ANIMALIA PARADOXA

Ei tarvitse olla kummoinenkaan kukkahattutäti, viherpeukalo tai viherpipertäjä tunnistaakseen Arvoisan luonnontieteilijän Carl von Linnen (1707-1778) nimen.

File:Carolus Linnaeus.jpg
Carolus Linnaeus/Per Krafft the Elder/1774.

Hänhän tunnetusti kehitti taksonomiaa eli eliöiden luokittelujärjestelmää tieteellisten tutkimusmatkojensa perusteella. Linnen tärkeimmän teoksen Systema Naturaen 1. painos julkaistiin v. 1735 ja tulevina vuosina siitä tehtiin lukuisia lisäpainoksia ajantasaisine päivityksineen. Tämä teos siis luokittelee eliölajit nisäkkäisiin, matelijoihin, kaloihin jne.

Näissä teoksissa Linne listaa noin 10-16 000 eri eliölajia, mikä kuitenkin tuolloiseen aikaan oli jo huima saavutus. Nykyisin uusia lajeja löydetään keskimäärin juurikin 16 000 vuodessa ja maailmassa arvioidaan olevan nyt n. 2,5 miljoonaa tunnettua eliölajia (University of Arizona).

Vampire hedgehog/BBC.

Lajimäärän arvioidaan kuitenkin olevan jopa lähemmäs 9 miljoonaa tai jopa siitäkin reippaasti enemmän.

Täytyy kuitenkin muistaa, että näihin eliölajeihin luokitellaan myös esim. sienet, hiivat ja kaikenlaiset muutkin kettumaiset pahukset, jotka vain ikinä elämää jollakin lailla pihisevät.

On siis ymmärrettävää, että edes arviointia lajien todellisesta määrästä on vaikeaa tehdä. Jotkut tutkijat veikkaavat jo miljardien asteikolla.

Harva kuitenkaan on koskaan kuullutkaan, että näissä Systema Naturaen viidessä ensimmäisessä painoksessa on myös oma osastonsa myyttisille eläimille: Animalia Paradoxa eli kyseenalaiset eläimet. Tässä osastossa mainitaan eläimiä, joista ei ole tieteellisiä havaintoja tai niistä on kuultu esim. alkuperäisasukkaiden kertomana.

Meille nykyajan ihmisille otukset kuten feeniks, yksisarvinen, seireeni ja lohikäärme ovat hyvinkin tuttuja, mutta Linne kirjasi näistä lajeista omat määritelmänsä ja kuulemansa tiedot ylös.

WikimediaCommons.

Linne kirjoitti esimerkiksi pelikaanista, että kertomusten mukaan tämä lintu nokkaisisi omaa jalkaansa ruokkiakseen verellä poikasiaan, mutta ilmeisesti hän itsekin epäili tällaista toimintatapaa tällä (tuolloin vielä) kyseenalaisella linnulla. Vasta kymmenennessä painoksessa Linne luokitteli pelikaanin oikeaksi eliölajiksi ja antoi sille latinankielisen lajinimen Pelecanus.

Feeniks-linnusta Linne puolestaan kertoi, että tätä lintua on olemassa vain yksi yksilö ja se nousee aina uudestaan roviosta poikasena elääkseen elämänsä onnellisia hetkiä uudelleen.

Noh, kaikkihan me tiedämme tämän lajin professori Dumbledoren lintuna, mutta myyttisenä hahmona tämä lintu on tunnettu ainakin muinaisessa Kreikassa, Egyptissä ja Persiassa useita vuosisatoja ennen ajanlaskun alkua, ehkä peräti jo niinkin kaukaa kuin v. 1450 eaa.

On aina mielenkiintoista huomata, miten eri kulttuurien myyteissä ja legendoissa löytyy yhteneväisiä piirteitä, mutta kyllähän kaupankäyntiä ja asuinpaikan vaihtoa tuolloin tapahtuikin aivan eri tavalla kuin nykyään. Nykyään se on suhteellisen helppoa, kun taas entisaikaan oli mentävä leivän perässä vaikka maailman ääriin, jos sitä oli sieltä löydettävissä.

