REMONTOIJAN RAUNIOT

Katsahdetaanpa tällä kertaa historiallisia raunioita hieman arkipäiväisemmästä näkökulmasta – nykyajan kiinteistönvälittäjän silmin (jollainen Akka ei tosiaankaan ole)!

Edlingham Castle (English Heritage).

Nämä kohteet on valittu randomisti ihan ulkoasun ja siitä saatavan tiedon mukaan, sillä Akka kahlasi läpi Google Mapsia alue kerrallaan hakusanalla ”ruins” eli rauniot. Kylläpä siinä vierähti tovi jos toinenkin, mutta harmillisesti useista kohteista ei ollut minkäänlaista infoa saatavilla. Nämä herkulliset raunioläjät oli siis jätettävä suosiolla pois näistä seuraavista asuntoesittelyistä.

Akka suosittelee kokeilemaan tätä Akan älytöntä karttametodia (jos olet tarpeeksi hullu sellaiseen), sillä samalla voi löytää vaikka mitä mielenkiintoista tämän valtaisan pallomme pinnalta. Akka löysi sattumalta peräti yhden ”työmiehen hymyn” Googlen kamera-auton ikuistamana. Työmiehen hymyä Akka ei suosittele kenellekään, sillä vyöt on toki jo ammoisina aikoina keksitty.

Matkaan, mars!

DEFIANCE HOUSE – GLEN CANYON, UTAH

Oletko aina haaveillut hyppääväsi pois oravanpyörästä ja hankkivasi kodikkaan mökin kaupungin hälinän ulkopuolella? Tässä kohteessa toiveesi toteutuu: tämä hurmaava pikkumökki ei tosiaankaan naapureita kaipaa ja luonto aukeaa suoraan kotiovelta!

Huom! Mökissä ei ole ovea, mutta ilmanvaihto toimii sitäkin paremmin! Sisusta tämä mökki omannäköiseksi vaikka luonnon antimilla eli kivillä. Niitä täältä löytyy ihan kivipuutarhaksi asti (vihreää puutarhaa kohteeseen ei valitettavasti voi perustaa).

Defiance House on Pueblointiaanien vuosina 1250-1285 jaa. asuttama rakennus Powell-järven tuntumassa. Mökki on säilynyt nykypäiviin asti, sillä se on rakennettu luonnolliseen alkoviin vuoren rinteellä. Alueelta on löydetty useita rakennelmia sekä kalliomaalauksia.

Defiance House (National Park Service).

https://www.nps.gov/places/defiance-house-archeological-site.htm

QULU QULU (ESP. COLO COLO) – PUNO REGION, CHILE

Tämä pikkuruinen tilaihme on jokaisen pikkukodista haaveilevan unelma! Nimensä mukaisesti usean kukkulan alueelle rakennettu pikkumökki kaipaa uutta omistajaa ja hellää huolenpitoa. Tämä kohde sopii erinomaisesti yksineläjälle, joka arvostaa avaraa luontoa ja vuoristomaisemia historiallisessa kulttuuriperintökohteessa. Kohde on pienen kattoremontin tarpeessa, mutta pienen pinta-alan takia tämä onnistuu käden käänteessä!

Qulu qulu on Mapuche-alkuperäisheimon pyhä arkeologinen kohde, joka on nimetty 1500-luvulla eläneen heimopäällikön mukaisesti. Alue on nimetty kansalliseksi kulttuuriperintökohteeksi Chilessä.

(WikimediaCommons)

https://en.wikipedia.org/wiki/Qulu_Qulu

BURG LIPPSPRINGE – BAD LIPPSPRINGE, SAKSA

Oletko aina haaveillut omistavasi linnan keskellä kaupunkia? Nyt se on mahdollista tässä hurmaavassa pikkukaupungissa – ja vieläpä aivan veden äärellä! Aiemmin linnaa ympäröi jopa vallihauta, mutta nyt vesialue rajoittuu linnan itäpuolelle. Linnan suurista ikkunoista voi vaikkapa pulahtaa suoraan aamu-uinnille!

Tämä historiallisesti merkittävä kohde vaatii pientä remontointia varsinkin pohjoispuolella (ylimmän kerroksen seinä puuttuu) sekä yläpuolella (katto puuttuu). Nämä seikat ovat vain kosmeettisia haittoja, joihin voi muuton jälkeen paneutua myöhemminkin (mutta mielellään ennen talven tuloa).

Lippspringen linna mainitaan kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran v. 1312. Linna on kärsinyt vuosisatojen ajan useista piirityksistä ja välillä kokonaankin tuhoutunut, mutta se on rakennettu uudelleen useita kertoja. Vuoden 1785 jälkeen linnaa ei enää korjattu ja se myytiin v. 1816 yksityishenkilölle, joka purkasi muut rakennukset sekä täytti vallihaudat. Nykyään rauniot ovat kaupungin omistuksessa.

(WikimediaCommons)

https://www.bad-lippspringe.de/bali/tourismus/sehenswertes/burgruine.php

KILCREA CASTLE – COUNTY CORK, IRLANTI

Aavan peltomaiseman, Bride-joen ja historiallisen luostarin läheisyydessä sijaitsee tämä upea 1400-luvun remontointikohde. Historian havinan tuntee varsinkin 5-kerroksisessa tornissa, jossa linnan rakennuttaja Muskerryn 9:s jaarli on varmaankin katsonut samoja peltomaisemia! Jaarli Cormac Laidir MacCarthy on myös haudattu läheisen luostarin alueelle, joten tässä kohteessa voi todellakin tuntea kuuluvansa ylhäiseen sukuun.

Rakennus vaatii pientä kunnostusta, mutta tilojen avaruus ja laajuus saavat kenet tahansa huokailemaan ihastuksesta. Jykeville kiviseinille ei tosin suositella tapetointia tai edes maalausta, joten linnan alkuperäinen sisustus kannattaa jo historialliselta arvoltaan säilyttää autenttisena!

V. 1465 valmistunut linna rakennettiin pronssikautisen linnoituksen paikalle ja samaan aikaan rakennettiin läheinen luostari. Jaarli kaatui taisteluissa v. 1494 ja hänet tosiaankin haudattiin luostarin maille. Hän omisti myös Blarneyn linnan ja Carrignamuckin linnat Corkissa, Irlannissa. Linnan vallihaudan halkoi 1800-luvun puolivälissä rautatie, joka sittemmin jäi pois käytöstä.

(Castles of Eireann)

https://www.castles.nl/kilcrea-castle

INCH ABBEY – DOWNPATRICK, POHJOIS-IRLANTI (KUULUU ISO-BRITANNIAAN)

Valtaisa tanssisali ja kimaltavat kattokruunut – vain taivas on (kirjaimellisesti) rajana tässä loistokohteessa! Entinen luostarirakennus palveli tarkoitustaan noin 400 vuotta, mutta nyt sen on aika astua 2000-luvulle ammattitaitoisen kunnostusporukan käsissä. Alueella sijaitsee myös useiden muiden rakennusten jäänteet, joista voi halutessaan loihtia vaikkapa vierailijamökkejä! Läheinen junarata ja -asema takaavat helpon perillepääsyn, joten sijoittajalle tämä kohde on pomminvarma valinta (viereiselle hautausmaalle ei toki saa rakentaa). Aitoa maaseudun tunnelmaa ja pikkukaupungin palvelut lähietäisyydellä!

Inch Abbey rakennettiin sistersiläismunkkien luostariksi 1100-luvulla. Alunperin paikalla sijaitsi jo 800-luvulla luostari Inis Cumhscraighn, jonka mm. viikingit ryöväsivät 1000-luvulla jaa. Nykyinen luostari jäi pois käytöstä 1500-luvulla ja sen omistaa nykyään Kildaren jaarli.

(National Churches Trust)

https://discovernorthernireland.com/listing/inch-abbey/67537101

BURG SCHLOSSECK – BAD DURKHEIM, SAKSA

Tämä kohde sijaitsee tunnelmallisen metsäalueen keskellä ilman hälinää ja kutsumattomia vierailijoita. Introvertin unelmakohde, josta saa helposti muokattua mieleisensä piilopirtin! Vihreä lehvästö johdattaa tämän kodin omistajan sisään uljaita kiviportaita pitkin ja oven sisäpuolelle voi jopa kuvitella upean ruokasalin ja olohuoneen.

