”Jos et tunne historiaa, tulet toistamaan sen virheitä." Akka kirjoittaa näistä asioista tunteella ja huumorilla faktoihin perustuen. Akka ei käytä somea, koska Akkaa ei kiinnosta kakkujen kuorrutus eikä sekään, miksi kaikkien pitää olla tietoisia toistensa toiminnasta. Oppikaa nyt jotakin historiasta, edes huumorin kautta!
Tässä lottomiljoonia odotellessa onkin mukava haaveilla tulevien, historiallisten paikkojen näkemisestä, mutta vanhoissa mytologioissa kerrotaan myös toisenlaisia tarinoita.
René-Antoine Houasse/Story of Minerva – Dispute between Minerva and Neptune over the Naming of the City of Athens/1696.
On nimittäin runsaastikin sellaisia legendaarisia kohteita, jonne tavallinen tallaaja miljoonineenkaan ei pääse: myyttisiä paikkoja, joihin ei Onnibus eikä Finnair ainakaan toistaiseksi kulje. Katsahdetaanpa seuraavaksi, mitä kaikkea entisaikojen kansat ja mytologiat yrittivät aikanaan meille kertoa näistä kohteista (tyrkyttivät meille turistikohteita ihan ilman viiden tähden arvosteluita, pthyi):
AVALON
Kuningas Arthurin legendasta tuttua Avalon-saarta on kutsuttu paikaksi, jonne kyseinen, kuuluisa (legenda)kuningas haudattiin. Arthurin ei kuitenkaan uskota olleen todellinen henkilö, vaan 500-600-luvuilta peräisin oleva taruhahmo, jonka teki tunnetuksi v. 1136 jaa. muuan brittiläinen pappi Geoffrey of Monmouth teoksessaan Historia Regum Britanniae.
Glastonbury Abbey (VintageNews).
Avalonissa kerrotaan asuneen yhdeksän valtiatarta – mukaan lukien Arthurin noitasisar Morgan Le Fey – sekä tietenkin itse velho Merlin. Myös Arthurin kuninkaaksi nostanut miekka Excalibur taottiin kertoman mukaan Avalonin saarella.
Glastonburyn kaupunki Somersetin piirikunnassa on liitetty usein Avaloniin, sillä v. 1190 Glastonburyn luostarin munkit väittivät löytäneensä kuninkaan ja kuningatar Guineveren luurangot haudattuina luostarin mailta. Historioitsijat eivät nykyään usko löytöä todeksi, vaan mainostempuksi luostarin jälleenrakentamisen rahoittamiseksi v. 1184 palon jälkeen. Avalonin sijainniksi on esitetty myös lukuisia muita saaria mm. Englannin ja Ranskan rannikoilla, mutta myös esim. Grönlantia ja Mallorcaa on ehdotettu.
Atlantiksen määrittely lienee itse kullekin tuttu, mutta palautetaanpa mieleen tarinan lähtöasetelma ja pääpiirteet. Tarina on lähtöisin filosofi Platonin (427-347 eaa.) kirjoituksista Timaios ja Kritias. Platonin dialogissa tarina on peräisin Solonin (ateenalainen valtiomies n. 638 eaa. – 558 eaa.) matkoilta Egyptissä. Solonille oli tuolloin kerrottu egyptiläisen papin toimesta, että Atlantiksen tuho tapahtui n. 9000 vuotta aiemmin ja tuhon aiheutti jumalten suuttumus atlantislaisten paheellisuuteen.
(history.com)
Tuhon sanotaan sisältäneen maanjäristyksiä ja tulvia ja saaren sanotaan vajonneen mereen vain yhden vuorokauden aikana. Tuosta mainitusta ajasta on nyt n. 11 600 vuotta, joka monen tutkijan mielestä sopii jo todeksi tutkittuun katastrofiin jääkauden päättyessä äkillisesti juuri tuona aikana. Tämä ”Younger Drias Cataclysmic Event”-teoria on edelleen tutkinnan alla.
Ulkoasultaan Atlantiksen rengasmainen kaupunkirakenne lienee useimmille tuttu, mutta Platonin kirjoituksista käy myös ilmi kaupungin koko: n. 385×580 km. Tässä mittayksikkönä on kreikkalainen stadion, mutta mittayksiköksi on epäilty myös egyptiläistä khetiä. Tällöin kaupunki olisi huomattavasti pienempi, mutta Platon väitti myös Atlantiksen olevan ”suurempi kuin Libya ja (tuolloinen) Aasia yhteensä.” Lisäksi Atlantiksella olisi ollut miljoonapäinen armeijajoukko, joten kirjoitusten pohjalta kyseessä olisikin täytynyt olla hyvin suuri saari miljoonine muine asukkaineen, jotka viljelivät ja ylläpitivät koko systeemiä.
Noh, koosta viis; mutta tärkein tunnusmerkki Atlantiksen sijaintiin on Platonin sanat: ”Herakleen pylväiden takana.” Näillä pylväillä on antiikin aikana viitattu Gibraltarinsalmen molemmin puolin oleviin kallioihin, mutta muitakin tulkintoja tästä on toki esitetty.
Detail of Pillars of Hercules from Tabula Peutingeriana, 1-4th century CE.
Atlantiksen sijainnista on tuhansia ehdotuksia, kuten noin v. 1600 eaa. tulivuorenpurkauksen räjäyttämä Santorini/Theran saari. Myös Bahaman Bimini Road on suosittu kohde, varsinkin kun tämä merenalainen ”highway” löydettiin v. 1968.
Mauritaniassa sijaitseva Saharan silmä (Richat Structure) on myös ehdokkaiden listalla juurikin rakenteensa puolesta; lisäksi näistä Saharan renkaista on löydetty mm. merisuolaa ja merinilviäisten jäänteitä. Nykyään onkin tiedossa, että vielä n. 5000 vuotta sitten Sahara oli rehevämpi, kuin aiemmin oli luultu.
Richat/ISS-Nasa-31.12.2021/publicdomain.
Atlantiksesta onkin sanottu, että sormen voi tökätä kartalle mihin kohtaan tahansa ja todennäköisesti sitäkin paikkaa on ehdotettu tämän kaupungin sijaintikohdaksi. Mikäli enemmän aihetta tutkii, tämä väite pitää paikkansa! Akka väittää Atlantiksen olleen omalla eteläpihallaan; se on tällä hetkellä täysin saavuttamaton manner!
LEMURIA/MU – KADONNUT MANNER
Atlantikseen liittyy myös v. 1864 eläintieteilijä Philip Sclaterin ehdotus Intian valtamerellä muinoin sijainneesta mantereesta. Teoria oli laajalti suosittu tiedepiireissä muutoinkin, mutta myöhemmällä ajalla varsinkin teosofiset ja antroposofiset seurat ovat olleet teorian kannattajia. Mm. spiritualisti Helena Blavatsky/Madame Blavatsky (1831-1891), Teosofisen seuran perustaja, uskoi Lemurian olleen nykyihmisen edeltäjien alkukoti.
”The Lost Continent of Mu”/James Churchward 1926.
Tämän ajatuksen esitti tosin myös saksalainen biologi Ernst Haeckel (1834-1919) v. 1870. Haeckel oli innostunut tiedemies ja vaikuttava tieteellinen piirtäjä, jonka useita piirroksia on kuitenkin myöhemmin kritisoitu niiden oikeellisuudesta. Ottaen huomioon mm. darwinin teorian synnyn ja lääketieteen kehityksen miehen elinaikana, tämä lienee kuitenkin jotenkin ymmärrettävää…
Ernst Haeckel: Natürliche Schöpfungsgeschichte, Georg Reimer, Berlin 1868.
KULTAINEN EL DORADO
Tämän kaupungin legenda syntyi 1500-luvulla, kun espanjalaiset konkistadorit kuulivat muisca-intiaaneilta kullatun kuninkaan rituaaleista Guatavita-järvellä (lähellä Bogotaa nykyisessä Kolumbiassa). Tarinoiden mukaan kruunattava kuningas peitettiin kultapölyllä, hän sukelsi järveen ja veteen uhrattiin kansalaisten toimesta useita kultaesineitä seremonian aikana. (El Dorado tarkoittaakin siis kullattua miestä, ei todellakaan kaupunkia, joksi legenda jäi elämään…)
Seremonia ilmeisesti kuitenkin lopetettiin, kun toinen, hyökännyt intiaaniheimo valloitti alueen. Espanjalaiset yrittivät kuitenkin kultakuumeessaan tyhjentää järven ja löysivätkin useita uhrattuja esineitä, mutta heidän uskomustensa mukaan järven lähistöllä piti kuitenkin olla varsinainen, näiden kullattujen esineiden teko-/lähtöpaikka eli… kaupunki.
Tällaista Manoaksi nimettyä kaupunkia ei kuitenkaan useiden vuosisatojen aikana tehdyistä etsinnöistä huolimatta löytynyt. Jopa Roanoke-siirtokunnassa mukana ollut britti Sir WalterRaleigh (1552-1618) etsi El Doradoa v. 1595, kuten myöskin tutkimusmatkallaan kadonnut legendaarinen tutkimusmatkailija Percy Fawcett. Jep, Percy tunnetaan Etelä-Amerikan tutkimusmatkailijana, joka kiersi useilla reissuillaan täysin tuntemattomissa olosuhteissa.
Noh, Fawcett oli tietenkin kuullut tarinoita näistä useiden vuosisatojen etsinnöistä, ja lähtiessään matkalleen Jack-poikansa kanssa v. 1925 hän uskoi löytävänsä kadonneen Z-kaupungin. Näin hän ainakin itse löytöä nimitti. Tästä Akka on kirjoittanutkin viimeksi n. 100 vuotta sitten:
Fawcettin kohtalo on edelleenkin epäselvä, kuten jo tuolloisessa jutussa todetaan. Kullattu kaupunki/Eldorado/mystinen Z-kaupunki-legenda lienee siis peräisin tarinan paisumisesta valtaviin mittoihin vuosisatojen aikana – aikana, jolloin tutkimusmatkailu muutoinkin oli kukoistuksessaan. Tällaiset tarinat ja legendat ovat olleet omiaan saamaan rahoitusta erilaisille tutkimusmatkoille, joka tietenkin hyödyttää meitä nykypäivän pulliaisia.
1900-luvun puolella tutkimusmatkailu alkoikin jo muuttua enemmän ”kuka ehtii ensin”-tyyppiseksi kamppailuksi sekä lentokoneiden, vuorenharjanteiden että ääriolosuhteidenparissa. Kun maailma alkoi olla jotakuinkin kartoitettu, piti alkaa keksiä seuraavia kohteita erilaisten ennätysten ja rajapyykkien saavuttamiseksi. Ajan hiljalleen muuttuessa ennätykset alkoivat olla myös muotoa ”ensimmäinen nainen, joka…” Otettakoon tästä esimerkkeinä vaikkapa… hmm… Marie Curie (Nobel-palkinto 1903), Gertrude Ederle (ui yli Englannin kanaalin 1926), Annie G. Fox (Purppurasydän-kunniamerkki 1941).
Gertrude Ederle/George Grantham Bain/Library of Congress.
OLYMPOS-VUORI
Muinainen, kreikkalaisten jumalten olinpaikkaa Olympos kuvaillaan runoilija Homeroksen (800-700-luku eaa.) teoksessa Ilias. Hänen mukaansa tässä palatsikompleksissa oli kultaiset portit vartijoineen ja suurin palatsi oli tietenkin pääjumala Zeuksen käytössä. Rakennukset oli rakennettu kivestä pronssisine perustuksineen, mutta kävelytiet ja lattiat olivat peräti kullattuja. Lisäksi Olympoksella sijaitsi mm. talleja kuolemattomille hevosille! Wow! Ja varmastikin suuri, kultainen uima-allas tiki-baareineen… aahh!
Olympoksen sijainti taivaalla uskottiin olevan eetterissä, ns. puhtaaksi aineeksi kuvatussa tai jumalten hengittämässä välitilassa. Eetteri oli kuitenkin pitkään antiikin ajalla viides alkuaine maan, tulen, veden ja ilman lisäksi. Tämä uskomus jonkinlaisesta ”väliaineesta” jatkui erilaisine tutkimuksineen pitkälle 1800- ja 1900-luvuille asti, kunnes Albert Einsteinin (1879-1955) suhteellisuusteoria julkaistiin v. 1905.
Albert Einstein v. 1905.
Näistä kohteista on paha valita, mutta onneksi ei edes tarvitsekaan. Näihin ei kuitenkaan pääse edes massilla, vaikka lottomiljoonat tilillä polttelisivatkin. Siksipä onkin hauska taas katsoa, kun muutaman euron lottoarvonnasta tulee hyvässä lykyssä tilille taas se about 0,60 euroa: eipä sillä olis muailmaa kierrellytkään! Nope!
Näillä mennään taas ja palataan asiaan ensi viikolla lemmikkien historian merkeissä!
Ah, kuinka mukava onkaan puuhastella puutarhassa tai minkä tahansa askareen parissalempparishortseissa, joissa on tarpeeksi taskuja kaikenlaisia vipstaakkeleja varten. Juuri tällaiset kulahtaneet lökäpöksyt sanoivat valitettavasti työsopimuksensa irti jo kuluneen talven aikana, eikä tätä työsopimusta purettu kultaisella kädenpuristuksella: lähtö tapahtui mielenosoituksellisesti peräsaumasta reveten aina lahkeeseen asti.
Poika 1920-luvulta.
Kas: tällaista on kunnon kierrätys, voisi tähän kohtaan ylväästi todeta! Akka luopui siis lempipöksyistään surullisin ja haikein mielin, mutta ratkaisu tähän housuongelmaan löytyikin kuin salama kirkkaalta taivaalta! Etsiessään yhden valoketjun kaukosäädintä (jep, niitä on valitettavasti useita – sekä valonauhoja että kaukiksia niihin- argh!) Akka törmäsi yllättävään aarteeseen: mustat, käyttämättömät reisitaskushortsit tuotelappuineen ilmestyivät Akan silmien eteen kuin kutsuttuna. Tuumasta toimeen ja tarinasta lyhyt:
Akka pölli siis surutta Ukon (vuonna kivi-ja-keppi-hankkimat-ja-unohtamat) shortsit välittömästi omaan käyttöönsä. Koosta viis; löysäähän noissa piisaa, mutta ainakin Akka voi sitten esitellä työmiehen hymyä ihan samalla tavoin, kuin niin moni muukin arjen ahertaja!
Hine, Lewis Wickes, 1874-1940: Glassworkers v. 1908.
Tämä äskeinen (sinänsä) turha tarina on kuitenkin tarpeen kertoa, sillä tästä juolahti mieleen monesti täysin unohdettu aihe: maailmanhistoriassa riittää useita naisia, jotka ovat oikeasti pukeutuneet miehiksi ihan tarkoituksellisesti.
Kyse ei siis ole välttämättä ollut mistään seksuaalisesta identiteetistä, vaan siitä, että naisten asema on ollut lähinnä siellä keittiön, lasten synnyttämisen ja nypläyksen puolella, mikäli näin yleistäen voidaan sanoa. Tarkastellaanpa siis joitakin näistä tapauksista, joiden tietoja historiankirjoihin on ylipäätään jäänyt:
Faarao Hatsepshut (n. 1507–1458 eaa.)
Kleopatran ohella tämä tunnetuin naispuolinen faarao kruunautti itsensä faaraoksi oltuaan lapsipuolensa Thutmosis III:n puolesta sijaishallitsija seitsemättä vuotta. Tämän jälkeen hänet on kuvattu lukuisiin reliefeihin täysin miesfaaraoksi pukeutuneena, joskus jopa faaraoiden irtopartaa käyttäen. Tämä naisfaarao rakennutti mm. (nykyään suositun turistikohteen) hauta-alueen Egyptin Deir-el Bahriin, mutta hänen ”oletettu” muumionsa on edelleenkin kyseenalainen seikka.
Hatsepsut/PICRYL.
Tämä johtuu tietenkin siitä, että tulokset dna:sta on kertonut arvoisa herra Zahi Hawass, joka sittemmin erotettiin mm. korruption takia koko Egyptin arkeologian johtotehtävistä. Tässä kohtaa voisi vihdoinkin sanoa: antakaa nyt uusien tuulien puhaltaa ilman tätä idioottia, johon perustuvia dokkareita edelleenkin näytetään!
Tarina jatkuu kuitenkin (thank god) ilman Hawassia; Hatsepshutin poikapuoli yritti poistaa edeltäjänsä kuvat reliefeistä ja hieroglyfeistä tämän kuoleman jälkeen, kuten niin monen muunkin faaraon tiedetään tehneen. Tämä oli yleinen tapa iskostaa kansalle, että uusi faarao on juurikin ”se uusi jumala,” jota kansa niin kovasti kaipaa ja palvoo. Hatsepshutin ”muumion” löysi itse asiassa kunnianarvoisa Howard Carter jo v. 1903, ja muitakin tälle naishallitsijalle nimettyjä hautatavaroita on löydetty. Yritys historiasta poistamiseksi ei siis onnistunut, senkin ruoja poikapuoli Thutmosis III!
Munkki Marinus/Marina (300-700-luku jaa.)
Lähteestä riippuen tarina mieheksi pukeutuneesta munkki Marinuksesta vaihtelee suurestikin, mutta perusidea on jotakuinkin sama: legendan mukaan tyttö Marinan isä aikoi lähteä luostariin ja naittaa tyttärensä jollekulle tavan mukaisesti, mutta tyttö halusi seurata isäänsä munkiksi oletettavasti nykyisen Libanonin alueella Qannoubinen luostariin.
Juoni onnistui, mutta kymmenen vuoden jälkeen Marinan isä Eugenius kuoli. Kun Marina myöhemmin lähetettiin muutaman muun munkin kanssa luostarin asioille, he joutuivat viettämään yönsä majatalossa, jossa majoittui myös joitakin roomalaisia sotilaita. Myöhemmin kävi ilmi, että raskaaksi tullut majatalon tytär syytti Marinaa isäksi, jolloin Marina myönsi syyllisyytensä ja kasvatti lasta itse karkotettuna luostarista jopa kymmenen vuoden ajan. Lapsen isä lienee kuitenkin ollut majatalossa majoittunut roomalainen sotilas!
Lattanzio Querena, The Holy Virgin Marina, c. 1830/christianiconography)
Luostari hyväksyi ottamaan Marinan kuitenkin takaisin kymmenen vuoden jälkeen, mutta noin 40-vuotiaana Marina sairastui ja kuoli, jolloin hänen oikea sukupuolensa vihdoinkin tuli ilmi. Asiasta tiedotettiin myös majatalonpitäjää, joka tuli paikalle ja itki katuen turhia syytöksiään. Marinasta tuli täten katolisen kirkon kunnioitettu henkilö (ei kuitenkaan pyhimys), ja hänen muistoaan juhlitaan uskontokunnista riippuen eri päivinä. Legenda tällaisesta tapahtumasta on tosiaankin voinut pohjautua tiettyyn henkilöön ja säilyä useita vuosisatoja, mutta on ymmärrettävää, että tarina muuttuu kertojan, paikan, ja ajan vaihdellessa.
Deborah Sampson (1760-1827)
Massachusettsissa syntynyt Deborah joutui jo lapsuudessaan sijoitetuksi äitinsä sukulaisten huomaan, kun hänen isänsä jätti perheen ja äitinsä menehtyi. Deborah ehti toimia myös palvelijana useissa perheissä, ennen kuin hän ilmoittautui v. 1782 armeijaan nimellä Timothy Thayer. Deborahin pituus (170 cm) sekä rintavarustuksen litistäminen kankaankaitaleilla olivat etuna armeijaan listautumisessa, mutta valitettavasti Deborah tunnistettiin kirjautumisen yhteydessä.
Tästä ei kuitenkaan koitunut hänelle seuraamuksia ja hän yrittikin värväytyä seuraavan kerran eri kaupungissa. Tällöin hämäys onnistui ja hänet otettiin armeijan riveihin nimellä Robert Shirtliffe. Muutaman palvelusvuotensa aikana Deborah myös haavoittui ja mm. kaivoi itse ammuksia omasta jalastaan paljastumisen pelossa. Vasta vaivuttuaan tajuttomuuteen kovan kuumeen myötä hänen sukupuolensa paljastui häntä hoitaneelle lääkäri Barnabas Binneylle. Tämä ei kuitenkaan heti paljastanut Deborahia, vaan hoidatti tätä kotonaan perheensä avustuksella.
