KIVEEN KAIVERRETUT IHMEET

Jotakin perin merkillistä on muinoin tapahtunut Lalibelan kylässä, Etiopiassa. Tässä noin 20 000:n asukkaan kylässä sijaitsee 11 suoraan kallioon kaiverrettua kivikirkkoa, joita kutsutaankin nykyään Lalibelan kalliokirkoiksi.

Biete Ghiorgis-kirkko.

Tarina kertoo, että nämä massiiviset kirkot on kaiverrettu kuningas Lalibelan johdolla (tämän valtakaudella vuosina 1181–1221)… ITSENSÄ ENKELIEN TOIMESTA. Ja peräti yhdessä yössä!

Alueen kirkot ja niiden sijainnit (Wikimedia Commons).

Herra Kunkku Lalibelan oman historiikin mukaan enkelit jeesasivat häntä 24 vuotta, mikä kuulostaakin uskottavammalta. Tai siis… Akka peruu heti puheensa: ei tosiaankaan kuulosta!

Kuningas Lalibela (GlobalGeography).

Arkeologien mukaan kirkkoja on kaiverrettu vuosien 700-1200 välisenä aikana ja on jopa epäilty, että kuuluisilla Temppeliritareilla olisi ollut vaikutusta asiaan.

Temppeliritarit olivat sotilaallinen ryhmittymä, jonka tarkoitus oli puolustaa kristinuskoa ristiretkien aikana. Lopulta ryhmä kasvoi niin suureksi ja vaikutusvaltaiseksi, että heille kävi… perin huonosti. Heidän loppunsa koitti v. 1307.

Väitetäänhän nimittäin jopa, että Raamatussa mainittu (Temppeliritarien löytämäksi väitetty) Liitonarkkikin olisi päätynyt Etiopiaan; Aksumin kaupunkiin.

Vielä tänäkin päivänä tätä kyseistä kultaista arkkua vartioi yksinäinen, pyhä äijä, joka sitoutuu tähän tehtävään koko elämäkseen. On siinä pirun arvokas homma, sillä tämä henkilö on ainoa, joka saa arkkua edes lähestyä. Luvattomat katselijat palavat kuulemma poroksi, jos lähelle edes yrittävät. Tiedettävästi tällaisia yrittäjiä ei ole ollutkaan.

Moses and Joshua in the Tabernacle, n. 1896-1902/James Tissot.

Kirkkojen massiivinen koko on kuitenkin kerrassaan järisyttävä: nämä kirkot nousevat suoraan peruskalliosta jopa 50 metrin korkeuteen. Niitä yhdistävät kallioon kaivetut kapeat käytävät, ainoastaan yksi ristin muotoinen Biete Ghiorgis -kirkko sijaitsee omassa yksinäisyydessään sivummalla.

Kirkot todellakin nousevat ylös peruskalliosta, kuten tämä kuva osoittaa. Keskeltä jumalatonta kuoppaa…

Tällainen hermeettinen kirkkoalue herättää runsaasti kysymyksiä, kuten miksi kirkkoja on 11. Eikö yksi riittänyt? Eikö se yksikin olisi aiheuttanut jo ihan tarpeeksi verta, hikeä ja kyyneleitä? Toisena, pienenä kysymyksenä herää tietenkin se, että MILLÄ näitä kirkkoja on kalliosta kaiverrettu? Pikkuruisilla kivihakuilla? Ei, ei, ei ja vielä kerran ei, sanoo Akka.

Tällaisilla vehkeillä me askarrellaan! Esimerkki kuparisesta talttatyökalusta Egyptissä.

Myös Egyptin Sakkarasta löydettiin valtavista hautakuiluista yhteensä 24 massiivista, graniittista arkkua kansineen. Arkut painavat keskimäärin 70-100 tonnia ja niiden muotoilu on äärimmäisen tarkasti tehtyä työtä. Nämä Serapeumin arkut herättävät luonnollisesti suurta ihmetystä: miten tällaisia kaiverretaan ja kannetaan jonnekin maanalaisiin käytäviin? Akalla hajoaa pää tällaisten ihmeiden edessä. Näiden kanssa ei tarvitse edes kysyä MIKSI, vaan aivan yksinkertaisesti MITEN.

