ENNUSTUKSIA AKKOJEN MALLIIN

Kas niin, hyvä herrasväki – on taas se aika vuodesta, kun on aika tehdä niitä iänikuisia, katteettomia lupauksia. Juuh, ihan varmasti käydään lenkillä tai kuntosalilla AINAKIN kaksi kertaa viikossa eikä shoppailla järjettömiä aletavaroita netistä OLLENKAAN. Eikä missään nimessä siirretä mitään remontti- tai korjausaikeita taaskaan eteenpäin, niin kuin ei aiempinakaan vuosina ole tehty. Tämä maailma on täynnä hyviä aikomuksia ja varsinkin lauseita, jotka alkavat sanalla PITÄISI.

WikimediaCommons.

Katsotaanpa kuitenkin nyt ihan historian kautta, että kannattaako näitä aikomuksia puskea pieteetillä eteenpäin vai PITÄISIKÖ hanskat heittää naulaan saman tien ilman korkeampia ja pidempikestoisia tavoitteita.

Unohdetaanpa kokonaan kaiken maailman Nostradamukset ja muut vastaavat homeiset ukonpökkelöt, sillä nyt seuraa nimittäin ennustuskatsaus muinaisten (sekä ei-niin-muinaisten) NAISprofeettojen näkemänä! Noh, ensimmäinen ja ajankohtaisin esimerkkimme sai kyllä näkynsä ihan muulla tavoin kuin näkemällä…

BABA VANGA on itse asiassa ihan nykyaikainen profeetta, joka syntyi 3.10.1911 Strumicassa nykyisessä Pohjois-Makedoniassa. Vangeliya Pandeva Surchevaksi nimetty lapsi syntyi tuolloin Ottomaanien valtakuntaan köyhään perheeseen. Vanga menetti äitinsä kolmevuotiaana ja hänen isänsä mm. taisteli ensimmäisessä maailmansodassa, mutta varsinainen käänteentekevä tapahtuma sattui tytön ollessa vasta 12-13 -vuotias. Tuolloin pyörremyrskyn tai tornadon sanotaan nostaneen tytön ilmaan ja pudottaneen hänet läheiselle pellolle, jossa hän makasi etsintäjoukoista huolimatta joitakin päiviä. Löydettäessä tytön silmät olivat lian ja hiekan takia muurautuneet umpeen eikä hän pystynyt enää avaamaan silmiään ilman hirvittävää kipua.

Muutamista silmäoperaatioista huolimatta Vangan näkökyky ei koskaan palautunut, mutta tapahtuman myötä hän alkoi omien sanojensa mukaan saada näkyjä näkymättömiltä olennoilta, joita hän ei osannut sen tarkemmin määritellä. Aluksi Vanga ennusti näkyjään vain paikallisille, mutta tieto hänen näkijänlahjastaan alkoi kiiriä ympäri maailmaa jopa niin paljon, että merkittävät poliitikot, elokuvatähdet ja muut turhat julkimot parveilivat päästäkseen hänen pakeilleen. Baba Vanga alkoi lopulta periä maksuja näistä käynneistä ja hänestä tehtiin myös valtion virkamies kiinteine palkkoineen. Näillä tuloilla hän mm. rakennutti oman kirkon Rupiteen, Bulgariaan, jonne hänet myöskin lopulta haudattiin.

Baba Vangan kirkko Rupitessa (WikimediaCommons).

Baba Vanga kuoli 11.8.1996 rintasyöpään Sofiassa, Bulgariassa. Hän osasi peräti jo v. 1990 ennustaa tulevan kuolinpäivänsä tarkalleen oikein ja onkin arvioitu, että Vangan ennustusten toteutumisprosentti on peräti 85%.

Mitäpä muuta hän sitten oikein ennustikaan? Ja varsinkin juuri tälle alkavalle vuodelle 2026? Ja kuinka hän voisi mitään enää ennustaakaan kuolemansa jälkeen?

Itse asiassa Baba Vanga teki ennustuksia ennen kuolemaansa aina vuoteen 5079 asti, jolloin hän sanoi universumin lopulta lakkaavan olemasta. Herregud, että ihan vuoden tarkkuudella…

Noh, palataanpa hetkeksi vielä ajassa taaksepäin ennen universumin tuhoutumista ja katsotaan, miten aiemmat ennustukset ovat toteutuneet (vai ovatko…):

Vuosille 2010 – 2014/16 Vanga ennusti ydinsotaa, joka autioittaisi Euroopan, mutta tämä ennustus ei sitten onneksi koskaan toteutunut. Vuonna 1989 hänen kerrotaan ennustaneen tulevat 9/11lentokonehyökkäykset New Yorkiin. Vapaasti suomennettuna ennustus kuuluu näin: ”Amerikkalaiset veljet kaatuvat metallilintujen hyökätessä. Sudet ulvovat pusikoissa (bush) ja viattomien veri vuotaa.” Tämän lauseen merkitys aukenee parhaiten, kun presidenttinä tuolloin oli todellakin George W. Bush ja viittaus 9/11- päivän tapahtumiin on todellakin ilmeinen.

NationalArchives.

Samoin Baba Vanga ennusti sukellusvene Kurskin uppoamisen (v. 2000) sekä sen, että Amerikan 44:s presidentti olisi mustaihoinen (Barack Obama). Samalla hän kuitenkin ennusti, että tuo presidentti olisi Amerikan viimeinen ja tämähän ei pidä ollenkaan paikkaansa. Ellei ajatella, että Obaman jälkeiset presidentit ovat olleet varsinaista pellekastia eikä presidentillistä matskua laisinkaan… Hah haa!

Tälle alkavalle vuodelle 2026 Vanga ennusti kuitenkin seuraavanlaisia seikkoja tapahtuvaksi:

Marraskuussa 2026 ihmiskuntaa järisyttää suuressa urheilutapahtumassa paljastuva alieneiden emoaluksen ilmaantuminen taivaalle. Tuolloin ainakin urheilukalenterien mukaan järjestetään useita formulakisoja sekä mm. New Yorkin maraton, talviolympialaiset puolestaan järjestetään jo helmikuussa. Noh, Baba Vangan ennustukset saattoivat heittää kuitenkin jopa vuodella tai parilla, joten kannattanee varautua hyvissä ajoin foliohatulla jo olympialaisten aikaan. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin moinen emoalus saattaa tömpsähtää takapihalle missä päin maailmaa tahansa…

Lisäksi Baba Vanga ennusti kaikkia syöpiä paljastavan verikokeen käyttöönottoa, laajenevia ja tuhoisia ilmastohäiriöitä, vakavia konflikteja ympäri maailmaa ja huonoa taloustilannetta. Lisäksi AI eli tekoäly taitaa kaapata vallan, ihmiset pystyvät kommunikoimaan telepaattisesti ja muuta sellaista pientä kivaa. Kuinka yllättävän yllätyksetöntä… tuliko jo mainittua se jättikokoinen emoalus?? Sitä odotellessa! Ja sen myötä teletappipatiaa… siis telepatiaa!

LiveScience.

ÄITI SHIPTON eli Ursula Southeil (n. 1486-1561) puolestaan syntyi Knaresboroughissa, Englannissa. Ursulan äiti Agatha oli vain 15-vuotias, köyhä orpotyttö eikä hän suostunut koskaan paljastamaan tyttärensä isän henkilöllisyyttä. Pientä Ursula-raukkaa pilkattiin ja oudoksuttiin jo nuoresta iästä saakka, sillä häntä pidettiin rumana, outona, jälkeenjääneenä ja jopa itse saatanan siittämänä lapsena. Noina aikoina ei kukaan valtavirrasta poikkeava voinut välttyä noituussyytöksiltä… Agatha ja Ursula elivät pennittöminä Nidd-joen varrella olevassa luolassa tytön ensimmäiset elinvuodet, kunnes paikallisen luostarin apotti toimitti Agathan nunnaluostariin ja tyttölapsen kasvatettavaksi sijaiskotiin. Jo näinä aikoina tyttö teki noitamaisia temppuja ja häntä pilkkaavat miehet saivat kuulla kunniansa.

Mother Shipton/1686.

Nuori Ursula oppi kuitenkin käyttämään kaikenlaisia luonnonkasveja tehdäkseen parantavia rohtoja. Tämä auttoi häntä saavuttamaan suosiota kyläläisten keskuudessa ja hän menikin naimisiin 24-vuotiaana paikallisen puusepän Toby Shiptonin kanssa. Aviomies kuoli kuitenkin vain muutamaa vuotta myöhemmin ja vaimon epäiltiin tietenkin vaikuttaneen asiaan noitavoimillaan. Noh, Ursula muutti takaisin luolaan ja alkoi rohtojensa lisäksi tehdä ihmisille ennustuksia tulevista tapahtumista.

Mitäpä hän sitten ennustikaan? Laskeutuiko emoalus hänen luolansa edustalle?

Eipä suinkaan, mutta ainakin hän ennusti mm. tuulimyllyyn yhdistetyn vesiputkistojärjestelmän rakentamisen, myrskyssä tuhoutuvan kirkon sortumisen sekä ilmeisesti Lontoon suuren palon v. 1666. Monet hänen lausumakseen sanotuista ennustuksista on kuitenkin myöhemmin paljastunut väärennöksiksi, mutta hänen legendansa on kuitenkin elänyt jo vuosisatojen ajan. Vielä nykyisinkin hänen luolansa Knaresboroughissa on suosittu turistikohde. Legendat elävät, ennustuksista viis!

https://en.wikipedia.org/wiki/Mother_Shipton%27s_Cave lyhyt kuvaus luolasta ja muutamia kuvia

DELFOIN ORAAKKELI eli Pythia ei suinkaan ole yksi ainoa ennustajatar, vaan tämä instituutio toimi noin tuhannen vuoden ajan 700-luvulta eaa. – 400-luvulle jaa. Oraakkeli Pythia oli kulloisenakin aikana Apollo-jumalan temppelin ylipapitar, joten tämä Delfoin oraakkeli-nimitys on lähinnä ammattinimike tai virkatitteli.