Tämän Animalia Paradoxa -osaston perusteella voisi sanoa, että täysin tieteellisesti suuntautunut ja kouluttautunut Linne havainnoi ensimmäisenä tällaisia väitettyjä kryptidejä eli eläimiä, joista ei ollut tieteellistä havaintoa.

Oliko Linne siis omalta osaltaan kryptozoologian edelläkävijä? Ainakin Akan mielestä näin voisi sanoa, huumorilla tietenkin, sillä Linnen tarkoitus oli selvästikin hälventää rajaa mystisten, myyttisten ja tunnistettujen eläinten välillä. Miksipä muutenkaan olisi otsikko kiistanalaiset/ristiriitaiset eläimet?

Tästä aiheesta Akan piti tietenkin ottaa onkeensa ja tarkastella, mitä nykyisiä, mystisiä eliölajeja voisimme lisätä tähän kunnianarvoiseen mysteerieläinten listaan!

Joten, let’s go:

Skinwalker on nykyään tunnettu termi mm. Skinwalker Ranch -sarjan perusteella. Tämä termi on lähtöisin erityisesti Pohjois-Amerikan Navajo-heimolta, mutta tällainen hamo on tunnettu muuallakin maailmassa eri nimillä. Skinwalkerille on tyypillistä kyky muuntautua minkä tahansa eläimen hahmoksi ja otus on aina pahantahtoinen noita, ei mikään poppamies tai parantaja. Joskus skinwalker osaa teeskennellä ihmisten ääniä ja esim. huutaa apua jonkun sukulaisen äänellä houkutellakseen uhrinsa lähemmäs. Tämä hahmo elää uhriensa pelolla ja tästä syystä se käyttää useita eri keinoja pelotteluun. Skinwalkerin silmät myös hohtavat pimeällä ja se voi haihtua yhtäkkiä näkyvistä.

Bigfoot/Sasquatch, Yeti, Alma, Almas, Yowie kuvaavat kaikki eri puolilla maailmaa esiintyvää karvaista, ihmisapinamaista otusta. Kuten skinwalker, nämä hahmot ovat tuttuja lukuisista tv-sarjoista. Alueesta riippuen turkin väriksi kuvaillaan valkoista, harmaata, mustaa ja punaruskeaa ja pituudeksi määritellään usein noin 2,5 m. Tunnusomaista näille ilmiöille on erittäin läpitunkeva haju alueella, vaikka havaintoa otuksesta ei olisikaan. On huomattavaa, että otuksen näköisiä kalliomaalauksia ja havaintoja on tehty jo useiden vuosisatojen ajan, joten mikään moderni ”tuote” tässä ei ole kyseessä.

Yksi parhaista kuvatuista videoista lienee edelleen Gimlin-Pattersonin filmi vuodelta 1967, jonka aitoudesta edelleen kiistellään.

Uudempi versio kymmenen vuoden takaa tarkennettuna.

Chupacabra eli suomeksi vuohenimijä tunnetaan erityisesti Etelä-Amerikassa. Tästä kojoottimaisesta olennosta on tehty havaintoja erityisesti Puerto Ricossa 1990-luvulta lähtien, mutta havaintoja tehdään edelleen. Otusta on kuitenkin kuvattu myös liskomaiseksi ja sen sanotaan usein seisovan kahdella jalalla pystyasennossa. Tällaisesta otuksesta on myös havaintoja eri puolilla maailmaa ja usein nämä ilmestykset saavat nimensä vanhan mytologian hahmon mukaan. Näitä on kussakin kulttuurissa niin paljon, että itse kukin voi tarkastella tällaista listaa:

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_legendary_creatures_by_type#

Loch Nessin hirviö on tietenkin yksi tunnetuimpia olioita, ja tästä Akka on kirjoittanutkin joskus aiemminkin. Tämän otuksen varhaisin havainto on kuitenkin jo vuodelta 565, jolloin paikallinen munkki kuvaili näkemäänsä kirjallisessa muodossa:

Munkki seurueineen näki, kun mies oli uimassa tässä Loch Ness-lahdessa ja miehen kimppuun hyökkäsi hirvittävä peto. Kun lopulta veteen hypännyt pelastaja teki edessään ristinmerkin, peto perääntyi ja uhri pelastui.

