päästiin hirvi-poro-teemaan, täytyy ehdottomasti mainita Huittisten hirvenpää. Tämä kaunis esine on kaiverrettu vuolukivestä ja on iältään n. 8000-9000 vuotta vanha, ollen täten Suomen vanhin kiviveistos. Esineen läpi kulkee reikä puuvartta varten, joten se on saattanut olla rituaalisauvan koriste. Tämä hirvi löytyi perisuomalaisesti perunapellon kaivamisen yhteydessä v. 1904.

Huittisten hirvenpää/Finna.

Tältä samalta ajanjaksolta (n. 9000 vuoden takaa) löytyy myös vanhimmat, lähes-luonnollista-kokoa olevat ihmishahmot. Jordanian Ain Ghazalin patsaiksi kutsutaan 32:a kalkkikivikipsistä tehtyä ihmishahmoa, joista osa on kaksipäisiä rintakuvia. Miksi, oi miksi; voisi tässä epätoivoinen maallikko kysyä vaikeroiden…!

Ain Ghazal, Jordan Archeological Museum.

Näiden hahmojen kasvojen muotoiluun on käytetty aikaa ja silmät ovatkin ilmeikkäät. Onkin hauska ajatella, että nämä patsaat olisivat oikeita muotokuvia tuolloin eläneistä ihmisistä, eivätkä vain symbolisia jumalhahmoja.

Noh, joka tapauksessa nämä ovat Akan mittapuulla maailman vanhimpia mallinukkeja, hah!

Että tässä niitä alastomia naisia tällä erää. Akka pahoittelee tuottaessaan joillekuille pettymyksen… paitsi pervoille, jotka sattuvat innostumaan tällaisista naisfiguriineista. Hyi; hävetkää, mokomat! Akka ei ota edes puheeksi näitä eläinhahmoja tässä yhteydessä…!

Charging Bull, New York/Arturo Di Modica.

KENEN NIMI ON JÄÄNYT HISTORIAAN ENSIMMÄISENÄ?

Olisi ihan loogista ajatella, että jo puhekielen kehityttyä muita yksilöitä olisi alettu jollakin tavalla nimetä; että tuossa menee tuo veemäinen naapuriluolan Murgh ja sen vaimo Kököl. Niiden riiviöipanat Murde ja Turde näkyvät tulevan perässä – ja aina kiljuen. Olikin siis aika ottaa selvää, mistä ajankohdasta lähtien ihmisten nimiä on säilynyt kirjoitetussa muodossa.

Herra-jonka-nimeä-ei-tiedetä-tai-ehkä-peräti-rouva (phys.org).

Tutkijat ovat nykyään yksimielisiä siitä, että vanhin, kirjoitettu nimi löytyi savitauluista muinaisten sumerilaisten asuttamassa Mesopotamiassa (nyk. Irakissa). Nimi toistuu nuolenpääkirjoituksella yhteensä 18 eri taulussa. Nämä savitaulut on ajoitettu n. 3400-3100 väliselle ajalle eaa., joten tämä kaiffari on taatusti ollut tärkeä tyyppi… eli itse asiassa kirjuri.

Tämä Kushim-kirjuri on siis signeerannut kirjoituksiaan omalla nimellään ja aluksi ajateltiinkin, että kyseessä olisi saattanut olla “vain” ammattinimike. Kaverin signeeraus on siis lopulta kuitenkin tulkittu henkilön nimeksi, joten tämä kirjuri pääsee sillä historiankirjoihin. Eräässä esimerkissä mainitaan tämän arvoisan herran kirjoittaneen mm. ohralastien määriä: “29086 mittaa ohraa 37 kuukautta.” Melkein yhtä legendaarista, kuin: “Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle…” Go, Kushim, go!

Yksi savitauluista, jossa näkyy nimi Kushim (vasemman yläreunan palkki ja nuoli alaspäin). Nuolen alapuolella näkyy nähtävästi naispuolisen henkilön sheivausohjeita (Akka pahoittelee tätä tulkintaa).

