WANHOJA JUMALUUXIA… JA YXI UUSICIN

Useimmat muistanevat suomalaisesta kansanperinteestä tällaisia nimiä, kuin Ukko ylijumala, Tapio, Ilmarinen, Ahti ja Joukahainen. Kysehän on tietenkin pakanallisista jumalista, jotka me muistamme Kalevalasta.

Kullervo petokarjoineen/Akseli Gallen-Kallela 1917.

Ennen kristinuskoa muinaiset suomalaiset uskoivat kaikenlaisiin jumaliin, jumaluuksiin, haltioihin ja… melkein mihin tahansa. Rajanveto jumalan ja taruolennon välillä onkin usein häilyvä, sillä jokaisella pienellä sammakkolammella ja purkukuntoisella torpallakin saattoi olla oma suojelijansa. Vainajienkin jonkinlainen palvonta on ollut yleistä, ja joistakin menehtyneistä uskottiin muodostuvan suojelushenkiä.

Noh, näin kesäisessä luonnossa liikkuessa voi olla vaikeaa kuvitella, kuinka jokin jääkautinen jättimötikkä (siirtolohkare) saattoi tuolloin olla pienelle ihmiselle hyvinkin pyhä paikka: jättiläinenhän sen on varmastikin siihen heittänyt raivonpuuskassaan keskelle metsää!

Maailmaa on kuitenkin yritetty jäsentää ja ymmärtää jo tuolloin, eikä olekaan ihme, että monet ihan tavallisetkin seikat selitettiin uskonnon tai uskomusten kautta. Kaikenlaisille hengille “uhraaminen” oli aivan luonnollista, jotta sadosta tulisi hyvä ja elikotkin pysyisivät terveinä ja tuottavina.

Kesälahden Pirunpöytä -kuppikivi/uhrikivi. Tällaisia kiviä saatettiin käyttää esim. viljan tai maidon jättämiseen jumaluuksille, mutta tämä tulkinta on vain oletus. Todellista käyttöä ei tiedetä.

Mikael Agricola listasi jo v. 1551 useita suomalaisia ja karjalaisia epäjumalia, ja tämä runomuotoinen listaus mainitseekin nimeltä useita pakanallisia jumaluuksia ja muita olentoja. Myöhemmänkin perimätiedon keräämisen ja mm. oikeudenkäyntipöytäkirjojen myötä perinnetietoa on onneksi säilynyt nykypäiviin asti. Vielä 1800-luvulla mainitaan pidetyn Ukon vakat -nimisiä, pakanallisia juhlia, joissa pyydettiin Ukko ylijumalalta hyvää satoa. Kristinuskosta huolimatta tällaiset vanhat perinteet pysyivät siis sitkeästi voimissaan.

Dauidin Psalttari – Wikipedia Mikael Agricolan epäjumaluusteksti

Keitäpä muita, pakanallisia hiippareita oli sitten olemassa näiden tunnettujen mahtiäijien ohella? Well, Ukko ylijumalan lisäksi oli tietenkin… Akka, mutta tämän jumalan esiintyminen/olemassaolo on hyvin tulkinnanvarainen seikka. Akan nimen on väitetty olleen Rauni, mutta on myös mahdollista, että Ukkoa kutsuttiin Rauniksi. Ota tästä nyt sitten selvää…!

Yleensä Akka lukee pääsääntöisesti englanninkielisiä lähteitä, mutta näissä asioissa on valitettavasti tutkittava vähää, suomenkielistä matskua. Näihin mytologisiin hahmoihin onkin harvinaisen vaikeaa perehtyä, sillä lähteestä ja alueesta riippuen tietyllä haltijalla voikin olla täysin eri nimitys tai merkitys. Tässäpä vapaasti muotoiltuna hyvä esimerkki eri lähteistä etsittyinä (joka lopetti perehtymisinnon heti alkuunsa):

Hittavainen oli metsänhaltija, joka avusti jänismetsästyksessä, mutta nimi on saattanut olla myös muodossa Huittavainen. Hittavaiseen on liitetty myös metsänhaltija Kuippana, joka voi myös esiintyä muodoissa Kuihkamo, Kuittola, Kuituri, Kuikuli, Kulkia, Kuittia, Kuihtana tai Huuhkana. Kuippana lienee myös sama kuin Hippa, joka voi esiintyä myös nimillä Hiippa, Hiippo, Hippo, Vippo tai Viipeli Viippo.