Tästä syystä tarinaa epäilläänkin keksityksi, sillä tällaisilla tarinoilla munkkien oli helppoa levittää kristinuskoa kuulijoilleen. Noh, useat uudemmat havainnot on todistettu väärennöksiksi ja lukuisat tutkakuvat eivät ole juurikaan löytäneet mitään, mutta onhan näitä havaintoja kuitenkin mukava kenen tahansa bongata nykyteknologian avulla:

https://www.visitinvernesslochness.com/live-stream

Ogopogo lienee Euroopassa vähemmän tunnettu järviotus. Ogopogon sanotaan asuvan Okanagan-järvellä Kanadassa ja sen alkuperä perustuu paikallisten alkuperäisasukkaiden havaintoihin ja kieleen. Otusta kutsuttiin mm. järvikäärmeeksi ja järvihirviöksi, mutta toisaalta sen uskottiin olevan myös järven pyhä olento. Alueen paikallisten heimojen uskomukset eroavat toisistaan, mutta havaintoja on kuitenkin useita. Otusta kuvataan samalla tavoin kuin Nessietä eli käärmemäinen ja vedessä näkyy yleensä sen kehon muodostamia kumpuja pinnan yläpuolella.

https://www.bbc.com/travel/article/20200309-ogopogo-the-monster-lurking-in-okanagan-lake

Mokele-mbembe -otus elelee puolestaan Kongossa ja Kamerunissa Afrikassa. Sitä kuvaillaan dinosauruksen näköiseksi ja kokoiseksi pitkän kaulansa ja häntänsä kanssa, mutta tutkijoiden mukaan tässä oliossa myytit ja legendat ovat tehneet tehtävänsä: kaikenlaiset äänet ja ilmestykset ovat muodostuneet asukkaiden keskuudessa myytiksi tästä omituisesta otuksesta, sillä sademetsää on surutta hakattu pelloiksi. Tällöin yksikin alueelle eksynyt suurehko eläin äänillään voi aiheuttaa paniikkia väestön keskuudessa ja legenda otuksesta elää. Mene ja tiedä; voihan siellä olla kuitenkin edes yksi sauropodi, kun ei näitä muitakaan ole vielä löydetty!

Sauropodeja/ScientificAmerican.

https://www.nationalgeographic.com/environment/article/congo-basin-mokele-mbembe-deforestation

Tähän listaan voisi laittaa sadoittain kaikenlaisia havaintoja eri otuksista ympäri maailmaa, emmekä siltikään voisi ymmärtää ollenkaan näitä ilmiöitä. Nykyisen kuvausteknologian kanssa on mahdotonta käsittää, miksi näitä tarkkoja kuvia ei ole eikä niitä tule, tai edes kuvien todenperäisyyttä ei pystytä varmistamaan.

Joten: olemme kuitenkin edelleen Linnen kehittämällä listalla ja hänen sittemmin poistamallaan osastolla Animalia Paradoxa yli 300 vuotta myöhemmin!

Kiitos, arvoisa Herra Linne tekemästäsi valtavasta työstä, jonka laajuutta me emme enää välttämättä ymmärrä. Me vain joudumme/saamme opiskella tutkimustesi perusteella tekemää luokittelua.

Akan huomio ja lisäys tähän listaan: Yksisarviset kuuluvat edelleen tähän kiistanalaiseen joukkoon. Niitä näkyy varsinkin Japanissa ja My Little Ponyn läheisyydessä. Niissä voi olla glitteriä ja erivärisiä harjoja ja häntiä. Niiden myyttiset nimet voivat viitata sateenkaareen, omanapiirakkaan tai ihan mihin tahansa.

Tämäkin huumorikuvaelma edellä on elävää tietoa, joka todennäköisesti jää unohduksiin muutamien satojen vuosien kuluessa. Sen jälkeen näitä poneja ihmetellään, että oliko niillä rituaalista tai uskonnollista merkitystä, kuten arkeologit yleensä pohtivat.

WANHOJA JUMALUUXIA… JA YXI UUSICIN

Useimmat muistanevat suomalaisesta kansanperinteestä tällaisia nimiä, kuin Ukko ylijumala, Tapio, Ilmarinen, Ahti ja Joukahainen. Kysehän on tietenkin pakanallisista jumalista, jotka me muistamme Kalevalasta.

