TAPAHTUIPA KERRAN TSEKIN TASAVALLASSA…

Dolni Vestonicessa Tsekin tasavallassa alkoi tapahtua kummia v. 1924, kun tämän nykyään 307 asukkaan pikkukylän alueelta löytyi arkeologisesti merkittävä ja laaja, myöhäispaleoliittinen asutuskohde. Erikoista paikassa on varsinkin se, että paikalta löytyi mm. saven polttamiseen tarkoitettu polttouuni sekä useita tuhansia valmiita figuriineja.

Dolni Vestonice/WikimediaCommons.

Nämä poltetut taideteokset ovat tiettävästi maailman vanhinta laatua ja niiden ohella on löydetty myös useita eläinten luista kaiverrettuja hahmoja. Eläinfiguriineissa on kuvattu mm. mammuttia, sarvikuonoa, leijonaa ja karhua, mutta erityistä huomiota on herättänyt naisfiguriini Venus of Dolni Vestonice.

Dolní Věstonice – Google Maps

Nämä figuriinit ovat radiohiiliajoituksessa saaneet iäkseen 26 000 vuotta.

Toinen, merkittävä löytö on nähtävästi maailman vanhin henkilöä esittävä muotokuva; hahmon oletetaan liittyvän paikalta löytyneen n. 40-vuotiaan korkea-arvoisen naisen hautaukseen. Tämän naisen kasvoissa oli samankaltaisia ”epämuodostumia” kuten kasvokuvahahmollakin, ja naisen onkin arveltu voineen olla paikallinen shamaani. Täten tämäkin löytö on maailman vanhin esimerkki naispuolisesta shamaanista, mikäli hän tosiaankin on tällainen eläessään ollut.

Naisen kallo ja kasvojen ennallistus.

Noh, hienoja löytöjä kerrassaan, voisi moni tässä vaiheessa todeta; mutta mitäpä muuta merkityksellistä näissä kaivauksissa onkaan paljastunut? Tässäkin tapauksessa kuva vastaa tuhatta sanaa, joten laitetaanpa nämä tuhat sanaa esille:

(historicmysteries)

MITÄ? MIKSI? MITÄ TÄSSÄ OIKEIN TAPAHTUU?

Tämä hautapaikan rekonstruktio kiinnitti Akan huomion ihan muita asioita etsiessä, sillä onhan tuo asetelma todellakin omituinen. Oli siis selvitettävä, miksi tämän vasemmanpuoleisen vainajan verinen käsi on tosiaankin keskimmäisen henkilön verisessä haarovälissä!

Noh, aivan alkajaisiksi: kyseessä ei tosiaankaan ole kuoleman yhteydessä tapahtunut murhatyö tai kastraatio, vaan punainen väri kuvaa yleisesti hautajaisissa käytettyä punaokraväriä.

Tämä kolmikko löydettiin vuoden 1986 kaivauksissa, ja tuolloinhan tietenkin oletettiin kolmikon keskimmäisen henkilön olleen nainen. Ai miksi? Ensinnäkin, keskimmäinen hahmo erottui kahta muuta heiveröisempänä/hoikempana eikä dna-tutkimuksilla tuolloin vielä saatu varmuutta sukupuolesta. Vasta viime vuosina on varmistunut, että keskimmäinen henkilö oli myöskin mies, jolla oli mm. selkäranka kaartunut vasemmalle sekä muitakin fysiologisia muutoksia luissaan.

Kaikki kolme miestä olivat ensiarvion mukaan 15-25-vuotiaita kuollessaan (keskimmäinen 17-20) ja yhdellä heistä on saattanut olla kasvoillaan jonkinlainen esim. poppamiehen/shamaanin maski tai maalattu naamio. Yhdellä miehistä oli lantionsa läpi isketty puukeppi, joten hänen kuolemansa ei todellakaan ollut luonnollinen.

