JOULUN PYHÄ KOLMINAISUUS

Näin joulun alla –niiden hankien, korkeiden nietosten sulaessa– moni tuskailee köökissä eli ruoanlaittotapahtumakeskuksessa tuntikausia: on laitettava viimeisen päälle kystä kyllä koko suvulle ja laajalle ystäväjoukolle, valmisruokaahan kunnon ”joulustelija” ei tarjolle aseta!

Ja sitten on sen seitsemää sorttia leivottava, vaikka henki menisi – joita juurikaan kukaan ei saavu syömään (joko jossakin taudissa kärvistellen tai kaikkia mahdollisia tauteja peläten).

Pakastin huutaa hoosiannaa, kun ahkera joulunrakentaja sulloo itku silmässä vaivalla vääntämänsä juustokierteet, luumu-unelmat ja savulohipasteijat odottamaan parempaa aikaa, jota ei koskaan tule.

Näin; nyt pahimmat synkistelyt on suoritettu, joten mennäänpä itse asiaan.

Useimpien joulupöytään kuuluu ehdottomasti Pyhä Kolminaisuus eli porkkana-, peruna- ja lanttulaatikko.

”Pernaloora” (kuten Akan faija tätä muinoin nimitti) lienee laatikoista suosituin ja kaikilla lienee oma mielipiteensä myöskin imelletystä perunalaatikosta.

The Potato Eaters/Vincent van Gogh 1885.

Perunan alkuperää harvempi kuitenkaan tietää: varhaisimmat löydökset perunanviljelystä on tehty kivityökaluista Perusta, ja ne ajoittuvat vuosiin 3400-2500 eaa. On kuitenkin arveltu, että perunan historian alkuperä ulottuu jopa 8000-5000 eaa. asti.

Eurooppaan peruna saapui konkistadorien tuomana noin vuosien 1536-1570 välisenä aikana, mutta suurempaa suosiota tämä mukulakasvi ei tuolloin vielä saanut. Tavallinen kansa pelkäsi perunan olevan myrkyllistä ja pakanallinen kasvi, jonka kasvattamisesta (kuten tomaatinkin) saattoi saada syytteen noituudesta.

Vasta 1700-luvulla peruna ymmärrettiin suhteellisen helposti viljeltäväksi satokasviksi, joka varsinkin nälänhätien keskellä pelasti jopa usein ihmishenkiä. Perunan yleisyyttä edisti myös mm. Ranskassa sellainen seikka, että peräti itse kuningatar Marie-Antoinette (1774-1792) alkoi käyttää hiuksissaan koristeina perunankukkia.

Suomeen peruna saapui tiettävästi 1720-luvulla Fagervikin kartanoon saksalaisten työmiesten tuomina. Vähitellen peruna syrjäytti aiemmin yleisimmän juureksen eli nauriin ja nykyisin suomalaiset popsivat perunaa 50-60 kg vuodessa/lärvi, mutta vielä 1950-luvulla kulutus oli jopa 188 kg/lärvi. Pasta ja riisi ovat laskeneet potunjyystämisen suosiota, vaikka perunassa on runsaasti erilaisia vitamiineja ja kivennäisaineita.

Fagervikin kartano – Wikipedia

Porkkananviljelyn alkuperä juontuu 3000-luvulle eaa muinaiseen Persiaan (nyk. Iran ja Afganistan), ja Sveitsistä ja Saksasta on löydetty samoilta ajoilta porkkanansiemeniä. Tuolloin porkkanaa viljeltiin vielä muun värisenä, kuin oranssina: lajikkeista on löytynyt sekä mustaa, valkoista, punaista, että violettia väriä. Muinaisesta Egyptistä porkkanan käyttö lääkkeenä siirtyi Kreikkaan ja Roomaan, mutta vasta 1700-luvulla hollantilaiset kasvattajat toivat suuren yleisön tietoisuuteen oranssin lajikkeen, nimeltään ”Long Orange” (pitkä oranssi).

Amerikkaan lähteneet ensimmäisen siirtokunnan jäsenet viljelivät tiettävästi porkkanaa Jamestownissa v. 1609, joten porkkanan maailmanvalloitus oli väistämätöntä.