Että näin. Tarvitaan siis hermeettistä kärsivällisyyttä, aikaa ja vaivaa, jotta pääsisi edes alkuun muinaisten esi-isien uskomuksista. Nähtävästi tutkijatkaan eivät ole perillä kaikesta, kun näiden olentojen yhteydessä mainitaan usein “saattaa myös olla, että…” tai ylipäätään sana “ehkä.” Aargh! Aivan samalla tavoin vaihtelevat haltijoiden/henkien kuvauksetkin: “Hiidet olivat pieniä, ilkeitä olentoja. Jotkut hiidet olivat jättiläisiä.” Ahaa; eli ne olivat siis KAIKENKOKOISIA.

(MymodernMet).

Tai sitten vapaasti muokattuna:
Parat olivat auttavia kotihaltijoita, tai eritoten noidan apuolentoja, jotka kävivät varastamassa karjaa.” Siis MITÄ?! Hyviksiä vai pahiksia, yrittäkää nyt jo päättää! Mikä parasta; para saattoi olla muodoltaan pallomainen/tuohirulla/kissa/lintu/sammakko tai itse piru. Kiitos näistä harmaista hiuksista, varsinkin Wikipedia, tästä aiheesta!

Näillä tällaisilla periaatteilla onkin parempi, että itse kukin keksii itselleen mukavia kotijumaluuksia ihan omalla sohvallaan istuen. Akka ehtii ensin ja aloittaa:

KURTTELI on juustonraastimen suojelusolento, jota voidaan säätilasta riippuen kutsua myös nimillä KÄYTSÖ, TÖRTTELI JA TURSUKAS. Mikäli raastettava juusto on erityisen pieni kannikka, myös nimitys HOURSKA on mahdollinen. Tämä haltija on muodoltaan mikroskooppisen pieni, mikäli keittiö sijaitsee talon länsipuolella. Talon itäpuolella taasen haltija esiintyy suurikokoisena, harmaana sumuna, jonka ympärillä ilma väreilee.

Haltijalle on myös ominaista, että se on parillisina päivinä suojeleva omistajaansa kohtaan, mutta parittomina päivinä se viskoo patoja ja kattiloita pitkin seiniä ja kirkuu. On myös huomattava, että mikäli tämä haltija asuu kaapissa, jonka viereisessä kaapissa säilytetään lautasia, voi haltijaa tuolloin kutsua myös astiaston suojelushengeksi. Ks. tällöin linkki kohdasta astiaston suojelushenki RUINUTUS/PEIRU/KEDETTU/TERPPANA, sillä tämänkin taruolennon nimet ja tavat vaihtelevat suuresti.”

Got the point?! Akka ei pistä papereita vetämään “kansatieteen muinaiset örkit ja öttiäiset”-luennoille yhtään minnekään. Pitäkää jumaluutenne ja haltijanne; varsinkin Akkanne, jonka nimi saattaa olla Rauni; tai ehkä sen Ukon nimi onkin Rauni. Antakee ny jo olla, voi mahroton sentäs teittien kanssa…!

Tähän loppuun hyvä lainaus Kalevalasta:

Hiljan haukkui linnan hiisi, harvoin harmio mureksi.
Sanoi Pohjolan isäntä: “Käyös, akka, katsomahan,
mitä haukkuvi halikka, linnan luppa luikuttavi!”

Akka tuon sanoiksi virkki: “En joua, käkeäkänä:
pere on suuri syötettävä, murkinainen suorittava,
leipä paksu leivottava, taikina taputettava;
leipä paksu, jauhot pienet, leipoja vähäväkinen.”

