KUINKA TEHDÄÄN KUNNON HALLOWEEN-ASETELMA, OSA 2

Ensimmäiseksi kannattaa katsahtaa Akan vanha juttu, jotta ymmärtää, mistä on kyse:

KUINKA TEHDÄÄN KUNNON HALLOWEEN-ASETELMA – Akalla on asiaa

Tämänvuotisessa kuvaelmassa on edelleen käytetty vanhaa lapsen vaahtomuovipatjaa, jonka rippeet löytyivät pitkän etsinnän tuloksena ullakolta. Anoppia sieltä ei löytynyt, eikä banaanilaatikkoakaan, mutta tähän hätään autotalli toi pelastuksen! Ei, anoppia ei oltu sullottu autotalliin, vaan sieltäpä löytyi peräti koronakaranteeniajalta historiallinen ruoan kotiinkuljetuslaatikko! Ja vieläpä peräti siltä ajalta, kun karanteeni kesti vielä 14 vuorokautta ja jäljittäjille piti kirjoittaa tuskalliset selvitykset kaikista sairastuneen liikkeistä ennen koronatartuntaa. Ah, niitä aikoja! (Tämän muiston seurauksena Akka polttaa iloisesti ne muutkin ruokalaatikot, joita autotalliin ehti tuolloin kertyä! Ärgh!)

Noh; tänä vuonna ei siis ole edelleenkään kiusattu anoppia eikä korona-ajan ruokakauppiasta, mutta kissa-Godzilla on tietenkin yhä kiinnostunut kaikenlaisista projekteista:

Laatikonpohja leikattu, vaahtomuovia liimattu. Kissan (yksi monista) petipaikka näkyy edelleen taustalla.

Tänä vuonna Luigi the Luuranco on kyllästynyt makaamaan kissan testaamassa hautakuopassaan ja onkin täten päättänyt siirtyä ”elelemään” luurankoelämää pienessä tuohimökissään.

Tuohimökki rakentuu oivallisesti muovisesta ruokasalaattirasiasta sekä vanhoista taulukiiloista. Niiden pohjana on juuri sopivat kissanruokaboksin pahviläpykät.
Kissanpeti on siirretty tulostimen ja ompelukoneen päälle, ja tämä paikka kelpaakin vallan mainiosti! Kunhan vain saa osallistua! Nytkin käpälä näyttää: ”Laita se tonne!”

Homma etenee taas kuumaliiman ja akryylimaalien avustuksella. Tällä kertaa Luigi saa seuraansa oman, pienen kissa-Godzillan, joka sekin löytyi ullakon uumenista sattumalta (anoppia etsiessä, hah!)

Vanhan hobittikylän kaivon ja pöydän asettelua.
Tässä kuvassa hullukatseinen kissa on vallannut pöydän.

Kunniallisena isäntänä Luigi on päättänyt kutsua kylään wanhan caverinsa Maximuksen, josta on valitettavasti jäljellä vain pääkallo. Maximus ei tiedä, mihin hänen muu ruumiinsa on päätynyt 200-luvulla jaa., sillä useiden päättömien roomalaisten sotilaiden hautoja on nykypäivänä kaivettu esiin mm. Englannissa. Maximus on kuitenkin ihan tyytyväinen, sillä tynnyrin päällä on ihan mukavaa oleilla Luigin armeliaalla avustuksella.

Luigi on rakentanut myös nuotiopaikan turvallisesti kaivon ja veden äärelle, mutta makkaranpaistot taitavat jäädä tällä kertaa tekemättä! Luigi lekottelee sen verran ”leppoisana” omalla tuolillaan, että lienee aika siirtyä sisätiloihin Maximuksen kallo kainalossa.

Näin rauha laskeutuu Luurancolaaksoon, kuten myöskin aidon kissa-Godzillan elämään:

R.I.P edelleen Luigi the Luuranco ja Maximus! Tällä kertaa aiemmin mainituissa kuvaelmissa ”Hobittila” ja ”Halloween 1” käytetty led-valoketju hajosi lopulta Akan käsittelyssä, mutta kyllähän me moukat osaamme ilman patterivalojakin elää. Vai kuinka? Tämän vuoden asetelmaan ei ole ostettu mitään uutta, tarpeet ja perkeet ovat aiemmilta vuosilta peräisin.

Seuraavassa muutamia kuvia aiemmin mainitusta Hobittilasta, joka on tehty mullan ja aidon sammaleen kanssa joitakin vuosia sitten suureen piironginlaatikkoon (joka oli lahjoitettuna saatu):

Kuinkas kävikään Hobittilalle? Muutaman kuukauden jälkeen sammalten suihkuttelusta huolimatta idea ja toteutus kuivuivat kirjaimellisesti kasaan. Mitäpä näistä; jotkut meistä hölmöistä aloittavat aina uudestaan ja uudestaan, kuten Teletapit (Argh!)

Hauskaa halloweenia tai jotakin sen tapaista , jos sellainen kiinnostaa.

KETTUMAINEN KUNKKU

Richard III (Englannin kuninkaana 1483-85) taisikin olla murhamies, mikäli uusiin tutkimuksiin on uskomista. Jo vuosisatoja on epäilty, että tämä kunkku Rikhard murhautti veljenpoikansa: 12-vuotiaan Edvard V:n ja tämän 9-vuotiaan veljen Rikhardin.

Richard III (taiteilija tuntematon).

