PIENIÄ VIHREITÄ MIEH… LAPSIA

“Elämme merkillisiä aikoja,” olisi voinut pienen, englantilaisen Woolpitin kylän väestö todeta 1100-luvulla, kun kylään tumpsahti yllättäen kaksi kirkkaanvihreää lasta. Kylän alkuperäinen nimi oli “Wulf-pytt,” joka sananmukaisesti tarkoitti susille kaivettuja kuoppia. Näillä kuopilla yritettiin estää moisten petojen hyökkäykset, mutta hämmästys olikin suuri, kun tällaisesta montusta löydettiinkin pieni tyttö ja poika (jotka olivat siis tosiaankin iholtaan vihreitä, onhan se nyt varmastikin tullut selväksi…).

Kylän nimen alkuperä voi tosin johtua myös paikallisesta, ansioituneesta soturista Ulfketelistä, jonka nimi tarkoittaa susikuoppaa (wolf-trap). Tämä maineikas herra eli vuosina 968-1016 jaa.

Sisarusparin puheesta ei kukaan ymmärtänyt mitään ja heidän vaatteensakin olivat outoja. Heidät vietiin paikallisen kyläläisen Sir Richard de Calnen kartanoon, mutta siellä lapset eivät halunneet syödä mitään heille tarjottua ruokaa. Vasta joidenkin päivien päästä sisarukset löysivät pihamaalta härkäpapuja, joita he sitten kelpuuttivat ruoakseen. On kerrottu, että muutamien vuosien aikana lapset vihdoinkin oppivat puhumaan englantia, tottuivat tavalliseen ruokavalioon ja monipuolisempi ravinto karkottikin lopulta heidän ihonsa vihreyden. Valitettavasti sisartaan nuorempi poika kuitenkin sairastui ja lopulta kuoli.

Woolpit – Google Maps

Noh, kun tyttö oli oppinut tarpeeksi englantia, hän yritti selittää heidän mystistä ilmestymistään kylään. Tytön mukaan he olivat kotoisin Saint Martinin maasta, jossa kaikki oli vihreää eikä aurinko koskaan noussut tai laskenut kunnolla. Kylään ilmestymisensä aikaan sisarukset olivat paimentaneet isänsä karjaa, kunnes he olivat kuulleet kovan äänen (jota tyttö vertasi Woolpitin kirkonkelloihin) ja joutuneet sitten yllättäen susikuopan pohjalle. Lähtöpaikastaan tyttö selitti, että “suuri joki erottaa Saint Martinin maan tästä maasta.”

Tyttö lopulta kastettiin ja sai nimen Agnes. Hän jäi de Calnen huusholliin palvelijaksi, kunnes meni myöhemmin naimisiin kuninkaallisen virkamiehen Richard Barren kanssa. Tiettävästi he saivat ainakin yhden lapsen, mutta tähän väitteeseen ei ole löydetty todisteita.

Tähän tarinaan on esitetty useita teorioita, mutta ensin täytyy selittää, miten tällainen tarina on säilynyt meidän päiviimme asti: tarinan on kirjannut ylös sekä Ralph of Coggeshall (Coggeshallin luostarin apotti), että William of Newburgh (Newburghin luostarin kaniikki). Ensin mainittu kuoli v. 1226 ja jälkimmäinen eli n. 1136-1198. Kertomus on kirjattu sekä Ralphin kirjoittamaan Chronicum Anglicanumiin vuodelta 1220, että Williamin kirjoittamaan Historian rerum Anglicarumiin vuodelta 1189. Heidän tarinoissaan on pieniä eroavaisuuksia, mutta yleisesti ottaen kertomukset noudattelevat samaa linjaa sisarusten puhumasta siansaksasta, syömättömyydestä ja vihreästä ihonväristä.

Woolpit, Suffolk/C.W.Arnold (Woolpit and District Museum).

Yleisin selitys näiden lasten kummallisuuksiin on se, että heidän epäillään olleen eksyneitä flaamilaisten maahanmuuttajien jälkeläisiä. Tähän etniseen ryhmään kuuluvat “flaamilaiset” tai “flaamit” ovat kotoisin Belgian pohjoisosasta Flanderista. Heidän puhumansa kieli flaami selittäisi sen, etteivät Woolpitin kyläläiset ymmärtäneet lasten puheista mitään. Alueella tiedetään kuitenkin eläneen tuohon aikaan näitä flaamilaisia siirtolaisia, joita myöhemmin vainottiin vallassa olleen kuningas Henrik II:n toimesta. Olisi siis ymmärrettävää, että lapset ovat esim. paenneet kotiseudultaan ja päätyneet sattumalta Woolpitiin.

Saksalainen susikuoppa (WikipediaCommons).

Mainituksi “Saint Martinin maaksi” on esitetty Fornham St. Martinin kylää, joka sijaitsee Woolpitista n. 10 km luoteeseen. Tuolla alueella käytiin myös Fornhamin taistelu v. 1178, joten lasten pakeneminen selittyisi tälläkin seikalla kätevästi. Läheisen Bury St. Edmundsin luostarin kellot (rakennettu 1020-luvulla) olisivat myös olleet usein lasten kuultavissa. Tytön mainitsema “suuri joki” olisi voinut olla The Black Bourn-joki, joka sijaitsee Woolpitin läntisellä puolella. Tämä joki oli tuohon aikaan alueen tärkein vesilähde, mutta se kuivui myöhempinä vuosisatoina puromaiseksi uomaksi.

Fornham St Martin – Google Maps

Entäpä se vihreä ihonväri? Jopa lasten arsenikkimyrkytystä on epäilty, mutta todennäköisin syy tähän ilmiöön lienee hypokrominen anemia; usein raudanpuutoksesta johtuva tila, jossa punasoluissa on tavallista vähemmän hemoglobiinia. Tarinassahan kuitenkin mainitaan erityisesti se, että lasten vihreys alkoi ajan mittaan kadota monipuolisemman ruokavalion myötä, joten selitys on hyvin uskottava. Pojan kuolinsyytä ei tosin tiedetä, mutta tuohon aikaan ihan-mihin-tahansa-kuoleminen olikin ihan normimeininkiä.

Näillä perusteilla kertomus alkaa kuulostaa ihan järkevältä, mutta on tietenkin mahdollista, että kyse on vain keksitystä tarinasta, joka on jäänyt elämään. Eihän esim. sitäkään tiedetä, onko legendaarinen kuningas Arthur ollut oikeasti olemassa, joten tähän tarinaan on turha yrittää ympätä mitään avaruudesta saapuneita alien-lapsia. Vaikka kuinka mieli tekisi. Sehän olisikin alien-hihhuleille se todennäköisin selitys, sillä lapsilla on kuitenkin ollut tämä merkillinen, vihreä ihonväri. Kas, kun ei sentään ollut avaruuskypäriä päässä…!

Roulin’s Baby/Vincent van Gogh n. 1888.

Onhan se tietenkin mahdollista, että nämä pienet, vihreät lapset ovat saapuneet maapallolle jostakin huitsin persiistä ulkoavaruudesta, mutta miksi nämä lapset löydettiin susien pyydyskuopasta? Ei sitten alieneilta löytynyt parempaa gps-vehjettä laskeutumiseen/pudotukseen, vai? Yrittäkää suunnistaa vähän paremmin ens kerralla, jooko? Olisi ikävää kalastella teidän vihreitä vauvojanne jostakin satunnaisesta jorpakosta ihan vain siksi, että teidän navigaattorinne jäivät sitten päivittämättä ennen lähtöä.

Navigoilemisiin; varokaa taivaalta (mahdollisesti) putoilevia vihreitä lapsia!

SATUPRINSSIN MYSTINEN ELÄMÄ JA KUOLEMA

Baijerin kuningas Ludvig II oli todellakin oman aikansa introvertti ja tämä luonteenpiirre veikin häneltä lopulta sekä kruunun, rahat, että hengen. Tämä eksentrikko onkin mielenkiintoinen tapaus, joten aloitetaanpa aivan perusasioista (kuten-mikä-ihmeen-Baijeri):

Kuningas Ludvig II (1845-1886).

1800-luvulla Saksan keisarikunta muodostui 25 osavaltiosta, joista Baijerin kuningaskunta oli toiseksi suurin Preussin kuningaskunnan jälkeen. Tätä Baijerin kuningaskuntaa hallitsi vuosina 1848-1864 kuningas Maksimilian II, jolle syntyi kaksi poikaa: Ludwig ja Otto. Näistä kahdesta esikoinen Ludwig Otto Friedrich Wilhelm von Wittelsbach kruunattiin kuninkaaksi vain 18-vuotiaana, kun Maksimilian II heitti henkensä 52-vuotiaana v. 1864. Ludwigin hallitsijanimi on Suomessa Ludvig II.

On kerrottu, että Ludvig oli lapsuudessaan hyvin yksinäinen. Hänet jätettiin kotiopettajattarien ja palvelusväen kasvatettavaksi, joten poika uppoutuikin omaan mielikuvitusmaailmaansa samoillen metsissä ja vuoristoissa. Hänen idolinsa oli Ranskan Aurinkokuningas Ludvig XIV, kunnes vain 15-vuotiaana hän kohtasi todellisen muusansa: säveltäjä Richard Wagnerin. Ludvig ihastui heti Wagnerin oopperamaailmaan, jossa ritarit pelastivat neitoja pulasta: etenkin Lohengrin-ritari joutsenen vetämässä veneessä vaikutti nuoreen Ludvigiin voimakkaasti.

Lohengrin-Knight of the Swan/Violet Oakley n. 1910.

Noustuaan kuninkaaksi Ludvig II maksoi pahasti velkaantuneen Wagnerin velat ja palkkasi hänet hovisäveltäjäkseen. Wagnerille rakennettiin jopa oma oopperatalo ja Ludvigin kerrotaankin sanoneen, ettei kukaan muu henkilö ollut koskaan vaikuttanut häneen yhtä paljon, kuin herra-suuri-säveltäjä Wagner. Tämän perusteella on myös arveltu, että Ludvig II olisi ollut homoseksuaali, sillä hän ei koskaan mennyt naimisiin lukuisista kihlausyrityksistä huolimatta. Nämä pakotetut avioliittoaikomukset Ludvig II ponnekkaasti torppasi, joten hän jäi naimattomaksi ja lapsettomaksi hallitsijaksi loppuelämäkseen.

Richard Wagner (1813-1883).

Ludvig II oli kuitenkin pidetty kuningas, kunnes hänen pakkomielteensä linnojen rakentamiseen alkoi tulla kalliiksi. Näistä linnoista tunnetuin on Neuschwanstein, joka on ollut Prinsessa Ruususen linnan esikuva. Pikkuruisen (vain 10 huonetta) Linderhofin linnan Ludvig rakennutti vain itseään varten, sillä linnan ruokapöytäkin on tarkoitettu vain yhdelle ihmiselle.

Neuschwanstein Castle.

Velkaantuessaan Ludvigin käytös alkoi muutenkin muuttua: hän erakoitui, alkoi valvoa vain öisin ja vaati palveluskuntaansa pukeutumaan 1600-luvun vaatteisiin. Lisäksi hänen kuultiin juttelevan itsekseen jo edesmenneille Aurinkokuninkaalle, Marie Antoinettelle ja Madame De Pompadourille.

Linderhofin linna/palatsi.

Ludvig II julistettiin mielenvikaiseksi v. 1886 Baijerin hallituksen ja Ludvigin sedän prinssi Luitpoldin toimesta. Ludvigin nuorempi veli Otto oli julistettu mielisairaaksi jo v. 1872, joten sijaishallitsijana toimi täten tämä setä Luitpold. Onkin arveltu, että Ludvig II haluttiin “siivota” pois tieltä, sillä tällä tavoin saatiin pysäytettyä Ludvigin jatkuva velkaantuminen. Neuschwansteinin rakennustyöt keskeytettiinkin välittömästi ja linna on edelleenkin keskeneräinen.

Ludvig II sijoitettiin Bergin linnaan lähelle Munchenia, Starnberginjärven rannalle. Linna oli käytännössä loistelias vankila, sillä ovia pidettiin lukittuina. Häntä tarkkailemaan sijoitettiin muuan tohtori Bernhard von Gudden, joka oli peräti aiemmin julistanut juuri prinssi Oton mielenvikaiseksi. Kuinka ollakaan; tämän saman diagnoosin hän antoi hallitukselle myös Ludvigista, vaikka hän ei ollut tehnyt tälle edes virallista lääkärintarkastusta.

Starnberginjärvi – Google Maps

Noh, joka tapauksessa 13. kesäkuuta 1886 herr doktor ja Ludvig olivat lähteneet kävelyretkelle järven ympäristöön, ja tältä retkeltään he eivät enää koskaan palanneet. Myöhään illalla heidän ruumiinsa löydettiin kellumasta järvessä. Tuossa kohtaa vettä oli vain vyötärölle asti, joten hyvänä uimarina tunnetun Ludvigin ei olisi todellakaan luullut hukkuvan.

König Ludwig II/Ferdinand von Piloty 1865.

Nopeasti kehitettiin kuitenkin selitys, että Ludvig II oli tehnyt itsemurhan hukuttautumalla ja tässä tuoksinassa hän olisi hukuttanut myös herra tohtori von Guddenin. Ruumiinavauksessa ei kuitenkaan löydetty vettä Ludvigin keuhkoista, joten salaliittoteoriat murhasta ovatkin ymmärrettäviä. Näistä uskottavin lienee kuninkaan kalastajan Jakob Lidlin kuoleman jälkeen löydetyt muistiinpanot, joissa hän kertoo tuona iltana odottaneensa kuningasta veneessään auttaakseen tätä pakenemaan. Kun Ludvig sitten oli nousemassa järvestä veneeseen, metsästä ammuttiin laukauksia Ludvigin niskaan. Kalastaja piti elinaikanaan tämän tiedon salassa – tietenkin rahallista korvausta vastaan. Kalastajan päiväkirja on kuitenkin sittemmin kadonnut.

Ludvigin henkilääkäri tohtori Schleiss von Lowenstein väitti myös päiväkirjassaan, että hän näki Ludvigin ruumiin luodinreikineen ja että von Gudden olisi hyökännyt ruiskun kanssa häntä kohti. Tuolloin tämän henkilääkärin oli pakko tappaa von Gudden itsepuolustukseksi. Taiteilija Hermann Kaulbach oli tuolloin myös henkilääkärin mukana, ja hänen luonnoksensa kuolleesta Ludvigista näyttää verivanan valuvan kuninkaan suupielestä.

Ludwig II Zeichnung/Hermann Kaulbach 1886.

Kuninkaallisen perheen kaukaisen sukulaisen kreivitär Josephine von Wrbna-Kaunitzin kerrotaan myös esitelleen teeseurueelleen Ludvigin takkia, jossa oli nähtävissä kaksi luodinreikää. Tätä vastaan puhuu kuitenkin se, että muuan Willy Beihl väitti isänsä -tuolloisen hovipalvelijan- polttaneen kyseisen takin. Takin on myös väitetty tuhoutuneen tulipalossa vuosia myöhemmin Ludvigin kuoleman jälkeen.

Spekulaatioita tapahtumista voi esitellä mielin määrin, mutta varmaa totuutta asiaan on hankalaa saada: kuninkaan jälkeläiset Wittelsbach-suvusta ovat kieltäytyneet Ludvigin ekshumaatiosta. Sallittakoon tämä heille, vaikka tämä mysteeri jääneekin täten selvittämättömäksi.

(WikimediaCommons)

Ludvigin aikalaiset (ystävät ja palvelusväki) ovat kuitenkin kertoneet, ettei heidän mielestään kuningas ollut kuitenkaan umpihullu, kuten väitettiin. Hän kävi aivan täysjärkisiä keskusteluja ja kirjoitti loogisia kirjeitä, joten häntä kuvailtiinkin vain “hyvin erikoiseksi persoonaksi.” On sinänsä sääli, että tämä omaan haave- ja satumaailmaansa uppoutunut kuningas kohtasi loppunsa aivan liian varhain ja varsin mystisissä olosuhteissa.

Neuschwansteinin linnan sisätilaa. Lievää luksusta havaittavissa. (neuschwanstein.de)

Noh, oli miten oli; ainakin Ludvigin rakennuttamat linnat ovat maksaneet itsensä moninkertaisesti takaisin turistien lipputuloilla, joten Ludvigin satumaailma jäi kuitenkin konkreettisesti elämään tulevillekin sukupolville. Richard Wagner on myöskin aikanaan sanonut, ettei hän olisi pystynyt jatkamaan sävellystyötään ilman kuninkaan ylenpalttista tukea, joten Ludvigia on kiittäminen Wagnerinkin elämäntyöstä.

Mitäpä sitten tapahtui Ludvigin kuoltua? Kuningas haudattiin Pyhän Mikaelin kirkkoon Muncheniin, mutta hänen sydämensä sijoitettiin hopeauurnaan pieneen Altöttingin kaupunkiin bavarialaisen tavan mukaan. Starnberginjärvelle rakennettiin pieni muistokappeli ja järveen pystytettiin risti kuninkaan ruumiin löytöpaikalle. Joka vuosi järvellä pidetään muistotilaisuus 13. kesäkuuta.

Sijaishallitsija Luitpold oli vallassa v. 1912 asti, kunnes hän kuoli peräti 91-vuotiaana. Ludvigin nuorempi veli Otto Wilhelm Luitpold Adalbert Waldemar Wittelsbach kuoli 68-vuotiaana v. 1916. Tuolloin hän oli elänyt holhouksenalaisena jo useita vuosikymmeniä, sillä hänen henkistä tilaansa alettiin tarkkailla jo 1870-luvulla. On epäilty, että Otto olisi sairastanut tuolloin vielä tuntematonta skitsofreniaa, tai että hänellä olisi ollut syfilis.

Otto Wittelsbach (1848-1916).

Luitpoldin poika Ludwig Leopold Joseph Maria Aloys Alfred Wittelsbach nousi valtaan isänsä kuoltua, ja hän sai läpi perustuslain muutoksen, jolla Otto-parka saatiin vihdoin mielisairaana syrjäytettyä. Tällöin Ludwigista tuli virallisesti Baijerin viimeinen kuningas Ludvig III, jonka hallitsijakausi kesti v. 1918 asti. Tuolloin muodostettiin Saksan demokraattinen tasavalta.

Kuningas Ludvig III (1845-1921).

Mitäpä me nykyajan introvertit tästä opimme? Ainakin seuraavat seikat:
-ei kannata palkata itselleen hovisäveltäjää
-ei kannata ihannoida ritareita ja joutsenia
-ei kannata rakennuttaa velkarahalla linnoja, ei ainakaan yhtä enempää
-ei kannata höpötellä itsekseen kuvitteellisille kuninkaallisille
-ei kannata patikoida järviympäristössä yhdenkään lääkärin kanssa, jonka sukunimessä on sana von.

Introverttailemisiin näillä ohjeilla, joita lienee suhteellisen helppo noudattaa!

