JOULUN PYHÄ KOLMINAISUUS

Näin joulun alla –niiden hankien, korkeiden nietosten sulaessa– moni tuskailee köökissä eli ruoanlaittotapahtumakeskuksessa tuntikausia: on laitettava viimeisen päälle kystä kyllä koko suvulle ja laajalle ystäväjoukolle, valmisruokaahan kunnon “joulustelija” ei tarjolle aseta!

Ja sitten on sen seitsemää sorttia leivottava, vaikka henki menisi – joita juurikaan kukaan ei saavu syömään (joko jossakin taudissa kärvistellen tai kaikkia mahdollisia tauteja peläten).

Pakastin huutaa hoosiannaa, kun ahkera joulunrakentaja sulloo itku silmässä vaivalla vääntämänsä juustokierteet, luumu-unelmat ja savulohipasteijat odottamaan parempaa aikaa, jota ei koskaan tule.

Näin; nyt pahimmat synkistelyt on suoritettu, joten mennäänpä itse asiaan.

Useimpien joulupöytään kuuluu ehdottomasti Pyhä Kolminaisuus eli porkkana-, peruna- ja lanttulaatikko.

“Pernaloora” (kuten Akan faija tätä muinoin nimitti) lienee laatikoista suosituin ja kaikilla lienee oma mielipiteensä myöskin imelletystä perunalaatikosta.

The Potato Eaters/Vincent van Gogh 1885.

Perunan alkuperää harvempi kuitenkaan tietää: varhaisimmat löydökset perunanviljelystä on tehty kivityökaluista Perusta, ja ne ajoittuvat vuosiin 3400-2500 eaa. On kuitenkin arveltu, että perunan historian alkuperä ulottuu jopa 8000-5000 eaa. asti.

Eurooppaan peruna saapui konkistadorien tuomana noin vuosien 1536-1570 välisenä aikana, mutta suurempaa suosiota tämä mukulakasvi ei tuolloin vielä saanut. Tavallinen kansa pelkäsi perunan olevan myrkyllistä ja pakanallinen kasvi, jonka kasvattamisesta (kuten tomaatinkin) saattoi saada syytteen noituudesta.

Vasta 1700-luvulla peruna ymmärrettiin suhteellisen helposti viljeltäväksi satokasviksi, joka varsinkin nälänhätien keskellä pelasti jopa usein ihmishenkiä. Perunan yleisyyttä edisti myös mm. Ranskassa sellainen seikka, että peräti itse kuningatar Marie-Antoinette (1774-1792) alkoi käyttää hiuksissaan koristeina perunankukkia.

Suomeen peruna saapui tiettävästi 1720-luvulla Fagervikin kartanoon saksalaisten työmiesten tuomina. Vähitellen peruna syrjäytti aiemmin yleisimmän juureksen eli nauriin ja nykyisin suomalaiset popsivat perunaa 50-60 kg vuodessa/lärvi, mutta vielä 1950-luvulla kulutus oli jopa 188 kg/lärvi. Pasta ja riisi ovat laskeneet potunjyystämisen suosiota, vaikka perunassa on runsaasti erilaisia vitamiineja ja kivennäisaineita.

Fagervikin kartano – Wikipedia

Porkkananviljelyn alkuperä juontuu 3000-luvulle eaa muinaiseen Persiaan (nyk. Iran ja Afganistan), ja Sveitsistä ja Saksasta on löydetty samoilta ajoilta porkkanansiemeniä. Tuolloin porkkanaa viljeltiin vielä muun värisenä, kuin oranssina: lajikkeista on löytynyt sekä mustaa, valkoista, punaista, että violettia väriä. Muinaisesta Egyptistä porkkanan käyttö lääkkeenä siirtyi Kreikkaan ja Roomaan, mutta vasta 1700-luvulla hollantilaiset kasvattajat toivat suuren yleisön tietoisuuteen oranssin lajikkeen, nimeltään “Long Orange” (pitkä oranssi).

Amerikkaan lähteneet ensimmäisen siirtokunnan jäsenet viljelivät tiettävästi porkkanaa Jamestownissa v. 1609, joten porkkanan maailmanvalloitus oli väistämätöntä.

Suomessa porkkanaa on sekä viljelty, että syöty ainakin parisataa vuotta ja käytetty myöskin lääkinnällisiin tarkoituksiin, kuten muinaisessa Egyptissä. Porkkanaa syödään noin 8-10 kg vuodessa/lärvi, joten perunankulutukseen on vielä viisinkertainen matka!

Joitakin vuosia sitten esiteltiin vegaaninen kylmäsavulohi, eli porkkanasta valmistettu “porkkala.” Tämä ruokalaji jakanee mielipiteitä erilleen yhtä paljon, kuin imelletty perunalaatikko.

Porkkanalohi eli porkkala | Sesonki | Reseptit | K-Ruoka

Lanttua onkin peräti epäilty joko suomalaiseksi, ruotsalaiseksi tai siperialaiseksi lajiksi, ja tämä uskomus on peräisin kasvitieteilijä Gaspard Bauhinista. Hänen muistiinpanonsa vuodelta 1620 osoittavat, että lanttua kasvoi tuolloin villinä Ruotsissa.

Gaspard Bauhin (1560-1624).

Onkin siis epäilty, että täällä Pohjolassa olisikin jotenkin onnistuttu risteyttämään nauris, rypsi (nauriin alalaji) sekä Siperiasta peräisin oleva lehtikaali? Vuoden 2019 tutkimukset University of Missourissa osoittavat kuitenkin, että tämä väite on mahdoton: näiden lajien erot ovat syntyneet jo hyvin varhain eikä niiden esiastetta tai yhteistä edeltäjää ole enää löydettävissä, sillä sellainen lienee kuollut sukupuuttoon.

New study revises origins of the humble rutabaga – Biological Sciences (missouri.edu)

Noh, ainakin Suomessa lanttua on viljelty 1500-luvulta asti. Se ei olekaan mikään ihme, sillä tämä vähäkalorinen planttu sisältää mm. yllättävän paljon C-vitamiinia. Tämä lienee lantun suosion syy pohjoisilla leveysasteilla jo niinä aikoina, kun mistään vitamiineista ei tiedetty vielä hölkäsen pöläystäkään… C-vitamiinin riittävä saanti esti nimittäin lukuisia sairauksia, tunnetuin niistä lienee keripukki.

Lanttua syödään kuitenkin enää noin kilon verran vuodessa/lärvi. Akka epäilee tämän määrän johtuvan ylipäätään siitä, että keittojuureksissa on lanttua arkiruoassa. Loput lantunkulutuksen määrästä meneekin sitten jo joulun lanttulaatikon myötä…

Otetaanpa tähän vielä Pyhän kolminaisuuden ulkopuolelta yksi juures lisää, joka kuuluu oleellisena osana suomalaisten joulupöytään:

Punajuuri. Tämän mehukkaan vihanneksen jäänteitä on löydetty sekä Hollannista, Mesopotamiasta että Egyptistä noin 5000 vuoden takaa. Erikoista on kuitenkin se, että tuolloisena aikana tämä juures oli pitkä ja kapea, kuten porkkana, ja lähinnä vain sen lehtiä käytettiinkin sittemmin muinaisessa Kreikassa lääkinnällisiin tarkoituksiin.

Nykyisenlainen punajuuri kehittyi jalostuksen myötä Euroopassa 1500-1600-luvuilla, ja toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen tämä kasvis olikin purkitettuna suosittu. Kuten edellisetkin esimerkit, tämä juures sisältää paljon useita ravintoaineita.

Punajuuri on voimajuures (puutarha.net)

Viimeisimpänä, mutta ei yhtään vähäisempänä, Akka kertoo seuraavassa tämän punajuurikkaasta tehdyn alamuodon historiasta suomalaisessa joulupöydässä:

ROSOLLI. Nähtävästi tämä ruokalaji on seuraus 1700-luvun Lounais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan säätyläispiireistä, joista ruokalaji levisi joulupöytään muuallekin Suomeen 1800-luvun puolella. Kannattaa lukaista seuraava linkki tästä “melkein pyhästä” aiheesta, sillä tämä aihe jakaa mielipiteitä yhtä paljon, kuin perunalaatikon imellytys. Notta että kuuluuko rosolliin silliä vaiko ei:

Adventtikalenteri 3: Rosolli ja sillisalaatti – Kulttuurihistorian seura

Sillisalaattia – Kotimaisten kielten keskus (kotus.fi)

Noh; summa summarum: yritetään taas tänä jouluna välttää sairastuttamasta ketään ja vedetään näitä kotimaisia vihanneksia ihan vaikka itse tehtyinä tai valmiina ostettuina, jos niitä ylipäätään haluaa syödä.

Akalle tämä on kynnyskysymys, joten kiertoilmauksin Akka poistaa itsensä tästä tilanteesta: “Juu-ei-kirvesvartta-ohoh-mikäs-tuolla-oli.”

Hyvää joulua itse kullekin säädylle; näillä mennään! Pääasia joulussa on mukava fiilis, eikä hössötys, jos sekin voi joillekin yksilöille aiheuttaa “Hirveetä ressiä. Sitä ei nimittäin ihminen jaksa. Pitkään.” – Akan faija

MUUTAMA MERKKITAPAUS HISTORIASTA

Sotahistoria ylipäätään ei ole missään vaiheessa sopinut Akan pirtaan, mutta nyt oli aivan pakko virkistää muistia ja kaivaa lisäinfoakin muutaman historiallisen tapahtuman osalta. On meinaan sen verran kiristänyt hampaita nämä viime aikojen tapahtumat. Huom! Seuraavat tekstit saattavat aiheuttaa närää tai mielipahaa joillekin ihmisille, mutta siitä on turha valittaa yhtään mitään yhtään minnekään. Akkaa ei nimittäin kiinnosta, ei edes pätkän vertaa.

Pidemmittä puheitta esimerkki nro 1:

Sotapäällikkö Hannibal Barka (kavereiden kesken vain Hannibal) tunnetaan parhaiten sotaretkestään Alppien yli v. 218 eaa. Mukanaan Hannibalilla oli peräti 70 000 miestä, 20 000 hevosta ja 37 SOTANORSUA. Hannibal lähti tähän uskaliaaseen ylitykseen syksyllä ja roomalaisten historioitsijoiden (Titus Livius ja Polybios) mukaan retkue eteni Alppien yli peräti 16 päivässä lumesta, jäästä ja vuoristoisesta ympäristöstä huolimatta.

Hannibal Barka (247 eaa. – 183 eaa.)

