ETERNAL LOVE VAI JOTAKIN IHAN MUUTA?

Viime vuonna Pohjois-Kiinasta löytyi rakennustöiden yhteydessä n. 1500 vuotta vanha hautausmaa, johon oli haudattu peräti 600 ihmistä. Yksi haudoista olikin erityisen poikkeuksellinen; haudassa makasi ilmeisesti aviopari toisiaan syleillen. Naisella oli sormus vasemmassa nimettömässään länsimaiseen tapaan. On arveltu, että tällaiset tavat levisivät Kiinaan Silkkitietä pitkin.

(Live Science/Qian Wang/Anqi Wang)

29-35-vuotiaana kuolleella miehellä oli joitakin vammoja; mm. murtunut käsivarsi ja pirstaloitunutta luuta toisessa jalassaan. Naisella (35-40-vuotias) ei näkynyt mitään vammoja, joten hän lienee uhrannut itsensä miehen kuollessa vammoihinsa. Tällä tavoin he pääsivät samaan hautaan ja täten yhtä matkaa tuonpuoleiseen. On selvää, että pari on huolellisesti aseteltu hautaan heidän kuoltuaan, joten hautaajatkin ovat tienneet kaksikon välisen yhteyden.

Tämä pari ei kuitenkaan ole ainoa laatuaan. V. 1972 Iranista löytyi ”Hasanlun rakastavaiset.” Pari haudattiin n. 2800 vuotta sitten. Alueelle oli haudattu yhteensä 246 ihmistä, ja useissa luurangoissa on merkkejä väkivaltaisesta kuolemasta. Tällä parilla niitä ei kuitenkaan ole ja onkin arveltu, että nämä yksilöt kuolivat tukehtumalla. Alue tuhottiin ja poltettiin tuolloin täysin armeijan toimesta ja tämä pari olikin piiloutunut viljasäiliöön. On helppo kuvitella, kuinka ympärillä riehuvat tulipalot ja savu ovat koituneet näiden kahden kohtaloksi.

Hasanlu Lovers. Varmistettu mies oikealla, epäselvä sukupuoli vasemmalla.

Oikeanpuoleinen luuranko kuuluu 18-22-vuotiaalle miehelle (päässä näkyvä reikä on syntynyt kaivaustöiden yhteydessä), mutta vasemmanpuoleisen henkilön (n. 30-35-v.) sukupuoli ei ole varma. Kyseessä voi siis olla ystävä, sisarus, vaimo, rakastaja, rakastajatar tai ihan mitä tahansa siltä väliltä. Ei muuta kuin DNA-testiä kehiin, arvoisat tutkijat!

Alueelta löytyneitä muita luurankoja.

Italian Mantuasta löydettiin peräti 6000 vuotta sitten haudattu mies-naispari, joka sai nimekseen ”Valdaron rakastavaiset.” Nämä henkilöt olivat kuollessaan n. 20-vuotiaita, mutta kuolinsyytä ei ole kyetty määrittelemään. Tällainen hautaustapa tuolta neoliittiselta ajalta on hyvin harvinainen, joten löytö olikin suuri sensaatio. Hautaan oli laitettu hautalahjoja; nuolenkärki ja piikivestä valmistettuja työvälineitä. Arkeologisissa kaivauksissa koko maakaistale nostettiin ylös, jotta kokonaisuus säilyisi ehjänä ja nykyisin pari nukkuu lasivitriinissä Mantuan museossa, edelleen ikuisesti yhdessä.

Valdaro Lovers. Mies vasemmalla, nainen oikealla.

Melkein yhtä vanha löytö tehtiin Alepotrypan luolasta Kreikasta. 5800 vuotta sitten luolaan haudattiin lusikka-asentoon n. 20-25-vuotiaat mies ja nainen. Luolasta on löytynyt useita muitakin luurankoja, mutta tämän parin hautaustapa on yhtä merkillinen kuin edellisenkin esimerkin.

Nainen etualalla, mies hänen takanaan (Daily Mail).

Näiden nuorten kuolinsyy on mysteeri; kuinka yllättävää…! Luolasta löytyi peräti luuossuaari, joka oli tuotu luolaan n. 3300 vuotta sitten. Tässä luuarkussa oli useiden eri yksilöiden luita. Noin 3000 vuotta sitten luola romahti, joten hautaukseen luolaa ei sitten tietenkään enää voitu käyttää.

