MAINONNAN HISTORIAA

“Mikä teitä oikein vaivaa?” voisi Akka kysyä arvoisilta mainosmiehiltä ja -naisilta, sillä pikkuhiljaa alkaa pinna palamaan joka tuutista suollettuun, tauottomaan mainontaan. Tarkemmin ajateltuna hihat ovat jo palaneet, käämi on mennyt ja hermot revenneet jo aikoja sitten, sillä mainoksilta ei kerta kaikkiaan voi nykypäivänä välttyä mitenkään. Järjettömintä ylipäätään on ajatus, että henkilön pitäisi maksaa välttyäkseen mainoksilta (esim. Youtube ja jotkut suoratoistokanavat).

Miten tästä on tullut normaalia, että meitä saa aivopestä vuorokauden ympäri, jotta tavoittelisimme jotakin olematonta, upeaa elämää ihan vaikka ostamalla –piru vie– stressiä lieventävää, laventelilta tuoksuvaa huuhteluainetta! Tällainen aromaattinen tuoksu auttaa varmaankin unohtamaan, että ihmisten likaiset vaatteet oikeasti haisevat pyykkikorissa.

Saippuamainos v. 1898.

Alun kysymys johtuu ylipäätään siitä, että Akka jätti (piru vie again) yhden mielenkiintoisen dokkarin juutuubissa kokonaan katsomatta, kun viiden minuutin välein ruutuun pelmahti mielipuolinen nuori herrasmies naamioituneena italialaiseksi kokkimuoriksi. KAIKKI VARMASTIKIN TIETÄVÄT TÄMÄN MAINOKSEN! Eli jonkun mainoshenkilön mielestä on hauskaa, kun tämä nuoriherra repäisee iljettävästi pelkällä kädenheilautuksella mummoasunsa yltään. Ei yhtään creepya…? Kuten sanottua, Akka ei suostu maksamaan senttiäkään siitä, että nimenomaan tällaisesta scheissesta voisi vapautua lopullisesti, kokonaan ja ikihyviksi!! Ärgh, Akka on puhunut.

Mainos v. 1922.

No niin, jätetäänpä nuoriherra repimään mummopäätänsä -kun höyry on purkautunut korvista- ja tarkastellaanpa, miten tämä maailma on alkanut pyörimään tämän jatkuvan mainonnan ympärillä. Pidemmittä puheitta:

Esihistorialliselta ajalta ei tietenkään ole tiedossa, onko esim. hyvän metsästäjän tai piikivenlohkojan maine kiirinyt muihinkin yhteisöihin asti, mutta näin voisi hyvinkin kuvitella tapahtuneen. Ihmisen elinympäristö on kuitenkin voinut olla hyvinkin vaihteleva, ja erilaisten kiventyöstömenetelmien on havaittu olevan eri alueilla hyvinkin samankaltaisia. Voi tietenkin olla mahdollista, että kiven lohkominen juuri tietyllä tavalla on opittua taitoa ilmankin eri yhteisöjen välistä vuorovaikutusta, mutta spekulaation asteellehan tällainen pohdiskelu jää.

(SciencePhotoLibrary)

Historiallisella ajalla (ammattien ja yksilön erityistaitojen kehittyessä) tieto jostakin hyvästä tekijästä, tuotteesta tai osaajasta on varmastikin kulkeutunut suullisesti laajojen kauppareittien kautta. Eräs hyvä esimerkki ylivertaisesta tuotteesta jo aikanaan ovat Ulfberht-miekat eli 900-1000-luvuilla valmistetut viikinkien aseet.

Näiden miekkojen teräksen korkea hiilipitoisuus teki aseista erittäin kestäviä ja miekkoja arvostettiin jopa niin, että niistä valmistettiin halvempia kopioita “tuotemerkillä” +ULFBERHT+. Aitojen miekkojen teräs on peräisin muinaisen Persian alueelta, vaikka pitkään arkeologit luulivat niitä valmistetun Pohjois-Euroopassa.

Ulfberht (WikimediaCommons).

Noh, näitä miekkoja ja niiden kopioita on löydetty laajalti ympäri Eurooppaa, ja varmastikin aseen maine on kiirinyt kauppamatkojen ansiosta idästä pohjoiseen. Voi vain kuvitella, kuinka 1000 vuotta sitten olisi Ulfberht-miekan hankkiminen voinut olla jokaisen soturin unelma… olihan kyseessä kuitenkin aikansa Porsche tai Rolex, jonka avulla soturi saisi mainetta, kunniaa, paikan Valhallassa ja tietenkin ylhäisönaisen, joka osoittaisi soturille suurta suosiotaan. Mikäli massia aitoon ei riittänyt, halvempien kopioidenkin myyjillä taisi riittää ihan mukavasti työsarkaa.

Vanhin, kirjoitettu mainos on kuitenkin säilynyt noin viidentuhannen vuoden takaa: Thebassa, Egyptissä eräs herrasmies teki/teetti papyrukselle julkisen ilmoituksen, jossa hän sekä etsi karannutta orjaansa että mainosti omaa kudontayritystään. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Kiinassa on säilynyt Song-dynastian aikainen (960-1279 jaa.) pronssinen painolaatta, joka on tehty varta vasten mainoksen painamiseen massatuotantona. Vapaasti suomennettuna laatassa mainostetaan seuraavasti: “Ostamme korkealaatuisia terästankoja ja teemme huippulaatuisia neuloja joka kotiin.” Tämä löytö on siis varhaisin todiste siitä, että mainoksia tuotettiin jo ihan useana kappaleenakin laajemmalle asiakaskunnalle, eikä vain esim. puisena kylttinä puodin ulkoseinustalla. Tuollaisen pronssilaatan valmistus mahtoi olla kuitenkin kallista, eikä siihen liene kaikilla yrittäjillä ollut edes varaakaan. Ilmeisesti neulabisnes oli kuitenkin kannattavaa toimintaa!

(ResearchGate)

Roomalaisajalta on tietenkin olemassa lukuisia hyviä esimerkkejä kaikenlaisesta mainonnasta, josta lienee “kiittäminen” tulivuori Vesuviusta. Pompeiji ja Herculaneum hautautuivat tuhkaan v. 79 jaa., joten nämä aikakapselit ovat säilöneet huonekaluja, taidetta, arkkitehtuuria, ihmisten ja eläinten jäännöksiä ja tietenkin myös mainoksia. Varsinkin poliittinen mainonta Pompeijissa oli yleistä, eli ehdokkaat maalauttivat itsestään “kampanjajulisteita” suoraan talojen seinille – omistajien luvalla, kuten seuraava artikkeli kertoo:

Pompeii ‘Wall Posts’ Reveal Ancient Social Networks | Live Science
(Suomalainen tutkija – TORILLE!)

Mainonta oli kuitenkin näissä kaupungeissa jo niin yleistä, että mikä tahansa kelpasi mainostettavaksi seinälle: gladiaattorikisat, leipomot, viinikaupat, orjamyyjät ja jopa bordellit. Jep, pelkästään Pompeijista on löydetty 25 bordellia, joista tunnetuin lienee Lupanar-ilotalo, jonka seinille on maalattu erilaisia asentoja lempimistarkoitusta varten. Melkein voisi todeta, että kuvasto on ainakin selkeästi nähtävillä; päihittänee monet nykyiset kebab-mestat järkyttävine annoskuvineen!

