ENNUSTUKSIA AKKOJEN MALLIIN

Kas niin, hyvä herrasväki – on taas se aika vuodesta, kun on aika tehdä niitä iänikuisia, katteettomia lupauksia. Juuh, ihan varmasti käydään lenkillä tai kuntosalilla AINAKIN kaksi kertaa viikossa eikä shoppailla järjettömiä aletavaroita netistä OLLENKAAN. Eikä missään nimessä siirretä mitään remontti- tai korjausaikeita taaskaan eteenpäin, niin kuin ei aiempinakaan vuosina ole tehty. Tämä maailma on täynnä hyviä aikomuksia ja varsinkin lauseita, jotka alkavat sanalla PITÄISI.

WikimediaCommons.

Katsotaanpa kuitenkin nyt ihan historian kautta, että kannattaako näitä aikomuksia puskea pieteetillä eteenpäin vai PITÄISIKÖ hanskat heittää naulaan saman tien ilman korkeampia ja pidempikestoisia tavoitteita.

Unohdetaanpa kokonaan kaiken maailman Nostradamukset ja muut vastaavat homeiset ukonpökkelöt, sillä nyt seuraa nimittäin ennustuskatsaus muinaisten (sekä ei-niin-muinaisten) NAISprofeettojen näkemänä! Noh, ensimmäinen ja ajankohtaisin esimerkkimme sai kyllä näkynsä ihan muulla tavoin kuin näkemällä…

BABA VANGA on itse asiassa ihan nykyaikainen profeetta, joka syntyi 3.10.1911 Strumicassa nykyisessä Pohjois-Makedoniassa. Vangeliya Pandeva Surchevaksi nimetty lapsi syntyi tuolloin Ottomaanien valtakuntaan köyhään perheeseen. Vanga menetti äitinsä kolmevuotiaana ja hänen isänsä mm. taisteli ensimmäisessä maailmansodassa, mutta varsinainen käänteentekevä tapahtuma sattui tytön ollessa vasta 12-13 -vuotias. Tuolloin pyörremyrskyn tai tornadon sanotaan nostaneen tytön ilmaan ja pudottaneen hänet läheiselle pellolle, jossa hän makasi etsintäjoukoista huolimatta joitakin päiviä. Löydettäessä tytön silmät olivat lian ja hiekan takia muurautuneet umpeen eikä hän pystynyt enää avaamaan silmiään ilman hirvittävää kipua.

Muutamista silmäoperaatioista huolimatta Vangan näkökyky ei koskaan palautunut, mutta tapahtuman myötä hän alkoi omien sanojensa mukaan saada näkyjä näkymättömiltä olennoilta, joita hän ei osannut sen tarkemmin määritellä. Aluksi Vanga ennusti näkyjään vain paikallisille, mutta tieto hänen näkijänlahjastaan alkoi kiiriä ympäri maailmaa jopa niin paljon, että merkittävät poliitikot, elokuvatähdet ja muut turhat julkimot parveilivat päästäkseen hänen pakeilleen. Baba Vanga alkoi lopulta periä maksuja näistä käynneistä ja hänestä tehtiin myös valtion virkamies kiinteine palkkoineen. Näillä tuloilla hän mm. rakennutti oman kirkon Rupiteen, Bulgariaan, jonne hänet myöskin lopulta haudattiin.

Baba Vangan kirkko Rupitessa (WikimediaCommons).

Baba Vanga kuoli 11.8.1996 rintasyöpään Sofiassa, Bulgariassa. Hän osasi peräti jo v. 1990 ennustaa tulevan kuolinpäivänsä tarkalleen oikein ja onkin arvioitu, että Vangan ennustusten toteutumisprosentti on peräti 85%.

Mitäpä muuta hän sitten oikein ennustikaan? Ja varsinkin juuri tälle alkavalle vuodelle 2026? Ja kuinka hän voisi mitään enää ennustaakaan kuolemansa jälkeen?

Itse asiassa Baba Vanga teki ennustuksia ennen kuolemaansa aina vuoteen 5079 asti, jolloin hän sanoi universumin lopulta lakkaavan olemasta. Herregud, että ihan vuoden tarkkuudella…

Noh, palataanpa hetkeksi vielä ajassa taaksepäin ennen universumin tuhoutumista ja katsotaan, miten aiemmat ennustukset ovat toteutuneet (vai ovatko…):

Vuosille 2010 – 2014/16 Vanga ennusti ydinsotaa, joka autioittaisi Euroopan, mutta tämä ennustus ei sitten onneksi koskaan toteutunut. Vuonna 1989 hänen kerrotaan ennustaneen tulevat 9/11lentokonehyökkäykset New Yorkiin. Vapaasti suomennettuna ennustus kuuluu näin: ”Amerikkalaiset veljet kaatuvat metallilintujen hyökätessä. Sudet ulvovat pusikoissa (bush) ja viattomien veri vuotaa.” Tämän lauseen merkitys aukenee parhaiten, kun presidenttinä tuolloin oli todellakin George W. Bush ja viittaus 9/11- päivän tapahtumiin on todellakin ilmeinen.

NationalArchives.

Samoin Baba Vanga ennusti sukellusvene Kurskin uppoamisen (v. 2000) sekä sen, että Amerikan 44:s presidentti olisi mustaihoinen (Barack Obama). Samalla hän kuitenkin ennusti, että tuo presidentti olisi Amerikan viimeinen ja tämähän ei pidä ollenkaan paikkaansa. Ellei ajatella, että Obaman jälkeiset presidentit ovat olleet varsinaista pellekastia eikä presidentillistä matskua laisinkaan… Hah haa!

Tälle alkavalle vuodelle 2026 Vanga ennusti kuitenkin seuraavanlaisia seikkoja tapahtuvaksi:

Marraskuussa 2026 ihmiskuntaa järisyttää suuressa urheilutapahtumassa paljastuva alieneiden emoaluksen ilmaantuminen taivaalle. Tuolloin ainakin urheilukalenterien mukaan järjestetään useita formulakisoja sekä mm. New Yorkin maraton, talviolympialaiset puolestaan järjestetään jo helmikuussa. Noh, Baba Vangan ennustukset saattoivat heittää kuitenkin jopa vuodella tai parilla, joten kannattanee varautua hyvissä ajoin foliohatulla jo olympialaisten aikaan. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin moinen emoalus saattaa tömpsähtää takapihalle missä päin maailmaa tahansa…

Lisäksi Baba Vanga ennusti kaikkia syöpiä paljastavan verikokeen käyttöönottoa, laajenevia ja tuhoisia ilmastohäiriöitä, vakavia konflikteja ympäri maailmaa ja huonoa taloustilannetta. Lisäksi AI eli tekoäly taitaa kaapata vallan, ihmiset pystyvät kommunikoimaan telepaattisesti ja muuta sellaista pientä kivaa. Kuinka yllättävän yllätyksetöntä… tuliko jo mainittua se jättikokoinen emoalus?? Sitä odotellessa! Ja sen myötä teletappipatiaa… siis telepatiaa!

LiveScience.

ÄITI SHIPTON eli Ursula Southeil (n. 1486-1561) puolestaan syntyi Knaresboroughissa, Englannissa. Ursulan äiti Agatha oli vain 15-vuotias, köyhä orpotyttö eikä hän suostunut koskaan paljastamaan tyttärensä isän henkilöllisyyttä. Pientä Ursula-raukkaa pilkattiin ja oudoksuttiin jo nuoresta iästä saakka, sillä häntä pidettiin rumana, outona, jälkeenjääneenä ja jopa itse saatanan siittämänä lapsena. Noina aikoina ei kukaan valtavirrasta poikkeava voinut välttyä noituussyytöksiltä… Agatha ja Ursula elivät pennittöminä Nidd-joen varrella olevassa luolassa tytön ensimmäiset elinvuodet, kunnes paikallisen luostarin apotti toimitti Agathan nunnaluostariin ja tyttölapsen kasvatettavaksi sijaiskotiin. Jo näinä aikoina tyttö teki noitamaisia temppuja ja häntä pilkkaavat miehet saivat kuulla kunniansa.

Mother Shipton/1686.

Nuori Ursula oppi kuitenkin käyttämään kaikenlaisia luonnonkasveja tehdäkseen parantavia rohtoja. Tämä auttoi häntä saavuttamaan suosiota kyläläisten keskuudessa ja hän menikin naimisiin 24-vuotiaana paikallisen puusepän Toby Shiptonin kanssa. Aviomies kuoli kuitenkin vain muutamaa vuotta myöhemmin ja vaimon epäiltiin tietenkin vaikuttaneen asiaan noitavoimillaan. Noh, Ursula muutti takaisin luolaan ja alkoi rohtojensa lisäksi tehdä ihmisille ennustuksia tulevista tapahtumista.

Mitäpä hän sitten ennustikaan? Laskeutuiko emoalus hänen luolansa edustalle?

Eipä suinkaan, mutta ainakin hän ennusti mm. tuulimyllyyn yhdistetyn vesiputkistojärjestelmän rakentamisen, myrskyssä tuhoutuvan kirkon sortumisen sekä ilmeisesti Lontoon suuren palon v. 1666. Monet hänen lausumakseen sanotuista ennustuksista on kuitenkin myöhemmin paljastunut väärennöksiksi, mutta hänen legendansa on kuitenkin elänyt jo vuosisatojen ajan. Vielä nykyisinkin hänen luolansa Knaresboroughissa on suosittu turistikohde. Legendat elävät, ennustuksista viis!

https://en.wikipedia.org/wiki/Mother_Shipton%27s_Cave lyhyt kuvaus luolasta ja muutamia kuvia

DELFOIN ORAAKKELI eli Pythia ei suinkaan ole yksi ainoa ennustajatar, vaan tämä instituutio toimi noin tuhannen vuoden ajan 700-luvulta eaa. – 400-luvulle jaa. Oraakkeli Pythia oli kulloisenakin aikana Apollo-jumalan temppelin ylipapitar, joten tämä Delfoin oraakkeli-nimitys on lähinnä ammattinimike tai virkatitteli.

Lycurgus Consulting the Pythia/Eugene Delacroix/1835-45.

Näihin päiviin asti on historiankirjoituksiin jäänyt viitisensataa ennustusta, joita nämä oraakkelit perustaviksille ja hallitsijoille jakelivat. Delfoin oraakkeli oli kuitenkin tavattavissa vain yhtenä päivänä kuukaudessa yhdeksän kuukauden ajan vuodesta (eli 9 päivää), sillä Apollo-jumalan uskottiin viettävän kylmemmät kolme kuukautta suotuisemmassa ilmastossa.

Voi siis vain kuvitella, millainen vuoronumerohärdelli noina yhdeksänä päivänä per vuosi mahtoikaan olla! Siinä jää nykypäivän Kela/passitoimisto varmastikin kakkoseksi, hah!

Delfoin sanotaan valikoituneen oraakkelin ennustuspaikaksi ihan itse jumala Zeuksen lähettäessä matkaan kaksi kotkaa etsimään maan keskipistettä. Ja kas kummaa; kotkat löysivät Delfoin, jonne rakennettiin temppeli Apollo-jumalan pappien avustuksella 700-luvulla eaa. Oraakkelitoiminta oli valmiina alkamaan… ja jatkumaan… ja jatkumaan… ja niin edelleen.

