KAMMOTTAVA NUKKESAARI MEKSIKOSSA

Ihan kuin tässä maailmassa ei olisi jo tarpeeksi painajaisten aihetta, niin piti sitten vielä tällaiseenkin törmätä – meksikolaiseen nukkesaareen. Saaresta on muodostunut kammottava turistinähtävyys, sillä saaressa on puihin ripustettuna tuhansittain rikkinäisiä ja vanhoja nukkeja. Tällaisissa omituisissa paikoissa on yleensä taustalla traaginen tarina, niin tässäkin:

Mexico Cityn eteläpuolella sijaitsee siis turistikohteena suosituksi tullut La Isla de las Munecas – kirjaimellisesti käännettynä Nukkiensaari. Saarelle on vuosien mittaan kertynyt huima kokoelma nukkeja saaren omistajan Don Julian Santa Barreran toimesta. Tosin turistit tuovat nykyään myös nukkeja mukanaan, joten lelujen määrä tietenkin kasvaa edelleen.

Näkymä nukkesaarelle.

Don Julian alkoi kerätä nukkeja 1950-luvulla, kun saaren rannasta löytyi nuoren tytön ruumis. Samalta paikalta löytyi myös nukke, jonka Don Julian ripusti puuhun tytön muistoksi. Don Julian oli murtunut, kun hän ei pystynyt pelastamaan tytön henkeä ja nukkien avulla hän ajatteli tytön hengen pysyvän tyytyväisenä.

Ajan kuluessa Don Julian ripusti kaikki löytämänsä nuket ja nukenosat saaren puihin, sillä hän alkoi kuulla kuiskauksia, ääniä ja askelia tällä pienellä saarellaan. 50 vuodessa niitä ehtii kertyä paljon; varsinkin jos nuket on hylätty rikkinäisinä ja heitetty pois. Juuri tällaisia nämä nuket ovat – ajan kuluttamia, jotkut silmättömiä, joistakin on tallella vain pää ja joiltakin on säästynyt vain irtonaisia raajoja. Aikalaisten mukaan Don Juliania tuntui riivaavan kuolleen tytön henki – niin erilaiseksi hänen luonteensa muuttui nukkienkeruun myötä.

Hyi hirvitys!

Don Julian sai sydänkohtauksen v. 2001 ja tarinan mukaan hän kuoli samalle rantapenkereelle, mistä tytön ruumis alunperin löytyi. Sittemmin saaresta on tehty useita dokumentteja, youtube -lyhytfilmejä ja tietenkin paikalla on käynyt lukuisia aaveenmetsästäjiä. Varsinkin öiseen aikaan saari mahtaa olla melkoisen creepy – kun nuket todistajien mukaan liikkuvat, kuiskailevat ja nauravat…

Vaikea sanoa, mikä ihmisen saa tekemään jotakin tällaista peräti 50 vuoden ajan – syynä täytyy olla kyllä voimakas usko pahoihin henkiin tai sitten herralla alkoi vaan viiraamaan päästä. Ihmettelen kyllä myös, mistä nämä kaikki risaiset nuket löytyivät… ellei sitten kaatopaikalta. Ehkäpä äijäparka käytti kaiken liikenevän aikansa nukkien etsimiseen.

Hyi hirvitys uudestaan!

Alueelle pääsee jokea pitkin venekuljetuksella, sillä kyseessä on käytännössä kelluva puutarhasaari. Osa kuljettajista tosin kieltäytyy taikauskoisena menemästä saarelle – enkä yhtään ihmettele. Rikkinäisissä nukeissa on jotakin niin ällöttävää, varsinkin jos niiltä puuttuu silmiä, hyi! Ei kannata kysyä miksi – fobiansa kullakin eikä siitä sen enempää!!

Kuvat: Wikimedia Commons

KUMMITUKSIA, LUOLIA, OLUTTA, KARTANO JA USEITA KUOLEMIA…

…kaikkia näitä löytyy ihmeteltäväksi asti St. Louisissa, Missourissa, Amerikassa. Kyseessä on Lempin perheen kartano ja panimo.

Perheen tarina alkaa saksalaissyntyisestä Johann “Adam” Lempistä, joka Amerikkaan muutettuaan (1838) perusti sekatavarakaupan ja lopulta panimon St. Louisiin. Aluella on laaja luolaverkosto, joten panimon laajennus tuli mahdolliseksi luonnon muovaamien kylmäsäilytystilojen myötä. Luolia laajennettiin ja tuettiin valtaviksi olutvarastoiksi, sillä jääkaappejahan ei luonnollisesti tuolloin ollut olemassa. Perheestä tuli sitten yritystoiminnan kautta miljönäärejä ja kartano rakennutettiin v. 1890. Kartanosta oli tunneliyhteys suoraan olutvarastoihin ja panimoon. Ai että, miten lyhyt työmatka töihin… ja tuopille!