Hieman nuorempia nimiä löytyy edelleen Mesopotamiasta/Irakista 3200-3100 eaa. Nyt nimiä mainitaankin peräti kolme: orjat En-pap X (myös muodossa Enpap-X) ja Sukkalgir sekä heidän omistajansa Gal-Sal. Nämäkin tyypit jäivät siis historiaan ihan vain sillä, että heidän orja-isäntä-suhteensa merkittiin ruokokynällä savitauluun kirjanpidollisista syistä. Onneksi taulussa ei sentään ollut esim. mainintaa mistään rangaistuksista, kuten “ruoskittu 10 kertaa persuksille.”

Mesopotamia.

Samanikäinen nimi onkin seuraavaksi ihan oikea kunkku: Ylä-Egyptin kuningas Iry Hor n. 3100 eaa. Hänen haudastaan Abydosissa, Egyptissä, löydettiin saviruukkuja koristettuina tällä nimellä. Epäilyksiä herätti kuitenkin se, ettei nimen hieroglyfejä oltu ympäröity kartussilla (suorakaiteen/ovaalin -muotoinen kaiverrus, joka kertoo kyseessä olevan kuningas tai faarao), mutta myöhemmät hieroglyfilöydöt todistavat hänen kuitenkin olleen kuningas.

Iry Hor -nimi ruukussa.

Tämän äijän hautaa tutki v. 1902 kuuluisa egyptologi Flinders Petrie (1853-1942), joka onkin kaikkien itseään kunnioittavien egyptologien guru. Samalta ajalta ja alueelta löytyi myös kuningas/faarao Ka:n hauta esineistöineen, ja tällä kertaa nimi onkin ympäröity kartussilla. Ihan oikea kunkku siis, tämäkin kaveri. Näiden vanhimpien egyptiläisten nimien jälkeen löytöjä onkin jo runsaasti, joten suunnataanpa katse Välimeren toiselle puolelle.

Flinders Petrie.

Heettiläisten kuninkaan Anittan nimi mainitaan sekä taulujen nuolenpääkirjoituksissa että tikarinterään kaiverrettuna 1700-luvulta eaa. Tuolloiset heetit hallitsivat nykyisen Turkin aluetta ja heidät tiedettiinkin sotaisaksi kansaksi. Kuningas Anitta, kuten hänen isänsäkin Pithana mainitaankin nimenomaan eri kaupunkien ja alueiden valloitusten yhteydessä. Nämä tekstit ovatkin varhaisimpia, tunnettuja heetinkielisiä tekstejä.

Tikarinterä ja teksti (Wikipedia).

Mahtoikohan tauluissa lukea: “Ja sit mä, suuri kuninkas Anitta, ryöväsin ja tapoin kaikki siinäkin typerässä kaupungissa, ihan kuten mun faijakin ryöväs ja tappo kaikki siinä viereisessä läävässä. Hä hää, ja sit me naurettiin ittemme kipiäksi ja rellestettiin koko seuraava viikko! Tämän kirjuutti superkunkku Anitta! Te muut ootte ihan tyhmiä!” Tämä olisi hauska tietää, sillä heettiläisten historia vaikuttaa tosiaankin hyvin sotaisalta.

Entäpä pallon toisella puolella, löytyykö Amerikoista mitään nimiä? Kyllä vain, mutta vasta 90-luvulta jaa. löytyy Yax Ehb Xook -niminen hallitsija, jonka uskotaan ehkä perustaneen mayakaupunki Tikalin. Tästä herrasta ei tiedetä oikein mitään, mutta hänen hallitsijakautensa ajankohta on laskettu muiden, myöhempien ja paremmin tunnettujen mayahallitsijoiden mukaan. Tämän äijän nimi on kuitenkin kaiverrettu jadesta tehtyyn korvakoruun, joten tämä on varhaisin kirjoitettu nimi arkeologisissa maya-kaivauksissa. Tyypin nimi voidaan kirjoittaa myös muodoissa Yax Moch Xok tai Yax Chakte’l Xok. Jep, brassaile vaan nimilläsi ihan rauhassa, dude!

