ÖKYVENEITÄ JA SAUNALAUTTOJA

Jostakin kumman syystä on viime aikoina uutisoitu kaikenlaisista veneistä. Onkohan syynä lähestyvä purjehduskausi vai ihan jokin muu syy, hmm…? Akka päätti tutkia tarkemmin maailmalta löytyneitä, vanhoja pursia ihan mielenkiinnosta. Milloin ihmiset ovat alkaneet liikkua mantereilta saarille, tai peräti meren yli toiseen “maahan?”

Tutkijat George Ferentinos ja Thomas Strasser ovat varmoja siitä, että Välimerellä on vesiteitse kuljettu jo n. 130 000-100 000 vuotta sitten, sillä Kreikan mantereelta ja sen useilta saarilta on löydetty samanlaisia kivityökaluja. Kreetalta löytyneet vanhimmat työkalut on viety saarelle neandertalilaisten toimesta, sillä saari on ollut irrallaan mantereesta jo viisi miljoonaa vuotta.

Puisia aluksia tältä ajalta ei ole löydetty, sillä n. 10 000 vuotta sitten merenpinta alkoi nousta voimakkaasti jääkauden alkaessa hellittää. Merenpinta nousi lopulta peräti 130 metriä. Useimmat tuon aikaiset luksusjahdit ovat siis jääneet syvälle meriin ja järviin pohjalietteen uumeniin ja ajan myötä lahonneet. Floresin saarelta Indonesiasta on löydetty kivityökaluja miljoonan vuoden takaa, joten onkin todennäköistä, että vesialueita on osattu ylittää jo ennen Välimeren alueen löytöjäkin.

Vanhin, säilynyt alus on löydetty Pessen kylästä, Alankomaista. Tämä Pessenin mäntyruuhi löydettiin moottoritien rakennustöiden yhteydessä v. 1955, ja se on rakennettu vuosien 8040-7510 eaa. välillä. Tämä ruuhi on siis peräti jo n. 10 000 vuotta vanha! Ruuhi on pituudeltaan 2,94 m ja leveydeltään 44 cm, joten kovinkaan iso karpaasi ei tämän kyytiin ole mahtunut. Nigeriasta ja Etelä-Koreasta on löydetty n. 8000 vuotta vanhat ruuhet, joista nigerialainen on peräti 8,5 metriä pitkä.

Pessenin ruuhi.

(Cut the crap, Akka, ja mainitse jo se Khufu!!) Khufun aurinkolaiva Egyptissä on tietenkin aivan käsittämätön mestariteos: tämä 43,4-metrinen alus kaivettiin esiin pyramidin vierestä v. 1954, ja sen ikä on n. 4500 vuotta. Alus koottiin 1224:sta palasesta, joten puuhaa riitti pitkäksi aikaa! Kyllä tällä paatilla faarao Khufun kelpasi purjehtia tuonpuoleiseen!

Khufun aurinkolaiva entisessä sijaintipaikassaan pyramidin vierellä.

Aurinkolaiva on siirretty Suureen egyptiläiseen museoon, jonka avajaisia juhlittaneen tämän vuoden marraskuussa. Tämän museon rakennus on maksanut hulppeat 795 miljoonaa dollaria, ja vuonna 2021 järjestetty muumioidensiirto-paraati maksoi useita miljoonia. Tässä hermeettisessä spektaakkelissa 22 muumiota siirrettiin uuteen museoon soittokuntien ja tanssijoiden säestyksellä. Puheitakin pidettiin ja kaikilla oli mukavaa, kun korona unohdettiin hetkellisesti maailmanlaajuisilla televisioinneilla.

Egyptian mummies paraded through Cairo in ancient rulers procession – YouTube The Telegraph-video 1:30 min.

Seuraavaksi on pakko mainita JEESUS-veneen löytö Israelissa v. 1986. Paikalliset kalastajaveljekset löysivät veneen mutaan hautautuneena Galileanmeren rannalta ja arkeologit ymmärsivät nopeasti, että kyseessä olikin harvinainen löytö. Tämä 8-metrinen vene on ajoitettu rakennetun vuosien 80 eaa.- 50 jaa. välisenä aikana, joten tietenkin tämä on Jeesuksen vene! Ihan varmasti! Tämä vene on 8 metriä pitkä, 2 metriä leveä ja siinä on ollut mastokin purjehdusta varten.

Veneen konservoitu hylky museossa/Ginosar, Israel (LiveScience).

Paattia on korjailtu useaan otteeseen, joten se on saattanut olla käytössä useita vuosikymmeniä – peräti kymmentä eri puulaatua on käytettykin näihin korjauksiin. Hmm… jos Jesse olisi tosiaankin ollut tässä veneessä, eikö hän olisi voinut korjata venettä ihan ilman nikkarointiakin? Hah, anyway, vene on kuitenkin loistolöytö tuolta ajanjaksolta ja veneestä onkin tullut suosittu nähtävyys Yigal Alon Museum:issa Ginosarissa, Israelissa.

Suomesta on löydetty useita ruuhien jäännöksiä, eritoten Saimaan alueelta, mutta mitään niistä ei ole juurikaan ajoitettu. Helsingin Kalliosta löytyi 1950-luvulla seitsemänmetrisen ruuhen jäänteet, joka ajoitettiin vuosille 2800-2500 eaa. Nämä jäänteet ovat sittemmin kadonneet. What? Siis mitä?!

Suomen meriarkeologisen seuran mukaan tällaisten ruuhien käyttö lopulta hiipui, kun tilalle tulivat puukehikkoiset nahkaveneet ja vanhimmaksi esinelöydöksi arvellaankin puista hirvenpäätä 5900-luvulta eaa. Tämä löytö on mahdollisesti ollut nahkapohjaisessa veneessä Rovaniemellä.

Random-tyyppejä veneessä (kun ei näistä ruuhista löydy mitään kuvia).

Vanhimmaksi “hylyksi” kutsutaan Lapurin hylkyä, joka onkin ollut jo ihan …modernia venetyyppiä. Tämä 10-metrinen paatti löytyi 1970-luvulla ja se on ajoitettu rakennetuksi 1200-luvulla. Veneen päälle oli kasattu pari tonnia kiviä, joten alus on nähtävästi tarkoituksellisesti upotettu. Miksiköhän? Ehkä vene haluttiin upottaa taistelun tuoksinassa tai… ehkä vene oli riivattu ja se upotettiin, että siinä asustava pikkupirulainen pysyisi pinnan alla! Ha haa! Alueella sijaitsee toinenkin hylky, jolla on lyhyt ja ytimekäs nimi “Lapurin hylky 2.” Aplodit laajalle ja monimuotoiselle mielikuvitukselle! Tätä hylkyä ei ole ajoitettu.

lapurin hylky | Hakutulokset | Hylyt.net

Oman osansa venelöytöihin tuovat tietenkin kalliomaalaukset, joita Suomestakin on löydetty useita. Esim. Mikkelin Astuvansalmen maalaukset on ajoitettu vuosiin 4000-2200 eaa., ja näissä kuvissa nähdään veneitä hirvien ja ihmishahmojen ohella. Laukaan Saraakallion maalaukset lienevät peräti 6000-7000-vuotiaita, ja tästä kohteesta löytyykin mielenkiintoinen, hirvenpääkokkainen vene ihmisiä kyydissään.

Hirvivene (Retkipaikka.com).

Kyllä sitä on tuhansia vuosia sitten täälläkin painettu menemään vettä myöten, kyllähän yksi kuva vastaa tuhatta sanaa! Johan sen nyt järkikin sanoo, että tuhansien järvien maassa liikuskellaan kalavesillä muutoinkin, kuin rannalla kahlaten.

Vanhin kuvaus veneestä kallion pinnalla löytyy kuitenkin Azerbaidzanista Kaspianmeren rannalta. Täällä sijaitsee 14 000 vuotta vanha kaiverrus, joka kuvaa kaislavenettä.

Efjordenin vuonosta, Pohjois-Norjasta, on myös löytynyt kalliopiirros 10 000 vuoden takaa; tämä kaiverrus kuvaa hylkeennahkapintaista venettä tutkija Jan Magne Gjerden mukaan. Tällaisia veneitä inuiitit käyttävät vielä nykyäänkin, joten veneestä siis tosiaankin lienee kyse.

Kivessä näkyvän kuvion hahmotelma (Smithsonian).

Äh, onkos kiva päästä brassailemaan tällaisilla vanhoilla löydöillä, kun meillä Suomessa ei ikinä löydetä mitään “maailman vanhinta sitä ja tätä?” Akka on kuitenkin sitä mieltä, että meikäläisten veneissä on ollut jo tuhansia vuosia sitten saunoja, niitä ei vaan ole kuvattu mihinkään piirroksiin. Ai miksi ei? Noh, sauna on ollut pyhä paikka, jossa puhdistaudutaan kaikesta pahasta, eikä tällaisia pyhiä paikkoja ole vaan viitsitty piirtää rosoisiin kallioihin. Eli meillä onkin maailman vanhimmat ökyjahdit saunoineen, hah haa! (Jep, ei kannata uskoa ihan kaikkea…)

Arkeologi Pekka Sarvas löysi nämä aiemmin mainitut Astuvansalmen maalaukset v. 1968, ja harvinaisen, jousikätisen naishahmon hän nimesikin osuvasti: “Astuvansalmen Artemis.” Akka on sitä mieltä, että tämä voimakas naishahmo puolustaa oikeuttaan päästä saunaveneeseen seuraavana: “Lähtekää ny jo helekkariin, äijjäät, s’oon mun vuorro ny!”

