KIVILÖITÄ SIUN POLKUJEIS VARRELLE

Onpas joskus hauskaa törmätä termiin, josta ei ole koskaan kuullutkaan: kuka tunnustaa kuulleensa koskaan sanahirviötä “laakiobasaltti” tai “basalttilaakio“… tällaiseen termiin Akka tutustui etsiessään suomenkielistä vastinetta käsitteelle “columnar jointed volcanics.”

Magmakivien luokittelu – Geologia.fi

Googlen kääntäjästähän ei tällaisessa ole mitään apua, kun käännökset ovat aina viivasuoria täysin mutkia oikoen. Kerran Akka yritti muistella, mikä huonekasvina tunnettu peikonlehti olikaan englanniksi, ja vastaushan oli tietenkin troll magazine. Akka laittoi tällaisen aikakauslehtitilauksen heti vetämään, sillä onhan se nyt tuiki tarpeellista tietää peikkojen maailmankatsomuksesta ihan yleisestikin kuvitettuna painoksena. Aiemmin sitä on päässyt tutkailemaan vain katsomalla peiliin.

Monstera leaf eli peikonlehti.

Noh, mutta miten tämä nyt sitten liittyy mihinkään? Akkaa on jo pitkään kummallisesti viehättänyt eri puolilla maailmaa esiintyvät, merkilliset kivimuodostelmat, joita nyt sitten ilmeisesti laakiobasalteiksi (tai toisinpäin) kutsutaan… ei siis “pylväsjakoiset tulivuoret,” Google…!

Tunnetuin näistä on Giant’s Causeway Pohjois-Irlannissa, josta Akka jo aiemmin jossakin jutussa maininnutkin (mukavia luontokohteita maailmalla). Tällaiset ilmiöt ovat siis yleensä pitkiä basalttipylväitä, jotka ovat voineet muodostua useita vuosimiljoonia sitten sulan laavan kovettuessa ja sittemmin halkeillessa. Useimmiten tällaisessa tapahtumassa pylväät voivat olla jopa 30 metriä korkeita, läpimitaltaan muutamista senttimetreistä useisiin metreihin ja niiden muoto voi olla 3-8 -kulmainen. Giant’s Causewayn tapauksessa pylväät ovat muodostuneet 50-60 miljoonaa vuotta sitten ja niitä on laskettu paikalla olevan noin 40 000 kappaletta.

Giant’s Causeway, Irlanti ((WikimediaCommons).

Kuten arvata saattaa, näitä ilmiöitä löytyy runsaasti kaikista maista, joissa on tulivuoria (no shit, Sherlock), joten otetaanpa hyväksi esimerkiksi myös vaikkapa Pohjois-Amerikan Wyomingin tunnetuin pylväshässäkkä Devil’s Tower. Nämä useimmiten kuusikulmaiset pylväät muodostuivat n. 40 miljoonaa vuotta sitten, pisimmät niistä ovat 180-metrisiä ja leveimmät ovat jopa kuusimetrisiä. Tästä nähtävyydestä tehtiin Pohjois-Amerikan ensimmäinen kansallisnähtävyys v. 1906 presidentti Theodore Rooseveltin toimesta. Kah, mikäpä siinä on moista ihmetystä katsellessa, presidentti tahi ei!

Devil’s Tower, Wyomig (U.S.National Park Service).

Santa Maria Reglan basalttipylväät Meksikossa ovat hieno nähtävyys, sillä näiden pylväiden yhteydessä esiintyy kaksi vesiputousta. Täällä pylväät ovat viisi- ja kuusikulmioisia ja pituudeltaan noin 30-50-metrisiä. Kaiken lisäksi alueella on mm. riippusiltoja, joten kokonaisuus on korkean paikan kammoiselle oikea unelmakohde. Eiku siedätyshoitoon…!

Basaltic Prisms of Santa Maria Regla, Meksiko.

Intian länsirannikolla sijaitsee St. Mary’s Island -saari, jolla sijaitsee jopa 88 miljoonaa vuotta vanhoja basalttipylväitä, joista korkein on kuusimetrinen. Erikoista tällä saarella on se, että nämä pylväät lienevät muodostuneen, kun Madagascarin saari irtosi Intian mantereesta Seychellien saarijoukon ohella. Kaikkea ne tutkijat pystyvätkin selvittämään!

St.Mary’s Island, Intia.

St. Mary’s Islands – Google Maps

Vietnamin Ganh Da Dia puolestaan on 100×250 -metrinen merenrantakallio, jossa sijaitsee n. 35 000 erikorkuista pylväänpäätä. Nimi itsessään tarkoittaa kivilautasten merikalliota, ja tämä onkin kuvista päätellen oikein osuva nimi. Täällä pylväiden kulmien lukumäärä vaihtelee jopa pyöreästä muodosta kahdeksaan kulmaan.

Ganh Da Dia, Vietnam (WikimediaCommons).

Ganh Da Dia: A Gorgeous Paint in Real Life (youtube.com) pariminuuttinen video yläilmoista kuvattuna

Islannissa -tulivuorien luvatussa maassa- löytyy Gerdubergin kallioseinämä, jossa 7-14 -metriset pylväät seisovat rivissä kuin aseteltuina. Tämän pylväistön tasaisuuden selittää se, että sula laava on vyörynyt alaspäin hyvin tasaisesti ja meriveden viilentävä vaikutus on viimeistellyt… nimenomaan viimeistellyn lopputuloksen.

Gerðuberg Cliffs | Guide to Iceland

Detunatele eli Thunderstone Rocks Transilvaniassa, Romaniassa käsittää kaksi vuorenhuippua, joissa on peräti 1258-metrisiä pylväitä kilometrin päässä toisistaan. Kansantarustoissa ilmiötä on selitetty mm. sillä, että joku nimeltä mainitsematon kuningas olisi piilottanut massiivisen aarteensa kivien alle, ja itse Herra Vihtahousu olisi raivostunut turhaan aarretta etsiessään. Tällöin hän olisi kiukuspäissään halkonut salaman avulla kalliot näiksi kahdeksi huipuksi – Detunata Goalaksi ja Detunata Flocoasaksi.

Detunatele, Romania.

Tällaisia muodostelmia katsoessa tulee tietenkin väistämättä mieleen, eikö näitä luonnonmuovaamia pylväitä olisi voinut käyttää vaikkapa erilaisiin rakennuksiin? Siinähän tuollaiset ovat kuitenkin olleet tarjolla vapaasti jopa miljoonia vuosia – miksi niitä ei ole hyödynnetty missään?

Itse asiassa näin on tehtykin: Nan Madol -temppeli- ja asuinkeskus Mikronesian Pohnpei-saarella on rakennettu koralliriuttojen ja basalttipylväiden avulla. Kyseessä on huikea, mutta kuitenkin vain harvojen turistien nähtävyys, jonka rakennustapaa edelleenkin ihmetellään: paikalla sijaitsee 92 keinotekoisesti rakennettua saarta, joiden rakentaminen lienee aloitettu ensimmäisellä vuosituhannella jaa.

Nan Madol, Pohnpei.

Paikan legendat kertovat, että kaksosvelhot Olisihpa ja Olosohpa levitoivat rakennuskivet paikalle lohikäärmeen avulla. Paikka lopulta kuitenkin hylättiin todennäköisesti siksi, että juomavesi ja ravinto oli haettava muualta. Tämä megaliittinen rakennelma on kuitenkin edelleen suuri mysteeri, sillä arvioitu kivien kokonaismassa on peräti 750 000 tonnia. Jopa 50-tonnisia kivipylväitä on pinottu päällekäin, kuten hirsitaloissa, eikä kenelläkään ole tietoa, miten tämä työ on voitu tehdä. Lohikäärmeen avulla, johan se tuli selväksi…

Nan Madol: The City Built on Coral Reefs | History| Smithsonian Magazine

Toinen basalttilohkare-paikka on Gunung Padang, joka sijaitsee tulivuoren huipulla Indonesiassa Jaavan saarella. Alueen käyttötarkoitusta ei tiedetty vuosisatoihin – eikä tiedetä vieläkään, sillä rinne näyttää lähinnä basalttipylväiden kaatopaikalta. Tarkemmissa tutkimuksissa on selvitetty, että rinteellä sijaitsee viisi keinotekoisesti tehtyä terassia ja useita eri aikoina tehtyjä kerroksia, mutta koko paikan ajoitus on herättänyt viime vuosina runsaasti hälyä.

Gunung Padang, Jaava (Arkeonews).

Gunung Padangin rakentamisen on väitetty alkaneen ehkä jo peräti 27 000 vuotta sitten, joten tällöin se olisi tietenkin koko maailman vanhin ihmisen aikaansaama megaliittinen pyramidirakennelma. Tästä kuulemme varmaankin vielä lisää, mutta esim. seuraava tietopaketti kannattaa tsekata, jos on asiasta kiinnostunut:

Is Gunung Padang a 27,000 Year Old Man-Made Pyramid? Analysis, Controversy and Response! (youtube.com) UnchartedX:n video 52 min

On kuitenkin hauska nähdä, josko tämän pyramidirakennelman sisältä löytyisi aarteita tai muumioita, sillä tämähän kiukuttaisi vietävästi ihte Herra Vihtahousua. Siinä olisi sitten jäänyt sarvipäältä toinenkin aarre löytämättä… vielä hienompaa tietenkin olisi, jos nuo ajoitukset pitävät paikkansa, sillä tämähän mullistaisi kaikkien surkea-luuseri-metsästäjä-keräilijä– teorian kannattajien maailmankuvan.

Is Gunung Padang In Indonesia The Oldest Pyramid In The World? (allthatsinteresting.com)

Olisihan se nyt perin merkillistä, että samaan aikaan muualla rämmitään marjapöheiköissä muinaisia suurpetoja väistellen, kun toisaalla kaivetaan ja viännetään basalttipölkkyä toisen päälle jollakin merkillisellä tekniikalla, josta ei ole jäänyt mitään jälkiä. Ei se nyt ihan niinkään voi olla, että tällaista edistyksellisyyttä olisi ollut olemassa vain yhdessä paikassa… tosin taas nousee esiin nykyisetkin primitiiviset heimot, jotka elävät edelleen lähes neoliittisessa maailmassa, ärgh.

Nykyaikaan tällaista “epätahtista” kulttuurien vertailua on vaikea sijoittaa, kun teknologia ylittää itsensä tämän tästä ja kohta varmaankin vain kaksi viikkoa vanha puhelin on jo auttamattoman vanhanaikainen vempele. Palataan suosiolla megaliittiseen rakentamiseen, Akka voi aloittaa latomalla pari pienempää basalttipötköä tiiligrillin muotoon.

Tulevaisuuden tutkijat nimittänevät sitäkin “tuntemattoman jumalan alttariksi,” kun eivät muutakaan merkitystä sille kuitenkaan keksi. Viereen jääneen metallisen sinappipötkön pää on tietenkin “amuletti,” joka on ripustettu tuubin reiästä narulla kaulaan. Tikkataulun maahan pudonnut tikka on sitten samaan syssyyn ase, jolla on tehty ihmisuhrauksia jumalien lepyttämiseksi. Yeah; Akan alttari makkaranjumalalle edistää varmastikin kevääntuloa!! Tuumasta toimeen ja basalttipötköjä piällekkäin!

Otsikon koko lainaus: “”Luulet sie saatana, että mie rupian pyöreitä kivilöitä siun polkujeis varrelle asettelemaan?” -Rokka/Väinö Linna: Tuntematon sotilas

HOUSKAN HAUSKA HELVETINKUILU

Noin 50 km Prahasta pohjoiseen sijaitsee merkillinen linna kallionkukkulalla keskellä-ei-mitään eli täydellisessä skutsissa.

Houska (allthatsinteresting).

Tämän Houskaksi kutsutun linnan paikalla sijaitsi perimätiedon mukaan 800-luvulla jaa. pieni, puinen linnake, mutta alueen asukkaat alkoivat vältellä ja pelätä paikkaa jo tuolloin ihan syystäkin: kallionlohkeamasta kerrottiin ilmestyvän kummallisia hirviöitä. Demonit, siivekkäät oliot ja aaveet kumpusivat tästä pohjattomasta helvetin portista eikä mikään määrä kiviä pystynyt tukkimaan tätä kallioon ilmestynyttä pohjatonta kuilua! Mahtoivat siinä paikallisten metsästäjien puntit tutista, kun näiden lentelevien olioiden kerrottiin syövän kotieläimiä ja vetävän ihmisiä mukaansa tähän helvetinkoloon…

Houska castle – Google Maps

Kuningas Ottokar II:n valtakaudella tämä kuilu päätettiin tukkia lopullisesti v. 1253-1278 välisenä aikana, ja tuolloin kuilu suljettiin kivipaasilla ja sen päälle rakennettiin arkkienkeli Mikaelille pyhitetty kappeli ja neliönmuotoinen linna sisäpihoineen. Ilmiselvästikään linnaa ei ole tarkoitettu linnakkeeksi puolustautumistarkoitukseen, sillä sen sijainti on tähän tarkoitukseen surkea: ei jokia, ei teitä, ei kaupunkeja eikä oikein mitään muutakaan. Ainoa vesilähde on ollut sadevettä keräävä säiliö, jolla ei puolustuslinnakkeen vaatimaa vedentarvetta olisi mitenkään pystytty pitämään yllä.