Tikal, Guatemala.

Mutta, mutta… tästä aiheesta herääkin kysymys, minkälaisia symboleita voidaan pitää niminä eli mitä hyväksytään viralliseksi kirjoitukseksi? Mm. Jiahusta, Kiinasta, löytyneistä simpukan- ja kilpikonnankuorista on löydetty piktogrammeja, joita voisi epäillä kirjoitusmerkeiksi. Nämä löydöt on ajoitettu vuosiin 7000 – 5800 eaa. Kuten tyypillistä, tästäkin aiheesta käydään kiivasta taistelua tutkijoiden keskuudessa: onko kyseessä kirjoitettu kieli vai ei.

Kilpikonnankuori ja alueelta löytynyt huilu.

Ihan mainiosti voisi kuvitella, että riitelevien lasten nimet on merkitty kuvina heidän “leluihinsa,” ettei niiden omistajuudesta tarvitsisi koko ajan kinastella. Tai mikä sitten on näiden kuvien kaivertamisen tarkoitus sitten ollutkaan…!

Paleoantropologi Genevieve von Petzinger onkin tutkinut luolamaalauksia jopa 40 000 vuoden takaa ja löytänyt peräti 32 samanlaista symbolia eri puolilta Eurooppaa ja Euraasiaa. Tutkija kertookin, että hänen mielestään nämä samanlaiset symbolit ovat esimerkki yhteisestä kirjoitustavasta: ehkä tällä tavoin viestittiin tärkeitä asioita seuraaville luolaan tulijoille. Tämä olisikin ihan järkeenkäypää alati asumuspaikkaansa vaihtavien metsästäjä-keräilijöiden keskuudessa. Tämän tutkijan havainnot ovatkin erittäin mielenkiintoisia:

Mysterious Markings May Hold Clues to Origin of Writing (nationalgeographic.com)

Varhaisimmat tunnetut nimet eivät siis kuitenkaan taida olla kirjoitetussa muodossa, vaan kädenjälkinä tai merkkeinä luolien seinillä. Pitihän muinaisten taiteilijoiden jättää signeerauksensa tuotoksensa tunnusmerkiksi, kuten nykyäänkin. Näitä voidaan siis pitää vanhimpina “niminä,” ainakin Akan mielestä:

Borneo, Indonesia (The Independent UK).

“Et varmasti tunge sitä isoa räpylääs mun maalaaman biisonin viereen, kuulitko?? Minä maalasin tämän!” voisi muinainen homo sapiens tai homo neanderthalis tokaista toiselle. “Kato nyt, tässä lukee ihan selvästi, että Appipu maalasi tämän. Jos vielä rähmäilet siinä lisää, niin piirrän sut tämän biisonin alle ihan kiusallani! Siitäs saat sitten kirouksen päälles!”

Tällainen kuvaelma voisi olla hyvinkin mahdollinen, sillä nykyään tiedetään näiden luolamaalausten merkinneen hyvin paljon tekijöilleen. Tiedetään? Ei, ei tosiaankaan tiedetä, vaan arvaillaan niiden uskonnollisia merkityksiä, joista ei tiedetä yhtään enempää. Kukaan ei tiedä, minkälaista rituaalia suoritettiin näissä luolissa, kun peruselämänarvo oli kuitenkin selviytyminen karuissa olosuhteissa.