Kullervo petokarjoineen/Akseli Gallen-Kallela 1917.

Ennen kristinuskoa muinaiset suomalaiset uskoivat kaikenlaisiin jumaliin, jumaluuksiin, haltioihin ja… melkein mihin tahansa. Rajanveto jumalan ja taruolennon välillä onkin usein häilyvä, sillä jokaisella pienellä sammakkolammella ja purkukuntoisella torpallakin saattoi olla oma suojelijansa. Vainajienkin jonkinlainen palvonta on ollut yleistä, ja joistakin menehtyneistä uskottiin muodostuvan suojelushenkiä.

Noh, näin kesäisessä luonnossa liikkuessa voi olla vaikeaa kuvitella, kuinka jokin jääkautinen jättimötikkä (siirtolohkare) saattoi tuolloin olla pienelle ihmiselle hyvinkin pyhä paikka: jättiläinenhän sen on varmastikin siihen heittänyt raivonpuuskassaan keskelle metsää!

Maailmaa on kuitenkin yritetty jäsentää ja ymmärtää jo tuolloin, eikä olekaan ihme, että monet ihan tavallisetkin seikat selitettiin uskonnon tai uskomusten kautta. Kaikenlaisille hengille ”uhraaminen” oli aivan luonnollista, jotta sadosta tulisi hyvä ja elikotkin pysyisivät terveinä ja tuottavina.

Kesälahden Pirunpöytä -kuppikivi/uhrikivi. Tällaisia kiviä saatettiin käyttää esim. viljan tai maidon jättämiseen jumaluuksille, mutta tämä tulkinta on vain oletus. Todellista käyttöä ei tiedetä.

Mikael Agricola listasi jo v. 1551 useita suomalaisia ja karjalaisia epäjumalia, ja tämä runomuotoinen listaus mainitseekin nimeltä useita pakanallisia jumaluuksia ja muita olentoja. Myöhemmänkin perimätiedon keräämisen ja mm. oikeudenkäyntipöytäkirjojen myötä perinnetietoa on onneksi säilynyt nykypäiviin asti. Vielä 1800-luvulla mainitaan pidetyn Ukon vakat -nimisiä, pakanallisia juhlia, joissa pyydettiin Ukko ylijumalalta hyvää satoa. Kristinuskosta huolimatta tällaiset vanhat perinteet pysyivät siis sitkeästi voimissaan.

Dauidin Psalttari – Wikipedia Mikael Agricolan epäjumaluusteksti

Keitäpä muita, pakanallisia hiippareita oli sitten olemassa näiden tunnettujen mahtiäijien ohella? Well, Ukko ylijumalan lisäksi oli tietenkin… Akka, mutta tämän jumalan esiintyminen/olemassaolo on hyvin tulkinnanvarainen seikka. Akan nimen on väitetty olleen Rauni, mutta on myös mahdollista, että Ukkoa kutsuttiin Rauniksi. Ota tästä nyt sitten selvää…!

Yleensä Akka lukee pääsääntöisesti englanninkielisiä lähteitä, mutta näissä asioissa on valitettavasti tutkittava vähää, suomenkielistä matskua. Näihin mytologisiin hahmoihin onkin harvinaisen vaikeaa perehtyä, sillä lähteestä ja alueesta riippuen tietyllä haltijalla voikin olla täysin eri nimitys tai merkitys. Tässäpä vapaasti muotoiltuna hyvä esimerkki eri lähteistä etsittyinä (joka lopetti perehtymisinnon heti alkuunsa):

Hittavainen oli metsänhaltija, joka avusti jänismetsästyksessä, mutta nimi on saattanut olla myös muodossa Huittavainen. Hittavaiseen on liitetty myös metsänhaltija Kuippana, joka voi myös esiintyä muodoissa Kuihkamo, Kuittola, Kuituri, Kuikuli, Kulkia, Kuittia, Kuihtana tai Huuhkana. Kuippana lienee myös sama kuin Hippa, joka voi esiintyä myös nimillä Hiippa, Hiippo, Hippo, Vippo tai Viipeli Viippo.