Dna-tutkimuksissa on paljastunut myös, että kolmikko on ollut läheistä sukua toisilleen: keskimmäinen ja vasemmanpuoleinen peräti veljeksiä ja kolmas esim. velipuoli tai serkku. Aiemmin, kun keskimmäistä luultiin vielä naiseksi, tutkijoiden mielikuvitus lähti laukalle: tuolloin oletettiin, että keskimmäinen nainen oli kuollut synnytykseen ja hänen aviomiehensä (oikealla) ja shamaani/poppamies (vasemmalla) teloitettiin syyllisinä naisen kuolemantuottamuksesta. Ihan mainio päätelmä tuon aikaisilla tiedoilla, mutta metsään mentiin ja pahasti!

Asetelma on tosiaankin omituistakin omituisempi. Nimetäänpä nämä henkilöt nyt lähempää tarkastelua varten siten, että vasemmanpuoleinen henkilö (käsi haarovälissä) on Ville, keskimmäinen Kalle ja oikeanpuoleinen on Olli. Näin on helpompaa edetä, eikä tarvitse mainita koko ajan ”keskimmäinen miesoletettu henkilö/vainaja” tekstissä.

Kalle on siis tutkimusten perusteella ollut koko elämänsä ajan rampa/liikuntarajoitteinen sekä fyysiseltä olemukseltaan selvästi heiveröisempi. Akka ei tosiaankaan tiedä/löytänyt tarkemmin, minkälainen syndrooma tai oireyhtymä on ”chondrodysplasia calcificans punctata,” mutta ainakin se aiheuttaa muidenkin oireiden ohella juurikin mm. liikuntaelimistön ja luuston vajavaisuutta/epämuodostumia rajoittaen toimintakykyä.

Ville puolestaan lienee ollut se, jolta löytyi häntäluun ja lantion läpi työnnetty puukeppi ja oletettavasti maalattu shamaanin naamio (tieto löytynyt tosin ainoastaan yhdestä lähteestä). Ollin hautaaminen kasvot alaspäin oli poikkeuksellista, ja hänen kallonsa on hautaamisen yhteydessä murskaantunut. Kuitenkin kaikkien kolmen päihin oli siroteltu punaokraa (Kallella tietenkin myös lantion alueelle) ja Villellä ja Ollilla oli lisäksi helmistä ja luista tehtyjä koruja kaulassaan.

Koko hautaus oli peitetty palaneilla kuusen oksilla ja risuilla, eli jonkinlainen rakennelma oli haudattujen päälle kuitenkin kyhätty. Haudasta löytyi myös poron, suden ja ketun luita tai hampaita.

(Artist: Pavel Dvorsky)

Villen puukeppi ja käsi herättivät tietenkin jo löydön yhteydessä myös olettamuksen, että jonkinlainen homoseksuaalinen konteksti saattoi olla kyseessä: tämä siis tietenkin ajalta, jolloin kolmikon sukulaisuussuhteet eivät vielä olleet tiedossa.

Punaokraa käytettiin jopa neandertalien toimesta jo 250 000-300 000 sitten, ja hautaamisen yhteydessä sillä lienee ollut useita merkityksiä: vainajan symbolinen palauttaminen maahan, ruumiin suojelu tai jonkinlainen pyhittäminen tai jopa vainajan statusarvon esilletuominen. Näistä tulkinnoista ei tietenkään osata esittää muita kuin valistuneita arvauksia, sillä eri kulttuureissa tätä punaista väriainetta on varmastikin käytetty eri merkityksissä.

Punaokraa on yleisesti käytetty myös elävien henkilöiden kehojen koristelussa ja tämä näkyy nykypäivänäkin esim. masai-heimon keskuudessa Keniassa ja Tansaniassa. Tässä hautamysteerissä okran käyttö on kuitenkin selkeästi ristiriidassa Villen lantion puukepin kanssa, mikäli okralla oli tarkoitus kunnioittaa tai suojella vainajia. Hämmästystä tietenkin herättää tietenkin Kallen lantion alueen runsas punaokraisuus, jota helposti rekonstruktiossa voi kuvitella vereksi. (Akka zoomaili kuvaa useaan otteeseen ja Villen käsi näyttää todellakin veriseltä, ei OKRAISELTA).