Vasta syksyllä Deborah vapautettiin armeijasta ja hän meni myöhemmin naimisiin, synnytti lapsia ja vietti tyypillistä maatilavaimon elämää. Huomionarvoista on se, että hänelle myönnettiin sukupuolen paljastumisesta huolimatta armeija-ajastaan korvausta ja kokemustensa perusteella hänestä tuli kiertävä luennoitsija. Deborahin kuoleman jälkeen hänen aviomiehensä haki valtiolta peräti sotaveteraanin leskeneläkettä – joka hänelle myönnettiinkin, mutta miespolo kuoli juuri ennen hakemuksen hyväksymistä. Deborah itse kuoli keltakuumeeseen 66-vuotiaana.
Charley/Charlotte Parkhurst (1812-1879)
Kalifornialainen Charlotte karkasi orpokodista jo 12-vuotiaana päätyen hevostalleille ”apupojaksi.” Kultaryntäyksen aikaan hänestä kehittyi arvostettu hevosvaljakkokuski, jota pienestä olemuksestaan huolimatta ei kukaan voinut kuvitella naispuoliseksi henkilöksi.
(findagrave)
Hevosen kavionpotkun aiheuttaman silmävamman takia hänet tunnettiin nimellä ”Yksisilmäinen Charley” ja myöhemmin myös nimellä ”Kuuden hevosen Charley”. Tämän huimapäisen kuskin tapoihin kuului myös tupakanpoltto ja viskinjuonti.
Viimeiset vuotensa Charley eleli rauhaisasti farmillaan Watsonvillessa, Kaliforniassa, kunnes hänen naapurinsa löysivät hänen ruumiinsa. Charleyn virallinen kuolinsyy oli kielisyöpä, mutta vasta kuoleman myötä paljastui Charleyn visusti salattu sukupuoli…
Lisäksi lääkäri totesi, että tämä mieheksi kuviteltu nainen oli peräti jossakin vaiheessa ollut raskaana ja synnyttänyt lapsen – ja Charleyn jäämistöstä löytyikin myös vauvan mekko. Vauvan kohtalosta ei liene jäänyt tarkempaa tietoa, mutta on aivan päivänselvää, ettei Charley olisi itse voinut hoitaa vauvaa ajaessaan hevosvaljakkoja – ehkä hän luovutti vapaaehtoisesti lapsen pois tai menetti lapsen pian syntymän jälkeen. Kuka tietää…
Joanna Zubr (1772/1782-1852)
Puolalainen Joanna liittyi armeijaan aviomiehensä Michalin kanssa Napoleonin sotien aikaan v. 1808. Joanna onnistui salaamaan sukupuolensa värväytymisen yhteydessä eikä hänen sukupuolensa paljastunut myöskään hänen armeijatovereilleen. Aviopuolisot taistelivat samassa yksikössä ja Joanna ylennettiin peräti kersantiksi, kunnes he lopulta joutuivat erilleen Venäjän maaperällä hyökkäyksen yhteydessä. Vihdoin v. 1813 Joanna löysi tiensä takaisin kotikonnuille aviomiehensä luokse ja hänelle myönnettiin Puolan korkein ansiomerkki Virtuti Militari. Sodan päättyessä Joanna ja Michal asettuivat asumaan Puolan Wieluniin, kunnes Joanna kuoli koleraan n. 70-80-vuotiaana (syntymäajan tarkan tiedon puuttuessa).
Myös Malinda seurasi aviomiestään sotaan, eli Amerikan sisällissotaan v. 1862 nimellä Samuel. Tämä avioliitto oli alkanut vuotta aiemmin Malindan ollessa vain 19-vuotias, ja värväytyessään hän esittäytyi aviomiehensä Williamin 20-vuotiaaksi veljeksi. Hämäys onnistui ja nuoripari taistelikin menestyksekkäästi useissa taisteluissa, kunnes ”Samuel” sai luodin olkapäähänsä.
Pelättyään petoksen paljastuvan, aviomies William kieriskeli myrkkymuratissa hankkiakseen kuumeen ja rakkuloita, joita tuolloin esiintyi myös isorokon oireina: juonena olikin, että rokon pelossa aviomies saisi suoran passituksen kotiin ja veljensä Samuel saisi myöskin kotiinlähdön oman ampumahaavansa takia.
Malinda Blalock/WikimediaCommons.
Noh, lopputulemana tästä mukavasta kieriskelyhetkestä seurasi kuitenkin, että William eristettiin, Samuel poti omaa olkapäätään ja tilanne oli täysin stopissa. Tällöin Samuel tunnusti asiantilan esimiehelleen eversti Vancelle, joka tietenkin antoi välittömästi Samuelille lähtöpassit. Loppupeleissä monien käänteiden jälkeen tästä avioparista tuli ns. takinkääntäjiä: he molemmat palvelivat aluksi konfederaation puolella, mutta kääntyivät sitten auttamaan ja puolustamaan pohjoisvaltion eli unionin sotilaita.
Summa summarum: sodan jälkeen aviopari asettui Wataugaan, Texasiin neljän lapsensa kanssa. Tässä välissä harmia oli jo tapahtunut, jonka ansiosta aviomies mm. menetti yhden silmän ihan tästä kondeferaatti/unioni- takinkäännöksestä. Näitä tällaisia perhe-/sukujuttuja ja vanhoja kaunoja entisten armeijatovereiden kesken, you know, tai ihan vaan perusriitaa naapureiden välillä! Tai löysä liipaisin sodassa käytetyssä kiväärissä… näitähän esimerkkejä varmaankin riittää tämän(kin) sisällissodan jälkeen.
William Blalock (findagrave).
Näitä oman aikansa ”urhoollisiksi” nimitettyjä sodankävijöitä löytyy useitakin, mutta tärkeintähän tässä on ymmärtää, että naisten elämä on ollut tarkasti säädeltyä jo vuosituhansien ajan. Tällaiset esimerkit kertovat sellaisesta ajasta, jolloin yhteiskunnasta johtuvista syistä jotkut naiset päättivät tehdä oman ratkaisunsa ja naamioitua mieheksi saavuttaakseen tavoitteensa, mikä se ikinä sitten olikaan.
Sellaista mennyttä maailmaa meidän nykypäivän ihmisten on vaikea kuvitella ja ajatella, sillä Suomessakin äänioikeus annettiin naisille jo v. 1906. On siltikin vaikea kuvitella aikaa muutama sata vuotta tuosta taaksepäin, kun tyttöjä ei välttämättä arvostettu edes kouluun laitettavaksi omaisuudeksi tai edes talonperijäksi.
Näistä ajoista on päästy pitkälle viimeisen n. sadan vuoden aikana ja joskus on vain tärkeää muistaa meidän aivan-omaa-luokkaansa-kohdanneita-vaikeuksia kokeneita edeltäjiämme vaikka tällä tavalla. Ihan vain ylipäätään ymmärtämällä mennyttä aikaa, kun asiat olivat toisin.
I rest my case (and shorts). Nope, shorts are now mine and they areMY PRECIOUS...!
Maaliskuun alkupuolella uutisoitiin laajalti, kuinka Turkin Catal Huyukin arkeologiselta alueelta on löydetty maailman vanhin 8600-vuotias leipä. Pahoittelut; Akka ei tosiaankaan osaa/ole oppinut saamaan näitä erikoismerkkejä näkyviin, joita tuon maailman vanhimmaksi kaupungiksi kutsutun alueen nimikin vaatisi.
Catal Huyuk (UNESCO).
Noh, joka tapauksessa tätä aiemmat ja vanhemmat esimerkit pullapaakarien toiminnasta on löydetty Jordaniasta 14 000 vuoden takaa: nämä löydöt koostuivat kuitenkin murusista, joita tutkittiin mm. elektronimikroskoopilla. Näissä kummassakin löydössä taikinan pääraaka-aineina olivat vehnä ja ohra, joten leivän olomuoto ei siis juurikaan ole aikojen saatossa muuttunut. Tämä vanhempi esimerkki saattaa peräti olla maailman vanhin ”sandwich,” sillä tutkijat epäilevät sen toimineen paistetun gasellinlihan leipäkuorena. Että sitä on sitten naposteltu muinaista hot dogia jo noinkin kauan aikaa sitten! Toivottavasti näissä paikoissa on järjestetty myös leipomiskisoja ”Koko Suomi leipoo”- ohjelman mukaisesti: kisojen voittaja on saanut sitten palkinnoksi sen maukkaan gasellin vuodan tai jotakin muuta tuiki tärkeää härpäkettä.
Maaliskuun alussa uutisoitiin myös, että Ukrainan Korolevon arkeologisilta kaivauksilta löydettiin peräti 1,4 miljoonaa vuotta vanhoja kivityökaluja, jotka ovat mahdollisesti homo erectuksen aikaansaannoksia. Kuten tunnettua, kiveä ei voi ajoittaa radiohiiliajoituksella, mutta tässä tapauksessa ajoitukseen käytettiin avaruuden kosmisia säteitä (tällaisessa tutkimuksessa paljastuu, koska tällainen säteily on viimeksi kohdannut sittemmin maahan hautautuneen esineen). Nämä työkalut ovat täten Euroopan vanhimpia, vanhimmat ovat löytyneet Keniasta 3 miljoonan vuoden takaa.
Ukrainan kivityökaluja (ArchaeologyMagazine).
Kivityökalujahan me nykyihmiset emme enää käytä metallin tultua kuvioihin, mutta mitäpä muuta historiallista keksintöä me sitten käytämmekään edelleen? Ainakin tuo leipä on hyvä todiste siitä, että jotkin, hyväksi havaitut ideat pysyvät suhteellisen muuttumattomina jopa vuosituhansia.
Ruotsista on löydetty yli 10 000 vuotta vanhoja koivuntuohiterva-purukumeja, joista on sittemmin saatu kaivettua esiin kahden naisen ja yhden miehen DNA:ta. Tutkimus osoitti myös, etteivät nämä henkilöt ole olleet sukua keskenään eivätkä he myöskään pureksineet toistensa purukumeja (tällaisia klönttejä on kyllä käytetty myös liimana). Suomen vanhin vastaava löytö hampaanjälkineen on 5000 vuoden takaa.
Bagdadin paristoiksi kutsutaan Irakista v. 1938 löytyneitä n. 2000 vuotta vanhoja saviruukkuja, joiden käyttötarkoitusta ei vieläkään tiedetä. Irakin museon johtaja WilhelmKönig esitti, että ruukkujen kuparista sylinteriä ja rautasauvaa olisi käytetty yhdessä etikan, viinin tai sitruunamehun kanssa elektrolyysin muodostamiseen ja täten olisi saavutettu noin 1-4 voltin virta esim. kultausten tekemiseen. Tällaiset teoriat ovat hyvin kyseenalaisia eikä moisesta toiminnasta ole mitään historiallisia todisteita.
Maailman vanhimmat lukot löytyvät muinaisen Assyrian Niniven (nyk. Irakissa) kaupungista 6000 vuoden takaa. Tällaiset puusta valmistetut lukot yleistyivät Egyptissäkin ja metallisia lukkoja alettiin sittemmin käyttää mm. antiikin Kreikassa ja Roomassa. Varhaisimmat lukot lienevät kuitenkin olleet pikän aikaa solmittuja köysiä ja sinettejä, kuten esimerkiksi Tutankhamonin hautakin osoittaa.
Tutankhamonin haudan avaamaton sinetti vuodelta 1327 eaa., kuvattu v. 1922/Harry Burton).
Yllättävää kyllä, maailman vanhinta betonia on löydetty Israelista 9000 vuoden takaa, jossa betonista oli valettu majan lattia. Betonista valmistettiin myös mm. juomasäiliöitä ja laastia, mutta vasta Roomassa osattiin valmistaa nykypäiviin saakka kestänyttä betonia rakennuksissa: sementtiin sekoitettiin tulivuoren tuhkaa ja vulkaanisia kiviä. Pantheonin kupoli on hyvä esimerkki tällaisen materiaalin kestävyydestä, sillä se on kestänyt aikaa jo melkein 2000 vuotta. Betoninkäyttö unohtui kuitenkin useiksi vuosisadoiksi, sillä vasta 1800- ja 1900-luvuille tultaessa alettiin rakennelmissa käyttää teräsbetonia.
Teräsbetoni (publicdomain). Eehhehe!
Interior of the Pantheon, Rome/Giovanni Paolo Panini/1734.
Roomalaisiin kylpylöihin liitetään myös usein maailman ensimmäinen keskuslämmitysjärjestelmä eli hypocaust, jollaisella lämmitettiin lukuisten kylpylöiden vesialtaat kuuman ilman kiertäessä onttojen lattioiden ja seinien sisällä. Vanhin tällainen järjestelmä on kuitenkin löydetty Pohjois-Korean Sonbongin arkeologisilta kaivauksilta, ja ikää tällä systeemillä on peräti n. 7000 vuotta. Kyllä sitä on ennenkin osattu pitää varpaat lämpimänä ennen sähköisiä lattialämmityksiä!
Roomalaisen huvilan lattia Vieux-la-Romainessa, Ranskassa.
Maailman vanhin musiikki-instrumentti ei sekään ole leipomusten ohella homo sapiensin keksimä vempele, vaan neandertalilaisten käsien tuotos. Divje Babe -luolasta Sloveniassa löydettiin 1-2-vuotiaan luolakarhun sääriluusta muotoiltu ”huilu,” jolla on ikää huimat 55 000-60 000 vuotta. Muitakin vastaavia esineitä Sloveniasta on löydetty, mutta osa niistä tuhoutui toisen maailmansodan melskeissä. Tämän ”huilun” reikien syyksi on tietenkin esitetty petoeläimiä, mutta useat tutkijat ovat kovertaneet kivityökaluilla luita ja muodostaneet tällä tavoin kokeellisesti samankaltaisia reikiä, kuin tässä soittimessa näkyy. Myös tietokonetomografia vahvistaa reikien olleen ehtaa käsityötä.
Maailman vanhin keksintö (jota sellaisenaan edelleen käytetään) lienee kuitenkin TULI. On vaikeaa määrittää tarkasti, koska eri ihmislajit ovat ylipäätään alkaneet käyttää tulta yhtään mihinkään, mutta arviot vaihtelevat 1,5-2 miljoonan vuoden aikavälillä (homo erectus).
Varsinaisia esimerkkejä ihmislajien omista tulentekotaidoista löytyy Israelista n. 800 000 vuoden takaa (neandertalinihminen ja homo sapiens). Ruoan kypsentämisen myötä hampaat adaptoituivat pehmeään ruokaan ja työkaluissakin näkyy merkkejä kiviterien kuumennuksesta niiden muotoilemiseksi.
Lisäksi tulta tarvittiin tietenkin lämpöön, valoon ja petoeläinten karkotukseen, joten oletettavasti varhaisetkin lajit osasivat ylläpitää tulta, jotka olivat syntyneet esim. maastopaloista tai salamaniskuista. Tässä tarkoituksessa on helppoa pyydystää tuli kepakkoon, rakentaa nuotio ja käyttää lisänä kuivattuja eläinten jätöksiä omaan pieneen luolanuotioon. Lannan polttaminen on edelleenkin käytössä useissa eri maissa, ja näistäkin maista löytyy näköjään ihan oma listauksensa Wikipediassa…hohhoijaa.
Prometheus Carrying Fire/Jan Cossiers/1637. Kreikan mytologiassa Prometheus varasti tulen jumalilta.
Pyörän keksimisestä voidaan olla montaa mieltä, mutta vanhimmat todisteet ovat n. 5000-6000 vuoden takaa sekä Mesopotamian Urin kaupungista (dreija) että Sloveniasta (puinen pyörä). Näitäkin vanhempia dreijatun ruukun sirpaleita on kuitenkin löydetty.
Jotenkin kyllä tökkii tuo ajatus, että peräti kankaankudonta ja maanviljely jne. olisi keksitty jo ennen pyörää, mutta ehkäpä vanhempia esimerkkejä löytyy tulevaisuudessa lisää. Ennen pyörää oli kuitenkin jo kymmeniä tuhansia vuosia osattu sekoittaa maaleja järjettömän upeita luolamaalauksia varten, tehdä koruja ties mistä materiaaleista yms.
Lascaux, Ranska (Wikipedia).
Kenellekään ei luonnon pyöreistä muodoista tullut mieleen, että ”kas perhana, tuo pyöreä kivihän rullaa mäkeä alas, olisikohan tästä havainnosta jotakin hyötyä…” Ei vissiin sittentullut mieleen – ei, kun oli kiire koristautua simpukankuorilla peräti jo 140 000 vuotta sitten! Noh, itsensä koristeleminen suvunjatkamistarkoituksessa on tietenkin nykypäivänäkin tärkeää, mitäpä niillä pyörillä tuolloinkaan tekisikään. Ei yhtikäs mitään, kunhan vain saa vähän sutinaa aikaiseksi…!
Sutinaa on ollut, ainakin tällä varnalaisella miehellä (AncientOrigins)…
Puuttumatta sen kummemmin poliittiseen maailmantilanteeseen ja sen kummallisiin ilmiöihin mm. itärajalla… ja itse asiassa ympäri maailmaa… Akka keskittyy mieluummin olennaisiin päivänpolttaviin kysymyksiin. Onhan se nyt -herranen aika- paljon mielenkiintoisempaa seurata, josko olemme vihdoinkin saaneet todisteita maapallonulkopuolisesta elämästä (sillä maapallolta älykästä eliölajia ei toistaiseksi ole vielä löydetty)!
Syyskuussa folioihin kääriytyneitä alienologeja kohahdutti laajalti uutinen, jonka mukaan Meksikon kongressille esiteltiin kahta ekstraterrerstriaalin muumioitunutta ruumista. Näiden pikkuruisten alieneiden ruumiit olivat väitetysti noin 1000 vuotta vanhoja ja toinen niistä sisälsi jopa pikkuruisia munia, ja kummallakin oli sisällään kadmiumista ja osmiumista tehtyjä implantteja. Tämän löydön uskottavuutta heikensi kuitenkin heti se, että alienit esitellyt ufologi Jaime Maussan on joitakin vuosia sitten esitellyt samankaltaista löytöä, ja tuolloin kyseiset muumiot todettiin huijauksiksi. Noh, kuinka ollakaan – muumiot palasivat kongressiin männä viikolla lukuisten tutkimusten jälkeen, ja nyt asiantuntijat sanoivat, ettei näissä uusissa ruumiissa ole mitään jälkeävilunkipelistä eikä niitä ole kasattu kokoon eri yksilöiden jäänteistä.
(space.com)
Jaime Maussan on peräti nimennyt muumiot Claraksi ja Mauricioksi, joten seuraavaksi pidetään sitten varmaankin näiden lutuisten pikku heppujen ristiäiset. Tai nimenantojuhlat/nimiäiset, ihan miten vaan… Akka odottaa innolla kutsua näihin pippaloihin, sillä Akkaa masentaa tämä hemmetin pimeä marraskuu. Harmittaa vaan Claran puolesta; nähtävästi babyalienit jäivät sitten syntymättä. Tai kuoriutumatta, tai miten niiden nyt sitten olisikaan pitänyt syntyä…! Nimiäiset ja kuoppajaiset sitten samaan aikaan, perhana!
Tätä tutkimusvyyhtiä on hauska seurata, mutta on sitä ennenkin osattu huijausyrityksiä tehdä – ja niissä usein onnistuttiinkin ennen nykyaikaisia tutkimusvälineitä ja -menetelmiä!
Tunnetuin tällaisesta huijausyrityksestä tieteessä lienee v. 1912 esitelty Piltdownin ihminen, jonka uskottiin olevan se kuuluisa puuttuva linkki ihmisen ja apinan kehityshistoriassa. Löydön esitteli harrastaja-arkeologi Charles Dawson Englannin Geologisen seuran kokouksessa ja löytö kirjattiin peräti katalogeihin nimellä Eoanthropus dawsoni.
Piltdownin ihminen (WikimediaCommons).
Vasta n. 40 vuotta myöhemmin tämä jo aiemminkin väärennökseksi epäilty kallolöytö todettiin huijaukseksi, sillä v. 1953 kallon leukaluun todettiin olevan värjätty orangin leuka ja hampaat todettiin kuuluvan simpanssille. Charles Dawson kuoli jo v. 1916, joten hänestä tehtiin pikaisesti todennäköisin syntipukki post mortem, mutta edelleenkään tämän huijausyrityksen todellista syyllistä ei tiedetä.
Kryptozoologian saralla tunnetuin huijaus lienee ns. ”Kirurgin valokuva” eli vuodelta 1934 peräisin oleva valokuva Loch Nessin hirviöstä. Tämän valokuvan Loch Nessin rannalta otti KIRURGI Robert Wilson, joten tottahan kuvan täytyi satavarmasti ja totisesti olla aito! Ihan kirurgin ottama valokuvatodiste, herregud!
Kirurgin kuva v. 1934.
