AVARUUDEN YKSINÄISIN MIES

Kaikki varmasti muistavat herra Neil Armstrongin, jotkut muistavat jopa herra Edwin “Buzz” Aldrinin, joka laskeutui Neilin jälkeen kuun pinnalle 20.7.1969. (Salaliittoteoreetikot sanovat tässä kohtaa: niinhän te luulette, että laskeutuivat…) Harvempi kuitenkaan muistaa, että mukana matkassa oli kolmaskin herrasmies, joka jäi kiertämään kuuta Columbia-aluksella kuumoduuli Eaglen painellessa menemään kuun kamaralle.

Michael Collins.

Tämä herra oli nimeltään Michael Collins, tuossa tilanteessa maailman yksinäisimmäksi mieheksi tituleerattu mies.

Tässä kohtaa täytyy vetää syvään henkeä ja kuvitella, minkälaista on katsella kavereiden laskeutumista kuuhun ja aprikoida, onnistuuko laskeutuminen tai… palaavatko he enää koskaan takaisin alukseen… Nope, ei onnistu tällaisen asian kuvittelu, ei sitten millään

Noh, palataanpa ajassa hieman taaksepäin siihen aikaan, kun tällainen tilanne ei ollut vielä käsillä. Kuten niin moni muukin, Collins haki NASAan oltuaan jo useita vuosia ilmavoimien koelentäjänä. Ja kuten niin monet muutkin, hänetkin valittiin vasta toisen hakemuksensa jälkeen v. 1963, mutta hän pääsikin sitten jo avaruuslennolle ja -kävelylle Gemini 10:n mukana v. 1966.

Gemini 10 matkaanlähtö 18.7.1966. Mukana astronautit Michael Collins ja John Young.

Apollo 11:n aikaan Collins oli 38-vuotias. Voisi hyvinkin kuvitella, että Collinsia olisi harmittanut jäädä kiertoradalle muiden käppäillessä kuussa, mutta näin ei kuitenkaan ollut. Collins piti omaa osuuttaan aivan yhtä tärkeänä, kuin Armstrongin ja Aldrinin; ja näinhän asianlaita tosiaankin oli: Kuun kiertoradalla Collins vietti n. 28 tuntia, kiersi kuun tuona aikana 30 kertaa, ja aina kuun pimeälle puolelle siirtyessään hän menetti radioyhteyden 47 minuutiksi.

MIchael Collinsin ottama valokuva Eaglen irtautumisesta (public domain).

Herregud/WHAT sentään, voisi tähän perusmaatiainen todeta! Mitä mahtaa ihmisen päässä pyöriä, kun kiertelet kuuta yksin ilman mitään mahdollisuutta saada radionkaan kautta yhteyttä muihin ihmisiin…? Itse asiassa Collins onkin kertonut, että hän tunsi olonsa kiertoradalla yksinäisyyden sijasta melkein riemulliseksi. Tokihan hän on haastatteluissa maininnut myös, että ystävien kohtalo häntä kuitenkin huoletti – jos hän olisi joutunut palaamaan yksin maahan, hän olisi maailman silmissä ollut kuureissun ainut eloonjäänyt. Sellainen tilanne olisi ollut hirvittävä kestää. Kaikista Collinsin puheista käy kuitenkin ilmi, että hän tiesi, mihin lähti – ja aikoi kantaa sen seuraukset.

Tällaisen tilanteen varalle oli myös kirjoitettu valmiiksi puhe, jonka presidentti Nixon olisi joutunut pitämään koko maailmalle:

On arvioitu, että Apollo 11:n lähtöä kuuhun seurasi paikan päällä (Cape Canaveral, Florida) peräti miljoona ihmistä, pakkautuneena hiekkarannikoille ja kaikille teille/kukkuloille, joista olisi lähtöalueelle edes jonkinlainen näkyvyys. NASAn arvion mukaan Neil Armstrongin laskeutumista kuuhun seurasi television välityksellä n. 650 miljoonaa ihmistä. Onneksi Nixonin ei tarvinnut tuota valmiiksi kirjoitettua puhettaan kuitenkaan pitää…

Apollo 11’s ‘third astronaut’ reveals secrets from dark side of the moon | 60 Minutes Australia – YouTube

Michael Collinsille tarjottiin Apollo 11:n koulutusjakson aikaan mahdollisuutta osallistua myöhemmillekin Apollo-lennoille, mutta näistä hän kuitenkin kieltäytyi. Hänelle riitti, jos Apollo 11 onnistuisi tehtävässään, sillä astronautin vaativa työ/koulutus haittasi liikaa hänen perhe-elämäänsä. Akka nostaa hattua tälle perheenisälle! Prioriteetit kohdillaan!

Apollo 11:n lähtö (NASA).

Noh; kuten tiedämme, Apollo 11 laskeutui lopulta onnistuneesti Tyyneen valtamereen 24.7, jonka jälkeen he joutuivat kolmen viikon karanteeniin. Ja täyttämään tullilomakkeen:

Apollo 11 Astronauts’ Customs Form – Science Connected Magazine

Michael Collins erosi NASAn palveluksesta v. 1970 ja siirtyi johtamaan Smithsonian-instituutin ilmailu- ja avaruusmuseota. Hän perusti myös avaruusasioiden konsulttiyhtiön, kirjoitti useita kirjoja ja toimi National Geographic Societyn hallituksessa peräti 24 vuotta.

Jep, tässä taitaa olla yksi näistä nöyrimmistä, ansioituneimmista ja aikaansaavimmista miehistä ikinä, toteaa Akka ja vuodattaa pienen kyyneleen (ihan vain ajatuksesta, että sellaisia on olemassa).

Kuinkas sitten kävikään ansioitunut-mies-astronautti-herra Collinsille? Aloitetaanpa sillä, että Buzz Aldrin on yhä elossa, Neil Armstrong kuoli 25.8.2012 ja Michael Collins menehtyi viime vuonna 28.4.2021 (90-vuotiaana). Kaikki kolme syntyivät vuonna 1930.