Sisäpiha(WikimediaCommons).

Kappelissa on mm. fresko arkkienkeli Mikaelista taistelemassa lohikäärmettä vastaan, mutta erikoiseksi on mainittu fresko naispuolisesta kentaurista, joka ampuu jousella pitäen nuolta vasemmalla kädellään. Vasenkätisyyttä pidettiin keskiajalla osoituksena satanismista ja muutoinkin tällainen pakanallinen hahmo on erikoinen ilmestys kristillisessä kappelissa.

Kappelin kentauri(WikimediaCommons).

Rakennustöiden aikana kuolemaantuomitut vangit saivat armahduksen, mikäli he suostuivat laskeutumaan köydellä laskettuna kuiluun ja kertomaan näkemästään. Erään vangin kerrotaan suostuneen tähän, mutta laskeutumisen aikana hän alkoi kirkua ja ylös vedettäessä huomattiin, että tämä tärisevä koekaniini oli vanhentunut iältään n. 30-40 vuotta ja hänen hiuksensakin olivat muuttuneet vitivalkoisiksi. Miespoloinen kuoli sitten kaksi päivää myöhemmin.

Maailman syvin porausreikä on tällä hetkellä 12,2-kilometrinen Kola Superdeep Borehole, joten ihan näin syvälle ei vankiparka tainnut kuitenkaan joutua. Johan siinä olisikin ollut köydellä mittaa…

Noh, seuraavina vuosisatoina linnaa kunnostettiin eri ylhäisösukujen toimesta, välillä jätettiin rappiolle ja taas kunnostettiin, kunnes linnan lopulta osti Skoda-automerkin perustaja Josef Simonek v. 1924. Hänen perillisensä omistavat linnan edelleen ja se on ollut avoinna yleisölle vuodesta 1999 alkaen.

Houska Castle Old Look/1895.

1630-luvulla linnaa asutti kuitenkin (legendan mukaan) ruotsalainen mustan magian harrastaja Oronto. Hänen kerrotaan yrittäneen kehittää linnassa ikuisen elämän eliksiiriä, ja paikallinen väestö pelkäsikin tämän alkemistin valjastavan tämän helvetin portin voimia okkultistisiin kokkailuihinsa. Viimein äijäparka murhattiinkin muutaman linnaan murtautuneen metsästäjän toimesta. Ja täten rauha laskeutui Houskan ylle; valtakunnassa oli kaikki hyvin ja… vai oliko? Kummituksia nähdään ja kuullaan Houskassa edelleen!

Tästä herää tietenkin kysymys: onko sitä pohjatonta kuilua koskaan mitattu tai tutkittu? Muutoin, kuin laskemalla kuiluun vankeja köydellä? Vastaus on ilmeisesti ei, sillä toisen maailmansodan aikana Wehrmacht (Saksan sotavoimat) otti linnan haltuunsa ja kuilussa/linnassa pelätään edelleen olevan sodanaikaisia räjähteitä. Kerrotaan jopa, että itse Heinrich Himmler olisi käyttänyt linnaa pakkomielteiseen okkultismiinsa ja mm. säilönyt linnassa arvokkaita käsikirjoituskokoelmiaan aiheeseen liittyen. Aikalaiset kertoilivatkin nähneensä linnassa kummallisia valoilmiöitä ja kuulleensa omituisia ääniä.

Fresko(WikimediaCommons).

Minkälaisia havaintoja linnan olioista ja kummituksista sitten onkaan tehty ja tehdään edelleen? Jo aiemmin mainitut demonit ovat tietenkin itsestäänselvyyksiä – onhan kyse kuitenkin suorasta reitistä helvettiin – mutta jo ennen linnan rakentamista kuilusta kerrottiin nousseen mm. päätön hevonen ja ihminen, jolla oli härkäsammakon pää. Kerrotaan myös, että kuilua vartioi aaveena munkinkaapuinen, kasvoton mies ja kappelin lattian alta kuullaan edelleen kynsien raapimista muistuttavia ääniä. Ei siis olekaan ihme, että linnan muurit on rakennettu suojaamaan rakennuksen sisäpuolta – ja osa ikkunoista on muurattu umpeen sisäpuolelta. Mikä tahansa lattian alta yrittääkin paeta, linna on tehty kestämään ja säilyttämään demoniset voimat nimenomaan seinien sisäpuolella. Paitsi ne juuri mainitut naazzit.

(WikimediaCommons)

Eri asia on sitten se, onko näissä tarinoissa ja myyteissä mitään perää, mutta jokin syyhän tällaisen rakennelman pystyttämiseen on täytynyt olla. Mistäpä sitä tietää, minkälaisia kaasuja sieltä maan sisuksista on höyrystynyt kallionlohkeaman kautta… ainakin seuraavanlaisia luonnonkaasuja kuten metaani, rikkivety ja häkä on mainittu maaperän kaasuiksi seuraavassa linkissä:

https://www.basements.org.uk/TBIC/Design/Ground-Gases.aspx

Näistä eritoten rikkivedyn terveysvaikutukset ovat mielenkiintoisia: altistuminen voi johtaa pahimmassa tapauksessa kuolemaan. Lievemmissä tapauksissa voi aiheuttaa mm. pahoinvointia, huimausta, tärinää, kouristuksia ja houreita. Hetipä tässä Akalle juolahti mieleen se syvyyksiin laskettu tärisevä vanginreppana; tosin rikkivety ei selitä ukon harmaantunutta kuontaloa! Houreilu sopii kyllä oireisiin ihan kenelle tahansa kuilun lähettyvillä käyneille henkilöille: ihmishybridi, jolla oli härkäsammakon päähui hai! Ja lentäviä demoneja!

Flying Monster/Robert Caney(NationalGalleryofArt).

Samapa tuo oikeastaan, minkälaiset voimat Houskassa sitten mellastavatkaan; ainakin tällainen kohde on historiallisesti mielenkiintoinen ja uniikki. Pari aavetta kaupanpäällisiksi turistikierroksella ei ole koskaan pahitteeksi, olkoon sitten päätön hevonen tai mustanpuhuva munkki. Ainakin on parempi sitten vetäytyä takavasemmalle, jos päänupissa alkaa huimata tai tasapainoaisti häiriintyy… tai jos alkaa näkyä sammakonpäisiä turistioppaita, jotka raahaavat juuri muita turisteja kohti pohjatonta kuilua!

MUKAVIA LUONTOKOHTEITA MAAILMALLA

Tässäpä muutamia erikoisempia luontokohteita maailmalta sekä pienemmälle, että isommalle budjetille. Arimmat älkööt kuitenkaan vaivautuko… ja tarkemmin ajateltuna: nämä lienevät kuitenkin isommalle budjetille… Vaikka lottovoiton jälkeen!

BLOOD FALLS, Etelänapamanner

Australialainen geologi Thomas Griffith Taylor löysi verenpunaisen putouksen Antarktikselta v. 1911. Tämän suolavesiputouksen väri johtuu veden korkeasta rautaoksidipitoisuudesta. Tämä 54-kilometrinen jäätikkö nimettiin löytäjänsä mukaan Taylorin jäätiköksi. Tälle reissulle kannattaa varata kunnon survival-vaatteet ja reippaasti aikaa. Toisaalta: tällaisen nähtävyyden näkee ihan mukavasti internetistäkin persiillään istuen. Vaikka tässä seuraavassa kuvassa:

Blood Falls, Antarctica.

GIANT’S CAUSEWAY, Pohjois-Irlanti

Noin 40 000 basalttipylvästä Antrimin kreivikunnassa ovat muodostuneet tuliperäisestä toiminnasta n. 50-60 miljoonaa vuotta sitten. Irlantilaisten legendojen mukaan nämä mereen johtavat kulmikkaat kivet ja pylväät on rakennettu jättiläisten välistä taistelua varten: Fionn mac Cumhaillin oli määrä kohdata vastustajansa skottilainen Benandonner.

Fionnin vaimo piilotti kuitenkin miehensä kehtoon, ja Benandonnerin nähtyä tämän “vauvan” koon, hän järkyttyi ymmärtäessään lapsen isän olevan tietenkin aivan hermeettistä kokoa. Täten Benandonner pakeni takaisin Skotlantiin rikkoen kivisen kalliotien mennessään, jotta “vauvan” isä ei lähtisi hänen peräänsä. Jep, aivan järkevä ja luonnollinen selitys tällaiselle muodostelmalle! Retkelle kannattaa siis varata mukaan jättimäinen kehto ja aikuisvaipat. Siinä on sitten mukava kirmailla kallioilla tutti suussa huutaen “gögö-lölölöö!”

Giant’s Causeway (Wikipedia).

KAASUJÄRVET KIVU, NYOS JA MONOUN, Kongo/Ruanda ja Kamerun

Maailman ainoat kolme kaasujärveä sijaitsevat Afrikassa, näistä kolmesta Kivu sisältää hiilidioksidin lisäksi metaania. Näiden järvien uhka piilee siinä, että esim. maanjäristys voi vapauttaa järvien pohjasta tappavat määrät tukehduttavaa hiilidioksidia ja/tai räjähtävää metaania. Monoun-järvi purkautui v. 1984 tappaen 37 ihmistä, mutta Nyosin purkaus kaksi vuotta myöhemmin tappoi peräti 1746 henkilöä. Kivu-järven vastaavan tapahtuman vaikutusalueella asuu peräti 2 miljoonaa ihmistä, joten tällainen purkaus olisi mittaluokaltaan valtava katastrofi. Tervetuloa pulikoimaan ja kalastamaan leppoisille rantavesille! Sukeltajanvarusteissa ja täydet happipullot selässä!

Lake Kivu (MONUSCO / Abel Kavanagh/Wikipedia).

RICHAT STRUCTURE, Mauretania

Saharan hiekan keskeltä löytyy merkillinen 45-kilometrinen kivimuodostelma, joka näkyy mainiosti myös avaruuden astronauteille. Muodostelma koostuu useista eri-ikäisistä kivistä ja kivilajeista, jotka ovat paljastuneet jatkuvan eroosion takia. Muodostelman syyksi on esitetty myös Atlantista sekä tietenkin pieniä vihreitä ukkeleita. Erilaiset teoriat kertovat myös, että Saharan ollessa vielä rehevää sademetsää ja savannia, valtavat tsunamit pyyhkäisivät alueen yli ja tuhosivat täten koko hienon asutuksen ja kulttuurin. Tänne pääsemiseksi pitäisi varata kuukausi aikaa ja kamelikaravaani, jotta voisi kokea ihka-aitoa Saharan tunnelmaa! Ah, sitä Arabian Lawrence -meininkiä!

Richat Structure (nasa.gov)

Richat Structure (tai The Eye of Sahara).

DIOMEDE-SAARET, Beringinsalmi

Näiden kahden saaren erikoisuus piilee siinä, että pienempi Diomede kuuluu Yhdysvaltojen Alaskalle, kun taas vierekkäinen suurempi Diomede kuuluu Venäjälle. Saarten välistä kulkee päivämääräraja, joten aikaeroa saarilla on huimat 21 tuntia, vaikka etäisyys näiden kaksosten välillä onkin vain 3,8 kilometriä. Ensimmäinen epävirallinen havainto saarista tehtiin venäläisen Semyon Deznehvin toimesta v. 1628, mutta virallisesti saaret havaitsi tanskalainen Vitus Bering v. 1728. Olipa kerrassaan hyvä, että salmesta tuli Beringinsalmi, eikä Vitussalmi!

Diomede Islands (NASA Earth Observatory).

FERDINANDEA ISLAND (myös Graham Island), Sisilia

Tämä piskuinen saari on tiettävästi noussut ja taasen uponnut aaltojen alle neljä kertaa sen raportoidun elon aikana alkaen 200-luvulta jaa. Viimeisin havainto saaresta on vuodelta 1831, jolloin sen pinta pysytteli vesirajan yläpuolella seuraavaan vuoteen asti. Saari kuuluu Campi Flegrei -tulivuoriryhmään, mikä selittäneekin sen omituista käytöstä. Vuosina 2000 ja 2002 alueella havaittiin seismistä toimintaa, mutta edelleenkin saaren huippu pysyttelee 8 metriä pinnan alla. Ja mikä hupaisinta: tämänkin turhakkeen omistuksesta on eri maiden toimesta käyty kiivaita kiistoja. Mitä helekkarin väliä tämmöisellä saarella on, kun se näköjään tykkää olla upoksissa enemmän kuin pinnalla?

Ferdinandea Island, Italia.