Lycurgus Consulting the Pythia/Eugene Delacroix/1835-45.

Näihin päiviin asti on historiankirjoituksiin jäänyt viitisensataa ennustusta, joita nämä oraakkelit perustaviksille ja hallitsijoille jakelivat. Delfoin oraakkeli oli kuitenkin tavattavissa vain yhtenä päivänä kuukaudessa yhdeksän kuukauden ajan vuodesta (eli 9 päivää), sillä Apollo-jumalan uskottiin viettävän kylmemmät kolme kuukautta suotuisemmassa ilmastossa.

Voi siis vain kuvitella, millainen vuoronumerohärdelli noina yhdeksänä päivänä per vuosi mahtoikaan olla! Siinä jää nykypäivän Kela/passitoimisto varmastikin kakkoseksi, hah!

Delfoin sanotaan valikoituneen oraakkelin ennustuspaikaksi ihan itse jumala Zeuksen lähettäessä matkaan kaksi kotkaa etsimään maan keskipistettä. Ja kas kummaa; kotkat löysivät Delfoin, jonne rakennettiin temppeli Apollo-jumalan pappien avustuksella 700-luvulla eaa. Oraakkelitoiminta oli valmiina alkamaan… ja jatkumaan… ja jatkumaan… ja niin edelleen.

Apollon temppeli/1895.

Mitäpä merkittäviä ennustuksia noina tuhantena vuotena onkaan sitten eri neitokaisten avulla tehty? Kai se emoalus nyt ainakin tuonne laskeutui jo muinaisina antiikin kulta-aikoina? Niinhän? Oliko kreikkalaisilla foliohattuja tai edes metallikypäriä yleisessä jaossa vuoronumeroiden lisäksi?

Ja vieläkin tärkeämpänä kysymyksenä… mihin nämä ennustukset oikein perustuivat? Nykyiset tutkimukset ovat osoittaneet, että useiden antiikin historioitsijoiden kuvailemat oraakkeleiden transsitilat ovat johtuneet luonnonkaasuista, joita purkautuu temppelialueen siirroslinjan halkeamista. Näihin kaasuihin kuuluu mm. etaani, metaani ja etyleeni, jotka voivat aiheuttaa erilaisia reaktioita, transsitiloja ja euforisia tuntemuksia.

https://www.scientificamerican.com/article/gaseous-emissions-at-orac

Jälkipolville säilyneitä, kuuluisia ennustuksia on mm. keisari Nerolle (37-68 jaa.) v. 67 jaa. annettu ennustus, jonka mukaan Neron pitäisi varoa ikävuotta 73. Tämän uskottiin viittaavan Neron kuolinikään, mutta sen sijaan keisari Neron seuraajaksi valittiinkin seitsemänkymppinen Servius Sulpicius Galba Augustus eli lyhyesti Galba (3.eaa.-69 jaa.). Tämä ennustus ja sen toteutuminen vaikuttaa vähän väkisin keksityltä…

https://delphi.culture.gr/the-temple-of-apollo Infoa ja kuvia temppelialueesta

Aleksanteri Suuren (356-323 eaa.) puolestaan kerrotaan saapuneen oraakkelin pakeille v. 336 eaa. Tuolloin oraakkeli oli kuitenkin pyytänyt Aleksanteria palaamaan toisena ajankohtana, jolloin tämä Makedonian kuningas hermostui ja tarttui tuolloista Pythiaa hiuksista. Tällöin ennustaja rääkäisi ”olet voittamaton, poikani” saaden Aleksanterin rauhoittumaan. Tämän ennustuksen jälkeen Aleksanteri hyökkäsikin voitokkaasti Persiaan.

Lysandros (454-395 eaa.) taasen oli voitokkaana laivaston komentajana peloponnesolaissodan tuoksinassa, kun häntä varoitettiin Delfoissa käärmeestä, joka hyökkäisi komentajan selän takaa. Tämä ennustus toteutui v. 395 eaa., kun Lysandrosin surmaajalla oli kilvessään käärmeen kuva. Ja hyökkäys tapahtui tietenkin takaapäin…

https://fi.wikipedia.org/wiki/Peloponnesolaissota

Keisari Julianus (331-363 jaa.) oli viimeinen pakanakeisari kristinuskon levitessä yhä laajemmalle kohti maailmanvalloitusta. Hänen kerrotaan saaneen lääkärinsä Oribasiuksen kautta yhden viimeisistä Delfoin oraakkelin ennustuksista: ”Kerro kuninkaalle, että tämä koristeellinen temppeli on kaatunut. Apollolla ei ole enää kotia eikä ennustuksia, eikä lähteen vedellä ole enää ääntä.” (Vapaasti suomennettu)

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_oracular_statements_from_Delphi#560_BC

Ja näin hiipui hiljalleen loppuun tämäkin tuhatvuotinen perinne kadotakseen iäksi. Tämän viimeisen ennustuksen epäillään kuitenkin voineen olla kristittyjen propagandaa, jotta nämä pakanalliset toimet saataisiin vihdoin loppumaan kokonaan. Mistäpä senkään enää tietää, vanhan sanonnan mukaan ”voittajat kirjoittavat historian.” Ugh, näinhän se lienee.

PublicDomain.

Ainakin Akan (ainoa) ennustus tälle vuodelle osui jo sataprosenttisesti nappiin: ”Akka katsoo Stranger Things -sarjan loppujakson.” Tämä ennustus toteutui jo aamulla alkaen klo 4.43. Että näin! Kannattaa tehdä ennusteita muutaman tulevan tunnin tai korkeintaan päivän päähän; silloin niiden onnistumisprosentti voi olla huikea!

Mukavaa alkavaa vuotta kaikille ennustajaeukoille ja homeisille ukonpökkelöille! Yst.terv. Akka

PÄIVITYS 31.1.2026:

Megalithomanian Hugh Newman esittelee Kreikan vanhinta oraakkelin temppeliä, jonka juuret ulottunevat jopa 2500-luvulle eaa. Näitä Newmanin videoita on mukava katsoa enemmänkin, sillä useilla alueilla käytetään lisäksi kuvausdroonia ja alueista saa paljon historiallista faktaa. Voi ihan kuvitella olevansa itse paikalla! Eikä tässä pakkasen panem… valtaamassa jääkauden esikartanossa!

HALLOWEEN-ASETELMA 2025

Kas niin, eihän tältä voinut enää pidempään välttyä: halloweenkoristeet tulivat kauppoihin syyskuun ensimmäisellä viikolla, kuten Akka aiemmin ennustikin. Samapa tuo sitten, hypätään syvään päätyyn sitten Akankin puolelta!

Tänä vuonna Akka otti uusiokäyttöön ihka ensimmäisen asetelman banaanilaatikon, sillä edelleenkin se palvelee tässä asiassa mainiosti. ”Kyllä sitä ennen osattiin laatikoistakin tehdä kestävämpiä, ärgh” voisi tässä kohtaa joku vanhaparta todeta. Kyllä näin on, toteaa Akkakin.

Kissaa ei tänä(kään) vuonna enää kiinnosta Akan perkeet ja pöljät piperrykset, mutta suojelevasti miuku kuitenkin suhtautuu Akan härpäkkeisiin:

Kas näin; Arielista pidetään hyvää huolta vaikka silmät lurpsahtelevat kiinni!

Tämän vuoden teemaan kuuluu siis edelleen Luigi the Luuranco kissoineen/viskipulloineen sekä nähtävästi merenväkeä ainakin jossakin muodossa. Pidemmittä puheitta: Let’s go! (sillä tarinasta tulee pitkä…)

Tarinassa esiintyy myös oletettuja yhteneväisyyksiä tiettyihin tapahtumiin ja henkilöihin, joita ei ole tieteellisesti todistettu. Kyseessä on ainoastaan Akan humoristinen, kuviteltu yhteneväisyys näihin tapahtumiin.)

Tässä vaiheessa visio on aina tärkeämpi, kuin sen karu toteutus: myönnettäköön, että näin alkuvaiheessa kaikki näyttää… liian raa’alta. Tässä visiossa on käytetty vanhoja trikookankaita, joiden väriä on muutettu ihan perinteisellä kloorivalkaisulla. Asetelman kepit ovat kuivuneita oksanpaloja vanhasta anopin pasuunakukasta, joka vielä edelleen sinnittelee hengissä useiden vuosikymmenien jälkeen.

Oli synkkä ja myrskyinen yö, kun Luigi the Luuranco alkoi tapansa mukaan paneutua yöpuulle. Juuri, kun tyyny oli asetettu hyvin, hän tunsi kuitenkin yllättävää pyörrytystä päässään… ja samalla, kun Luigi alkoi nousta istumaan, hän menetti tajuntansa! ”WTF, mitä nyt taas…” ehti Luigi miettiä, ennen kuin hän nousi pyörteen mukana ilmaan ja nähtävästi johonkin toiseen maailmaan…

”WHAT… mitä…” uikuttaa Luigi hädissään; onneksi hänellä on sentään vanha tuttu kissakaveri mukanaan!

Paikalla on selvästi tapahtunut jotakin omituista ja tilanne valkeneekin Luigille nopeasti: ympäristö on tulessa tai jostakin syystä tuhoutumassa!

Luigi kiinnittää huomiota varsinkin näkemäänsä miekkaan:

Miekka on vanha kuplissaippuapullon keppi ilman sitä pyöreää kuplapäätä. Maalattu ja glitteroitu, taustalla vanhaa hologramminauhaa. Ja timantteja, tietenkin!

