ILMASTONMUUTOKSEN ARKEOLOGIAA

Lehdistössä hehkutetaan “täydellistä juhannussäätä,” josta me kaikki saamme nauttia paraikaa. Noh; kuka nauttii helteestä ja kuka ei, mutta samalla unohtuu asian toinen kääntöpuoli. Tällaiset hellekaudet ja jatkuvasti kohoavat lämpötilat tulevat olemaan “uutta normaalia” seuraavienkin vuosien ja vuosikymmenien aikana.

Ehkäpä tulevina vuosina lehtien uutisotsikot voisivat juhannuksena olla muotoa “Helle ei lopu juhannuksenakaan” tai “Eikö tämä piina jo riitä? Mittarissa on ollut 30 astetta jo kuukauden ajan!” Akka ei kuitenkaan ole ilmastonmuutoksen asiantuntija, joten onkin parempi keskittyä sen aiheuttamiin arkeologisiin löytöihin, jotka siis tässä tapauksessa ovat suoraa seurausta kohoavista lämpötiloista.

(Secrets Of The Ice.)

Tavallisen pulliaisenkin järki sanoo, ettei jäätiköiden sulaminen ole ollenkaan hyvä juttu, mutta samalla sulavan jään keskeltä paljastuu yllättäviä löytöjä historialliselta ajalta. Tunnetuin, täydellisin ja vanhin on tietenkin v. 1991 löydetty herrasmies Ötzi, joka kuollessaan 5300 vuotta sitten tarjoaa edelleenkin tutkijoille yllätyksiä. Akka on kirjoittanut tästä aiemminkin, joten tarkastellaanpa muita, uudempia ja ajankohtaisempia löytöjä:

Mongolian Altai-vuorilla jopa 10 000 vuotta sitten muodostuneet jäätiköt ovat alkaneet sulaa jo vuosia sitten. Jään alta onkin paljastunut kunnianarvoisille tutkijoille paljon materiaalia, jota on yritetty kiireellisesti pelastaa. Kaikki jäähän jääneet “aikakapselit” tuhoutuvat nopeasti joutuessaan ilman ja auringonvalon kanssa kosketuksiin, mikäli niissä on orgaanisia materiaaleja.

Altai-vuorilta on löydetty mm. yli 3000 vuotta vanhoja nuolenkärkiä, joissa oli yhä eläinten jänteistä tehtyjä sidoksia, joilla kärki kiinnitettiin puiseen nuolenvarteen. Jänteitä on käytetty myös jousien tekemiseen, ja näitäkin on löydetty peräti useita!

Liikuttavin ja persoonallisin lienee ehkä hevosen kavioihin tehty lumikenkä n. vuodelta 300 eaa. Tällainen löytö kertoo paljon elämän olosuhteista, joita tuolloisina aikoina jouduttiin tosiaankin elämään. Kun ruokaa oli haettava, se metsästettiin kylmiltä vuorilta ja ihan perusmateriaaleista keksittiin uusia vempeleitä tätä työtä helpottamaan. Akka nostaa hattua näille menneisyyden keksijöille!

Mittakaava tässä kuvassa on todellakin pielessä, mutta esine itsessään on järkyttävän kekseliäs ja taidokas.

Ihan perusäijäkin/-akkakin/-henkilökin tajuaa, että tällainen materiaali ei kauaa kestä suorassa auringonvalossa ja hapessa vuosisatojen tai jopa vuosituhansien jälkeen! On kammottavaa ajatella, että tässä tosiaankin taistellaan aikaa vastaan sekä ekologiselta kannalta, että arkeologiselta kannalta.

Tunika konservoituna (secretsoftheice.com)

Norjan länsirannikon vuoristoalueelta Lendbreenista on löydetty mm. kokonainen tunika vuodelta 300 jaa. Tekstiililöydöt ovat erittäin harvinaisia, joten tällainen pitkä paita oli todellakin upea löytö! Samoilta alueilta löytyi myös kudottu lapanen, jonka kunto on erinomainen.

(Secretsoftheice.com).