Neil Armstrong, Michael Collins ja Buzz Aldrin.

Tähän joku salaliittoteoreetikko voisi sanoa, että “kannattanee käväistä avaruudessa jo pitkän iän saavuttamisen takia, hmm… epäilyttävää!” Ja hah! Sitkeitä äijiä joka tapauksessa, kaikki kunnia heille!

Akalla ei olisi ollut tarpeeksi pal… rohkeutta lähteä tuollaiselle matkalle, jonka lopputulemana voisi hyvin todennäköisesti olla oman tai kaverien henkien menetys. Siksipä suurin osa meistä ei olekaan astronautteja tai muita huimapäitä, jotka rikkovat ennätyksiä saavutuksillaan. EIKÄ TARVITSEKAAN OLLA, sillä useimmille meille riittää ihan pienemmätkin tavoitteet. Varsinkin sellaiset, joihin ei liity mitään terveyteen tai henkeen uhkaavia tilanteita, sillä onhan se paljon hauskempaa pällistellä ja ihmetellä niitä ihmisiä, jotka tällaisiin suorituksiin pystyvät.

Olkaamme siis rehellisesti ihan vaan taviksia, sillä kaikille meille ei kuitenkaan jaeta kunnian kultaista kruunua tai edes välttämättä tarpeeksi mammonaa. Sellaisessa tilanteessa täytyy vain ajatella, olisiko itsellä tarpeeksi rahkeita lähteä avaruuteen YKSIN katsomaan, josko kaverit selviävät takaisin, vai pitäisikö heidät jättää kuun pinnalle todennäköisesti elävinä odottamaan kuolemaa, kun se PERHANAN kuumoduuli ei suostukaan tuomaan heitä takaisin?? Että sitten pitäisi vain itsekseen lähteä takaisin maahan, kun kaverit ovat jumissa kuun pinnalla ja kuolevat, kun happi lopulta loppuu! Aargh!

Nope, Akalta ei onnistu edelleenkään tämän vaihtoehdon ajatteleminen. Ei mitenkään. Onnea vain kaikille, jotka tätä unelmaa tavoittelevat: Artemis-ohjelman myötä Kuuhun mennään uudestaan jo peräti vuonna 2025. Yeah, pistelkää vain menemään, te hurjapäät; meillä muilla on sitten jotakin kivaa odotettavaa! Siinä vaiheessa katsojia voikin olla sitten sellaiset, hmm… internet, kännykät, somepalvelut, tv, radio… sellaiset 65 ziljardia ja pari muuta galaksia ja alieneita siihen päälle? Ei mitään paineita, NASA, ei mitään paineita…!

NASA Artemis

Ehkäpä tosiaankin kuuhun sitten mennään vielä kuitenkin, toteaa Akka. Ainakin Michael Collins edisti elämänsä aikana suuresti ajatusta, että ihmiset jossakin vaiheessa pääsisivät jopa Marsiin asti. Siinäpä avaruusmiehen -peräti siellä käyneen- loistava, futuristinen visio tuleville sukupolville!

Star Trekin yksi jakso (S1,E3) nimettiin vuonna 1966: “Where No Man Has Gone Before” ja tämä todellakin pätee näihin tuleviin seikkailijoihin. Akka ei voi kuitenkaan vastustaa kiusausta: “Where No Woman Has Gone Before!” Eehhehee ja jep, NASA on tosiaankin jo valitsemassa/valinnut naisia tälle tulevalle retkelle.

No niin, NASA, nyt voitaisiin kerrankin nähdä, kuinka kuuasema hoituisi kasaan naisten voimalla ilman, että pitäisi kuulla kommentteja osaamisesta, koulutuksesta, pätevyydestä tai pantavuudesta ja tissien koosta. (Jep, nähty raksatyömailla, yst.terv. Akka).

R.I.P suuret sankarit Neil Armstrong ja Michael Collins, kunnia myöskin edelleen elossa olevalle Buzz Aldrinille. Mainioita ukkoja, kerrassaan! Heidän ansiostaan tulevat sukupolvet voivat kuvitella uraa astronautteina, joka on jo vuosikymmeniä ollut unohdettu ajatus. Akka vuodattaa muutaman kyyneleen lisää, sillä vahingoilta ei varmastikaan näillä matkoilla vältytä. Noh, eipäs maalata kuitenkaan piruja seinille etukäteen… (vanha sanonta)!

Presidentti Richard Nixon kävi tervehtimässä astronautteja heidän kolmen viikon karanteeninsa aikana. Ainakin tulevat astronautit ovat siis jo tottuneet tällaiseenkin merkilliseen toimintaan!

Jättiraketti yrittää uudelleen lähteä tärkeälle koelennolle – Tiede | HS.fi päivitys 4.9.2022

NASA: Artemis I uusi lähtöpäivä (tai sen yritys) 29.7.2022

NASA’s Artemis 1 moon mission: Live updates | Space Lähdön seuraava yritys aikaikkunalla 12.-27.11.2022. Hurrikaani Ianin takia Artemis oli etukäteen siirretty takaisin suojaan, eikä sille ole aiheutunut vahinkoa.

Artemis-kuulento on laukaistu, kertoo Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa – MTVuutiset.fi 16.11.2022

KAUKOMATKAN KAIPUU? NOU HÄTÄ!

Mikäli tämän kesän kaukainen lomakohde on vielä mietinnän alla eikä massin määrällä ole rajaa, niin kannattaa suunnata Tannan saarelle Tyynellemerelle. Tanna kuuluu Vanuatun saarivaltioon, joka muodostuu 83 saaresta. Miksipä näistä kaikista sitten pitäisi valita juuri Tannan saari? Onko tällä saarella todellakin niin upeita hiekkarantoja ja nähtävyyksiä, että kannattaisi näin kauas lähteä? Hmm…!

