YES, I DO… OR DO I?

Näinä kauniina kesäisinä päivinä onkin herttaista ajatella ah, niin auvoisia kesähäitä, joita voidaan usein tarkasti suunnitella jopa muutamia vuosia etukäteen. Varsinkin luonnon maisemissa kaikkien häävieraiden sielu lepää, kun ruusut kukkivat ja perhoset tanssivat lämpimien auringonsäteiden mukaan! Siinä sitä sitten paistatellaan ihanassa, rakkauden täyttämässä ilmapiirissä supisuomalaiseen tapaan!

(public domain)

Forest landscape voted Finland’s most beautiful stamp of the year | Yle

WRONG. Oikein käy sääliksi niitä, jotka vaikkapa jo kaksi vuotta sitten varasivat vihkimispaikkansa autuaan tietämättöminä siitä, että Esterin hana näyttää olevan auki joka halvatun päivä! Esterille voisi soittaa paikalle putkimiehen, sillä luulisi jonkun osaavan tiivistää kyseisen vekottimen (jos ei muuten, niin korkki p**seeseen vaan tylysti)!

Katsahdetaanpa kuitenkin, mitä ja minkälaisia vanhoja traditioita ja tapoja on ennen muinoin häiden yhteyteen kuulunut:

Vanhin tunnettu kirjallinen todiste avioliiton solmimisesta löytyy vuodelta 2350 eaa. Mesopotamiasta. Tämä ei liene kuitenkaan ensimmäinen solmittu avioliitto, sillä näihin aikoihin avioliittoon astuttiin käytännössä pelkästään järkisyistä. Liiton tarkoituksena oli lähinnä taata aviomiehelle varmuus siitä, että tulevat lapsukaiset ovat todellakin hänen jälkeläisiään.

Useissa menneissä kulttuureissa vaimo oli käytännössä miehen omaisuutta eikä hänellä ollut minkäänlaisia omistusoikeuksia tai perimysoikeutta aviomiehensä tai edes perheensä puolelta. Antiikin Kreikassa ja Roomassa oli myös tavallista, että miehellä oli täysi vapaus harjoittaa haluamiaan sivusuhteita ihan kenen kanssa tahansa ilman seuraamuksia. Naiselle tällainen aviorikkomus usein tarkoitti kuolemantuomiota tai karkotusta.

Usein avioliittoja solmittiin myös siksi, että jommankumman naitettavan suvun tarkoituksena oli saada enemmän omaisuutta, titteleitä, maa-alueita tai muutoin vain jonkinlaista valtaa. Tällaiset järjestetyt avioliitot olivatkin lähinnä sopimuksia sukujen kesken, kunnes jälleen kerran kuvioon astui… mikäs muu, kuin kristinusko, joka on lykännyt lusikkansa joka ikiseen historialliseen soppaan ja kulttuuriin.

Tuntematon taiteilija keskiajalta. Mies kylpee, naiset auttavat. Yeah!

Noin 700- luvulta jaa. avioliiton solmimista alettiin pitää kirkollisena, pyhänä sakramenttina ja myöhäisellä keskiajalla kirkossa tehtävät kuulutukset ennen avioliittoa yleistyivät. Olihan koko Eurooppa jo vahvasti kristinuskoinen, joten avioliiton siunaaminen perheen perustamiseksi oli tietenkin ”pakollinen” toimenpide itse kullekin säädylle.

Vasta n. 1700-luvulla avioliittoa alettiin pitää edes jollakin tavalla rakkauteen pohjautuvaksi liitoksi ja tähän lienee vaikuttanut yleinen oppineisuuden ja kirjoitetun materiaalin/sen saatavuuden lisääntyminen. Tätä aikaa kutsutaankin ”valistuksen ajaksi” ja useat eri tieteenalat alkoivat kukoistaa uusien löytöjen, tutkijoiden ja tekniikoiden myötä.

5 citizen scientists of the 18th and 19th centuries | National Oceanic and Atmospheric Administration

Jo 1500-1600 -luvuilla edistystä oli toki tapahtunut, mutta useimmat tieteentekijät olivat käytännössä kuitenkin edelleen aivan liikaa kirkon painostuksen alla (näin karkeasti ilmaistuna).