Astuvansalmen Artemis (Wikimedia).

Johan täältä Suomesta on paineltu saunalautalla menemään Tallinaankin:

Seuraa IL-TV:n suoraa lähetystä: Janne matkustaa saunalautalla Helsingistä Tallinnaan (iltalehti.fi)

Hatunnosto näille hurjapäille! Jep, kyllä se nyt vain on niin, että meillä on maailman parhaat saunalliset veneet/lautat/tynnyrit tai mitkä tahansa kulkupelit, joissa on sauna. Ei me suomalaiset tarvita vesillä kulkemisen aikana mitään elokuvateattereita tai kuntosaleja, meillä on mukavaa muutenkin (kunhan osattaisiin pitää sepalus kiinni veneessä).

Pyörät alle ja baanalle! Tai ponttoonit alle ja vesille!

Että pitäkää vaan tunkkinne ja Jeesus-veneenne, myö lähretähän klapihommihin, sillä:

“Saunaton talo ja akaton huusholli varmimmin ympäri menee.” (Sortavala/Wikisitaatit)

Akan lisäys tähän sanontaan: “Akaton ihan-mikä-tahansa varmimmin ympäri menee.”(Akkalandia/Waikikisitaatit

WELCOME TO MY NIGHTMARE…

Näin iltojen pimentyessä on mukavaa rääkätä itseään kauhutarinoilla. Kuin kohtalon oikusta Akka törmäsikin tällaiseen creepyosastoon: History Center Of Olmsted County Rochesterissa, Minnesotassa, järjestää vuosittaisen “Creepy Doll” -äänestyksen. Valittavana on yhdeksän toinen toistaan karmivampaa nukkea, äänestysaikaa on valitettavasti vain 23.10 asti (tätä kirjoitettaessa huomiseen). Voittajan julkistamisen yhteydessä pidetään jonkin sortin pippalot, joihin Akka huomenna toteaa Putte-Possu-laulun sanoin: “Oi, jospa oisin saanut olla mukana…” (EI TODELLAKAAN!)

https://www.olmstedhistory.com/creepydolls

History Center Of Olmstead County.

Tästä äänestyksestä innoittuneena Akka listaa joitakin nukkeja maailmalta, joihin kukaan täysjärkinen ei haluaisi törmätä:

  1. Annabelle (Monroe, Connecticut, USA)

Ehkä maailman tunnetuin creepy doll löytyy Monroesta, Ed ja Lorraine Warrenin perustamasta okkultistisesta museosta (tällä hetkellä suljettu). Nuken tarina juontuu 1970-luvulle, jolloin tämä räsynukke ostettiin lahjaksi sairaanhoitoalaa opiskelleelle Donnalle. Omituisuudet alkoivat, kun Donna löysi nuken milloin mistäkin, vaikka sitä ei kukaan ollut siirtänyt pois paikaltaan.

Annabelle (Allthatsinteresting).

Lopulta asunnosta alkoi löytyä pergamenttilappusia, joissa luki “Help us” tai “Help Lou” (Donnan ystävä). Sitten nuken käsistä löydettiinkin verta ja nukke kuulemma hyökkäsi tämän Loun kimppuun. Paikalla kävi pappeja, meedioita jne.jne. ja joku heistä väittikin, että nukessa asuu 7-vuotiaana kuolleen tytön sielu. Joku toinen väitti, että nukessa asuu itse asiassa demoni, joka haluaa omistajansa Donnan sielun. Lopulta Warrenin okkultistinen pariskunta vei nuken museoonsa ja lukitsi sen lasikaappiin. Tästäkin nousi väite, että Annabelle olisi karannut lasikaapista, mutta väite todettiin perättömäksi.

Annabellesta on tehty elokuvia ja dokumentteja, joita Akka ei ainakaan aio katsoa. Akka sytyttää salvian ja höyryttää sillä koko huushollin.

  1. Robert (Key West, Florida, USA)

Tämä pikku pirulainen tuotiin Saksasta v. 1904 Robert Eugene Otto -nimiselle pojalle syntymäpäivälahjaksi. Nuken päällä oleva seiloripuku on legendan mukaan pojan oma puku. Tämä Eugeneksi kutsuttu poika kuljetti Robert-nukkea mukanaan kaikkialle ja usein Eugenen kuultiinkin juttelevan nuken kanssa. Öisin Eugenen huoneesta kuului kovaäänistä puhetta ja huonekalut siirtyivät pois paikoiltaan. Tilanteeseen hermostunut täti kiikutti Robert-nuken lopulta ullakolle ja tädin väitetään kuolleen samana yönä. Eugene piti nuken kuitenkin kuolemaansa asti ja vaimonsa vastaväitteistä huolimatta teki kaiken, mitä “Robert pyysi.” Nukke sai heidän asunnostaan jopa oman huoneen.

Robert.

Robertin väitetään siis osaavan siirtyä itse, siirtää tavaroita, muuttaa ilmeitään, puhua ja aiheuttaa onnettomuuksia. Nykyisin nukkea pidetään East Martello Museumissa Key Westissa, Floridassa. Nukke elää sielläkin ihan omaa elämäänsä ja kaikille turisteille annetaankin ohjeet, että Robertia pitää lähestyä kunnioittavasti.

Voijjjumala*ta… eikunsiis “Näytättepä tänään hohdokkaalta, arvoisa Herra Robert!”

  1. Mandy (Quesnel, British Columbia, Kanada)

Nyt jo 100-vuotias Mandy-nukke lahjoitettiin Quesnel Museumille v. 1991, kun sen omistaja kuuli jatkuvasti öisin kellarista lapsen itkua. Itkut loppuivat heti nuken lähdön jälkeen. Museossa nukkea pidetään lasikaapissa, mutta mm. sen sylissä istuva pehmolammas on löydetty lasikaapin ulkopuolelta. Muitakin esineitä on kummallisesti kadonnut ja löydetty sitten ihan merkillisistä paikoista. On myös huomattu, että usein nukesta otetut kuvat ja videot epäonnistuvat. Kun nukke tuli museoon, se valokuvattiin ja seuraavana aamuna koko valokuvauslabra oli perin pohjin myllätty.

Mandy (Quesnel & District Museum and Archives).

“Maijall’ oli karitsa, karitsa, karitsa”… laulaa Akka ja Mandy nukahtaa hymyillen. Jos tuo karitsa löytyy Akan lattialta huomenna, niin piipaa-auto tulee hakemaan Akan pehmustettuun huoneeseen.

  1. Pulau Ubin Barbie (Pulau Ubin, Singapore)

Vuonna 1914 Singaporessa 18-vuotias tyttö pakeni brittiläisiä sotilaita, kun nämä epäilivät hänen saksalaisia vanhempiaan vakoojiksi. Paetessaan tyttö valitettavasti kuoli pudottuaan kalliolta ja paikalliset maatyöläiset löysivät hänen ruumiinsa. Tytölle rakennettiin pyhättö, jonne alettiin myöhemmin tuoda uhrilahjoja.

Barbie (Worldreligionnews).

V. 2007 eräs paikallinen mies kertoi nähneensä kolmena yönä peräkkäin unen, jossa valkopukuinen nainen kehotti miestä menemään lelukauppaan ja ostamaan erään tietyn Barbien. Miehen mentyä kauppaan hän yllätyksekseen löysikin unessa näkemänsä Barbien hyllyltä ja vei sen sitten tytön pyhättöön. Tälle nukelle lahjoitetaan nykyään hajuvesiä, kynsilakkoja ja meikkejä, sillä Barbiella kerrotaan olevan yliluonnollisia kykyjä.

Akka lahjoittaa kaikki äitinsäkin kynsilakat tälle Barbielle, jotta nukke pysyy kotelossaan. Kuulitkos, mutsi? Hae lisää kynsilakkoja kaupasta!

  1. Letta Me Out (Warwick, Australia)

200-vuotias Letta löytyi 1970-luvulla autiotalosta Australian Wagga Waggasta. Nuken omistaja Kerry Walton väittää, että nukessa asuu hukkuneen pojan sielu – tai ainakin meediot ovat näin hänelle kertoneet. Nuken on kuultu puhuvan, sen on nähty liikkuvan ja jättävän raapimisjälkiä asunnon seiniin. Kerry Walton yritti jopa myydä nuken, mutta hän ei saanut nukkea edes ulos autosta. Nykyisin omistaja kuljettelee nukkea mm. tv-lähetyksiin ja hänen kertomansa mukaan tuolloin aina sataa.