Matkan aikana menetettiin varmasti useitakin ukkeleita, heppoja ja norsujakin ihan pelkkään kylmyyteen, mutta matkan tarkoituksena oli tässä toisessa puunilaissodassa (Karthagon ja Rooman valtakunnan välillä) hyökätä roomalaisten kimppuun näiden omilla kotikonnuilla eli Italiassa. Yllätyksellinen matkareitti toikin toivotun lopputuloksen: Hannibal raivasi tieltään ensin joitakin paikallisia heimoja Pohjois-Italiassa ja voitti lopulta roomalaiset sodan ensimmäisessä suurtaistelussa (Trebian taistelussa) joulukuussa. Tästä Hannibalin joukkioineen oli hyvä jatkaa eteenpäin kohti eteläisempää Italiaa ja tietenkin – Roomaa.

Arkeologit ovat yrittäneet kartoittaa Hannibalin kulkemaa reittiä mm. näiden eläinten vanhojen jätösten perusteella, joita on löydetty n. 3000 metrin korkeudelta Col de la Traversette-solasta Ranskan ja Italian rajalla.

Col de la Traversette – Google Maps

(Henri-Paul Motte/1906)

Titus Livius ja Polybios kertovat kumpikin Alppien ylityksen hirvittävistä olosuhteista, mutta kumpikaan ei mainitse, millaista tällaisten sotajoukkojen ja varsinkin norsujen kohtaaminen saattoikaan olla näille paikallisille heimoille. Akka täyttää tämän aukon nyt fiktiivisellä kuvaelmalla, kun paikallinen kylänvanhin kohtaa ensimmäistä kertaa tämän kerrassaan hämmästyttävän joukkion:

“Kas mokomaa, tervetuloa! Kylläpä teitä onkin saapunut lukuisa joukko; käykää toki lämmittelemään nuotion ympärille. Yksi kerrallaan, poijjaat, yksi kerrallaan, muuten tulee ruuhkaa! TALUTTAKAA ne teidän sotanorsunne tuonne sivummalle, ne vievät niin kamalasti tilaa tässä pikkuisessa kyläpahasessa. Olkaa niin hyvät ja majoittukaa mihin tahansa mahdutte; olisikin pitänyt leipasta vähän enempi nisua, jos olisi tiedetty vieraita tulevan näinkin runsaasti. Eihän meillä ole heinääkään kaikille noille hevosille, jestas sentään… mitäs nuo teidän norsunne muuten syövät??”

(Heinrich Leutemann/1865)

Esimerkki nro 2:

Marraskuun 15. päivä v. 1532 espanjalainen konkistadori Francisco Pizarro saapui inkavaltakuntaan Peruun Cajamarcan kaupunkiin, jossa hän kukisti ja vangitsi vain 180 miehen voimin inkakuningas Atahualpan (jolla oli sotilasjoukkoja arvioiden mukaan 40 000-80 000). Kun Atahualpa heitti hänelle ojennetun Raamatun maahan, kuningas vangittiin ja useita inkoja ammuttiin saman tien kuoliaaksi.

Atahualpa (n. 1502-1533). Tuntematon taiteilija.

Atahualpa yritti vapautua lupaamalla Pizarrolle huoneellisen kultaa ja kaksi pienempää huoneellista hopeaa, nykypäivän rahassa pelkästään tämän “kultahuoneen” arvoksi on laskettu peräti 500 miljoonaa dollaria. Noh, Atahualpaa ei tietenkään lunnaista huolimatta vapautettu, vaan hänelle järjestettiin “oikeudenkäynti,” jonka lopputuloksena inkavaltias todettiin syylliseksi ja tuomiona oli polttaminen elävältä samaisena yönä. Kun Atahualpa sitten lopulta lupautui ottamaan kasteen ja kääntymään katolilaiseksi, teloittaminen tapahtuikin “vain” kuristamalla 29.8.1533.

Atahualpan lunnasrahahuone Cajamarcassa, Perussa.

Cajamarca – Google Maps

Pizarron ja hänen jälkeensä lukuisten muiden eurooppalaisten saapumisen myötä arviolta noin 250 000 inkaa kuoli vastustuskyvyttöminä pelkästään isorokkoon. Myös tuhkarokko ja sikotauti olivat inkoille aiemmin tuntemattomia sairauksia ja arvioiden mukaan jopa 90-95 % alkuperäisväestöstä menetti lopulta henkensä näihin tauteihin inkavaltakunnan valloituksen myötä.

Macchu Picchu.

Franciscon serkku Pedro Pizarro oli mukana useilla Perun valloitusretkillä ja hän kirjoitti näistä kokemuksista teoksen “Relation of the discovery and conquest of the kingdoms of Peru.” Tässä historiikissa ei kuitenkaan mainita seuraavanlaista fiktiivistä tervetulojuhlaa, kun kuningas Atahualpa oli espanjalaisten saapuessa juurikin juhlimassa lopullista voittoaan raastavasta sisällissodasta:

“Mitäs miehiä sieltä nyt oikein lappaa? Tulkaapas ottamaan chichaa (maissipohjainen alkoholijuoma, jota valmistettiin naisten pureskelemista maissinjyvistä), sitä nimittäin riittää nyt yllin kyllin! Mitäs merkillisiä aseita (varhaisia musketteja) teillä on mukananne, ei kai teillä vaan ole pahat mielessänne… noh, eihän teitä ole kuin parisataa; ettehän te meille kuitenkaan mitään mahda. Ei kai teillä muuten vaan ole mitään tauteja? En viittis nyt mitenkään pilata tätä mun loistavaa juhlafiilistä millään pienellä nuhalla.”

Pizarro seizing the Inca of Peru/John Everett Millais v. 1845.

Akalla ei ole näihin mitään lisättävää, Akka on puhunut ja on nyt vaihteeksi hiljaa. Tämä on vain sarkastista, täysin fiktiivistä tarinankerrontaa, joka pohjautuu menneisiin historiallisiin tapahtumiin.

TIETO LISÄÄ TUSKAA

Joskus sitä ihminen saa niin pirullisen flunssan (tai minkä-lie-koronavariantin), ettei käsien voima riitä pitelemään edes kirjaa luettavaksi – saati, että aivotoiminta lukemiseen edes riittäisikään. Siinä on turha haikailla sivistävänsä itseään vielä lukemattomilla klassikoilla, kun nivelet ja silmät huutavat hoosiannaa aivojen tolkuttaessa samaan aikaan mantraa: “syö lisää särkylääkettä – monelta otinkaan sen viimeisimmän napin napaan…”

Tässä jutussa paino onkin siis sanoilla “pirullinen” ja “kirja,” joten katsahdetaanpa hermeettistä teosta, jonka pitelemiseen eivät tavallisen pulliaisen voimat riitä edes terveenä: PAHOLAISEN RAAMATTU eli Codex Gigas.

Tämä 1200-luvulta peräisin oleva teos on nykyään esillä Ruotsin kuninkaallisessa kansalliskirjastossa Tukholmassa. Opuksen matka Ruotsiin asti on ollut pitkä, mutta tarkastellaanpa ensin tämän möhkäleen hirvittävää kokoa ja olomuotoa: kirjan korkeus on 92 cm, leveys 50 cm ja paksuus 22 cm. Kirjan kannet ovat rautakoristeista, nahalla päällystettyä puuta ja sen 310 sivua ovat pergamenttia eli yleensä vasikannahasta tehtyä keskiaikaista kirjoitusmateriaalia. Pelkästään kirjan rakenne aiheuttaa siis sen, että koko järkäle painaa 74,8 kg! Well, siinäpä sitä iltalukemista itse kullekin säädylle!

The Codex Gigas – Kungliga biblioteket – Sveriges nationalbibliotek – kb.se

Kirjasta tekee legendaarisen… noh, ihan pelkästään legenda, jonka mukaan kirja olisi kirjoitettu yhden yön aikana ihtensä vihtahousun eli pirun avustuksella. Ennen tätä tarinaa on kuitenkin parempi katsahtaa kirjan syntypaikkaa ja sen matkaa peräti Ruotsin Tukholmaan, jossa se on majaillut vuodesta 1649 asti.

(Kungliga biblioteket).

Useiden lähteiden mukaan kirjan kirjoittajaksi epäillään benediktiiniläisluostarin munkkia Herman the Reclusea, (Akka ei löydä tälle käännöstä, mutta nimi tarkoittaa erakko-Hermania) joka eleli nyk. Tsekin alueella Podlazicen kaupungissa. Tämän jälkeen teos olisi sitten seikkaillut useammankin luostarin kautta – jopa niin, että kirja on peräti pantattu rahavaikeuksien takia, kunnes Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Rudolf II sai sen haltuunsa v. 1594. Teos jäi tällöin Prahaan vuoteen 1648 asti, jolloin ruotsalaiset sotilaat veivät sen mukanaan kolmikymmenvuotisen sodan sotasaaliina. Tällöin teos päätyi Tukholman linnaan, mutta linnapalon seurauksena se siirrettiin nykyiseen, pysyvään olinpaikkaansa nykyiseen Kansalliskirjastoon.

Portrait of Emperor Rudolf II/Hans von Aachen/1590-luku).

Entäpä se legenda? Tarinasta on kaksikin versiota; Akka käyttää tässä epäillystä benediktiiniläismunkista nimeä Herman. Legenda 1 kertoo, että munkki Herman olisi rikkonut munkkivalansa ja hänet olisi täten tuomittu muurattavaksi elävältä seinän sisään (kuollen lopulta nestehukkaan ja nälkään), jolloin Herman olisi pyytänyt luostarin apotilta armoa luvaten, että hän kirjoittaisi yhden yön aikana opuksen, joka kiteyttäisi koko luomakunnan tiedot yhteen teokseen. Apotin suostuttua Herman kirjoitti kirjoittamistaan keskiyöhön asti, mutta huomattuaan urakan toivottomaksi, hän lopulta myi sielunsa paholaiselle saadakseen urakan päätökseen.

Legenda 2 taasen kertoo, että Herman-parka oli tässäkin versiossa syyllistynyt nimeämättömään munkkivalan rikkomiseen, mutta apotti olisi antanut hänelle peräti vuoden aikaa tehdä teos kokonaisuudessaan. Tässäkin versiossa munkkiparka joutui myymään sielunsa, kuten ennalta olikin arvattavissa.

Mitäpä kirja sitten itse asiassa sisältää? Kirja on kirjoitettu latinaksi lukuunottamatta joidenkin kappaleiden alkukirjaimia ja se sisältää useita piirroksia monilla eri väreillä. Pelkästään eri lukujen alkukirjaimet ovat itsessään jo piirroksia, mutta nimen “Paholaisen raamattu” tämä teos on saanut kuvasta, joka sijaitsee sivulla 290. Tässä on kyseessä sellainen pirulainen, että vähemmästäkin alkaa sukat pyöriä jaloissa! Tällainen kuva muistuttaa tosin hieman Akan passikuvaa; hmm…!

Sivu 290 (WikimediaCommons).