CAVE OF THE CRYSTALS, Meksiko

Naicassa, Meksikossa sijaitsee v. 2000 löydetty luola täynnä valtavia kristallipylväitä. Luolan yläpuolella sijaitsee jo v. 1910 perustettu kaivos, jonka työntekijät löysivätkin tämän salassa muhineen pätsin: luolan lämpötila on peräti 50 astetta Celsiusta ja ilmankosteus on lähes 100%. Luolassa ei voi oleskella ilman suojavarusteita kuin 10 minuuttia kerrallaan. Seleniittikiteistä muodostuneet pylväät alkoivat muodostua jo n. 350 000 vuotta sitten, ja suurimmat niistä ovat jopa 14 metrin pituisia ja metrin paksuisia. Notta saunomahan sitten tänne kymmeneksi minuutiksi… 300 metrin syvyyteen maan alle! Kiva pikku kylpemishetki koko perheelle!

Cave of The Crystals (SciencePhotoLibrary).

HILLIER-JÄRVI, Australia

Tämä 600×250 -metrinen järvi sijaitsee saarella Australian rannikolla. Sen erikoisuus on pysyvä vaaleanpunainen väri, joka johtuu Dunaliella salina -levästä. Tutkimusmatkailija Matthew Flinders kirjoitti saaresta ensimmäisen kirjallisen havainnon v. 1802 ja nimesi sen miehistönsä jäsenen William Hillierin mukaan tämän menehdyttyä punatautiin. Järven suolaisuudesta johtuen ainoat elävät organismit ovatkin leviä ja bakteereja, mutta siinä uimisesta ei tiedetä olevan haittavaikutuksia ihmiselle. Se ei toki ole suositeltavaa, ja useimmat turistit varaavatkin lentokonekyydin tätä erikoisuutta tarkastellakseen. Tänne pitäisi pulahtaa pinkissä uimapuvussa ja ruusunvärisissä aurinkolaseissa; unohtamatta tietenkään pinkkiä Cosmopolitan-drinkkiä ja puhallettavaa uimaflamingoa! Barbie voisi olla kateellinen, ehkä jopa Ken.

Hillier Lake, Australia. Let’s go, Barbie!

MAN-PUPU-NJOR -kivet, Uralvuoristo

Tämä keskellä-ei-mitään sijaitseva nähtävyys koostuu seitsemästä 30 – 42 -metrisestä kalliopaadesta, jotka uhmaavat talvisin alueen jäätäviä pakkasia ja lumimyrskyjä. Tämä paikka sijaitsee (vuodenajasta riippuen) jopa usean päivän vaellusmatkan päässä lähimmästä asutuksesta, joten matkaan ei kannata lähteä kevyin varustein. Alue on kuitenkin suosittu turistikohde sen haastavuudesta huolimatta: tällä samalla alueella sijaitsee kuuluisa Dyatlovin sola, jossa 9 hiihtoretkeilijää menehtyi epäselvissä olosuhteissa v. 1959. Tämä mysteeri on edelleen selvittämättä sen lukuisten omituisten piirteiden takia. Jos tätä keissiä aikoo selvitellä, varaa tutkimiseen aikaa sellaiset hulppeat pari vuosikymmentä… ainakin. Ja ehkä sen jälkeen pakkopaita ja pehmustettu huone.

Man-Pupu-Nyor, Ural.

Dyatlov Pass Linkki tämän aiheen asiantuntijan sivustolle.

PIG BEACH, Bahamasaaret.

Bahamaan kuuluvalla Big Major Cay -saarella elää ainostaan villiintyneitä possuja, jotka tykkäävät polskutella vedessä. Tämän asumattoman saaren sikakannan alkuperää ei tiedetä, mutta niiden on arveltu joutuneen saarelle jopa merirosvojen toimittamina. On myös epäilty, että siat ovat uineet rantaan haaksirikkoutuneesta laivasta. Noh, nykyinen kärsämäärä saarella on n. 50-60 yksilöä, tokihan saarella elelee muutamia villikissoja ja vuohiakin. Saarella sijaitsee kolme makean veden lähdettä ja kärsäkkäistä innostuneet turistit ja bahamalaiset ruokkivat elikoita nykypäivisin. Mikäpä siinä on meressä polskutellessa; mieluummin aitoja töpselikärsiä, kuin allasbaarin antimista päihtyneitä porsaita!

Pig Beach (Wikimedia).

Tässä tulikin siis listattua näitä merkillisiä luontokohteita vain suuremman budjetin reissaajalle, joten mikäpä sopisi sitten mukavaksi, oudoksi kohteeksi esim. kotimaan matkailijoille? Otetaanpa tähän hyvin sarkastinen esimerkki kotimaan kamaralta:

NEULALÄHDE, Pirkkala

Tämä uhrilähde kuuluu Tursiannotkon muinaisjäännösalueeseen, jolta on löydetty asutusta jo viikinkiajan alusta lähtien. Tätä uhrilähdettä tutki ensimmäistä kertaa arkeologi Aarne Erä-Esko v. 1948.

Mikäpä tässä Hiidenmäellä sijaitsevassa uhripaikassa on sitten niin kovin merkillistä? Tämä Hiidenkaivoksikin kutsuttu lähde on vain 18 cm syvä ja 10 cm leveä. Voi jösses, miten upea nähtävyys! Täytyykin pakata matkalle mukaan sekä puhdas, synnitön mieli, että suurennuslasi! Muutoin tämän pyhän lähteen henget langettavat uskomusten mukaan syntisen päälle kaikenlaisia vitsauksia!

Neulalähde/-kaivo, Martin kaivo, Hiidenkaivo (Retkipaikka).

Akka lopettaa tähän, sillä tämän viimeisen näkemyksen ansiosta räyhähenget lähestyvät jo uhkaavasti ovista ja ikkunoista. “Ollos ikuisesti kirottu, sinä viäräleukainen akanruppana,” kuuluu jo uhkaavasti porstuasta demonisella äänellä. Mutta kas: sehän olikin vain töistä kotiin saapuva ukonpuoli! Akka huokaa helpotuksesta; Neulalähteen demonit eivät olekaan Akan kimpussa (ainakaan vielä)!

(Louis Le Breton)

ASUMUSTEN AATELIA

Akan asuttama tönö täyttää tänä vuonna 70 vuotta – ihan kunniallinen ikä talolle, ja sen kyllä huomaa. Pientä kasvojenkohotusta on jatkuvasti tehtävä (talolle, ei Akalle…) eikä lattioiden narinalta voi välttyä. Meillä ei todellakaan hiippailla salamyhkäisesti nurkissa! Mutta: mikä mahtaakaan olla maailman vanhin asumus? Tai edes rakennus? Tai mistä löytyy todisteita vanhimmasta, pitkäaikaisesta asutuksesta? Akkapa ottaa tästä selvää!

Göbekli Tepe/Sanliurfa, Turkki.

Tiettävästi maailman vanhimmat rakennelmat ovat Göbekli Tepe ja Karahan Tepe Turkissa. Nämä valtavat, kiviset rakennelmat on rakennettu n. 12 000-11 500 vuotta sitten, mutta asuntojahan nämä laajat kivestä tehdyt alueet eivät kuitenkaan ole. Molemmissa paikoissa on arveltu vietetyn kaikenlaisia, mukavia rituaaleja ja kokoontumisia, joista emme kuitenkaan voi koskaan saada varmuutta. Molemmissa paikoissa esiintyy kuitenkin runsaasti kiveen kaiverrettuja eläinhahmoja ja muita symbolisia kuvia, joten aikaa ja vaivaa rakennelmien koristeluun(kin) on käytetty runsaasti.

Karahan Tepe/Sanliurfa, Turkki.
Karahan Tepen 11 fallospylvästä ja reunan kasvokuva kaiverrettuina suoraan peruskalliosta (Arkeonews).

Ain Mallaha-kylä Israelissa ajoittuu vuosiin 10 000-8000 eaa. Tässä kylässä asuttiin kivirakennelmissa, mutta asukkaat eivät vielä viljelleet itse mitään. On arvioitu, että tuolloiset metsästäjä-keräilijät elivät (tietenkin) metsästäen, kalastaen ja luonnonantimia keräten. Eräästä haudasta on löytynyt maailman vanhin todiste koirasta kotieläimenä: vainajan mukana on haudattu koiranpentu. Menehtyneen käsi on sijoitettu (hellyyttävästi) koiran ruumiin päälle.

Ain Mallaha (myös nimellä Eynan)/Israel.

Tell Qaramel-hautakumpu Syyriassa on ajoitettu n. 11 000 vuotta vanhaksi. Tältä alueelta on kaivettu esiin 20 yksilön luurangot, ja hautakummun vieressä on selvästi havaittavia jäänteitä torneista. Täällä on asuttu v. 9000 eaa. ja asutaan edelleen. Hautakummun vieressä on kylä ja alueen halki kulkee rautatie. Laakso on hedelmällistä viljelysmaata, jonka läpi virtaa joki, joten mikäpä siinä on asustellessa. Vuosituhansien ajan, herregud.

Tell Qaramel/Syyria (Alchetron).

Jerikon torni Israelissa on n. 10 000 vuotta vanha 8,5 -metrinen rakennus, jota on arveltu käytetyn astronomisiin tarkoituksiin. Mitään viitteitä hautarituaaleihin tai hautauksiin ei ole löydetty, joten torni lieneekin sitten ollut tärkeä taivaan tiirailun kannalta. Tornin ympärillä on asunut n. 2000-3000 ihmistä ja aluetta ympäröi tuolloin (kuuluisa) Jerikon muuri.

Jeriko/Israel.

Çatal Hüyük-kylässä Turkissa asuttiin jo v. 7400 eaa. Alueella asuttiin tiiviisti; talot on rakennettu vieri viereen ja niiden ulko-ovet sijaitsivat katolla. Asukkaita oli arvioiden mukaan eri aikoina 3500-8000. Suomen mittakaavassa asutusta voi verrata pienimmillään Kuortaneen kokoiseen kylään (3528 asukasta) tai suurimmillaan Asikkalaan (8038). Kylässä on pidetty karjaeläimiä, lampaita ja vuohia, sekä viljelty viljaa ja ohraa. Tätä voi jo kutsua ihan toimivaksi kyläyhteisöksi. Kuortaneen tai Asikkalan tilanteista Akka ei osaa sanoa mitään.

Çatal Hüyük/Turkki (Wikimedia Commons).

Choirokoitian kylä Kyproksella ajoittuu vuoteen 6800 eaa. Pyöreäpohjaisissa kivitaloissa asusteli arviolta 1500-2000 ihmistä ja jotkut talot olivat peräti kaksikerroksisia. Täällä elettiin karjanhoidolla ja maanviljelyllä, mutta tuntemamattomasta syystä kylä hylättiin jo v. 6000 eaa. Koko Kypros näyttää olleen asumaton seuraavan vuosituhannen, joten jonkinlainen luonnonkatastrofi lienee aiheuttaneen asukaskadon.

Choirokoitia/Kypros.

Perperikonissa, Bulgariassa, on asuttu jo v. 5000 eaa. Kukkulalle rakennetussa kyläyhteisössä asuttiin jopa 1200-luvulle jaa. asti (!). Paikka oli tärkeä traakialaisille ja myöhemmin roomalaisille ja keskiajalla Perperikon toimi linnoituksena. Alueella on mm. kallioon hakattu pyöreä alttari, palatsi, temppeleitä, taloja ja aluetta ympäröi jopa 2,8 metriä paksut muurit. Kerrassaan vaikuttava paikka, eikä ole ihmekään, että siellä on asuttu useita tuhansia vuosia.

Perperikon/Bulgaria.

Valtava Barnenez-hautakumpu sijaitsee Bretagnessa, Ranskassa. Tässä 72x25x8-metrisessä jättiläisessä on 11 hautakammiota, joista ensimmäiset on rakennettu noin v. 4500 eaa. Koko monumentin on arvioitu painavan n. 14 000 tonnia. Alueelta on löydetty myös esineistöä: nuolenkärkiä, kivikirveitä ja keramiikkaa. Sisään johtavat käytävät ovat 7-12 metriä pitkiä, ja niiden seinillä on symbolisia kivikaiverruksia.

Barnenez/Ranska.
Hautakuilut/Barnenez (Wikimedia Commons).

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, mainittakoon Knap of Howar Orkney-saarilla: Pohjois-Euroopan vanhin, säilynyt kivitalo. Tämä idyllinen, kaksihuoneinen asumus muistuttaa Skara Braen rakennuksia, mutta on useita satoja vuosia niitä vanhempi (3700 eaa.) Huoneita yhdistää käytävä ja toinen huone lienee ollut jonkinlainen työpaja ja varasto. Kuten Skara Braessa, huonekalut on rakennettu kivistä ja katot lienevät olleen nurmipeitteisiä.

NAAPURISOPUA KIVIMÖKKIKYLÄSSÄ – Akalla on asiaa (Skara Braen tarina)

Knap of Howar/Orkney-saaret, Skotlanti.