(WikimediaCommons)

Painettua mainontaa alettiin tietenkin laajentaa kirjapainotaidon myötä 1400-luvulla. Aiemmin luku- ja kirjoitustaidottomalle väestölle (jolla ei ollut varaa yksittäisesti käsinkirjoitettuihin kirjoihin eikä ylipäätään mihinkään koulunkäyntiin) esim. yritysten liikemerkit puotien kulmilla olivat symbolisia: hattujen kuvia, viljasäkkien kuvia tai nautaeläimiä kuvattiin puisissa kylteissä osoittamassa, mistä kaupasta mahtoikaan olla kyse.

Johannes Gutenberg (1398-1468) mullisti kuitenkin käytännössä kaiken; ei heti eläessään, mutta myöhempänä perintönään. Kirjapainon myötä perustavisten mahdollisuudet parempaan elämään lisääntyivät seuraavina vuosisatoina huomattavasti, koska tietoa oli helpommin ja halvemmin saatavilla. Gutenberg ei kuitenkaan ns. keksinyt kirjapainoa, kuten aiempikin Kiinan esimerkki osoittaa; hän vain teki siitä vieläkin tehokkaampaa massatuotantoon. Voi vain kuvitella tässäkin tapauksessa, kuinka innokkaimmat enterpreneurit eli yrittäjät juoksivat kieli vyön alla Gutenbergin masiinalle tekemään reklaamia (mainosta tarkoittavaa sana, jonka korvasi kielentutkija E.A.Saarimaa sanalla “mainos” v. 1928).

Noh, tietenkin seuraavina vuosisatoina kirjapainotaitoa käytettiin hyväksi mm. ensimmäisten ammatillisten käyntikorttien ja flyereiden muodossa, ja jo 1600-luvun puolen sanomalehdissä mainoksia alkoi esiintyä esim. Venetsiassa ja sittemmin Britanniassa. Aluksi nämä mainokset koskivat luonnollisesti kirjoja ja omatekoisia lääkkeitä (joita ei tuohon aikaan ollut tieteen pohjalta saatavissa), mutta esim. Ameriikassa väitetään ensimmäiseksi sanomalehtimainokseksi v. 1704 Boston News-Letterin kiinteistönmyyntimainosta.

(MassachusettsHistoricalSociety)

Ensimmäinen radiomainos tehtiin vuoden 1922 elokuussa, kun peräti 15 minuutin ajan mainostettiin myytävää uutta asuntokompleksialuetta Ameriikan mantereella. Tuolloin AT&T-yhtiö (tunnettu puhelinyhtiö) oli maksanut tästä markkinoinnista radiokanavan kautta oman osuutensa. Tämän jälkeen muut kanavat ottivat opista vaarin, ja peli oli siis jo menetetty meidän viattomien, tavallisten kaduntallaajien aivopesun osalta.

Tv-mainosten osalta tämän tienraivaajan kyseenalaisen kunnian saa ennen televisioitua baseball-peliä mainostettu Bulova-rannekellomerkki heinäkuussa v. 1941. Kelloja mainosti seuraavaksi myös Japanissa Seiko, mutta tämä tapahtui vasta vuonna 1953. 1950-luvulla tv-mainonta laajenikin kansainvälisesti toden teolla: jopa niin paljon, että 1970-90 -lukujen aikana tyypillinen mainoskatko piteni yhdeksästä peräti 19 minuuttiin.

The World’s First Ever TV Ad (youtube.com)

1970-luvulla alettiin kuitenkin jo huolestua haitallisesta mainonnasta, joten esim. tupakan mainonta kiellettiin yleisesti.

1990-luvulla lanseerattu WWW alkoi suoltaa joka kotiin ja yritykseen aivan uudenlaista maailmanvalloitusverkkoaan. Lopputulokset tästä ovat nähtävissä: yhä enenevässä määrin mainonta keskittyy henkilökohtaisiin mieltymyksiin ja hankintoihin ihan vain perusgooglea selailemalla; puhumattakaan lukuisista somekanavista. Näistä Akka ei mainitse kuitenkaan mitään, sillä Akka ignores some. Turhempaa scheissea tästä maailmasta saa hakemalla hakea.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin: onneksi näin aurinkoisina päivinä voi paeta tätä materiaalista maailmaa ihan vain sulkemalla kaikki mahdolliset sähkölaitteet ja/tai akulliset vempeleet, joissa on edes jonkinlainen ruutu. Ainakaan toistaiseksi ruohonleikkuri ei pajata tulemaan mainontaa oman metelinsä yli tai heijasta mainoskuvia vasta leikkaamaansa ruohikkoon. Ja ei, ei sen niin pitäisikään tehdä; tämä ei ollut mikään vinkki. Jotain rajaa sentään, goddamnit.

Akka ei myöskään koskaan ole ymmärtänyt sitä Puuilon mainoksen logiikkaa, jossa mies sanoo lopuksi (tuletko Puuiloon): “En. Tuun.” Yritä nyt päättää, hyvä mies, ja lopeta se arpominen!! Mene nyt sitten tai älä mene, your choice!

Toivottavasti edes joku tutkija tutkii kielteisiä mielikuvia aiheuttavaa mainontaa, sillä ainakin Akalla on boikotissa useampikin mesta tai tuotemerkki ihan vain ärsyttävän/jatkuvan mainonnan takia. Notta siitäs saitte: liika on liikaa ja taas yksi hyvä syy sanoa, että pitäkää tunkkinne.

JOULUN PYHÄ KOLMINAISUUS

Näin joulun alla –niiden hankien, korkeiden nietosten sulaessa– moni tuskailee köökissä eli ruoanlaittotapahtumakeskuksessa tuntikausia: on laitettava viimeisen päälle kystä kyllä koko suvulle ja laajalle ystäväjoukolle, valmisruokaahan kunnon “joulustelija” ei tarjolle aseta!

Ja sitten on sen seitsemää sorttia leivottava, vaikka henki menisi – joita juurikaan kukaan ei saavu syömään (joko jossakin taudissa kärvistellen tai kaikkia mahdollisia tauteja peläten).

Pakastin huutaa hoosiannaa, kun ahkera joulunrakentaja sulloo itku silmässä vaivalla vääntämänsä juustokierteet, luumu-unelmat ja savulohipasteijat odottamaan parempaa aikaa, jota ei koskaan tule.

Näin; nyt pahimmat synkistelyt on suoritettu, joten mennäänpä itse asiaan.

Useimpien joulupöytään kuuluu ehdottomasti Pyhä Kolminaisuus eli porkkana-, peruna- ja lanttulaatikko.

“Pernaloora” (kuten Akan faija tätä muinoin nimitti) lienee laatikoista suosituin ja kaikilla lienee oma mielipiteensä myöskin imelletystä perunalaatikosta.

The Potato Eaters/Vincent van Gogh 1885.

Perunan alkuperää harvempi kuitenkaan tietää: varhaisimmat löydökset perunanviljelystä on tehty kivityökaluista Perusta, ja ne ajoittuvat vuosiin 3400-2500 eaa. On kuitenkin arveltu, että perunan historian alkuperä ulottuu jopa 8000-5000 eaa. asti.

Eurooppaan peruna saapui konkistadorien tuomana noin vuosien 1536-1570 välisenä aikana, mutta suurempaa suosiota tämä mukulakasvi ei tuolloin vielä saanut. Tavallinen kansa pelkäsi perunan olevan myrkyllistä ja pakanallinen kasvi, jonka kasvattamisesta (kuten tomaatinkin) saattoi saada syytteen noituudesta.

Vasta 1700-luvulla peruna ymmärrettiin suhteellisen helposti viljeltäväksi satokasviksi, joka varsinkin nälänhätien keskellä pelasti jopa usein ihmishenkiä. Perunan yleisyyttä edisti myös mm. Ranskassa sellainen seikka, että peräti itse kuningatar Marie-Antoinette (1774-1792) alkoi käyttää hiuksissaan koristeina perunankukkia.