Kirjan kirjoitettu sisältö onkin se mielenkiintoinen osio, sillä kirjassa esiintyy useita eri aiheita: alkuun teoksessa kirjoitetaan tietenkin Raamatun Vanhan testamentin kappaleita vanhalla vulgata-käännöksellä, mutta teksteistä löytyy myös mm. eri aikojen historiikkia, lääketieteellisiä tekstejä, Uusi testamentti vaillinaisena, kalenterisivuja yms. On myös huomattava, että jossakin vaiheessa kirjasta on revitty irti 10 sivua, eikä kukaan tiedä kenen toimesta, koska ja miksi.

Image 1 of Devil’s Bible. | Library of Congress (loc.gov) Jokainen sivu nähtävissä kuvasarjana

Nyt pitää kyllä sanoa, ettei Akka ymmärrä tätä teosta ollenkaan. Tuollainen koristeellinen kirjoittaminen/piirtäminen sen aikaisilla välineillä olisi ollut monien vuosikymmenien tehtävä: onkin arvioitu, että yhdeltä tekijältä tällainen työ olisi kestänyt n. 20 vuotta. Samoin on myös tutkimusten mukaan todistettu, että kirjoittaja on kuitenkin ollut niin yhteneväinen kirjoitustyylinsä suhteen, että kyseessä lienee ainoastaan yksi henkilö. God damn, miten ärsyttävää!

Mysteeri kirjan tekotavasta on järkälemäinen; älkäämme kuitenkaan myykö sielujamme vihtahousulle kevein perustein. Siitä ei nähtävästi seuraa mitään hyvää. Akka tosin uskoo, että tämän kirjan legenda on syntynyt ihan jo sen koon, valtaisan työn ja vaivannäön jälkeisinä tulevina vuosisatoina. Ihan samalla tavalla on selitetty legendana Stonehengen kiviä: perimätiedon mukaan niiden kerrotaan leijuneen paikalleen aivan vaivattomasti ilman hikeä, kyyneleitä ja työmiesten persusten revähtämisiä.

Kaiken massiivisen, henkeäsalpaavan tai työlään homman takaa löytyy aina (nainen? Matti ja Teppo kaapissa?) jokin tarina, joka selittää tällaisen harvinaislaatuisen ihmetapahtuman syntymisen. Tekeväthän muurahaisetkin valtavia tunnelisysteemeitä kekoihinsa, vaikka ovatkin niin… nyt on pakko sanoa: PIRUN pieniä, hah haa!

(Kungliga biblioteket).

On tietenkin mahdollista, että tämä Arvoisa Herra Munkki Erakko on toiminut juurikin niin, kuten legendat kertovat, mutta mistäpä me sen saisimme tietää. Onkin siis uskottavaa ajatella, että joskus tuolloin on ollut olemassa nörttimunkki, jolle on annettu tehtäväksi tehdä tällainen opus ja kas kummaa: sen jälkeen tämä nörtti ei liikahtanut tuolistaan ennen kirjan valmistumista! Believe me, tämä on mahdollista ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä!

Vincent of Beauvais/1400-luvun loppupuolelta (WikimediaCommons).

Eikä tarvita kuin jonkun pelin päivitys keskellä yötä, niin jopas siinä unenrippeetkin karisevat silmistä ihan hujauksessa. Johan tämän teoksen hifistelymäinen ulkoasu senkin kertoo; ei tätä mikään tavallinen munkinpentele ole nauriiden kaivamisen ohella työstänyt!

Syyllinen ei siis tällä kertaa ole hovimestari eikä ihtensä vihtahousu… vaan maailman ensimmäinen NÖRTTI (kylmät väreet kulkevat Akan läpi… ihan vain flunssan jälkimaininkeina)!

Whitby Abbey – Wikipedia Jep, tällaisiin puitteisiin olisi mahtunut useitakin kirjoitushuoneita ja muutamia nörttejä – jopa yksi Akka! Kuva on vain yksi esimerkki luostareiden hulppeista puitteista noina aikoina. Tämä luostari on nimenomaan benediktiiniläisluostari, joten Akan mielestä kuva on hyvin kertova.

REMONTOIJAN JA RAKENTAJAN UNELMIA

Jos Akka ottaisi lekan käteensä ja paukuttaisi sillä osittain-maanalaisen autotallinsa seinää kumoon, niin vastassa olisi todennäköisesti jumalaton juurikkorykelmä ja sen seurauksena ainakin yksi jumalattoman suuri kaatunut puu. Akan tuurilla tämä puu kaatuisi suoraan Akan tönön päälle, rikkoisi muutaman ikkunan siinä sivussa ja tekisi lopulta tuhojaan tiilikatolle.

Näin ei kuitenkaan päässyt käymään v. 1963, kun turkkilainen mies päätti remonttitöidensä yhteydessä kaataa talonsa kellarissa seinän, ja löysi sen takaa 18-kerroksisen maanalaisen kaupungin Derinkuyun.

Derinkuyu Underground City – Google Maps

Derinkuyu, Turkki (WikimediaCommons).

Tämä asuintiloja, temppeleitä, talleja, kouluja ja varastotiloja sisältänyt kaupunki rakennettiin oletetusti vuosien 780-1180 eaa. välisenä aikana. ja sen rakentamisen syiksi on esitetty joko luonnonkatastrofeja tai puolustautumistarkoitusta. Jokainen kerros oli suljettavissa erikseen suurilla kivipaasilla, kuten sen 600 sisäänkäyntiäkin. Tässä valtaisassa tunneliverkostossa kykeni elämään peräti jopa 20 000 ihmistä ja luonnollisesti heidän elämisensä ylläpitoon tarkoitetut kotieläimetkin asustelivat tunneleissa. Ah, sitä auvoa, kun määkivä kilipukki käpertyy viereesi nukkumaan ja seinän takaa kuuluu kivisten seinien voimistamana koko perhanan lauman yhteinen määkiminen!

San Franciscossa autotallin lattian alta löytyi puolestaan remonttitöiden yhteydessä lapsen arkku, joka lienee jääneen talon alle vanhan hautausmaan siirron yhteydessä. Tarkempien selvitysten jälkeen lapsen tunnistettiin olevan 13.10.1876 kuollut Edith Howard Cook, ja hänet haudattiin uudestaan Green Lawn‘n hautausmaalle.

Älyttömintä tässä tarinassa on se, ettei talonomistaja Ericka Karner saanut viranomaisilta lupaa haudata lasta uudestaan ilman tytön kuolintodistusta, joten tunnistamattomien lasten hautausapu Garden of Innocence riensi hätiin tytön identifioimiseksi. Yep, näköjään byrokratia tökkii muuallakin maailmassa, eikä pelkästään Suomessa. Mitä tämän talonomistajan olisi sitten kuulunut tässä tilanteessa tehdä? Laittaa arkku näytille olohuoneeseen? Eikö se jo riittänyt, että sekä Ericka että rakennusmiehet kuulivat yläkerrasta lapsen jalkojen tepsuttelua koko sen ajan, kun lapsi oli hautaamatta… spooky!

Edith Howard Cook (Garden of Innocence).

Englannissa historiallisen Yorkin kaupungin alueella löydettiin kaksion keittiöremontin yhteydessä kaksi suoraan seinään maalattua friisiä, joiden arveltiin olevan peräisin asunnon rakentamisvuodelta 1747. Nämä raamattullisia aiheita sisältämät kuvaelmat paljastuivat kuitenkin perustuvan runoilija Francis Quarlesin teokseen “Emblems” vuodelta 1635, joten maalaukset lienee tehdyn vuosien 1635-1700 välillä. Asiantuntijoiden mukaan taloa on ajon saatossa uudistettu niin, että nämä maalausseinät on jätetty paikoilleen muiden rakenteiden korjaamistöiden yhteydessä.

(DailyExpress).

Valitettavasti toinen friisi on jäänyt löydön jälkeen rempan yhteydessä keittiön yläkaappien taakse eikä teosten kunnostuksiin ole saatu rahoitusta. Jaahas, ainakin Akka heittelisi mieluummin turhat kipponsa ja kuppinsa hiiteen yläkaapeista, kuin peittelisi moiset historialliset maalaukset typerillä lastulevykaapeilla. Noh, kukin tavallaan, mutta silti…! Mitenköhän nämä maalaukset huomioidaan, jos asunto joskus myydään? “Keittiön erikoisuutena satoja vuosia vanhat friisit, joiden takia asunnossa ei saa käryttää mitään rasvaisia ruokia tai harrastaa mitään DIY-kaakelointeja. Pidä näppisi irti koko keittiöstä.”

Lontoon the Thames-joen etelärannalta Southwarkista löydettiin viime kesänä rakennustöiden yhteydessä roomalainen mausoleumi, mosaiikkeja sekä peräti 80 ihmisen jäänteet. Nämä löydöt ajoittuvat n. 200-luvulle jaa. sisältäen myös 100 kolikkoa, keramiikkaa, koruja, kattotiiliä ja lasihelmiä. Kuinka ollakaan: arkeologisten kaivauksien jälkeen mausoleumi, esineet ja mosaiikit on siirretty museoihin rakennustöiden alta ja päälle valmistuvat nykyaikaiset toimistot ja asuinkompleksit. Tämä on varsin ymmärrettävää Lontoon kaltaisessa kaupungissa, jossa jokainen neliösentti tonttimaata on huomattavan arvokasta.

(Museum of London Archaeology).

Toivottavasti edes yksi näistä roomalaisista kummittelee ihan lämpimikseen esim. mahdollisesti paikalle rakennetussa ostarin kahvilassa, jotta totuus ei unohtuisi. “Menitte sitten tonkimaan meikäläisen viimeistä leposijaa, ruojat” voisi kummitus todeta kaataessaan kalliit kahvijuomat viattomien asiakkaiden syliin. Mikäli joku haudatuista oli roomalainen sotilas, olisi hyvä pökkiä samalla asiakkaita kylkiluihin pilumilla (kaksimetrinen, 2 – 5 kilogramman painoinen heittokeihäs).

Tienrakennustöiden yhteydessä Israelissa -arkeologisten löytöjen luvatussa maassa- löydettiin peräti 10 000 vuotta vanhan rakennuksen jäänteet kivikirveiden ja 6000-vuotiaan temppelin ohella. Temppeliä on ilmeisesti käytetty rituaalisiin tarkoituksiin, sillä sen sisällä sijaitsee 1,3-metrinen sivuiltaan siloiteltu kivipaasi. Rakennuksen jäänteet puolestaan kertovat, että sitä on rempattu useaan otteeseen ja varhaisin ajankohta täsmää aikaan, jolloin ihmiset alkoivat asettua aloilleen. Israelissa näköjään löytyy minkä tahansa rakennustyön yhteydessä kaikenlaista, ei tarvita kuin ensimmäinen lapionheilautus ja a vot: “Ohoh, täällähän onkin ihtensä Pelsepuupin temppeli… ja perhana, Lootin vaimo suolapatsaana!”

