VIESTINTÄÄ NYKYÄÄN JA MENNEISYYDESSÄ

”Pöyristynyt” on hyvä sana kuvaamaan olotilaa, jota Akka tunsi lukiessaan uusimpia uutisia jenkkien hallinnon viestittelyistä Ameriikan mantereella. Kyseessä on siis tietenkin The Atlantic-lehden päätoimittajan liittäminen mukaan ”piällysmiästen” Signal-viestiketjuun, kuten mm. seuraava uutinen kertoo:

Trumpin hallinto paljasti vahingossa sotasuunnitelmat – lisäsi toimittajan Jemenin iskuja koskevaan ryhmäkeskusteluun | Uutisia lyhyesti | Yle

British Museum. Tällaisten kirjoitusten kanssa ongelmaa ei ole tai se voidaan tuhota tulitikuilla helposti.

Juttuhan oli tietenkin pakko lukea sen alkuperäisestä lähteestä (sivulle ei tarvitse kirjautua):

The Trump Administration Accidentally Texted Me Its War Plans – The Atlantic

Akan usko ihmiskuntaan on jälleen kerran kadotettu. Lopullisesti. Kokonaan. Tämän naurettavammaksi homma ei enää voi mennä, kunnes… paljastuukin, että maapallo on ontto ja sen sisuksissa asustaa piippalakkisia tonttuja tahi jotakin muuta merkillistä väkeä. Toivottavasti tällaiset öttiäiset eivät käytä viestittelyssään kännyköitä, tai jos käyttävätkin, eivät viestittele toisilleen hyökkäyksen onnistumisesta EMOJIEN KERA. Siis voi *@##¤!

Onkin siis hyvä hetki miettiä, minkälaista viestiä nykyajan HALLINTOJEN ihmiset jättävät jälkipolville itsestään; se ei nimittäin ole ennenkään ollut välttämättä kovinkaan mairittelevaa tekstiä. (Tässä Signal-sotkussa Yhdysvaltain turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Michael Waltz oli myös asettanut osan viesteistä katoamaan yhden tai neljän viikon kuluttua, joka sekin on kiellettyä: kaikki hallintoon liittyvät seikat tulisi arkistoida…)

Menneinä aikoina oli helppoa tuhota epätoivottua tai salattua viestintää esim. rikkomalla savitaulu tai polttamalla papyrus/kirjepaperi. Kuten aiemminkin on jo nähty, kirjallista materiaalia on kuitenkin aikojen saatossa jäänyt jäljelle vaikka minkälaisessa muodossa tulipaloista, sodista ja tahallisista tuhoamisista huolimatta.

Aloitetaanpa yhdestä valtiollisesti merkittävästä kirjeenvaihdosta noin vuodelta 1323 eaa:

Faarao Tutankhamonin (1341 eaa.-1323) kuollessa hänen leskensä/sisarensa Ankhesenamon (n. 1348–1324 eaa.) kirjoitti heettiläisten kuninkaalle Suppiluliumalle (k. noin 1322 eaa.) kirjeen, jossa hän pyysi aviomiehekseen ketä tahansa kuninkaan pojista. Aivan kuka tahansa heistä kelpasi, sillä lesken oli saatava poikalapsi turvatakseen asemansa hovissa. Kuningas oli ehdotuksesta tyrmistynyt, mutta lähetti kuitenkin Egyptiin lähetystön niin sanotusti katsahtamaan tilanteen laatua: oliko leski tosissaan pyyntönsä kanssa?

Ankhesenamun ja Tutankhamon kuvattuina kullatussa valtaistuimessa (WikimediaCommons).

Valtuuskunta näytti kuninkaalle vihreää valoa takaisin palattuaan ja näin matkalle omine saattueineen lähti kuninkaan poika Zannanza. Avioliitosta olisi kuitenkin kuninkaalle poliittista hyötyä, sillä hänen poikansa päätyisi merkittävän valtion puikkoihin. Noh, rajan yli päästyään prinssi kuitenkin menehtyi epäselvissä olosuhteissa ja prinsessa Ankhesenamonkin oli jo ehtinyt naimisiin Tutankhamonin visiirin Ayn (k. 1319 tai 1323 eaa.) kanssa, joka oli jo ehtinyt nousta valtaan. Kuningas Suppiluliuma lähetti uudelle faaraolle vielä kiukkuisen kirjeen kysyen, mitä hänen pojalleen oli oikein tehty, mutta faarao Ay kielsi sekaantuneensa asiaan millään tavalla.

Suppiluliuma (WikimediaCommons). Tälle kaverille ei kannattaisi ryttyillä.

Jep, tästä seurannut heettiläisten ja egyptiläisten sota päättyi sitten lopulta v. 1258 eaa. Kirjeenvaihto on säilynyt jälkipolville Suppiluliuman elämäkerran ansiosta, jossa Tutankhamonin nimi mainittiin heettiläisittäin ”Nibhururiya” ja Ankhesenamon puolestaan ”Dakhamunzu.” On myös epäilty, että avioliittoa kaipaileva leski olisi saattanut olla myös Nefertiti tai Meritaten, mutta yleisimmin teorioissa viitataan kuitenkin Tutankhamonin leskeen Ankhesenamoniin.

Šuppiluliuma I – Wikipedia

Toinen esimerkki merkittävästä… ei, vaan merkillisestä kirjeenvaihdosta käytiin itsensä Wolfgang Amadeus Mozartin (1756-1791) ja tämän serkun Maria Anna Thekla Mozartin (1758–1841) välillä. Tämä Marianneksi kutsuttu neitokainen oli siis todellakin Wolfgangin sedän tytär, mutta tämä ei haitannut kaksikon välien lämpenemistä jopa avioliittoaikeisiin asti. Liitosta ei kuitenkaan tullut mitään, mutta säveltäjämestari ja Marianne kirjoittelivat toisilleen jatkossa härskejä kakka- ja pieruhuumoriin perustuvia kirjeitä, joita me nykyajan ihmiset voimme vain kummastella.

Portrait of Wolfgang Amadeus Mozart/Barbara Kraft 1819.

Eräässäkin kirjeessä Wolfgang sanoo lähettävänsä Mariannelle lupaamansa muotokuvan itsestään (foto ois kiva ylläri), mutta samaan hengenvetoon hän toteaa jotakuinkin seuraavasti (vapaasti suomennettuna): ”Paskon nenällesi niin, että se valuu pitkin leukaasi.” Toisessa kirjeessään Wolfgang toivottaa ”pienelle pupuserkulleen” hyvää yötä seuraavanlaisesti: ”Pasko sänkyysi, nuku rauhaisasti ja yritä samalla suudella takapuoltasi.” Onneksi tällaiset maailmankirjallisuuden helmet ovat säilyneet näihin päiviin asti! Näitä lukee paljon mieluummin, kuin Trumpin hallinnon idioottimaisia sekoiluja.

Portrait of Maria Anna Mozart/Pietro Antonio Lorenzoni 1763.

Marianne ei sitten koskaan mennyt naimisiin, mutta sai kuitenkin aviottoman tyttären kaniikki Theodor Franz de Paula Maria Baron von Reibeldin (1752–1807) kanssa. Että sellainen kirkonmies! Mozart meni tunnetusti sittemmin naimisiin Constanze Weberin kanssa, mutta heidän kuudesta lapsestaan vain kaksi poikaa selvisi aikuisikään asti ja he jäivät lapsettomiksi.

Miksi Mozart kuoli? Duodecim-lehti

Joulukuun 21. päivänä vuonna 1970 Valkoiseen taloon saapui yllättävä vieras; Elvis Presley (1935-1977). Elvis oli kirjoittanut tuolloiselle presidentti Richard Nixonille (1913-1994) pitkän kirjeen, jonka perusteella laulajalle suotiin audienssi Washingtoniin. Kirjeessään Elvis pyysi päästä liittovaltion agentiksi torjumaan kasvavaa huumeongelmaa ja eritoten hän halusi saada huumeviraston agentin virkamerkin.

Elvis ja Nixon/public domain/WikimediaCommons.

Tämän lätkän ansiosta Elvis uskoi pääsevänsä matkustamaan helpommin ympäri maailmaa (aseineen ja huumeineen) sen lisäksi, että hän myös keräili poliisien virkamerkkejä. Useiden eri lähteiden perusteella hänelle tällainen merkki myönnettiinkin, vaikka toiset lähteet tämän kiistävät.