Suomessa porkkanaa on sekä viljelty, että syöty ainakin parisataa vuotta ja käytetty myöskin lääkinnällisiin tarkoituksiin, kuten muinaisessa Egyptissä. Porkkanaa syödään noin 8-10 kg vuodessa/lärvi, joten perunankulutukseen on vielä viisinkertainen matka!

Joitakin vuosia sitten esiteltiin vegaaninen kylmäsavulohi, eli porkkanasta valmistettu ”porkkala.” Tämä ruokalaji jakanee mielipiteitä erilleen yhtä paljon, kuin imelletty perunalaatikko.

Porkkanalohi eli porkkala | Sesonki | Reseptit | K-Ruoka

Lanttua onkin peräti epäilty joko suomalaiseksi, ruotsalaiseksi tai siperialaiseksi lajiksi, ja tämä uskomus on peräisin kasvitieteilijä Gaspard Bauhinista. Hänen muistiinpanonsa vuodelta 1620 osoittavat, että lanttua kasvoi tuolloin villinä Ruotsissa.

Gaspard Bauhin (1560-1624).

Onkin siis epäilty, että täällä Pohjolassa olisikin jotenkin onnistuttu risteyttämään nauris, rypsi (nauriin alalaji) sekä Siperiasta peräisin oleva lehtikaali? Vuoden 2019 tutkimukset University of Missourissa osoittavat kuitenkin, että tämä väite on mahdoton: näiden lajien erot ovat syntyneet jo hyvin varhain eikä niiden esiastetta tai yhteistä edeltäjää ole enää löydettävissä, sillä sellainen lienee kuollut sukupuuttoon.

New study revises origins of the humble rutabaga – Biological Sciences (missouri.edu)

Noh, ainakin Suomessa lanttua on viljelty 1500-luvulta asti. Se ei olekaan mikään ihme, sillä tämä vähäkalorinen planttu sisältää mm. yllättävän paljon C-vitamiinia. Tämä lienee lantun suosion syy pohjoisilla leveysasteilla jo niinä aikoina, kun mistään vitamiineista ei tiedetty vielä hölkäsen pöläystäkään… C-vitamiinin riittävä saanti esti nimittäin lukuisia sairauksia, tunnetuin niistä lienee keripukki.

Lanttua syödään kuitenkin enää noin kilon verran vuodessa/lärvi. Akka epäilee tämän määrän johtuvan ylipäätään siitä, että keittojuureksissa on lanttua arkiruoassa. Loput lantunkulutuksen määrästä meneekin sitten jo joulun lanttulaatikon myötä…

Otetaanpa tähän vielä Pyhän kolminaisuuden ulkopuolelta yksi juures lisää, joka kuuluu oleellisena osana suomalaisten joulupöytään:

Punajuuri. Tämän mehukkaan vihanneksen jäänteitä on löydetty sekä Hollannista, Mesopotamiasta että Egyptistä noin 5000 vuoden takaa. Erikoista on kuitenkin se, että tuolloisena aikana tämä juures oli pitkä ja kapea, kuten porkkana, ja lähinnä vain sen lehtiä käytettiinkin sittemmin muinaisessa Kreikassa lääkinnällisiin tarkoituksiin.

Nykyisenlainen punajuuri kehittyi jalostuksen myötä Euroopassa 1500-1600-luvuilla, ja toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen tämä kasvis olikin purkitettuna suosittu. Kuten edellisetkin esimerkit, tämä juures sisältää paljon useita ravintoaineita.

Punajuuri on voimajuures (puutarha.net)

Viimeisimpänä, mutta ei yhtään vähäisempänä, Akka kertoo seuraavassa tämän punajuurikkaasta tehdyn alamuodon historiasta suomalaisessa joulupöydässä:

ROSOLLI. Nähtävästi tämä ruokalaji on seuraus 1700-luvun Lounais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan säätyläispiireistä, joista ruokalaji levisi joulupöytään muuallekin Suomeen 1800-luvun puolella. Kannattaa lukaista seuraava linkki tästä ”melkein pyhästä” aiheesta, sillä tämä aihe jakaa mielipiteitä yhtä paljon, kuin perunalaatikon imellytys. Notta että kuuluuko rosolliin silliä vaiko ei:

Adventtikalenteri 3: Rosolli ja sillisalaatti – Kulttuurihistorian seura

Sillisalaattia – Kotimaisten kielten keskus (kotus.fi)

Noh; summa summarum: yritetään taas tänä jouluna välttää sairastuttamasta ketään ja vedetään näitä kotimaisia vihanneksia ihan vaikka itse tehtyinä tai valmiina ostettuina, jos niitä ylipäätään haluaa syödä.

