PAKENEMISEN LYHYT OPPIMÄÄRÄ

Kuinka moni on kuullut herrasmies Jack Sheppardista nykyaikana? Ei Akka ainakaan! Kyse on 1700-luvun todellisesta julkkiksesta, jonka uskomaton tarina on hiipunut vuosisatojen aikana historian syövereihin.

Tämä tarina sijoittuu 1700-luvun Lontooseen. (Image: Marcin Nowak)

Jack Sheppard (1702-1724) syntyi köyhään perheeseen köyhälistöalueella Lontoon Spitalfieldsissa. Alue oli tunnettu prostituutiosta ja rikollisista. Köyhän lapsuuden jälkeen Jack sentään pääsi puusepän oppipojaksi, mutta hän ajautui 5 vuoden jälkeen ihan muihin puuhiin: Wikipedian mukaan hän vietti aikaansa “drinking and whoring”.

Jack sai tänä aikana -yllättäen- rosvokavereita ja hän tapasi prostituoitu Bess Lyonin, josta tuli hänen rakastajattarensa. Samalla hän varasteli asiakkailta (jotka kävivät vähiin) sekä paikallisista pikkuputiikeista. Tavernoissa hän oli oikein pidetty mies ja saikin lempinimen “Herrasmies Jack”. Puusepäntyöt saivat lopulta jäädä kokonaan, kun rosvojoukkio laajensi toimintaansa asuntomurtoihin.

Slummielämää Lontoossa 1800-luvun puolella.

Keväällä 1723 kirjattiin Jackin 1. todistettu varkaus: kaksi hopealusikkaa, mutta seuraamuksia tästä ei vielä Jackille tullut. Rutkasti niitä sitten olikin tulossa hyvin lyhyen ajan sisällä:

1. pidätys ja pako: ryöstöjengiläinen kavalsi Jackin 40 punnasta, Jack pidätettiin ja vangittiin St. Giles’s Roundhouse-vankilaan. Jotenkin Jack onnistui rikkomaan hirsiseinän ja pakeni lakanaköydellä (!!!) vain 3 tunnin vankeuden jälkeen.

Jackin ja Bessin pako piirrettynä.


2. pidätys ja pako: rakastajatar Bess ja Jack lukittiin yhdessä Clerkenwellin vankilaan peräti samaan selliin, koska he olivat “aviopari”. He onnistuivat irrottamaan kahleensa, väänsivät ikkunasta metallikalterin irti ja pakenivat taas ikkunasta lakanaköydellä (!!!). Yhdessä he kiipesivät melkein 7 m korkean muurin yli vapauteen. Jack oli pienikokoinen (163 cm) ja Bess… runsas, joten kiipeämisen oli pakko olla melkoisen ponnistelun tulosta.


3. pidätys ja pako: Jack pidätettiin viinakaupasta ilmiannon perusteella, hänet vietiin tällä kertaa Newgaten vankilaan. Bess Lyon ja toinen prostituoitu tulivat Jackia tapaamaan; he hämäsivät vartijaa (mitenköhän…) ja Jack sai taas kalterin irti päästen sellistä käytävälle. Naiset toivat mukanaan vaatteita, joihin pukeutumalla Jack pääsi naisena ulos. Jackin maine oli jo alkanut kiiriä kansan korviin; hänestä puhuttiin ja hänen pakojaan ihailtiin.


4. pidätys ja pako: muutamien päivien jälkeen Jack pidätettiin taas ja vietiin takaisin Newgateen. Tällä kertaa hänelle laitettiin käsiraudat ja jalkaraudat. Yleisö oli huumaantunut Jackista ja häntä kävikin moni katsomassa. Jack sai jopa työkaluja joiltakin vierailta pakoa varten, mutta vartijat toki keräsivät tällaiset esineet pois. Jackille jäi kuitenkin rautanaula; hän tiirikoi käsirautansa tällä naulalla ja irroitetun kalterin avulla hän sai jalkarautansa irti seinästä, rikkoi samalla seinän ja pakeni katolle kahleet edelleen jaloissaan. Jack laski sänkyviltillään kattoa alas viereisen talon katolle, meni sisään taloon ja poistui tyylikkäästi tämän talon etuovesta. Jack sai myöhemmin jalkakahleiden irroittamiseen apua sepältä. Hän pukeutui kerjäläiseksi ja palasi muina miehinä takaisin kaupunkiin.