Akkamaisia nimiä näkyy kovin usein graffitien muodossa seinillä, mitä Akka onkin suuresti ihmetellyt. Nämä piktogrammit näyttävät kirkkoveneeltä, vaikka meillä akoilla ei olekaan mitään yhteyttä muinaisten hartaushetkien venekuljetuksiin. Merkillinen juttu, kerrassaan…

Kirkkovene vanhaan malliin: Albert Edelfelt/Lapsen ruumissaatto (v. 1879). Onhan se vaan niin paljon helpompaa lätkäistä sitä kirkkovenettä seinään spraymaalilla, mutta yrittäkää nyt edes vähän…!

SUSILUOLAN SALAISUUDET

Kristiinankaupungin ja Karijoen välillä Pohjanmaalla sijaitsee arkeologisesti hyvin kiistanalaiseksi muodostunut kohde: Susiluola. Tästä Susivuorella sijaitsevasta luolasta on muodostunut riitakapula tutkijoiden välille jo vuosikausiksi. Ai miksi? No siksi, että osa tutkijoista väittää neandertalilaisten asuneen siellä, osa väittää kivilöydösten muodostuneen ihan luonnonmuovaamilla voimilla.

Susiluolan aidattu sisäänkäynti (visitsuupohja.fi)

Luolan pinta-ala on noin 400 neliömetriä ja sen on arvioitu muodostuneen 2,6 milj. vuotta sitten. Asutuksen ajankohdiksi on arvioitu joko 70 000, 120 000 tai jopa 250 000 vuotta sitten. Luolalöytöihin kuuluu kiviesineitä, iskoksia, kivilastuja sekä 80 cm leveä ja 10 cm syvä (oletettu) nuotionpohja.

Tästä kivestä kaikki alkoi (sadanvuodensatoa.fi).

On myös esitetty, että asutuksesta todistaa esineistön ja tulisijan sijainnit juuri luolan avarimmalla kohdalla, jossa katto on korkeimmillaan. Tällä alueella pinta on myös kaikista tallatuinta – tosin tämä seikka saattaa johtua eläimistäkin. Kyllä Akan ajatteluun tämä seikka ainakin vaikuttaa: pystyssä seisova ihminen laittaisi järkevästi tulisijan juuri tällaiselle paikalle.

Olisivat nyt tehneet edes joitakin graffiteja seinille, tällaisiakin luolamaalauksia on löydetty…

Neandertalilaisten kädenjälkiä luolamaalauksessa Espanjassa (livescience.com).

Susiluolaa tutkittiin ensimmäistä kertaa v. 1997, kun karijokelainen Kalervo Uusitalo ilmoitti havainnoistaan geologeille ja arkeologeille Helsingissä. Tästäkös alkoi sitten helvetti repeämään – jopa niin, että tutkijat joutuivat lopulta ilmiriitoihin. Polemiikkia lisäsi myös se, että ulkomaisia tutkijoitakin liittyi mielipiteineen mukaan. Kannanotot jakautuivat selkeästi puolesta/vastaan: onko siellä nyt sitten meikäläisten serkut mellastaneet vai onko kaikki vain sattumankauppaa, joka näyttää asutukselta?

Luolaa sisäpuolelta (hs.fi)

Tästä aiheesta on kiistelty jo yli 20 vuotta, eikä asialle ole vieläkään saatu ratkaisua. Jotkut tutkijat eivät enää edes halua puuttua asiaan, sillä aihe on liian tulenarka käsiteltäväksi. Joidenkin tutkijoiden mainekin on jo loattu, kun keskustelu alkoi siirtyä henkilökohtaisuuksiin ja ammattitaitoon. Ei siis ihme, että intoa asian selvittämiseen ei juurikaan ole.