Akan sydäntä lämmittää eritoten tällainen löytö; onhan Akka sentään sukkien kutomisen taitaja! Tämä lapanen on peräisin viikinkiajalta eli n. v. 900-1000 jaa. Joku viikinkiäiti on kutonut pojalleen lapaset tämän lähtiessä matkaan, jolta hän ei ehkä koskaan palannut! Oi voi ja nyyh!

Tosiasiassa lapanen voi olla vain paikallisen, huolimattoman lammaspaimenen hukkaama; mistäpä sen voisi tietää! Ärgh anyway, sillä kudottuja tuotteita ei noin vain “hukata,” poijjaat!

Tutkijoiden löytämiä todisteita keinoista, joilla on liikuttu paikasta toiseen: jonkinlaista rekeä tai kelkkaa on vedetty mukana tällaisten rakenteiden avulla.

Tämä Norjan vuoristoalue onkin ollut tutkijoille varsinainen helmi kaikkien löytöjen perusteella, sillä alueelta on löydetty myös useita käsintehtyjä kenkiä. Niistä täydellisin on vuodelta 1000 jaa. ja se on tehty turkiksesta niin, että karvat ovat olleet kengän ulkopuolella. Tämä on saattanut parantaa kengän pitoa lumihangessa, kuten tutkijat epäilevät.

Norjalainen kenkä (Smithsonian Magazine).

Noh, tähän aiheeseen liittyy tietenkin Alpit; herrasmies Ötzikin löytyi nimenomaan Alpeilta Italian ja Itävallan rajalta muutamien retkeilijöiden toimesta. Jää on paljastanut jopa 5000 vuotta vanhan, koivuntuohesta tehdyn nuoliviinin uumenistaan, nahkahousujen ja -kenkien jäännökset sekä useita muita perustarvikkeita tuolta ajalta. Vanhin löytö on jopa 6000 vuotta vanha punotun korin pohja.

Tällainenkin löytö paljastaa jotakin hyvin henkilökohtaista eletystä elämästä: korinpunontaan tarvittiin aikaa, kärsivällisyyttä ja taitoa. Miksi kori ja muut löydetyt tavarat ovat sitten jääneet löytöpaikkaan tuhansiksi vuosiksi, liittyykö tarinaan jokin mysteeri? Ärgh; kaikkeen liittyy aina mysteeri, sanoo Akka! Tai jos ei löydy, niin sellaiseksi se muuttuu Akan toimesta, hah!

Ötzin rekonstruktio. Ötzi on kuollut n. 45 vuoden iässä, mutta tuohon aikaan hän eli jo vanhuuttaan. Ötzillä oli matoja suolistossaan, reumaa nivelissään ja oletettavasti jatkuvia kipuja. Nuolenkärki hänen olkapäässään kuitenkin kertoo, että Ötzi tapettiin vuorenrinteelle. Hänen arvokkaat varusteensa kuitenkin kertovat, että kyseessä saattoi olla yhteisönsä arvostettu jäsen, joka on mennyt vuorille joko omatoimisesti tai karkotettuna.

Jäiden sulaessa on tehty myöskin ruumis- ja eläinlöytöjä, jotka ovat säilyneet jäässä jopa useita vuosituhansia. Siperiasta löytyi lähes täydellinen koiranpentu v. 2018, ja tämä pentu nimettiin Dogoriksi. Koira näyttää tosiaankin vain nukkuvan, sillä hampaat ja viiksikarvatkin ovat säilyneet jään keskellä. Voih ja nyyh tällekin pikkukaverille! Tällainen löytö saattaa kuitenkin valottaa käsitystä siitä, koska ja miten koirasta tuli kotieläin ja ihmisen paras kaveri. Tähän Akka ei kissaihmisenä puutu ollenkaan.

(Public Domain).

Mistäpä sitten mahtaa löytyä näitä mammuttilöytöjä, jotka paljastuvat myöskin jäätiköiden alta? Jep, Siperiasta tietenkin! 1 ja 2 kuukautta vanhat mammutinpoikaset löytyivät lähes täydellisinä jään alta v. 2007-08. Nämä poikaset – Luyba ja Khroma – tukehtuivat mutavyöryyn ja säilyivät uskomattoman hyvässä kunnossa löytymiseensä asti. Siihen meni noin 40 000 vuotta, god damn! R.I.P näille pikkuisille, joiden lähes täydellisiä ruumiita me käytämme tieteen edistämisen nimessä.