Ennen matkasuunnitelmaa ja lippujen varaamista kannattaa kuitenkin huomioida, että kevyt pakkaaminen ei todellakaan ole tällä matkalla suotavaa. Itse asiassa; voit joutua jopa vararikkoon, sillä mukaan kannattaa pakata ainakin pari veneen perämoottoria, moottorisahoja, kiväärejä, Coca-colaa ja runsaasti tölkkimuonaa. Pari polkupyörääkin voisi mahduttaa mukaan tai jos haluaa kunnolla hifistellä; pari autoa.

Pitkien lentomatkojen aikana kannattaa myös perehtyä nimiin John Frum, Tom Navy ja prinssi Philip. Perille päästyäsi saatat nimittäin huomata, että olet heistä jonkun jälkeläinen/sukulainen, ja sinut otetaan jumalana vastaan. Jep, ihan oikeasti. Notta mitä v..a, kysyy nimimerkki epätietoinen, voisi joku tässä kohtaa kysyä. Selvennetäänpä siis hieman tätä keissiä:

James Cook saapui Tannan saarelle tutkimusmatkoillaan v. 1774 ollen täten ensimmäinen eurooppalainen, jonka tuolloiset alkuasukkaat kohtasivat. Cookin merkintöjen mukaan saarella asui myös kannibaaliheimoja, joten tällainen länsimainen retkue oli varmaankin melkomoinen shokki paikallisille asukkaille. Joillakin saarilla Cookin saapuminen tulkittiinkin jumalan ilmestymiseksi ja häntä alettiinkin palvoa asianmukaisin riitein. On siis oletettavaa, että Tannankin myöhemmät (kohta mainittavat) jumalkultit ovat lähtöisin jo satojen vuosien takaa; juurikin näistä ensimmäisistä länsimaisista kohtaamisista.

Cook saapuu Australian Botany Bayhin.

1800-luvulla saarille alkoi saapua brittiläisiä lähetyssaarnaajia, jotka tietenkin alkoivat opettaa länsimaista kristinuskoa tapojensa mukaisesti. Samalla natiiviväestö tutustui kaikenlaisiin eurooppalaisiin tavaroihin, joita he eivät koskaan olleet nähneetkään. Jeesuksen “tulemiseen” alkoi siis voimakkaasti liittyä tällainen materiaalinen aspekti ja voila: lastikultti-käsitys alkoi muodostua.

Toinen maailmansota räjäytti tällaisen ajattelutavan, kun näille lukuisille pienille saarille alettiin sijoittaa amerikkalaisia sotilasjoukkoja. Tällaisten lentotukikohtien tarkoitus oli tarkkailla japanilaisten toimintaa ja olla valmiina reagoimaan kaikkeen nopeasti. Saarille saapuvat sotilaat ja laivoilla toimitetut tai lentokoneista pudotetut tavaralastit ymmärrettiin usein niin, että jumalat saapuivat tavaroineen saarille tuomaan asukkaille uudenlaista, henkistä ohjausta.

Näin kävi myös Tanna-saarella, jonne saapui jumala nimeltään “John Frum.” Perimätiedon mukaan tämä henkilö elvytti saarelaisten vanhat tavat ja käski unohtaa länsimaisen ajattelutavan kokonaan. Saarelaiset alkoivat siis palvoa tätä sotilasta jumalanaan, kunnes sodan loputtua sotilaat lähtivät tannalaisten harmiksi saarilta lopullisesti. Heidän mukanaan loppuivat myös ah, niin autuaat tavaralähetykset. Saarelaiset alkoivatkin rakentaa puusta ja bambusta lentokonemalleja ja jopa kiitoteitä ja laitureita houkutellakseen jumalaa palaamaan takaisin.

Joidenkin saarelaisten mielestä John tosin asuu paikallisessa, aktiivisessa tulivuoressa Yasurissa, ja jotkut sekoittavat tähän John Frum-hahmoon iloisesti myös Jeesuksen ominaisuuksia. Äh, mitäpä näistä, jumala mikä jumala!

Tiedossa ei kuitenkaan ole, mistä tai kenestä tämä John Frum-kultti on saanut nimensä, mutta tämä uskonnollinen liike on tosiaankin edelleen voimissaan. Tässä uskonnossa odotetaan edelleen tämän valkoiseen pukeutuneen sotilaan paluuta, kuten hän aikoinaan sodan aikana lupasi tehdä. On arveltu, että nimi on muodostunut sanoista “John from America,” sillä heimolaiset tietävät hänen tulleen Amerikasta. John Frumin uskotaan siis tuovan taas palatessaan mukanaan länsimaisia aarteita, kuten jo aiemmin mainittuja (sinun nyt mukaasi pakkaamia) tavaroita.

(WikimediaCommons).

Johnia juhlitaan joka viikko perjantaisin, mutta varsinainen juhlapäivä vietetään 15. helmikuuta. Tuolloin saarelaiset pukeutuvat vanhoihin sotilaspukuihin ja farkkuihin, maalaavat punavärillä rintaansa tekstin USA ja marssivat bambunvarsista tehtyjen “kiväärien” kanssa paraatissa.

On tosin myös esitetty, että koko John Frum-aate on saanut lisäpontta ihan vain kava-juomasta, joka liittyy oleellisesti uskonnollisiin riitteihin. Tämä juoma valmistetaan kavapippurin juuresta, ja sillä on todettu olevan hallusinogeenisiä ja päihdyttäviä vaikutuksia. Tämän juoman avulla monet uskovat saavansa yhteyden jumaliin tai esi-isien henkiin ja sitä tarjotaankin, kuten kahvia länsimaissa. Joissakin lähteissä tosin mainitaan, että saarella olisi jo ennen sotaakin ollut John Broom-kultti, josta ei kuitenkaan ole yhtä vahvoja todisteita, kuin tästä John Frumista.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt Tom Navy-kultti, jonka epäillään syntyneen John Frumin tapaan. Onkin helppo kuvitella tämän nimen juontuneen sanoista “Tom from Navy,” mutta erääksi ehdokkaaksi on ehdotettu Thomas Beatty-nimistä lähetyssaarnaajaa, jonka tiedetään olleen saarella toisen maailmansodan aikaan.