Paikalla on siis kuitenkin nainen täydessä aseistuksessaan, ja Luigi rohkaistuukin tervehtimään kyseistä neitoa:

Luigi: Mitä täällä on tapahtunut? Misä mää olen? Kuka sää olet? Mitä ja häh?

Neito: Mitäs tässä, istun yhden tuhoutuneen kulttuurin raunioilla. Mitäs sinä yksinäinen luuranko siellä nurkissa kyttäät? Oletko joku stalkkeri?

Luigi: Emminätiedä, miten mä tänne jouduin. Kuka sä olet ja mikä tuhoutunut kulttuuri?

Neito: Oletko amatsoneista koskaan kuullut? Katso nyt tätä mun kokoa...

Luigi muistaa kuulleensa jotakin näistä kreikkalaisen mytologian naissoturihahmoista ja aukookin taas päätään mitä epäsopivimmalla tavalla:

Luigi: Ai ne naissoturit, jotka leikkasivat toisen rintansa pois ampuakseen jousella paremmin?

Neito: Nope. Se on myytti. Unohda se. Miksi olet täällä ylipäätään?

Luigi: Emminävaantiedä… Ennen kuin Luigi ehtii lopettaa lauseensa, alkaa tapahtua.

Yhtäkkiä paikalle ilmestyy merten Kuningas Triton kaulin kädessään!

Triton: WHATSUUPP kaverit? Mikä meininki?? Onko Arielia näkynyt? Se vei taas mun atraimen eilen illalla, sen takia mulla on kaulin kädessä. Nyt se joutuu kyllä taas arestiin!

Isänsä Tritonin kutsumana Ariel putkahtaa kuin putkahtaakin esille:

”Moi faija, oi merten auvoisa ja armollinen kuningas! Vierähti vähän pitkäksi tuo eilinen ilta,” toteaa Ariel.

Triton: Se on kuule nyt sellainen homma, että haet takaisin mun Kolmikärjen ja arestia kaksi viikkoa! Ja kotio välittömästi!

Ennen kuin kukaan ehtii sanoa sanaakaan, Ariel ja hänen isänsä Triton pyyhältävät takaisin meren kuohuihin. Vain pärskeet neidon kasvoilla muistuttavat tästä pikaisesta visiitistä.

Luigi aloittaa keskustelun:

Luigi: Whaaaat…

Neito: Jep. tätä sattuu aika usein, tai ainakin sattui… täällä on nyt purkautunut joku tulivuori, siksi istun tässä raunioilla ja suren menneitä soturitovereitani.

Global Volcanism Program | Methana tämä Kreikan tulivuori purkautui viimeksi v. 258 eaa. (plus ja miinus 18 vuotta)

Skyytit – Wikipedia Amatsonitarinat on mainittu useissa historiallisissa lähteissä, mutta jossakin vaiheessa niiden on ajateltu olevan vain myyttisiä kertomuksia. Skyyttien tarinoissa ja kulttuurissa kerrotaan kuitenkin myös näistä urheista naissotureista. Skyyttien kulttuuri eli ja oli noin ajalla 600-200 eaa.

Noh, jatketaanpa tarinaa;

Luigi on niin väsynyt, että tämä vielä hänelle tuntematon amatsonineito peittelee huivillaan hänet nukkumaan keskellä palavaa ja kytevää maata.

Kun Luigi the Luuranco myöhemmin herää, hänen helpotuksekseen se tapahtuu ihka omassa arkussa kotona! Kaikkien eläinystävien ja -luurankojen ympäröimänä!

”Voi vattu, se olikin vaan pahaa unta… niinku saippuasarjoissa! Missä mun pehmoankka on? Zzzzz…”

Näin tällä kertaa! Yst.terv. Akka

MUINAISIA ELOKUUN JUHLIA

Säiden puolesta tämä kesä ei taidakaan olla ohi, vaikka elokuu onkin päässyt reippaasti jo puoliväliin asti. Osittaisista sateista huolimatta elokuun lopulle lupaillaan vielä mukavia, aurinkoisia päiviä, mutta eihän sitä koskaan tiedä… eiväthän sadetutkatkaan koskaan tiedä, voisi sarkastisesti tässä mainita. On aina parempi katsoa ikkunasta ulos, kuin tsekkailla alati muuttuvaa sadetutkaennustetta…

Perinteisesti puhutaan syksyn aloituksesta samaan aikaan, kun koulut aloittavat uuden lukuvuotensa – ei sitä turhaan olekaan nimetty syyslukukaudeksi! Nähtäväksi jää, tuleeko tällaisista pitkittyneistä kesistä sitten ”uusi normaali” jossakin vaiheessa. Odotetaan nyt ensin, kun Golf-virta pysähtyy, kuten tutkijat meitä varoittelivat jo muutama vuosi sitten ja vielä edelleenkin:

Gulf Stream could collapse as early as 2025, study suggests | Climate crisis | The Guardian

Okei, aikahaarukat heittelevät lähteestä riippuen ja nämä tuomiopäivän skenaariot ulottuvat jopa vuoteen 2095 asti. Seuraillaan tilannetta ja eletään edes jotenkin sillä aikaa.

Noh, Akalle syysaika ei kuitenkaan ole se mieluisin vuodenaika, kun illat pimenevät ja ainoa edessä siintävä juhlanaihe on taas se Halloween keskellä pahinta pimeyttä ja märkyyttä. Akkahan tosin tykkää moisesta kauhuteemasta ympäri vuoden, mutta jotenkin kaipaisi jotakin muutakin tähän vuodenaikaan. Onkin jotenkin omituista, että näin elo-syyskuulle ei ole jäänyt historiasta mitään suurempia juhlapäiviä tai edes nykyaikana väkisin keksittyjä ”osta-lisää-kausiluonteista-muovikrääsää” -pippaloita.

(Halloweenin ajankohta aikaistuu nykyään vuosi vuodelta, kuten joulunkin. Akan veikkaus on, että hämähäkinverkot asettuvat kauppojen hyllyille jo syyskuun viimeisillä viikoilla. Seuraavana vuonna ne ilmestyvät jo toukokuussa heti vapunvieton jälkeen. Hah!)

Ursan mukaan tämän vuoden perseidien meteoriparvi esiintyy juurikin nyt ajankohdalla 17.7.–24.8, joten ainakin siinä on sitten jotakin möllötettävää edes fyysisen taivaan korkeuksissa (kirkollisia pyhiä on ihan tarpeeksi muutenkin, kiitos ja näkemiin). Onnea heille, jotka saattoivat ikuistaa hienoja lentoja aktiivisimmalla ajalla 10. – 14.8!

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa: Elokuu 2025

Nykyään pakanallisiksi kutsutuista uskonnoista löytyy kuitenkin runsaasti esimerkkejä juhlien järjestämiseen; jopa niin paljon, että vaikka jokaiselle päivälle löytyy jos jonkinlaista tekosyytä kekkereihin (… ken sellaisia syitä sitten ikinä tarvitseekaan).

Suomalaisessa muinaisuskossa on kyllä varmastikin juhlittu syksymmällä muutakin kuin sadonkorjuujuhlana pidettyä kekriä, mutta tällaisista muista alkusyksyn juhlista ei ole oikein jäänyt suullista tai kirjoitettua perimätietoa. Kekrinkin ajankohta on aiemmin määräytynyt satokauden mukaan, joten sitä on useimmiten kuitenkin vietetty vasta reippaasti syyskuun loppupuolella.

Henry Mosler/Harvest Festival v. 1884 (Cincinnati Art Museum)

Kekri – Wikipedia

Sadonkorjuujuhlaksi kutsuttiin kuitenkin jo kelttien/gaelien viettämää Lughnasadh-juhlaa elokuun alkupäivinä. Anglosakseille tämä juhla oli nimeltään Lammas ja juhlasta löytyy ensimmäinen kirjallinen merkintä noin v. 921 jaa. Juhlan ajatus oli kuitenkin nimien eroista huolimatta hyvin samankaltainen: sadonkorjuu, siihen liittyvät erilaiset rituaaliset toimet ja juhliminen. Tätä juhlaa vietetään edelleenkin mm. wicca-luonnonuskonnon kannattajien parissa. Tuolloin tähän juhlaan saatetaan tehdä oljista nukkeja, jotka edustavat äitijumalattaren sadonkorjuuta suojelevaa läsnäoloa.

Pagan Community Notes: Lughnasadh, 2025 – News, Paganism, Religion, The Wild Hunt, Witchcraft, World

Japanissa kuun alkupäivien historiallista juhlaa vietetään joka vuosi 2.-7. elokuuta Aomorin kaupungissa ja Aomori Nebuta -juhlaan osallistuu jopa 3 miljoonaa vierailijaa. Juhlan on ajateltu syntyneen alueen omien perinteiden ja kiinalaisen Tanabata-juhlan yhdistymisestä, mutta tämä ei ole mitenkään varmaa tietoa. Tässä Japanin juhlassa valtavia, valaistuja paperihahmoja johdatetaan halki kaupungin tanssin ja laulun säestyksellä lastattavaksi veneisiin. Juhla huipentuu tietenkin ilotulituksiin veneiden ajellessa yleisön ihailtavana.