Jopa 2,5-metriset muurit vähentävätkin talvisaikaan lämmityskuluja, mikäli huoneisiin rakennetaan useita tulisijoja. Tartu tähän haasteeseen ja rakenna tästä oma piilopirttisi satumetsän keskellä! (Huom! Kohde ei sovi liikuntarajoitteisille!)

Alunperin jo 800-luvulla paikalla sijaitsi linnoitus normannien hyökkäyksiä vastaan, mutta nykyinen linna rakennettiin arvioiden mukaan 1200-luvulla. Linnasta on käytännössä jäljellä enää pääportti ja osa muuria, mutta kirjallisia todisteita rakennuttajista tai sen asutushistoriasta ei ole tiedossa. Rakennuttajiksi arvellaan joko Leiningerin lordeja tai Limburgin luostarin apotteja. Linnaa asutettiin kuitenkin vielä 1300-luvulla ja sen portti rekonstruoitiin 1800-luvulla.

(WikimediaCommons)

https://burgenlandschaft-pfalz.de/weitere-monumente/burgruine-schlosseck

PIRAMIDE DE ITZAMATUL – IZAMAL, JUKATAN/MEKSIKO

Aivan kaupungin keskustassa sijaitseva kohde tarjoaa henkeäsalpaavat näkymät huipulta! Unohda juoksuportaat – tässä kohteessa voit kuntoilla suoraan kotisi seinustoilla! Huomioi toki se, että aivan kotisi juurella sijaitsee muitakin taloja, joten kunnioitathan naapuriesi rauhaa ja vältät yöjuoksuja.

Kaikki kaupungin palvelut ovat kävelyetäisyydellä ja kuntoiluasi voit jatkaa viereisessä metsässäkin tai läheisellä (vielä korkeammalla) pyramidilla Kinick Kakmolla. Aloita hiilineutraali kuntoilu tänään ja hanki tästä loppuelämäsi kuntosali ikiomaksi! (HUOM! Tarkistathan tapaturmavakuutuksesi putoilevien kivenjärkäleiden osalta!)

Itzamatul on kaupungin toiseksi korkein pyramidi ja sen erikoisuutena on pohjoispään pyöristetyt reunat ja tasanteet. Pyramidi sijaitsee sananmukaisesti keskellä keltaiseksi maalattuja asuintaloja eli käytännössä näiden talojen takapihalla. Mayaintiaanit rakensivat pyramidin taivaan ja luomisen jumala Zamnan kunniaksi vaiheittain vuosien 400-1150 jaa. välisenä aikana ja se on nykyään suosittu turistikohde.

Tekstissä mainitut talot sijaitsevat pyramidin toisella puolella (Turismo Yucatan). Google Mapsissa talot näkyvät hyvin osoitteessa Calle 26 296.

https://yucatantoday.com/en/blog/a-stroll-through-the-pyramids-of-izamal

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä… linna, jossa on vielä jäljellä vallihauta!

BESIEKIERY CASTLE – BESIEKIERY, PUOLA

Oma linna saarella ja ympärillä vallihauta – tohtiiko sitä ihminen enempää toivoa! Tämä kaunis, punatiilinen linna on alkujaan ollut jopa kolmikerroksinen upea kokonaisuus muureineen. Kohde sijaitsee tosiaan omalla, luonnollisella saarellaan keskellä kaunista peltomaisemaa. Vallihauta on keinotekoisesti rakennettu ja sitä voi halutessaan laajentaa syvemmäksikin. Linnan ympärille kannattaisi myös harkita aidan rakentamista, sillä nykyiset kävelytiet mahdollistavat ohikulkijoiden uteliaat katseet.

Tässä loistokkaassa rakennuksessa haluat varmasti säilyttää oman rauhasi ja yksityisyytesi, sitähän varten vallihauta on rakennettu! Tule paikan päälle katsomaan ja ihastu: paksut seinät mahdollistavat täysin avoimen pohjakaavan (open concept) ja vallihautaan voi perustaa vaikkapa nykyään suosittujen koikarppien altaan! Tämä linna on täynnä mahdollisuuksia ja unelmiesi koti odottaa jo sinua (seinien ja katon lisäksi)!

Linnan rakennuttajaa ei varmasti tiedetä, mutta linna rakennettiin 1500-luvun loppupuolella. Seuraavien vuosisatojen aikana linnaa korjattiin useasti mm. tulvan ja ruotsalaisten hyökkäyksen takia, kunnes v. 1731 tapahtunut tulipalo tuhosi linnaa ja sen toinen ja kolmas kerros purettiin lopullisesti. 1800-luvulle tultaessa linnassa ei enää asuttu eikä sitä korjattu, kunnes v. 2007 alue avattiin yleisölle. Tuolloin linnaa konservoitiin ja vallihaudan puinen silta rakennettiin.

(Atlas Obscura)

https://en.wikipedia.org/wiki/Besiekiery_Castle

Koikarppeja vallihaud… lammessa (Shinzen Japanese Garden).

MAAILMAN VANHOJA JA UUSIA IHMEITÄ

Hieman yli parisenkymmentä vuotta sitten alkoi hiuksia nostattava kilpailu: jostakin merkillisestä syystä maailmaan oli saatava uudet seitsemän ihmettä ja äkkiä! Kuinkas kilpailulle sitten kävikään: äänestykseen osallistui maailmanlaajuisesti yli 100 miljoonaa äänestäjää ja uudet ihmeet valittiin peräti 174 kohteen listalta v. 2007.

Sfinksi puoliksi esiin kaivettuna vuosien 1867-1899 välisenä aikana.

Akka ei ole löytänyt ainuttakaan selitystä sille, miksi näitä ”muinaisen maailman” ihmeitä piti edes uusiksi rukata, mutta mitäpä tuosta. Palataan näihin uusiin ihmeisiin sen jälkeen, kun on ensin tarkasteltu näitä vanhoja ihmeitä ja niiden alkuperää.

Itse asiassa Akallekin oli yllätys, että näitä maailman vanhoja ihmeitä alettiin mainita eri filosofien ja historioitsijoiden kirjoituksissa jo 400-200-luvuilla eaa. alkaen.

Olihan se nyt kuitenkin päivänselvää, että jokainen itseään kunnioittava vilohsoovi matkaili maailmalla, jos vain rahapussi sellaisen harrastuksen salli! Varsinkin Egyptin pyramideja kunnioitettiin yleisesti, mutta esim. Rodoksen kolossi mainitaan tällaisena ihmeenä jo ennen sen romahtamista v. 226 eaa.

Osittaisia listoja ja säilyneitä listoja tunnetaan kuitenkin toistakymmentä ja näitä varhaisia listauksia voidaankin pitää jonkinlaisina aikansa matkailumainoksina. ”Koe ainakin nämä kerran elämässäsi, tollo! Et varmasti kuitenkaan pääse reissulle uudestaan!”

Colossus of Rhodes/1880.

Lopullinen seitsemän ihmeen lista vakiintui kuitenkin vasta 1500-luvulla, kun hollantilainen taiteilija Maarten van Heemskerck (1498-1574) maalasi näistä kohteista seitsemän öljyvärimaalausta. Myöhemmin hän maalasi vielä Colosseum-teoksen, mutta tämä rakennelmahan ei näihin seitsemään ole kuulunut. Noh, v. 1572 myöskin hollantilainen Philip Galle (1537-1612) otti näistä maalauksista innoitusta omiin kaiverrustöihinsä Octo Mundi Miracula-sarjallaan. Myös näissä töissä esiintyy Colosseum (octo = kahdeksan).

Gardens of Babylon/Maarten van Heemskerck/WondersoftheWorld.