Masai-heimon jäseniä.

Dolni Vestonicen kaivausalueelta on löydetty myös yksittäinen, vanhemman mieshenkilön hautauspaikka. Mies lienee haudatun majaan kylkiasennossa ja hänen päänsä ja lantionsa alueille oli myöskin siroteltu punaokraa. Tämä hauta osoittanee siis sen, että hautauksen yhteydessä okran levittäminen myös lantioon on voinut olla yleinen tapa eikä Kallen kohdalla siis poikkeuksellista. (Äh; tulkitaan tätä nyt sitten miten vaan, mutta omituiselta se kyllä vaikuttaa mistä tahansa suunnasta katsottuna !)

Vasemmalla kolmikko, oikealla yksittäinen mies.

On huomioitavaa, että alueelta on löydetty myös Välimereltä peräisin olevia simpukankuoria, joten yhteisöllä on joko ollut kanssakäymistä muiden yhteisöjen kanssa tai sitten omasta takaa Välimerelle asti matkanneita jäseniä. Välimatkaa rannikolle on kuitenkin useita satoja kilometrejä – ellei näin karkeasti arvioituna yli tuhat, joten mistään pienestä viikonloppureissusta uimarannalle ei ole todellakaan ollut kyse.

Onhan tässä tapauksessa tietenkin mahdollista, että miehet olisivat saaneet surmansa esim. tällaisten yhteisön ulkopuolisten reissaajien toimesta, mutta ainoana todisteena tästä olisi jäänyt vain paksu puukeppi (katkennut keihäs?) yhden miehen takamuksiin.

Oliko puukeppi peräisin tällaisesta…?

Luurangoista ei aina voi surmatapaa päätellä, ellei aseella tai hyökkäyksellä ole aiheutettu luihin asti ulottuneita vammoja. Yksi skenaario on tietenkin se, että sukulaiskolmikko on törttöillyt metsästyspuuhissaan itselleen vaikeat vammat esim. mammutin torahampaasta tai jonkin muun suuren pedon kynsistä. Tällä aikakaudella Euroopassa eli kuitenkin mm. luolaleijonia, mammutteja, villasarvikuonoja, luolakarhuja ja jättimäisiä hirvieläimiä. Nämä megafaunaan kuuluvat ja sittemmin jääkauden loppuessa sukupuuttoon kuolleet eläimet eivät olleet mitään kotieläinpihojen pörröisiä turreja; kaukana siitä! Esim. villasarvikuonon elopaino saattoi olla jopa 3600 kg.

Villasarvikuono.

Metsästysteoria ei kyllä selitä Kallen kuolemaa samassa yhteydessä, sillä hän ei ole kyennyt liikuntarajoittuneisuutensa takia mihinkään metsästykseen. Todistettavasti Kalle on kuitenkin sijoitettu hautaan ensin, ja kaikki kolme ovat kuolleet samanaikaisesti syystä tai toisesta. Hautaamiseen nähty vaivannäkö kertoo kuitenkin siitä, että hylkiöinä näitä ihmisiä ei haudattu.

Ehkäpä shamaani-Ville olikin juuri (naamiosta päätellen) suorittamassa jotakin veljensä parantamiseen tarkoitettua rituaalia, kun heidän päälleen hyökättiin joko jonkin eläimen tai kylän ulkopuolisen tahon toimesta. Olli on saattanut olla ihan vain sivustakatsojana rituaalissa, olihan hän kuitenkin läheistä sukua näille kahdelle veljekselle.

Siperialainen shamaani 1700-luvulta.

Akka voi hyvinkin kuvitella, kuinka pojat istuvat puutukeilla nuotion ympärillä, kun Ville tanssahtelee transsissa ihan-kunkku-shamaanina, tarkoituksenaan vihdoinkin lopettaa velipoikansa kivut ja kärsimykset kertaheitolla. Villen tanssahdellessa ja laulaessa metsän pimeydestä tömistää TÖRKEÄN ISOKOKOINEN ja jostakin syystä pirun vihainen villasarvikuono suoraan tapahtumien keskelle ja tällä hetkellä poikien peli on menetetty!