Letta Me Out (joka tytön unelmanukke!).

Nukke on valmistettu puusta, sen hiukset ovat oikeita hiuksia ja sillä on lasisilmät. Nuken tutkijat päättelivät, että etelä-eurooppalaiset mustalaiset ovat valmistaneet nuken tuolloin n. 200 vuotta sitten.

Valmistettu puusta…? Akka taitaakin viritellä oikein kunnon takkatulen tänään!

  1. Okiku (Mannenji Temple, Iwamizawa, Japani)

Eikichi Suzuki osti nuken 2-vuotiaalle sisarelleen lahjaksi v. 1918. Okiku-nukesta tulikin tytön lempilelu ja hän nimesi nuken itsensä mukaan. Vuotta myöhemmin Okiku-tyttö kuoli keltakuumeeseen, mutta vanhempien toiveesta huolimatta nukkea ei saanut haudata tytön mukana. Nukke asetettiin kotialttarille. Ajan mittaan perhe huomasi, että nuken hiukset alkoivat kasvaa ja talossa alkoi tapahtua merkillisiä asioita. Valot vilkkuivat, kuultiin puhetta ja outoja paukahduksia.

Okiku (Oldcityghosts).

Tytön vanhemmat olivatkin varmoja, että Okikun henki oli siirtynyt nukkeen. Perheen muuttaessa he pyysivätkin paikallista temppeliä pitämään huolta nukesta ja näin tapahtuikin: Okiku-nukella on nyt oma, pieni temppelipaikka. Nuken hiukset kasvavat edelleen ja tutkimukset ovat osoittaneet, että hiukset ovat todellakin aitoa ihmishiusta.

On jopa kerrottu, että nuken suu on avautunut ja sille on kasvanut pieniä hampaita. Temppelin papit leikkaavat Okikun hiuksia säännöllisesti, jotta nukke pysyy edelleen tyytyväisenä.
Ihan kiva duuni… ihan kiva duuni!!! Kohta sille nukelle täytyy hankkia hammaslääkärikin!

Jep, jotakin karmivaa näissä kaikissa nukeissa on. Akka ei sentään kärsi pediofobiasta (nukkekammo), mutta ei myöskään vapaaehtoisesti menisi lähellekään näitä creepyjä tapauksia. Saati, että kuljettelisi nukkea jonnekin perhanan tv-lähetyksiin, kuten herra Kerry Walton; ziisus sentään! Äijällä viiraa päässä!

Akka ei myöskään mene ullakolle tarkistamaan, onko yli 10 vuotta sitten hankittu Tuhkimo-nukke edelleen tallessa. Sillä penteleellä on nimittäin täysin liikkuvat nivelet jopa olkapäitä myöten… sehän vetelee Akkaa pataan välittömästi!!

Kuvan Tuhkimo ei liity tapaukseen eikä yhtään Tuhkimoa ole vahingoitettu kirjoituksen aikana.

(Otsikko: Welcome To My Nightmare/Alice Cooper/1975)

ETERNAL LOVE VAI JOTAKIN IHAN MUUTA?

Viime vuonna Pohjois-Kiinasta löytyi rakennustöiden yhteydessä n. 1500 vuotta vanha hautausmaa, johon oli haudattu peräti 600 ihmistä. Yksi haudoista olikin erityisen poikkeuksellinen; haudassa makasi ilmeisesti aviopari toisiaan syleillen. Naisella oli sormus vasemmassa nimettömässään länsimaiseen tapaan. On arveltu, että tällaiset tavat levisivät Kiinaan Silkkitietä pitkin.

(Live Science/Qian Wang/Anqi Wang)

29-35-vuotiaana kuolleella miehellä oli joitakin vammoja; mm. murtunut käsivarsi ja pirstaloitunutta luuta toisessa jalassaan. Naisella (35-40-vuotias) ei näkynyt mitään vammoja, joten hän lienee uhrannut itsensä miehen kuollessa vammoihinsa. Tällä tavoin he pääsivät samaan hautaan ja täten yhtä matkaa tuonpuoleiseen. On selvää, että pari on huolellisesti aseteltu hautaan heidän kuoltuaan, joten hautaajatkin ovat tienneet kaksikon välisen yhteyden.

Tämä pari ei kuitenkaan ole ainoa laatuaan. V. 1972 Iranista löytyi “Hasanlun rakastavaiset.” Pari haudattiin n. 2800 vuotta sitten. Alueelle oli haudattu yhteensä 246 ihmistä, ja useissa luurangoissa on merkkejä väkivaltaisesta kuolemasta. Tällä parilla niitä ei kuitenkaan ole ja onkin arveltu, että nämä yksilöt kuolivat tukehtumalla. Alue tuhottiin ja poltettiin tuolloin täysin armeijan toimesta ja tämä pari olikin piiloutunut viljasäiliöön. On helppo kuvitella, kuinka ympärillä riehuvat tulipalot ja savu ovat koituneet näiden kahden kohtaloksi.

Hasanlu Lovers. Varmistettu mies oikealla, epäselvä sukupuoli vasemmalla.

Oikeanpuoleinen luuranko kuuluu 18-22-vuotiaalle miehelle (päässä näkyvä reikä on syntynyt kaivaustöiden yhteydessä), mutta vasemmanpuoleisen henkilön (n. 30-35-v.) sukupuoli ei ole varma. Kyseessä voi siis olla ystävä, sisarus, vaimo, rakastaja, rakastajatar tai ihan mitä tahansa siltä väliltä. Ei muuta kuin DNA-testiä kehiin, arvoisat tutkijat!

Alueelta löytyneitä muita luurankoja.

Italian Mantuasta löydettiin peräti 6000 vuotta sitten haudattu mies-naispari, joka sai nimekseen “Valdaron rakastavaiset.” Nämä henkilöt olivat kuollessaan n. 20-vuotiaita, mutta kuolinsyytä ei ole kyetty määrittelemään. Tällainen hautaustapa tuolta neoliittiselta ajalta on hyvin harvinainen, joten löytö olikin suuri sensaatio. Hautaan oli laitettu hautalahjoja; nuolenkärki ja piikivestä valmistettuja työvälineitä. Arkeologisissa kaivauksissa koko maakaistale nostettiin ylös, jotta kokonaisuus säilyisi ehjänä ja nykyisin pari nukkuu lasivitriinissä Mantuan museossa, edelleen ikuisesti yhdessä.

Valdaro Lovers. Mies vasemmalla, nainen oikealla.

Melkein yhtä vanha löytö tehtiin Alepotrypan luolasta Kreikasta. 5800 vuotta sitten luolaan haudattiin lusikka-asentoon n. 20-25-vuotiaat mies ja nainen. Luolasta on löytynyt useita muitakin luurankoja, mutta tämän parin hautaustapa on yhtä merkillinen kuin edellisenkin esimerkin.

Nainen etualalla, mies hänen takanaan (Daily Mail).

Näiden nuorten kuolinsyy on mysteeri; kuinka yllättävää…! Luolasta löytyi peräti luuossuaari, joka oli tuotu luolaan n. 3300 vuotta sitten. Tässä luuarkussa oli useiden eri yksilöiden luita. Noin 3000 vuotta sitten luola romahti, joten hautaukseen luolaa ei sitten tietenkään enää voitu käyttää.

V. 2013 Romaniasta löydettiin 30-vuotiaat mies ja nainen, jotka pitelivät toisiaan kädestä. Pari oli haudattu juuri perustetun luostarin maille, joten tässä tapauksessa mistään “itsensä uhrauksesta” ei voi olla kyse. Mikäli toinen olisi tehnyt itsemurhan, häntä ei olisi haudattu pyhälle maalle, sillä itsemurha oli tuohon aikaan suuri synti.

Lovers Of Cluj-Napoca. Mies oikealla, nainen vasemmalla.

Tämä pari kuoli vuosien 1450-1550 välisenä aikana. Miehen rintalasta ja lantio ovat murtuneet, mutta naisen kuolinsyy ei luurangosta ole paljastunut. Tämä pari nimettiin “Cluj-Napocan rakastavaisiksi” löytöpaikkansa mukaan.

Hieman erilainen esimerkki parin yhteisestä hautaamisesta löytyi v. 1904, kun Alankomaista löytyi suohon upotettu miespari. Pitkään tietenkin luultiin, että kyseessä olisi mies-naispari, mutta myöhemmät tutkimukset osoittivat molempien olevan miehiä. Nämä “Weerdingen miehet” haudattiin n. 160 eaa. – 220 jaa. välisenä aikana. Toisen miehen kuolinsyy on selvästi nähtävissä; hänen vatsansa on viilletty auki ja hänen suolensa pursuavat esiin aukosta. Onkin epäilty, että kyseessä olisi uhraus: paikallinen “pappi” olisi tulkinnut tulevaisuutta tällä tavalla. Toisen miehen kuolinsyytä ei tiedetä, mutta ainakin tiedetään, etteivät miehet ole sukua keskenään. On jopa epäilty, että tämä “homopari” olisi nimenomaan uhrattu seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi, mutta eihän sellaista voi kukaan todeksi esittää.