Heemskerck vieraili itse aikanaan Colosseumilla, mutta ilmeisesti tätä rakennusta ei hyväksytty seitsemän ihmeen joukkoon, sillä alkuperäiset ja vanhimmat listat ovat kuitenkin olleet olemassa jo ennen ajanlaskun alkua. Colosseum rakennettiin vasta 70-80-luvuilla jaa. eikä sitä täten pidetty yhtä antiikkisena, kuin listan muita ihmeitä. Tässä lisäinfoa näistä töistä ja tästä päätelmästä:

https://www.cartographerstale.com/p/the-seven-wonders-of-the-ancient Ihastuttavia vanhoja kuvia ja infoa näistä töistä

Laitetaanpa tähän vielä muistin virkistykseksi nämä vanhat seitsemän ihmettä ja sen jälkeen katsahdetaan näitä nykyajan (pellemeininki-) ihmeitä:

  1. Rhodoksen kolossi 2. Gizan suuri pyramidi (Khufu, ennen Kheops) 3. Babylonin riippuvat puutarhat 4. Halikarnassoksen mausoleumi 5. Artemiin temppeli 6. Zeuksen patsas Olympiassa 7. Alexandrian majakka. Näistä luonnollisesti vain pyramidi on jäljellä ja kaikki muut kuusi kohdetta on rakennettu vuosisadoilla 600-200 ennen ajanlaskun alkua ja ennen pitkää romahtaneet/kadonneet/tuhoutuneet/joutuneet mustaan aukkoon.

Mars eteenpäin, sanoi Akka lumessa. Nykyiset ihmeet on siis tosiaankin valittu yli 100 miljoonan äänestäjän valitsemana ja tästä nousikin jonkinlainen haloo. Äänestäjä sai antaa useita ääniä kohteelleen ja useissa maissa järjestettiin kampanjoita omien kohteiden tukemiseksi, joten näitä tuloksia ei pidetty kovinkaan virallisina ja luotettavina. Koko hankkeen alkuunpanija New 7 Wonders of the World -säätiö saikin aiheesta paljon negatiivista palautetta, mutta tässä nämä seitsemän nyt sitten ovat:

  1. Kiinan muuri ei juuri esittelyjä kaipaa. Tämä vuosien 680 eaa. – 1681 jaa. aikana rakennettu muuri on yhteensä yli 20 000 kilometriä pitkä puolustusmuuri eikä sitä todellakaan voi nähdä Kuusta. ISS:n komentaja Leroy Chiao on tosin onnistunut valokuvaamaan muurin avaruusasemalta, joka kiertää 400 kilometrin korkeudessa.

https://www.chinahighlights.com/greatwall/fact/building-time.htm kysymyksiä ja vastauksia muurin historiasta

Yllä mainittu valokuva NASAn sivuilta.
  1. Taj Mahal, Intia. Tämä turistien suosima mausoleumi rakennettiin vuosina 1631-1653 Shah Jahanin kuolleen vaimon Mumtaz Mahalin muistomerkiksi. Palatsin rakennuskustannusten arvioidaan olleen nykyrahassa yli 800 miljoonaa dollaria ja vuosittain kohteessa käy peräti 7-8 miljoonaa turistia.
Taj Mahal kuvattuna n. vuonna 1890.

https://whc.unesco.org/en/list/252 UNESCOn maailmanperintökohteiden lista

  1. Petran kalliokaupunki, Jordania. Nabatealaisten uskotaan alkaneen rakentaa Petraa noin 400-luvulla eaa., mutta varhaisimpia merkkejä asutuksesta alueella on jo 7000 eaa. Ilmeisesti useat maanjäristykset tulevina vuosisatoina aiheuttivat kuitenkin kaupungin lopullisen hylkäämisen, sillä kaupunki oli täysin riippuvainen vesijohtoverkostostaan. Sveitsiläinen tutkimusmatkailija Johann Ludwig Burckhardt (1784-1817) löysi kuitenkin Petran uudelleen v. 1812.
Petran aarrekammioksi kutsuttu rakennus/WikimediaCommons.

https://www.nationalgeographic.com/history/article/lost-city-petra National Geographicin artikkeli tästä kuuluisasta Indiana Jones-kaupungista

  1. Chitzen Itza, Meksiko. Tämä Maya-kulttuurin kaupunki rakennettiin eri lähteistä riippuen n. 600-luvulta 900-luvulle jaa. ja aluetta asutettiin vielä espanjalaisten saapuessa 1500-luvulla. Paikan tunnusmerkki on El Castillo-pyramidi eli Kukulcanin temppeli, jonka huipulle on 91 porrasta kullakin sivulla (yhteensä 364) ja ylin yhdistävä kerros on porras numero 365. Melkein 10 miljoonaa turistia vuosittain vierailee alueella ja kevätpäiväntasauksena pyramidin porrasrakenteet muodostavat käärmemäisen kuvion, jota monet saapuvat ihailemaan.
Temple of the Kukulcan/UNESCO.

https://www.chichenitza.com/equinox Infoa ja kuva tästä merkillisestä käärmekuviosta portaiden varjossa.

  1. Machu Picchu, Peru. Tämän kohteen uskotaan olevan Inka-hallitsija Pachacutille (1438–1472) rakennettu palatsikompleksi 1400-luvulla, mutta jo vuosisata myöhemmin paikka hylättiin konkistadorien tuhotessa koko kulttuurin henkihieveriin. Hiram Bingham (1875-1956) löysi paikan kuitenkin paikallisten asukkaiden opastamana v. 1911. Turismia alueella rajoitetaan edelleen voimakkaasti ja lippuja täytyy varata jopa puoli vuotta etukäteen.
Hiram Bingham telttansa edessä v. 1912.

https://www.euronews.com/travel/2026/05/28/machu-picchu-overtourism-a-bucket-list-dream-is-turning-into-a-nightmare-for-visitors Muutamia päiviä vanha uutinen, jossa kerrotaan turismin vaikutuksista kohteessa

  1. Kristus Vapahtajan patsas, Brasilia. Rio De Janeiron Corcovado-vuorella sijaitseva patsas rakennettiin vuosina 1922-1931 ja sen kokonaispituus jalustan kanssa on 38 metriä. Käsien pituus puolestaan on 28 metriä ja patsas on rakennettu teräsbetonista ja ruotsalaisesta vuolukivestä. Patsas on sittemmin saanut useita kopiota ympäri maailmaa ja alkuperäistä patsasta käy ihailemassa jopa 6000 turistia päivässä. Suomen täyttäessä 100 vuotta v. 2017 patsas valaistiin sinivalkoiseksi – hauska knoppitieto!
Christ the Redeemer/WikimediaCommons.

https://freewalkertours.com/christ-the-redeemer-in-rio-de-janeiro/ Historiaa ja kuvia rakennustöistä

  1. Colosseum, Italia. Noh, vihdoin ja viimein tämä rakennus lunasti paikkansa tällä maailman ihmeiden listalla. Colosseum tosiaan rakennettiin keisari Vespasianuksen (9-79 jaa.) kaudella ja valmistui v. 80 keisari Tituksen valtakaudella (39-81 jaa.). Areenalle mahtui enimmillään jopa 80 000 katsojaa ja käytössä tämä rakennus olikin noin 400-luvulle asti, kunnes kristinusko vakiintui valtauskonnoksi ja areenaa käytettiin mm. työpajoina, asuntoina, luostarina jne. Valmistuttuaan areenaa käytettiin jopa meritaistelunäytöksiin, sillä areenan pystyi ainakin tuolloin täyttämään vedellä (aikalaistekstien mukaan). Useat tulipalot ja maanjäristykset ovat tuhonneet rakennelmaa vuosisatojen aikana, mutta tietenkin tämäkin on yksi maailman suosituimmista nähtävyyksistä.
Colosseum kuvattuna v. 1893.

https://www.thecolosseum.org/facts lisää mielenkiintoista knoppitietoa

No niin, nyt täytyykin hetki hengähtää, tuumii Akka lumessa mummon takana. On nimittäin äärimmäisen mielenkiintoista katsoa myös tätä 174:n ehdokkaan listaa, josta sitten lopulta päädyttiin vain 21 finalistiin.

Tähän väliin Akka yritti laittaa linkin näihin listoihin, mutta nähtävästi Akka on nyt kiellettyjen listalla katsottuaan sivuja turhan tiuhaan. Outoa sinänsä, mutta bottejahan nuo epäilevät. Katsokaa te muut, mikäli pystytte. Googlatkaa Nominee Long List.