Apollon temppeli/1895.

Mitäpä merkittäviä ennustuksia noina tuhantena vuotena onkaan sitten eri neitokaisten avulla tehty? Kai se emoalus nyt ainakin tuonne laskeutui jo muinaisina antiikin kulta-aikoina? Niinhän? Oliko kreikkalaisilla foliohattuja tai edes metallikypäriä yleisessä jaossa vuoronumeroiden lisäksi?

Ja vieläkin tärkeämpänä kysymyksenä… mihin nämä ennustukset oikein perustuivat? Nykyiset tutkimukset ovat osoittaneet, että useiden antiikin historioitsijoiden kuvailemat oraakkeleiden transsitilat ovat johtuneet luonnonkaasuista, joita purkautuu temppelialueen siirroslinjan halkeamista. Näihin kaasuihin kuuluu mm. etaani, metaani ja etyleeni, jotka voivat aiheuttaa erilaisia reaktioita, transsitiloja ja euforisia tuntemuksia.

https://www.scientificamerican.com/article/gaseous-emissions-at-orac

Jälkipolville säilyneitä, kuuluisia ennustuksia on mm. keisari Nerolle (37-68 jaa.) v. 67 jaa. annettu ennustus, jonka mukaan Neron pitäisi varoa ikävuotta 73. Tämän uskottiin viittaavan Neron kuolinikään, mutta sen sijaan keisari Neron seuraajaksi valittiinkin seitsemänkymppinen Servius Sulpicius Galba Augustus eli lyhyesti Galba (3.eaa.-69 jaa.). Tämä ennustus ja sen toteutuminen vaikuttaa vähän väkisin keksityltä…

https://delphi.culture.gr/the-temple-of-apollo Infoa ja kuvia temppelialueesta

Aleksanteri Suuren (356-323 eaa.) puolestaan kerrotaan saapuneen oraakkelin pakeille v. 336 eaa. Tuolloin oraakkeli oli kuitenkin pyytänyt Aleksanteria palaamaan toisena ajankohtana, jolloin tämä Makedonian kuningas hermostui ja tarttui tuolloista Pythiaa hiuksista. Tällöin ennustaja rääkäisi ”olet voittamaton, poikani” saaden Aleksanterin rauhoittumaan. Tämän ennustuksen jälkeen Aleksanteri hyökkäsikin voitokkaasti Persiaan.

Lysandros (454-395 eaa.) taasen oli voitokkaana laivaston komentajana peloponnesolaissodan tuoksinassa, kun häntä varoitettiin Delfoissa käärmeestä, joka hyökkäisi komentajan selän takaa. Tämä ennustus toteutui v. 395 eaa., kun Lysandrosin surmaajalla oli kilvessään käärmeen kuva. Ja hyökkäys tapahtui tietenkin takaapäin…

https://fi.wikipedia.org/wiki/Peloponnesolaissota

Keisari Julianus (331-363 jaa.) oli viimeinen pakanakeisari kristinuskon levitessä yhä laajemmalle kohti maailmanvalloitusta. Hänen kerrotaan saaneen lääkärinsä Oribasiuksen kautta yhden viimeisistä Delfoin oraakkelin ennustuksista: ”Kerro kuninkaalle, että tämä koristeellinen temppeli on kaatunut. Apollolla ei ole enää kotia eikä ennustuksia, eikä lähteen vedellä ole enää ääntä.” (Vapaasti suomennettu)

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_oracular_statements_from_Delphi#560_BC

Ja näin hiipui hiljalleen loppuun tämäkin tuhatvuotinen perinne kadotakseen iäksi. Tämän viimeisen ennustuksen epäillään kuitenkin voineen olla kristittyjen propagandaa, jotta nämä pakanalliset toimet saataisiin vihdoin loppumaan kokonaan. Mistäpä senkään enää tietää, vanhan sanonnan mukaan ”voittajat kirjoittavat historian.” Ugh, näinhän se lienee.

PublicDomain.

Ainakin Akan (ainoa) ennustus tälle vuodelle osui jo sataprosenttisesti nappiin: ”Akka katsoo Stranger Things -sarjan loppujakson.” Tämä ennustus toteutui jo aamulla alkaen klo 4.43. Että näin! Kannattaa tehdä ennusteita muutaman tulevan tunnin tai korkeintaan päivän päähän; silloin niiden onnistumisprosentti voi olla huikea!

Mukavaa alkavaa vuotta kaikille ennustajaeukoille ja homeisille ukonpökkelöille! Yst.terv. Akka

MUINAISIA ELOKUUN JUHLIA

Säiden puolesta tämä kesä ei taidakaan olla ohi, vaikka elokuu onkin päässyt reippaasti jo puoliväliin asti. Osittaisista sateista huolimatta elokuun lopulle lupaillaan vielä mukavia, aurinkoisia päiviä, mutta eihän sitä koskaan tiedä… eiväthän sadetutkatkaan koskaan tiedä, voisi sarkastisesti tässä mainita. On aina parempi katsoa ikkunasta ulos, kuin tsekkailla alati muuttuvaa sadetutkaennustetta…

Perinteisesti puhutaan syksyn aloituksesta samaan aikaan, kun koulut aloittavat uuden lukuvuotensa – ei sitä turhaan olekaan nimetty syyslukukaudeksi! Nähtäväksi jää, tuleeko tällaisista pitkittyneistä kesistä sitten ”uusi normaali” jossakin vaiheessa. Odotetaan nyt ensin, kun Golf-virta pysähtyy, kuten tutkijat meitä varoittelivat jo muutama vuosi sitten ja vielä edelleenkin:

Gulf Stream could collapse as early as 2025, study suggests | Climate crisis | The Guardian

Okei, aikahaarukat heittelevät lähteestä riippuen ja nämä tuomiopäivän skenaariot ulottuvat jopa vuoteen 2095 asti. Seuraillaan tilannetta ja eletään edes jotenkin sillä aikaa.

Noh, Akalle syysaika ei kuitenkaan ole se mieluisin vuodenaika, kun illat pimenevät ja ainoa edessä siintävä juhlanaihe on taas se Halloween keskellä pahinta pimeyttä ja märkyyttä. Akkahan tosin tykkää moisesta kauhuteemasta ympäri vuoden, mutta jotenkin kaipaisi jotakin muutakin tähän vuodenaikaan. Onkin jotenkin omituista, että näin elo-syyskuulle ei ole jäänyt historiasta mitään suurempia juhlapäiviä tai edes nykyaikana väkisin keksittyjä ”osta-lisää-kausiluonteista-muovikrääsää” -pippaloita.

(Halloweenin ajankohta aikaistuu nykyään vuosi vuodelta, kuten joulunkin. Akan veikkaus on, että hämähäkinverkot asettuvat kauppojen hyllyille jo syyskuun viimeisillä viikoilla. Seuraavana vuonna ne ilmestyvät jo toukokuussa heti vapunvieton jälkeen. Hah!)

Ursan mukaan tämän vuoden perseidien meteoriparvi esiintyy juurikin nyt ajankohdalla 17.7.–24.8, joten ainakin siinä on sitten jotakin möllötettävää edes fyysisen taivaan korkeuksissa (kirkollisia pyhiä on ihan tarpeeksi muutenkin, kiitos ja näkemiin). Onnea heille, jotka saattoivat ikuistaa hienoja lentoja aktiivisimmalla ajalla 10. – 14.8!

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa: Elokuu 2025

Nykyään pakanallisiksi kutsutuista uskonnoista löytyy kuitenkin runsaasti esimerkkejä juhlien järjestämiseen; jopa niin paljon, että vaikka jokaiselle päivälle löytyy jos jonkinlaista tekosyytä kekkereihin (… ken sellaisia syitä sitten ikinä tarvitseekaan).

Suomalaisessa muinaisuskossa on kyllä varmastikin juhlittu syksymmällä muutakin kuin sadonkorjuujuhlana pidettyä kekriä, mutta tällaisista muista alkusyksyn juhlista ei ole oikein jäänyt suullista tai kirjoitettua perimätietoa. Kekrinkin ajankohta on aiemmin määräytynyt satokauden mukaan, joten sitä on useimmiten kuitenkin vietetty vasta reippaasti syyskuun loppupuolella.

Henry Mosler/Harvest Festival v. 1884 (Cincinnati Art Museum)

Kekri – Wikipedia

Sadonkorjuujuhlaksi kutsuttiin kuitenkin jo kelttien/gaelien viettämää Lughnasadh-juhlaa elokuun alkupäivinä. Anglosakseille tämä juhla oli nimeltään Lammas ja juhlasta löytyy ensimmäinen kirjallinen merkintä noin v. 921 jaa. Juhlan ajatus oli kuitenkin nimien eroista huolimatta hyvin samankaltainen: sadonkorjuu, siihen liittyvät erilaiset rituaaliset toimet ja juhliminen. Tätä juhlaa vietetään edelleenkin mm. wicca-luonnonuskonnon kannattajien parissa. Tuolloin tähän juhlaan saatetaan tehdä oljista nukkeja, jotka edustavat äitijumalattaren sadonkorjuuta suojelevaa läsnäoloa.

Pagan Community Notes: Lughnasadh, 2025 – News, Paganism, Religion, The Wild Hunt, Witchcraft, World

Japanissa kuun alkupäivien historiallista juhlaa vietetään joka vuosi 2.-7. elokuuta Aomorin kaupungissa ja Aomori Nebuta -juhlaan osallistuu jopa 3 miljoonaa vierailijaa. Juhlan on ajateltu syntyneen alueen omien perinteiden ja kiinalaisen Tanabata-juhlan yhdistymisestä, mutta tämä ei ole mitenkään varmaa tietoa. Tässä Japanin juhlassa valtavia, valaistuja paperihahmoja johdatetaan halki kaupungin tanssin ja laulun säestyksellä lastattavaksi veneisiin. Juhla huipentuu tietenkin ilotulituksiin veneiden ajellessa yleisön ihailtavana.

(AomoriTravel)

Alun perin juhlaan kuului vaatimattomia, itse tehtyjä tai jopa sukupolvien yli saatuja paperilyhtyjä kynttilöillä, mutta nykypäivänä mainokset ja yritykset hallitsevat tätäkin kulttuurisesti merkittävää perinnettä. Ah, kuinka yllättävää! Toisaalta näitä linkin kuvia katsoessa ei voisi kuvitellakaan, että ilman pikku massia tällaisia teoksia voisi toteuttaa:

Aomori Nebuta Festival|Attractions|Amazing AOMORI – The Official Aomori Travel Guide

Muinaisessa antiikin Kreikassa alettiin järjestää suuria urheilujuhlia aina elokuun täysikuun aikaan noin v. 776 eaa. noin vuoteen 393 jaa. asti. Näissä vuosissa on tosin heittoja lähteistä riippuen, sillä varmuutta näistä ei ole tietenkään tiedossa.