Weerdinge Men (se, mitä heistä on jäljellä suohon hautaamisen jälkeen).

Olisipa hauska tietää totuus näistäkin hautauksista, mutta se taitaisi vaatia aikakonetta. Kuten niin moni muukin asia… Akka jää odottamaan tosielämän Pelle Pelotonta, joka ratkaisisi mysteerin jos toisenkin. Tällä erää Akka sai tarpeekseen tällaisesta “ikuinen-rakkaus”-söpöilystä ja siirtyy tutkimaan jotakin karmaisevaa. Ei sentään sarjamurhaajia; niitä Akka ei siedä ollenkaan. Sellaiset henkilöt, jos ketkä, pitäisi upottaa suohon. Elävinä.

Täällä on vielä tilaa, hyvin mahtuu!

AITO AAVEKAUPUNKI

Kaliforniassa keskellä-ei-mitään sijaitsee kerrassaan upea aikakapseli: hylätty kullankaivuukaupunki 1850-luvulta. Bodie perustettiin v. 1859, kun 4 mainaria löysivät vuoristoisesta maastosta lupaavan kultaesiintymän. Kaupunki sai nimensä mainarista nimeltään W. S. Bodey. Tämä herra kuolikin piakkoin kaupungin perustamisen jälkeen lumimyrskyssä, mutta ainakin hänen nimensä jäi täten historiaan (mukaeltuna tosin).

Koko kaupunki katuineen on kuvattu Google Mapsiin, joten virtuaalimatka Bodieen onnistuu mainiosti ukkelia painamalla.

Bodie – Google Maps

Kaupunki kasvoi nopeasti; v. 1879 Bodiessa asui jo 7000-10 000 asukasta ja alueella oli peräti n. 2000 rakennusta. Ja kuinka ollakaan: Bodiesta löytyi peräti 65 saluunaa, 200 ravintolaa, Chinatown ja punaisten lyhtyjen katu. Varsin miellyttävä kaupunki kerrassaan; eritoten lapsiperheille!

(Visit Mammoth)

Villin lännen meininki toteutui kirjaimellisesti Bodiessa, ampumistapauksia sattui tämän tästä ja kaupungissa olikin tapana kysyä “onko meillä miestä aamiaiseksi.” Tämä tarkoitti: oliko yön aikana taas ammuttu joku.

(Bodie Foundation)

Kasvavaan Bodieen vedettiin lennätinlinjat ja rakennettiin rautatie, paikallinen sanomalehtikin perustettiin v. 1877: The Standard Pioneer Journal of Mono County. Ette sitten yhtään parempaa nimeä keksineet…? Kenellekään ei tullut mieleen “Bodie News”?

On arvioitu, että Bodien kaivoksista kaivettiin kultaa 34 miljoonan dollarin edestä. Mutta eihän se kulta mihinkään itsekseen lisäänny; kaivosten ehtyessä mainarit alkoivat pikkuhiljaa muuttaa pois kaupungista etsimään parempia esiintymiä. Vuonna 1880 asukasluku oli vain n. 5000 asukasta. Tästä 10 vuotta myöhemmin, v. 1890 asukkaita oli enää 779.

(bodie.com)

Ensimmäisen kerran Bodie mainittiin aavekaupunkina v. 1915 ja vuonna 1950 asukasluku oli jo pyöreä nolla. Kaupungin autioituessa hyvin nopeasti rakennukset jäivät elämään omaa elämäänsä juuri sellaisina, kuin ne hylättäessä jätettiin. Useissa rakennuksissa on edelleen paikoillaan huonekaluja ja muuta esineistöä, jotka kertovat menneestä elämästä hyvin konkreettisella tavalla.

(Escalon Times)

Koko kaupungin alueesta tehtiin suojelu- ja vierailukohde jo 1960-luvulla ja vuosittain siellä käykin n. 200 000 turistia. Rakennuksia on edelleenkin jäljellä 110 vuosien 1892 ja 1932 rajuista tulipaloista huolimatta. Alueen hyiset talvet ja rutikuivat kesät ovat kuitenkin verottaneet rakennuskantaa rankalla kädellä, mikä näkyykin useissa julkisivuissa ja rakenteissa.

Bodien sekatavarakauppa (California Travel/AmateurTraveler).

Legendana elää edelleen tarina tytöstä, jonka perhe aikoi muuttaa Bodieen San Fransiscosta. Tyttö kirjoitti päiväkirjaansa: “Hyvästi Jumala, minä lähden Bodieen.” Vallan mieltäylentävä näkemys uudesta kotipaikasta! Nykypäivän espoolainen sanoisi vastaavassa tilanteessa: “Hyvästi iPhone, lähden tästä metrolla Itäkeskukseen.” Eehhehe!

Toinen legenda kertoo prostituoitu Rosa Maysta, joka muutti kaupunkiin v. 1893. Hän osti punaisten lyhtyjen kadulta asunnon 175 dollarilla. Kerrotaan, että Rosa May avusti ja hoiti mainareita kaupungissa leviävän epidemian aikana, jonka johdosta hänelle annettiin lempinimi “h***a, jolla on sydän kultaa.”

Rosa May.

Väitetään jopa, että Rosa May sai itsekin tartunnan (epidemian laatua ei tiedetä) ja lopulta menehtyi tähän, mutta mitään todisteita tällaisesta ei ole löydetty. Tarinahan sinällään on jo kertomisen arvoinen; olkoon se sitten totta tai palturia. Nykyaikana tästä saisi mehevän jutun johonkin kökkölehteen: “Seksityöläisestä sairaanhoitajaksi – lue koko Rosa Mayn traaginen tarina!!”

Rosa Mayn hautakivi Bodiessa.

Kuten kunnon aavekaupunkiin kuuluukin, Bodien yllä leijuu kammottava kirous. Jos alueelta pöllii jonkin muistoesineen mukaansa, alkaa tämän varkaan elämä mennä päin per***tä. Tämä uskomus on kuitenkin täysin sepitetty juttu: alueen vartijat laskivat huhun liikkeelle, jotta turistit eivät veisi tavaroita mukanaan.

Bodie Museum (California Travel).

Noh, tarinaa kerrottiin kuitenkin niin uskottavasti, että syyllisyydentuntoiset ihmiset alkoivat lähettää varastamiaan esineitä (kenkiä, lasinpaloja, pikkuroinaa) takaisin Bodieen. Näitä palautettuja esineitä laitettiin sitten esille museoon ja helvetti pääsi irti: esineitä alettiinkin pölliä ihan vain sen vuoksi, että niitä olisi sitten hauska katsella palautuksen jälkeen museon lasivitriineissä..! Aargh, ihmiset…!

Varastetuista tavaroista suurin on eräästä talosta pöllitty PIANO. Jep, todellakin piano. Tämä piano on valitettavasti edelleen karkuteillä eikä sitä todennäköisesti kukaan aio palauttaakaan. Akka ei ainakaan usko, että museoon saapuu joku tyyppi sanoen: “Anteeks kauheesti, mut tää vehje tarttu mun housunlahkeeseen viime käynnillä. Huomasin sen vasta, kun laitoin pöksyjä pesukoneeseen.” Juuh, ei tule tapahtumaan.

Bodien hautaustoimisto (California Crossing).

On kerrassaan uskomatonta, kuinka paljon materiaalia kaupungin hylänneet asukkaat ovat jättäneet jälkeensä. Ainakin kuvien perusteella on helppo kuvitella kaupunkia sen loistonsa huipulla; sitä aikaa, kun Bodiessa tarjoiltiin miestä aamiaiseksi melkein päivittäin. Tuolloiset asukkaat saattaisivat tosin sanoa asiaan painavan mielipiteensä: “Lährin kauppaan ostamaan piipputupakkia ja sain matkalla 3 luotia persauksiin. Ai miksikö täältä lährettiin helkkariin? Mietipä sitä ihan itekses.”

Ah ja voi; sitä villin lännen idyllistä elämää!

KUNNIALLISET KUOPPAJAISET

Vuonna 1903 Tonsbergissa, Norjassa eräs farmari onnistui löytämään Norjan toistaiseksi arvokkaimman viikinkiaikaisen hautalöydön: veneen, jonka sisällä oli kaksi vainajaa ja runsaasti hautalahjoja. Kaivaukset aloitettiin löytöä seuraavana kesänä ja laiva on tällä hetkellä kunnostettuna Oslon Viikinkilaivamuseossa kahden muunkin veneen ja hautaesineistön ohella. Kunnostustyöt kestivät peräti 21 vuotta, mutta jopa 90 % veneestä on alkuperäistä puuta. Siinä sitä on konservaattoreilla ollut askartelua!

Oseberg Oslossa (History Of Vikings).

22-metrinen vene -Oseberg- on taidokkaasti koristeltu ja siihen on mahtunut peräti 30 soutajaa. Tutkimusten mukaan veneen rakennusajankohdaksi varmistui v. 820 jaa. Akka voi hyvinkin kuvitella, kuinka tällaisilla veneillä paineltiin menemään Amerikkaan ihan kevyesti, ihan silkasta menemisen ilosta!

