Ei tarvitse olla kummoinenkaan kukkahattutäti, viherpeukalo tai viherpipertäjä tunnistaakseen Arvoisan luonnontieteilijän Carl von Linnen (1707-1778) nimen.
Hänhän tunnetusti kehitti taksonomiaa eli eliöiden luokittelujärjestelmää tieteellisten tutkimusmatkojensa perusteella. Linnen tärkeimmän teoksen Systema Naturaen 1. painos julkaistiin v. 1735 ja tulevina vuosina siitä tehtiin lukuisia lisäpainoksia ajantasaisine päivityksineen. Tämä teos siis luokittelee eliölajit nisäkkäisiin, matelijoihin, kaloihin jne.
Näissä teoksissa Linne listaa noin 10-16 000 eri eliölajia, mikä kuitenkin tuolloiseen aikaan oli jo huima saavutus. Nykyisin uusia lajeja löydetään keskimäärin juurikin 16 000 vuodessa ja maailmassa arvioidaan olevan nyt n. 2,5 miljoonaa tunnettua eliölajia (University of Arizona).
Lajimäärän arvioidaan kuitenkin olevan jopa lähemmäs 9 miljoonaa tai jopa siitäkin reippaasti enemmän.
Täytyy kuitenkin muistaa, että näihin eliölajeihin luokitellaan myös esim. sienet, hiivat ja kaikenlaiset muutkin kettumaiset pahukset, jotka vain ikinä elämää jollakin lailla pihisevät.
On siis ymmärrettävää, että edes arviointia lajien todellisesta määrästä on vaikeaa tehdä. Jotkut tutkijat veikkaavat jo miljardien asteikolla.
Harva kuitenkaan on koskaan kuullutkaan, että näissä Systema Naturaen viidessä ensimmäisessä painoksessa on myös oma osastonsa myyttisille eläimille: Animalia Paradoxa eli kyseenalaiset eläimet. Tässä osastossa mainitaan eläimiä, joista ei ole tieteellisiä havaintoja tai niistä on kuultu esim. alkuperäisasukkaiden kertomana.
Meille nykyajan ihmisille otukset kuten feeniks, yksisarvinen, seireeni ja lohikäärme ovat hyvinkin tuttuja, mutta Linne kirjasi näistä lajeista omat määritelmänsä ja kuulemansa tiedot ylös.
Linne kirjoitti esimerkiksi pelikaanista, että kertomusten mukaan tämä lintu nokkaisisi omaa jalkaansa ruokkiakseen verellä poikasiaan, mutta ilmeisesti hän itsekin epäili tällaista toimintatapaa tällä (tuolloin vielä) kyseenalaisella linnulla. Vasta kymmenennessä painoksessa Linne luokitteli pelikaanin oikeaksi eliölajiksi ja antoi sille latinankielisen lajinimen Pelecanus.
Feeniks-linnusta Linne puolestaan kertoi, että tätä lintua on olemassa vain yksi yksilö ja se nousee aina uudestaan roviosta poikasena elääkseen elämänsä onnellisia hetkiä uudelleen.
Noh, kaikkihan me tiedämme tämän lajin professori Dumbledoren lintuna, mutta myyttisenä hahmona tämä lintu on tunnettu ainakin muinaisessa Kreikassa, Egyptissä ja Persiassa useita vuosisatoja ennen ajanlaskun alkua, ehkä peräti jo niinkin kaukaa kuin v. 1450 eaa.
On aina mielenkiintoista huomata, miten eri kulttuurien myyteissä ja legendoissa löytyy yhteneväisiä piirteitä, mutta kyllähän kaupankäyntiä ja asuinpaikan vaihtoa tuolloin tapahtuikin aivan eri tavalla kuin nykyään. Nykyään se on suhteellisen helppoa, kun taas entisaikaan oli mentävä leivän perässä vaikka maailman ääriin, jos sitä oli sieltä löydettävissä.