Ai miksikö? No siksi, että kruunu kuului lain mukaan tälle 12-vuotiaalle Edvardille. Tällä tavalla Rikhardin oli helppo julistaa itsensä kuninkaaksi. Prinssien isä, kuningas Edvard IV, oli hiljattain menehtynyt vain 41-vuotiaana. Ennen kuolemaansa hän ehti antaa veljelleen (tuleva-kunkku) Rikhardille vastuun poikien hyvinvoinnista. Hyvinpä äijä hoiti homman kotiin, prkl!

Menehtynyt kuningas Edvard IV istumassa (James Edmund William Doyle 1864).

Poikaparat vangittiin samantien Lontoon Toweriin, josta he sittemmin katosivat. Towerissa oli tuohon aikaan pahamaineinen vankila, jossa mm. vankeja kidutettiin. Tuhatvuotisen historiansa aikana Towerissa menetti henkensä yksi jos toinenkin…

Tower of London.

Mistä murhaepäilyt sitten juontuvat? Tällä epäilyllä on pitkät perinteet. Vuonna 1535 mestattu kirjailija sir Thomas More kirjoitti aiheesta kirjassaan ”Kuningas Rikhard III:n historia”. Tässä teoksessa More väittää, että kunkku Rikhard antoi murhakäskyn sisäpiiriläiselleen sir JamesTyrellille. Sir Tyrell laittoi kaksi miestä asialle: hevostenhoitaja John Dighton ja Towerin vartija Miles Forest saisivat liata kätensä!

Prinssit Edvard V (12 v) ja Rikhard (9 v). (John Everett Millais 1878).

Kertoman mukaan miehet tekivät työtä käskettyä ja tukahduttivat pikkuprinssit heidän omiin tyynyihinsä. Pirulaiset, lapsenmurhaajat!! Mutta onko tästä mitään todisteita? Asiakirjat osoittavat, että sir Thomas Moren kirjoittaessa tarinaansa vartija Forestin kaksi poikaa olivat vaikutusvaltaisessa asemassa hovissa. On siis hyvinkin mahdollista, että sir More sai näitä yksityiskohtaisia tietoja murhista juuri näiltä aikuisilta pojilta, joille isä oli murhat tunnustanut.

William Shakespearen näytelmässä ”Rikhard III” (oletettavasti vuodelta 1591) kunkku Rikhard esitetään itsekkäänä tyrannina, joka tapattaa veljenpoikansa ja muutaman muunkin siinä sivussa. Kyseessä on kuitenkin vain näytelmä, jolla ei ole mitään todistusarvoa; mutta se osoittaa, miten sinnikkäästi käsitys kunkun toimeenpanemista lapsenmurhista on ollut olemassa.

Näytelmän kansilehti v. 1597. ”The pittiefull murther of his iunocent nephewes…”

Vuonna 1674 Towerin kunnostustöiden yhteydessä portaiden alta haudattuina löydettiin kahdelle nuorelle pojalle kuuluvat luut. Tutkimukset ovat osoittaneet, että nämä luut sopivat juuri mainittujen pikkuprinssien ikään. Eiköhän tämä keissi ole täten ratkaistu? Sinne ne pienet prinssiparat sitten päätyivät, todennäköisesti juuri tämän vallanhimoisen k*sipään toimesta. RIP ja nyyh.

Richardin kallon perusteella tehty kasvomallinnus (Richard III Society).

Mitä sitten tapahtui kunkku Rikhardille, joka hallitsi ainoastaan kaksi vuotta? Joutuiko hän syytteeseen murhista, teloitettiinko hänet syyllisenä? Eipä suinkaan. Vuonna 1485 oli käynnissä kuuluisa Ruusujen sota, jossa kaksi eri sukua tappeli Englannin kruunusta. Kunkku Rikhard sai surmansa taistelun tuoksinassa elokuun 22. päivä 1485. Mikä merkillisintä, vasta vuonna 2012 kunkun luuranko löytyi parkkipaikan alta Leicesterissä. Miten hitossa hän sinne päätyi??

Richardin luuranko parkkipaikan alla (Smithsonian Magazine).

Kunkku haudattiin pikaisesti taistelun jälkeen. Paikalla sijaitsi tuolloin kirkko ja luostari, joiden jäänteitä on myös tullut esille kaivauksissa. Kunkun luista pystyttiin osoittamaan, että kunkku sai yhteensä 11 miekaniskua, joista 9 pään alueelle. Kunkun on siis täytynyt riisua kypäränsä, luonnollisesti hän olisi ollut haarniskoitu. On myös osoitettu, että kuoleman jälkeen hänet on riisuttu kokonaan haarniskasta ja häntä on ilmeisesti häpäisymielessä sivallettu vielä persuksiin miekalla. Jaloa toimintaa! Siitäs sait, murhaaja!!

Tyypillinen kokohaarniska keskiajalta.

Luista kävi ilmi myös erittäin vääntynyt selkäranka; kunkulla oli skolioosi. Mitä ihmeen tekemistä hänellä oli taistelussa ylipäätään…?

Kunkku Rikhard haudattiin tutkimusten jälkeen uudelleen v. 2015 Leicesterin katedraaliin. Äijä sai ihan televisioidut hautajaiset kuninkaalliseen tyyliin. Toisin kuin ne hiljaisuudessa murhatut ja haudatut pikkuprinssit. Ärgh.

Hauta Leicesterin katedraalissa (BBC).

Akka on vain tyytyväinen, että tämä murhaaja sai lopulta miekasta pers**seensäkin, sanokaa mitä sanotte. Akka olisi mäiskinyt menemään enemmänkin, ihan silkasta pieksemisen ilosta. Hemmetin häikäilemätön p*skiainen, tämä run… kunkku Rikhard!!