(AomoriTravel)

Alun perin juhlaan kuului vaatimattomia, itse tehtyjä tai jopa sukupolvien yli saatuja paperilyhtyjä kynttilöillä, mutta nykypäivänä mainokset ja yritykset hallitsevat tätäkin kulttuurisesti merkittävää perinnettä. Ah, kuinka yllättävää! Toisaalta näitä linkin kuvia katsoessa ei voisi kuvitellakaan, että ilman pikku massia tällaisia teoksia voisi toteuttaa:

Aomori Nebuta Festival|Attractions|Amazing AOMORI – The Official Aomori Travel Guide

Muinaisessa antiikin Kreikassa alettiin järjestää suuria urheilujuhlia aina elokuun täysikuun aikaan noin v. 776 eaa. noin vuoteen 393 jaa. asti. Näissä vuosissa on tosin heittoja lähteistä riippuen, sillä varmuutta näistä ei ole tietenkään tiedossa.

Mahtoikohan kyseessä olla suojalkapallo vai eukonkanto noina vuosisatoina…? Yeah, näitä olympialaisia järjestettiin yleensä noin elokuun puolivälin paikkeilla jumala Zeuksen kunniaksi. Tai näin ainakin kuvitellaan, sillä useinhan näissä vuosiluvuissa, eri asioiden merkityksissä ja jumalissa varsinkin on useita eri mielipiteitä.

Kreikkalaiset painijat v. 510 eaa. (National Archaeological Museum, Ateena)

Seuraavassa linkissä antiikin Kreikan historian professori Paul Christesen kertoo meille, miten vuosisatojen aikana tätä kuuluisaa Olympian ”urheilukeskusta” muokattiin ja muutettiin eri jumalille sopiviksi:

Olympic History – from the home of Zeus in Olympia to the modern Games

Antiikin Roomassa puolestaan järkättiin pikkuruisia illanviettoja milloin haluttiin, mikäli historian eri lähteitä on uskominen! Ainakin termi ”bakkanaalit” on näistä lähteistä jäänyt elämään ja tarkoittaa eritoten viinin jumala Bacchukselle pyhitettyä juhlaa. Näitä illanviettoja kunkin talon isäntä sai järjestää koska tahansa ja syötävää/juotavaa todellakin riitti. Mikäli siis isännällä massia riitti…

A bacchanal in a grotto/Simon de Vos v. 1620-76 välillä. Tuon ajan kuvitelma muinaisista bakkanaaleista.

Historian kertomukset tietävät useitakin tällaisia poliittisia ökymässäilijöitä, joille valta oli lievästi sanottuna noussut hattuun ja sitä valtaa korostettiin kiertämällä pippaloista pippaloihin ja talosta toiseen jopa saman illan aikana.

(Kreikassa tämä Bacchusta vastaava jumala oli Dionysos. Akkakin saattaa mennä usein sekaisin näissä Kreikan ja Rooman jumalissa ihan sen takia, ettei muista koskaan mitään muitakaan (ihmisten) nimiä. Tässä onkin jonkinlainen lista avuksi tällaisille minkä-tahansa-nimen unohtajille:

Greek & Roman Mythology – Homer

Roomalaisten elokuun jumalajuhliin kuului myös mm. Vesta (kotilieden jumalatar), Diana (mm. metsästyksen ja synnytyksen jumalatar), Herakles (Zeuksen poika) sekä Vulkanus (tulen ja tulivuorten jumala). Roomalaisiin juhliin kuului usein uhrauksia, kulkueita, urheilukisoja ja hevosajoja kaikenlaisen edellä mainitun mässäilyn lisäksi.

Hulluja nuo roomalaiset! ”- Ystävällisin terveisin Obelix

Egyptissä puolestaan juhlittiin elokuussa Niilin hedelmällisyyttä: tuota ainoata asiaa, joka tuossa maassa vieläkin pitää yllä maataloutta tuhansien vuosien jälkeen! (Turismin ohella …)

Vielä tänä päivänäkin Wafaa El-Nil -juhlassa kunnioitetaan maailman pisintä (6650 km) jokea, jota ilman Egypti olisi vain osa Saharan karua aavikkoa. Tänä vuonna tämä kaksiviikkoinen juhla järjestetään 15.-29.8.

How Ancient Egyptians Celebrated ’Wafaa El-Nil’ and Truth behind Nile Bride Sacrifice | Sada Elbalad

Irlannin yksi vanhimmista juhlista tapahtui tänä vuonna juurikin tällä viikolla 10. – 12. elokuuta. Tämä mahdollisesti yli 400 vuotta vanha juhla kokoaa joka vuosi yhteen Killorglinin kaupungin väestön ja juhlan erityispiirteisiin kuuluu, että juhlan kuningatar (yleensä paikallinen koulutyttö) kruunaa vuohen kuninkaaksi.

Puck Fair | Official Site for Ireland’s Legendary Festival in Killorglin, County Kerry

Noituuden ystäville puolestaan Salemissa, Massachusettsissa, järjestetään vuosittain viikon kestävä Salemin perintökohde -juhla. Useimmat varmaan tietänevät Salemin kaupungin noitavainojen ja -oikeudenkäyntien tarinoista jotakin ja tämä viikko tarjoaakin sellaisen ystäville kaikenlaisia tapahtumia. Tämä viikko vietettiin tänä vuonna 2.- 10. elokuuta.

Accused of Witchcraft/Douglas Volk/1884 (Corcoran Gallery).

News Flash • City of Salem Announces Heritage Days 2025 Sche

Samoihin aikoihin Nepalissa puolestaan juhlitaan Ghanta Karna– juhlaa, jossa juhlan aiheena on muinaisen demonin kukistaminen. Paikallisen Newari-kansan mytologian mukaan tämän niminen demoni käytti kiliseviä kelloja korvissaan hämätäkseen kansaa kuulemasta Shiva-jumalan nimeä. Tämä julma demoni ryösteli lapsia, teki varkauksia ja murhasi ihmisiä, joten tokihan tällaisen olion kukistaminen vaatii juhlallisuuksia!

Elokuussa myös hindut juhlivat mm. Krishnan syntymäpäivää:

In pictures: Hindus celebrate Krishna’s birthday – BBC News

Ja kuinka yllättävää; itse asiassa hindujen elokuun juhlakalenteri näyttää aika samalta kuin muinaisten roomalaisten kalenterikin eli jumalien juhlapäiviä on ylenpalttisesti tarjolla:

Hindu Festivals in August 2025: Raksha Bandha, Krishna Janmashtami and Ganesh Chaturthi – Times of India

Jopa viikingeille löytyy useita juhlia kuukausittain ympäri maailmaa, kuten seuraava linkki osoittaa:

Viking Festivals 2025 – The Jelling Dragon – Viking Crafts & Living History Supplies

Viking Warriors Charging/Jef Louis van Leemputten v.1894 (Watford Museum)

Mikäpä siinä, onhan näitä juhlia aina mukava pitää, oli kyseessä sitten uskonnollinen/pakanajuhla tai ei kumpikaan edellä mainituista! Akan ajatuksena on keksiä ihan oma juhla elokuun puolelle; hiiteen vaan kaikki suomalaisen muinaisuskon Ukko ja Ukonvakat, joista seuraavassa linkissä kerrotaan:

» Ukonvakat Taivaannaula.org-sivusto

Akanvakat tulevat siis sisältämään ihan näistä mainituista maailman kulttuureista ja uskomuksista johdettua perintöä, joten mietittävää riittää… hmm… täytyisi olla esimerkiksi divaaneja roomalaiseen tyyliin… ökyilyä tarjoilujen suhteen… urheilukisoja… hemmetisti kerättyä satoa… paraateja ja kulkueita… itse tehtyjä maskeja ja kiliseviä kelloja… metsästettävä vuohi ja kruunu… pikapyrähdys luudalla Salemiin… (jonka malli voisi olla Harry Potterin Nimbus 2000 -mallin voittava Dysonin uusin malli (about tonnin luokkaa oleva varsi-imuri). Huoh.

Nimbus 2000 | Harry Potter Wiki | Fandom

Hmm, kyllä vaikeaksi ja kalliiksi tällaisen monikulttuurisen ja historiallisen juhlan järjestäminen tulisi… ainoa järkevä vaihtoehto lienee bAKKAnaalit eli laatikkoviini, ihan tavalliset trikoovaatteet ja Netflix. Omat tohvelit ja kalsarit voisi tuoda mukana, jotta olo olisi mahdollisimman kotoisa! Ai että, siinä sitä sitten köllötellään television edessä muovilaseja kilistellen Tokmannin tarjous-fleecepeiton alla kauhtuneissa trikoohousuissa! Ilmaisia ämpäreitä ei tilaisuudessa kuitenkaan jaeta.

Näin sitä perintöä luodaan tuleville jälkipolville suoratoistopalvelujen avulla mukavasti ja kulutkin jäävät pieneksi.

Historialliset, kirjoitetut ja jopa jonkun toisen muistiin kirjoittamat suulliset lähteet kertovat meille omaa tarinaansa jopa vuosituhansien takaa, mutta meidän ajastamme jää varmastikin vain rippeitä jäljelle.

Perhe television ääressä v. 1958 (NationalArchives)

Meidän käyttämämme teknologia ei varmastikaan toimi edes 50 vuoden päästä millään tavalla, sillä ihmisellä on tarve hävittää vanhaa uuden teknologian tullessa. Nykypäivänä tämä onkin ihan kierrätyksen periaatteen kannalta toivottavaa ja järkevää, mutta menneinä aikoina tärkeät tavarat tehtiin kestämään ja siirtyivät usein sukupolvelta toiselle.

Ihan vain muutamien vuosikymmenien aikana vanhat kaitafilmit, -kamerat ja kelanauhurit jäivät historiaan, kun c-kasetit ja videokamerat yleistyivät. Lp-levyt, Polaroid-kamerat ja vanhat digikamerat menneiltä vuosikymmeniltä kännyköiden lisäksi alkavat olla taas kysyttyä tavaraa, mikäli sellaisia on vielä kenelläkään säästössä.