(Smithsonian).

Noh, tästä puuttuu enää alussa mainittu prinssi Philip-kultti. Jep, juuri se prinssi Philip/Edinburghin herttua, joka menehtyi juuri ennen sadannetta syntymäpäiväänsä v. 2021. Tämän kultin synty on epäselvää, mutta on arveltu, että se pohjautuu 1950-60 -luvuille, kun asukkaat näkivät brittiläisten siirtolaisten kunnioituksen kuningatar Elisabetia kohtaan. Tällöin pääteltiin, että prinssi Philipin täytyi olla perimätiedossa mainittu, jonain päivänä saarelle saapuva jumala. Tätä uskomusta lisäsi herttuan ja kuningattaren vierailu saarella v. 1974, jonka jälkeen saarelaisille lähetettiin useita kuvia prinssi Philipistä. Hänen kuolemaansa surtiin surujuhlineen joitakin viikkoja, ja hänen uskotaan nyt lepäävän rauhassa, kunnes hänen sielunsa lopulta palaa saarelle.

Tannalle matkatessa kannattaakin siis miettiä, mitä pukee päällensä. Mikäli aikoo esiintyä valkoisessa sotilaspuvussa ja laskeutua uljaasti vesitasolla suoraan saaren rantaan, voi kohdata ruhtinaallisen vastaanoton. Kannattanee siis miettiä etukäteen myös, millä nimellä aikoo esittäytyä ja miten käyttäytyä. Muutoin me suomalaiset saamme hävetä silmät päästämme, kun koko maailman media raportoi tannalaisten uudesta jumalasta seuraavanlaisesti:

“Monen tannalaisen pitkä odotus on nyt päättynyt, kun heidän John Frum -jumalansa jälkeläinen on vihdoinkin saapunut saarelle. Tämä valkoisiin pukeutunut hahmo sai suuret suosionosoitukset laskeutuessaan näyttävästi vesitason ponttoonilla seisten ja vilkuttaen. Juhlatunnelmaa pilasi hieman se, että tämä kauan ja hartaasti odotettu jumaluus putosi ponttoonilta molskahtaen veteen. Saaren voimakkaimmat miehet auttoivat kuitenkin nopeasti jumalansa kuivalle maalle, ja kysyivät kunnioittavasti tämän nimeä. Riemu olikin suuri, kun jumala nauraen huusi kannattajilleen nimensä: ONXPAARIAUKI.

(PlaneAndPilotMagazine).

Jumalan kunniaksi järjestetään nyt viikon kestävät juhlat, mutta ensimmäisenä iltanaan matkasta väsynyt Onxpaariauki saatettiin lepäämään kaislamajaan, jonne tämä heti nukahtikin. Tannalaiset löysivät kuitenkin tämän lukuisista matkatavaroista siniristilipun, joka vedettiinkin heti salkoon jumalan vielä nukkuessa. Lipusta päätellen jumala on siis tällä kertaa saapunut kaukaisesta Suomesta, joten jatkossakin saamme nähdä tämän lipun liehuvan iloisesti Amerikan lipun vierellä viikottaisessa John Frum-juhlassa. Eläköön Suomi ja sankarillinen Onxpaariauki!

Että näin tällä kertaa. Torille!

TURISTIKRÄÄSÄN ALKULÄHTEILLÄ

Kukaan konmarittaja ei varmastikaan tunnusta, että “on sitten joskus tullut lomakohteesta ostettua jokin täysin hyödytön vipstaakkeli” matkamuistona. Sittemmin se täysin turha härpäke on jäänyt krääsälaatikkoon tai kaapin perälle, kunnes kauhean vimman vallassa on kaikesta turhasta tavarasta hankkiuduttu eroon. Siinä on sitten posket häpeästä punaisina katseltu esim. sitä käsin maalattua maisemalautasta, jonka reunaan on kirjoitettu tuolloisen matkakohteen nimi.

Kuulostaako tutulta? Jep, sellaiset lautaset eivät kelpaa kenellekään edes kierrätettynä (ellei joku sitten jostakin merkillisestä syystä keräile tällaisia aarteita).

Akka muistaa kuitenkin eläväisesti ensimmäisen matkamuistonsa Viking Linen laivamatkalta, kun Akka oli peräti 7-vuotias. Kyseinen esine oli pitkulainen avaimenperä, jonka sisällä liikkui Viikkarin paatti, kun pötköä kallisteli puolelta toiselle. Akka epäileekin, että tämä pötkö löytynee edelleen äiteensä krääsälaatikoista. Ah, kuinka retroa...!

Koska ja miten tällainen matkamuistojen keräileminen on sitten alkanut? Tiettävästi yksi vanhimmista, selkeästi matkamuistoksi luokiteltava esine löytyi arkeologisissa kaivauksissa Lontoossa. The Thames-joen sivujoen Walbrookin (sittemmin kuivunut) rannalla sijaitsi vuodesta 43 jaa. lähtien roomalaista asutusta, ja alueelta löydettiinkin runsaasti esineistöä. Peräti yli 200:n kirjoituspuikon joukosta löytyi yksi, jonka varteen oli kaiverrettu muistokirjoitus. Tekstissä kerrotaan, että kynän lahjoittaja antaa kynän muistoksi tultuaan “kaupungista” ja pahoittelee sitä, ettei hänellä ollut varaa parempaan lahjaan. Kynä/puikko on ajoitettu vuodelle 70 jaa.

This Ancient Roman Souvenir Stylus Is Inscribed With a Corny Joke | Smart News| Smithsonian Magazine

Useimmat matkamuistot ovat kuitenkin olleet alkujaan uskonnollisia: jopa jo 300-luvulla jaa. Jerusalemiin tehtiin pyhiinvaellusmatkoja. Nämä matkailijat halusivatkin yleensä jonkin muiston Pyhästä maasta; jopa hiekka, keramiikanpalaset ja kivet kelpasivat matkalaisille mukaan otettaviksi.