Mahtoikohan kyseessä olla suojalkapallo vai eukonkanto noina vuosisatoina…? Yeah, näitä olympialaisia järjestettiin yleensä noin elokuun puolivälin paikkeilla jumala Zeuksen kunniaksi. Tai näin ainakin kuvitellaan, sillä useinhan näissä vuosiluvuissa, eri asioiden merkityksissä ja jumalissa varsinkin on useita eri mielipiteitä.

Kreikkalaiset painijat v. 510 eaa. (National Archaeological Museum, Ateena)

Seuraavassa linkissä antiikin Kreikan historian professori Paul Christesen kertoo meille, miten vuosisatojen aikana tätä kuuluisaa Olympian ”urheilukeskusta” muokattiin ja muutettiin eri jumalille sopiviksi:

Olympic History – from the home of Zeus in Olympia to the modern Games

Antiikin Roomassa puolestaan järkättiin pikkuruisia illanviettoja milloin haluttiin, mikäli historian eri lähteitä on uskominen! Ainakin termi ”bakkanaalit” on näistä lähteistä jäänyt elämään ja tarkoittaa eritoten viinin jumala Bacchukselle pyhitettyä juhlaa. Näitä illanviettoja kunkin talon isäntä sai järjestää koska tahansa ja syötävää/juotavaa todellakin riitti. Mikäli siis isännällä massia riitti…

A bacchanal in a grotto/Simon de Vos v. 1620-76 välillä. Tuon ajan kuvitelma muinaisista bakkanaaleista.

Historian kertomukset tietävät useitakin tällaisia poliittisia ökymässäilijöitä, joille valta oli lievästi sanottuna noussut hattuun ja sitä valtaa korostettiin kiertämällä pippaloista pippaloihin ja talosta toiseen jopa saman illan aikana.

(Kreikassa tämä Bacchusta vastaava jumala oli Dionysos. Akkakin saattaa mennä usein sekaisin näissä Kreikan ja Rooman jumalissa ihan sen takia, ettei muista koskaan mitään muitakaan (ihmisten) nimiä. Tässä onkin jonkinlainen lista avuksi tällaisille minkä-tahansa-nimen unohtajille:

Greek & Roman Mythology – Homer

Roomalaisten elokuun jumalajuhliin kuului myös mm. Vesta (kotilieden jumalatar), Diana (mm. metsästyksen ja synnytyksen jumalatar), Herakles (Zeuksen poika) sekä Vulkanus (tulen ja tulivuorten jumala). Roomalaisiin juhliin kuului usein uhrauksia, kulkueita, urheilukisoja ja hevosajoja kaikenlaisen edellä mainitun mässäilyn lisäksi.

Hulluja nuo roomalaiset! ”- Ystävällisin terveisin Obelix

Egyptissä puolestaan juhlittiin elokuussa Niilin hedelmällisyyttä: tuota ainoata asiaa, joka tuossa maassa vieläkin pitää yllä maataloutta tuhansien vuosien jälkeen! (Turismin ohella …)

Vielä tänä päivänäkin Wafaa El-Nil -juhlassa kunnioitetaan maailman pisintä (6650 km) jokea, jota ilman Egypti olisi vain osa Saharan karua aavikkoa. Tänä vuonna tämä kaksiviikkoinen juhla järjestetään 15.-29.8.

How Ancient Egyptians Celebrated ’Wafaa El-Nil’ and Truth behind Nile Bride Sacrifice | Sada Elbalad

Irlannin yksi vanhimmista juhlista tapahtui tänä vuonna juurikin tällä viikolla 10. – 12. elokuuta. Tämä mahdollisesti yli 400 vuotta vanha juhla kokoaa joka vuosi yhteen Killorglinin kaupungin väestön ja juhlan erityispiirteisiin kuuluu, että juhlan kuningatar (yleensä paikallinen koulutyttö) kruunaa vuohen kuninkaaksi.

Puck Fair | Official Site for Ireland’s Legendary Festival in Killorglin, County Kerry

Noituuden ystäville puolestaan Salemissa, Massachusettsissa, järjestetään vuosittain viikon kestävä Salemin perintökohde -juhla. Useimmat varmaan tietänevät Salemin kaupungin noitavainojen ja -oikeudenkäyntien tarinoista jotakin ja tämä viikko tarjoaakin sellaisen ystäville kaikenlaisia tapahtumia. Tämä viikko vietettiin tänä vuonna 2.- 10. elokuuta.

Accused of Witchcraft/Douglas Volk/1884 (Corcoran Gallery).

News Flash • City of Salem Announces Heritage Days 2025 Sche

Samoihin aikoihin Nepalissa puolestaan juhlitaan Ghanta Karna– juhlaa, jossa juhlan aiheena on muinaisen demonin kukistaminen. Paikallisen Newari-kansan mytologian mukaan tämän niminen demoni käytti kiliseviä kelloja korvissaan hämätäkseen kansaa kuulemasta Shiva-jumalan nimeä. Tämä julma demoni ryösteli lapsia, teki varkauksia ja murhasi ihmisiä, joten tokihan tällaisen olion kukistaminen vaatii juhlallisuuksia!

Elokuussa myös hindut juhlivat mm. Krishnan syntymäpäivää:

In pictures: Hindus celebrate Krishna’s birthday – BBC News

Ja kuinka yllättävää; itse asiassa hindujen elokuun juhlakalenteri näyttää aika samalta kuin muinaisten roomalaisten kalenterikin eli jumalien juhlapäiviä on ylenpalttisesti tarjolla:

Hindu Festivals in August 2025: Raksha Bandha, Krishna Janmashtami and Ganesh Chaturthi – Times of India

Jopa viikingeille löytyy useita juhlia kuukausittain ympäri maailmaa, kuten seuraava linkki osoittaa:

Viking Festivals 2025 – The Jelling Dragon – Viking Crafts & Living History Supplies

Viking Warriors Charging/Jef Louis van Leemputten v.1894 (Watford Museum)

Mikäpä siinä, onhan näitä juhlia aina mukava pitää, oli kyseessä sitten uskonnollinen/pakanajuhla tai ei kumpikaan edellä mainituista! Akan ajatuksena on keksiä ihan oma juhla elokuun puolelle; hiiteen vaan kaikki suomalaisen muinaisuskon Ukko ja Ukonvakat, joista seuraavassa linkissä kerrotaan:

» Ukonvakat Taivaannaula.org-sivusto

Akanvakat tulevat siis sisältämään ihan näistä mainituista maailman kulttuureista ja uskomuksista johdettua perintöä, joten mietittävää riittää… hmm… täytyisi olla esimerkiksi divaaneja roomalaiseen tyyliin… ökyilyä tarjoilujen suhteen… urheilukisoja… hemmetisti kerättyä satoa… paraateja ja kulkueita… itse tehtyjä maskeja ja kiliseviä kelloja… metsästettävä vuohi ja kruunu… pikapyrähdys luudalla Salemiin… (jonka malli voisi olla Harry Potterin Nimbus 2000 -mallin voittava Dysonin uusin malli (about tonnin luokkaa oleva varsi-imuri). Huoh.

Nimbus 2000 | Harry Potter Wiki | Fandom

Hmm, kyllä vaikeaksi ja kalliiksi tällaisen monikulttuurisen ja historiallisen juhlan järjestäminen tulisi… ainoa järkevä vaihtoehto lienee bAKKAnaalit eli laatikkoviini, ihan tavalliset trikoovaatteet ja Netflix. Omat tohvelit ja kalsarit voisi tuoda mukana, jotta olo olisi mahdollisimman kotoisa! Ai että, siinä sitä sitten köllötellään television edessä muovilaseja kilistellen Tokmannin tarjous-fleecepeiton alla kauhtuneissa trikoohousuissa! Ilmaisia ämpäreitä ei tilaisuudessa kuitenkaan jaeta.

Näin sitä perintöä luodaan tuleville jälkipolville suoratoistopalvelujen avulla mukavasti ja kulutkin jäävät pieneksi.

Historialliset, kirjoitetut ja jopa jonkun toisen muistiin kirjoittamat suulliset lähteet kertovat meille omaa tarinaansa jopa vuosituhansien takaa, mutta meidän ajastamme jää varmastikin vain rippeitä jäljelle.

Perhe television ääressä v. 1958 (NationalArchives)

Meidän käyttämämme teknologia ei varmastikaan toimi edes 50 vuoden päästä millään tavalla, sillä ihmisellä on tarve hävittää vanhaa uuden teknologian tullessa. Nykypäivänä tämä onkin ihan kierrätyksen periaatteen kannalta toivottavaa ja järkevää, mutta menneinä aikoina tärkeät tavarat tehtiin kestämään ja siirtyivät usein sukupolvelta toiselle.

Ihan vain muutamien vuosikymmenien aikana vanhat kaitafilmit, -kamerat ja kelanauhurit jäivät historiaan, kun c-kasetit ja videokamerat yleistyivät. Lp-levyt, Polaroid-kamerat ja vanhat digikamerat menneiltä vuosikymmeniltä kännyköiden lisäksi alkavat olla taas kysyttyä tavaraa, mikäli sellaisia on vielä kenelläkään säästössä.

Gramofoni vuodelta 1914.

Jep, Akanvakat tulevatkin sisältämään myös seuraavanlaisia juhlahetkiä: vanhan rikkinäisen rukin tuijottelua ullakolla, usean kirjalaatikon tuijottelua myöskin ullakolla (kirjoja ei nykyään enää kukaan halua) sekä kaikkien v. 1996 jälkeen ostettujen kännyköiden tuijottamista hiljaisuudessa vähintään minuutin ajan. RIP kaikki vanhat luurit.

Vanhoja kirjoja. Näitä luettiin joskus ilman tietokoneita ja puhelimia, mikäli et ole sellaisesta kuullut (WikimediaCommons).

Seuraavaksi siirrymme sitten vihdoinkin hiljaisuuden vallitessa katsomaan Netflixiä tai vastaavaa suoratoistopalvelua. Kunnioittavassa hiljaisuudessa, sillä kyseessähän on meitä turruttava uusi jumaluus kuitenkin! Uhraamme uudelle/uusille jumaluuksille sentään perunalastumuruja ja dippisotkua, mikäli nämä uudet jumaluudet sellaista arvostavat!

Hyvin harva meistä osaisi enää toimia oikein, jos jotakin katastrofaalista tapahtuisi, mutta se ei ole meidän kenenkään vika: meitä on jo useita vuosikymmeniä kasvatettu olemaan tässä teknologisessa maailmassa ja toimimaan ainoastaan sen mukaan. On kuitenkin hienoa huomata, että useissa kulttuureissa noudatetaan vanhoja perinteitä juhlienkin suhteen – you’ll never know, when it is the last one!

Arthur Rackhamin teos Charles Dickensin tarinaan ”Joulukertomus” vuodelta 1914. Näyttää Akan ullakoilta, tässä on vain enemmän tilaa tuon haamun haahuilla.

Ah, tätä Akanvakkojen juhlan tuntua; melkein voi taian tuntea väreilevän ilmassa… ai, se olikin vain sen fleecepeiton ärsyttävää sähköistymistä, ärgh!