Luyba-mammutti (The Washington Post).

Ilmastonmuutoksen myötä vähentyvä jäätikkö huolestuttaa tietenkin usean eri tieteenalan tutkijoita, mutta samalla tosiaankin paljastuu näitä äärettömän tärkeitä löytöjä jään alta. Että nyt olisi sitten ihan perusihmisten aika kiipeillä jäätikköseuduilla ja ilmoittaa kaikki mahdolliset löydöt tutkijoille; jos sellaisia löytyy! Tällaiset jäästä paljastuvat löydöt tuhoutuvat noin 20 vuoden aikana, mikäli niitä ei kukaan havaitse, kertovat asiantuntijat.

Tällaisten jäätikkö-arkeologien työ on käytännössä arpapeliä, ellei paikallisten ihmisten perinteitä tai tutkimuksia oteta huomioon. Tätä keinoa monet tutkijat ovatkin käyttäneet hyväkseen ja saaneet tietää, että jo vuosisatojen ajan mm. poroja on viety kesäisin jäätiköille viilentymään. Porot lepäilevät onnellisina jäätiköillä eivätkä täten joudu hirvikärpästen rasittamiksi. Jumankauta, miten nerokasta! Tällainen metodi todistaa siitä, miten pienillä keinoilla ihminen on selviytynyt ainoastaan tarkkailemalla ympäristöään ja toimimalla sen mukaan.

“Suuntaanpa tässä kylmyyttä kohti!”

Poronhoitoon liittyen on löytynyt myös pelotekeppejä/-laattoja/-vipstaakkeleita, joiden avulla lauman johtoporo on suunnattu kovan äänen avulla johtamaan laumansa haluttuun suuntaan. Tällaiset pelotteluvehkeet ovat löytöjä jopa useiden tuhansien vuosien takaa. Tällaisistakaan vempeleistä me kaupunki-ihmiset emme tiedä hölkäsen pöläystä. Akka äimistelee muinaisten ihmisten käsittämätöntä nerokkuutta, josta on jäänyt tällaisia jälkiä löydettäväksi asti.

Arvoisat tutkijat ovat huomanneet myöskin, että auringon massiivisimmat, 11 vuoden sykleissä tapahtuvat purkaukset ovat voimistuneet. Odotettavissa on siis järkälemäinen purskaus ehkä vuoden 2024-2025 vaihteessa.

Yeah; kivoja uutisia koko ihmiskunnalle, joka perustuu täysin sähköön ja satelliitteihin, eikä poronhoitoon tai metsästykseen ollenkaan. Että vedetään tässä nyt sitten sekä ilmastonmuutos, että muutkin katastrofit samalle sivulle…

Tuolloin 2024-25 me kaikki joudumme laittamaan poromme (joita me kaikki tosiaankin omistamme) jäätiköille (jotka ovat jo enimmäkseen sulaneet) ja unohtamaan tilitietomme ja Google Mapsin; somesta puhumattakaan. Siinä aletaan sitten värkkäilemään kaikenlaista mukavaa hyödykettä mm. muovikulhoista ja jeesusteipeistä, ennen kuin joudutaan totaaliseen kaaokseen. Kannattaakin siis etukäteen katsella netistä videoita, mihin kaikkeen glitteriä voi käyttää, sillä glitter on elintärkeää selviytymisen kannalta. Maailmanlopussakin voi näyttää hyvältä ja kännykänkin (joka ei tuolloin toimi) voi koristella kivasti eri tavoilla!

Jep, summa summarum: kannattaa hamstrata taas vessapaperia, glitteriä, poroja ja kaikenlaista muuta tarpeellista, joita voi tarvita planetaarisen kriisin koittaessa. Vessapaperi näistä lienee se oleellisin; arvelee Akka huumorimielessä. Useita tällaisia vessapaperin riekaleita on löydetty Norjankin vuoristoilta keihäänkärkien ohella. (Yeah…!!)

