TRAAGINEN RAKKAUSTARINA 80 VUODEN TAKAA

“Frankly, my dear, I don’t give a damn.” Kaikki vähänkään historiallisesta draamasta kiinnostuneet tietävät, mistä tämä lause on peräisin: legendaarisesta Tuulen viemää-elokuvasta, joka aikanaan ilmestyessään v. 1939 olikin varsinainen kassamagneetti. Nämä kuuluisat sanat lausui iki-ihana Clark Gable, joka esitti Rhett Butleria. Tiettävästi Gable suoritti tämän työnsä vastentahtoisesti rooliaan inhoten, mutta mitäpä sitä ei mies tekisi maineensa ja massinsa eteen…

Clark Gable (1901-1960).

Clark Gable (Herra Larkki Kaapeli, heh…) ehti olla elämänsä aikana naimisissa peräti viisi kertaa, mutta kolmannen vaimon, Carole Lombardin, on sanottu olleen hänen elämänsä rakkaus. Kuka muistaa tällaisen näyttelijättären tai mitään hänen roolitöistään? Ei Akka ainakaan muista. Itse asiassa Lombard oli jo 1920-luvulla kuuluisa mykkäfilminäyttelijä, ja 1930-luvulle tultaessa erittäin suosittu esiintyjä myös äänielokuvissa. Häpeillen täytyy kyllä myöntää, että tämä upea kaunotar on jäänyt kyllä unohduksiin ajan hampaisiin.

Carole Lombard (1908-1942).

Noh, joka tapauksessa kumpikin näyttelijä oli jo naimisissa tavatessaan toisensa ensimmäisen kerran v. 1932 elokuvan “No Man of Her Own/Mies minua varten” kuvauksissa. Tuolloin rakkauden liekki ei vielä päässyt syttymään, mutta joitakin vuosia myöhemmin Lombard oli jo eronnut miehestään ja Gable asui asumuserossa. Kas kummaa; tilanne alkoi kehkeytyä ja pariskunta nähtiinkin usein yhteisissä seurapiiritapahtumissa umpirakastuneina. Herra Kaapeli erosi lopulta vaimostaan v. 1939 ja samana vuonna hän ja Carole Lombard avioituivat nopeasti. Koko Hollywoodin kerma juhlisti tätä upeaa paria ja heitä kutsuttiinkin koko kaupungin unelmapariksi.

Parin maatila Kaliforniassa (Wikimedia Commons).

Tämä kukkea onni päättyi kuitenkin jo v. 1942, kun MGM-filmiyhtiö halusi lähettää edustavan lähettiläänsä Lombardin kiertueelle myymään sotavelkakirjoja v. 1941 lähtien. Näin tapahtuikin samalla, kun Kaapeli oli uusimman filminsä kuvauksissa Los Angelesissa (Somewhere I’ll find you/Sotareportteri). Lombard kierteli samaan aikaan junalla kotiosavaltiossaan Indianassa, mutta kotiinpaluun hän halusi välttämättä tehdä lentokoneella. On väitetty, että Lombard oli huolissaan aviomiehestään, olihan tämän vastanäyttelijänä elokuvassa kuitenkin aikansa seksisymboli Lana Turner. Joten: Lombard hylkäsi pitkän ja puuduttavan junamatkan ja turvautui nopeampaan lentokoneeseen päästäkseen pikaisesti kotiin. Kyydissä oli yhteensä 22 henkilöä; mukaan lukien Lombardin äiti.

Lana Turner (1921-1995).

Pian nousun jälkeen kone törmäsi kuitenkin Mount Potosi-vuorenseinämään Nevadassa ja hajosi tuhannen pärskeiksi tappaen kaikki kyydissä olleet ihmiset.