Koko Akanvakkojen idea täytyy varmaan miettiä uusiksi, näin tarkemmin ajatellen… (lievää sarkasmia havaittavissa). Aiempi ehdotus lienee sieltä, mihin aurinko ei ollenkaan paista – any ideas? (Lievää sarkasmia havaittavissa)

(Nämä suluissa olleet kommentit eivät ole AI:n tuottamia, vaan Akan itsensä kirjoittamia. Pitäähän sitä AI-scheissea morkata edes jollakin tavalla ihan periaatteesta, hah!)

TEKEVÄLLE SATTUU

…sanotaan sananlaskussa. Niin on sattunut myös menneinä aikoina, sillä vastikään uutisoitiin Attleboroughista, Englannista löytyneestä kultakolikosta. Kolikko on ajoitettu viidennelle-kuudennelle vuosisadalle jaa. ja se on tuolloisten anglosaksien toimesta tehty ja muokattu kaulakoruksi. Raha esittää roomalaista keisari Honoriusta (384-423 jaa.), joka tuolloin oli muun Rooman valtakunnan mukaisesti jo kristitty.

Anglosaksien feikkikolikko (LiveScience).

Anglosaksit harjoittivat pakanauskontoa eikä heillä ollut kehittynyttä kirjoitusjärjestelmää, joten tällaisen kolikon käyttö kaulakoruna on jo itsessään merkillistä. Eipä siinä mitään – mutta juurikin kirjoitustaidon puutteen vuoksi kolikon teksti on kopioitu väärin: oikeasti kolikon kääntöpuolella lukee ”RESTITVTOR REIPVBLICAE” eli tasavallan palauttaja, mutta anglosaksien kopiossa teksti on muotoa ”STITVTOR EIPVBLICAE.” Eipä tällainen kämmi liene korun kantajaa haitannut, sillä eipä tuollaisella tekstillä ole hänelle ollut mitään merkitystä. Vielä nykyäänkin näkee hupikuvia Aasiassa painetuista t-paidoista, joissa mm. englanninkielisiä sanoja on painettu randomisti paitoihin tai paidan käyttäjä ei selvästikään ymmärrä, mitä teksti tarkoittaa.

English T-Shirts In Asia (140 Pics) | Bored Panda Hupipaitoja! Takuunaurut!

Hieman uudempi esimerkki kolikkokämmistä on vuodelta 1943, jolloin Amerikan rahapaja painatti kuparipennien sijasta teräspennejä säästääkseen kuparia sotateollisuudelle. Kolikkoprässeihin oli kuitenkin jäänyt noin tusina kuparista kolikkoaihiota ennen teräsaihioihin siirtymistä, joten näiden harvinaisten kolikoiden arvo on nykyään n. 1,7 miljoonaa dollaria/kappale. Tässä tapauksessa voi siteerata toista sananlaskua, jota ainakin Roope Ankka usein suosi: pennissä on miljoonan alku!

(CoinValueChecker)

Toinen, roomalaisajalle sijoittuva kämmi tapahtui niinikään Englannissa Cambridgeshiressa, kun elokuussa 2024 alueelta löydettiin kaksi kaivoa ajoittuen roomalaisaikaan vuosille 43-150 jaa. Ensimmäinen 8,5 metrin syvyinen kaivo oli romahtanut jo hieman ennen sen valmistumista, sillä kaivoon jäivät myös rakentajien käyttämät puiset tikapuut. Ihmisuhreja paikalta ei löydetty, joten työmiehet eivät liene olleet kaivon sisällä seinämien romahtaessa.

Toinen 6,5 metrin syvyinen kaivo kaivettiin 20 metrin päähän ensimmäisestä ja tällä kertaa sen seinämät tuettiin puulankuilla. Osassa lankkuja oli koristeellisia kaiverruksia, joten ne tulkittiin kierrätysmateriaaleiksi esim. huonekaluista. Ainakin tässä tapauksessa rakentajat ottivat opikseen: loppu hyvin, kaikki hyvin!

Roomalainen kaivo (ArtnetNews).

Hupaisa esimerkki historiallisesta kämmistä löytyy babylonialaisesta savitaulusta vuosilta 1900-1600 eaa. Oxfordin yliopistossa säilytetään Irakin Kishistä (nyk. Sumer) v. 1931 löytynyttä 8 cm:n kokoista savitaulua, joka on selvästikin jonkin matematiikan opiskelijan ”läksyvihko.” Taulussa on kuvattuna kolmio ja oppilaan tehtävänä on ollut laskea kolmion pinta-ala.

Läksyvihko (LiveScience).

Annettujen mittojen perusteella kolmion ala olisi 3.5156, mutta oppilas on vastannut väärin 3.1468. Tällaisia läksytauluja alueelta on löytynyt useita ja joissakin niissä on peräti opettajan kommentointia taulujen takapuolella. Punakynä on siis heilunut savitauluissakin, mutta tällaiset taulut osoittavat, että babylonialaiset ymmärsivät myöhemmin Pythagoraan lauseeksi nimetyn periaatteen jo kauan ennen herraa itseään. Pythagoras syntyi Samoksen saarella Kreikassa v. 582 eaa. ja kuoli v. 496.

Pythagoras – Wikipedia

Olisi kuitenkin hauska tietää, tuliko savitauluun kirjoittaneelle oppilaalle mitään seuraamuksia virheestä. Oliko kyseessä ihan tavallinen läksy vaiko peräti tärkeä koe, jonka tämä muinainen oppilas sitten reputti? Siinä meni nuoren lahjakkuuden toivo yliopistosta kertaheitolla, mikäli koetta ei saanut uusia! Voi ei ja nyyh; oppilas varmaan katkeroitui loppuelämäkseen ja ryhtyi kiukkuiseksi haudankaivajaksi yhden mitättömän kolmion takia!

Grave-digger/Viktor Vasnetsov 1871.

Dubrovnikissa, Kroatiassa yliopiston opiskelija oli tutkimassa vanhoja käsikirjoituksia Valtionarkistossa, kun hän huomasi 1300-luvulta peräisin olevassa kirjassa useita kissan tassunjälkiä. Oletettavasti käsikirjoitusta kirjoittaneen henkilön kissa oli hypännyt pöydälle, kaatanut mustepullon ja kirjoittajan huudoista pelästyneenä poistunut juosten suoraan kirjoituksen yli. Aivan kuin nykypäivänäkin: kissojen mielipuuhaa on hypätä suoraan läppärin näppäimistölle. Akan kirjoituksista noin puolet on kissan kirjoittamia; tuotakoon totuus täten julki, hah! Tassunjälkiä ei näistä hypyistä ole tosin aiheutunut, mutta esim. alakerran portaikossa on edelleen jo edesmenneen kissan tuoreeseen maalipintaan jättämä jälki, joka jätettiin esiin tarkoituksella.

Centuries Ago, a Cat Walked Across This Medieval Manuscript | Smithsonian

Gloucesterissa, Englannissa löydettiin kymmenisen vuotta sitten tuhansien tiilenpalasten joukosta kattotiili, jossa näkyi pentukissan tassunjälki. Tämäkin löytö ajoittuu roomalaisajalle ja tuolloin savitiilet jätettiin aurinkoon kuivumaan. Tiilistä on löydetty useita koirien ja ihmisten jättämiä jalanjälkiä ja yhdessä tiilessä näkyy tutkijoiden mukaan jopa sian kärsä. On helppo kuvitella, kuinka utelias kissanpentu on hypähtänyt kuivuvalle tiilelle ja luikkinut sen jälkeen kipinkapin pakoon. Porsaan kärsää on ehkä vaikeampi kuvitella, mutta jättihän sekin sitten puumerkkinsä historiaan.

Kissan jälkiä (DailyMail).

Sattuupa sitä näitä kämmejä tutkiville arkeologeillekin; mm. 500-luvulla jaa. taottua koristeellista ämpärin metallireunusta luultiin kruunuksi ja vesinokkaeläintä keksityksi huijaukseksi, sillä eläin oli kerta kaikkiaan liian outo laji ymmärrettäväksi.

Vesinokkaeläimen luuranko Melbournessa, Australiassa.
Kruunuksi luultu ämpärin metallireunus (dw.com).

Vuonna 1663 luonnontieteilijä Otto von Guericke (1602–1686) taasen päätteli Saksassa löytämistään eläinten luista, että kyseessä oli tietenkin yksisarvinen! Tuolloin esim. villasarvikuonojen olemassaolosta ei tiedetty vielä mitään, joten päätelmä oli hyvinkin johdonmukainen. Piirrosluonnosten pohjalta on kasattu näytteille kyseinen muotovalio, joka sijaitsee Madgeburgin luonnontieteellisessä museossa Saksassa. Otuksen nimi on tietenkin Madgeburgin yksisarvinen! Oikeasti otuksella on villasarvikuonon kallo, mammutin jalat ja sarvivalaan syöksyhammas. Tiedossa ei kuitenkaan ole, miksi nämä luut löytyivät samasta paikasta – kenties sattumaa, maanvyörymää, tulvavettä, lietettä… mene ja tiedä.

Madgeburgin yksisarvinen (AtlasObscura).

Tanskalainen historioitsija Saxo Grammaticus (n. 1150–n. 1220 jaa.) kirjoitti historiikissaan, että Ruotsissa sijaitsevan Runamon alueen kivikoista löytyy muinaista riimukirjoitusta, mutta niitä on kulumisen vuoksi mahdotonta lukea. Vuosisatoja paikalle virtasi väkeä tulkitsemaan näitä muinaisia kirjoituksia, jotka sittemmin on todettu tämän diabaasikiven luonnollisiksi halkeamiksi. Eikä siihen mennyt kuin useampia satoja vuosia, god damn! Jotkut luulivat jopa lukevansa runoja näistä riimuista!

Runamo – Google Maps

Vuonna 1922 geologi Henry Fairfield Osborn Sr. (1857-1935) luuli löytäneensä ihmislajien ”puuttuvan linkin,” kun hänelle annettiin tutkittavaksi vanha hammas Nebraskassa. Innoissaan hän antoi tälle lajille nimeksi Hesperopithecus haroldcookii, mutta jo viisi vuotta myöhemmin tämä tieteellinen nimitys kumottiin. Hammas kuului jo sukupuuttoon kuolleelle pekarilajille, joka eleli Pohjois-Amerikassa 15-5 miljoonaa vuotta sitten. Pekarit ovat sorkkaeläimiin kuuluvia nisäkkäitä, jotka muistuttavat lähinnä villisikaa tai possua. Nyt täytyy kyllä tunnustaa, että sana ”pekari” ei ole kuulunut Akan sanavarastoon – jo pelkkä nimi vaikuttaa yhtä omituiselta, kuin vesinokkaeläimen ulkomuoto!

Hesperopithecuksen hammas vertailtuna muihin lajeihin.