Leonardo da Vinci (1452 – 1519) | National Gallery, London esimerkkinä tietenkin Leonardo tässä linkissä

Noitavainot olivat melkeinpä pahimmillaan 1600-luvulla sekä Euroopassa että Amerikassa, kun siirtokuntia sinne oli lopulta saatu asutettua pysyvästi. Kuuluisat Salemin noitaoikeudenkäynnit tapahtuivat juurikin vuosina 1692–1693.

The Crushing Death of Giles Corey of Salem, 1692/Library of Congress.

Vanhin todiste aviopuolisoiden sormuksista löytyy puolestaan Egyptistä n. 3000 vuoden takaa. Papyruksesta löytynyt teksti kertoo, että nämä sormukset eivät suinkaan olleet mitään jalometallia, vaan ruokoa tai hamppua. Kysessä lienee siis ollut täysin symbolinen ”rengastaminen” avioliiton merkiksi.

Vuosilta 380–343 eaa. peräisin löytynyt avioliittosopimus Egyptistä. Marriage Contract | Late Period | The Metropolitan Museum of Art

Roomalaisajalla vaimon sormukseen saatettiin liittää kodin avain merkiksi siitä, että vaimo oli tosiaankin miehensä omaisuuttaärgh! – mutta sormusta käytettiin juurikin vasemmassa nimettömässä. Roomalaisten mielestä tähän sormeen johti rakkauden ”vena amoris”- suoni suoraan sydämeen. Onpas kovasti kahtiajakoista tämä roomalaisten muinainen toiminta rakkauden ja omistuksen suhteen!

Vena amoris – Wikipedia

Entäpä sitten hääkimppu? Egyptissä, Roomassa ja Kreikassa oli tavallista, että morsiamet kantoivat kimppuna kaikenlaisia tuoksuvia yrttejä ja mausteoksia (mm. valkosipulia) karkottaakseen pois pahoja henkiä. Tätä samaa keinoa käytettiin edelleen keskiajalla ihan jo pelkästään ruton, muiden kulkutautien ja ihmisten oman peseytymättömyyden takia, mutta varsinaisten kukkakimppujen käyttö yleistyi vasta viktoriaanisella ajalla.

Keskiajan tiimellyksessä keksittiin myös nykyään yleinen hääkimpun heitto; tällä keinolla morsian pääsi turvallisesti pakoon häntä mahdollisesti jahtaavilta pahoilta hengiltä sekä hääseurueelta, joka yritti varastaa paloja morsiamen hääpuvusta. Näitä paloja pidettiin onnea tuottavina amuletteina…!

Henkien karkotukseen liittyy myös morsiusneitojen samanlaiset asut: jo peräti roomalaisaikaan morsiusneitojen oli tapana pukeutua morsiamen kanssa samanlaisiin pukuihin pahoja henkiä hämätäkseen. Tuolloin uskottiin, että morsiamen kauneus ja arvokas juhlapäivä houkuttelisivat eritoten pahoja henkiä morsiamen luokse, joten tämä erikoinen hämäystemppu oli varmastikin tarpeellinen. Nykypäivänä olisi pyhäinhäväistys, mikäli morsiusneidoilla olisi morsiamen kanssa samanlaiset asut päällään. Oi aikoja, oi tapoja…

35 Vintage Wedding Dresses Through the Years | Woman’s World

Sukkanauhan heitto on puolestaan keskiaikainen tapa, sillä tuolloin tuoreen avioparin tarkoitus oli tosiaankin laittaa avioliitto ”täytäntöön” heti häiden jälkeen. Tämä täytäntöönpano (hups) todistettiin suvulle ja perheenjäsenille sillä, että sulhanen toi näytille morsionsa sukkanauhan – tämä oli selkeä todiste siitä, että hameiden alle oli totisesti päästy!

Wikipedia. Akka ei lisää tähän mitään kommenttia… Lewis Walpole Library

Toisinaan tapana oli myös, että tilaisuutta seurattiin itse tapahtuman ollessa käynnissä tai asiassa opastettiin – tiettävästi mm. Englannin kuningas Henrik VI (1421-1471) ja Ranskan viimeinen kuningas Ludvig XVI (1754-1793) tarvitsivat neuvonantajia tässä toimenpiteessä ylipäätään elämänsä aikana. Kuninkaallisten keskuudessa jälkeläisten aito syntyperä oli tärkein tae kruunun perimysjärjestyksen suhteen, kun dna:ta tai selfieitä ei ollut vielä saatavissa. Jäljelle jäi ainoastaan… silminnäkijät todistajiksi.