Lempin perheen panimo.

Adamin poika William senior jatkoi isänsä työtä tämän kuoleman jälkeen ja yritys menestyi mainiosti, rahaa virtasi ovista ja ikkunoista. Takapakkia alkoi tulla, kun William seniorin oma poika Frederick kuoli sydänvaivoihin v. 1901. Muutamaa vuotta myöhemmin Williamin paras ystäväkin kuoli. Tällöin William senior ampui itsensä kartanossa v. 1904. Itsemurha nro 1.

William seniorin tytär Elsa ampui itsensä avioerosotkujen jälkeen v. 1920. Itsemurha nro 2.

William seniorin jälkeen yritystä jatkoi hänen poikansa William junior. Kieltolain aikaan yritys joutui vaikeuksiin ja panimo myytiin. Rahaa perheellä oli kuitenkin säkkitolkulla, joten taloudellisiin vaikeuksiin tilanne ei johtanut. William junior kuitenkin ampui itsensä v. 1922. Itsemurha nro 3.

Ilmakuva panimoalueesta.

Kartanon työntekijät kertoivat myöhemmin, että William juniorilla oli myös avioton Downin syndrooma-poika. Tätä poikaa pidettiin piilossa ullakolla, jottei perhe joutuisi häpeämään. Poika kuoli n. 30-vuotiaana ja hänet on tiettävästi haudattu Lempien hautapaikkaan vain nimikyltillä “Lemp”.

Pojan väitetään kummittelevan kartanossa. Ei mikään ihme, kun ullakolla joutui elämään lyhyen elämänsä! Kyllä se pistäisi vit…harmittamaan itse kutakin! Meikäläinen potkisi ovia tämän tästä ihan kettuillakseen!

William juniorin kolmas poika Charles, viimeinen kartanossa asuja, ampui itsensä v. 1949. Ennen omaa kuolemaansa Charles ampui koiransakin. Omituista…! Itsemurha nro 4.

William juniorin viides poika Edwin oli jo aiemmin rakennuttanut itselleen oman kartanonsa ja kuoli luonnollisiin syihin vasta 90-vuotiaana v. 1970. (Toinen poika, Louis, oli kuollut jo aiemmin luonnollisista syistä johtuen v. 1931.)

Tämän jälkeen Lempien kartano myytiin matkustajakodiksi, mutta menestys oli huono. Työntekijöitä oli vaikea saada, sillä kartanossa väitettiin kummittelevan. Ovet avautuivat ja sulkeutuivat itsestään, tavaroita lenteli lattialle, ääniä ja askelia kuului ympäri taloa ja jopa pianonsoittoakin kuului ilman soittajaa.

V. 1975 kartano sai uuden omistajan, paikasta tuli bed&breakfast ja ravintola. Nykyään kartanossa järjestetään tietenkin kiertokäyntejä, kuten luolissakin. Monet aaveenmetsästäjät ovat tutkineet kiinteistöä ja luolaverkostoa.

On myös löydetty todisteita siitä, että intiaanit ovat käyttäneet luolia ehkä seremoniapaikkoina; mene ja tiedä, mutta intiaanithan eivät tunnetusti tykkää siitä, että heidän pyhiä paikkojaan häiritään. Kartanon rakentaminen luolien päälle ja luolien käyttäminen olutvarastoina kuulostavat juuri tällaiselta “häirinnältä”. Yksi osa luolastosta, nimeltään “Cherokee cave” jopa räjäytettiin maantierakentamisen yhteydessä. Ai jai jai jai… minkäs menittekään tekemään, pojat!

Lempin panimon olutpullo.

Mistä sitten johtuukaan; 4 itsemurhaa samassa perheessä on aikamoinen määrä. Ei ole ollenkaan kummallista, että paikka on suosittu kummitusnähtävyys tällaisesta aktiivisuudesta johtuen. Intiaanit haluavat kaikki pyhäinhäpäisijät pois omista luolistaan, intiaanien riivaamat Lempin jälkeläiset kummittelevat ihan muina miehinä kostaakseen oman kuolemansa ja ullakolla asunut poika kummittelee ihan ymmärrettävistä syistä. (Potkaise ihan kunnolla sitä ullakon ovea, poika “Lemp”!)