Noh, joka tapauksessa tämä Hesperopithecus sai kutsumanimen Nebraska Man. Hesperopithecus tarkoittaa ”läntisen maailman apinaa,” ja loppuosa haroldcookii on annettu löytäjänsä Harold Cookin mukaan. Omaperäistä kerrassaan…

Akka jää ihmettelemään kuinka erilainen maailma olisikaan, jos kuuluisan Pipsa Possun nimi olisikin Pipsa Pekari (englanniksi Peppa Pig/Peppa Peccary). Pipsan ulkomuotokin saattaisi olla hieman… krhm… karvaisempi. Tämä kuvitelma on kaikkien painajaisten äiti eikä Pipsan kuvaa painettaisi enää päiväkotireppuihin, t-paitoihin tai muihin tarpeellisiin härpäkkeisiin.

Pekari.

Peppa Pig – Official Channel – YouTube Pipsa Pek… Possun paras kanava!

Itse asiassa koko ohjelmaa ei olisi edes koskaan päästetty tuotantoon, sillä pekareilla on tapana hieroa ominaistuoksuaan toisiin lajitovereihin peräpäillään. Tämä tuoksu on niin selkeästi ihmisenkin havaittavissa, että pekaria kutsutaan leikkisästi ”haisunäätäpossuksi.” Olisipa mukavaa nähdä tv-ruudussa jakso, jossa Pipsa Pekari yrittää ottaa kiinni ystäviään hieroakseen ahteriaan heihin. Taustalla äitipossu ja isäpossu myhäilevät tyytyväisenä: ”Siellä se Pipsa harrastaa taas liikuntaa oikein urakalla. Onpa mukava nähdä näin tomeraa lajityypillistä käyttäytymistä jo pienestä pitäen.”

Juu ei. Pois Akan päästä, pahuksen Pipsa Pekari! Nyt selvisi sitten sekin, kuka sen kärsänsä on siihen ylempänä mainittuun savitiileen painanut…!

Pipsa perheineen (PrimeVideo).

PÄIVITYS 24.5.2025: Pipsa Pek…Possun perhe on nähtävästi saanut uuden perheenjäsenen, pienen tyttövauvan nyt toukokuun aikana! Tytön nimi on nähtävästi Evie. Ah, sitä vauhdin hurmaa tässä perheessä tulevina viikkoina:

Evie Pig – Peppa Pig World

Pipsa Possun sisko syntyi

HELVETIN HISTORIAA

Jo muinaiset roomalaiset”… kuuluu vanha lause, jota ei kuulemma missään tapauksessa saa käyttää missään yhteydessä. Syistä viis, mutta eivät ne roomalaiset nyt NIIN muinaisia olleet, kun verrataan esim. sumerialaiseen kulttuuriin 4000-2000 eaa. Eufrat- ja Tigris -jokien alueella.

Roomalaisten valta-ajan katsotaan kuitenkin alkaneen vasta n. 700-luvulta eaa. kaupungistumisen myötä. (Tämä seikka tuli siis mieleen, kun Akka yritti muistella, oliko Haades kreikkalaisten vai roomalaisten manala…)

Jesus Christ saving the souls of the damned/1300-luvulta.

Noh; mennäänpä itse aiheeseen: onko ennen kristinuskoa historiallisissa kulttuureissa ollut käsitystä helvetin olemassaolosta? Miten eri uskonnoissa aihetta on käsitelty tai kuvattu? Tarkoitus ei ole tutkia asiaa teologiselta kantilta (joka on loppumaton suo), vaan ainoastaan katsahtaa, miten meitä syntisiä on ennen muinoin peloteltu kuolemanjälkeisellä taipaleella.

Onhan se nyt aivan selvää, että helvetti-käsitys on kristinuskossa ollut erinomainen keino pitää kansa ruodussa ja kuosissa tässä maanpäällisessä maailmassa.

ELI: Haades oli totta tosiaan sekä Kreikassa että Roomassa kuolemanjälkeinen tuonpuoleinen. Haades oli Kreikassa myös itse jumalan nimi, joka hallitsi tätä maanalaista valtakuntaa, kun taas Roomassa jumalan nimi oli Pluto.

Monet muistanevat kuulleensa Styks-joesta, jonka yli kuolleen oli päästävä lahjomalla kolikolla manalan lautturi Kharon. Vielä nykyäänkin löydetään luurankoja, joiden suuhun on asetettu kultakolikko. Tämä todistaa ainakin, ettei lautturinpentele ole sitten kuitenkaan kolikkoa ottanut…! Roomalaisten Haades-käsitykseen vaikutti suuresti Homeroksen Odysseia-teos ja sielujen puhdistuminen/uudelleensyntyminen on vaikuttanut mm. kristinuskon kiirastuli-käsitykseen.

Entäpä ne sumerilaiset? Tuonpuoleisella olikin monta nimeä: Kur, Irkalla, Kukku, Arali ja Kigal. Erikoista tähän tuonelaan joutumisessa oli se, ettei ihmisiä mitenkään tuomittu pahoista teoistaan, vaan jumalatar Ereshkigal vain julisti henkilön kuolleeksi. Vainajat saivat tuonelassa juodakseen vain ”kuivaa pölyä,” joten menehtyneille annettiin sukulaisten toimesta usein juomauhreja jopa vuosikausien ajan. Onnettomimpia vainajia olivatkin siis lapsettomat, joiden uskottiin tämän takia jopa muuttuvan kummituksiksi ja piinaavaan vielä elossa olevia sukulaisiaan.

Kelttiläiseen kulttuuriin (n. 700 eaa.-400 jaa.) kuului useita erikielisiä kansoja ja heimoja eri alueilla, mutta yhteistä kaikille oli tuonpuoleisen käsitys. Varsinaista helvettiä ei ollut, vaan tuonpuoleinen (yleisin Annwn/Annwyn tai Tir na nOg) sijaitsi usein joko saarella tai maan alla. Tämä maailma olikin siis vain ”Otherworld,” ei helvetti eikä taivas.

Keski-Amerikkaan sijoittunut mayojen muinaiskulttuuri (n. 7000 eaa.-950 jaa.) kutsui alamaailmaa Xibalbaksi, jota hallitsi 12 jumalaa. Tämä tuonela oli täynnä koettelemuksia, ansoja ja testejä sielupoloiselle, joka epäonnistuessaan joutui pilkattavaksi jumalten eteen. Lukuisten luolaverkostojen uskottiin johtavan tähän alamaailmaan, joten usein näistä luolista löytyy esim. rikottuja tai ehjiä uhriastioita.

Muinaisessa Egyptissä tuonpuoleisen nimi oli Duat ja tätä maailmaa hallitsi jumala Osiris. Jotta vainaja pääsisi punnitsemaan sydämensä, hänen tuli suorittaa testejä ja ohittaa demoneita matkallaan manalan läpi. Perillä jumala Anubis (jep, se koiranpää) vertasi sydämen painoa jumalatar Maatin sulkaan. Mikäli sydän oli painavampi, jumalatar Ammit hotkaisi sielun pois kuljeksimasta. Testin läpäisseet pääsivät Aaru-nimiseen rauhaisaan ”paratiisiin.”

Kaikki tietänevät viikinkien Valhallan (jumala Odinin sali), jonne kaikki soturit havittelivat kunniakkaasti pääsevänsä. Vähemmän tunnettu termi lienee Hel/Helheim eli kuolleiden valtakunta, jonne joutuivat vanhuuteen tai sairauteen kuolleet tai muutoin epäkelvot yksilöt. Tätä maanalaista maailmaa hallitsi jumalatar Hel. Norjalaisessa mytologiassa muunkinlainen kuolemanjälkeinen elämä oli mahdollista; esim. merellä kuolleet noudettiin pois haahuilemasta jumalatar Ran verkkoihin.

Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön keskuudessa helvetin käsitettä ei ollut olemassa. Kuolemanjälkeisen elämän uskottiin jatkuvan joko entiseen malliin jo edesmenneiden sukulaisten ja ystävien parissa (esim. Pueblo-intiaanit), tai Cheyenne-intiaanien mukaan Linnunrataa pitkin kuolleiden maailmaan samoihin olosuhteisiin. Minkäänlaista järjetöntä rangaistusta eletystä elämästä ei siis ollut odotettavissa, kuten useimmissa muissakaan kulttuureissa. Australian aboriginaaleilla on tällainen samanlainen ajatus kuolemanjälkeisestä elämästä: rangaistuksia eikä koetuksia ole heidänkään puoleltaan tiedossa!

Suomalaisessa ”pakana”maailmassa siirryttiin kuoleman jälkeen tietenkin Tuonelaan, Manalaan tai Vainajalaan… tai mikä parasta: Manan maille. Kuolleiden täytyi ylittää Tuonen virta huolimatta siitä, olivatko he eläessään olleet hyviä vai pahoja, ja tätä virtaa vartioi musta joutsen laulaen kuolonsäveleitä. Tähän virtaan joutuu myös Kalevalan Lemminkäinen epäonnistuttuaan surmaamaan tämän joutsenen (tehtävä, joka hänen täytyi läpäistä saadakseen itselleen Pohjolan Louhen tyttären).

Kuulostaa kummasti ihan samanlaisilta tehtäviltä, joita asetettiin muissakin muinaisissa kulttuureissa… hmm!

On kuitenkin päivänselvää, että Elias Lönnrot keräsi matkoillaan Kalevalan ja Kantelettaren perimätietoa vasta 1800-luvun alkupuolella, joten tällöin kristinusko oli jo ehtinyt vaikuttaa useita vuosisatoja näihin suomalaisiin mytologioihin ja niiden suullisena perimätietona kerrottuihin tarinoihin.

Tällaisten uskonnollisten uskomusten alkuperien selvitys on tietenkin hankalaa, mutta MUINAISIIN aikoihin viitatessa voisi mainita, että mm. Homo Naledi-yksilöt (335 000–236 000 eaa.) todistettavasti suorittivat hautausrituaaleja. Samoin on jo pitkään oletettu kukkien siitepölylöytöjen perusteella, että neandertalinihminen hautasi tarkoituksellisesti kuolleensa. Ohessa hieno artikkeli tällaisesta tutkimustoiminnasta Cambridgen yliopistolta:

Shanidar Z: what did Neanderthals do with their dead? (cam.ac.uk)

Näitä löytöjä (kuten myös uusia ihmislajeja) saattaa putkahdella esiin historian hämäristä uusien löytöjen myötä, mutta näiden lajien uskomuksia kuolemanjälkeisestä elämästä emme voi koskaan tietää. Ainakin tiedämme, että neandertalilaiset huolehtivat vammautuneista ja vanhoista jäsenistään huolella. Tämä linkki kertoo myös Shanidar-luolan löydöistä:

Shanidar Cave – Wikipedia

Human Family Tree | The Smithsonian Institution’s Human Origins Program (si.edu)

Tässä yhteydessä kannattanee lopuksi todeta, että suurin osa maailman ongelmista on seurausta eri uskontojen välisistä ongelmista. Menneessä maailmassa on eletty maan, riistan, sairauksien ja selviytymisen ehdoilla, kunnes on keksitty, että esim. kuu ja aurinko ovatkin jumaluuksia.