Tämäntyyppisen asun (mustana) ja tällaisen valkoisen peruukin Jack ehti varastaa. (Victoria&Albert Museum).


5. Lopullinen pidätys: vain muutaman päivän sisällä paostaan Jack murtautui panttiliikkeeseen ja varasti mustan silkkipuvun, timanttisormuksia ja ison, valkoisen peruukin. Jack vietti aikaa 2 rakastajattarensa kanssa, kunnes hänet taas pidätettiin umpijurrissa pukeutuneena näihin hienoihin tamineisiin. Ilmeisesti Jack oli taas “drinking and whoring” eli lempiharrastuksensa parissa.

Daniel Defoe (Robinson Crusoen kirjoittaja) ihaili Jackia siinä määrin, että hän oli jo ehtinyt kirjoittaa tämän “elämäkerran”. Teoksen myötä Jackin suosio oli jo kohonnut pilviin ja kansa seurasi tapahtumien etenemistä jännittyneenä.

Daniel Defoe v. 1660.

Jack vietiin taas Newcastleen, hänelle laitettiin 150 kg:n kahleet ja ympärivuorokautinen valvonta. Vierailijoita oli nyt tulossa niin paljon, että heiltä pyydettiin 4 shillinkiä pääsymaksua (!). Suosion myötä taiteilija James Thornhill tuli vankilaan maalaamaan Jackista muotokuvan, joka valitettavasti ei ole säilynyt.

Thornhillin muotokuvan pohjalta tehty kaiverrustyö. (National Portrait Gallery). Jackin tukka on leikattu lyhyeksi ennen teloitusta ja hän osoittaa dramaattisesti sellin ovelle.

Tuomionluvussa Jack sai hirttotuomion, sillä hän ei suostunut ilmiantamaan rikoskumppaneitaan.

200 000 ihmistä seurasi Jackin kärrymatkaa hirttopuulle, tämä ihmismäärä oli kolmasosa koko Lontoon väestöstä. Koko tapahtuma muistutti lähinnä karnevaalikulkuetta tai paraatia. Matkan aikana tuomittu kävi jopa tavernassa ottamassa viimeisen lasillisen. Vartijat kuitenkin löysivät Jackin hallusta vielä taskuveitsen, jolla hänen piti leikata hirttoköysi poikki; tämä oli hänen viimeinen pakosuunnitelmansa.

Hirttämiset suoritettiin aina julkisella paikalla. Tässä kuvassa 3 onnetonta tuomittua 1700-luvulla.


Jackin ystävillä oli oma suunnitelmansa: heidän piti ottaa Jack nopeasti alas pakollisen 15 minuutin hirttämisen jälkeen ja elvyttää hänet lääkärin avulla. Tällainen toiminta oli joskus pelastanut tuomittujen henkiä, mutta yleisöryntäys esti tällaisen ihmepelastuksen ja Jack menehtyi köydenjatkona. Tavallinen kansa näet pelkäsi, että Jackin ruumista käytettäisiin anatomian tutkimuksiin, tuohon aikaan oli tapana käyttää hirtettyjen ruumiita lääketieteen edistämiseen. Sankaria ei kuitenkaan haluttu luovuttaa tähän tarkoitukseen. Hänet haudattiin hiljaisuudessa St. Martin-of-The-Fields-kirkon hautausmaalle Lontoossa samana iltana.