Ensimmäiseksi kohteekseen tämä sarvinenä ottaa tietenkin (esim. linnuksi naamioituneen) Villen ja lävistää sarvellaan tämän vatsan! Villen vielä roikkuessa otuksen sarvessa Olli yrittää heittää keihäällään hirviötä, mutta osuukin valitettavasti Villeä takalistoon. Sarvikuono heittää nyt jo menehtyneen Villen sarvestaan ja hyökkää aseettomaksi joutuneen Ollin kimppuun kohtalokkain seurauksin.

Liikuntarajoitteinen Kalle on hirviölle tietenkin helppo kohde; aseettomana ja kauhusta kankeana tämäkin saalis on helppo lävistää sarvella vatsaan, kuten muutkin uhrit. Jälkiä luihin ei jää, kun hirviön sarvi osuu vain vatsan alueelle ja tarpeeksi mellastettuaan otuksen on helppo lähteä puhisten ja tuhisten pois näyttämöltä.

(HackneyMuseum)

Tässä kuvaelmassa eläin on tietenkin voinut olla ihan mikä tahansa kyseisen kauden jättiöttiäinen, mutta ainakin Akka näkee (taas) sielunsa silmin, kuinka Ville roikkuu otuksen sarvessa ja onneton Olli heittää keihään… suoraan Villen ahteriin! Oi voi; tästä näystä Akka saa vielä painajaisia, mutta tämä skenaario ei ole ollenkaan hullumpi. Sikäli mikäli alueella edes esiintyi villasarvikuonoja… äh, mitäpä pienistä!

Kyllä se nyt vaan oli villasarvikuono, sovitaanko vaikka niin! Saadaan edes yksi mysteeri joskus ratkaistua… tällä erää kohti uusia visioita!

KIERRÄTYSTÄ MAALAUSTAITEESSA

Menneinä vuosisatoina jokainen itseään kunnioittava taiteilija suuntasi Ranskaan tai Italiaan – mikäli massia tällaiseen reissuun löytyi. Osa heistä suuntasi maaseudulle, osa Pariisiin imemään uusimpia vaikutteita taiteen saralla. Todellisuus löi kuitenkin useimpia avokämmenellä vasten kasvoja -PLÄTS- jos töille ei ollut kysyntää ja rahavarat vain hupenivat. Tästä johtuen useimmat nälkätaiteilijat maalasivat jo kertaalleen maalatun kankaan päälle jonkin toisen teoksen.

Gustave Courbet: View of Ornans, n. 1850. Esimerkki ranskalaisesta maalaismaisemasta.

Kankaat ja maalit olivat kalliita, joten tällainen toiminta oli ihan ymmärrettävää. Joskus alkuperäisiä maalauksia vain muutettiin paremmin ajan henkeen sopivaksi. Nykyajan röntgen- ja infrapunakuvaukset paljastavat tällaisia, ennennäkemättömiä töitä päällimmäisten maalikerrosten alta:

Vincent van Gogh: Patch of Grass 1887

Vincent van Gogh maalasi rahasyistä jo kertaalleen maalatuille kanvaaseilleen, joitakin jopa useita kertoja. Tämä ruohikkoinen maalaus peittää alla olevan naisen muotokuvan. Mallin henkilöllisyyttä ei tiedetä, mutta hänen arvellaan olevan maalaisnainen.

Vasemmalla nykyinen muotokuva, oikealla alkuperäinen.

Portrait of Isabella de Medici, n. 1560-1570, taiteilija tuntematon

Tämä muotokuva on kaunisteltu versio kuuluisan Medici-suvun jäsenestä. Alkuperäinen, todenmukaisempi versio on muutettu ilmeisesti sen takia, että maalaus olisi helpommin myytävissä.

Vasemmalla nykyinen (röntgenkuvana), oikealla alempi muotokuva.

Woman at a Window, 1500-luvun alkupuoli, taiteilija tuntematon

Vaaleatukkaisen, uhkeapovisen naisen päälle on maalattu maltillisempi brunetti. Tuohon aikakauteen sijoittuen alkuperäinen maalaus onkin melkoisen hävytön, joten sitä lienee muutettu ihan häveliäisyyssyistä (todennäköisesti vasta 1800-luvulla).