MENNEITÄ MURHIA KAUHISTELLESSA

Jostakin merkillisestä syystä (taas kerran) Akkaa ravisutti tällainen hirvittävä murhatapaus yli 70 vuoden takaa: The Black Dahlia eli Mustan Daalian murha Los Angelesissa v. 1947. Tämän nuoren naisen edelleen selvittämättömässä murhassa löytyy kummallisia piirteitä, jonka takia tapaus lieneekin edelleen avoin.

Elizabeth Short (29.7.1924-15.1.1947).

Samalla tavoin avoimiksi ovat jääneet mm. Suomen Tulilahden murhat, Kyllikki Saari ja Bodom. Näitä kaikkia murhia yhdistää se, että “silminnäkijöitä” ja todistajia on ollut riesaksi asti, ja heistä on lopulta enää vuosien tai vuosikymmenien jälkeen vaikeata karsia ne uskottavimmat henkilöt. Kuulustelumenetelmät/niiden kirjaukset/tutkimusmenetelmät ovat kehittyneet valtavan paljon siitä, jolloin niitä oli käytettävissä.

Hyvä esimerkki tästä lienee juurikin Kyllikki Saaren murha v. 1953, kun paikallista väestöä palloili tuhansittain mukana etsinnöissä. Jopa poliisimiehet vetelevät valokuvissa kessua eli tupakkaa huuli pitkällä, eikä mistään murha- tai hautapaikan suojelemisesta ollut puhettakaan. Kyllähän sen ymmärtää, kun ainoa tuolloin tiedetty todistusaineisto oli… sormenjäljet.

Kyllikin löytö 11.10. 1953.

DNA:han perustuva tunnistus alkoi saada jalansijaa vasta 1980-90-luvuilla, ja silloinkin tämä teknologia oli alkutekijöissään. Jopa tällaisia DNA-näytteitä on tutkittu uudestaan, kun vehkeet ja vempeleet ovat nykyään paljon tarkempia.

Akka on lukenut Jari Louhelaisen työstä kertovan kirjan Viiltäjä-Jackin tapauksessa, kuten myöskin Patricia Cornwellin kirjan hänen omasta näkemyksestään ja tutkinnoistaan tässä asiassa. Vakuuttavia ovat; molemmat, sen Akka voi sanoa. Jos on avoimin mielin asiaa tutkimassa, ei näistäkään voi lopullisesti muodostaa mielipidettään varmaksi. Aina on olemassa se pieni MUTTA, JOS…

Noh, joka tapauksessa: Black Dahlia eli Elizabeth Short on jäänyt historiaan ihan pelkästään kuolintapansa perusteella, sillä kyseessä oli tosiaankin hirvittävä murha. Elizabeth oli 22-vuotias nuori kaunotar, joka haaveili filmitähden urasta. Hän muutti vaiherikkaan, nuoren elämänsä aikana lopulta Los Angelesiin uraansa edistääkseen.

Todellisuus oli kuitenkin jotakin ihan muuta tällekin nuorelle naiselle, sillä hän teki osa-aikaisia tarjoilijantöitä ja käytännössä eleli köyhänä ystäviinsä turvautuen. Hänen ystäväpiirinsä olikin hyvin laaja, ja aikalaiset ovatkin kuvailleet häntä mukavaksi, aina positiiviseksi henkilöksi, jolla ei kuitenkaan koskaan ollut rahaa.

Tämä kuva onkin itse asiassa pidätyskuva; Elizabeth sai syytteen alaikäisenä juomisesta.

On myös kerrottu, että Elizabeth kierteli usein asuinalueensa baareissa naisystäviensä kanssa, joten varmastikin heille tarjoiltiin usein drinkkejäkin sodanjälkeisessä, vapautuneessa ilonpidossa. Tämä on hyvin ymmärrettävää jopa nykyihmiselle; ja varsinkin elokuvateollisuuden alkulähteillä Hollywoodin liepeillä. Tuohon samaan aikaan mm. Marilyn Monroe aloitteli uraansa, ja uusia valkokankaan tähtiä etsittiin kiivaasti mistä tahansa.

Juurikin tällaisen käytöksen perusteella Elizabethia on epäilty prostituoiduksi, vaikka siitä ei ole ollut mitään merkkejä tai todisteita. Tähän viittaa kuulemma sekin, että hänen osoitekirjastaan löytyi peräti 75 eri miehen nimet. Yeah: aikana, jolloin ei ollut kännyköitä, oli ihan tavallista kirjoittaa osoitekirjaan tapaamiensa ihmisten yhteystiedot. Varsinkin, jos olit etsimässä uraa filmitähtenä…

Elizabethin kahtia katkottu ruumis löytyi kuitenkin tienposkeen hylättynä 15.1. 1947. Ruumiin löysi perheenäiti 3-vuotiaan tyttärensä kanssa, ja ensin äiti luulikin näkevänsä hylätyn mallinuken, jossa yläosa ja alaosa olivat erillään toisistaan. Verta ei ollut missään nähtävissä, joten tämä oletus on ollut hyvin ymmärrettävä. Nähtyään tilanteen lähempää nainen juoksi kuitenkin lähimpään taloon soittamaan apua. Tuolloin tuo löytöpaikka oli joutomaata.

Ruumiinavauksessa selvisi, että Elizabeth oli tosiaankin katkaistu keskeltä vartaloa, ja leikkuujäljet olivat erittäin siistejä. Lisäksi Elizabethin suupielet oli vedetty puukolla auki korviin asti, ja hänen rintojaan ja muita ruumiinosiaan oli viillelty pahasti. Seksuaalisesta väkivallasta oli myöskin merkkejä, sekä sitomisjälkiä raajoissa. Kuolemansyyksi merkittiin kuitenkin aivoverenvuoto, joka johtui tylpän esineen aiheuttamasta vammasta. Toivottavasti Elizabeth oli tosiaankin kuollut tähän vammaan ennen silpomisia!

On sanomattakin selvää, että Elizabeth tapettiin jossakin muualla, kuin tällä joutomaalla. Ruumiista ei saatu juurikaan edes verinäytettä, joten murha on tehty paikassa, jossa verta on voitu roiskia/vuodattaa/pestä pois. Lisäksi ruumista oli valeltu bensiinillä sormenjälkien poistamiseksi, joka tuolloin olikin ainoa keino poistaa omia jälkiään. Tästä seikasta Akka on lukenut FBI:n julkaisemia vanhoja arkistotietoja, ja valitettavasti ainoat, löydetyt sormenjäljet ruumiista eivät sopineet rekisteritietoihin.

Noh, tästä ruumiin löytymisestähän se soppa vasta alkoikin. On kerrottu, että ensimmäisenä paikalla oli lehdistön edustajat, jotka ehtivät kuvata ruumista ja tehdä sensaatiomaista juttua ennen poliisien tuloa. Siellä on sitten vedetty ihan Seiska-meininkiä jo -40-luvulla!

Murhan jälkeen sanomalehden “The Los Angeles Examiner” toimitukseen lähetettiin paketti, joka sisälsi Elizabethin tavaroita: syntymätodistus, henkilökohtaisia valokuvia, käyntikortteja ja juurikin aiemmin mainitun osoitekirjan. Lähettäjä lupasi antaa itsensä ilmi, mutta sitä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut.

Tutkimusten yhteydessä haastateltiin kuitenkin peräti jopa 500 miestä sekä useita nimettömiä murhan tunnustajia. Läheisen lääketieteellisen koulun opiskelijat tutkittiin myös: heidän joukossaan saattaisi olla tällainen siistiin katkaisuun pystyvä henkilö. Kaikissa tutkimuksissa päädyttiin kuitenkin umpikujaan, mutta Elizabethin murhatutkimus säilyi lehtien etusivun uutisena jopa toista kuukautta.

Järkyttävintä luettavaa tässä tapauksessa ovat tosiaankin olleet lukuisat juupas-eipäs-mielipiteet kaikilta tutkituilta, syytetyiltä, sekä ihan vaan lähipiirin ihmisiltä: Elizabeth oli prostituoitu, lesbo, hänellä oli epämuodostuneet sukuelimet, hän oli siellä-ja-siellä (ehkä) tai ei ollut, hiukset olivat ruskeat/mustat, hän käyttäytyi epäilyttävästi jne. On tosiaankin helppoa tällaisen tapauksen yhteydessä väittää nähneensä hänet, mutta kuten usein muissakin tapauksissa; näköhavainto saattaa olla väärin muistettu päivä, saman näköinen henkilö tai muuten vaan huomion hakuinen havainto.

Keitä sitten epäiltiin syyllisiksi? Tämä kysymys on loputon suo, johon Akkakin on osittain uponnut, sillä informaatiota ja mielipiteitä on tarjolla ihan liikaakin. Kuten Viiltäjä-Jackinkin tapauksessa, tässäkin keississä on useita epäiltyjä ja useita teorioita on kirjoiksikin kirjoitettu: eräs heistä on Steve Hodel, joka syytti isäänsä Georgea tästä murhasta. Tällaisia muitakin kirjoja on kirjoitettu mm. Zodiac-murhaajan henkilöllisyydestä.

Akan mielenkiinto kääntyykin tässä tapauksessa siihen, mikä meitä ihmisiä kiehtoo näissä vanhoissa, selvittämättömissä murhatapauksissa? Tämä murha on tietenkin järkyttävä laatuaan, sitä ei voi kieltää, mutta miten kukaan meistä voisi enää selvittää näin vanhan tapauksen jälkikäteen?

Sama pätee näihin Suomenkin aiemmin mainittuihin tapauksiin. Meillä nykyajan ihmisillä ei ole enää mitään muuta, kuin tuolloin heikosti tai puutteellisesti hoidetut poliisitutkinnat ja -raportit sekä jopa mystisesti kadonnutta todistusaineistoa. Siinäpä on sitten hyvä lähteä penkomaan yhtään mitään, kun alun alkaenkin kaikki on tehty päin per… mäntyä.

Mutta; kysymys kuuluu edelleenkin: MIKSI-OI-MIKSI me tutkimme edelleenkin näitä? Akka epäilee, että joissakin meissä piilee edelleen se metsästäjä-keräilijä-kulttuurin dna:n pieni hiven, jonka takia me vaadimme jonkinlaista jännitystä elämään. Olkoon se sitten laskuvarjohyppyä tai jotakin muuta extremeä; meissä vähemmän hurjapäisissä ihmisissä on jonkinlainen loputon tiedontarve tai -jano, mitä nämä mysteerit aiheuttavat.

Ja mitä ikinä tässä mahtaakaan tapahtua? Random-kuva menneisyydestä, jossa etsitään jotakin jännittävää.

Se jännitysmomentti tulee ehkä siitä, että “jos minä nyt kuitenkin ratkaisisin tämän vuosikymmeniä vanhan mysteerin, niin olisin kyllä ihan heimoni kunkku!” (Akka olisi kyllä heimonsa kuningatar tällaisessa tapauksessa, tai sitten sukupuoleton ihan-mikä-vaan-royalty, ettei kukaan loukkaantuisi nimityksen aiheuttamasta traumasta).

Jep, tälle tulkinnalle saa vapaasti nauraa.

Akkaa jäi kuitenkin tässä Elizabethin tapauksessa kaihertamaan FBI:n julkaistuissa dokumenteissa (linkkinä) sivulla 72 oleva kirje itselleen J. Edgar Hooverille: kyseessä on nainen, joka epäilee naapurimiehen pahoinpidelleen naisen juurikin huutojen perusteella. Tämä ex-poliisimies olisi myöskin leikannut naiselle tällaisen “Jokerina” sittemmin tunnetun suun, ja nainen syyttikin korruptoitunutta LAPD:ta asian peittelystä.

FBI Records: The Vault — Black Dahlia (Elizabeth Short)


Oliko tässä siis huolestunut naapuruston edustaja, jonka kirje jätettiin huomioimatta, hmm…?! “The Hooverin” vastauskirje seuraa kuitenkin tämän kirjeen kopion perässä, mutta se on jotakuinkin epäselvä. Akka ymmärsi kuitenkin, että siinä luvataan suorittaa parhaat tutkimukset ikinä ja mannaa sataa taivaasta jne. Eehhehe! Tällaiset epäselvät, julkaistut dokumentit antavat heti salaliittoteoreetikoille lisäpontta: MIKSI nämä ovat epäselviä ja MITÄ ei ole vielä julkaistu?

J. Edgar Hoover hallitsi tosiaankin koko Amerikkaa, sillä hän perusti FBI:n ja hoiti sitä omalla tavallaan useita vuosikymmeniä.

Akka ei naura enempää tällaisten asioiden yhteydessä, sillä ajan kulumisesta huolimatta kyseessä ovat kuitenkin olleet oikeat ihmiset; onkin aina ollut järkyttävää havaita, miten esim. silminnäkijöiden tai muiden havaintojen tekijöiden nimet sekä lausunnot jäävät elämään nykyaikaan asti.

Akka toivookin, ettei koskaan joutuisi omakohtaisesti kokemaan mitään hirvittävää tapahtumaa, joka muodostuisi mysteeriksi tai epäselväksi tapahtumaksi. Tällaisen henkilön läheiset joutuvat elämään loppuelämänsä asian kanssa, ja historiankirjoihin heidänkin lausuntonsa jäävät. On se pirun helppoa sanoa 70 vuotta jonkin tapahtuneen jälkeen netissä, että “sen-ja-sen lausunto vois viitata kyllä siihen, että oisko se valehdellut kuitenkin, häh, mitä mieltä?”

Yeah, salaliittoja löytää aina sieltä, missä tutkinta on ollut huolimatonta tai nykypäivän valossa katsottuna puutteellista: Viiltäjä-Jackin tapauksessa sivulliset ja poliisit jopa peittivät yhtä uhria tämän hameella soveliaisuusyistä, sillä tämän alaruumis oli paljaana jne.

Tähän enempää puuttumatta Akka jättää nämä murha-aiheet sikseen, koska seuraavaksi pitäisi käsitellä kysymystä: MIKSI/KUKA on tarpeeksi hirviömäinen pas*iainen tehdäkseen tällaisia murhia. Tämä on varmastikin ihan muiden hommia, kuin Akan…

Saunan takana on edelleenkin tilaa, jos joku harrastelija/ammattilainen nappaa jonkun tällaisen sadistin näppeihinsä. Tämä on äärimmäisen epätodennäköistä, joten R.I.P Elizabeth ja kaikki muutkin selvittämättömät murhatapaukset. Ihminen on ihmiselle susi, kuten vanha sanonta kertoo.

MILJARDÖÖRIN OUTO KATOAMINEN

Rockefeller-suvulla riittää massia Roope Ankan rahasäiliön verran: tämän suvun omaisuus on arvioitu reilusti yli 10 miljardiksi dollariksi. Rahaa alkoi kertyä, kun suvun patriarkka John D. Rockefeller perusti öljy-yhtiö Standard Oilin 1860-luvulla. Äijä ei sentään huuhtonut kultaa Klondikessa, kuten tämä aiemmin mainittu räpyläjalka. Tämä suku on kuitenkin nykyisinkin voimakas vaikuttaja sekä politiikassa, että yhteiskunnallisissa asioissa (taide, yliopistot, säätiöt…)

John D. Rockefeller v. 1872.

Vuonna 1961 suvun nuori vesa Michael D. Rockefeller (s. 1938) ei kuitenkaan pitänyt oman isänsä Nelson Rockefellerin ajatuksesta seurata tämän jalanjälkiä suvun valtavan koneiston pyörittämisessä. Tämä poika kävi kuuliaisesti arvostetut opinahjot Phillips Exeter Academyn ja Harvardin, mutta häntä kiinnosti enemmän taiteeseen keskittyminen, kuin lisämassin tuottaminen suvulle. Michael oli erityisen kiinnostunut alkuperäiskansojen taiteesta, joten hän suuntasikin kulkunsa tuolloin Alankomaiden hallussa olleen Uuden-Guinean viidakoihin. Matkalla oli tarkoitus kerätä ja dokumentoida alueella asustaneen Asmati-heimon taidetta ja elintapoja. Matkalla kuvattiin myös dokumenttielokuva “Dead Birds.”

Michael Rockefeller Asmatien parissa.

Jostakin merkillisestä syystä tämä heimo kiinnosti Michaelia niin kovasti, että jo saman vuoden marraskuussa hän palasi alueelle antropologi Rene Wassingin kanssa. Mutta kuinkas kävikään: heidän 12-metrinen katamaraaninsa kaatui joella kovassa aallokossa ja kiepsahti nurin. Seurueen kaksi opasta uivat nopeasti rantaan hakemaan apua, mutta tällöin vene jo jatkoi kulkuaan kohti avomerta. Michael ja Rene odottivat apua peräti kaksi vuorokautta, kunnes Michael lopulta päätti lähteä uimaan rantaan. Eri lähteistä riippuen tämän matkan on arvioitu olleen 6-22 kilometriä (jep, näin mukavasti nämä arviot heittelevät!) Michael tyhjensi kaksi bensakanisteria, kiinnitti ne vyötärölleen kellukkeiksi ja lähti matkaan sanoen Renelle: “I think I can make it.” Rene Wassing pelastettiin seuraavana päivänä, mutta Michaelista ei nähty enää koskaan jälkeäkään. (Tähän väliin pitää lausua teatraalisesti: “Vai nähtiinkö…? Hmm…”)

Asmatien elinalueet Uudessa-Guineassa.

Noh, massisuvun rahoilla saatiin tietenkin järjestettyä valtavat etsintäoperaatiot Michaelin löytämiseksi. Laivat, lentokoneet ja helikopterit tekivät kuitenkin tuloksetonta työtä ja etsinnät lopetettiinkin kahden viikon jälkeen. Mitä Michaelille sitten ajateltiin tapahtuneen?

Asmatien taide-esine/The Metropolitan Museum of Art.

Yleisin mielipide oli, että Michael oli joutunut krokotiilin tai hain päivälliseksi, tai sitten “vain” hukkunut uuvuttavan uintimatkansa seurauksena. Mutta: skeptisimmät epäilivät heti, että Asmatien heimo Ostjanepin kylästä olisi tappanut Michaelin tämän saavuttua rantaan ja että heimo olisi SYÖNYT MICHAELIN AIVOT. Tätä spekulaatiota edisti se, että heimon tapoihin oli kuulunut tällainen rituaalinen toiminta jo ammoisista ajoista lähtien. Vuonna 1958 kylään saapuneet Alankomaiden sotilaat olivat tappaneet useita heimon korkea-arvoisia jäseniä, joten tällainen “valkoisen miehen” keihästäminen olisi ollut kostoisku tapahtuneesta. Jep, ei kannata alkaa kettuilemaan väärille ihmisille, seurauksena voi olla aivojesi syöminen juhlallisissa rituaaleissa!