Taitaa siellä muutama kummitus olla ihan Lempien yritystoiminnastakin johtuen: tulevat sinne janoisina tarkastamaan, onko varastoissa olutta jäljellä! No ei ole enää!

MYYDÄÄN: VAPAUDENPATSAS! VÄHÄN KÄYTETTY, AJAN PATINOIMA!

New Yorkin edustalla seisova Lady Liberty on kaikille tuttu ikoninen maamerkki. Tämä kuparilla verhottu teräspatsas on Ranskan lahja Amerikalle. Alunperin lahjaa ehdotti ranskalainen Édouard de Laboulaye v. 1865. Monien mutkien jälkeen patsas vihdoin paljastettiin kansalle v. 1886. Amerikkalaiset itse kustansivat lahjoitusvaroilla patsaan jalustan, joka lopulta maksoi yhtä paljon kuin teräsrouva itse (n. 100 000 dollaria silloista rahaa).

Lady Liberty.

Yli satavuotisen historiansa aikana patsaan väri on muuttunut vihreäksi kuparin hapettumisen johdosta, alkuperäinen väri oli (tietenkin) kuparinruskea. Patsas koki myös suuria vahinkoja v. 1916, kun saksalaiset räjäyttivät pommin läheisellä saarella. Tästä johtuen lyhtyyn ei ole enää yleisölle pääsyä korjauksista ja lyhdyn vaihdosta huolimatta.

Amerikkaan saapuvat siirtolaiset näkivät aina patsaan matkatessaan viereiselle Ellis Islandille vastaanottokeskukseen.

Patsaan suunnittelutyöstä oli vastuussa Frédéric Auguste Bartholdi, mukaansa hän sai myöhemmin insinööri Gustave Eiffelin. Ei liene tarvetta mainita, mistä Eiffelin nimi on kuuluisa. Eiffel suunnitteli Vapaudenpatsaan sisäiset teräsrakenteet.

Kruunuun sentään vielä pääsee, kunhan varaa lipun puoli vuotta etukäteen. Kruunuun päästetään vain n. 240 ihmistä päivässä. Vuosittaisen 4 miljoonan turistimäärässä tämä on aika vähän…

Herra Eiffel ei lopulta ollut patsaan paljastustilaisuudessa, sillä hän oli samaan aikaan kiireinen toisen proggiksensa parissa. Eiffel-torni valmistui Pariisin maailmannäyttelyyn v. 1889. Pariisilaiset itse inhosivat ensin koko tornia, ja se olikin tarkoitettu myöhemmin purettavaksi.

Torni suunniteltiin maailman korkeimmaksi rakennukseksi (antennin kanssa 324 m), eli pytinki on noin 3 Vapaudenpatsaan kokoinen (jalustan kanssa 93 m). Tätä saavutusta torni pitikin hallussaan 40 vuotta, kunnes Chrysler Building ohitti sen korkeuden.

Rakennustöissä kuoli ainoastaan 1 työmies, mikä on uskomaton saavutus 1800-luvun työolosuhteissa. Herra Eiffel piti huolta työturvallisuudesta! Tornia ei sitten kuitenkaan purettu, sillä sitä käytettiin tehokkaana antennimastona. Nykypäivänä tornissa käy 6,7 milj. turistia vuodessa.

Herra Eiffel vasemmalla.

Gustave Eiffelin lisäksi Vapaudenpatsaalla ja Eiffel-tornilla on muutakin yhteistä: ne molemmat on myyty. Siis todellakin MYYTY.

Huijari nimeltään Arthur Ferguson myi Vapaudenpatsaan eräälle australialaiselle 100 000 dollarilla. Myynnin syynä oli mukamas “sataman laajennus, jonka johdosta patsas halutaan purkaa”. Hän oli aiemmin höynäyttänyt useita muitakin hyväuskoisia ja myynyt mm. Lontoon Big Benin ja Buckinghamin palatsin. Lisäksi hän oli “vuokrannut” Valkoisen talon 100 000 dollarin vuosihinnalla. Heppu jäi sitten kuitenkin lopulta kiinni ja istui vankilassa 5 vuotta rikoksistaan. Vankilakakun jälkeen hän eli loppuikänsä ylellistä elämää edelleen ihmisiä huijaten; kuolemaansa saakka v. 1938. (Tässä kohdassa pitää kysyä WHAT?! Vain 5 vuoden tuomio, jatkoi huijauksiaan eikä jäänyt enää ikinä kiinni??)

Tarinan opetus? Älä usko mitään, mikä vaikuttaa liian hyvältä! Äläkä usko ihan ketä tahansa!

Vanhaa selliosastoa (v. 1898).