Sanoi Pohjolan isäntä: “Ainap’ on akoilla kiire,
aina työtä tyttärillä, pankollaki paistuessa,
vuotehellaki venyissä. Mene, poika, katsomahan!”

(runeberg.org)

Jep, Akkaa ei komenneta katsomaan koiran haukuntaa, tai suorittamaan mitään muutakaan tekstissä mainittua aktiviteettia. Pohjolan isännän olisi kannattanut heti ensimmäiseksi pistää se poika asialle, hah haa!!

OMITUISIA HAUTALÖYTÖJÄ

Akka törmäsi uutiseen 300 vuotta sitten haudatusta 10-12-vuotiaasta tytöstä Puolassa. Hautauksen ajankohta on varmistettu radiohiiliajoituksella, mutta tytön löytöpaikka on outo: luola. Tuohon aikaan ei enää tehty luolahautauksia, mutta se ei ollut tässä tapauksessa erikoisinta. Tytön suuhun oli tungettu peipon pää hautauksen yhteydessä. Tämä on ensimmäinen löytö laatuaan Euroopassa.

(livescience.com)

Tutkijat ovat määrittäneet tytön alkuperäksi Karjalan tai eteläisen Suomen alueen; tyttö on voinut olla vuosina 1655-1667 Ruotsin kuninkaan Kaarle V:n armeijan sotilaan perhettä. Tuohon aikaan oli tavallista, että arvoasteikossa ylemmät sotilaat kuljettivat perheitä mukanaan. Mikään ei silti selitä luolahautausta eikä peippoa suussa; kenelläkään tutkijalla ei ole tälle ainutlaatuiselle hautaukselle selitystä. On esitetty, että lasten henget saattoivat esiintyä kuoleman jälkeen lintuina, mutta tämä on vain uskomus, josta ei ole löytynyt vielä muita todisteita.

Italiasta La Necropoli dei Bambini– hautausmaalta on löytynyt 400-luvulta jaa. peräisin oleva pojan luuranko, jonka suussa on kivi. Poika on 10-vuotias, kun useimmat muut alueelle haudatut ovat vastasyntyneitä tai taaperoita. Erään 3-vuotiaan käsien ja jalkojen päälle oli laitettu kiviä; ilmeisesti painoiksi. Tutkijat otaksuvat, että tällaisilla keinoilla yritettiin pitää tauteihin menehtyneet pienokaiset haudoissaan: useissa luurangoissa on merkkejä malariasta.

(usatoday.com)

Venetsiassa kivi oli asetettu 1500-luvulla kuolleen iäkkään naisen suuhun. Tätä yksilöä kutsutaan “Venetsian vampyyriksi.” Hän oli kuollessaan n. 60-70-vuotias, mikä tuohon aikaan oli korkea ikä. Hänen uskotaan kuolleen ruttoon.

Drawkon hautausmaalta Puolasta on löydetty satojen muiden luurankojen lisäksi neljä yksilöä, joiden kaulan päälle oli asetettu sirppi. Yhdelle vanhalle naiselle sirppi oli asetettu lantion päälle. Ei ole varmuutta siitä, onko tarkoitus ollut estää näitä yksilöitä nousemasta haudoistaan, vai onko sirppien tarkoitettu suojelevan menehtyneiden sieluja pahoilta hengiltä. Jotakin erityistä näissä henkilöissä on kuitenkin täytynyt olla. Hautaukset on tehty 1600-1700-luvuilla, joten kristinuskosta huolimatta tällaisia pakanallisia uskomuksia alueella on kuitenkin esiintynyt. Puolasta löydettiin myös luurankoja, joiden pää oli irroittamisen jälkeen asetettu jalkojen väliin.

(SmithsonianMagazine)

Lesboksen saarelta Kreikasta löydettiin 1800-luvulla kuollut mies, jonka kaulan, lantion ja nilkan läpi oli hakattu 20 cm pitkiä metellikeppejä: tässä tapauksessa on päivänselvää, että ukon oli tarkoitus pysyä haudassaan.