Löytyykö tälle väitteelle sitten mitään perusteita? Vuosien aikana useita asiaan perehtyneitä tutkijoita/yksityishenkilöitä on käynyt vierailemassa heimon luona asiaa selvittääkseen. On kerrottu, että Michaelin kohtalosta kysyttäessä kukaan ei tiedä yhtään mitään. Kuinka yllättävää. Jotkut ovat kuitenkin saaneet puristettua heimon jäsenistä tunnustuksia, että kyläläiset tosiaankin tappoivat amerikkalaisen turistin nimeltään Michael Rockefeller. Akan korvaan tällainen tarinointi kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, mutta eihän sitä koskaan tiedä… jotkut kyläläiset ovat tosin jopa kertoneet, että Michaelin kalloa ja joitakin luita säilytetään heimon jäsenten keskuudessa. (No nih; Rockefellerit; käykääpäs hakemassa nämä luut pois kuljeksimasta DNA-näytettä varten…!)

Michael aiemmalla retkellään Uudessa-Guineassa.

Akka ei kuitenkaan ymmärrä, miksi visusti vaietusta turistin tappamisesta olisi heimon keskuudessa yhtäkkiä alettu tehdä tunnustuksia, kun tällaisesta seikasta voisi koitua heimolle vakavia seurauksia? Tällainen toiminta ei ole mitenkään järkeenkäypää, mutta kukin voi toki muodostaa asiasta oman mielipiteensä.

Dokumentaristi Fraser Heston sai käsiinsä Malcolm Kirkin v. 1969 kuvaamaa filmimateriaalia Asmatien heimolaisista ja tässä filmissä näkyy selvästi valkoihoinen mies melomassa muiden heimolaisten keskuudessa. Filmimatsku oli jäänyt unohduksiin 40:ksi vuodeksi, sillä kuvanlaatu ei ole parhaimmasta päästä todistaakseen yhtään mitään. Mutta: jumazuikka, tuolla filmillä näkyvällä äijällä on kyllä tosiaankin silmälasit päässään! Hmm… ja parta… Youtube-linkki filmiin tässä:

Supposed footage of missing man Michael Rockefeller taken in 1969 by Malcolm Kirk for Milt Machlin – YouTube

Olisikin ihan loogista, että maalliseen mammonaan kyllästynyt Michael olisi jäänyt hillumaan heimon pariin, olihan hän jo aiemmalla kolmen viikon reissullaan ollut innoissaan heimon elämäntavoista. Sitä paitsi: heimon parissa asuttuaan hänet olisi rantaan päästyään heti tunnistettu täksi aiemmin kylässä vierailleeksi nuorukaiseksi, josta ei varmastikaan olisi koitunut kenellekään mitään harmia: “Kas, sieltähän rämpii meidän ihka oma Miihkali! Tervetuloa takaisin, poikakulta!” Heimolaiset olisivat sitten peitelleet Michaelin lavastettua kuolemaa väittämällä, että tämä oli tosiaankin tapettu heti rantaan päästyään. “Juu juu, keihästä heitettiin niin per*eleesti ja sitten ihan vaan keitettiinkin koko äijä. Makoisaa oli, tosin vähän sitkeää!”

“Nope, ei täällä ketään piilotella!!”

Noh, oli miten oli; mutta näinä päivinä Miihkali olisi 84-vuotias, mikäli hän tosiaankin olisi tuolloin v. 1961 selviytynyt rantaan. Ehkäpä luonnonmukaiset elintavat ovatkin pitäneet äijän hyväkuntoisena ja tälläkin hetkellä papparainen hihittelee Asmatien iltanuotiolla. Heimon pienimmäiset tietävät jo kokoontua kuuntelemaan jokapäiväistä iltasatua siitä, kuinka Miihkali-pappa jymäytti kaikkia valkoisia miehiä “silloin kauan sitten, kun pappakin oli vielä nuori ja vetreä!”

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin; ’til the next time!

WILLIN LÄNNEN GENTLEMANNI

Ai, että mustaa joulua povataan taas (ainakin tänne eteläiseen Suomeen)? Mikäpä sen parempi sitten, kuin tutustua herrasmieheen nimeltään Black Bart. Tulee jouluista tunnelmaa…!

Black Bart.

Charles E. Boles/Bolton -niminen herra syntyi Norfolkissa, Englannissa n. vuonna 1829-1830, mutta päätyi Amerikan siirtolaiseksi jo kaksivuotiaana vanhempiensa muuttaessa luvattuun kultamaahan. Charles innostui veljiensä kanssa täysikasvuisina osallistumaan Kalifornian kultaryntäyksiin, mutta kuten niin monien muidenkin kohdalla; äkkirikastumista ei niin helpolla tapahtunutkaan. Kahden vanhemman veljen kuoltua Charles palasi kotiin Jefferson Countyyn, New Yorkiin ja avioitui Mary Elizabeth Johnsonin kanssa. Pariskunta sai neljä lasta ja eleli lopulta tavallista perhe-elämää Decaturissa, Illinoisissa.

Amerikan sisällissota (1861-1865) taisi vaikuttaa tähän kuuliaiseen perheenisään ikävällä tavalla, sillä kotiuduttuaan sodasta Charles lähti taas turhaan etsimään kultaa, kunnes v. 1871 hänestä ei kuultu enää mitään. Charlesin vaimo luuli miehensä kuolleen kullanetsintämatkoillaan, mutta ennen katoamistaan Charles oli kuitenkin ehtinyt kertoa vaimolleen kirjeessä epämiellyttävästä kohtaamisestaan Wells Fargo & Companyn edustajien kanssa. Tälle yritykselle Charles vannoikin kostoa kirjeessään.

Wells Fargo & Company oli (ja on edelleen) rahoitus- ja pankkialan suuryritys, joka perustettiin v. 1852. Aluksi yritys keskittyi koko Amerikan kattavaan postivaunutoimintaan, mutta nykyisin yrityksen liikevaihto pyörii 90-100 MILJARDIN dollarin kieppeillä. Tässä firmassa osattiin tehdä nokialaiset: vaihdettiin sitten kumi (postivaunut) ihan johonkin toiseen, tuottavampaan alaan!

Wells & Fargo Companyn postivaunu esillä museoituna.

Näitä Wells Fargon postivaunuja ryöstettiinkin ahkerasti, sillä kyseessä oli kuitenkin maan suurin ja kattavin kuljetusjärjestelmä, jonka mukana liikkui mm. arvotavaroita, palkkasaatavia, kultaa ja kaikenlaista muuta mukavaa ryöstettävää. Yritys palkkasikin useita etsiviä jahtaamaan tällaisia postivaunuryöstäjiä, jollaiseksi Charleskin jostakin syystä muuttui.

Vuosien 1875-1883 välisenä aikana Charles ryösti ainakin 28 postivaunua KalifornianOregonin välillä ja hänestä tulikin eräänlainen kulttihenkilö. Ai miksi? Toisen ryöstönsä yhteydessä hän jätti rikospaikalle itse kirjoittamansa runon:

“I’ve labored long and hard for bread,
For honor, and for riches,
But on my corns too long you’ve tread,
You fine-haired sons of bitches.”
-Black Bart, 1877 (Wikipedia)

Ensimmäisen ryöstönsä aikana Black Bart/Charles hämäsi postivaunun kuljettajaa asettamalla pensaikkoon oksia, jotka näyttivät kauempaa katsottuna kiväärien piipuilta. Black Bart myös puhui pusikoille; antaen täten ymmärtää, että hänellä todellakin oli rikoskumppaneita mukana.

Tyypillinen kulkuneuvo tuohon aikaan (Library Of Congress).

Ryöstöjen yhteydessä tätä ryöväriä kuvailtiin herrasmieheksi, joka puhui kauniisti ja kohteliaasti, ei ryöstänyt matkustajien henkilökohtaista omaisuutta eikä hänen aikomuksenaan tuntunut olevan vahingoittaa ketään. Näin kävikin: Black Bart ei koskaan ampunut tai uhkaillut ketään millään väkivallalla, vaan hän puhui ihmiset ympäri toimimaan oman tahtonsa mukaan. Black Bartille oli ominaista, että hänellä oli päässään jauhosäkki kaksine silmänreikineen ja tämän päällä koreili vielä tyylikäs hattu: kaikin puolin oikein edustava ulkomuoto mainittiin usein ryöstäjää kuvailtaessa.

Viidennen ryöstönsä yhteydessä Black Bart jätti taas jälkeensä runon:

“Here I lay me down to sleep
To wait the coming morrow,
Perhaps success, perhaps defeat
And everlasting sorrow.
Let come what will, I’ll try it on,
My condition can’t be worse;
And if there’s money in that box
‘Tis munny in my purse.”
-Black Bart, 1878 (Wikipedia)

Joidenkin muidenkin ryöstöjen yhteydessä jätettiin myös runoja, mutta asiantuntijat selvittivät niiden olevan ihan perus-copycat-toimintaa. Joka tapauksessa, Black Bartin ryöstöjen ja maineen myötä hän sai Wells & Fargon etsivät peräänsä, mutta he vetivät aina vesiperän. Lopulta, v. 1883, Black Bartille kävi köpelösti: postivaunun kuljettaja ampui häntä neljästi ja yksi luoti osuikin Bartia käteen. Myöhemmin kuljettaja brassaili uroteollaan, kuinkas muuten…!

(Heritage Auctions/Public Domain).

Mutta: Black Bart jätti jälkeensä nenäliinan, jonka hän oli kietonut vertavuotavan kätensä ympärille. Oliko sillä väliä, kun dna-tekniikkaa ei ollut vielä olemassa? Kyllä vain oli, sillä nenäliinassa oli pesulan merkintälappu, jossa kerrottiin nenäliinan omistaja. Wells & Fargon etsivät kiersivät läpi noin 90 pesulaa, ennen kuin yhdessä niistä tunnistettiin nenäliinan omistaja ja hänen ilmoittamansa osoite. Voi Black Bart; mikä moka…! Hänet pidätettiin matkustajakodista, jonne hän oli ilmoittanut ammatikseen “kaivosinsinööri” ja työn takia hän matkustelikin ympäriinsä. Yeah…

Kaikesta huolimatta Wells & Fargo syytti Black Bartia vain viimeisestä ryöstöstä. Ehkäpä yritys ymmärsi, että kansan ollessa ryöstäjän puolella, olisi muista ryöstöistä syyttäminen vain haitaksi yrityksen imagolle…! Täten herra gentlemanni sai vain kuuden vuoden tuomion, josta hän lopulta istui vain neljä vuotta San Quentinissa, Kaliforniassa.

Vapautumisensa jälkeen lehdistö kyseli Black Bartilta, vieläkö tämä aikoi jatkaa ryöstelyään. Vankeuden aikana Black Bartin terveys oli huonontunut merkittävästi, joten hän totesi vain: “No, gentlemen, I’m through with crime.”

Vapauduttuaan tämä herrasmies ei nähnyt enää koskaan perhettään, vaikka kirjoittelikin edelleen vaimolleen joskus. Hänen kohtalonsa on siis tuntematon, mutta tietenkin asiasta löytyy useita spekulaatioita: hänen on väitetty olleen mm. (apteekkarina) Marysvillessa, Kaliforniassa, Japanissa, New Yorkissa, Montanassa, Nevadassa ym. ym.

On arvioitu, että näiden todennetun 28:n ryöstön yhteydessä Black Bartin saalis olisi ollut yhteensä noin 18 000 dollaria, mikä oli toki tuona aikana messevä rahamäärä! Akan veikkaus on, että äijä laittoi massia menemään perheelleen eikä vain häpeän takia kehdannut enää tavata lapsiaan: hänelle oli vain tärkeintä, että perheen elanto oli turvattu!

Voi voi, Black Bart: R.I.P ja mustaa joulua sinullekin; arvon herra-ryöstäjä-runoilija, minne ikinä päädyitkään. Herrasmies loppuun asti!

KUMMALLINEN KUPARIKÄÄRÖ

Vuonna 1947 Qumranissa, Israelissa, eräs paimenpoika etsiskeli kadonnutta lammastaan alueen kivikkoisilta rinteiltä ja lukuisista luolista. Poika heitteli huvikseen irtokiviä luoliin ja kuulikin eräästä luolasta särkyvän keramiikan kolahduksia. Tästä luolasta löytyikin saviastioihin piilotettuja kirjakääröjä, joiden arvoa poika ei ollenkaan ymmärtänyt. Osaa kääröistä ehdittiinkin käyttää sytykkeenä, ennen kuin arkeologit saivat löydöstä vihiä. Lopulta luolia kääröineen löydettiin peräti 12.

Qumran, Israel. Luolat sijaitsevat vaikeapääsyisillä rinteillä.

Näin löytyi 1900-luvun merkittävimmäksi löydöksi sanotut ja käsitteenä “Kuolleenmeren kääröt” tunnetuksi tulleet kirjakääröt. Kääröjä on löydetty yhteensä n. 900 ja ne sisältävät osia Vanhasta Testamentista, apokryfisiä kirjoituksia (Raamattuun hyväksymättömiä tekstejä) sekä entuudestaan tuntemattomia uskonnollisia kirjoituksia. Useimmat tekstit on kirjoitettu vuosien 200 eaa. – 100 jaa. välisenä aikana.

Poikkeuksen muihin kääröihin muodostaa ns. Kuparikäärö. Tämä käärö löytyi luolasta numero 3Q15 arkeologin toimesta ja se on kirjaimellisesti taottu kuparista. Kääröllä oli pituutta peräti 240 cm ja se jouduttiinkin paloittelemaan osiin, jotta tekstiä päästiin tulkitsemaan.

Kuolleenmeren ympäristö ja Qumran.

Mahtoi tutkijoilta leuat loksahtaa, kun tekstiä päästiin vihdoin kääntämään. Kuparikäärö ei tosiaankaan kerro uskonnollisista tapahtumista tai opetuksista, nou nou! Käärössä listataan peräti 63 kätköpaikkaa erilaisille aarteille. Kyseessä on siis kupariin taottu “aarrekartta”, joka eri arvioiden mukaan on valmistettu vuosien 25-135 jaa. välillä.

Rullaa avataan 1950-luvulla. Hyi helkkari, miten järkyttävä homma tuolla leikkaajalla!

Teksti on nakutettu kupariin taltalla ja vasaralla ja suurin osa siitä on kirjoitettu harvinaisella heprean muodolla. Joitakin tunnistamattomia merkkejä on myöskin löydetty ja joidenkin listausten perässä on merkillisesti muutamia kreikkalaisia kirjaimia. Onkin epäilty, että tekstin nakuttaja ei ole tuntenut kirjoittamaansa hepreaa kunnolla, vaan hän olisi kopioinut tekstiä jostakin muusta “dokumentista.” Tekstissä viitataan myös toiseen kirjoitettuun aarrelistaan, mutta tällaista toista listaa ei missään muodossaan ole löydetty (kuparisena, nahkaisena tai papyrukselle kirjattuna). Tietenkin omituinen kirjoitustyyli voi viitata myöskin väärennökseen.

Kuparikäärön paloja nykyään (NationalCatholicRegister).

Minkäslaista aarretta tässä jättitaoksessa sitten lupaillaan? AIVAN HERMEETTISTÄ, jonka johdosta kääröä on myöskin epäilty väärennökseksi. Kukaan ei myöskään tiedä, keiden aarteista käärössä puhutaan: onko kyseessä esim. juutalaisten huhutut temppeliaarteet vai mistä tällaiset valtavat rikkaudet olisivat peräisin? Uskonnollinen ryhmä essealaiset (jotka todennäköisesti kirjoittivat ainakin osan muista kääröistä) elivät askeettisuudessa, joten heillä nyt ei ainakaan voinut olla hallussaan näin paljon maallista mammonaa.

Esimerkkejä käärön aarteista:
“-Suolakuopassa, joka on askelmien alla: neljäkymmentäkaksi talenttia.
-Vanhan mittaamistalon luolassa, kolmannella tasanteella: kuusikymmentäviisi kultaharkkoa.
-Puisten asumusten pihalla olevan kellarin keskellä on vesisäiliö, jossa on astioita ja seitsemänkymmentä talenttia hopeaa.
-Vesisäiliössä, joka on itäisen portin edessä, viidentoista kyynärän päässä, on astioita. Vesisäiliön kanavassa: kymmenen talenttia.
-Vesisäiliössä, joka on itämuurin alla kallionkielekkeellä: kuusi hopeaharkkoa. Sen sisäänkäynti on suuren kynnyksen alla.”

Joissakin kuvauksissa paikkoja on myös mainittu nimeltä, esim.
“-Luolassa, joka on Ha-Qotsin talon kylmäaltaan vieressä, kaivettuna kuuden kyynärän (syvyyteen): kuusi hopeaharkkoa.
-Bet-Šeamin lähteen suulla: hopeisia astioita ja kultaisia astioita, jotka on pyhitetty, sekä hopeaa kaikkiaan kuusisataa talenttia.
-Suuressa putkessa, joka on Bezekissä: Bezekin talon astiat: koko paino seitsemänkymmentäyksi talenttia ja kaksikymmentä minaa.”
(Talentti on sekä rahayksikkö että painoyksikkö; n. 35 kg. Mina on n. 0,5-1 kg.)

Qumranin keramiikkaa/kääröjen säilytysastioita.

Näistä esimerkeistä voi muodostaa käsitystä siitä, että käärössä puhutaan todellakin järkyttävistä rikkauksista, kun tällaisia aarrevihjeitä on listattu yhteensä 63 kappaletta. Yhtäkään aarrekätköä ei kuitenkaan ole kaivettu esiin lukuisista yrityksistä huolimatta.

Ai miksi? No siksi, että käärö kuvailee kuitenkin melkein 2000 vuotta vanhoja sijainteja. Että hankalapa sitä on esim. kävellä 60 askelta itään pyykkärintuvan seinästä, kun se tupa on kadonnut jo aikapäiviä sitten…!

Suattaapi tualta jotaki löytyä tai suattaapi olla, ettei löydy…

Mikäli Kuparikäärö on aito ja sen luvatut aarteet on todellakin jemmattu eri paikkoihin, kuka ne olisi jo aikoinaan voinut löytää? Noh, vaikkapa Temppeliritarit! Nuo ristiretkiä vartioivat hiipparit, jotka muutenkin kaivelivat innokkaina Pyhää Maata ja rikastuivat merkillisen äkillisesti… tai sitten heitä aiemmin roomalaiset, jotka muutenkin pistivät paikat hyrskyn myrskyn mellastaessaan Jerusalemissa kirjoitusten tekoaikoina.

Temppeliritarit.

Tällöin olisi ihan loogista, että se Kuparikäärössä mainittu toinen “aarrelista” olisi löydetty kumman tahansa syytetyn ryhmän toimesta ja sitten se olisi tarkoituksellisesti hävitetty tai kadonnut muuten vaan. Tästä 2000 vuotta myöhemmin löydetystä kääröstä eivät tuolloiset löytäjät olisi tienneet mitään, joten tämä kappale olisi sitten jäänyt luolaan pölyttymään.