Jopa taivaalta putoavat tähdenlennot/meteoriitit/ukkoset ovat olleet enteitä jumalien suuttumisesta, joten jotakin pitäisi tehdä!? Lepyttää suuttuneita jumalia veriuhreilla, tuhansilla suoruumiilla, lasten kasvatuksella pelkästään uhrimenoja varten jne. Akka ei ollenkaan vähättele myöskään eläinuhrien asemaa tässä yhteydessä.

Ehkäpä se selviytymisen helvetti on muinaisille ihmisille ollut jo se maanpäällinen helvetti, joten alkuperäiskansoille(kaan) se termi ei ole ollut tarpeellinen. Sellaisella periaatteella ollaan menty, että ”Jotta vittuakos sitten; tästä etiäpäin kualemahan: parempoo o kuitennii luvassa!”

Akka tykkää tästä ajatuksesta. Pitäkää helvettinne, uskontonne ja tunkkinne, ne ovat moderneja keksintöjä.

JOULUN PYHÄ KOLMINAISUUS

Näin joulun alla –niiden hankien, korkeiden nietosten sulaessa– moni tuskailee köökissä eli ruoanlaittotapahtumakeskuksessa tuntikausia: on laitettava viimeisen päälle kystä kyllä koko suvulle ja laajalle ystäväjoukolle, valmisruokaahan kunnon ”joulustelija” ei tarjolle aseta!

Ja sitten on sen seitsemää sorttia leivottava, vaikka henki menisi – joita juurikaan kukaan ei saavu syömään (joko jossakin taudissa kärvistellen tai kaikkia mahdollisia tauteja peläten).

Pakastin huutaa hoosiannaa, kun ahkera joulunrakentaja sulloo itku silmässä vaivalla vääntämänsä juustokierteet, luumu-unelmat ja savulohipasteijat odottamaan parempaa aikaa, jota ei koskaan tule.

Näin; nyt pahimmat synkistelyt on suoritettu, joten mennäänpä itse asiaan.

Useimpien joulupöytään kuuluu ehdottomasti Pyhä Kolminaisuus eli porkkana-, peruna- ja lanttulaatikko.

”Pernaloora” (kuten Akan faija tätä muinoin nimitti) lienee laatikoista suosituin ja kaikilla lienee oma mielipiteensä myöskin imelletystä perunalaatikosta.

The Potato Eaters/Vincent van Gogh 1885.

Perunan alkuperää harvempi kuitenkaan tietää: varhaisimmat löydökset perunanviljelystä on tehty kivityökaluista Perusta, ja ne ajoittuvat vuosiin 3400-2500 eaa. On kuitenkin arveltu, että perunan historian alkuperä ulottuu jopa 8000-5000 eaa. asti.

Eurooppaan peruna saapui konkistadorien tuomana noin vuosien 1536-1570 välisenä aikana, mutta suurempaa suosiota tämä mukulakasvi ei tuolloin vielä saanut. Tavallinen kansa pelkäsi perunan olevan myrkyllistä ja pakanallinen kasvi, jonka kasvattamisesta (kuten tomaatinkin) saattoi saada syytteen noituudesta.

Vasta 1700-luvulla peruna ymmärrettiin suhteellisen helposti viljeltäväksi satokasviksi, joka varsinkin nälänhätien keskellä pelasti jopa usein ihmishenkiä. Perunan yleisyyttä edisti myös mm. Ranskassa sellainen seikka, että peräti itse kuningatar Marie-Antoinette (1774-1792) alkoi käyttää hiuksissaan koristeina perunankukkia.

Suomeen peruna saapui tiettävästi 1720-luvulla Fagervikin kartanoon saksalaisten työmiesten tuomina. Vähitellen peruna syrjäytti aiemmin yleisimmän juureksen eli nauriin ja nykyisin suomalaiset popsivat perunaa 50-60 kg vuodessa/lärvi, mutta vielä 1950-luvulla kulutus oli jopa 188 kg/lärvi. Pasta ja riisi ovat laskeneet potunjyystämisen suosiota, vaikka perunassa on runsaasti erilaisia vitamiineja ja kivennäisaineita.

Fagervikin kartano – Wikipedia

Porkkananviljelyn alkuperä juontuu 3000-luvulle eaa muinaiseen Persiaan (nyk. Iran ja Afganistan), ja Sveitsistä ja Saksasta on löydetty samoilta ajoilta porkkanansiemeniä. Tuolloin porkkanaa viljeltiin vielä muun värisenä, kuin oranssina: lajikkeista on löytynyt sekä mustaa, valkoista, punaista, että violettia väriä. Muinaisesta Egyptistä porkkanan käyttö lääkkeenä siirtyi Kreikkaan ja Roomaan, mutta vasta 1700-luvulla hollantilaiset kasvattajat toivat suuren yleisön tietoisuuteen oranssin lajikkeen, nimeltään ”Long Orange” (pitkä oranssi).

Amerikkaan lähteneet ensimmäisen siirtokunnan jäsenet viljelivät tiettävästi porkkanaa Jamestownissa v. 1609, joten porkkanan maailmanvalloitus oli väistämätöntä.

Suomessa porkkanaa on sekä viljelty, että syöty ainakin parisataa vuotta ja käytetty myöskin lääkinnällisiin tarkoituksiin, kuten muinaisessa Egyptissä. Porkkanaa syödään noin 8-10 kg vuodessa/lärvi, joten perunankulutukseen on vielä viisinkertainen matka!

Joitakin vuosia sitten esiteltiin vegaaninen kylmäsavulohi, eli porkkanasta valmistettu ”porkkala.” Tämä ruokalaji jakanee mielipiteitä erilleen yhtä paljon, kuin imelletty perunalaatikko.

Porkkanalohi eli porkkala | Sesonki | Reseptit | K-Ruoka

Lanttua onkin peräti epäilty joko suomalaiseksi, ruotsalaiseksi tai siperialaiseksi lajiksi, ja tämä uskomus on peräisin kasvitieteilijä Gaspard Bauhinista. Hänen muistiinpanonsa vuodelta 1620 osoittavat, että lanttua kasvoi tuolloin villinä Ruotsissa.

Gaspard Bauhin (1560-1624).

Onkin siis epäilty, että täällä Pohjolassa olisikin jotenkin onnistuttu risteyttämään nauris, rypsi (nauriin alalaji) sekä Siperiasta peräisin oleva lehtikaali? Vuoden 2019 tutkimukset University of Missourissa osoittavat kuitenkin, että tämä väite on mahdoton: näiden lajien erot ovat syntyneet jo hyvin varhain eikä niiden esiastetta tai yhteistä edeltäjää ole enää löydettävissä, sillä sellainen lienee kuollut sukupuuttoon.

New study revises origins of the humble rutabaga – Biological Sciences (missouri.edu)

Noh, ainakin Suomessa lanttua on viljelty 1500-luvulta asti. Se ei olekaan mikään ihme, sillä tämä vähäkalorinen planttu sisältää mm. yllättävän paljon C-vitamiinia. Tämä lienee lantun suosion syy pohjoisilla leveysasteilla jo niinä aikoina, kun mistään vitamiineista ei tiedetty vielä hölkäsen pöläystäkään… C-vitamiinin riittävä saanti esti nimittäin lukuisia sairauksia, tunnetuin niistä lienee keripukki.

Lanttua syödään kuitenkin enää noin kilon verran vuodessa/lärvi. Akka epäilee tämän määrän johtuvan ylipäätään siitä, että keittojuureksissa on lanttua arkiruoassa. Loput lantunkulutuksen määrästä meneekin sitten jo joulun lanttulaatikon myötä…

Otetaanpa tähän vielä Pyhän kolminaisuuden ulkopuolelta yksi juures lisää, joka kuuluu oleellisena osana suomalaisten joulupöytään:

Punajuuri. Tämän mehukkaan vihanneksen jäänteitä on löydetty sekä Hollannista, Mesopotamiasta että Egyptistä noin 5000 vuoden takaa. Erikoista on kuitenkin se, että tuolloisena aikana tämä juures oli pitkä ja kapea, kuten porkkana, ja lähinnä vain sen lehtiä käytettiinkin sittemmin muinaisessa Kreikassa lääkinnällisiin tarkoituksiin.

Nykyisenlainen punajuuri kehittyi jalostuksen myötä Euroopassa 1500-1600-luvuilla, ja toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen tämä kasvis olikin purkitettuna suosittu. Kuten edellisetkin esimerkit, tämä juures sisältää paljon useita ravintoaineita.

Punajuuri on voimajuures (puutarha.net)

Viimeisimpänä, mutta ei yhtään vähäisempänä, Akka kertoo seuraavassa tämän punajuurikkaasta tehdyn alamuodon historiasta suomalaisessa joulupöydässä:

ROSOLLI. Nähtävästi tämä ruokalaji on seuraus 1700-luvun Lounais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan säätyläispiireistä, joista ruokalaji levisi joulupöytään muuallekin Suomeen 1800-luvun puolella. Kannattaa lukaista seuraava linkki tästä ”melkein pyhästä” aiheesta, sillä tämä aihe jakaa mielipiteitä yhtä paljon, kuin perunalaatikon imellytys. Notta että kuuluuko rosolliin silliä vaiko ei:

Adventtikalenteri 3: Rosolli ja sillisalaatti – Kulttuurihistorian seura

Sillisalaattia – Kotimaisten kielten keskus (kotus.fi)

Noh; summa summarum: yritetään taas tänä jouluna välttää sairastuttamasta ketään ja vedetään näitä kotimaisia vihanneksia ihan vaikka itse tehtyinä tai valmiina ostettuina, jos niitä ylipäätään haluaa syödä.

Akalle tämä on kynnyskysymys, joten kiertoilmauksin Akka poistaa itsensä tästä tilanteesta: ”Juu-ei-kirvesvartta-ohoh-mikäs-tuolla-oli.”

Hyvää joulua itse kullekin säädylle; näillä mennään! Pääasia joulussa on mukava fiilis, eikä hössötys, jos sekin voi joillekin yksilöille aiheuttaa ”Hirveetä ressiä. Sitä ei nimittäin ihminen jaksa. Pitkään.” – Akan faija

WANHOJA JUMALUUXIA… JA YXI UUSICIN

Useimmat muistanevat suomalaisesta kansanperinteestä tällaisia nimiä, kuin Ukko ylijumala, Tapio, Ilmarinen, Ahti ja Joukahainen. Kysehän on tietenkin pakanallisista jumalista, jotka me muistamme Kalevalasta.

Kullervo petokarjoineen/Akseli Gallen-Kallela 1917.

Ennen kristinuskoa muinaiset suomalaiset uskoivat kaikenlaisiin jumaliin, jumaluuksiin, haltioihin ja… melkein mihin tahansa. Rajanveto jumalan ja taruolennon välillä onkin usein häilyvä, sillä jokaisella pienellä sammakkolammella ja purkukuntoisella torpallakin saattoi olla oma suojelijansa. Vainajienkin jonkinlainen palvonta on ollut yleistä, ja joistakin menehtyneistä uskottiin muodostuvan suojelushenkiä.