Huoneista on löydetty jauhinkiviä, kivityökaluja ja keramiikkaa. Talossa on asuttu peräti 900 vuoden ajan, joten kyseessä onkin ollut todellinen perintömökki. Kotieläinten pito, kalastus ja maanviljely on ollut tuttua tämänkin kaksion asukkaille. Tällaisessa idyllissä Akkakin mielellään majailisi, kaukana nykyajan teknologiasta!

Mutta, mutta… jos nyt oikein aletaan pilkkua viilaamaan, niin maailman vanhin koti on löydetty Kalaharin autiomaasta, Etelä-Afrikasta. Wonderwerkin luolassa on asuttu jo 2 miljoonaa vuotta sitten. Luolasta on löydetty kivityökaluja, eläinten luita ja tulisija miljoonan vuoden takaa. Ihmisjäännöksiä luolasta ei ole löytynyt, joten luola on ollut puhtaasti asuinkäytössä.

Wonderwerk Cave/Etelä-Afrikka.

Mikäpä esi-isämme täällä sitten asusteli 2 miljoonaa vuotta sitten, sillä tuohon aikaan lajeja oli useita? Kivityökalujen perusteella on päätelty, että luola asutettiin homo habiliksen toimesta. Luolalla on pituutta peräti 130 metriä, joten habilis-perheellä on ollut runsaasti tilaa temmeltää. Akka näkee sielunsa silmin, kuinka pieni Leena Maria Habilis istuu nuotion äärellä järsimässä gasellinkoipea, jonka perheenäiti Terttu Marja Habilis on huolellisesti kypsentänyt. Aijai, kylläpä siinä on mukavat oltavat, kun tulenkajo loimottaa kotoisan kotiluolan seinämillä!

Site – Wonderwerk Cave (zamaniproject.org) (3D-malli luolasta)

Tuntematon homo habilis. Ei ole tiedossa, onko kyseessä rippikuva, valmistujaiskuva, vai passikuva.

Akan seinällä loimottaa vain valomato, ja uunissa pöhisee kinkkukiusaus, ei gasellin takajalka. Kuinka tylsän arkipäiväistä! Mutta toisaalta: Akan ei tarvitse kotinsa (luolansa) ulko-ovella tähyillä, vaaniiko ulkopuolella jokin megahermeettinen, esihistoriallinen elukka suupalaa vaanimassa. Sentään jotain positiivista tässä nykyajassakin, kun tarkemmin ajattelee…

Tällainen norsun kokoinen, seitsemän tonnia painava MEGATHERIUM olisi mukava näky omalla ulko-ovella tai pihamaalla. Tämän karvaisen öttiäisen on uskottu syöneen kasvien ohella lihaakin. Yeah! Saa silittää!

HUPAISIA NÄHTÄVYYKSIÄ

Maailman pienin poliisiasema sijaitsee Carrabellessä, Floridassa. Alunperin pikkukylän ainoa poliisi joutui päivystämään seinäpuhelimen vieressä, mutta lopulta puhelinkoppi pystytettiin poliisille sateensuojaksi. Nykyisin kylässä (1800 asukasta) on jo peräti kolme poliisia ja pieni toimistokin, mutta puhelinkoppi pysyy edelleen paikallisena nähtävyytenä. Olisi hauskaa, jos kylästä löytyisi maailman pienin poliisikin. Siinä olisi kaksin verroin pällisteltävää.

Carrabelle, Florida.

Kansas Cityssa, Teksasissa, sijaitsee maailman kauneimmaksi kirjastoksi sanottu rakennus. Rakennus on alunperin pankkitila, mutta korjausten myötä kirjastoksi uusittu tila avasi ovensa v. 2004. Alkuperäinen teräsholvikin rakennuksesta toki edelleen löytyy. Julkisivuhan tässä kirjastossa eniten viehättää; varsinainen neronleimaus!

Kansas City, Teksas.

Turkmenistanissa sijaitsee kraatteri, joka on ollut tulessa vuodesta 1971 asti. Tämä romahtanut kaasukenttä sytytettiin tuleen ilmeisesti sen takia, ettei ympäristöön leviäisi haitallista metaania. Tästä tulee väistämättä mieleen Simpsonien jatkuvasti liekehtivä rengaskasapalo.

Turkmenistan (The Gates of Hell).

Jeju-saarella Etelä-Koreassa sijaitsee Love Land; eroottisiin patsaisiin ja taideteoksiin erikoistunut puisto. Nämä taideteokset todellakin kuvaavat mm. messeviä lemmenleikkejä eri asennoissa. Ei kannata lähteä perhepiknikille tähän kohteeseen. Etsikää ihan itse Google Mapsista tai kuvahausta, mieli tekee kuitenkin…

Jeju, Etelä-Korea (Tripadvisor).

Llanfairpwllgwyngyll on LYHENNE Walesissa sijaitsevan kylän nimestä Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogoch. Kylässä on kolmisentuhatta asukasta. Jos Akka olisi täältä kotoisin, Akka kertoisi mieluummin olevansa kotoisin “Iistä.”

Llanfairpwllgwyngyll, Wales (Wikipedia).

Skotlannissa sijaitsee Unst Bus Shelter; katettu bussipysäkki. Pysäkki oli tarkoitus poistaa v. 1996, mutta 7-vuotias Bobby Macaulay teki anomuksen, ettei pysäkkiä poistettaisi – hän säilytti pysäkillä polkupyöräänsä koulupäivien ajan. Nykyisin pysäkillä on mm. huonekaluja ja televisio. Pysäkkiä myös uudelleensisustetaan ahkerasti. Nyt, HSL, pistäkääs paremmaksi!

Unst, Skotlanti.

Nebraskan Monowi-kylässä asuu peräti yksi asukas; Elsie Eiler. Hänen miehensä kuoli v. 2004, joten kylän väkiluku puolittui tuolloin…! Elsie on kylän pormestari ja hän mm. myönsi itselleen alkoholiluvan, joten hän pystyy ylläpitämään kaupungin tavernaa turisteille. Fiksua, Elsie, erittäin fiksua…

Monowi, Nebraska.

Japanin Osakassa sijaitsee 16-kerroksinen toimistotalo Gate Tower Building. Tämän rakennuksen viidennen, kuudennen ja seitsemännen kerroksen läpi kulkee vilkasliikenteinen moottoritie. Tie rakennettiin talon läpi, kun omistajan kanssa ei päästy yksimielisyyteen tontin läpi kulkevasta moottoritiestä. Ihan näppärää; mikäli rakennuksen kohdalla on esim. bussipysäkit. Suoraan hissistä bussiin ja himaan!

Osaka, Japani.

Japanista löytyy myös suosittu turistikohde; kissojen saari Tashirojima. Saarella asuu 80 ihmistä ja kissakannan runsastuminen johtuu uskomuksesta, että kissojen ruokkiminen parantaa terveyttä ja varallisuutta. Useat sadat kissat saavat siis mellastaa saarella aivan vapaasti, ja kerran kuussa eläinlääkäri käy saarella tarkastamassa kissojen kunnon. Akka sekoaisi tällä saarella ja höpöttäisi lössöttäen “a basket full of kittens, a basket full of kittens…!”

Tashirojima, Japani.

Intiasta löytyy kissasaaren vastine; Karni Matan temppelissä asustaa arvioiden mukaan 25 000 rottaa. Näiden rottien uskotaan olevan Karni Mata-jumalan jälkeläisiä eikä niitä saa vahingoittaa millään tavalla. Uskotaan jopa, että rottien nakertaman ruoan syöminen on suuri kunnianosoitus. Nope, sanoo Akka. Nope, sekä temppelille että ruoalle.

Karni Mata-temppeli, Intia.

Conisbroughissa, Englannissa, sijaitsi aiemmin turistien suosikkikatu “Butt Hole Road.” Nimi vaihdettiin asukkaiden vaatimuksesta v. 2009 ja sitä kutsutaan nyt “Archer’s Wayksi.” Englannin Shepshedin kaupungista löytyy myöskin Butthole Lane, mutta tämän kaupungin asukkaat eivät ole aikeissa vaihtaa katunsa nimeä. Tällä kadulla voisi asustaa Beavis ja Butthead.

Conisbrough, Englanti.

Churchillissa, Kanadassa, sijaitsee jääkarhuvankila. Tämä laitos perustettiin v. 1982, sillä alueella liikkuu tuhansia jääkarhuja. Nykyisin rakennuksessa on peräti 28 selliä, joihin rymyävät jääkarhut voidaan sijoittaa jopa 30 päiväksi. Lopulta sellien asukkaat nukutetaan ja siirretään helikopterilla kauemmaksi kaupungista. Paljonkohan tähän toimintaan budjetoidaan massia? Noh, parempi vaihtoehto tämä on, kuin karhujen ampuminen…

Churchill, Kanada.

Portlandissa, Oregonissa, sijaitsee maailman pienin puisto. Puisto sijaitsee keskellä leveää autotietä ja siinä kasvaa yksi puu. Tällä puistolla on nimi “Mill Ends Park.” Tässä puistossa voi koko perhe käydä piknikillä; tosin vain yksi kerrallaan ja kukin vuorollaan! Leijaa ei kannata alkaa lennättämään, siinä hommassa päätyy nopeasti autojen sekaan!

Portland, Oregon.

Gryfinossa, Puolassa, sijaitsee omituinen metsä: The Crooked Forest eli Krzywy Las. Metsän puut ovat kummallisesti pohjoiseen vääntyneitä. Onkin epäilty, että ihmisen on täytynyt taivuttaa näitä puita jollakin merkillisellä menetelmällä, esimerkiksi huonekaluteollisuutta varten. Yhdeksi syyksi on epäilty myös toisen maailmansodan tankkeja, jotka olisivat ajaneet nuorten taimien päältä vaurioittaen näitä pysyvästi. Puista on tietenkin muodostunut paikallinen turistinähtävyys.

Krzywy Las, Gryfino, Puola.

Akan mielestä tämä on metsän menninkäisten tekosia; vai otetaanko taas mukaan ne pienet, pirulliset alienit…! Niillä kun ei muuta puuhaa tunnu olevan, kuin ihmisten kiusaaminen. Tässä tapauksessa niillä ei onneksi ole mitään asiaa tähystellä ihmisten sisuskaluja peräsuolen kautta, kuten usein on raportoitu. Välillä on mukavaa vaihtelua vain taivutella puita ja katsella, kun ihmiset raapivat kummissaan päätään.

KIVEEN KAIVERRETUT IHMEET

Jotakin perin merkillistä on muinoin tapahtunut Lalibelan kylässä, Etiopiassa. Tässä noin 20 000:n asukkaan kylässä sijaitsee 11 suoraan kallioon kaiverrettua kivikirkkoa, joita kutsutaankin nykyään Lalibelan kalliokirkoiksi.

Biete Ghiorgis-kirkko.

Tarina kertoo, että nämä massiiviset kirkot on kaiverrettu kuningas Lalibelan johdolla (tämän valtakaudella vuosina 1181–1221)… ITSENSÄ ENKELIEN TOIMESTA. Ja peräti yhdessä yössä!

Alueen kirkot ja niiden sijainnit (Wikimedia Commons).

Herra Kunkku Lalibelan oman historiikin mukaan enkelit jeesasivat häntä 24 vuotta, mikä kuulostaakin uskottavammalta. Tai siis… Akka peruu heti puheensa: ei tosiaankaan kuulosta!

Kuningas Lalibela (GlobalGeography).

Arkeologien mukaan kirkkoja on kaiverrettu vuosien 700-1200 välisenä aikana ja on jopa epäilty, että kuuluisilla Temppeliritareilla olisi ollut vaikutusta asiaan.

Temppeliritarit olivat sotilaallinen ryhmittymä, jonka tarkoitus oli puolustaa kristinuskoa ristiretkien aikana. Lopulta ryhmä kasvoi niin suureksi ja vaikutusvaltaiseksi, että heille kävi… perin huonosti. Heidän loppunsa koitti v. 1307.

Väitetäänhän nimittäin jopa, että Raamatussa mainittu (Temppeliritarien löytämäksi väitetty) Liitonarkkikin olisi päätynyt Etiopiaan; Aksumin kaupunkiin.

Vielä tänäkin päivänä tätä kyseistä kultaista arkkua vartioi yksinäinen, pyhä äijä, joka sitoutuu tähän tehtävään koko elämäkseen. On siinä pirun arvokas homma, sillä tämä henkilö on ainoa, joka saa arkkua edes lähestyä. Luvattomat katselijat palavat kuulemma poroksi, jos lähelle edes yrittävät. Tiedettävästi tällaisia yrittäjiä ei ole ollutkaan.

Moses and Joshua in the Tabernacle, n. 1896-1902/James Tissot.

Kirkkojen massiivinen koko on kuitenkin kerrassaan järisyttävä: nämä kirkot nousevat suoraan peruskalliosta jopa 50 metrin korkeuteen. Niitä yhdistävät kallioon kaivetut kapeat käytävät, ainoastaan yksi ristin muotoinen Biete Ghiorgis -kirkko sijaitsee omassa yksinäisyydessään sivummalla.