Kyllä tämä nyt vaatisi jonkinlaista Indiana Jonesia, joka voisi lähteä kaivelemaan joitakin listassa nimettyjä paikkoja. Nykyajan metallinpaljastimilla, maaperätutkilla ja LIDAReilla luulisi edes jotakin löytyvän. Jostakin. Jos ei nyt sentään juuri näitä aarteita, niin sitten jotakin muuta yhtä kivaa ja arvokasta!

Näin sitä myllätään!!

Akka ei ainakaan voi ymmärtää, miten kukaan väärentäjä voisi saada päähänsä takoa tällaista kuparirullaa hirveällä vaivalla ja sitten jättää sen vielä luolaan arkeologin löydettäväksi! Mitä se väärentäjä siitä hyötyisi?

Mikäli käärö olisi löytynyt kaupattavana hämärissä olosuhteissa, tilanne olisi tietenkin ihan toinen… Kukas kaivaa nyt kaapistaan sen aiemmin mainitun maaperätutkan (joka-kodin-perustarvike) ja painelee kaivuureissulle? Anybody? Ihan muina miehinä ilman kaivuulupia… yeah, ihan helppo nakki! Eikä mitään seuraamuksia, ei ainakaan vankilakakkua leppoisissa olosuhteissa Israelissa eikä elinikäistä maahantulokieltoa. Anybody?!

WELCOME TO MY NIGHTMARE…

Näin iltojen pimentyessä on mukavaa rääkätä itseään kauhutarinoilla. Kuin kohtalon oikusta Akka törmäsikin tällaiseen creepyosastoon: History Center Of Olmsted County Rochesterissa, Minnesotassa, järjestää vuosittaisen “Creepy Doll” -äänestyksen. Valittavana on yhdeksän toinen toistaan karmivampaa nukkea, äänestysaikaa on valitettavasti vain 23.10 asti (tätä kirjoitettaessa huomiseen). Voittajan julkistamisen yhteydessä pidetään jonkin sortin pippalot, joihin Akka huomenna toteaa Putte-Possu-laulun sanoin: “Oi, jospa oisin saanut olla mukana…” (EI TODELLAKAAN!)

https://www.olmstedhistory.com/creepydolls

History Center Of Olmstead County.

Tästä äänestyksestä innoittuneena Akka listaa joitakin nukkeja maailmalta, joihin kukaan täysjärkinen ei haluaisi törmätä:

  1. Annabelle (Monroe, Connecticut, USA)

Ehkä maailman tunnetuin creepy doll löytyy Monroesta, Ed ja Lorraine Warrenin perustamasta okkultistisesta museosta (tällä hetkellä suljettu). Nuken tarina juontuu 1970-luvulle, jolloin tämä räsynukke ostettiin lahjaksi sairaanhoitoalaa opiskelleelle Donnalle. Omituisuudet alkoivat, kun Donna löysi nuken milloin mistäkin, vaikka sitä ei kukaan ollut siirtänyt pois paikaltaan.

Annabelle (Allthatsinteresting).

Lopulta asunnosta alkoi löytyä pergamenttilappusia, joissa luki “Help us” tai “Help Lou” (Donnan ystävä). Sitten nuken käsistä löydettiinkin verta ja nukke kuulemma hyökkäsi tämän Loun kimppuun. Paikalla kävi pappeja, meedioita jne.jne. ja joku heistä väittikin, että nukessa asuu 7-vuotiaana kuolleen tytön sielu. Joku toinen väitti, että nukessa asuu itse asiassa demoni, joka haluaa omistajansa Donnan sielun. Lopulta Warrenin okkultistinen pariskunta vei nuken museoonsa ja lukitsi sen lasikaappiin. Tästäkin nousi väite, että Annabelle olisi karannut lasikaapista, mutta väite todettiin perättömäksi.

Annabellesta on tehty elokuvia ja dokumentteja, joita Akka ei ainakaan aio katsoa. Akka sytyttää salvian ja höyryttää sillä koko huushollin.

  1. Robert (Key West, Florida, USA)

Tämä pikku pirulainen tuotiin Saksasta v. 1904 Robert Eugene Otto -nimiselle pojalle syntymäpäivälahjaksi. Nuken päällä oleva seiloripuku on legendan mukaan pojan oma puku. Tämä Eugeneksi kutsuttu poika kuljetti Robert-nukkea mukanaan kaikkialle ja usein Eugenen kuultiinkin juttelevan nuken kanssa. Öisin Eugenen huoneesta kuului kovaäänistä puhetta ja huonekalut siirtyivät pois paikoiltaan. Tilanteeseen hermostunut täti kiikutti Robert-nuken lopulta ullakolle ja tädin väitetään kuolleen samana yönä. Eugene piti nuken kuitenkin kuolemaansa asti ja vaimonsa vastaväitteistä huolimatta teki kaiken, mitä “Robert pyysi.” Nukke sai heidän asunnostaan jopa oman huoneen.

Robert.

Robertin väitetään siis osaavan siirtyä itse, siirtää tavaroita, muuttaa ilmeitään, puhua ja aiheuttaa onnettomuuksia. Nykyisin nukkea pidetään East Martello Museumissa Key Westissa, Floridassa. Nukke elää sielläkin ihan omaa elämäänsä ja kaikille turisteille annetaankin ohjeet, että Robertia pitää lähestyä kunnioittavasti.

Voijjjumala*ta… eikunsiis “Näytättepä tänään hohdokkaalta, arvoisa Herra Robert!”

  1. Mandy (Quesnel, British Columbia, Kanada)

Nyt jo 100-vuotias Mandy-nukke lahjoitettiin Quesnel Museumille v. 1991, kun sen omistaja kuuli jatkuvasti öisin kellarista lapsen itkua. Itkut loppuivat heti nuken lähdön jälkeen. Museossa nukkea pidetään lasikaapissa, mutta mm. sen sylissä istuva pehmolammas on löydetty lasikaapin ulkopuolelta. Muitakin esineitä on kummallisesti kadonnut ja löydetty sitten ihan merkillisistä paikoista. On myös huomattu, että usein nukesta otetut kuvat ja videot epäonnistuvat. Kun nukke tuli museoon, se valokuvattiin ja seuraavana aamuna koko valokuvauslabra oli perin pohjin myllätty.

Mandy (Quesnel & District Museum and Archives).

“Maijall’ oli karitsa, karitsa, karitsa”… laulaa Akka ja Mandy nukahtaa hymyillen. Jos tuo karitsa löytyy Akan lattialta huomenna, niin piipaa-auto tulee hakemaan Akan pehmustettuun huoneeseen.

  1. Pulau Ubin Barbie (Pulau Ubin, Singapore)

Vuonna 1914 Singaporessa 18-vuotias tyttö pakeni brittiläisiä sotilaita, kun nämä epäilivät hänen saksalaisia vanhempiaan vakoojiksi. Paetessaan tyttö valitettavasti kuoli pudottuaan kalliolta ja paikalliset maatyöläiset löysivät hänen ruumiinsa. Tytölle rakennettiin pyhättö, jonne alettiin myöhemmin tuoda uhrilahjoja.

Barbie (Worldreligionnews).

V. 2007 eräs paikallinen mies kertoi nähneensä kolmena yönä peräkkäin unen, jossa valkopukuinen nainen kehotti miestä menemään lelukauppaan ja ostamaan erään tietyn Barbien. Miehen mentyä kauppaan hän yllätyksekseen löysikin unessa näkemänsä Barbien hyllyltä ja vei sen sitten tytön pyhättöön. Tälle nukelle lahjoitetaan nykyään hajuvesiä, kynsilakkoja ja meikkejä, sillä Barbiella kerrotaan olevan yliluonnollisia kykyjä.

Akka lahjoittaa kaikki äitinsäkin kynsilakat tälle Barbielle, jotta nukke pysyy kotelossaan. Kuulitkos, mutsi? Hae lisää kynsilakkoja kaupasta!

  1. Letta Me Out (Warwick, Australia)

200-vuotias Letta löytyi 1970-luvulla autiotalosta Australian Wagga Waggasta. Nuken omistaja Kerry Walton väittää, että nukessa asuu hukkuneen pojan sielu – tai ainakin meediot ovat näin hänelle kertoneet. Nuken on kuultu puhuvan, sen on nähty liikkuvan ja jättävän raapimisjälkiä asunnon seiniin. Kerry Walton yritti jopa myydä nuken, mutta hän ei saanut nukkea edes ulos autosta. Nykyisin omistaja kuljettelee nukkea mm. tv-lähetyksiin ja hänen kertomansa mukaan tuolloin aina sataa.

Letta Me Out (joka tytön unelmanukke!).

Nukke on valmistettu puusta, sen hiukset ovat oikeita hiuksia ja sillä on lasisilmät. Nuken tutkijat päättelivät, että etelä-eurooppalaiset mustalaiset ovat valmistaneet nuken tuolloin n. 200 vuotta sitten.

Valmistettu puusta…? Akka taitaakin viritellä oikein kunnon takkatulen tänään!

  1. Okiku (Mannenji Temple, Iwamizawa, Japani)

Eikichi Suzuki osti nuken 2-vuotiaalle sisarelleen lahjaksi v. 1918. Okiku-nukesta tulikin tytön lempilelu ja hän nimesi nuken itsensä mukaan. Vuotta myöhemmin Okiku-tyttö kuoli keltakuumeeseen, mutta vanhempien toiveesta huolimatta nukkea ei saanut haudata tytön mukana. Nukke asetettiin kotialttarille. Ajan mittaan perhe huomasi, että nuken hiukset alkoivat kasvaa ja talossa alkoi tapahtua merkillisiä asioita. Valot vilkkuivat, kuultiin puhetta ja outoja paukahduksia.

Okiku (Oldcityghosts).

Tytön vanhemmat olivatkin varmoja, että Okikun henki oli siirtynyt nukkeen. Perheen muuttaessa he pyysivätkin paikallista temppeliä pitämään huolta nukesta ja näin tapahtuikin: Okiku-nukella on nyt oma, pieni temppelipaikka. Nuken hiukset kasvavat edelleen ja tutkimukset ovat osoittaneet, että hiukset ovat todellakin aitoa ihmishiusta.

On jopa kerrottu, että nuken suu on avautunut ja sille on kasvanut pieniä hampaita. Temppelin papit leikkaavat Okikun hiuksia säännöllisesti, jotta nukke pysyy edelleen tyytyväisenä.
Ihan kiva duuni… ihan kiva duuni!!! Kohta sille nukelle täytyy hankkia hammaslääkärikin!

Jep, jotakin karmivaa näissä kaikissa nukeissa on. Akka ei sentään kärsi pediofobiasta (nukkekammo), mutta ei myöskään vapaaehtoisesti menisi lähellekään näitä creepyjä tapauksia. Saati, että kuljettelisi nukkea jonnekin perhanan tv-lähetyksiin, kuten herra Kerry Walton; ziisus sentään! Äijällä viiraa päässä!

Akka ei myöskään mene ullakolle tarkistamaan, onko yli 10 vuotta sitten hankittu Tuhkimo-nukke edelleen tallessa. Sillä penteleellä on nimittäin täysin liikkuvat nivelet jopa olkapäitä myöten… sehän vetelee Akkaa pataan välittömästi!!

Kuvan Tuhkimo ei liity tapaukseen eikä yhtään Tuhkimoa ole vahingoitettu kirjoituksen aikana.

(Otsikko: Welcome To My Nightmare/Alice Cooper/1975)

JUOKSE, VILLI LAPSI…

Vuonna 1989 Kambodzassa, lähellä Vietnamin rajaa, katosi 8-vuotias tyttö. Häntä etsittiin kahden vuoden ajan, mutta jälkeäkään tytöstä ei ollut enää löydettävissä.

Melkein 20 vuotta myöhemmin katoamistapaus nousi kuitenkin uudestaan paikallisiin uutisotsikoihin, kun vuonna 2007 viidakosta löydettiin aikuiseksi varttunut “villilapsi.” Tämä nainen havaittiin hänen yrittäessään varastaa ruokaa erään talon pihamaalta. Nainen kulki neljällä jalalla tai peräti ryömi, murisi, eikä puhunut mitään tunnistettavaa kieltä. Joitakin päiviä myöhemmin nainen saatiin lopulta “pyydystettyä.”

Vietnamin viidakkoa.

Läheisessä kylässä asuva perhe väitti, että kyseessä olisi tosiaankin tämä heidän 8-vuotiaana kadonnut tyttärensä Rochom P’ngieng, joka olisi täten elänyt viidakossa peräti 18-19 vuotta. Epäilyksiä alkoi sittemmin herätä, kun kadonnut tyttö oli kuitenkin kadotessaan osannut puhua äidinkieltään khmeriä eikä tämän villinaisen suusta kuultu ainoatakaan sanaa. Hänen olemuksestaan ei myöskään voinut päätellä, että tämä olisi tosiaankin voinut viettää melkein 20 vuotta viidakko-olosuhteissa.

Naisen käsivarsissa oli lisäksi jälkiä siitä, että häntä oli saatettu pitää kahlittuna lieassa. Tällainen toimintatapa on alueella valitettavan yleistä, jos hoidotta jäänyt mielenterveyspotilas voi olla vaaraksi itselleen tai muille. Alueella myös uskotaan, että mielenterveysongelmaiset voivat parantua luostarien munkkien parantavilla savuilla, sillä tällaiset potilaat ovat jollakin tapaa riivattuja.

Nainen asui kuitenkin tässä perheessä vielä yhden vuosikymmenen verran eikä hänen tilanteestaan saatu tietää mitään uutta, sillä perhe kieltäytyi (omituista kyllä) DNA-testeistä. Oli kuitenkin selvää, että nainen oli kovin häiriintynyt ja kulki edelleen neljällä jalalla. Useita kertoja hän karkasi takaisin viidakkoon, mutta palasi kuitenkin päivien päästä nälissään takaisin. Naisella oli tapana myös riisua hänelle puetut vaatteet pois, mutta toisaalta hän myös leikki iloiten perheen lasten parissa ja nauroikin usein.

(The Guardian).

Erään karkumatkansa seurauksena nainen katosi 11 päiväksi ja hänet löydettiin lopulta rintaansa asti hautautuneena 10 metriä syvästä vessakuopasta. Kas kummaa; sairaalareissuhan siitä sitten seurasi… Naiselle hankittiin lopulta psykiatrista apua ja hän jopa oppikin puhumaan joitakin sanoja. Hänen mieluisin nukkumapaikkansa oli kuitenkin edelleen pihan suuri kanakoppi.

Vuonna 2013 tämän kasvattiperheen isä kuoli ja kolme vuotta myöhemmin vietnamilainen 70-vuotias mies Pel tunnisti tämän naisen tyttärekseen Facebookin kautta. Tämä mies kertoi, että hänen tyttärensä Tak oli mielenterveyspotilas ja tämä oli kadonnut vuonna 2006 ollessaan 23-vuotias. Täten tämä nainen olisi löydettäessä viettänyt viidakossa vain noin vuoden eikä otaksutut (melkein) 20 vuotta.

(DailyMailOnline).

Pelillä olikin esittää dokumentteja tytön syntymästä, terveyshistoriasta ja katoamisesta, joten tämän naisen kasvattiperheen äitikin alkoi uskoa tähän tarinaan. Tämän – tuolloin jo 33-vuotiaan- naisen arvet ja muut tuntomerkit sopivat myös täysin siihen oletukseen, että kyseessä olisikin todella tytär Tak. Tämä ei myöskään ollut koskaan oppinut puhumaan, toisin kuin 8-vuotiaana kadonnut Rochom.

Kambodzan maahanmuuttoviranomaiset tutkivat tapausta kaksi viikkoa ja lopulta saatiin tilanteelle päätös: kyseessä oli kuin olikin tämä vietnamilainen Tak-tytär. Hänen annettiin täten lähteä oikean perheensä pariin takaisin Vietnamiin. Siitä lähtien hänet on pidetty pois julkisuudesta, sillä nainen on kuitenkin kärsinyt jo vuosikymmenien ajan tilanteestaan. Tällä hetkellä Tak on 38-vuotias.

(SkyNews.com).

Akka todellakin toivoo, että tämä villilapsi päätyi lopulta oikean perheensä pariin. Emme varmaan kuitenkaan koskaan saa tietää, onko naista pidetty lieassa jossakin tai vankeudessa ylipäätään esim. hyväksikäyttötarkoituksessa. Hyi kamala sentään…!

Toivotaan ainakin, että naisen psykiatrinen hoito jatkuu ja hänellä on turvallinen olo perheensä parissa, jottei hänen tarvitse juosta takaisin viidakkoon mistään syystä. Sinänsä ihmeellistä, että tästä naisesta ei ole uutisoitu Suomessa mitään ja Akkakin törmäsi aiheeseen ihan sattuman kautta. Kaikkea sitä oppii, kun klikkaa väärää kohtaa vahingossa; näköjään… Kaikkea hyvää Tak, toivottaa Akka! (Ja ymmärtää samalla, että tämä alunperin etsitty ja löydetyksi luultu Rochom lienee siis edelleen kadoksissa… Aargh!

Otsikon sanat “Juokse villi lapsi-juokse kauemmaksi-siellä kasvat vahvemmaksi-ja vapaammaksi” eivät taida päteä näissä kummassakaan tapauksessa. Akka keskittyy seuraavaksi vain asioihin, joissa lukee “hauskoja kissavideoita-naurutakuu-laugh your ass off!”

Laughing my ass off.

(Lauluntekijät: Pelle Miljoona/Ari Olavi Taskinen
Kappaleen “Juokse villi lapsi” sanoitukset©Love Kustannus Oy)

KUN ELÄMÄ ON HAURAS (KIRJAIMELLISESTI)…

“Nymmää oon kaiken nähny” – toteaa Akka huomattuaan erään, merkillisen asian: maailmassa on ollut ihmisiä, jotka kuvittelivat olevansa LASISIA. Siis lasista tehtyjä, goddamn! Tällainen havainto järkyttää; miten tämä on mahdollista?!

Tunnetuin tapaus lienee ranskalainen kuningas Kaarle VI (1368-1422), joka vain 23-vuotiaana alkoi osoittaa mielisairauden merkkejä. Ensimmäinen psykoottinen kohtaus sattui metsässä, kun hän yllättäen viuhtoi miekallaan 5 omaa ritariaan kuoliaaksi. Myöhemmissä vaiheissa hän ei enää tunnistanut vaimoaan eikä lapsiaan, kieltäytyi peseytymästä ja lopulta sai harhaluulon, että hän on LASIA. Ukkoparka teetätti itselleen vaatteita, joiden saumoihin ommeltiin metallisia tukirakenteita. Hän kieltäytyi tapaamasta ihmisiä ja viettikin aikaansa lähinnä makuullaan viltteihin kääriytyneenä. Eijjumaliste, osa 1.

Kaarle VI.

Kuningas ei kuitenkaan ollut ainoa tapaus; tällainen otaksuma alkoi olla hyvinkin yleistä ylimystön keskuudessa myöhempinäkin vuosisatoina. Tällöin yleistyi termi “Glass Men” eli lasimiehet. 1500-luvulla kaksi eri lääkäriä raportoivat nimettömästä kuninkaallisesta, joka luuli olevansa lasimaljakko. Jotkut potilaat kuvittelivat elävänsä lasiesineiden sisällä; eivät siis itse lasisia kuitenkaan.