Hyvää juhannusta; älkää hukkuko ja pitäkää kaverista huolta! Maailmanloppu ei tule tänä juhannuksena, kunhan sepalus pysyy kiinni.

DOGON-HEIMON KUMMALLISET USKOMUKSET

Malissa, Bandiagaran alueella, elää edelleen heimo, joka uskoo vahvasti esi-isiensä saaneen vieraita avaruudesta. Heimo on elänyt alueella jo useita tuhansia vuosia, mutta maailman tietoisuuteen heidät nosti vasta 1930-luvulla vierailleet ranskalaiset antropologit Marcel Griaule ja Germain Dieterlen. Tuolloin kävi ilmi jotakin merkillistä, jota ei nykypäivän tavallinen pulliainen oikein jaksa ymmärtää.

Dogonit elävät osittain edelleenkin kylämäisissä yhteisöissä, mutta nykyään jopa 35 % heistä ovat islaminuskoisia ja 10 % kristittyjä. Muut uskonnot ovat siis heidätkin tavoittaneet, kuten luonnollisesti on tapahtunut lähes kaikille alkuperäiskansoille ympäri maailmaa. Dogonien vanha, suullinen uskomusperintö on kuitenkin huikaisevan erikoista, sillä kylään saapuneet antropologit huomasivat tuolloin heidän tietävän astrologisia asioita, joita tiedeyhteisökään ei vielä tiennyt.

Mitä he sitten tiesivät? He tiesivät jo tuolloin kaksoistähdestä Sirius A ja B, vaikka tämä tähti B löydettiin vasta 1950-luvulla. He tiesivät myös tarkkaan tämän B -tähden kiertoajan ja sen, että siellä jossakin piilottelee vielä kolmaskin tähti, jota ei-moderni tiede ollut vielä löytänyt. Dogonien mukaan avaruudesta tulleet jumalat kertoivat heille myös, että maa kiertää aurinkoa, Jupiterilla on neljä suurta kuuta ja että Saturnuksella on kivikehä. Tiedossa oli myös, että Sirius B oli kuoleva kääpiötähti.

Dogonien perimätiedon mukaan nämä tähdistä saapuneet jumalat olivat puoliksi vesieliöitä, eli nyt aletaan puhua merenneidoista ja merenmiehistä. Akka korjaa heti lausumaansa: vesihenkilöistä.

Nämä Nommo-jumaliksi nimetyt jumaluudet olivat saapuneet tuhansia vuosia sitten heimon keskuuteen ja heidän odotetaan edelleen palaavan takaisin minä päivänä tahansa. Näiltä jumaluuksilta saatiin myöskin tietoa Orionin tähtikuviosta, asteroideista, Plejadeista (Seulasten tähtikuvio) ja siitä, että taivaankansi jaettiin 22 osaan, joihin sisältyi 266 tähtikuviota.

Luonnollisesti ensimmäiseksi epäiltiin paikalla käyneitä antropologeja: he olivat varmaankin syöttäneet näille ihmisille tietoa länsimaisista tavoista ja tiedoista!

Että olepa siinä sitten tutkija ja kerro jotakin tavallisesta poikkeavaa; siitä ei hyvä seuraa, kuten on jo aiemminkin havaittu!

Jopa arvostettu tähtitieteilijä Carl Sagan osallistui keskusteluun ja kielsi dogonien tietävän yhtään mitään mistään, sillä osa heidän tiedoistaan olivat kuitenkin puutteellisia ja vääriä.

Carl Sagan/Library Of Congress.

Akka ei ala arvostelemaan tällaisia tuhansia vuosia perimätietona kerrottuja uskomuksia ollenkaan: mielenkiintoista on se, että heillä on tapana juhlistaa mm. 60 vuoden välein tietynlaista siirtymäriittiä nuorille pojille. Tuolloin tämän Sirius A-tähden valo osuu kahden vuorenhuipun väliin ja miehistymisriittiin sopivat pojat alkavat valmistautua juhliin, jotka voivat kestää jopa kuukausia. God damn; 60 vuoden välein! Jotkut onnekkaat sattuvat syntymään sitten sopivasti näihin juhliin.