Eiffel-tornin myynnistä oli vastuussa kuuluisa huijari “kreivi” Victor Lustig. Tämä herra eli koko elämänsä pelkillä huijauksilla ja höynäytti myös mm. Al Caponea. Victor Lustig käytti hyväkseen Eiffel-tornin purkuaikeita ja halusi myydä sen “romurautana” hyvällä hinnalla. Victoria ei saatu kiinni, sillä hänen uhreikseen joutuneet ihmiset häpeilivät liikaa todistaakseen häntä vastaan. Valekreivin hyvä onni loppui kuitenkin ennen pitkää ja hän istui tuomiotaan mm. Alcatrazissa yhdessä veropetoksesta tuomitun Al Caponen kanssa. Kuinka ironista.
Victor Lustig kuoli vankilassa keuhkokuumeeseen v. 1947.

Voi Victor, mitäs menit tekemään! (Victor Lustig keskellä).

Tarinan opetus? Samat kuin edellä.

Tällaiset tarinat tuovat mieleen esim. nykyajan nigerialaiskirjeet, joihin turhan moni lankeaa. Näillä mainituilla herroilla oli tosin kanttia esiintyä ihan naamatusten uhriensa kanssa ja esittää tilanteista riippuen erilaisia rooleja. Merkillistä ajatella, millainen luonne tällaisilta huijareilta vaaditaan: tyypit ovat ihan kuin suoraan elokuvista. Agentti- tai vakoojameininkiä!

Tai sitten vaan tarvitaan jollain lailla häiriintynyt persoonallisuus; mene ja tiedä… aika veijareita kuitenkin!

TOSIELÄMÄN MYSTEERITALO

Sarah Winchester v. 1920.

Kaliforniassa sijaitsee ehkä maailman kummallisin kartano. Kartanon rakennutti Winchester-kivääreistään tunnetun William Winchesterin leski Sarah. Leski oli vakuuttunut siitä, että Winchester-kiväärien luoteihin kuolleet ihmiset vainosivat häntä; kostoa janoten.

Aamuöisin leski valvoi talon “sinisessä huoneessa” ja otti vastaan rakennusohjeita näiltä haamuilta. Remonttiprojekti alkoi v. 1884 ja päättyi lopulta Sarahin kuolemaan v. 1922. Hän oli vakaasti sitä mieltä, että jatkuvat rakentamistyöt estävät henkiä löytämästä häntä talon sokkeloista. Lesken perimä omaisuus oli nykyrahassa yli 500 miljoonaa dollaria, joten rempparahaa löytyi.

Kartanoon valmistui loppujen lopuksi 160 huonetta sekä useita eriskummallisia yksityiskohtia. Talossa on valeovia ja portaita, jotka eivät johda mihinkään. Luku 13 näkyy monessakin paikassa; talossa on 13 kylpyhuonetta ja niissä kussakin on 13 ikkunaa, lesken “sinisessä huoneessa” on 13 naulakkoa, viemäriaukoissa on 13 reikää.

Merkillistä kyllä; vain yksi WC toimii oikeasti. Muut 12 vessaa on rakennettu henkien hämäämiseksi. Leski-Sarah myös nukkui joka yön eri huoneessa samasta syystä.

Paikka on tietenkin suosittu turistinähtävyys ja kartanossa järjestetään opastettuja kierroksia. Oppaatkaan eivät tiedä ihan kaikkia reittejä talon sisällä.

Winchester House.

Olisipa mielenkiintoista tutustua tähän kummallisuuteen paikan päällä. Menisin opaskierrokselle ja piiloutuisin johonkin omituiseen loukkoon. Yön tullessa lähtisin taskulampun kanssa haahuilemaan henkiä metsästäen. Istuisin jopa sinisessä huoneessa (mikäli sinne löytäisin) ja odottaisin Remontti-Reiskan ohjeita seuraavaan kummalliseen projektiin.

Päästäkää mut ulos täältä!!!

Lopulta huomaisin olevani toivottoman eksyksissä ja nälkiintynyt vaikerrukseni tulkittaisiin kummitteluksi. “Aavemainen kokemus, siinä talossa todellakin on haamuja!” kertoisi turistikierrokselle osallistunut henkilö.

Mikäli lopulta onnistuisin raahautumaan ulos, voisin kertoa joutuneeni henkien piinaamaksi. Luvassa olisi dokumenttielokuva ja kirjasopimus tuskieni taipaleesta. Avuliaat kalifornialaiset järjestäisivät myös rahakeräyksen ensihätään. “Voi että, mitä jouduit täällä kokemaan!” “Viaton suomalaisparka!”