Suomeen peruna saapui tiettävästi 1720-luvulla Fagervikin kartanoon saksalaisten työmiesten tuomina. Vähitellen peruna syrjäytti aiemmin yleisimmän juureksen eli nauriin ja nykyisin suomalaiset popsivat perunaa 50-60 kg vuodessa/lärvi, mutta vielä 1950-luvulla kulutus oli jopa 188 kg/lärvi. Pasta ja riisi ovat laskeneet potunjyystämisen suosiota, vaikka perunassa on runsaasti erilaisia vitamiineja ja kivennäisaineita.

Fagervikin kartano – Wikipedia

Porkkananviljelyn alkuperä juontuu 3000-luvulle eaa muinaiseen Persiaan (nyk. Iran ja Afganistan), ja Sveitsistä ja Saksasta on löydetty samoilta ajoilta porkkanansiemeniä. Tuolloin porkkanaa viljeltiin vielä muun värisenä, kuin oranssina: lajikkeista on löytynyt sekä mustaa, valkoista, punaista, että violettia väriä. Muinaisesta Egyptistä porkkanan käyttö lääkkeenä siirtyi Kreikkaan ja Roomaan, mutta vasta 1700-luvulla hollantilaiset kasvattajat toivat suuren yleisön tietoisuuteen oranssin lajikkeen, nimeltään “Long Orange” (pitkä oranssi).

Amerikkaan lähteneet ensimmäisen siirtokunnan jäsenet viljelivät tiettävästi porkkanaa Jamestownissa v. 1609, joten porkkanan maailmanvalloitus oli väistämätöntä.

Suomessa porkkanaa on sekä viljelty, että syöty ainakin parisataa vuotta ja käytetty myöskin lääkinnällisiin tarkoituksiin, kuten muinaisessa Egyptissä. Porkkanaa syödään noin 8-10 kg vuodessa/lärvi, joten perunankulutukseen on vielä viisinkertainen matka!

Joitakin vuosia sitten esiteltiin vegaaninen kylmäsavulohi, eli porkkanasta valmistettu “porkkala.” Tämä ruokalaji jakanee mielipiteitä erilleen yhtä paljon, kuin imelletty perunalaatikko.

Porkkanalohi eli porkkala | Sesonki | Reseptit | K-Ruoka

Lanttua onkin peräti epäilty joko suomalaiseksi, ruotsalaiseksi tai siperialaiseksi lajiksi, ja tämä uskomus on peräisin kasvitieteilijä Gaspard Bauhinista. Hänen muistiinpanonsa vuodelta 1620 osoittavat, että lanttua kasvoi tuolloin villinä Ruotsissa.

Gaspard Bauhin (1560-1624).

Onkin siis epäilty, että täällä Pohjolassa olisikin jotenkin onnistuttu risteyttämään nauris, rypsi (nauriin alalaji) sekä Siperiasta peräisin oleva lehtikaali? Vuoden 2019 tutkimukset University of Missourissa osoittavat kuitenkin, että tämä väite on mahdoton: näiden lajien erot ovat syntyneet jo hyvin varhain eikä niiden esiastetta tai yhteistä edeltäjää ole enää löydettävissä, sillä sellainen lienee kuollut sukupuuttoon.

New study revises origins of the humble rutabaga – Biological Sciences (missouri.edu)

Noh, ainakin Suomessa lanttua on viljelty 1500-luvulta asti. Se ei olekaan mikään ihme, sillä tämä vähäkalorinen planttu sisältää mm. yllättävän paljon C-vitamiinia. Tämä lienee lantun suosion syy pohjoisilla leveysasteilla jo niinä aikoina, kun mistään vitamiineista ei tiedetty vielä hölkäsen pöläystäkään… C-vitamiinin riittävä saanti esti nimittäin lukuisia sairauksia, tunnetuin niistä lienee keripukki.

Lanttua syödään kuitenkin enää noin kilon verran vuodessa/lärvi. Akka epäilee tämän määrän johtuvan ylipäätään siitä, että keittojuureksissa on lanttua arkiruoassa. Loput lantunkulutuksen määrästä meneekin sitten jo joulun lanttulaatikon myötä…

Otetaanpa tähän vielä Pyhän kolminaisuuden ulkopuolelta yksi juures lisää, joka kuuluu oleellisena osana suomalaisten joulupöytään:

Punajuuri. Tämän mehukkaan vihanneksen jäänteitä on löydetty sekä Hollannista, Mesopotamiasta että Egyptistä noin 5000 vuoden takaa. Erikoista on kuitenkin se, että tuolloisena aikana tämä juures oli pitkä ja kapea, kuten porkkana, ja lähinnä vain sen lehtiä käytettiinkin sittemmin muinaisessa Kreikassa lääkinnällisiin tarkoituksiin.

Nykyisenlainen punajuuri kehittyi jalostuksen myötä Euroopassa 1500-1600-luvuilla, ja toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen tämä kasvis olikin purkitettuna suosittu. Kuten edellisetkin esimerkit, tämä juures sisältää paljon useita ravintoaineita.

Punajuuri on voimajuures (puutarha.net)

Viimeisimpänä, mutta ei yhtään vähäisempänä, Akka kertoo seuraavassa tämän punajuurikkaasta tehdyn alamuodon historiasta suomalaisessa joulupöydässä:

ROSOLLI. Nähtävästi tämä ruokalaji on seuraus 1700-luvun Lounais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan säätyläispiireistä, joista ruokalaji levisi joulupöytään muuallekin Suomeen 1800-luvun puolella. Kannattaa lukaista seuraava linkki tästä “melkein pyhästä” aiheesta, sillä tämä aihe jakaa mielipiteitä yhtä paljon, kuin perunalaatikon imellytys. Notta että kuuluuko rosolliin silliä vaiko ei:

Adventtikalenteri 3: Rosolli ja sillisalaatti – Kulttuurihistorian seura

Sillisalaattia – Kotimaisten kielten keskus (kotus.fi)

Noh; summa summarum: yritetään taas tänä jouluna välttää sairastuttamasta ketään ja vedetään näitä kotimaisia vihanneksia ihan vaikka itse tehtyinä tai valmiina ostettuina, jos niitä ylipäätään haluaa syödä.

Akalle tämä on kynnyskysymys, joten kiertoilmauksin Akka poistaa itsensä tästä tilanteesta: “Juu-ei-kirvesvartta-ohoh-mikäs-tuolla-oli.”

Hyvää joulua itse kullekin säädylle; näillä mennään! Pääasia joulussa on mukava fiilis, eikä hössötys, jos sekin voi joillekin yksilöille aiheuttaa “Hirveetä ressiä. Sitä ei nimittäin ihminen jaksa. Pitkään.” – Akan faija

EDULLISEN AARTEEN METSÄSTÄJÄT

Jokohan olisi aiheellista vaihtaa “kirpputori”-termi joksikin ihan muuksi? Tämä kalsea nimitys on peräisin Ranskasta, Saint Ouenin kaupungista, jonne perustettiin laaja kirpputorialue 1800-luvun loppupuolella. Tuolloin olikin tuiki tavallista, että vanhat vaatteet kuhisivat kirppuja, joten sinänsä tämä termi on tosiaankin kirjaimellisesti oikea. Akka ei kyllä tähän hätään keksi mitään parempaakaan termiä kirpparin tilalle, mutta… laitetaanpa asia mietintämyssyyn!