Ludvig XVI of France/Joseph-Siffred Duplessis  v. 1775.

Huntujen käyttö juontuu sekin tietenkin roomalaisaikojen pahojen henkien estämisestä. Viktoriaanisella ajalla morsiuspukujen ja huntujen väri alkoi muuttua valkoiseksi, joka kuvasti tietenkin morsiamen puhtautta ja viattomuutta. Kulttuurista ja ajankohdasta riippuen puvun väri saattoi olla keltainen, punainen, violetti tai mitä tahansa näiden väliltä, mutta kuningatar Viktorian (1819-1901) vuoden 1840 hääpuku vakiinnutti käytännössä länsimaisen hääpuvun väriksi valkoisen.

I Do: The History of Wedding Fashion and Tradition – New Canaan Museum and Historical Society muutamia kauniita hääpukuja menneiltä vuosikymmeniltä.

1840 – Queen Victoria’s Wedding Dress | Fashion History Timeline

Vuonna 1947 avioitunut kuningatar Elisabet II (1922-2022) taasen osoitti sodanjälkeiselle kansalle esimerkkiä pitämällä hääpukunsa mahdollisimman yksinkertaisena, sillä monista tarvikkeista ja materiaaleista oli edelleen pulaa.

Queen Elizabeth Wedding Dress – The Queen’s Dress Photos, Details & Cost

Kun hääpäivä on sitten vihdoinkin pulkassa ja taputeltu kasaan, moni aviopari lähtee kuherruskuukaudelle eli honeymoonille. Tämä tapa on peräisin peräti 400-luvulta jaa., jolloin moni sulhanen ns. ”kaappasi” morsiamensa saattaakseen hänet raskaaksi ilman perheen vastusteluja tai välttääkseen maksamasta perheen vaatimia myötäjäisiä.

Toisaalta ”honeymoon”-nimitys juontuu tavasta, jossa tuoreelle avioparille annettiin lahjaksi kuukauden määrä hunajaviiniä hedelmöityksen edistämiseksi. Yeah. Eli tässä on käytännössä ollut morsiamelle kaksi eri vaihtoehtoa: A) sinut kaapataan häiden jälkeen ilman mitään korvausta tai B) sinut kaapataan kuukaudeksi niin, että voit olla viinipöllyssä koko tuon ajan… hmm! Loistavat tulevaisuudennäkymät edessä tilanteesta riippumatta!

Vasta 1800-luvun puolella häiden jälkeinen matkailu muuttui; tuolloin hääpari saattoi tuona aikana käydä vierailemassa esim. kaukaisten sukulaisten luona, jotka olivat olleet estyneitä tulemaan häihin. Tämä tapa koski tietenkin vain varakkaampaa väestöä, tavalliset matti-ja-maija-meikäläiset eivät tällaisia(kaan) hömpötyksiä harrastaneet millään tavalla. Nykyiset hääperinteet ovat siis käytännössä periytyneet näistä ylhäisön tavoista jo antiikin ajoista lähtien – tai ties miten kaukaa menneisyydestä, mistä ei tietenkään ole jäänyt minkäänlaista kirjoitettua tietoa.

Madeleine Astor: How the Widow of John Jacob Astor VI Survived the Titanic John Jacob Astor ei selvinnyt haaksirikosta ja kuten elokuvassakin todetaan, hänen nuorikkonsa oli raskaana tällä häämatkalla. What a scandal indeed.

Tässä kohtaa Akan on taas pitkästä aikaa pakko palata lähimpien serkkujensa (neandertalinihmisten) pariin seuraavanlaisella keskustelulla:

Neandis-miesoletettu Anx ja -naisoletettu Juk tapaavat iltanuotiolla:

Anx: ”Mul on oma luola tual.”
Juk: ”Aha.”
Anx: ”Niinku oltaiks siel?”
Juk: ”Emmätiä.”
Anx: ”Jookojookojookopliis.”
Juk: ”Nojoo ollaan.”