Kuvan alkuperä selvisi vasta 60 vuotta myöhemmin, kun huijaukseen osallistunut ChristianSpurling kertoi ennen kuolemaansa totuuden kuvan olennon alkuperästä: kyseessä olikin lasten lelusukellusvene, johon oli kiinnitetty ”Nessien” päätä muistuttava tekele. Joka tapauksessa tämä valokuva sai liikkeelle varsinaisen Loch Nessin hirviö -ilmiön, joka hyödyttää tänäkin päivänä alueen matkailuyrityksiä peräti jopa 40 miljoonalla punnalla vuosittain (arvio vuodelta 2018 ennen pandemiaa). Nykyisin alueella pyörii peräti live-kameroita Nessien metsästäjille, joten ei kun ruudun äärelle! Ympäri vuorokauden! Ne pentulive-koirat nukkuvat muutenkin niin hemmetin paljon!
Vuosina 1916-1920 otetut valokuvat tytöistä leikkimässä keijujenkanssa ovat saaneet nimekseen ”Cottingleyn keijukaiset.” Näiden valokuvien ottajina toimivat Cottingleyssa asuneet serkukset Frances Griffith ja Elsie Wright, jotka kuvissa leikkivät puutarhassa kekkaloivien keijujen ja peräti tontunkin kanssa. Nämä valokuvat saivat suurta huomiota, kun Sherlock Holmesin luoja sir Arthur Conan Doyle uskoi niiden olevan aitoja. Doyle oli laajalti tunnettu okkultismin ja spiritismin puolestapuhuja, joten hänen sanaansa luotettiin näissä piireissä.
Elsie tontun kanssa. Kiva siivekäs veitikka!
Tyttöjen suorittama kuvien lavastaminen paljastui vasta v. 1981, kun Elsie Wright tunnusti haastattelussa piirtäneensä keijujen kuvat kirjan ”Princess Mary’s Gift Book” kuvituksen perusteella. Nämä piirrokset leikattiin sitten saksilla irti ja aseteltiin puutarhaan kuvattavaksi hattuneulojen tukemana. Yhtä keijukuvaa Frances tosin väitti aidoksi, mutta… noh; mielikuvituksen puutteesta ei näitä tyttöjä voi ainakaan syyttää – näin ollaan toimittu aikana ennen kännyköitä, kun on ollut tylsää eikä ole ollut mitään hauskaa ajanvietettä! Tämä askartelupuuha on tosin aikansa elänyt, kun moinen piirtelyn ja asettelun vaiva onnistuu nykyään ihan vain photoshoppaamalla. ”Ai mikä hattuneula? Mitkä sakset?”
Alieneihin liittyvä kuuluisin huijaus lienee v. 1995 julki tullut ”Alien Autopsy” -video, jonka väitettiin kuvaavan vuoden 1947 Roswellin ufo-tapauksen jälkeistä alienin ruumiinavausta. Musiikki- ja elokuvatuottaja Ray Santilli kertoi tuolloin saaneensa tämän 17-minuuttisen filmikopion nimettömänä pysytelleeltä armeijan kuvaajalta, joka olisi väitteidensä mukaan komennettu kuvaamaan tämän onnettoman alienin avausta v. 1947. Santilli väitti maksaneensa filmimateriaalista peräti 100 000 dollaria tälle kuvaajalle.
Epäilyt filmin aitoudesta nousivat kuitenkin heti, sillä kuvauksen laatu on huojuvaa ja epätarkkaa, sekä ”operaatiota” suorittavat ”kirurgit” näyttävät pitävän välineitä käsissään väärin yms. Santilli tunnustikin huijauksen v. 2006, mutta väitti samalla, että alkuperäisen filmin kehnon laadun takia hänen oli täytynyt lavastaa (omien sanojensa mukaan rekonstruoida) filmimateriaalissa nähty ruumiinavaus uudestaan.
Filmissä oli väitetysti käytetty taiteilija John Humphreysin väsäämiä kahta nukkea, jotka saatiin näyttämään aidoilta mm. käyttämällä eri eläinten sisälmyksiä. Vaikka Santilli siis myönsikin filmin feikiksi, hänen selityksensä ”ainoastaan aidon filmimateriaalin rekonstruktiosta” voi heittää romukoppaan välittömästi. Kuka pelle uskoo tällaiseen moskaan sen jälkeen, kun näperretään yhteistuumin kasaan alienin ruumiita käyttämällä joitakin god-damn-lampaanaivoja?? ”Ihan vaan rekonstruoidaan tässä sitä aitoa matskua, nääs!”
(allthatsinteresting)
Yksi uusimmista huijaustapauksista paljastui viime vuonna, kun tutkijat pääsivät luvan kanssa käsiksi japanilaisessa temppelissä vuosikymmeniä säilytettyyn ”merenneitoon.” Tämän kalanpyrstöisen, 30 cm pitkän olion uskottiin tarttuneen kalastajan pyydykseen vuosien 1736-1740 välillä, mutta tarkemmat tutkimukset paljastivat viritelmän olevan peräisin 1800-luvun alusta. Vaivaa tähän merenneitoon on kuitenkin nähty: otuksen yläruumis ja pää on muotoiltu taitavasti kankaasta, paperista ja pumpulista metallipiikkejä apuna käyttäen, kun taas alaosaan on käytetty useiden eri kalalajien suomuja ja nahkaa. Hampaat ja leuka ovat myös peräisin kaloista, mutta olion käsiä muistuttavat kourat ovat vielä tunnistamatonta alkuperää; keratiinia jostakin vielä nimeämättömästä eläimestä.
Ningyo v. 1791/Utagawa Toyokuni.
Joka tapauksessa tällaisen otuksen jäänteet ovat olleet arvokas reliikki japanilaisessa mytologiassa: tällaisen Ningyon uskottiin parantavan sairauksia ja pidentävän elinikää, joten temppelin lasikaappiin sijoittaminen on varmastikin tuonut runsaasti paikalle näihin myyttisiin olentoihin uskovia palvojia. Tällaisia olentoja löytyy muistakin Japanin temppeleistä, joten tällaisten esineiden tekeminen on ollut aiempina vuosisatoina varmaankin kannattavaa ja yleistä toimintaa. Vaaditaan vain hieman sorminäppäryyttä ja ei kun askartelemaan koko perheen voimin; tähän hauskaan askareeseen kelpaa kaikenlaiset kalanperkeet ja vanhat lakanat!
Tässä tällaista tällä erää. Akka jää odottelemaan, josko niiden Meksikon alieneiden tutkimuksista saadaan myöskin 24 h -livekuvaa, jotta nähdään ”onko totuus tuolla ulkona.” Parhaimmassa tapauksessa Meksikoon pläjähtää oikein kunnon UFO/UAP hakemaan nämä ET:t kotiin; syytä nimittäin olisi. Onhan tuo nyt ihan ruumiinryöstöä ja haudanhäpäisyä, jos aitoja ovatkin!
(popularmechanics)
Siinä ei parane valitella rajalle saapuvista polkupyöristä tai ylipäätään presidenttiehdokkaista yhtään mitään, kun intergalaktinen laivue saapuu näyttävin valoin ja fanfaarein hakemaan omansa pois. Siinä voi monella mennä sormi suuhun, kun kesken feikkimerenneidon väsäämisen (tai polkupyöräajelun) taivaalla siintääkin 300-metrinen emoalus! Hupsheijaa, tulipas revittyä isoäidin kulahtaneet kapioliinat ihan turhaan!
Joskus sitä uppoaa sellaiseen kaninkoloon, ettei siitä ole enää takaisin tulemista. Näin hassusti pääsi Akalle taas käymään, joten tapojensa mukaisesti Akka laittaa vahingon kiertämään. Tästä keissistä on niin paljon dokumentteja ja tutkimusmateriaalia, että Akka yrittää tiivistää kertomukseen lähinnä kaikki oleellisimmat tosiseikat. Joten; höpinät sikseen ja let’s mennään:
Akka ei liitä tähän tapaukseen liittyvien henkilöiden kuvia, sillä uhri oli kuitenkin vasta 6-vuotias. Netti on pulloillaan kuvia ja eri teorioita kaikille niitä haluaville.
(KKTV)
Tapahtuma-aika ja -paikka:26.12.1996, 755 15th Street, Boulder/Colorado. Kadun asuntojen numerointi on muutettu myöhempinä vuosina. Uhri:JonBenet Ramsey, 6 vuotta. Erikoinen nimi on mukaelma isän koko nimestä JohnBennett. Jo 4-vuotiaasta alkaen JonBenet kiersi äitinsä kanssa lapsimissikisoissa menestyksellisesti, jota on tietenkin aiheellisesti kritisoitu murhan jälkeen. Perhe: äiti Patsy, isä John, veli Burke ( tuolloin 9 vuotta).
Äiti: entinen Miss West Virginia-missi vuodelta 1977. Isä: monimiljonääri ja yrittäjä it-alalla. Perhe asui murhan aikana valtavassa nelikerroksisessa talossa ja perhe omisti mm. pari yksityistä lentokonetta ja huvijahdin. Patsy oli pitkään taistellut munasarjasyöpää vastaan, voittanut taiston ja isä puolestaan oli valittu vuoden yrittäjäksi hänen firmansa saavutettua ensimmäistä kertaa 1 mrd:n dollarin liikevaihdon.
Joulukuun 25. päivä oli alkanut Ramseyn perheessä normaaliin tapaan. Patsy oli joulukuun aikana koristellut koko talon, kutsunut ystäviä joulujuhliin ja mm. jokaisessa talon huoneessa oli koristeltu joulukuusi. On siis ilmiselvää, että massia riitti myös hulppeisiin lahjoihin. Myöhemmissä haastatteluissa isä John on kertonut, että hän auttoi JonBenetiä ajamaan uutta polkupyöräänsä aamupäivän aikana, ennen kuin oli aika lähteä vierailemaan naapurien ja ystävien joulujuhlissa.
Perhe palasi pitkän päivän jälkeen kotiin noin klo 22.30, vanhempien mukaan JonBenet oli nukahtanut jo autoon ja isä kantoi hänet suoraan omaan sänkyynsä jatkamaan uniaan. Muukin perhe vetäytyi yöpuulle, sillä aikaisin seuraavana aamuna heidän oli tarkoitus lähteä omalla lentokoneellaan ”mökilleen” Michigan-järvelle. Patsy heräsikin aamulla noin klo viiden aikaan ja saapui alakertaan kierreportaita pitkin keittääkseen kahvia, kuten kaikkina muinakin aamuina.
Alimmalta porrastasanteelta hän kuitenkin löysi KOLME vierekkäin aseteltua paperia, joista hän ehti lukea vain alkuosan: JonBenet on kidnapattu ja hänestä vaaditaan 118 000 dollaria lunnaita! Sattumalta tämä summa oli Johnin alkuvuonna saama bonus, josta myöhemmin löytyi palkkalaskelmapapereita pitkin taloa. Patsyn myöhempien kuulustelujen mukaan hän kirkaisi, huomasi JonBenetin huoneen tyhjäksi ja kävi myös Burken huoneessa luullen tämän nukkuvan. Burken mukaan hän oli kuitenkin hereillä ja kuuli äitinsä kyselevän ”where is my baby…”
Burke jäi siis huoneeseensa omien sanojensa mukaan hereille äitinsä hysteerisen käynnin jälkeen. Myöhemmin hän kuitenkin väitti heränneensä vasta poliisin osoittamaan taskulamppuun. Tässä kohtaa kannattaa myös huomata, että huolitellusta ulkonäöstään tunnettu äiti Patsy oli kaikkien paikalle saapuneiden todistajien mukaan edellisen päivän vaatteissa ja meikeissä.
Patsy soitti hätäkeskukseen klo 5.25. Tästä puhelusta on tehty lukuisia analyyseja, joiden mukaan lankapuhelinta ei ollut suljettu kunnolla, ja nauhalla kuuluu koko perheen välisiä keskusteluita. Näitä virallisten tutkijoiden tekemiä äänenvahvennuksia ei ole julkistettu, joten kukin saa kuulla nauhoilta mitä haluaa.
Ensimmäinen poliisipartio saapui paikalle hätäpuhelun jälkeen alle kymmenessä minuutissa. Jo tuolloin isä John oli tekemässä järjestelyjä saadakseen lunnasrahat nopeasti kasaan, ja Patsy oli soittanut hätäpuhelun jälkeen muutaman naapuripariskunnan kylään. Paikalle saapui myös läheisen Ramsey-perheen käymän kirkon pastori Patsyn tueksi ja lohdutukseksi. Tänä merkillisenä aikana taloa ei kokonaisuudessaan tutkittu/suojattu, ihmisten sallittiin toimia talossa kuten kotonaan, ja mm. keittiössä valmistettiin paahtoleipiä ja pyyhittiin pöytätasoja.
Myöhemmin poliisien käytöstä seliteltiin sillä, että kyseessä uskottiin olevan kidnappaustapaus, ja kidnappaajien uskottiin soittavan lunnasrahojen toimituksesta ohjeita klo 8-10 välillä. Kellarihuone, josta JonBenet myöhemmin löydettiin, oli hätäisen etsinnän tuoksinnassa sivuutettu, koska se oli lukittu.
Poliisien toimesta puhelimeen järjestettiin jäljitys kidnappaajien soittoa varten. Ensimmäisenä taloon saapunut partio lähti paikalta, ja taloon jäi ainoastaan etsivä LindaArndt klo kahdeksasta lähtien. Kummallista kyllä, hän ei tiennyt seuraavaan 90 minuuttiin perheen isän Johnin olinpaikkaa kaiken häslingin keskellä, mutta määräajan ylityttyä klo 10 jälkeen hän löysi Johnin keittiöstä selailemassa sähköpostejaan. Samaan aikaan John oli valmistellut lähtöään johonkin yrityksensä kokoukseen, mikä myöhemmin kummastutti tutkijoita. Myöskään Patsy ei ihmetellyt sovitun aikarajan ylittymistä kidnappaajien osalta.
Saadakseen Johnille jotakin tekemistä, etsivä Arndt pyysi Johnia tutkimaan talon vielä kerran ja John tottelikin käskyä ystävänsä Fleet Whiten kanssa. He aloittivat etsintänsä talon pohjakerroksesta. Myöhemmissä kuulusteluissa John kertoi, että jo aiemmissa etsinnöissä hän oli huomannut erään huoneen rikotun ikkunan alla olevan matkalaukun, joka ei hänen mukaansa kuulunut ikkunan alle ollenkaan. Ikkunan hän oli itse kuukausia aiemmin rikkonut unohdettuaan avaimensa, ja jättänyt ikkunan korjaamisen sikseen. Tätä hän ei tuolloin murha-aamuna kuitenkaan kertonut kenellekään viranomaiselle.
John avasi lukitun, ikkunattoman ”viinikellariksi” kutsutun huoneen oven, huusi perässä tulleelle ystävälleen ”I found her!” ja SYTYTTI katkaisimesta kattovalon kyseiseen tilaan. Lattialla oli valkoisella peitolla (taloudenhoitajan mukaan JonBenetin lempiviltti) peitetty mytty, jonka isä täten tunnisti täydessä pimeydessä omaksi tyttärekseen. Lapsen kädet oli sidottu pään ylle löyhällä narulla, ja isä John kaappasi kuolonkankean lapsen syliinsä vieden hänet kellarikerroksen portaita pitkin ylempään kerrokseen. John laski lapsensa käytävän lattian matolle, jolloin etsivä Arndt tuli tutkimaan tilannetta todeten lapsen kuolleeksi. Jostakin merkillisestä syystä etsivä siirsi lapsen ruumista vielä keskemmälle olohuonetta, joten koko murhan tapahtumapaikka oli jo alusta asti täysin kontaminoitu.
KUOLINSYY JA MUITA OLEELLISIA SEIKKOJA
Järkyttävintä tässä tapauksessa lienee se, että tytön kaulan ympärille oli sidottu kuristusnaru kapulalla. Akka ei tiedä eikä halua tietää, mikä tämä härpäke on suomeksi, mutta englanniksi sitä kutsutaan ”garroteksi.” Lapsen suun päällä olleen ilmastointiteipin isä John oli ottanut pois jo lapsen löydyttyä, mutta myöhemmissä tutkimuksissa siitä löytyi Patsyn vaatteiden kuituja.
Garroten puukahva oli tehty Patsyn maalaussudin katkotusta varresta. Myöhemmissä tutkimuksissa osoitettiin, että Patsyn luottokortilla oli ostettu sekä tätä vinyylinarua, että teippiä Boulderin rautakaupasta, mutta näitä naru- tai teippirullia ei talosta enää etsinnöissä löytynyt.
On kuitenkin huomattava, että ruumiinavauksessa todettiin JonBenet:n saaneen ensin päähänsä valtaisan 16 cm pitkän murtuman, jonka johdosta hän vaipui tajuttomuuden tilaan. Ilman mitään hoitoa hän olisi kuollut tähänkin vammaan, mutta iskun voimasta huolimatta pääkallon iho ei ollut rikkoutunut. Paikalta ei siis löydetty roiskunutta verta, vaan tiedoton lapsi todennäköisesti kuristettiin lavastamistarkoituksessa. Lopullinen kuolinsyy on kuitenkin juuri tämä kuristaminen. Joissakin dokumenteissa kerrotaan kynsienjäljistä JonBenet:n kaulalla, mutta tämä olisi vaatinut hänen valveillaoloaan huomattavasta päävammasta huolimatta.
Epäilyksiä herättää myös JonBenet:n korvan takana ja alaselässä olevat samanlaiset vammat, joita jotkut epäilevät tainnutusaseen jäljiksi. Tällaisista jäljistä on tehty dokkareita ja kokeiluja, joiden osalta väite lienee täystyrmätty. Tutkinnan aikana eräs etsivä huomasi jälkien muistuttavan täysin Burken joululahjaksi saaman junaradan rataosia, eli Burke olisi tökkinyt sisartaan näillä metallisilla kiskoilla. Tässä kohtaa on muistettava, että vuotta aiemmin Burke oli lyönyt pihamaalla leikkiessään sisartaan kasvoihin metallisellagolfmailalla, jonka johdosta JonBenet kiidätettiin ensiapuun.
JonBenet:n jatkuvat emätintulehdukset ja yökastelu ovatkin tässä tapauksessa se suurin puheenaihe. Perheen pitkäaikainen lääkäri on kuitenkin julkisesti kertonut, ettei hän koskaan nähnyt todisteita seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ruumiinavauksen mukaan JonBenet:lla todettiin jonkinlaista hiertymää genitaalialueella, mutta tämä voisi johtua ihan vain siitä joululahjana saadusta uudesta polkupyörästä. Tälle hyväksikäyttöseikalle ei ole koskaan saatu vakuuttavaa näyttöä, vaikka pornorinki-epäilijät näin väittävätkin.
On kuitenkin huomattava, että JonBenet:n yökastelu oli niin jatkuvaa, että talon myöhemmissä tutkimuksissa hänen huoneensa vieressä sijaitsevalta käytävältä löydettiin kaappi, josta YÖVAIPPAPAKETTI oli pudonnut lattialle. Tästä on herännyt spekulaatio, jonka mukaan JonBenet olisi yöllä herännyt taas omaan yökasteluunsa ja yrittänyt laittaa vaippansa itse ilman äitiä, jotta tämä ei hermostuisi. Kuolleella JonBenet:llä yövaippaa ei kuitenkaan ollut, vaan alushousut ja pitkät kalsarit, jotka olivat virtsan tahraamia. Missään tutkimustiedoissa ei kerrota, onko virtsaaminen tapahtunut kuoleman yhteydessä vai sitä ennen.
KUULUISA ANANASKULHO JA SEN TODISTEET
Keittiön pöydältä löytyi tutkimusten yhteydessä keraaminen kulho täynnä ananasta ja maitoa. Tästä kulhosta löytyi sekä Patsyn, että Burken sormenjäljet. Omissa kuulusteluissaan myöhemmin Patsy vakuutteli, ettei hän ollut tuona iltana tarjoillut lapsilleen ananasta. Hän myös painotti, ettei olisi koskaan laittanut noin suurta lusikkaa kulhoon, sillä se olisi ollut lapsen suuhun aivan liian suuri. Patsyn sormenjäljet olisivat tietenkin voineet jäädä kulhoon tiskikoneen tyhjennyksen yhteydessä, mutta heillä oli kuitenkin palvelusväkeä tällaisiin askareisiin.
JonBenet:n vatsalaukusta löytyi kuitenkin ruumiinavauksessa sulamattomia ananaksenpaloja, joten selvästikin hän oli niitä nauttinut ennen kuolemaansa. Burkea kuulusteltiin sisarensa kuoleman jälkeen, ja tätä ruokapöytäkuvaa näytettäessä hän selvästikin empii vastauksensa kanssa.