Potosi Mountain – Google Maps

Herra Kaapeli oli murheenmurtama saatuaan tiedon onnettomuudesta ja karautti paikalle saadakseen lisätietoja tapahtuneesta. Vuorta lähinnä sijaitsevassa baarissa (Pioneer Saloon) Herra Kaapeli marssi hermostuneena edestakaisin, poltteli ketjussa ja ryyppäsi odottaessaan tietoja vaimostaan. Kun kävi ilmi, että kaikki matkustajat koneessa olivat kuolleet, Herra Kaapeli masentui pahanpäiväisesti. Lopulta hän kuitenkin ilmoittautui myöhemmin armeijan palvelukseen ja mm. lensi pommituslentoja Euroopassa. Elokuvaurakin jatkui sitten entiseen tapaansa sodan jälkeen.

Pioneer Saloon, Goodsprings, Nevada.

On kuitenkin kerrottu, että Herra Kaapeli jatkoi elämäänsä kipinänsä menettäneenä eikä päässyt koskaan onnettomuudesta yli. Hänet haudattiin v. 1960 Carole Lombardin viereen Glendalen hautausmaalle, Kaliforniaan. Rest in peace, Rhett… äh, Herra Kaapeli!

Tällaisesta ihastuttavasta ikuisesta rakkaudesta vaikuttuneina on tietenkin esitetty lukuisia tarinoita, kuinka Herra Kaapelin rauhaton sielu vaeltelee edelleenkin tässä pikkuruisessa Pioneer Saloon -baarissa. Samaa on tietenkin kerrottu Oatman-hotellista (ent. Durlin Hotel) Arizonassa, jossa tämä unelmapari vietti hääyönsä. Pitäähän tällaisesta tragediasta saada kaikki mahdollinen hyöty irti, jos ei muuten; niin kunnon aavetarinoilla! Kyllä Akkakin majoittuisi mielellään samaan sviittiin, jossa ah, niin karismaattinen Rhett… Herra Kaapelikin makoili. Akka ajattelisi tosin vain ilmastonmuutosta, verotusta ja kaikkea muuta synkeää, eikä ollenkaan mitään Rhettiä. Yeah…!

Oatman Hotel, Oatman, Arizona.

Sinänsä kyllä ihmetyttää tällainen satumainen rakkaustarina, kun Herra Kaapelilla tiedettiin kuitenkin olevan useita sivusuhteita useiden vastanäyttelijöidensä kanssa. Eräästä tällaisesta sivusuhteesta syntyi avioton lapsikin v. 1935, mutta tämä seikka pidettiin piilossa ja paljastettiin vasta Herra Kaapelin kuoleman jälkeen. Jopa Carole Lombardkin oli huolissaan aviomiehensä ja Lana Turnerin yhteisestä elokuvaproggiksesta, joten kieltämättä tilanne vaikuttaa merkilliseltä. Kaapelin seuraavat kaksi avioliittoa onnettomuuden jälkeen kestivät vain kolme (Sylvia Ashley) ja viisi vuotta (Kay Williams). Ainoan “virallisen” lapsensa Herra Kaapeli saikin tämän viimeisen vaimonsa kanssa, mutta lapsi syntyi vasta v. 1961, kun hänen isänsä oli jo menehtynyt sydänkohtaukseen.

Kenenköhän ajatus oli haudata Herra Kaapeli Carole Lombardin viereen? Oliko tämä lyhytkestoinen unelmasatu vain niin hieno, että sitä utopiaa piti jatkaa vielä kuolemankin jälkeen? Tai ehkäpä Herra Kaapeli oli itse toivonut niin? No, samapa tuo, kun kerran molemmat kummittelevat siellä sun täällä, yhdessä ja erikseen. Lento-onnettomuudessa kuoli kuitenkin yhteensä 22 ihmistä; missäs he sitten hilluvat? Ehkäpä mukana ollut Lombardin äiti komentelee tytärtään hakemaan tätä kuuluisaa aviomiestä pois sieltä pikkubaarista, mutta ketään turistia ei tällainen vanharouva kiinnosta.