Yksi suurista graniittiarkuista (TheAncientConnection). Tämän arkun korkeus on n. 2,5 metriä.

Eikä unohdeta kalliokaupunki Petraakaan; tuota Jordanian helmeä. Ehkäpä Kunkku Lalibelan enkeljoukko liihotteli taikavoimineen paikalle sinnekin. Hoosiannaa laulaen.

Nyt saisi kyllä joku insinööri-arkkitehti-kuka-tahansa kertoa Akalle, miten näitä massiivisia rakenteita ja arkkuja mukamas nykerretään joillakin alkeellisilla työvälineillä. Mikäli kunnon selitystä ei löydy, Akka poikkeuksellisesti uskoo enkelien tai alieneiden apuun. Tai olkoon vaikka maanalaisia maahisia; se on aivan sama, mutta millään palettiveitsellä ei graniittia ole todellakaan lähdetty pilkkomaan. Sen verran Akkakin ymmärtää.

Petra, Jordania.

Aiheesta löytyy useita Youtube-videoita, joita Akka ei kuitenkaan tässä luettele. Niiden pääsanoma on kuitenkin yksinkertaistettuna sellainen, että joskus muinoin on ollut kulttuureita, joilla oli edistyksellistä teknologiaa. Sitten yllättäen tapahtuikin jokin luonnonmullistus, joka pyyhkäisi altaan kaiken ja tällainen teknologia jäi unohduksiin.

Tämä teoria sopii hyvin enkelien, alieneiden, maahisten ja muiden kivojen pikku-ukkojen rinnalle. Jos joku ei nyt ala selittämään tätä ilmiötä, niin Akka kysyy Bigfootilta. Kyllä Bigfoot tietää! Siinä on ihan reilun oloinen kaveri, vaikka hänen mieltymyksenään onkin tallentua ainoastaan Pure Shit -merkkisten kameroiden kuviin. Minkäs sitä ujoudelleen mahtaa!

Bigfootin tykkäämä kamera – tällainen kannattaa ottaa mukaan yöllisille etsintäretkille! Tulee juuri sellaisia otoksia, joita nykyäänkin nähdään!

LÄHDETÄÄNKÖ RETKELLE?

Brittiläisen kapteeni John Franklinin kunnianhimoinen tavoite oli vihdoinkin löytää Luoteisväylä; merireitti Kanadan saaristoisen pohjoisosan läpi Atlantilta Tyynellemerelle. Matkaan lähdettiin vuoden 1845 kesällä kahden aluksen voimin. HMS Erebus ja HMS Terror olivat raskasrakenteisia aluksia, joita oli muokattu sopimaan arktisten alueiden olosuhteisiin.

John Franklin (1786-1847).

Kuinkas sitten kävikään? Laivat jäätyivät kiinni useampaan otteeseen matkan aikana ja 129 miehistön jäsentä joutui pinteeseen, joka lopulta vei heiltä kaikilta hengen. Laivoilla oli elintarvikkeita varattu kolmeksi vuodeksi eteenpäin, joten ruoan suhteen paniikkia ei olisi pitänyt olla. Koko äijäkööri laivoineen jäi kuitenkin kadoksiin ja pelastusretkueita lähetettiin heitä etsimään vuodesta 1848 alkaen. Paikallisilta inuiteilta saatiin kuulla tarinoita valkoihoisista miehistä, jotka menehtyivät yksi toisensa jälkeen. Kolmen miehen hautapaikat näytettiin etsijöille eikä merkkejä eloonjääneistä enää löytynyt.

Piirroskuva HMS Terrorin oletetusta kohtalosta.

Johtolankoina löydettiin joitakin kirjelappusia miehistön kirjoittamina sekä mm. kahden miehen ruumiit kelkassa. Kaikesta kävi ilmi, että miehet olivat jättäneet laivat jäihin ja yrittäneet selviytyä maateitse pois ankarista olosuhteista. Inuitien kertomusten mukaan heidän näkemänsä miehet olivat nälkiintyneitä ja viimeisissä henkitoreissaan; myöhemmät luulöydöt todistivat heidän jopa turvautuneen kannibalismiin. Karua meininkiä.