Jackin kuoleman jälkeen kirjoitettiin useita lauluja ja näytelmiä, ensimmäinen näytelmä peräti jo 2 viikkoa hirttämisen jälkeen. Viranomaiset päättivät lopulta kieltää Jack Sheppardin nimen mainitsemisen missään teoksessa, jotta rikollisuutta ei ihannoitaisi. Tämä kielto oli voimassa peräti 40 vuotta. Huh huh!

Jack vangittuna/J. Sketch/The History of Jack Sheppard.

Aikamoinen legenda jo eläessään, tämä 20-vuotiaana kuollut veijari. On kerrottu, että hirttokulkueen varrella naiset olivat pukeutuneet valkoisiin mekkoihin, he itkivät ja heittelivät kukkia Jackin päälle. Tästä tulee mieleen hysteeriset naiset The Beatlesin tai Elviksen konserteissa.

Mitä me nykyajan ihmiset opimme tästä? Emmepä kai mitään. Tiukan paikan tullen kannattaa kuitenkin pitää lähettyvillä lakanoita, rautanaulaa, hienoja asusteita ja yhtä tällaista “Herrasmies Jackia”. Eikä missään tapauksessa kannata viettää aikaa “drinking and whoring”, kuten Jack Sheppard. Siitä tulee sanomista.

ONNISTUIKO PAKO ALCATRAZISTA? HMM…

Kotini on linnani; sanotaan. Jep, vankilakakulta tämä kevät alkaakin tuntua, joten sanonta pitää jollakin tavalla paikkansa…

Mieleeni juolahtikin maailman kenties kuuluisin “linna”- eli vankilapako: pako Alcatrazista vuonna 1962. Alcatrazissa tehtiin sen vankilatoiminnan aikana yhteensä 14 pakoyritystä, joihin osallistui 36 vankia. Näistä ainakin 6-7 ammuttiin ja kaksi todistettavasti hukkui. 5 vankia “katosi” ja heidän oletettiin hukkuneen. Näiden viiden joukkoon on laskettu myös seuraavat kolme veijaria:

Alcatraz.

Anglinin veljekset Clarence ja John yhdessä Frank Morrisin kanssa onnistuivat ehkä pakenemaan “the Rockista”. Pakoa valmisteltiin useita kuukausia ja siihen osallistui useita muitakin vankeja; he toimittivat kolmikolle tarpeellista tavaraa ja materiaalia vankilan työpajoista.

Alcatrazin ompelimo.
John Anglin.

Kolmikko rakensi mm. yli 50 sadetakista kumilautan, useita omatekoisia työkaluja tarvikkeiden valmistukseen, pelastusliivejä sekä meloja. Haastavinta lienee ollut kaivertaa sellien ilmastointiaukot sopiviksi pakoa varten; kaivamisalue peitettiin paperimassasta tehdyllä säleiköllä. Paperimassasta valmistettiin myös tekopäät oikeine hiuksineen sänkyihin, jotta öisin partioivat vartijat eivät huomaisi tyhjiä sellejä. Hiukset saatiin vankilan parturista.

Tekopäät hiuksineen.
Omatekoinen ritiläviritys.

Kaikki oli valmista pakoa varten 11.6. 1962. Neljäs kaiffari, Allen West, ei ehtinyt paeta sellistään ajoissa, joten suunniteltu pakeneminen jäi häneltä väliin. Myöhemmin Allen Westiä kuulusteltiinkin ahkerasti, jotta pakosuunnitelmasta saataisiin kaikki mahdollinen tieto selville.

Clarence Anglin.

Paon onnistumiseen vaikutti suuresti budjettileikkaukset: kyseisenä ajankohtana vartiointia oli vähennetty ja esim. katoilla ei kiertänyt vartijoita entiseen tapaan. Täten kolmikolla oli mahdollisuus huoltokäytäviä pitkin päästä huomaamatta katolle ja sieltä saaren rantaan lauttaa pumppaamaan.

Sellit Alcatrazissa.