Marché Aux Puces-kirpputori 1800-luvulla (bonjourparis.com).

Kirppareiden viehätyshän piilee siinä, ettei koskaan voi tietää, mitä aarteita niistä voi löytää – ja usein aivan tolkuttoman edullisesti! Katsotaanpa siis, minkälaisia aarteita jotkut onnekkaat hannuhanhet ovat löytäneet:

  • Yksi kuuluisimmista löydöistä on tietenkin vanha valokuva, joka esittää Billy the Kidiä seurueineen pelaamassa krokettia hääjuhlan yhteydessä. Tämä vanha kuva löytyi sattumalta kahden dollarin laatikosta muiden valokuvien seasta. Keräilijä Randy Guijarro käytti runsaasti aikaa, rahaa ja vaivaa saadakseen kuvan autenttisuuden selvitettyä, ja lopulta kuva myytiinkin aidoksi todennettuna 2,3 miljoonalla dollarilla v. 2011.
Billy the Kid kuvassa suurennettuna. Itse kuvan ottopaikkakin on löydetty kuvan ostajan tekemän tutkimustyön ansiosta.
  • Vuonna 2004 eräs onnekas romumetallikauppias löysi Lontoon kirpputorilta munanmuotoisen pöytäkellon, joka paljastui sittemmin itsensä Fabergén tekemäksi kadonneeksi munaksi. Kellon ostohinta oli n. 14 000 dollaria, mutta sen arvoksi on arvioitu n. 33-36 miljoonaa dollaria. Kello on sittemmin myyty keräilijälle, joka ei halunnut paljastaa ostohintaa. Tämä huikea, jalokivin koristeltu esine on kuitenkin todennettu Aleksanteri III:n vaimon Maria Fjodorovnan saamaksi lahjaksi vuodelta 1887.
Munakello/kellomuna (bloomberg.com).
  • Pennsylvaniassa v. 1989 eräs onnekas mies osti neljällä dollarilla arvottoman maalauksen kirpputorilta, sillä hän piti taulun vanhoista, puisista kehyksistä. Kotiin päästyään mies irroitti maalatun kanvaasin kehyksistä, ja löysi samalla tauluun piilotetun, taitetun paperin. Tämä paperi paljastui yhdeksi niistä 25:sta kopiosta, jotka tehtiin Amerikan itsenäisyysjulistuksesta v. 1776! Kun kopio oli todistettu aidoksi (tässä yhteydessä kopio tarkoittaa tietenkin käsin kopioitua dokumenttia…), julistus laitettiin huutokaupattavaksi kuuluisalle Sotheby’s -yritykselle. Kaikkien yllätykseksi hinta nousi lopulta 8,14 miljoonaan dollariin, vaikka hinnaksi oli aluksi arvioitu noin 2,4 miljoonaa dollaria.
(history.com)
  • Muuan teksasilainen Emil Knodell löysi pihakirppikseltä mieleisensä pähkinäpuisen lipaston vain sadalla dollarilla. Lipasto oli valmistettu käsityönä 1800-luvun loppupuolella, ja siinä oli peräti marmorinen kansilevy. Kun painavaa lipastoa nostettiin autoon, siitä alkoi kuulua merkillistä, metallista kolinaa, jonka syytä Knodell alkoikin kotonaan selvittää. Tällöin lipastosta paljastui salalokero, jossa oli mm. timantti- ja helmikoruja, kultainen rannerengas, hopeakolikoita, rubiineja ja smaragdeja. Eikä siinä vielä kaikki: laatikkoon oli piilotettu myös sisällissodan aikaisia mitaleja ja kirjeitä ja postimerkkejä eri aikakausilta. Rehtinä miehenä Knodell palautti tämän aarteen sen alkuperäisille omistajilleen, ja tälle teolle Akka nostaa hattuaan.
Aarrelipasto (abcnews.com).
  • Vuonna 2007 myöskin pihakirppikseltä ostettu kolmen dollarin kulho paljastui 1000-vuotiaaksi kiinalaiseksi koriste-esineeksi New Yorkissa. Tämä kulho päätyi ostajansa olohuoneen pöydälle useiksi vuosiksi, kunnes sen alkuperä alkoi lopulta kiehtoa omistajansa mieltä ja kulho vietiinkin asiantuntijan arvioitavaksi. Tällöin paljastuikin, että kulho oli tosiaankin Pohjoisen Song-Dynastian aikainen (960–1279 jaa.) koriste-esine, joka lopulta huutokaupattiin peräti 2,225 000 punnalla.
Kiinalainen kulho (news.com.au).
  • Norma Ifill Brooklynista osti v. 2005 kirpputorilta erikoisen kaulakorun 15 dollarilla. Tämä koru osoittautui myöhemmin maineikkaan, amerikkalaisen kuvanveistäjä Alexander Calderin (1898 – 1976) uniikiksi käsityöksi. Tällä kuvanveistäjällä oli tapana tehdä tällaisia koruja lahjoiksi ystävilleen, ja Norma tunnistikin korunsa vasta nähdessään esitteen Calderin näyttelystä. Tässä näyttelyssä oli esillä samantyyppinen kaulakoru, joten Norma veikin korun arvioitavaksi. Kun koru oli todistettu aidoksi, se myytiin huutokaupassa huimaan 267 750 dollarin hintaan.
Calderin kaulakoru (artfixdaily/christie’s).
  • Brittiläinen Andy Fields osti v. 2010 Las Vegasissa viisi taulua huippuedulliseen viiden dollarin hintaan. Vasta kotona hän huomasi, että yhden taulun taakse oli piilotettu luonnos miehestä, jonka vieressä oli signeeraus Andy Warhol. Tarkemmissa tutkimuksissa paljastui, että luonnos on tosiaankin n. 10-vuotiaan Warholin piirros laulaja Rudy Valleesta. Omistaja Fields on kuitenkin kieltäytynyt myymästä piirrosta, vaikka sen arvoksi on arvioitu 1,5-2 miljoonaa dollaria.
Andy Warholin piirros (bbcnews).
  • Vuonna 2008 Tony Marohn löysi Kaliforniassa pihakirppikseltä laatikon, joka näytti olevan täynnä vanhoja paperidokumentteja. Hän osti paperit pois kuljeksimasta viidellä dollarilla, ja hämmästyksekseen löysi papereiden seasta Palmer Union Oil Companyn osakekirjoja vuodelta 1924. Tämä yritys yhdistyi myöhemmin mm. Coca-colaan, joten nämä löydetyt 1625 osaketta olisivat noin 180 miljoonan dollarin arvoisia nykyaikana. Tony Marohn kuoli v. 2010 kesken asiasta käytävän oikeudenkäynnin, mutta perhe jatkoi oikeustoimia tämänkin jälkeen. Lopulta asia ratkaistiin Coca-colan hyväksi, eikä perhe saanut kiivaasti tavoittelemaansa jättiomaisuutta. Ilmeisesti kanne ratkesi, koska Tony Marohn ei ollut osakekirjojen alkuperäinen omistaja.

Että näinkin voi joskus käydä; aarre ei lopulta olekaan minkään arvoinen! Mikäpä sitten on Akan arvokkain kirpputorilöytö? Ei yhtään mikään, sillä onni ei koskaan suosi Akkaa: edes 50-senttistä ei ole löytynyt kierrätettyjen takkien tai laukkujen taskuista. Akan äitee puolestaan löysi pienen aarteen kirpputorilta jo useita vuosia sitten; aarteen, jota Akka kutsui “lampaanaivoiksi” nähdessään tämän alle kympin arvoisen ostoksen ensimmäistä kertaa. Kyseessä oli tosiaankin Pentikin 1970-luvun tuotantoon kuulunut 11/12-haarainen, keraaminen kynttilänjalka “Kaamoskivi.” Tämä möhkäle on nykyisin arvoltaan noin 110 euroa, ainakin nettikauppojen mukaan. Yeah.