V. 2013 Romaniasta löydettiin 30-vuotiaat mies ja nainen, jotka pitelivät toisiaan kädestä. Pari oli haudattu juuri perustetun luostarin maille, joten tässä tapauksessa mistään ”itsensä uhrauksesta” ei voi olla kyse. Mikäli toinen olisi tehnyt itsemurhan, häntä ei olisi haudattu pyhälle maalle, sillä itsemurha oli tuohon aikaan suuri synti.

Lovers Of Cluj-Napoca. Mies oikealla, nainen vasemmalla.

Tämä pari kuoli vuosien 1450-1550 välisenä aikana. Miehen rintalasta ja lantio ovat murtuneet, mutta naisen kuolinsyy ei luurangosta ole paljastunut. Tämä pari nimettiin ”Cluj-Napocan rakastavaisiksi” löytöpaikkansa mukaan.

Hieman erilainen esimerkki parin yhteisestä hautaamisesta löytyi v. 1904, kun Alankomaista löytyi suohon upotettu miespari. Pitkään tietenkin luultiin, että kyseessä olisi mies-naispari, mutta myöhemmät tutkimukset osoittivat molempien olevan miehiä. Nämä ”Weerdingen miehet” haudattiin n. 160 eaa. – 220 jaa. välisenä aikana. Toisen miehen kuolinsyy on selvästi nähtävissä; hänen vatsansa on viilletty auki ja hänen suolensa pursuavat esiin aukosta. Onkin epäilty, että kyseessä olisi uhraus: paikallinen ”pappi” olisi tulkinnut tulevaisuutta tällä tavalla. Toisen miehen kuolinsyytä ei tiedetä, mutta ainakin tiedetään, etteivät miehet ole sukua keskenään. On jopa epäilty, että tämä ”homopari” olisi nimenomaan uhrattu seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi, mutta eihän sellaista voi kukaan todeksi esittää.

Weerdinge Men (se, mitä heistä on jäljellä suohon hautaamisen jälkeen).

Olisipa hauska tietää totuus näistäkin hautauksista, mutta se taitaisi vaatia aikakonetta. Kuten niin moni muukin asia… Akka jää odottamaan tosielämän Pelle Pelotonta, joka ratkaisisi mysteerin jos toisenkin. Tällä erää Akka sai tarpeekseen tällaisesta ”ikuinen-rakkaus”-söpöilystä ja siirtyy tutkimaan jotakin karmaisevaa. Ei sentään sarjamurhaajia; niitä Akka ei siedä ollenkaan. Sellaiset henkilöt, jos ketkä, pitäisi upottaa suohon. Elävinä.

Täällä on vielä tilaa, hyvin mahtuu!

MERKILLINEN KIVIMUNA, KRISTALLIKALLOT JA JEESUKSEN PERHEHAUTA

… Mikä ihme voi näitä kolmea yhdistää? Sellainen pieni, vähäpätöinen seikka, että kaikkia epäillään väärennöksiksi.

Kivimuna löytyi New Hampshiresta Winnipesaukee-järven läheltä v. 1872. Kivimuna on nykyään esillä New Hampshiren museossa. Kivi on noin 10 cm korkea, 6,5 cm leveä ja sen läpi kulkee reikä yläpäästä alapäähän. Kiveen on kaiverrettu kasvot, tiipii ja muita symboleja, korvien paikalla on maissintähkät.

Kivimunan koristelua. Tiipii näyttää jotenkin… liian kliseiseltä.

On epäilty, että kivi olisi muinaisen intiaaniheimon ukkoskivi; eräänlainen amuletti ukkosjumalaan liittyen. Sittemmin on todettu, että reiän poraamiseen olisi käytetty jonkinlaista mekaanista työkalua. Alaosassa on myös jälkiä siitä, että työstövaiheessa muna olisi kiinnitetty jonkinlaiseen sorviin.

Yeah. Ihmettelen vain juurikin tuota munan läpi kulkevaa reikää. Naruunko se pitää pujottaa, miksi? Mikäli muna on feikki, mitä väärentäjä on ajatellut? Onhan se nyt porakoneillakin työlästä porata 10 cm reikä kiven läpi. ”Poraanpa tässä nyt ihan piruuttani ja hiki päässä reiän tämän munan läpi, sitten tutkijat raapivat päätään, hähää!”