(LiveScience).

Binnenhofin laajassa valtion virastokompleksissa Haagissa löydettiin remontointitöiden yhteydessä lattian alta (vain n. 20-30 cm:n syvyydessä) kolmen aikuisen ihmisen luurangot. Tämä löytö on tehty kuluvana kesänä, joten näiden ihmisten ikää tai luurankojen ajoitusta ei ole vielä tiedossa. Lisäksi löytöihin kuuluu pronssikolikko vuodelta 1761, joten satojen vuosien ikäisestä löydöstä lienee siis kyse.

Binnenhof – Google Maps

Alueella tehdäänkin nyt paikallisia kaivauksia lisälöytöjen toivossa. Binnenhofin rakennustyöt on aloitettu kuitenkin jo 1200-luvulla, joten luurangot voivat siis olla kolikkoakin vanhempaa perua. Suomalaisiin löytöihin kuuluu se, että pienenkin viisipennisen löytämisestä nousee suuri riemu: “Heii, mä löysin kolikon peräti markka-ajalta, juhuu!”

Binnenhof (WikimediaCommons).

Watfordin kylästä, Northamptonshiresta löydettiin entisen pubin savupiipun purkamisen yhteydessä lasinen noituudenesto-pullo, joka sisälsi ongenkoukkuja, ihmisen hampaan, lasinpaloja sekä jonkinlaista nestettä. Tällaisia pulloja on löydetty useista historiallisista rakennuksista, mutta tämä entinen Star And Garter Inn -pubi on erityisen kuuluisa paikallisen noidan Angeline Tubbsin syntysijana noin v. 1761. Tämä noita muutti sittemmin 15-vuotiaana New Yorkiin ja pullo onkin ajoitettu tehdyksi 1830-luvun jälkeen.

Angeline Tubbsin kuolinilmoitus (Newspapers.com). Kuoli 104-vuotiaana? Noituuksia!!

Ehkäpä joku halusi estää noidan kirouksia tässä sittemmin asuinkäyttöön muutetussa pubissa, ja tällaisten pullolöytöjen yleisyys kertookin vahvasta taikauskosta noihin aikoihin. Kun ei ollut tietoa bakteereista, viruksista, eikä mistään muustakaan, niin meitä mustissa viitoissa huvikseen liehuvia ihmisiä kissoineen oli helppo syyttää noituudesta. Onhan se nyt perhana noituuden syytä, jos naapurin karjaelikot näyttävät voivan paremmin, kuin omat elikot! Pthyi!

(DailyMail).

Cheshiressa, Englannissa asunnonomistaja Kevin Mort päätti asentaa lattialämmityksen itse keittiöönsä, ja löysi yllätyksekseen lattian alta 300 vuotta vanhan kaivon täynnä vettä ja mutaa. Ukko päättikin kaivaa tämän viisimetrisen kuilun pohjalle asti pudoten itse muutamia kertoja tähän sotkuliemeen, eikä sanojensa mukaan löytänyt mitään aarteita kaivon pohjalta. Sittemmin kaivo on jätetty osaksi keittiön lattiaa ja sen päällä voi normaalisti kävellä karkaistulla lasilla. Nope, sanoo Akka. Karkaistua lasia tai ei, Akan kaivosta ryömisi kuitenkin mustahiuksinen nainen The Ring -elokuvan mukaisesti. Nope. Tämä kaivo ei ole edes ainoa tällainen löytö, god damn!!

Edellisestä esimerkistä poiketen aarteen keittiönsä lattian alta löysi nimettömänä pysyttelevä pariskunta. Tämäkin remppaprojekti tehtiin Englannissa, Yorkshiressa, mutta lattian alta paljastuikin ensin kaapeliksi luultu häivähdys kultaa. Lisäkaivausten myötä löytö paljastuikin limutölkin kokoiseksi astiaksi sisältäen peräti 260 kultakolikkoa. Kolikot ovat vuosiluvuiltaan ajalta 1610-1727, ja löydön onkin todennettu kuuluneen Fernley-Maistersin kauppiassuvulle. Tämä suku vaurastui mm. Itämeren kauppareittien myötä ja erikoisuutena saaliissa oli mukana myös harvinainen, brasilialainen kolikko.

(BBCNews).

Tämä koko kyökkiaarre huutokaupattiin lopulta 754 000 punnalla, joten tässä tapauksessa lattian auki repiminen oli kannattava sijoitus. Olisikin hauska tietää, asennettiinko lattiaan sitten astetta parempaa laattaa vai rempattiinko peräti koko talo… vai vaihdettiinko koko talo kuitenkin, kuten “Remppa vai muutto”-ohjelma eri maista meille epätoivoisesti ja yhtä mittaa opettaa. Laittakaapa sellainen kaivotalo yhtenä vaihtoehtona myyntiin tähän formaattiin, niin saadaan sellainenkin hirvitys pois kuljeksimasta. Akka irroittaa sen hemmetin lasin kaivon päältä ja asentaa sinne kuiluun mustaperuukkisen mallinuken, niin johan saadaan vihdoinkin laatuviihdettä aikaiseksi.

Tuotantoyhtiö ei vastaa ohjelman teon aikana pilaantuneista housunpersuuksista eikä tuotantoyhtiö ole vastuussa kenenkään sairaalakuluista tai nitroista tuotannon aikana, sen jälkeen eikä muutoinkaan ikinä. Katsokaa omalla vastuulla ihan mitä tahansa scheissea haluattekin. Akka näkee kuitenkin painajaisia tuostakin mainitusta kaivokeittiöstä, argh!

Laatutalo hyvällä sijainnilla ja suurella tontilla erinomaisten kulkuyhteyksien päässä (mikäli omistat traktorin). Talon pitkästä historiasta todistaa keskellä maalattiaa sijaitseva kaivo, josta voi kömpiä tuulahduksia menneisyydestä ilahduttamaan arkeanne! Lapsetkin saavat liikuntaa puikkiessaan pakoon näitä mukavia kaivoyllätyksiä!

SÄÄPALLOJA, METEORIITTEJA JA DINOSAURUKSIA

Onpa perin merkillistä, että viime aikoina on päästy kummastelemaan jos jonkinlaista taivaallista ilmiötä. Helmikuun alussa oli mahdollisuus tiirailla vihreää komeettaa C/2022 E3 (ZTF), joka lienee viimeksi ollut nähtävissä noin 50 000 vuotta sitten. Luonnollisestikaan tällaisesta aiemmasta nähtävyydestä ei ole olemassa minkäänlaisia todistajanlausuntoja.

(Smithsonian).

Komeetan jälkeen alkoikin taivaalle (hieman lähempänä, kuin komeetan 42 miljoonan kilometrin etäisyys) ilmestyä kaikenlaista säähavaintopalloa/vakoilulaitetta tai mitä tahansa kummallista ja tunnistamatonta krääsää. Olkootkin sitten mitä tahansa, kannattaa taivasta tiirailla ihan vain ihmettelemisen ilosta, jos vaikka kotoisellakin taivaankannella sattuisi näkemään jonkinlaisen UAP:n (joita ennen ufoiksi kutsuttiin). Että tunnistamatonta, lentävää esinettä pukkaa; kohta ne pirulaiset hyökkäävät kuitenkin ja orjuuttavat meidät kaikki! Varastavat vielä kaikki mineraalit, vedet ja rikkaudet siinä sivussa ihan kiusallaan.

Pallokuva v. 1868.

Muinaiset ihmiset ovat kuitenkin olleet äimän käkenä jo pelkästään komeettojen ja meteoriittien näkemisestä. Vuonna 44 eaa. Julius Caesarin hautajaisten aikaan taivaalla nähtiin komeetta, josta murhatun keisarin poika Octavian (keisarina nimellä Augustus) innostui niin, että hän painatti isäukkonsa kuvan lisäksi kolikoihin kuvan komeetasta vakuuttaen kansalle, että siellä se isäkulta jumalallisesti ilmestyi taivaalle. Yeah.

(Biblical Archaeology Society)

Perseidien jokavuotinen meteoriparvi on myös kirjattu muistiin useissa kulttuureissa, aikaisin merkintä löytyy Kiinasta vuodelta 36 jaa. Perseidit on nimetty kreikkalaisen jumaltaruston Perseuksen poikien mukaan. Nämä taivaalta tippuvat jumalanpojat on nähtävissä aina elokuussa ja ne ovat peräisin Swift-Tuttle -komeetasta. Roomalaiskatoliset nimesivät tämän ilmiön Pyhän Laurentiuksen kyyneleiksi v. 258 jaa. marttyyrinä kuolleen kirkon diakonin mukaan.

Babylonialaiset olivat taitavia taivaantarkkailijoita, joilla olikin huomioita ja karttoja tähdistöistä jo 1300-luvulla eaa, ellei jo aikaisemminkin. Halleyn komeetta mainitaan savitauluissa jo v. 164 eaa.; tuolloin toki eri nimellä. Nykyisen nimensä tämä komeetta sai 1700-luvulla, jolloin astronomi Edmond Halley ennusti komeetan näkyvän seuraavan kerran v. 1758.

Edmond Halley/Richard Phillips(WikimediaCommons).

Arvoisat tutkijat ovat yrittäneet selvittää myös kuuluisan Beetlehemin tähden aiheuttamaa ilmiötä: minkä ilmestyksen perässä nämä kolme tietäjää matkasivat Jeesuksen seimelle vieden lahjoja mukanaan? Ei toki pleikkaria tai äidinmaidonvastiketta, vaipoista puhumattakaan, vaan kultaa, mirhaa ja suitsuketta… selitystä tälle tähdelle on etsitty kiinalaisista merkinnöistä, joiden mukaan Halleyn komeetta oli nähtävissä v. 12 eaa sekä himmeämpi komeetta v. 5 eaa. Selityksiksi on tarjottu myös mm. supernovaa ja planeettojen konjunktioita, mutta tällaisista ei ole sopivilta ajoilta mitään merkintöjä.

L’Adoration des Mages/Giotto/1266-1337.

Komeettojen näkeminen oli kuitenkin kulttuurista riippumatta tulkittu usein pahaenteiseksi uhaksi tai enteeksi, joten komeetan esiintyminen olisi tuskin kertonut jumalallisesta syntymästä. Akka epäileekin, että tosiasiassa tietäjät näkivät valaistun mainoskyltin, jossa tarjottiin ilmaisia ämpäreitä ja matkaan oli täten kiireesti lähdettävä!

Antiikin Kreikassa ja Roomassa tiedetään kuitenkin sittemmin uskotun, että taivaalta sataneet meteoriitinkappaleet saattoivat olla jumalallista alkuperää ja näitä kiviä asetettiinkin usein temppeleihin. Myös pyhän Kaaban mustan kiven on uskottu olevan peräisin meteoriitista, mutta se saattaa myös olla lasittunutta ainesta meteorin aiheuttamasta kraatterista. Myöhemmältä ajalta meteoriitinpalasia on löydetty mm. Pohjois-Amerikan intiaanihaudoista.