Etsintäretkiä tehtiin useita, osaa niitä rahoitti kapteeni Franklinin vaimo. Hänen elämäntehtäväkseen muodostui selvittää aviomiehen kohtalo: mitä matkalla oli oikein tapahtunut? Hän turvautui jopa selvännäkijöiden apuun etsiessään vastauksia aviomiehensä epäonnisesta retkestä.

Franklinin retkikunnasta tehty löytöpalkkio (Wikimedia Commons).

Lukuisat esine- ja ruumislöydöt sekä inuitien kertomukset auttoivat etsijöitä ymmärtämään matkan koettelemuksia. Jopa 250 kilometrin matkalta löydettiin sekä menehtyneitä miehistön jäseniä että näiden kirjoittamia merkintöjä, jotka kertoivat karua tarinaa. Kapteeni Franklin oli kuollut 11.6. 1847 ja miehistö yritti selviytyä pois jäiden keskeltä takaisin ihmisten ilmoille, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Neljän miehen hautapaikat nykyään (Wikimedia Commons).

Myöhempien tutkimusten mukaan suurin osa miehistä kuoli keripukkiin, nälkiintymiseen ja lyijymyrkytykseen. Tuolloiset säilyketölkit eivät todellakaan vastanneet nykyaikaisia hernekeittopurkkeja, vaan niistä liukeni lyijyä, jota löydettiinkin tutkituista hiusnäytteistä jopa kymmenkertaisia määriä normaaliin verrattuna. Inuitien mukaan nuo vuodet olivat myöskin riistan suhteen erittäin ankaria: hylkeitä ja karibuja oli saalistettavana tavallista määrää vähemmän.

Piirros inuitimiehestä.

Kaikkien miesten menehtyminen oli siis monen tekijän summa, joissakin ruumiissa on merkkejä myös tuberkuloosista ja keuhkokuumeesta. Näihin kaikkiin syihin voi lisätä sanan KYLMYYS. Nykyihmisen on aika vaikea kuvitella, millaista oli olla keskellä arktista aluetta satojen kilometrien päässä lähimmästä ihmisasutuksesta. Sen aikaisilla kamppeilla ja varusteilla… ei ollut höyhentäytteisiä makuupusseja eikä italianpataa pussitettuna kuivaruokana, saati sitten mitään lääkintätarvikkeitakaan. Ei, ei, ei, sanoo Akka ja värisee kauhusta tällaista ajatellessaan.

(www.canadashistory.ca)

Mutta; ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin: vuonna 2014 löydettiin HMS Erebusin hylky ja vuonna 2016 löydettiin HMS Terror! Hylkyjen tarkkoja sijaintipaikkoja ei tietenkään paljasteta suurelle yleisölle, mutta hylyt ovat erittäin hyvin säilyneet kylmässä ja vähähappisessa vedessä. Voisi jopa sanoa, että nämä löydöt ovat täydellisiä aikakapseleita tuosta kohtalokkaasta matkasta. Nämä löydöt kertovat varmaankin lisää tämän epäonnisen tutkimusretken etenemisestä, kuten jo aiemmin löydetyt esine- ja ruumislöydötkin.

Videoita hylkyjen sukelluksista:

https://www.youtube.com/watch?v=OxyTZ3F7mkA HMS Terrorin sukellusvideo

Parks Canada explores the wreck of HMS Erebus and collects new artifacts – YouTube

Nämä hylyt ovat maanneet noin 170 vuotta suhteellisen matalassa vedessä ennen löytymistään, toisin kuin Titanic, joka löydettiin 73 vuoden päästä uppoamisestaan. Titanicin hylky makaa melkein 4 kilometrin syvyydessä Newfoundlandin edustalla. Tällainen syvyys vaikeuttaa huomattavasti tutkimustyötä, sillä paine tuollaisissa syvyyksissä on lähestulkoon järjetön.

Titanic meren pohjassa (National Geographic).

Erebus makaa noin 11 METRIN syvyydessä, Terror löytyi noin 24 METRIN syvyydestä. Vapaasukelluksen maailmanennätys (ilman mitään varusteita) on peräti noin sata metriä, joten hylyt ovat helposti tutkittavissa.