Meillä täällä länsimaissa juhlitaan ihan joka vuosi synttäreitä, puhumattakaan kaikista muista juhlista: ristiäiset, nimenantajaiset, kihlajaiset, häät, rippikoulu, valmistujaiset, ylennys, pikkujoulut…! Kissanristiäiset ja koirien häät kuuluvat tosiaankin tällekin listalle.

Meillä suomalaisilla on tapana keksiä aiheesta kuin aiheesta juhlan aihetta. Miksipä ei? Milloin me muutoin saamme päräyttää itsestämme sen parhaan osan esiin: tälläytyä parhaimpiimme ja sanoa suoraan, että esim. jokin tilanne v*tuttaa, vaikka sitä ei ole aiemmin osannut sanoa? Tällainen, kuuluisa sota alkaa joko häissä tai hautajaisissa, tai viimeistään pikkujouluissa.

Kukaan meistä ei kestäisi dogonien elämäntapaa eli sitä, että joitakin miehuusjuhlia vietetään 60 vuoden välein. Että laskeskelepa siitä sitten sopiva siitoskohta lapsen syntymälle ilman mitään nykyaikaisia apuvälineitä!

Dogoneilla on tietenkin muitakin juhlia, jotka liittyvät muihin heimon perinteisiin ja siirtymäriitteihin, mutta varsinkin tämä 60 vuoden jakso sai taas Akan laittamaan mittasuhteita asioihin. Juhlia pitää olla, muuten me ihmiset emme jaksa eteenpäin: juhlat edustavat toivoa ja elämän jatkumista.

Yeah, kukin tavallaan! Näillä taas mennään!

IHANA KAMALA METSÄ

Herkimmät yksilöt ovat jo joitakin viikkoja kärsineet koivun siitepölystä. Juhannussaunaankin sitä koivua pitäisi lykätä vihtojen muodossa! Mistä tämä tapa onkaan peräisin? Tässä seuraakin muutamia vanhoja uskomuksia eri puulajeihin liittyen:

Kiitod koivu; dodellakin laidedaan vihdoja daunaankin!

Vanhoissa uskomuksissa koivu yhdisti elämän ja kuoleman – koivun uskottiin tuovan terveyttä, voimaa ja onnea taloon. Koivunmahlaa käytettiin kaunistusaineena. Koivu miellettiinkin naisten puuksi, kun taas tammi oli miehinen puu.

Tammi olikin pyhä puu; myös se yhdisti elävien ja kuolleiden maailman. Kansantaru kertoo, että talven aikana pimeyden tuonut tammi kaadetaan keväällä, kun merestä nousee pieni mies vaskikirveineen sen kaatajaksi. Tällöin valo palaa maailmaan.

Sieltä sitä nyt tullaan riehumaan!

Akan pihalla tällainen homma ei vetelisi; painukaa vaan kirveinenne niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, kaikki pienet ukonkäppyrät!

Männystä puolestaan tehtiin “hautakiviä”: kuoresta leikattiin palanen irti ja paljastuneeseen runkoon kaiverrettiin henkilön syntymä- ja kuolinaika. Karhunmetsästyksen jälkeen karhun kallo nostettiin latvustoon.

Akka onkin ihmetellyt, mitä hittoa tuolla suuren männyn latvassa roikkuu, ei se olekaan oravanpesä! Sehän on ihan tavallinen karhunkallo!

Katajalla torjuttiin sekä sairauksia että pahoja henkiä. Talojen huoneet savustettiin torstaisin katajanoksilla, jotta pahat henget pysyisivät poissa. Nykypäivänä tähän tarkoitukseen löytyy monia huonetuoksuja. “Tässä sulle vähän vaniljantuoksua suihkeena, senkin typerä pierunhenki!”

Ei ole tarpeeksi savustettu katajalla, kun pirulaiset tunkevat sisään!!