Elizabeth Knight (Carolen äiti), Gable ja Lombard.

Onhan se nyt vaan niin paljon hienompaa ajatella, kuinka nämä “Hollywoodin supertähdet” viuhahtelevat seinien läpi ja vaikeroivat traagista kohtaloaan, joka erotti heidät tässä maallisessa elämässä. Siinä ei yhdellä anopilla ole mitään virkaa, saati niillä 15:llä armeijan sotilaalla, jotka myöskin menehtyivät turmassa. “Frankly, my dear, I don’t give a damn,” voisi turisti sanoa, vaikka Herra Kaapelin anoppi nykisi tätä hurmoksellista aaveturistia suoraan hihasta. Että missäs rouvan vävypoika mahtaakaan piilotella, häh? Rouva on nyt hyvä vaan ja tekee tilaa!

“Hus, rouva, hus! Rhett Butler tulee kohta!”

D. B. COOPERIN RATKAISEMATON MYSTEERI

Lyhyt muistinvirkistys tämän tunnetun, historiallisen konekaappauksen faktoista:

24.11.1971 Dan Cooperin nimellä esiintynyt mies kaappasi lentokoneen Portlandissa, Oregonissa. Kaappari väitti lentoemännälle, että hänen salkussaan on pommi. (Lehdistön virheen takia Dan Cooper muuttui muotoon D. B. Cooper).

Päästyään lennon määränpäähän Seattleen Cooperille luovutettiin pyydetyt 200 000 dollaria sekä 4 laskuvarjoa. Tällöin kaappari vapautti 36 matkustajaa ja osan henkilökunnasta; mutta lentäjät, yksi mekaanikko ja yksi lentoemäntä jäivät edelleen panttivangeiksi. Kone jatkoi matkaansa Cooperin käskystä kohti Renoa, Nevadaa.

D. B. Cooperin kaappaama kone/FBI.

Seattlen ja Renon välillä kaappari käski henkilökunnan ohjaamoon ja hyppäsi koneesta peräluukun portaikon avulla mukanaan laskuvarjo ja varavarjo. Ja rahat, tietenkin!

Karkulaista tai ruumista ei koskaan löydetty, sillä oletettu etsintäalue oli hyvin laaja ja metsäinen. 9 vuotta myöhemmin 8-vuotias poika löysi Columbia-joen rannalta Cooperille luovutettuja seteleitä noin 6000 dollarin arvosta. Hauskaa sinänsä, että poika sai pitää itsellään osan rahoista ja tienasi myöhemmin kymmeniä tuhansia huutokauppaamalla niitä.

Joenpenkalta löydettyjä rahoja.

On epäilty, että kaappari ei olisi voinut selvitä hypystä hengissä. Kone lensi 3 kilometrissä ja pakkasta olisi ollut tuolloin 20 astetta. Nopeasti heräsi myös epäilys, että kaapparilla olisi täytynyt olla laskuvarjohyppy-/armeijataustaa tai ylipäätään teknistä tietoa lentokoneista. Lentoemännätkään eivät tienneet, että peräportaikosta voi hypätä koneen ollessa ilmassa. Seattlen kentällä Cooper oli myös hermostunut, kun tankkaus viivästyi teknisen vian seurauksena eli täten hänen piti olla tietoinen tankkaamisen normaalista kestoajasta.

Etsintäaluetta/FBI.

FBI lopetti lopulta tapauksen tutkinnan vuonna 2016. Yksityishenkilöistä koostuva tutkijaryhmä tosin löysi sopivan ehdokkaan D. B. Cooperiksi: herrasmiehen nimeltään Robert Wesley Rackstraw.