Kyllä, Akka myöntää heti, että tuli sitten katsottua melkein kaikki kohteet, joista Akka ei ollut aiemmin kuullutkaan. Tällaisissa tapauksissa tieto ei lisää tuskaa, sillä Akka löysi heti muutaman esimerkin kohteista, joiden ei tälle listalle olisi pitänyt edes päätyä:

Big Hole, Etelä-Afrikka. 1800-luvulla kaivettu ja sittemmin vedellä täyttynyt timanttikaivos, jonka tuhannet alkuperäiskansojen työntekijät kärsivät taudeista, huonosta hygieniasta, työolosuhteista ja onnettomuuksista kaikkien vuosien varrella. Okei, maailman syvin käsin kaivettu kaivos, myönnettäköön se, mutta MIKSI tällainen kohde oli listalla?

Big Hole.

https://en.wikipedia.org/wiki/Big_Hole

Angel of the North, Pohjoisen enkeli, Englanti. V. 1994-1998 rakennettu patsas on 20 metriä korkea ja siipien pituus on 54 metriä. Teos on Antony Gormleyn ideoima ja se on rakennettu ruostuvasta teräksestä. Teos seisoo vanhan kaivoksen mailla ja sen on tarkoitus herättää ajatuksia politiikasta, taiteesta, kulttuurista ja historiasta jne.

Akan ainoa kysymys: MIKSI tämäkin kohde oli tällä listalla. Teos maksoi nykyrahassa mitattuna noin 1,5 miljoonaa puntaa… Akka ei paheksu teosta eikä sen esittämiä arvoja; ainoastaan sen päätymistä tällaiselle listalle, jossa muut kohteet ovat yleensä historiallisia ja rakennustaidon äärimmäisiä ihmeitä ennen teollista rakennustekniikkaa.

Angel of the North.

Tällaisia pohdintoja tällä kertaa; tutustukaa näihin kohteisiin listoilla ihan maailmaa avartaaksenne, jos sellaista mahdollisuutta ei nyt ole näkyvissä! Jo antiikin ajoista asti näitä historiallisia nähtävyyksiä kuitenkin hämmästeltiin kirjallisesti, mutta nykyään sellaista havainnointia voi kukin tehdä omilla lomamatkoillaan ihan itsekin. Tai etänä verkossa.

Menneinä aikoina matka Euroopasta Egyptiin vaati useita laivamatkoja ja kamelin selässä käyskentelyä, kuten Aasiassakin kauppareittejä pitkin. Tällaisia huvituksia myydään nykyään lähinnä viihdykkeinä, joita nuo menneet tutkimusmatkailijat eivät varmastikaan voisi ymmärtää.

”Mitä hel**ttiä? Matkailijat maksavat itsensä kipeäksi päästäkseen kamelin selkään ihan vain huvikseen?” voisi egyptologian isäksi kutsuttu Sir Flinders Petrie (1853-1942) sanoa.

Jep, tähän on tultu, Sir Petrie, tähän on tultu. Kaikki Egyptissäkin on myytävissä erikoishintaan turisteille!

TURISTIKRÄÄSÄN ALKULÄHTEILLÄ

Kukaan konmarittaja ei varmastikaan tunnusta, että ”on sitten joskus tullut lomakohteesta ostettua jokin täysin hyödytön vipstaakkeli” matkamuistona. Sittemmin se täysin turha härpäke on jäänyt krääsälaatikkoon tai kaapin perälle, kunnes kauhean vimman vallassa on kaikesta turhasta tavarasta hankkiuduttu eroon. Siinä on sitten posket häpeästä punaisina katseltu esim. sitä käsin maalattua maisemalautasta, jonka reunaan on kirjoitettu tuolloisen matkakohteen nimi.

Kuulostaako tutulta? Jep, sellaiset lautaset eivät kelpaa kenellekään edes kierrätettynä (ellei joku sitten jostakin merkillisestä syystä keräile tällaisia aarteita).

Akka muistaa kuitenkin eläväisesti ensimmäisen matkamuistonsa Viking Linen laivamatkalta, kun Akka oli peräti 7-vuotias. Kyseinen esine oli pitkulainen avaimenperä, jonka sisällä liikkui Viikkarin paatti, kun pötköä kallisteli puolelta toiselle. Akka epäileekin, että tämä pötkö löytynee edelleen äiteensä krääsälaatikoista. Ah, kuinka retroa...!

Koska ja miten tällainen matkamuistojen keräileminen on sitten alkanut? Tiettävästi yksi vanhimmista, selkeästi matkamuistoksi luokiteltava esine löytyi arkeologisissa kaivauksissa Lontoossa. The Thames-joen sivujoen Walbrookin (sittemmin kuivunut) rannalla sijaitsi vuodesta 43 jaa. lähtien roomalaista asutusta, ja alueelta löydettiinkin runsaasti esineistöä. Peräti yli 200:n kirjoituspuikon joukosta löytyi yksi, jonka varteen oli kaiverrettu muistokirjoitus. Tekstissä kerrotaan, että kynän lahjoittaja antaa kynän muistoksi tultuaan ”kaupungista” ja pahoittelee sitä, ettei hänellä ollut varaa parempaan lahjaan. Kynä/puikko on ajoitettu vuodelle 70 jaa.

This Ancient Roman Souvenir Stylus Is Inscribed With a Corny Joke | Smart News| Smithsonian Magazine

Useimmat matkamuistot ovat kuitenkin olleet alkujaan uskonnollisia: jopa jo 300-luvulla jaa. Jerusalemiin tehtiin pyhiinvaellusmatkoja. Nämä matkailijat halusivatkin yleensä jonkin muiston Pyhästä maasta; jopa hiekka, keramiikanpalaset ja kivet kelpasivat matkalaisille mukaan otettaviksi.

Seuraavina vuosisatoina Jerusalemissa alettiinkin myydä pienissä pulloissa pyhää vettä tai siunattua öljyä, jotta matkalaiset voisivat palata kotiinsa onnea ja siunausta tuovan matkamuistonsa kera. Näihin aikoihin mitä tahansa puunpalastakin saatettiin kutsua palaseksi Jeesuksen rististä, ja tälläkin hetkellä näitä ”pyhiä” reliikkejä on kirkoissa ympäri maailmaa. Arvioiden mukaan jopa sen verran, että tällä kaikella puumateriaalilla voisi rakentaa vaikkapa Nooan arkin. Yeah.

Tällaiset pienet pullot tehtiin yleensä tinasta, lyijystä tai hopeasta. Tällaisia puteleita kannettiin mukana matkatavaroissa tai ripustettiin kaulaan suojelemaan matkalaista.

Onkin ymmärrettävää, että tällaiset uskonnolliset esineet ovat säilyneet nykypäiviin asti, sillä ne ovat varmastikin olleet arvokkaita ja arvostettuja esineitä jopa useiden sukupolvien ajan. Jerusalemista on löydetty myös amuletti/kolikko 500-600-luvuilta jaa., joka kuvaa Jeesus-lasta seimessä. Seuranaan hänellä on aasi ja härkä.

Akka voi hyvinkin kuvitella, kuinka jossakin pienessä työpajassa tällaisia matkamuistoja valmistettiin muinoin -hiki hatussa- lähes sarjatyönä. Pyhiinvaeltajien määrät olivat kuitenkin jo tuolloin niin suuria, että heistä riitti varmaa tuloa pienellekin yrittäjälle.

Tällaisia uskonnollisia amuletteja löytyy myös British Museumista (tietenkin, sillä tähän museoon on haalittu tavaraa eri maista kenenkään kyselemättä jo toista vuosisataa. Useat eri maat vaativatkin esineiden repatriaatiota).

Matkamuistoista puheenollen; kaikenlaisilla matkailijoilla on myöskin ollut tarve jättää puumerkkinsä käymäänsä matkakohteeseen.

Gizasta, Egyptistä, on löydetty temppelimuurista kaiverrus peräti vuodelta 1240 eaa. Kaiverruksen mukaan paikalla vieraili muuan Hadnakhte veljensä Panakhtin kanssa. Sillä tavalla, poijjaat, sillä tavalla…! Kiva kuulla teidän mukavasta reissustanne 3000 vuotta myöhemmin!