HMS Erebus (Parks Canada).

Kuuluisin löydetyistä miehistön jäsenistä lienee John Torrington, jonka ruumis on lähes täydellisesti säilynyt jäätyneenä. Hän ei ole ainoa: mm. miehistön jäsen John Hartnell on löydetty yhtä hyvin säilyneenä. Hänen jälkeläisensä Brian Spenceley valokuvasi iso-iso-setänsä kasvot tämän esiinkaivamisen yhteydessä:

John Hartnell. RIP.

Peräti 24:n muun miehistön jäsenen DNA:ta on saatu eristettyä ja nyt toivotaankin näiden miesten identifiointia elossa olevien sukulaisten kautta. Kapteeni John Franklinin hautapaikkaa ei tosin tiedetä, joten hänen kuolinsyynsä saattaa jäädä arvoitukseksi. Eiköhän se liene samanlainen, kuin muullakin miehistöllä: surkeiden sattumusten summa.

John Torrington. RIP.

On se nyt vaan p**kele, mitä ihmiset saavat päähänsä lähteä toteuttamaan. Aivan järkyttäviin olosuhteisiin pitää lähteä seikkailemaan hemmetin huonoilla varusteilla. Eikö kenellekään tullut mieleen ajatus, että “odotetaan tässä reilusti yli sataviiskyt vuotta, että keksitään satelliitit, kännykät ja gps:t?” Ei tullut mieleen, ei. Piti lähteä menemään joko maineen takia tai sitten muuten vaan hulluuspäissään ja intomielisenä. Ja kuinkas sitten kävikään? Pirun huonosti.

“Green Boots”- nimellä tunnettu ruumis Everestillä. Hänet tunnistettiin lopulta Tsewang Paljor– nimiseksi mieheksi. RIP.

Hyvä esimerkki tällaisesta toiminnasta on myöskin se, että Mount Everestillä makaa edelleenkin noin 200 epäonnisen kiipeilijän ruumiit. Heidän alastuomisensa on täysin mahdoton tehtävä, eikä siihen ole kenelläkään aikomustakaan. Vuoren olosuhteet ovat aivan käsittämättömän vaikeat, niitä ei kukaan tavallinen pulliainen voi ymmärtää. Jotkut “onnekkaat” ovat selvinneet jäätyneiden varpaiden tai sormien amputoinneilla, mutta joillekin yksi ainoa askel väärään paikkaan on aiheuttanut kuoleman. Että kannattiko mennä, häh? John Franklin olisi sanonut tähän: “Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä.”

MERKILLINEN KIVIMUNA, KRISTALLIKALLOT JA JEESUKSEN PERHEHAUTA

… Mikä ihme voi näitä kolmea yhdistää? Sellainen pieni, vähäpätöinen seikka, että kaikkia epäillään väärennöksiksi.

Kivimuna löytyi New Hampshiresta Winnipesaukee-järven läheltä v. 1872. Kivimuna on nykyään esillä New Hampshiren museossa. Kivi on noin 10 cm korkea, 6,5 cm leveä ja sen läpi kulkee reikä yläpäästä alapäähän. Kiveen on kaiverrettu kasvot, tiipii ja muita symboleja, korvien paikalla on maissintähkät.

Kivimunan koristelua. Tiipii näyttää jotenkin… liian kliseiseltä.

On epäilty, että kivi olisi muinaisen intiaaniheimon ukkoskivi; eräänlainen amuletti ukkosjumalaan liittyen. Sittemmin on todettu, että reiän poraamiseen olisi käytetty jonkinlaista mekaanista työkalua. Alaosassa on myös jälkiä siitä, että työstövaiheessa muna olisi kiinnitetty jonkinlaiseen sorviin.

Yeah. Ihmettelen vain juurikin tuota munan läpi kulkevaa reikää. Naruunko se pitää pujottaa, miksi? Mikäli muna on feikki, mitä väärentäjä on ajatellut? Onhan se nyt porakoneillakin työlästä porata 10 cm reikä kiven läpi. “Poraanpa tässä nyt ihan piruuttani ja hiki päässä reiän tämän munan läpi, sitten tutkijat raapivat päätään, hähää!”