Gramofoni vuodelta 1914.

Jep, Akanvakat tulevatkin sisältämään myös seuraavanlaisia juhlahetkiä: vanhan rikkinäisen rukin tuijottelua ullakolla, usean kirjalaatikon tuijottelua myöskin ullakolla (kirjoja ei nykyään enää kukaan halua) sekä kaikkien v. 1996 jälkeen ostettujen kännyköiden tuijottamista hiljaisuudessa vähintään minuutin ajan. RIP kaikki vanhat luurit.

Vanhoja kirjoja. Näitä luettiin joskus ilman tietokoneita ja puhelimia, mikäli et ole sellaisesta kuullut (WikimediaCommons).

Seuraavaksi siirrymme sitten vihdoinkin hiljaisuuden vallitessa katsomaan Netflixiä tai vastaavaa suoratoistopalvelua. Kunnioittavassa hiljaisuudessa, sillä kyseessähän on meitä turruttava uusi jumaluus kuitenkin! Uhraamme uudelle/uusille jumaluuksille sentään perunalastumuruja ja dippisotkua, mikäli nämä uudet jumaluudet sellaista arvostavat!

Hyvin harva meistä osaisi enää toimia oikein, jos jotakin katastrofaalista tapahtuisi, mutta se ei ole meidän kenenkään vika: meitä on jo useita vuosikymmeniä kasvatettu olemaan tässä teknologisessa maailmassa ja toimimaan ainoastaan sen mukaan. On kuitenkin hienoa huomata, että useissa kulttuureissa noudatetaan vanhoja perinteitä juhlienkin suhteen – you’ll never know, when it is the last one!

Arthur Rackhamin teos Charles Dickensin tarinaan ”Joulukertomus” vuodelta 1914. Näyttää Akan ullakoilta, tässä on vain enemmän tilaa tuon haamun haahuilla.

Ah, tätä Akanvakkojen juhlan tuntua; melkein voi taian tuntea väreilevän ilmassa… ai, se olikin vain sen fleecepeiton ärsyttävää sähköistymistä, ärgh!

Koko Akanvakkojen idea täytyy varmaan miettiä uusiksi, näin tarkemmin ajatellen… (lievää sarkasmia havaittavissa). Aiempi ehdotus lienee sieltä, mihin aurinko ei ollenkaan paista – any ideas? (Lievää sarkasmia havaittavissa)

(Nämä suluissa olleet kommentit eivät ole AI:n tuottamia, vaan Akan itsensä kirjoittamia. Pitäähän sitä AI-scheissea morkata edes jollakin tavalla ihan periaatteesta, hah!)

MAAILMAN VANHIMPIA KEKSINTÖJÄ

Maaliskuun alkupuolella uutisoitiin laajalti, kuinka Turkin Catal Huyukin arkeologiselta alueelta on löydetty maailman vanhin 8600-vuotias leipä. Pahoittelut; Akka ei tosiaankaan osaa/ole oppinut saamaan näitä erikoismerkkejä näkyviin, joita tuon maailman vanhimmaksi kaupungiksi kutsutun alueen nimikin vaatisi.

Catal Huyuk (UNESCO).

Noh, joka tapauksessa tätä aiemmat ja vanhemmat esimerkit pullapaakarien toiminnasta on löydetty Jordaniasta 14 000 vuoden takaa: nämä löydöt koostuivat kuitenkin murusista, joita tutkittiin mm. elektronimikroskoopilla. Näissä kummassakin löydössä taikinan pääraaka-aineina olivat vehnä ja ohra, joten leivän olomuoto ei siis juurikaan ole aikojen saatossa muuttunut. Tämä vanhempi esimerkki saattaa peräti olla maailman vanhin ”sandwich,” sillä tutkijat epäilevät sen toimineen paistetun gasellinlihan leipäkuorena. Että sitä on sitten naposteltu muinaista hot dogia jo noinkin kauan aikaa sitten! Toivottavasti näissä paikoissa on järjestetty myös leipomiskisoja ”Koko Suomi leipoo”- ohjelman mukaisesti: kisojen voittaja on saanut sitten palkinnoksi sen maukkaan gasellin vuodan tai jotakin muuta tuiki tärkeää härpäkettä.

NAM NAM, LEIPÄÄ. (CNN).

Prehistoric bake-off: Scientists discover oldest evidence of bread (bbc.com) Reseptit muinaisten leipien väsäämiseen

‘World’s oldest bread,’ dating back 8,600 years, discovered in Turkey | CNN

Maaliskuun alussa uutisoitiin myös, että Ukrainan Korolevon arkeologisilta kaivauksilta löydettiin peräti 1,4 miljoonaa vuotta vanhoja kivityökaluja, jotka ovat mahdollisesti homo erectuksen aikaansaannoksia. Kuten tunnettua, kiveä ei voi ajoittaa radiohiiliajoituksella, mutta tässä tapauksessa ajoitukseen käytettiin avaruuden kosmisia säteitä (tällaisessa tutkimuksessa paljastuu, koska tällainen säteily on viimeksi kohdannut sittemmin maahan hautautuneen esineen). Nämä työkalut ovat täten Euroopan vanhimpia, vanhimmat ovat löytyneet Keniasta 3 miljoonan vuoden takaa.

Ukrainan kivityökaluja (ArchaeologyMagazine).

Kivityökalujahan me nykyihmiset emme enää käytä metallin tultua kuvioihin, mutta mitäpä muuta historiallista keksintöä me sitten käytämmekään edelleen? Ainakin tuo leipä on hyvä todiste siitä, että jotkin, hyväksi havaitut ideat pysyvät suhteellisen muuttumattomina jopa vuosituhansia.

Ruotsista on löydetty yli 10 000 vuotta vanhoja koivuntuohiterva-purukumeja, joista on sittemmin saatu kaivettua esiin kahden naisen ja yhden miehen DNA:ta. Tutkimus osoitti myös, etteivät nämä henkilöt ole olleet sukua keskenään eivätkä he myöskään pureksineet toistensa purukumeja (tällaisia klönttejä on kyllä käytetty myös liimana). Suomen vanhin vastaava löytö hampaanjälkineen on 5000 vuoden takaa.

Suomalainen klöntti (WorldArchaeology).

Ancient Wads of ’Chewing Gum’ Hold the Oldest Human DNA in Scandinavia | Live Science

Bagdadin paristoiksi kutsutaan Irakista v. 1938 löytyneitä n. 2000 vuotta vanhoja saviruukkuja, joiden käyttötarkoitusta ei vieläkään tiedetä. Irakin museon johtaja Wilhelm König esitti, että ruukkujen kuparista sylinteriä ja rautasauvaa olisi käytetty yhdessä etikan, viinin tai sitruunamehun kanssa elektrolyysin muodostamiseen ja täten olisi saavutettu noin 1-4 voltin virta esim. kultausten tekemiseen. Tällaiset teoriat ovat hyvin kyseenalaisia eikä moisesta toiminnasta ole mitään historiallisia todisteita.

Bagdadin paristo (ElectrumMagazine).

The Mystery of the Baghdad Battery – Discovery UK

Maailman vanhimmat lukot löytyvät muinaisen Assyrian Niniven (nyk. Irakissa) kaupungista 6000 vuoden takaa. Tällaiset puusta valmistetut lukot yleistyivät Egyptissäkin ja metallisia lukkoja alettiin sittemmin käyttää mm. antiikin Kreikassa ja Roomassa. Varhaisimmat lukot lienevät kuitenkin olleet pikän aikaa solmittuja köysiä ja sinettejä, kuten esimerkiksi Tutankhamonin hautakin osoittaa.

Tutankhamonin haudan avaamaton sinetti vuodelta 1327 eaa., kuvattu v. 1922/Harry Burton).

Yllättävää kyllä, maailman vanhinta betonia on löydetty Israelista 9000 vuoden takaa, jossa betonista oli valettu majan lattia. Betonista valmistettiin myös mm. juomasäiliöitä ja laastia, mutta vasta Roomassa osattiin valmistaa nykypäiviin saakka kestänyttä betonia rakennuksissa: sementtiin sekoitettiin tulivuoren tuhkaa ja vulkaanisia kiviä. Pantheonin kupoli on hyvä esimerkki tällaisen materiaalin kestävyydestä, sillä se on kestänyt aikaa jo melkein 2000 vuotta. Betoninkäyttö unohtui kuitenkin useiksi vuosisadoiksi, sillä vasta 1800- ja 1900-luvuille tultaessa alettiin rakennelmissa käyttää teräsbetonia.

Teräsbetoni (publicdomain). Eehhehe!

Interior of the Pantheon, Rome/Giovanni Paolo Panini/1734.

Roomalaisiin kylpylöihin liitetään myös usein maailman ensimmäinen keskuslämmitysjärjestelmä eli hypocaust, jollaisella lämmitettiin lukuisten kylpylöiden vesialtaat kuuman ilman kiertäessä onttojen lattioiden ja seinien sisällä. Vanhin tällainen järjestelmä on kuitenkin löydetty Pohjois-Korean Sonbongin arkeologisilta kaivauksilta, ja ikää tällä systeemillä on peräti n. 7000 vuotta. Kyllä sitä on ennenkin osattu pitää varpaat lämpimänä ennen sähköisiä lattialämmityksiä!

Ondol – Wikipedia Tietoa Pohjois-Korean arkeologisesta löydöstä

Roomalaisen huvilan lattia Vieux-la-Romainessa, Ranskassa.