Osataan sitä Amerikassakin: Connecticutista löydettiin luuranko, jonka sääriluut ja kallo oli asetettu piraattityyliseksi asetelmaksi. Mies oli kuollessaan yli 50-vuotias ja hänen luissaan oli merkkejä tuberkuloosista.

Kivien asettelu vainajien suuhun tai vartalolle oli siis yleinen keino estää tällaisen henkilön paluu maan pinnalle, mutta karumpiakin keinoja käytettiin. Vielä 1800-luvun lopulla erään amerikkalaisen tuberkuloosipotilaan hauta kaivettiin auki, hänen sydämensä kaivettiin esiin ja poltettiin. Tuhkasta valmistettiin juoma, jonka tuli estää vainajan veljen sairastuminen. Toisin kävi: velikin kuoli tuberkuloosiin. Elokuvista tuttu tapa seivästää vainajan sydän pohjautuu myös faktoihin; näin on todellakin tehty eri vuosisatojen aikana sekä puisin että metallisin vaarnoin.

Yleisesti katsoen ympäri maailmaa on siis useina vuosisatoina uskottu, että sairauksiin menehtyneet ihmiset voivat palata haudoistaan takaisin maan pinnalle ja levittää kulkutauteja edelleen. Laajojen epidemioiden aikana hautaholveja availtiin uusia vainajia varten ja tuolloin on saatettu huomata, että luonnollisen prosessin seurauksena aiempien vainajien suusta tai nenästä on valunut tummaa nestettä. Ja voila: myytti verta juovista vampyyreistä oli mainio selitys tälle ilmiölle. Kukaan ei tiennyt, mikä aiheutti erilaisten tautien leviämisen, joten oli vain luonnollista epäillä, että näihin tauteihin sairastuneet palasivat kuolleista kiusaamaan elossa olevia läheisiään.

Vuonna 2003 Romanian syrjäisessä Marotinu de Sus– kylässä 6 kyläläistä kaivoivat esiin joitakin viikkoja aiemmin kuolleen Petre Toman ruumiin. Hänet seivästettiin ja hänen päälleen heiteltiin valkosipulia. Hänen sydämestään valmistettiin tuhkajuoma, jonka paikallinen, sairastunut nainen joi. Hän parantui, mutta linnatuomion saaneet miehet eivät kuitenkaan joutuneet vankilaan. Romanian kylissä uskotaan yleisesti strigoi– eli vampyyritaruihin, joten paikalliset katsovat tällaisten toimenpiteiden olevan ihan oikeutettuja.

Tällaisella hienolla logiikalla arkeologisesta “peipon pää suussa”-löydöstä päädyttiin vampyyrien seivästämiseen.

Niin että voisiko joku nyt selittää, miksi se peipon pää laitettiin sen tytön suuhun, häh?

Peippo.

AMERIKKALAINEN PRINSSI

Ei, nyt ei ole kyse Eddie Murphyn esittämästä pelleprinssistä, vaan walesilaisesta prinssi Madocista. Tämä prinssi syntyi v. 1145 tienoilla. Prinssin isän Owain Gwyneddin kuoltua v. 1170 hänen lapsensa ajautuivat ilmiriitaan, kenestä tulisi uusi hallitsija tällä Walesin alueella.

Dolwyddelan Castle, Wales.

Tällä menehtyneellä äijällä olikin peräti 19 lasta, joten valinnanvaraa poikaporukassa riitti. Lisäänny ja täytä maa, herra Owain Gwynedd!

Prinssi Madoc.

Sanotaan, että prinssi Madoc ja hänen veljensä Rhirid kyllästyivät riitaisuuksiin ja he lähtivät seilaamaan kohti Amerikkaa. Madociin lienee vaikuttanut muinaisten druidien kertomukset “lännessä sijaitsevasta suuresta mantereesta” tai peräti viikinkien tunnetut reissut Amerikan/Kanadan Vinlandiin.