Tämä kirjehärpäke on aivan järjetön kenenkään ulkopuolisen tekemäksi, kokonaisuudessaan 2,5 sivua pitkä ja kirjoitettu Patsyn puhelinmuistion papereilla ja Patsyn kynällä. Lisäksi roskakorista löytyi muutamia harjoituspapereita, joissa kidnappauskirje oli aloitettu ja sitten heitetty pois. Asiantuntijat ovat analysoineet kirjeen ulkoasua ja tekstiä jo vuosikymmeniä, ja silmiinpistävimmät seikat ovat:
(The Guardian)
Käsiala-analyysien mukaan tietyt kohdat tekstissä viittaavat Patsyn käsialaan (varsinkin kirjainten yhtymäkohdissa, kuten t ja r)
Miksi lunnasvaatimus oli vain vaatimattomat 118 000 dollaria? John oli miljonääri, jonka olisi luullut maksavan lapsestaan ihan mitä tahansa.
Kukaan lunnasvaatimuksen laatija ei ohjeista uhriaan lepäämään hyvin ennen rahojen tuontia yms. Kukaan ei myöskään kutsuisi ryhmittymäksi ”small fraction.” Mitä hyötyä kidnappaajalle on korostaa sitä, että ovat pieni ryhmä?
Kirjeen alun kirjoitusvirheet bussiness ja posession ovat tahallisia hämäyksiä analyysien mukaan. Näiden jälkeen esim. salkku attache (heittomerkillä e:n yllä) on aivan oikein kirjoitettu, joten kirjoittaja on unohtanut yrittävänsä hämätä olevansa ulkomaalainen.
Järjettömät sanonnat ”Don’t try to grow a brain” juontuu elokuvasta Speed, ”Stray Dog” kirjeessä viittaa elokuvaan Dirty Harry ja ”A Fat Cat” elokuvaan Ransom. Ramseyt olivat innokkaita elokuvien katsojia, ja erilaisia elokuvajulisteita oli seinillä ympäri taloa.
Kirjeen aitous on kyseenalaistettu myös siksi, että se ei noudata minkään oikean kidnappauksen mallia. Kirje on täytynyt kirjoittaa talossa, siihen on kulunut huomattavasti aikaa ja lopputuloksena on kuitenkin kuollut lapsi. Miksi kirje siis olisi jätetty portaille ylipäätään, kun lunnaita ei enää ollut saatavissa? Lisäksi: talon sokkeloisuuden takia tämä kirje oli jätetty juurikin niille kierreportaille, joita Patsy aamuisin käytti.
Kun kirjeessä mainittu kidnappaajien soittoaika klo 8-10 oli ylitetty, kumpikaan vanhemmista ei noteerannut ylitettyä aikaa millään tavalla.
Alakerran rikottu ikkuna ei voinut olla kidnappaajien saapumis- tai poistumistie hämähäkinverkkojen takia, jonka myös ensimmäinen poliisipartio kuvasi paikalle saapuessaan. Miten kirjeen kirjoittaja(t) olisivat päässeet paikalle haahuilemaan tuntikausiksi ja tekemään mm. harjoituskirjeitä, joita löydettiin myöhemmin roskakorista?
Myöhemmissä tutkimuksissa on löydetty miespuolisen henkilön dna:ta JonBenet:n pikkareissa; tämä on sittemmin tulkittu siirtymä-DNA:ksi eli kuka tahansa pikkareiden valmistaja tai käsittelijä olisi voinut jättää tällaisia jälkiä. On huomattavaa, että JonBenet:llä oli kuollessaan kolme kokoa isommat pikkarit, juuri uudesta paketista otetut, ja tämä lienee suurin syy epäilyihin, joiden mukaan niihin piti mahtua myös yökasteluvaippa. Patsy selitteli asiaa myöhemmin sillä, että tämä pikkaripaketti oli ostettu tytön vanhemmalle serkulle, mutta jäänyt sitten kaappiin lojumaan.
KUULUSTELUT
JonBenet:n hautajaisten 31.12.1996jälkeisenä päivänä John ja Patsy Ramsey saapuivat jo median eteen lehdistötilaisuuteen. Patsy oli vahvasti lääkitty tässä mediatapahtumassa kertoen, että ”the killer is out there, keep your babies next to you.” Boulderin pormestari järjesti täten oman lehdistötilaisuutensa myöhemmin kertoen kansalle, ettei mitään syytä huoleen ole: ”Boulderissa ei kuljeskele yksittäinen murhaaja.”
John ja Patsy Ramsey kuulusteltiin VIRALLISESTI vasta 30.4.1997 heidän suostuttuaan vihdoin yhteistyöhön lakimiestensä kautta. Tämä virallinen kuulustelu tapahtui siis 4 kuukautta heidän tyttärensä mystisen kuolemansa jälkeen. Tällöin John Ramsey myönsi huomanneensa rikkomansa ikkunan ja sen alla olevan matkalaukun, joista hän ei ollut aiemmin maininnut tyttärensä murhapäivänä kenellekään viranomaiselle.
TEORIAT
Yleisin teoria lienee amerikkalaisen CBS:n v. 2016 tekemä dokumenttisarja, joka nojautui vahvasti Burken syyllisyyteen ja sen todistamiseen. Täten Burke olisi tullut kotiinpaluun jälkeen alakertaan ottamaan itselleen ananaskulhon maidolla, ja myös kotiinpaluunsa jälkeen alakertaan saapunut JonBenet olisi napannut kulhosta muutaman ananaspalasen sormillaan. Burke olisi lyönyt häntä pöydällä olevalla lampulla kiivastuksissaan, jonka takia kallon vamma olisi muodostunut. Tästä lampusta ei kuitenkaan löydetty sormenjälkiä, eikä sitä kukaan talossa asuva tunnistanut.
Uutisointien mukaan Burke nosti yhtiötä vastaan kunnianloukkaussyytteen, joka paikattiin hiljaisuudessa n. 750 miljoonalla dollarilla. Kummallista kyllä, samana vuonna Burke osallistui suositun Dr. Philin jaksoon ensimmäistä kertaa elämässään sisarensa murhien jälkeen. Tyyppi on todella weird; ei muuta voi sanoa, sillä tuo sama hullu hymy jatkuu koko haastattelun ajan.
Jos hänellä onkin jokin diagnoosi, niin olkoon: miksi hän edes suostui tähän pelleilyyn? Rahan takia? Jo alusta asti on ollut selvää, ettei häntä kiinnostanut sisarensa kuolema, sillä hän ”meni eteenpäin” jo kaksi viikkoa sisarensa kuolemansa jälkeen.
Toinen teoria murhasta on se, että Patsy olisi hermostunut jatkuvaan yökasteluun ja kolauttanut tyttärensä pään vahingossa esim. lavuaarin tai kylpyammeen kulmaan. Tällä selittyisi myös se, että tavallisesti huoliteltu Patsy nähtiin aamulla edellisen päivän vaatteissa ja meikeissä, sekä kaapista pudonneen vaippapakettipakkauksen. Tämä ei kuitenkaan ole uskottavaa sen takia, että Patsy eli käytännössä omaa missikauttaan ja nuoruuttaan uudestaan tyttärensä kautta, joten motiivi puuttuu? Näin tätä toimintaa useat ovat tulkinneet.
Johnin osuutta lapsensa kuolemaan on epäilty seksuaaliseksi: hän olisi parittanut lastaan merkkihenkilöille ympäri kaupunkia/lähipiiriä jne. Todisteet eivät kuitenkaan viittaa tähän, vaan johonkin ihan muuhun. Itse asiassa palvelusväen kertomana John oli paikalla niin harvoin, että lapsetkin häntä jo kaipasivat, eli perusmiljonääri-isä eleli käytännössä lentelemässä pitkin poikinyritystensä toimipisteiden välillä.
On huomattava, että Burke oli murhan tapahtuessa 9 vuotta ja 11 kuukautta vanha; tuossa osavaltiossa teoistaan vastuullisen lapsen ikäraja oli 10 vuotta. Burken osuus tapahtumiin oli siis hiuksenhienolla rajalla syyttämisen suhteen, joka on saattanut pelästyttää jommankumman vanhemmista vahingon peittelytoimintaan.
LOPPUTULOS
Akka uskoo täysin, että murha tapahtui perheen sisäisestä toiminnasta: tästä kertoo jo idioottimainen kidnappauskirje ja mainitut, erikoiset olosuhteet ja löydökset. Suurin vika tässä tutkinnassa oli kuitenkin pikkukaupungin paikallisen poliisin epäpätevä toiminta, sekä syyttäjä Hunterin syyttämättäjättämispäätös molempia vanhempia kohtaan vastoin ”grand juryn” päätöstä, joka paljastui vasta v. 2014. Useissa dokumenteissa mainitaan, että perhe Ramsey kuului vaikutusvaltaiseen piiriin Boulderissa, joten kuulustelut ja tutkimukset viivästyivät tai niitä ei vain tapahtunut.
Patsy Ramsey menehtyi kuitenkin lopulta munasarjasyöpään 24.6.2006. Hän vei tietonsa mukanaan hautaan. JonBenet olisi nyt 33-vuotias, mikäli hän olisi elossa. Isä John Ramsey on mennyt uudestaan naimisiin ja on antanut haastatteluja edelleen.
Tällä karulla kuolemalla on mässäilty jo pelkästään sen karmivan luonteen takia, mutta jo senkin takia, että pientä lasta kierrätettiin missikisoissa noin pienestä pitäen. Akka tuomitsee tällaiset kisat järjettöminä ja järkyttävinä.
Kukaan ei voi esittää yhtäkään väitettä, että tällainen missikisailu olisi normaalia toimintaa tuon ikäisen lapsen tehtäväksi, vaikka ”lapsen mielestä” se olisi hauskaa: täysin aikuiseksi meikkaaminen/tanssien ja laulujen opettelu/matalien korkokenkien käyttö/koreografioiden opettelu ja esiintymispukujen hankinta jne.
(DailyMail) Äiteelle tiedoksi.
Kyseessä oli lapsi, joka eli 6-vuotiaaksi.
Akka rests her case häpeillen taas jälleen kerran ihmiskuntaa ja sen tekoja. Voi meitä!
Baijerin kuningas Ludvig II oli todellakin oman aikansa introvertti ja tämä luonteenpiirre veikin häneltä lopulta sekä kruunun, rahat, että hengen. Tämä eksentrikko onkin mielenkiintoinen tapaus, joten aloitetaanpa aivan perusasioista (kuten-mikä-ihmeen-Baijeri):
Kuningas Ludvig II (1845-1886).
1800-luvulla Saksan keisarikunta muodostui 25 osavaltiosta, joista Baijerin kuningaskunta oli toiseksi suurin Preussin kuningaskunnan jälkeen. Tätä Baijerin kuningaskuntaa hallitsi vuosina 1848-1864 kuningas Maksimilian II, jolle syntyi kaksi poikaa: Ludwig ja Otto. Näistä kahdesta esikoinen Ludwig Otto Friedrich Wilhelm von Wittelsbach kruunattiin kuninkaaksi vain 18-vuotiaana, kun Maksimilian II heitti henkensä 52-vuotiaana v. 1864. Ludwigin hallitsijanimi on Suomessa Ludvig II.
On kerrottu, että Ludvig oli lapsuudessaan hyvin yksinäinen. Hänet jätettiin kotiopettajattarien ja palvelusväen kasvatettavaksi, joten poika uppoutuikin omaan mielikuvitusmaailmaansa samoillen metsissä ja vuoristoissa. Hänen idolinsa oli RanskanAurinkokuningas Ludvig XIV, kunnes vain 15-vuotiaana hän kohtasi todellisen muusansa: säveltäjä Richard Wagnerin. Ludvig ihastui heti Wagnerin oopperamaailmaan, jossa ritarit pelastivat neitoja pulasta: etenkin Lohengrin-ritari joutsenen vetämässä veneessä vaikutti nuoreen Ludvigiin voimakkaasti.
Lohengrin-Knight of the Swan/Violet Oakley n. 1910.
Noustuaan kuninkaaksi Ludvig II maksoi pahasti velkaantuneen Wagnerin velat ja palkkasi hänet hovisäveltäjäkseen. Wagnerille rakennettiin jopa oma oopperatalo ja Ludvigin kerrotaankin sanoneen, ettei kukaan muu henkilö ollut koskaan vaikuttanut häneen yhtä paljon, kuin herra-suuri-säveltäjä Wagner. Tämän perusteella on myös arveltu, että Ludvig II olisi ollut homoseksuaali, sillä hän ei koskaan mennyt naimisiin lukuisista kihlausyrityksistä huolimatta. Nämä pakotetut avioliittoaikomukset Ludvig II ponnekkaasti torppasi, joten hän jäi naimattomaksi ja lapsettomaksi hallitsijaksi loppuelämäkseen.
Richard Wagner (1813-1883).
Ludvig II oli kuitenkin pidetty kuningas, kunnes hänen pakkomielteensä linnojen rakentamiseen alkoi tulla kalliiksi. Näistä linnoista tunnetuin on Neuschwanstein, joka on ollut Prinsessa Ruususen linnan esikuva. Pikkuruisen (vain 10 huonetta) Linderhofin linnan Ludvig rakennutti vain itseään varten, sillä linnan ruokapöytäkin on tarkoitettu vain yhdelle ihmiselle.
Neuschwanstein Castle.
Velkaantuessaan Ludvigin käytös alkoi muutenkin muuttua: hän erakoitui, alkoi valvoa vain öisin ja vaati palveluskuntaansa pukeutumaan 1600-luvun vaatteisiin. Lisäksi hänen kuultiin juttelevan itsekseen jo edesmenneille Aurinkokuninkaalle, Marie Antoinettelle ja Madame De Pompadourille.
Linderhofin linna/palatsi.
Ludvig II julistettiin mielenvikaiseksi v. 1886 Baijerin hallituksen ja Ludvigin sedän prinssi Luitpoldin toimesta. Ludvigin nuorempi veli Otto oli julistettu mielisairaaksi jo v. 1872, joten sijaishallitsijana toimi täten tämä setä Luitpold. Onkin arveltu, että Ludvig II haluttiin ”siivota” pois tieltä, sillä tällä tavoin saatiin pysäytettyä Ludvigin jatkuva velkaantuminen. Neuschwansteinin rakennustyöt keskeytettiinkin välittömästi ja linna on edelleenkin keskeneräinen.
Ludvig II sijoitettiin Bergin linnaan lähelle Munchenia, Starnberginjärven rannalle. Linna oli käytännössä loistelias vankila, sillä ovia pidettiin lukittuina. Häntä tarkkailemaan sijoitettiin muuan tohtori Bernhard von Gudden, joka oli peräti aiemmin julistanut juuri prinssi Oton mielenvikaiseksi. Kuinka ollakaan; tämän saman diagnoosin hän antoi hallitukselle myös Ludvigista, vaikka hän ei ollut tehnyt tälle edes virallista lääkärintarkastusta.
Noh, joka tapauksessa 13. kesäkuuta 1886 herr doktor ja Ludvig olivat lähteneet kävelyretkelle järven ympäristöön, ja tältä retkeltään he eivät enää koskaan palanneet. Myöhään illalla heidän ruumiinsa löydettiin kellumasta järvessä. Tuossa kohtaa vettä oli vain vyötärölle asti, joten hyvänä uimarina tunnetun Ludvigin ei olisi todellakaan luullut hukkuvan.
König Ludwig II/Ferdinand von Piloty 1865.
Nopeasti kehitettiin kuitenkin selitys, että Ludvig II oli tehnyt itsemurhan hukuttautumalla ja tässä tuoksinassa hän olisi hukuttanut myös herra tohtori von Guddenin. Ruumiinavauksessa ei kuitenkaan löydetty vettä Ludvigin keuhkoista, joten salaliittoteoriat murhasta ovatkin ymmärrettäviä. Näistä uskottavin lienee kuninkaan kalastajan Jakob Lidlin kuoleman jälkeen löydetyt muistiinpanot, joissa hän kertoo tuona iltana odottaneensa kuningasta veneessään auttaakseen tätä pakenemaan. Kun Ludvig sitten oli nousemassa järvestä veneeseen, metsästä ammuttiin laukauksia Ludvigin niskaan. Kalastaja piti elinaikanaan tämän tiedon salassa – tietenkin rahallista korvausta vastaan. Kalastajan päiväkirja on kuitenkin sittemmin kadonnut.
Ludvigin henkilääkäri tohtori Schleiss von Lowenstein väitti myös päiväkirjassaan, että hän näki Ludvigin ruumiin luodinreikineen ja että von Gudden olisi hyökännyt ruiskun kanssa häntä kohti. Tuolloin tämän henkilääkärin oli pakko tappaa von Gudden itsepuolustukseksi. Taiteilija Hermann Kaulbach oli tuolloin myös henkilääkärin mukana, ja hänen luonnoksensa kuolleesta Ludvigista näyttää verivanan valuvan kuninkaan suupielestä.
Ludwig II Zeichnung/Hermann Kaulbach 1886.
Kuninkaallisen perheen kaukaisen sukulaisen kreivitär Josephine von Wrbna-Kaunitzin kerrotaan myös esitelleen teeseurueelleen Ludvigin takkia, jossa oli nähtävissä kaksi luodinreikää. Tätä vastaan puhuu kuitenkin se, että muuan Willy Beihl väitti isänsä -tuolloisen hovipalvelijan- polttaneen kyseisen takin. Takin on myös väitetty tuhoutuneen tulipalossa vuosia myöhemmin Ludvigin kuoleman jälkeen.
Spekulaatioita tapahtumista voi esitellä mielin määrin, mutta varmaa totuutta asiaan on hankalaa saada: kuninkaan jälkeläiset Wittelsbach-suvusta ovat kieltäytyneet Ludvigin ekshumaatiosta. Sallittakoon tämä heille, vaikka tämä mysteeri jääneekin täten selvittämättömäksi.
(WikimediaCommons)
Ludvigin aikalaiset (ystävät ja palvelusväki) ovat kuitenkin kertoneet, ettei heidän mielestään kuningas ollut kuitenkaan umpihullu, kuten väitettiin. Hän kävi aivan täysjärkisiä keskusteluja ja kirjoitti loogisia kirjeitä, joten häntä kuvailtiinkin vain ”hyvin erikoiseksi persoonaksi.” On sinänsä sääli, että tämä omaan haave- ja satumaailmaansa uppoutunut kuningas kohtasi loppunsa aivan liian varhain ja varsin mystisissä olosuhteissa.
Neuschwansteinin linnan sisätilaa. Lievää luksusta havaittavissa. (neuschwanstein.de)
Noh, oli miten oli; ainakin Ludvigin rakennuttamat linnat ovat maksaneet itsensä moninkertaisesti takaisin turistien lipputuloilla, joten Ludvigin satumaailma jäi kuitenkin konkreettisesti elämään tulevillekin sukupolville. Richard Wagner on myöskin aikanaan sanonut, ettei hän olisi pystynyt jatkamaan sävellystyötään ilman kuninkaan ylenpalttista tukea, joten Ludvigia on kiittäminen Wagnerinkin elämäntyöstä.
Mitäpä sitten tapahtui Ludvigin kuoltua? Kuningas haudattiin Pyhän Mikaelin kirkkoon Muncheniin, mutta hänen sydämensä sijoitettiin hopeauurnaan pieneen Altöttingin kaupunkiin bavarialaisen tavan mukaan. Starnberginjärvelle rakennettiin pieni muistokappeli ja järveen pystytettiin risti kuninkaan ruumiin löytöpaikalle. Joka vuosi järvellä pidetään muistotilaisuus 13. kesäkuuta.
Sijaishallitsija Luitpold oli vallassa v. 1912 asti, kunnes hän kuoli peräti 91-vuotiaana. Ludvigin nuorempi veli Otto Wilhelm Luitpold Adalbert Waldemar Wittelsbach kuoli 68-vuotiaana v. 1916. Tuolloin hän oli elänyt holhouksenalaisena jo useita vuosikymmeniä, sillä hänen henkistä tilaansa alettiin tarkkailla jo 1870-luvulla. On epäilty, että Otto olisi sairastanut tuolloin vielä tuntematonta skitsofreniaa, tai että hänellä olisi ollut syfilis.
Otto Wittelsbach (1848-1916).
Luitpoldin poika Ludwig Leopold Joseph Maria Aloys Alfred Wittelsbach nousi valtaan isänsä kuoltua, ja hän sai läpi perustuslain muutoksen, jolla Otto-parka saatiin vihdoin mielisairaana syrjäytettyä. Tällöin Ludwigista tuli virallisesti Baijerin viimeinen kuningas Ludvig III, jonka hallitsijakausi kesti v. 1918 asti. Tuolloin muodostettiin Saksan demokraattinen tasavalta.
Kuningas Ludvig III (1845-1921).