Useissa dokumenteissa on tutkittu San Franciscon lahden virtauksia ja näiden perusteella on esitetty, että pakenijoilla olisi ollut DIY -kumilautallaan tiukat paikat. Virtaukset ovat hyvin voimakkaita ja vesi on hyytävän kylmää. Pahimmassa tapauksessa (melomisesta huolimatta) kumilautta olisi ajautunut kohti Golden Gatea ja sitä myöten avomerelle. Uiminen ei olisi missään nimessä onnistunut kylmästä vedestä ja lahden haista johtuen.

Paon onnistumisesta voi kertoa läheiseltä Angel Islandilta löytynyt kumilautta ja siitä poispäin johtavat kengänjäljet. Jostakin mystisestä syystä FBI kuitenkin väitti, ettei lauttaa koskaan löytynyt. Vanhoissa asiakirjoissa lautan löytyminen kuitenkin mainitaan. Merkillistä hutilointia: oliko siellä nyt sitä lauttaa vaiko ei!

NASAn kuva San Fransiscon lahdesta; keskellä lahtea Alcatraz.

Eräs varteenotettava vaihtoehto paon etenemisestä liittyy Anglinin veljesten lapsuuteen: heillä oli tapana sitoa itse tehty lautta narulla kiinni jonkin sukulaisen veneen perämoottoriin ja tällä tapaa saada mukava “kyyti”. Anglinin veljesten ystävä kertoi tavanneensa Anglinit Rio de Janeirossa useita vuosia paon jälkeen ja väitti veljesten tunnustaneen, että tällä tavoin he pakenivat Alcatrazista.

Teoria kuulostaa hyvältä: viimeinen lautta mantereelle lähti saarelta keskellä yötä. Lautalla kuljetettiin mm. vankilan työntekijöitä ja tarvikkeita. Tällainen ratkaisu olisikin ollut ihanteellinen lahden virtausten välttämiseksi eikä melomisesta olisi ollut mitään vaivaa. Kaksi melaa löytyikin paon jälkeen vedestä; ehkä ne heitettiin turhina yli laidan.

Vartijoita Alcatrazissa.

1970-luvulta on myös olemassa valokuva, joka väitteen mukaan esittää Anglinin veljeksiä maatilallaan Brasiliassa. Tästä kuvasta on tehty useita tutkimuksia kasvonpiirteiden osalta, josko Anglinin veljekset olisivatkin todella kuvassa. Ainakin yksi dokumentti väitti, että piirteet ovat yhteneväiset.

Frank Morris.

Frank Morrisin kohtalosta ei tiedetä: lahden suulta myöhemmin löytyneitä mieshenkilön luita epäiltiin Frank Morrisin jäännöksiksi. Näin ei kuitenkaan ollut, kun Morrisin sukulaisilta saatua dna:ta verrattiin kyseisen “John Doen” näytteeseen. Tuolloin jopa epäiltiin, että Anglinit olisivat heivanneet Morrisin lautalta pakomatkan aikana ja tämän myötä Morris olisi hukkunut virtauksiin. Hyi, aina oletetaan ihmisistä pahinta!

Merkillistä tapauksessa on se, että “keissi” on yhä tutkinnassa. Frank Morris syntyi v. 1926 ja Anglinit vuosina 1930-1931. Tapaus on avoin ainakin siihen asti, kunnes pakenijat ovat 100-vuotiaita tai tapaus muutoin ratkeaa. Eli kannattaa vaan edelleen soitella vihjeitä menemään; kenellä sellaisia on!

Akka ainakin toivoo, että pakenijat selvisivät hengissä. Kyseessä olivat kuitenkin pankkiryövärit, eivät mitkään murhaajamiehet. Kyllä sellaista vaivaa on paon eteen nähty, että oksat pois… Meikäläisellä ei kestäisi pinna kuukausitolkulla nitkuttaa sementtiä irti seinästä teroitetulla lusikalla. Tosin se tilanne taitaa tulla eteen jossakin vaiheessa tämän nykytilanteen mahdollisesti pitkittyessä… äh, ei sentään! Aina voi katsoa juutuubista lisää dokkareita!