Ja kas näin; ensimmäinen avioliitto on täten solmittu ilman mitään todisteita kyseisestä toiminnasta! Mikäli tarinasta jättää pois isot alkukirjaimet ja välimerkit, teksti alkaa tosin muistuttaa nykyajan teinien omaa kieltä… väliin pitäisi tietenkin laittaa muutamia alati muuttuvia kirjainlyhenneyhdistelmiä, joiden perässä me vanhemmat ihmiset emme mitenkään voi pysyä.

Tämä lienee pieni ongelma näihin aiemmin kerrottuihin seikkoihin verrattuna näin vanhempien näkökannasta katsottuna. Kulttuurista ja ajasta riippuen tytöt ja naiset naitettiin keskimäärin 12-18 -vuotiaina, sillä elinajanodote oli nykyistä huomattavasti lyhyempi ja naiset kuolivat usein jatkuviin synnytyksiin, kuten myös monet niissä syntyvät lapset. Tästä aiheesta löytyy lisää:

MENNEEN AJAN ÄITIPARKOJA – Akalla on asiaa

Saamme siis nykypäivänä olla tyytyväisiä siitä, että lapsemme saattaa kirjoittaa joitakin omituisia teinien kirjainyhdistelmiä sen sijaan, että hänet olisi naitettu lastentekokoneeksi jollekulle maatilan isännälle ihan peruskauppatavarana 1800-luvulla, kun perunamaan sato ei vaan kerta kaikkiaan riittänyt kaikille nälkäisille suille.

IHAN PERUSKAURAA MENNEILTÄ VUOSISADOILTA: jatkuvat nälänhädät, ei antibioottia/ei mitään lääkkeitä, kirkon mielestä Saatana hyökkää joka puolelta ja itse olet täysin syntinen, jatkuvat ruttoepidemiat, huono hygienia, lapsikuolleisuus, pieni jääkausi Euroopassa useita vuosisatoja noin vuosina 1300-1850, jolloin myös ruttotartuntoja oli jatkuvasti pitkin Eurooppaa. Miten ihmeessä me tuolloin ylipäätään selvisimme?

Jep, hyvää hääpäivää kaikille kesän aviopareille! Muistakaa nauttia hääpäivästä, mikäli Esterin hana on tuolloin jo tiivistetty tahi korjattu. Akkaa ei kannata kutsua häärientoihin (juurikin edellä mainituista syistä) pilaamaan sitä ihanaa perhosten ja kyyhkyjen siipien lepatusta.

Tämänkin kuvan aviopuolisoiden nimiä ei edes tiedetä, mutta aikahan oli toki tuolloin toisenlaista. Kuvansa myötä he jäivät kuitenkin historiaan avioliiton solmimisensa myötä kertomaan meille jotakin tuosta ajasta: kyseessä oli jo tuolloin tärkeä tapahtuma!

Hääkuva n. vuodelta 1894/LibraryofCongress.

EDULLISEN AARTEEN METSÄSTÄJÄT

Jokohan olisi aiheellista vaihtaa ”kirpputori”-termi joksikin ihan muuksi? Tämä kalsea nimitys on peräisin Ranskasta, Saint Ouenin kaupungista, jonne perustettiin laaja kirpputorialue 1800-luvun loppupuolella. Tuolloin olikin tuiki tavallista, että vanhat vaatteet kuhisivat kirppuja, joten sinänsä tämä termi on tosiaankin kirjaimellisesti oikea. Akka ei kyllä tähän hätään keksi mitään parempaakaan termiä kirpparin tilalle, mutta… laitetaanpa asia mietintämyssyyn!

Marché Aux Puces-kirpputori 1800-luvulla (bonjourparis.com).