1600-luvulla eräs venetsialainen mies luuli, että hänen selkänsä ja takamuksensa olivat lasia eikä uskaltanut enää lähteä ulos: hän pelkäsi, että paikallinen lasinpuhaltaja tekee hänestä ikkunan. Eijjumaliste, osa 2.

Samaisena vuosisatana pariisilainen lääkäri raportoi tapauksesta, jossa eräs mies kuvaili takapuolensa olevan lasia. Herra tohtori ottikin käytöön järeät parannuskeinot: hän piiskasi potilaansa persauksen oikein olan takaa ja vakuutti täten, että tämän kipeä p*rse todistaa sen olevan ihan tavallista materiaalia. Ei ole tiedossa, tepsikö hoitokeino kyseiseen mieheen. Eijjumaliste, osa 3.

(National Post).

Löytyy joukosta yksi nainenkin: Bavarian kuninkaan Ludvig I:n tytär prinsessa Alexandra Amelie (1826-1875) alkoi 23-vuotiaana käyttäytyä omituisesti. Prinsessan perhe näki hänen hiipivän varpaisillaan portaikoissa varoen koskemasta mihinkään. Prinsessa selitti kummalliseen käytökseensä syyksi, että hän oli jo pienenä lapsena NIELAISSUT TÄYSIKOKOISEN, LASISEN PIANON, jonka hän nyt pelkäsi särkyvän sisällään. Eijjumaliste, osa 4.

Alexandra Amelie (Wikimedia Commons).

Mitä ihmettä tällaisen ilmiön taustalta löytyy? Myöhempien aikojen asiantuntijat ovat esittäneet, että tällaisesta kärsivä potilas mm. tuntee olevansa kovin hauras/yhteiskunnan paineiden uuvuttama tai on skitsofreeninen/bipolaarikko/sosiaalisesti eristäytyvä jne.jne. Lisäksi ilmiön yleistyminen tuolloisina vuosisatoina selitetään sillä, että kirkkaan lasin valmistustapa keksittiin juurikin 1400-luvulla; tuolloin tällainen lasimateriaali oli luonnollisesti hyvin kallista ja arvostettua. Esineiden rikkoutumista varottiin ja lasia arvostettiin jopa jotenkin maagisena materiaalina. Myös peilit yleistyivät samoihin aikoihin.

Jo 200-luvulla kirjattiin ylös ensimmäisiä tapauksia, joissa potilaat kuvittelivat olevansa keramiikkaa; särkyvää materiaalia sekin. 1800-luvulta löytyy tapauksia, joissa henkilöt luulivat olevansa betonista valettuja. Tuolloin betoni oli uusi rakennusmateriaali.

Entäpä sitten nykyaika, mihin tällaiset “lasimiehet/keramiikkapurkit/betoniäijät” ovat kadonneet? Tutkijat selittävät, että nykyisiin harhaluuloihin liittyy usein teknologia uutena ilmiönä: potilaat luulevat, että heitä vakoillaan mikrofoneilla tai radiolähettimillä, joita on asennettu heidän kehoonsa. Jep, kaikkihan tietävät tämän “radiolähetin hampaassa”-ilmiön… Alankomaissa tosin todettiin edelleen muutama lasipotilas vielä 1930-luvulla, ja joitakin vuosia sitten eräs psykiatri raportoi Leidenissä yhdestä tapauksesta.

Akka on nyt niin kauhian hämmästyny, ettei tähän ole oikeastaan kommentoitavaa. Onhan se nyt karmeata kuvitella, miten varsinkin menneinä vuosisatoina tällaiset harhaluulot ovat vaikeuttaneet elämää, kun mistään mielenterveyspalveluista ei ollut tietoakaan. Kun olit hullu, niin olit hullu ja sillä sipuli. Mars, lukkojen taakse, pois kuljeksimasta ja pois silmistä. Hyi kamala sentään.

Akkakin repeili ensin naurusta tutkiessaan tätä aihepiiriä, mutta kaiken tutkimisen jälkeen hymy on kyllä hyytynyt, sillä monet potilaista päätyivät lopulta tekemään itsemurhan. Tuo lasinen piano -prinsessa varsinkin surettaa: kuvittele ihan itte eläväsi lasinen piano sisälläsi!! Eijjumaliste, viimeisen kerran. Akka kuittaa ja poistuu takavasemmalle.

KUMMITUSTALOISTA VIIS – KUMMITUSKYLÄ MYYTÄVÄNÄ!

Kas kummaa, Akka bongasi taas merkillisen myyntikohteen Skotlannissa – myynnissä on peräti kokonainen kylä raunioineen. Hintakaan ei ole paha, kylästä pyydetään 125 000 puntaa eli noin 146 000 euroa. Tässä kohtaa voi kysyä kukamitähäh eli miksi tällainen myyntikohde on tullut markkinoille?

(Goldcrest Land And Forestry Group)

Kyseessä on Lawersin kylä Skotlannin ylämailla, Loch Tay-joen rantamilla. Kauppaan kuuluu mukaan mm. oma yksityinen ranta kalastusoikeuksineen, useita raunioita ja viheriäisiä niittyjä (tai humisevia harjuja, terveisiä Emily Brontelle…). Kauppaan sisältyy myös yhden naisen haamu.

Kyseinen nainen on Mary Campbell – paremmin tunnettu nimellä Lady Of Lawers. Hän eli 1600-luvun puolivälissä ja nai tuolloin paikallisen kartanonomistajan. Hänet tunnettiin myöhemmin kylän ennustajana.

Hänen ensimmäinen ennustuksensa tapahtui v. 1669 kylän kirkon rakennustöiden aikana. Hän ennusti, että kirkon kattoa ei tulla saamaan valmiiksi. Kuinka ollakaan: katolle asetettavia kiviä kuljettanut laiva upposi myrskyssä. Kyläläiset hämmästyivät: heillä olikin kylässä oma selvännäkijä! Tällaisessa pahaisessa pikkukylässä!

Lady Of Lawers (arvonimi ansaittu naimakaupan myötä) alkoikin sitten ennustella ihan urakalla; hän mm. istutti kirkon viereen saarnin ja ennusti, että: “kun puu on kasvanut päädyn mittaiseksi, kirkko hajoaa.” Kukaan paikallinen ei siis hämmästynyt, kun kirkon katto romahti v. 1833. Lisäksi paikallinen myrsky vaurioitti kirkkoa niin pahoin, että kyläläiset antoivat sen vaan raunioitua korjauskelvottomana.

Ilmeisesti tämä saarnipuu oli kuitenkin naiselle tärkeä, sillä siihen liittyi muitakin ennustuksia. Hän ennusti myös, että saarnin kasvaessa päätyyn asti paikallinen ylimystöön kuuluva suku jää ilman perillistä. Tämä tapahtui v. 1862 markiisi Breadalbanelle.

Lisäksi Lady varoitti ennustuksellaan, ettei tätä puuta saa kukaan vahingoittaa: tämä tulisi kohtaamaan kirouksen, jos näin tapahtuisi. Varoituksesta huolimatta pölkkypää-farmari John Campbell kaatoi puun 1870-luvulla. Kirouksen seurauksena hänen työntekijänsä tuli hulluksi, hänen hevosensa kuoli seisaaltaan kärryjä vetäessä ja herra itse kuoli härkänsä jahtaamana. Huu – äijä sai, mitä ansaitsikin!

(Ancient Origins)

Lady ennusti myös kylän autioituvan tulevina vuosina. V. 1841 kylässä asui enää 17 ihmistä, v. 1891 kyläläisiä oli 7 ja vuodesta 1926 kylä on ollut täysin asumaton.

Lady Of Lawers ennusti myös “kulkuvälineitä, joista tulee savua.” Tämä ennustus on tietenkin tulkittu niin, että hän tarkoitti tulevaisuuden rautateitä ja junia. Samalla tavoin hän ennusti tulevaksi laivoja, jotka toimivat “savulla.” Erään tällaisen laivan hän ennusti uppoavan läheisellä lahdella, mutta ainakaan vielä tällaista onnettomuutta ei ole tapahtunut.

Lady Of Lawersin kaksi muutakin ennustusta on vielä toteutumatta: “(Alueen korkein vuori) Ben Lawers muuttuu niin kylmäksi, että alueella ei voi enää viljellä” ja “Kun suuri kivi (the Boar’s Stone at Fearnan) tippuu kallioilta, vieras suku/perillinen ilmaantuu Ballochin alueelle.” Näistä ennustuksista kukaan tutkija ei toistaiseksi osaa sanoa mitään.

Vastaus aiemmin esitettyyn kysymykseen “miksi tämä kylä on myynnissä” on siis ilmiselvä: siitä toivotaan paikallista turistikohdetta tämän kummitusnaisen maineen myötä. Ei muuta kuin taskunkuvetta kaivamaan: kyllä alueelle pitää saada ainakin yksi ravintola ja matkamuistoputiikki, jonka t-paidoissa lukee “I visited and survived” tai jotakin muuta yhtä typerää.

Akalle kelpaisi – miksi tyytyä kummitustaloon, kun koko kyläkin vanhoine raunioineen olisi tarjolla? Kaupan päälle tulee vielä tämä ennustajahaamu; ei huono diili ollenkaan.

Ja taas Akka laittaa lottoa vetämään… Siihen viereiseen jokeenkin voisi virittää oman “Loch Tay”hirviön vastineeksi Loch Nessille, ihan piruillakseen. Nooh, ei sentään, Akka ei siedä huijareita missään muodossaan.

Päivitys Lizzie Bordenin kotitaloa koskevaan tarinaan: talo on myyty huhtikuussa 2 miljoonalla dollarilla. Linkki ohessa.

MURHATALO MYYTÄVÄNÄ – Akalla on asiaa

Lizzie Borden House Sells to a Ghost-Loving New Owner With Big Plans (realtor.com)

KORALLILINNAN KUNINGAS

Latvialaissyntyinen Edward Leedskalnin pettyi pahasti saadessaan morsiameltaan rukkaset ennen heidän hääpäiväänsä v. 1920. Äijäparka pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja muutti Yhdysvaltoihin Floridaan jättäen 16-vuotiaan morsmaikkunsa Latviaan. Niin sisuuntunut Edward olikin, että hän päätti näyttää kykynsä koko maailmalle mitä merkillisemmällä tavalla: hän alkoi veistää alkeellisilla työkaluillaan kalkkikivestä erilaisia rakennelmia, jotka nykyään tunnetaan nimellä Coral Castle.

Coral Castle, Homestead, Florida.

Korallilinna ei siis ole linna eikä materiaalikaan ole korallia, vaan eräänlaista huokoista kalkkikiveä. Joka tapauksessa; äijä pykäsi rakennelmiaan yön pimeydessä aivan yksin ja huhut alkoivat tietenkin kiertää. Kukaan ei koskaan nähnyt Edwardia työssään, joten hän oli tietenkin saanut rakennelmiinsa apua ulkoavaruudesta tai hänellä oli vähintäänkin yliluonnollisia voimia. Tietenkin, sehän on ihan selvä homma. Vuosikymmenien aikana ehdoteltiin, että Edward sai kiviä siirreltyä mm. laulamalla niille, maan magnetismin avulla tai ihan pelkästään ajatuksen voimalla.

Alueen ainoa linnamainen rakennus; torni, johon Edward siirtyi asumaan.

Edward ahersi kiviensä parissa kuolemaansa asti v. 1951 ja hänen jäljiltään on löydetty mm. hakkuja, väkipyöriä ja vinssejä. Ihan selvästi paranormaaleja esineitä, hui kauhistus! Edwardin itse väitetään sanoneen, että “tiedän, miten pyramidit aikoinaan rakennettiin,” joka tietenkin lisäsi vettä hihhuleiden huhumyllyyn.

Edwardin työkaluja esillä museossa.

Erikoisen museonsa Edward avasi yleisölle jo vuonna 1923, jolloin sisäänpääsy maksoi 10 centiä Ameriikan massia. Myöhemmin summaa kohotettiin 25 centiin ja nykyään museoalueelle pääsy kustantaa 18 dollaria. Akka ei maksaisi tällaisia summia nähdäkseen vain kiviä; mutta maksakoon, ken haluaa.

Alkuperäinen sisäänpääsymaksu kaiverrettuna kiveen.

Edwardin kuoleman jälkeen tämän hyvä ystävä Orval Irwin julkaisi kirjan, jossa esiteltiin seikkaperäisesti Edwardin käyttämiä rakennusmenetelmiä. Tämä äijä olikin rakennusmestari, joten hän ilmeisesti tiesi, mistä puhui: Edward sai kaiken rakennettua juuri niillä työkaluilla ja apuvälineillä, joita alueelta löydettiinkin.

Mikäs tässä nyt sitten on niin ihmeellistä? Se, että joku vaivautuu kovertamaan kalkkikiveä vuosikymmeniä vain sen takia, että v*tuttaa ja morsmaikulle pitää päästä näyttämään pitkää nenää?

Itse asiassa Edwardilla olikin aikamoisia mielipiteitä yhteiskunnallisista asioista. Hän julkaisi omakustanteisesti pamfletteja, joissa hän mm. väitti, että koulut ja kirkot halventavat tyttölapsia järjestellessään kaikenlaisia retkiä, leirejä ja piknikkejä poikien kanssa. Näissä yhteisissä tapahtumissa heitä sitten paritetaan ja tytöt pääsevät harjoittelemaan… intiimiä kanssakäymistä ihan omakohtaisesti. Yeah, tällainen toiminta tuleekin ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan seurakuntien järjestämistä munanpiilotuksista pääsiäisen aikoihin!

Edward Leedskalnin noin v. 1910.

Toisessa esitteessään Edward esitti, että työttömien ja heikkokuntoisten ei pitäisi saada äänestää, sillä heidän mielipiteensä heikentävät yhteiskuntaa. Mikäli henkilö ei pysty pitämään itsestään huolta, ei tämä siis ole arvollinen vaikuttamaan yhteisiinkään asioihin. Hmm, miksiköhän tämä latvialainen morsian Agnes antoi äijälle rukkaset juuri ennen häitä? Ehkäpä Edward erehtyi sanomaan joitakin mielenkiintoisia ajatuksiaan ääneen ja tyttö otti jalat alleen.

Voisi nimittäin kuvitella, että tällaisten ajatusten seuraksi löytyy monia muitakin vastaavia teorioita mm. naisen paikasta yhteiskunnassa –mars, hellan ääreen– tai –istu hiljaa ja näytä nätiltä-. Tämä nyt on pelkkää spekulointia, mutta naimisiin Edward ei kuitenkaan koskaan sitten mennytkään. Kukapa tuollaista jokaöistä kiviennykertelyä olisi vuosikymmenien ajan jaksanutkaan katsoa, häh?

MAJAKKAMYSTEERI

Pikkuruinen majakka Flannan-saariryhmällä Ulko-Hebrideillä nousi puheenaiheeksi 26.12. vuonna 1900. Tämä saariryhmä on niin pieni ja keskellä-ei-mitään Skotlannin luoteispuolella, että Akkakin hukkaa sen Google Mapsista koko ajan.

Saariryhmä vasemmalla pienenä pisteenä.

Joka tapauksessa; saarella sijaitsi vuotta aiemmin rakennettu majakka, jota valvoi tuolla hetkellä kolme miestä: James Ducat, Thomas Marshall ja Donald MacArthur. Joulukuussa saarelle oltiin tuomassa täydennysmiestä, Joseph Moorea, kun majakan oli havaittu olevan pimeänä. Rantauduttuaan Moore kiipesi 23-metriselle majakalle johtavat 160 porrasta ja havaitsi paikan täysin autioksi.

MacArthur, Marshall, Ducat ja heidän esimiehensä Robert Muirhead.

Saarella ei muutenkaan ollut muuta asutusta, vain pieni kappeli oli saarelle aiemmin pykätty. Nämä kolme miestä oleskelivat majakassaan siis täysin keskenään keskellä hevonper… hevonkuusta. Kahden muun merimiehen kanssa Moore tutki majakan asuintilat: keittiön kello oli pysähtynyt, tuoli oli kaadettu kumoon ja pöydällä oli syömätön ateria, joka selvästi oli ollut jo pidempään paikoillaan. Naulakosta löytyi vain yksi öljykangastakki; nähtävästi yksi miehistä oli lähtenyt ulos ilman päällystakkia. Takin pääteltiin kuuluvan MacArthurille.

Eilean Mor – majakka ja kivikappeli.

Ulkoa löytyi merkkejä raivokkaasta myrskystä. Tarvikelaatikko oli tuhoutunut ja sen sisältö oli hajallaan, tonnien painoinen kivi oli siirtynyt pois paikoiltaan ja rautakaiteita polun viereltä oli vääntynyt. Tästä pääteltiin, että miehet olivat huuhtoutuneet mereen yrittäessään suojella majakan tarvikkeita.

Majakan rantaan johtavat portaat.

Mysteeriin asti päästiin, kun alettiin tutkia majakan lokikirjaa. Joulukuun 12. päivä Marshall oli kuin olikin kirjoittanut suuresta myrskystä, jollaista hän ei ollut koskaan nähnyt. Hän oli kirjoittanut myös, että miehistä Ducat oli epätavallisen hiljainen ja MacArthur oli itkeskellyt, vaikka tämä tunnettiin karskina merimiehenä. Seuraavan päivän merkinnät kertoivat, että myrskyn jatkuessa miehet peräti rukoilivat. Joulukuun 15. päivän merkintä vaatikin sitten selitystä: myrsky oli laantunut ja sää oli täysin tyyni. Mikä merkillisintä, alueella ei raportoitu minkäänlaista myrskyä näinä ajankohtina. Viimeinen merkintä herätti kuitenkin epäilykset, etteivät miehet olleet voineet huuhtoutua mereen myrskyn vielä raivotessa. Kuka olisi tuolloin enää ollut kertomassa sään tyyntymisestä?

Nopeasti syytettiin aavelaivaa, valtavaa merikäärmettä tai jotakin muuta karmaisevaa otusta. Loogista päättelyä kaikinpuolin…! Jotkut epäilivät MacArthurin aloittaneen riidan ja tappaneen toiset miehet, lopuksi hän olisi itse omatoimisesti heittäytynyt alas kalliolta. MacArthur tiedettiin äkkipikaiseksi ja tämä oli usein ollutkin osallisena nyrkkitappeluissa, mutta todisteita tästä murhatyöstä ei kuitenkaan löytynyt.

Kraken-merihirviö laivan kimpussa.