Seuraavina vuosisatoina Jerusalemissa alettiinkin myydä pienissä pulloissa pyhää vettä tai siunattua öljyä, jotta matkalaiset voisivat palata kotiinsa onnea ja siunausta tuovan matkamuistonsa kera. Näihin aikoihin mitä tahansa puunpalastakin saatettiin kutsua palaseksi Jeesuksen rististä, ja tälläkin hetkellä näitä “pyhiä” reliikkejä on kirkoissa ympäri maailmaa. Arvioiden mukaan jopa sen verran, että tällä kaikella puumateriaalilla voisi rakentaa vaikkapa Nooan arkin. Yeah.

Tällaiset pienet pullot tehtiin yleensä tinasta, lyijystä tai hopeasta. Tällaisia puteleita kannettiin mukana matkatavaroissa tai ripustettiin kaulaan suojelemaan matkalaista.

Onkin ymmärrettävää, että tällaiset uskonnolliset esineet ovat säilyneet nykypäiviin asti, sillä ne ovat varmastikin olleet arvokkaita ja arvostettuja esineitä jopa useiden sukupolvien ajan. Jerusalemista on löydetty myös amuletti/kolikko 500-600-luvuilta jaa., joka kuvaa Jeesus-lasta seimessä. Seuranaan hänellä on aasi ja härkä.

Akka voi hyvinkin kuvitella, kuinka jossakin pienessä työpajassa tällaisia matkamuistoja valmistettiin muinoin -hiki hatussa- lähes sarjatyönä. Pyhiinvaeltajien määrät olivat kuitenkin jo tuolloin niin suuria, että heistä riitti varmaa tuloa pienellekin yrittäjälle.

Tällaisia uskonnollisia amuletteja löytyy myös British Museumista (tietenkin, sillä tähän museoon on haalittu tavaraa eri maista kenenkään kyselemättä jo toista vuosisataa. Useat eri maat vaativatkin esineiden repatriaatiota).

Matkamuistoista puheenollen; kaikenlaisilla matkailijoilla on myöskin ollut tarve jättää puumerkkinsä käymäänsä matkakohteeseen.

Gizasta, Egyptistä, on löydetty temppelimuurista kaiverrus peräti vuodelta 1240 eaa. Kaiverruksen mukaan paikalla vieraili muuan Hadnakhte veljensä Panakhtin kanssa. Sillä tavalla, poijjaat, sillä tavalla…! Kiva kuulla teidän mukavasta reissustanne 3000 vuotta myöhemmin!

Pyramidit ja muutkin egyptiläiset kohteet ovat olleet suosittuja riipustelujen kohteita jo vuosituhansien ajan; varsinkin Napoleonin sotaretkien jälkeen jokaisen itseään kunnioittavan kulttuurihenkilön oli päästävä Egyptiin. Näistä käynneistä on edelleen nähtävissä heidän nimikirjoituksiaan useissa historiallisissa kohteissa. On kuitenkin muistettava, että muinaismuistolait ja historiallisten monumenttien kunnioittaminen alkoivat toden teolla vasta 1900-luvun puolella, joten tällaista toimintaa katsottiin tuolloin läpi sormien.

(Public Domain).

Hagia Sofia-moskeijassa (Istanbul, Turkki) on puolestaan vieraillut norjalainen, palkkasoturiksi epäilty herrasmies Halfdan hänen jättämistään riimuista pääteltynä. Tämä äijä on nerokkaasti kaivertanut seinään “Halfdan oli täällä.” Tämä legendaarinen tapa ilmaista käyntinsä elää edelleen monissa seinissä, kuten varmastikin kaikki tiedämme.

Hagia Sofia.
Halfdanin “Halfdan was here.”

Jerusalemin “pyhistä pyhin,” Pyhän Haudan kirkko, on edelleenkin suosittu pyhiinvaellus- ja turistikohde. Tämän kirkon rakennutti Konstantinus Suuri (ensimmäinen kristinuskoon kääntynyt roomalainen keisari) 300-luvulla jaa., ja tästä kirkosta on löydetty useita seinään kaiverrettuja ristejä. Aiemmin epäiltiinkin, että ristiretkeilijät kaiversivat näitä ristejä merkeiksi käynneistään, mutta viime vuoden tutkimukset ovat osoittaneet, että näitä ristejä kaiverrettiin korkeintaan muutaman henkilön toimesta.

Pyhan Haudan kirkko, jonka sisällä sijaitsee oletettu Jeesuksen hautakammio. Sen ympärille on rakennettu erillinen “mausoleumi” kirkon sisälle.

Yeah, tällainenkin seikka on todettavissa, kun käytössä on useita eri kuvantamismenetelmiä ja -tekniikoita! Onkin siis aihetta epäillä, että ehkä nämä “muutamat henkilöt” kaiversivat ristejä seinään ristiretkeläisten pyynnöstä (joko hyvää hyvyyttään tai sitten pientä maksua vastaan). On myös arveltu, että tällä tavoin estettiin vaeltajia kahmimasta kiviä ja rakennusmateriaaleja mukaansa, sillä tällaiset Jeesuksen (oletetun) haudan lähellä olleet materiaalit olivat kävijöille tietenkin suuressa arvossaan – olivathan ne peräti itsensä Jeesuksen haudan läheisyydessä! Tällainen maksullinen ristienkaiverrus-toiminta olisikin siis hyvin ymmärrettävää, mikäli sellaista on tosiaan tapahtunut.

Church of the Holy Sepulchre’s mysterious ‘graffiti’ crosses may not be what they seem | Live Science

Kiinan muurikaan ei ole poikkeus tässä graffitiasiassa, mutta v. 2014 tähän historialliseen kohteeseen avattiin graffiteille sallittu osuus. Viranomaiset tuskastuivat turisteihin, jotka kielloista huolimatta halusivat kaivertaa puumerkkinsä tähän jopa yli 20 000 kilometriä pitkään rakennelmaan. Noh, tämä nyt on varmastikin paras keino estää luvattomia graffiteja… varsinkin, kun pituutta tällä valtavalla muurilla riittää!