Kaamoskivi (kodinkuvalehti.fi).

Entäpä se kirpputori-termi? Ehkäpä nimitys on kuitenkin niin vakiintunut, että sitä on turha lähteä muuttamaan. Ainakaan Akan mieleen tulleet “Miksmäenikinälöydämitään” tai “Täältäeipoistutatyhjinkäsin” eivät ole yhtään sen parempia. Nykypäivänä huonekalujen osalta nimitys “Lutikkamarket” voisi tosin olla korrektimpi (näitäkin tapauksia on nimittäin tullut ilmi ainakin pk-seudulla). Noh; onnea vaan aarteenmetsästykseen itse kullekin säädylle! Kirpputorien yllätyksellisyys ei koskaan lakkaa viehättämästä, kierrätysperiaatteesta puhumattakaan… kunhan ei kierrätetä minkäänlaisia öttiäisiä, niin kaikille jää hyvä mieli!

TURISTIKRÄÄSÄN ALKULÄHTEILLÄ

Kukaan konmarittaja ei varmastikaan tunnusta, että “on sitten joskus tullut lomakohteesta ostettua jokin täysin hyödytön vipstaakkeli” matkamuistona. Sittemmin se täysin turha härpäke on jäänyt krääsälaatikkoon tai kaapin perälle, kunnes kauhean vimman vallassa on kaikesta turhasta tavarasta hankkiuduttu eroon. Siinä on sitten posket häpeästä punaisina katseltu esim. sitä käsin maalattua maisemalautasta, jonka reunaan on kirjoitettu tuolloisen matkakohteen nimi.

Kuulostaako tutulta? Jep, sellaiset lautaset eivät kelpaa kenellekään edes kierrätettynä (ellei joku sitten jostakin merkillisestä syystä keräile tällaisia aarteita).

Akka muistaa kuitenkin eläväisesti ensimmäisen matkamuistonsa Viking Linen laivamatkalta, kun Akka oli peräti 7-vuotias. Kyseinen esine oli pitkulainen avaimenperä, jonka sisällä liikkui Viikkarin paatti, kun pötköä kallisteli puolelta toiselle. Akka epäileekin, että tämä pötkö löytynee edelleen äiteensä krääsälaatikoista. Ah, kuinka retroa...!

Koska ja miten tällainen matkamuistojen keräileminen on sitten alkanut? Tiettävästi yksi vanhimmista, selkeästi matkamuistoksi luokiteltava esine löytyi arkeologisissa kaivauksissa Lontoossa. The Thames-joen sivujoen Walbrookin (sittemmin kuivunut) rannalla sijaitsi vuodesta 43 jaa. lähtien roomalaista asutusta, ja alueelta löydettiinkin runsaasti esineistöä. Peräti yli 200:n kirjoituspuikon joukosta löytyi yksi, jonka varteen oli kaiverrettu muistokirjoitus. Tekstissä kerrotaan, että kynän lahjoittaja antaa kynän muistoksi tultuaan “kaupungista” ja pahoittelee sitä, ettei hänellä ollut varaa parempaan lahjaan. Kynä/puikko on ajoitettu vuodelle 70 jaa.

This Ancient Roman Souvenir Stylus Is Inscribed With a Corny Joke | Smart News| Smithsonian Magazine

Useimmat matkamuistot ovat kuitenkin olleet alkujaan uskonnollisia: jopa jo 300-luvulla jaa. Jerusalemiin tehtiin pyhiinvaellusmatkoja. Nämä matkailijat halusivatkin yleensä jonkin muiston Pyhästä maasta; jopa hiekka, keramiikanpalaset ja kivet kelpasivat matkalaisille mukaan otettaviksi.

Seuraavina vuosisatoina Jerusalemissa alettiinkin myydä pienissä pulloissa pyhää vettä tai siunattua öljyä, jotta matkalaiset voisivat palata kotiinsa onnea ja siunausta tuovan matkamuistonsa kera. Näihin aikoihin mitä tahansa puunpalastakin saatettiin kutsua palaseksi Jeesuksen rististä, ja tälläkin hetkellä näitä “pyhiä” reliikkejä on kirkoissa ympäri maailmaa. Arvioiden mukaan jopa sen verran, että tällä kaikella puumateriaalilla voisi rakentaa vaikkapa Nooan arkin. Yeah.

Tällaiset pienet pullot tehtiin yleensä tinasta, lyijystä tai hopeasta. Tällaisia puteleita kannettiin mukana matkatavaroissa tai ripustettiin kaulaan suojelemaan matkalaista.

Onkin ymmärrettävää, että tällaiset uskonnolliset esineet ovat säilyneet nykypäiviin asti, sillä ne ovat varmastikin olleet arvokkaita ja arvostettuja esineitä jopa useiden sukupolvien ajan. Jerusalemista on löydetty myös amuletti/kolikko 500-600-luvuilta jaa., joka kuvaa Jeesus-lasta seimessä. Seuranaan hänellä on aasi ja härkä.

Akka voi hyvinkin kuvitella, kuinka jossakin pienessä työpajassa tällaisia matkamuistoja valmistettiin muinoin -hiki hatussa- lähes sarjatyönä. Pyhiinvaeltajien määrät olivat kuitenkin jo tuolloin niin suuria, että heistä riitti varmaa tuloa pienellekin yrittäjälle.

Tällaisia uskonnollisia amuletteja löytyy myös British Museumista (tietenkin, sillä tähän museoon on haalittu tavaraa eri maista kenenkään kyselemättä jo toista vuosisataa. Useat eri maat vaativatkin esineiden repatriaatiota).

Matkamuistoista puheenollen; kaikenlaisilla matkailijoilla on myöskin ollut tarve jättää puumerkkinsä käymäänsä matkakohteeseen.

Gizasta, Egyptistä, on löydetty temppelimuurista kaiverrus peräti vuodelta 1240 eaa. Kaiverruksen mukaan paikalla vieraili muuan Hadnakhte veljensä Panakhtin kanssa. Sillä tavalla, poijjaat, sillä tavalla…! Kiva kuulla teidän mukavasta reissustanne 3000 vuotta myöhemmin!

Pyramidit ja muutkin egyptiläiset kohteet ovat olleet suosittuja riipustelujen kohteita jo vuosituhansien ajan; varsinkin Napoleonin sotaretkien jälkeen jokaisen itseään kunnioittavan kulttuurihenkilön oli päästävä Egyptiin. Näistä käynneistä on edelleen nähtävissä heidän nimikirjoituksiaan useissa historiallisissa kohteissa. On kuitenkin muistettava, että muinaismuistolait ja historiallisten monumenttien kunnioittaminen alkoivat toden teolla vasta 1900-luvun puolella, joten tällaista toimintaa katsottiin tuolloin läpi sormien.

(Public Domain).

Hagia Sofia-moskeijassa (Istanbul, Turkki) on puolestaan vieraillut norjalainen, palkkasoturiksi epäilty herrasmies Halfdan hänen jättämistään riimuista pääteltynä. Tämä äijä on nerokkaasti kaivertanut seinään “Halfdan oli täällä.” Tämä legendaarinen tapa ilmaista käyntinsä elää edelleen monissa seinissä, kuten varmastikin kaikki tiedämme.

Hagia Sofia.
Halfdanin “Halfdan was here.”