Kaiken lisäksi tapaamisessa Elvis lahjoitti Nixonille toisen maailmansodan aikaisen Coltpistoolin sekä lisäksi joitakin omia perhekuviaan. Nixon puolestaan jakeli tapaamisessa Valkoisen talon kalvosinnappeja ja rintaneuloja paikallaolijoille. Elviksen kirje kokonaisuudessaan seuraavassa linkissä:

The President of the United States Meets the King of Rock ‘n’ Roll: The Letter – White House Historical Association

doc7.pdf Nixonin kiitoskirje Elvikselle Kansallisarkistossa

Elviksen ja Nixonin kättelykuva on kansallisarkiston (National Archives) tilatuin kuva kautta aikojen. Elviksen kirjeessä puolestaan huomiota herättää sekä järkyttävän huono käsiala että lukuisat puhelinnumerot, joista artistin voi tavoittaa; Washington Hoteliin Elvis oli kirjautunut nimellä Jon Burrows. Tässä yhteystietopaperissa lukee myös isoin kirjaimin ”private and confidential,” jonka kirjoitusasusta päätellen mitään ei oltu otettu.

Maailman tunnetuin moniosaaja Leonardo da Vinci (1452-1519) puolestaan oli 30-vuotias, kun hän kirjoitti tuiki tärkeän työhakemuksen v. 1482 Milanon herttua Ludovico Sforzalle (1452-1508). Tuolloin Leonardo ei ollut vielä tehnyt tunnetuimpia teoksiaan, vaan oli keskittynyt varhaisella urallaan lähinnä sotilaallisiin aseisiin ja härpäkkeisiin ansaitakseen elantonsa. Hakemuksessaan (jonka Leonardo ilmeisesti kirjoitutti ammattikirjurilla) hän luettelee useita eri keksintöjään sodankäynnin saralla; mm. purettavia ja kannettavia siltoja, katapultteja, katettuja sotavaunuja ja kaikenlaisia isoja koneita sekä puolustukseen että hyökkäykseen.

(OpenCulture)

Ainoastaan kirjeen loppupuolella mainitaan ikään kuin puolihuolimattomasti, että rauhan aikana Leonardon taitoja voi käyttää hyväksi myös taiteen ja arkkitehtuurin saralla. Kirjeessä mainitaan myös, että Leonardo osaa mm. tehdä patsaita marmorista, pronssista ja savesta. Vaikka tämä hakemus keskittyikin lähinnä sodankäynnin kannalta tarvittaviin taitoihin, herttua palkkasi kuin palkkasikin Leonardon ja loppu on sitten historiaa.

Leonardo da Vinci and Ludovico Sforza kirjeen sisältö ja lyhyt kuvaus molemmista

List of works by Leonardo da Vinci – Wikipedia Leonardon työt ja kiistanalaiset työt listattuina, mielenkiintoista infoa asiasta kiinnostuneelle

Presidentti Dwight D. Eisenhower (1890-1969) sai kuninkaallista postia kuningatar Elisabet II:lta (1926-2022) tammikuussa v. 1960. Kirjeensä mukana kuningatar toimitti presidentille vuotta aiemmin lupaamansa reseptin teeleipiin/skonsseihin, joita oli tuolloin tarjottu Balmoralin linnassa, Skotlannissa.

Kuningattarella ja presidentillä oli erityisen lämmin ystävyyssuhde, jota lujitti heidän yhteiset kokemuksensa toisessa maailmansodassa. Erityistä kirjeessä on se, että kuningatar on kirjoittanut käsin reseptin alalaitaan: ”riittää 16 ihmiselle.”

Noh, onhan se ymmärrettävää, että lukuisissa brittilinnoissa ja muissa edustuspaikoissa aamiaisella saattaa olla mukana pari herttuaa, kreivitärtä, prinssiä ja ties mitä vähäpätöisempääkin väkeä, joiden kruununperimysjärjestysluku huitelee useissa kymmenissä. Tai jopa tuhansissa, sillä pikagooglauksella tässä luettelossa on peräti yli 5750 nimeä! Listan loppupäässä olevia ei kuitenkaan todennäköisesti kutsuta Balmoraliin aamiaiselle heidän elinaikanaan…

Queen’s pancake recipe given to Eisenhower resurfaces kuninkaallinen resepti

Viime vuonna ranskalaiselta Dieppen kaupungin läheiseltä rannikolta löytyi arkeologisten kaivausten lomassa pullopostia vanhassa lasipullossa. Löydöstä tekee erikoisen se, että sisällä oleva kirje oli 200 vuotta vanha ja sen oli allekirjoittanut dieppeläinen herrasmies nimeltään P. J. Feret, joka juuri tuolloin oli ollut paikalla tekemässä arkeologisia kaivauksia.

(CBSNews)

Kirjeessään hän mainitsee, että kaivaukset ovat kesken ja jatkuvat tällä Caesarin leiriksi kutsutulla alueella edelleen v. 1825. Ja kuinka ollakaan; 200 vuotta myöhemmin arkeologiopiskelijat olivat suorittamassa omia kaivauksiaan samalla alueella ja löytöihin lukeutui mm. kyseinen hajusuolan säilytykseen tarkoitettu lasipullo piilotettuna keramiikka-astiaan, ruukunpalasia 2000 vuoden takaa sekä joitakin kolikoita.

Tämä pulloposti lienee nyt maailman vanhin, sillä ennätystä piti tähän asti Australiasta löytynyt 139-vuotias pulloposti, joka oli heitetty saksalaisesta parkkilaivasta v. 1886. Tämä hollantilaisessa ginipullossa ollut kirje sisälsi tietoja laivasta (Paula), päivämäärän, laivan koordinaatit sekä pyynnön lähettää viesti löydettäessä joko Hampuriin tai lähimpään Saksan konsulaattiin. Tämän pullon löydyttyä Saksan arkistoista löytyi vielä lokikirja, jonka tietojen mukaan laivasta todellakin heitettiin pullo yli laidan kesäkuun 12. päivä vuonna 1886.

132 year old message in a bottle found on WA beach | Western Australian Museum


Kas kummaa, kuinka tärkeää onkaan arkistoida kaiken maailman tietoa arkistoihin; valitettavasti parhaimmat kirjalliset arkistot tuhoutuivat n. vuoden 48 jaa. palossa, jonka sytyttäjäksi epäiltiin Julius Caesaria. Nämä arkistot olisivat varmastikin muuttaneet meidän historiakäsitystämme, sillä palossa uskotaan tuhoutuneen jopa 700 000 kirjoituskääröä. God damn, mihinkään muuhun asiaan ei tässä maailmassa voi paremmin viitata sanalla ”priceless/korvaamaton.”

The Great Library of Alexandria/O. Von Corven/1800-luku.

Tällaista tällä kertaa. Edellisestä kirjoituksesta onkin vierähtänyt aikaa, sillä Akkaa ei kohdannutkaan Puolen hehtaarin metsän hunajahelvetti, vaan vielä pahempi flunssasta johtunut kyljen revähdys/kylkiluun murtuma, jota kutsuttakoon Pyövelin Pahemmaksi Painajaiseksi tai Jalka Toisessa Haudassa -säryksi. Ainakin Akka oppi tästä sen, ettei kannata välillä imuroida/siivota varastoa/kumartua/lopulta nostaa-edes-god-damn kättään, sillä vaikka olo tuntuisi paremmalta, se ei sitä todellakaan ole liian aikaisin.

Eikä kannata myöskään syödä tuhteja kipulääkkeitä, joiden vaikutuksesta esim. kuultu lausahdus ”poikien perjantai-ilta pellolla” aiheuttaa 10 minuutin hysteerisen naurukohtauksen. Ottakaa tästä opiksenne, mikäli olette koskaan vastaavanlaisessa tilanteessa: kun aivot sanovat, että tee, ÄLÄ TEE SITÄ! Tämä on nähty nyt pahemman kerran, yst.terv. Akka

Tämän kuvan voi tulkita haluamallaan tavalla: kevättä kohti… tai mene valoa kohti…!!

MAAILMANPERINTÖKOHTEET SUOMESSA (JA ATSIUH!)