Mitäpä me nykyajan introvertit tästä opimme? Ainakin seuraavat seikat: -ei kannata palkata itselleen hovisäveltäjää -ei kannata ihannoida ritareita ja joutsenia -ei kannata rakennuttaa velkarahalla linnoja, ei ainakaan yhtä enempää -ei kannata höpötellä itsekseen kuvitteellisille kuninkaallisille -ei kannata patikoida järviympäristössä yhdenkään lääkärin kanssa, jonka sukunimessä on sana von.
Introverttailemisiin näillä ohjeilla, joita lienee suhteellisen helppo noudattaa!
Rippijuhlat, häät, valmistujaisjuhlat, kissanristiäiset, sukujuhlat… just name it; et voi kuitenkaan muistaa kaikkien sukulaisuussuhteita tai edes nimiäkään, kun porukkaa on koolla jopa useiden vuosien takaa. Siinä sitä sitten tervehditään iloisesti ja siirrytään eteenpäin miettien, että kukas perhana se tuokaan mahtoi olla.
Tutankhamon (CNN).
Vaan annapas olla: Egyptin faaraoiden aikaan sekametelisoppa olikin astetta pahempaa laatua, kun jumaluussuku haluttiin pitää puhtaana ja tyttäriä naitettiin peräti isilleen tai veljilleen. Tämä oli aivan yleistä toimintaa, jonka seurauksena useampikin faarao joutui jopa useiden vuosisatojen aikana kärsimään hirvittävistä perinnöllisistä vaivoista. Tutankhamon lienee tästä tunnetuin esimerkki; tämä 19-vuotiaana kuollut nuorukainen ei ollut uljas soturi, vaan todennäköisesti malariaan, sirppisoluanemiaan ja reiden avohaavan aiheuttamaan tulehdukseen kuollut kampurajalka, jonka haudasta löydettiin muiden aarteiden joukosta noin 120 kävelykeppiä.
Tutin hautakammion esineistöä/WikimediaCommons.
Akka kertookin tässä kuvitteellisen kertomuksen Tutankhamonin (näin kavereiden kesken Tut) perhejuhlista, joihin kukin voi ehkä kauhistuen samaistua:
KV55: ”Mä oon muumio KV55, minut nimettiin hautanumeron perusteella v. 1907. Mut on siirretty siihen hautaan jostakin muualta, kuten meitä muitakin. Tutkijat löysivät Akhenatenin eli TUTIN ISÄN nimellä koristeltuja tavaroita, mut en mä voikaan olla Akhenaten, kuten ne luulivat. Oon meinaan liian nuori; semmonen 19-26-vuotias. Akhenaten hallitsi ainakin 17 vuotta, joten emmää se ainakaan ole. Oon kuitenkin Tutin faija; siitä on tehty DNA-testejä, mut nekin voi olla ihan päin helv…ä, kun me ollaan kaikki oltu samaa sukua jo ties miten kauan. Että tää on nyt uusin tieto; unohtakaa se tieto, että olen Akhenaten!!”
KV55-muumion rekonstruktio (AncientOrigins).
KV35YL: ”Mä oonkin TUTIN ÄITI, mut kukaan ei tiedä mun nimeä. Oon siis vaan KV35YL eli Younger Lady. Mut löydettiin v. 1898 ja nimettiin sitten nuoremmaksi naiseksi. Ai miksi? Mun vierellä makas vanhempi nainen ja nuori poika, mut mulla oli ihan kauheimmat vammat näistä kahdesta. Jep, mun naama meni keturalleen jo ennen muumiointia: palsamoijat tunkivat mun poskionteloon sen takia jotain öljyisiä rättejä. Jättivät perhana vielä aivot ja sydämenkin paikoilleen, vaikka ne olis pitäny ottaa veks! Meni sitten oikea käsikin jossain vaiheessa poikki, mut ne oli vaan haudanryöstäjiä, ei se mua enää sillee haitannu. Mutta oon kuitenkin DNA-testattu Tutin äiti; mutta samalla mä oon tuon äskeisen äijän KV55 tytär. Että silleen perinteiseen tapaan ihan kiva avioliitto! Mut: mä kuolin sillai 25-30-ikäisenä, ihan tavallinen ikä muutenki, jos tulee terveysongelmia. Mulle nimittäin tuli; joko hevosenpotkuja tai kirveestä naamaan. Päätelkää ihan itte, ei ne tutkijat nimittäin tiedä.”
Younger Lady KV35.
KUNINGATAR TIY: ”Mut on löydetty tuosta samasta haudasta KV35, ja mä olen se vanhempi nainen. Mä olenkin, kuulkaas, ihan peräti Tutankhamonin isoäiti ja Akhenatenin ylpee äitee. Ette kyllä usko, että Tutin haudasta löyty mun hiuskiehkura, ja mullahan olikin upea tukka! Mutkin on siirretty, perhana vieköön, olin jonkin aikaa vanhan ukkokultani Amenhoptep III:nkin haudassa ja sieltä tutkijat löysivätkin mun nimellä merkityt kanooppiastiat (sisäelinastiat)! Että nää siirtäjät sitten ilkesivätkin jättää mun sisäelimet sinne! Voi voi, että vanhaa ihmistä raastaa tollanen nuorison huolimattomuus! Ja piruako mut piti siirtää tonne noitten muiden sekaan; niinku mulla ei olis mitään arvoa! Mää muuten tiedän, kuka tuo nuorempi muija ja tuo poika on, mutta enpäs kerro, häh hää! Mä oon muuten tuon kohta mainittavan Ayn sisko, jottas tiedätte!”
Kuningatar Tiy KV35.
NEFERTITI: ”Moi vaan kaikki, mulla on ihan hirvee kiire. Mulla on Insta päivittämättä ja kaikki haluu koko ajan kuulla, mis mä oon ja oonksmä Tutin äiti. No en ole, uskokaa nyt jo! Ja etsikää mun hautapaikka jo vihdoinkin, f**k! Voin antaa vinkin, miks en ole Tutin äiti: mun nimeä ei ole sen hautakammiossa ollenkaan (eikä mun vanhempien jumalallista asemaa ole mainittu missään muuallakaan) ja mun isä SAATTOI olla AY, Akhenatenin virkamies, josta tuli faarao Tutin jälkeen. Et mä kuolin niinku ehkä ennen Tutin syntymää, siks mua ei ole mainittu, vaikka Tutin lastenhoitaja mainitaan sen hautakammiossa. Mä saatan kyllä olla tuon KV35:n nuoremman naisen serkku, ehkä… Mut hei; ei mulla oo aikaa tällaiseen just nyt. Heippa, nähdään!”
Nefertiti.
KV35: ”Mä oon se nuori poika haudasta KV35. Kyllä vähän ottaa päähän jäädä näiden naisten varjoon, mutta minkäs teet… totanoin, mä oon kuitenki ehkä Webensebu, Amenhotep II:n poika tai sitte mää oon Thutmose, Amenhotep III:n poika. Ketään ei kauheesti kiinnosta, kun mä kuolin niin nuorena, eikä musta tullu faaraoo. Mun äiti oli ehkä Sitamun, yks Amenhotep III:n ja kuningatar Tiyn tyttäristä. Ei mua sillai kiinnosta, mitä sukua mä olin Tutille. Eihän musta tullu faaraoo, anyway. Että se homma jäi niinku siihen sitte.”
Young Boy KV35.
MERITATEN: ”Hei, c’mon; mä ehdin vasta paikalle ja täällä on jo täysi väittely päällä, vai?! Odotetaan vaan, kun mun mun viis siskoa suvaitsee saapua paikalle: Meketaten, Ankhesenpaaten, Neferneferuaten Tasherit, Neferneferure ja Setepenre! Mut kuitenkin; mä oon Akhenatenin nuorin tytär ja mä EHKÄ olin faaraona nimellä Neferneferuaten, mut sitähän te ette saa koskaan tietää! Mä SAATOIN myös olla naimisissa Smenkharen kanssa, muistakaa se!”
SMENKHARE: ”Ääh, aina samaa scheissea näissä tapaamisissa. Te ette tiedä, että mä SAATOIN olla Nefertiti, Akhenatenin veli tai jopa Akhenatenin rakastaja. Miettikää hei tätä mun keissiä! Mä oon tosi arvoituksellinen, kukaan ei osaa sanoa, kuka mä olin! Ei edes sukupuolta!”
AKHENATEN: ”No niin, lapset, sisaret, veljet, vanhemmat, isovanhemmat… ihan kaikki sukulaiset ylipäätään…! Jospa rauhoitutaan ja istutaan juhlapöydän ääreen ja kunnioitetaan ainoaa jumalaa,Atenia. Olkaa hyvät ja käykää pöytään.”
Akhenaten/WikimediaCommons.
Yleisen metelin (joka johtuu Akhenatenin monoteistisesta jumalkäsityksestä, joka unohdettiin hänen kuolemansa jälkeen Tutin toimesta) jälkeen paikalle saapuu vihdoinkin itse poikakuningas Tutankhamon kävelykeppiinsä nojaten. Pöytä hiljenee, astioiden ja tuolien kolahtelu vaimenee, kun Tut istuu paikalleen muiden seuraan muina miehinä. Kepin hän asettaa huolellisesti nojaamaan kullatun tuolinsa käsinojaa vasten, ennen kuin sylkäisee viereisen ruokailijan viinimaljaan. Kukaan ei sano mitään.
TUTANKHAMON: ”Mitäs tänne? Sitä samaa, ku aina ennenki, vai? Laittakaas niitä vateja tännekin kiertämään. Varsinkin sitä paistivatia.” Kaikki nyökkäilevät ja laittavat astioita eteenpäin hiljaisuuden vallitessa.
TUTANKHAMON: ”Noh; olette vihdoinkin oppinu, että mä oon se ainoa, joka muistetaan enää nykypäivänä sellaset-niinku-vajaa-3000 vuotta myöhemmin. Että pidätte vihdoinkin suunne kiinni!!”
Pöytäseurue pysyy hiljaa ja nyökkäilee, koska poikakuningas on aivan oikeassa.
Akhenaten kuitenkin rykäisee ja sanoo sitten hiljaa: ”Pitääkö se paikkansa, että HowardCarter irroitti v. 1922 vahingossa sun peniksen tutkimusten yhteydessä?” Tutin muumioitu penis löytyi tosiaankin irrallisena arkusta tutkimusten yhteydessä; Akan huomautus.
Pöydän ympäriltä kuuluu vaimeaa tirskuntaa eli asia on kaikkien tiedossa, siitä ei vain puhuta.
TUTANKHAMON: ”Oliko sun ihan pakko ottaa tääkin asia yleiseen tietoon… Kirous sun päälles, ilkiö!!”
Näinkin pahasti asiat voisivat siis mennä sukujuhlissa. Paino sanalla SUKUjuhlissa, kun kaikki ovat kirjaimellisesti toisilleen sukua ihan perheen sisäisesti ja keskenään.
Tupakkipaikalla kulman takana sitten supatellaan aterian jälkeen, että ”hemmetin Tut, olis vaan jäänyt pois, olis ollut kaikilla paljon kivempaa” ja ”niin just, miks sen pitää aina änkeytyä ja ollaniinku ainoo faaraoikinä!”
Mikään ei muutu vuosituhansien aikana, kuten Akka on tässäkin kertonut. Ihmisen perusluonne ei ole kuitenkaan juurikaan muuttunut, kuten lukuisat hautakirjoitukset ja asiakirjat myöhemmiltäkin ajoilta todistavat. On riidelty pikkuasioista oikeudessa asti ja näistäkin seikoista on jäänyt lukuisia todisteita kaikille jälkipolville luettavaksi sekä papyruksilla että savitauluissa. Voi meitä ihmisiä, voi meitä; aina löytyy kaikenlaista kärhämän aihetta …!
Akka säälii Tutin tapauksessa arkeologeja, sillä tällaiset sukuhistoriat ovat aivan järkyttäviä tutkittavia: kuka on ollut kenenkin kanssa, ketkä ovat oikeasti DNA-tiedettyjä sukulaisia ja tässä listassa ovat nimenomaan useat sisarukset ja vanhemmat, joita paritetaan pitkin poikin! Nope,kiitti-mulle-riitti, sanoo Akka useiden kymmenien tuntien tutkimusten jälkeen. Ja aivan koska tahansa voi tulla uusin tieto, joka kääntää koko homman päälaelleen!
Yksi Tutin rekonstruktio (CBSNews).
Terveisiä Akalta TUTille tällä erää: harmillista se penishomma! Älä huoli, sellaista voi sattua ihan kaikille miehille/muumioille!
Aijaijai, huokaa Akka, ajatellessaan paluuta menneeseen aikaan. Olisiko se mahdollista edes hetkiseksi, jotta… niin; jotta mitä? Onkin mielenkiintoista ajatella, mihin aikaan ja miksi pieni ihminen haluaisi matkustaa, jos se edes kerran elämässä olisi mahdollista.
Jalosti ajattelevat maailmanparantajat haluaisivat varmaankin käydä varoittamassa ihmiskuntaa esim. ilmastonmuutoksesta tai käydä tirvaisemassa herra Adolfia ihan kunnolla pataan, mutta me tavalliset pulliaiset taitaisimme olla hivenen itsekkäämpiä. C’mon, myöntäkää pois! Olisihan se hauskaa, jos voisi omassa elämässään tehdä jonkin muutoksen, ettei tarvitsisi kuolinvuoteellaan surkutella!
Mikäli aikamatkailu olisi mahdollista useampaan otteeseen, voisi tavallinenkin pulliainen ajatella ylevämpiä vaihtoehtoja oman itsekkyytensä jälkeen. ”Taidanpa tässä käydä tsekkaamassa, kuka murhasi JFK:n, ihan vain koko maailman yhteisen edun nimessä…”
Dallas, Texas 22.11.1963
Aikamatkailu on nykytietämyksen mukaan kuitenkin mahdotonta. Ehkä. Ai miksi? Googlatkaa, pärkkele, itse netistä, sillä Akka ei ymmärrä alkuunkaan fysiikkaa. Tässä painetaan nyt menemään ihan mielikuvituksen voimalla, jolla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa. Suhteellisuusteoriat, mustat aukot, kosmologiset vakiot ja avaruuden kaareutuminen ovat ihan muiden heebojen hommia (kuten Albert Einsteinin, Stephen Hawkingin ja Pelle Pelottoman; muutamia mainitakseni).
Noh, maailmalta löytyy kuitenkin useita esimerkkejä väitetyistä aikamatkaajista. Yksi kuuluisimmista lienee Charles Chaplinin elokuvassa The Circus/Sirkus esiintyvä nainen, joka vaikuttaa puhuvan kännykkään v. 1928. Jep, ihan ehdottomasti naisella on nokialainen korvalla! Takuuvarmaa videomateriaalia pukkaa!
Tunnetuin valokuva puolestaan lienee tämä v. 1941 julkaistu valokuva äijästä, joka kieltämättä näyttää kovin epätavallisesti pukeutuneelta ajankohtaan nähden. Tämän kuvan äijä on nimetty ”hipsteriksi.” Takuuvarmaa kuvatodistettakin pukkaa!
Akkaa viehättää varsinkin sellainenkin väite, että näyttelijä Nicolas Cage on joko aikamatkaaja tai vampyyri, sillä hänen näköisensä heppu on kuvattu Yhdysvaltain sisällissodan aikaiseen valokuvaan. Jep, tulihan tämäkin seikka nyt todistettua!
Eräs varhaisimmista, väitetyistä aikamatkoista lienee Charlotte Anne Moberlyn ja EleanorJourdainin tarina vuodelta 1901. Nämä naiset (Oxfordin naiscollegen rehtori ja vararehtori) vierailivat Pariisissa Versailles’n palatsissa ja eksyivät tuolloin palatsin puutarhaan.
Matkallaan he näkivät 1700-luvun vaatteisiin pukeutuneita ihmisiä ja tunnelma tuntui muutenkin muuttuneen jotenkin merkilliseksi. Palatessaan joitakin vuosia myöhemmin alueelle he havitsivat, että heidän näkemänsä alueet eivät vastanneet ollenkaan aiemman reissun maisemia. Naiset päättelivät nähneensä paikalla aaveita; viimeisimpänä peräti itsensä Marie Antoinetten, ja julkaisivat kokemuksistaan kirjan The Adventure/Seikkailu. Lukijoiden mielestä nämä arvostetut kansankynttilät eivät suinkaan olleet nähneet aaveita, vaan luiskahtaneet itse toiseen aikaan tai ulottuvuuteen. JUUH, näin sen on täytynyt olla, sanoo Akkakin. Nämä rouvat olivat sentään reksi ja varareksi!
Marie Antoinette/ Jean-Baptiste Gautier Dagoty 1775.
Eiiih, Jack Sparrow’kin on aikamatkaaja!! Eeehhehe! Anna mun kaikki kestää!
Toinen tarina aikamatkaajasta kertoo Sir Robert Victor Goddardista, joka v.1935 lenteli kaksitasollaan Edinburghin lähellä Skotlannissa. Äijä ylitti hylätyn lentokentän, jolla lehmät käyskentelivät ruohoa mussuttaen, kunnes myrsky pakotti herran kääntymään koneellaan takaisin tulosuuntaansa. Ylittäessään kenttää toisen kerran hän hämmästyi huomatessaan, että kentällä touhusi mekaanikkoja keltaisiksi maalattujen koneiden kimpussa. Tuolloisena aikana kaikkien koneiden olisi pitänyt olla maalaamattomia.
Noh, neljä vuotta myöhemmin Sir Goddard lensi taas kyseisen kentän yllä ja tunnisti saman näkymän, kuin tällä aiemmalla ylilennollaan. Sinipukuiset mekaanikot ja keltaiset koneet olivat juuri samanlaisia, kuin hän oli aiemmin nähnyt, sillä kenttä oli kunnostettu ja otettu käyttöön näiden havaintovuosien 1935-1939 välisenä aikana. SPOOOOKY, sanoo Akka, ja uskoo kaiken, mitä tämä herra todisti nähneensä. Olihan hänen nimensä edessä sentään arvonimi ”Sir.”
Nykypäivän aikamatkaaja-internethörhöihin Akka ei edes puutu, sillä siinä on ihan liikaa sarkaa työstettäväksi. On paljon hauskempaa ajatella, mitä menneen ajan aikamatkaajat tuumisivat nähdessään nykyaikaista meininkiä (lentokoneiden ja muiden teknologisten vempeleiden ohella):
Faarao Tutankhamon varmaankin liikuttuisi nähdessään, kuinka kuolemattomaksi hän lopulta päätyikään. Lopulta ihmiset alkaisivat kuitenkin tivata Tutilta yksityiskohtia hänen elämästään ja kuolemastaan, kunnes Tut lopulta hermostuisi ja langettaisi jonkin kauhistuttavan faaraon kirouksen meidän moukkien päälle.
Kleopatralle kävisi varmaankin aivan samoin meidän tivatessamme hänen hautansa olinpaikkaa ja sitä, miten hän itse asiassa kuolikaan: puriko häntä kammottava kärmes, kuten väitetään?
Cleopatra/Marcantanio Raimondi.
Mooseksen nähdessään kaikki uskontotieteilijät varmaankin pyörtyisivät ymmärtäessään, että kaikkiin heidän kysymyksiinsä Vanhasta Testamentista saataisiin vihdoinkin vastauksia. Sillä aikaa Mooses yrittäisi parhaansa mukaan paeta halkoen sauvallaan lähinnä olevaa vesialuetta periaatteella ”onnistuihan se kerran aikaisemminkin.” Jeesuksen ”toisesta tulemisesta” ei tässä yhteydessä kannata edes mainita.
Raamattuaiheinen kortti n. v. 1907.
Elvis himmailisi ihan tyytyväisenä, hänkin, huomatessaan olevansa edelleen rokkenrollin kunkku. Sitten hän painelisi lähimpään luksusautokauppaan ja karauttaisi Las Vegasiin pistelemään Elvis-imitaattoreita ketoon, minkä ehtisi.
Leonardo Da Vinci pissisi pöksyihinsä ja sekoaisi onnesta nähdessään kaikkien hänen suunnitelmiensa käyneen toteen (tavalla tai toisella). Hän varmaankin painelisi parta pajattaen sukellusveneeseen, helikopteriin, tankkiin ja laskuvarjohypylle huutaen samalla ”uudestaan, uudestaan,” kuten pienet lapset huvipuistossa.
Da Vincin (1452-1519) helikopteriluonnos.
William Shakespeare esiintyisi lukuisissa tv-lähetyksissä todistellen, kuinka hän tosiaankin kirjoitti itse kaikki teoksensa. ”Jep, meikä se oli. Ihan itte kirjuutin, se on myönnettävä.” Saman kohtalon joutuisi kokemaan Platon, joka kuitenkin vain myhäilisi kysymyksiin Atlantiksesta. ”Suattaapi olla, että sellaane oli, tai sitten ei ollunna,” hän vastaisi ympäripyöreästi ja haahuilisi tooga lepattaen ulos tv-studioista.