Maailman vanhin musiikki-instrumentti ei sekään ole leipomusten ohella homo sapiensin keksimä vempele, vaan neandertalilaisten käsien tuotos. Divje Babe -luolasta Sloveniassa löydettiin 1-2-vuotiaan luolakarhun sääriluusta muotoiltu ”huilu,” jolla on ikää huimat 55 000-60 000 vuotta. Muitakin vastaavia esineitä Sloveniasta on löydetty, mutta osa niistä tuhoutui toisen maailmansodan melskeissä. Tämän ”huilun” reikien syyksi on tietenkin esitetty petoeläimiä, mutta useat tutkijat ovat kovertaneet kivityökaluilla luita ja muodostaneet tällä tavoin kokeellisesti samankaltaisia reikiä, kuin tässä soittimessa näkyy. Myös tietokonetomografia vahvistaa reikien olleen ehtaa käsityötä.

World’s Oldest Musical Instrument (youtube.com) Divje Baben luolassa huilun jäljennöstä soittaa Bostjan Gombac

Maailman vanhin keksintö (jota sellaisenaan edelleen käytetään) lienee kuitenkin TULI. On vaikeaa määrittää tarkasti, koska eri ihmislajit ovat ylipäätään alkaneet käyttää tulta yhtään mihinkään, mutta arviot vaihtelevat 1,5-2 miljoonan vuoden aikavälillä (homo erectus).

Varsinaisia esimerkkejä ihmislajien omista tulentekotaidoista löytyy Israelista n. 800 000 vuoden takaa (neandertalinihminen ja homo sapiens). Ruoan kypsentämisen myötä hampaat adaptoituivat pehmeään ruokaan ja työkaluissakin näkyy merkkejä kiviterien kuumennuksesta niiden muotoilemiseksi.

Lisäksi tulta tarvittiin tietenkin lämpöön, valoon ja petoeläinten karkotukseen, joten oletettavasti varhaisetkin lajit osasivat ylläpitää tulta, jotka olivat syntyneet esim. maastopaloista tai salamaniskuista. Tässä tarkoituksessa on helppoa pyydystää tuli kepakkoon, rakentaa nuotio ja käyttää lisänä kuivattuja eläinten jätöksiä omaan pieneen luolanuotioon. Lannan polttaminen on edelleenkin käytössä useissa eri maissa, ja näistäkin maista löytyy näköjään ihan oma listauksensa Wikipediassa…hohhoijaa.

Prometheus Carrying Fire/Jan Cossiers/1637. Kreikan mytologiassa Prometheus varasti tulen jumalilta.

Control of fire by early humans – Wikipedia

Pyörän keksimisestä voidaan olla montaa mieltä, mutta vanhimmat todisteet ovat n. 5000-6000 vuoden takaa sekä Mesopotamian Urin kaupungista (dreija) että Sloveniasta (puinen pyörä). Näitäkin vanhempia dreijatun ruukun sirpaleita on kuitenkin löydetty.

Jotenkin kyllä tökkii tuo ajatus, että peräti kankaankudonta ja maanviljely jne. olisi keksitty jo ennen pyörää, mutta ehkäpä vanhempia esimerkkejä löytyy tulevaisuudessa lisää. Ennen pyörää oli kuitenkin jo kymmeniä tuhansia vuosia osattu sekoittaa maaleja järjettömän upeita luolamaalauksia varten, tehdä koruja ties mistä materiaaleista yms.

Lascaux, Ranska (Wikipedia).

Kenellekään ei luonnon pyöreistä muodoista tullut mieleen, että ”kas perhana, tuo pyöreä kivihän rullaa mäkeä alas, olisikohan tästä havainnosta jotakin hyötyä…” Ei vissiin sitten tullut mieleen – ei, kun oli kiire koristautua simpukankuorilla peräti jo 140 000 vuotta sitten! Noh, itsensä koristeleminen suvunjatkamistarkoituksessa on tietenkin nykypäivänäkin tärkeää, mitäpä niillä pyörillä tuolloinkaan tekisikään. Ei yhtikäs mitään, kunhan vain saa vähän sutinaa aikaiseksi…!

Sutinaa on ollut, ainakin tällä varnalaisella miehellä (AncientOrigins)…

PÄIVITYS 27.1.2026:

https://www.bbc.co.uk/news/resources/idt-b9da7a6d-165b-492a-8785-235cd10e2e8e

Ihastuttavan havainnollistava artikkeli Englannin Suffolkin seudulla Barnhamin kylässä tapahtuneesta arkeologisesta havainnosta: hallinnoidusta pyriitin eli rikkikiisun käytöstä tulen sytyttämiseksi. Tämä tapahtui tuolla alueella 400 000 vuotta sitten ja jopa todisteet jatkuvista nuotioista ovat löydettävissä maaperässä. Kuka ne sitten ikinä sytyttikään… Neandikset, tietenkin, eli neandertalinihmiset alueella. Löytö on merkittävä siksi, että tulta osattiin tehdä ihan itse ja koska tahansa, kun sitä tarvittiin. Kannattaa katsoa linkki, erittäin hyvä ja informatiivinen juttu pienine kikkailuineen. Hienoa nykypäivän teknologian hyödyntämistä mukavalla tavalla.

PÄIVITYS 3.8.2026:

Israelissa Gesher Benot Ya’aqovin kaivauksilla on löydetty todisteita, että 780 000 vuotta sitten alueella valittiin ja valmistettiin parhaista kivilaaduista (mm. basaltti) materiaalia työkalujen valmistukseen. Tämä perinne lienee jatkunut useita vuosituhansia, sillä materiaalia on löydetty useista arkeologisista kerroksista.

https://www.discovermagazine.com/800-000-years-ago-ancient-humans-knew-which-stones-made-the-best-tools-49223

HISTORIALLISIA HUIJAUKSIA

Puuttumatta sen kummemmin poliittiseen maailmantilanteeseen ja sen kummallisiin ilmiöihin mm. itärajalla… ja itse asiassa ympäri maailmaa… Akka keskittyy mieluummin olennaisiin päivänpolttaviin kysymyksiin. Onhan se nyt -herranen aika- paljon mielenkiintoisempaa seurata, josko olemme vihdoinkin saaneet todisteita maapallon ulkopuolisesta elämästä (sillä maapallolta älykästä eliölajia ei toistaiseksi ole vielä löydetty)!

Syyskuussa folioihin kääriytyneitä alienologeja kohahdutti laajalti uutinen, jonka mukaan Meksikon kongressille esiteltiin kahta ekstraterrerstriaalin muumioitunutta ruumista. Näiden pikkuruisten alieneiden ruumiit olivat väitetysti noin 1000 vuotta vanhoja ja toinen niistä sisälsi jopa pikkuruisia munia, ja kummallakin oli sisällään kadmiumista ja osmiumista tehtyjä implantteja. Tämän löydön uskottavuutta heikensi kuitenkin heti se, että alienit esitellyt ufologi Jaime Maussan on joitakin vuosia sitten esitellyt samankaltaista löytöä, ja tuolloin kyseiset muumiot todettiin huijauksiksi. Noh, kuinka ollakaan – muumiot palasivat kongressiin männä viikolla lukuisten tutkimusten jälkeen, ja nyt asiantuntijat sanoivat, ettei näissä uusissa ruumiissa ole mitään jälkeä vilunkipelistä eikä niitä ole kasattu kokoon eri yksilöiden jäänteistä.

(space.com)

Jaime Maussan on peräti nimennyt muumiot Claraksi ja Mauricioksi, joten seuraavaksi pidetään sitten varmaankin näiden lutuisten pikku heppujen ristiäiset. Tai nimenantojuhlat/nimiäiset, ihan miten vaan… Akka odottaa innolla kutsua näihin pippaloihin, sillä Akkaa masentaa tämä hemmetin pimeä marraskuu. Harmittaa vaan Claran puolesta; nähtävästi babyalienit jäivät sitten syntymättä. Tai kuoriutumatta, tai miten niiden nyt sitten olisikaan pitänyt syntyä…! Nimiäiset ja kuoppajaiset sitten samaan aikaan, perhana!

’Alien’ bodies with three-fingered hands, ’unknown DNA and eggs inside’ are presented by UFO expert at Mexican congress – with the ’non-humans’ found in Peru said to be 1,000 years old | Daily Mail Online

Mexican Congress holds second UFO session featuring Peruvian mummies | Reuters

Tätä tutkimusvyyhtiä on hauska seurata, mutta on sitä ennenkin osattu huijausyrityksiä tehdä – ja niissä usein onnistuttiinkin ennen nykyaikaisia tutkimusvälineitä ja -menetelmiä!

Tunnetuin tällaisesta huijausyrityksestä tieteessä lienee v. 1912 esitelty Piltdownin ihminen, jonka uskottiin olevan se kuuluisa puuttuva linkki ihmisen ja apinan kehityshistoriassa. Löydön esitteli harrastaja-arkeologi Charles Dawson Englannin Geologisen seuran kokouksessa ja löytö kirjattiin peräti katalogeihin nimellä Eoanthropus dawsoni.

Piltdownin ihminen (WikimediaCommons).

Vasta n. 40 vuotta myöhemmin tämä jo aiemminkin väärennökseksi epäilty kallolöytö todettiin huijaukseksi, sillä v. 1953 kallon leukaluun todettiin olevan värjätty orangin leuka ja hampaat todettiin kuuluvan simpanssille. Charles Dawson kuoli jo v. 1916, joten hänestä tehtiin pikaisesti todennäköisin syntipukki post mortem, mutta edelleenkään tämän huijausyrityksen todellista syyllistä ei tiedetä.

Kryptozoologian saralla tunnetuin huijaus lienee ns. ”Kirurgin valokuva” eli vuodelta 1934 peräisin oleva valokuva Loch Nessin hirviöstä. Tämän valokuvan Loch Nessin rannalta otti KIRURGI Robert Wilson, joten tottahan kuvan täytyi satavarmasti ja totisesti olla aito! Ihan kirurgin ottama valokuvatodiste, herregud!