Kuinka aika rientääkään, kun on hauskaa – Akka muistaa joskus kuulleensa tällaisen sanonnan (yleensä silloin, kun sitä käytetään sarkastisessa merkityksessä esim. tylsässä tilaisuudessa kelloa vilkuillessa tms.).

VÄÄRIN. Akan kohdalla tämä lausahdus kuuluu seuraavasti: kuinka aika rientääkään, kun on jatkuvasti jonkin sortin flunssanpoikasessa kerta toisensa jälkeen! Joulukuusta lähtien Akkaa on piinannut ensin narnialainen kaappikuppa, sen jälkeen ilmestyi Tylypahkan lyhytjännä ja paraikaa meneillään lienee Keski-Maan kääpiökaato.

CDC Archive, 1918 flu (nk. espanjantauti).

Onko tämä jatkuva sairastelu mikään ihmekään, kun edellisistä pöpöistä johtuen vastustuskyky on jo mennyttä; seuraavana vuorossa lienee Puolen hehtaarin metsän hunajahelvetti tai vastaava taudinkurimus! Sitä sitten odotellessa! Hunajahelvetin taudinkuvaan kuuluu kaiken fyysisen vaivan lisäksi hallusinaatioita Nalle Puhista, joka ei kerta kaikkiaan saa sitä päätään irti hunajapurkista ja pyristelee pe*se pystyssä silmien edessä yötä päivää. Aaaaargh…!

Miksi, oi miksi…?

Ruikutukset sikseen ja asiaan, tultiinko tänne jauhamaan scheissea vai saunomaan? Eiku… nyt Akka jatkaa aiheesta, joka jäi juuri mainituista syistä kesken jo joulukuussa, sillä eritoten nämä mainitut taudit vaikuttavat pahiten älylliseen toimintaan. Mikäli sellaista on koskaan ollut Akalla havaittavissa… Kutsuttakoon tätä ilmiötä atsiuh-aivodementiaksi.

Tuolloin joulukuussa Akka tutkiskeli Suomen UNESCON maailmanperintökohteita aivan samankaltaisessa olotilassa, joten palataanpa tähän aiheeseen uusin voimin. (Mitä? Missä? Supervoimia?) Akka pahoittelee jo etukäteen, että näissä aiheissa on runsaasti linkkejä eikä varsinaista omatoimista ja laajaa tutkimustyötä, kuten yleensä. Jos tällä kerralla sallittaisiin Akan päästä eteenpäin siitä, missä aita on matalin… Atsiuh ja goddamn.

UNESCO World Heritage Centre – World Heritage List UNESCON maailmanperintökohdelista maittain

Kuinka ollakaan ja jopas jotakin; UNESCOn maailmanperintökohteita löytyy Suomesta peräti seitsemän (Akka muisti, että niitä olisi ollut viisi). Nämä kohteet ovat kuitenkin sen verran erikoisia, että hankalahan näitä on ulkomuistista luetella: Suomenlinna, Vanha Rauma, Petäjäveden vanha kirkko, Verlan puuhiomo ja pahvitehdas, Sammallahdenmäen pronssikautinen röykkiöalue, Struven ketju ja Merenkurkun saaristo.

Näistä varsinkin kaksi jälkimmäistä on maallikon hankalasti ymmärrettävissä (ne eivät selkeästi ole historiallisia/arkeologisia kohteita), joten katsahdetaanpa vaikka näitä ensin:

Struven ketju tarkoittaa kolmiomittauspisteitä, joiden avulla maapallon muotoa ja kokoa mitattiin 1800-luvulla. Ketju sai nimensä ideoijansa tähtitieteilijä F. G. W. Struven (1793-1864) mukaan ja näitä mittauspisteitä kulkee nykyisin 10 valtion kautta. Hauska detalji on, että näihin mittauspisteisiin porattiin tuolloin reikä ja kiinnitettiin kuparilaatta, mutta nämä kuparilaatat on sittemmin ilmeisesti sulatettu metsästäjien luodeiksi. Struven ketjusta linkkejä seuraavaksi asiasta kiinnostuneille:

Maailmanperintökohde Struven ketju maapallon mittanauhana | Maanmittauslaitos

Struven ketju – Wikipedia

Maanmittauslaitos/Struven ketju kartalla v. 1860.

Merenkurkun saaristo taasen liittyy vahvasti Ruotsin rannikkoon: High Coast/Kvarken Archipelago on yhteinen jääkauden jälkeinen geologinen ympäristö, jossa maankohoamista tapahtuu edelleen n. 8 millimetriä vuodessa. On mielenkiintoista huomata, että ihan pelkästään luonnosta johtuvat ilmiöt lasketaan myös maailmanperintökohteiksi. Jotenkin nämä ihmisten muodostamat rakennelmat ja historiallisesti arvokkaat alueet tavallinen pulliainen ymmärtää, mutta tällaisia ilmiöitä on vaikeampi arvostaa (varsinkin, kun ei itse omalla silmällä näe sitä 8 mm:n kohoumaa/vuosi). Maailmanperintökohteeksi tämä kohde otettiin Suomen osalta vasta v. 2006.

Merenkurkun saariston maailmanperintökohde | Vaasa

Merenkurkun maailmanperintöalue – Luontoon

(museot.fi)

Nyt on kyllä pakko katsahtaa seuraavaksi tuo Verlan puuhiomo ja pahvitehdas, nimenomaan tämän PAHVITEHTAAN takia. Mitä erikoista on jossakin vanhassa pahvitehtaassa? Let’s find out:

Verlan kylässä Kymenlaaksossa sijaitseva puuhiomo ja pahvitehdas perustettiin v. 1872 ja toiminta lakkasi kokonaisuudessaan v. 1966. Katsahdetaan tämän kokonaisuuden alkutaipaleeseen pikaisesti: Hugo Neumanin (1847-1906) perustama puuhiomo työllisti alkuun vain n. 10-12 henkeä ja hiomo paloikin poroksi jo v. 1874. Seuraavat yrittäjät perustivat uuden hiomon v. 1882, joka tuokin paloi poroksi! Seuraavaksi rakennettiin tiilirakennuksia, jotka… eivät ilmeisesti palaneet poroksi!

Tämä alue on maailmanperintölistassa ymmärrettävä kohde, sillä alueella on nähtävästi alkuperäiset (eivät-poroiksi-palaneet) rakennukset, koneet ja kaikenlainen ihmisen järjestämä asutustoiminta edelleen nähtävissä. Näitä rakennuksia lienee noin viitisenkymmentä UNESCON oman listauksen mukaan.

Wau; täällä olisi mukava päästä käymään: historian havinaa seinistä ja koneista lähtien! Maailmanperintöluetteloon kohde pääsi v. 1996.

Restauroijat ovat ehostaneet upeaa 1800-luvun uusrenesanssitaloa jo puolitoista vuotta – tältä siellä nyt näyttää | Kymenlaakso | Yle Kuinka sattuikaan: juuri tänään julkaistu artikkeli Verlan päärakennuksen kunnostustöiden etenemisestä; upeaa työtä tekevät ihmiset tuolla!

Historia / UPM Verlan tehdasmuseo

Sammallahdenmäki taasen on Suomen ensimmäinen maailmanperintöluetteloon hyväksytty arkeologinen kohde v. 1999 Raumalla. Kohteessa sijaitsee eri lähteiden mukaan 33-36 kivistä hautaröykkiötä. Vanhimmat haudat ovat ajalta 1300-1000 eaa., nuorimmat jopa ajalta 30 jaa. Tämä on mielenkiintoinen yksityiskohta ihan ajallisesti: alue ja paikka on pyhitetty kuolleille useiden satojen vuosien ajan.

Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue – Visit Rauma

(sadanvuodensatoa)

Alue on ollut aikoinaan merenrannalla, mutta myöhempinä aikoina maa on noussut ja röykkiöt sijaitsevat nykyään useita kymmeniä metrejä rantaviivasta. Alueelta löytyy useita erilaisia hautapaikkoja ja kivilatomuksia, tunnetuimmat näistä ovat nimiltään Huilun pitkä raunio ja Kirkonlaattia. Tämä kohde on sen verran mielenkiintoinen, että tänne Akka suuntaa jonakin päivänä selvittyään seuraavasta Nalle Puhin hunajahelvetistä (optimistinen asenne ennen kaikkea…)

Petäjäveden vanha kirkko on rakennettu vuosien 1763–1764 aikana kirkonrakentajamestari Jaakko Klemetinpoika Leppäsen (s. 1714–1721) johdolla. Huomattavaa tässä rakentajien tarinassa on se, että kirkonrakennuksen tekniikat ja opit periytyivät kolmelle sukupolvelle: sekä oma lapsi, että lapsenlapsi pitivät tätä perinnettä yllä. Maailmanperintökohteeksi kirkko otettiin v. 1994.