Tämän Animalia Paradoxa -osaston perusteella voisi sanoa, että täysin tieteellisesti suuntautunut ja kouluttautunut Linne havainnoi ensimmäisenä tällaisia väitettyjä kryptidejä eli eläimiä, joista ei ollut tieteellistä havaintoa.
Oliko Linne siis omalta osaltaan kryptozoologian edelläkävijä? Ainakin Akan mielestä näin voisi sanoa, huumorilla tietenkin, sillä Linnen tarkoitus oli selvästikin hälventää rajaa mystisten, myyttisten ja tunnistettujen eläinten välillä. Miksipä muutenkaan olisi otsikko kiistanalaiset/ristiriitaiset eläimet?
Tästä aiheesta Akan piti tietenkin ottaa onkeensa ja tarkastella, mitä nykyisiä, mystisiä eliölajeja voisimme lisätä tähän kunnianarvoiseen mysteerieläinten listaan!
Joten, let’s go:
Skinwalker on nykyään tunnettu termi mm. Skinwalker Ranch -sarjan perusteella. Tämä termi on lähtöisin erityisesti Pohjois-Amerikan Navajo-heimolta, mutta tällainen hamo on tunnettu muuallakin maailmassa eri nimillä. Skinwalkerille on tyypillistä kyky muuntautua minkä tahansa eläimen hahmoksi ja otus on aina pahantahtoinen noita, ei mikään poppamies tai parantaja. Joskus skinwalker osaa teeskennellä ihmisten ääniä ja esim. huutaa apua jonkun sukulaisen äänellä houkutellakseen uhrinsa lähemmäs. Tämä hahmo elää uhriensa pelolla ja tästä syystä se käyttää useita eri keinoja pelotteluun. Skinwalkerin silmät myös hohtavat pimeällä ja se voi haihtua yhtäkkiä näkyvistä.
Bigfoot/Sasquatch, Yeti, Alma, Almas, Yowie kuvaavat kaikki eri puolilla maailmaa esiintyvää karvaista, ihmisapinamaista otusta. Kuten skinwalker, nämä hahmot ovat tuttuja lukuisista tv-sarjoista. Alueesta riippuen turkin väriksi kuvaillaan valkoista, harmaata, mustaa ja punaruskeaa ja pituudeksi määritellään usein noin 2,5 m. Tunnusomaista näille ilmiöille on erittäin läpitunkeva haju alueella, vaikka havaintoa otuksesta ei olisikaan. On huomattavaa, että otuksen näköisiä kalliomaalauksia ja havaintoja on tehty jo useiden vuosisatojen ajan, joten mikään moderni ”tuote” tässä ei ole kyseessä.
Yksi parhaista kuvatuista videoista lienee edelleen Gimlin-Pattersonin filmi vuodelta 1967, jonka aitoudesta edelleen kiistellään.
Chupacabra eli suomeksi vuohenimijä tunnetaan erityisesti Etelä-Amerikassa. Tästä kojoottimaisesta olennosta on tehty havaintoja erityisesti Puerto Ricossa 1990-luvulta lähtien, mutta havaintoja tehdään edelleen. Otusta on kuitenkin kuvattu myös liskomaiseksi ja sen sanotaan usein seisovan kahdella jalalla pystyasennossa. Tällaisesta otuksesta on myös havaintoja eri puolilla maailmaa ja usein nämä ilmestykset saavat nimensä vanhan mytologian hahmon mukaan. Näitä on kussakin kulttuurissa niin paljon, että itse kukin voi tarkastella tällaista listaa:
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_legendary_creatures_by_type#
Loch Nessin hirviö on tietenkin yksi tunnetuimpia olioita, ja tästä Akka on kirjoittanutkin joskus aiemminkin. Tämän otuksen varhaisin havainto on kuitenkin jo vuodelta 565, jolloin paikallinen munkki kuvaili näkemäänsä kirjallisessa muodossa:
Munkki seurueineen näki, kun mies oli uimassa tässä Loch Ness-lahdessa ja miehen kimppuun hyökkäsi hirvittävä peto. Kun lopulta veteen hypännyt pelastaja teki edessään ristinmerkin, peto perääntyi ja uhri pelastui.