Jerusalemin “pyhistä pyhin,” Pyhän Haudan kirkko, on edelleenkin suosittu pyhiinvaellus- ja turistikohde. Tämän kirkon rakennutti Konstantinus Suuri (ensimmäinen kristinuskoon kääntynyt roomalainen keisari) 300-luvulla jaa., ja tästä kirkosta on löydetty useita seinään kaiverrettuja ristejä. Aiemmin epäiltiinkin, että ristiretkeilijät kaiversivat näitä ristejä merkeiksi käynneistään, mutta viime vuoden tutkimukset ovat osoittaneet, että näitä ristejä kaiverrettiin korkeintaan muutaman henkilön toimesta.

Pyhan Haudan kirkko, jonka sisällä sijaitsee oletettu Jeesuksen hautakammio. Sen ympärille on rakennettu erillinen “mausoleumi” kirkon sisälle.

Yeah, tällainenkin seikka on todettavissa, kun käytössä on useita eri kuvantamismenetelmiä ja -tekniikoita! Onkin siis aihetta epäillä, että ehkä nämä “muutamat henkilöt” kaiversivat ristejä seinään ristiretkeläisten pyynnöstä (joko hyvää hyvyyttään tai sitten pientä maksua vastaan). On myös arveltu, että tällä tavoin estettiin vaeltajia kahmimasta kiviä ja rakennusmateriaaleja mukaansa, sillä tällaiset Jeesuksen (oletetun) haudan lähellä olleet materiaalit olivat kävijöille tietenkin suuressa arvossaan – olivathan ne peräti itsensä Jeesuksen haudan läheisyydessä! Tällainen maksullinen ristienkaiverrus-toiminta olisikin siis hyvin ymmärrettävää, mikäli sellaista on tosiaan tapahtunut.

Church of the Holy Sepulchre’s mysterious ‘graffiti’ crosses may not be what they seem | Live Science

Kiinan muurikaan ei ole poikkeus tässä graffitiasiassa, mutta v. 2014 tähän historialliseen kohteeseen avattiin graffiteille sallittu osuus. Viranomaiset tuskastuivat turisteihin, jotka kielloista huolimatta halusivat kaivertaa puumerkkinsä tähän jopa yli 20 000 kilometriä pitkään rakennelmaan. Noh, tämä nyt on varmastikin paras keino estää luvattomia graffiteja… varsinkin, kun pituutta tällä valtavalla muurilla riittää!

On se nyt kuitenkin merkillistä, että ihmisten geeneistä löytyy tällainen merkillinen vimma jättää itsestään edes jokin jälki tuleville sukupolville – vaikka vain johonkin seinään kirjoitettu “Se-ja-se kävi täällä.” Nähtävästi tämä taipumus on useita kymmeniä tuhansia vuosia vanha tapa, jonka mm. luolamaalauksista tiedämme.

Kannattaakin huomioida tänä kesänä reissatessa, että jätetään ne turhat krääsät ostamatta. Missä sijaitsee maailman kaikkien matkamuistojen hautausmaa/kaatopaikka?! Jep, siellä sen kaiken muun sekajätteen seassa, jonka viskaamme muutenkin muina miehinä (naisina/henkilöinä/alieneina/minä-tahansa) menemään.

Akka kuitenkin toivoo, että edes jokunen matkamuisto meidän ajaltamme säästyy tulevaisuuden arkeologeille tutkittavaksi: olisikohan parempi haudata keramiikkalautanen tekstillä “Kuopio-Puijo” vai savikannu, jossa lukee Kypros kreikkalaisilla aakkosilla?

Äh, ihan sama; muutaman tuhannen vuoden päästä kaikki arkeologiset löydöt ovat jo ihan peruskauraa: “Voi v**tu, minkä hemmetin takia näitä Kuopio-lautasia löytyy joka paikasta? Löytyisi nyt edes kerrankin yksi Saint Vincent ja Grenadiinit-valtion lautanen!!”

Saint-Vincent ja Grenadiinit. Jep, kelpaisi Akalle. Huom! Ainuttakaan matkamuistoa ei ole vahingoitettu/haudattu tämän kirjoituksen aikana, joten Kuopion ja Kyproksen on turha ottaa Akkaan yhteyttä harmistuksissaan. Akka odottaa kuitenkin lahjakorttia tältä Saint-Vincentiltä ja Grenadiineiltä.

AMERIKAN ASUTTAMINEN, PÄÄKALLOT JA SÄHKÖPYÖRÄT

Tutkijat ovat pitkään olleet sitä mieltä, että Amerikan ensimmäiset asuttajat olivat intiaaneja, jotka edustivat Clovis-kulttuuria. Tämä ihmisryhmä/kulttuuri nimettiin löytöpaikkansa Clovis-kaupungin mukaan, joka sijaitsee New Mexicossa, Yhdysvalloissa. Löydöistä tunnetuimpia ovat nk. clovis-keihäänkärjet, joita on löydetty myös mm. Teksasista ja Kaliforniasta, sekä peräti Panamasta ja Venezuelasta asti. Tämä kulttuuri kukoisti noin 13 500 – 12 800 vuotta sitten. Tätä mieltä tutkijat ovat siis olleet useiden vuosikymmenien ajan, sillä heidän mielestään ainoa keino asuttaa Amerikka oli ylittää Beringinsalmi jalkaisin merenpinnan ollessa matalalla.

Tyypillinen Clovis-kulttuurin keihäänkärki.

Pakkaa sekoittavat kuitenkin löydöt, jotka osoittavat ihmisten saapuneen Amerikan mantereelle jopa useita kymmeniä tuhansia vuosia aikaisemmin – ehkäpä peräti meriteitse.

Nämä löydöt ovat kiistanalaisia (kuten kaikki muutkin löydöt, jotka poikkeavat yleisestä historiakäsityksestä), sillä n. 25-33 000 vuotta sitten jääkausi oli pahimmillaan eivätkä jäätiköt olisi todellakaan sallineet ylitystä Aasian puolelta Alaskaan ja Kanadaan.

Tuolloiset matkaajat eivät todellakaan voineet tilata Über-kyytiä moottorikelkalla tai koiravaljakolla – saati, että niillä olisi voitukaan ylittää valtavat, tuhansien kilometrien pituiset jääharjanteet.

Beringinsalmen oletettu muoto jääkauden jäämassan pahimman vaiheen alla.

Muutamia vuosia sitten Teksasista, Buttermilk Creekista, löydettiin Clovis-kulttuurista poikkeavia keihäänkärkiä, jotka ajoitettiin 15 500 vuotta vanhoiksi. Tämä ajoitus antoi sitten lisäpontta sille ajatukselle, että jo ennen Clovis-kulttuuria Amerikoissa asusteli varhaisempia ihmisiä. Brittiläisestä Kolumbiasta, Kanadasta, on myös löydetty n. 14 000 vuotta vanhoja ongenkoukkuja, keihäitä ja puutyökaluja, jotka osoittavat paikallisen Heiltsuk-alkuperäisväestön perimätiedon todeksi. Näiden ihmisten mukaan heidän esi-isänsä asuivat alueella jo jääkauden aikana ja selviytyivät hengissä, sillä tämä Triquet-saari ei koskaan jäätynyt kokonaan. On mukavaa huomata, että tällä tavoin alkuperäisväestön perimätieto pystytään todentamaan oikeaksi nykytekniikan avulla!

Heiltsuk-väestön edustajia/HIRMD.CA.