Petäjäveden vanha kirkko – Visit Jyväskylä Region

Kirkon tarina – Petäjäveden Vanha Kirkko

Jaakko Klemetinpoika Leppänen – Wikipedia

Vanhan Rauman kaupunkirakenne perustuu 1600 – 1800 -luvuilla sijainneisiin taloihin ja keskiajalta peräisin olevaan katujärjestelmään, joka palojen jälkeen säilyi ennallaan. Merkittävin palo tapahtui v. 1682, jonka jälkeen asemakaava säilyi kuitenkin yhtenäisenä ja muuttumattomana. Mitäpä sitä hyviä systeemejä muuttamaan, mikäli niissä ei ole virheitä…

Usein kysyttyä – Visit Rauma

UNESCOn maailmanperintökohteet – Visit Rauma

Raumalla sijaitsee myös Suomen kapein (leveydeltään keskimäärin n. kaksi metriä) katu Kitukränn. Tästä kadusta Akalle tulee heti mieleen Harry Potterin Viistokuja… jonka innoittajana puolestaan on ehkä ollut kauppakatu Victoria Street Edinburghissa. Myös Shambles-katua Yorkissa on ehdotettu kujan esikuvaksi... offtopic, pahoittelut!

Vanhalla Raumalla onkin Pohjoismaiden suurin ja parhaiten säilynyt puukaupunkirakenne ja Maailmanperintöluetteloon alue pääsi v. 1991.

Kitukränn – Google Maps Vanha Rauma on nähtävästi koettava tämän elämän aikana, siitä ei päästä yli eikä ympäri…

Shambles – Google Maps

Vanha Rauma – Visit Rauma

Viimeisenä listalla on tietenkin Suomenlinna, joka lienee tuttu jokaiselle Helsingin kävijälle. Mitäpä tästä kohteesta voisi sanoa sellaiselle ihmiselle, joka ei ole koskaan siellä kuitenkaan käynyt?

Jo itsessään lauttamatka saarelle on turistille hieno kokemus, samoin kuin saapuminen saarelle suoraan mukulakivikatujen ja linnoitusten keskelle, jotka vievät heti ajatukset historiaan. Oma lukunsa on tietenkin Suomenlinnan kirkko, jonka kupoli näkyy heti alueelle saavuttaessa. Saarella on tietenkin aivan oma tunnelmansa, jota ei voi kuvailla kaiken kattavasti.

Suomenlinna maailmanperintö­kohteena – Suomenlinnan viralliset sivut

Suomenlinnan hoitokunta

Kesäisin turistiruuhkat ovat tietenkin huipussaan, joten kovin tiukalla aikataululla saarelle ei tuolloin kannata tungeksia; matkustajakapasiteetti lautoilla on nimittäin tietenkin rajallinen. Mikäli Suomenlinnassa ei kuitenkaan ole koskaan tullut käytyä, on moni voinut ainakin nähdä kuuluisan Kustaanmiekan Kuninkaanportin, jonka ohi risteilylaivat pujottelevat vain 81 metriä leveän väylän läpi, jota kutsutaankin ainutlaatuiseksi, jopa maailmanlaajuisesti erikoiseksi väyläksi.

Wikipedia.

Kas näin, nojatuolimatkailu edistää terveyttäsi (as if…) ja hellii lompakkoasi; Akan toiveissa olisi ainakin jonakin päivänä katsahtaa näistä muutamaakin kohdetta ihan omin silmin nähtynä. Struven ketjun kaikkia mittauspisteitä Akka ei lähde kartoittamaan, sen verran laajasta hankkeesta olisi kuitenkin kyse.

Varsinkin, kun ne kuparilaatatkin on pöllitty jo aikapäiviä sitten… todellinen hifistelijä lähtisi tietenkin reppureissulle koko ketjun läpi, tällöin reissulle tulisi linnuntietä pituutta… hmm… n. 3500-4000 km Norjan Fuglenesista Mustanmeren rannalle Stara Nekrasivkaan… Ukrainaan. Jep, ei ehkä ihan heti kannata laittaa rinkkaa lähtövalmiiksi. Näitä seuraavia linkkejä kannattaa kuitenkin eritoten katsoa:

Etusivu – Suomen maailmanperintökohteiden yhdistys ry erittäin kauniit ja informatiiviset sivut

Maailmanperintö – OKM – Opetus- ja kulttuuriministeriö , jonka perusteella:

Suomalainen saunaperinne (2020), Kaustislainen viulunsoittoperinne (2021), Limisaumavenerakennusperinne (yhteispohjoismainen kohde, 2021), sekä Käsityönä valmistettuun lasiin liittyvä tiedonanto (yhteiskohde Espanja, Ranska, Saksa, Suomi, Tšekki ja Unkari, 2023) ovat lisäksi aineetonta maailmanperintöä suojelukohteina!

Jopas jotakin, voisi tässä kohtaa todeta näiden kohdalla! Aineeton kulttuuriperintö eli osaaminen, jopa saunominen voi olla tällainen, suojeltava kohde!

Kyllä me suomalaiset osataan ja yritetään: vaikka ei osattaiskaan, niin opetellaan ja yritetään perkele silti vaikka menis pieleen (jaahas; nähtävästi flunssan jälkimainingeissa Akan edesmennyt faija päätti tuoda mielipiteensä julki). Näillä mennään, faijan opeilla!

KUKA LOPULTA VALLOITTI MOUNT EVERESTIN?

Mount Everest on vaatinut tiettävästi jo yli 300:n kiipeilijän hengen, mutta siltikään tämä 8849-metrinen järkäle ei lakkaa kiinnostamasta yhä uusia huimapäitä. Huipulle on päästävä, vaikka se veisi kuolemaan – mitäpä pienistä; kuten hengestä!

Norgay ja Hillary v. 1953.

Yleisessä tiedossa on, että huippu valloitettiin virallisesti 29.5.1953 Edmund Hillaryn (Uusi-Seelanti) ja sherpa Tenzing Norgayn (Nepal) toimesta. Tällä kertaa aiheena ei kuitenkaan ole tämä kiipeilijäkaksikko, vaan jopa todennäköinen, onnistunut huipun valloitus jopa 29 vuotta aiemmin:

8.6.1924 huipun valloitusta yrittivät George Mallory, 37 ja Andrew ”Sandy” Irvine, 22. Nämä brittimiehet eivät olisi varmastikaan uskoneet, että heidän kohtaloaan ihmetellään vielä melkein 100 vuotta myöhemmin: pääsikö edes toinen heistä huipulle jo noinkin varhain?

George Mallory (1886-1924).

Mitäpä me sitten tiedämme näistä herroista ja heidän vuoren valloittamisestaan? Akka ei puutu tässä heidän henkilökohtaiseen historiaansa, vaan itse tapahtumiin tuona kohtalokkaana päivänä:

Andrew Irvine (1902-1924).

Viimeisen näköhavainnon heistä tuona päivänä teki retkikunnan geologi Noel Odell klo 12.50, jolloin hän mielestään näki parivaljakon toisella askeleella (The Second Step), joka sijaitsee vuoren pohjoispuolella. Tällä reitillä on kolme ”steppiä,” ja Odell mainitsi miesten tosiaankin pyrkivän ylöspäin. Myöhemmin tätä lausuntoa on kyseenalaistettu eikä Odell ollut enää itsekään varma näköhavaintonsa sijainnista.

Takaisin miehet eivät koskaan palanneet, ja heidän kohtalonsa jäi epäselväksi 75 vuodeksi.