University of Cambridge.

Hendrick van Anthonissen: View of Scheveningen Sands, 1641

Jostakin syystä rantaan ajautunut kuollut valas on maalattu piiloon. Ehkäpä ihmiset olisivat raivostuneet tällaisesta näkymästä, varsinkin, kun valaan selässä seisoo joku hahmo. Ympäristöaktivismia vanhan ajan malliin…

(The Daily Mail.)

Leonardo da Vinci: Lady with an Ermine, 1489–1491

Alkuperäinen nainen istuu ilman kärppää kädet puuskassa. Miksiköhän kärppä piti liittää kuvaan mukaan; kuinka yleistä oli ylhäisönaisen silitellä kärppää sylissään…? Eräs teoria esittää, että muotokuvan malli on Milanon herttuan rakastajatar. Herttuan tunnus oli kärppä.

(BBC.)

Pablo Picasso, The Blue Room, 1901

Picasson siniseen kauteen kuuluvan maalauksen alta löytyy muotokuva parrakkaasta miehestä. Tämä teos lienee maalattu piiloon ihan puhtaasti säästösyistä.

(The Washington Post.)

Vincent van Gogh, Still Life With Meadow Flowers And Roses, 1886

Tämän kukka-asetelman on katsottu olevan liian poikkeava van Goghin maalaamaksi. Totuus varmistui vasta, kun asetelman alta paljastui kahden nyrkkeilijän hahmot. van Gogh kuvaili kirjeessään tätä nyrkkeilijämaalaustaan: hän oli ollut tyytyväinen lopputulokseen. Jostakin syystä hän kuitenkin päätti myöhemmin maalata hahmot piiloon.

 (Musée Fabre, Montpellier Méditerranée Métropole.)

Frédéric Bazille, Ruth and Boaz, 1870

Tämän maalauksen alta paljastui kadonneeksi luultu taiteilijan aiempi teos. Young Woman at the Piano (1866) ei siis ollutkaan hävinnyt, ainoastaan piilotettu. Taiteilijalta on jäänyt kirjeitä, joissa hän kuvailee vaikeuksiaan naisen puvun maalaamisessa. Ilmeisesti hän ei ollut tyytyväinen lopputulokseen ja maalasi teoksen päälle. Tämä päällemaalattu teos jäi taiteilijan viimeisiksi töiksi hänen kuollessaan Ranskan armeijan taistelussa v. 1870.

Young Woman at the Piano (Musée Fabre, Montpellier Méditerranée Métropole).

Nykyiset kuvanmuokkausohjelmat ovat ihan lastenleikkiä tällaisten teosmuokkausten rinnalla. Aiemmin mainitut muotokuvien ”kaunistelut” kertovat kuitenkin, että osattiin sitä ennenkin manipuloida katsojan silmää; se vaati vain hieman enemmän vaivannäköä ja osaamista. Kyllä ihminen on sitten kummallinen otus, voi jälleen kerran todeta.

PAKENEMISEN LYHYT OPPIMÄÄRÄ

Kuinka moni on kuullut herrasmies Jack Sheppardista nykyaikana? Ei Akka ainakaan! Kyse on 1700-luvun todellisesta julkkiksesta, jonka uskomaton tarina on hiipunut vuosisatojen aikana historian syövereihin.

Tämä tarina sijoittuu 1700-luvun Lontooseen. (Image: Marcin Nowak)

Jack Sheppard (1702-1724) syntyi köyhään perheeseen köyhälistöalueella Lontoon Spitalfieldsissa. Alue oli tunnettu prostituutiosta ja rikollisista. Köyhän lapsuuden jälkeen Jack sentään pääsi puusepän oppipojaksi, mutta hän ajautui 5 vuoden jälkeen ihan muihin puuhiin: Wikipedian mukaan hän vietti aikaansa ”drinking and whoring”.