Platon/ D. Cunego 1783.
Ja niin edelleen. Mitäpä näitä enempää miettimään, sillä ilkeät fyysikotovat ihan tahallaan kieltäneet meitä matkaamasta ajassa, jotta emme aiheuttaisi aikamatkailun paradoksia. Vai ovatko… hmm… (salaperäistä muminaa). Ehkäpä tuolla jossakin haahuilee lukuisa joukko fyysikoita ja agentteja aikakoneillaan, joista me tavikset emme vain tiedä yhtään mitään, ha hah!
Toistaiseksi voimme vain tuijotella lukuisia aikamatkustussarjoja; ja varsinkin sitä seikkaa, että nämä aikamatkaajat ovat ihastuttavasti puvustettu ja kammattu kyseiseen aikaan sopivaksi. Akuankat ja mikkihiiret käyvät aikamatkoillaan yleensä pöllimässä sopivat retkut pyykkinaruilta ja homma on sillä selvä; kukaan ei huomaa yhtikäs mitään, hahhaa!
Jos Akka törmäisi yllättäen aikamatkaajaan, ei ensimmäinen reaktio kuitenkaan olisi hämmästys, vaan kysymys: ”Missä h*lvetissä viivyit, urpo?? Olisit tullut jo vuosia sitten, god damn!” Ja niin tämä aikamatkaaja pötkisi kiivaasti pakoon, ennen kuin Akka ehtisi tarrautua hänen rinnuksiinsa. Samalla Akka pääsisi välittömästi jollekin salaiselle, mustalle aikamatkaajien listalle merkinnöillä ”Akka, osoite XXXXXX: välttäkää kaikin keinoin. Potentiaalinen uhka, taso 3 (crazy b*tch).”
Eeehhehe! Harry Potter (Daniel Radcliffe) aikamatkailee naisena! Johan tuli tässäkin asiassa totuus julki!! Akalta repeää pöksyt!
Nykypäivänä koulutusvelvollisuutta on pidennetty 18 vuoteen, joten enää ei riitä se, että peruskoulun jälkeen voi lähteä interrailille Eurooppaan tai mennä välivuodeksi töihin. Nope, kouluun on mentävä, olkoon se koulu sitten mikä tahansa.
Inkojen valtakunnassaEtelä-Amerikan länsirannikolla asiat olivat toisin useiden vuosisatojen ajan: jumalien ja sääolosuhteiden takia uhrattiin useita lapsiuhreja, iältään n. 8-16-vuotiaita. Koko yhteisölle ja uhrattavien lasten perheille tällainen ”valituksi tuleminen” oli suuri kunnia. Tätä rituaalia varten lapset valittiin jo noin vuotta aikaisemmin, jolloin heidät vietiin inkojen pääkaupunkiin Cuscoon valmistautumaan tätä pyhää tehtävää varten.
Mistä tiedämme tällaisen seikan? Siitä, että näitä korkeilta vuorilta löytyneitä lapsimuumioita on tutkittu nykyajan menetelmillä hyvinkin tarkoin. Lapsia on tosiaankin löydetty korkeilta vuorenhuipuilta onkaloihin kaivettuina ja haudattuina, jolloin ilmanalan hapen vähyys ja kylmät lämpötilat ovat säilyttäneet ruumiit ällistyttävän hyväkuntoisina. Näiden muumioiden ansiosta tiedämme, että näitä valittuja ruokittiin tavallista kansaa paremmin mm. lihan, kalan ja erilaisten kasvisten myötä, kun tavallinen kansa söi samaan aikaan käytännössä pelkästään peltojensa tuotoksia. Näitä valittuja lapsiuhreja ruokittiin siis tarkoituksellisesti paremmin.
Voi hyvin kuvitella, kuinka tällaista valittua lasta viedään käsipuolesta (jopa perheen toimesta) Cuscoon valituille uhreille tarkoitettuun pyhättöön. Tällainenhan valinta oli perheelle ja lapselle suuri kunnia. Paitsi… jos satuit olemaan n. 12-16-vuotias tyttö. Tämän ikäisiä tyttöjä sijoitettiin pyhättöön tätä ”capacocha”-rituaalia varten, mutta kuten tunnettua; kaikki eivät voi tulla valituiksi. Nämä onnettomat, muut lapset annettiin sitten lahjavaimoiksi tai orjiksi valloittajille tai viereisten kaupunkien tärkeille miehille. Joistakin heistä tuli papittaria, jotka jäivät palvelemaan esim. auringon jumalaa Intiä.
Mitä tapahtui lapsen tultua valituksi uhriksi? Etukäteen suoritettiin varmastikin useita seremonioita ja rituaaleja, ennen kuin papisto, osa kaupunginväestä ja lapsen sukulaisista koostuva joukko alkoi taivaltaa jopa useiden satojen kilometrien matkaa kaikista pyhimmille vuorille.
Tällaisiin uhrauksiin ryhdyttiin, kun haluttiin lepyttää jumalia joko kuivuuden, sadon epäonnistumisen tai muiden luonnonkatastrofien takia. Kuten sanottua, näitä uhreja seurasi suuri joukkio ihmisiä, jotka saattelivat uhria hänen viimeiselle matkalleen. Perille päästyään todennäköisesti papiston edustajat huumasivat lapsen maissioluella (chicha) ja kokapensaan lehdillä. Erään lapsimuumion suusta on löydetty näitä osittain pureskeltuja lehtiä, jotka auttavat nykypäivänkin inkojen perillisiä selviytymään korkeissa olosuhteissa.
Tutkimusten perusteella tiedämme, etteivät nämä lapset kokeneet kuitenkaan väkivaltaista kuolemaa, vaan he menehtyivät nukkuessaan -ennen pitkää- kylmissä olosuhteissa. Ainoastaan yhden päästä on löydetty lyömisjälki, eikä sitä osata selittää millään tavalla. Ehkä tämä onneton raukka alkoi havahtua, ja joku seurueeseen kuulunut perheenjäsen menetti hermonsa ja edesauttoi lapsen menehtymistä omalla tavallaan. Tällainen skenaario on varsin surullista ajateltavaa.
Tämä yksilö, Juanitaksi nimetty, löydettiin v. 1995 perulaisen tulivuoren rinteiltä. Hänen kuolinajakseen on arvioitu n. 1450-1480 jaa.
Juanita löydettiin, kun tulivuorenpurkaus sulatti jäätä hänen ikuiseksi tarkoitetun hautansa ympäriltä. Samasta syystä samalta alueelta löydettiin myöhemmin myös tyttö- ja poikauhri. Tällaiset parilöydöt ovat yleisiä; jostakin syystä tyttö ja poika saatettiin uhrata samaan aikaan.
Tulivuoren yhteydestä löydettiin myös ehkä kuuluisin inkatyttö v. 1999, nimeltään Llullaillacon neito. Tämä n. 15-vuotias tyttö näyttää edelleen vain nukahtaneen kesken läksyjenteon (joita ei koskaan ollut olemassakaan).
Tätä teiniä on tutkittu tarkasti, mutta samasta paikasta löytyneet tyttö ja poika ovat jääneet vähemmälle huomiolle mediassa. Nämä lapset olivat neitoa nuorempia, ja ehkäpä tutkimus onkin keskittynyt enemmän tähän teiniin, sillä hänen hiuksistaan ja luustostaan on todettu jopa kahden vuoden aikana tapahtunutta käyttöä sekä oluen että kokapensaiden osalta. Tämä tyttö on siis ollut todella tärkeä yhteisölleen ja häntä on ”valmisteltu” uhraukseen. Tytöllä oli löydettäessä päässään upea sulkapäähine, jonka tekemiseen on kulunut aikaa ja vaivaa, joten tämä neito on tosiaankin saattanut olla auringonjumala Intin tärkein uhri.
Inkojen tieverkostoa ja nykyisiä kaupunkeja.
Näitä tietoja ja tutkimuksia tarkastellessa mieleen hiipii surumielinen sävy siitä, että tällainen toiminta on tosiaankin ollut hyväksyttävää jopa vain noin 500-600 vuotta sitten. Samalla täytyy kuitenkin ymmärtää se, että tuolloiseen kulttuuriin ja maailmankuvaan kuuluivat jumalat, jotka sijaitsivat taivaalla (aurinko ja kuu), sillä eihän kukaan voinut tietää, mitä nämä taivaan pallukat olivat. Monien alkuperäiskansojen uskonnot ovatkin olleet keskittyneitä juurikin aurinko- ja kuukulttiin. Nykyihmisen on todellakin vaikea ymmärtää, millaista on nähdä maailma sellaisena, kuinka se joskus näyttäytyi: aamuisin aurinko nousee ja illan aikana sen tuoma valo katoaa.
Tilalle nousee kuu, joka muuttaa muotoaan tämän tästä. Akka ei voi muuta kuin aavistella, mitä on muinaisen ukon/akan mielessä liikkunut katsellessaan tätä kummallista näkymää vuosisadoista -vuosituhansista- toiseen. Jonkinlainen järjestys maailmankuvaan oli kuitenkin luotava ja se perustui nimenomaan taivaankappaleisiin, jotka liikkuivat kuitenkin lähes järjestelmällisesti vuodesta toiseen. Vasta myöhemmin keksittiin kuitenkin käsite AIKA ja varsinkin sen kuluminen. Tämä määritelmä ja sen tulkinta ovat edelleen kesken, vaikka monet teoreettiset fyysikot sitä yrittävät ymmärtää.
Toisaalta on lohduttavaa ajatella, että nämä valitut lapset tiesivät olevansa niitä harvoja valittuja, jotka tosiaankin lähetettiin tuonpuoleiseen jumalten huomaan armollisella tavalla. Nuo lapset eivät kuitenkaan kuolleet väkivallan seurauksena (kuten lukuisissa sodissa myöhemmin), vaan he tiesivät rituaalien merkityksen tuolloisessa yhteisössä ja kulttuurissa. Ehkä he kuolivat ajatellen perhettään ja läheisiään, ja ajattelivat olevansa yhteisönsä pelastajia kuolemansa hetkellä.
Akka huokaa syvän huokauksen näiden lapsiuhrien edessä; uskonnon puolesta on tehty hirveitä virheitä koko historian ajan, olkoon uskonto mikä tahansa. Ihan samalla tavalla on harjoitettu uhraamista Euroopassa samoina aikoina, puhumattakaan kristinuskon virheistä. ”Heitetäänpäs pari noitaa roviolle tästä, eikös vaan, pojat?”
Yeah, näistä asioista pitäisi peräti kirjoittaa joitakin kirjoja. ”Ai mitä? Ai, niitä on miljoonittain? No s*it, Sherlock!”
”Frankly, my dear, I don’t give a damn.” Kaikki vähänkään historiallisesta draamasta kiinnostuneet tietävät, mistä tämä lause on peräisin: legendaarisesta Tuulen viemää-elokuvasta, joka aikanaan ilmestyessään v. 1939 olikin varsinainen kassamagneetti. Nämä kuuluisat sanat lausui iki-ihana Clark Gable, joka esitti Rhett Butleria. Tiettävästi Gable suoritti tämän työnsä vastentahtoisesti rooliaan inhoten, mutta mitäpä sitä ei mies tekisi maineensa ja massinsa eteen…
Clark Gable (1901-1960).
Clark Gable (Herra Larkki Kaapeli, heh…) ehti olla elämänsä aikana naimisissa peräti viisi kertaa, mutta kolmannen vaimon, Carole Lombardin, on sanottu olleen hänen elämänsä rakkaus. Kuka muistaa tällaisen näyttelijättären tai mitään hänen roolitöistään? Ei Akka ainakaan muista. Itse asiassa Lombard oli jo 1920-luvulla kuuluisa mykkäfilminäyttelijä, ja 1930-luvulle tultaessa erittäin suosittu esiintyjä myös äänielokuvissa. Häpeillen täytyy kyllä myöntää, että tämä upea kaunotar on jäänyt kyllä unohduksiin ajan hampaisiin.
Carole Lombard (1908-1942).
Noh, joka tapauksessa kumpikin näyttelijä oli jo naimisissa tavatessaan toisensa ensimmäisen kerran v. 1932 elokuvan ”No Man of Her Own/Mies minua varten” kuvauksissa. Tuolloin rakkauden liekki ei vielä päässyt syttymään, mutta joitakin vuosia myöhemmin Lombard oli jo eronnut miehestään ja Gable asui asumuserossa. Kas kummaa; tilanne alkoi kehkeytyä ja pariskunta nähtiinkin usein yhteisissä seurapiiritapahtumissa umpirakastuneina. Herra Kaapeli erosi lopulta vaimostaan v. 1939 ja samana vuonna hän ja Carole Lombard avioituivat nopeasti. Koko Hollywoodin kerma juhlisti tätä upeaa paria ja heitä kutsuttiinkin koko kaupungin unelmapariksi.
Parin maatila Kaliforniassa (Wikimedia Commons).
Tämä kukkea onni päättyi kuitenkin jo v. 1942, kun MGM-filmiyhtiö halusi lähettää edustavan lähettiläänsä Lombardin kiertueelle myymään sotavelkakirjoja v. 1941 lähtien. Näin tapahtuikin samalla, kun Kaapeli oli uusimman filminsä kuvauksissa Los Angelesissa (Somewhere I’ll find you/Sotareportteri). Lombard kierteli samaan aikaan junalla kotiosavaltiossaan Indianassa, mutta kotiinpaluun hän halusi välttämättä tehdä lentokoneella. On väitetty, että Lombard oli huolissaan aviomiehestään, olihan tämän vastanäyttelijänä elokuvassa kuitenkin aikansa seksisymboli Lana Turner. Joten: Lombard hylkäsi pitkän ja puuduttavan junamatkan ja turvautui nopeampaan lentokoneeseen päästäkseen pikaisesti kotiin. Kyydissä oli yhteensä 22 henkilöä; mukaan lukien Lombardinäiti.
Lana Turner (1921-1995).
Pian nousun jälkeen kone törmäsi kuitenkin Mount Potosi-vuorenseinämään Nevadassa ja hajosi tuhannen pärskeiksi tappaen kaikki kyydissä olleet ihmiset.
Herra Kaapeli oli murheenmurtama saatuaan tiedon onnettomuudesta ja karautti paikalle saadakseen lisätietoja tapahtuneesta. Vuorta lähinnä sijaitsevassa baarissa (Pioneer Saloon) Herra Kaapeli marssi hermostuneena edestakaisin, poltteli ketjussa ja ryyppäsi odottaessaan tietoja vaimostaan. Kun kävi ilmi, että kaikki matkustajat koneessa olivat kuolleet, Herra Kaapeli masentui pahanpäiväisesti. Lopulta hän kuitenkin ilmoittautui myöhemmin armeijan palvelukseen ja mm. lensi pommituslentoja Euroopassa. Elokuvaurakin jatkui sitten entiseen tapaansa sodan jälkeen.
Pioneer Saloon, Goodsprings, Nevada.
On kuitenkin kerrottu, että Herra Kaapeli jatkoi elämäänsä kipinänsä menettäneenä eikä päässyt koskaan onnettomuudesta yli. Hänet haudattiin v. 1960 Carole Lombardin viereen Glendalen hautausmaalle, Kaliforniaan. Rest in peace, Rhett… äh, Herra Kaapeli!
Tällaisesta ihastuttavasta ikuisesta rakkaudesta vaikuttuneina on tietenkin esitetty lukuisia tarinoita, kuinka Herra Kaapelin rauhaton sielu vaeltelee edelleenkin tässä pikkuruisessa Pioneer Saloon -baarissa. Samaa on tietenkin kerrottu Oatman-hotellista (ent. Durlin Hotel) Arizonassa, jossa tämä unelmapari vietti hääyönsä. Pitäähän tällaisesta tragediasta saada kaikki mahdollinen hyöty irti, jos ei muuten; niin kunnon aavetarinoilla! Kyllä Akkakin majoittuisi mielellään samaan sviittiin, jossa ah, niin karismaattinen Rhett… Herra Kaapelikin makoili. Akka ajattelisi tosin vain ilmastonmuutosta, verotusta ja kaikkea muuta synkeää, eikä ollenkaan mitään Rhettiä. Yeah…!
Oatman Hotel, Oatman, Arizona.
Sinänsä kyllä ihmetyttää tällainen satumainen rakkaustarina, kun Herra Kaapelilla tiedettiin kuitenkin olevan useita sivusuhteita useiden vastanäyttelijöidensä kanssa. Eräästä tällaisesta sivusuhteesta syntyi avioton lapsikin v. 1935, mutta tämä seikka pidettiin piilossa ja paljastettiin vasta Herra Kaapelin kuoleman jälkeen. Jopa Carole Lombardkin oli huolissaan aviomiehensä ja Lana Turnerin yhteisestä elokuvaproggiksesta, joten kieltämättä tilanne vaikuttaa merkilliseltä. Kaapelin seuraavat kaksi avioliittoa onnettomuuden jälkeen kestivät vain kolme (Sylvia Ashley) ja viisi vuotta (Kay Williams). Ainoan ”virallisen” lapsensa Herra Kaapeli saikin tämän viimeisen vaimonsa kanssa, mutta lapsi syntyi vasta v. 1961, kun hänen isänsä oli jo menehtynyt sydänkohtaukseen.
Kenenköhän ajatus oli haudata Herra Kaapeli Carole Lombardin viereen? Oliko tämä lyhytkestoinen unelmasatu vain niin hieno, että sitä utopiaa piti jatkaa vielä kuolemankin jälkeen? Tai ehkäpä Herra Kaapeli oli itse toivonut niin? No, samapa tuo, kun kerran molemmat kummittelevat siellä sun täällä, yhdessä ja erikseen. Lento-onnettomuudessa kuoli kuitenkin yhteensä 22 ihmistä; missäs he sitten hilluvat? Ehkäpä mukana ollut Lombardin äiti komentelee tytärtään hakemaan tätä kuuluisaa aviomiestä pois sieltä pikkubaarista, mutta ketään turistia ei tällainen vanharouva kiinnosta.
Elizabeth Knight (Carolen äiti), Gable ja Lombard.
Onhan se nyt vaan niin paljon hienompaa ajatella, kuinka nämä ”Hollywoodin supertähdet” viuhahtelevat seinien läpi ja vaikeroivat traagista kohtaloaan, joka erotti heidät tässä maallisessa elämässä. Siinä ei yhdellä anopilla ole mitään virkaa, saati niillä 15:llä armeijan sotilaalla, jotka myöskin menehtyivät turmassa. ”Frankly, my dear, I don’t give a damn,” voisi turisti sanoa, vaikka Herra Kaapelin anoppi nykisi tätä hurmoksellista aaveturistia suoraan hihasta. Että missäs rouvan vävypoika mahtaakaan piilotella, häh? Rouva on nyt hyvä vaan ja tekee tilaa!
Kuinka moni 16-vuotias lähtee vapaaehtoisesti tarpomaan 8000 kilometrin reissua vain kahden kuukauden ikäinen poikavauva mukanaan? Juuri näin teki shoshoni-intiaaniSacagawea v. 1805 lähtiessään tutkimusretkikunta Lewis&Clarkin matkaan.
Sacagawea (tai Sacajawea) syntyi noin v. 1788 Idahossa ja joutui hidatsa-intiaanien orjaksi n. 12-vuotiaana näiden surmattua suurimman osan tytön heimosta. Saca (Akan lyhenne) adoptoitiin myöhemmin heimon jäseneksi, mutta jo 15-16-vuotiaana hänet naitettiin turkismetsästäjä Toussaint Charbonneaulle. Mies oli jo naimisissa, mutta noudatti heimojen tapaa moniavioisuudesta ja sai täten itselleen nuoren teinivaimon.
Tuolloinen Yhdysvaltojen presidentti Thomas Jefferson halusi kartoittaa tutkimatonta Amerikan erämaata, joten hommaan palkattiin herrat Meriwether Lewis ja William Clark. Nämä ukkelit kokosivat 45-jäsenisen retkikunnan ja palkkasivat mukaan myös Sacan aviomiehen, joka oli toiminut aiemminkin matkaoppaana. Nuori, juuri ensimmäisen poikalapsensa synnyttänyt Saca arvioitiin myös hyödylliseksi tytön osatessa intiaanien kieliä.
Meriwether Lewis ja William Clark (Charles Wilson Peale 1807).
Matkaan lähdettiin huhtikuussa 1805. Saca kantoi poikaansa Jean Baptistea selkäkorissaan ja alkoi pian ansaita toimillaan retkikunnan johtajien arvostusta. Pitkien ja vaivalloisten reittien varrella retkue joutui usein säiden armoille: rankkasateet, myrskyt ja tulvat aiheuttivat lukuisia vaaratilanteita. Saca mm. pelasti osan retkikunnan muistiinpanoista valtoimenaan pauhaavasta vedestä samaan aikaan, kun hänen miehensä oli täydellisessä paniikissa. Sacalle annettiin tästä uroteosta palkinnoksi lasihelminenrukousnauha.