Noh, näin kesäisessä luonnossa liikkuessa voi olla vaikeaa kuvitella, kuinka jokin jääkautinen jättimötikkä (siirtolohkare) saattoi tuolloin olla pienelle ihmiselle hyvinkin pyhä paikka: jättiläinenhän sen on varmastikin siihen heittänyt raivonpuuskassaan keskelle metsää!

Maailmaa on kuitenkin yritetty jäsentää ja ymmärtää jo tuolloin, eikä olekaan ihme, että monet ihan tavallisetkin seikat selitettiin uskonnon tai uskomusten kautta. Kaikenlaisille hengille ”uhraaminen” oli aivan luonnollista, jotta sadosta tulisi hyvä ja elikotkin pysyisivät terveinä ja tuottavina.

Kesälahden Pirunpöytä -kuppikivi/uhrikivi. Tällaisia kiviä saatettiin käyttää esim. viljan tai maidon jättämiseen jumaluuksille, mutta tämä tulkinta on vain oletus. Todellista käyttöä ei tiedetä.

Mikael Agricola listasi jo v. 1551 useita suomalaisia ja karjalaisia epäjumalia, ja tämä runomuotoinen listaus mainitseekin nimeltä useita pakanallisia jumaluuksia ja muita olentoja. Myöhemmänkin perimätiedon keräämisen ja mm. oikeudenkäyntipöytäkirjojen myötä perinnetietoa on onneksi säilynyt nykypäiviin asti. Vielä 1800-luvulla mainitaan pidetyn Ukon vakat -nimisiä, pakanallisia juhlia, joissa pyydettiin Ukko ylijumalalta hyvää satoa. Kristinuskosta huolimatta tällaiset vanhat perinteet pysyivät siis sitkeästi voimissaan.

Dauidin Psalttari – Wikipedia Mikael Agricolan epäjumaluusteksti

Keitäpä muita, pakanallisia hiippareita oli sitten olemassa näiden tunnettujen mahtiäijien ohella? Well, Ukko ylijumalan lisäksi oli tietenkin… Akka, mutta tämän jumalan esiintyminen/olemassaolo on hyvin tulkinnanvarainen seikka. Akan nimen on väitetty olleen Rauni, mutta on myös mahdollista, että Ukkoa kutsuttiin Rauniksi. Ota tästä nyt sitten selvää…!

Yleensä Akka lukee pääsääntöisesti englanninkielisiä lähteitä, mutta näissä asioissa on valitettavasti tutkittava vähää, suomenkielistä matskua. Näihin mytologisiin hahmoihin onkin harvinaisen vaikeaa perehtyä, sillä lähteestä ja alueesta riippuen tietyllä haltijalla voikin olla täysin eri nimitys tai merkitys. Tässäpä vapaasti muotoiltuna hyvä esimerkki eri lähteistä etsittyinä (joka lopetti perehtymisinnon heti alkuunsa):

Hittavainen oli metsänhaltija, joka avusti jänismetsästyksessä, mutta nimi on saattanut olla myös muodossa Huittavainen. Hittavaiseen on liitetty myös metsänhaltija Kuippana, joka voi myös esiintyä muodoissa Kuihkamo, Kuittola, Kuituri, Kuikuli, Kulkia, Kuittia, Kuihtana tai Huuhkana. Kuippana lienee myös sama kuin Hippa, joka voi esiintyä myös nimillä Hiippa, Hiippo, Hippo, Vippo tai Viipeli Viippo.

Että näin. Tarvitaan siis hermeettistä kärsivällisyyttä, aikaa ja vaivaa, jotta pääsisi edes alkuun muinaisten esi-isien uskomuksista. Nähtävästi tutkijatkaan eivät ole perillä kaikesta, kun näiden olentojen yhteydessä mainitaan usein ”saattaa myös olla, että…” tai ylipäätään sana ”ehkä.” Aargh! Aivan samalla tavoin vaihtelevat haltijoiden/henkien kuvauksetkin: ”Hiidet olivat pieniä, ilkeitä olentoja. Jotkut hiidet olivat jättiläisiä.” Ahaa; eli ne olivat siis KAIKENKOKOISIA.

(MymodernMet).

Tai sitten vapaasti muokattuna:
Parat olivat auttavia kotihaltijoita, tai eritoten noidan apuolentoja, jotka kävivät varastamassa karjaa.” Siis MITÄ?! Hyviksiä vai pahiksia, yrittäkää nyt jo päättää! Mikä parasta; para saattoi olla muodoltaan pallomainen/tuohirulla/kissa/lintu/sammakko tai itse piru. Kiitos näistä harmaista hiuksista, varsinkin Wikipedia, tästä aiheesta!

Näillä tällaisilla periaatteilla onkin parempi, että itse kukin keksii itselleen mukavia kotijumaluuksia ihan omalla sohvallaan istuen. Akka ehtii ensin ja aloittaa:

KURTTELI on juustonraastimen suojelusolento, jota voidaan säätilasta riippuen kutsua myös nimillä KÄYTSÖ, TÖRTTELI JA TURSUKAS. Mikäli raastettava juusto on erityisen pieni kannikka, myös nimitys HOURSKA on mahdollinen. Tämä haltija on muodoltaan mikroskooppisen pieni, mikäli keittiö sijaitsee talon länsipuolella. Talon itäpuolella taasen haltija esiintyy suurikokoisena, harmaana sumuna, jonka ympärillä ilma väreilee.

Haltijalle on myös ominaista, että se on parillisina päivinä suojeleva omistajaansa kohtaan, mutta parittomina päivinä se viskoo patoja ja kattiloita pitkin seiniä ja kirkuu. On myös huomattava, että mikäli tämä haltija asuu kaapissa, jonka viereisessä kaapissa säilytetään lautasia, voi haltijaa tuolloin kutsua myös astiaston suojelushengeksi. Ks. tällöin linkki kohdasta astiaston suojelushenki RUINUTUS/PEIRU/KEDETTU/TERPPANA, sillä tämänkin taruolennon nimet ja tavat vaihtelevat suuresti.”

Got the point?! Akka ei pistä papereita vetämään ”kansatieteen muinaiset örkit ja öttiäiset”-luennoille yhtään minnekään. Pitäkää jumaluutenne ja haltijanne; varsinkin Akkanne, jonka nimi saattaa olla Rauni; tai ehkä sen Ukon nimi onkin Rauni. Antakee ny jo olla, voi mahroton sentäs teittien kanssa…!

Tähän loppuun hyvä lainaus Kalevalasta:

Hiljan haukkui linnan hiisi, harvoin harmio mureksi.
Sanoi Pohjolan isäntä: ”Käyös, akka, katsomahan,
mitä haukkuvi halikka, linnan luppa luikuttavi!”

Akka tuon sanoiksi virkki: ”En joua, käkeäkänä:
pere on suuri syötettävä, murkinainen suorittava,
leipä paksu leivottava, taikina taputettava;
leipä paksu, jauhot pienet, leipoja vähäväkinen.”

Sanoi Pohjolan isäntä: ”Ainap’ on akoilla kiire,
aina työtä tyttärillä, pankollaki paistuessa,
vuotehellaki venyissä. Mene, poika, katsomahan!”

(runeberg.org)

Jep, Akkaa ei komenneta katsomaan koiran haukuntaa, tai suorittamaan mitään muutakaan tekstissä mainittua aktiviteettia. Pohjolan isännän olisi kannattanut heti ensimmäiseksi pistää se poika asialle, hah haa!!

VALKOISIA HEVOSIA, PRINSSEJÄ JA… HMM…

Hevoset ovat ilmeisesti mukavia ja uljaita eläimiä. Jokaiseen ihastuttavaan satuun tai ritaritarinaan kuuluu kuitenkin mukaan uljas komistus, joka karauttaa paikalle valkoisella hevosella pelastamaan linnaan vangiksi jääneen prinsessan.

Kukaan ei ole koskaan kuullut prinssistä, joka karauttaa paikalle täplikkäällä, vanhalla kaakilla, joka kupsahtaa rasituksesta kuoliaaksi prinsessan edessä. Samalla prinssi murskautuu kaatuvan hevosensa alle ja prinsessa putoaa kohtalokkain seurauksin torninsa parvekkeelta. Paikalle kiiruhtava prinsessan kamaripalvelija saa myös sydänkohtauksen, kuten myös kuningaspari, joka järkyttyy ainoan tyttärensä kauheasta onnettomuudesta.

Pelastustarpeen alun perin aiheuttanut lohikäärmekin menehtyy ihan vain v*tutukseen siitä, ettei häntä huomioida enää millään tavalla. ”Että v’ttuakos tässä sitten…”

Brittejä nämä valkoiset hevoset ovat kuitenkin kiinnostaneet jopa siinä määrin, että näitä valkoisia hevoskuvioita löytyy kukkuloiden kupeista useita kymmeniä yksilöitä. Vanhin ja tunnetuin näistä lienee Uffingtonin valkoinen hevonen, joka on ajoitettu muodostetuksi vuosien 1380-550 eaa. välisenä aikana.

Uffington White Horse.

Tämä 110×40 -metrinen elukka vaatii edelleenkin vuosittaista huolenpitoa, ettei se jää kasvillisuuden peittoon. Tutkimuksissa on selvitetty, että ääriviivoja varten on kaivettu jopa metrin syvyisiä ojia, jotka on sitten täytetty kalkkikivellä. Alueella hilluneet heimot ja sittemmin keltit pitivät hevosia suuressa arvossa, tosin kuviota on arveltu myös koiraksi tai kissaeläimeksi. Ensimmäinen kirjallinen maininta ”hevosesta” löytyy jo 1000-luvun alkupuolelta, joten nimitys on jäänyt pysyväksi.

Wiltshiressä, Englannissa, sijaitseekin peräti 8 hevoskuviota. Toiseksi vanhin hevonen on Cherchillin valkoinen hevonen, joka muodostettiin v. 1780. Vuonna 2002 kuvio uudistettiin peräti 160 tonnilla kalkkikiveä ja sitä ylläpidetään edelleen National Trustin toimesta, jonka nettisivuilta löytyykin upeita, kansallishistoriallisesti tärkeitä ja arvokkaita kohteita.

Home | National Trust

Cherchill White Horse.

Westburyn hevosen on arveltu tehdyn vuonna 878 jaa. kuningas Alfred Suuren kunniaksi, joka tuolloin kukisti viikinkipäällikkö Guthrumin Edingtonin taistelussa. Tätä ei kuitenkaan voida todistaa, sillä kuviota ”paranneltiin” ja muokattiin 1700-luvun loppupuolella eikä aiempia kirjallisia todisteita hevosesta ole löydetty.

Westbury White Horse.

Useita hevoskuvioita on myös menetetty aikojen saatossa, mutta samalla tällaiset kuviot ovat innoittaneet ihmisiä tekemään vastaavia kuvioita eri aikoina:

Pienin Wiltshiren alueen hevosista juontuu vuoteen 1804, jolloin Marlborough’n akatemian koulupojat toteuttivat tämän rinnekuvion. Ajatuksen sai päähänsä paikallisen kartanon poika William Canning, kaikki kunnia hänelle ja hänen posselleen, joka tällaista urakkaa lähti suorittamaan…! Kuviota ylläpidetään edelleen Marlborough Collegen toimesta vuosittaisessa perinnetapahtumassa. (Ei, Akka ei usko, että tässä tapahtumassa jaetaan ilmaisia savukkeita…)

Marlborough White Horse.