Tästä syystä tarinaa epäilläänkin keksityksi, sillä tällaisilla tarinoilla munkkien oli helppoa levittää kristinuskoa kuulijoilleen. Noh, useat uudemmat havainnot on todistettu väärennöksiksi ja lukuisat tutkakuvat eivät ole juurikaan löytäneet mitään, mutta onhan näitä havaintoja kuitenkin mukava kenen tahansa bongata nykyteknologian avulla:
https://www.visitinvernesslochness.com/live-stream
Ogopogo lienee Euroopassa vähemmän tunnettu järviotus. Ogopogon sanotaan asuvan Okanagan-järvellä Kanadassa ja sen alkuperä perustuu paikallisten alkuperäisasukkaiden havaintoihin ja kieleen. Otusta kutsuttiin mm. järvikäärmeeksi ja järvihirviöksi, mutta toisaalta sen uskottiin olevan myös järven pyhä olento. Alueen paikallisten heimojen uskomukset eroavat toisistaan, mutta havaintoja on kuitenkin useita. Otusta kuvataan samalla tavoin kuin Nessietä eli käärmemäinen ja vedessä näkyy yleensä sen kehon muodostamia kumpuja pinnan yläpuolella.
https://www.bbc.com/travel/article/20200309-ogopogo-the-monster-lurking-in-okanagan-lake
Mokele-mbembe -otus elelee puolestaan Kongossa ja Kamerunissa Afrikassa. Sitä kuvaillaan dinosauruksen näköiseksi ja kokoiseksi pitkän kaulansa ja häntänsä kanssa, mutta tutkijoiden mukaan tässä oliossa myytit ja legendat ovat tehneet tehtävänsä: kaikenlaiset äänet ja ilmestykset ovat muodostuneet asukkaiden keskuudessa myytiksi tästä omituisesta otuksesta, sillä sademetsää on surutta hakattu pelloiksi. Tällöin yksikin alueelle eksynyt suurehko eläin äänillään voi aiheuttaa paniikkia väestön keskuudessa ja legenda otuksesta elää. Mene ja tiedä; voihan siellä olla kuitenkin edes yksi sauropodi, kun ei näitä muitakaan ole vielä löydetty!
https://www.nationalgeographic.com/environment/article/congo-basin-mokele-mbembe-deforestation
Tähän listaan voisi laittaa sadoittain kaikenlaisia havaintoja eri otuksista ympäri maailmaa, emmekä siltikään voisi ymmärtää ollenkaan näitä ilmiöitä. Nykyisen kuvausteknologian kanssa on mahdotonta käsittää, miksi näitä tarkkoja kuvia ei ole eikä niitä tule, tai edes kuvien todenperäisyyttä ei pystytä varmistamaan.
Joten: olemme kuitenkin edelleen Linnen kehittämällä listalla ja hänen sittemmin poistamallaan osastolla Animalia Paradoxa yli 300 vuotta myöhemmin!
Kiitos, arvoisa Herra Linne tekemästäsi valtavasta työstä, jonka laajuutta me emme enää välttämättä ymmärrä. Me vain joudumme/saamme opiskella tutkimustesi perusteella tekemää luokittelua.
Akan huomio ja lisäys tähän listaan: Yksisarviset kuuluvat edelleen tähän kiistanalaiseen joukkoon. Niitä näkyy varsinkin Japanissa ja My Little Ponyn läheisyydessä. Niissä voi olla glitteriä ja erivärisiä harjoja ja häntiä. Niiden myyttiset nimet voivat viitata sateenkaareen, omanapiirakkaan tai ihan mihin tahansa.
Tämäkin huumorikuvaelma edellä on elävää tietoa, joka todennäköisesti jää unohduksiin muutamien satojen vuosien kuluessa. Sen jälkeen näitä poneja ihmetellään, että oliko niillä rituaalista tai uskonnollista merkitystä, kuten arkeologit yleensä pohtivat.