Akalle tämä on kynnyskysymys, joten kiertoilmauksin Akka poistaa itsensä tästä tilanteesta: ”Juu-ei-kirvesvartta-ohoh-mikäs-tuolla-oli.”

Hyvää joulua itse kullekin säädylle; näillä mennään! Pääasia joulussa on mukava fiilis, eikä hössötys, jos sekin voi joillekin yksilöille aiheuttaa ”Hirveetä ressiä. Sitä ei nimittäin ihminen jaksa. Pitkään.” – Akan faija

KUSTI POLKEE JA… POSTI KULKEE

Maailman vanhin, varhaisilla aakkosilla kirjoitettu lause löydettiin Tel Lachishin arkeologisilta kaivauksilta Israelissa muutamia vuosia sitten. Tämä lause ei kerro mitään ylevää; siinä ei mainita esim. voitokkaista sotaretkistä tai mistään jumalallisesta ilmestyksestä sanaakaan, sillä tämä lause ei ole suinkaan säilynyt missään historiallisessa dokumentissa.

Tämä lause on kaiverrettu norsunluiseen kampaan 17:llä pienellä varhaisaakkosella, ja se kuuluu jotakuinkin seuraavanlaisesti:” Poistakoon tämä kampa täit hiuksista ja parrasta.”

(ScienceAlert.com)

Tässähän onkin siis kyseessä muinainen hittituote hiusten- ja parranhoitoon; muinainen Tangle Teezer kerrassaan. Ja kuinka ollakaan: tässä pikkuruisessa kammassa on peräti säilynyt päätäi kamman piikkien lomassa, joten ainakin kampa on ollut kovassa käytössä ja tehnyt sen, mitä siinä on luvattukin. Päätäit ovat olleet ihmisten vitsaus jo vuosituhansien ajan, ja tämä taidokkaasti valmistettu kampa lieneekin ollut jonkun eliitin jäsenen päivittäinen varuste.

Tästäpä Akan mieleen tulikin tarkastella muita muinaisia, säilyneitä lauseita ja toivotuksia ihmisten arkipäiväisestä elämästä. Eli kirjeistä, tuosta nykyään jo unohtuneesta tavasta lähettää viestejä ystäville ja perheenjäsenille POSTITSE. Tämän tavan unohtumisesta voi ihan vapaasti syyttää postilaitosta, jonka toiminnan ansiosta mitään ei kannata lähettää eteenpäin ilman vakuutusta tai kirjausta. Kiitos, posti, siitäkin joulukortista, jonka Akka vastaanotti helmikuun alkupuolella.

Maailman vanhinta postireittiä kehitti persialainen kuningas Kyyros Suuri (n.576–529 eaa.). Viestienkulkua oli jo toki aiemminkin mm. Egyptissä ja Kiinassa, mutta tämä kuninkaallinen reitti toimi ennennäkemättömällä tehokkuudella, sillä matkaa taitettiin usean kuriirin voimin. Hevosia vaihdettiin tiuhaan matkan aikana, ja tämä takasikin tämän nyk.Iranista Turkkiin ulottuvan reitin (n. 2600 km) taittamisen jopa viikossa. Kuninkaallinen reitti oli kuitenkin tarkoitettu vain hallinnolliseen postiin.

Reitti kulki Susan kaupungista Turkin rannikolle (Copyright kuvassa/public domain).

Rooman valtakunnan postijärjestelmää kehitti keisari Augustus ensimmäisellä vuosisadalla jaa. Cursus publicus ei ollut niinkään postilaitos, vaan matkareittien ja taukopaikkojen verkosto, jonka avulla keisari sai nopeasti tietoja valtaisan valtakuntansa eri kolkista. Roomalaiset olivat tosin kehittäneet tehokkaan ”lennätinjärjestelmän” jo 200-luvulla eaa., jonka viestintä perustui lyhyin välimatkoin näytettävien soihtujen lukumäärään. Kerrassaan edistyksellistä!