Että näin. Tarvitaan siis hermeettistä kärsivällisyyttä, aikaa ja vaivaa, jotta pääsisi edes alkuun muinaisten esi-isien uskomuksista. Nähtävästi tutkijatkaan eivät ole perillä kaikesta, kun näiden olentojen yhteydessä mainitaan usein ”saattaa myös olla, että…” tai ylipäätään sana ”ehkä.” Aargh! Aivan samalla tavoin vaihtelevat haltijoiden/henkien kuvauksetkin: ”Hiidet olivat pieniä, ilkeitä olentoja. Jotkut hiidet olivat jättiläisiä.” Ahaa; eli ne olivat siis KAIKENKOKOISIA.

(MymodernMet).

Tai sitten vapaasti muokattuna:
”Parat olivat auttavia kotihaltijoita, tai eritoten noidan apuolentoja, jotka kävivät varastamassa karjaa.” Siis MITÄ?! Hyviksiä vai pahiksia, yrittäkää nyt jo päättää! Mikä parasta; para saattoi olla muodoltaan pallomainen/tuohirulla/kissa/lintu/sammakko tai itse piru. Kiitos näistä harmaista hiuksista, varsinkin Wikipedia, tästä aiheesta!

Näillä tällaisilla periaatteilla onkin parempi, että itse kukin keksii itselleen mukavia kotijumaluuksia ihan omalla sohvallaan istuen. Akka ehtii ensin ja aloittaa:

”KURTTELI on juustonraastimen suojelusolento, jota voidaan säätilasta riippuen kutsua myös nimillä KÄYTSÖ, TÖRTTELI JA TURSUKAS. Mikäli raastettava juusto on erityisen pieni kannikka, myös nimitys HOURSKA on mahdollinen. Tämä haltija on muodoltaan mikroskooppisen pieni, mikäli keittiö sijaitsee talon länsipuolella. Talon itäpuolella taasen haltija esiintyy suurikokoisena, harmaana sumuna, jonka ympärillä ilma väreilee.

Haltijalle on myös ominaista, että se on parillisina päivinä suojeleva omistajaansa kohtaan, mutta parittomina päivinä se viskoo patoja ja kattiloita pitkin seiniä ja kirkuu. On myös huomattava, että mikäli tämä haltija asuu kaapissa, jonka viereisessä kaapissa säilytetään lautasia, voi haltijaa tuolloin kutsua myös astiaston suojelushengeksi. Ks. tällöin linkki kohdasta astiaston suojelushenki RUINUTUS/PEIRU/KEDETTU/TERPPANA, sillä tämänkin taruolennon nimet ja tavat vaihtelevat suuresti.”

Got the point?! Akka ei pistä papereita vetämään ”kansatieteen muinaiset örkit ja öttiäiset”-luennoille yhtään minnekään. Pitäkää jumaluutenne ja haltijanne; varsinkin Akkanne, jonka nimi saattaa olla Rauni; tai ehkä sen Ukon nimi onkin Rauni. Antakee ny jo olla, voi mahroton sentäs teittien kanssa…!

Tähän loppuun hyvä lainaus Kalevalasta:

Hiljan haukkui linnan hiisi, harvoin harmio mureksi.
Sanoi Pohjolan isäntä: ”Käyös, akka, katsomahan,
mitä haukkuvi halikka, linnan luppa luikuttavi!”

Akka tuon sanoiksi virkki: ”En joua, käkeäkänä:
pere on suuri syötettävä, murkinainen suorittava,
leipä paksu leivottava, taikina taputettava;
leipä paksu, jauhot pienet, leipoja vähäväkinen.”

Sanoi Pohjolan isäntä: ”Ainap’ on akoilla kiire,
aina työtä tyttärillä, pankollaki paistuessa,
vuotehellaki venyissä. Mene, poika, katsomahan!”

(runeberg.org)

Jep, Akkaa ei komenneta katsomaan koiran haukuntaa, tai suorittamaan mitään muutakaan tekstissä mainittua aktiviteettia. Pohjolan isännän olisi kannattanut heti ensimmäiseksi pistää se poika asialle, hah haa!!