Tønsberg – Google Maps

Hautalöytöihin kuului mm. koristeelliset hevosvaunut, neljä kelkkaa, eläinveistoksia, astioita, vaatteita, viisi sänkyä, höyhenpatja, kaksi telttaa, 15 hevosta, kuusi koiraa, 2 lehmää jne.jne… ja tietenkin ne kaksi vainajaa. Tavaroiden määrästä ja laadusta tiedettiin heti, että vainajat eivät todellakaan olleet Matti ja Maija Meikäläinen. Keitä he sitten olivat?

See the exhibition in 360 degrees Linkki museonäyttelyyn (Viking Ship Museum)

Noin 100 vuotta löydön jälkeen uudelleen haudatut luurangot kaivettiin esiin tarkempia tutkimuksia varten. Toinen vainajista paljastui v. 834 jaa. haudatuksi noin 80-vuotiaaksi naiseksi. Hän oli menehtynyt syöpään. Toinen nuorempi vainaja on noin 50-vuotias nainen, mutta hänen kuolinsyytään ei ole saatu selville.

Laivan kunto löydettäessä.

Pitkään uskottiin, että nuorempi vainaja olisi ollut tämän vanhuksen – jopa kuningattaren -seuraksi uhrattu palvelija, mutta väkivallan merkkejä ruumiista ei löytynyt. Dna-tutkimuksetkaan eivät selvittäneet, ovatko naiset sukua toisilleen, esim. äiti ja tytär. Nuoremmalla naisella oli murtunut solisluu, joka oli parantunut useiden viikkojen ajan, joten kuolinsyyksi murtuma ei yksin riitä. On epäilty, että hän on saattanut kaatua ja saada aivovaurion, mutta tämä on vain spekulaatiota.

See a longer list of the grave goods here (Viikinkilaivamuseon kokonainen luettelo kaikesta hautaesineistöstä)

Luista pystyttiin kyllä selvittämään, että heidän ruokavalionsa todisti heidän syöneen hyvin eläessään ja nuorempi naisista oli jopa käyttänyt koko elämänsä ajan metallista hammastikkua. Selvästikin kyse oli ylimystön jäsenistä, joten äiti-tytär-veikkaus saattanee olla hyvinkin mahdollinen. Tuskinpa palvelijalla oli käytössään tällaisia ylellisiä ja harvinaisia tarvikkeita. Tai… ehkäpä nuorempi nainen olikin palvelija, joka salaa käytti emäntänsä hammastikkua ja söi ruokaa tämän annoksista kenenkään tietämättä! Pyh, nyt Akka ajautuu taas liikaa salaliitto-osastolle…

Yksi kelkoista museossa (medievalists.net).

Hautaushetkellä Oseberg on kyllä tosiaankin sullottu täyteen tavaraa ja eläimiä – 15 hevosta muiden muassa ja hevosvaunut, god damn! Vaunut olivat tosin koottavaa mallia, eli niiden rakenne salli niiden purkamisen ja kokoamisen esim. veneessä kuljetusta varten. Aika näppärää nikkarointia tuohon aikaan; peräti 1200 vuotta sitten! Joku fiksu viikinki-insinööri on saanut älynväläyksen; mahdollisesti jo ennen 800-lukua, jolloin vaunut on rakennettu. Haudatessa ne olivat jo ns. vanhat kiesit.

Osebergin vaunut koottuina (Viking Ship Museum/Oslo).

Akka kyllä ihmettelee kuitenkin, miten ne hevoset ja lehmät on saatu laitettua veneeseen, aikamoinen homma nostella tällaisia painavia elukoita kaiken muun tavaran keskelle. Viikingeillä täytyi olla runsaasti ruista ranteessa. Ja mihin nämä arvoisat naiset tarvitsivat viisi sänkyä ja neljä kelkkaa? Kaikenlaiseen mukavaan ilonpitoon tuonpuoleisessa Valhallassa? (Ilonpito tarkoittaen tietenkin riehakasta mäenlaskua kelkalla ja …nukkumista…)

Yksi sängyistä (Irish Archaeology).

Vanhemmalta naiselta tällainen ilonpito olisi kuitenkin taitanut jäädä väliin, hänellä todettiin mm. osteoporoosi, lonkkamurtuma, polvivamma ja kuluneita niskaniveliä syövän lisäksi. On arvioitu, että hänen loppuelämänsä oli hyvin kivulias kaikesta ylellisyydestä huolimatta. Häntä on myös epäilty itse kuningatar Åsaksi, jonka lapsenlapsesta tuli myöhemmin Norjan ensimmäinen kuningas Harald Kaunotukka.

Harald isänsä kanssa (Wikipedia).

Tiedetään myös, että kuningatar Åsalla oli harvinainen hormonihäiriö, joka aiheutti hänelle parrankasvua. Oli miten oli; hyvin poikkeuksellinen tämä nainen kuitenkin oli saadessaan kaikenlaista hauta-aarretta mukaansa kuollessaan. Eipä se tainnut kuitenkaan häntä paljon lohduttaa kaiken kivun keskellä. Tai ehkäpä lohduttikin, jos hän uskoi pääsevänsä tuonpuoleiseen telmimään nuorena ja terveenä – ja ilman partaa, mikäli hän oli kuin olikin mainittu kuningatar Åsa.

Odin odottelee!

Ainakin veneestä löytyi nahkapussi, jonka sisällä oli kannabista – ei muuta kuin laitat vaunut kasaan, pari kaakkia niitä vetämään ja vaihdat viihteelle itsensä Odinin kanssa, arvoisa viikinkirouva! Ja jos jostain kumman syystä se mahdollinen parta on edelleen olemassa, kannattaa ehkä siistiä sitä vähäsen. Veneessä on mukana veitsiä ja kampoja, tämä mainittakoon ihan pienenä, ystävällisenä vinkkinä!

Krhm… kannattanee kaivella vähän ehyempiä tarvikkeita…

KORALLILINNAN KUNINGAS

Latvialaissyntyinen Edward Leedskalnin pettyi pahasti saadessaan morsiameltaan rukkaset ennen heidän hääpäiväänsä v. 1920. Äijäparka pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja muutti Yhdysvaltoihin Floridaan jättäen 16-vuotiaan morsmaikkunsa Latviaan. Niin sisuuntunut Edward olikin, että hän päätti näyttää kykynsä koko maailmalle mitä merkillisemmällä tavalla: hän alkoi veistää alkeellisilla työkaluillaan kalkkikivestä erilaisia rakennelmia, jotka nykyään tunnetaan nimellä Coral Castle.

Coral Castle, Homestead, Florida.

Korallilinna ei siis ole linna eikä materiaalikaan ole korallia, vaan eräänlaista huokoista kalkkikiveä. Joka tapauksessa; äijä pykäsi rakennelmiaan yön pimeydessä aivan yksin ja huhut alkoivat tietenkin kiertää. Kukaan ei koskaan nähnyt Edwardia työssään, joten hän oli tietenkin saanut rakennelmiinsa apua ulkoavaruudesta tai hänellä oli vähintäänkin yliluonnollisia voimia. Tietenkin, sehän on ihan selvä homma. Vuosikymmenien aikana ehdoteltiin, että Edward sai kiviä siirreltyä mm. laulamalla niille, maan magnetismin avulla tai ihan pelkästään ajatuksen voimalla.

Alueen ainoa linnamainen rakennus; torni, johon Edward siirtyi asumaan.

Edward ahersi kiviensä parissa kuolemaansa asti v. 1951 ja hänen jäljiltään on löydetty mm. hakkuja, väkipyöriä ja vinssejä. Ihan selvästi paranormaaleja esineitä, hui kauhistus! Edwardin itse väitetään sanoneen, että “tiedän, miten pyramidit aikoinaan rakennettiin,” joka tietenkin lisäsi vettä hihhuleiden huhumyllyyn.

Edwardin työkaluja esillä museossa.

Erikoisen museonsa Edward avasi yleisölle jo vuonna 1923, jolloin sisäänpääsy maksoi 10 centiä Ameriikan massia. Myöhemmin summaa kohotettiin 25 centiin ja nykyään museoalueelle pääsy kustantaa 18 dollaria. Akka ei maksaisi tällaisia summia nähdäkseen vain kiviä; mutta maksakoon, ken haluaa.

Alkuperäinen sisäänpääsymaksu kaiverrettuna kiveen.

Edwardin kuoleman jälkeen tämän hyvä ystävä Orval Irwin julkaisi kirjan, jossa esiteltiin seikkaperäisesti Edwardin käyttämiä rakennusmenetelmiä. Tämä äijä olikin rakennusmestari, joten hän ilmeisesti tiesi, mistä puhui: Edward sai kaiken rakennettua juuri niillä työkaluilla ja apuvälineillä, joita alueelta löydettiinkin.

Mikäs tässä nyt sitten on niin ihmeellistä? Se, että joku vaivautuu kovertamaan kalkkikiveä vuosikymmeniä vain sen takia, että v*tuttaa ja morsmaikulle pitää päästä näyttämään pitkää nenää?