Mutta mutta: entäpä ne tavallisten pulliaisten kirjeet ja viestit? Mitäpä näistä onkaan säilynyt meidänkin luettavaksemme?

Ensimmäiseltä vuosisadalta jaa. on säilynyt kirje Egyptistä, jonka Hilarion-niminen mies on lähettänyt raskaana olleelle vaimolleen Alisille. Kirjeestä paljastuu, että Hilarion on työmatkalla Aleksandriassa ja hän lupaa lähettää vaimolleen rahaa heti, kun hän saa palkkansa. Lisähuomautuksena hän toteaa, että jos syntyvä lapsi on tyttö, siitä voi hankkiutua eroon. Poikalapsen voi toki säästää.

(Earlychurchhistory.com)

Tällainen toiminta ei ollut mitenkään harvinaista ja useita tyttölasten ”dumppauspaikkoja” onkin näiltä ajoilta löydetty. Poikia suosittiin, sillä heistä olisi kasvettuaan rahallista hyötyä perheen elatuksessa.

The Horrific Infanticide And the Ancient Romans | Short History (short-history.com)

Tähän väliin on pakko ottaa esille 1900-luvun alkupuolen LASTEN POSTITTAMINEN Ameriikan mantereella, kunnes tällainen toiminta vihdoin kiellettiin. On kuitenkin huomattava, että näissä tapauksissa lasta ei annettu ventovieraan käsiin, vaan tunnetulle ja luotetulle postilaitoksen edustajalle ja osa kuvista on lavastettu vitsailumielessä.

A Brief History of Children Sent Through the Mail | Smart News| Smithsonian Magazine

Noh, Rooman valtakuntahan käsitti laajimmillaan lähes koko Euroopan alueen ja sen vartiointiin tarvittiin tuhansittain sotilasväkeä. Arviolta vuodelta 212 jaa. on peräisin tällaisen sotilaan kotiinsa lähettämä kirje, joka käännettiin ensimmäistä kertaa vasta 2000-luvulla. Tässä kirjeessä nykyiseen Unkariin sijoitettu egyptiläinen sotilaspoika Aurelius Polion anelee perhettään vastaamaan hänen lähettämiinsä kirjeisiin. Tämä sotilas kertoo myös, että mikäli hän saa viestiä perheeltään, hän pyytää heti vapaata päästäkseen käymään kotona. Tässä tapauksessa on huomattavaa se, että sotilas osaa ylipäätään lukea ja kirjoittaa ja kirjeen kääntäjä uskookin, että tämä kotiinsa ikävöinyt henkilö on osannut useita kieliä.

”Dear Mom, I Miss You!” – 1,800-Year-Old Letter Home From Roman Soldier Translated – MilitaryHistoryNow.com

(AncientOrigins).

Tällaisesta samanlaisesta viestinnästä on säilynyt myöskin egyptiläisen sotilaan kirje kotiinsa, mutta tämän kirjeen kirjoittamiseen onkin käytetty tehtävään palkattua kirjuria. Italiaan, Napolin lähelle silloiseen Misenumin kaupunkiin sijoitettu sotilas Apion kirjoittaa perheelleen terveisensä ja kyselee heidän kuulumisiaan. Kirjeen mukana hän lähetti myöskin pienen, maalatun muotokuvansa (tämä kuva ei ole säilynyt) ja kertoo, että merimatkan aikana laiva joutui hirvittävään myrskyyn. Tämä sotilas kertoo myös roomalaiseksi vaihdetun nimensä: Antonius Maximus.

Artikkelin kirjoittaja kertoo, että kirje päätyi tosiaankin perille kotiin ja löydettiin arkeologien toimesta romahtaneen kotitalon kaivauksista. Samoin löytyi myös hänen toinenkin kirjeensä sisarelleen, jossa hän kertoi olleensa valtakunnan rajamailla ja hänellä olikin kirjettä kirjoitettaessa jo oma perhe vaimoineen ja lapsineen.