Kuusta käytettiin uhripuuna. Ennen talon rakentamista kuusen juurella tuli nukkua yön yli; tällöin kuusenhaltia kertoisi, sopiiko paikka talon rakentamiseen. Mikäköhän ammattinimike vastaa tällaisesta toiminnasta nykyään – maankäyttöinsinööri? No, mikä lieneekin, kuusenhaltia se ei ainakaan ole. “Avoimet työpaikat: haetaan kuusenhaltiaa, pitää olla valmis yötöihin. Asiakas haluaa neuvontaa ainoastaan nukkuessaan”.

Tässä sitä insinööri jakelee auliisti talonrakennusvinkkejä!

Pihlajakin oli pyhä puu. Sekin karkotti pahoja henkiä ja antoi kalaonnea – lisäsi miesten naimaonnea- suojeli karjaa- jne.jne. Käyneet pihjalanmarjat ovat tosin todistetusti aiheuttaneet joillekin hirville ja linnuille vähemmän onnea humaltumisen merkeissä.

Tulikos nyt otettua taas liikaa niitä marjoja? Hirvee morkkis!

Leppä oli… yllätys, yllätys… metsänhaltian puu. Koiraa estettiin karkaamasta, kun sen karvoja tungettiin seinään tehtyyn reikään, joka suljettiin leppäpuisella tapilla. Tämän uskottiin tepsivän myös vaimoon. Kyllä tällaisella toiminnalla olisi päinvastainen vaikutus: kuka tahansa ottaisi pitkät, kun seiniin ilmestyisi karvoja pursuilevia puukorkkeja!!

Varsinkin tänä keväänä kansaa on kannustettu ulkoilemaan runsaasti; etenkin metsässä. Samalla voikin miettiä, pitääkö varoa enemmän punkkeja vai kaiken maailman haltioita ja pyhiä puita.

Pitää myös tarkasti katsoa, mitä puuta halaa, ettei metsänhaltia suutu – tai metsän kuningas Tapio. Tämän jumalan on sanottu kulkevan jopa alasti metsässä perheineen. Eli jos lenkkipolulla törmää joukkioon alastomia ihmisiä, niin ei kannata huolestua: se on Tapsa vaan, ei mitään hätää!

Ihan normaalia ulkoilua metsässä! Enemmän vaan turvaväliä!

HEI, TONTTU-UKOT HYPPIKÄÄ…

Markettien ja kauppojen krääsäpaljoudesta päätellen joulunaika on käsillä. Ikkunasta katsoessa sitä ei huomaa; taitaa tänä vuonna pukki saapua mönkijällä reen sijaan.

Meille opetetaan jo pienestä pitäen, että joulu on Jeesuksen syntymäjuhla. Tämä lienee höpönlöpöä: joulun ajankohta juontuu roomalaisten viettämästä Saturnalia-juhlasta. Juhla oli pyhitetty maanviljelyksen jumalalle Saturnukselle. Kristinuskon yleistyessä vanhoista, PAKANALLISISTA juhlista haluttiin päästä eroon ja Jeesuksen syntymäajankohta lätkäistiin tämän koko vuoden suosituimman juhlan tilalle.


Eipä ihme, että juhlasta haluttiin eroon, sillä Saturnaliaa juhlittiin jopa 5-7 päivää talvipäivänseisauksen ympärillä. Tällöin meno oli hillitöntä: koko yhteiskunta heitti kuperkeikkaa. Orjat saivat vapaiden ihmisten oikeudet ja heidän isäntänsä toimivat palvelijoina. Orjat saivat ryypiskellä, pelata uhkapelejä ja vastustaa isäntiään. Voi vain kuvitella, millaisia orgioita tuolloin on pidetty. Viikon rellestämisen jälkeen saat kaksi viikkoa kestävän darran ja olet yllättäen lihonut 5 kiloa. Hip hip hurraa, Saturnus! Otetaax uusix?

Meni siinä juhliessa paikat vähän remonttiin… HUPS!

Saturnalian lopuksi ihmiset antoivat toisilleen lahjoja (mm. kynttilöitä ja herkkuja), tästä juontunee nykyinen lahjanantoperinne ja kynttilöiden merkitys jouluna.