Itse asiassa Edwardilla olikin aikamoisia mielipiteitä yhteiskunnallisista asioista. Hän julkaisi omakustanteisesti pamfletteja, joissa hän mm. väitti, että koulut ja kirkot halventavat tyttölapsia järjestellessään kaikenlaisia retkiä, leirejä ja piknikkejä poikien kanssa. Näissä yhteisissä tapahtumissa heitä sitten paritetaan ja tytöt pääsevät harjoittelemaan… intiimiä kanssakäymistä ihan omakohtaisesti. Yeah, tällainen toiminta tuleekin ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan seurakuntien järjestämistä munanpiilotuksista pääsiäisen aikoihin!

Edward Leedskalnin noin v. 1910.

Toisessa esitteessään Edward esitti, että työttömien ja heikkokuntoisten ei pitäisi saada äänestää, sillä heidän mielipiteensä heikentävät yhteiskuntaa. Mikäli henkilö ei pysty pitämään itsestään huolta, ei tämä siis ole arvollinen vaikuttamaan yhteisiinkään asioihin. Hmm, miksiköhän tämä latvialainen morsian Agnes antoi äijälle rukkaset juuri ennen häitä? Ehkäpä Edward erehtyi sanomaan joitakin mielenkiintoisia ajatuksiaan ääneen ja tyttö otti jalat alleen.

Voisi nimittäin kuvitella, että tällaisten ajatusten seuraksi löytyy monia muitakin vastaavia teorioita mm. naisen paikasta yhteiskunnassa –mars, hellan ääreen– tai –istu hiljaa ja näytä nätiltä-. Tämä nyt on pelkkää spekulointia, mutta naimisiin Edward ei kuitenkaan koskaan sitten mennytkään. Kukapa tuollaista jokaöistä kiviennykertelyä olisi vuosikymmenien ajan jaksanutkaan katsoa, häh?

MYSTEERIVEMPELEITÄ MAAILMALTA

Akan maailmankuva laajentui taas omituisten löytöjen myötä. Yksi tällainen löytö on roomalainen dodekaedri eli 12-tahokas. Mikä helv…!? Tällaisia kummallisia esineitä on löytynyt ympäri Eurooppaa yli 200 kappaletta. Ne on tehty pronssista, niiden laatat ovat viisikulmioita ja niissä olevat reiät ovat erikokoisia. Kaikissa kulmissa on aina merkillinen nuppi, joten esineiden työstämiseen on kyllä nähty aikaa ja vaivaa. Esineet on ajoitettu 100-200-luvuille jaa.

Dedo… doda… dodekaedri.

Mitä ihmeen virkaa tällaisilla esineillä on ollut?? Kuten sanottua, ei kukaan huvikseen ala tällaisia näpräämään. “Onpas perhanan tylsää, alanpa tässä työstämään tällaista pientä proggista…”

On esitetty, että vehkeet olisivat jonkinlaisia mittavälineitä, kalentereita, pelivälineitä, uskonnollisia esineitä tai jopa kynttilänjalkoja…! Eräs tubettaja näyttää videollaan, kuinka vehkeellä kudotaan sormikkaita (hups, tulipa vahingossa kaksimielinen ilmaisu…). Eipä tuo touhu kovinkaan järkevältä tai helpolta näytä, vaikka Akka onkin näppärä lankojenkesyttäjä. Ei voi edes kuvitella, miten kauan aikaa tuollaisen esineen tekemiseen menee; ovatko sormikkaat sen ajan väärti??

YouTube-video, pituus 4,50 min. (TheMartinHallett)

Varhaispronssikautiset (1300-1000 eaa.) pronssikepukat ovat myös herättäneet ihmetystä tutkijoiden keskuudessa. Näitä kepukoita on kaivettu esiin yli 5000 kappaletta lähinnä Keski-Euroopan alueelta. Koruiksi tällaiset Barbi-nuken jousipyssyt eivät oikein sovellu, sillä niissä ei ole minkäänlaisia kiinnityssolkia tms. On kuitenkin havaittu, että kaikki löydetyt kepukat ovat kooltaan ja painoltaan suhteellisen yhtäläisiä, joten uusi teoria onkin järkeenkäypä: kepukat ovat RAHAA. Eli massia, valuuttaa, tuohta, pätäkkää, fyffee jne. Akka ei keksi järkevämpää selitystä, onneksi joku fiksu esitti tällaisen käyttötavan (eikä Barbi-nuken jousipyssyä…).

Kepukkakasa/M.H.G. Kuijpers

Manchesterissa sijaitseva Science And Industry Museum taasen on keksinyt järkevän keinon esineiden tunnistamiseen: kysytään kansalta! Apua tarvitaan mitä kummallisempien värkkien tunnistamiseen.

Tuikitärkeitä… vipstaakkeleita!

Onhan se nyt ymmärrettävää, että satojen vuosien takaisten esineiden käyttötapa on unohtunut tai esinettä ei tiedetä edes keksityn.

Ilmiselvästi muinainen lumipallokauha!

https://www.theguardian.com/science/gallery/2020/jul/19/mystery-objects-from-the-science-museum-in-pictures

Vuonna 1872 Waynman Dixon löysi Khufun pyramidin kuilusta 3 esinettä: kivipallon, metallikoukun ja puunpalasia. Sittemmin esineet toimitettiin Englantiin, mutta ne mystisesti katosivat. Anna mun kaikki kestää…! Kunnes… lopulta viime vuoden lopulla (nämä ainoat pyramidista koskaan löydetyt) esineet löytyivät Skotlannista pakattuina sikarilaatikkoon.

Kivipallo ja metallikoukku/Vincent Brown.


Puunpalasille tehty radiohiiliajoitus osoitti puun olevan ajalta 3341-3094 eaa., eli huomattavasti ennen Khufun valtakautta vuosina 2580- 2560 eaa. On tosin esitetty, että arvokas seetripuu on saattanut olla käytössä useita vuosisatoja esim. uskonnollisena esineenä, joten satavarmasti sen perusteella ei voida arvioida pyramidin
rakennusajankohtaa. Ihan loogista päättelyä…!

Puunkappaleet laatikossa/University of Aberdeen.

Kivipallo ja metallikoukku ovat herättäneet keskustelua niiden käyttötarkoituksesta ja merkityksestä. Vaihtoehtoina on esitetty tietenkin uskonnollisia käyttötarkoituksia; koukku näyttää esineeltä, jollaisella muumion suu rituaalisesti avattiin kuolemanjälkeistä elämää varten. Toisena vaihtoehtona on, että esineet liittyivät jotenkin astronomiaan tai arkkitehtuuriin: ne pudotettiin kuiluun, jotta tällaiset salaisuudet pysyvät salassa. Yeah, kuulostaa tosi uskottavalta…! Kivipallossa yksi kohta on hieman litteämpi kuin muut kohdat, joten sitä on epäilty vasaraksi. Mitään varmuutta näihin epäilyihin ei ole vielä saatu.

Mitä jos viimeiset rakentajat vain heittivät ne käsistään lähtiessään pyramidista ennen lopullista sulkemista? Tuumivat siinä, että: “Jätetääs vähän jälkipolville pähkäilemistä, häh hää! Siinähän miettivät sitten, mitä me duunarit näillä on tehty!”

Sisältä kuuluu: “Lähetään meneen, jätkät, ja nopeesti!!

Ja näinhän siinä sitten pääsi käymään. Ensin meni “vain” joitakin tuhansia vuosia, ennenkuin tavarakätkö löydettiin ja sitten ne hävisivät taas noin 150 vuodeksi. Kunnes ne sitten taas löydettiin eikä me olla yhtään sen viisaampia. Kunnon jäynä, perhanan egyptiläiset!


Ne roomalaiset dedo… dadeko.. dodekaedrit saa Akan puolesta olla mitä vain, ärsyttäviä mötiköitä ne ovat joka tapauksessa. Sormikkaita, joopa joo…!!

ARKEOLOGISIA LÖYTÖJÄ ODOTELLESSA

Täällä yli puolimetristen kinosten keskellä -polkua lapioidessa- kevät hiipii jo sitä odottavan mieleen. Lumen alta on mukava tehdä löytöjä: katos perhana, tohon se haravakin aiemmin syksyllä jäi! Harmin paikka, ettei pihalta muita mukavia yllätyksiä löydy. Kenties hankien pidempään kestäessä narsissit alkavat kasvaa ja kasvavat puolitoistametrisiksi. Voi että, sitä tylsyyden ihmettä odotellessa…!

Toisen romu on toisen aarre, sanotaan; varsinkin monissa huutokauppa- ja antiikkiohjelmissa. Joku voi pitää tiettyä tavaraa pelkkänä romuna tajuamatta ollenkaan sen arvoa. Mistäpä sitä tavallinen pulliainen tajuaisikaan, että jokin metallinen ruostunut keppi onkin jonkun 1700-luvun laitteen osa ja sinällään historiallisesti arvokas tai että sillä olisi rahallista arvoa. Eihän niitä laitteita ole enää olemassakaan muissa paikoissa kuin museoissa.