On se nyt kuitenkin merkillistä, että ihmisten geeneistä löytyy tällainen merkillinen vimma jättää itsestään edes jokin jälki tuleville sukupolville – vaikka vain johonkin seinään kirjoitettu “Se-ja-se kävi täällä.” Nähtävästi tämä taipumus on useita kymmeniä tuhansia vuosia vanha tapa, jonka mm. luolamaalauksista tiedämme.

Kannattaakin huomioida tänä kesänä reissatessa, että jätetään ne turhat krääsät ostamatta. Missä sijaitsee maailman kaikkien matkamuistojen hautausmaa/kaatopaikka?! Jep, siellä sen kaiken muun sekajätteen seassa, jonka viskaamme muutenkin muina miehinä (naisina/henkilöinä/alieneina/minä-tahansa) menemään.

Akka kuitenkin toivoo, että edes jokunen matkamuisto meidän ajaltamme säästyy tulevaisuuden arkeologeille tutkittavaksi: olisikohan parempi haudata keramiikkalautanen tekstillä “Kuopio-Puijo” vai savikannu, jossa lukee Kypros kreikkalaisilla aakkosilla?

Äh, ihan sama; muutaman tuhannen vuoden päästä kaikki arkeologiset löydöt ovat jo ihan peruskauraa: “Voi v**tu, minkä hemmetin takia näitä Kuopio-lautasia löytyy joka paikasta? Löytyisi nyt edes kerrankin yksi Saint Vincent ja Grenadiinit-valtion lautanen!!”

Saint-Vincent ja Grenadiinit. Jep, kelpaisi Akalle. Huom! Ainuttakaan matkamuistoa ei ole vahingoitettu/haudattu tämän kirjoituksen aikana, joten Kuopion ja Kyproksen on turha ottaa Akkaan yhteyttä harmistuksissaan. Akka odottaa kuitenkin lahjakorttia tältä Saint-Vincentiltä ja Grenadiineiltä.

AKKAENERGIAA ERÄMAASSA

Kuinka moni 16-vuotias lähtee vapaaehtoisesti tarpomaan 8000 kilometrin reissua vain kahden kuukauden ikäinen poikavauva mukanaan? Juuri näin teki shoshoni-intiaani Sacagawea v. 1805 lähtiessään tutkimusretkikunta Lewis&Clarkin matkaan.

Sacagawea (tai Sacajawea) syntyi noin v. 1788 Idahossa ja joutui hidatsa-intiaanien orjaksi n. 12-vuotiaana näiden surmattua suurimman osan tytön heimosta. Saca (Akan lyhenne) adoptoitiin myöhemmin heimon jäseneksi, mutta jo 15-16-vuotiaana hänet naitettiin turkismetsästäjä Toussaint Charbonneaulle. Mies oli jo naimisissa, mutta noudatti heimojen tapaa moniavioisuudesta ja sai täten itselleen nuoren teinivaimon.

Sacagawea - Wikipedia

Tuolloinen Yhdysvaltojen presidentti Thomas Jefferson halusi kartoittaa tutkimatonta Amerikan erämaata, joten hommaan palkattiin herrat Meriwether Lewis ja William Clark. Nämä ukkelit kokosivat 45-jäsenisen retkikunnan ja palkkasivat mukaan myös Sacan aviomiehen, joka oli toiminut aiemminkin matkaoppaana. Nuori, juuri ensimmäisen poikalapsensa synnyttänyt Saca arvioitiin myös hyödylliseksi tytön osatessa intiaanien kieliä.

Benchmarks: September 23, 1806: Lewis and Clark's Corps of Discovery  returns from the West
Meriwether Lewis ja William Clark (Charles Wilson Peale 1807).

Matkaan lähdettiin huhtikuussa 1805. Saca kantoi poikaansa Jean Baptistea selkäkorissaan ja alkoi pian ansaita toimillaan retkikunnan johtajien arvostusta. Pitkien ja vaivalloisten reittien varrella retkue joutui usein säiden armoille: rankkasateet, myrskyt ja tulvat aiheuttivat lukuisia vaaratilanteita. Saca mm. pelasti osan retkikunnan muistiinpanoista valtoimenaan pauhaavasta vedestä samaan aikaan, kun hänen miehensä oli täydellisessä paniikissa. Sacalle annettiin tästä uroteosta palkinnoksi lasihelminen rukousnauha.

Sacalla oli myös taito etsiä luonnosta lääkekasveja ja mitä tahansa ruoaksi kelpaavaa kasvillisuutta. Oman poikansakin hän hoiti terveeksi luonnonlääkinnällä tämän sairastuttua äkillisesti. Eri intiaaniheimojen kanssa käydyissä neuvotteluissa Saca osoittautui korvaamattomaksi avuksi: kun intiaanit näkivät saapuvan seurueen mukana naisen lapsi sylissään, he tulkitsivat tulijoiden tulevan rauhallisissa aikeissa. Saca tulkkasi useita neuvotteluja ja sai mm. hankittua tutkimusretkueelle hevosia ja ruokaa matkan varrelta. Neuvokas nuori nainen, kerrassaan!

Lewis and Clark Trail GPS - Home
Retkikunnan reitti Amerikan halki.

Puolitoista vuotta kestäneen tutkimusmatkan aikana eritoten herra Lewis oli mieltynyt Sacaan ja tämän poikaan. Hän nimesikin useita paikkoja pojan mukaan, jonka lempinimi oli Pomp. Kuinka hellyyttävää…! Sacan aviomiehen väitetään lyöneen vaimoaan tästä kiivastuneena; ah, mikä k*sipää…!