Pyramidit ja muutkin egyptiläiset kohteet ovat olleet suosittuja riipustelujen kohteita jo vuosituhansien ajan; varsinkin Napoleonin sotaretkien jälkeen jokaisen itseään kunnioittavan kulttuurihenkilön oli päästävä Egyptiin. Näistä käynneistä on edelleen nähtävissä heidän nimikirjoituksiaan useissa historiallisissa kohteissa. On kuitenkin muistettava, että muinaismuistolait ja historiallisten monumenttien kunnioittaminen alkoivat toden teolla vasta 1900-luvun puolella, joten tällaista toimintaa katsottiin tuolloin läpi sormien.

(Public Domain).

Hagia Sofia-moskeijassa (Istanbul, Turkki) on puolestaan vieraillut norjalainen, palkkasoturiksi epäilty herrasmies Halfdan hänen jättämistään riimuista pääteltynä. Tämä äijä on nerokkaasti kaivertanut seinään ”Halfdan oli täällä.” Tämä legendaarinen tapa ilmaista käyntinsä elää edelleen monissa seinissä, kuten varmastikin kaikki tiedämme.

Hagia Sofia.
Halfdanin ”Halfdan was here.”

Jerusalemin ”pyhistä pyhin,” Pyhän Haudan kirkko, on edelleenkin suosittu pyhiinvaellus- ja turistikohde. Tämän kirkon rakennutti Konstantinus Suuri (ensimmäinen kristinuskoon kääntynyt roomalainen keisari) 300-luvulla jaa., ja tästä kirkosta on löydetty useita seinään kaiverrettuja ristejä. Aiemmin epäiltiinkin, että ristiretkeilijät kaiversivat näitä ristejä merkeiksi käynneistään, mutta viime vuoden tutkimukset ovat osoittaneet, että näitä ristejä kaiverrettiin korkeintaan muutaman henkilön toimesta.

Pyhan Haudan kirkko, jonka sisällä sijaitsee oletettu Jeesuksen hautakammio. Sen ympärille on rakennettu erillinen ”mausoleumi” kirkon sisälle.

Yeah, tällainenkin seikka on todettavissa, kun käytössä on useita eri kuvantamismenetelmiä ja -tekniikoita! Onkin siis aihetta epäillä, että ehkä nämä ”muutamat henkilöt” kaiversivat ristejä seinään ristiretkeläisten pyynnöstä (joko hyvää hyvyyttään tai sitten pientä maksua vastaan). On myös arveltu, että tällä tavoin estettiin vaeltajia kahmimasta kiviä ja rakennusmateriaaleja mukaansa, sillä tällaiset Jeesuksen (oletetun) haudan lähellä olleet materiaalit olivat kävijöille tietenkin suuressa arvossaan – olivathan ne peräti itsensä Jeesuksen haudan läheisyydessä! Tällainen maksullinen ristienkaiverrus-toiminta olisikin siis hyvin ymmärrettävää, mikäli sellaista on tosiaan tapahtunut.

Church of the Holy Sepulchre’s mysterious ’graffiti’ crosses may not be what they seem | Live Science

Kiinan muurikaan ei ole poikkeus tässä graffitiasiassa, mutta v. 2014 tähän historialliseen kohteeseen avattiin graffiteille sallittu osuus. Viranomaiset tuskastuivat turisteihin, jotka kielloista huolimatta halusivat kaivertaa puumerkkinsä tähän jopa yli 20 000 kilometriä pitkään rakennelmaan. Noh, tämä nyt on varmastikin paras keino estää luvattomia graffiteja… varsinkin, kun pituutta tällä valtavalla muurilla riittää!

On se nyt kuitenkin merkillistä, että ihmisten geeneistä löytyy tällainen merkillinen vimma jättää itsestään edes jokin jälki tuleville sukupolville – vaikka vain johonkin seinään kirjoitettu ”Se-ja-se kävi täällä.” Nähtävästi tämä taipumus on useita kymmeniä tuhansia vuosia vanha tapa, jonka mm. luolamaalauksista tiedämme.

Kannattaakin huomioida tänä kesänä reissatessa, että jätetään ne turhat krääsät ostamatta. Missä sijaitsee maailman kaikkien matkamuistojen hautausmaa/kaatopaikka?! Jep, siellä sen kaiken muun sekajätteen seassa, jonka viskaamme muutenkin muina miehinä (naisina/henkilöinä/alieneina/minä-tahansa) menemään.

Akka kuitenkin toivoo, että edes jokunen matkamuisto meidän ajaltamme säästyy tulevaisuuden arkeologeille tutkittavaksi: olisikohan parempi haudata keramiikkalautanen tekstillä ”Kuopio-Puijo” vai savikannu, jossa lukee Kypros kreikkalaisilla aakkosilla?

Äh, ihan sama; muutaman tuhannen vuoden päästä kaikki arkeologiset löydöt ovat jo ihan peruskauraa: ”Voi v**tu, minkä hemmetin takia näitä Kuopio-lautasia löytyy joka paikasta? Löytyisi nyt edes kerrankin yksi Saint Vincent ja Grenadiinit-valtion lautanen!!”

Saint-Vincent ja Grenadiinit. Jep, kelpaisi Akalle. Huom! Ainuttakaan matkamuistoa ei ole vahingoitettu/haudattu tämän kirjoituksen aikana, joten Kuopion ja Kyproksen on turha ottaa Akkaan yhteyttä harmistuksissaan. Akka odottaa kuitenkin lahjakorttia tältä Saint-Vincentiltä ja Grenadiineiltä.

ASUMUSTEN AATELIA

Akan asuttama tönö täyttää tänä vuonna 70 vuotta – ihan kunniallinen ikä talolle, ja sen kyllä huomaa. Pientä kasvojenkohotusta on jatkuvasti tehtävä (talolle, ei Akalle…) eikä lattioiden narinalta voi välttyä. Meillä ei todellakaan hiippailla salamyhkäisesti nurkissa! Mutta: mikä mahtaakaan olla maailman vanhin asumus? Tai edes rakennus? Tai mistä löytyy todisteita vanhimmasta, pitkäaikaisesta asutuksesta? Akkapa ottaa tästä selvää!

Göbekli Tepe/Sanliurfa, Turkki.

Tiettävästi maailman vanhimmat rakennelmat ovat Göbekli Tepe ja Karahan Tepe Turkissa. Nämä valtavat, kiviset rakennelmat on rakennettu n. 12 000-11 500 vuotta sitten, mutta asuntojahan nämä laajat kivestä tehdyt alueet eivät kuitenkaan ole. Molemmissa paikoissa on arveltu vietetyn kaikenlaisia, mukavia rituaaleja ja kokoontumisia, joista emme kuitenkaan voi koskaan saada varmuutta. Molemmissa paikoissa esiintyy kuitenkin runsaasti kiveen kaiverrettuja eläinhahmoja ja muita symbolisia kuvia, joten aikaa ja vaivaa rakennelmien koristeluun(kin) on käytetty runsaasti.

Karahan Tepe/Sanliurfa, Turkki.
Karahan Tepen 11 fallospylvästä ja reunan kasvokuva kaiverrettuina suoraan peruskalliosta (Arkeonews).

Ain Mallaha-kylä Israelissa ajoittuu vuosiin 10 000-8000 eaa. Tässä kylässä asuttiin kivirakennelmissa, mutta asukkaat eivät vielä viljelleet itse mitään. On arvioitu, että tuolloiset metsästäjä-keräilijät elivät (tietenkin) metsästäen, kalastaen ja luonnonantimia keräten. Eräästä haudasta on löytynyt maailman vanhin todiste koirasta kotieläimenä: vainajan mukana on haudattu koiranpentu. Menehtyneen käsi on sijoitettu (hellyyttävästi) koiran ruumiin päälle.

Ain Mallaha (myös nimellä Eynan)/Israel.