Mikäli Susiluolassa olisi tosiaankin asustellut neandertalinihmisiä, olisi se kansainvälisestikin jumalaton sensaatio – ja ainoa pohjoismainen löytö laatuaan. Oletetuin ajankohta asutukselle on tuo mainittu n. 120 000 vuotta, mutta ajoituksesta nimenomaan on käyty kiistaa. Kuten kivistäkin… kuten ihan kaikesta muustakin. Eikö voitaisi vaan sopia, että kyllä siellä on oltu, perhana! Luolaan voisi asetella pari neandertalilaisnukkea tulisijan äärelle, niitä voisi sitten innokkaasti käydä pällistelemässä. “Kato, tossa ne nyt laittaa ruokaa, ei ollu Mäkkäreitä silloin olemassakaan,” voisi pienimmille lapsille selittää. Jonka jälkeen lapset kysyisivät, että missä on lähin Mäkkäri…

Akka: “Lähepäs, ukko, metsälle! Lapset on nälissään!” Ukko: “Juu juu, ihan just!”

Retkikohteenahan tämä alue ja luola on hyvin suosittu, joten eipä niitä nukkeja välttämättä tarvitakaan. Kukin saa ihan itsekseen kuvitella, onko siellä joskus polteltu tulia, tehty työkaluja ja nukuttu suojassa pedoilta. Tuolloin 120 000 vuotta sitten meri peitti vielä suurimman osan Etelä-Suomea, mutta ilmasto oli lämmin kahden jääkauden välisenä aikana ja Suomenkin alueella suurriistaa löytyi syötäväksi asti. Mikäpä siinä olisi ollut asustellessa; suojaisa kotiluola ja ravintoakin tarjolla, kunhan viitsi persuksensa nostaa nuotion viereltä. Ai että.

“Ai että tosiaan, se Susiluola oli mun ja vaimon ensimmäinen yksiö. Ihan jees mesta!”

Akka toivoo tähän kansainvälistä tutkimusta alan huippuammattilaisilta, mutta eiköhän kaiken esteenä ole aina rahoituskysymys. Joku miljardööri voisi kaivaa taskunkuvettaan ja heittää joitakin ylimääräisiä miljooniaan tähänkin projektiin. Kyllä Suomeen pitää saada ihan oma neandertalilaispaikka, se päihittäisi kaikkien muiden Pohjoismaiden viikinkikylät ja -löydökset sekä suoruumiit mennen tullen. “Meillä onkin asuttu paaaljon ennen teitä, hähhää!” voisi vahingoniloisena irvailla kaikille ja näyttää päristäen kieltä. Aikuismaisesti ja ammattimaisesti, kuten nämä Susiluolan tutkijatkin tekivät työtään…!

KIERRÄTYSTÄ MAALAUSTAITEESSA

Menneinä vuosisatoina jokainen itseään kunnioittava taiteilija suuntasi Ranskaan tai Italiaan – mikäli massia tällaiseen reissuun löytyi. Osa heistä suuntasi maaseudulle, osa Pariisiin imemään uusimpia vaikutteita taiteen saralla. Todellisuus löi kuitenkin useimpia avokämmenellä vasten kasvoja -PLÄTS- jos töille ei ollut kysyntää ja rahavarat vain hupenivat. Tästä johtuen useimmat nälkätaiteilijat maalasivat jo kertaalleen maalatun kankaan päälle jonkin toisen teoksen.

Gustave Courbet: View of Ornans, n. 1850. Esimerkki ranskalaisesta maalaismaisemasta.

Kankaat ja maalit olivat kalliita, joten tällainen toiminta oli ihan ymmärrettävää. Joskus alkuperäisiä maalauksia vain muutettiin paremmin ajan henkeen sopivaksi. Nykyajan röntgen- ja infrapunakuvaukset paljastavat tällaisia, ennennäkemättömiä töitä päällimmäisten maalikerrosten alta:

Vincent van Gogh: Patch of Grass 1887

Vincent van Gogh maalasi rahasyistä jo kertaalleen maalatuille kanvaaseilleen, joitakin jopa useita kertoja. Tämä ruohikkoinen maalaus peittää alla olevan naisen muotokuvan. Mallin henkilöllisyyttä ei tiedetä, mutta hänen arvellaan olevan maalaisnainen.