Kaaban musta kivi hopeareunuksessa (WikimediaCommons).

Yksi tunnetuimmista meteoriitista valmistetuista esineistä lienee Tutankhamonin tikari. Tämä tikari löytyi muumion kääreistä v. 1925 ja vasta viime vuosina on tieteellisesti varmistettu, että tikarin materiaali on tosiaankin peräisin taivaalta tippuneesta klöntistä. Tämä tieto perustuu siihen, että tikarissa on peräti 11 % nikkeliä sekä suurempia kobolttijäämiä, kuin vastaavissa maanpäällisissä aineksissa. Tällainen materiaali on siis ollut todella arvokasta, joten siitä on tietenkin valmistettu kuolemattomalle kuninkaalle sopiva 34-senttinen “taskuase.”

Itse asiassa tikarin suhteen on epäilty, että se onkin ollut lahja Mitannian kuninkaalta Tushrattalta Tutankhamonin isoisälle Amenhotep III:lle, joten tämä kallisarvoinen esine olisikin kulkeutunut sukukalleutena itselleen poikakuninkaalle. Tämä näkemys on kiistanalainen, mutta hyvinkin uskottava sinällään.

Tutankhamonin tikari(Forbes).

Maailman suurin meteoriitti Hoba on löydetty Namibiasta, ja valtaisan painonsa (66 tonnia) vuoksi se onkin jätetty löytöpaikalleen.

Hoba Meteorite – Google Maps

Meteoriitin ympärillä ei kuitenkaan ole putoamiskraatteria, jonka on epäilty johtuneen meteoriitin litteästä muodosta. Tämä ominaisuus on hidastanut möhkäleen putoamista 80 000 vuotta sitten, eikä kraatteria ole täten päässyt muodostumaan. Toisin on käynyt kaksi miljardia vuotta sitten maailman suurimman Vredefort-nimisen kraatterin muodostuessa nykyisen Etelä-Afrikan alueella. Tämän kraatterin uskotaan olleen 180-300 kilometriä halkaisijaltaan, mutta ajan ja eroosion takia alkuperäistä kokoa on vaikeaa enää määritellä.

Vredefort (NASA).

Suomen suurin meteoriittikraatteri sijaitsee Keuruulla, halkaisijaltaan n. 30 kilometriä. Eikä kannata unohtaa Lappajärveä, koko Euroopan suurinta kraatterijärveä: tämä 24×12-kilometrinen järvi muodostui noin 78 miljoonaa vuotta sitten, kun dinosaurukset vielä palloilivat maailman valtiaina. Kunnes… juonipaljastus: 66 miljoonaa vuotta sitten Jukatanin niemimaalle putosi 10-kilometrinen asteroidi muodostaen Chicxulub-kraatterin. Tämä kraatteri on siis maailman toiseksi suurin läpimittansa ollessa noin 180 kilometriä.

(BBC Travel).

Tämän mukavan, pienen taivaallisen tuliaisen jälkeen olemme päässeet ihastelemaan dinosauruksia vasta Jurassic Parkin (ja sen lukuisien jatko-osien) myötä, kiitos herra Steven Spielbergin. Sittemmin on tosin nostettu esiin useita epäjohdonmukaisuuksia elokuvien dinosaurusten suhteen: mm. tyrannosaurus rexeillä ja velosiraptoreilla olisi pitänyt olla värikkäitä höyheniä harmaanvihertävien suomupintojensa sijaan.

(Natural History Museum of Utah).

Spielbergin asiantuntija-paleontologit kertoivat tästä ohjaajalle jo ensimmäisen elokuvan tekoaikana, mutta Spielberg ei pitänyt tällaisia otuksia tarpeeksi pelottavina. Ihan ymmärrettävää, että elokuvien dinot räyhäävät kita ammollaan kuolaa roiskien joka käänteessä, kuin esittävät värikkäissä höyhenpeitteissään tiputansseja kosiometkut mielessään. Sellaisista elokuvista ei olisi varmastikaan tullut kassamagneetteja.

‘Jurassic Park’ Got Many on-Screen Dinosaurs Wrong, Experts Say (businessinsider.com)

Kas näin; Kiinan vakoiluvehkeistä-tai-mistä-lieneekään päästiin mukavasti dinosauruksiin. Tällaista oli Akan pettämätön logiikka tällä kertaa. Satakoon taivaalta vaikka sammakoita, niihinkin on varmaan ujutettu jonkinlaisia kameroita tai muita vehkeitä, joilla meitä viattomia tarkkaillaan pahat mielessä. Ärgh.

TIMANTTIEN HISTORIAA

”Diamonds Are a Girl’s Best Friend” lauloi Marilyn Monroe elokuvassa Herrat pitävät vaaleaveriköistä (Gentlemen Prefer Blondes) vuodelta 1953. Tästä lausumasta tuli elokuvan myötä legendaarinen, mutta miten kauan tällainen käsitys on ylipäätään ollut olemassa?

Vanhimmat korumateriaalit ovat usein olleet orgaanista materiaalia (luuta, simpukoita, puuta), joten korujen käyttöä on tosiasiassa voinut olla olemassa jo useita satoja tuhansia vuosia aiemmin ilman, että materiaalia on säilynyt nykypäiviin asti. Tällä hetkellä vanhimmat, rei’itetyt simpukankuoret on löydetty Marokosta, ja ikää näillä kaulakorun palasilla onkin kunnioitettavat 140-150 000 vuotta.

(ArtNews).

Timanttien käyttö korumateriaalina ei pääse lähellekään tällaisia vuosilukuja, sillä ensimmäisten timanttilöytöjen uskotaan tapahtuneen vasta n. 2500 eaa. Intiassa. Tämä onkin ymmärrettävää, sillä timantit ovat syntyneet kovassa paineessa jopa n. 150-200 kilometrin syvyydessä 2-3 miljardia vuotta sitten. Tulivuorenpurkaukset ja virtaavat vedet kuljettavat timantteja maan sisältä löydettäväksi, mutta varsinkin Afrikassa siirtomaa-ajan timanttikaivostoiminta on herättänyt pahennusta. Näitä timantteja kutsutaankin veritimanteiksi.

Kaivostyöläisiä timanttikaivoksessa (Libcom.org).

Varhaisimpia timanttilöytöjä ei tietenkään vielä tuolloin osattu hioa, sillä tämä menetelmä keksittiin vasta 1200-1300-luvulla. Timantteja käytettiinkin amuletteina ja koristeina sellaisenaan, ja mm. Kreikassa niiden uskottiin olevan tähdistä pudonneita palasia, kun taas Roomassa niitä pidettiin jumalten kyynelinä.

Timantinhionnan alkamisen myötä timanteista tuli suosittuja korukiviä, ja tätä jalokiveä alettiinkin suosia vihkisormuksissa sen kovuuden ansiosta. Timantin kestävyys, puhtaus ja loisto symboloivat ikuista rakkautta, joten varsinkin useat kuninkaalliset käyttivät vihkiäisissään juurikin timanttisormuksia. 1500- ja 1600-luvuilla alkoi yleistyä myös ns. kruununjalokivien käsite, kun Ranskan kuningas Frans I (1494-1547) aloitti tällaisen perinteen vaatimattomasti 14 timantin voimin. Napoleonin (1769-1821) valtakaudella timanttien ja helmien määrä oli noussut jo yli 65 000:een; eikä tässä määrässä ollut edes mukana kuningattarien henkilökohtaisia koruja. Tunnetuimmat esimerkit kruununjalokivistä ovat nykyään tietenkin Cullinan I ja II, joista ensimmäinen sijaitsee Yhdistyneen kuningaskunnan valtikassa, ja toinen kruunajaiskruunussa eli Imperial State Crownissa. Cullinan I eli Afrikan tähti on painoltaan 530 karaattia, Cullinan II 317 karaattia.

Tavallisten pulliaisten saataville timantit tulivat vasta 1700- ja 1800-luvuilla, kun mm. Brasiliasta löydettiin uusia timanttiesiintymiä jo aiemmin mainittujen siirtomaiden lisäksi.

Mutta, mutta… Akan kierosta luonteesta johtuen onkin tietenkin pakko perehtyä kuuluisiin, kirotuiksi väitettyihin timantteihin. Tunnetuin näistä on 45,5-karaattinen Hope-timantti, joka löydettiin 1600-luvulla Intiasta. Tämä timsu päätyi Ranskan kuningas Ludvig XVI:n ja Marie Antoinetten haltuun, jotka molemmat teloitettiin giljotiinissa Ranskan vallankumouksen aikana v. 1793. Hope katosi myllerryksen yhteydessä, mutta sen uskotaan päätyneen Englannin kuningas Yrjö IV:lle. Timantti myytiin edelleen useita kertoja (usein juurikin silloisen omistajansa velkojen kattamiseksi), kunnes se päätyi v. 1909 Yhdysvaltoihin Evalyn Walsh McLeanin omistukseen.

Tämän äveriään perijättären poika kuoli auto-onnettomuudessa, tytär otti yliannostuksen, aviomies kuoli mielisairaalassa ja perhe menetti koko omaisuutensa. Rouva itse menehtyi keuhkokuumeeseen v. 1947, jolloin hänen jalokivikokoelmansa osti muuan herrasmies nimeltään Harry Winston. Tämä mies oli tarpeeksi fiksu lahjoittaakseen timsun Smithsonian-instituutille, vaikka timantin arvoksi onkin arvioitu n. 250-300 miljoonaa dollaria. Winston toimitti timantin instituutille postitse, joten on sinällään ihme, ettei lähetys kadonnut.

Hope-timantti.

Koh-i-Noor -timantilla on pitkä historia: sen uskotaan löytyneen Intiasta 1100-1200-lukujen aikana ja mm. Taj Mahalin rakennuttaja Shah Jahal omisti sen 1600-luvulla, kunnes hän joutui oman poikansa vangitsemaksi. Hindulaiset kirjoitukset tietävät kertoa, että “timantin omistaja omistaa maailman, mutta samalla kaiken sen epäonnen. Vain nainen tai jumala voi kantaa sitä rankaisematta.”

Timantti joutui lopulta brittiläisten haltuun v. 1849, ja se luovutettiin tuolloiselle kuningatar Viktorialle. Luovutuksen jälkeen timanttia ovat käyttäneet vain kuningattaret, ja sen viimeisin sijainti on edesmenneen kuningataräidin (1900–2002) kruunussa, joka on myös näytteillä Lontoon Towerissa. Intia, Pakistan, Iran ja Afganistan ovat kukin kuitenkin vaatineet timantin palautusta. Tämän 105-karaattisen timsun arvoksi on arvioitu mitä tahansa 100-590 miljoonan euron/dollarin väliltä.