Tell Qaramel-hautakumpu Syyriassa on ajoitettu n. 11 000 vuotta vanhaksi. Tältä alueelta on kaivettu esiin 20 yksilön luurangot, ja hautakummun vieressä on selvästi havaittavia jäänteitä torneista. Täällä on asuttu v. 9000 eaa. ja asutaan edelleen. Hautakummun vieressä on kylä ja alueen halki kulkee rautatie. Laakso on hedelmällistä viljelysmaata, jonka läpi virtaa joki, joten mikäpä siinä on asustellessa. Vuosituhansien ajan, herregud.

Tell Qaramel/Syyria (Alchetron).

Jerikon torni Israelissa on n. 10 000 vuotta vanha 8,5 -metrinen rakennus, jota on arveltu käytetyn astronomisiin tarkoituksiin. Mitään viitteitä hautarituaaleihin tai hautauksiin ei ole löydetty, joten torni lieneekin sitten ollut tärkeä taivaan tiirailun kannalta. Tornin ympärillä on asunut n. 2000-3000 ihmistä ja aluetta ympäröi tuolloin (kuuluisa) Jerikon muuri.

Jeriko/Israel.

Çatal Hüyük-kylässä Turkissa asuttiin jo v. 7400 eaa. Alueella asuttiin tiiviisti; talot on rakennettu vieri viereen ja niiden ulko-ovet sijaitsivat katolla. Asukkaita oli arvioiden mukaan eri aikoina 3500-8000. Suomen mittakaavassa asutusta voi verrata pienimmillään Kuortaneen kokoiseen kylään (3528 asukasta) tai suurimmillaan Asikkalaan (8038). Kylässä on pidetty karjaeläimiä, lampaita ja vuohia, sekä viljelty viljaa ja ohraa. Tätä voi jo kutsua ihan toimivaksi kyläyhteisöksi. Kuortaneen tai Asikkalan tilanteista Akka ei osaa sanoa mitään.

Çatal Hüyük/Turkki (Wikimedia Commons).

Choirokoitian kylä Kyproksella ajoittuu vuoteen 6800 eaa. Pyöreäpohjaisissa kivitaloissa asusteli arviolta 1500-2000 ihmistä ja jotkut talot olivat peräti kaksikerroksisia. Täällä elettiin karjanhoidolla ja maanviljelyllä, mutta tuntemamattomasta syystä kylä hylättiin jo v. 6000 eaa. Koko Kypros näyttää olleen asumaton seuraavan vuosituhannen, joten jonkinlainen luonnonkatastrofi lienee aiheuttaneen asukaskadon.

Choirokoitia/Kypros.

Perperikonissa, Bulgariassa, on asuttu jo v. 5000 eaa. Kukkulalle rakennetussa kyläyhteisössä asuttiin jopa 1200-luvulle jaa. asti (!). Paikka oli tärkeä traakialaisille ja myöhemmin roomalaisille ja keskiajalla Perperikon toimi linnoituksena. Alueella on mm. kallioon hakattu pyöreä alttari, palatsi, temppeleitä, taloja ja aluetta ympäröi jopa 2,8 metriä paksut muurit. Kerrassaan vaikuttava paikka, eikä ole ihmekään, että siellä on asuttu useita tuhansia vuosia.

Perperikon/Bulgaria.

Valtava Barnenez-hautakumpu sijaitsee Bretagnessa, Ranskassa. Tässä 72x25x8-metrisessä jättiläisessä on 11 hautakammiota, joista ensimmäiset on rakennettu noin v. 4500 eaa. Koko monumentin on arvioitu painavan n. 14 000 tonnia. Alueelta on löydetty myös esineistöä: nuolenkärkiä, kivikirveitä ja keramiikkaa. Sisään johtavat käytävät ovat 7-12 metriä pitkiä, ja niiden seinillä on symbolisia kivikaiverruksia.

Barnenez/Ranska.
Hautakuilut/Barnenez (Wikimedia Commons).

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, mainittakoon Knap of Howar Orkney-saarilla: Pohjois-Euroopan vanhin, säilynyt kivitalo. Tämä idyllinen, kaksihuoneinen asumus muistuttaa Skara Braen rakennuksia, mutta on useita satoja vuosia niitä vanhempi (3700 eaa.) Huoneita yhdistää käytävä ja toinen huone lienee ollut jonkinlainen työpaja ja varasto. Kuten Skara Braessa, huonekalut on rakennettu kivistä ja katot lienevät olleen nurmipeitteisiä.

NAAPURISOPUA KIVIMÖKKIKYLÄSSÄ – Akalla on asiaa (Skara Braen tarina)

Knap of Howar/Orkney-saaret, Skotlanti.

Huoneista on löydetty jauhinkiviä, kivityökaluja ja keramiikkaa. Talossa on asuttu peräti 900 vuoden ajan, joten kyseessä onkin ollut todellinen perintömökki. Kotieläinten pito, kalastus ja maanviljely on ollut tuttua tämänkin kaksion asukkaille. Tällaisessa idyllissä Akkakin mielellään majailisi, kaukana nykyajan teknologiasta!

Mutta, mutta… jos nyt oikein aletaan pilkkua viilaamaan, niin maailman vanhin koti on löydetty Kalaharin autiomaasta, Etelä-Afrikasta. Wonderwerkin luolassa on asuttu jo 2 miljoonaa vuotta sitten. Luolasta on löydetty kivityökaluja, eläinten luita ja tulisija miljoonan vuoden takaa. Ihmisjäännöksiä luolasta ei ole löytynyt, joten luola on ollut puhtaasti asuinkäytössä.

Wonderwerk Cave/Etelä-Afrikka.

Mikäpä esi-isämme täällä sitten asusteli 2 miljoonaa vuotta sitten, sillä tuohon aikaan lajeja oli useita? Kivityökalujen perusteella on päätelty, että luola asutettiin homo habiliksen toimesta. Luolalla on pituutta peräti 130 metriä, joten habilis-perheellä on ollut runsaasti tilaa temmeltää. Akka näkee sielunsa silmin, kuinka pieni Leena Maria Habilis istuu nuotion äärellä järsimässä gasellinkoipea, jonka perheenäiti Terttu Marja Habilis on huolellisesti kypsentänyt. Aijai, kylläpä siinä on mukavat oltavat, kun tulenkajo loimottaa kotoisan kotiluolan seinämillä!

Site – Wonderwerk Cave (zamaniproject.org) (3D-malli luolasta)

Tuntematon homo habilis. Ei ole tiedossa, onko kyseessä rippikuva, valmistujaiskuva, vai passikuva.

Akan seinällä loimottaa vain valomato, ja uunissa pöhisee kinkkukiusaus, ei gasellin takajalka. Kuinka tylsän arkipäiväistä! Mutta toisaalta: Akan ei tarvitse kotinsa (luolansa) ulko-ovella tähyillä, vaaniiko ulkopuolella jokin megahermeettinen, esihistoriallinen elukka suupalaa vaanimassa. Sentään jotain positiivista tässä nykyajassakin, kun tarkemmin ajattelee…

Tällainen norsun kokoinen, seitsemän tonnia painava MEGATHERIUM olisi mukava näky omalla ulko-ovella tai pihamaalla. Tämän karvaisen öttiäisen on uskottu syöneen kasvien ohella lihaakin. Yeah! Saa silittää!

PAKENEMISEN LYHYT OPPIMÄÄRÄ

Kuinka moni on kuullut herrasmies Jack Sheppardista nykyaikana? Ei Akka ainakaan! Kyse on 1700-luvun todellisesta julkkiksesta, jonka uskomaton tarina on hiipunut vuosisatojen aikana historian syövereihin.

Tämä tarina sijoittuu 1700-luvun Lontooseen. (Image: Marcin Nowak)

Jack Sheppard (1702-1724) syntyi köyhään perheeseen köyhälistöalueella Lontoon Spitalfieldsissa. Alue oli tunnettu prostituutiosta ja rikollisista. Köyhän lapsuuden jälkeen Jack sentään pääsi puusepän oppipojaksi, mutta hän ajautui 5 vuoden jälkeen ihan muihin puuhiin: Wikipedian mukaan hän vietti aikaansa ”drinking and whoring”.