Myös misteli on roomalaisen ajan peruja, roomalainen historioitsija Plinius kertoi kelttien leikkaavan mistelinoksia sirpeillään. Misteliä pidettiin hedelmällisyyden symbolina ja sen uskottiin suojaavan pahoilta hengiltä. Kirkkohan tästä ei pitänyt; taas oli kyse PAKANALLISISTA tavoista! 1800-luvulla mistelinoksa oli oiva tapa saada edes yksi suudelma viktoriaanisessa (tiukkapipoisessa) Englannissa, joten tapa on lopulta vakiiintunut joulunajan viettoon.

Idyllistä piirileikkiä kuusen ympärillä.

Kirkko ei pitänyt myöskään 1400-luvulla alkaneesta joulukuusiperinteestä. Talo koristeltiin ikivihreillä kuusenoksilla merkkinä talven pimeyden väistymisestä ja lopulta oksat vaihtuivat kokonaisiksi puiksi. PAKANAT rellestivät jälleen muinaisine uskomuksineen, hyi olkoon! Joulukuusiperinne laajeni Saksasta aina Englannin kuninkaallisiin, jolloin kuusi koki varsinaisen läpimurtonsa jouluun kuuluvana koristeena. 1800-luvulla olikin tapana, että taloon tuotiin kuusi jokaista perheenjäsentä varten; voi sitä neulasten määrää!

Joulupukki perustuu Turkin alueella 300-luvulla jaa. eläneeseen piispa Nikolaokseen. Hänen sanottiin tehneen ihmetekoja ja katoliset julistivatkin hänet myöhemmin pyhimykseksi. Pyhän Nikolaoksen hauta on avattu; alkuperäinen “joulupukki” oli 150 cm pitkä, hintelä mies. Hänen luunsa sijaitsevat nykyään Italiassa kahdessa eri paikassa. Tuollainen pieni, laiha mies kyllä sujahtaisi savupiipusta sisään helpommin kuin nykyinen möhömahapukki… Mutta möhömaha tai ei, se on sitä joulun taikaa!

Onko tällä kamalalla joulupukilla kainalossaan lapsi vai nukke?!

Tonttuihin uskominen oli yleistä jo ennen 1000-lukua. Tämäkin uskomus oli tietenkin… PAKANALLINEN. Kirkko varoitteli, että tontut ovat saatanallisia ja niitä jopa manattiinkin ulos taloista. Kansanväki kuitenkin uskoi vuosisatoja, että kotitonttu pysyi tyytyväisenä, kun sitä lahjottiin oluella, maidolla ja leivonnaisilla. Tässähän on selvästi kyseessä pirullinen, kiristävä alivuokralainen! Hus matkoihisi siitä, hiippalakki hipinkuvatus!

Joulupukin apureiksi tontut siirtyivät vasta 1800-luvulla, tällöin niiden luonnekin muuttui lempeäksi oikullisuuden sijaan. Hiippalakki otti opikseen, kun sai tarpeeksi luudasta persuksiin!

Jenny Nyströmin vanhassa joulukortissa tonttu on varsin leppoisanoloinen hahmo.

Joulusaunan tärkeys suomalaisten joulunvietossa juontuu PAKANALLISESTA kekrijuhlasta eli sadonkorjuun päättymisen juhlasta. Kristinuskon yleistyessä kekrijuhlat hiipuivat pois, mutta monet uskomukset ja tavat siirtyivät joulunviettoon tai uuteen vuoteen. Ennen muinoin uskottiin, että vainajatkin saunovat joulusaunassa ja saunomisen tuli olla hiljaista ja kunnioittavaa. Saunassa tuli käydä aikaisin, jotta vainajat ehtisivät sen jälkeen saunomaan. Sanottiin jopa, että “jos myöhään kylpi, piru tulisi kylvettäjäksi!”

Edellisten tietojen perusteella Akka viettää pakanallista joulua joulukuusineen. Syötän ja juotan kotitontun tainnoksiin ja raahaan hänet saunaan MYÖHÄÄN illalla. Samalla odotan innokkaasti pirun tai aaveiden esilletuloa laulaen otsikon tonttu-ukko-biisiä: “hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää!” Kuinka ihana, positiivinen jouluidylli odottaakaan!