Kuningataräiti Elisabet vierellään tyttärensä Elisabet. Ja kruunu.

Alunperin 195-karaattinen Black Orlov löydettiin myös Intiasta 1800-luvulla, ja sen sanotaan joutuneen varastetuksi pyhäköstä, jossa se toimi hindulaisen Brahma-jumalan patsaan silmänä. Tämä varkaus aiheutti kirouksen, jonka sai huomata ainakin eräs timantin ostaja J. W. Paris 1930-luvulla. Tämä timanttidiileri menetti yrityksensä ja hyppäsi lopulta New Yorkissa pilvenpiirtäjästä. Timantin seuraavat omistajat, venäläiset prinsessat Leonila Galitsine-Bariatinsky ja Nadia Vygin-Orlov tekivät tiettävästi saman tempun, jonka jälkeen seuraava omistaja Charles F. Winson leikkauttikin kiven kolmeen osaan. 67,5-karaattisesta palasesta tehtiin kaulakoru, jota ympäröi 108 timanttia, ja tämä koru on vaihtanut omistajaa sittemmin useasti. Viimeisin Christie’s-huutokauppahinta tälle timantille oli 352 000 dollaria.

Black Orlov.

140,64-karaattinen Regent-timantti on sekin Intian löytöjä 1700-luvulta. Huhujen mukaan kaivoksessa työskentelevä orja piilotti timantin jalkasiteensä alle ja salakuljetti mötikän satamaan. Englantilainen merikapteeni lupasi viedä timantin ulos maasta (luvaten samalla orjalle 50% myyntipalkkiosta), mutta lopulta kapteeni päätyikin tappamaan tämän miesparan. Timantin osti kuvernööri Thomas Pitt ja lopulta timsu päätyi Ranskaan mm. Ludvig XV:n kruunuun v. 1722. Timanttia on kerrottu käytetyn myös Marie Antoinetten hattukoruna. Tämäkin timantti katosi vallankumouksessa, mutta löydyttyään pariisilaiselta ullakolta tämä timsu asetettiin Napoleonin miekan kahvaan koristeeksi. Timantti seikkaili sittemmin Itävallassa, mutta lopulta se palautettiin Ranskaan kruunajaiskruunujen koristeeksi. Nykyisin timantti on esillä Louvressa, ja sen arvoksi on määritelty 61 miljoonaa dollaria.

Regent-timantti.

Se näistä timsuista kuitenkin; ovatko timantit tosiaankin tytön parhaita ystäviä? Kyllä vain ovat, mikäli kyse on ihmisistä. Akalla oli onni ja kunnia tuntea vuosikausia yksi tällainen timantti, joka valitettavasti on nyt palannut takaisin tähdelleen sieltä kerran pudottuaan (kuten Kreikassa jalokivistä uskottiin). Akka kiittää tästä ajasta, joka olisi toki saanut jatkua paljon pidempään. RIP, rakas ystävä, ja voi voi sen tähren, kuten tapanasi oli sanoa. Akka kuittaa ja poistuu.

SALAMAVAUHTIA SURVIVALISTIKSI

Johan tässä on taas viime aikoina kauhisteltu, kuinka vessapaperi voi loppua kaupoista. Mikä ihme siinä on, että tällainen seikka nousee aina uutisiin? Onko se hemmetin paperi nyt sitten merkki siitä, että me täysin luonnosta vieraantuneet ihmiset emme selviä päivääkään ilman pyhää kolminaisuutta eli esim. Emboa, Serlaa tai Lambia? Onkin siis aika tarkistaa, mitä muuta me ihmiset oikeasti tarvitsisimme selviytyäksemme jostakin äkillisestä tapahtumasta.

Ensimmäisenä mieleen nousee kuitenkin se, kuinka pitkästä tapahtumasta olisi kyse. On eri asia varautua vuodeksi, kuin vain muutamaksi päiväksi. Akka testaakin tässä täysin huumorimielessä itseään sekä lyhyellä ajanjaksolla (se kuuluisa 72 h), että pidemmällä survival-rupeamalla (aika määrittelemätön). Tällaisen mahdollisen skenaarion syitä Akka ei lähde arvailemaan, oletusarvona on vain se, että jotakin tavallisen elämän mullistavaa on tapahtunut. Tässä tekstissä näistä uhkakuviin varautujista käytetään nimityksiä prepperi, survivalisti tai selviytyjä.

(The Survival Journal)

Vessapaperista viis; jokainen meistä tarvitsee vettä/nestettä noin kaksi litraa päivässä pelkästään juomiseen. Lisäksi täytyy tietenkin miettiä puhdistautuminen, siivous, ruoanlaitto ym. vettä kuluttava toiminta. Muutama päivä ilman suihkua ei varmastikaan haittaa ketään, jos kotona täytyisi joka tapauksessa oleskella. Monet survivalistit ostavat kaupoista jopa joitakin vuosia säilyviä viiden litran vesipöniköitä, mutta todelliset prepperit värkkäilevät omia vedensuodatin- ja säiliösysteemejään innosta puhkuen. Useilla on myös mökillä kaivo, johon he turvautuvat, kuin viimeiseen oljenkorteen. Noh, Akka olettaa, että keskimäärin ihminen kuluttaisi noin 4 litraa/päivä. Akan taloudessa tämä tarkoittaisi 72 tunnin skenaariolla 36 litran vedenkulutusta. Akan täytyisi siis hankkia minimissään seitsemän viiden litran vesipönikkää kaupasta.

Yeah. Akka varmastikin raahaisi tällaisia pöniköitä pyöräntarakalla, kun ajokorttiakaan Akalla ei ole. Mutta: mikäli vedensaanti tosiaankin vaikeutuisi tai jopa katkeaisi, jokaiseen niemennotkoon ja saarelmaan lähetettäisiin vesisäiliöautoja, joista ihmiset voisivat hakea tarvittavaa vettä vaikkapa ämpäreillä (niillä miljoonilla ilmaisämpäreillä, joita on ahkerasti jonotettu). Yeah. Kuinka nopeasti tällaiset autot saadaan liikenteeseen niin, ettei niiden ämpäreiden kanssa tarvitsisi raahautua useita kilometrejä? Menisikö siihen esim. kaksi vuorokautta? Sillä aikaa Akka perheineen joisi mehutiivisteitä ilman vesilantrausta ja hädissään litkisi vettä kielellään (salaa) kissan vesikupista. Samaan aikaan ajatukset Saharan erämaasta hiipisivät kunkin mieleen ja keitaan kangastukset alkaisivat painaa takaraivossa. Vesihaaste on siis Akan osalta menetetty.

Seuraavana mieleen tulee tietenkin ruoka. Mm. Marttojen sivuilla on 72 tunnin kotivaralista, johon uutisissa onkin usein viitattu. Yksi seikka on varsinkin kiinnittänyt jo aiemminkin Akan huomion: miksi tässä listassa lukee SIPSEJÄ? Että ihanko ensimmäisenä jo muutenkin janoisena pitäisi alkaa rouskuttaa ällösuolaisia perunalastuja? Noh, rouskuttakoon ne, joille tämä vesihaaste ei tuota mitään ongelmaa. Pitäkää porakaivonne ja vesipönttönne, te onnekkaat!

Kotivara_esite-2019.pdf (martat.fi)

Ruoan suhteen Akan taloudessa pärjättäisiin kyllä ihan normaalisti jopa useitakin päiviä, mutta pidempään skenaarioon pitäisikin olla jo ihan kunnon survivalisti. Että maakellarissa olisi hillo- ja säilykepurkkeja rivissä niin maan tolkuttomat määrät, ettei paremmasta väliä. Yeah ja nope. Seuraava vaihtoehto olisikin lähteä riistanhakumatkalle tai kalareissulle lähimmälle, isommalle lätäkölle. Yeah ja nope, osa 2. Akalla ei ole metsästystaitoa eikä aseita, eikä autoa lähteä kilometrien päähän kalavesille (tai edes mökille, jota Akalla ei myöskään ole… tai edes alkeellisintakaan tietoa kalastuksen jalosta taidosta). Tässä vaiheessa alkaakin jo tuntua, että peli on lopullisesti menetetty. Hätäpäissään pitäisi siis ruveta värkkäämään alkeellista ritsaa tai yrittää tähdätä kivellä pihan oravia. Kissaa EI HUOMIOIDA tässä yhteydessä ravintona; tiedoksi teille pervoille, jotka sellaista jo ehditte ajatella.

(WikimediaCommons)

Sekä lyhyemmässä, että pidemmässä skenaariossa sitä ruokaa pitäisi myös jotenkin pystyä valmistamaan. Ja kas; grillihän onkin mainio apuväline, tai kaasulla toimiva retkikeitin! Noh, Akan grillissä on jokin vika liitännässä (tai-mikä-sitten-lieneekään) eikä retkikeitintäkään huushollista löydy. Mikäpä tässä tilanteessa neuvoksi? Hmm… ei muuta kuin nuotiota pihalle, ei siinä kai muukaan auta. Kyllähän nyt partiota tai armeijaa käymätönkin ihminen osaa yhden nuotion virittää; eikös vain? Mikäli yhtään on lukenut Tupun, Hupun ja Lupun erätaidoista, niin kaikki on mahdollista! Vielä parempi on, jos on ehtinyt perehtyä MacGyverin kaikenkattavaan käpyteknologiaan. Hänen opeillaan kotivaralistassa olisi vain kaksi tarviketta: käpyjä ja teippiä.

Richard Dean Anderson.

No niin. Nestehukkaisena ja nälkäisenä ihminen tarvitsee lisäksi suojaa ja lämpöä. Monet prepperit valmistautuvat mm. valtavilla klapimäärillä, joista riittää sitten sähkölämmityksenkin korvikkeena lämpöä koko huusholliin. Mitenkäs tämä homma toimii kerrostaloissa? Myöskään Akalla ei ole sisätiloissa takkaa, eikä mitään kaasukäyttöisiä vehkeitäkään lämmitykseen. Tällaisessa 72 tunnin skenaariossa vanhassa talossa ehtisi tulla kylmä, joten villavällyt ja makuupussit olisivatkin tarpeen. Pidemmässä skenaariossa Akka värkkäisi jonkinlaisen nuotion vaikka peltiastiaan, perhana vieköön… äh; siihen mennessä olisi kyllä huolettomasti kuoltu jo janoon ja nälkään (vessapaperin puutteesta puhumattakaan). Samaan aikaan kaikki valistautuneet selviytyjät istuskelisivat mökeillään lämmin viltti harteillaan takkatulen loimossa ja kuuma teekupponen kädessään: “Oli se hyvä, että osattiin varautua, eikös vaan, Pentti?” Damn you, mökkiläiset ja takkalaiset!