Jack sai tänä aikana -yllättäen- rosvokavereita ja hän tapasi prostituoitu Bess Lyonin, josta tuli hänen rakastajattarensa. Samalla hän varasteli asiakkailta (jotka kävivät vähiin) sekä paikallisista pikkuputiikeista. Tavernoissa hän oli oikein pidetty mies ja saikin lempinimen ”Herrasmies Jack”. Puusepäntyöt saivat lopulta jäädä kokonaan, kun rosvojoukkio laajensi toimintaansa asuntomurtoihin.

Slummielämää Lontoossa 1800-luvun puolella.

Keväällä 1723 kirjattiin Jackin 1. todistettu varkaus: kaksi hopealusikkaa, mutta seuraamuksia tästä ei vielä Jackille tullut. Rutkasti niitä sitten olikin tulossa hyvin lyhyen ajan sisällä:

1. pidätys ja pako: ryöstöjengiläinen kavalsi Jackin 40 punnasta, Jack pidätettiin ja vangittiin St. Giles’s Roundhouse-vankilaan. Jotenkin Jack onnistui rikkomaan hirsiseinän ja pakeni lakanaköydellä (!!!) vain 3 tunnin vankeuden jälkeen.

Jackin ja Bessin pako piirrettynä.


2. pidätys ja pako: rakastajatar Bess ja Jack lukittiin yhdessä Clerkenwellin vankilaan peräti samaan selliin, koska he olivat ”aviopari”. He onnistuivat irrottamaan kahleensa, väänsivät ikkunasta metallikalterin irti ja pakenivat taas ikkunasta lakanaköydellä (!!!). Yhdessä he kiipesivät melkein 7 m korkean muurin yli vapauteen. Jack oli pienikokoinen (163 cm) ja Bess… runsas, joten kiipeämisen oli pakko olla melkoisen ponnistelun tulosta.


3. pidätys ja pako: Jack pidätettiin viinakaupasta ilmiannon perusteella, hänet vietiin tällä kertaa Newgaten vankilaan. Bess Lyon ja toinen prostituoitu tulivat Jackia tapaamaan; he hämäsivät vartijaa (mitenköhän…) ja Jack sai taas kalterin irti päästen sellistä käytävälle. Naiset toivat mukanaan vaatteita, joihin pukeutumalla Jack pääsi naisena ulos. Jackin maine oli jo alkanut kiiriä kansan korviin; hänestä puhuttiin ja hänen pakojaan ihailtiin.


4. pidätys ja pako: muutamien päivien jälkeen Jack pidätettiin taas ja vietiin takaisin Newgateen. Tällä kertaa hänelle laitettiin käsiraudat ja jalkaraudat. Yleisö oli huumaantunut Jackista ja häntä kävikin moni katsomassa. Jack sai jopa työkaluja joiltakin vierailta pakoa varten, mutta vartijat toki keräsivät tällaiset esineet pois. Jackille jäi kuitenkin rautanaula; hän tiirikoi käsirautansa tällä naulalla ja irroitetun kalterin avulla hän sai jalkarautansa irti seinästä, rikkoi samalla seinän ja pakeni katolle kahleet edelleen jaloissaan. Jack laski sänkyviltillään kattoa alas viereisen talon katolle, meni sisään taloon ja poistui tyylikkäästi tämän talon etuovesta. Jack sai myöhemmin jalkakahleiden irroittamiseen apua sepältä. Hän pukeutui kerjäläiseksi ja palasi muina miehinä takaisin kaupunkiin.

Tämäntyyppisen asun (mustana) ja tällaisen valkoisen peruukin Jack ehti varastaa. (Victoria&Albert Museum).


5. Lopullinen pidätys: vain muutaman päivän sisällä paostaan Jack murtautui panttiliikkeeseen ja varasti mustan silkkipuvun, timanttisormuksia ja ison, valkoisen peruukin. Jack vietti aikaa 2 rakastajattarensa kanssa, kunnes hänet taas pidätettiin umpijurrissa pukeutuneena näihin hienoihin tamineisiin. Ilmeisesti Jack oli taas ”drinking and whoring” eli lempiharrastuksensa parissa.

Daniel Defoe (Robinson Crusoen kirjoittaja) ihaili Jackia siinä määrin, että hän oli jo ehtinyt kirjoittaa tämän ”elämäkerran”. Teoksen myötä Jackin suosio oli jo kohonnut pilviin ja kansa seurasi tapahtumien etenemistä jännittyneenä.

Daniel Defoe v. 1660.

Jack vietiin taas Newcastleen, hänelle laitettiin 150 kg:n kahleet ja ympärivuorokautinen valvonta. Vierailijoita oli nyt tulossa niin paljon, että heiltä pyydettiin 4 shillinkiä pääsymaksua (!). Suosion myötä taiteilija James Thornhill tuli vankilaan maalaamaan Jackista muotokuvan, joka valitettavasti ei ole säilynyt.

Thornhillin muotokuvan pohjalta tehty kaiverrustyö. (National Portrait Gallery). Jackin tukka on leikattu lyhyeksi ennen teloitusta ja hän osoittaa dramaattisesti sellin ovelle.

Tuomionluvussa Jack sai hirttotuomion, sillä hän ei suostunut ilmiantamaan rikoskumppaneitaan.

200 000 ihmistä seurasi Jackin kärrymatkaa hirttopuulle, tämä ihmismäärä oli kolmasosa koko Lontoon väestöstä. Koko tapahtuma muistutti lähinnä karnevaalikulkuetta tai paraatia. Matkan aikana tuomittu kävi jopa tavernassa ottamassa viimeisen lasillisen. Vartijat kuitenkin löysivät Jackin hallusta vielä taskuveitsen, jolla hänen piti leikata hirttoköysi poikki; tämä oli hänen viimeinen pakosuunnitelmansa.

Hirttämiset suoritettiin aina julkisella paikalla. Tässä kuvassa 3 onnetonta tuomittua 1700-luvulla.


Jackin ystävillä oli oma suunnitelmansa: heidän piti ottaa Jack nopeasti alas pakollisen 15 minuutin hirttämisen jälkeen ja elvyttää hänet lääkärin avulla. Tällainen toiminta oli joskus pelastanut tuomittujen henkiä, mutta yleisöryntäys esti tällaisen ihmepelastuksen ja Jack menehtyi köydenjatkona. Tavallinen kansa näet pelkäsi, että Jackin ruumista käytettäisiin anatomian tutkimuksiin, tuohon aikaan oli tapana käyttää hirtettyjen ruumiita lääketieteen edistämiseen. Sankaria ei kuitenkaan haluttu luovuttaa tähän tarkoitukseen. Hänet haudattiin hiljaisuudessa St. Martin-of-The-Fields-kirkon hautausmaalle Lontoossa samana iltana.

Jackin kuoleman jälkeen kirjoitettiin useita lauluja ja näytelmiä, ensimmäinen näytelmä peräti jo 2 viikkoa hirttämisen jälkeen. Viranomaiset päättivät lopulta kieltää Jack Sheppardin nimen mainitsemisen missään teoksessa, jotta rikollisuutta ei ihannoitaisi. Tämä kielto oli voimassa peräti 40 vuotta. Huh huh!

Jack vangittuna/J. Sketch/The History of Jack Sheppard.

Aikamoinen legenda jo eläessään, tämä 20-vuotiaana kuollut veijari. On kerrottu, että hirttokulkueen varrella naiset olivat pukeutuneet valkoisiin mekkoihin, he itkivät ja heittelivät kukkia Jackin päälle. Tästä tulee mieleen hysteeriset naiset The Beatlesin tai Elviksen konserteissa.

Mitä me nykyajan ihmiset opimme tästä? Emmepä kai mitään. Tiukan paikan tullen kannattaa kuitenkin pitää lähettyvillä lakanoita, rautanaulaa, hienoja asusteita ja yhtä tällaista ”Herrasmies Jackia”. Eikä missään tapauksessa kannata viettää aikaa ”drinking and whoring”, kuten Jack Sheppard. Siitä tulee sanomista.

OLETKO KOSKAAN KUULLUT, ETTÄ… (OSA 2)

Lisää turhaa knoppitietoa koronauutisten keskelle.