Kirurgin kuva v. 1934.

Kuvan alkuperä selvisi vasta 60 vuotta myöhemmin, kun huijaukseen osallistunut Christian Spurling kertoi ennen kuolemaansa totuuden kuvan olennon alkuperästä: kyseessä olikin lasten lelusukellusvene, johon oli kiinnitetty ”Nessien” päätä muistuttava tekele. Joka tapauksessa tämä valokuva sai liikkeelle varsinaisen Loch Nessin hirviö -ilmiön, joka hyödyttää tänäkin päivänä alueen matkailuyrityksiä peräti jopa 40 miljoonalla punnalla vuosittain (arvio vuodelta 2018 ennen pandemiaa). Nykyisin alueella pyörii peräti live-kameroita Nessien metsästäjille, joten ei kun ruudun äärelle! Ympäri vuorokauden! Ne pentulive-koirat nukkuvat muutenkin niin hemmetin paljon!

Find the Loch Ness monster: Live Cameras (visitinvernesslochness.com)

Vuosina 1916-1920 otetut valokuvat tytöistä leikkimässä keijujen kanssa ovat saaneet nimekseen ”Cottingleyn keijukaiset.” Näiden valokuvien ottajina toimivat Cottingleyssa asuneet serkukset Frances Griffith ja Elsie Wright, jotka kuvissa leikkivät puutarhassa kekkaloivien keijujen ja peräti tontunkin kanssa. Nämä valokuvat saivat suurta huomiota, kun Sherlock Holmesin luoja sir Arthur Conan Doyle uskoi niiden olevan aitoja. Doyle oli laajalti tunnettu okkultismin ja spiritismin puolestapuhuja, joten hänen sanaansa luotettiin näissä piireissä.

Elsie tontun kanssa. Kiva siivekäs veitikka!

Tyttöjen suorittama kuvien lavastaminen paljastui vasta v. 1981, kun Elsie Wright tunnusti haastattelussa piirtäneensä keijujen kuvat kirjan ”Princess Mary’s Gift Book” kuvituksen perusteella. Nämä piirrokset leikattiin sitten saksilla irti ja aseteltiin puutarhaan kuvattavaksi hattuneulojen tukemana. Yhtä keijukuvaa Frances tosin väitti aidoksi, mutta… noh; mielikuvituksen puutteesta ei näitä tyttöjä voi ainakaan syyttää – näin ollaan toimittu aikana ennen kännyköitä, kun on ollut tylsää eikä ole ollut mitään hauskaa ajanvietettä! Tämä askartelupuuha on tosin aikansa elänyt, kun moinen piirtelyn ja asettelun vaiva onnistuu nykyään ihan vain photoshoppaamalla. ”Ai mikä hattuneula? Mitkä sakset?”

The Cottingley Fairies: A Study In Deception — Google Arts & Culture

Alieneihin liittyvä kuuluisin huijaus lienee v. 1995 julki tullut ”Alien Autopsy” -video, jonka väitettiin kuvaavan vuoden 1947 Roswellin ufo-tapauksen jälkeistä alienin ruumiinavausta. Musiikki- ja elokuvatuottaja Ray Santilli kertoi tuolloin saaneensa tämän 17-minuuttisen filmikopion nimettömänä pysytelleeltä armeijan kuvaajalta, joka olisi väitteidensä mukaan komennettu kuvaamaan tämän onnettoman alienin avausta v. 1947. Santilli väitti maksaneensa filmimateriaalista peräti 100 000 dollaria tälle kuvaajalle.

Epäilyt filmin aitoudesta nousivat kuitenkin heti, sillä kuvauksen laatu on huojuvaa ja epätarkkaa, sekä ”operaatiota” suorittavat ”kirurgit” näyttävät pitävän välineitä käsissään väärin yms. Santilli tunnustikin huijauksen v. 2006, mutta väitti samalla, että alkuperäisen filmin kehnon laadun takia hänen oli täytynyt lavastaa (omien sanojensa mukaan rekonstruoida) filmimateriaalissa nähty ruumiinavaus uudestaan.

Filmissä oli väitetysti käytetty taiteilija John Humphreysin väsäämiä kahta nukkea, jotka saatiin näyttämään aidoilta mm. käyttämällä eri eläinten sisälmyksiä. Vaikka Santilli siis myönsikin filmin feikiksi, hänen selityksensä ”ainoastaan aidon filmimateriaalin rekonstruktiosta” voi heittää romukoppaan välittömästi. Kuka pelle uskoo tällaiseen moskaan sen jälkeen, kun näperretään yhteistuumin kasaan alienin ruumiita käyttämällä joitakin god-damn-lampaanaivoja?? ”Ihan vaan rekonstruoidaan tässä sitä aitoa matskua, nääs!”

(allthatsinteresting)

Yksi uusimmista huijaustapauksista paljastui viime vuonna, kun tutkijat pääsivät luvan kanssa käsiksi japanilaisessa temppelissä vuosikymmeniä säilytettyyn ”merenneitoon.” Tämän kalanpyrstöisen, 30 cm pitkän olion uskottiin tarttuneen kalastajan pyydykseen vuosien 1736-1740 välillä, mutta tarkemmat tutkimukset paljastivat viritelmän olevan peräisin 1800-luvun alusta. Vaivaa tähän merenneitoon on kuitenkin nähty: otuksen yläruumis ja pää on muotoiltu taitavasti kankaasta, paperista ja pumpulista metallipiikkejä apuna käyttäen, kun taas alaosaan on käytetty useiden eri kalalajien suomuja ja nahkaa. Hampaat ja leuka ovat myös peräisin kaloista, mutta olion käsiä muistuttavat kourat ovat vielä tunnistamatonta alkuperää; keratiinia jostakin vielä nimeämättömästä eläimestä.

Ningyo v. 1791/Utagawa Toyokuni.

Joka tapauksessa tällaisen otuksen jäänteet ovat olleet arvokas reliikki japanilaisessa mytologiassa: tällaisen Ningyon uskottiin parantavan sairauksia ja pidentävän elinikää, joten temppelin lasikaappiin sijoittaminen on varmastikin tuonut runsaasti paikalle näihin myyttisiin olentoihin uskovia palvojia. Tällaisia olentoja löytyy muistakin Japanin temppeleistä, joten tällaisten esineiden tekeminen on ollut aiempina vuosisatoina varmaankin kannattavaa ja yleistä toimintaa. Vaaditaan vain hieman sorminäppäryyttä ja ei kun askartelemaan koko perheen voimin; tähän hauskaan askareeseen kelpaa kaikenlaiset kalanperkeet ja vanhat lakanat!

Ningyo – Wikipedia

Tässä tällaista tällä erää. Akka jää odottelemaan, josko niiden Meksikon alieneiden tutkimuksista saadaan myöskin 24 h -livekuvaa, jotta nähdään ”onko totuus tuolla ulkona.” Parhaimmassa tapauksessa Meksikoon pläjähtää oikein kunnon UFO/UAP hakemaan nämä ET:t kotiin; syytä nimittäin olisi. Onhan tuo nyt ihan ruumiinryöstöä ja haudanhäpäisyä, jos aitoja ovatkin!

(popularmechanics)

Siinä ei parane valitella rajalle saapuvista polkupyöristä tai ylipäätään presidenttiehdokkaista yhtään mitään, kun intergalaktinen laivue saapuu näyttävin valoin ja fanfaarein hakemaan omansa pois. Siinä voi monella mennä sormi suuhun, kun kesken feikkimerenneidon väsäämisen (tai polkupyöräajelun) taivaalla siintääkin 300-metrinen emoalus! Hupsheijaa, tulipas revittyä isoäidin kulahtaneet kapioliinat ihan turhaan!

PÄIVITYS 1.10.2025: Järkyttävää faktaa löydetyistä muumiojäänteistä:

Home | Tridactyls

Jos tämä sivusto ei ole feikkikökköä, niin nyt täytyy kyllä nostaa hattua näille tutkijoille! Voi hyvä ihme, mitä nuo oikein ovat! Ja yksi vielä raskaanakinvalaiskaa Akkaa somen osalta, miten näihin suhtaudutaan… This is very intriguing indeed!

JOS METSÄÄN HALUAT MENNÄ NYT…

…niin takuulla yllätyt! Akka ei kuitenkaan puhu viime aikojen yllättävistä metsästäjien vahinkolaukauksista, vaan ihan muista metsistä maailmalla.

Mikäs ihmeen juttu siinä on, että joidenkin metsien sanotaan olevan kirottuja? Ja miksi Akka törmää aina näihin kirottuihin asioihin? Akka taitaa olla ihan p*skamagneetti näiden juttujen suhteen. Keep them coming, Akka ei pienestä säikähdä!

Ensimmäisenä mainittakoon Hoia-Baciun metsäalue. Missäköhän ihmeessä tämä metsä saattaa sijaita? Hmm… NOH, TRANSILVANIASSA, Romaniassa! Juuripa siellä Vlad Tepesin eli Draculan syntysijoilla, kuinka yllättävää!

Tai ainakin häntä on kreivi Draculan innoittajaksi väitetty… alueella sijaitsee (tietenkin) hieno turistikohde eli kyseisen herran linna. Linnan alkuperä on 1200-luvulta, mutta Herra wannabe-vampyyri asui itse siellä vasta 1400-luvulla.

Bran Castle, Romania.

Hoia-Baciun metsä ei kuitenkaan sijaitse linnan lähistöllä, vaan tällä metsällä on ihan oma historiansa. Alueella on tehty arkeologisia tutkimuksia: temppeleitä ja rakennuksia on löydetty jopa neoliittiselta ajalta n. 8000 vuotta sitten. Metsäalueen on väitetty olevan kirottu jo satoja vuosia ja tarinoita löytyy runsaasti.