Vuonna 1933 rinteeltä löydettiin jäähakku n. 230 metriä ensimmäisen stepin alapuolelta, ja se tunnistettiin valmistajan merkistä kuuluvaksi Malloryn ja Irvinen varusteisiin. Jäähakusta on kehitetty erilaisia teorioita: sitä pitänyt putoaja on yrittänyt hidastaa luisuaan alaspäin, tai sitten se on jätetty tarkoituksellisesti paikalleen. Ylempänä rinteessä siitä ei olisi enää ollut hyötyä, ja hakku olisi voitu noukkia takaisin haltuun sitten alas laskeutuessa. Hakku tunnistettiin Irvinelle kuuluvaksi siihen tehdyistä merkeistä. On myös mahdollista, että hakku jäi rinteelle, kun putoaja yritti irroittaa itsensä miehiä yhdistävästä köydestä.

Vuonna 1960 kiinalainen retkikunta oli ensimmäinen, joka väitti päässeensä huipulle Malloryn ja Irvinen reitin kautta. Retkue ei ottanut huipulta kuvia, koska he saavuttivat huipun yöllä. Sittemmin useiden ilmi tulleiden todisteiden myötä tämä saavutus lienee pätevä, vaikka sitä aluksi epäiltiin.

Vuonna 1979 kiinalainen Wang Hong-bao kertoi nähneensä pohjoisrinteellä v. 1975 vanhan, brittiläisen ruumiin 8100 metrin korkeudella. Tämän lausunnon vahvisti myöhemmin hänen retkueeseensa kuulunut mies, jolle Wang oli kertonut asiasta. Wang tunnisti miehen eurooppalaiseksi vaatteista ja ulkomuodosta, eikä tuossa paikassa ollut tiettävästi käynyt muita, kuin britit Mallory ja Irvine. Wangin mukaan ruumiin poskessa oli suuri haava ja ruumis makasi kyljellään, mutta Wang menehtyi kertomuksensa jälkeisenä päivänä lumivyöryssä.

Vuonna 1991 rinteeltä löydettiin vanhoja happipulloja, joiden tiedetään kuuluneen Mallorylle ja Irvinelle.

Vuonna 1999 järjestettiin retkikunta Mallory and Irvine Research Expedition, jonka tarkoitus oli löytää miehistä edes toinen. Ja kuinka ollakaan; George Malloryn ruumis löydettiin Wangin kuvailemasta paikasta!

RIP George Mallory (Secretsoftheice).

Mallory makasi vatsallaan, hänen toisen jalkansa sääriluut olivat poikki (sekä fibula, että tibia), hänen päänsä oli käytännössä hautautunut vuosien aikana vyöryneisiin kiviin ja otsassaan hänellä oli suuri haava, jota arveltiin kuolinsyyksi. Olisi siis mahdollista, että pudotessaan Mallory olisi esim. pudotessaan hakulla irrottanut suuren kiven, joka olisi kimmonnut rinteeltä hänen otsaansa. Miehen vyötäröllä ollut köysi (tuohon aikaan pellavasta punottu) oli joko revitty tai repeytynyt pudotuksen myötä, sillä se oli aiheuttanut hänen keskivartaloonsa selvästi näkyviä ruhjeita.

Mitäpä Malloryn ruumiilta sitten löydettiin/ei löydetty?

Hänen taskuistaan ei löytynyt hänen vaimonsa Ruthin valokuvaa, jonka hän oli todistettavasti luvannut jättää huipulle vaimonsa kunniaksi. Tämä seikka on tietenkin herättänyt spekulaatioita, että ainakin Mallory olisi selvinnyt huipulle asti ja jättänyt valokuvan sinne, josta se myöhemmin olisi lähtenyt virtausten mukana maailman tuuliin. Täten Mallory olisi pudonnut kuolemaansa laskeutuessaan alas, eikä pyrkiessään huipulle.

(topchinatravel.com)

Malloryn taskusta löydettiin lumilasit, joten tämän perusteella on arveltu, että Mallory olisi saavuttanut huipun pimeän aikaan eli jättänyt sitten lasit taskuunsa tarpeettomina. On myös mahdollista, että näitä laseja olisi ollut kaksi paria, ja toiset olisivat sitten pyyhkiytyneet rinnelaskussa ties minne.

Mallorylla ja Irvinella oli mukanaan Kodak-kamera, jonka käytöstä vastasi Irvine. Tätä kameraa, kuten Irvinen ruumistakaan, ei ole löydetty. Kodakin asiantuntijat ovat jopa tehneet nykypäivän kiipeilijöille ohjeet, kuinka tulee toimia, jos tämä kamera ikinä löydetään. Heidän mukaansa on varsin mahdollista, että filmi on säilynyt ja kehitettävissä.

Mikä sitten puoltaa teoriaa, että nämä miehet saavuttivat huipun todellakin jo vuonna 1924?

Huipun saavuttamista yöaikaan puoltaa ainakin se, että lukuisat kiipeilijät kertovat ns. Everest-kuumeesta: mitä lähempänä huippua olet, sitä enemmän haluat kiivetä eteenpäin välittämättä mistään muusta. Jotenkin olisi ymmärrettävää, että tämä sama efekti olisi ollut olemassa jo tuolloin 1920-luvulla, kun huipulle ei tosiaankaan oltu vielä päästy lukuisista yrityksistä huolimatta.

Malloryn vaimon valokuva on voinut pudota hänen taskustaan koska tahansa, tai sitten se on todellakin jätetty huipulle.

Ruth Turner Mallory, Georgen vaimo.

1960-luvun kiinalaisen retkikunnan jäsentä Xu Jingia haastateltiin v. 2001, ja hän mainitsi havainneensa pohjoisrinteellä vanhan ruumiin selällään jalat kohti taivasta, mutta ei osannut kertoa tarkempaa sijaintia. On siis mahdollista, että hän on sattumalta nähnyt vilauksen Irvinen ruumiista, sillä tuolla rinteellä ainoat mahdolliset kävijät olivat Mallory ja Irvine (ennen vuotta 1960).

On epäilty sitäkin, että vuoden 1924 vaatetuksen ja varusteiden suhteen olisi ollut mahdotonta selviytyä Everestin olosuhteissa. Tuolloin ei ollut käytössä nykyajan vaateteknologiaa, joten kerrospukeutuminen ja luonnonmateriaalit olivat kiipeilijöiden elinehto. George Mallorylla tiedetään olleen Burberryn veden- ja tuulenkestävä asu, joka tuolloiseen aikaan oli aivan hifiä (tietenkin lukuisten puuvilla- ja pellavavaatteiden lisäksi).

Useat kiipeilijät ovat selviytyneet nykyaikanakin ilman happilaitteita Everestillä; toisin kuin Mallory ja Irvine, joilla kuitenkin oli useita happipulloja käytössään. Niiden tilavuus oli pieni verrattuna nykyaikaisiin varusteisiin, mutta näitä tyhjiä pulloja on kuitenkin rinteeltä löydetty. Tiettävästi viimeiselle etapille pulloja oli varattu neljä kappaletta, joista kolme on löydetty tyhjinä. Tämä seikka voisi osoittaa sen, että huipulle on tosiaankin menty apinan raivolla ja yksi happipullo olisi sitten jäänyt käyttämättä alas laskeutumisen yhteydessä, kun putoaminen on tapahtunut.

1960-luvun kiinalaisten retkueen osalta on esitetty teorioita, että he olisivat peräti löytäneet Irvinen ruumiin ja tämän mukana olleen kameran. Isänmaan kunniaa edistääkseen he olisivat sitten siirtäneet/pudottaneet mokomat pois kuljeksimasta, jotta pohjoisrinteen valloitus olisi saatu kiinalaisten nimiin. Tähän teoriaan Akka ei paneudu sen enempää; tokihan se mahdollista olisi, mutta menee panettelun puolelle.

Mihin George Mallory sitten joutui löytymisensä jälkeen?

Kaikki Everestin ruumiit ovat edelleen siellä, mistä niitä sitten ikinä löydetäänkään. Joidenkin menehtyneiden ruumiita pudotetaan notkelmiin ja rotkoihin ihan vain oppaidenkin toimesta, sillä ne ”häiritsevät” yleisimpiä kiipeilyreittejä. Jotkut ruumiit tosin toimivat kiintopisteinä, joiden avulla rinteillä suunnistetaan. Kuinka karua; mutta toisaalta jokainen vuorelle lähtijä tietää vaarat ja kuoleman mahdollisuuden.

George Mallory kuitenkin peitettiin kivillä, paikalla pidettiin pieni muistotilaisuus ja herra sai jäädä niille sijoilleen. Tämä ratkaisu oli jälkipolvillekin sopiva, kuten Malloryn poika John 80-vuotiaana kertoi medialle. Hänen isänsä oli kuollut pojan itsensä ollessa 3-vuotias.