Että nyt kannattaisi jo unohtaa se seikka, että Clovis-intiaanit olisivat olleet Amerikan mantereen varhaisimpia asuttajia. Nope, sanoo Akka, sillä muitakin löytöjä on jo tehty:

Yllättäen; edelleenkin New Mexicon alueen kansallispuistosta White Sandsista on löydetty 61 ihmisen jalanjälkeä, joista osa on ajoitettu 21-23 000 vuotta vanhoiksi. Miten tällaisia jalanjälkiä sitten ajoitetaan? Tutkijat tekevät radiohiiliajoituksia maaperästä löytyneille orgaanisille jäännöksille (useimmiten siemeniä tai kasvinjäänteitä) sekä jälkiä alemmasta, että ylemmästä maakerroksesta. Tällöin saadaan karkea arvio jälkien jättöajankohdasta, joka ei välttämättä ole tosiaankaan kovinkaan tarkka. Mutta: ainakin tässä tapauksessa ikäarvio kertoo, että varhaisimmat ihmislajin edustajat ovat palloilleet Amerikan mantereella jo 10 000 vuotta aikaisemmin, kuin nämä Clovis-intiaanit.

White Sands/US.National Park Service).

Viime vuonna tutkijat ajoittivat eläinten luita, jotka löydettiin jo 1960-luvulla Coxcatlanin luolasta, Meksikosta. Nämä jäniseläinten ja peurojen luut olivat n. 28-33 000 vuotta vanhoja, ja niiden maaperäkerrostumasta löydettiin myös rikkoutuneita, teräviä, ehkä-kivityökaluja. Tutkimuksia tarvitaan rutkasti lisää, ja niitä on varmasti jo tehtykin ilman, että kaikkea keskeneräistä tutkimusta tiedotetaan tavallisille pulliaisille. Ja hah; (melkein) koko maailman koulukirjat pitäisi painattaa uusiksi, sillä edelleenkin Clovis-kulttuuria pidetään Amerikoiden varhaisimpana yhteisönä.

Tutkijoiden sallivampi asenne historian uudelleenkirjoittamiseen näkyy kyllä joissakin näissäkin tutkimuksissa… lukuunottamatta maailmankuulua egyptologia Zahi Hawassia, joka on määrätietoisesti kieltänyt useiden tutkimusryhmien pyynnöt mm. sfinksin ja pyramidien tutkimuksiin – jopa silloin, kun näistä tutkimuksista ei olisi mitään vaaraa tutkimuskohteille. Onkin sanottu, että tämä kyseinen äijä on suurin este koko egyptologialle ja sen oikealle tutkimiselle tai ajoittamiselle. Kun Herra Hawass on jotakin mieltä jostakin asiasta, sitä ei saa kyseenalaistaa. Tämä äijä nähdään useissa Egyptiä käsittelevissä dokumenteissa, ja ainakin Akkaa on jo vuosia ärsyttänyt hänen sininen paitansa ja puhetapansa. Poistu nyt jo takavasemmalle, Herra Hawass, ja salli edistyksen saapua Egyptiin!

Mutta, mutta – takaisin aiheeseen: keitä nämä Amerikoiden asuttajat siis (nykytietämyksen mukaan) olivat? Tutkimusten mukaan sekä Koillis-Siperia, että Itä-Aasia ovat geneettisesti mahdollisia ihmisten lähtöpaikkoja “Uudelle mantereelle.” Etelä-Amerikan osalta Indonesia, Malesia ja Australia ovat useimmiten ehdokkaina, joten tällainen tuhansien vuosien aikana tapahtunut muuttoliike on tosiaankin tarkoittanut meriteitse kulkemista. Siellä on sitten painettu menemään apinan raivolla eteenpäin paateilla, joiden perässä on seurannut intomielinen Wolt-kuski omalla veneellään: “Odottakaa nyt, p*rkele, mulla on teidän rosvopaistit tässä valmiina ja perheen elanto kyseessä! Nyt tarvitaan tiliä!!”

Eräs historian valtavirrasta poikkeava äijä, Brien Foerster, on kuulunut Akan juutuuppi-suosikkeihin jo muutaman vuoden. Tämä äijä tutkailee vaihtoehtoista arkeologiaa kertoen, että useissa paikoissa nähdään todisteita n. 12-13 000 vuotta sattuneesta (tod.näk.) hermeettisestä aurinkopurskeesta, joka on aiheuttanut valtavaa tuhoa muinaisille, massiivisille rakennelmille. Tämä purkaus olisi aiheuttanut myös tsunameja, maanjäristyksiä ja tuolloisten kulttuurien tuhoutumisen. Ihan mielenkiintoinen skenaario, jota tukee moni muukin tutkija – sekä hörhöt, joiden nimiä ei kannata tässä yhteydessä mainita.

Noh; tämä herra on kuitenkin keskittynyt Etelä-Amerikan Paracas-intiaanien kulttuuriin ja sen myötä dna-testannut joitakin kallolöytöjä, jotka ovatkin Etelä-Amerikalle tunnusomaisia: omituisia, pitkänomaisia kalloja, joista osan on todennettu olevan keinotekoisesti aikaansaatuja.

Maya-intiaanien käyttämiä tapoja/WikimediaCommons).

Tällainen tapa oli tosiaankin käytössä muinaisina aikoina (jostakin käsittämättömästä syystä), että vastasyntyneen kalloa alettiin muodostaa pitkänomaiseksi ensimmäisen elinvuoden aikana. Tällainen pitkulainen kallonmuoto saatiin aikaan, kun kalloa joko sidottiin kankailla tai sitten muokattiin puulevyillä aikana, jolloin vauvan kallon saumat eivät vielä olleet kasvaneet yhteen. Tällainen menetelmä on nykyihmisen ajatuksissa hirvittävän brutaali; mutta ainakaan tällaisesta toiminnasta ei ole tutkijoiden mukaan aiheutunut haittaa lapsen kehitykselle. Tällaista kallojen muokkausta ja sidontaa on löytynyt muualtakin maailmasta (Egypti-Kiina-Eurooppa), ja Akka ihmetteleekin vain kysymystä WTF-miksi-mitä järkeä. Miten tällainen tekniikka on keksitty ympäri maailmaa?

Noh, anyway, nämä Herra Foersterin Paracas-intiaanien kallotestaukset viittaavat vahvimmin Kaspianmeren alueen dna:han, joten joitakin todisteita maailmaa valloittaneista ihmisistä on kuitenkin olemassa tämänkin myötä. Tämä äijä mainostaa kirjojaan ja matkojaan videoidensa myötä, mutta Akka sietää tällaisenkin toiminnan äijän ollessa niin kovin symppis ja lempeä-ääninen. Lisäksi lentopelkoisen on mukavaa katsoa näitä muinaisia, hermeettisiä raunioita ihan kotisohvalta käsin.

Elongated Skull Phenomenon: Global Presence, DNA Analysis, Blood Type Anomalies And More – YouTube

Kun puhutaan useista kymmenistä tuhansista vuosista, niin onhan se nyt oletettuakin, että ihmiset painelevat menemään eteenpäin. Jos ei sopivaa kulkupeliä ole ollut olemassa, niin sellaista aletaan kehitellä; ja kantapään kautta on varmasti opittukin: “Nope, tuo vene upotti kaikki… ruvetaas taas miettimään, josko olis parempaa matskua veneisiin saatavilla, kuulkaas…!”

Nykypäivänä tällainen toiminta jatkuu edelleen: sähköpolkupyörät ja -scootit/skuutit ovat valloittaneet maailmaa muutamien vuosien aikana. Antiikin ajan olympiamotto “Citius, Altius, Fortius” eli “nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin” muutettiin jo viime vuonna lisäämällä perään sana “Communis = yhdessä.” Give me a break!!