Mikäli muna on todellakin aito intiaanien amuletti, Akka sai juuri jonkun ukkosjumalan vihat päällensä. Damn; nyt ei sitten enää tiipii pysy kasassa eikä biisoninmetsästyksessä ole onnea!

Makoilkaa rauhassa; metsästysmahkut meni jo!

Samanlaista feikkiepäilystä on esitetty maailmalta löytyneistä kristallikalloista. On uskottu, että kallot ovat muinaisen Keski-Amerikan intiaanien pyhiä esineitä. Niitä on väitetty tietokoneiksi, jotka sisältävät alieneilta peräisin olevaa informaatiota. Jotkut esittävät kallojen alkuperäksi peräti Atlantista.

British Museumin kallo/Wikimedia Commons.

Yeah. British Museumin ja Smithsonian Instituutin kallot on todettu väärennöksiksi; kalloissa näkyy merkkejä koneellisista työstöjäljistä. Tämähän ei tietenkään poissulje sitä, etteikö joku muista kalloista olisi aito… Joku saisi kyllä selittää, miten tuhansia vuosia sitten tuollaisen kallon värkkääminen onnistuu ilman sähkötyökaluja.

Ai niin; ne alienit, tietenkin! Tulivat sitten huipputeknisillä aluksillaan tänne jakelemaan kallisarvoista tietoa… pääkallojen muodossa. Eivät sitten muuta keksineet?

Tämän myötä Akan niskaan pärähtää vielä muinaisten inkojen kirous. Damn; nyt ei sitten maissisatokaan enää kasva!

Sinne meni sitten maissitkin!

Jeesuksen veljen (suomalaisittain Jaakob) luuarkku on myöskin kiistanalainen löytö. Arkku löytyi Israelista v. 2002 ja siihen on kaiverrettu teksti ”Jaakob, Joosefin poika, Jeesuksen veli”.

Jaakobin ossuaari.

Ensimmäisellä vuosisadalla oli tapana, että edesmenneen ruumis siirrettiin hautakammioon ja myöhemmin jäljellejääneet luut siirrettiin kivestä kaiverrettuun luuarkkuun eli ossuaariin. Tämä ossuaari itsessään on todettu ajoituksen myötä aidoksi, mutta kiistanalaisuus onkin syntynyt tekstin aitoudesta.

Kiistanalainen on myöskin Jeesuksen perhehaudaksi väitetty hautakammio, josta löytyi useita ossuaareja. Löytö tehtiin v. 1980 Talpiotissa, Israelissa. Arkkuihin on kaiverrettu useiden Jeesuksen lähipiiriin sopivien henkilöiden nimiä. Mukana on peräti Jeesuksen itsensä, Jeesuksen toisen veljen, äidin sekä Maria Magdaleenan ja Jeesuksen pojan arkuiksi väitetyt ossuaarit. Mikäli löytö voitaisiin todistaa aidoksi, se mullistaisi kristillisen uskon perusteet.

Haudan sisäänkäynti löydettäessä.

Arkuille ja kaiverruksille on tehty useita tutkimuksia ja arkuista on saatu myös riittävästi materiaalia dna:n tutkimiseen. Vertailukohtaa dna-näytteille ei ole, sillä luut haudattiin uudestaan jo 80-luvun löydön jälkeen uskonnollisista syistä. Tätä uudempaa hautapaikkaa ei tiedetä.

Yeah. Menitte sitten hukkaamaan melkoisen tärkeätä todistusaineistoa paikkaan Ö. Tämä hauta-asia taitaa siis tosiasiassa olla täysin auki; harmin paikka. Akka ei ala tässä asiassa esittämään omia mielipiteitään haudan aitoudesta; aiempien kirousten myötä tähän ei tarvita enää minkäänlaisia paineita koko kristikunnalta.

Maissit ja biisonit meni jo mönkään, se riittänee tällä erää. Mitään taivaasta sojottavia syyttäviä sormia Akka ei ala enää katselemaan.

Ei tarvitse alkaa tulemaan!!