D. B. Cooperin luonnos/valokuva Robert Rackstraw’sta.

Tämä herra olikin kaikkea muuta kuin herrasmies; tämä eläkeikään asti ehtinyt Rackstraw oli armeijataustainen Vietnamin sodan veteraani, mutta useiden rikkeiden takia saanut potkut armeijasta. Häntä jopa syytettiin myöhemmin isäpuolensa tappamisesta, mutta jury vapautti hänet. Vankilassakin hän ehti istua parisen vuotta syytettynä useista rikkomuksista. Ei mikään puhtoinen pulmunen siis; todellakaan, vaikka isoisän kunnioitettavaan asemaan olikin päässyt.

Mitkä seikat sitten viittasivat siihen, että kyseessä olisi nyt se ihka-aito D. B. Cooper? Selityksiä on useita:

  • Kaapparista tehtyä luonnoskuvaa on verrattu Rackstraw’n kuviin (tuolloin hän olisi ollut 28-vuotias) ja yhtäläisyyksiä on löydetty eri kasvonpiirteistä runsaasti.
  • Rackstraw’n eno Ed Cooper ehdotti hänelle laskuvarjohyppäämistä pojan ollessa vasta 14-vuotias.
  • Kaappauksen jälkeisinä vuosina medialle lähetetyissä kirjeissä oli numerokoodeja. Koodit viittasivat Rackstraw’n armeija-aikaisiin yksiköihin.
  • Rackstraw’n koulutukseen ennen Vietnamin sotaa sisältyi vaativia laskuvarjohyppyjä, pommikoulutusta ja lentokonetekniikkaa.
  • Hänet armeija-aikana tunteneet henkilöt todistivat, että hänellä oli “rikollinen ja arvaamaton” luonne ja hän olisi ollut täysin kykenevä suorittamaan tämän kaappauksen.
  • Rackstraw yritti jopa lavastaa oman kuolemansa sieppaamalla ja piilottamalla vuokratun lentokoneen (vankilasta vapauduttuaan). Kone ja mies tietenkin lopulta löytyivät.
  • Useissa eri haastatteluissa Rackstraw vastasi esitettyihin kysymyksiin (oletko Cooper vai et) ympäripyöreästi ja vältellen; mm. “onko sillä mitään väliä”, “olen jo vitsillä sanonut että olen”, “ei ole mitään kiellettävää” jne.
Yksi Cooperin kirjeistä.

On myös epäilty, että Rackstraw olisi ollut CIA- agentti ja että tämän vuoksi hänen “syyllisyytensä” olisi salaisesti haudattu historian uumeniin. Tietenkin jokaisen epäselvän “keissin” ympärille pitää saada kunnon salaliittoteoria.

Robert Rackstraw kuoli 75-vuotiaana kesällä 2019, joten hänen osaltaan mitään tunnustusta ei ole enää mahdollista saada. Olisi ollut mukava edes kerran saada selvyys johonkin epäselvään tapaukseen.

Olisi nyt edes jättänyt kirjeen, että “minä se olin” tai “se en ollut minä”. Tai no; sitten olisi spekulaatiot taas heränneet: “tämä kirje ei ole aito” tai “voihan sitä aina sanoa mitä vaan omaksi huvikseen” ja niin edelleen. Tällaisen asian lopulliseen ratkaisuun tarvittaisiin ihan pirusti oikeita todisteita, joita kukaan ei pystyisi kiistämään. Kuten vaikka hypyssä käytetyt laskuvarjot…? “Ääh, se hankki ne kuitenkin eBaysta“.

Akka ei tiedä, millä todisteilla tämäkin tilanne saataisiin todistettua.

Aina löytyy epäilijöitä joka lähtöön, vaikka todisteita tarjottaisiin kasapäin (esimerkiksi murhatapauksessa): “Ai sulla on siinä murhaajaan sopiva dna-näyte, sormenjäljet, useita silminnäkijöitä, murha-ase ja videokuvaa murhasta! Siinä tapauksessa murhan takana on pakko olla hallituksen salaliitto, jossa on mukana CIA, FBI, poliisivoimat, smurffit ja joulupukki!!”

Jep, minä tiedän kuka se oli!!
Mä tiesin jo ennen sua!!