Kirkot todellakin nousevat ylös peruskalliosta, kuten tämä kuva osoittaa. Keskeltä jumalatonta kuoppaa…

Tällainen hermeettinen kirkkoalue herättää runsaasti kysymyksiä, kuten miksi kirkkoja on 11. Eikö yksi riittänyt? Eikö se yksikin olisi aiheuttanut jo ihan tarpeeksi verta, hikeä ja kyyneleitä? Toisena, pienenä kysymyksenä herää tietenkin se, että MILLÄ näitä kirkkoja on kalliosta kaiverrettu? Pikkuruisilla kivihakuilla? Ei, ei, ei ja vielä kerran ei, sanoo Akka.

Tällaisilla vehkeillä me askarrellaan! Esimerkki kuparisesta talttatyökalusta Egyptissä.

Myös Egyptin Sakkarasta löydettiin valtavista hautakuiluista yhteensä 24 massiivista, graniittista arkkua kansineen. Arkut painavat keskimäärin 70-100 tonnia ja niiden muotoilu on äärimmäisen tarkasti tehtyä työtä. Nämä Serapeumin arkut herättävät luonnollisesti suurta ihmetystä: miten tällaisia kaiverretaan ja kannetaan jonnekin maanalaisiin käytäviin? Akalla hajoaa pää tällaisten ihmeiden edessä. Näiden kanssa ei tarvitse edes kysyä MIKSI, vaan aivan yksinkertaisesti MITEN.

Yksi suurista graniittiarkuista (TheAncientConnection). Tämän arkun korkeus on n. 2,5 metriä.

Eikä unohdeta kalliokaupunki Petraakaan; tuota Jordanian helmeä. Ehkäpä Kunkku Lalibelan enkeljoukko liihotteli taikavoimineen paikalle sinnekin. Hoosiannaa laulaen.

Nyt saisi kyllä joku insinööri-arkkitehti-kuka-tahansa kertoa Akalle, miten näitä massiivisia rakenteita ja arkkuja mukamas nykerretään joillakin alkeellisilla työvälineillä. Mikäli kunnon selitystä ei löydy, Akka poikkeuksellisesti uskoo enkelien tai alieneiden apuun. Tai olkoon vaikka maanalaisia maahisia; se on aivan sama, mutta millään palettiveitsellä ei graniittia ole todellakaan lähdetty pilkkomaan. Sen verran Akkakin ymmärtää.

Petra, Jordania.

Aiheesta löytyy useita Youtube-videoita, joita Akka ei kuitenkaan tässä luettele. Niiden pääsanoma on kuitenkin yksinkertaistettuna sellainen, että joskus muinoin on ollut kulttuureita, joilla oli edistyksellistä teknologiaa. Sitten yllättäen tapahtuikin jokin luonnonmullistus, joka pyyhkäisi altaan kaiken ja tällainen teknologia jäi unohduksiin.

Tämä teoria sopii hyvin enkelien, alieneiden, maahisten ja muiden kivojen pikku-ukkojen rinnalle. Jos joku ei nyt ala selittämään tätä ilmiötä, niin Akka kysyy Bigfootilta. Kyllä Bigfoot tietää! Siinä on ihan reilun oloinen kaveri, vaikka hänen mieltymyksenään onkin tallentua ainoastaan Pure Shit -merkkisten kameroiden kuviin. Minkäs sitä ujoudelleen mahtaa!

Bigfootin tykkäämä kamera – tällainen kannattaa ottaa mukaan yöllisille etsintäretkille! Tulee juuri sellaisia otoksia, joita nykyäänkin nähdään!

AITO AAVEKAUPUNKI

Kaliforniassa keskellä-ei-mitään sijaitsee kerrassaan upea aikakapseli: hylätty kullankaivuukaupunki 1850-luvulta. Bodie perustettiin v. 1859, kun 4 mainaria löysivät vuoristoisesta maastosta lupaavan kultaesiintymän. Kaupunki sai nimensä mainarista nimeltään W. S. Bodey. Tämä herra kuolikin piakkoin kaupungin perustamisen jälkeen lumimyrskyssä, mutta ainakin hänen nimensä jäi täten historiaan (mukaeltuna tosin).

Koko kaupunki katuineen on kuvattu Google Mapsiin, joten virtuaalimatka Bodieen onnistuu mainiosti ukkelia painamalla.

Bodie – Google Maps

Kaupunki kasvoi nopeasti; v. 1879 Bodiessa asui jo 7000-10 000 asukasta ja alueella oli peräti n. 2000 rakennusta. Ja kuinka ollakaan: Bodiesta löytyi peräti 65 saluunaa, 200 ravintolaa, Chinatown ja punaisten lyhtyjen katu. Varsin miellyttävä kaupunki kerrassaan; eritoten lapsiperheille!

(Visit Mammoth)

Villin lännen meininki toteutui kirjaimellisesti Bodiessa, ampumistapauksia sattui tämän tästä ja kaupungissa olikin tapana kysyä “onko meillä miestä aamiaiseksi.” Tämä tarkoitti: oliko yön aikana taas ammuttu joku.

(Bodie Foundation)

Kasvavaan Bodieen vedettiin lennätinlinjat ja rakennettiin rautatie, paikallinen sanomalehtikin perustettiin v. 1877: The Standard Pioneer Journal of Mono County. Ette sitten yhtään parempaa nimeä keksineet…? Kenellekään ei tullut mieleen “Bodie News”?

On arvioitu, että Bodien kaivoksista kaivettiin kultaa 34 miljoonan dollarin edestä. Mutta eihän se kulta mihinkään itsekseen lisäänny; kaivosten ehtyessä mainarit alkoivat pikkuhiljaa muuttaa pois kaupungista etsimään parempia esiintymiä. Vuonna 1880 asukasluku oli vain n. 5000 asukasta. Tästä 10 vuotta myöhemmin, v. 1890 asukkaita oli enää 779.

(bodie.com)

Ensimmäisen kerran Bodie mainittiin aavekaupunkina v. 1915 ja vuonna 1950 asukasluku oli jo pyöreä nolla. Kaupungin autioituessa hyvin nopeasti rakennukset jäivät elämään omaa elämäänsä juuri sellaisina, kuin ne hylättäessä jätettiin. Useissa rakennuksissa on edelleen paikoillaan huonekaluja ja muuta esineistöä, jotka kertovat menneestä elämästä hyvin konkreettisella tavalla.

(Escalon Times)

Koko kaupungin alueesta tehtiin suojelu- ja vierailukohde jo 1960-luvulla ja vuosittain siellä käykin n. 200 000 turistia. Rakennuksia on edelleenkin jäljellä 110 vuosien 1892 ja 1932 rajuista tulipaloista huolimatta. Alueen hyiset talvet ja rutikuivat kesät ovat kuitenkin verottaneet rakennuskantaa rankalla kädellä, mikä näkyykin useissa julkisivuissa ja rakenteissa.

Bodien sekatavarakauppa (California Travel/AmateurTraveler).

Legendana elää edelleen tarina tytöstä, jonka perhe aikoi muuttaa Bodieen San Fransiscosta. Tyttö kirjoitti päiväkirjaansa: “Hyvästi Jumala, minä lähden Bodieen.” Vallan mieltäylentävä näkemys uudesta kotipaikasta! Nykypäivän espoolainen sanoisi vastaavassa tilanteessa: “Hyvästi iPhone, lähden tästä metrolla Itäkeskukseen.” Eehhehe!

Toinen legenda kertoo prostituoitu Rosa Maysta, joka muutti kaupunkiin v. 1893. Hän osti punaisten lyhtyjen kadulta asunnon 175 dollarilla. Kerrotaan, että Rosa May avusti ja hoiti mainareita kaupungissa leviävän epidemian aikana, jonka johdosta hänelle annettiin lempinimi “h***a, jolla on sydän kultaa.”

Rosa May.

Väitetään jopa, että Rosa May sai itsekin tartunnan (epidemian laatua ei tiedetä) ja lopulta menehtyi tähän, mutta mitään todisteita tällaisesta ei ole löydetty. Tarinahan sinällään on jo kertomisen arvoinen; olkoon se sitten totta tai palturia. Nykyaikana tästä saisi mehevän jutun johonkin kökkölehteen: “Seksityöläisestä sairaanhoitajaksi – lue koko Rosa Mayn traaginen tarina!!”

Rosa Mayn hautakivi Bodiessa.

Kuten kunnon aavekaupunkiin kuuluukin, Bodien yllä leijuu kammottava kirous. Jos alueelta pöllii jonkin muistoesineen mukaansa, alkaa tämän varkaan elämä mennä päin per***tä. Tämä uskomus on kuitenkin täysin sepitetty juttu: alueen vartijat laskivat huhun liikkeelle, jotta turistit eivät veisi tavaroita mukanaan.

Bodie Museum (California Travel).

Noh, tarinaa kerrottiin kuitenkin niin uskottavasti, että syyllisyydentuntoiset ihmiset alkoivat lähettää varastamiaan esineitä (kenkiä, lasinpaloja, pikkuroinaa) takaisin Bodieen. Näitä palautettuja esineitä laitettiin sitten esille museoon ja helvetti pääsi irti: esineitä alettiinkin pölliä ihan vain sen vuoksi, että niitä olisi sitten hauska katsella palautuksen jälkeen museon lasivitriineissä..! Aargh, ihmiset…!

Varastetuista tavaroista suurin on eräästä talosta pöllitty PIANO. Jep, todellakin piano. Tämä piano on valitettavasti edelleen karkuteillä eikä sitä todennäköisesti kukaan aio palauttaakaan. Akka ei ainakaan usko, että museoon saapuu joku tyyppi sanoen: “Anteeks kauheesti, mut tää vehje tarttu mun housunlahkeeseen viime käynnillä. Huomasin sen vasta, kun laitoin pöksyjä pesukoneeseen.” Juuh, ei tule tapahtumaan.

Bodien hautaustoimisto (California Crossing).

On kerrassaan uskomatonta, kuinka paljon materiaalia kaupungin hylänneet asukkaat ovat jättäneet jälkeensä. Ainakin kuvien perusteella on helppo kuvitella kaupunkia sen loistonsa huipulla; sitä aikaa, kun Bodiessa tarjoiltiin miestä aamiaiseksi melkein päivittäin. Tuolloiset asukkaat saattaisivat tosin sanoa asiaan painavan mielipiteensä: “Lährin kauppaan ostamaan piipputupakkia ja sain matkalla 3 luotia persauksiin. Ai miksikö täältä lährettiin helkkariin? Mietipä sitä ihan itekses.”

Ah ja voi; sitä villin lännen idyllistä elämää!

SUSILUOLAN SALAISUUDET

Kristiinankaupungin ja Karijoen välillä Pohjanmaalla sijaitsee arkeologisesti hyvin kiistanalaiseksi muodostunut kohde: Susiluola. Tästä Susivuorella sijaitsevasta luolasta on muodostunut riitakapula tutkijoiden välille jo vuosikausiksi. Ai miksi? No siksi, että osa tutkijoista väittää neandertalilaisten asuneen siellä, osa väittää kivilöydösten muodostuneen ihan luonnonmuovaamilla voimilla.

Susiluolan aidattu sisäänkäynti (visitsuupohja.fi)

Luolan pinta-ala on noin 400 neliömetriä ja sen on arvioitu muodostuneen 2,6 milj. vuotta sitten. Asutuksen ajankohdiksi on arvioitu joko 70 000, 120 000 tai jopa 250 000 vuotta sitten. Luolalöytöihin kuuluu kiviesineitä, iskoksia, kivilastuja sekä 80 cm leveä ja 10 cm syvä (oletettu) nuotionpohja.

Tästä kivestä kaikki alkoi (sadanvuodensatoa.fi).

On myös esitetty, että asutuksesta todistaa esineistön ja tulisijan sijainnit juuri luolan avarimmalla kohdalla, jossa katto on korkeimmillaan. Tällä alueella pinta on myös kaikista tallatuinta – tosin tämä seikka saattaa johtua eläimistäkin. Kyllä Akan ajatteluun tämä seikka ainakin vaikuttaa: pystyssä seisova ihminen laittaisi järkevästi tulisijan juuri tällaiselle paikalle.

Olisivat nyt tehneet edes joitakin graffiteja seinille, tällaisiakin luolamaalauksia on löydetty…

Neandertalilaisten kädenjälkiä luolamaalauksessa Espanjassa (livescience.com).

Susiluolaa tutkittiin ensimmäistä kertaa v. 1997, kun karijokelainen Kalervo Uusitalo ilmoitti havainnoistaan geologeille ja arkeologeille Helsingissä. Tästäkös alkoi sitten helvetti repeämään – jopa niin, että tutkijat joutuivat lopulta ilmiriitoihin. Polemiikkia lisäsi myös se, että ulkomaisia tutkijoitakin liittyi mielipiteineen mukaan. Kannanotot jakautuivat selkeästi puolesta/vastaan: onko siellä nyt sitten meikäläisten serkut mellastaneet vai onko kaikki vain sattumankauppaa, joka näyttää asutukselta?