Jack sai tänä aikana -yllättäen- rosvokavereita ja hän tapasi prostituoitu Bess Lyonin, josta tuli hänen rakastajattarensa. Samalla hän varasteli asiakkailta (jotka kävivät vähiin) sekä paikallisista pikkuputiikeista. Tavernoissa hän oli oikein pidetty mies ja saikin lempinimen ”Herrasmies Jack”. Puusepäntyöt saivat lopulta jäädä kokonaan, kun rosvojoukkio laajensi toimintaansa asuntomurtoihin.

Slummielämää Lontoossa 1800-luvun puolella.

Keväällä 1723 kirjattiin Jackin 1. todistettu varkaus: kaksi hopealusikkaa, mutta seuraamuksia tästä ei vielä Jackille tullut. Rutkasti niitä sitten olikin tulossa hyvin lyhyen ajan sisällä:

1. pidätys ja pako: ryöstöjengiläinen kavalsi Jackin 40 punnasta, Jack pidätettiin ja vangittiin St. Giles’s Roundhouse-vankilaan. Jotenkin Jack onnistui rikkomaan hirsiseinän ja pakeni lakanaköydellä (!!!) vain 3 tunnin vankeuden jälkeen.

Jackin ja Bessin pako piirrettynä.


2. pidätys ja pako: rakastajatar Bess ja Jack lukittiin yhdessä Clerkenwellin vankilaan peräti samaan selliin, koska he olivat ”aviopari”. He onnistuivat irrottamaan kahleensa, väänsivät ikkunasta metallikalterin irti ja pakenivat taas ikkunasta lakanaköydellä (!!!). Yhdessä he kiipesivät melkein 7 m korkean muurin yli vapauteen. Jack oli pienikokoinen (163 cm) ja Bess… runsas, joten kiipeämisen oli pakko olla melkoisen ponnistelun tulosta.


3. pidätys ja pako: Jack pidätettiin viinakaupasta ilmiannon perusteella, hänet vietiin tällä kertaa Newgaten vankilaan. Bess Lyon ja toinen prostituoitu tulivat Jackia tapaamaan; he hämäsivät vartijaa (mitenköhän…) ja Jack sai taas kalterin irti päästen sellistä käytävälle. Naiset toivat mukanaan vaatteita, joihin pukeutumalla Jack pääsi naisena ulos. Jackin maine oli jo alkanut kiiriä kansan korviin; hänestä puhuttiin ja hänen pakojaan ihailtiin.


4. pidätys ja pako: muutamien päivien jälkeen Jack pidätettiin taas ja vietiin takaisin Newgateen. Tällä kertaa hänelle laitettiin käsiraudat ja jalkaraudat. Yleisö oli huumaantunut Jackista ja häntä kävikin moni katsomassa. Jack sai jopa työkaluja joiltakin vierailta pakoa varten, mutta vartijat toki keräsivät tällaiset esineet pois. Jackille jäi kuitenkin rautanaula; hän tiirikoi käsirautansa tällä naulalla ja irroitetun kalterin avulla hän sai jalkarautansa irti seinästä, rikkoi samalla seinän ja pakeni katolle kahleet edelleen jaloissaan. Jack laski sänkyviltillään kattoa alas viereisen talon katolle, meni sisään taloon ja poistui tyylikkäästi tämän talon etuovesta. Jack sai myöhemmin jalkakahleiden irroittamiseen apua sepältä. Hän pukeutui kerjäläiseksi ja palasi muina miehinä takaisin kaupunkiin.

Tämäntyyppisen asun (mustana) ja tällaisen valkoisen peruukin Jack ehti varastaa. (Victoria&Albert Museum).


5. Lopullinen pidätys: vain muutaman päivän sisällä paostaan Jack murtautui panttiliikkeeseen ja varasti mustan silkkipuvun, timanttisormuksia ja ison, valkoisen peruukin. Jack vietti aikaa 2 rakastajattarensa kanssa, kunnes hänet taas pidätettiin umpijurrissa pukeutuneena näihin hienoihin tamineisiin. Ilmeisesti Jack oli taas ”drinking and whoring” eli lempiharrastuksensa parissa.