Aveburyn kylässä (juurikin tällä Wiltshiren alueella) sijaitsee myös maailman suurin kivikehä, jonka ajoitusta ei tarkalleen tiedetä. Tätä kivikehää rakennettiin kuitenkin useiden vuosisatojen ajan n. vuosien 2850-2200 eaa. aikana (kuten Stonehengeäkin). Ei siis ole ihme, että näitä heppojakin alueen ympäristöstä löytyy… tai on löytynyt, mutta niitä on myöskin menetetty. Jotakin hyvin pyhää tällä paikalla on kuitenkin harjoitettu vuosisatojen ajan.

Avebury – Google Maps

Mutta… entäs se prinssi/ritari, joka tällaisella hevosella karauttaa paikalle? NOU HÄTÄ, sellainenkin löytyy eteläisestä Englannista: Cerne Abbasin jättiläinen. Tämän 55×50 – metrisen hahmon ajoitus on … kuinka yllättävää, kiistanalainen.

Cerne Abbas Giant (NewScientist).

Vuonna 987 jaa. lähistölle rakennettiin luostari, joten on erittäin epätodennäköistä, että hahmo olisi tätä vanhempi, ellei se olisi jo tuossa vaiheessa peittynyt kasvillisuuden alle. Kristinuskon edustajat eivät olisi todellakaan sietäneet tällaista pakanallista kuviota. Aluetta aiemmin asuttaneet saksit noudattivat luonnonuskontoja, joten tällainen tyyppi olisi nimenomaan heille ollut oiva palvontapaikka. Tämän jätin ajoituksesta on esitetty kuitenkin useita eri mahdollisuuksia, vanhin niistä sijoittuu 700-luvulle jaa.

Kelttien asumuksia Britanniassa taiteilijan kuvaelmana.

Noh, nykyaikoihin asti on kuitenkin säilynyt perimätieto, että tämän hahmon 11-METRISEN falloskuvion sisäpuolella pelehtiminen edistää hedelmällisyyttä. Tutkimuksia tästä ei tietenkään ole, mutta Akan järjellä ajatellen tämä olisi ollut hyvä syy muodostaa tällainen hahmo rinteelle, mikäli pakanauskonnot olivat kyseessä saksien toimesta. Muitakin vanhoja uskomuksia on muuallakin säilynyt pilvin pimein, kuten esim. usko siitä, että kirves sängyn alla edesauttaa poikalapsen syntymistä. Huom; sarjamurhaajat: tällaista uskomusta ei kannata selittää poliisille, jos kirveessä on verta!

Akan ”ihannesadussa” tämä prinssihahmo sopii juurikin Uffingtonin hevosen selkään: heppa 110×40 m ja prinssi 55×50 m. Tapahtumat etenevätkin siis seuraavalla tavalla:

Hevonen uupuu matkan aikana, kun prinssin lerssi ja painava nuija lisäävät liikaa painoa. Hepan läkähtyessä aivan loppumetreillä prinsessan parvekkeen edessä koko hoviväki kuolee sydänkohtaukseen ihan jo tällaisesta näystä: jättikokoinen heppa ja prinssi saapuvat linnaan nähtävästi hirvittävin aikein. 11- metrinen lerssi ei todellakaan herätä luottamusta tässä ensitapaamisessa, ainakaan kuninkaan mielestä. Tai prinsessan.

Lohikäärme kuolee edelleenkin ihan vaan v*tutukseen siitä, että häntä ei huomioida millään tavalla tai sitten ihan vaan siihen, että lohikäärmeen lerssi ei ole yhtä pitkä, kuin prinssin. Terveisiä vaan Sigmund Freudille, joka itse oli täysin fanaattinen ja häiriintynyt seksuaaliteorioidensa kanssa.

Sigmund Freud. Monen haitan ja harmin aiheuttaja menneinä vuosina.

Disney/Pixar ei ole ottanut yhteyttä Akkaan tämän tarinan tiimoilta. Kuinka merkillistä! Heitä ei kiinnosta tällaiset historialliset faktat, joista voisi tehdä upean elokuvan!

Samalla Akan puhelin soi ja möreä ääni kysyy huonolla englannilla:

”Sulla oli jogu mergiillisen pitkä peenis, ongo totta?”
Akka: ”Onko tämä nyt Disney/Pixar, kun soittaa?”
Soittaja: ”Juu juu, ihan guka vaan, kunhan sulla on mergiillisen pitkä peenis.”

Akka luovuttaa taas toivonsa ihmiskuntaa kohtaan tällä sarkastisella kuvaelmalla, jota ei ole oikeasti tapahtunut. Hevonen ei ole missään tapauksessa syyllinen tapahtumiin.

”Emmää niin ajatellutkaan, että olisin syyllinen. Oon ruskea.”

HEI, TONTTU-UKOT HYPPIKÄÄ…

Markettien ja kauppojen krääsäpaljoudesta päätellen joulunaika on käsillä. Ikkunasta katsoessa sitä ei huomaa; taitaa tänä vuonna pukki saapua mönkijällä reen sijaan.

Meille opetetaan jo pienestä pitäen, että joulu on Jeesuksen syntymäjuhla. Tämä lienee höpönlöpöä: joulun ajankohta juontuu roomalaisten viettämästä Saturnalia-juhlasta. Juhla oli pyhitetty maanviljelyksen jumalalle Saturnukselle. Kristinuskon yleistyessä vanhoista, PAKANALLISISTA juhlista haluttiin päästä eroon ja Jeesuksen syntymäajankohta lätkäistiin tämän koko vuoden suosituimman juhlan tilalle.


Eipä ihme, että juhlasta haluttiin eroon, sillä Saturnaliaa juhlittiin jopa 5-7 päivää talvipäivänseisauksen ympärillä. Tällöin meno oli hillitöntä: koko yhteiskunta heitti kuperkeikkaa. Orjat saivat vapaiden ihmisten oikeudet ja heidän isäntänsä toimivat palvelijoina. Orjat saivat ryypiskellä, pelata uhkapelejä ja vastustaa isäntiään. Voi vain kuvitella, millaisia orgioita tuolloin on pidetty. Viikon rellestämisen jälkeen saat kaksi viikkoa kestävän darran ja olet yllättäen lihonut 5 kiloa. Hip hip hurraa, Saturnus! Otetaax uusix?

Meni siinä juhliessa paikat vähän remonttiin… HUPS!

Saturnalian lopuksi ihmiset antoivat toisilleen lahjoja (mm. kynttilöitä ja herkkuja), tästä juontunee nykyinen lahjanantoperinne ja kynttilöiden merkitys jouluna.

Myös misteli on roomalaisen ajan peruja, roomalainen historioitsija Plinius kertoi kelttien leikkaavan mistelinoksia sirpeillään. Misteliä pidettiin hedelmällisyyden symbolina ja sen uskottiin suojaavan pahoilta hengiltä. Kirkkohan tästä ei pitänyt; taas oli kyse PAKANALLISISTA tavoista! 1800-luvulla mistelinoksa oli oiva tapa saada edes yksi suudelma viktoriaanisessa (tiukkapipoisessa) Englannissa, joten tapa on lopulta vakiiintunut joulunajan viettoon.

Idyllistä piirileikkiä kuusen ympärillä.

Kirkko ei pitänyt myöskään 1400-luvulla alkaneesta joulukuusiperinteestä. Talo koristeltiin ikivihreillä kuusenoksilla merkkinä talven pimeyden väistymisestä ja lopulta oksat vaihtuivat kokonaisiksi puiksi. PAKANAT rellestivät jälleen muinaisine uskomuksineen, hyi olkoon! Joulukuusiperinne laajeni Saksasta aina Englannin kuninkaallisiin, jolloin kuusi koki varsinaisen läpimurtonsa jouluun kuuluvana koristeena. 1800-luvulla olikin tapana, että taloon tuotiin kuusi jokaista perheenjäsentä varten; voi sitä neulasten määrää!

Joulupukki perustuu Turkin alueella 300-luvulla jaa. eläneeseen piispa Nikolaokseen. Hänen sanottiin tehneen ihmetekoja ja katoliset julistivatkin hänet myöhemmin pyhimykseksi. Pyhän Nikolaoksen hauta on avattu; alkuperäinen ”joulupukki” oli 150 cm pitkä, hintelä mies. Hänen luunsa sijaitsevat nykyään Italiassa kahdessa eri paikassa. Tuollainen pieni, laiha mies kyllä sujahtaisi savupiipusta sisään helpommin kuin nykyinen möhömahapukki… Mutta möhömaha tai ei, se on sitä joulun taikaa!

Onko tällä kamalalla joulupukilla kainalossaan lapsi vai nukke?!

Tonttuihin uskominen oli yleistä jo ennen 1000-lukua. Tämäkin uskomus oli tietenkin… PAKANALLINEN. Kirkko varoitteli, että tontut ovat saatanallisia ja niitä jopa manattiinkin ulos taloista. Kansanväki kuitenkin uskoi vuosisatoja, että kotitonttu pysyi tyytyväisenä, kun sitä lahjottiin oluella, maidolla ja leivonnaisilla. Tässähän on selvästi kyseessä pirullinen, kiristävä alivuokralainen! Hus matkoihisi siitä, hiippalakki hipinkuvatus!

Joulupukin apureiksi tontut siirtyivät vasta 1800-luvulla, tällöin niiden luonnekin muuttui lempeäksi oikullisuuden sijaan. Hiippalakki otti opikseen, kun sai tarpeeksi luudasta persuksiin!

Jenny Nyströmin vanhassa joulukortissa tonttu on varsin leppoisanoloinen hahmo.

Joulusaunan tärkeys suomalaisten joulunvietossa juontuu PAKANALLISESTA kekrijuhlasta eli sadonkorjuun päättymisen juhlasta. Kristinuskon yleistyessä kekrijuhlat hiipuivat pois, mutta monet uskomukset ja tavat siirtyivät joulunviettoon tai uuteen vuoteen. Ennen muinoin uskottiin, että vainajatkin saunovat joulusaunassa ja saunomisen tuli olla hiljaista ja kunnioittavaa. Saunassa tuli käydä aikaisin, jotta vainajat ehtisivät sen jälkeen saunomaan. Sanottiin jopa, että ”jos myöhään kylpi, piru tulisi kylvettäjäksi!”

Edellisten tietojen perusteella Akka viettää pakanallista joulua joulukuusineen. Syötän ja juotan kotitontun tainnoksiin ja raahaan hänet saunaan MYÖHÄÄN illalla. Samalla odotan innokkaasti pirun tai aaveiden esilletuloa laulaen otsikon tonttu-ukko-biisiä: ”hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää!” Kuinka ihana, positiivinen jouluidylli odottaakaan!