Mikäli muna on todellakin aito intiaanien amuletti, Akka sai juuri jonkun ukkosjumalan vihat päällensä. Damn; nyt ei sitten enää tiipii pysy kasassa eikä biisoninmetsästyksessä ole onnea!

Makoilkaa rauhassa; metsästysmahkut meni jo!

Samanlaista feikkiepäilystä on esitetty maailmalta löytyneistä kristallikalloista. On uskottu, että kallot ovat muinaisen Keski-Amerikan intiaanien pyhiä esineitä. Niitä on väitetty tietokoneiksi, jotka sisältävät alieneilta peräisin olevaa informaatiota. Jotkut esittävät kallojen alkuperäksi peräti Atlantista.

British Museumin kallo/Wikimedia Commons.

Yeah. British Museumin ja Smithsonian Instituutin kallot on todettu väärennöksiksi; kalloissa näkyy merkkejä koneellisista työstöjäljistä. Tämähän ei tietenkään poissulje sitä, etteikö joku muista kalloista olisi aito… Joku saisi kyllä selittää, miten tuhansia vuosia sitten tuollaisen kallon värkkääminen onnistuu ilman sähkötyökaluja.

Ai niin; ne alienit, tietenkin! Tulivat sitten huipputeknisillä aluksillaan tänne jakelemaan kallisarvoista tietoa… pääkallojen muodossa. Eivät sitten muuta keksineet?

Tämän myötä Akan niskaan pärähtää vielä muinaisten inkojen kirous. Damn; nyt ei sitten maissisatokaan enää kasva!

Sinne meni sitten maissitkin!

Jeesuksen veljen (suomalaisittain Jaakob) luuarkku on myöskin kiistanalainen löytö. Arkku löytyi Israelista v. 2002 ja siihen on kaiverrettu teksti “Jaakob, Joosefin poika, Jeesuksen veli”.

Jaakobin ossuaari.

Ensimmäisellä vuosisadalla oli tapana, että edesmenneen ruumis siirrettiin hautakammioon ja myöhemmin jäljellejääneet luut siirrettiin kivestä kaiverrettuun luuarkkuun eli ossuaariin. Tämä ossuaari itsessään on todettu ajoituksen myötä aidoksi, mutta kiistanalaisuus onkin syntynyt tekstin aitoudesta.

Kiistanalainen on myöskin Jeesuksen perhehaudaksi väitetty hautakammio, josta löytyi useita ossuaareja. Löytö tehtiin v. 1980 Talpiotissa, Israelissa. Arkkuihin on kaiverrettu useiden Jeesuksen lähipiiriin sopivien henkilöiden nimiä. Mukana on peräti Jeesuksen itsensä, Jeesuksen toisen veljen, äidin sekä Maria Magdaleenan ja Jeesuksen pojan arkuiksi väitetyt ossuaarit. Mikäli löytö voitaisiin todistaa aidoksi, se mullistaisi kristillisen uskon perusteet.

Haudan sisäänkäynti löydettäessä.

Arkuille ja kaiverruksille on tehty useita tutkimuksia ja arkuista on saatu myös riittävästi materiaalia dna:n tutkimiseen. Vertailukohtaa dna-näytteille ei ole, sillä luut haudattiin uudestaan jo 80-luvun löydön jälkeen uskonnollisista syistä. Tätä uudempaa hautapaikkaa ei tiedetä.

Yeah. Menitte sitten hukkaamaan melkoisen tärkeätä todistusaineistoa paikkaan Ö. Tämä hauta-asia taitaa siis tosiasiassa olla täysin auki; harmin paikka. Akka ei ala tässä asiassa esittämään omia mielipiteitään haudan aitoudesta; aiempien kirousten myötä tähän ei tarvita enää minkäänlaisia paineita koko kristikunnalta.

Maissit ja biisonit meni jo mönkään, se riittänee tällä erää. Mitään taivaasta sojottavia syyttäviä sormia Akka ei ala enää katselemaan.

Ei tarvitse alkaa tulemaan!!