Sacalla oli myös taito etsiä luonnosta lääkekasveja ja mitä tahansa ruoaksi kelpaavaa kasvillisuutta. Oman poikansakin hän hoiti terveeksi luonnonlääkinnällä tämän sairastuttua äkillisesti. Eri intiaaniheimojen kanssa käydyissä neuvotteluissa Saca osoittautui korvaamattomaksi avuksi: kun intiaanit näkivät saapuvan seurueen mukana naisen lapsi sylissään, he tulkitsivat tulijoiden tulevan rauhallisissa aikeissa. Saca tulkkasi useita neuvotteluja ja sai mm. hankittua tutkimusretkueelle hevosia ja ruokaa matkan varrelta. Neuvokas nuori nainen, kerrassaan!
Retkikunnan reitti Amerikan halki.
Puolitoista vuotta kestäneen tutkimusmatkan aikana eritoten herra Lewis oli mieltynyt Sacaan ja tämän poikaan. Hän nimesikin useita paikkoja pojan mukaan, jonka lempinimi oli Pomp. Kuinka hellyyttävää…! Sacan aviomiehen väitetään lyöneen vaimoaan tästä kiivastuneena; ah, mikä k*sipää…!
Retkikunnan palattua uuvuttavalta matkaltaan presidentti Jefferson oli hyvin tyytyväinen. Sacan aviomies sai palkkioksi 500 dollaria ja 320 eekkeriä maataMissourista, mutta ukosta ei ollut maanviljelijäksi. Hän myi tiluksensa herra Clarkille ja Saca muutti perheineen Fort Manueliin, Etelä-Dakotaan. Täällä Saca synnytti v. 1812 tytön, Lizetten, mutta menehtyi äkillisesti joko isorokkoon, tulirokkoon tai tuberkuloosiin. Herra Clark otti lapset huostaansa, sillä hän ei uskonut lasten isän olevan sovelias kasvattaja. No s*it, Sherlock…?! Lizetten kohtalosta ei tiedetä, mutta poika Pomp päätyi todistettavasti Englantiin ja muutti aikuisena takaisin Yhdysvaltoihin.
Lewis and Clark on the Lower Columbia (Charles Marion Russell v.1905).
Mutta: kuoliko Saca oikeasti tuolloin?Shoshoni-intiaaneilta jäi perimätietona eloon tarina, jonka mukaan Saca palasi heidän pariinsa asuttuaan ensin comanche-intiaanien leirissä. Nainen käytti itsestään nimeä Porivo, ja hänen kerrottiin jättäneen miehensä tämän väkivaltaisuuden takia. Comanchien parissa tämä Porivo avioitui uudelleen ja sai kaksi lasta, kunnes taas katosi. Naisen ilmaannuttua shoshonien leiriin hän mm. opetti intiaaneja viljelemään maata. Nainen kertoili myös vuolaasti Lewis&Clarkin tutkimusmatkasta ja kuollessaan v. 1884 hän oli maininnut olevansa Sacagawea. Hänen hallussaan oli myös presidentti Thomas Jeffersonilta saatu ansiomitali. Hmm…
Comanche-intiaanipäällikkö v. 1909 (Library Of Congress).
Useat tutkijat ovat todenneet tämän Porivon olleen oikeasti Saca, sillä jo v. 1925 asiaa lähdettiin tutkimaan eri heimojen parista. Tuolloin elossa oli vielä henkilöitä, jotka osasivat kertoa omakohtaisesti naisen elämästä. Eräs comanche-nainen – Tacutine – kertoi Porivon olleen hänen isänsä, Ticannafin, äiti ja täten hänen isoäitinsä. Mutta: ainahan kriitikoita ja arvostelijoita löytyy, joten tällaiset tutkimuksetkin on kyseenalaistettu. Kertokaapa, arvon tutkijat, miten tämä Jeffersonin ansiomitali päätyi sitten tämän kyseisen naisen haltuun? Tai miten hän olisi osannut kertoa yksityiskohtia tutkimusretkestä?
Akka uskoo, että tässä tapauksessa yksinkertaisin selitys on oikea: nainen oli tosiaankin Sacagawea. Hänen pelkuri-aviomiehensä oli ottanut kolmanneksi vaimokseen nuoren ute-intiaanin ja perimätiedon mukaan oli erään riidan päätteeksi ruoskinut toisen vaimonsa eli Sacagawean. Akkakin olisi pakannut kimpsunsa ja kampsunsa tällaisen jälkeen ja kadonnut hyvinkin nopeasti. Siitäs sait, typerä naistenvihaaja-vellihousu Toussaint Charbonneau!
Ainakin Sacagawealla pyyhkii hyvin ”Yö museossa”-elokuvissa, joissa Sacalla on säpinää Robin Williamsin esittämän Theodore Rooseveltin kanssa, hah haa!
Mizuo Peck ja Robin Williams.
Amerikassa Sacagaweasta on joka tapauksessa tullut lähes kansallissankari; hänen mukaansa on nimetty useita paikkoja ja puistoja sekä pystytetty useita muistomerkkejä. Naisasianaiset ovat varsinkin ottaneet Sacagawean omakseen.
Mitäs tapahtuikaan Sacan aviomiehelle; Toussaintille? Ketä kiinnostaa, häh? Äijä kun ilmeisesti vielä yli 70-vuotiaana avioitui viidennen vaimonsa kanssa. Kyseessä oli taas vain 14-vuotias intiaanityttö.
Akka kaivaa taas symbolisen kuopan saunan taakse tällekin ryökäleelle. Long live Sacagawea ja akkaenergia!
Sacagawea ja Pomp yhden dollarin kolikossa v. 2000.
Jo 2000 vuotta tutkijat ovat ihmetelleet, mitä Jeesus teki ns. ”kadonneina vuosina,” joista Raamattu ei kerro juurikaan mitään. Evankeliumit kertovat n. 30-33-vuotiaan Jeesuksen tapahtumista matkalla kohti ristiinnaulitsemista, mutta siihen tieto sitten jääkin. Vai jääkö?
Raamattuun kuulumattomat apokryfiset tekstit valaisevat pikku-Jessen elämää erikoisella tavalla: hänet kuvataan hyvin inhimillisenä ihmisenä, joka tosin hämmästytti naapureitaan ja opettajiaan merkillisin tavoin.
Joidenkin tutkijoiden mielestä nämä tekstit on tarkoituksellisesti jätetty pois virallisesta Raamatusta, sillä Jeesus haluttiin nimenomaan kuvata jumalallisena olentona eikä tavallisena kaduntallaajana.
Uskonnollisissa kysymyksissä on tietenkin aina useita aspekteja, mutta Akan tarkoitus on tässä tutkiskella huumoripitoisesti näitä olemassaolevia, löydettyjä tekstejä, ottamatta sen kummemmin kantaa niiden todenperäisyyteen. Joten tiukkapipot; heittäkää hattunne nurkkaan tai poistukaa. Akka ei noudata/tue/kiellä mitään uskontoa, vaan sallii kaikkien vapaasti harjoittaa vaikka hammastikun palvontaa, mikäli niin haluaa tehdä. Akka käyttää termiä ”Jesse” tässä kirjoituksessa huumorilla..
Yksi merkillinen seikka on se, ettei Jeesuksen perheestä tiedetä juurikaan mitään. Tiedetään kuitenkin, että Jessellä oli neljä veljeä ja kaksi sisarta, jotka on yleisesti mielletty isä-Joosefin lapsiksi aikaisemmasta avioliitosta. Täten Jesse olisi ollut perheen kuopus ja äitinsä ainoa biologinen lapsi. Tätä seikkaa perustellaan sillä, että äiti Maria oli tietenkin neitsyt ja Joosef häntä huomattavasti vanhempi mieshenkilö. Raamatun kertomuksissa Joosef vain katoaa jossakin vaiheessa, eikä hänen kohtalostaan tiedetä sen enempää. Sekin seikka antaa siis ymmärtää, että Joosef kuoli paljon ennen tätä äiti Mariaa, joka kirjoitusten mukaan seurasi ristiinnaulitsemistakin muiden naisten kanssa ilman Joosefia.
Mutta: missä Jesse kävi eskaria makaronitaidetta askarrellen? Saiko hän koulussa hyviä ystäviä? Heruiko Jesselle peräti Hymypoika-patsas?
Tässä kohdassa apuun tulee mm. apokryfinen Tuomaan lapsuusevankeliumi, jossa kuvaillaan Jessen ensimmäistä ihmetekoa: vanhempi veli Jaakob lähetettiin puunkeruureissulle, jolloin häntä puri myrkkykäärme käteen. Mukana seurannut Jesse ei tästä hämmästynyt, vaan paransi haavan ja räjäytti hirvittävän käärmeen tuhannen päreiksi. Sillä tavalla, Jesse, sillä tavalla…!
Luukkaan evankeliumissa mainitaan Jessen reissu vanhempiensa kanssa Jerusalemiin. Tuolloin hänen on arvioitu olevan n. 10-12-vuotias. Vasta paluumatkalla ikävästi huomattiin, että Jesse oli jäänyt jälkeen muusta pääsiäisenviettoporukasta ja retkueen oli siis käännyttävä takaisin. Oltuaan kolme päivää kateissa Jesse lopulta löydettiin temppelistä keskustelemassa oppineiden kanssa. Jätkä keskusteli muina miehinä raavaiden miesten kanssa kolmatta päivää ja ihmetteli, miksi vanhemmat olivat niin kovin hädissään!
Tuomaan lapsuusevankeliumissa sekä Koraanissa kerrotaan tapahtumasta, jossa Jesse muotoili savesta lintuja ja herätti ne henkiin. Jesse osasi siis ainakin muovailuvahan kanssa askarrella mainiosti! Nykyajan päiväkodeissa moinen toiminta saattaisi aiheuttaa hämmennystä: ”Terttu täältä tarhasta, terve! Kuule… kun tuo teidän Vilja laittoi muovailuvahat lentämään, niin ehtisitkö mitenkään tulla paikan päälle…?”
Merkillisinä seikkoina voidaan mainita Jessen kiivaspäissään suorittamat tapot, joita ei juurikaan ole missään mainostettu. Erään ärsyttävän pojan Jesse kirosi kuoliaaksi, toinen poika heitti henkensä tämän ainoastaan törmättyä Jesseen ja yhden pojan hän tappoi vain herättääkseen tämän henkiin kertomaan, ettei Jesse ollut tappanut tätä kokonaan.
Ei helv…! Tällaisesta asenteesta Akka tikahtuu nauruun.
(Yle).
Kyläläiset hermostuivat lopulta pojan kurittomuuteen, joten Jesse päätti sokaista heidät kaikki saman tien. Että kannattiko avata suunsa, häh? Kannattiko? Kettuilitte väärälle pojalle!
Kukaan opettajakaan ei kestänyt Jesseä pätkääkään. Poika oli niin älykäs (tai näsäviisas?), että opettajat vaihtuivat tämän tästä. Erään opettajan Jesse tappoikin, mutta herätti tämän sitten armollisesti henkiin.
Noh, kyllähän Jesse ehti muutakin tehdä, kuin iskeä ärsyttäviä ihmisiä maahan. Hän herätti henkiin katolta pudonneen lapsen, paransi loukkaantuneen miehen, auttoi äitiään kantamalla kankaalla vettä ja teki yhdestä siemenestä vakallisen viljaa.
Jesse auttoi isäänsäkin sängyn rakentamisessa: sänkyyn tuleva lauta oli liian lyhyt, joten Jesse venytti laudan oikeaan mittaansa. Erään rakennustyöläisenkin Jesse herätti kuolleista. Mahtoi siinä vanhemmilla ja kylänväellä olla ihmettelemistä, kun näiden kaikkien tapahtumien arvioidaan olleen 5-12-vuotiaan Jessen tekosia.
Eräs kertomus kuvailee lisäksi tapahtumaa, kun Jesse keräsi ympärilleen muita lapsia suureen piiriin. Näiden lasten tehtävänä tässä leikissä oli kohdella Jesseä kuninkaana ja ylistää häntä siinä piirissä. Tässä taisi tulla vastaus kysymykseen, oliko Jessellä hyviä ystäviä koulussa… ei, poijjaat, ei tällä tavoin! Tällä meiningillä ei kyllä saada sitä Hymypoikaakaan.
Mitäpä sitten tapahtui Jessen aikuistuttua? Jotkut lähteet väittävät hänen kierrelleen Intiassa (tunnettuna nimellä Issa), toiset väittävät hänen kulkeneen Egyptissä tai jopa Britanniassa, Ranskassa tai Amerikoissa asti. Tällainen matkustelu selittäisikin hyvin puuttuvia vuosia (ennen ikävuotta 30), joista ei ole minkäänlaisia luotettavia dokumentteja kirjoitettu. Aiemmin siteerattua Tuomaan lapsuusevankeliumia väitetään tosin sepitetyksi potaskaksi, joka on kirjoitettu vain siksi, että ihmiset halusivat kuulla Jeesuksen lapsuudesta edes jotakin. Tämä evankeliumi on arvioiden mukaan kirjoitettu n. 150-luvulla, joten kovin uusi tekele se ei kuitenkaan ole.
Tacitus.
Akan mielikuvitusta ainakin kiehtoo tällaiset lapsuudenajan kertomukset. Useat tutkijat ovat nimittäin kuitenkin sitä mieltä, että Jesse oli oikea historiallinen henkilö. Tällaisessa pohdinnassa ei mietitä mitään jumalallisuutta, vaan sitä, kulkiko tällainen eksentrinen hiippari oikeasti joskus keskuudessamme niin, että siitä jäi kirjallisia todisteita.
Mm. roomalaiset historioitsijat Flavius Josephus (37-100 jaa.) ja Tacitus (55-120 jaa.) kertovat Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta. Muitakin kirjallisia lähteitä löytyy, joten joku siellä Israelissa on tosiaankin muinoin tallustellut. Sen tallustelijan jumalallisuudesta, olemuksesta, tarkoituksesta ja opetuksista kiistellään edelleen 2000 vuotta tapahtumien jälkeen.
Akka ei edes mainitse tässä mitään uskonsotia, ristiretkiä tai kulttuurinriistoja uskonnon takia ollenkaan, vaan toteaa ihan hissukseen otsikkoon viitaten: näiden kirjoitettujen lähteiden valossa vastaus on KYLLÄ, pikku Jesse oli riiviö.
Voi helv*perk* mikä painajainen vanhemmilleen tämä pikku Jesse mahtoikaan olla! Juoksepa siinä sellaisen pojan perässä, joka saattoi tappaa tai parantaa ihmisiä mielensä mukaan. Aargh, toteaa Akka ja on samalla kiitollinen, ettei neitseellisesti syntynyttä jumalaista lasta ole laitettu Akan kontolle. Olisihan se nyt hitonmoinen vastuu: mitä jos Jesse olisi kuollut ihan perussairauteen ilman antibiootteja? Äh, no joo, Jesse olisi tietenkin parantanut itsensä… !
Aargh uudestaan, toteaa Akka ja on pitkästä aikaa onnellinen siitä, ettei Akan keho ole kelvannut tällaiseen jumalaiseen toimintaan ja tuottamaan tällaista jälkeläistä. Se, jos mikä, olisi yhtä helvettiä.
Richard III (Englannin kuninkaana 1483-85) taisikin olla murhamies, mikäli uusiin tutkimuksiin on uskomista. Jo vuosisatoja on epäilty, että tämä kunkku Rikhard murhautti veljenpoikansa: 12-vuotiaan Edvard V:n ja tämän 9-vuotiaan veljen Rikhardin.
Richard III (taiteilija tuntematon).
Ai miksikö? No siksi, että kruunu kuului lain mukaan tälle 12-vuotiaalle Edvardille. Tällä tavalla Rikhardin oli helppo julistaa itsensä kuninkaaksi. Prinssien isä, kuningas Edvard IV, oli hiljattain menehtynyt vain 41-vuotiaana. Ennen kuolemaansa hän ehti antaa veljelleen (tuleva-kunkku) Rikhardille vastuun poikien hyvinvoinnista. Hyvinpä äijä hoiti homman kotiin, prkl!
Menehtynyt kuningas Edvard IV istumassa (James Edmund William Doyle 1864).
Poikaparat vangittiin samantien Lontoon Toweriin, josta he sittemmin katosivat. Towerissa oli tuohon aikaan pahamaineinen vankila, jossa mm. vankeja kidutettiin. Tuhatvuotisen historiansa aikana Towerissa menetti henkensä yksi jos toinenkin…
Tower of London.
Mistä murhaepäilyt sitten juontuvat? Tällä epäilyllä on pitkät perinteet. Vuonna 1535 mestattu kirjailija sir Thomas More kirjoitti aiheesta kirjassaan ”Kuningas Rikhard III:n historia”. Tässä teoksessa More väittää, että kunkku Rikhard antoi murhakäskyn sisäpiiriläiselleen sir JamesTyrellille. Sir Tyrell laittoi kaksi miestä asialle: hevostenhoitaja John Dighton ja Towerin vartija Miles Forest saisivat liata kätensä!
Prinssit Edvard V (12 v) ja Rikhard (9 v). (John Everett Millais 1878).
Kertoman mukaan miehet tekivät työtä käskettyä ja tukahduttivat pikkuprinssit heidän omiin tyynyihinsä. Pirulaiset, lapsenmurhaajat!! Mutta onko tästä mitään todisteita? Asiakirjat osoittavat, että sir Thomas Moren kirjoittaessa tarinaansa vartija Forestinkaksi poikaa olivat vaikutusvaltaisessa asemassa hovissa. On siis hyvinkin mahdollista, että sir More sai näitä yksityiskohtaisia tietoja murhista juuri näiltä aikuisilta pojilta, joille isä oli murhat tunnustanut.
William Shakespearen näytelmässä ”Rikhard III” (oletettavasti vuodelta 1591) kunkku Rikhard esitetään itsekkäänä tyrannina, joka tapattaa veljenpoikansa ja muutaman muunkin siinä sivussa. Kyseessä on kuitenkin vain näytelmä, jolla ei ole mitään todistusarvoa; mutta se osoittaa, miten sinnikkäästi käsitys kunkun toimeenpanemista lapsenmurhista on ollut olemassa.
Näytelmän kansilehti v. 1597. ”The pittiefull murther of his iunocent nephewes…”
Vuonna 1674 Towerin kunnostustöiden yhteydessä portaiden alta haudattuina löydettiin kahdelle nuorelle pojalle kuuluvat luut. Tutkimukset ovat osoittaneet, että nämä luut sopivat juuri mainittujen pikkuprinssien ikään. Eiköhän tämä keissi ole täten ratkaistu? Sinne ne pienet prinssiparat sitten päätyivät, todennäköisesti juuri tämän vallanhimoisen k*sipään toimesta. RIP ja nyyh.
Richardin kallon perusteella tehty kasvomallinnus (Richard III Society).
Mitä sitten tapahtui kunkku Rikhardille, joka hallitsi ainoastaan kaksi vuotta? Joutuiko hän syytteeseen murhista, teloitettiinko hänet syyllisenä? Eipä suinkaan. Vuonna 1485 oli käynnissä kuuluisa Ruusujen sota, jossa kaksi eri sukua tappeli Englannin kruunusta. Kunkku Rikhard sai surmansa taistelun tuoksinassa elokuun 22. päivä 1485. Mikä merkillisintä, vasta vuonna 2012 kunkun luuranko löytyi parkkipaikan alta Leicesterissä. Miten hitossa hän sinne päätyi??
Richardin luuranko parkkipaikan alla (Smithsonian Magazine).
Kunkku haudattiin pikaisesti taistelun jälkeen. Paikalla sijaitsi tuolloin kirkko ja luostari, joiden jäänteitä on myös tullut esille kaivauksissa. Kunkun luista pystyttiin osoittamaan, että kunkku sai yhteensä 11 miekaniskua, joista 9 pään alueelle. Kunkun on siis täytynyt riisua kypäränsä, luonnollisesti hän olisi ollut haarniskoitu. On myös osoitettu, että kuoleman jälkeen hänet on riisuttu kokonaan haarniskasta ja häntä on ilmeisesti häpäisymielessä sivallettu vielä persuksiin miekalla. Jaloa toimintaa! Siitäs sait, murhaaja!!
Tyypillinen kokohaarniska keskiajalta.
Luista kävi ilmi myös erittäin vääntynyt selkäranka; kunkulla oli skolioosi. Mitä ihmeen tekemistä hänellä oli taistelussa ylipäätään…?