Kamera ja Irvinen ruumis ovat siis edelleen teillä tietymättömillä, tai ehkä ne tosiaankin kaapattiin/siirrettiin 1960-luvun kiinalaisen retkueen myötä, kuten salaliittoteoriat väittävät. Eipä tuolla seikalla ole kuitenkaan paljon väliä, kun miettii 1920-luvun varusteita ja olosuhteita: sankareita, huimapäitä, hulluja visionäärejä nämä äijät kuitenkin olivat! Paineltiin menemään muina miehinä alkeellisilla vehkeillä ja vaatetuksella, ja legenda jäi elämään Malloryn lausahduksen myötä: toimittaja kysyi, miksi hän aikoo lähteä valloittamaan Mount Everestin ja vastaus oli: ”koska se on siellä.”

Mount Everestiltä löytyy myös roskia ruumiiden lisäksi.

Akka nostaa hattua ja poistuu taas takavasemmalle, sillä Akasta ei ole vuorikiipeilijäksi. Kunnia heille, kelle kunnia kuuluu ja RIP George Mallory ja Andrew Sandy Irvine: kunnianhimoiset äijät, jotka jäivät yrityksellään historiaan eri tavalla, kuin olivat aikoneet.

List of people who died climbing Mount Everest – Wikipedia

Akan toiveissa onkin, että edes toinen heistä olisi kuollut tietäen saavuttaneensa sen huipun; hän olisi sitten ainakin kuollut onnellisena siitä, että on saavuttanut oman tavoitteensa. Minkä takia sinne pitää ylipäätään enää kenenkään lähteä haahuilemaan?

”Koska se on siellä.”

Veikka Gustafsson tekee tärkeän huomion Himalajan suru-uutisista – Urheilu – Ilta-Sanomat

Ainakin 19 on kuollut lumivyöryssä Intiassa | Uutissuomalainen | Etelä-Suomen Sanomat (ess.fi)

PÄIVITYS 24.5.2025: Jostakin syystä Akalta oli jäänyt pimentoon uutinen, jonka mukaan Sandy Irvinen sukka ja kenkä löytyivät Everestiltä syksyllä 2024. Kyseessä ei ole mysteeri, sillä sukassa on todellakin nimilappu ”A. C. IRVINE.” Voi hyvä ihme, millaista on löytää tällainen jäänne sieltä korkealta vuoristosta kaikkien näiden vuosikymmenien jälkeen…? Kunhan se kamera löytyisi vielä jostakin…

Remains of Sandy Irvine believed found on Everest after 100 years National Geographic

(allthatsinteresting/natgeo)

PAHUKSEN PUNAINEN PARONI

Akalla taisi viirata pahasti päässä, kun jo reippaasti ennen joulua Akka osti poistomyynnistä Punaisen paronin lentokoneen pienoismallin. Itselleen. Tammikuun merkkipäivälle.

Ei sitten enää muistunut mieleen se, kun samalla tavoin tuli hankittua Titanicin 100-vuotisjuhlalahjana peräti kahden pienoismallin pakkaus. Ah, sitä rattoa ja riemua, kun Akka väkersi näitä malleja kasaan keittiön pöydän ääressä hikikarpalot otsalta valuen. Ja ne penteleet piti vielä maalatakin pienellä sudilla oikeisiin väreihin. Tietenkin!

Eikä sitten muistunut sekään mieleen, kun Akka osti wanna-be-Mustan-Helmen eli laivan pienoismallin, joka etäisesti olisi voinut olla Musta Helmi. Sitäkin sitten hammasta purren oli kasaan väännettävä, vaikka mieli olisi tehnyt heittää koko härpäke roskakoriin. Ja sekin pentele piti vielä maalata.

Puhumattakaan siitä, että Akka hankki myös pahviversion Mustasta Helmestä. Sitä pikaliiman ja kuumaliiman määrää…!

Noh, lopputulokset olivat kyllä kaiken tuskan, hien, kyyneleiden ja vaivan arvoisia… ehkä.

Mutta; miksi… oi, miksi piti hankkia tämä Punainen paroni! Olikin otettava kaiffarista selvää, vaikka legendana hänet onkin jo ennestään tunnettu, myös Akan toimesta. Kuka siis oikein olikaan tämä penteleen paroni; oliko hän edes paroni ollenkaan? Miksi Tenavien Ressu haluaa edes esittää tätä lentäjäsankaria?

Manfred Albrecht Freiherr von Richthofen (1892-1918) syntyi tosiaankin (tuolloiseen) preussilaiseen aatelissukuun (tuolloisessa Puolassa, nyk. Saksassa). Poika lähetettiin jo nuorella iällä sotilasakatemiaan 11-vuotiaana, jossa seuraavat 8 vuotta sitten vierähtivätkin!

Eipä siis ollutkaan ihme, että Manfred joutui upseeriksi taistelujen eturintamaan ensimmäisen maailmansodan alkaessa. Juoksuhaudat saivat kuitenkin jäädä, kun upseeri-Manfred pyysi itse siirtoa Saksan ilmavoimiin. Tähän pyyntöön suostuttiin, ja Manfredista tulikin ilmatarkkailija eli lentäjän takana istuva, taivaita tarkkaileva herrasmies. Kuinka ylevää!

Tämä ei äijälle kuitenkaan riittänyt, vaan hän pääsi ripeästi tuolloisen lentäjä-ässän Oswald Boelcken oppiin. Manfredista kehittyikin nopeasti taitava lentäjä, mutta hänen oppi-isänsä kuoltua vain 25-vuotiaana Manfredista tulikin yllättäen seuraava lentäjä-ässä. Tähän mennessä Manfred oli pudottanut 16 konetta taivaalta ja hänelle annettiinkin oma lentäjäosasto johdettavaksi. Hänen pikkuveljensä Lothar von Richthofen oli – kummallista kyllä – hänen alaisenaan.

Tuolloin Manfred sai myös idean maalauttaa koneensa punaiseksi, ja häntä alettiinkin kutsua erilaisilla nimillä: Pieni Punainen, Punainen ritari ja… Punainen Paroni. Hänen lentueensa muutkin koneet oli maalattu kirkkain värein, joten nopeasti koko osasto sai nimen ”von Richthofenin Lentävä Sirkus.

Lentäjä-ässä oli jo aiemmin saanut arvostettuja mitaleita sankarillisesta toiminnastaan, mutta Manfredilla oli tapana kerätä muutakin ”memorabiliaa.” Hän mm. keräili pudottamiensa lentokoneiden sarjanumeroita tai muutakin pientavaraa koneiden hylyistä sekä teetti itselleen hopeakippoja muistoksi pudotuksista.

Fokker Dr. 1-rekonstruktio/Uusi-Seelanti/Public Domain.

Kaiken keskellä Manfred sai kuitenkin osuman päähänsä v. 1917. Tästä äijä toipui kuitenkin yllättävän nopeasti, ja jo kuukautta myöhemmin hän taisteli taas yläilmoissa, kuten aiemminkin, ja tällä kertaa hän lensikin juurikin tällä pienoismallin Fokker Dr. 1 -kolmitasolla.

Manfred sai kuitenkin lopulta surmansa huhtikuun 21. päivänä v. 1918. Juuri edellisenä päivänä hän oli pudottanut 80:nnen lentokoneensa, mutta kuolinpäivänään Manfred sai tosiaankin kuolettavan osuman rintaansa Pohjois-Ranskassa ja hänen koneensa murskautui pudotessaan peltoaukealle. Ei tiedetä, kuka ympärysvaltojen joukoista sai tehtyä kuolettavan osuman, mutta alas oli nähtävästi sankari-Paroninkin lopulta päädyttävä. Hänen ruumiinsa löydettiin edelleenkin koneen istuinvöihin kiinnitettynä putoamispaikalta.

Turman jäänteitä.

Paronin lentueen johtoon nousi hänen toivomansa mies; Wilhelm Reinhard, mutta hänenkin menehdyttyään vain muutaman kuukauden jälkeen lentueen kapteeniksi nousi eräs tietty Hermann Göring. Yeah. Varmastikin tämä nimi soittaa joitakin kelloja, hmm…?