Vanhaa s*ittiä… vai onko…??

Eteläisessä Englannissa Whiteparishin kylässä eräs nainen omisti 20 vuotta tietämättään tällaisen tunnistamattoman aarteen, joka huutokaupataan myöhemmin keväällä 2021. Kysessä on 63 cm korkea kivenjärkäle, joka aikoinaan löytyi naisen puutarhasta.

Roomalainen kivi, Daily Mail.


Tätä kiveä hän oli käyttänyt astinkivenä aina noustessaan hevosensa selkään. Kivi oli aina mutainen ja likainen, joten se ei herättänyt sen suurempaa huomiota. Sattumoisin hän sitten vihdoinkin oli havainnut kivessä kaiverruksia ja laakeriseppeleitä. Arkeologit totesivat, että kyseessä on roomalainen kivi, jossa lukee: “Ihmiset ja nuoret miehet kunnioittavat Demetriosta, joka on Metrodorosin poika, joka (taasen) on Leukiosin poika.” (Käännös on Akan tekemä, huono sellainen…)

On se nyt merkillistä, etteivät 20 vuoden aikana teksti ja seppeleet ole tulleet näkyviin sateiden mukana TAI ettei kiveä ole koskaan käännetty, mikäli teksti on ollut maata vasten. 20 vuotta, god damn!!

Akka alkaa heti keväällä kääntelemään kaikenlaisia kivenjärkäleitä ja tutkimaan niitä suurennuslasilla. Parempi olisi, että löytyisi jokin ennen tuntematon kivikaiverrus tai muutamia mukavia maalausjälkiä menneiltä ajoilta. Ihan kohtuullinen toive!

Kiveen palatakseni; arkeologien arvion mukaan kivi on peräisin 100-200-luvuilta jaa. ja se on tehty Turkissa tai Kreikassa. On epäilty, että kivi on aikoinaan kulkeutunut aristokraattien matkamuistona Englantiin 1800-luvun puolella. Whiteparishin alueella on sijainnut muutamakin kartano, jotka on sittemmin purettu. Kivi on ehkä päätynyt kartanoiden purkujätekasoista kyseisen naisen puutarhaan.

Tähän väliin täytyy mainita, että kivi on veistetty MARMORISTA. Marmorista, god damn!! Eikä sitäkään ole aiemmin 20 vuoden aikana huomattu!

Mitäpä sillä nyt on väliä, tuumii ehkä joku. Onhan sillä väliä, kun kiven huutokauppa-arvoksi on määritelty yli 20 000 e. Joku innokas voi sen huutaa isommallakin summalla. Ihan mukava apuväline se kuitenkin on, kun nousee hevosen selkään… God damn tuollaistakin toimintaa historiallisten esineiden kanssa!

Suomessa tilanne on ihan päinvastainen: kaikki yli 100 vuotta vanhemmat esim. metallinetsijöiden löydöt kuuluvat lain mukaan automaattisesti valtiolle. Eli jonkin löydön tehdessään pitää ottaa yhteyttä asiantuntijoihin, jättää löytöpaikka kaivamatta samantien (ettei tuhoa löydön ympäristöä tai maakerroksia) ja istua vaan nätisti hiljaa ilman palkkiota. Onhan se ymmärrettävää, kun omaa kansallista historiaamme tässä suojellaan. Samalla herää kysymys, miksi muissa maissa ei toimita samalla tavalla?

Noh, me täällä pohjolassa tehdään muutenkin kaikki asiat ihan eri tavalla kuin muualla… jatkuvaa debattia voi kukin käydä siitä, onko se oikein tai järkevää.

Joka tapauksessa Akka kestää tämän yllättävän lumi-talvi-pakkas-kauden taas keskittymällä kevääseen. Akka tietää, että pihan perukoilla on tiiliskivikasa. Ne ovat, prkl soikoon, Napoleonin tiiliskiviä! Ja jo aiemmin löytynyt omituinen sileä käppyräkeppi on ihan selvästi muinaisen druidin taikasauva…!

Akan käppyräsauva. Hobittikokoa.

Berliinin Neues Museumissa sijaitsee yksi merkillinen esine: kultainen “taikurinhattu”. Tämä esine on eri lähteiden mukaan löytynyt joko Saksasta tai Sveitsistä ja se ajoittuu myöhemmälle pronssikaudelle eli 1200 eaa.-500 jaa. Tällaisia hattuja on Euroopasta löytynyt yhteensä neljä ja niiden on arvioitu olevan aurinkokultin pappien päähineitä.

Berliinin hatun kuvia.

Hatun koristeluja on tutkittu paljon ja on päätelty, että kuviot kertovat tuikitärkeitä kalenteritietoja. Koristelut ja kultainen hattu kertovat kuitenkin arvokkaasta asemasta.

“Kannanpa tässä tällaista puolen kilon kalenteria päässäni, oon tosi tärkee heppu” tuumi varmaankin tällaisen hatun omistaja.

Akan käppyräkeppi kuuluu selvästi tähän samaan sarjaan, nämä kaksi ovat ihan selvästi pari. Kyllä arvokkaalla pappismiehellä pitää olla hattu ja taikasauva! Akan kepistä “kultaukset” ovat tosin jo lähteneet, mutta eiköhän senkin asian voi korjata ihan helposti pienellä fiksauksella!

Ai miten se hattu päätyi Saksaan/Sveitsiin ja taikasauva Suomeen, jos ne ovat pari? Ei nyt puututa ihan pikkuasioihin, ettei aleta pilkkua viilaamaan…!

Päivitys tekstiin: Gold ‘sun bowl’ discovered near Bronze Age swamp | Live Science

(Lokakuu 2021) Uusin kultamaljalöytö Itävallasta, jossa samankaltaista koristelua, kuin kultahatuissa. Tällaisia maljoja on Euroopasta löydetty artikkelin mukaan 30.

ANTAKAA LUUNI TAKAISIN! JA KEITTOASTIANI!

Akka oli tyytyväinen lukiessaan Suomen tekemästä repatriaatiosta. SIIS MISTÄ?? Korjaan edellistä lausetta: Akka oli tyytyväinen ymmärrettyään, mistä helkkarista on kyse! (Kuka näitä hirveitä sanaväännöksiä keksii!)

Mesa Verde, Colorado, USA.

Kansallismuseon tekemä repatriaatio eli kulttuuriomaisuuden palauttaminen koski 1800-luvulla Amerikasta tuotujen anasazi-intiaanien luita, muumioita ja hautatavaroita. Miten nämä sitten ylipäätään päätyivät Suomeen?

Geologi-kasvitieteilijä Gustaf Nordenskiöld matkusti Coloradon Mesa Verde-alueelle v. 1891. Hän suoritti alueella arkeologisia tutkimuksia, otti runsaasti valokuvia ja löysi peräti yli 600 esinettä, joiden oletettiin olevan peräisin 1200-luvulta. Tuolloin esineistön maasta vieminen ei ollut mitenkään lainvastaista, vaikka se kohua aiheuttikin.

Nordenskiöldin kuva vuodelta 1891(Museovirasto/Finna).

Nyt siis kokoelmaan kuuluvat ihmisjäänteet ja hautaesineet luovutettiin takaisin anasazien jälkeläisille eli pueblointiaaneille hautaamista varten. Hyvä Suomi! Olisivat nyt palauttaneet sitten ihan kaikki esineet, sillä Suomeen jäi kokoelmasta vielä satoja käyttöesineitä. No, intiaaneille oli kuitenkin tärkeintä saada esi-isät haudan lepoon ja näin tapahtuikin.

Anazasi-intiaanien ruukku (Museovirasto/Finna).

Vastaavia kulttuuriaarteiden ryöstöjä on toki tapahtunut jo tuhansia vuosia ja tapahtuu edelleen. Varhaisin tunnettu sotasaalis on Mesopotamiasta ryöstetty Naram-Sinin steela n. 4000 vuoden takaa. Kyseinen steela on esillä Louvressa, Pariisissa.

Naram-Sinin steela.

Antiikin roomalaiset harrastivat ryöstelyä etenkin kreikkalaisilta ja jopa tuolloin osa taide-esineistä palautettiin, kun tällainen toiminta herätti pahennusta. Hyvä Rooma, teillä on itsellänne ihan tarpeeksi omaa antiikkia esiteltäväksi!

Napoleonin sotaretkien toiminta 1700-luvulla oli ilmiömäisen röyhkeää: Napskun tavoite oli saada mahdollisimman suuri taidekokoelma tuolloin perustettavaan Louvreen. Jopa Mona Lisa -maalaus on aikanaan riippunut Napskun makuuhuoneen seinällä. Egyptistä Napskun sotilaat löysivät mm. kuuluisan Rosettan kiven, mutta brittiläiset takavarikoivat sen itselleen ja se onkin nykyään British Museumissa. Kyseistä museota onkin arvosteltu, sillä useita taideteoksia tulisi yleisön mielestä palauttaa alkuperäisiin maihinsa.