…Jäämies Ötzi löydettiin Itävallan ja Italian rajalta v. 1991. Tämä jäätynyt n.46-vuotias mies eli 3300-luvulla eaa. Ruumis oli niin hyvin säilynyt, että jopa hänen viimeiset ateriansa ovat tiedossa: hänen mahalaukustaan löytyi mm. alppivuohenlihaa, kauriinlihaa, viljanjäänteitä, hedelmienkuoria ja vihanneksia. Kuulostaa ihan makoisalta ja monipuoliselta aterialta: luomupihviä, leipää, salaattia ja jälkkärinä hedelmiä! Maistuis varmaan sullekin! … Kunnes kuulet, että kauriinlihassa oli matoja, eli tämä nautittu liha ei missään tapauksessa ollut tuoretta. Omnomnom.

Herra Ötzi, melkein 5000-vuotiaaksi ihan hyvässä kunnossa.

… Israelista löydettiin männävuosina täysin eristyksissä oleva kalkkikiviluola. Luolasta on löydetty uusia eliölajeja, joilla ei ole lainkaan silmiä. Mitäs katsottavaa siellä pilkkopimeässä olisikaan! Luolaan ei ole päässyt ollenkaan vettä eikä ravintoa, joten eliöiden pääasiallinen ravinnonlähde onkin bakteerit. Kuulostaa ihan unelmien asuinpaikalta: ei valoa eikä mitään muuta mussutettavaa kuin pahuksen pöpöjä!

Keuhkokalat ovat omituisia otuksia. Niitä tavataan etelä-Amerikan ja Afrikan makeista vesistä. Kalat nousevat veden pinnalle ja hengittävät keuhkoillaan ilmaa! Ei piru vie; kyllä kaloilla pitää olla kidukset! Eikä siinä vielä kaikki: kuivina kausina jotkin lammet ja joet voivat kuivua tyystin, tällöin keuhkokalat kaivautuvat pohjamutaan ja vaipuvat horrokseen. Etiopiankeuhkokalan on todettu horrostavan jopa 4 vuotta. Kala lähtee muina miehinä uimaan, kun kuivat vuodet ovat ohi. Ei hyvää päivää, ei tällaisia eläimiä voi olla olemassa! ”Oho, tuli sitte otettua vähä pidemmät nokkaunet. Onkohan se naapurin Keuhkis nukkunu kans yhtä pitkään…”

… Tutkimusretkeilijä James Cook sai surmansa Havaijilla v. 1779. Häntä iskettiin nuijalla ja tikarilla päähän, häntä kivitettiin ja lopulta hakattiin kuoliaaksi. Hänen ruumiinsa paloiteltiin. Kyseessä eivät kuitenkaan olleet kannibaalit ateriaa valmistelemassa, vaan Cookia pidettiin Havaijilla ”Lono”- jumalana. Samalla tavoin paloiteltiin kunnioittavasti kuolleiden päälliköiden ruumiit (kuka tietää miksi…). Cookin luita kanniskeltiin juhlakulkueissa 1800-luvun puolelle asti. Ennen kuolemaansa Cook oli ampunut muutaman alkuasukkaan. Hänen mielenterveytensä oli alkanut horjua jo aiemmin; ilmeisesti sukkulamatojen takia. Ihan ilman syytä hänen kimppuunsa ei siis hyökätty. Varsinainen paratiisisaari: tervetuloa lomailemaan, parhaassa tapauksessa luusi päätyvät vuosittaisen juhlakulkueen päätähdeksi! Aloha vaan!

Kapteeni James Cook.

… New Yorkin pörssikadun nimi Wall Street viittaa suojamuuriin, jonka hollantilaiset rakensivat 1600-luvulla. 4 metriä korkea muuri rakennettiin suojaamaan Uuden Amsterdamin siirtokuntaa alkuasukkailta ja merirosvoilta. Manhattanin alkuperäinen nimi Mannahatta tarkoitti kukkulaista saarta. Kadunnimi jäi elämään, vaikka muuri sittemmin purettiin. Mannahatta-nimityskin muuttui Manhattaniksi hollantilaisten toimesta. Tässä tapauksessa siis ”Meksiko maksaa muurin” oli muotoa ”Hollanti maksaa muurin”…

… synnytyslääkäri Stephan Tarnier keksi keskoskaapin v.1880 nähtyään eläintarhassa linnunmunien haudontalaatikoita. Keskoskaapit olivat aluksi puisia, kannellisia laatikoita, joita lämmitettiin lämmintä vettä sisältävillä astioilla. Varsinainen neronleimaus, ei muuta voi sanoa.

… Aurinkokuningas Ludvig XIV:n salaiseksi kaksoisveljeksi epäilty Rautanaamio olikin todellisuudessa Eustache Dauger, rahastonhoitajan palvelija. Rahastonhoitaja ”yllättäen” järjesteli itselleen massia varastamalla kuninkaalta. Palvelija vangittiin, jotta hän ei puhuisi kavalluksista. Ihan kiva homma; pahispomo ryövää rahaa ja palvelija saa kärsiä!

Rautanaamio.

… Lapsille tarkoitettuja leluja on säilynyt jopa 2600-luvulta eaa. Alunperin lelut olivat oikeiden esineiden pienoismalleja, mutta mm. Egyptistä ja Roomasta on löytynyt myöhemmältä kaudelta nukkejakin. Saksassa leikkikaluteollisuus alkoi kehittyä 1500-luvulla. Ja mihin ollaankaan tultu: maailma on täytetty järkyttävällä määrällä muovikrääsää. Leikkikää mieluummin käpylehmillä, niin maailma pelastuu!

… Maissilastujen keksijä W.K. Kellogg oli vakuuttunut, että murojen syönti edisti terveyttä ja vähensi masturbointihaluja. 1890- luvulla moinen puuhastelu olikin ihan perisyntiä. ”Tulepas poika pois sieltä kaapista syömään muroja, mitä sä aina nysväät siellä…”

… Pohjois-Amerikan lakotaintiaanit ovat vuosisatoja käyneet saunan kaltaisessa ”hikimajassa”. Maja rakennetaan puhvelinnahkoista ja teltan keskellä kiukaan virkaa toimittaa kivikasa. Myös hikimajassa heitetään vettä kuumille kiville, mutta hikoilun jälkeen ei käydä vesipesulla. Hikoilu itsessään on puhdistautumista ja saunominen on pyhä toimitus. Tähän pyhään toimitukseen kuuluu olennaisesti piipunpoltto. Kylmän kaljan kittaaminen saunomisen yhteydessä ei kuulu pyhään toimitukseen, ei myöskään kiuasmakkara; vaikka miten yrittäisit näin väittää.

Lakota-intiaanien päälliköt kokoustavat v. 1868.

…Yhdysvaltojen kolmannella presidentillä Thomas Jeffersonilla oli vaimonsa kuoleman jälkeen rakkaussuhde oman orjansa Sally Hemingsin kanssa. 1800-luvun alkupuolella tällainen oli ennenkuulumatonta, mutta suhde pidettiinkin salassa. On esitetty, että Jefferson sai myös 6 lasta Sallyn kanssa. Tätä käsitystä tukee se, että Jeffersson vapautti kaikki 4 eloonjäänyttä lasta orjuudesta (2 lasta valitettavasti menehtyi). Myös Sally eli vapaana elämänsä loppuajat. Jeffersonin taloa Monticelloa remontoidessa löydettiin kadoksiin jäänyt asuintila; Sally Hemingsin huone. Huone sijaitsi lähellä Thomas Jeffersonin omaa makuuhuonetta. Äijä omisti yhteensä yli 500 orjaa; mutta nähtävästi yhdestä orjasta tuli sitten hänen rakastajattarensa ja lastensa äiti. Mikäli suhde olisi tuolloin tullut julki, olisi äijän maine ollut lopullisesti mennyttä. Siinä olisi voinut jäädä itsenäisyysjulistus allekirjoittamatta ja presidenttiys olisi ollut mennyttä. Äijä on saanut pärstänsäkin Yhdysvaltain rahoihin ja Mount Rushmore -vuorelle. Onneksi Mister President sentään tajusi vapauttaa omat lapsensa, eikä pakottanut näitä poimimaan puuvillaa pelloillaan. ”Vuoden isä”- palkinto olisi ollut paikallaan, höh…

Thomas Jefferson ja Monticello 2 dollarin setelissä.