Luolaa sisäpuolelta (hs.fi)

Tästä aiheesta on kiistelty jo yli 20 vuotta, eikä asialle ole vieläkään saatu ratkaisua. Jotkut tutkijat eivät enää edes halua puuttua asiaan, sillä aihe on liian tulenarka käsiteltäväksi. Joidenkin tutkijoiden mainekin on jo loattu, kun keskustelu alkoi siirtyä henkilökohtaisuuksiin ja ammattitaitoon. Ei siis ihme, että intoa asian selvittämiseen ei juurikaan ole.

Mikäli Susiluolassa olisi tosiaankin asustellut neandertalinihmisiä, olisi se kansainvälisestikin jumalaton sensaatio – ja ainoa pohjoismainen löytö laatuaan. Oletetuin ajankohta asutukselle on tuo mainittu n. 120 000 vuotta, mutta ajoituksesta nimenomaan on käyty kiistaa. Kuten kivistäkin… kuten ihan kaikesta muustakin. Eikö voitaisi vaan sopia, että kyllä siellä on oltu, perhana! Luolaan voisi asetella pari neandertalilaisnukkea tulisijan äärelle, niitä voisi sitten innokkaasti käydä pällistelemässä. “Kato, tossa ne nyt laittaa ruokaa, ei ollu Mäkkäreitä silloin olemassakaan,” voisi pienimmille lapsille selittää. Jonka jälkeen lapset kysyisivät, että missä on lähin Mäkkäri…

Akka: “Lähepäs, ukko, metsälle! Lapset on nälissään!” Ukko: “Juu juu, ihan just!”

Retkikohteenahan tämä alue ja luola on hyvin suosittu, joten eipä niitä nukkeja välttämättä tarvitakaan. Kukin saa ihan itsekseen kuvitella, onko siellä joskus polteltu tulia, tehty työkaluja ja nukuttu suojassa pedoilta. Tuolloin 120 000 vuotta sitten meri peitti vielä suurimman osan Etelä-Suomea, mutta ilmasto oli lämmin kahden jääkauden välisenä aikana ja Suomenkin alueella suurriistaa löytyi syötäväksi asti. Mikäpä siinä olisi ollut asustellessa; suojaisa kotiluola ja ravintoakin tarjolla, kunhan viitsi persuksensa nostaa nuotion viereltä. Ai että.

“Ai että tosiaan, se Susiluola oli mun ja vaimon ensimmäinen yksiö. Ihan jees mesta!”

Akka toivoo tähän kansainvälistä tutkimusta alan huippuammattilaisilta, mutta eiköhän kaiken esteenä ole aina rahoituskysymys. Joku miljardööri voisi kaivaa taskunkuvettaan ja heittää joitakin ylimääräisiä miljooniaan tähänkin projektiin. Kyllä Suomeen pitää saada ihan oma neandertalilaispaikka, se päihittäisi kaikkien muiden Pohjoismaiden viikinkikylät ja -löydökset sekä suoruumiit mennen tullen. “Meillä onkin asuttu paaaljon ennen teitä, hähhää!” voisi vahingoniloisena irvailla kaikille ja näyttää päristäen kieltä. Aikuismaisesti ja ammattimaisesti, kuten nämä Susiluolan tutkijatkin tekivät työtään…!

KUMMITUSTALOISTA VIIS – KUMMITUSKYLÄ MYYTÄVÄNÄ!

Kas kummaa, Akka bongasi taas merkillisen myyntikohteen Skotlannissa – myynnissä on peräti kokonainen kylä raunioineen. Hintakaan ei ole paha, kylästä pyydetään 125 000 puntaa eli noin 146 000 euroa. Tässä kohtaa voi kysyä kukamitähäh eli miksi tällainen myyntikohde on tullut markkinoille?

(Goldcrest Land And Forestry Group)

Kyseessä on Lawersin kylä Skotlannin ylämailla, Loch Tay-joen rantamilla. Kauppaan kuuluu mukaan mm. oma yksityinen ranta kalastusoikeuksineen, useita raunioita ja viheriäisiä niittyjä (tai humisevia harjuja, terveisiä Emily Brontelle…). Kauppaan sisältyy myös yhden naisen haamu.

Kyseinen nainen on Mary Campbell – paremmin tunnettu nimellä Lady Of Lawers. Hän eli 1600-luvun puolivälissä ja nai tuolloin paikallisen kartanonomistajan. Hänet tunnettiin myöhemmin kylän ennustajana.

Hänen ensimmäinen ennustuksensa tapahtui v. 1669 kylän kirkon rakennustöiden aikana. Hän ennusti, että kirkon kattoa ei tulla saamaan valmiiksi. Kuinka ollakaan: katolle asetettavia kiviä kuljettanut laiva upposi myrskyssä. Kyläläiset hämmästyivät: heillä olikin kylässä oma selvännäkijä! Tällaisessa pahaisessa pikkukylässä!

Lady Of Lawers (arvonimi ansaittu naimakaupan myötä) alkoikin sitten ennustella ihan urakalla; hän mm. istutti kirkon viereen saarnin ja ennusti, että: “kun puu on kasvanut päädyn mittaiseksi, kirkko hajoaa.” Kukaan paikallinen ei siis hämmästynyt, kun kirkon katto romahti v. 1833. Lisäksi paikallinen myrsky vaurioitti kirkkoa niin pahoin, että kyläläiset antoivat sen vaan raunioitua korjauskelvottomana.

Ilmeisesti tämä saarnipuu oli kuitenkin naiselle tärkeä, sillä siihen liittyi muitakin ennustuksia. Hän ennusti myös, että saarnin kasvaessa päätyyn asti paikallinen ylimystöön kuuluva suku jää ilman perillistä. Tämä tapahtui v. 1862 markiisi Breadalbanelle.

Lisäksi Lady varoitti ennustuksellaan, ettei tätä puuta saa kukaan vahingoittaa: tämä tulisi kohtaamaan kirouksen, jos näin tapahtuisi. Varoituksesta huolimatta pölkkypää-farmari John Campbell kaatoi puun 1870-luvulla. Kirouksen seurauksena hänen työntekijänsä tuli hulluksi, hänen hevosensa kuoli seisaaltaan kärryjä vetäessä ja herra itse kuoli härkänsä jahtaamana. Huu – äijä sai, mitä ansaitsikin!

(Ancient Origins)

Lady ennusti myös kylän autioituvan tulevina vuosina. V. 1841 kylässä asui enää 17 ihmistä, v. 1891 kyläläisiä oli 7 ja vuodesta 1926 kylä on ollut täysin asumaton.

Lady Of Lawers ennusti myös “kulkuvälineitä, joista tulee savua.” Tämä ennustus on tietenkin tulkittu niin, että hän tarkoitti tulevaisuuden rautateitä ja junia. Samalla tavoin hän ennusti tulevaksi laivoja, jotka toimivat “savulla.” Erään tällaisen laivan hän ennusti uppoavan läheisellä lahdella, mutta ainakaan vielä tällaista onnettomuutta ei ole tapahtunut.

Lady Of Lawersin kaksi muutakin ennustusta on vielä toteutumatta: “(Alueen korkein vuori) Ben Lawers muuttuu niin kylmäksi, että alueella ei voi enää viljellä” ja “Kun suuri kivi (the Boar’s Stone at Fearnan) tippuu kallioilta, vieras suku/perillinen ilmaantuu Ballochin alueelle.” Näistä ennustuksista kukaan tutkija ei toistaiseksi osaa sanoa mitään.

Vastaus aiemmin esitettyyn kysymykseen “miksi tämä kylä on myynnissä” on siis ilmiselvä: siitä toivotaan paikallista turistikohdetta tämän kummitusnaisen maineen myötä. Ei muuta kuin taskunkuvetta kaivamaan: kyllä alueelle pitää saada ainakin yksi ravintola ja matkamuistoputiikki, jonka t-paidoissa lukee “I visited and survived” tai jotakin muuta yhtä typerää.

Akalle kelpaisi – miksi tyytyä kummitustaloon, kun koko kyläkin vanhoine raunioineen olisi tarjolla? Kaupan päälle tulee vielä tämä ennustajahaamu; ei huono diili ollenkaan.

Ja taas Akka laittaa lottoa vetämään… Siihen viereiseen jokeenkin voisi virittää oman “Loch Tay”hirviön vastineeksi Loch Nessille, ihan piruillakseen. Nooh, ei sentään, Akka ei siedä huijareita missään muodossaan.

Päivitys Lizzie Bordenin kotitaloa koskevaan tarinaan: talo on myyty huhtikuussa 2 miljoonalla dollarilla. Linkki ohessa.

MURHATALO MYYTÄVÄNÄ – Akalla on asiaa

Lizzie Borden House Sells to a Ghost-Loving New Owner With Big Plans (realtor.com)

NAAPURISOPUA KIVIMÖKKIKYLÄSSÄ

V. 1850 myrsky riehui Orkney-saarilla paljastaen maan alta 5000 vuotta vanhan kylän –Skara Braen (alunperin Skerrabra). Paikallinen kartanonomistaja kaivoi kylän asumuksia esiin hiekan keskeltä, mutta vasta v. 1925 paikalle saapui arkeologinen ryhmä.

Tuolloin kylästä löytyi 8 talon ryhmittymä sekä yksi työtilaksi kuvailtu huone. Vasta 1970-luvulla varmistui, että taloissa asuttiin 600 vuoden ajan vuosina 3100-2500 eaa.

Skara Brae – Google Maps

Esimerkki asuinhuoneesta (Wikimedia Commons).

Asumukset on kaivettu maakumpuihin ja jokainen huone on pohjaltaan samanlainen: huoneessa oviaukkoa vastapäätä on kivistä rakennettu hylly, huoneessa on sänkyjä, istuin ja tulisija. Tämä viittaa siihen, että kylän asukkaat ovat olleet keskenään samanarvoisia.

Skara Braen asukas: “Paskan marjat, me ei vaan keksitty muunlaista asumismuotoa. Kopioitiin hyväksi havaittua pohjakaavaa kaikille.”

Kylän rakennetta (orkneyjar.com).

Asumusten katot eivät ole säilyneet, ne ovat todennäköisesti olleet orgaanista materiaalia. Kaikki huoneet oli yhdistetty toisiinsa kivisillä käytävillä, mutta jokaisessa huoneessa oli tarpeen vaatiessa suljettava ovi.

Skara Braen asukas: “Äh, naapuri Ughr pisti ne katot päreiksi kännipäissään. Ja ovet keksittiin samasta syystä, kun se p*rkele kuorsasikin kuin karhu.”

Kylän asukkaat pitivät sekä karjaa että viljelivät maata. Maan vajoamisen seurauksena kylä sijaitsee nyt rannalla, mutta 5000 vuotta sitten asumuksia ympäröi laajat viljelysmaat. On epäilty, että osa asumuksista saattaa olla merenpohjassa.

Skara Braen asukas: “Sitä ei kyllä voi laittaa Ughrin syyksi, se on myönnettävä.”

Skara Braen sijainti kauempana merenrannasta (northlinkferries.com).

Asumuksista on löydetty runsaasti esineistöä, joiden perusteella Skara Braen jokapäiväisestä elämästä tiedetään paljonkin. Asukkaat söivät monipuolista ravintoa: lihaa, marjoja, vehnää, ohraa, kaloja, simpukoita ja linnunmunia.

Skara Braen asukas: “Kyllä ne lokinmunamunakkaat välillä alkoivat tökkiä. Olisi edes kerran saanut makkarasoppaa, perhana. Tai lihapiirakan kurkkusalaatilla.”

Esineistöön kuuluu myös luusta valmistettuja työkaluja, neuloja, saviruukkuja ja hematiittia, jota esiintyy vain Skara Braen alapuolella olevalla Hoy-saarella. On siis arveltu, että eri yhteisöt ovat olleet tekemisissä keskenään.

Skara Braen asukas: “Sinnehän se Ughr painui aina remuamaan juhannusjuhlille. Kyllä tuli kotona sanomista, usko pois.”

Esineistöä (The Orkney Museum).

Huoneistoista on löytynyt myös koristeltuja kivipalloja, joiden käyttötarkoitusta ei tiedetä edelleenkään.

Skara Braen asukas: “Pakkohan se oli nykertää jotakin, jolla pystyttiin uhkailemaan Ughr pois jaloista pyörimästä. Se raukka luuli, että ne on kranaatteja.”

MYSTISET KIVIPALLOT – Akalla on asiaa

Kylä hylättiin vähitellen muutamien vuosikymmenten aikana. Syytä tähän ei tiedetä, mutta syiksi on arvioitu mm. hiekkamyrskyjä tai väestön halukkuutta perustaa omia maatilojaan. On kerrottu, että nuorempi väestö lähti aiemmin kuin vanhemmat asukkaat – Akka ei tosin löytänyt mitään tietoa, miten tällainen seikka on havaittu. Löytyikö alueelta muumioitunut mummo keinutuolissaan sukankutimet kädessään??