Näiden perusasioiden lisäksi ihminen tarvitsee tietenkin lääkkeitä, patteriradion, taskulamppuja, kynttilöitä ja tietenkin pattereita. Hmm… Akalla on jossakin vanha cd-mankka ja jossakin ehkä taskulamppu, jonka lamppu ei ole mennyt rikki. Kaikenkokoisia pattereita pitäisikin hankkia, mutta esim. rikkinäiset led-valoilla toimivat taskulamput lienevät mennyttä kauraa, kun ei niitä lamppuja pysty vaihtamaan. Vai pystyykö?! Mutta… ei huolta: p*skaakos sitä tarvitsee mitään nähdäkään, kun täysin nestehukkaisena, aliravittuna ja hypotermisena näkeekin jo ihan muina mieh… henkilöinä ihan omia näkyjään. Siinä voi ihan rauhassa kuvitella, että hetken aikaa virtaa pihisevässä radiossa soitetaan messevää bilemusiikkia, vaikka todellisuudessa sieltä kuuluu yleinen hälytysmerkki ja ohjeistuksia. Ah, sitä auvoa, vielä viimeisillä voimillaan saa kuulla riemullista ilakointia!

Tällaisista seikoista ei bunkkeri-survivalistien tarvitse kuitenkaan juurikaan välittää. Akka muistaa männävuosilta tv-sarjan, jossa esiteltiin amerikkalaisia preppereitä betonibunkkereineen ja asearsenaaleineen. Tällaisissa perheissä jopa polvenkorkuisille kakaroille annettiin heti pyssyä käteen, kunhan olivat vaipoista päässeet eroon. Viikonloppuhuvituksina koko perhe saatettiin pakata autoon, joka oli lastattu täyteen selviytymistarvikkeita ja sitten huristeltiin autolla iloisina keskelle-ei-mitään. Mikäpä sen hauskempaa, kuin pitää perhettä jatkuvassa hälytystilassa ja ahtaa heidät lopulta maanalaiseen kammioon kärvistelemään! Siinäpä sitä oikeaa “The American Dreamia” itse kullekin säädylle.

Entäpä se vessapaperi? Millä ihmeellä me tulemme toimeen ilman silkinpehmoista ihanuutta, joka hivelee persposkiamme päivittäin?? Mm. muinaisessa Roomassa paperin tilalla käytettiin keppejä, joiden päähän oli sidottu pesusieni. Pyyhkimisen jälkeen keppi upotettiin suola- tai etikkaliuokseen seuraavalle asioijalle “puhdistettuna” käytettäväksi. Kuten tunnettua; roomalaisajalla oli tapana käydä julkisissa käymälöissä, joissa istuttiin vieri vieressä ilman mitään vessakoppeja. Olihan se varmasti mukavaa turista ajankohtaisista asioista samalla, kun… “luonto kutsui.”

(SmithsonianMag)

Kiinasta on myös löydetty keppejä, joissa on todisteita ihmisen suolistoloisista, joten keppitekniikalla on sielläkin pärjätty. Kreikasta taasen on löydetty ruukunpalasia, joita on käytetty samaan tarkoitukseen. Ja ennen keramiikkaakin on tietenkin käytetty sopivia kasveja, joten se saunavihtakin voisi mainiosti toimia ihan muuallakin, kuin saunassa.

Xylospongium eli vessakeppi (WikimediaCommons).

Lopputuloksena: katastrofin sattuessa henkitoreissaan oleva Akka hymyilee lattialla maatessaan onnellisena siitä, että tuli sitten säästettyä niitä mainoslehtisiä ja sanomalehtiä ihan urakalla! Ihan sama, vaikka vatsan etupuoli koskettaa jo selkärankaa; kunhan vain on paperia! Ja ihan sama, vaikka kissakin on jo henkitoreissaan, KUNHAN VAIN ON PAPERIA!!

Kunnes… Akkaa koputetaan sormella olkapäähän: “Et viittis nousta sieltä lattialta? Tää sähkökatko kesti vaan kaks tuntia ja kaapissa on 10 rullaa vessapaperia!!”

ÖKYVENEITÄ JA SAUNALAUTTOJA

Jostakin kumman syystä on viime aikoina uutisoitu kaikenlaisista veneistä. Onkohan syynä lähestyvä purjehduskausi vai ihan jokin muu syy, hmm…? Akka päätti tutkia tarkemmin maailmalta löytyneitä, vanhoja pursia ihan mielenkiinnosta. Milloin ihmiset ovat alkaneet liikkua mantereilta saarille, tai peräti meren yli toiseen “maahan?”

Tutkijat George Ferentinos ja Thomas Strasser ovat varmoja siitä, että Välimerellä on vesiteitse kuljettu jo n. 130 000-100 000 vuotta sitten, sillä Kreikan mantereelta ja sen useilta saarilta on löydetty samanlaisia kivityökaluja. Kreetalta löytyneet vanhimmat työkalut on viety saarelle neandertalilaisten toimesta, sillä saari on ollut irrallaan mantereesta jo viisi miljoonaa vuotta.

Puisia aluksia tältä ajalta ei ole löydetty, sillä n. 10 000 vuotta sitten merenpinta alkoi nousta voimakkaasti jääkauden alkaessa hellittää. Merenpinta nousi lopulta peräti 130 metriä. Useimmat tuon aikaiset luksusjahdit ovat siis jääneet syvälle meriin ja järviin pohjalietteen uumeniin ja ajan myötä lahonneet. Floresin saarelta Indonesiasta on löydetty kivityökaluja miljoonan vuoden takaa, joten onkin todennäköistä, että vesialueita on osattu ylittää jo ennen Välimeren alueen löytöjäkin.

Vanhin, säilynyt alus on löydetty Pessen kylästä, Alankomaista. Tämä Pessenin mäntyruuhi löydettiin moottoritien rakennustöiden yhteydessä v. 1955, ja se on rakennettu vuosien 8040-7510 eaa. välillä. Tämä ruuhi on siis peräti jo n. 10 000 vuotta vanha! Ruuhi on pituudeltaan 2,94 m ja leveydeltään 44 cm, joten kovinkaan iso karpaasi ei tämän kyytiin ole mahtunut. Nigeriasta ja Etelä-Koreasta on löydetty n. 8000 vuotta vanhat ruuhet, joista nigerialainen on peräti 8,5 metriä pitkä.

Pessenin ruuhi.

(Cut the crap, Akka, ja mainitse jo se Khufu!!) Khufun aurinkolaiva Egyptissä on tietenkin aivan käsittämätön mestariteos: tämä 43,4-metrinen alus kaivettiin esiin pyramidin vierestä v. 1954, ja sen ikä on n. 4500 vuotta. Alus koottiin 1224:sta palasesta, joten puuhaa riitti pitkäksi aikaa! Kyllä tällä paatilla faarao Khufun kelpasi purjehtia tuonpuoleiseen!

Khufun aurinkolaiva entisessä sijaintipaikassaan pyramidin vierellä.

Aurinkolaiva on siirretty Suureen egyptiläiseen museoon, jonka avajaisia juhlittaneen tämän vuoden marraskuussa. Tämän museon rakennus on maksanut hulppeat 795 miljoonaa dollaria, ja vuonna 2021 järjestetty muumioidensiirto-paraati maksoi useita miljoonia. Tässä hermeettisessä spektaakkelissa 22 muumiota siirrettiin uuteen museoon soittokuntien ja tanssijoiden säestyksellä. Puheitakin pidettiin ja kaikilla oli mukavaa, kun korona unohdettiin hetkellisesti maailmanlaajuisilla televisioinneilla.

Egyptian mummies paraded through Cairo in ancient rulers procession – YouTube The Telegraph-video 1:30 min.

Seuraavaksi on pakko mainita JEESUS-veneen löytö Israelissa v. 1986. Paikalliset kalastajaveljekset löysivät veneen mutaan hautautuneena Galileanmeren rannalta ja arkeologit ymmärsivät nopeasti, että kyseessä olikin harvinainen löytö. Tämä 8-metrinen vene on ajoitettu rakennetun vuosien 80 eaa.- 50 jaa. välisenä aikana, joten tietenkin tämä on Jeesuksen vene! Ihan varmasti! Tämä vene on 8 metriä pitkä, 2 metriä leveä ja siinä on ollut mastokin purjehdusta varten.

Veneen konservoitu hylky museossa/Ginosar, Israel (LiveScience).

Paattia on korjailtu useaan otteeseen, joten se on saattanut olla käytössä useita vuosikymmeniä – peräti kymmentä eri puulaatua on käytettykin näihin korjauksiin. Hmm… jos Jesse olisi tosiaankin ollut tässä veneessä, eikö hän olisi voinut korjata venettä ihan ilman nikkarointiakin? Hah, anyway, vene on kuitenkin loistolöytö tuolta ajanjaksolta ja veneestä onkin tullut suosittu nähtävyys Yigal Alon Museum:issa Ginosarissa, Israelissa.

Suomesta on löydetty useita ruuhien jäännöksiä, eritoten Saimaan alueelta, mutta mitään niistä ei ole juurikaan ajoitettu. Helsingin Kalliosta löytyi 1950-luvulla seitsemänmetrisen ruuhen jäänteet, joka ajoitettiin vuosille 2800-2500 eaa. Nämä jäänteet ovat sittemmin kadonneet. What? Siis mitä?!

Suomen meriarkeologisen seuran mukaan tällaisten ruuhien käyttö lopulta hiipui, kun tilalle tulivat puukehikkoiset nahkaveneet ja vanhimmaksi esinelöydöksi arvellaankin puista hirvenpäätä 5900-luvulta eaa. Tämä löytö on mahdollisesti ollut nahkapohjaisessa veneessä Rovaniemellä.

Random-tyyppejä veneessä (kun ei näistä ruuhista löydy mitään kuvia).

Vanhimmaksi “hylyksi” kutsutaan Lapurin hylkyä, joka onkin ollut jo ihan …modernia venetyyppiä. Tämä 10-metrinen paatti löytyi 1970-luvulla ja se on ajoitettu rakennetuksi 1200-luvulla. Veneen päälle oli kasattu pari tonnia kiviä, joten alus on nähtävästi tarkoituksellisesti upotettu. Miksiköhän? Ehkä vene haluttiin upottaa taistelun tuoksinassa tai… ehkä vene oli riivattu ja se upotettiin, että siinä asustava pikkupirulainen pysyisi pinnan alla! Ha haa! Alueella sijaitsee toinenkin hylky, jolla on lyhyt ja ytimekäs nimi “Lapurin hylky 2.” Aplodit laajalle ja monimuotoiselle mielikuvitukselle! Tätä hylkyä ei ole ajoitettu.

lapurin hylky | Hakutulokset | Hylyt.net

Oman osansa venelöytöihin tuovat tietenkin kalliomaalaukset, joita Suomestakin on löydetty useita. Esim. Mikkelin Astuvansalmen maalaukset on ajoitettu vuosiin 4000-2200 eaa., ja näissä kuvissa nähdään veneitä hirvien ja ihmishahmojen ohella. Laukaan Saraakallion maalaukset lienevät peräti 6000-7000-vuotiaita, ja tästä kohteesta löytyykin mielenkiintoinen, hirvenpääkokkainen vene ihmisiä kyydissään.