A Real Letter from a Roman Soldier | Great Names in History (wordpress.com)

On täysin käsittämätöntä, että tällaiset kirjeet ovat säilyneet nykypäivään asti luettavassa kunnossa. Voi vain kuvitella, kuinka rankkaa ja pelottavaa on ollut lähteä turvallisesta kotikylästä jonnekin ”valtakunnan ääriin” silloisilla matkustuskeinoilla. Tämäkin urhea sotilaspoika joutui myrskyn kouriin ylittäessään Välimerta ja hän kiitteleekin kirjeessään Serapis-jumalaa omasta pelastumisestaan. On tosiaankin harvinaista, että olemme saaneet ylipäätään tietää hänen perustaneen perheen sotilasuransa jälkeen, mutta muista olosuhteista, tilanteista ja paikoista emme tiedä mitään.

Meidän nykyihmisten tallentama materiaali lienee täysin käyttökelvotonta muutaman tuhannen vuoden päästä, kuten Akka on aiemminkin arvellut. Savitaulujen, seinäkaiverrusten ja kirjoitettujen papyrusten säilyminen on ymmärrettävää, sillä kirjoitusmustekin koostui luonnollisista aineksista ja olikin tarkoitettu säilymään jälkipolville.

Viestienvaihdannaksi on luettava myös lukuisat Herculaneumista ja Pompeijista säilyneet graffitit, joiden perusteella saa hyvän käsityksen silloista arkea eläneiden ihmisten toiminnasta: mm. Pompeijin bordellin läheisyydestä löytynyt seinäkirjoitus kertoo, että ensimmäisen kohortin sotilas Gaius Valerius Venustus kävi paikalla h*ssimässä naisia.

Kiitos, Gaius; tämä on yksi lukuisista vastaavista esimerkeistä. Ehkä aikaa vievin tällaisista projekteista on ollut nyk. Britannian Vindolandan sotilastukikohdasta löydetty kivinen peniskaiverrus teksteineen 200-luvulta jaa.: Secundius cacor eli Secundius the Shitter. Käännöstä ei tässä tapauksessa varmaankaan tarvita.

(Vindolanda.com)

Samalta paikalta on löydetty suuri, puinen dildo, jota tutkimusten mukaan on runsaasti käytetty.

(LiveScience)

Voi meitä ihmisiä; voi Akka taas todeta. Mikään ei muutu miksikään, ei edes vuosisatojen muuttuessa vuosituhansiksi…! Meistä jää nähtävästi jäljelle ainoastaan hirvittävä kasa muovisia esineitä Tupperwareista dildoihin! Kuulakärkikynäkin on keksitty vasta v. 1938, eikä kukaan tiedä sen musteen säilymisestä tuhansien vuosien päähän. Noh, ehkäpä niitäkään tekstejä ei kukaan tuolloin olisi lukemassakaan, kun me ihmiset emme näköjään miksikään muutu.

MUISTAN JÄÄTELÖKESÄÄ…

Me suomalaiset syömme jäätelöä eurooppalaisista eniten; noin 13-14 kg vuodessa/henkilö. Jäätelöä ostetaan siis vuosittain noin 60-70 MILJOONAA litraa pelkästään Suomessa! Kesäisin tätä herkkua puputetaan noin kerran viikossa, talvisin kulutus vähenee noin yhteen/kahteen kertaan kuukaudessa. Kukapa sitä talvipakkasilla nenä jäätyneenä miettisikään ensimmäisenä viilentävää jädeä, mielessä on tällöin enemmänkin höyryävä uunipata ja takkatuli.

Omnomnom. Ei lunta eikä kamferia minulle, kiitos!

Mistä ihmeestä tämä herkku onkaan peräisin? Ennen pakastinten aikakautta? Hmm…

Persiassa tarjoiltiin jälkiruokana jo 500-luvulla eaa. jäätä, jota maustettiin erilaisilla mausteilla. 400-luvulla eaa. sekoitus oli jäätä, vermiselli-pastaa ja mausteita, mm. sahramia ja hedelmiä.

Kiinassa syötiin ”jäätelöä” noin 200 eaa, kun riisin ja maidon sekoitusta jäädytettiin lumella. Mahtoi olla herkullista mössöä; jonkinlaista jäädytettyä riisipuuroa. Jäätelöä maustettiin myös kamferilla, jota saadaan juurikin Aasiassa kasvavasta kamferipuusta.