Skara Braen asukas: “Ai sinnekö se mummo sitten jäi? Noh, muutossa hukkuu kaikenlaista… pakkohan se oli lähteä, kun Ughria ei enää kukaan jaksanu katella. Suljettiin se lopulta yhteen mökkiin ja lähdettiin vetämään hippulat vinkuen. Sen takia kaikki tavaratkin jäi sinne löydettäväksi.”

Että näin; naapureita on siedetty vain nipin napin jo neoliittisella ajalla. Skara Braen arvoitukset selvisivät ihan suomalaista mökkikulttuuria sivustakatsojana tarkkailemalla. Joka paikasta tuntuu löytyvän joku örväilevä äijä, joka ei osaa pitää housuja jalassaan tai korkkia kiinni.

Ughrin jälkeläiset ovat lopulta rantautuneet Suomeen asti, sekin seikka on nyt selvitetty. Juoksivat hulluuspäissään munaravia Englannin halki ja ylittivät kanaalinkin uimalla. Kovia äijiä!

Ughr!

KORALLILINNAN KUNINGAS

Latvialaissyntyinen Edward Leedskalnin pettyi pahasti saadessaan morsiameltaan rukkaset ennen heidän hääpäiväänsä v. 1920. Äijäparka pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja muutti Yhdysvaltoihin Floridaan jättäen 16-vuotiaan morsmaikkunsa Latviaan. Niin sisuuntunut Edward olikin, että hän päätti näyttää kykynsä koko maailmalle mitä merkillisemmällä tavalla: hän alkoi veistää alkeellisilla työkaluillaan kalkkikivestä erilaisia rakennelmia, jotka nykyään tunnetaan nimellä Coral Castle.

Coral Castle, Homestead, Florida.

Korallilinna ei siis ole linna eikä materiaalikaan ole korallia, vaan eräänlaista huokoista kalkkikiveä. Joka tapauksessa; äijä pykäsi rakennelmiaan yön pimeydessä aivan yksin ja huhut alkoivat tietenkin kiertää. Kukaan ei koskaan nähnyt Edwardia työssään, joten hän oli tietenkin saanut rakennelmiinsa apua ulkoavaruudesta tai hänellä oli vähintäänkin yliluonnollisia voimia. Tietenkin, sehän on ihan selvä homma. Vuosikymmenien aikana ehdoteltiin, että Edward sai kiviä siirreltyä mm. laulamalla niille, maan magnetismin avulla tai ihan pelkästään ajatuksen voimalla.

Alueen ainoa linnamainen rakennus; torni, johon Edward siirtyi asumaan.

Edward ahersi kiviensä parissa kuolemaansa asti v. 1951 ja hänen jäljiltään on löydetty mm. hakkuja, väkipyöriä ja vinssejä. Ihan selvästi paranormaaleja esineitä, hui kauhistus! Edwardin itse väitetään sanoneen, että “tiedän, miten pyramidit aikoinaan rakennettiin,” joka tietenkin lisäsi vettä hihhuleiden huhumyllyyn.

Edwardin työkaluja esillä museossa.

Erikoisen museonsa Edward avasi yleisölle jo vuonna 1923, jolloin sisäänpääsy maksoi 10 centiä Ameriikan massia. Myöhemmin summaa kohotettiin 25 centiin ja nykyään museoalueelle pääsy kustantaa 18 dollaria. Akka ei maksaisi tällaisia summia nähdäkseen vain kiviä; mutta maksakoon, ken haluaa.

Alkuperäinen sisäänpääsymaksu kaiverrettuna kiveen.

Edwardin kuoleman jälkeen tämän hyvä ystävä Orval Irwin julkaisi kirjan, jossa esiteltiin seikkaperäisesti Edwardin käyttämiä rakennusmenetelmiä. Tämä äijä olikin rakennusmestari, joten hän ilmeisesti tiesi, mistä puhui: Edward sai kaiken rakennettua juuri niillä työkaluilla ja apuvälineillä, joita alueelta löydettiinkin.

Mikäs tässä nyt sitten on niin ihmeellistä? Se, että joku vaivautuu kovertamaan kalkkikiveä vuosikymmeniä vain sen takia, että v*tuttaa ja morsmaikulle pitää päästä näyttämään pitkää nenää?

Itse asiassa Edwardilla olikin aikamoisia mielipiteitä yhteiskunnallisista asioista. Hän julkaisi omakustanteisesti pamfletteja, joissa hän mm. väitti, että koulut ja kirkot halventavat tyttölapsia järjestellessään kaikenlaisia retkiä, leirejä ja piknikkejä poikien kanssa. Näissä yhteisissä tapahtumissa heitä sitten paritetaan ja tytöt pääsevät harjoittelemaan… intiimiä kanssakäymistä ihan omakohtaisesti. Yeah, tällainen toiminta tuleekin ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan seurakuntien järjestämistä munanpiilotuksista pääsiäisen aikoihin!

Edward Leedskalnin noin v. 1910.

Toisessa esitteessään Edward esitti, että työttömien ja heikkokuntoisten ei pitäisi saada äänestää, sillä heidän mielipiteensä heikentävät yhteiskuntaa. Mikäli henkilö ei pysty pitämään itsestään huolta, ei tämä siis ole arvollinen vaikuttamaan yhteisiinkään asioihin. Hmm, miksiköhän tämä latvialainen morsian Agnes antoi äijälle rukkaset juuri ennen häitä? Ehkäpä Edward erehtyi sanomaan joitakin mielenkiintoisia ajatuksiaan ääneen ja tyttö otti jalat alleen.

Voisi nimittäin kuvitella, että tällaisten ajatusten seuraksi löytyy monia muitakin vastaavia teorioita mm. naisen paikasta yhteiskunnassa –mars, hellan ääreen– tai –istu hiljaa ja näytä nätiltä-. Tämä nyt on pelkkää spekulointia, mutta naimisiin Edward ei kuitenkaan koskaan sitten mennytkään. Kukapa tuollaista jokaöistä kiviennykertelyä olisi vuosikymmenien ajan jaksanutkaan katsoa, häh?

KAMMOTTAVA NUKKESAARI MEKSIKOSSA

Ihan kuin tässä maailmassa ei olisi jo tarpeeksi painajaisten aihetta, niin piti sitten vielä tällaiseenkin törmätä – meksikolaiseen nukkesaareen. Saaresta on muodostunut kammottava turistinähtävyys, sillä saaressa on puihin ripustettuna tuhansittain rikkinäisiä ja vanhoja nukkeja. Tällaisissa omituisissa paikoissa on yleensä taustalla traaginen tarina, niin tässäkin:

Mexico Cityn eteläpuolella sijaitsee siis turistikohteena suosituksi tullut La Isla de las Munecas – kirjaimellisesti käännettynä Nukkiensaari. Saarelle on vuosien mittaan kertynyt huima kokoelma nukkeja saaren omistajan Don Julian Santa Barreran toimesta. Tosin turistit tuovat nykyään myös nukkeja mukanaan, joten lelujen määrä tietenkin kasvaa edelleen.

Näkymä nukkesaarelle.

Don Julian alkoi kerätä nukkeja 1950-luvulla, kun saaren rannasta löytyi nuoren tytön ruumis. Samalta paikalta löytyi myös nukke, jonka Don Julian ripusti puuhun tytön muistoksi. Don Julian oli murtunut, kun hän ei pystynyt pelastamaan tytön henkeä ja nukkien avulla hän ajatteli tytön hengen pysyvän tyytyväisenä.

Ajan kuluessa Don Julian ripusti kaikki löytämänsä nuket ja nukenosat saaren puihin, sillä hän alkoi kuulla kuiskauksia, ääniä ja askelia tällä pienellä saarellaan. 50 vuodessa niitä ehtii kertyä paljon; varsinkin jos nuket on hylätty rikkinäisinä ja heitetty pois. Juuri tällaisia nämä nuket ovat – ajan kuluttamia, jotkut silmättömiä, joistakin on tallella vain pää ja joiltakin on säästynyt vain irtonaisia raajoja. Aikalaisten mukaan Don Juliania tuntui riivaavan kuolleen tytön henki – niin erilaiseksi hänen luonteensa muuttui nukkienkeruun myötä.

Hyi hirvitys!

Don Julian sai sydänkohtauksen v. 2001 ja tarinan mukaan hän kuoli samalle rantapenkereelle, mistä tytön ruumis alunperin löytyi. Sittemmin saaresta on tehty useita dokumentteja, youtube -lyhytfilmejä ja tietenkin paikalla on käynyt lukuisia aaveenmetsästäjiä. Varsinkin öiseen aikaan saari mahtaa olla melkoisen creepy – kun nuket todistajien mukaan liikkuvat, kuiskailevat ja nauravat…

Vaikea sanoa, mikä ihmisen saa tekemään jotakin tällaista peräti 50 vuoden ajan – syynä täytyy olla kyllä voimakas usko pahoihin henkiin tai sitten herralla alkoi vaan viiraamaan päästä. Ihmettelen kyllä myös, mistä nämä kaikki risaiset nuket löytyivät… ellei sitten kaatopaikalta. Ehkäpä äijäparka käytti kaiken liikenevän aikansa nukkien etsimiseen.

Hyi hirvitys uudestaan!

Alueelle pääsee jokea pitkin venekuljetuksella, sillä kyseessä on käytännössä kelluva puutarhasaari. Osa kuljettajista tosin kieltäytyy taikauskoisena menemästä saarelle – enkä yhtään ihmettele. Rikkinäisissä nukeissa on jotakin niin ällöttävää, varsinkin jos niiltä puuttuu silmiä, hyi! Ei kannata kysyä miksi – fobiansa kullakin eikä siitä sen enempää!!

Kuvat: Wikimedia Commons

KUMMITUKSIA, LUOLIA, OLUTTA, KARTANO JA USEITA KUOLEMIA…

…kaikkia näitä löytyy ihmeteltäväksi asti St. Louisissa, Missourissa, Amerikassa. Kyseessä on Lempin perheen kartano ja panimo.

Perheen tarina alkaa saksalaissyntyisestä Johann “Adam” Lempistä, joka Amerikkaan muutettuaan (1838) perusti sekatavarakaupan ja lopulta panimon St. Louisiin. Aluella on laaja luolaverkosto, joten panimon laajennus tuli mahdolliseksi luonnon muovaamien kylmäsäilytystilojen myötä. Luolia laajennettiin ja tuettiin valtaviksi olutvarastoiksi, sillä jääkaappejahan ei luonnollisesti tuolloin ollut olemassa. Perheestä tuli sitten yritystoiminnan kautta miljönäärejä ja kartano rakennutettiin v. 1890. Kartanosta oli tunneliyhteys suoraan olutvarastoihin ja panimoon. Ai että, miten lyhyt työmatka töihin… ja tuopille!

Lempin perheen panimo.

Adamin poika William senior jatkoi isänsä työtä tämän kuoleman jälkeen ja yritys menestyi mainiosti, rahaa virtasi ovista ja ikkunoista. Takapakkia alkoi tulla, kun William seniorin oma poika Frederick kuoli sydänvaivoihin v. 1901. Muutamaa vuotta myöhemmin Williamin paras ystäväkin kuoli. Tällöin William senior ampui itsensä kartanossa v. 1904. Itsemurha nro 1.

William seniorin tytär Elsa ampui itsensä avioerosotkujen jälkeen v. 1920. Itsemurha nro 2.

William seniorin jälkeen yritystä jatkoi hänen poikansa William junior. Kieltolain aikaan yritys joutui vaikeuksiin ja panimo myytiin. Rahaa perheellä oli kuitenkin säkkitolkulla, joten taloudellisiin vaikeuksiin tilanne ei johtanut. William junior kuitenkin ampui itsensä v. 1922. Itsemurha nro 3.

Ilmakuva panimoalueesta.

Kartanon työntekijät kertoivat myöhemmin, että William juniorilla oli myös avioton Downin syndrooma-poika. Tätä poikaa pidettiin piilossa ullakolla, jottei perhe joutuisi häpeämään. Poika kuoli n. 30-vuotiaana ja hänet on tiettävästi haudattu Lempien hautapaikkaan vain nimikyltillä “Lemp”.

Pojan väitetään kummittelevan kartanossa. Ei mikään ihme, kun ullakolla joutui elämään lyhyen elämänsä! Kyllä se pistäisi vit…harmittamaan itse kutakin! Meikäläinen potkisi ovia tämän tästä ihan kettuillakseen!

William juniorin kolmas poika Charles, viimeinen kartanossa asuja, ampui itsensä v. 1949. Ennen omaa kuolemaansa Charles ampui koiransakin. Omituista…! Itsemurha nro 4.

William juniorin viides poika Edwin oli jo aiemmin rakennuttanut itselleen oman kartanonsa ja kuoli luonnollisiin syihin vasta 90-vuotiaana v. 1970. (Toinen poika, Louis, oli kuollut jo aiemmin luonnollisista syistä johtuen v. 1931.)