Seuraavaksi kiinnitettiin huomiota siihen, että Marshall oli kerran joutunut korvaamaan 5 shillinkiä menettämistään majakan varusteista. Tuolloin tarvikkeita ei ollut kiinnitetty kunnolla ja ne olivat huuhtoutuneet mereen. Tuohon aikaan rahasumma oli iso tavalliselle työläiselle, joten varmastikaan Marshall ei halunnut toistaa virhettään. Hän ja Ducat pukivat tässä skenaariossa takit päälleen ja painelivat ulos sitomaan tarvikkeita. He huuhtoutuivat mereen ja kun heitä ei kuulunut takaisin, MacArthur meni tarkastamaan tilannetta. Mutta miksi hän menisi ilman takkia ulos, varsinkaan, jos myrskysi? Ja miten tämä selittäisi lokikirjan viimeiset merkinnät myrskyn laannuttua?

Tyypillinen majakan lokikirja vuodelta 1901.

Ehkä MacArthurilla tosiaan vain napsahti päässä – olisiko hän aiemmin itkenytkin juuri hermoromahduksen takia – ja hän tappeli toiset miehet alas kallioilta. On hankalaa kuvitella, millaista on 24/7 tuijottaa samoja naamoja pitkän aikaa eristyksissä. Hmm… hups, eihän se olekaan niin vaikeaa, kuulostaa peräti ihan tutulta! Tämä teoria on ainakin uskottavampi kuin paikalle lehahtaneet Lentävä Hollantilainen tai jättikokoinen Kraken. Tajuttuaan tekonsa ja sitä katuessaan MacArthur olisi hyvinkin voinut kirjoittaa lokikirjaan siinä olevan viimeisen lauseen: “Jumala on kaikkialla.

Lentävä Hollantilainen noukki miehet pois kuljeksimasta. Perässä seurasi Black Pearl ja Jack Sparrow.

Keittiön syömätön ateria selittyisi sillä, että jompikumpi toisista miehistä olisi naljaillut MacArthurille, että miksi tämä sai aina syödä viimeisen pihvin tai jotakin muuta yhtä typerää. Ja naps, helvetti repeää peruuttamattomin seurauksin!

Näpit irti mun pihvistä!!

Mitä opimmekaan tästä? Älä kadehdi naapurisi tai läheisesi pihviä tai mitään muutakaan omaisuutta, vaikka toisen naama ottaisi kuinka paljon tahansa kupoliin. Ugh, Akka on puhunut ja suuressa viisaudessaan ratkaissut tämän mysteerin hyvin luonnollisella tavalla. Siihen vaaditaan vain ymmärrystä siitä, kuinka pientä ihmistä alkaa v…ttaa hyvin pienetkin asiat, kun tarpeeksi pitkälle pinnaa venytetään.

IDOLEITA TUHANSIEN VUOSIEN TAKAA

Vaviskaa, kaikki tulevaisuuden Idols-kisaan pyrkivät; teidät kaikki tulee päihittämään peräti 12 100 vuotta vanha puunaamainen idoli Ancient Idols-kisassa. Ai kuka? Ai missä?

Tämä 5,3 metriä korkea Shigirin idoli (esiintyjänimeltään tässä Puu Ukkeli) näyttää valmiiksi jo laulavan teidät kaikki suohon, sen verran ammollaan Puu Ukkelin suu jo on. Mikä tämä kuvatus on miehiään?

Tämä puinen idoli eli jumalankuva löytyi Keski-Uralin soista jo v. 1894 kullan- ja malminkaivajien toimesta. Ukkeli löytyi neljän metrin syvyydestä, suon hapettomat olosuhteet olivat säilöneet lehtikuusesta tehdyn Ukkelin hyvin. Valitettavasti äijä oli hajonnut 10 kappaleeseen, joista osa on sittemmin jopa kadonnut! Nykyinen Ukkeli on koottu varhaisten osien piirustusten perusteella.

Vuonna 1894 Ukkeli koottiin ihan väärin. Onko Ukkelilla pissahätä…?
Puu Ukkeli nykypäivänä.

Ukkelin pinnassa on useita geometrisia kuvioita ja jopa 8 kasvot. Kuviot on kaiverrettu kivisillä koverruskirveillä ja on epäilty, että kuviointiin olisi käytetty jopa majavan alaleukaa hampaineen. Mitä nämä kuviot sitten kertovat? Kuten tavallista, selityksiä on yhtä monta kuin niiden esittäjiäkin: sukulaisten henkiä, jumaluuksia, luomismyyttiä, karttakuvioita, metsän henkiä tai idoli voisi jopa olla rajamerkkinä muille, että alueelle ei tarvitse tulla könyämään. Tai jopa päinvastoin: merkki siitä, että meidän tontille voi vapaasti tulla remuamaan, tervetuloa. Ota tästä nyt sitten taas selvää…

Samanlaista kuviointia on löytynyt vastaavalta ajalta (n. 15 000 – 5000 eaa) Euroopastakin, joten on epäilty jopa suurten välimatkojen välisiä kontakteja metsästäjä-keräilijöiden välillä.

Turkin Göbekli Tepessä kuvioinnit ovat myös samankaltaisia. Göbekli Tepe on maailman vanhin tunnettu kivitemppelialue ajalta n. 10 800 – 9500 eaa.

Göbekli Tepe, Turkki.

Erikoista Puu Ukkelissa on se, että se on vanhin tunnettu puinen idoli, vastaavia löytöjä ei ole tehty. Luonnollisesti muiden puuidoleiden aines on lahonnut jo aikapäiviä sitten, ellei sitten soista löydy lisää Puu Ukkelin kavereita.

Missä ovat Suomen idolit?

Tuima (Yle/Jan Fast)

V. 1989 Vantaan Jokiniemestä löytyi savinen idoli, joka on saanut nimekseen Tuima. Tuimalla on ikää 5500 vuotta, joten Puu Ukkeliin verrattuna Tuima on lupaava nuori haastaja – tosin Tuima ansaitsee iällään Pohjois-Euroopan vanhimman ihmisfiguurin arvonimen.

6000 vuotta sitten Jokiniemessä sijaitsi merenranta, josta on löydetty paljon arkeologisia jäänteitä eli alue on ollut vilkas asutuspaikka. V. 2014 alueelta löydettiin myös kaksi hyvin pientä savi-idolia, jotka ovat muodoltaan toukkamaisia. He voivat esiintyä nimillä Dougga ja Toucca4U. Samankaltaisia löytöjä on tehty Baltian maista, joten alueet ovat todennäköisesti olleet vuorovaikutuksessa keskenään.

Vantaan Jokiniemen kaivauksilta löytyi harvinainen savifiguuri | Yle Uutiset | yle.fi

Näidenkään savi-idoleiden tarkoitusperiä ei tiedetä, mutta epäilykset kallistuvat aina vahvasti jumaluuksiin, henkiolentoihin tai vainajiin – ihan mihin tahansa mystiseen maan ja taivaan välillä.

Pihtiputaan Made-N-Eva.

Pihtiputaan Madenevan käyräidoli on hyvä esimerkki näistä Suomesta löydetyistä tyypillisimmistä idoleista. Usein tällaiset hahmot löytyvät valitettavasti rikkoutuneina, mutta ajoitukseltaan tällaiset sijoittuvat yleensä n. 3300-2200 eaa. eli myöhäisemmälle kivikaudelle. Tämä Pihtiputaan nuori esiintyy nimellä Made-N-Eva.

Ancient Idols-kilpailu voi alkaa, äänestä omaa suosikkiasi (vain 50 kultadublonia/äänestys)! Ehdokkaat siis ovat:

  1. Puu Ukkeli
  2. Tuima
  3. Dougga
  4. Toucca4U
  5. Made-N-Eva

KRÄSH-BOOM-BÄNG! Valitettavasti kilpailu on peruuntunut! 5-metrinen Puu Ukkeli kaatui tuhoten kaikki savi-idolit, tämän jälkeen lavalle vyöryivät Göbekli Tepen kivirakennelmat ja lopuksi kaikki kiukustuneet mystiset henget, vainajien henget ja jumaluudet pistivät loputkin lavasta päreiksi. Pahoittelemme tapahtunutta.

Äänestysrahoja ei palauteta eikä kiukkuisiin puheluihin vastata.

AMERIKKALAINEN PRINSSI

Ei, nyt ei ole kyse Eddie Murphyn esittämästä pelleprinssistä, vaan walesilaisesta prinssi Madocista. Tämä prinssi syntyi v. 1145 tienoilla. Prinssin isän Owain Gwyneddin kuoltua v. 1170 hänen lapsensa ajautuivat ilmiriitaan, kenestä tulisi uusi hallitsija tällä Walesin alueella.

Dolwyddelan Castle, Wales.

Tällä menehtyneellä äijällä olikin peräti 19 lasta, joten valinnanvaraa poikaporukassa riitti. Lisäänny ja täytä maa, herra Owain Gwynedd!

Prinssi Madoc.

Sanotaan, että prinssi Madoc ja hänen veljensä Rhirid kyllästyivät riitaisuuksiin ja he lähtivät seilaamaan kohti Amerikkaa. Madociin lienee vaikuttanut muinaisten druidien kertomukset “lännessä sijaitsevasta suuresta mantereesta” tai peräti viikinkien tunnetut reissut Amerikan/Kanadan Vinlandiin.

Veljespari varusti kaksi laivaa ja mukaan lähti muutakin porukkaa; miehiä, naisia ja lapsia. Tarkoitus oli perustaa uusi, onnellinen yhteisö kaukaiseen maahan. On esitetty, että Madocin retkue olisi peräti käynyt Meksikossa ja vaikuttanut asteekkien jumalkäsityksiin, mutta tästä ei ole todisteita. Legendataruissa kaikki on toki mahdollista.

Veljekset lähtevät Walesista.


Yleisin käsitys on kuitenkin se, että laivat rantautuivat Mobile Bayn alueelle Alabamaan, sillä merivirrat Atlantin yli johtavat juuri tähän lahteen. Myöhemmätkin tutkimusretkeilijät Euroopasta ovat saapuneet maihin juuri tässä paikassa.

Käsitykset retkueen koosta (20-130 ihmistä) ja laivojen lukumäärästä (2-13) vaihtelevat suuresti. Kirjallisia todisteita ei juuri mistään ole, kyse on kuitenkin melkein tuhat vuotta vanhasta legendasta. Joitakin hataria todisteita on kuitenkin löydettävissä:

Alabama- joen alueelta on löydetty raunioita, jotka on määritelty rakennetun ennen 1400-lukua. Erään linnakkeen pohja, muoto ja rakennustapa ovat identtisiä Walesissa sijaitsevan Dolwyddelanin linnan kanssa. Tässä linnassa prinssi Madoc syntyi.

Mobile Bay, Alabama.

Alueella asuneet intiaanit rakensivat samanlaisia jollia/veneitä, kuin Walesissa rakennettiin. Intiaaneilla kulki muutenkin perimätieto alueelle tulleista harmaasilmäisistä valkoihoisista, jotka puhuivat walesia. Walesin kieli juurtui jopa erään heimon sanastoon niin, että kielet kuulostivat samoilta.

Kalastusvene, jollaisia Walesissa käytettiin.

Kerrotaan, että ensimmäisen reissunsa jälkeen prinssi Madoc palasi Walesiin ja haali mukaansa lisää siirtolaisia Uuteen Maailmaan. Takaisin Englantiin hän ei sitten enää koskaan tullut. On esitetty, että prinssi ja hänen väkensä sulautuivat pikkuhiljaa intiaaniväestöön vaikuttaen kielen lisäksi mm. intiaanien ihonväriin ja parrankasvuun.


Tällaiset tarinat pysyivät kerrottuna perimätietona hengissä useita vuosisatoja. Vielä jopa 1800-luvulla tutkimusretkikunta Lewis&Clarkille annettiin ohjeeksi etsiä näitä walesinkielisiä heimoja, mutta ainakaan he eivät tällaisia kohdanneet.

Lewis&Clark – retkikunta.

Walesissa prinssin matkoista kerrottiin runoudessa, lauluissa ja historiikeissa, tosin vasta joitakin vuosisatoja myöhemmin. Ensimmäinen runo aiheesta on tehty 1450- luvun jälkeen. Ihan samalla tavalla kerrotaan kuningas Arthurista, Merlinistä ja Robin Hoodista. Heidänkään mahdollisesta olemassaolostaan ei kuitenkaan ole varmuutta, ainoastaan spekulaatioita.

Kuningas Arthur, Merlin ja Guinevere/kaiverrus v. 1881. (British Heritage)

Skeptikoiden mielestä tarinat prinssi Madocin “Amerikanvalloituksesta” olivat vain propagandakeino, jolla perusteltiin Englannin oikeutta siirtokuntien perustamiseen ja alueiden hallinnointiin. Mene ja tiedä, mutta mm. presidentti Thomas Jefferson uskoi Madocin tulleen Amerikkaan. Totta tai ei, mutta prinssi Madoc ainakin päätyi legendaksi pelkästään kiukustumalla riitelevään perheeseensä ja hyppäämällä laivaan.

Tuhannen vuoden päästä ihmetellään, onko Donald Trump ollut todellakin presidenttinä vai ei, sillä ajatushan on kertakaikkiaan “mahdoton ja naurettava”. Tutkijat nauravat moiselle älyttömyydelle sydämensä pohjasta ja siirtyvät parempiin aiheisiin.

FOLIOHATUT ESIIN!

Elämme salaliittoteorioiden kulta-aikaa. Akka ei puutu tässä pöljiin covid19-teorioihin, vaan muihin, omituisiin salaliittoväitteisiin. Kiistellyimmät ja tunnetuimmat salaliittoteoriat koskevat tietenkin seuraavanlaisia tapahtumia/paikkoja:

  • John F. Kennedyn salamurha – useita kymmeniä eri teorioita, useista kymmenistä eri syistä.
  • Kuussakäynti oli lavastettu – Stanley Kubrick ohjasi ja kuvasi väitetyt filmaukset Kuusta.
  • Area 51 vilisee sekä ufoja, niiden uudelleenmallinnuksia että pieniä, vihreitä ukkeleita, joista hallitus ei kerro mitään. Alienit pörräävät ympärillämme koko ajan, siitäkään ei puhuta.
  • Illuminati/Vapaamuurarit/Skientologit hallitsevat koko maailmaa meidän tietämättämme.
  • 9/11 oli sekin hallituksen järjestämä juttu – WTC-tornit räjäytettiin tarkoituksellisesti.
  • Prinsessa Diana salamurhattiin – Hovi ei halunnut prinsessan avioituvan muslimin kanssa.
  • Djatlovin solan tapaus Venäjällä v. 1959 (9 kuolonuhria) – useita kymmeniä teorioita: mm. hallituksen epäonnistuneet ohjus-/rakettikokeet ja niiden peittely-yritykset.
Djatlovin solassa kuoli 9 retkeilijää merkillisissä olosuhteissa (engl. Dyatlov Pass). Eri teorioita pohditaan edelleen maailmanlaajuisesti yli 60 vuotta myöhemmin.

Isojalka/jeti ja Loch Nessin hirviö yms. eivät kuulu tähän listaan, sillä niiden ympärille ei ole muodostettu ns. salaliittoa. Kyse on vain mysteereistä.

Katsotaanpa seuraavana joitakin omituisia, ehkä vähemmän tunnettuja salaliittoteorioita:

1. Maa on ontto ja siellä asuu kokonaan toinen älyllinen sivilisaatio. Tätä teoriaa kannatti jopa itse Edmond Halley 1600-luvulla (jep, hänen mukaansa nimettiin Halleyn komeetta). Teoriaa kuulemma puoltaa se, että maan magneettikentässä on muutoksia. Maan sisuksiin pääsee joko etelä- tai pohjoisnavalta.

Jep. Ainakin Aku Ankassa maan sisuksiin on menty useita kertoja.

Kuvakudos vuodelta 1066 esittää komeetan saapumista – Halleyn komeetaksi se nimettiin vuosisatoja myöhemmin. Ehkäpä komeetta on menossa maan sisuksiin!! (Mitä tuo kuningas oikealla oikein tekee??)

2. Maapalloa hallitsee reptiliaanit eli liskoihmiset. Tämä laji on tietenkin saapunut maapallolle Lohikäärmeen tähdistöstä. He osaavat muuttaa muotoaan, joten normaalisti he näyttävät ihan tavallisilta pulliaisilta. Useat julkisuuden henkilöt ovat tällaisia reptiliaaneja: mm. kuningatar Elisabet, Madonna, Barack Obama, Angelina Jolie, Bill Clinton, Mark Zuckerberg ja edesmennyt Michael Jackson.

Jep. Mitenköhän tätä “maailman hallitsemista” edisti Madonnan biisi “I’m A Virgin”? Ehkä hänen olisi pitänyt laulaa “I’m A Lizard”.

“Well, hello… Madonna tässä!”

3. Englannin hovista puheenollen: kuningatar on siis lisko, mutta prinssi Charles on VAMPYYRI. Itse asiassa Charlesin sukulinjat juontavat peräti itse Vlad Seivästäjään, Draculan esikuvaan, joka eli 1400-luvulla. Jotkut kuitenkin epäilevät, että prinssi Charles ei ainoastaan ole sukua tälle murhanhimoiselle ruhtinaalle, vaan että heillä olisi “samanlaiset mieltymykset” veren suhteen.

Jep. Prinssi Charles on tunnettu luomuruokaintoilustaan, ihan ensimmäiseksi ei tule mieleen, että Charles vetelisi nautinnollisia veriaterioita yrttipiperrystensä lisäksi. Kaipa se olisi jo tullut julki, että palatsista katoaa mystisesti ihmisiä tämän tästä. Tai että Charlesin nähdään usein hiippailevan nurkissa veripisaroita suurilla korvillaan.

“Mitään en oo ottanut! En pisaraakaan!”

4. Paul McCartney on kuollut, häntä esittää kaksoisolento. Hänen väitetään kuolleen autokolarissa jo v. 1966. Tätä perustellaan useilla eri tavoilla: mm. kappaletta “A Day In the Life” takaperin soitettaessa kuuluu “Paul is dead, miss him, miss him”. Kappaleessa “Strawberry Fields Forever” Lennon mumisee “I buried Paul”. Albumin “Abbey Road” kansikuva esittää hautajaiskulkuetta, jossa Lennon on valkoiseen pukeutunut pappi.

Jep. Soittakaa takaperin mitä tahansa; kuulette juuri sen, mitä haluatte kuulla. Akka soittelee takaperin kappaletta “Paljon onnea vaan” ja kuulee sanat “Olen piru suoraan helvetistä ja tulin syömään sinun pääsi!!”

The Beatles: Abbey Road – albumin kansi. Itse ruumis kävelee kulkueen mukana.

5. Suomea ei ole olemassa. Tämä väite nousi maailmalla esiin vitsimielessä v. 2016. Eikös siitäkin sitten joidenkin mielestä tullut totisinta totta. Väitteen mukaan Venäjä ja Japani keksivät Suomen v. 1918, jotta Japani saisi rauhassa kalastella Suomen aluevesillä (Suomen tilalla on siis pelkkää merta). Teoriaa perustellaan myös väitteillä, että mikään maa maailmassa ei voi olla näin hyvä: paras terveydenhuolto, koulutus, onnellisin kansa, vähiten korruptoitunut jne.