Hirvivene (Retkipaikka.com).

Kyllä sitä on tuhansia vuosia sitten täälläkin painettu menemään vettä myöten, kyllähän yksi kuva vastaa tuhatta sanaa! Johan sen nyt järkikin sanoo, että tuhansien järvien maassa liikuskellaan kalavesillä muutoinkin, kuin rannalla kahlaten.

Vanhin kuvaus veneestä kallion pinnalla löytyy kuitenkin Azerbaidzanista Kaspianmeren rannalta. Täällä sijaitsee 14 000 vuotta vanha kaiverrus, joka kuvaa kaislavenettä.

Efjordenin vuonosta, Pohjois-Norjasta, on myös löytynyt kalliopiirros 10 000 vuoden takaa; tämä kaiverrus kuvaa hylkeennahkapintaista venettä tutkija Jan Magne Gjerden mukaan. Tällaisia veneitä inuiitit käyttävät vielä nykyäänkin, joten veneestä siis tosiaankin lienee kyse.

Kivessä näkyvän kuvion hahmotelma (Smithsonian).

Äh, onkos kiva päästä brassailemaan tällaisilla vanhoilla löydöillä, kun meillä Suomessa ei ikinä löydetä mitään “maailman vanhinta sitä ja tätä?” Akka on kuitenkin sitä mieltä, että meikäläisten veneissä on ollut jo tuhansia vuosia sitten saunoja, niitä ei vaan ole kuvattu mihinkään piirroksiin. Ai miksi ei? Noh, sauna on ollut pyhä paikka, jossa puhdistaudutaan kaikesta pahasta, eikä tällaisia pyhiä paikkoja ole vaan viitsitty piirtää rosoisiin kallioihin. Eli meillä onkin maailman vanhimmat ökyjahdit saunoineen, hah haa! (Jep, ei kannata uskoa ihan kaikkea…)

Arkeologi Pekka Sarvas löysi nämä aiemmin mainitut Astuvansalmen maalaukset v. 1968, ja harvinaisen, jousikätisen naishahmon hän nimesikin osuvasti: “Astuvansalmen Artemis.” Akka on sitä mieltä, että tämä voimakas naishahmo puolustaa oikeuttaan päästä saunaveneeseen seuraavana: “Lähtekää ny jo helekkariin, äijjäät, s’oon mun vuorro ny!”

Astuvansalmen Artemis (Wikimedia).

Johan täältä Suomesta on paineltu saunalautalla menemään Tallinaankin:

Seuraa IL-TV:n suoraa lähetystä: Janne matkustaa saunalautalla Helsingistä Tallinnaan (iltalehti.fi)

Hatunnosto näille hurjapäille! Jep, kyllä se nyt vain on niin, että meillä on maailman parhaat saunalliset veneet/lautat/tynnyrit tai mitkä tahansa kulkupelit, joissa on sauna. Ei me suomalaiset tarvita vesillä kulkemisen aikana mitään elokuvateattereita tai kuntosaleja, meillä on mukavaa muutenkin (kunhan osattaisiin pitää sepalus kiinni veneessä).

Pyörät alle ja baanalle! Tai ponttoonit alle ja vesille!

Että pitäkää vaan tunkkinne ja Jeesus-veneenne, myö lähretähän klapihommihin, sillä:

“Saunaton talo ja akaton huusholli varmimmin ympäri menee.” (Sortavala/Wikisitaatit)

Akan lisäys tähän sanontaan: “Akaton ihan-mikä-tahansa varmimmin ympäri menee.”(Akkalandia/Waikikisitaatit

D. B. COOPERIN RATKAISEMATON MYSTEERI

Lyhyt muistinvirkistys tämän tunnetun, historiallisen konekaappauksen faktoista:

24.11.1971 Dan Cooperin nimellä esiintynyt mies kaappasi lentokoneen Portlandissa, Oregonissa. Kaappari väitti lentoemännälle, että hänen salkussaan on pommi. (Lehdistön virheen takia Dan Cooper muuttui muotoon D. B. Cooper).

Päästyään lennon määränpäähän Seattleen Cooperille luovutettiin pyydetyt 200 000 dollaria sekä 4 laskuvarjoa. Tällöin kaappari vapautti 36 matkustajaa ja osan henkilökunnasta; mutta lentäjät, yksi mekaanikko ja yksi lentoemäntä jäivät edelleen panttivangeiksi. Kone jatkoi matkaansa Cooperin käskystä kohti Renoa, Nevadaa.

D. B. Cooperin kaappaama kone/FBI.

Seattlen ja Renon välillä kaappari käski henkilökunnan ohjaamoon ja hyppäsi koneesta peräluukun portaikon avulla mukanaan laskuvarjo ja varavarjo. Ja rahat, tietenkin!

Karkulaista tai ruumista ei koskaan löydetty, sillä oletettu etsintäalue oli hyvin laaja ja metsäinen. 9 vuotta myöhemmin 8-vuotias poika löysi Columbia-joen rannalta Cooperille luovutettuja seteleitä noin 6000 dollarin arvosta. Hauskaa sinänsä, että poika sai pitää itsellään osan rahoista ja tienasi myöhemmin kymmeniä tuhansia huutokauppaamalla niitä.

Joenpenkalta löydettyjä rahoja.

On epäilty, että kaappari ei olisi voinut selvitä hypystä hengissä. Kone lensi 3 kilometrissä ja pakkasta olisi ollut tuolloin 20 astetta. Nopeasti heräsi myös epäilys, että kaapparilla olisi täytynyt olla laskuvarjohyppy-/armeijataustaa tai ylipäätään teknistä tietoa lentokoneista. Lentoemännätkään eivät tienneet, että peräportaikosta voi hypätä koneen ollessa ilmassa. Seattlen kentällä Cooper oli myös hermostunut, kun tankkaus viivästyi teknisen vian seurauksena eli täten hänen piti olla tietoinen tankkaamisen normaalista kestoajasta.

Etsintäaluetta/FBI.

FBI lopetti lopulta tapauksen tutkinnan vuonna 2016. Yksityishenkilöistä koostuva tutkijaryhmä tosin löysi sopivan ehdokkaan D. B. Cooperiksi: herrasmiehen nimeltään Robert Wesley Rackstraw.

D. B. Cooperin luonnos/valokuva Robert Rackstraw’sta.

Tämä herra olikin kaikkea muuta kuin herrasmies; tämä eläkeikään asti ehtinyt Rackstraw oli armeijataustainen Vietnamin sodan veteraani, mutta useiden rikkeiden takia saanut potkut armeijasta. Häntä jopa syytettiin myöhemmin isäpuolensa tappamisesta, mutta jury vapautti hänet. Vankilassakin hän ehti istua parisen vuotta syytettynä useista rikkomuksista. Ei mikään puhtoinen pulmunen siis; todellakaan, vaikka isoisän kunnioitettavaan asemaan olikin päässyt.

Mitkä seikat sitten viittasivat siihen, että kyseessä olisi nyt se ihka-aito D. B. Cooper? Selityksiä on useita:

  • Kaapparista tehtyä luonnoskuvaa on verrattu Rackstraw’n kuviin (tuolloin hän olisi ollut 28-vuotias) ja yhtäläisyyksiä on löydetty eri kasvonpiirteistä runsaasti.
  • Rackstraw’n eno Ed Cooper ehdotti hänelle laskuvarjohyppäämistä pojan ollessa vasta 14-vuotias.
  • Kaappauksen jälkeisinä vuosina medialle lähetetyissä kirjeissä oli numerokoodeja. Koodit viittasivat Rackstraw’n armeija-aikaisiin yksiköihin.
  • Rackstraw’n koulutukseen ennen Vietnamin sotaa sisältyi vaativia laskuvarjohyppyjä, pommikoulutusta ja lentokonetekniikkaa.
  • Hänet armeija-aikana tunteneet henkilöt todistivat, että hänellä oli “rikollinen ja arvaamaton” luonne ja hän olisi ollut täysin kykenevä suorittamaan tämän kaappauksen.
  • Rackstraw yritti jopa lavastaa oman kuolemansa sieppaamalla ja piilottamalla vuokratun lentokoneen (vankilasta vapauduttuaan). Kone ja mies tietenkin lopulta löytyivät.
  • Useissa eri haastatteluissa Rackstraw vastasi esitettyihin kysymyksiin (oletko Cooper vai et) ympäripyöreästi ja vältellen; mm. “onko sillä mitään väliä”, “olen jo vitsillä sanonut että olen”, “ei ole mitään kiellettävää” jne.
Yksi Cooperin kirjeistä.

On myös epäilty, että Rackstraw olisi ollut CIA- agentti ja että tämän vuoksi hänen “syyllisyytensä” olisi salaisesti haudattu historian uumeniin. Tietenkin jokaisen epäselvän “keissin” ympärille pitää saada kunnon salaliittoteoria.

Robert Rackstraw kuoli 75-vuotiaana kesällä 2019, joten hänen osaltaan mitään tunnustusta ei ole enää mahdollista saada. Olisi ollut mukava edes kerran saada selvyys johonkin epäselvään tapaukseen.

Olisi nyt edes jättänyt kirjeen, että “minä se olin” tai “se en ollut minä”. Tai no; sitten olisi spekulaatiot taas heränneet: “tämä kirje ei ole aito” tai “voihan sitä aina sanoa mitä vaan omaksi huvikseen” ja niin edelleen. Tällaisen asian lopulliseen ratkaisuun tarvittaisiin ihan pirusti oikeita todisteita, joita kukaan ei pystyisi kiistämään. Kuten vaikka hypyssä käytetyt laskuvarjot…? “Ääh, se hankki ne kuitenkin eBaysta“.

Akka ei tiedä, millä todisteilla tämäkin tilanne saataisiin todistettua.

Aina löytyy epäilijöitä joka lähtöön, vaikka todisteita tarjottaisiin kasapäin (esimerkiksi murhatapauksessa): “Ai sulla on siinä murhaajaan sopiva dna-näyte, sormenjäljet, useita silminnäkijöitä, murha-ase ja videokuvaa murhasta! Siinä tapauksessa murhan takana on pakko olla hallituksen salaliitto, jossa on mukana CIA, FBI, poliisivoimat, smurffit ja joulupukki!!”

Jep, minä tiedän kuka se oli!!
Mä tiesin jo ennen sua!!