Tämän jälkeen Lempien kartano myytiin matkustajakodiksi, mutta menestys oli huono. Työntekijöitä oli vaikea saada, sillä kartanossa väitettiin kummittelevan. Ovet avautuivat ja sulkeutuivat itsestään, tavaroita lenteli lattialle, ääniä ja askelia kuului ympäri taloa ja jopa pianonsoittoakin kuului ilman soittajaa.

V. 1975 kartano sai uuden omistajan, paikasta tuli bed&breakfast ja ravintola. Nykyään kartanossa järjestetään tietenkin kiertokäyntejä, kuten luolissakin. Monet aaveenmetsästäjät ovat tutkineet kiinteistöä ja luolaverkostoa.

On myös löydetty todisteita siitä, että intiaanit ovat käyttäneet luolia ehkä seremoniapaikkoina; mene ja tiedä, mutta intiaanithan eivät tunnetusti tykkää siitä, että heidän pyhiä paikkojaan häiritään. Kartanon rakentaminen luolien päälle ja luolien käyttäminen olutvarastoina kuulostavat juuri tällaiselta “häirinnältä”. Yksi osa luolastosta, nimeltään “Cherokee cave” jopa räjäytettiin maantierakentamisen yhteydessä. Ai jai jai jai… minkäs menittekään tekemään, pojat!

Lempin panimon olutpullo.

Mistä sitten johtuukaan; 4 itsemurhaa samassa perheessä on aikamoinen määrä. Ei ole ollenkaan kummallista, että paikka on suosittu kummitusnähtävyys tällaisesta aktiivisuudesta johtuen. Intiaanit haluavat kaikki pyhäinhäpäisijät pois omista luolistaan, intiaanien riivaamat Lempin jälkeläiset kummittelevat ihan muina miehinä kostaakseen oman kuolemansa ja ullakolla asunut poika kummittelee ihan ymmärrettävistä syistä. (Potkaise ihan kunnolla sitä ullakon ovea, poika “Lemp”!)

Taitaa siellä muutama kummitus olla ihan Lempien yritystoiminnastakin johtuen: tulevat sinne janoisina tarkastamaan, onko varastoissa olutta jäljellä! No ei ole enää!

MYYDÄÄN: VAPAUDENPATSAS! VÄHÄN KÄYTETTY, AJAN PATINOIMA!

New Yorkin edustalla seisova Lady Liberty on kaikille tuttu ikoninen maamerkki. Tämä kuparilla verhottu teräspatsas on Ranskan lahja Amerikalle. Alunperin lahjaa ehdotti ranskalainen Édouard de Laboulaye v. 1865. Monien mutkien jälkeen patsas vihdoin paljastettiin kansalle v. 1886. Amerikkalaiset itse kustansivat lahjoitusvaroilla patsaan jalustan, joka lopulta maksoi yhtä paljon kuin teräsrouva itse (n. 100 000 dollaria silloista rahaa).

Lady Liberty.

Yli satavuotisen historiansa aikana patsaan väri on muuttunut vihreäksi kuparin hapettumisen johdosta, alkuperäinen väri oli (tietenkin) kuparinruskea. Patsas koki myös suuria vahinkoja v. 1916, kun saksalaiset räjäyttivät pommin läheisellä saarella. Tästä johtuen lyhtyyn ei ole enää yleisölle pääsyä korjauksista ja lyhdyn vaihdosta huolimatta.

Amerikkaan saapuvat siirtolaiset näkivät aina patsaan matkatessaan viereiselle Ellis Islandille vastaanottokeskukseen.

Patsaan suunnittelutyöstä oli vastuussa Frédéric Auguste Bartholdi, mukaansa hän sai myöhemmin insinööri Gustave Eiffelin. Ei liene tarvetta mainita, mistä Eiffelin nimi on kuuluisa. Eiffel suunnitteli Vapaudenpatsaan sisäiset teräsrakenteet.

Kruunuun sentään vielä pääsee, kunhan varaa lipun puoli vuotta etukäteen. Kruunuun päästetään vain n. 240 ihmistä päivässä. Vuosittaisen 4 miljoonan turistimäärässä tämä on aika vähän…

Herra Eiffel ei lopulta ollut patsaan paljastustilaisuudessa, sillä hän oli samaan aikaan kiireinen toisen proggiksensa parissa. Eiffel-torni valmistui Pariisin maailmannäyttelyyn v. 1889. Pariisilaiset itse inhosivat ensin koko tornia, ja se olikin tarkoitettu myöhemmin purettavaksi.

Torni suunniteltiin maailman korkeimmaksi rakennukseksi (antennin kanssa 324 m), eli pytinki on noin 3 Vapaudenpatsaan kokoinen (jalustan kanssa 93 m). Tätä saavutusta torni pitikin hallussaan 40 vuotta, kunnes Chrysler Building ohitti sen korkeuden.

Rakennustöissä kuoli ainoastaan 1 työmies, mikä on uskomaton saavutus 1800-luvun työolosuhteissa. Herra Eiffel piti huolta työturvallisuudesta! Tornia ei sitten kuitenkaan purettu, sillä sitä käytettiin tehokkaana antennimastona. Nykypäivänä tornissa käy 6,7 milj. turistia vuodessa.

Herra Eiffel vasemmalla.

Gustave Eiffelin lisäksi Vapaudenpatsaalla ja Eiffel-tornilla on muutakin yhteistä: ne molemmat on myyty. Siis todellakin MYYTY.

Huijari nimeltään Arthur Ferguson myi Vapaudenpatsaan eräälle australialaiselle 100 000 dollarilla. Myynnin syynä oli mukamas “sataman laajennus, jonka johdosta patsas halutaan purkaa”. Hän oli aiemmin höynäyttänyt useita muitakin hyväuskoisia ja myynyt mm. Lontoon Big Benin ja Buckinghamin palatsin. Lisäksi hän oli “vuokrannut” Valkoisen talon 100 000 dollarin vuosihinnalla. Heppu jäi sitten kuitenkin lopulta kiinni ja istui vankilassa 5 vuotta rikoksistaan. Vankilakakun jälkeen hän eli loppuikänsä ylellistä elämää edelleen ihmisiä huijaten; kuolemaansa saakka v. 1938. (Tässä kohdassa pitää kysyä WHAT?! Vain 5 vuoden tuomio, jatkoi huijauksiaan eikä jäänyt enää ikinä kiinni??)

Tarinan opetus? Älä usko mitään, mikä vaikuttaa liian hyvältä! Äläkä usko ihan ketä tahansa!

Vanhaa selliosastoa (v. 1898).

Eiffel-tornin myynnistä oli vastuussa kuuluisa huijari “kreivi” Victor Lustig. Tämä herra eli koko elämänsä pelkillä huijauksilla ja höynäytti myös mm. Al Caponea. Victor Lustig käytti hyväkseen Eiffel-tornin purkuaikeita ja halusi myydä sen “romurautana” hyvällä hinnalla. Victoria ei saatu kiinni, sillä hänen uhreikseen joutuneet ihmiset häpeilivät liikaa todistaakseen häntä vastaan. Valekreivin hyvä onni loppui kuitenkin ennen pitkää ja hän istui tuomiotaan mm. Alcatrazissa yhdessä veropetoksesta tuomitun Al Caponen kanssa. Kuinka ironista.
Victor Lustig kuoli vankilassa keuhkokuumeeseen v. 1947.

Voi Victor, mitäs menit tekemään! (Victor Lustig keskellä).

Tarinan opetus? Samat kuin edellä.

Tällaiset tarinat tuovat mieleen esim. nykyajan nigerialaiskirjeet, joihin turhan moni lankeaa. Näillä mainituilla herroilla oli tosin kanttia esiintyä ihan naamatusten uhriensa kanssa ja esittää tilanteista riippuen erilaisia rooleja. Merkillistä ajatella, millainen luonne tällaisilta huijareilta vaaditaan: tyypit ovat ihan kuin suoraan elokuvista. Agentti- tai vakoojameininkiä!

Tai sitten vaan tarvitaan jollain lailla häiriintynyt persoonallisuus; mene ja tiedä… aika veijareita kuitenkin!

TOSIELÄMÄN MYSTEERITALO

Sarah Winchester v. 1920.

Kaliforniassa sijaitsee ehkä maailman kummallisin kartano. Kartanon rakennutti Winchester-kivääreistään tunnetun William Winchesterin leski Sarah. Leski oli vakuuttunut siitä, että Winchester-kiväärien luoteihin kuolleet ihmiset vainosivat häntä; kostoa janoten.

Aamuöisin leski valvoi talon “sinisessä huoneessa” ja otti vastaan rakennusohjeita näiltä haamuilta. Remonttiprojekti alkoi v. 1884 ja päättyi lopulta Sarahin kuolemaan v. 1922. Hän oli vakaasti sitä mieltä, että jatkuvat rakentamistyöt estävät henkiä löytämästä häntä talon sokkeloista. Lesken perimä omaisuus oli nykyrahassa yli 500 miljoonaa dollaria, joten rempparahaa löytyi.

Kartanoon valmistui loppujen lopuksi 160 huonetta sekä useita eriskummallisia yksityiskohtia. Talossa on valeovia ja portaita, jotka eivät johda mihinkään. Luku 13 näkyy monessakin paikassa; talossa on 13 kylpyhuonetta ja niissä kussakin on 13 ikkunaa, lesken “sinisessä huoneessa” on 13 naulakkoa, viemäriaukoissa on 13 reikää.

Merkillistä kyllä; vain yksi WC toimii oikeasti. Muut 12 vessaa on rakennettu henkien hämäämiseksi. Leski-Sarah myös nukkui joka yön eri huoneessa samasta syystä.

Paikka on tietenkin suosittu turistinähtävyys ja kartanossa järjestetään opastettuja kierroksia. Oppaatkaan eivät tiedä ihan kaikkia reittejä talon sisällä.

Winchester House.

Olisipa mielenkiintoista tutustua tähän kummallisuuteen paikan päällä. Menisin opaskierrokselle ja piiloutuisin johonkin omituiseen loukkoon. Yön tullessa lähtisin taskulampun kanssa haahuilemaan henkiä metsästäen. Istuisin jopa sinisessä huoneessa (mikäli sinne löytäisin) ja odottaisin Remontti-Reiskan ohjeita seuraavaan kummalliseen projektiin.

Päästäkää mut ulos täältä!!!

Lopulta huomaisin olevani toivottoman eksyksissä ja nälkiintynyt vaikerrukseni tulkittaisiin kummitteluksi. “Aavemainen kokemus, siinä talossa todellakin on haamuja!” kertoisi turistikierrokselle osallistunut henkilö.

Mikäli lopulta onnistuisin raahautumaan ulos, voisin kertoa joutuneeni henkien piinaamaksi. Luvassa olisi dokumenttielokuva ja kirjasopimus tuskieni taipaleesta. Avuliaat kalifornialaiset järjestäisivät myös rahakeräyksen ensihätään. “Voi että, mitä jouduit täällä kokemaan!” “Viaton suomalaisparka!”

AREA 52

Area 51; tätä legendaarista aluetta ei tarvinne kenellekään selittää. Ufoja tai testilentokoneita siellä on lennätetty useita vuosikymmeniä. Suuressa Ameriikassa riittää sitä pinta-alaa ja aavikkoa vaikka mihin hankkeisiin, siellä on valtavia alueita ihan pelkästään lentokoneiden hautausmaina. Minkä takia niitä ei kierrätetä romumetallin osalta, onko se halvempaa vain dumpata koneet jättimäisille “parkkiaavikoille”, joihin kukaan ei eksy sattumalta.

Area 51 satelliittikuvassa.

Nyt on lisäksi löytynyt jättikokoisia autojen dumppauspaikkoja. Että terveisiä Volkswagenin 300 000 autolle sinne Amerikkaan päästövilpin myötä.

Järkyttävää!! (Daily Mail)

Olen tullut siihen johtopäätökseen, että perustan takapihalle area 52:n. Sinne mahtuu joko pienlentokone, pieni hävittäjä, suurehko ufo tai vajaa 10 pienehköä henkilöautoa.

Mahtuu, mahtuu, tervetuloa vaan!
Warning warning!!

Kohtuullista kuukausivuokraa vastaan peittelen salattavat kulkuvälineet pressuilla, teen pahviset camouflaget päälle (näyttämään veneen säilytykseltä) ja tienvarteen nousee kyltit “Restricted area – danger – you are in camera – you will be prosecuted if you cross the line”.

Paikastahan tulee tietenkin turistinähtävyys; japanilaisten turistien tilausbussit täyttävät ajotien. Tässä vaiheessa on hyvä myydä t-paitoja tekstillä “I visited area 52 and survived” ja muuta vastaavaa turistikrääsää kovalla hinnalla.

Mainittakoon lisäksi, että ydinaseita en ota säilytykseen enkä mahdollisia ufon matkustajia. Jättävät kuitenkin vessan kannen ylös ja sotkevat paikat.

Eikä kukaan tiedä, miten ne lisääntyvät. On sitten pieniä alieneita nurkat täynnä vipeltämässä.