Vasemmalla nykyinen muotokuva, oikealla alkuperäinen.

Portrait of Isabella de Medici, n. 1560-1570, taiteilija tuntematon

Tämä muotokuva on kaunisteltu versio kuuluisan Medici-suvun jäsenestä. Alkuperäinen, todenmukaisempi versio on muutettu ilmeisesti sen takia, että maalaus olisi helpommin myytävissä.

Vasemmalla nykyinen (röntgenkuvana), oikealla alempi muotokuva.

Woman at a Window, 1500-luvun alkupuoli, taiteilija tuntematon

Vaaleatukkaisen, uhkeapovisen naisen päälle on maalattu maltillisempi brunetti. Tuohon aikakauteen sijoittuen alkuperäinen maalaus onkin melkoisen hävytön, joten sitä lienee muutettu ihan häveliäisyyssyistä (todennäköisesti vasta 1800-luvulla).

University of Cambridge.

Hendrick van Anthonissen: View of Scheveningen Sands, 1641

Jostakin syystä rantaan ajautunut kuollut valas on maalattu piiloon. Ehkäpä ihmiset olisivat raivostuneet tällaisesta näkymästä, varsinkin, kun valaan selässä seisoo joku hahmo. Ympäristöaktivismia vanhan ajan malliin…

(The Daily Mail.)

Leonardo da Vinci: Lady with an Ermine, 1489–1491

Alkuperäinen nainen istuu ilman kärppää kädet puuskassa. Miksiköhän kärppä piti liittää kuvaan mukaan; kuinka yleistä oli ylhäisönaisen silitellä kärppää sylissään…? Eräs teoria esittää, että muotokuvan malli on Milanon herttuan rakastajatar. Herttuan tunnus oli kärppä.

(BBC.)

Pablo Picasso, The Blue Room, 1901

Picasson siniseen kauteen kuuluvan maalauksen alta löytyy muotokuva parrakkaasta miehestä. Tämä teos lienee maalattu piiloon ihan puhtaasti säästösyistä.

(The Washington Post.)

Vincent van Gogh, Still Life With Meadow Flowers And Roses, 1886

Tämän kukka-asetelman on katsottu olevan liian poikkeava van Goghin maalaamaksi. Totuus varmistui vasta, kun asetelman alta paljastui kahden nyrkkeilijän hahmot. van Gogh kuvaili kirjeessään tätä nyrkkeilijämaalaustaan: hän oli ollut tyytyväinen lopputulokseen. Jostakin syystä hän kuitenkin päätti myöhemmin maalata hahmot piiloon.

 (Musée Fabre, Montpellier Méditerranée Métropole.)

Frédéric Bazille, Ruth and Boaz, 1870

Tämän maalauksen alta paljastui kadonneeksi luultu taiteilijan aiempi teos. Young Woman at the Piano (1866) ei siis ollutkaan hävinnyt, ainoastaan piilotettu. Taiteilijalta on jäänyt kirjeitä, joissa hän kuvailee vaikeuksiaan naisen puvun maalaamisessa. Ilmeisesti hän ei ollut tyytyväinen lopputulokseen ja maalasi teoksen päälle. Tämä päällemaalattu teos jäi taiteilijan viimeisiksi töiksi hänen kuollessaan Ranskan armeijan taistelussa v. 1870.

Young Woman at the Piano (Musée Fabre, Montpellier Méditerranée Métropole).

Nykyiset kuvanmuokkausohjelmat ovat ihan lastenleikkiä tällaisten teosmuokkausten rinnalla. Aiemmin mainitut muotokuvien “kaunistelut” kertovat kuitenkin, että osattiin sitä ennenkin manipuloida katsojan silmää; se vaati vain hieman enemmän vaivannäköä ja osaamista. Kyllä ihminen on sitten kummallinen otus, voi jälleen kerran todeta.