Retkikunnan palattua uuvuttavalta matkaltaan presidentti Jefferson oli hyvin tyytyväinen. Sacan aviomies sai palkkioksi 500 dollaria ja 320 eekkeriä maata Missourista, mutta ukosta ei ollut maanviljelijäksi. Hän myi tiluksensa herra Clarkille ja Saca muutti perheineen Fort Manueliin, Etelä-Dakotaan. Täällä Saca synnytti v. 1812 tytön, Lizetten, mutta menehtyi äkillisesti joko isorokkoon, tulirokkoon tai tuberkuloosiin. Herra Clark otti lapset huostaansa, sillä hän ei uskonut lasten isän olevan sovelias kasvattaja. No s*it, Sherlock…?! Lizetten kohtalosta ei tiedetä, mutta poika Pomp päätyi todistettavasti Englantiin ja muutti aikuisena takaisin Yhdysvaltoihin.

File:Lewis and clark-expedition.jpg - Wikimedia Commons
Lewis and Clark on the Lower Columbia (Charles Marion Russell v.1905).

Mutta: kuoliko Saca oikeasti tuolloin? Shoshoni-intiaaneilta jäi perimätietona eloon tarina, jonka mukaan Saca palasi heidän pariinsa asuttuaan ensin comanche-intiaanien leirissä. Nainen käytti itsestään nimeä Porivo, ja hänen kerrottiin jättäneen miehensä tämän väkivaltaisuuden takia. Comanchien parissa tämä Porivo avioitui uudelleen ja sai kaksi lasta, kunnes taas katosi. Naisen ilmaannuttua shoshonien leiriin hän mm. opetti intiaaneja viljelemään maata. Nainen kertoili myös vuolaasti Lewis&Clarkin tutkimusmatkasta ja kuollessaan v. 1884 hän oli maininnut olevansa Sacagawea. Hänen hallussaan oli myös presidentti Thomas Jeffersonilta saatu ansiomitali. Hmm…

11 Comanche indians Images: Library Of Congress Public Domain Search
Comanche-intiaanipäällikkö v. 1909 (Library Of Congress).

Useat tutkijat ovat todenneet tämän Porivon olleen oikeasti Saca, sillä jo v. 1925 asiaa lähdettiin tutkimaan eri heimojen parista. Tuolloin elossa oli vielä henkilöitä, jotka osasivat kertoa omakohtaisesti naisen elämästä. Eräs comanche-nainen – Tacutine – kertoi Porivon olleen hänen isänsä, Ticannafin, äiti ja täten hänen isoäitinsä. Mutta: ainahan kriitikoita ja arvostelijoita löytyy, joten tällaiset tutkimuksetkin on kyseenalaistettu. Kertokaapa, arvon tutkijat, miten tämä Jeffersonin ansiomitali päätyi sitten tämän kyseisen naisen haltuun? Tai miten hän olisi osannut kertoa yksityiskohtia tutkimusretkestä?

Photo credit – Photographer Richard Mouser @ Wikipedia

Akka uskoo, että tässä tapauksessa yksinkertaisin selitys on oikea: nainen oli tosiaankin Sacagawea. Hänen pelkuri-aviomiehensä oli ottanut kolmanneksi vaimokseen nuoren ute-intiaanin ja perimätiedon mukaan oli erään riidan päätteeksi ruoskinut toisen vaimonsa eli Sacagawean. Akkakin olisi pakannut kimpsunsa ja kampsunsa tällaisen jälkeen ja kadonnut hyvinkin nopeasti. Siitäs sait, typerä naistenvihaaja-vellihousu Toussaint Charbonneau!

Ainakin Sacagawealla pyyhkii hyvin “Yö museossa”-elokuvissa, joissa Sacalla on säpinää Robin Williamsin esittämän Theodore Rooseveltin kanssa, hah haa!

43 Night at the Museum ideas | night at the museum, museum, night
Mizuo Peck ja Robin Williams.

Amerikassa Sacagaweasta on joka tapauksessa tullut lähes kansallissankari; hänen mukaansa on nimetty useita paikkoja ja puistoja sekä pystytetty useita muistomerkkejä. Naisasianaiset ovat varsinkin ottaneet Sacagawean omakseen.

Mitäs tapahtuikaan Sacan aviomiehelle; Toussaintille? Ketä kiinnostaa, häh? Äijä kun ilmeisesti vielä yli 70-vuotiaana avioitui viidennen vaimonsa kanssa. Kyseessä oli taas vain 14-vuotias intiaanityttö.

Akka kaivaa taas symbolisen kuopan saunan taakse tällekin ryökäleelle. Long live Sacagawea ja akkaenergia!

Sacagawea Golden Dollar Coin | U.S. Mint
Sacagawea ja Pomp yhden dollarin kolikossa v. 2000.

HERÄTKÄÄ, ALIENIT: TEKSTARII TULLOO!

Nykyisin kaikenlaisia luotaimia laskeutuu Marsiin tämän tästä, eikä uutisointi aiheesta tunnu enää mitenkään ihmeelliseltä. Viimeisin –kiinalainen luotain– pääsi onnellisesti perille ja nyt tältä marsmönkijältä odotetaan uusimpia tutkimustietoja. Valitettavasti mönkijän kyydissä ei ole ketään ihmistä… ymmärrettävistä syistä, onhan se hauskempaa ajella mönkijällä oman pihapiirin/mökin ympärillä ihan naapuruston kiusaksi. Marsiin on vaan liian pitkä matka tähän tarkoitukseen. Kaljatkin ehtii lämmetä.

USA:n Perseverance Marsin pinnalla. Me suomalaiset nauramme nimelle makeasti.