Kunkku Rikhard haudattiin tutkimusten jälkeen uudelleen v. 2015 Leicesterin katedraaliin. Äijä sai ihan televisioidut hautajaiset kuninkaalliseen tyyliin. Toisin kuin ne hiljaisuudessa murhatut ja haudatut pikkuprinssit. Ärgh.
Hauta Leicesterin katedraalissa (BBC).
Akka on vain tyytyväinen, että tämä murhaaja sai lopulta miekasta pers**seensäkin, sanokaa mitä sanotte. Akka olisi mäiskinyt menemään enemmänkin, ihan silkasta pieksemisen ilosta. Hemmetin häikäilemätön p*skiainen, tämä run… kunkku Rikhard!!
Fall River, Massachusetts, USA. Täältä Akka löysi vihdoinkin harkinnan arvoisen kummitustalon (viitaten juttuun ”Muutto kummitustaloon? Kyllä kiitos! Toukokuu 2020).
Kyseessä on Bed&Breakfast-motelli, hinta vaivaiset 2 miljoonaa dollaria. Talo on rakennettu vuonna 1845 ja sen omisti aikoinaan Lizzie Bordenin perhe. Jep, Lizzie; se kuuluisa kirvesmurhaaja!
230 2nd Street, Fall River, Massachusetts.
Tapauksesta on kulunut jo niin paljon aikaa, että on parempi kertailla jutun yksityiskohtia:
Vuonna 1892 talossa murhattiin Andrew (70) ja Abby Borden (64). Kyseessä olivat LizzieBordenin (32) ja hänen sisarensa Emman (42) isä ja äitipuoli. Uhrit saivat lukuisia kirveeniskuja, Abby murhattiin ensin yläkerrassa 19 kirveeniskulla niskan ja pään alueelle. Veren hyytymisjäljistä pääteltiin, että jopa 90 minuuttia myöhemmin murhattiin alakerran sohvalla nukkuva Andrew. Hänen osakseen koitui 11 iskua kasvoihin.
Andrew Borden, 70 vuotta ja Abby Borden, 64 vuotta.
Talon 3 ovea olivat lukittuina, talossa olivat paikalla ainoastaan sisäkkö Bridget Sullivan omassa huoneessaan sekä Lizzie. Emma, vanhempi sisar, oli tuolloin toisella puolen kaupunkia. Perheen setä John Morse oli myöskin lähtenyt aamulla kaupungille, hän oli viettänyt yön nukkuen talon vierashuoneessa.
Lizzie Borden, 32 vuotta.
Lizzie joutui nopeasti syytetyksi, mutta oikeudenkäynnissä hänet vapautettiin syytteistä. Yleisön mielipide kuitenkin oli, että Lizzie päästettiin kuin koira veräjästä. Lizzien syyllisyyttä puoltaakin moni seikka:
1.Andrew Borden oli menestynyt, mutta pihi liikemies. Hänen omaisuutensa kuoleman jälkeen oli n. 350 000 dollaria, nykyrahassa noin 10 miljoonaa. Omaisuudesta huolimatta hänen tyttärensä elivät vaatimatonta elämää isänsä talossa. Kummatkin sisaret olivat naimattomia eikä suhde äitipuoleen ollut hyvä. 2. Tyttärien mitta täyttyi, kun Andrew lahjoitti erään omistamansa talon vaimonsa sisarelle. Tyttäristä varmaan tuntui, että tuleva perintö alkoi lipsua heiltä sivu suun; olihan isälläkin ajan mittapuun mukaan jo ikää. 3. Abby murhattiin ensin yläkerran huoneeseen. Mikäli Andrew olisi murhattu ensin, olisi koko perintö siirtynyt Abbyn suvulle. Tästä syystä varmaankin murhien välissä oli niin suuri aikahaarukka: tällöin pystyttiin näyttämään toteen, että Abby kuoli ensin ja tyttäret saivat perintönsä. 4. Päivää ennen kirvesmurhia Lizzie oli yrittänyt ostaa apteekista sinihappoa eli vetysyanidia puhdistaakseen nahkavaatteita. Apteekkari kieltäytyi, sillä kyseessä oli reseptilääke eikä sillä ollut tarkoitus puhdistaa mitään. 5. Mitään todisteita taloon murtautumisesta ei ollut. Etuovi oli kolmessa lukossa ja muutkin ovet lukittuina. Käytyään pikaisesti asioilla aamupäivällä Andrew ei kotiin palatessaan päässyt etuovesta sisään, vaan sisäkön piti avata hänelle sivuovi. Pohdittiin myös, että missä ulkopuolinen tunkeutuja olisi piilotellut murhien välisen ajan ja miksi ylipäätään hän olisi niin tehnytkään. Lisäksi lukuisat kirveeniskut kertoivat silmittömästä raivosta, kun tappamiseen olisi riittänyt 1-2 iskua. Huomioitavaa on myös, että vaimo Abby sai enemmän iskuja kuin ei-pidetty liikemies Andrew. 6. Talon kellarista löydettiin murhiin sopiva ase: pienehkö kirves. Sen varsi oli katkaistu hiljattain ja sen terä oli tungettu tuhka-astiaan. Verijälkiä ei aseessa ollut enää löydettävissä. Mitään sormenjälkiä ei tuohon aikaan myöskään aktiivisesti tutkittu. 7. Murhien aikaan sisäkkö oli ollut pesemässä ikkunoita ja vetäytynyt sitten levolle ullakkohuoneeseensa. Hän ei täten osannut sanoa, missä Lizzie oli ollut tai mitä hän oli tehnyt. 8. Lizzie löysi isänsä ruumiin olohuoneesta ja hälytti sisäkön yläkerrasta paikalle. Lizziellä olisi siis ollut aikaa siistiytyä omista verisistä vaatteistaan ennen mainittua ”löytöä”. 9. Murhien jälkeen tyttäret jäivät taloon asumaan, vaikka mm. uhrien ruumiinavauksetsuoritettiin talon RUOKAILUHUONEESSA. Järkevintä olisi ollut lähteä talosta muualle, mikäli ulkopuolinen murhaaja olisi vaikka tullut takaisin taloon! Tällaista pelkoa heillä ei tuntunut olevan. 10. Kuulusteluissa Lizzie antoi tekemisistään ristiriitaisia tietoja. Tämä saattoi tosin johtua siitä, että hänen rauhoittamisekseen hänelle annettiin ajan tavan mukaisesti suuria määriä morfiinia. Tuohon aikaan morfiini oli yleislääke mihin tahansa. 11. Hautajaisten jälkeen Lizzie poltti erään leninkinsä keittiön takassa väittäen, että mekossa oli kuivunutta maalia. Tämä seikka lopulta johti hänen pidättämiseensä. Myöhemmin vanhempi sisar Emma väitti, että hän oli kehottanut Lizzietä polttamaan pilaantuneen mekon. 12. Oikeudenkäynnin juryssa oli 12 miestä, jotka tekivät vapauttavan päätöksen 1,5, tunnissa. Tuohon aikaan olikin mahdotonta uskoa, että hyvän kasvatuksen saanut NAINEN olisi ollut kykenevä näin julmiin murhiin. 13. Vapauttavan tuomion jälkeen Lizzie ja Emma ostivat yhdessä perintörahoillaan hulppean talon kaupungin parhaalta alueelta ja elivät aiempaa ylellisempää elämää. Molemmat elivät koko elämänsä naimattomina omissa oloissaan. Onkin syytä epäillä, että sisaret olivat juonineet murhat keskenään perinnön saadakseen. Emma antoi myöhemmin lausunnon, että hän puolustaa sisarensa syyttömyyttä kuolemaansa asti, kuten tapahtuikin.
Tuohon aikaan uutislehdet kuvitettiin käsin piirtämällä. Kuvassa Lizzie Borden oikeudenkäynnissä.
Tapaukseen ei varmastikaan saada varmuutta enää koskaan, mutta tällaisten seikkojen perusteella kukin voi muodostaa oman mielipiteensä. Tapauksen oikeudenkäynnin paperit löytyvät sivustolta famous-trials.com. Mielenkiintoista luettavaa!
Bordenien talostahan tässä piti olla puhe… Noh, siellä tietenkin kummittelee, onko se nyt mikään ihme. Talossa väitetään olevan kaikkien asianosaisten haamut, jopa sisäkön kissa palloilee paikalla. Lisäksi kaksi tunnistamatonta lapsiaavetta pelaavat marmorikuulilla.
Talossa on hienoa se, että se on kyseisen aikakauden asussaan, joten se on kuin ovi menneeseen maailmaan. Akka pistää Eurojackpottia vetämään ja megahermeettisen voiton osuessa kohdalle pistää ostopaperit vireille. Sille kissahaamulle ei ainakaan tarvitse ostaa kissanruokaa eikä se kaki pitkin nurkkia. Kelpaa Akalle mainiosti!
Kyllä tänne muutamia haamuja mahtuu… kamala tapetti täytyisi kyllä vaihtaa neutraalimpaan…!
Mistäpä kummasta Akka sai mieleensä tutkailla muutamia epäselviä murha-/itsemurhatapauksia… homma taisi lähteä lapasesta, kun Akka näki otsikon, että Kleopatra ei ehkä tehnytkään itsemurhaa. Aloitetaanpa siis tästä tapauksesta.
Kleopatran sanotaan tehneen itsemurhan antamalla käärmeen purra itseään v. 30 eaa ollessaan vangittuna vallankaappaaja/keisari Octavianuksen toimesta. On esitetty, että tämä voimakastahtoinen nainen olisi tuskin turvautunut moiseen epävarmaan keinoon tai edes itsemurhaan ylipäätään. Vaihtoehtoisina teorioina on epäilty, että Kleopatra olisi nauttinut myrkkyä suun kautta tai että hänet olisi jopa murhattu. Kleopatran hautaa ei ole löydetty lukuisista etsinnöistä huolimatta, joten hänen jäännöksensä eivät ainakaan voi valaista asiaa.
The Death of Cleopatra/Reginald Arthur.
Kauniiksi väitetty Kleopatra… Fresko Pompeijista.
Arkeologi Kathleen Martinez on vakuuttunut, että hauta sijaitsee Taposiris Magnassa, Egyptissä. Paikalla suoritetaan kaivauksia apinan raivolla, toivottavasti edistystä tapahtuu. Homma voitaisiin panna kerralla pakettiin, jos Kleopatran haudasta löytyisi kiveen hakattu apteekkiresepti: ”Ostettu: hirveen tuhtia myrkkyä” ja seinässä olisi graffiti: ”Octavianus was here, häh hää!”
Marilyn Monroe löydettiin kuolleena asunnostaan 5.8.1962, kuolinsyyksi merkattiin unilääkkeiden yliannostus. Marilynin murhaa on epäilty alusta asti, sillä mm. Marilynin vatsalaukusta ei löytynyt väitettyjä suuria annoksia unilääkkeitä. Marilynilla tunnetusti oli suhde sekä John F. Kennedyn että hänen veljensä Robert Kennedyn kanssa. Aijaijai, ei olisi kannattanut vehdata presidentin ja oikeusministerin kanssa. Sellainen on ihan ikävyyksien kerjäämistä…! On myös esitetty, että mafialla olisi ollut sormensa pelissä, mutta tämä teoria tuntuu olevan huteralla pohjalla. Mitään varsinaista motiivia ei oikein tuntunut löytyvän.
Marilyn Monroe.
Marilynilla tiedettiin olevan muistikirja/päiväkirja, jota kuoleman yhteydessä ei enää asunnosta löydetty. Lisäksi Robert Kennedyn nähtiin poistuvan asunnosta kuolemaa edeltävänä iltana. Marilynin lääkäriäkin on epäilty, sillä hän ei soittanut apua paikalle tarpeeksi nopeasti. Jos vain seinät osaisivat puhua… tässä tapauksessa ne varmaan tosin sanoisivat ”happy birthday, mister president…”
Elvis Presleyn osalta murha ei ole päällimmäinen epäilys, vaan oman kuoleman lavastaminen. Hänet löydettiin kuolleena kylpyhuoneestaan 16.8. 1977. Kuolinsyyksi merkittiin sydämen rytmihäiriö, lisäksi hänen elimistöstään löydettiin 14 eri lääkeainetta. Yliannostuksesta ei kuitenkaan ollut kyse. Väitetään, että Elvis olisi pyytänyt päästä todistajansuojeluohjelmaan. Hän tunsi hyvin sekä presidentti Nixonin että Carterin ja todistettavasti soitti heille kummallekin. Elvis oli huolissaan, että hänen henkeään uhataan (syystä tai toisesta).
Elvis Presley v. 1958.
Lavastamisteorian kannattajat esittävät, että Elviksen hautakivi on varma merkki – kivessä lukee Elvis Aron Presley eikä Aaron. Tämä on heidän mielestään tahallinen kirjoitusvirhe.
Ensimmäinen havainto Elviksestä on jo kuolinpäivältä. Häntä muistuttava henkilö havaittiin Memphisin lentokentällä. Tähän voisi kyllä sanoa, että näin tunnettu hahmo tuskin vietäisiin todistajansuojeluohjelman puitteissa julkiselle lentokentälle tavallisten pulliaisten tunnistettavaksi…! Tai sitten hommassa on ollut mukana maailman tumpeloimmat agentit. Sittemmin havaintoja on tehty joka vuosikymmenellä ympäri maailmaa.
V. 1978 Gracelandissa otettu kuva/Mike Joseph. Kuvan henkilö näyttää Elvikseltä.
Toisaalta voi kyllä hyvin ymmärtää, ettei Elviksen kaltainen esiintyjä olisi malttanut pysyä piilossa, vaan olisi aiheuttanut agenteille harmaita hiuksia… ”Painu nyt vihdoinkin sinne keinutuoliin virkkaamaan, perhanan Elvis! Ja pysy siellä!!”
Viimeisempänä, vaan ei vähäisimpänä, on Adolf Hitlerin ”lavastettu” kuolema. Hitlerin ja hänen vaimonsa poltetut jäännökset löydettiin neuvostoliittolaisten toimesta 30.4. 1945. On kerrottu, että Aatu olisi sekä ottanut syanidia että ampunut itsensä, vaimo Eva Braun oli ottanut ”vain” myrkkyä. Tämän jälkeen SS-sotilaat kantoivat ruumiit ulos bunkkerista puutarhaan ja sytyttivät ne tuleen. Kuolinsyissä ja todistajienlausunnoissa esiintyi ristiriitaisuuksia, joten salaliittosoppa oli valmiiksi pedattu. Tuolloin v. 1945 poltetut ja haudatut jäännökset kaivettiin lopulta esiin vuonna 1970 – ja poltettiin uudelleen, todella fiksua!
Hitlerin bunkkeri v. 1945.
Hitlerin kallonpalaseksi väitetty, arkistoitu näyte testattiin vuonna 2009. Näyte kuuluikin alle 40-vuotiaalle naiselle. Eva Braunille, ehkä?
Yleisin teoria esittää, että Hitlerin kaksoisolento poltettiin puutarhassa ja Hitler pakeni Etelä-Amerikkaan lentokoneella ja sukellusveneellä. Akka ei ihmettelisi tätä yhtään – äijällä oli niin paljon vaikutusvaltaa, että kaikki olisi ollut mahdollista.
Natsikone/Polish Aviation Museum, Krakova.
Toivottavasti Aatua edes puri joku käärme persuksiin siellä, mihin hän ikinä mahtoikaan päätyä (mikäli päätyi…). Toivottavasti se käärme puri Aatua joka päivä, perhana soikoon! Ja muuallekin kuin persuksiin! Toivottavasti sillä käärmeellä oli myös parisataa sukulaista mukana. Ja myrkkyhämähäkkiarmeija… ja zombeja!
Ruotsalaiset vetivät herneen nenäänsä, kun Suomeen ei ole tällä hetkellä tulemista – tai toisinpäin. Toista se oli viikinkiajalla; silloin ei kyselty matkan tarkoitusta rajalla tai syytetty ketään tautien leviämisestä. ”Ai sulla on viikinkimökki Saimaalla! Tervetuloa vaan, herra kiinteistönomistaja!”
Oseberg-viikinkilaiva, Kulturhistorisk Museum, Oslo.
Viikinkiaika ajoitetaan vuosiin 800-1050 jaa. Tältä ajalta on löydetty useita todisteita viikinkien maailmanvalloituksesta. Viikinkien kulttuuri ja uskontokäsitykset saivat kuitenkin lopulta väistyä tehokkaasti leviävän kristinuskon myötä.
Suomesta on löytynyt Ahvenanmaalta todisteita viikinkien asutuksesta, mutta muutoin Suomea pidettiin lähinnä takapajulana. Täällä ei ollut mitään luonnonrikkauksia tai suuria kaupunkeja rannikoilla, joita ryöstellä. Turhahan sitä on suuria sotajoukkoja laittaa liikkeelle; jos oletettu ryöstösaalis on pari kitukasvuista maatilan porsasta! Tokihan joitakin taisteluja on käyty Suomenmaallakin (mm. Hämeessä ja Kainuussa), mutta ei samassa mittakaavassa kuin esim. Britanniassa.
Viikinkikylän ennallistus, Gunnes Gård, Ruotsi.
Viikinkiajan haudoista Suomessa on löydetty paljon aseita, eritoten miekkoja. Tästä ei kuitenkaan voi päätellä, että suomalaiset olisivat olleet hyvin varustautuneita viikinkien hyökkäyksiin – aseet oli ehkä tarkoitettu tuonpuoleiseen elämään. Miksi niitä sinne hautaan olisi lykätty, jos aseita olisi tarvittu viikinkejä vastaan. Ne olisi kannattanut jättää ihan maanpäällisille puolustautujille. Viikinkisaagat eivät todellakaan kerro, että suomalaiset zombit kaivautuivat haudoistaan viikinkejä vastaan ja tästä syystä viikingit eivät koskaan valloittaneet Suomea.
Viikinkimiekkoja, Bergen Museum.
Islannin kuningassaagoissa on maininta viikinkikuningas Olavi Pyhän matkasta ”roihujen rannikolle”. Tämä ilmaus viittaa Suomeen: suomalaisilla oli merkkitulia rannikoilla, jotka sytytettiin viikinkien lähestyessä. Tämä tuo heti mieleen Tarun sormusten herrasta, kun merkkitulet sytytetään vuorenharjanteille Gondorissa. ”Äkkiä nyt tulta sytyttämään, urpot, sieltä ne viikinkiörkit tulevat hakemaan meidän viimeisen lypsylehmän!”
Ruotsista on löydetty muutamia riimukiviä, joissa on merkintöjä Suomessa kuolleista viikingeistä. Nämä ovat todisteita siitä, että sisulla on Suomessa vähää omaisuutta puolustettu. ”Siitäs sait, pask***nen, Mansikkia et vie!”
Riimukivi Gs 13, Wikimedia Commons. Egil-niminen viikinki kuoli Hämeessä tämän kiven mukaan.
Pääsääntöisesti viikinkien etuna oli kuitenkin pitää rauhanomaisia välejä suomalaisiin – olihan hyödyllisempää käydä kauppaa välietapilla, jos matka suuntautui vaikka Mustallemerelle asti. Suomesta tankattiin mukaan puhallettavat uimapatjat, kylmäcoolerit ja sikspäkit koko miehistölle. Tosiasiassa Suomesta haettiin pääsääntöisesti orjia ja turkiksia, siinä se; mutta muutoin harvaanasuttu ja köyhä Suomi ei ollut viikinkien turistikohde. Viking Linella ei vielä ollut säännöllisiä kauppareittejä Suomeen eikä taxfreeta oltu keksitty.
Viikingeillä oli kyllä omat reittilinjansa eli ”idäntiet”. Yksi reitti kulki mm. Suomenlahdelta Venäjälle ja Mustallemerelle. Vaaleihoisia ja -hiuksisia orjia raijattiin varmasti näitä reittejä pitkin itämaille saakka, sillä tällaiset orjat olivat arvostettua kauppatavaraa. Voi ihmisparat; mahtoi olla varsinainen kulttuurishokki joutua kotitorpan sikolasta keskelle vilkasta Konstantinopolia (nyk. Istanbul)!
Viikinkien reittejä, Wikimedia Commons.
Viikinkilaivoissa taisi kyllä matkan aikana olla aika heikko buffettarjoilu, mutta tuskinpa kukaan siitä pääsi valittamaan ylemmälle taholle. Siitä saattoi tulla sanomista herra viikinkipäällikön kirveen toimesta.
Tarvitseeko sitä nyt kuitenkaan tämän päivän turistivirran puutetta kiukutella – eikö se riitä, että tänne on tultu jo 1000 vuotta sitten häiriköimään tavallisten torpparien elämää. Siinä mittakaavassa muutamalla kuukaudella ei ole mitään väliä. Ei sitä Mansikkia tarvi edelleenkään tulla täältä hakemaan, pentele! Se ei nimittäin lähde!
.jpg){kind=link}