Daniel Defoe (Robinson Crusoen kirjoittaja) ihaili Jackia siinä määrin, että hän oli jo ehtinyt kirjoittaa tämän ”elämäkerran”. Teoksen myötä Jackin suosio oli jo kohonnut pilviin ja kansa seurasi tapahtumien etenemistä jännittyneenä.

Daniel Defoe v. 1660.

Jack vietiin taas Newcastleen, hänelle laitettiin 150 kg:n kahleet ja ympärivuorokautinen valvonta. Vierailijoita oli nyt tulossa niin paljon, että heiltä pyydettiin 4 shillinkiä pääsymaksua (!). Suosion myötä taiteilija James Thornhill tuli vankilaan maalaamaan Jackista muotokuvan, joka valitettavasti ei ole säilynyt.

Thornhillin muotokuvan pohjalta tehty kaiverrustyö. (National Portrait Gallery). Jackin tukka on leikattu lyhyeksi ennen teloitusta ja hän osoittaa dramaattisesti sellin ovelle.

Tuomionluvussa Jack sai hirttotuomion, sillä hän ei suostunut ilmiantamaan rikoskumppaneitaan.

200 000 ihmistä seurasi Jackin kärrymatkaa hirttopuulle, tämä ihmismäärä oli kolmasosa koko Lontoon väestöstä. Koko tapahtuma muistutti lähinnä karnevaalikulkuetta tai paraatia. Matkan aikana tuomittu kävi jopa tavernassa ottamassa viimeisen lasillisen. Vartijat kuitenkin löysivät Jackin hallusta vielä taskuveitsen, jolla hänen piti leikata hirttoköysi poikki; tämä oli hänen viimeinen pakosuunnitelmansa.

Hirttämiset suoritettiin aina julkisella paikalla. Tässä kuvassa 3 onnetonta tuomittua 1700-luvulla.


Jackin ystävillä oli oma suunnitelmansa: heidän piti ottaa Jack nopeasti alas pakollisen 15 minuutin hirttämisen jälkeen ja elvyttää hänet lääkärin avulla. Tällainen toiminta oli joskus pelastanut tuomittujen henkiä, mutta yleisöryntäys esti tällaisen ihmepelastuksen ja Jack menehtyi köydenjatkona. Tavallinen kansa näet pelkäsi, että Jackin ruumista käytettäisiin anatomian tutkimuksiin, tuohon aikaan oli tapana käyttää hirtettyjen ruumiita lääketieteen edistämiseen. Sankaria ei kuitenkaan haluttu luovuttaa tähän tarkoitukseen. Hänet haudattiin hiljaisuudessa St. Martin-of-The-Fields-kirkon hautausmaalle Lontoossa samana iltana.

Jackin kuoleman jälkeen kirjoitettiin useita lauluja ja näytelmiä, ensimmäinen näytelmä peräti jo 2 viikkoa hirttämisen jälkeen. Viranomaiset päättivät lopulta kieltää Jack Sheppardin nimen mainitsemisen missään teoksessa, jotta rikollisuutta ei ihannoitaisi. Tämä kielto oli voimassa peräti 40 vuotta. Huh huh!

Jack vangittuna/J. Sketch/The History of Jack Sheppard.

Aikamoinen legenda jo eläessään, tämä 20-vuotiaana kuollut veijari. On kerrottu, että hirttokulkueen varrella naiset olivat pukeutuneet valkoisiin mekkoihin, he itkivät ja heittelivät kukkia Jackin päälle. Tästä tulee mieleen hysteeriset naiset The Beatlesin tai Elviksen konserteissa.

Mitä me nykyajan ihmiset opimme tästä? Emmepä kai mitään. Tiukan paikan tullen kannattaa kuitenkin pitää lähettyvillä lakanoita, rautanaulaa, hienoja asusteita ja yhtä tällaista ”Herrasmies Jackia”. Eikä missään tapauksessa kannata viettää aikaa ”drinking and whoring”, kuten Jack Sheppard. Siitä tulee sanomista.