Kuinka moni 16-vuotias lähtee vapaaehtoisesti tarpomaan 8000 kilometrin reissua vain kahden kuukauden ikäinen poikavauva mukanaan? Juuri näin teki shoshoni-intiaani Sacagawea v. 1805 lähtiessään tutkimusretkikunta Lewis&Clarkin matkaan.
Sacagawea (tai Sacajawea) syntyi noin v. 1788 Idahossa ja joutui hidatsa-intiaanien orjaksi n. 12-vuotiaana näiden surmattua suurimman osan tytön heimosta. Saca (Akan lyhenne) adoptoitiin myöhemmin heimon jäseneksi, mutta jo 15-16-vuotiaana hänet naitettiin turkismetsästäjä Toussaint Charbonneaulle. Mies oli jo naimisissa, mutta noudatti heimojen tapaa moniavioisuudesta ja sai täten itselleen nuoren teinivaimon.
Tuolloinen Yhdysvaltojen presidentti Thomas Jefferson halusi kartoittaa tutkimatonta Amerikan erämaata, joten hommaan palkattiin herrat Meriwether Lewis ja William Clark. Nämä ukkelit kokosivat 45-jäsenisen retkikunnan ja palkkasivat mukaan myös Sacan aviomiehen, joka oli toiminut aiemminkin matkaoppaana. Nuori, juuri ensimmäisen poikalapsensa synnyttänyt Saca arvioitiin myös hyödylliseksi tytön osatessa intiaanien kieliä.
Matkaan lähdettiin huhtikuussa 1805. Saca kantoi poikaansa Jean Baptistea selkäkorissaan ja alkoi pian ansaita toimillaan retkikunnan johtajien arvostusta. Pitkien ja vaivalloisten reittien varrella retkue joutui usein säiden armoille: rankkasateet, myrskyt ja tulvat aiheuttivat lukuisia vaaratilanteita. Saca mm. pelasti osan retkikunnan muistiinpanoista valtoimenaan pauhaavasta vedestä samaan aikaan, kun hänen miehensä oli täydellisessä paniikissa. Sacalle annettiin tästä uroteosta palkinnoksi lasihelminen rukousnauha.
Sacalla oli myös taito etsiä luonnosta lääkekasveja ja mitä tahansa ruoaksi kelpaavaa kasvillisuutta. Oman poikansakin hän hoiti terveeksi luonnonlääkinnällä tämän sairastuttua äkillisesti. Eri intiaaniheimojen kanssa käydyissä neuvotteluissa Saca osoittautui korvaamattomaksi avuksi: kun intiaanit näkivät saapuvan seurueen mukana naisen lapsi sylissään, he tulkitsivat tulijoiden tulevan rauhallisissa aikeissa. Saca tulkkasi useita neuvotteluja ja sai mm. hankittua tutkimusretkueelle hevosia ja ruokaa matkan varrelta. Neuvokas nuori nainen, kerrassaan!
Puolitoista vuotta kestäneen tutkimusmatkan aikana eritoten herra Lewis oli mieltynyt Sacaan ja tämän poikaan. Hän nimesikin useita paikkoja pojan mukaan, jonka lempinimi oli Pomp. Kuinka hellyyttävää…! Sacan aviomiehen väitetään lyöneen vaimoaan tästä kiivastuneena; ah, mikä k*sipää…!
Retkikunnan palattua uuvuttavalta matkaltaan presidentti Jefferson oli hyvin tyytyväinen. Sacan aviomies sai palkkioksi 500 dollaria ja 320 eekkeriä maata Missourista, mutta ukosta ei ollut maanviljelijäksi. Hän myi tiluksensa herra Clarkille ja Saca muutti perheineen Fort Manueliin, Etelä-Dakotaan. Täällä Saca synnytti v. 1812 tytön, Lizetten, mutta menehtyi äkillisesti joko isorokkoon, tulirokkoon tai tuberkuloosiin. Herra Clark otti lapset huostaansa, sillä hän ei uskonut lasten isän olevan sovelias kasvattaja. No s*it, Sherlock…?! Lizetten kohtalosta ei tiedetä, mutta poika Pomp päätyi todistettavasti Englantiin ja muutti aikuisena takaisin Yhdysvaltoihin.
Mutta: kuoliko Saca oikeasti tuolloin? Shoshoni-intiaaneilta jäi perimätietona eloon tarina, jonka mukaan Saca palasi heidän pariinsa asuttuaan ensin comanche-intiaanien leirissä. Nainen käytti itsestään nimeä Porivo, ja hänen kerrottiin jättäneen miehensä tämän väkivaltaisuuden takia. Comanchien parissa tämä Porivo avioitui uudelleen ja sai kaksi lasta, kunnes taas katosi. Naisen ilmaannuttua shoshonien leiriin hän mm. opetti intiaaneja viljelemään maata. Nainen kertoili myös vuolaasti Lewis&Clarkin tutkimusmatkasta ja kuollessaan v. 1884 hän oli maininnut olevansa Sacagawea. Hänen hallussaan oli myös presidentti Thomas Jeffersonilta saatu ansiomitali. Hmm…
Useat tutkijat ovat todenneet tämän Porivon olleen oikeasti Saca, sillä jo v. 1925 asiaa lähdettiin tutkimaan eri heimojen parista. Tuolloin elossa oli vielä henkilöitä, jotka osasivat kertoa omakohtaisesti naisen elämästä. Eräs comanche-nainen – Tacutine – kertoi Porivon olleen hänen isänsä, Ticannafin, äiti ja täten hänen isoäitinsä. Mutta: ainahan kriitikoita ja arvostelijoita löytyy, joten tällaiset tutkimuksetkin on kyseenalaistettu. Kertokaapa, arvon tutkijat, miten tämä Jeffersonin ansiomitali päätyi sitten tämän kyseisen naisen haltuun? Tai miten hän olisi osannut kertoa yksityiskohtia tutkimusretkestä?
Akka uskoo, että tässä tapauksessa yksinkertaisin selitys on oikea: nainen oli tosiaankin Sacagawea. Hänen pelkuri-aviomiehensä oli ottanut kolmanneksi vaimokseen nuoren ute-intiaanin ja perimätiedon mukaan oli erään riidan päätteeksi ruoskinut toisen vaimonsa eli Sacagawean. Akkakin olisi pakannut kimpsunsa ja kampsunsa tällaisen jälkeen ja kadonnut hyvinkin nopeasti. Siitäs sait, typerä naistenvihaaja-vellihousu Toussaint Charbonneau!
Ainakin Sacagawealla pyyhkii hyvin “Yö museossa”-elokuvissa, joissa Sacalla on säpinää Robin Williamsin esittämän Theodore Rooseveltin kanssa, hah haa!
Amerikassa Sacagaweasta on joka tapauksessa tullut lähes kansallissankari; hänen mukaansa on nimetty useita paikkoja ja puistoja sekä pystytetty useita muistomerkkejä. Naisasianaiset ovat varsinkin ottaneet Sacagawean omakseen.
Mitäs tapahtuikaan Sacan aviomiehelle; Toussaintille? Ketä kiinnostaa, häh? Äijä kun ilmeisesti vielä yli 70-vuotiaana avioitui viidennen vaimonsa kanssa. Kyseessä oli taas vain 14-vuotias intiaanityttö.
Akka kaivaa taas symbolisen kuopan saunan taakse tällekin ryökäleelle. Long live Sacagawea ja akkaenergia!