Akan mieleen juolahtikin tutkia, minkälaisia viestejä me maapallolaiset olemme lähettäneet itsestämme eteenpäin muiden nähtäväksi ja kuultavaksi. Tulokset ovat kauhistuttavia, koomisia ja jopa järkyttäviä. Tässä joitakin esimerkkejä meidän lähettämistämme viesteistä:

  • Jo 1800-luvun alussa itävaltalainen astronomi Joseph Johann Von Littrow ehdotti, että Saharaan pitäisi kaivaa suuria, geometrisia kuvioita ja sytyttää niihin tulet kerosiinilla. Täten kaikki ET:t näkisivät loimuavat tulet jo kaukaa ja tietäisivät, että me olemme täällä.
  • Vuonna 1901 Nikola Tesla väitti vastaanottavansa viestejä marsilaisilta. Myös keksijät Guglielmo Marconi ja Thomas Edison innostuivat radioliikenteen mahdollisuudesta viestiä muille planeetoille v. 1920.
  • Kuitenkin vasta vuonna 1962 lähetettiin ensimmäinen radiolähetys “the Morse Message” silloisesta Neuvostoliitosta: “MIR, LENIN, USSR” morsetettuna. Mieltäylentävä viesti kaikin puolin ihan kenelle tahansa!
  • Seuraava merkittävä viesti lähetettiin vuonna 1974. Viesti sai nimen “Arecibo Message” sijaintipaikkansa takia (Puerto Rico). Tämä radioviesti suunnattiin 25 000 VALOVUOTTA sijaitsevaan tähdistöön ja se sisältää mm. numerot yhdestä kymmeneen, tietoja ihmislajin DNA:n rakenteesta, ihmisten lukumäärästä ja sijaintimme aurinkokunnassa.
  • Voyager 1 ja 2 laukaistiin v. 1977. Molemmat matkaavat edelleen eteenpäin ja sisältävät kultaisen levyn, joka sisältää mm. käyttöohjeet levyn käyttöön, musiikkia, luonnonääniä ja kuvauksia ihmisistä maapallolla.
  • “Teen Age Messagen” radiolähetykset lähetettiin Venäjältä vuonna 2001. Lähetykset sisälsivät eri kaupunkien teinien esittämiä musiikkiesityksiä, taidetta ja tervehdyksiä.
  • Vuonna 2008 avaruuteen lähetettiin Doritos-keksiyhtiön viesti (42 000:n valovuoden päähän) ja vuonna 2010 lähetettiin Klingonin kielellä kutsu Star Trek-aiheiseen oopperaan Hollannissa.
  • NASA lähetti Espanjasta v. 2008 radioviestin sisältäen the Beatlesin kappaleen “Across the Universe” juhlistaakseen kappaleen nauhoituksen 40-vuotispäivää ja samalla NASAN 50-vuotista olemassaoloa.
  • Vuonna 2018 lähetettiin eteenpäin 33 kappaletta eri muusikoilta Sonar-festivaalin 25-vuotiaan taipaleen yhteydessä. Tunnetuin näistä muusikoista lienee Jean-Michel Jarre.

Akka otti tässä kirjoituksessaan esiin ilmeisimmät esimerkit tällaisesta merkillisestä viestitystoiminnasta; toki muitakin viestejä on lähetetty vuosikymmenten kuluessa. Nyt jo edesmennyt teoreettinen fyysikko Stephen Hawking (1942-2018) kuitenkin varoitti meitä ottamasta yhteyttä ulkoavaruuden muihin asukkeihin. Hänen viestinsä oli selvä: mikäli kehittyneemmät elämänmuodot ottavat meihin yhteyttä, tarkoitusperä ei välttämättä ole hyvä. Ei siis kannattaisi kuulutella olemassaoloamme sinne sun tänne, kuten on jo tehty.

Stephen Hawking/Brandsdiscovery.

Hawking käytti vertausta Amerikan valloituksista, joissa alkuperäiskansat sekä Etelä- että Pohjois-Amerikassa joutuivat kärsimään eurooppalaisten saapuessa mantereelle. Esimerkki on hyvä: me kaikki maapallolla saatamme tällä hetkellä olla niitä alempiarvoisia elämänmuotoja, joita voidaan käyttää surutta hyväksi.

Akka veikkaa, että me maapallolla asuvat ihmiset olemme alieneille “kissavideoita”, joita jaetaan innokkaasti telepaattisella yhteydellä: “Kato nyt, mitä tuokin yrittää väkertää” voi olla yleinen kommentti. “On ne vaan niin kamalan söpöjä,” sanoo toinen alien. “Antakaa niille edes mahdollisuus, ainakin ne yrittää jotakin,” sanoo kolmas.

Viikonloppuisin he katsovat vanhoja tv-lähetyksiä maapallolta: suosikkeja ovat “Lauantaitanssit” (vuosilta 1975-1980) ja “Bumtsibum” (vuosilta 1997-2005 ja jatkuu ilmeisesti tänä vuonna). Tämä on suurta viihdettä, sillä ekstraterrestriaalit eivät ymmärrä ollenkaan, miksi ihmislajin on pakko nytkähdellä omituisesti musiikkia kuullessaan tai miksi he ylipäätään halusivat lähettää nimenomaan musiikkikappaleita avaruuteen. Se on heille suuri mysteeri, jota selitetään ihmislajille kuuluvana rituaalisena käyttäytymisenä, jota ei tavata missään muualla. Samaan syssyyn katsotaan Euroviisuja ja naureskellaan niillekin.

Yksi näistä alieneista tulostaa telepaattisesti kuvan Marco Bjurströmistä laitettavaksi jääkaappinsa (tai vastaavan ruokareplikaattorin) oveen ja huokaa samalla: “Mä oon aina tykänny tosta, mikä-sen-nimi-onkaan. Se on ollut monessa elokuvassakin.”

Toinen alien vastaa: “Ei oo ollut, se oli ihan eri tyyppi, Leonardo DuCaaprio. Se meni siinä Titanicissa pohjaan, muistatko.”

Samaan aikaan ihmiskunta miettii, ettei edes kymmenen vuoden varoitusaika riitä jonkin ison asteroidin osuman torjumiseksi, kuten viime aikoina on arvioitu. Meillä täällä maapallolla pyyhkii siis hyvin: tervetuloa vaan, alienit! Pelastakaa edes Leonardo DiCaprio! Ja Bjurström, mikäli siihen löytyy ihan pakottavaa tarvetta…