Paroniparka joutuikin sitten lopulta kolmeen kertaan haudatuksi: hänet siirrettiin viimein v. 1975 Saksan Wiesbadeniin perheenjäsentensä viereen.

(PublicDomain).

R.I.P tämäkin kunnioitettavan elämäntyön tehnyt nuori mies, joka ei maineestaan huolimatta kuitenkaan toiminut soololentäjänä. Hänen on nimenomaan kerrottu luottaneen muihin lentäjätovereihinsa ja heidän lentotaitoihinsa ilmataisteluissa. Nähtävästi hän ei kuitenkaan elvistellyt omalla osaamisellaan julkisuutta hakien, vaikka syntyikin ns. kultalusikka suussa. Ehkäpä ne hänen teettämänsä hopeakupit/maljat ja muut pienesineet olivat vain henkilökohtaisia muistotavaroita, joita hän aikoi sitten myöhemmin katsella kirjahyllyssään.

Kunnes… kuoli vain 25-vuotiaana, kuten niin moni muukin nuori mies kaikenlaisissa sodissa häntä aiemminkin ja sen jälkeenkin. Siksi onkin syytä pohtia, oliko Punainen Paroni oikeasti sankari, sillä hänen(kään) surmaamistaan ihmisistä ei koskaan puhuta. Keitä he olivat? Miksi yhdestä ihmisestä tulee sankari, ja jostakusta toisesta syyllinen?

Paronin hautajaiset (Bertangles Cemetery, 22.4. 1918, Ranska).

Onkin ajateltavissa, että Paronista tuli legenda ihan jo syntyperästään ja nopeasta edistymisestään johtuen… ja siitäkin, että hän kuoli nuorena. Elävän legendan äkkinäinen, traaginen kuolema on kuitenkin herkkua lehdistölle, olkoon ajankohta sitten mikä tahansa. Me, jotka luemme näistä historian legendoista, näemme yleensä vain yksipuolisen kuvauksen tuosta menneestä ajasta.

Ärgh. Akka laittaa hammasta purren Herra Paronin koneen kasaan joka tapauksessa, vaikka ohjeistus näyttääkin aivan kamalalta. Paketissa ei ole liimaa eikä maalia, ainoastaan lankarulla. Että näilläkö tässä nyt sitten mennään: pitääkö Akan kasata Fokker Dr. 1 LANKARULLALLA? Oliko Punaisen Paronin kolmitaso koottu langalla/köydellä?

Jep, näillä ohjeilla mennään joka tapauksessa. Olkoon Herra Paroni sitten sankari, sotasyyllinen tai ihan vaan yksi monista henkilöistä historian aikakellossa, niin Akka perehtyy kasausohjeisiin tarkemmin ja kaivelee salaa pikaliimaa jostakin laatikosta… (ja maaleja. Ja pikkusuteja. Damn you, pienoismalli-insinöörit!).

Paketin mukana on tosiaankin näitä pikku-ukkeleita, jotka ovat punaisia! Eikö siis näitäkään ole tarkoitus maalata/liimata? Että NARULLA KASAAN PUNAISIA PIKKU-UKKOJA, niinkö? Ja miksi? Mikä teitä suunnittelijoita oikein vaivaa, jos epätietoinen voi kysyä?!

SABATON – The Red Baron (Animated Story Video) – YouTube päivitys 22.10.2022; mukavaa animaatiota katsottavaksi, mikäli pitää tästä Ruotsin lahjasta maailmalle! Akka ainakin pitää.

MITÄS TÄNÄÄN SYÖTÄISIIN? ARSENIKKIA, ARMAANI; ARSENIKKIA…

Mary Ann Robson purjehti ensimmäistä kertaa avioliiton auvoisaan satamaan ollessaan 20-vuotias. Tätä iloista tapahtumaa juhlittiin v. 1852 ja perheeseen siunaantui vuosikymmenen aikana 8-9 lasta. Tuohon aikaan ei juurikaan välitetty virallisista rekistereistä, joten kukaan ei liiemmin ihmetellyt, kun sekä aviomies William Mowbray että useat lapset kuolivat vuoronperään epämääräisiin vatsavaivoihin.

Mary Ann Cotton 1832-1873.

Mary Annille maksettiin vakuutusrahat kaikista kuolemantapauksista ja ainoan eloonjääneen tyttärensä hän antoi äitinsä hoidettavaksi. Toimiessaan sairaanhoitajana Mary Ann tapasi seuraavan aviomiehensä; potilaan nimeltään George Wood. Hääkellot soivat jälleen, mutta tämäkin onneton miesparka kuoli vain vuoden kuluttua epämääräisiin vatsavaivoihin. Vakuutusyhtiö maksoi taas korvauksia tästäkin aviomiehen menetyksestä.

Seuraavaksi Mary Ann nai leskimiehen, James Robinsonin, jolla oli entuudestaan neljä lasta. Mary Ann tuli jälleen raskaaksi, mutta samaan aikaan hänen äitinsä sairastui. Mary Ann ehti ”hoitaa” äitiään vain lyhyen aikaa, kun tämä sitten kuolikin äkkinäisesti. Ennen kuolemaansa äiti oli valitellut vatsakipuja. Äidin luo hoitoon jätetty tytär Isabella kuoli seuraavaksi vatsakipujen seurauksena, kuten myös kaksi muuta James Robinsonin omaa lasta.

Herra Robinsonin epäilykset heräsivät, kun tämä hänen tuore vaimonsa vaati häntä ottamaan henkivakuutuksen. Äijä heittikin lopulta Mary Annin kadulle, mutta mikään ei enää pidätellyt tätä hullua naista. Hän nai taas leskimiehen, Frederick Cottonin, jolla oli itselläänkin jo lapsia. Mary Annin ystävätär kuoli epämääräisiin vatsavaivoihin, kuten myös tämä uusi aviomieskin. Kaikkien avioliittojen aikana lapsiakin kuoli kuin kärpäsiä, yksi toisensa jälkeen, ja Mary Annille maksettiin kaikista kuolintapauksista korvauksia mitään kyselemättä.

Mary Annin aiempi rakastaja Joseph Nattrass ilmestyi kuvioihin herra Cottonin kuoleman jälkeen. Mary Ann tuli raskaaksi KOLMANNENTOISTA kerran ja muutama lapsikin kuoli, ennen kuin oli herra Nattrassin vuoro heittää henkensä epämääräisiin vatsavaivoihin.

Lopulta virkamies Thomas Rileyn hälytyskellot alkoivat soida, kun Mary Ann yritti saada toimitettua poikapuolensa Charlesin orpokotiin. Mary Ann valitti, että poika oli sairaalloinen eikä varmaan kauaa olisikaan hänen riesanaan. Viisi päivää myöhemmin Charles kuolikin, ja tämä Thomas Riley pyysi patologia tutkimaan ruumiin tarkasti ennen kuolintodistuksen kirjoittamista. Mary Ann saikin tietää vasta vakuutustoimistossa, ettei korvausta voinut nostaa, mikäli kuolintodistusta ei vielä oltu kirjoitettu.

Charlesin ruumiinavauksessa paljastui, että poika oli kuollut arsenikkiin. Vihdoinkin Mary Ann pidätettiin ja sekä Joseph Nattrass että kaksi lasta kaivettiin haudoistaan lisätutkimuksiin. Kaikkien kuolinsyyksi paljastui suuri määrä arsenikkia.

Oikeudenkäynnissä todettiin, että Mary Ann oli myrkyttänyt yhteensä peräti 11 lasta, kolme aviomiestään, rakastajansa, oman äitinsä ja ystävättärensä. Jury pohti tuomiota 1,5 tuntia ja langetti Mary Annille kuolemantuomion.

Mary Ann hirtettiin maaliskuussa v. 1873. On väitetty, että teloittaja oli huolimaton, sillä Mary Ann kuoli hitaasti tukehtumalla. Normaalisti hirttotuomiossa niska napsahtaa nopeasti poikki, mutta Mary Ann kitui narun päässä useita minuutteja. Ehkäpä pyövelin teko oli tarkkaan harkittu, mene ja tiedä.