Rosettan kivi/British Museum.

Akka on samaa mieltä: teillä on jo perhana vieköön Harry Potter-studiot esiteltävinä! Nyt ei puhuta ollenkaan mistään Lontoon Towerista, kuninkaallisista palatseista eikä mistään muistakaan nähtävyyksistä! Harry Potter; god damn!

Harry Potter, god damn!

Egypti on pyytänyt Rosettan kiven palauttamista. Samoin on pyydetty Berliinissä saijaitsevaa Nefertitin rintakuvaa. Tämä ikoninen veistos päätyi Saksaan sen löytäneen saksalaisen arkeologin toimesta v. 1912. Toistaiseksi kumpaakaan ei ole palautettu.

Nefertiti/The Neues Museum, Berlin.

Natseilla oli tietenkin samat pyrkimykset kuin Napoleonilla: kaikki mahdollinen irtain otettiin välittömästi haltuun. Natsien taidekokoelmien arvo ei ole edes rahassa mitattavissa. Eräs suuri kokoelma (1600 teosta) paljastui Munchenista v. 2013. Kokoelman haltijan taidekauppias Cornelius Gurlittin isä oli ostanut maalaukset 1930-1940-luvuilla. Joukossa oli mm. Picasson, Chagallin, Monet’n ja Matissen töitä. Kokoelma löi tutkijat ketoon: osa teoksista oli peräti ennen tuntemattomia.

Amerikkalaissotilas erään aarrelöydön keskellä v. 1945/Wikimedia Commons.

Ennen kuolemaansa Cornelius Gurlitt pyysi asianajajansa välityksellä, että teosten omistajat tulisi selvittää ja taulut pitäisi palauttaa. Toistaiseksi vain satunnaisten töiden alkuperä on pystytty selvittämään.

On sinänsä outoa, että joidenkin hämäräperäisesti haltuun saatujen taideteosten omistaminen ei ole Saksassa rikos: kyseessä on lähinnä omantunnonkysymys. Saksalainen taidehistorioitsija Stefan Koldehoff uskoo, että useita satoja maalauksia löytyy yksityiskodeista, mutta nykyiset omistajat eivät vain välitä tai tiedä teosten luvattomasta haltuunotosta.

Mitään luvatonta ei ole tekeillä!!

Akalla ei kyllä riittäisi rahkeita pitää tällaista maalausta olohuoneensa seinällä. Päinvastoin, olisi upeaa lukea lehdestä, että “suomalainen hyväntekijä palautti mittaamattoman arvokkaan natsien ryöstämän taulun takaisin laillisille omistajilleen!” Kyllä siinä olisi hymy herkässä ja Akalla sädekehä pään ympärillä! Hyvää karmaa olisi tiedossa useaksi vuodeksi!

Näin sitä hyväntekijä nöyränä hymyilee! (Joseph Stella, 1926, Brooklyn Museum).

Jep. Jos Akan kodista löytyy mitään näin kulttuurihistoriallisesti arvokasta, niin lehmät osaavat lentää. Nyt kannattaakin laittaa taikataikinasta väännetty hirvittävä eläinhahmo talteen. Siitä tulee varsinainen sukukalleus, jota ihastellaan 200 vuoden päästä. Näin Akkakin pääsee historiankirjoihin arvostettuna taiteentulkitsijana: “Ai että, kyllä se Akka on vanginnut niin elävästi tämän kauriin sielun ja luonteen!”

Jep. Yritin tehdä siitä kissan, senkin ymmärtämätön, tulevaisuuden moukka!

MERKILLINEN KIVIMUNA, KRISTALLIKALLOT JA JEESUKSEN PERHEHAUTA

… Mikä ihme voi näitä kolmea yhdistää? Sellainen pieni, vähäpätöinen seikka, että kaikkia epäillään väärennöksiksi.

Kivimuna löytyi New Hampshiresta Winnipesaukee-järven läheltä v. 1872. Kivimuna on nykyään esillä New Hampshiren museossa. Kivi on noin 10 cm korkea, 6,5 cm leveä ja sen läpi kulkee reikä yläpäästä alapäähän. Kiveen on kaiverrettu kasvot, tiipii ja muita symboleja, korvien paikalla on maissintähkät.

Kivimunan koristelua. Tiipii näyttää jotenkin… liian kliseiseltä.

On epäilty, että kivi olisi muinaisen intiaaniheimon ukkoskivi; eräänlainen amuletti ukkosjumalaan liittyen. Sittemmin on todettu, että reiän poraamiseen olisi käytetty jonkinlaista mekaanista työkalua. Alaosassa on myös jälkiä siitä, että työstövaiheessa muna olisi kiinnitetty jonkinlaiseen sorviin.

Yeah. Ihmettelen vain juurikin tuota munan läpi kulkevaa reikää. Naruunko se pitää pujottaa, miksi? Mikäli muna on feikki, mitä väärentäjä on ajatellut? Onhan se nyt porakoneillakin työlästä porata 10 cm reikä kiven läpi. “Poraanpa tässä nyt ihan piruuttani ja hiki päässä reiän tämän munan läpi, sitten tutkijat raapivat päätään, hähää!”

Mikäli muna on todellakin aito intiaanien amuletti, Akka sai juuri jonkun ukkosjumalan vihat päällensä. Damn; nyt ei sitten enää tiipii pysy kasassa eikä biisoninmetsästyksessä ole onnea!

Makoilkaa rauhassa; metsästysmahkut meni jo!

Samanlaista feikkiepäilystä on esitetty maailmalta löytyneistä kristallikalloista. On uskottu, että kallot ovat muinaisen Keski-Amerikan intiaanien pyhiä esineitä. Niitä on väitetty tietokoneiksi, jotka sisältävät alieneilta peräisin olevaa informaatiota. Jotkut esittävät kallojen alkuperäksi peräti Atlantista.

British Museumin kallo/Wikimedia Commons.

Yeah. British Museumin ja Smithsonian Instituutin kallot on todettu väärennöksiksi; kalloissa näkyy merkkejä koneellisista työstöjäljistä. Tämähän ei tietenkään poissulje sitä, etteikö joku muista kalloista olisi aito… Joku saisi kyllä selittää, miten tuhansia vuosia sitten tuollaisen kallon värkkääminen onnistuu ilman sähkötyökaluja.

Ai niin; ne alienit, tietenkin! Tulivat sitten huipputeknisillä aluksillaan tänne jakelemaan kallisarvoista tietoa… pääkallojen muodossa. Eivät sitten muuta keksineet?

Tämän myötä Akan niskaan pärähtää vielä muinaisten inkojen kirous. Damn; nyt ei sitten maissisatokaan enää kasva!

Sinne meni sitten maissitkin!

Jeesuksen veljen (suomalaisittain Jaakob) luuarkku on myöskin kiistanalainen löytö. Arkku löytyi Israelista v. 2002 ja siihen on kaiverrettu teksti “Jaakob, Joosefin poika, Jeesuksen veli”.

Jaakobin ossuaari.

Ensimmäisellä vuosisadalla oli tapana, että edesmenneen ruumis siirrettiin hautakammioon ja myöhemmin jäljellejääneet luut siirrettiin kivestä kaiverrettuun luuarkkuun eli ossuaariin. Tämä ossuaari itsessään on todettu ajoituksen myötä aidoksi, mutta kiistanalaisuus onkin syntynyt tekstin aitoudesta.

Kiistanalainen on myöskin Jeesuksen perhehaudaksi väitetty hautakammio, josta löytyi useita ossuaareja. Löytö tehtiin v. 1980 Talpiotissa, Israelissa. Arkkuihin on kaiverrettu useiden Jeesuksen lähipiiriin sopivien henkilöiden nimiä. Mukana on peräti Jeesuksen itsensä, Jeesuksen toisen veljen, äidin sekä Maria Magdaleenan ja Jeesuksen pojan arkuiksi väitetyt ossuaarit. Mikäli löytö voitaisiin todistaa aidoksi, se mullistaisi kristillisen uskon perusteet.

Haudan sisäänkäynti löydettäessä.

Arkuille ja kaiverruksille on tehty useita tutkimuksia ja arkuista on saatu myös riittävästi materiaalia dna:n tutkimiseen. Vertailukohtaa dna-näytteille ei ole, sillä luut haudattiin uudestaan jo 80-luvun löydön jälkeen uskonnollisista syistä. Tätä uudempaa hautapaikkaa ei tiedetä.

Yeah. Menitte sitten hukkaamaan melkoisen tärkeätä todistusaineistoa paikkaan Ö. Tämä hauta-asia taitaa siis tosiasiassa olla täysin auki; harmin paikka. Akka ei ala tässä asiassa esittämään omia mielipiteitään haudan aitoudesta; aiempien kirousten myötä tähän ei tarvita enää minkäänlaisia paineita koko kristikunnalta.

Maissit ja biisonit meni jo mönkään, se riittänee tällä erää. Mitään taivaasta sojottavia syyttäviä sormia Akka ei ala enää katselemaan.

Ei tarvitse alkaa tulemaan!!