Jep. Suomi ratkaisi vihdoinkin koronakriisin tehokkaasti: meitä ei ole olemassa.

Ihan tekaistu maisema Suomesta! Pelkkää propagandaa!

6. CERNin suuri hadronitörmäytin Sveitsin ja Itävallan rajalla on muodostanut portin toiseen todellisuuteen. Kun törmäytin käynnistettiin v. 2008, sen pelättiin muodostavan mustan aukon, joka nielaisee maapallon. Kun tätä ei tapahtunut, porttiteoria nousi esiin. Jotkut myös uskovat, että Cernin tutkijat itse asiassa manaavat esiin Shivaa – tuhon jumalaa. Todisteena tästä on Intian lahjoittama Shiva-patsas laitoksen edessä.

Jep. Kaiken järjen mukaan Cernin tutkijat olisivat jo kadonneet sinne toiseen todellisuuteen tai Shiva olisi jo tuhonnut koko mestan. Kun nämäkään teoriat eivät tunnu käyvän toteen, niin keksitäänpä taas joku uusi teoria: jospa siellä vaikkapa tutkitaan alkeishiukkasia! Hui kamala!!

“Oon just menossa toiseen todellisuuteen… eiku manaamaan Shivaa… eiku… unohda!!”

7. Denverin lentokenttä Coloradossa ei ole suinkaan vain lentokenttä. Se on naamioitu päämaja maailmaneliitille, natseille, Illuminateille tai jopa portti helvettiin. Lentokentän maanalaiset tunnelit ovat bunkkereita, joihin valitse-minkä-ryhmän-jäsenet voivat paeta maailmanlopun koittaessa. Lentokentällä on omituista taidetta, omituisia patsaita ja suurimpana näistä on sininen hevonen punaisine silmineen. (Tämä patsas itse asiassa tappoi veistäjänsä, kun heppa kaatui onnettoman taiteilijan päälle). Kentän kiitoratojen muoto ja suunnat muistuttavat hakaristiä. Teorioita esiintyy niin paljon, että kentällä ei enää edes yritetä hillitä niitä.

Jep. Kieltämättä tuo sininen heppa on aika karmiva, mutta mitä se todistaa? Se todistaa, että… sininen hevospatsas on olemassa. Huu! Ainakin lentokenttä saa hyvin matkustajavirtaa kaikkien omituisuuksien myötä, joten ehkä tämä on kaikessa yksinkertaisuudessaan vain hyvin onnistunut markkinointikikka.

“Älä tuijota! Tällainen sininen jättiheppa lentokentällä on ihan normaali näky!”

Akka asettelee foliohatun päähänsä, kuuntelee levyjä takaperin, kaivaa pihalleen portin helvettiin ja lähettää terveisiä maasta, jota ei ole olemassa. Kappas, Akan ovikello soi! “Ohhoh, päivää, sehän onkin itse prinssi Charles…! Älä pure, Charles, älä pure…!!”

Päivällinen on katettu! Luomuituja, luomusalaattia ja tuoreverikastiketta!

AKKOJEN HAUTAUSMAA

Kerrankin Akalla on akkamaista asiaa ihan koti-Suomestakin (juu, ei mitään liittyen koronaan!!). Isossakyrössä sijaitsee nimittäin Leväluhdan suokalmisto, johon on pääsääntöisesti haudattu naisia! Toki miesten ja lastenkin luita joukosta on löytynyt, mutta löydöksestä peräti 3/4 on naisten luita. Eli nyt ollaan 75-prosenttisesti akkamaisilla asioilla!

Leväluhdan kalmisto/Kaj Höglund.

Paikalta on löydetty noin 70:n aikuisen ja 30:n lapsen luita. Mistään Euroopasta löydetyistä suoruumiista tässä ei kuitenkaan ole kyse; pehmytkudokset eivät näissä haudatuissa ole säilyneet kuten esim. Tollundin miehessä Tanskassa tai Lindow’n miehessä Englannissa.

Tollundin mies kuristettiin, nahkanauha ja -hattu säilyivät suossa. Mies on kokonaisuudessaan hyvin säilynyt hapettomissa olosuhteissa.

Leväluhta on arkeologeille erityisen merkityksellinen, sillä vesihautaus oli poikkeuksellista toimintaa yleisemmän polttohautauksen sijasta. Mistä ihmeestä tässä siis on kyse?

Paikalta tiedettiin löytyneen luita jo 1600-luvulla. Isönkyrön kirkkoherra Israel Alftanus mainitsi kirjeessään Tukholmaan, että paikalla on “lähde, jossa on nähty joukoittain ihmisluita kaikkina aikoina, ja vieläkin nähdään.”

Nykyinen Leväluhta on vain muutaman pienen lähteen alue, jossa rauta värjää lähdeveden punertavaksi keväisin. Aiemmin paikalla on kuitenkin ollut pieni järvi tai lampi, sillä tutkimuksissa on löytynyt jälkiä lummekasveista ja vesikirpuista. Ruumiit on sijoitettu tähän järveen/lampeen vuosina 400-800 jaa. eli hautausmaana se toimi useamman vuosisadan ajan. Kyse ei siis voi olla mistään yksittäisestä joukkohaudasta esim. tautiepidemian takia. Paikalla on selvästi ollut tärkeä merkitys näille rautakautisille ihmisille. Edelleen; mistä ihmeestä tässä on kyse?

Luurangoista ei ole löytynyt mitään väkivallan merkkejä eikä kuolinsyitä ole pystytty määrittelemään. Vainajat ovat olleet keskipituisia, hyväkuntoisia, tavallisia tuon ajan ihmisiä. Orjia he eivät ole olleet, sillä paikalta on löydetty arvokasta esineistöä: rannekoruja, solkia ja astioita jopa Suomen ulkopuolelta tuotuina. Orjille tällaisia arvoesineitä ei hautoihin laitettu. Ihmisuhraus on myös poissuljettu, sillä uhraukselle tyypilliset väkivallan merkit puuttuvat.

Tollundin mies Tanskassa siis uhrattiin kuristamalla, Englannista löytynyt Lindow’n mies uhrattiin monella eri tapaa: 3 iskua päähän (joista seurasi tajuttomuus), polvenisku murtaen kylkiluun, kuristaminen köyden ja kepin avulla (ns. kaularauta), kuoleman jälkeen vielä kaulan katkaisu ja upotus suohon. Jos mikään on overkill, niin tämä tapaus!!

Total overkill: Lindow’n miehen jäänteet The British Museumissa/Mike Peel.

Siis mistä tässä Leväluhdassa nyt oikein on kyse, viimeisen kerran??

Leväluhta ei ole minkään “kylän oma hautausmaa”, sillä lähiasutuksesta ei ole löytynyt mitään merkkejä. Tämäkin on sinänsä merkillistä, sillä yleensä hautojen lähellä on ollut asutusta, jotta hautapaikalla pystyttiin usein vierailemaan.

DNA-tutkimuksissa on selvinnyt, että perimästä löytyy niin saamelaista, baltialaista, norjalaista kuin islantilaistakin alkuperää. Tämä seikka kertoo jo aiemmin tiedetyistä, vuosisatojen aikaisista muuttoliikkeistä Suomeen. Tutkijat ovat jopa löytäneet DNA-pankkien avulla 18 elossaolevaa jälkeläistä näille Leväluhdan naisille. Huu, onpa jännittävä juonenkäänne!

Tässä erään perheen jäsenet vierailevat Leväluhdassa ja tutustuvat esiäitinsä leukaluuhun:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/06/11/dna-testi-yllatti-ahervuon-perheen-mystiseen-lampeen-1600-vuotta-sitten

Ainoa toinen tiedetty suokalmisto on löytynyt Isonkyrön naapurista Vöyrin Käldamäestä. Sieltä on löytynyt kuuden ihmisen luita vuodelta 600 jaa. sekä rannerengas ja katiskan jäänteitä. Yksi Käldamäen pääkalloista on onnistuttu mallintamaan: kyseessä on arviolta 16-20-vuotias nainen.

Kuva ja mallintaja: MSc Heidi Kuivamäki-Smith/Kalmistopiirin kuva.

Miksi nämä ihmiset siis haudattiin täysin poikkeuksellisella tavalla kyseiseen ajankohtaan nähden? Keitä he olivat?

Leväluhdan kohdalla on epäilty, että paikalla on ollut jokin pyhä merkitys. Tuohon aikaan uskottiin luonnossa esiintyviin haltijoihin enemmän kuin jumaluuksiin. Kristinusko ei vielä tuolloin ollut saanut jalansijaa Suomesta. Tietyt kalliot, lähteet, järvet, mäet ja puut olivat pyhiä ja tavallista elämää elettiin haltijoiden ja henkiolentojen ehdoilla. Tälläkin muinaisella Leväluhdan järvellä on saattanut olla ihan oma henkensä tai haltijansa, jonka huomaan vainajat on kunnioittaen asetettu.

Leväluhdan lähde/Anna Wessman/Helsingin Yliopisto.

On myös esitetty, että haudatut naiset olivat jollakin tavalla yhteisölle merkityksellisiä henkilöitä; parantajia, lapsenpäästäjiä (kätilöitä) tai jostakin muusta syystä erityisiä yksilöitä. Tällöin he olisivat ansainneet hautapaikan juuri tällaisessa pyhäksi koetussa paikassa. Kuulostaa järkeenkäyvältä.

Lasten tai miesten luulöytöjä tämä ei selitä, mutta ehkäpä erityisten naisten perheillä oli sama oikeus pyhään hautapaikkaan, mene ja tiedä…! Eipä näitä asioita enää kukaan tule meille kertomaan. Löydökset ovat kyllä mielenkiintoisia ja laittavat ajatukset kulkemaan menneeseen aikaan, jolloin edes jotkut asiat elämässä olivat vielä pyhiä; toisin kuin nykyään!

Kaikki kunnioitus heille, jotka tuonne haudattiin: ette jääneet unohduksiin, keitä ikinä olittekin. Tutkimukset jatkuvat teidän osaltanne. RIP Leväluhdan ja Käldamäen vainajat.

Akkakin keksi itselleen pyhän hautapaikan jo melkein 20 vuotta sitten. Akan keittiön yläkaapissa säilytetään erityisen pyhää tuhkauurnaa: Suomen ensimmäisistä Lidleistä hankittua 5 litran oluttynnyriä. (Sisältö on luonnollisesti tuhottu jo mainittuna ajankohtana). Tähän pyhään astiaan Akka aikoo joskus asettautua ihan tulevaisuuden tutkijoiden kiusaksi.

.

Mukaan voisi lätkäistä vielä jonkin hyvin pyhän esineen, vaikkapa Akan rakkaat aurinkolasit. Siinä ei kyllä olisi tutkijoille mitään ihmettelemistä: “Jaahas, taas löytyi yksi tällainen tapaus. Graffaria on joskus vedetty ja samalla on yritetty näyttää coolilta. Pistetään pakettiin tää tapaus, tässä ei ole mitään uutta.”

Damn, Akan täytyy keksiä parempi suunnitelma kunnon jäynää varten!!

(Huom! Sekä Leväluhta että Levänluhta ovat molemmat hyväksyttyjä kirjoitusmuotoja tämän mainitun kalmiston nimenä, tutkijat käyttävät yleensä muotoa Levänluhta. Akka ei lukeudu tähän joukkoon, joten nimitys tässä tekstissä on Leväluhta.)

KADONNEEN SIIRTOKUNNAN MYSTEERI

Vuonna 1587 Englannista lähteneet 115 siirtolaista perustivat uuden siirtokunnan Roanokeen, Pohjois-Carolinaan. Joukkoa johti englantilainen kuvernööri John White. Herra kuvernööri palasi Englantiin hakemaan lisätarvikkeita, mutta sota Espanjan kanssa esti hänen paluunsa alueelle. Vasta 3 vuoden päästä hänen onnistui “pummata” kyyti takaisin, mutta koko siirtokunta oli mystisesti kadonnut.

Herra kuvernööri oli pyytänyt, että mikäli siirtokunta päättäisi muuttaa muualle, olisi porttiin kaiverrettava sana Croatoan. Tämä nimi tarkoitti sekä saarta että alueella asuvaa intiaaniheimoa. Mikäli jotakin häslinkiä tapahtuisi intiaanien kanssa, porttiin olisi kaiverrettava myös maltanristi. Tätä merkkiä ei löytynyt, mutta puusta löytyi lisäksi sana Cro.

John Whiten tekemä kartta, pinkki pläntti keskellä on Roanoke ja alareunan saari on Croatoan.

Herra kuvernööri oli murheenmurtama; hänen olisi palattava Englantiin tietämättä siirtokunnan tapahtumista. Hänen lapsenlapsensa ja tyttärensä Eleanor Dare olivat kadonneet siirtokunnan mukana. Herra kuvernöörin laivakyyti kuljettikin hänet muutamalle etsintäpaikalle, mutta sään muuttuessa myrskyisäksi laiva lähti painelemaan takaisin Englantiin. Siihen ei ollut herra kuvernöörillä mitään sanomista, ja muutaman vuoden päästä hän kuolikin Englannissa.

Akka olisi painellut hullun raivolla menemään pusikoihin mieluummin, kuin jäänyt asiasta epätietoisuuteen!! Herra kuvernöörin muistiinpanoista kävi tosin ilmi, että hän uskoi tyttärensä ja lapsenlapsensa päässeen hyviin hoteisiin heimon pariin, joten annetaan äijälle vähän armoa…!

John Whiten piirtämä kuva Secoton-intiaanikylästä.

Vuonna 1607 perustettiin Jamestownin siirtokunta Roanokea pohjoisemmaksi (ks. kartta). Tämä siirtokunta yritti selvittää Roanoken kohtaloa, John White oli tietenkin kertonut tilanteesta Englantiin palattuaan. Powhatan-intiaanipäällikkö väitti tapattaneensa kaikki siirtokuntalaiset, mutta todisteita tästä ei löydetty. Kuulostaako Powhatan tutulta? Jep, Pocahontasin faija!!

Powhatan. (Nimi on sekä heimon että päällikön nimi.)

Oli myös kuulopuheita, että joitakin siirtolaisia olisi otettu vangiksi intiaaniheimoihin ja loput olisi surmattu. Tästäkään ei sitten enempää todisteita löytynyt.

Yleisin teoria on, että olosuhteiden huonontuessa ja tarvikkeiden huvetessa jäljelle jääneet siirtolaiset olisivat liittyneet tähän paikalliseen Croatoan- intiaaniheimoon. Perimätieto kertoo, että myöhemmin tässä heimossa olisi esiintynyt sinisilmäisiä ja vaaleaihoisia intiaaneja. Aika selvä homma nro 1; sanoo Akka!

Nykytutkimuksilla on saatu myös selville, että alueen nykyasukkailla on englantilaista perimää. Aika selvä homma nro 2; sanoo Akka!

Löydetty kultasormus.

Croatoanin (nyk. osa Cape Hatterasia) alueella on suoritettu kaivauksia ja intiaanien keramiikkaa onkin löydetty. Lisäksi on löydetty kultasormus, englantilaisen miekan osa, kuparipalasia, aseen piippu, lyijykuula ja piirtoalusta lyijyisine kynineen. Myöhemmin löytyi vielä helmiä ja hollantilainen kolikko. Aika selvä homma nro 3; sanoo Akka!

Mikäpä tässä tarinassa sitten on merkillistä? Vuonna 1937 Virginian ja Pohjois-Carolinan rajalta löytyi kaiverrettu kivenmurikka, ns. Dare Stone. Tällaisia kiviä löytyikin sittemmin vielä 47 lisää, mutta nämä muut kivet on arvioitu väärennöksiksi. Kummasti väärennysintoa mahtoi lisätä se, että löydetyistä kivistä luvattiin ja maksettiin löytöpalkkioita! Tämä ensimmäinen mötikkä on kuitenkin edelleen kiistanalainen ja uusinta tutkimustietoa siitä ei tunnu löytyvän, viimeisimmät tutkimukset ovat muutaman vuoden takaa.

Mikä tässä mötikässä sitten on erikoista? Se, että mikäli kivi on aito; on se itsensä John Whiten tyttären kaivertama. Jep, juuri sen, joka oli raskaana, synnytti tyttären ja katosi, nimeltään Eleanor Dare. Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta; melkein kuin jostain saippuasarjasta. Joka tapauksessa, kiven teksti karkeana suomennoksena kuuluu seuraavasti:

Kiven etupuolella: “Ananias Dare ja Virginia menivät taivaaseen 1591. Kuka tahansa englantilaismies, näytä tämä kivi Englannin kuvernööri John Whitelle”.

Kiven takapuolella: “Isä, vähän lähtösi jälkeen me tulimme tänne. Vain sotaa ja kurjuutta 2 vuotta. Puolet kuolivat, lähinnä sairauksiin, yhteensä 24. Alkuasukas toi meille viestin tulevasta laivasta. Äkisti he alkoivat pelätä kostoa ja pakenivat. Emme usko, että se olit sinä. Sitten he kertoivat, että henget ovat vihaisia. Murhasivat kaikki paitsi seitsemän. Surukseni Ananias ja lapseni surmattiin myös. Kaikki haudattiin kukkulalle 4 mailia tästä joesta. Nimet kirjoitettiin kiviin. Tämäkin kivi laitettiin sinne. Jos alkuasukas näyttää tämän sinulle, lupasimme sinun antavan hänelle paljon lahjoja. EWD.

https://en.wikipedia.org/wiki/Dare_Stones alkuperäinen kirjoitusasu vanhalla englannilla

Tässä tapauksessa kirjainten EWD on uskottu tarkoittavan Eleanor White Darea, Ananias oli hänen miehensä ja Virginia hänen tyttärensä. Kuten tavallista; tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen kiven aitoudesta. Jotkut uskovat, että patina kaiverruksissa on aito, toiset epäilevät kaiverretun kielen oikeellisuutta ollakseen 1500-luvulta. Mitään kaiverrettuja hautakiviä ei ole löydetty, eikä kiven alkuperäinen löytöpaikkakaan ole enää tiedossa. Luulisi nyt nykyajan menetelmien paljastavan tämänkin mysteerin, onko se nyt niin pirun vaikeaa, häh?

Monumentti Roanoken saarella.

Mikäli kivi olisi aito, olisi se aikamoinen pommi… Voi Eleanor-parka; karua meininkiä! Perheen kohtalosta ei ole edelleenkään mitään tietoa, mutta ainakin tytär Virginia on mm. saanut oman muistomerkin, postimerkin ja muistokolikon, olihan hän ensimmäinen uudessa siirtokunnassa syntynyt lapsi. Lohduttaapa suuresti pientä ihmistä…!

Kerrankin toivoisi, että tämäkin kivi olisi väärennös ja lopulta kävisi ilmi, että pikku-Virginia Dare oppi kasvattamaan maissia ja ratsastamaan uljaasti hevosella kohti auringonlaskua. Siinäpä vasta idyllinen mielikuva!