Kirppareiden viehätyshän piilee siinä, ettei koskaan voi tietää, mitä aarteita niistä voi löytää – ja usein aivan tolkuttoman edullisesti! Katsotaanpa siis, minkälaisia aarteita jotkut onnekkaat hannuhanhet ovat löytäneet:

  • Yksi kuuluisimmista löydöistä on tietenkin vanha valokuva, joka esittää Billy the Kidiä seurueineen pelaamassa krokettia hääjuhlan yhteydessä. Tämä vanha kuva löytyi sattumalta kahden dollarin laatikosta muiden valokuvien seasta. Keräilijä Randy Guijarro käytti runsaasti aikaa, rahaa ja vaivaa saadakseen kuvan autenttisuuden selvitettyä, ja lopulta kuva myytiinkin aidoksi todennettuna 2,3 miljoonalla dollarilla v. 2011.
Billy the Kid kuvassa suurennettuna. Itse kuvan ottopaikkakin on löydetty kuvan ostajan tekemän tutkimustyön ansiosta.
  • Vuonna 2004 eräs onnekas romumetallikauppias löysi Lontoon kirpputorilta munanmuotoisen pöytäkellon, joka paljastui sittemmin itsensä Fabergén tekemäksi kadonneeksi munaksi. Kellon ostohinta oli n. 14 000 dollaria, mutta sen arvoksi on arvioitu n. 33-36 miljoonaa dollaria. Kello on sittemmin myyty keräilijälle, joka ei halunnut paljastaa ostohintaa. Tämä huikea, jalokivin koristeltu esine on kuitenkin todennettu Aleksanteri III:n vaimon Maria Fjodorovnan saamaksi lahjaksi vuodelta 1887.
Munakello/kellomuna (bloomberg.com).
  • Pennsylvaniassa v. 1989 eräs onnekas mies osti neljällä dollarilla arvottoman maalauksen kirpputorilta, sillä hän piti taulun vanhoista, puisista kehyksistä. Kotiin päästyään mies irroitti maalatun kanvaasin kehyksistä, ja löysi samalla tauluun piilotetun, taitetun paperin. Tämä paperi paljastui yhdeksi niistä 25:sta kopiosta, jotka tehtiin Amerikan itsenäisyysjulistuksesta v. 1776! Kun kopio oli todistettu aidoksi (tässä yhteydessä kopio tarkoittaa tietenkin käsin kopioitua dokumenttia…), julistus laitettiin huutokaupattavaksi kuuluisalle Sotheby’s -yritykselle. Kaikkien yllätykseksi hinta nousi lopulta 8,14 miljoonaan dollariin, vaikka hinnaksi oli aluksi arvioitu noin 2,4 miljoonaa dollaria.
(history.com)
  • Muuan teksasilainen Emil Knodell löysi pihakirppikseltä mieleisensä pähkinäpuisen lipaston vain sadalla dollarilla. Lipasto oli valmistettu käsityönä 1800-luvun loppupuolella, ja siinä oli peräti marmorinen kansilevy. Kun painavaa lipastoa nostettiin autoon, siitä alkoi kuulua merkillistä, metallista kolinaa, jonka syytä Knodell alkoikin kotonaan selvittää. Tällöin lipastosta paljastui salalokero, jossa oli mm. timantti- ja helmikoruja, kultainen rannerengas, hopeakolikoita, rubiineja ja smaragdeja. Eikä siinä vielä kaikki: laatikkoon oli piilotettu myös sisällissodan aikaisia mitaleja ja kirjeitä ja postimerkkejä eri aikakausilta. Rehtinä miehenä Knodell palautti tämän aarteen sen alkuperäisille omistajilleen, ja tälle teolle Akka nostaa hattuaan.
Aarrelipasto (abcnews.com).
  • Vuonna 2007 myöskin pihakirppikseltä ostettu kolmen dollarin kulho paljastui 1000-vuotiaaksi kiinalaiseksi koriste-esineeksi New Yorkissa. Tämä kulho päätyi ostajansa olohuoneen pöydälle useiksi vuosiksi, kunnes sen alkuperä alkoi lopulta kiehtoa omistajansa mieltä ja kulho vietiinkin asiantuntijan arvioitavaksi. Tällöin paljastuikin, että kulho oli tosiaankin Pohjoisen Song-Dynastian aikainen (960–1279 jaa.) koriste-esine, joka lopulta huutokaupattiin peräti 2,225 000 punnalla.
Kiinalainen kulho (news.com.au).
  • Norma Ifill Brooklynista osti v. 2005 kirpputorilta erikoisen kaulakorun 15 dollarilla. Tämä koru osoittautui myöhemmin maineikkaan, amerikkalaisen kuvanveistäjä Alexander Calderin (1898 – 1976) uniikiksi käsityöksi. Tällä kuvanveistäjällä oli tapana tehdä tällaisia koruja lahjoiksi ystävilleen, ja Norma tunnistikin korunsa vasta nähdessään esitteen Calderin näyttelystä. Tässä näyttelyssä oli esillä samantyyppinen kaulakoru, joten Norma veikin korun arvioitavaksi. Kun koru oli todistettu aidoksi, se myytiin huutokaupassa huimaan 267 750 dollarin hintaan.
Calderin kaulakoru (artfixdaily/christie’s).
  • Brittiläinen Andy Fields osti v. 2010 Las Vegasissa viisi taulua huippuedulliseen viiden dollarin hintaan. Vasta kotona hän huomasi, että yhden taulun taakse oli piilotettu luonnos miehestä, jonka vieressä oli signeeraus Andy Warhol. Tarkemmissa tutkimuksissa paljastui, että luonnos on tosiaankin n. 10-vuotiaan Warholin piirros laulaja Rudy Valleesta. Omistaja Fields on kuitenkin kieltäytynyt myymästä piirrosta, vaikka sen arvoksi on arvioitu 1,5-2 miljoonaa dollaria.
Andy Warholin piirros (bbcnews).
  • Vuonna 2008 Tony Marohn löysi Kaliforniassa pihakirppikseltä laatikon, joka näytti olevan täynnä vanhoja paperidokumentteja. Hän osti paperit pois kuljeksimasta viidellä dollarilla, ja hämmästyksekseen löysi papereiden seasta Palmer Union Oil Companyn osakekirjoja vuodelta 1924. Tämä yritys yhdistyi myöhemmin mm. Coca-colaan, joten nämä löydetyt 1625 osaketta olisivat noin 180 miljoonan dollarin arvoisia nykyaikana. Tony Marohn kuoli v. 2010 kesken asiasta käytävän oikeudenkäynnin, mutta perhe jatkoi oikeustoimia tämänkin jälkeen. Lopulta asia ratkaistiin Coca-colan hyväksi, eikä perhe saanut kiivaasti tavoittelemaansa jättiomaisuutta. Ilmeisesti kanne ratkesi, koska Tony Marohn ei ollut osakekirjojen alkuperäinen omistaja.