Veljespari varusti kaksi laivaa ja mukaan lähti muutakin porukkaa; miehiä, naisia ja lapsia. Tarkoitus oli perustaa uusi, onnellinen yhteisö kaukaiseen maahan. On esitetty, että Madocin retkue olisi peräti käynyt Meksikossa ja vaikuttanut asteekkien jumalkäsityksiin, mutta tästä ei ole todisteita. Legendataruissa kaikki on toki mahdollista.

Veljekset lähtevät Walesista.


Yleisin käsitys on kuitenkin se, että laivat rantautuivat Mobile Bayn alueelle Alabamaan, sillä merivirrat Atlantin yli johtavat juuri tähän lahteen. Myöhemmätkin tutkimusretkeilijät Euroopasta ovat saapuneet maihin juuri tässä paikassa.

Käsitykset retkueen koosta (20-130 ihmistä) ja laivojen lukumäärästä (2-13) vaihtelevat suuresti. Kirjallisia todisteita ei juuri mistään ole, kyse on kuitenkin melkein tuhat vuotta vanhasta legendasta. Joitakin hataria todisteita on kuitenkin löydettävissä:

Alabama- joen alueelta on löydetty raunioita, jotka on määritelty rakennetun ennen 1400-lukua. Erään linnakkeen pohja, muoto ja rakennustapa ovat identtisiä Walesissa sijaitsevan Dolwyddelanin linnan kanssa. Tässä linnassa prinssi Madoc syntyi.

Mobile Bay, Alabama.

Alueella asuneet intiaanit rakensivat samanlaisia jollia/veneitä, kuin Walesissa rakennettiin. Intiaaneilla kulki muutenkin perimätieto alueelle tulleista harmaasilmäisistä valkoihoisista, jotka puhuivat walesia. Walesin kieli juurtui jopa erään heimon sanastoon niin, että kielet kuulostivat samoilta.

Kalastusvene, jollaisia Walesissa käytettiin.

Kerrotaan, että ensimmäisen reissunsa jälkeen prinssi Madoc palasi Walesiin ja haali mukaansa lisää siirtolaisia Uuteen Maailmaan. Takaisin Englantiin hän ei sitten enää koskaan tullut. On esitetty, että prinssi ja hänen väkensä sulautuivat pikkuhiljaa intiaaniväestöön vaikuttaen kielen lisäksi mm. intiaanien ihonväriin ja parrankasvuun.


Tällaiset tarinat pysyivät kerrottuna perimätietona hengissä useita vuosisatoja. Vielä jopa 1800-luvulla tutkimusretkikunta Lewis&Clarkille annettiin ohjeeksi etsiä näitä walesinkielisiä heimoja, mutta ainakaan he eivät tällaisia kohdanneet.

Lewis&Clark – retkikunta.

Walesissa prinssin matkoista kerrottiin runoudessa, lauluissa ja historiikeissa, tosin vasta joitakin vuosisatoja myöhemmin. Ensimmäinen runo aiheesta on tehty 1450- luvun jälkeen. Ihan samalla tavalla kerrotaan kuningas Arthurista, Merlinistä ja Robin Hoodista. Heidänkään mahdollisesta olemassaolostaan ei kuitenkaan ole varmuutta, ainoastaan spekulaatioita.

Kuningas Arthur, Merlin ja Guinevere/kaiverrus v. 1881. (British Heritage)

Skeptikoiden mielestä tarinat prinssi Madocin “Amerikanvalloituksesta” olivat vain propagandakeino, jolla perusteltiin Englannin oikeutta siirtokuntien perustamiseen ja alueiden hallinnointiin. Mene ja tiedä, mutta mm. presidentti Thomas Jefferson uskoi Madocin tulleen Amerikkaan. Totta tai ei, mutta prinssi Madoc ainakin päätyi legendaksi pelkästään kiukustumalla riitelevään perheeseensä ja hyppäämällä laivaan.

Tuhannen vuoden päästä ihmetellään, onko Donald Trump ollut todellakin presidenttinä vai ei, sillä ajatushan on kertakaikkiaan “mahdoton ja naurettava”. Tutkijat nauravat moiselle älyttömyydelle sydämensä pohjasta ja siirtyvät parempiin aiheisiin.