Koppoti koppoti, Virginia ja heppa!!

MYSTEERIVEMPELEITÄ MAAILMALTA

Akan maailmankuva laajentui taas omituisten löytöjen myötä. Yksi tällainen löytö on roomalainen dodekaedri eli 12-tahokas. Mikä helv…!? Tällaisia kummallisia esineitä on löytynyt ympäri Eurooppaa yli 200 kappaletta. Ne on tehty pronssista, niiden laatat ovat viisikulmioita ja niissä olevat reiät ovat erikokoisia. Kaikissa kulmissa on aina merkillinen nuppi, joten esineiden työstämiseen on kyllä nähty aikaa ja vaivaa. Esineet on ajoitettu 100-200-luvuille jaa.

Dedo… doda… dodekaedri.

Mitä ihmeen virkaa tällaisilla esineillä on ollut?? Kuten sanottua, ei kukaan huvikseen ala tällaisia näpräämään. “Onpas perhanan tylsää, alanpa tässä työstämään tällaista pientä proggista…”

On esitetty, että vehkeet olisivat jonkinlaisia mittavälineitä, kalentereita, pelivälineitä, uskonnollisia esineitä tai jopa kynttilänjalkoja…! Eräs tubettaja näyttää videollaan, kuinka vehkeellä kudotaan sormikkaita (hups, tulipa vahingossa kaksimielinen ilmaisu…). Eipä tuo touhu kovinkaan järkevältä tai helpolta näytä, vaikka Akka onkin näppärä lankojenkesyttäjä. Ei voi edes kuvitella, miten kauan aikaa tuollaisen esineen tekemiseen menee; ovatko sormikkaat sen ajan väärti??

YouTube-video, pituus 4,50 min. (TheMartinHallett)

Varhaispronssikautiset (1300-1000 eaa.) pronssikepukat ovat myös herättäneet ihmetystä tutkijoiden keskuudessa. Näitä kepukoita on kaivettu esiin yli 5000 kappaletta lähinnä Keski-Euroopan alueelta. Koruiksi tällaiset Barbi-nuken jousipyssyt eivät oikein sovellu, sillä niissä ei ole minkäänlaisia kiinnityssolkia tms. On kuitenkin havaittu, että kaikki löydetyt kepukat ovat kooltaan ja painoltaan suhteellisen yhtäläisiä, joten uusi teoria onkin järkeenkäypä: kepukat ovat RAHAA. Eli massia, valuuttaa, tuohta, pätäkkää, fyffee jne. Akka ei keksi järkevämpää selitystä, onneksi joku fiksu esitti tällaisen käyttötavan (eikä Barbi-nuken jousipyssyä…).

Kepukkakasa/M.H.G. Kuijpers

Manchesterissa sijaitseva Science And Industry Museum taasen on keksinyt järkevän keinon esineiden tunnistamiseen: kysytään kansalta! Apua tarvitaan mitä kummallisempien värkkien tunnistamiseen.

Tuikitärkeitä… vipstaakkeleita!

Onhan se nyt ymmärrettävää, että satojen vuosien takaisten esineiden käyttötapa on unohtunut tai esinettä ei tiedetä edes keksityn.

Ilmiselvästi muinainen lumipallokauha!

https://www.theguardian.com/science/gallery/2020/jul/19/mystery-objects-from-the-science-museum-in-pictures

Vuonna 1872 Waynman Dixon löysi Khufun pyramidin kuilusta 3 esinettä: kivipallon, metallikoukun ja puunpalasia. Sittemmin esineet toimitettiin Englantiin, mutta ne mystisesti katosivat. Anna mun kaikki kestää…! Kunnes… lopulta viime vuoden lopulla (nämä ainoat pyramidista koskaan löydetyt) esineet löytyivät Skotlannista pakattuina sikarilaatikkoon.

Kivipallo ja metallikoukku/Vincent Brown.


Puunpalasille tehty radiohiiliajoitus osoitti puun olevan ajalta 3341-3094 eaa., eli huomattavasti ennen Khufun valtakautta vuosina 2580- 2560 eaa. On tosin esitetty, että arvokas seetripuu on saattanut olla käytössä useita vuosisatoja esim. uskonnollisena esineenä, joten satavarmasti sen perusteella ei voida arvioida pyramidin
rakennusajankohtaa. Ihan loogista päättelyä…!

Puunkappaleet laatikossa/University of Aberdeen.

Kivipallo ja metallikoukku ovat herättäneet keskustelua niiden käyttötarkoituksesta ja merkityksestä. Vaihtoehtoina on esitetty tietenkin uskonnollisia käyttötarkoituksia; koukku näyttää esineeltä, jollaisella muumion suu rituaalisesti avattiin kuolemanjälkeistä elämää varten. Toisena vaihtoehtona on, että esineet liittyivät jotenkin astronomiaan tai arkkitehtuuriin: ne pudotettiin kuiluun, jotta tällaiset salaisuudet pysyvät salassa. Yeah, kuulostaa tosi uskottavalta…! Kivipallossa yksi kohta on hieman litteämpi kuin muut kohdat, joten sitä on epäilty vasaraksi. Mitään varmuutta näihin epäilyihin ei ole vielä saatu.

Mitä jos viimeiset rakentajat vain heittivät ne käsistään lähtiessään pyramidista ennen lopullista sulkemista? Tuumivat siinä, että: “Jätetääs vähän jälkipolville pähkäilemistä, häh hää! Siinähän miettivät sitten, mitä me duunarit näillä on tehty!”

Sisältä kuuluu: “Lähetään meneen, jätkät, ja nopeesti!!

Ja näinhän siinä sitten pääsi käymään. Ensin meni “vain” joitakin tuhansia vuosia, ennenkuin tavarakätkö löydettiin ja sitten ne hävisivät taas noin 150 vuodeksi. Kunnes ne sitten taas löydettiin eikä me olla yhtään sen viisaampia. Kunnon jäynä, perhanan egyptiläiset!


Ne roomalaiset dedo… dadeko.. dodekaedrit saa Akan puolesta olla mitä vain, ärsyttäviä mötiköitä ne ovat joka tapauksessa. Sormikkaita, joopa joo…!!

ARKEOLOGISIA LÖYTÖJÄ ODOTELLESSA

Täällä yli puolimetristen kinosten keskellä -polkua lapioidessa- kevät hiipii jo sitä odottavan mieleen. Lumen alta on mukava tehdä löytöjä: katos perhana, tohon se haravakin aiemmin syksyllä jäi! Harmin paikka, ettei pihalta muita mukavia yllätyksiä löydy. Kenties hankien pidempään kestäessä narsissit alkavat kasvaa ja kasvavat puolitoistametrisiksi. Voi että, sitä tylsyyden ihmettä odotellessa…!

Toisen romu on toisen aarre, sanotaan; varsinkin monissa huutokauppa- ja antiikkiohjelmissa. Joku voi pitää tiettyä tavaraa pelkkänä romuna tajuamatta ollenkaan sen arvoa. Mistäpä sitä tavallinen pulliainen tajuaisikaan, että jokin metallinen ruostunut keppi onkin jonkun 1700-luvun laitteen osa ja sinällään historiallisesti arvokas tai että sillä olisi rahallista arvoa. Eihän niitä laitteita ole enää olemassakaan muissa paikoissa kuin museoissa.

Vanhaa s*ittiä… vai onko…??

Eteläisessä Englannissa Whiteparishin kylässä eräs nainen omisti 20 vuotta tietämättään tällaisen tunnistamattoman aarteen, joka huutokaupataan myöhemmin keväällä 2021. Kysessä on 63 cm korkea kivenjärkäle, joka aikoinaan löytyi naisen puutarhasta.

Roomalainen kivi, Daily Mail.


Tätä kiveä hän oli käyttänyt astinkivenä aina noustessaan hevosensa selkään. Kivi oli aina mutainen ja likainen, joten se ei herättänyt sen suurempaa huomiota. Sattumoisin hän sitten vihdoinkin oli havainnut kivessä kaiverruksia ja laakeriseppeleitä. Arkeologit totesivat, että kyseessä on roomalainen kivi, jossa lukee: “Ihmiset ja nuoret miehet kunnioittavat Demetriosta, joka on Metrodorosin poika, joka (taasen) on Leukiosin poika.” (Käännös on Akan tekemä, huono sellainen…)

On se nyt merkillistä, etteivät 20 vuoden aikana teksti ja seppeleet ole tulleet näkyviin sateiden mukana TAI ettei kiveä ole koskaan käännetty, mikäli teksti on ollut maata vasten. 20 vuotta, god damn!!

Akka alkaa heti keväällä kääntelemään kaikenlaisia kivenjärkäleitä ja tutkimaan niitä suurennuslasilla. Parempi olisi, että löytyisi jokin ennen tuntematon kivikaiverrus tai muutamia mukavia maalausjälkiä menneiltä ajoilta. Ihan kohtuullinen toive!

Kiveen palatakseni; arkeologien arvion mukaan kivi on peräisin 100-200-luvuilta jaa. ja se on tehty Turkissa tai Kreikassa. On epäilty, että kivi on aikoinaan kulkeutunut aristokraattien matkamuistona Englantiin 1800-luvun puolella. Whiteparishin alueella on sijainnut muutamakin kartano, jotka on sittemmin purettu. Kivi on ehkä päätynyt kartanoiden purkujätekasoista kyseisen naisen puutarhaan.

Tähän väliin täytyy mainita, että kivi on veistetty MARMORISTA. Marmorista, god damn!! Eikä sitäkään ole aiemmin 20 vuoden aikana huomattu!

Mitäpä sillä nyt on väliä, tuumii ehkä joku. Onhan sillä väliä, kun kiven huutokauppa-arvoksi on määritelty yli 20 000 e. Joku innokas voi sen huutaa isommallakin summalla. Ihan mukava apuväline se kuitenkin on, kun nousee hevosen selkään… God damn tuollaistakin toimintaa historiallisten esineiden kanssa!

Suomessa tilanne on ihan päinvastainen: kaikki yli 100 vuotta vanhemmat esim. metallinetsijöiden löydöt kuuluvat lain mukaan automaattisesti valtiolle. Eli jonkin löydön tehdessään pitää ottaa yhteyttä asiantuntijoihin, jättää löytöpaikka kaivamatta samantien (ettei tuhoa löydön ympäristöä tai maakerroksia) ja istua vaan nätisti hiljaa ilman palkkiota. Onhan se ymmärrettävää, kun omaa kansallista historiaamme tässä suojellaan. Samalla herää kysymys, miksi muissa maissa ei toimita samalla tavalla?

Noh, me täällä pohjolassa tehdään muutenkin kaikki asiat ihan eri tavalla kuin muualla… jatkuvaa debattia voi kukin käydä siitä, onko se oikein tai järkevää.

Joka tapauksessa Akka kestää tämän yllättävän lumi-talvi-pakkas-kauden taas keskittymällä kevääseen. Akka tietää, että pihan perukoilla on tiiliskivikasa. Ne ovat, prkl soikoon, Napoleonin tiiliskiviä! Ja jo aiemmin löytynyt omituinen sileä käppyräkeppi on ihan selvästi muinaisen druidin taikasauva…!

Akan käppyräsauva. Hobittikokoa.

Berliinin Neues Museumissa sijaitsee yksi merkillinen esine: kultainen “taikurinhattu”. Tämä esine on eri lähteiden mukaan löytynyt joko Saksasta tai Sveitsistä ja se ajoittuu myöhemmälle pronssikaudelle eli 1200 eaa.-500 jaa. Tällaisia hattuja on Euroopasta löytynyt yhteensä neljä ja niiden on arvioitu olevan aurinkokultin pappien päähineitä.

Berliinin hatun kuvia.

Hatun koristeluja on tutkittu paljon ja on päätelty, että kuviot kertovat tuikitärkeitä kalenteritietoja. Koristelut ja kultainen hattu kertovat kuitenkin arvokkaasta asemasta.

“Kannanpa tässä tällaista puolen kilon kalenteria päässäni, oon tosi tärkee heppu” tuumi varmaankin tällaisen hatun omistaja.

Akan käppyräkeppi kuuluu selvästi tähän samaan sarjaan, nämä kaksi ovat ihan selvästi pari. Kyllä arvokkaalla pappismiehellä pitää olla hattu ja taikasauva! Akan kepistä “kultaukset” ovat tosin jo lähteneet, mutta eiköhän senkin asian voi korjata ihan helposti pienellä fiksauksella!

Ai miten se hattu päätyi Saksaan/Sveitsiin ja taikasauva Suomeen, jos ne ovat pari? Ei nyt puututa ihan pikkuasioihin, ettei aleta pilkkua viilaamaan…!

Päivitys tekstiin: Gold ‘sun bowl’ discovered near Bronze Age swamp | Live Science

(Lokakuu 2021) Uusin kultamaljalöytö Itävallasta, jossa samankaltaista koristelua, kuin kultahatuissa. Tällaisia maljoja on Euroopasta löydetty artikkelin mukaan 30.

JOS METSÄÄN HALUAT MENNÄ NYT…

…niin takuulla yllätyt! Akka ei kuitenkaan puhu viime aikojen yllättävistä metsästäjien vahinkolaukauksista, vaan ihan muista metsistä maailmalla.

Mikäs ihmeen juttu siinä on, että joidenkin metsien sanotaan olevan kirottuja? Ja miksi Akka törmää aina näihin kirottuihin asioihin? Akka taitaa olla ihan p*skamagneetti näiden juttujen suhteen. Keep them coming, Akka ei pienestä säikähdä!

Ensimmäisenä mainittakoon Hoia-Baciun metsäalue. Missäköhän ihmeessä tämä metsä saattaa sijaita? Hmm… NOH, TRANSILVANIASSA, Romaniassa! Juuripa siellä Vlad Tepesin eli Draculan syntysijoilla, kuinka yllättävää!

Tai ainakin häntä on kreivi Draculan innoittajaksi väitetty… alueella sijaitsee (tietenkin) hieno turistikohde eli kyseisen herran linna. Linnan alkuperä on 1200-luvulta, mutta Herra wannabe-vampyyri asui itse siellä vasta 1400-luvulla.

Bran Castle, Romania.

Hoia-Baciun metsä ei kuitenkaan sijaitse linnan lähistöllä, vaan tällä metsällä on ihan oma historiansa. Alueella on tehty arkeologisia tutkimuksia: temppeleitä ja rakennuksia on löydetty jopa neoliittiselta ajalta n. 8000 vuotta sitten. Metsäalueen on väitetty olevan kirottu jo satoja vuosia ja tarinoita löytyy runsaasti.

Tunnetuin lienee pienen pikkutytön katoaminen: tyttö katosi yllättäen metsään vanhemmiltaan eikä häntä koskaan löydetty. 5 vuoden kuluttua tyttö käveli ulos metsästä samoissa vaatteissa ja samanikäisenä kuin sinne kadotessaankin. Mitään muistikuvia tapahtumista hänellä ei ollut kuluneen viiden vuoden ajalta.

Tämä vaikuttaa mukavalta retkikohteelta. Akka pakkaa laukkunsa heti tilanteen niin salliessa ja häipyy unohtamaan koko tämän 2020- hässäkän. Ja naamarypyt siinä samalla. (Noh; ei nyt sentään, Akka ei lennä minnekään vaikka maksettaisiin.)

Metsän keskellä sijaitsee myös omituinen aukio, jota on tutkijoidenkin toimesta ihmetelty ja tutkittu. Aukiolla ei kasva mitään puita eikä pensaita, mutta mitään syytä tälle ei ole löydetty. Tämä aukio on koko metsän pahamaineisin paikka, sillä sen laitamilla näkyy usein merkillisiä valoilmiöitä. On väitetty, että tällä aukiolla on portaali toiseen todellisuuteen tai jotenkin muutoin aukio on ufojen kokoontumispaikka, energian keskittymä jne.jne.

Aukio metsän keskellä.

Niin. Samalla periaatteella kaikilla kaljuuntuvilla ihmisillä on päälaellaan energian keskittymäkohta, josta voi koska tahansa putkahtaa kummallisia valoilmiöitä tai menninkäisiä.

Miten olisi ratkaisu: siellä aukiolla ramppaa ihmisiä tällaisten uskomusten kanssa koko ajan ja maa tallautuu jatkuvasti kasvukelvottomaan kuntoon?!

Akalla palaa hermot, kun kaikki “selittämätön” selitetään yliluonnolliseksi tapahtumaksi.

Mene ja tiedä; jos siellä jotakin outoa on meneillään, niin hankalampi on nyt lähteä mitään todistamaan! Jos Akka asuisi tuon metsän lähellä, niin Akka menisi kyllä kyttäämään ihan mielenkiinnosta kaikenlaista aktiviteettia (useiden muiden ihmisten seurassa tosin, ei yksin…!).

Tästä pääsemmekin seuraavaan metsään, joka on varsin “hilpeä” luonteeltaan: Japanin itsemurhametsä. Fuji-vuoren luoteispuolella sijaitsee tämä hyvin hiljainen ja autio metsäalue, jossa joka vuosi jopa sadat japanilaiset yrittävät itsemurhaa. Sittemmin alueelle on laitettu kylttejä neuvontapuhelinnumeroista ja hätänumeroista; kuten Golden Gatellakin, San Fransiscossa.

Metsän nimi on Aokigahara. Tässä metsässä mm. eräs tubettaja löysi itsemurhan tehneen miehen ruumiin ja laittoi videon eteenpäin Youtubeen. Tästä asiasta Akka ei kerro enempää, sillä tämä k*sipää ei tarvitse mitään lisämainintaa.

Japanin viranomaiset eivät kerro mitään lukuja itsemurhamääristä, sillä he eivät halua metsästä muodostuvan mitään kultti- tai itsemurhien ennätyspaikkaa. Metsän itsemurhahistorian on kuitenkin epäilty juontuvan jo ainakin 800-luvulle jaa. asti ja jo satoja vuosia metsässä on väitetty asuvan “yureita” eli japanilaiseen mytologiaan kuuluvia aaveita.

Tällainen aave muodostuu, kun henkilö on kuollut väkivaltaisesti murhan tai itsemurhan kautta ja sielu on jäänyt vaeltamaan maanpäälliseen olotilaan. Yurein voi saattaa eteenpäin rituaaleilla, joilla aave saa henkisen rauhan.

Niin. Akka on nyt hyvin hiljaa, jottei mikään “yurei” lähde kömpimään omasta lähimetsästä. Taitaa olla niin, että syksyn pimeys lyö taas Akankin päälle; täytyy lisätä ulkovaloja!

Mistään muista metsistä Akka ei enää mainitse. Meni jo ihan maku metsäretkiin näiden tapausten myötä. Jotain pa*kaa sieltä kuitenkin ryömii esiin; sieltä kaikesta pimeydestä…!

LISÄÄ METSÄVALOJA (joita kukaan ei ole vielä keksinyt) ja valoja ylipäätään joka paikkaan, yst.terv. Akka