Kaikki me tiedämme, mistä maailmankaikkeus koostuu. Atomeista ja pienistä muista härpäkkeistä, joiden nimiä ei kukaan muista.
Paitsi astronomit ja astrofyysikot muistavat, nuo pienet nerokkaat otukset. Ja ihan varmoja ei siltikään voida olla mistään, kun tuolta avaruudesta ei vaan mitenkään tiedetä kaikkea ja lääniä riittää jonkun verran tutkittavaksi. Ei pääse lapion ja ämpärin kanssa kaivamaan, ei, vaikka miten mieli tekisi.
Perustallaajalle kaikki termit tältä saralta ovat käsittämättömiä, tälläkin alalla tilanne muuttuu koko ajan. On pimeää ainetta, pimeää energiaa ja ihan vaan TYHJIÄ kohtia avaruudessa. Kyllä siinä jo mieli pimenee tai vähintään tyhjenee, kun näitä lähtee pohtimaan. Ja kaikessa on sana “ehkä”. Ei perkules, parempi jättää pohtimatta; joillekuille maksetaan siitä palkkaa.
Ihan vaan periaatteesta on pakko mainita muutama iskulause baaritiskille tämän alan ihmisille (lupauksella että näillä lähtee):
– Mun pitää vapauttaa mun kvarkit, voitsä olla siinä mukana?
– Sulla on tosi nätit nukleotidit, tiesitsä?
– Mun sielu kuolee tähän tyhjyyteen, onko sulla mitään kittiä siihen?
– Mun protonit on ihan plussalla sun suhteen.
– Haluutsä nähdä mun terraarion? Siellä on Myoni ja Tau, ne on ihan kilttejä eikä ne pure.
– Mä olin ihan pimeessä aineessa, mut sä toit mulle valon.
– Me ollaan tavattu toisessa rinnakkaistodellisuudessa. Sä oot kaikissa yhtä upee.
– Sä balansoit mun spinin heti ensinäkemältä.
(Jep; perunkin jo sen lupauksen, että näillä lähtee.)