Tunnetuin lienee pienen pikkutytön katoaminen: tyttö katosi yllättäen metsään vanhemmiltaan eikä häntä koskaan löydetty. 5 vuoden kuluttua tyttö käveli ulos metsästä samoissa vaatteissa ja samanikäisenä kuin sinne kadotessaankin. Mitään muistikuvia tapahtumista hänellä ei ollut kuluneen viiden vuoden ajalta.

Tämä vaikuttaa mukavalta retkikohteelta. Akka pakkaa laukkunsa heti tilanteen niin salliessa ja häipyy unohtamaan koko tämän 2020- hässäkän. Ja naamarypyt siinä samalla. (Noh; ei nyt sentään, Akka ei lennä minnekään vaikka maksettaisiin.)

Metsän keskellä sijaitsee myös omituinen aukio, jota on tutkijoidenkin toimesta ihmetelty ja tutkittu. Aukiolla ei kasva mitään puita eikä pensaita, mutta mitään syytä tälle ei ole löydetty. Tämä aukio on koko metsän pahamaineisin paikka, sillä sen laitamilla näkyy usein merkillisiä valoilmiöitä. On väitetty, että tällä aukiolla on portaali toiseen todellisuuteen tai jotenkin muutoin aukio on ufojen kokoontumispaikka, energian keskittymä jne.jne.

Aukio metsän keskellä.

Niin. Samalla periaatteella kaikilla kaljuuntuvilla ihmisillä on päälaellaan energian keskittymäkohta, josta voi koska tahansa putkahtaa kummallisia valoilmiöitä tai menninkäisiä.

Miten olisi ratkaisu: siellä aukiolla ramppaa ihmisiä tällaisten uskomusten kanssa koko ajan ja maa tallautuu jatkuvasti kasvukelvottomaan kuntoon?!

Akalla palaa hermot, kun kaikki ”selittämätön” selitetään yliluonnolliseksi tapahtumaksi.

Mene ja tiedä; jos siellä jotakin outoa on meneillään, niin hankalampi on nyt lähteä mitään todistamaan! Jos Akka asuisi tuon metsän lähellä, niin Akka menisi kyllä kyttäämään ihan mielenkiinnosta kaikenlaista aktiviteettia (useiden muiden ihmisten seurassa tosin, ei yksin…!).

Tästä pääsemmekin seuraavaan metsään, joka on varsin ”hilpeä” luonteeltaan: Japanin itsemurhametsä. Fuji-vuoren luoteispuolella sijaitsee tämä hyvin hiljainen ja autio metsäalue, jossa joka vuosi jopa sadat japanilaiset yrittävät itsemurhaa. Sittemmin alueelle on laitettu kylttejä neuvontapuhelinnumeroista ja hätänumeroista; kuten Golden Gatellakin, San Fransiscossa.

Metsän nimi on Aokigahara. Tässä metsässä mm. eräs tubettaja löysi itsemurhan tehneen miehen ruumiin ja laittoi videon eteenpäin Youtubeen. Tästä asiasta Akka ei kerro enempää, sillä tämä k*sipää ei tarvitse mitään lisämainintaa.

Japanin viranomaiset eivät kerro mitään lukuja itsemurhamääristä, sillä he eivät halua metsästä muodostuvan mitään kultti- tai itsemurhien ennätyspaikkaa. Metsän itsemurhahistorian on kuitenkin epäilty juontuvan jo ainakin 800-luvulle jaa. asti ja jo satoja vuosia metsässä on väitetty asuvan ”yureita” eli japanilaiseen mytologiaan kuuluvia aaveita.

Tällainen aave muodostuu, kun henkilö on kuollut väkivaltaisesti murhan tai itsemurhan kautta ja sielu on jäänyt vaeltamaan maanpäälliseen olotilaan. Yurein voi saattaa eteenpäin rituaaleilla, joilla aave saa henkisen rauhan.

Niin. Akka on nyt hyvin hiljaa, jottei mikään ”yurei” lähde kömpimään omasta lähimetsästä. Taitaa olla niin, että syksyn pimeys lyö taas Akankin päälle; täytyy lisätä ulkovaloja!

Mistään muista metsistä Akka ei enää mainitse. Meni jo ihan maku metsäretkiin näiden tapausten myötä. Jotain pa*kaa sieltä kuitenkin ryömii esiin; sieltä kaikesta pimeydestä…!

LISÄÄ METSÄVALOJA (joita kukaan ei ole vielä keksinyt) ja valoja ylipäätään joka paikkaan, yst.terv. Akka

PATSAS JA TRAAGINEN KOLMIODRAAMA

Diana-patsas.

Madison Square Gardenin tornin huipulla New Yorkissa seisoi alaston patsas v. 1893. Patsas esitti roomalaista metsästyksen jumalatarta Dianaa. Diana oli alaston, sillä kylpiessään metsälammella hän joutui stalkatuksi – ja ampui jousellaan häntä kyttäävän prinssi Actaeonin. Siitäs sait, antiikkinen stalkkeri!

Nykyinen Madison Square Garden on järjestyksessään jo neljäs; kyseessä oleva rakennus oli järjestyksessään toinen.

Tuon ajan mittapuulla patsas oli hävytön: sen alastomuutta tiirailtiin jopa kiikareilla! Patsas olikin sijoitettu korkeimmalle paikalle New Yorkissa, joten se oli nähtävissä kaupungin joka kolkasta.

Madison Square Garden II.

Kuvanveistäjä Augustus Saint-Gardens valmisti patsaan rakennuksen arkkitehdin Stanford Whiten toimeksiannosta. Arkkitehti White oli avioliitostaan huolimatta tunnettu naistenmies; hänellä oli jopa useita asuntoja ympäri New Yorkia ”lemmenluolina”.

Arkkitehti White tutustui tuon ajan kuuluisimpaan ja kauneimpaan malliin/näyttelijään tämän ollessa teini-ikäinen; Evelyn Nesbit joutui arkkitehdin viettelemäksi kuten niin monet muutkin naiset. Evelyn sanoi joutuneensa huumatuksi ja arkkitehdin käyttäneen häntä hyväkseen. Tiedän, missä tällaisille lieroille on tilaa: saunan takana!!

Evelyn v. 1901.
Evelyn 16-vuotiaana.

Myöhemmin epäiltiin, että Evelyn olisi toiminut mallina alastomalle Diana-patsaalle, sillä Evelynin kauneus oli lumonnut kaikki.

Avioiduttuaan myöhemmin miljonääri Harry Thaw’n kanssa Evelyn kertoi miehelleen tapahtumista arkkitehti Whiten kanssa. Harry Thaw oli upporikas ja hänellä oli vakava huumeongelma. Nämä kaksi miestä vihasivat toisiaan; arkkitehti oli jopa estänyt Thaw’ta pääsemästä joihinkin herraklubeihin. Kaikesta raivostuneena (ja arvatenkin jatkuvassa kokaiinipöllyssä) Harry Thaw kihisi kiukusta. Hänkin oli kuullut epäilyjä, että alastoman patsaan mallina olisi ollut hänen kaunis vaimonsa. Arkkitehdin seksuaalinen hyväksikäyttö oli jo liikaa: arkkitehti saisi maksaa karvaasti!

Harry Thaw.

Kesäkuussa 1906 Harry Thaw osallistui vaimonsa kanssa musiikkiesitykseen Madison Square Gardenissa, Diana-patsaan alla. Kas kummaa, niin osallistui arkkitehti Whitekin. Harry Thaw tempaisi aseen taskustaan ja ampui arkkitehtiä kasvoihin kolme kertaa! Bang! Bang! Bang!

Herää kyllä kysymys, oliko Harry Thaw’lla tapana kulkea aina ase taskussa vai oliko hän etukäteen tietoinen arkkitehdin osallistumisesta esitykseen. Ainakaan hän ei suostunut riisumaan paksua päällystakkiaan koko illan aikana, mutta toisaalta hän oli varannut liput itselleen ja vaimolleen tulevalle Euroopan-risteilylle… hmm… mene ja tiedä. Ehkä hän vain odotti sopivaa tilaisuutta ja se tilaisuus tuli.

Pidätyksestä ja oikeudenkäynnistä seurasi valtava mediamylläkkä; kaikki lehdet raportoivat tapauksen kulusta. Jo tuohon aikaan lehdistö tiesi, että julkkiksien avulla lehdet myyvät. Monien mutkien ja oikeudenkäyntien jälkeen Harry Thaw lopulta sai vapautensa oltuaan ”tilapäisessä mielenhäiriössä”. Joidenkin mielestä Harry Thaw teki vain oikein puolustaessaan vaimonsa kunniaa, murhasta viis!

Huumeongelmasta huolimatta Harry Thaw eli 76-vuotiaaksi. Evelyn, hänen kaunis vaimonsa, katosi lopulta julkisuudesta ja kuoli 82-vuotiaana. Aviopari oli eronnut jo vuosia aiemmin. Herra liero-arkkitehti ei kohdannutkaan loppuaan saunan takana, vaan itse suunnittelemassaan rakennuksessa. Ihan sama missä, jos Akalta kysytään…

Evelyn ei lopulta kuitenkaan voinut olla Diana-patsaan mallina, sillä patsaan valmistuessa Evelyn oli vain 8-vuotias. Dianaa ei siis voi tästä murhasta syyttää, hän ampui ainoastaan kuvitteellisen mytologiahahmon jousellaan! Ollessaan hänkin ”tilapäisessä mielenhäiriössä” (ja ollessaan itsekin kuvitteellinen mytologiahahmo)!

Giuseppe Cesari: Diana and Actaeon (1602-03)