On arvioitu, että Mary Annin uhrien lukumäärä olisi ollut peräti 21, joten hän oli kiistatta Britannian pahin sarjamurhaaja noihin aikoihin. On sinänsä merkillistä, ettei tapahtumiin puututtu missään vaiheessa aiemmin, mutta juurikin virallisten rekisterien puuttuminen mahdollisti tällaisen toiminnan. Ketään ei kiinnostanut, kun lapsia kuoli kaikenlaisiin sairauksiin tämän tästä: jopa joka viides lapsi kuoli ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Mary Annin kaikista lapsista jäi eloon vain kaksi, Margaret ja George.

(DailyMail).

Mistäpä Mary Ann sitten sai käsiinsä tätä arsenikkia (nyk. arseenia) niin, ettei se herättänyt kenenkään epäilyksiä? Tuohon aikaan arsenikkia käytettiin eritoten tapeteissa ja maaleissa, sillä arsenikkipigmentti tuotti kaunista, vihreää väriä. Sitä käytettiin myös rotanmyrkkynä, joten arsenikin hankinta kotioloihin oli ihan normaalia. Aineen myrkyllisyyteen havahduttiin lopulta aivan liian myöhään, sillä seinille lätkäistyt vihreät tapetit aiheuttivat kenenkään tietämättä useita hitaita myrkytyskuolemia. Jopa Mary Annin puolustusasianajaja selitti, että perheenjäsenten mystiset myrkytykset johtuivat nimenomaan vihreistä tapeteista. Yeah…!

Mary Ann Robson-Mowbray-Wood-Robinson-Cotton-Nattrass oli kammottava ihmishirviö, joka ei ymmärrystä kaipaa. Kyllä nyt muutaman aviomiehen voi myrkyttääkin ihan mennen tullen, mutta että peräti 11 lasta…! Pthyi! Akka ei ymmärrä ihmisiä, ei sitten yhtään. Kärvistele ikuisesti liekeissä, Mary Ann! Toivottavasti pari pikkupirulaista tökkii samalla persuksiasi oikein antaumuksella!

JURAKAUDEN AARTEITA

Mitäköhän ihmiset kuvittelivat löytäneensä törmättyään dinosaurusfossiileihin silloin joskus ennen wanhaan?

Esihistorialliset ihmiset ovat tehneet dinosaurusten kivettyneistä luista kaulakoruja ja työkaluja; on tietenkin arveltu, että tällaiset esineet olivat erittäin merkityksellisiä muinaisille ihmisille. Akka veikkaa kuitenkin, että tätä materiaalia käytettiin ihan siksi, että sitä vain sattui löytymään. Ei kaikkeen tarvitse tuputtaa jotakin merkityksellisyyttä, tuskinpa sillä on niin väliä ollut. Vai sanoiko muinainen homo habilis, notta: ”Kas perhana, löysinpä pirun kovaa luuta. Tämä on Jumalien lahja taivaalta, teenpä siitä hienon kaulakorun!”

Kiinalaiset luulivat löytäneensä lohikäärmeiden luurankoja, nämä löydöt olivat tietenkin muinaisia lentoliskoja. Aivan looginen päätelmä, kun joitakin lentäviä penteleitä on tosiaankin ollut olemassa. Lentolisko, lohikäärme… ihan sama, miksi sellaista pirulaista nimitetään. Ei niihin kumpaankaan halua törmätä mustikkametsällä. Terveisiä vaan Smaugille.

Vuonna 1676 englantilainen pastori Robert Plot luuli löytäneensä ihmisjättiläisen reisiluun palasen törmätessään kivettyneeseen Megalosaurus-fossiiliin. Myöhemmin 1700-luvulla tämä luulöytö nimettiin ”Scrotum humanumiksi” eli ihmisen kivespusseiksi. Antakaa Akan kaikki kestää…! Tämä luunkappale on sittemmin kadonnut, mutta Megalosaurukseksi luu todettiin säilyneiden piirustusten avulla.

Piirroskopio Megalosauruksen luusta.

Vuonna 2018 Portsmouthin yliopiston luennoitsija joutui vaikeuksiin, kun hän näytti opiskelijoille tämän luulöydön piirroskuvaa paleontologian tunnilla… ja näytti sen jälkeen vertailukohdaksi oikeata valokuvaa kiveksistä. Aijaijai…! Ukkoparalla mahtoi viirata päässä; Amerikassahan tällainen on lähinnä pyhänhäväistystä!

1700-luvulla useat dinolöydöt nimettiinkin aivan väärin jättiläisiksi, kaloiksi/niiden hampaiksi tai matelijoiksi ja krokotiileiksi. Ajatus siitä, että tällaisia dinolajeja on ollut miljoonia vuosia sitten olemassa, ei mahtunut kenenkään päähän. Tuolloinhan kuviteltiin yleisesti, että Jumala loi luomakunnan juuri sellaiseksi, kuin se sillä hetkellä oli.

Ilmiselvästi lohikäärmeen pää tai alien (Scelidosaurus).

Raamatussa tosin mainitaan ihmisjättiläisiä, joten jotkin jättiläiskuvitelmat ovatkin aikakauteen nähden ihan loogisia. Joidenkin kivettyneiden linnunjälkien kuviteltiin jopa kuuluvan jättikokoisille korpeille, joita vapautettiin Nooan arkista tulvan jälkeen. Jepjep. Tuolloin ammattia palentologi ei ollut edes olemassakaan ja ensimmäisiä luita ja löydöksiä tutkivatkin ihan tavalliset pulliaiset. Löytyy joukosta yksi paronikin; ranskalainen paroni Cuvier, joka oli perehtynyt anatomian tutkimukseen.

Sieltä ne korpit tulloo!! Ja moni muukin öttiäinen… Norsuilla näyttää olevan heti tappelu meneillään!

Dinosaurus-nimen keksi brittiläinen lääkäri Richard Owen v. 1841 tultuaan siihen lopputulokseen, että tällaisia hirmuisia elukoita on todellakin ollut olemassa ja ne ovat ihan oma lajinsa. Tällainen päättely johti dinosaurusbuumiin ja mm. Pohjois-Amerikassa innostuttiin tutkimaan aihetta laajemmaltikin. Othniel Marsh ja Edward Cope aloittivat nk. ”Luusodat” Kalliovuorten alueella – ja kilpailuhenkisinä löysivätkin peräti 136 uutta dinosauruslajia. Kannatti siis painella menemään kauhian vimman vallassa, sillä tuollahan niitä hirmuisia liskoja on nähtävästi enemmänkin tallustellut…

Kerrankin dinosaurus-nimi on käännetty suomeksi täysin oikein. ”Deinos” on kreikkaa ja tarkoittaa ”hirmuista, kamalaa” ja saurus tarkoittaa ”liskoa.” Tähän voi verrata elokuvan ”Shawshank Redemption” käännöstä suomeksi: ”Rita Hayworth – Avain pakoon.”

Nykyään tunnetaan erilaisia dinosauruslajeja noin 1000 – 1100. Mikäli tutkijoiden arviot pitävät paikkansa, lajeista on löydetty vasta noin 10%. Huh huh, paljon olisi siis vielä esiin kaivettavissa! Eikä mikään ihmekään, että useita dinolajeja on nimetty kuuluisuuksien mukaan. Esimerkkeinä mainittakoon:

-Arthurdactylus conandoylensis (kirjailija Arthur Conan Doyle)
-Crichtonsaurus, Cedrorestes crichtoni, Bienosaurus crichtonii (kirjailija Michael Crichton/Jurassic Park)
-Serendipaceratops arthurcclarkei (kirjailija Arthur C. Clark)
-Leucothoe tolkieni (kirjailija J.R.R. Tolkien)
-Masiakasaurus knopfleri (muusikko Mark Knopfler/Dire Straits)
-Coloborhynchus spielbergi (ohjaaja Steven Spielberg)
-Europatitan eastwoodi (näyttelijä Clint Eastwood)

Crichtonsaurus.

Jos Akka saisi itselleen nimikkoeläimen, se olisi kuitenkin jokin ällöttävä kökköetana tai umpityhmä mato. Ainoastaan kunnon gurut, kuten edellä mainitut, saavat itselleen dinosauruslajeja. Poikkeuksina mainittakoon Kootenichela deppi (niveljalkainen kambrikaudelta) sekä Pristimantis jamescameroni (sammakko) sekä Pheidole harrisonfordi (muurahainen). Häh hää, poijjaat, vahingonilo on paras ilo!

Pristimantis jamescameroni. En alkaisi elvistelemään tällä nimityksellä, James!