MUSTAN AUKON IDENTITEETTIKRIISI

Yleisessä tiedossa on, että musta aukko on jonkinlainen avaruuden kummallisuus, joka nielaisee kaiken tielleen osuvan. Valokaan sieltä ei pääse pakenemaan suuren painovoiman takia. Ihan ymmärrettävää.

NO EI OLE YMMÄRRETTÄVÄÄ!

Jo 1700-luvun loppupuolella geologi John Michell ennusteli mustien aukkojen olemassaoloa, termi “musta aukko” tuli tosin käyttöön vasta 1960-luvulla. Tunnetuin mustien aukkojen teoriaa kehittänyt tutkija oli edesmennyt Stephen Hawking (1942 – 2018).

The Aurinko (NASA).

Musta aukko syntyy, kun punaiseksi jättiläiseksi muuttunut tähti räjähtää. Oma tähtemme (kavereiden keskuudessa tunnetaan nimellä the Aurinko) on tällä hetkellä keltainen jättiläinen. Noin viiden miljardin vuoden päästä the Aurinko pääsee seuraavalle levelille eli räjähtää punaisena jättiläisenä.

Mm. Linnunradan keskuksessa sijaitsee musta aukko. Tähtitieteilijät ovat tosin arvioineet, että Linnunradalla saattaakin olla peräti 100 miljoonaa mustaa aukkoa! Tämän mainitun Linnunradan keskuksen mustan aukon koko vastaa 4 miljoonaa aurinkoa. Vertailukohtana voi todeta, että aurinkoon mahtuu melkein miljoona maapalloa.

Älkää nyt viitsikö! Näitä mustia aukkoja ei voi edes suoraan tutkia, niiden olemassaolo havaitaan vain niiden vaikutuksesta ympäristöönsä. Tähtitieteilijät tutkivat, että “kyllä tämä homma haisee nyt… ihan mustalle aukolle”. Siinä vaiheessa kaikki muut älyävät poistua takavasemmalle.

Kato, mulla on ihan parhaat vehkeet koko maailmankaikkeuden tutkimiseen!

N. 13 miljardin valovuoden päästä on löydetty musta aukko, jonka koko vastaa 20 miljardia aurinkoa.

Älkää nyt siis todellakaan viitsikö! Meille taviksille tuottaa hankaluuksia arvioida mitään etäisyyksiä, jo pelkästään remonttitarpeessa olevan olohuoneen koko on suuri mysteeri! “Toi seinä on ehkä…about… 2 metriä. Oho, mittanauha näyttikin että se on 3,5 metriä”.

Jos aletaan puhua valovuosista, mittayksikön ymmärrys vaihtuu heti termiksi “emmätiä, jossain huitsin Nevadassa” tai “emmätiä, siel jossain ihan persiissä”.

Päänsärky alkaa jo ajatuksesta, että avaruudessa on jotakin näin suurta, käsittämätöntä ja niin kaukanakin vielä. 7,5 miljardia ihmistä maapallolla miettii oman elämänsä tarkoitusta ja näissä mittakaavoissa sillä ei periaatteessa ole mitään väliä.

Supernovan jäänteitä (NASA).

Musta aukko miettii tällä välin ihan itsekseen: “Hei, oonxmä tosi lihava, kun mä syön niin paljon” tai “mix mä oon aina niin yksin…”.

Itse asiassa mustat aukot voivat törmätä toisiinsa ja yhdistyäkin tähtien romahtamisvaiheessa. Tällöin muodostunut musta aukko miettii: “Eiiih, miks mä söin mun puolison, nyt mä oon taas niiin lihava ja niiin yksin!”

Päästyään katastrofista yli musta aukko miettii: “Pitäisköhän mun käydä kampaajalla värjäyksessä, jos olisinkin sen jälkeen Valkoinen Aukko? Vois tulla enemmän vastauxii Tinderissä!”