Että näinkin voi joskus käydä; aarre ei lopulta olekaan minkään arvoinen! Mikäpä sitten on Akan arvokkain kirpputorilöytö? Ei yhtään mikään, sillä onni ei koskaan suosi Akkaa: edes 50-senttistä ei ole löytynyt kierrätettyjen takkien tai laukkujen taskuista. Akan äitee puolestaan löysi pienen aarteen kirpputorilta jo useita vuosia sitten; aarteen, jota Akka kutsui ”lampaanaivoiksi” nähdessään tämän alle kympin arvoisen ostoksen ensimmäistä kertaa. Kyseessä oli tosiaankin Pentikin 1970-luvun tuotantoon kuulunut 11/12-haarainen, keraaminen kynttilänjalka ”Kaamoskivi.” Tämä möhkäle on nykyisin arvoltaan noin 110 euroa, ainakin nettikauppojen mukaan. Yeah.

Kaamoskivi (kodinkuvalehti.fi).

Entäpä se kirpputori-termi? Ehkäpä nimitys on kuitenkin niin vakiintunut, että sitä on turha lähteä muuttamaan. Ainakaan Akan mieleen tulleet ”Miksmäenikinälöydämitään” tai ”Täältäeipoistutatyhjinkäsin” eivät ole yhtään sen parempia. Nykypäivänä huonekalujen osalta nimitys ”Lutikkamarket” voisi tosin olla korrektimpi (näitäkin tapauksia on nimittäin tullut ilmi ainakin pk-seudulla). Noh; onnea vaan aarteenmetsästykseen itse kullekin säädylle! Kirpputorien yllätyksellisyys ei koskaan lakkaa viehättämästä, kierrätysperiaatteesta puhumattakaan… kunhan ei kierrätetä minkäänlaisia öttiäisiä, niin kaikille jää hyvä mieli!