Antiikin Kreikassa ja Roomassa jäätelöä tehtiin maustetusta lumesta, lunta ei siis käytetty herkun jäähdyttämiseen. Lumeen sekoitettiin hedelmiä ja hunajaa. Nykypäivänä ei tulisi mieleenkään syödä lunta takapihalta; sen verran raskasmetalleja taitaa tällaisessa jätskissä olla…

Kuningas Kaarle I, v. 1636

Legendan mukaan Englannin kuningas Kaarle 1 maksoi 1600-luvulla kokilleen ylimääräisen bonuksen joka vuosi, jotta tämä pitäisi jäätelöreseptinsä salaisena. Tällöin tämä ylellinen herkku pysyisi vain eliitin nautittavana jälkiruokana. Herra Kaarle 1 taisi olla aika itsekäs pask… kuningas.

1700-luvulla jäätelöreseptit alkoivat kuitenkin yleistyä; tällöin perusainekset koostuivat jäästä, sokerista ja erilaisista makuaineista. Jäätelön teollista valmistusta edisti teollinen vallankumous 1800-luvun puolella, tällöin perusainekseksi vaihdettiin jään sijasta kerma. Jäätelö alkoi olla siis ihan perustavistenkin saatavilla, ei vain harvojen herkkua.

Mikä sitten on nykypäivän suosikkimaku jäätelössä? Ei varmaankaan kamferi?

Tämä 50’s- neito tarjoilee muutakin kuin jäätelöä…

Suomalaiset luottavat vaniljaan, mansikkaan ja suklaaseen valtavasta tarjonnasta huolimatta. Mitä erikoisempia makuja mietitään varmaan kiivaasti jäätelötehtaissa, mutta menekkihän lopulta ratkaisee, mistä mausta muodostuu kestosuosikki.

Meikäläinen muistaa saaneensa Jättis-tuutin sen tultua markkinoille v. 1979. Voi sitä ihmetyksen määrää; miten iso tuutti! Ihmetys muuttui nopeasti pettymykseksi, kun paperinpoiston jälkeen koko tuutin yläosa putosi auton lattialle. Tämän jälkeen tajusin pitää paperin paikoillaan, kunnes yläosa oli syöty. Kantapään kautta ne tärkeimmät asiat opitaan!

On sanottu, että ihmisellä on ns. maku- ja hajumuisti. Tällöin jokin maku tai haju tuo elävästi mieleen jonkin menneen tapahtuman. Joku muistaa tietyn ihmisen haistaessaan jonkin parfyymin ja joku toinen muistaa ensitreffinsä maistaessaan tietynlaisia ruokia. Tämä voi selittää jäätelönkin menestyksen: ”Kuinka ihanalta aurinko laiturilla tuntuikaan, kun söin sitä kinuskituuttia laineiden liplattaessa…” Tällaisen makuelämyksen kautta koko tapahtuman voi kokea uudestaan myöhemmin: auringon lämpö, kaislojen suhina, lokkien kirkuna, lempeä tuulenvire ja järven/meren tuoksu ovat piirtyneet alitajuntaan.

Mökkilaituri.

Suomen kesä on kuitenkin niin lyhyt muihin vuodenaikoihin verrattuna, että tällaisia muistoja on mukava vaalia ympäri vuoden vaikka jäätelöä syömällä. Me suomalaiset olemme monessakin asiassa listojen kärjessä (mm. kahvin/viinan/jäätelön ym.) kulutuksen suhteen, että selvästikin me kompensoimme jotakin syömällä ja juomalla.

Mitä me sitten kompensoimme? Sitä, että Suomessa on kaksi vuodenaikaa neljän sijasta: märkä-pimeä-kylmä-luminen-kausi (9 kk) ja lämmin-vihreä-rentouttava-uudistava kausi (3 kk).
Tästä jälkimmäisestä on otettava kaikki irti, jotta me jaksamme sen seuraavat 9 kk rämpiä ihan järjettömissä olosuhteissa.

Muistan jäätelökesää… (Maarit Hurmerinta)