Nykypäivään sopiva motto olisi “V*ttu, eteenpäin – ja helposti.”

Wrightin veljekset Orville ja Wilbur lensivät ensimmäistä kertaa lentokoneillaan joulukuun 17. päivänä v. 1903. Ensimmäinen lento kantoi 36 metriä ja kesti 12 sekuntia, toinen lento samana päivänä kantoi jo 259 metriä.

Kukaan ennen heitä ei koskaan ollut päättänyt päästä eteenpäin keinolla millä hyvänsä, eihän?? Never?

(Airways Magazine).

ARKEOLOGISIA LÖYTÖJÄ ODOTELLESSA

Täällä yli puolimetristen kinosten keskellä -polkua lapioidessa- kevät hiipii jo sitä odottavan mieleen. Lumen alta on mukava tehdä löytöjä: katos perhana, tohon se haravakin aiemmin syksyllä jäi! Harmin paikka, ettei pihalta muita mukavia yllätyksiä löydy. Kenties hankien pidempään kestäessä narsissit alkavat kasvaa ja kasvavat puolitoistametrisiksi. Voi että, sitä tylsyyden ihmettä odotellessa…!

Toisen romu on toisen aarre, sanotaan; varsinkin monissa huutokauppa- ja antiikkiohjelmissa. Joku voi pitää tiettyä tavaraa pelkkänä romuna tajuamatta ollenkaan sen arvoa. Mistäpä sitä tavallinen pulliainen tajuaisikaan, että jokin metallinen ruostunut keppi onkin jonkun 1700-luvun laitteen osa ja sinällään historiallisesti arvokas tai että sillä olisi rahallista arvoa. Eihän niitä laitteita ole enää olemassakaan muissa paikoissa kuin museoissa.

Vanhaa s*ittiä… vai onko…??

Eteläisessä Englannissa Whiteparishin kylässä eräs nainen omisti 20 vuotta tietämättään tällaisen tunnistamattoman aarteen, joka huutokaupataan myöhemmin keväällä 2021. Kysessä on 63 cm korkea kivenjärkäle, joka aikoinaan löytyi naisen puutarhasta.

Roomalainen kivi, Daily Mail.


Tätä kiveä hän oli käyttänyt astinkivenä aina noustessaan hevosensa selkään. Kivi oli aina mutainen ja likainen, joten se ei herättänyt sen suurempaa huomiota. Sattumoisin hän sitten vihdoinkin oli havainnut kivessä kaiverruksia ja laakeriseppeleitä. Arkeologit totesivat, että kyseessä on roomalainen kivi, jossa lukee: “Ihmiset ja nuoret miehet kunnioittavat Demetriosta, joka on Metrodorosin poika, joka (taasen) on Leukiosin poika.” (Käännös on Akan tekemä, huono sellainen…)

On se nyt merkillistä, etteivät 20 vuoden aikana teksti ja seppeleet ole tulleet näkyviin sateiden mukana TAI ettei kiveä ole koskaan käännetty, mikäli teksti on ollut maata vasten. 20 vuotta, god damn!!

Akka alkaa heti keväällä kääntelemään kaikenlaisia kivenjärkäleitä ja tutkimaan niitä suurennuslasilla. Parempi olisi, että löytyisi jokin ennen tuntematon kivikaiverrus tai muutamia mukavia maalausjälkiä menneiltä ajoilta. Ihan kohtuullinen toive!

Kiveen palatakseni; arkeologien arvion mukaan kivi on peräisin 100-200-luvuilta jaa. ja se on tehty Turkissa tai Kreikassa. On epäilty, että kivi on aikoinaan kulkeutunut aristokraattien matkamuistona Englantiin 1800-luvun puolella. Whiteparishin alueella on sijainnut muutamakin kartano, jotka on sittemmin purettu. Kivi on ehkä päätynyt kartanoiden purkujätekasoista kyseisen naisen puutarhaan.

Tähän väliin täytyy mainita, että kivi on veistetty MARMORISTA. Marmorista, god damn!! Eikä sitäkään ole aiemmin 20 vuoden aikana huomattu!

Mitäpä sillä nyt on väliä, tuumii ehkä joku. Onhan sillä väliä, kun kiven huutokauppa-arvoksi on määritelty yli 20 000 e. Joku innokas voi sen huutaa isommallakin summalla. Ihan mukava apuväline se kuitenkin on, kun nousee hevosen selkään… God damn tuollaistakin toimintaa historiallisten esineiden kanssa!

Suomessa tilanne on ihan päinvastainen: kaikki yli 100 vuotta vanhemmat esim. metallinetsijöiden löydöt kuuluvat lain mukaan automaattisesti valtiolle. Eli jonkin löydön tehdessään pitää ottaa yhteyttä asiantuntijoihin, jättää löytöpaikka kaivamatta samantien (ettei tuhoa löydön ympäristöä tai maakerroksia) ja istua vaan nätisti hiljaa ilman palkkiota. Onhan se ymmärrettävää, kun omaa kansallista historiaamme tässä suojellaan. Samalla herää kysymys, miksi muissa maissa ei toimita samalla tavalla?

Noh, me täällä pohjolassa tehdään muutenkin kaikki asiat ihan eri tavalla kuin muualla… jatkuvaa debattia voi kukin käydä siitä, onko se oikein tai järkevää.

Joka tapauksessa Akka kestää tämän yllättävän lumi-talvi-pakkas-kauden taas keskittymällä kevääseen. Akka tietää, että pihan perukoilla on tiiliskivikasa. Ne ovat, prkl soikoon, Napoleonin tiiliskiviä! Ja jo aiemmin löytynyt omituinen sileä käppyräkeppi on ihan selvästi muinaisen druidin taikasauva…!

Akan käppyräsauva. Hobittikokoa.

Berliinin Neues Museumissa sijaitsee yksi merkillinen esine: kultainen “taikurinhattu”. Tämä esine on eri lähteiden mukaan löytynyt joko Saksasta tai Sveitsistä ja se ajoittuu myöhemmälle pronssikaudelle eli 1200 eaa.-500 jaa. Tällaisia hattuja on Euroopasta löytynyt yhteensä neljä ja niiden on arvioitu olevan aurinkokultin pappien päähineitä.

Berliinin hatun kuvia.

Hatun koristeluja on tutkittu paljon ja on päätelty, että kuviot kertovat tuikitärkeitä kalenteritietoja. Koristelut ja kultainen hattu kertovat kuitenkin arvokkaasta asemasta.

“Kannanpa tässä tällaista puolen kilon kalenteria päässäni, oon tosi tärkee heppu” tuumi varmaankin tällaisen hatun omistaja.

Akan käppyräkeppi kuuluu selvästi tähän samaan sarjaan, nämä kaksi ovat ihan selvästi pari. Kyllä arvokkaalla pappismiehellä pitää olla hattu ja taikasauva! Akan kepistä “kultaukset” ovat tosin jo lähteneet, mutta eiköhän senkin asian voi korjata ihan helposti pienellä fiksauksella!

Ai miten se hattu päätyi Saksaan/Sveitsiin ja taikasauva Suomeen, jos ne ovat pari? Ei nyt puututa ihan pikkuasioihin, ettei aleta pilkkua viilaamaan…!

Päivitys tekstiin: Gold ‘sun bowl’ discovered near Bronze Age swamp | Live Science

(Lokakuu 2021) Uusin kultamaljalöytö Itävallasta, jossa samankaltaista koristelua, kuin kultahatuissa. Tällaisia maljoja on Euroopasta löydetty artikkelin mukaan 30.